KAAVOITUSKATSAUS 2016

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KAAVOITUSKATSAUS 2016"

Transkriptio

1 1 VIRTAIN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2016 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. Katsauksessa selostetaan lyhyesti kaava-asiat ja niiden käsittelyvaiheet, sekä sellaiset päätökset ja muut toimet, joilla on välitöntä vaikutusta kaavoituksen lähtökohtiin, tavoitteisiin, sisältöön ja toteuttamiseen. Kaavoituskatsauksen yhteyteen on kysynnän sitä edellyttäessä liitettävä arvio asumiseen varattujen tonttien riittävyydestä (maankäyttö- ja rakennuslaki 7 ). Virtain kaupunki Virrat on noin asukkaan kaupunki pohjoisella Pirkanmaalla. Kaupungin pinta-ala on km2, josta 136 km2 vettä. Rantaviivaa kaupungissa on noin km ja lomaasuntoja noin kpl. Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus edistää ja ohjaa kunnan alueiden käytön suunnittelun ja rakentamisen järjestämistä (MRL 18 ). ELY-keskus päättää niistä poikkeusluvista, jotka eivät ole kaupungin toimivallassa (MRL 171 ). MAAKUNTAKAAVOITUS Maakunnan liiton tulee huolehtia tarpeellisesta maakuntakaavan laatimisesta, kaavan pitämisestä ajan tasalla ja sen kehittämisestä (MRL 27 ). Maakuntakaava voidaan laatia kokonaismaakuntakaavana, vaiheittain tai osa-alueittain. Pirkanmaalla maakuntakaavoituksesta vastaa Pirkanmaan liitto. Maakuntakaavan hyväksyy maakuntavaltuusto ja vahvistaa ympäristöministeriö. Maakuntakaava on ohjeena laadittaessa ja muutettaessa yleiskaavaa ja asemakaavaa, sekä ryhdyttäessä muutoin toimenpiteisiin alueiden käytön järjestämiseksi (MRL 32 ). Pirkanmaalla on voimassa seuraavat maakuntakaavat: Pirkanmaan 1. maakuntakaava on kokonaismaakuntakaava, joka on vahvistettu Pirkanmaan 1. vaihemaakuntakaava, joka käsittelee turvetuotantoa. Kaava on tullut voimaan Pirkanmaan 2. vaihemaakuntakaava, joka käsittelee liikennettä ja logistiikkaa. Kaava on vahvistettu Maakuntakaavayhdistelmään voi tutustua osoitteessa:

2 2 Vireillä oleva Pirkanmaan maakuntakaava 2040 Pirkanmaalla on vireillä uusi kokonaismaakuntakaava, Pirkanmaan maakuntakaava Maakuntakaavaan kuuluu kaikki alueiden käytön ja yhdyskuntarakenteen kannalta tärkeät osa-alueet muun muassa keskusta-alueet, palveluiden alueet, vähittäiskaupan suuryksiköt, asuin- ja työpaikka-alueet, liikenteen ja logistiikan verkostot ja alueet, teknisen huollon verkostot ja alueet (mukaan lukien vesi- ja jätehuolto sekä energiahuolto), virkistys- ja suojelualueet, viheryhteydet sekä maisema-alueet ja kulttuuriympäristöt. Koko kaavaprosessin arvioidaan kestävän vuoteen Pirkanmaan maakuntakaava 2040 korvaa vahvistuessaan Pirkanmaan 1. maakuntakaavan ja voimassa olevat vaihemaakuntakaavat. Vuosien 2014 ja -15 valmisteltiin maakuntakaavaluonnos, joka pohjautuu useisiin taustaselvityksiin sekä maankäyttövaihtoehtotarkasteluu vaikutusten arviointeineen. Maankäyttövaihtoehdot olivat julkisesti nähtävänä keväällä 2014 ja maakuntakaavaluonnos vuonna Kaavaehdotus valmistellaan vuoden 2016 aikana. Maakuntakaavaa varten on laaditaan useita taustaselvityksiä mm. pohjavesien suojelun ja kiviaineshuollon yhteensovittamisselvitys eli POSKI-hanke, tuulivoimaa, Tampereen läntisiä väylähankkeita, kasvutaajamien kehittämisvyöhykkeitä, joukkoliikenteen vaihtopaikkoja ja liityntäpysäköintiä, palveluverkkoja, työpaikka-alueita, rakennettuja kulttuuriympäristöjä, puuterminaalien sijainteja, ekologisia yhteyksiä, hyviä peltoalueita, lentomelua koskevat tarkastelut, vesihuollon kehittämissuunnitelma, sekä kaavan vaikutusten arviointi. Pirkanmaan maakuntakaavan 2040 etenemistä voi seurata osoitteessa: YLEISKAAVOITUS Yleiskaavan tarkoituksena on kunnan tai sen osan yhdyskuntarakenteen ja maankäytön yleispiirteinen ohjaaminen ja toimintojen yhteen sovittaminen. Yleiskaava voidaan laatia myös maankäytön ja rakentamisen ohjaamiseksi määrätyllä alueella. Yleiskaavassa esitetään tavoitellun kehityksen periaatteet ja osoitetaan tarpeelliset alueet yksityiskohtaisen kaavoituksen ja muun suunittelun sekä rakentamisen ja muun maankäytön perustaksi. Yleiskaava voidaan laatia myös vaiheittain tai osa-alueittain (MRL 32 ). Yleiskaava on ohjeena laadittaessa tai muutettaessa asemakaavaa sekä ryhdyttäessä muutoin toimenpiteisiin alueiden käytön järjestämiseksi (MRL 42 ). Vireillä olevat osayleiskaavat ja muut maankäytön suunnitelmat Virtain keskustaajaman osayleiskaava Kaupunginvalttuusto hyväksyi osayleiskaavan Kaavan hyväksymispäätöksestä on valitettu Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen, joten päätös ei ole vielä lainvoimainen.

