HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS"

Transkriptio

1 HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS 2015

2 HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2015 Kaavoituskatsauksen tavoite ja sisältö Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka eivät ole merkitykseltään vähäisiä. Kaavoituskatsaus on nähtävissä Heinäveden kunnan teknisessä toimistossa Kermanrannantie 7 sekä kunnan kotisivuilla osoitteessa Katsauksessa esitettyjen kohteiden lisäksi vuoden aikana voi käynnistyä myös muita hankkeita, joiden vireille tulosta tiedotetaan erikseen. Jokaisesta kaavasta laaditaan osallistumis- ja arviointisuunnitelma ennen suunnitteluun ryhtymistä ja se on nähtävillä teknisessä toimistossa. Osallistumis- ja arviointi-suunnitelmassa kuvataan kaavoituksen kohde, suunnitelman lähtökohdat sekä sen merkittävimmät vaikutukset, jotka aiotaan arvioida ja selvittää. Siinä kerrotaan myös, miten kaavasta tiedottaminen ja suunnitteluun osallistuminen on järjestetty. Katsauksessa on esitetty myös Heinäveden kunnassa aikaisemmin hyväksytyt ja vahvistetut kaavat. Maakuntakaava Etelä-Savossa on voimassa Etelä-Savon maakuntakaava, jonka Ympäristöministeriö vahvisti 4. lokakuuta Kaava on laadittu koko Etelä-Savon alueelle ja siinä käsitellään kaikkia aluevaraustyyppejä. Vanhat seutukaavat on kumottu muilta osin paitsi ohjeellisen oikoratavarauksen osalta välillä Lahti-Heinola- Mikkeli. Mikkeliin liittyneen entisen Suomenniemen kunnan alueella on voimassa Etelä-Karjalan maakuntakaava, jonka Ympäristöministeriö vahvisti Maakuntaliitto täydentää parhaillaan voimassa olevaa maakuntakaavaa tuulivoimaa käsittelevällä 1. vaihemaakuntakaavalla. Kaavassa osoitetaan tuulivoimatuotantoon soveltuvia alueita ja ohjataan kaavamääräyksin tuulivoiman suunnittelua maakunnan alueella. Maakuntavaltuusto hyväksyi 1. vaihemaakuntakaavan 9. kesäkuuta 2014 ja kaava on nyt ympäristöministeriön vahvistettavana. Vahvistuspäätös saataneen vuoden 2015 aikana. Maakuntahallitus käynnisti kokouksessaan aloittaa 2. vaihemaakuntakaavan laadinnan. Siinä voimassa olevaa maakuntakaavaa on tarkoitus päivittää mm. maa-aineisten ottoon sekä kulttuuri- ja luonnonmaiseman arvoihin liittyvien merkintöjen osalta.

3 Yleiskaavat Ei vireillä olevia yleiskaavoja. Aikaisemmin hyväksytyt ja vahvistetut yleiskaavat: - Kirkonkylän osayleiskaava on hyväksytty kunnanvaltuustossa Karvion osayleiskaava on hyväksytty kunnanvaltuustossa Kerman osayleiskaava on hyväksytty kunnanvaltuustossa Em. osayleiskaavat ovat ns.1-asteen osayleiskaavoja, eikä niitä ole alistettu lääninhallituksen tai ympäristökeskuksen vahvistettaviksi. - Valamon ja Papinniemen osayleiskaava on vahvistettu Etelä-Savon ympäristökeskuksessa Asemakaavat Heinäveden kirkonkylän asemakaavan tarkistaminen ja ajantasaistaminen Heinäveden kirkonkylän asemakaavan ajantasaistamisesta, muutoksesta ja laajentamisesta laadittu ehdotus hyväksyttiin kunnanvaltuustossa Tällöin jätettiin kuitenkin hyväksymättä taajaman pohjoisosan kaava käsittäen mm. Kirkonmäen ja Kermanrannan alueet maisemanhoito-suunnitelman laatimista varten. Vuonna 2012 laadittiin alueelle maisemanhoitosuunnitelma, jossa inventoitiin maisemallisesti arvokkaat alueet ja annettiin ohjeita maiseman hoitoon, maisemallisten arvojen esille tuomiseen ja säilyttämiseen. Tämän jälkeen alueelle on laadittu kaavaehdotus hyväksymättä jääneille alueille. Samassa yhteydessä on laadittu asemakaavan muutos teollisuusalueen kortteleihin käsittäen lähinnä Karpalotien tielinjauksen muutoksen. Kaavaehdotus käsittää myös Vahvalahdentieltä lähtevän Niittykujan nimimuutoksen Peltokujaksi. Kaavaehdotus on ollut nähtävillä aj Aikaisemmin hyväksytyt ja vahvistetut asemakaavat: - Kirkonkylän asemakaava ja sen muutokset on vahvistettu jälkeen useassa vaiheessa. Asemakaava-alueen pinta-ala on yhteensä 232 ha. - Kirkonkylässä Seppälän teollisuusalueella kortteleita koskeva asemakaavan muutos hyväksyttiin kunnanhallituksessa Karvion asemakaava hyväksyttiin kunnanvaltuustossa vuonna 1999 laaditun palstoitussuunnitelman pohjalta. Kaavan kokonaispinta-ala on n. 53 ha, uusia omakotitontteja on yhteensä 37 kpl ja rivitalotontteja 6 kpl. Yleisten- ja palvelurakennusten korttelialueet sijoittuvat kylän keskelle ja valtatien varteen. Alueelle on rakennettu kunnallistekniikka. - Metsähallitus maanomistajana on laatinut Karvion Virranniemen asemakaavan omistamilleen maa-alueille, jotka kuuluvat Heinäveden reitin rantayleiskaavaan. Heinäveden kunnanvaltuusto on hyväksynyt ko. asemakaavan, joka tuli lainvoimaiseksi Karvion asemakaavan muutos hyväksyttiin kunnanvaltuustossa

