Maakunnan järjestämisvastuulle kuuluvan palvelun tuottamisen erottamisesta ja yhtiöittämisvelvollisuudesta säädetään erikseen.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Maakunnan järjestämisvastuulle kuuluvan palvelun tuottamisen erottamisesta ja yhtiöittämisvelvollisuudesta säädetään erikseen."

Transkriptio

1

2 HE Maakuntalaki 8 Maakunnan järjestämisvastuulle kuuluvan palvelun tuottamisen erottamisesta ja yhtiöittämisvelvollisuudesta säädetään erikseen. HE Maakuntalaki 52 Maakunta perustaa yhden tai useamman liikelaitoksen, jonka tehtävänä on tuottaa maakunnan järjestämisvastuulle kuuluvia sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja, muita sille erikseen säädettyjä palveluja ja maakunnan sille järjestämisvastuunsa perusteella osoittamia tehtäviä. Liikelaitos vastaa tuottamisvastuullaan olevien palvelujen edellyttämästä julkisen vallan käyttämisestä. Liikelaitoksen tehtävänä on myös antaa maakunnalle asiantuntija-apua maakunnalle kuuluvien tehtävien hoitamisessa. Maakunnan liikelaitoksen tehtävistä määrätään tarkemmin hallintosäännössä. Maakunnan liikelaitos toimii maakunnan osana.

3 Hallintovaliokunnan lausunto Valiokunta kiinnittää tässä yhteydessä selvyyden vuoksi huomiota maakuntalain maakunnan järjestämisvastuuta koskevan 7 :n palvelu-käsitteeseen. Maakunnan tehtävissä ei ole kysymys välttämättä kaikilta osin samalla tavalla palvelujen järjestämisestä ja siihen liittyvästä palvelutuotannosta kuin esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon perusterveydenhuollossa. Maakunnan tehtävä voi koskea myös yksinomaan hallinnollisen viranomaispäätöksen tekemistä, johon ei liity erillistä nimenomaista palvelutuotantoa (esimerkiksi viranomaislupa). Maakunnan viranomaistehtävään kuuluvia julkisia hallintotehtäviä voidaan valiokunnan käsityksen mukaan hoitaa myös esimerkiksi maakunnan päättämässä virastorakenteessa. Maakuntavaltuusto päättää kuitenkin aina itsenäisesti tehtäviensä organisoinnista hallintosäännössä sekä myös siitä, miten palvelujen tuottamista ja viranomaispäätöksiä koskevan toimivallan käyttö järjestetään maakunnassa ja liikelaitoksessa.

4 HE Sote-järjestämislaki 22 Maakunnan on omassa toiminnassaan erotettava sosiaali- ja terveydenhuollon järjestäminen ja palvelujen tuottaminen. Maakunnan omasta palvelujen tuottamisesta vastaa maakuntalain 52 :ssä tarkoitettu maakunnan liikelaitos. Kaikki maakunnan omat sosiaali- ja terveyspalvelut on annettava yhden liikelaitoksen tuotettavaksi. HE Valinnanvapauslaki 16 Sosiaali- ja terveyskeskukset ja suunhoidon yksiköt voivat toimia osana järjestämislain 22 :ssä tarkoitettua liikelaitosta tai maakunta voi perustaa niitä varten erillisen liikelaitoksen tai liikelaitoksia. Liikelaitoksen tuottamien suoran valinnan palvelujen kirjanpito on eriytettävä muusta liikelaitoksen toiminnasta siten kuin 57 :ssä säädetään.

5 HE Laki pelastustoimen järjestämisestä 4 Pelastustoimen palvelujen tuottaminen Maakunnan on omassa toiminnassaan erotettava toisistaan pelastustoimen järjestäminen ja palvelujen tuottaminen. Maakunnan omasta palvelujen tuotannosta vastaa maakuntalain 52 :ssä tarkoitettu maakunnan liikelaitos. Pelastustoimen palvelujen tuottamisessa voidaan käyttää apuna vapaaehtoista palokuntaa, laitospalokuntaa, teollisuuspalokuntaa, sotilaspalokuntaa tai muuta pelastusalalla toimivaa yhteisöä sen mukaan kuin niiden kanssa sovitaan.

