Kaavoituskatsaus Hausjärven kunnan maapoliittinen ohjelma Maakuntakaava

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kaavoituskatsaus Hausjärven kunnan maapoliittinen ohjelma Maakuntakaava"

Transkriptio

1 Kaavoituskatsaus 2015

2 Kaavoituskatsaus Kaavoituskatsauksessa esitellään vireillä olevat tai lähiaikoina käynnistyvät tärkeimmät kaava asiat. Esiteltyjen kaavatöiden lisäksi voi käynnistyä myös muita hankkeita, joista tiedotetaan erikseen tiedotusvälineissä. Vuonna 2015 tehtävät kaavoitustyöt määritellään kaavoitusohjelmalla, jonka hyväksyy kunnanhallitus. Kaavoituskatsauksella lisätään kaavoituksen avoimuutta ja annetaan kuntalaisille tietoa kaava asioista, jotta he voivat vaikuttaa tulevien suunnitelmien sisältöön. Kaava asioiden kuuleminen järjestetään kaavan nähtävillä olon yhteydessä, luonnos ja ehdotusvaiheessa. Nähtävillä oloista kuulutetaan kunnanviraston ilmoitustaululla sekä virallisessa tiedotuslehdessä julkaistavalla lehti ilmoituksella. Tarvittaessa järjestetään erillinen esittelytilaisuus. Hausjärven kunnan maapoliittinen ohjelma Vuonna 2008 laadittiin maapoliittinen ohjelma linjaamaan yhdyskuntarakentamista, maanhankintaa ja kaavoittamista. Maapoliittisen ohjelman mukaan kunta voi tietyin edellytyksin asemakaavoittaa yksityisten maita maankäyttösopimusmenettelyn pohjalta. Ko. menettelyä on sovellettu mm. Monnin alueella, jossa kunnan maanomistuspohja on vähäinen. Maakuntakaava Maakuntakaava sisältää yleispiirteisen suunnitelman alueiden käytöstä maakunnassa. Se on maankäyttöä koordinoiva ja erilaisia viranomaisten maankäyttösuunnitelmia yhteen sovittava suunnitelma. Hausjärvellä on voimassa Hämeen liiton laatima Kanta Hämeen

3 maakuntakaava. Maakuntakaava on hyväksytty maakuntavaltuustossa ja vahvistettu valtioneuvostossa (KHO ). Maakuntavaltuusto on päättänyt maakuntakaavan uudistamisen aloittamisesta. Ympäristöministeriö on antamallaan päätöksellään vahvistanut Kanta Hämeen maakuntavaltuuston tekemän päätöksen, jolla hyväksyttiin Kanta Hämeen 1. vaihemaakuntakaava. Kanta Hämeen 1. vaihemaakuntakaava täydentää voimassa olevaa, vuonna 2006 vahvistettu maakuntakaavaa. 1. vaihemaakuntakaava sisältää tarkistuksia ja täydennyksiä asumiseen, elinkeinotoimintojen, liikennejärjestelmän ja teknisen huollon alueidenkäyttöratkaisuihin. Ympäristöministeriö on maankäyttö ja rakennuslain 201 :n nojalla määrännyt Kanta Hämeen 1. vaihemaakuntakaavan tulemaan voimaan ennen kuin se on saanut lainvoiman. Maakuntavaltuusto on päättänyt Kanta Hämeen 2. vaihemaakuntakaavan laatimisesta. Kaavasta on ollut keväällä 2015 luonnos nähtävillä. Kaava tulee sisältämään liikenteen ja luonnonvarojen osioita ja kaava laaditaan vaihemaakuntakaavana. Kaavan tavoitevuosi on Kaavassa ei käsitellä kaikkia maakuntakaavan aihealueita. Maankäytön osalta tarkastellaan pääasiassa seuraavia aihealueita: Suo ja turvealueita, tuulivoimaa, liikennejärjestelmän tarkistuksia, maa ainesasioita, pohjavesialuerajauksia, tulvariskialueita ja hiljaisia alueita. Tämän vaihemaakuntakaavan vahvistuttua kaikki, mitä ei erikseen tällä kaavalla kumota, jää Kanta Hämeen kokonaismaakuntakaavasta sekä 1. vaihemaakuntakaavasta voimaan. Yleiskaavoitus Hausjärvellä on voimassa seitsemän osayleiskaavaa. Oitissa (1), Ryttylässä (2) ja Hikiässä (3) on valtuuston 1979 hyväksymät osayleiskaavat. Monnin osayleiskaava (4) on vuodelta 1996, mutta kaavaratkaisu on vanhentunut vilkkaan rakentamisen myötä. Karassa (5) on osayleiskaava vuodelta 1983 ja Kuulojassa (6) teollisuusalueen osayleiskaava vuodelta Mommilanjärven tuntumassa on voimassa Lammin etelä ja keskiosan rantayleiskaava (7). Hausjärven voimassa olevat yleiskaavat (Opaskartta 532/MML/13/Hausjärven kunta).