4 - Kirkonkylän asemakaavan tarkistaminen ja ajantasaistaminen lukuun ottamatta kaavan pohjoisosaa hyväksyttiin kunnanvaltuustossa Ranta-asemakaavat Kokinniemen ranta-asemakaavan kumoaminen Kokinnimen ranta-asemakaavan kumoaminen on käynnistetty maanomistajan esityksestä. Kumoaminen koskee Vihtarin kylässä sijaitsevia tiloja RN:ot 19:69, 19:70, 19:75, 19:78 ja 19:79. Tavoitteena on kumota 19 lomarakennuspaikkaa, maatilamatkailun korttelialue, maatilojen talouskeskuksen korttelialue, maa- ja metsätalousalue sekä venevalkama-alue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä kaavaluonnos oli nähtävillä aj Aikaisemmin vahvistetut rantakaavat: -Vääräniemi, vahvistettu Pääskyvuori, vahvistettu Varisniemi, Jousiniemi, vahvistettu Köysilahti-Nimetön, vahvistettu Hyväsalo, vahvistettu Kokinniemi, vahvistettu Karhilantaipale, vahvistettu Paito, vahvistettu Komolanniemi, vahvistettu Suppuniemi, vahvistettu Honkaniemi, vahvistettu Polvijärvi, vahvistettu Petruma, vahvistettu Hoviniemi., vahvistettu Pilppa, vahvistettu Hyväsalo, vahvistettu Rantayleiskaavat Valamon ja Papinniemen osayleiskaavan muutos Monikkasalossa Heinäveden kunnanhallitus päätti aloittaa yleiskaavan muutoksen laatimisen Metsähallituksen esityksestä. Kaavanmuutos koskee Monikkasalon alueella Papinniemen kylässä sijaitsevaa Papinniemi RN:o 2:52 tilaa. Kaavanmuutoksen tavoitteena on muuttaa yleiskaava Monikkasalon alueella vastaamaan tämän päivän vaatimuksia sekä muutoinkin järkeistämään alueen maankäyttöä. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä kaavaluonnos on pidetty nähtävillä

5 Kaavaehdotus pidettiin nähtävillä Heinäveden kunnanvaltuusto hyväksyi kaavanmuutoksen Etelä-Savon ELY-keskus on valittanut Itä-Suomen hallinto-oikeudelle kunnanvaltuuston tekemästä kaavan hyväksymispäätöksestä. Heinäveden kunnanhallitus on päätöksellään määrännyt Valamon ja Papinniemen osayleiskaavan muutoksen Pitkäniemen alueelta voimaan maanrakennuslain 201 :n nojalla. Heinäveden reitin rantayleiskaavan muuttaminen Kaavanmuutos koskee - Kunnan omistaman, Karvion kylässä tilalla Vuorela 1:74 sijaitsevan lomarakennuspaikan siirtämistä Viitalahden kylään tilalle Töykkää RN:o 3:111. Kunnanhallitus päätti kaavanmuutoksen laatimisesta Metsähallituksen omistaman tilan Kohmanniemessä sijaitsevan neljän lomarakennuspaikan siirtämistä muille Metsähallituksen omistamille tiloille sekä Vihtarniemen, Keskisalon ja Takkaniemen alueella luonnonsuojelualueiden päivittämistä sekä rantarakennuspaikkojen sijoittelua koskevia muutoksia. Kunnanhallitus päätti kaavan tarkistamisesta Metsähallitus Laatumaan esityksestä. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma pidettiin nähtävillä Kaavaluonnos oli nähtävillä aj Heinäveden järvialueiden rantayleiskaavan muuttaminen ja laajentaminen Kunnanhallitus päätti käynnistää Heinäveden järvialueiden rantayleiskaavan muutoksen Tornator Oy:n esityksestä. Lähialueiden maanomistajien halukkuutta lähteä mukaan kaavanmuutokseen omien tilojensa osalta kartoitettiin. Halukkuutensa kaavanmuutokseen ilmoitti 7 yksityistä maanomistajaa sekä Metsähallitus. Kaavamuutoksen kohteena olevat tilat sijoittuvat Iso-Vihtarin, Vuokalanjärven, Suuri-Pölläkän, Kivijärven, Ylä-Lapin, Leppilammin, Pahkajärven ja Lylyjärven rannoille sekä pienempien lampien ranta-alueille, joita ovat mm. Syrjälampi, Huuhinlampi, Silmulampi ja Hoikkilampi. Kaavanmuutos koskee myös Heinäveden kunnan omistamaa,vaaluvirran kylässä sijaitsevaa tilaa Pyyli 6:55. Tältä osin kunnanhallitus päätti kaavanmuutoksen laadinnasta Osallistumis- ja arviointisuunnitelma oli nähtävillä Kaavaluonnos oli nähtävillä aj Heinäveden järvialueiden rantayleiskaavan muuttaminen Kokinniemen alueella Rantayleiskaavan muutos koskee Heinäveden kunnan Vihtarin kylässä Kokinniemen alueella sijaitsevia tiloja 19:69, 19:70, 19:75, 19:78 ja 19:79. Alueella on voimassa Kokinniemen ranta-asemakaava, joka tullaan kumoamaan. Rantayleiskaavan muutoksella tullaan osoittamaan yleiskaavassa osa rantaasemakaavan mukaisista rakennuspaikoista eli 8 lomarakennuspaikkaa ja 1 asuinrakennuspaikka. Rakennusalueiden ulkopuoliset alueet osoitetaan maa- ja metsätalousvaltaisiksi alueiksi. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä kaavaluonnos pidettiin nähtävillä Kaavaehdotus asetettiin nähtäville aj