3 3 Ote keskustaajaman osayleiskaavaehdotuksesta Strateginen maankäytön suunnitelma Kaupunginhallitus päätti käynnistää strategisen maankäytön suunnitelman laatimisen koko kaupungin alueelle. Suunnitelman tarkoituksena on muodostaa yhteinen näkemys kaupungin alueiden käytön kehittämisestä. Suunnitelma pohjautuu olemassa olevaan ajantasaiseen tietoon kunnan nykytilanteesta. Sen perusteella luodaan näkemys kunnan alueiden käytön kehittämisestä, taajamarakenteesta, työpaikka- ja asuntorakentamisen painopistealueista, liikenteen kehittymisestä ja keskeisistä virkistysarvoista. Suunitelmaehdotuksesta pyydettiin eri osallistahojen lausunnot vuoden 2012 lopulla. Suunnittelutyö on ollut tämän jälkeen pysähdyksissä. Virroilla voimassa olevat osayleiskaavat Virroilla ei ole koko kunnan kattavaa yleiskaavaa. Osayleiskaavoja on laadittu seuraavasti: Keskeisten alueiden osayleiskaava käsittää kaupungin keskustaajama-alueen ympäristöineen. Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt kaavan Osa siitä on on vahvistettu Pirkanmaan ympäristökeskuksessa Keskeisten alueiden osayleiskaavan muutos Ranta-Keiturin alueella on hyväksytty Kaava on oikeusvaikutukseton. Tarjanne-, Hauhuu- ja Uurasvesien rantaosayleiskaava on hyväksytty ja vahvistettu Kaava on oikeusvaikutteinen, mutta sitä ei voi käyttää rakennusluvan myöntämisen perusteena.**

4 4 Koronselän Oikanselän rantojen osayleiskaava on hyväksytty ja vahvistettu Kaava on oikeusvaikutteinen, mutta sitä ei voi käyttää rakennusluvan myöntämisen perusteena. ** Koronselän Oikanselän rantaosayleiskaavan muutos Syvälahden alueella on hyväksytty Kaava on oikeusvaikutteinen.** Vaskiveden, Koron, Härköskylän ja Jäähdyspohjan kylien ranta-alueiden osayleiskaava on hyväksytty ja vahvistettu Pirkanmaan ympäristökeskuksessa Kaava on oikeusvaikutteinen. Toisveden rantaosayleiskaava on hyväksytty Kaava on oikeusvaikutteinen. Toisveden eteläpään rantaosayleiskaava on hyväksytty Kaava on oikeusvaikutteinen. Torisevan Jähdysniemen osayleiskaava on hyväksytty Kaava on oikeusvaikutukseton. (** Ko. kaavat on laadittu 1990-luvulla rakennuslain voimassa ollessa. Tuon lain mukaan ympäristökeskus vahvisti kuntien hyväksymät kaavat. Vahvistettu kaava on aina oikeusvaikutteinen. Ko. kaavoista puuttuu vain vuonna 2000 voimaantuleen MRL 44 :n mukainen erityinen maininta kaavan tai sen osan käyttämisestä rakennusluvan myöntämisen perusteena. Siksi rakentamiselle yleiskaavassa osoitetuille rakennuspaikoille on haettava poikkeuslupa.) ASEMAKAAVOITUS Asemakaava on yksityiskohtainen suunnitelma alueen käytöstä eri tarkoituksiin, kuten rakentamiseen, liikenteelle, virkistykseen ja vapaa-aikaan. Asemakaava luo edellytykset rakentamiselle. Kaavassa määrätään mihin, miten ja kuinka paljon voi rakentaa. Virroilla asemakaavoja on laadittu kolmelle eri alueelle, keskustaajamaan, Killinkosken kylätaajamaan ja Jäähdyspohjaan. Asemakaava-alueiden kokonaispinta-ala on 720 ha. Hyväksytyt ja voimaan tulleet asemakaavat v Keiturin-Vihriälän asemakaava hyväksyttiin kaupunginvaltuustossa Kaavalla muutettiin ja laajennettiin keskustaajaman asemakaavaa yleisten rakennusten ja pientalojen alueilla, sekä katu- ja lähivirkistysalueilla. Kitusenkulman asemakaava hyväksyttiin kaupuginvaltuustossa Kaava on tullut voimaan Kaavalla laajennettiin keskustaajaman asemakaavaa teollisuusalueella valtatie 23:n pohjoispuolelle. Vireillä olevat asemakaavat Kaupunginhallitus on päättänyt käynnistää vuonna 2016 seuraavien asemakaavojen laatimisen: Marttisensaaren asemakaavan laajennus pohjoiseen ja länteen Kotiniemen ja Leirirannan alueille. Alueille suunnitellaan loma- ja matkailutoimintoja hyväksytyn osayleiskaavan mukaisesti. Asemakaavan muutos Ahjolantien eteläpuolen - kantatie 66:n Virtaintien eteläpään alueilla. Hyväksytyssä osayleiskaavassa alue on työpaikka- ja keskustatoimintojen, sekä asuinpientalojen aluetta.