4 Hausjärven kunnassa on neljä vireillä olevaa osayleiskaavahanketta. Kaavojen laadinnasta ja muuttamisesta on päätetty Ryttylään, Monniin, Pohjois Monniin ja Hikiä Kirkonkylään. Pohjois Monnin osayleiskaavaa laaditaan yhteistyössä Riihimäen kaupungin kanssa ja kaavoitusta tehdään samanaikaisesti Etelä Vahteriston kaavoitustyön kanssa. Kaavoitustyön jatkamisesta päätetään uudelleen, kun Silmäkenevan inventointityö on käynnissä. Laadinnassa ovat tällä hetkellä Monnin ja Hikiä kirkonkylän osayleiskaavat. Hikiän ja Kirkonkylän osayleiskaavoitus koskee osia kylistä Hausjärvi, Hikiä, Karhi, Kuru, Selänoja sekä Syvänoja. Monnin osayleiskaavoitusalueella on osia Vantaan ja Erkylän kylistä. Hausjärven vireillä (katkoviiva) ja laadinnassa olevat osayleiskaavat (Opaskartta 532/MML/13/Hausjärven kunta).

5 Asemakaavoitus Hausjärven asemakaavoituskohteet sijoittuvat Oitin, Ryttylän, Hikiän sekä Monnin taajamiin sekä kantatien 54 varrelle, Kuulojan alueelle. Vuonna 2014 vireillä olevia asemakaavahankkeita ovat: Oitti 1. Huvilammen pohjoispuoleisen kortteleiden 305, 318, 324 ja 325 sekä Huvijärventien kortteleiden 326 ja 346 pientalotonttien asemakaavamuutos. 2. Torholan alikulkutiejärjestely ja kortteleiden 116, 117A, 117B asemakaavamuutos ja asemakaava alueen laajennus. 3. Kortteleiden 338 ja 339 asemakaavan muutos kantatien 54 varressa. 4. Asemakaavan muutos Vanhan Valtatien varressa k.321, , ja 353 koskien asuin ja teollisuusaluetta. 5. Niittylän ranta asemakaavoitus, joka on maanomistajan hakemuksesta aloitettu uudelleen, koska kaavan hyväksymispäätöksestä (Kvalt ) valitettiin. Oitin taajamassa vireillä olevat asemakaavahankkeet.

6 Ryttylä 1. Koulun ympäristön asemakaavamuutos kortteleihin 35 38, 284, 287, keskustan kaavamuutos kortteleihin 27 29, 32, ja Ohikulkutien, Urheilukentäntien ja Uimalankujan liittymäjärjestelyjen ja lähikortteleiden kaavamuutos koskien kortteleita 232 ja Radanvarren teollisuusalue, kortteli 9, Tiilitehtaantien länsipuoli. Ryttylän taajamassa vireillä olevat asemakaavahankkeet. Hikiä 1. Vehkalukon asuinalueen asemakaavoitus. 2. Asemantien länsipuolen asemakaavamuutos. 3. Kaavamuutoksen laadinta Asemantien itäpuoleiselle asuin ja teollisuusalueelle kortteleihin 16, 19 ja 20 sekä Hikiän aseman asemakaavamuutos. Hikiän taajamassa vireillä olevat asemakaavahankkeet.

7 Monni 1. Aurinkolaakso, korttelit Kunnanhallitus on päättänyt alueen kaavoituksen laajentamisesta Rutikantien pohjoispuolelle. 2. Monninlinjan varren päiväkodin viereisen asuinalueen kaavoitus. 3. Monnin yleisten rakennusten korttelialueen kaavoitus. 4. Rajakorventien rautatiehen rajoittuvan yritysalueen kaavoitus. Monnin taajamassa vireillä olevat asemakaavahankkeet. Kantatien 54 varren yritysalueet 1. Kuulojan itäisen teollisuusalueen asemakaavoitus. 2. Kantatie 54 pohjoispuoleisen osa alueen asemakaavoitus. Kuulojassa vireillä olevat asemakaavahankkeet.