6 Aikaisemmin hyväksytyt ja vahvistetut rantayleiskaavat: - Heinäveden reitin rantayleiskaava, hyväksytty , vahvistettu Heinäveden järvialueiden rantayleiskaava, hyväksytty Heinäveden reitin rantayleiskaavan muutos Kohman- ja Takunniemen alueilla Karviossa, hyväksytty Heinäveden reitin rantayleiskaavan muutos, neljä kohdetta. Kaksi muutoksista on Tavinlahdessa, yksi Vainolahdessa Pääskyvuoren alueella ja yksi Häntäniemessä. Hyväksytty Heinäveden reitin rantayleiskaavan muuttaminen Pilpan alueella. Hyväksytty Rakennusjärjestys Heinäveden kunnan rakennusjärjestys hyväksyttiin Heinäveden kunnanvaltuustossa ja se tuli voimaan Päivitys on tarkoitus tehdä yhteistyönä muiden Keski-Savon kuntien kanssa lähivuosina. Karttatilanne Kirkonkylän alueella on rakennuskaavan pohjakartta, joka on hyväksytty Pohjakartta-aluetta on täydennetty vuonna Lisäksi kutakin ranta-asemakaavaa varten on hyväksytty pohjakartat. TEKNINEN LAUTAKUNTA

HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS

HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS KUKUNNANHALLI HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS KUNN 2016 HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2016 Kaavoituskatsauksen tavoite ja sisältö Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään

Lisätiedot

Heinäveden kunnan kaavoituskatsaus

Heinäveden kunnan kaavoituskatsaus 1 Heinäveden kunnan kaavoituskatsaus 2013 2 HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2013 Kaavoituskatsauksen tavoite ja sisältö Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS

HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS 2017 HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2017 Kaavoituskatsauksen tavoite ja sisältö Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia

Lisätiedot

1 HANKEKUVAUS JA SUUNNITTELUTILANNE

1 HANKEKUVAUS JA SUUNNITTELUTILANNE FCG Finnish Consulting Group Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 10 ) HEINÄVEDEN KUNTA HEINÄVEDEN JÄRVIALUEIDEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTTAMINEN JA LAAJENNUS, ISO- VIHTARIN JA SUURI-PÖLLÄKKÄ JÄRVIEN

Lisätiedot

PÄLKÄNE SAPPEEN ETU VAINION RANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis ja arviointisuunnitelma

PÄLKÄNE SAPPEEN ETU VAINION RANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis ja arviointisuunnitelma PÄLKÄNE Osallistumis ja arviointisuunnitelma 5.2.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. TUNNISTETIEDOT... 3 2. SUUNNITTELUALUE JA NYKYINEN MAANKÄYTTÖ... 3 3. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET... 4 4. SUUNNITTELUN

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2015

KAAVOITUSKATSAUS 2015 Rautalammin kunta KAAVOITUSKATSAUS 2015 Kaavoitusjaosto 30.7.2015, 16 1 YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa

Lisätiedot

Heinäveden kunta 1(6) Heinäveden järvialueiden rantayleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Heinäveden kunta 1(6) Heinäveden järvialueiden rantayleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Heinäveden kunta 1(6) HEINÄVEDEN KUNTA HEINÄVEDEN JÄRVIALUEIDEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNTA, KOKINNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Suunnittelualueen sijainti on merkitty ympyrällä alla olevaan kuvaan.

HEINÄVEDEN KUNTA, KOKINNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Suunnittelualueen sijainti on merkitty ympyrällä alla olevaan kuvaan. HEINÄVEDEN KUNTA, KOKINNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. SUUNNITTELUALUEEN KUVAUS Kokinniemen ranta-asemakaava sijaitsee Heinäveden kunnassa, Lammunjärven länsirannalla

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. MAAKUNTAKAAVOITUS 3. YLEISKAAVOITUS 4. ASEMAKAAVAT 5. RANTA-ASEMAKAAVAT 6. RAKENNUSJÄRJESTYS 7.

SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. MAAKUNTAKAAVOITUS 3. YLEISKAAVOITUS 4. ASEMAKAAVAT 5. RANTA-ASEMAKAAVAT 6. RAKENNUSJÄRJESTYS 7. 2017 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. MAAKUNTAKAAVOITUS 3. YLEISKAAVOITUS 4. ASEMAKAAVAT 5. RANTA-ASEMAKAAVAT 6. RAKENNUSJÄRJESTYS 7. YHTEYSTIEDOT 1. YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kunnan tulee

Lisätiedot

Ympäristöministeriö on 16.6.2005 vahvistanut Lapin meri- ja rannikkoalueen tuulivoimamaakuntakaavan.

Ympäristöministeriö on 16.6.2005 vahvistanut Lapin meri- ja rannikkoalueen tuulivoimamaakuntakaavan. KAAVOITUSKATSAUS Kaavoitusasioita valmistelee tekninen lautakunta. Kaavoitukseen kuuluu eriasteisten kaavojen ja niihin liittyvien selvitysten laatiminen, kaavaasioiden valmistelu luottamusmiehille, vuorovaikutteisuuden

Lisätiedot

Ranuan kunta Kaavoituskatsaus 2016

Ranuan kunta Kaavoituskatsaus 2016 LAINSÄÄDÄNTÖ Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaavaasioista,

Lisätiedot

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset RAUTALAMMIN KUNTA 1(7) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVAN MUUTOS...2 1.3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2018

KAAVOITUSKATSAUS 2018 KAAVOITUSKATSAUS 2018 Kaavoituskatsaus Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014. viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014. viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014 viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen Pyhäjärven kaupunginvaltuusto hyväksynyt..2014 KAAVOITUSKATSAUS 2014 1.5.2014 Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaisesti

Lisätiedot

1. YLEISTÄ. Kaavaa valmisteltaessa varataan tilaisuus mielipiteen esittämiseen ja kaavaehdotus asetetaan julkisesti nähtäville.