5 5 Asemakaavan laatiminen kantatie 66:n itäpuoliselle ns. Nallelan peltoalueelle. Kaavoitus kohdistuu pääosin kaupungin omistamille maa-alueille. Hyväksytyssä osayleiskaavassa alue on työpaikka-aluetta. Asemakaavan laatiminen Asematien pohjoispään valtatie 23:n alueelle. Hyväksytyssä osayleiskaavassa alue on palvelu- ja asumistoimintojen aluetta. Jähdysniemen-Golfalueen asemakaavatyön jatkaminen. Asemakaavalla tutkitaan loma- tai pysyvän pientaloasumisen sijoittumista Jähdysniemen alueelle ja luodaan edellytykset viereisen golfkentän kehittämiselle. Asemakaavaluonnos oli julkisesti nähtävänä vuonna 2010, jonka jälkeen sen valmistelu on ollut keskeytyksissä. Kaupunginhallitus on vuonna 2016 päättänyt jatkaa kaavan valmistelua. RANTA-ASEMAKAAVOITUS Ranta-asemakaava laaditaan pääasiassa loma-asutuksen järjestämiseksi ranta-alueelle. Maanomistaja voi huolehtia ranta-asemakaavaa koskevan ehdotuksen laatimisesta omistamalleen ranta-alueelle. Ranta-asemakaavaehdotuksen hyväksyy kaupunginvaltuusto. Virroilla on 59 voimassa olevaa ranta-asemakaavaa. Vireillä olevat ranta-asemakaavat Savilahden ranta-asemakaavan muutos. Kaava-alue sijaitsee Vaskiveden kylätaajaman koillispuolella. Kaupunginvaltuusto hyväksyi kaavaehdotuksen Hyväksymispäätös saa lainvoiman, mikäli siitä ei valiteta. Moksun-Simsiön ranta-asemakaavan muutos on tullut viereille Kaava-alue sijaitsee Tarjanneveden Joutsenselän alueella. ARVIO ASUMISEEN VARATTUJEN TONTTIEN RIITTÄVYYDESTÄ Virtain keskustaajamassa kaupungilla on myytävänä noin 50 tontin edustava ja monipuolinen valikoima omakoti- ja rivitalotontteja. Tontit sijaitsevat lähinnä Keiturinsalmen, Ranta-Keiturin, Keiturin ja Penkkivuoren alueilla. Osalla tonteista on järvinäköala. Tarjolla olevien omakotitonttien määrä ja valikoima on riittävä lukuun ottamatta omarantaisia tontteja. Kerrostalokortteleita on kaupungin ydinkeskustassa ja Keiturin alueilla kysyntään nähden riittävästi. Tulevissa kaavaratkaisuissa kerrostalokortteleiden määrää ja sijoittumista on arvioitava uudelleen. Killinkosken kylätaajaman asemakaava-alueella on kaupungilla myytävänänä joitakin omakotitontteja. Haja-asutusalueilla eri puolilla kaupunkia on myynnissä useita pientalorakentamiseen soveltuvia rakennuspaikkoja. Lisätiedot Kaavoista ja myytävistä tonteista löytyy lisätietoa internet-osoitteesta; ja /tontit kaavoitusarkkitehti puh , arto.nummijarvi(at)virrat.fi tai kiinteistösihteeri, puh, , leena.akkala(at)virrat.fi

KAAVOITUSKATSAUS 2017

KAAVOITUSKATSAUS 2017 1 VIRTAIN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2017 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. Katsauksessa

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2014

KAAVOITUSKATSAUS 2014 1 VIRTAIN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. Katsauksessa

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2011

KAAVOITUSKATSAUS 2011 1 VIRTAIN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2011 Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 7 ) mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2012

KAAVOITUSKATSAUS 2012 VIRTAIN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2012 Virtain kaupunki Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 7 ) mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014. viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014. viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014 viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen Pyhäjärven kaupunginvaltuusto hyväksynyt..2014 KAAVOITUSKATSAUS 2014 1.5.2014 Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaisesti

Lisätiedot

KAAVOITUSOHJELMA VUOSILLE

KAAVOITUSOHJELMA VUOSILLE 1 VIRTAIN KAUPUNKI KAAVOITUSOHJELMA VUOSILLE 2017-2021 Tämän kaavoitusohjelman tavoitteena on luoda edellytykset kaupungin kehittämiselle maankäytöllisin keinoin seuraavan viiden vuoden aikana. Kaavoitusohjelmassa

Lisätiedot

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2016

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2016 KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2016 23.11.2016 1 / 8 Maakuntakaavoitus Maakuntakaava on maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 132/1999) mukainen pitkän aikavälin yleispiirteinen suunnitelma maakunnan yhdyskuntarakenteesta

Lisätiedot

Tässä katsauksessa kerrotaan kaupungin vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista.