8 Vuonna 2014 valtuuston hyväksymät asemakaavat Monnin koulun ja sen ympäristön asemakaava, korttelit , hyväksytty valtuustossa lainvoimainen Ryttylä Kulmatie asemakaavan muutos, korttelit 210 ja 214, hyväksytty valtuustossa , lainvoimainen Yhteystiedot Maankäyttö ja kaavoitusasiat: kaavoituspäällikkö Ilkka Korhonen puh kaavasuunnittelija Paula Sidoroff Eskelinen puh Kartta asiat: kartoittaja Martti Myllymaa puh piirtäjä Tuija Lohkovuori puh Hausjärven kunta, Keskustie 2 4, Oitti, Vaihde puh , sähköposti: etunimi.sukunimi@hausjarvi.fi

Kaavoituskatsaus Hausjärven kunnan maapoliittinen ohjelma Maakuntakaava

Kaavoituskatsaus Hausjärven kunnan maapoliittinen ohjelma Maakuntakaava Kaavoituskatsaus 2014 Kaavoituskatsaus Kaavoituskatsauksessa esitellään vireillä olevat tai lähiaikoina käynnistyvät tärkeimmät kaava asiat. Esiteltyjen kaavatöiden lisäksi voi käynnistyä myös muita hankkeita,

Lisätiedot

Kaavoituskatsaus Hausjärven kunnan maapoliittinen ohjelma

Kaavoituskatsaus Hausjärven kunnan maapoliittinen ohjelma Kaavoituskatsaus 2017 Kaavoituskatsaus Kaavoituskatsauksessa esitellään vireillä olevat tai lähiaikoina käynnistyvät tärkeimmät kaava-asiat. Esiteltyjen kaavatöiden lisäksi voi käynnistyä myös muita hankkeita,

Lisätiedot

Kaavoituskatsaus Hausjärven kunnan maapoli ttinen ohjelma

Kaavoituskatsaus Hausjärven kunnan maapoli ttinen ohjelma Kaavoituskatsaus 2016 Kaavoituskatsaus Kaavoituskatsauksessa esitellään vireillä olevat tai lähiaikoina käynnistyvät tärkeimmät kaavaasiat. Esiteltyjen kaavatöiden lisäksi voi käynnistyä myös muita hankkeita,

Lisätiedot

Kaavoituskatsaus. Kaavoituksen vaiheet

Kaavoituskatsaus. Kaavoituksen vaiheet Kaavoituskatsaus 2018 Kaavoituskatsaus Kaavoituskatsauksessa esitellään vireillä olevat tai lähiaikoina käynnistyvät tärkeimmät kaava-asiat. Esiteltyjen kaavatöiden lisäksi voi käynnistyä myös muita hankkeita,

Lisätiedot

Yleiskaavoitus Seuraavassa on kuvattu meneillään olevia yleiskaavoitushankkeita, sekä kaavahankkeiden aikataulullisia tavoitteita.

Yleiskaavoitus Seuraavassa on kuvattu meneillään olevia yleiskaavoitushankkeita, sekä kaavahankkeiden aikataulullisia tavoitteita. Kaavoitusohjelma 2015 2017 Kaavoitusohjelma Kaavoitusohjelma on Hausjärven kunnan maankäytön suunnittelun työväline ja sen tarkoituksena on esitellä ohjelmakaudella laadinnassa olevat kaavoitustyöt lähtökohtineen

Lisätiedot

Hausjärven kunnan maapoliittinen ohjelma 2008

Hausjärven kunnan maapoliittinen ohjelma 2008 Hausjärven kunta ohjelma 2008 Ehdotus 2.12.2008, hyväksyminen: Kvalt 16.12.2008 104 1 SISÄLLYS 1 JOHDANTO...2 1.1 MAAPOLITIIKAN YLEISET MÄÄRITELMÄT... 2 1.1.1 Maapolitiikka... 2 1.1.2 Maankäyttöpolitiikka...

Lisätiedot

1. YLEISTÄ. Kaavaa valmisteltaessa varataan tilaisuus mielipiteen esittämiseen ja kaavaehdotus asetetaan julkisesti nähtäville.

1. YLEISTÄ. Kaavaa valmisteltaessa varataan tilaisuus mielipiteen esittämiseen ja kaavaehdotus asetetaan julkisesti nähtäville. 2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 1. YLEISTÄ 2. MAAKUNTAKAAVOITUS 3. YLEISKAAVOITUS 4. ASEMAKAAVAT 5. RANTA-ASEMAKAAVAT 6. RAKENNUSJÄRJESTYS 7. YHTEYSTIEDOT Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kunnan tulee

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS

HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS 2018 HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2018 Kaavoituskatsauksen tavoite ja sisältö Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177 EURAJOEN KUNTA Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25177 Turussa 19.3.2012, tark. 5.6.2012, tark. 4.9.2012, tark. 9.11.2012 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 HÄMEENKYRÖN KUNTA OSA KORTTELIA 64, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 1 Sisältö 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Kunta : HAUSJÄRVI 86 Kylä : Syvänoja 416 Tila : Honkaranta INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY

RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Kunta : HAUSJÄRVI 86 Kylä : Syvänoja 416 Tila : Honkaranta INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY 16.3.2017 RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kunta : HAUSJÄRVI 86 Kylä : Syvänoja 416 Tila : Honkaranta 1-107 Kaava-alueen yleissijainti 2 1. Aloite ja

Lisätiedot

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2016

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2016 KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2016 23.11.2016 1 / 8 Maakuntakaavoitus Maakuntakaava on maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 132/1999) mukainen pitkän aikavälin yleispiirteinen suunnitelma maakunnan yhdyskuntarakenteesta

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos, Oitin korttelin 104 tontit 1 ja 2, Putkipelto

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos, Oitin korttelin 104 tontit 1 ja 2, Putkipelto Liite 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos, Oitin korttelin 104 tontit 1 ja 2, Putkipelto 25.9.2017 Suunnittelualueen sijainti ja likimääräinen rajaus. 1. Suunnittelualue Kaavamuutoskohde

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014. viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014. viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014 viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen Pyhäjärven kaupunginvaltuusto hyväksynyt..2014 KAAVOITUSKATSAUS 2014 1.5.2014 Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaisesti

Lisätiedot

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2015

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2015 KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2015 2.6.2015 1 / 8 Maakuntakaavoitus Maakuntakaava on maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 132/1999) mukainen pitkän aikavälin yleispiirteinen suunnitelma maakunnan yhdyskuntarakenteesta

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS

HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS 2017 HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2017 Kaavoituskatsauksen tavoite ja sisältö Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia

Lisätiedot

TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS

TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS Liite _ TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.2.2018. tark 22.10.2018 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2018 1. SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS

KAAVOITUSKATSAUS OULAISTEN KAUPUNKI 13.2.2012 KAAVOITUSKATSAUS 2011-2012 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista,

Lisätiedot

Pyhäjärven kaupunki KAAVOITUSKATSAUS 2011

Pyhäjärven kaupunki KAAVOITUSKATSAUS 2011 Pyhäjärven kaupunki KAAVOITUSKATSAUS 2011 PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2011 1.2.2011 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina

Lisätiedot

Tässä katsauksessa kerrotaan kaupungin vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista.

Tässä katsauksessa kerrotaan kaupungin vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. Tässä katsauksessa kerrotaan kaupungin vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. Lisätietoja kaava-asioista saa maankäyttöinsinööri Päivi Valkamalta puh. 050-32 95 303 tai maankäyttöteknikko

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS

HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS KUKUNNANHALLI HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS KUNN 2016 HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2016 Kaavoituskatsauksen tavoite ja sisältö Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. MAAKUNTAKAAVOITUS 3. YLEISKAAVOITUS 4. ASEMAKAAVAT 5. RANTA-ASEMAKAAVAT 6. RAKENNUSJÄRJESTYS 7.

SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. MAAKUNTAKAAVOITUS 3. YLEISKAAVOITUS 4. ASEMAKAAVAT 5. RANTA-ASEMAKAAVAT 6. RAKENNUSJÄRJESTYS 7. 2017 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. MAAKUNTAKAAVOITUS 3. YLEISKAAVOITUS 4. ASEMAKAAVAT 5. RANTA-ASEMAKAAVAT 6. RAKENNUSJÄRJESTYS 7. YHTEYSTIEDOT 1. YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kunnan tulee

Lisätiedot

Ranuan kunta Kaavoituskatsaus 2016

Ranuan kunta Kaavoituskatsaus 2016 LAINSÄÄDÄNTÖ Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaavaasioista,

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2018

KAAVOITUSKATSAUS 2018 Kunnanhallitus 17.12.2018 232 KAAVOITUSKATSAUS 2018 2 KAAVOITUSKATSAUS 2018 Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa antaa katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2010 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka

Lisätiedot

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2018

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2018 1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2018 Tekninen lautakunta 25.10.2018 Kunnanhallitus 12.11.2018 Valtuusto 18.12.2018 2 1. Yleistä kaavoituskatsauksesta Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) sekä maankäyttö-

Lisätiedot

Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.