1. YLEISTÄ. Kaavaa valmisteltaessa varataan tilaisuus mielipiteen esittämiseen ja kaavaehdotus asetetaan julkisesti nähtäville. 2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 1. YLEISTÄ 2. MAAKUNTAKAAVOITUS 3. YLEISKAAVOITUS 4. ASEMAKAAVAT 5. RANTA-ASEMAKAAVAT 6. RAKENNUSJÄRJESTYS 7. YHTEYSTIEDOT Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kunnan tulee

Lisätiedot

Pyhäjärven kaupunki KAAVOITUSKATSAUS 2011

Pyhäjärven kaupunki KAAVOITUSKATSAUS 2011 Pyhäjärven kaupunki KAAVOITUSKATSAUS 2011 PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2011 1.2.2011 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS 1 SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLE TILASTA 740-577-2-3 Arkkitehtitoimisto Keijo Tolppa 12.6.2015

Lisätiedot

Utsjoen kunta Tekninen toimi KAAVOITUSKATSAUS 2012

Utsjoen kunta Tekninen toimi KAAVOITUSKATSAUS 2012 Utsjoen kunta Tekninen toimi KAAVOITUSKATSAUS 2012 Kuva (Tuomas Vasama). 2 Sisällysluettelo 1 KAAVOITUSKATSAUS... 3 2 JOHDANTO... 3 2.1 Maankäytön suunnittelu... 3 2.2 Kaavahierarkia... 3 2.3 Kaavoituksen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OAS 1 (6) Heinävedenreitin ja Järvialueiden rantaosayleiskaavojen HEINÄVEDEN KUNTA, Kerma alue ja taajaman ympäristö HEINÄVEDEN JÄRVIALUEIDEN RANTAOSAYLEISKAAVAN sekä HEINÄVEDEN REITTI RANTAYLEISKAAVAN

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2010 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka

Lisätiedot

Kaavoituskatsaus Hausjärven kunnan maapoliittinen ohjelma Maakuntakaava

Kaavoituskatsaus Hausjärven kunnan maapoliittinen ohjelma Maakuntakaava Kaavoituskatsaus 2015 Kaavoituskatsaus Kaavoituskatsauksessa esitellään vireillä olevat tai lähiaikoina käynnistyvät tärkeimmät kaava asiat. Esiteltyjen kaavatöiden lisäksi voi käynnistyä myös muita hankkeita,

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2015

KAAVOITUSKATSAUS 2015 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaavaasioista, jotka eivät ole merkitykseltään vähäisiä (kaavoituskatsaus).

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JOUTSAN KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 321 Kaavamuutos koskee osittain korttelin 321, tonttia nro 1 (AM). OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan, kaavaa

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2017

KAAVOITUSKATSAUS 2017 Rautalammin kunta KAAVOITUSKATSAUS 2017 Kaavoitusjaosto 13.9.2017 12 Kunnanhallitus 18.9.2017 318 Kunnanvaltusto 26.9.2017 91 1 YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran

Lisätiedot

PYHÄRANNAN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2014

PYHÄRANNAN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2014 PYHÄRANNAN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2014 2 Yleistä Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista.

Lisätiedot

Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen

Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A LEPPÄVIRRAN KUNTA Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen Kaavaselostus, ehdotus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20689 Kaavaselostus, ehdotus 1

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2016

KAAVOITUSKATSAUS 2016 Rautalammin kunta KAAVOITUSKATSAUS 2016 Kaavoitusjaosto 16.2.2017, 3 Kunnanhallitus 27.2.2017 62 1 YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslain 63. :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kaavoitusosasto 4.10.2012

Maankäyttö- ja rakennuslain 63. :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kaavoitusosasto 4.10.2012 Sivu 1 Maankäyttö- ja rakennuslain 63. :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kaavoitusosasto 4.10.2012 SEPÄNKYLÄ ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELISSA 45 JA SIIHEN LIITTYVILLÄ TIE- JA

Lisätiedot

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JÄMSÄN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ASEMAKAAVA KOSKEE Jämsän kaupungin 2.kaupunginosan osaa kortteleista 91 ja 92 sekä niiden välistä jalankulkukatua Ekosentie Autokuja

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2014

KAAVOITUSKATSAUS 2014 KÖYLIÖN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2014 1 KAAVOITUSKATSAUS 2014 KAAVOITUSKATSAUKSEN LAATIMINEN Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan

Lisätiedot

JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS. Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella

JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS. Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista 1.2

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 24.9.2014 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS

VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 1RA, 2RA, 3RA, 4RA, 7RA, 8RA ja 12RA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 9.4.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Osallistumis-

Lisätiedot

Kaavoituskatsaus Hausjärven kunnan maapoliittinen ohjelma Maakuntakaava

Kaavoituskatsaus Hausjärven kunnan maapoliittinen ohjelma Maakuntakaava Kaavoituskatsaus 2014 Kaavoituskatsaus Kaavoituskatsauksessa esitellään vireillä olevat tai lähiaikoina käynnistyvät tärkeimmät kaava asiat. Esiteltyjen kaavatöiden lisäksi voi käynnistyä myös muita hankkeita,

Lisätiedot

Riihiniemen ranta- asemakaava osittainen kumoaminen

Riihiniemen ranta- asemakaava osittainen kumoaminen S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A KAAVIN KUNTA Riihiniemen ranta- asemakaava osittainen kumoaminen Kaavaselostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P23617 Kaavaselostus 1 (2) Sisällysluettelo 1 Tiivistelmä...