Tässä katsauksessa kerrotaan kaupungin vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. Tässä katsauksessa kerrotaan kaupungin vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. Lisätietoja kaava-asioista saa maankäyttöinsinööri Päivi Valkamalta puh. 050-32 95 303 tai maankäyttöteknikko

Lisätiedot

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2016

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2016 1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2016 Hyväksytty: Valtuusto 29.11.2016 97 2 1. Yleistä kaavoituskatsauksesta Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) sekä maankäyttö- ja rakennusasetus (MRA) säätelevät kaavoitusta

Lisätiedot

Tässä katsauksessa kerrotaan kaupungin vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista.

Tässä katsauksessa kerrotaan kaupungin vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. ORIVEDEN KAUPUNGIN KAAVOITUSKATSAUS 2013 Tässä katsauksessa kerrotaan kaupungin vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. Lisätietoja kaava-asioista saa maankäyttöinsinööri Päivi

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2015 Ruovedentie 30 RUOVEDEN KUNTA

KAAVOITUSKATSAUS 2015 Ruovedentie 30 RUOVEDEN KUNTA Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 7 ) mukaisesti kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakuntaliitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. Katsauksessa

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS UURAISTEN kunta. Uuraisten kunta Virastotie Uurainen.

KAAVOITUSKATSAUS UURAISTEN kunta. Uuraisten kunta Virastotie Uurainen. KAAVOITUSKATSAUS 2018-2019 UURAISTEN kunta Uuraisten kunta Virastotie 4 41230 Uurainen www.uurainen.fi Ulla Järvinen, aluearkkitehti 11.10.2018 Sisällysluettelo 1. Yleistä... 1 2. Kaavoitusprosessi ja

Lisätiedot

Toivakan kunta. Kaavoituskatsaus 2018

Toivakan kunta. Kaavoituskatsaus 2018 Toivakan kunta Kuva: Sirpa Leinonen Tekninen ltk 22.2.2018 17 Kunnanhallitus 5.3.2018 36 Kunnanvaltuusto 23.4.2018 14 Sisällys 1. Yleistä... 1 2. Kaavoitusprosessi... 2 3. Maakuntakaava... 3 4. Yleiskaavat...

Lisätiedot

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2015

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2015 KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2015 2.6.2015 1 / 8 Maakuntakaavoitus Maakuntakaava on maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 132/1999) mukainen pitkän aikavälin yleispiirteinen suunnitelma maakunnan yhdyskuntarakenteesta

Lisätiedot

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2018

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2018 1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2018 Tekninen lautakunta 25.10.2018 Kunnanhallitus 12.11.2018 Valtuusto 18.12.2018 2 1. Yleistä kaavoituskatsauksesta Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) sekä maankäyttö-

Lisätiedot

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2015

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2015 1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2015 Sisällysluettelo 1. Yleistä 2. Maakuntakaava 3. Yleiskaava 4. Asemakaava 5. Rakennusjärjestys 6. Ohjelmoimattomat kaavoitustyöt 7. Kaavoitusohjelma 8. Liitekartat

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS. Kuhmoinen. Hyväksytty Kuhmoisten kunnanvaltuustossa

KAAVOITUSKATSAUS. Kuhmoinen. Hyväksytty Kuhmoisten kunnanvaltuustossa KAAVOITUSKATSAUS Kuhmoinen 2018 Hyväksytty Kuhmoisten kunnanvaltuustossa 14.5.2018 19 1 Sisällysluettelo Yleistä... 3 Maakuntakaavoitus... 3 Keski-Suomen tarkistettu maakuntakaava... 3 Yleiskaavoitus...

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2018

KAAVOITUSKATSAUS 2018 KAAVOITUSKATSAUS 2018 YHTEYSTIEDOT KAAVOITUSASIOISSA: OUTOKUMMUN KAUPUNKI Kaupunkirakennepalvelut Mittaus- ja kaavoitus Hovilankatu 2, 83500 Outokumpu puh. (013) 5591 (vaihde) www.outokummunkaupunki.fi

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS

KAAVOITUSKATSAUS KAAVOITUSKATSAUS 2017-18 Kaavoituskatsauksen tarkoitus Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 7 ) mukaisesti kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakuntaliitossa vireillä olevista

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2019 LEMIN KUNTA

KAAVOITUSKATSAUS 2019 LEMIN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2019 LEMIN KUNTA Kunnanhallituksen hyväksymä 25.3.2019 34 YLEISTÄ "Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS

HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS 2018 HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2018 Kaavoituskatsauksen tavoite ja sisältö Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia

Lisätiedot

1. YLEISTÄ. Kaavaa valmisteltaessa varataan tilaisuus mielipiteen esittämiseen ja kaavaehdotus asetetaan julkisesti nähtäville.