Lisätiedot

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015 30.9.2015 Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Monni / Erkylä, päiväkodin risteys, asemakaava 14.4.2015, päiv. 7.5.2015

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Monni / Erkylä, päiväkodin risteys, asemakaava 14.4.2015, päiv. 7.5.2015 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Monni / Erkylä, päiväkodin risteys, asemakaava 14.4.2015, päiv. 7.5.2015 1. Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Hausjärven Monnissa, Erkylän kylässä rajautuen

Lisätiedot

Liite 42 / Ymp.ltk / 63 SARKKILANJÄRVI, PATRAKAN ALUE, ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Liite 42 / Ymp.ltk / 63 SARKKILANJÄRVI, PATRAKAN ALUE, ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Liite 42 / Ymp.ltk 27.8.2013 / 63 SARKKILANJÄRVI, PATRAKAN ALUE, ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.8.2013 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2013 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

Kärsämäen kunta. Kaavoituskatsaus Sisällysluettelo. 1. Yleistä. 2. Maakuntakaava. 3. Yleiskaava. 4. Asemakaava. 5. Asemakaavan pohjakartta

Kärsämäen kunta. Kaavoituskatsaus Sisällysluettelo. 1. Yleistä. 2. Maakuntakaava. 3. Yleiskaava. 4. Asemakaava. 5. Asemakaavan pohjakartta 1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2014 Sisällysluettelo 1. Yleistä 2. Maakuntakaava 3. Yleiskaava 4. Asemakaava 5. Asemakaavan pohjakartta 6. Rakennusjärjestys 7. Ohjelmoimattomat kaavoitustyöt 8. Kaavoitusohjelma

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaava Kuulojan itäinen teollisuusalue, kortteli , tarkistukset

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaava Kuulojan itäinen teollisuusalue, kortteli , tarkistukset Liite 1 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaava Kuulojan itäinen teollisuusalue, kortteli 605 9.12.2009, tarkistukset 25.9.2017 Asemakaava alueen sijainti ja likimääräinen rajaus. 1. Suunnittelualue

Lisätiedot

Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Hikiä / Selänoja ja Karhi, Vehkalukko , tarkistettu

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Hikiä / Selänoja ja Karhi, Vehkalukko , tarkistettu Liite 1 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Hikiä / Selänoja ja Karhi, Vehkalukko 27.5.2014, tarkistettu 27.8.2015 Suunnittelualueen sijainti ja likimääräinen rajaus. 1. Suunnittelualue Suunnittelualue

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.

Lisätiedot

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2015 SAVITAIPALEEN KUNTA

KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2015 SAVITAIPALEEN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2015 SAVITAIPALEEN KUNTA YLEISTÄ "Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista,

Lisätiedot

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2015

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2015 1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2015 Sisällysluettelo 1. Yleistä 2. Maakuntakaava 3. Yleiskaava 4. Asemakaava 5. Rakennusjärjestys 6. Ohjelmoimattomat kaavoitustyöt 7. Kaavoitusohjelma 8. Liitekartat

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS UURAISTEN kunta. Uuraisten kunta Virastotie Uurainen.

KAAVOITUSKATSAUS UURAISTEN kunta. Uuraisten kunta Virastotie Uurainen. KAAVOITUSKATSAUS 2018-2019 UURAISTEN kunta Uuraisten kunta Virastotie 4 41230 Uurainen www.uurainen.fi Ulla Järvinen, aluearkkitehti 11.10.2018 Sisällysluettelo 1. Yleistä... 1 2. Kaavoitusprosessi ja

Lisätiedot

Sandsundin teollisuusalueen asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi:

Sandsundin teollisuusalueen asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: Sandsundin teollisuusalueen asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599406201501 1. Innehåll SANDSUNDIN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS... 1 1. SUUNNITTELUALUE...

Lisätiedot

Kellon keskustan asemakaavan muutoksen ja asemakaavan laajennuksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Kellon keskustan asemakaavan muutoksen ja asemakaavan laajennuksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kellon keskustan asemakaavan muutoksen ja asemakaavan laajennuksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kaavan laadinnan yhteydessä

Lisätiedot

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Keskustan asemakaavan muutos, korttelin 18 osa. Työ: Turku, , tark

EURAJOEN KUNTA. Keskustan asemakaavan muutos, korttelin 18 osa. Työ: Turku, , tark EURAJOEN KUNTA Keskustan asemakaavan muutos, korttelin 18 osa Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25179 Turku, 2.5.2012, tark. 3.1.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 241 4400

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2014 SAVITAIPALEEN KUNTA

KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2014 SAVITAIPALEEN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2014 SAVITAIPALEEN KUNTA YLEISTÄ "Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista,

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2018

KAAVOITUSKATSAUS 2018 Alajärven kaupunki Alajärvi Aitoa elämää Aaltojen keskellä Alajärven kaupunki KAAVOITUSKATSAUS 2018 Alajärven kaupunki Alvar Aallon tie 1 62900 Alajärvi www.alajarvi.fi 1(7) SISÄLLYSLUETTELO sivu 1. YLEISTÄ

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2019

KAAVOITUSKATSAUS 2019 KAAVOITUSKATSAUS 2019 Kirkonkylän osayleiskaava 2030 Muhoksen kunnanhallitus on hyväksynyt 23.4.2019 139 Asematie 14, PL 39, 91501 Muhos Puh. (08) 5330 111 Faksi (08) 5332 433 muhos@muhos.fi www.muhos.fi