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.4.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Ajantasakaava Kaavakartta ja määräykset

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Ajantasakaava Kaavakartta ja määräykset RAUTALAMMIN KUNTA 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVA...2 1.3 ASEMAKAAVAN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN OLOISTA...2 2.1.1

Lisätiedot

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2015

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2015 1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2015 Sisällysluettelo 1. Yleistä 2. Maakuntakaava 3. Yleiskaava 4. Asemakaava 5. Rakennusjärjestys 6. Ohjelmoimattomat kaavoitustyöt 7. Kaavoitusohjelma 8. Liitekartat

Lisätiedot

Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen hyväksyminen

Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen hyväksyminen Kunnanhallituksen 61 02.10.2014 Kunnanhallituksen 82 04.12.2014 Kunnanhallituksen 23 20.05.2015 Kunnanhallitus 119 09.06.2015 Kunnanvaltuusto 36 17.06.2015 Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen

Lisätiedot

tark Leivonmäen kunta Niinniemen alueen asemakaava. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

tark Leivonmäen kunta Niinniemen alueen asemakaava. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.8.2007 tark. 11.1.2010 Leivonmäen kunta Niinniemen alueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 11.1.2010 1 TEHTÄVÄN KUVAUS ESIPUHE Niinniemen alueen asemakaavoitus käynnistyi virallisesti

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNTA HEINÄVEDEN JÄRVIALUEIDEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS. Kaavaselostus 14.4.2015. Kaavan vireille tulo: Kunnanhallitus 15.9.

HEINÄVEDEN KUNTA HEINÄVEDEN JÄRVIALUEIDEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS. Kaavaselostus 14.4.2015. Kaavan vireille tulo: Kunnanhallitus 15.9. HEINÄVEDEN KUNTA HEINÄVEDEN JÄRVIALUEIDEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus 14.4.2015 Kaavan vireille tulo: Kunnanhallitus 15.9.2014 162 Kaavan hyväksyminen: Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto 1. Sisällysluettelo

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNTA, KOKINNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Suunnittelualueen sijainti on merkitty ympyrällä alla olevaan kuvaan.

HEINÄVEDEN KUNTA, KOKINNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Suunnittelualueen sijainti on merkitty ympyrällä alla olevaan kuvaan. HEINÄVEDEN KUNTA, KOKINNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. SUUNNITTELUALUEEN KUVAUS Kokinniemen ranta-asemakaava sijaitsee Heinäveden kunnassa, Lammunjärven länsirannalla

Lisätiedot

FCG Finnish Consulting Group Oy. Konneveden kunta PUKARAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Kaavaselostus. Ehdotus

FCG Finnish Consulting Group Oy. Konneveden kunta PUKARAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Kaavaselostus. Ehdotus FCG Finnish Consulting Group Oy Konneveden kunta PUKARAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Kaavaselostus Ehdotus FCG Finnish Consulting Group Oy Kaavaselostus I SISÄLLYSLUETTELO 1 Tiivistelmä... 1 1.1

Lisätiedot

LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 2.12.2014 päivitetty: 4.5.2015 on lakisääteinen

Lisätiedot

JOROISTEN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2015 MRL 7

JOROISTEN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2015 MRL 7 JOROISTEN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2015 MRL 7 Joroisten kunnassa on vireillä jäljempänä kuvatut kaava- yms. hankkeet, joista tässä on esitetty lyhyt kuvaus. Enemmän tietoa hankkeista saa tekninen johtaja

Lisätiedot

Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 2013 Sodankylä, Kakslauttasen asemakaava ja asemakaavan muutos

Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 2013 Sodankylä, Kakslauttasen asemakaava ja asemakaavan muutos Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 SODANKYLÄ KAKSLAUTTASEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS KAKSLAUTTASEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN MUUTOS ASEMAKAAVAKSI JA ASEMAKAAVAN MUUTOS KAKSLAUTTASEN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 HÄMEENKYRÖN KUNTA OSA KORTTELIA 64, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 1 Sisältö 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 11.9.2012 tark. 15.10.2013

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 11.9.2012 tark. 15.10.2013 OAS 1 (6) 15.10.2013 Kirkonkylän asemakaavan muutos TUUSNIEMEN KUNTA KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KULAJOEN ALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 11.9.2012 tark. 15.10.2013 MIKÄ ON OSALLISTUMIS

Lisätiedot

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2016

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2016 1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2016 Hyväksytty: Valtuusto 29.11.2016 97 2 1. Yleistä kaavoituskatsauksesta Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) sekä maankäyttö- ja rakennusasetus (MRA) säätelevät kaavoitusta

Lisätiedot

TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 201, 202, 208 JA 210 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 201, 202, 208 JA 210 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kärsämäen kunta 1/5 KÄRSÄMÄEN KUNTA TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 201, 202, 208 JA 210 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II: KORTTELIT 214 JA 215

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II: KORTTELIT 214 JA 215 KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II: KORTTELIT 214 JA 215 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 24.9.2014, 17.5.2017 Osallistumis-

Lisätiedot

KOSKEN TL KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2012

KOSKEN TL KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2012 KOSKEN TL KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2012 Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille

Lisätiedot

TERVON KUNTA ALLAAN TILAN ASEMAKAAVA ( ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 1 Hankekuvaus

TERVON KUNTA ALLAAN TILAN ASEMAKAAVA ( ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 1 Hankekuvaus FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunntelma 1 ( 6 ) TERVON KUNTA ALLAAN TILAN ASEMAKAAVA (844-411-7-1) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 Hankekuvaus Asemakaava koskee Tervon