1. YLEISTÄ. Kaavaa valmisteltaessa varataan tilaisuus mielipiteen esittämiseen ja kaavaehdotus asetetaan julkisesti nähtäville. 2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 1. YLEISTÄ 2. MAAKUNTAKAAVOITUS 3. YLEISKAAVOITUS 4. ASEMAKAAVAT 5. RANTA-ASEMAKAAVAT 6. RAKENNUSJÄRJESTYS 7. YHTEYSTIEDOT Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kunnan tulee

Lisätiedot

Kaavoituskatsaus. Kaavoituskatsauksen laatimisvelvoitteesta on säädetty maankäyttö- ja rakennuslain 7 :ssä:

Kaavoituskatsaus. Kaavoituskatsauksen laatimisvelvoitteesta on säädetty maankäyttö- ja rakennuslain 7 :ssä: 22.3.2016 Kaavoituskatsaus Tässä kaavoituskatsauksessa selostetaan Valtimon kunnan kaavoitustilanne. Lisäksi kerrotaan yleisesti kaavoituksen ohjauksesta, kaavahankkeiden etenemisestä ja kaavojen ajantasaisuudesta.

Lisätiedot

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE Liite 17 / Ymp.ltk 18.2.2014 / 25 KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.2.2014 tark. 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus-

Lisätiedot

PARKANON KAUPUNKI KAAVOITUSLAUTAKUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2016

PARKANON KAUPUNKI KAAVOITUSLAUTAKUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2016 PARKANON KAUPUNKI KAAVOITUSLAUTAKUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2016 Parkanon kaupunki Mittaus- ja kaavoitustoimisto 19.5.2016 SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ... 3 2 KAAVOITUKSEEN VAIKUTTAMINEN... 3 3 MAAKUNTAKAAVOITUS...

Lisätiedot

Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.

Lisätiedot

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2014

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2014 KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2014 12.8.2014 1 / 8 Maakuntakaavoitus Maakuntakaava on maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 132/1999) mukainen pitkän aikavälin yleispiirteinen suunnitelma maakunnan yhdyskuntarakenteesta

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS

KAAVOITUSKATSAUS OULAISTEN KAUPUNKI 21.3.2013 KAAVOITUSKATSAUS 2012-2013 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista,

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2017

KAAVOITUSKATSAUS 2017 KAAVOITUSKATSAUS 2017 YHTEYSTIEDOT KAAVOITUSASIOISSA: OUTOKUMMUN KAUPUNKI Kaupunkirakennepalvelut Mittaus- ja kaavoitusosasto Hovilankatu 2, 83500 Outokumpu puh. (013) 5591 (vaihde) www.outokummunkaupunki.fi

Lisätiedot

Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava

Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Ymp.ltk 14.4.2015 / 26 Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Asemakaava koskee Kalman kylän osaa kiinteistöstä (6:13) sekä lähiympäristöä. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2014

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2018

KAAVOITUSKATSAUS 2018 KAAVOITUSKATSAUS 2018 Kuortaneen kunnassa vuonna 2017 toteutuneet ja vuonna 2018 vireillä olevat kaava-asiat: Maakuntakaavat Maakuntakaava on yleispiirteinen suunnitelma maakunnan alueiden käytöstä. Siinä

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2019

KAAVOITUSKATSAUS 2019 KAAVOITUSKATSAUS 2019 Kirkonkylän osayleiskaava 2030 Muhoksen kunnanhallitus on hyväksynyt 23.4.2019 139 Asematie 14, PL 39, 91501 Muhos Puh. (08) 5330 111 Faksi (08) 5332 433 muhos@muhos.fi www.muhos.fi

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS

KAAVOITUSKATSAUS OULAISTEN KAUPUNKI 13.2.2012 KAAVOITUSKATSAUS 2011-2012 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista,

Lisätiedot

Kärsämäen kunta. Kaavoituskatsaus Sisällysluettelo. 1. Yleistä. 2. Maakuntakaava. 3. Yleiskaava. 4. Asemakaava. 5. Asemakaavan pohjakartta

Kärsämäen kunta. Kaavoituskatsaus Sisällysluettelo. 1. Yleistä. 2. Maakuntakaava. 3. Yleiskaava. 4. Asemakaava. 5. Asemakaavan pohjakartta 1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2014 Sisällysluettelo 1. Yleistä 2. Maakuntakaava 3. Yleiskaava 4. Asemakaava 5. Asemakaavan pohjakartta 6. Rakennusjärjestys 7. Ohjelmoimattomat kaavoitustyöt 8. Kaavoitusohjelma

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS

HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS 2017 HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2017 Kaavoituskatsauksen tavoite ja sisältö Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia

Lisätiedot

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 11.5.2015 päivitetty: 4.2.2016 on lakisääteinen

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2018

KAAVOITUSKATSAUS 2018 KAAVOITUSKATSAUS 2018 Kaavoituskatsaus Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2012

KAAVOITUSKATSAUS 2012 KAAVOITUSKATSAUS 2012 ALAVIESKAN KUNTA Alavieskan valtuusto hyväksynyt x.x.2011 Laatinut: AIRIX Ympäristö Oy Kannen kuvat: AIRIX Ympäristö Oy ALAVIESKAN KUNTA Tekniset palvelut Pappilantie 1 PL 29 85201

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. MAAKUNTAKAAVOITUS 3. YLEISKAAVOITUS 4. ASEMAKAAVAT 5. RANTA-ASEMAKAAVAT 6. RAKENNUSJÄRJESTYS 7.

SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. MAAKUNTAKAAVOITUS 3. YLEISKAAVOITUS 4. ASEMAKAAVAT 5. RANTA-ASEMAKAAVAT 6. RAKENNUSJÄRJESTYS 7. 2017 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. MAAKUNTAKAAVOITUS 3. YLEISKAAVOITUS 4. ASEMAKAAVAT 5. RANTA-ASEMAKAAVAT 6. RAKENNUSJÄRJESTYS 7. YHTEYSTIEDOT 1. YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kunnan tulee

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2015

KAAVOITUSKATSAUS 2015 Rautalammin kunta KAAVOITUSKATSAUS 2015 Kaavoitusjaosto 30.7.2015, 16 1 YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 382-RAK1814 IKAALISTEN KAUPUNKI KAURARANNAN RANTA-ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.2.2019 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (10) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma kuvaa ranta-asemakaavan

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.1.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

KAAVOITUSOHJELMA VUOSILLE 2011-2015

KAAVOITUSOHJELMA VUOSILLE 2011-2015 VIRTIN KUPUNKI KVOITUSOHJELM VUOSILLE 2011-2015 Tässä kaavoitusohjelma sisältää Virtain kaupungin tulevat kaavoitustarpeet seuraavien viiden vuoden ajalle, kaavojen laatimisaikataulut ja alustavat rajaukset

Lisätiedot

KH , Liite 1. Tekla , liite no 1 LAPINLAHDEN KUNTA

KH , Liite 1. Tekla , liite no 1 LAPINLAHDEN KUNTA KH 23.4.2019 78, Liite 1 Tekla 3.4.2019 23, liite no 1 LAPINLAHDEN KUNTA 1 LAPINLAHDEN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2019 YLEISTÄ Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Sivu 1/9 Asemakaavamuutos koskien kaupunginosa 5, Keskusta korttelia 3, tontti 2. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Kuva 1 Asemakaavan muutosalueen sijainti. Sisällys TEHTÄVÄ... 2 ALOITE TAI HAKIJA...

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2018 LEMIN KUNTA

KAAVOITUSKATSAUS 2018 LEMIN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2018 LEMIN KUNTA Kunnanhallituksen hyväksymä 19.3.2018 37 YLEISTÄ "Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2017

KAAVOITUSKATSAUS 2017 Rautalammin kunta KAAVOITUSKATSAUS 2017 Kaavoitusjaosto 13.9.2017 12 Kunnanhallitus 18.9.2017 318 Kunnanvaltusto 26.9.2017 91 1 YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran

Lisätiedot

KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVA MARINKAISTEN LANKILAN PIENTALOALUE

KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVA MARINKAISTEN LANKILAN PIENTALOALUE KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVA MARINKAISTEN LANKILAN PIENTALOALUE BlomDesktop 2011 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 ALOITE TAI ASEMAKAAVAN VIREILLETULON SYY

Lisätiedot

Hyväksytty Pälkäneen kunnanvaltuustossa

Hyväksytty Pälkäneen kunnanvaltuustossa KAAVOITUSKATSAUS 2017 2018 Hyväksytty Pälkäneen kunnanvaltuustossa 15.2.2018 4 Kaavoituskatsaus Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan

Lisätiedot

Kaavaprosessi ja kaavojen käsittely Kolarin kunnassa

Kaavaprosessi ja kaavojen käsittely Kolarin kunnassa Kaavaprosessi ja kaavojen käsittely Kolarin kunnassa Maankäyttöinsinööri Kullervo Lauri Maankäyttö- ja rakennuslain tavoite Lain tavoitteena on järjestää alueiden käyttö ja rakentaminen niin, että siinä

Lisätiedot

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi kerrotaan,

Lisätiedot

Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503

Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503 17.9.2018 Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Arkkitehtitoimisto Kaarlo Rohola Oy Apiankatu 1 / 37600 Valkeakoski OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN (OAS)

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2014 SAVITAIPALEEN KUNTA

KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2014 SAVITAIPALEEN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2014 SAVITAIPALEEN KUNTA YLEISTÄ "Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista,

Lisätiedot

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 8.5.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen

Lisätiedot

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 14.3.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän asemakaavamuutos (Ylä-Kittilän niitty) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.12.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Iin kunta PL Ii KAAVOITUSKATSAUS

Iin kunta PL Ii KAAVOITUSKATSAUS Iin kunta PL 24 90 Ii 6.2.2008 KAAVOITUSKATSAUS Kaavoituskatsaus käsittää tarkastelun Iin kunnassa ja Pohjois-Pohjanmaan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. Iin

Lisätiedot

LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 16.12.2016 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS

TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS Liite _ TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.2.2018. tark 22.10.2018 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2018 1. SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot

Utsjoen kunta Tekninen toimi KAAVOITUSKATSAUS 2012

Utsjoen kunta Tekninen toimi KAAVOITUSKATSAUS 2012 Utsjoen kunta Tekninen toimi KAAVOITUSKATSAUS 2012 Kuva (Tuomas Vasama). 2 Sisällysluettelo 1 KAAVOITUSKATSAUS... 3 2 JOHDANTO... 3 2.1 Maankäytön suunnittelu... 3 2.2 Kaavahierarkia... 3 2.3 Kaavoituksen

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2016

KAAVOITUSKATSAUS 2016 Rautalammin kunta KAAVOITUSKATSAUS 2016 Kaavoitusjaosto 16.2.2017, 3 Kunnanhallitus 27.2.2017 62 1 YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2010 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka

Lisätiedot

KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS

KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 10.1.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

Suunnittelualue. Suunnittelun lähtökohdat. Suunnittelutilanne. SÄKYLÄN KUNTA , tark Sivu 1 / 6

Suunnittelualue. Suunnittelun lähtökohdat. Suunnittelutilanne. SÄKYLÄN KUNTA , tark Sivu 1 / 6 SÄKYLÄN KUNTA Sivu 1 / 6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ristolan asemakaavan muutos Suunnittelualue Varsinais-Suomen ELY-keskus on käynnistänyt tiesuunnitelman laatimisen valtatien 12 parantamiseksi

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2019

KAAVOITUSKATSAUS 2019 KAAVOITUSKATSAUS 2019 Kaavoituskatsaus Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2015 SAVITAIPALEEN KUNTA

KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2015 SAVITAIPALEEN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2015 SAVITAIPALEEN KUNTA YLEISTÄ "Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista,

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Keskustan asemakaavan muutos, korttelin 18 osa. Työ: Turku, , tark

EURAJOEN KUNTA. Keskustan asemakaavan muutos, korttelin 18 osa. Työ: Turku, , tark EURAJOEN KUNTA Keskustan asemakaavan muutos, korttelin 18 osa Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25179 Turku, 2.5.2012, tark. 3.1.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 241 4400

Lisätiedot

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 30.5.2018 päivitetty: 15.5.2018, 8.11.2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja,

Lisätiedot

ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87)

ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87) Liite 5 / Ymp.ltk 21.1.2014 / 8 ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.1.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI

Lisätiedot

Kemiönsaaren kunnan Kemiön taajaman keskustan alueelle laaditaan oikeusvaikutteinen osayleiskaava.

Kemiönsaaren kunnan Kemiön taajaman keskustan alueelle laaditaan oikeusvaikutteinen osayleiskaava. KEMIÖNSAARI KEMIÖN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 Suunnittelualue ja kaavan tarkoitus Kemiönsaaren kunnan Kemiön taajaman keskustan alueelle laaditaan oikeusvaikutteinen

Lisätiedot

RAATIHUONEEN KORTTELI, ASEMAKAAVAMUUTOS

RAATIHUONEEN KORTTELI, ASEMAKAAVAMUUTOS TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus 5.10.2018 1(6) RAATIHUONEEN KORTTELI, ASEMAKAAVAMUUTOS 5.10.2018 Kuva 1: Kaavamuutosalueen sijainti ilmakuvassa 2 Suunnittelualue Maankäyttö- ja

Lisätiedot

Pyhännän kunta. Kaavoituskatsaus Voimassa olevat asemakaavat: 1.1 Asemakaavat:

Pyhännän kunta. Kaavoituskatsaus Voimassa olevat asemakaavat: 1.1 Asemakaavat: Pyhännän kunta Kaavoituskatsaus 2018 Rakennuslain 7 :n mukaisesti ilmoitetaan seuraavaa: 1. Voimassa olevat asemakaavat: 1.1 Asemakaavat: - Leiviskänkankaan asemakaava laajennuksineen - Kirjavaniemen asemakaava

Lisätiedot

Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.

Lisätiedot

KAUPPATIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

KAUPPATIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus KAUPPATIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 24.10.2016 on lakisääteinen (MRL

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2016 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 HÄMEENKYRÖN KUNTA OSA KORTTELIA 64, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 1 Sisältö 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslaki pähkinänkuoressa

Maankäyttö- ja rakennuslaki pähkinänkuoressa Maankäyttö- ja rakennuslaki pähkinänkuoressa Alueidenkäytön ajankohtaispäivä 19.4.2017 27.3.2017 Maankäyttö- ja rakennuslaki lyhyesti Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) on alueiden käyttöä ja suunnittelua

Lisätiedot

HUMPPILA-URJALAN TUULIVOIMAPUISTO OSAYLEISKAAVA

HUMPPILA-URJALAN TUULIVOIMAPUISTO OSAYLEISKAAVA HUMPPILA-URJALAN TUULIVOIMAPUISTO OSAYLEISKAAVA MIKSI TUULIVOIMAKAAVA? Tuulivoimalaitos tarvitsee rakennusluvan, jonka myöntämisen edellytyksenä on ensisijaisesti voimassa oleva oikeusvaikutteinen maankäytön

Lisätiedot

KOUHINRANNAN ASEMAKAAVA

KOUHINRANNAN ASEMAKAAVA LIITE kaupunkikehityksen lautakunnan esityslistaan nro 4 / 1.11.2017 / Asia nro 40 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KOUHINRANNAN ASEMAKAAVA Asemakaava koskee: Pirkkalan kylän määräaloja 79-428-2-72-M501