Lisätiedot

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2014

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2014 KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2014 12.8.2014 1 / 8 Maakuntakaavoitus Maakuntakaava on maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 132/1999) mukainen pitkän aikavälin yleispiirteinen suunnitelma maakunnan yhdyskuntarakenteesta

Lisätiedot

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 30.5.2018 päivitetty: 15.5.2018, 8.11.2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja,

Lisätiedot

Kerhomajankadun. kaavamuutos kaava nro 487 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA. 16.11.2015, tark 25.1.2016

Kerhomajankadun. kaavamuutos kaava nro 487 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA. 16.11.2015, tark 25.1.2016 16.11.2015, tark 25.1.2016 Kerhomajankadun kaavamuutos kaava nro 487 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä

Lisätiedot

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2016

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2016 1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2016 Hyväksytty: Valtuusto 29.11.2016 97 2 1. Yleistä kaavoituskatsauksesta Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) sekä maankäyttö- ja rakennusasetus (MRA) säätelevät kaavoitusta

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS

KAAVOITUSKATSAUS OULAISTEN KAUPUNKI 21.3.2013 KAAVOITUSKATSAUS 2012-2013 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista,

Lisätiedot

Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtö-

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2015

KAAVOITUSKATSAUS 2015 Rautalammin kunta KAAVOITUSKATSAUS 2015 Kaavoitusjaosto 30.7.2015, 16 1 YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa

Lisätiedot

VARSANHÄNNÄN Asemakaavan muutos. kaava nro 489 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA

VARSANHÄNNÄN Asemakaavan muutos. kaava nro 489 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 16.11.2015 VARSANHÄNNÄN Asemakaavan muutos kaava nro 489 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2

Lisätiedot

ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87)

ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87) Liite 5 / Ymp.ltk 21.1.2014 / 8 ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.1.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI

Lisätiedot

SAVITAIPALEENTIEN JA LÄHIALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS

SAVITAIPALEENTIEN JA LÄHIALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1(6) SAVITAIPALEEN KUNTA SAVITAIPALEENTIEN JA LÄHIALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1. Aloite ja suunnittelualue Osallistumis-

Lisätiedot

Tässä katsauksessa kerrotaan kaupungin vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista.

Tässä katsauksessa kerrotaan kaupungin vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. ORIVEDEN KAUPUNGIN KAAVOITUSKATSAUS 2013 Tässä katsauksessa kerrotaan kaupungin vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. Lisätietoja kaava-asioista saa maankäyttöinsinööri Päivi

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS

HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS 2015 HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2015 Kaavoituskatsauksen tavoite ja sisältö Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024 EURAJOEN KUNTA Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 26024 Turku, 21.12.2012, tark. 28.3.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010

Lisätiedot

VANHANKYLÄN LIIKEALUEEN MUUTOS Asemakaavan muutos. kaava nro 485 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA

VANHANKYLÄN LIIKEALUEEN MUUTOS Asemakaavan muutos. kaava nro 485 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 12.10.2015 VANHANKYLÄN LIIKEALUEEN MUUTOS Asemakaavan muutos kaava nro 485 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 16. kaupunginosa, Syväsenvaara kortteli 3036 tontti 3, Aapatie 10 LUONNOS. Kuva: Blom Kartta Oy

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 16. kaupunginosa, Syväsenvaara kortteli 3036 tontti 3, Aapatie 10 LUONNOS. Kuva: Blom Kartta Oy Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 16. kaupunginosa, Syväsenvaara kortteli 3036 tontti 3, Aapatie 10 LUONNOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kuva: Blom Kartta Oy ROVANIEMEN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ

Lisätiedot

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE Liite 17 / Ymp.ltk 18.2.2014 / 25 KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.2.2014 tark. 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus-

Lisätiedot

Liite _ RAHKOLAN KAUPUNGINOSA (3), KORTTELI 19 IKATAN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Liite _ RAHKOLAN KAUPUNGINOSA (3), KORTTELI 19 IKATAN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Liite _ RAHKOLAN KAUPUNGINOSA (3), KORTTELI 19 IKATAN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22.2.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

Heinäveden kunnan kaavoituskatsaus

Heinäveden kunnan kaavoituskatsaus 1 Heinäveden kunnan kaavoituskatsaus 2013 2 HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2013 Kaavoituskatsauksen tavoite ja sisältö Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa

Lisätiedot

Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503

Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503 17.9.2018 Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Arkkitehtitoimisto Kaarlo Rohola Oy Apiankatu 1 / 37600 Valkeakoski OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN (OAS)