Lisätiedot

KONTIORANTA Asemakaavan muutos ja laajentaminen entisellä varuskunnan asuntoalueella Kontiorannassa

KONTIORANTA Asemakaavan muutos ja laajentaminen entisellä varuskunnan asuntoalueella Kontiorannassa KAAVOITUS 1 (5) KONTIORANTA Asemakaavan muutos ja laajentaminen entisellä varuskunnan asuntoalueella Kontiorannassa Päivitetty 1.12.2015 Kuva yleiskartasta KAAVOITUS 2 (5) Osallistumis- ja arviointisuunnitelman

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2014 SAVITAIPALEEN KUNTA

KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2014 SAVITAIPALEEN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2014 SAVITAIPALEEN KUNTA YLEISTÄ "Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista,

Lisätiedot

Kärsämäen kunta. Kaavoituskatsaus Sisällysluettelo. 1. Yleistä. 2. Maakuntakaava. 3. Yleiskaava. 4. Asemakaava. 5. Asemakaavan pohjakartta

Kärsämäen kunta. Kaavoituskatsaus Sisällysluettelo. 1. Yleistä. 2. Maakuntakaava. 3. Yleiskaava. 4. Asemakaava. 5. Asemakaavan pohjakartta 1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2014 Sisällysluettelo 1. Yleistä 2. Maakuntakaava 3. Yleiskaava 4. Asemakaava 5. Asemakaavan pohjakartta 6. Rakennusjärjestys 7. Ohjelmoimattomat kaavoitustyöt 8. Kaavoitusohjelma

Lisätiedot

PAIMION KAUPUNKI VALTATIE 1:N ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PAIMION KAUPUNKI VALTATIE 1:N ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 249-AK1501 PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus PAIMION KAUPUNKI VALTATIE 1:N ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 9.3.2015 12.5.2016 Nosto Consulting Oy Osallistumis-

Lisätiedot

Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1(7) KITTILÄN KUNTA, 2. KUNNANOSA, LEVI Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 2(7) 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255 KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 18.2.2015 Yleistä osallistumis-

Lisätiedot

PORNAINEN. Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys

PORNAINEN. Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys PORNAINEN Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 10.5.2017 Vireille tulosta ilmoitettu: KH:n päätös 16.1.2017 Luonnos nähtävänä (MRA 30 ) 31.1-14.2.2017 Ehdotus nähtävänä (MRA 27 ) Hyväksytty kunnanvaltuustossa

Lisätiedot

METSÄLÄN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN MUUTOS POLTTIMON LUONNONSUOJELUALUEEN PERUSTAMISPÄÄTÖKSEN MUKAISEKSI

METSÄLÄN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN MUUTOS POLTTIMON LUONNONSUOJELUALUEEN PERUSTAMISPÄÄTÖKSEN MUKAISEKSI LUHANGAN KUNTA METSÄLÄN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN MUUTOS POLTTIMON LUONNONSUOJELUALUEEN PERUSTAMISPÄÄTÖKSEN MUKAISEKSI KAAVAN MUUTOS KOSKEE METSÄLÄN RANTA-ASEMAKAAVAA VASTAAMAAN YKSITYISEN MAAN SUOJELUTAVOITTEITA.

Lisätiedot

PÄLKÄNE ÄMMÄTSÄ ISO-KARINNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Vehkajärvi. Tarjala RN:o 1:337 ja Osa tilasta Metsäkari RN:o 1:413

PÄLKÄNE ÄMMÄTSÄ ISO-KARINNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Vehkajärvi. Tarjala RN:o 1:337 ja Osa tilasta Metsäkari RN:o 1:413 PÄLKÄNE ÄMMÄTSÄ Tarjala RN:o 1:337 ja Osa tilasta Metsäkari RN:o 1:413 Vehkajärvi ISO-KARINNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS 2012 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 13.7.2012 Tunnistetiedot Kaavan

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 18.10.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 1 (Tiealueet ja kevyen liikenteen väylä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Vimpeli, Pyhälahden ranta-asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Vimpeli, Pyhälahden ranta-asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Vimpeli, Pyhälahden ranta-asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelualue ja maankäytölliset lähtökohdat. Suunnittelualueena on Markku Metsäpellon omistamat tilat Rn:o 14:128 ja

Lisätiedot

Tässä katsauksessa kerrotaan kaupungin vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista.

Tässä katsauksessa kerrotaan kaupungin vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. Tässä katsauksessa kerrotaan kaupungin vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. Lisätietoja kaava-asioista saa maankäyttöinsinööri Päivi Valkamalta puh. 050-32 95 303 tai maankäyttöteknikko

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177 EURAJOEN KUNTA Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25177 Turussa 19.3.2012, tark. 5.6.2012, tark. 4.9.2012, tark. 9.11.2012 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701

Lisätiedot

PÄLKÄNE KARVIALA KUKKIASAAREN RANTA-ASEMAKAAVA. Kukkia. KUKKIA RN:o 2:7

PÄLKÄNE KARVIALA KUKKIASAAREN RANTA-ASEMAKAAVA. Kukkia. KUKKIA RN:o 2:7 PÄLKÄNE KARVIALA KUKKIA RN:o 2:7 Kukkia KUKKIASAAREN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 12.6.2012 Tunnistetiedot Kaavan nimi: Kukkiasaaren ranta-asemakaava Kunta: Pälkäne (635)

Lisätiedot

K A A V O I T U S K A T S A U S 2014

K A A V O I T U S K A T S A U S 2014 LAIHIAN KUNTA Kunnanhallitus K A A V O I T U S K A T S A U S 2014 Kunnanhallitus: Nähtävillä: Tiedoksi: Tekninen lautakunta, rakennus- ja ympäristölautakunta, kirjasto, Etelä- Pohjanmaan Ely-keskus. Maankäyttö

Lisätiedot

K A A V O I T U S K A T S A U S 2014

K A A V O I T U S K A T S A U S 2014 1 PYHTÄÄN KUNTA Kunnaninsinööri 27.05.2014 K A A V O I T U S K A T S A U S 2014 YLEISTÄ Maankäyttö ja rakennuslain mukaan kunnan tulee vuosittain laatia kaavoituskatsaus kunnassa ja maakunnan liitossa

Lisätiedot

KAAVAJÄRJESTELMÄ. Kaavoituskatsauksesta on tiedotettava sen tarkoituksen kannalta sopivalla tavalla.