Lisätiedot

PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2018 päivitetty: 24.10.2018 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

VARSANHÄNNÄN Asemakaavan muutos. kaava nro 489 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA

VARSANHÄNNÄN Asemakaavan muutos. kaava nro 489 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 16.11.2015 VARSANHÄNNÄN Asemakaavan muutos kaava nro 489 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2019 Keuruu. Kaupunginhallitus Keuruun kaupunki Kaavoituspalvelut

KAAVOITUSKATSAUS 2019 Keuruu. Kaupunginhallitus Keuruun kaupunki Kaavoituspalvelut Liite 5/Kh 21.1.2019 12 KAAVOITUSKATSAUS 2019 Keuruu Kaupunginhallitus..2019 Keuruun kaupunki Kaavoituspalvelut YLEISTÄ Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177 EURAJOEN KUNTA Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25177 Turussa 19.3.2012, tark. 5.6.2012, tark. 4.9.2012, tark. 9.11.2012 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701

Lisätiedot

Pyhäjärven kaupunki KAAVOITUSKATSAUS 2011

Pyhäjärven kaupunki KAAVOITUSKATSAUS 2011 Pyhäjärven kaupunki KAAVOITUSKATSAUS 2011 PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2011 1.2.2011 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina

Lisätiedot

Kaavoituskatsaus Hausjärven kunnan maapoliittinen ohjelma Maakuntakaava

Kaavoituskatsaus Hausjärven kunnan maapoliittinen ohjelma Maakuntakaava Kaavoituskatsaus 2015 Kaavoituskatsaus Kaavoituskatsauksessa esitellään vireillä olevat tai lähiaikoina käynnistyvät tärkeimmät kaava asiat. Esiteltyjen kaavatöiden lisäksi voi käynnistyä myös muita hankkeita,

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: Turku, 4.1., tark

EURAJOEN KUNTA. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: Turku, 4.1., tark EURAJOEN KUNTA Hirveläntien Peräpellontien alueen asemakaava ja asemakaavan muutos (korttelin 153 tontti 4, korttelin 154 tontti 5, kortteleita 155 ja 157, korttelin 172 tontteja 1 ja 2, korttelin 173

Lisätiedot

Anttilankuja. Asemakaavan muutos kaava nro 504 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA

Anttilankuja. Asemakaavan muutos kaava nro 504 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 22.1.2018 Anttilankuja Asemakaavan muutos kaava nro 504 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3

Lisätiedot

Birgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS

Birgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Naantalin kaupunki tekniset palvelut maankäyttöosasto asemakaavoitus sivu 1/7 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Kaava-alueen sijainti Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste kaavoitushankkeen

Lisätiedot

VANHANKYLÄN LIIKEALUEEN MUUTOS Asemakaavan muutos. kaava nro 485 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA

VANHANKYLÄN LIIKEALUEEN MUUTOS Asemakaavan muutos. kaava nro 485 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 12.10.2015 VANHANKYLÄN LIIKEALUEEN MUUTOS Asemakaavan muutos kaava nro 485 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k

Lisätiedot

KEMIÖNSAARI KEMIÖN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

KEMIÖNSAARI KEMIÖN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KEMIÖNSAARI KEMIÖN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 Suunnittelualue ja kaavan tarkoitus Kemiönsaaren kunnan Kemiön taajaman keskustan alueelle laaditaan oikeusvaikutteinen

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2017 SAVITAIPALEEN KUNTA

KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2017 SAVITAIPALEEN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2017 SAVITAIPALEEN KUNTA Kunnanhallituksen hyväksymä 15.1.2018 7 YLEISTÄ "Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Työ: 26016. Turku, 4.1.2013

EURAJOEN KUNTA. Työ: 26016. Turku, 4.1.2013 EURAJOEN KUNTA Hirveläntien Peräpellontien alueen asemakaava ja asemakaavan muutos (Peräpellontien katualue) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 26016 Turku, 4.1.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2018

KAAVOITUSKATSAUS 2018 Kunnanhallitus 17.12.2018 232 KAAVOITUSKATSAUS 2018 2 KAAVOITUSKATSAUS 2018 Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa antaa katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä

Lisätiedot

POLVIJÄRVI LAMPIRANNAN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN SELOSTUS

POLVIJÄRVI LAMPIRANNAN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN SELOSTUS POLVIJÄRVI LAMPIRANNAN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN SELOSTUS 30.11.2017 Lamminniemi Maanmittauslaitos 2017 Sisällys 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT... 1 1.1 Kaavan nimi... 1 2 RANTA-ASEMAKAAVA-ALUEEN SIJAINTI...

Lisätiedot

PYHÄRANNAN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2014

PYHÄRANNAN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2014 PYHÄRANNAN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2014 2 Yleistä Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista.

Lisätiedot

KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN

KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Liite / Ymp.ltk 16.12.2014 / KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.

Lisätiedot

KOSKEN TL KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2012

KOSKEN TL KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2012 KOSKEN TL KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2012 Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille

Lisätiedot