Lisätiedot

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi kerrotaan,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 205. KAUPUNGINOSAN KORTTELEITA JA OSIA KORTTELEISTA 1, 2, 3, 7, 8, 9, 11 JA 12 SEKÄ NIIHIN

Lisätiedot

PÄLKÄNE SAPPEEN ETU VAINION RANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis ja arviointisuunnitelma

PÄLKÄNE SAPPEEN ETU VAINION RANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis ja arviointisuunnitelma PÄLKÄNE Osallistumis ja arviointisuunnitelma 5.2.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. TUNNISTETIEDOT... 3 2. SUUNNITTELUALUE JA NYKYINEN MAANKÄYTTÖ... 3 3. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET... 4 4. SUUNNITTELUN

Lisätiedot

K A A V O I T U S K A T S A U S 2014

K A A V O I T U S K A T S A U S 2014 LAIHIAN KUNTA Kunnanhallitus K A A V O I T U S K A T S A U S 2014 Kunnanhallitus: Nähtävillä: Tiedoksi: Tekninen lautakunta, rakennus- ja ympäristölautakunta, kirjasto, Etelä- Pohjanmaan Ely-keskus. Maankäyttö

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 21.1.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VALKSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Teollisuusalueen asemakaavan muutos 1 (5) Leskinen Timo 10.4.2018 Teollisuusalueen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 TYÖNUMERO: E27370 SIIKAJOEN KUNTA RUUKIN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAMUUTOS YH KORTTELIN 20 AJONEUVOLIITTYMÄÄ VARTEN SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU JOHDANTO Maankäyttö-

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2018

KAAVOITUSKATSAUS 2018 KAAVOITUSKATSAUS 2018 Kuortaneen kunnassa vuonna 2017 toteutuneet ja vuonna 2018 vireillä olevat kaava-asiat: Maakuntakaavat Maakuntakaava on yleispiirteinen suunnitelma maakunnan alueiden käytöstä. Siinä

Lisätiedot

Anttilankuja. Asemakaavan muutos kaava nro 504 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA

Anttilankuja. Asemakaavan muutos kaava nro 504 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 22.1.2018 Anttilankuja Asemakaavan muutos kaava nro 504 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3

Lisätiedot

Hyökännummi Kortteli 801 asemakaavan muutos

Hyökännummi Kortteli 801 asemakaavan muutos 1(7) HYÖKÄNNUMMI KORTTELI 801 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PROJ. NRO 256 Hyökännummi Kortteli 801 asemakaavan muutos OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Sijainti on osoitettu oheisessa

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2017 SAVITAIPALEEN KUNTA

KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2017 SAVITAIPALEEN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2017 SAVITAIPALEEN KUNTA Kunnanhallituksen hyväksymä 15.1.2018 7 YLEISTÄ "Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS 1 SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Ehdotus TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLE TILASTA 740-577-22-46 Arkkitehtitoimisto Keijo Tolppa 30.5.2018

Lisätiedot

KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN

KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Liite / Ymp.ltk 16.12.2014 / KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.11.2014

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.11.2014 Kirkonkylän asemakaavan muutos korttelissa 2061 Kaavatunnus: 2-237 Diaarinro: xx/10.02.03/2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.11.2014 Suunnittelualueen sijainti ja nykytilanne Suunnittelualue

Lisätiedot

KAANAANMAANTIEN ITÄPUOLINEN PIENTALOALUE, 2.VAIHE

KAANAANMAANTIEN ITÄPUOLINEN PIENTALOALUE, 2.VAIHE KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVA KAANAANMAANTIEN ITÄPUOLINEN PIENTALOALUE, 2.VAIHE PERUSTIEDOT ALOITE TAI ASEMAKAAVATYÖN VIREILLE TULON SYY Aloite on Kokkolan

Lisätiedot

ETELÄINEN RANTATIE ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

ETELÄINEN RANTATIE ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ETELÄINEN RANTATIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ETELÄINEN RANTATIE ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa

Lisätiedot

JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS. Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella

JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS. Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista 1.2

Lisätiedot

Kaavoituskatsaus. Kaavoituskatsauksen laatimisvelvoitteesta on säädetty maankäyttö- ja rakennuslain 7 :ssä:

Kaavoituskatsaus. Kaavoituskatsauksen laatimisvelvoitteesta on säädetty maankäyttö- ja rakennuslain 7 :ssä: 22.3.2016 Kaavoituskatsaus Tässä kaavoituskatsauksessa selostetaan Valtimon kunnan kaavoitustilanne. Lisäksi kerrotaan yleisesti kaavoituksen ohjauksesta, kaavahankkeiden etenemisestä ja kaavojen ajantasaisuudesta.