KAAVAJÄRJESTELMÄ. Kaavoituskatsauksesta on tiedotettava sen tarkoituksen kannalta sopivalla tavalla. KAAVOITUSKATSAUS 2012 KAAVOITUSKATSAUS 2012 Kaavoituskatsauksen tarkoituksena on antaa tietoa kuntalaisille vireillä olevista sekä uusista maankäytön suunnitelmista. Kaavoituskatsauksen tarkoituksena on

Lisätiedot

KESKUSTAAJAMAN OSAYLEISKAAVAN TARKISTUS RANTA- ALUEILLA JA ERÄILLÄ OSA-ALUEILLA

KESKUSTAAJAMAN OSAYLEISKAAVAN TARKISTUS RANTA- ALUEILLA JA ERÄILLÄ OSA-ALUEILLA 1 LAPPAJÄRVI KESKUSTAAJAMAN OSAYLEISKAAVAN TARKISTUS RANTA- ALUEILLA JA ERÄILLÄ OSA-ALUEILLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnitelman nimi ja suunnittelualue Suunnitelman nimi on LAPPAJÄRVEN

Lisätiedot

PYHTÄÄN KUNTA Kunnaninsinööri 26.02.2013

PYHTÄÄN KUNTA Kunnaninsinööri 26.02.2013 1 PYHTÄÄN KUNTA Kunnaninsinööri 26.02.2013 K A A V O I T U S K A T S A U S 2013 YLEISTÄ Maankäyttö ja rakennuslain mukaan kunnan tulee vuosittain laatia kaavoituskatsaus kunnassa ja maakunnan liitossa

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (6) KAAVIN KUNTA VIHTAJÄRVI PEUKALONIEMEN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 23.2.2015 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö-

Lisätiedot

Tässä katsauksessa kerrotaan kaupungin vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista.

Tässä katsauksessa kerrotaan kaupungin vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. ORIVEDEN KAUPUNGIN KAAVOITUSKATSAUS 2013 Tässä katsauksessa kerrotaan kaupungin vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. Lisätietoja kaava-asioista saa maankäyttöinsinööri Päivi

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS; VALTATIE 4:N LÄNSIPUOLEN TEOLLISUUS- JA VARASTOALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIONTISUUNNITELMA (OAS)

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS; VALTATIE 4:N LÄNSIPUOLEN TEOLLISUUS- JA VARASTOALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIONTISUUNNITELMA (OAS) KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS; VALTATIE 4:N LÄNSIPUOLEN TEOLLISUUS- JA VARASTOALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIONTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto 13.7.2016 2 (6) Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 14.2.2012

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 14.2.2012 OAS 1 (6) KONNEVEDEN KUNTA PUKARAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Hannu Heiskanen OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 14.2.2012 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OAS 1 (5) TUUSNIEMEN KUNTA KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 8.9.2017 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2015 SAVITAIPALEEN KUNTA

KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2015 SAVITAIPALEEN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2015 SAVITAIPALEEN KUNTA YLEISTÄ "Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 PUUMALAN KUNTA, KIRKON KORTTELIN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. SUUNNITTELUALUEEN KUVAUS Asemakaavan laaditaan Puumalan taajaman keskustaan.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4.3.2013 KOKEMÄEN KAUPUNKI RISTEN VANHAN KOULUN ASEMAKAAVA RISTEN (201) KAUPUNGINOSAN OSAKORTTELI 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa (OAS) täydennetään

Lisätiedot

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli 1 Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta ja suunnittelualueen

Lisätiedot

Asemakaava tullaan laatimaan maankäyttö- ja rakennuslain sekä maankäyttö- ja rakennusasetuksen mukaisesti.

Asemakaava tullaan laatimaan maankäyttö- ja rakennuslain sekä maankäyttö- ja rakennusasetuksen mukaisesti. SULKAVAN KUNTA SULKAVAN KYLÄ OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä riittävän varhaisessa

Lisätiedot

ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87)

ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87) Liite 5 / Ymp.ltk 21.1.2014 / 8 ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.1.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) FCG Finnish Consulting Group Oy Osallitumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) SULKAVAN KUNTA EERIKKÄLÄN, IITLAHDEN JA LINKOLAN KYLÄT VEKARAISTEN RANTA-ASEMAKAAVA, TILAT 1:48, 2:15 JA 5:4 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

Sorronniemen asemakaavan laajennus ja Sorronniemen ranta-asemakaavan osittainen kumoaminen, mt. 362 Kymentaantien liikennealue.