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Työ: 26016. Turku, 4.1.2013

EURAJOEN KUNTA. Työ: 26016. Turku, 4.1.2013 EURAJOEN KUNTA Hirveläntien Peräpellontien alueen asemakaava ja asemakaavan muutos (Peräpellontien katualue) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 26016 Turku, 4.1.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658

ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 15.8.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Kauttua 406 KORTTELI 658 TONTTI 3 KIINTEISTÖT 2:574 (osa) 2:261 Kaavan laatija

Lisätiedot

tarkistettu

tarkistettu Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 11.4.2012 tarkistettu 26.11.2014 ARKKITEHTIOTOIMISTO IIRO TOIVONEN OY LEINIKKITIE 20B 01350 VANTAA PUH 09-8237919 0400-717

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavatunnus 3-333 Asianro 951/10.02.03/2012 Asemakaavan muutos, Klaukkala, Klaukkalan ohikulkutie Kortteli 3184 sekä maatalous-, katu- ja liikennealue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 16.10.2012

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS KAUPUNGINOSA 60 (RISTIINA), KORTTELI 2 (OSA) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

ASEMAKAAVAN MUUTOS KAUPUNGINOSA 60 (RISTIINA), KORTTELI 2 (OSA) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Mikkelin kaupunki 1/5 MIKKELIN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KAUPUNGINOSA 60 (RISTIINA), KORTTELI 2 (OSA) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. HANKEKUVAUS Asemakaavan muutos koskee kaupunginosan 60(Ristiina),

Lisätiedot

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI LIITE 1 MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KAUPUNGINOSAN NRO 8 KORTTELIN 801 TONTTI 7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 17.11.2014, TARK. 6.2.2015 Sisältö 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 6.11.2018 Haapajärven kaupunki OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Paloaseman asemakaavamuutos korttelissa 527 Asemakaavan muutos koskee Palomäen (5. kaupunginosa) korttelia 527 ja siihen liittyvää

Lisätiedot

LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 2.12.2014 päivitetty: 4.5.2015 on lakisääteinen

Lisätiedot

Kemijärven kaupunki 1 (7)

Kemijärven kaupunki 1 (7) Kemijärven kaupunki 1 (7) Kemijärven kaupunki 2 (7) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma asemakaavamuutoksesta Savukosken kunnan asemakaava-alueella koskien mm. vanhusten

Lisätiedot

Salonkatu IV, kaava nro 448 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Salonkatu IV, kaava nro 448 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Salonkatu IV, kaava nro 448 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2018

KAAVOITUSKATSAUS 2018 KAAVOITUSKATSAUS 2018 YHTEYSTIEDOT KAAVOITUSASIOISSA: OUTOKUMMUN KAUPUNKI Kaupunkirakennepalvelut Mittaus- ja kaavoitus Hovilankatu 2, 83500 Outokumpu puh. (013) 5591 (vaihde) www.outokummunkaupunki.fi

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2017

KAAVOITUSKATSAUS 2017 Rautalammin kunta KAAVOITUSKATSAUS 2017 Kaavoitusjaosto 13.9.2017 12 Kunnanhallitus 18.9.2017 318 Kunnanvaltusto 26.9.2017 91 1 YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran

Lisätiedot

RANTA-ASEMAKAAVA

RANTA-ASEMAKAAVA INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY RANTA-ASEMAKAAVA 15.8.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kunta : HAUSJÄRVI 86 Kylä : OITTI 410 Tilat : 8-87, 8-144, 8-393 Kaava-alueen yleissijainti merkitty puneella

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MYRSKYLÄ Päiväys 15.6.2015 KOSKENKYLÄNTIEN YRITYSALUE ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2016

KAAVOITUSKATSAUS 2016 Rautalammin kunta KAAVOITUSKATSAUS 2016 Kaavoitusjaosto 16.2.2017, 3 Kunnanhallitus 27.2.2017 62 1 YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus

Lisätiedot

KORSNÄSIN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS

KORSNÄSIN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 1 KORSNÄSIN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2017 2 Sisällysluettelo: JOHDANTO 3 KAAVOITUSTASOT.... 3 MAAKUNTAKAAVA.... 3 YLEISKAAVAT... 4 RANTAYLEISKAAVA... 4 ASEMAKAAVAT 4 KORSNÄSIN KUNNAN KAAVAT 2017 4 1 Moikipään

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄ LILJENDALIN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 1006 JA 1007 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

MÄNTSÄLÄ LILJENDALIN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 1006 JA 1007 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1(5) MÄNTSÄLÄ LILJENDALIN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 1006 JA 1007 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOSALUE PROJ.NRO 242 Asemakaavan muutos Suunnittelualue käsittää Liljendalin yritysalueen

Lisätiedot