Sorronniemen asemakaavan laajennus ja Sorronniemen ranta-asemakaavan osittainen kumoaminen, mt. 362 Kymentaantien liikennealue. IITTI KIRKONKYLÄ Sorronniemen asemakaavan laajennus ja Sorronniemen ranta-asemakaavan osittainen kumoaminen, mt. 362 Kymentaantien liikennealue. ASEMAKAAVALLA KUMOUTUU OSA SORRONNIEMEN RANTA- ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.6.2011 RANTA-ASEMAKAAVA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.6.2011 RANTA-ASEMAKAAVA 1.6.2011 TAMMELAN KUNTA Lunkaan kylä Kiinteistö Mäkilä RN:o 17:0 Tammelan kunta Kunnanhallitus TAMMELAN KUNTA 2(5) Tunnistetiedot: Kunta: Kaavan nimi: Suunnittelualue: Kaavan laadituttaja: Tammela Pääjärven

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4.3.2013 KOKEMÄEN KAUPUNKI JÄRVIMUTKALAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 2 PITKÄJÄRVI (107) KAUPUNGINOSAN OSAKORTTELI 2 JA VL-ALUE Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa

Lisätiedot

ÄHTÄRIN KAUPUNGIN HANKAVEDEN KYLÄ 26.01.2015

ÄHTÄRIN KAUPUNGIN HANKAVEDEN KYLÄ 26.01.2015 Zi-1c 1 OSÄLLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SAPPIONMETSÄN RANTÄKAAVAN MUUTTAMINEN ÄHTÄRIN KAUPUNGIN HANKAVEDEN KYLÄ 26.01.2015 OÄS Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa esitetään asemakaavamuutoksen

Lisätiedot

Lampaluodon ranta-asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma (Päivikarin ranta-asemakaava)

Lampaluodon ranta-asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma (Päivikarin ranta-asemakaava) Lampaluodon ranta-asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma (Päivikarin ranta-asemakaava) Pori 609 Lampaluoto 420 SISÄLTÖ 1. Suunnittelualue ja nykyinen maankäyttö 2. Suunnittelutehtävän

Lisätiedot

Suunnittelualue. INSINÖÖRITOIMISTO ALPO LEINONEN OY Mäntypöllinkuja 6N MIKKELI

Suunnittelualue. INSINÖÖRITOIMISTO ALPO LEINONEN OY Mäntypöllinkuja 6N MIKKELI 1 INSINÖÖRITOIMISTO ALPO LEINONEN OY Mäntypöllinkuja 6N 50170 MIKKELI RYTÖLÄ -RANTAMÄKI RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN SELOSTUS Vireilletulosta ilmoitettu 3.10.2015 Tekninen lautakunta hyväksynyt,

Lisätiedot

PAIMION KAUPUNKI VALTATIE 1:N ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PAIMION KAUPUNKI VALTATIE 1:N ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 167-AK1501 PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus PAIMION KAUPUNKI VALTATIE 1:N ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 9.3.2015 Nosto Consulting Oy Osallistumis- ja

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, valmisteluvaihe

KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, valmisteluvaihe KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P31477 1 (10) Paananen Susanna Sisällysluettelo 1 TIIVISTELMÄ... 1 1.1 Kaavaprosessin vaiheet...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIA 1101 Kunnan kaavatunnus:

Lisätiedot

SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Jouko ja Minna Poukkanen SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 407 / 5,6,7 ASEMAKAAVASELOSTUS. Ote peruskartasta, kaavamuutosalue rajattuna keltaisella

JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 407 / 5,6,7 ASEMAKAAVASELOSTUS. Ote peruskartasta, kaavamuutosalue rajattuna keltaisella JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 407 / 5,6,7 ASEMAKAAVASELOSTUS Ote peruskartasta, kaavamuutosalue rajattuna keltaisella SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista 1.2

Lisätiedot

Simo Maksniemen asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 26.06.2014

Simo Maksniemen asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 26.06.2014 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Simo Maksniemen asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 26.06.2014 Seitap Oy 2014 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Kaavoituskatsaus. Kaavoituskatsauksen laatimisvelvoitteesta on säädetty maankäyttö- ja rakennuslain 7 :ssä:

Kaavoituskatsaus. Kaavoituskatsauksen laatimisvelvoitteesta on säädetty maankäyttö- ja rakennuslain 7 :ssä: 22.3.2016 Kaavoituskatsaus Tässä kaavoituskatsauksessa selostetaan Valtimon kunnan kaavoitustilanne. Lisäksi kerrotaan yleisesti kaavoituksen ohjauksesta, kaavahankkeiden etenemisestä ja kaavojen ajantasaisuudesta.

Lisätiedot

Mähkön (6.) kaupunginosan korttelia nro 58 koskeva asemakaavamuutos ja sitova tonttijako (osakortteli 58)

Mähkön (6.) kaupunginosan korttelia nro 58 koskeva asemakaavamuutos ja sitova tonttijako (osakortteli 58) LIEKSAN KAUPUNKI Mähkön (6.) kaupunginosan korttelia nro 58 koskeva asemakaavamuutos ja sitova tonttijako (osakortteli 58) Kuva 1. Kaavamuutoksen tarkastelualue Maankäyttö- ja rakennuslain 63 ja asetuksen

Lisätiedot

SEPÄNKYLÄ, RÅSTIN ALUE Asemakaavan muutos korttelin 721 tontilla 3

SEPÄNKYLÄ, RÅSTIN ALUE Asemakaavan muutos korttelin 721 tontilla 3 O s a l l i s t u m i s - j a a r v i o i n t i s u u n n i t e l m a, k o r t t e l i 7 2 1 S e p ä n k y l ä s s ä Sivu 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 7.4.2015 SEPÄNKYLÄ,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS-JA ARVIONTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS-JA ARVIONTISUUNNITELMA Teollisuuskylän 9. kaupunginosan osakorttelia 125 ja korttelia 128, osaa Maakarintietä sekä puistoalueita koskeva asemakaavamuutos sekä sitova tonttijako (Lieksan Saha Oy:n asemakaavamuutos) Kuva 1: Ilmakuva

Lisätiedot