6 HE Kasvupalvelulaiksi 23 Maakunta kasvupalvelujen tuottajana Maakunnan on omassa toiminnassaan eriytettävä kasvupalvelujen järjestäminen ja tuottaminen. Tuottaessaan kasvupalveluja kilpailutilanteessa markkinoilla maakunnan on annettava tehtävä osakeyhtiön, osuuskunnan, yhdistyksen tai säätiön hoidettavaksi siten kuin maakuntalain :ssä säädetään. Maakunnan tulee maakuntalain 114 :n lisäksi aina tuottaessaan kasvupalveluja eriyttää kirjanpidossaan kasvupalvelut muusta toiminnastaan. Toiminnan tulot ja menot sekä varat ja pääomat on pidettävä erillään maakunnan muusta toiminnasta ja taloudesta siten, että tiedoista voidaan osoittaa kasvupalvelujen kohdentuminen. Kasvupalveluista on tilikausittain laadittava tase, tuloslaskelma ja rahoituslaskelma sekä esitettävä niitä koskevat liitetiedot. Tase ja tuloslaskelma on laadittava noudattaen, mitä maakuntalaissa ja kirjanpitolaissa (1336/1997) säädetään taseen ja kirjanpidon laatimisesta. HE Kasvupalvelulaiksi, perustelut, s. 157 Kasvupalvelujen tuotannon kirjanpidollinen eriyttäminen voidaan käytännössä toteuttaa esimerkiksi osakeyhtiössä, erillisessä liikelaitoksessa, maakunnan tai liikelaitoksen sisällä kirjanpidollisessa taseyksikössä.

7 HE terveydensuojelulain muuttamisesta Ei pakottavaa sääntelyä liikelaitokseen siirtämisestä tai yhtiöittämisestä HE Eläinlääkäripalveluista Ei pakottavaa sääntelyä liikelaitokseen siirtämisestä Maakunnan tarjotessa palvelua (muut kuin hyötyeläimet) kilpailutilanteessa markkinoilla se voi maakuntalaissa säädetyn yhtiöittämisvelvollisuuden estämättä hoitaa tehtävää omana toimintanaan (kun peritään maksut eikä tueta toimintaa)

8 Lomitus (ei vielä hallituksen esitystä) Ei näyttäisi olevan tulossa pakottavaa sääntelyä liikelaitokseen siirtämisestä tai yhtiöittämisestä? HE Maksajavirastotehtävien hoitamisesta maakunnissa 3 Sopimus tehtävien hoitamisesta, 2 mom Maakunta ei saa siirtää maksajavirastotehtävien hoitoa koskevassa sopimuksessa määriteltyjen tehtävien hoitamista kolmannen osapuolen taikka maakunnan liikelaitoksen hoidettavaksi.

9 MALLI 1 PÄÄPERIAATE Asiakas asioi liikelaitoksessa VIRASTOON Järjestämistoiminnot Strateginen kehittäminen Rahastot (mm. maaseutuhallinto) Omistajaohjaus LIIKELAITOKSEEN/IIN Sote-tuotanto Kasvupalvelujen tuotanto Pelastustoimi Ympäristöterveydenhuolto Lomitus

10 MALLI 1 ARVIOINTI PLUSSAT Järjestäminen ja tuottaminen pysyvät selkeämmin erillään Viraston puolella voidaan keskittyä puhtaasti järjestäjätehtäviin Edistää paremmin siirtymistä monituottajamalleihin palveluiden tuotannossa MIINUKSET Hajottaa maaseutuun liittyvät toiminnot Kasvupalvelujen allianssimallin rakentaminen vaikeampaa, koska osapuolia on enemmän

11 MALLI 2 PÄÄPERIAATE Liikelaitoksiin vain ne tehtävät, jotka on pakko sinne siirtää VIRASTOON Järjestämistoiminnot Strateginen kehittäminen Rahastot (mm. maaseutuhallinto) Omistajaohjaus Kasvupalvelujen tuotanto Ympäristöterveydenhuolto Lomitus LIIKELAITOKSEEN/IIN Sote-tuotanto Pelastustoimi

12 MALLI 2 ARVIOINTI PLUSSAT Mahdollistaa maaseutuun liittyvien tehtävien kokoamisen yhden johdon alaisuuteen Korostaa elinvoimatehtävien asemaan soten rinnalla Tehtävien hallittavuus ja johdettavuus paranee Elinvoimaan liittyvän lautakunnan rooli selkeä MIINUKSET Järjestämisen ja tuottamisen roolit sekoittuvat Miten rakennetaan kasvupalvelujen ja soten yhteistoiminta vaikeasti työllistyvien osalta? Voi hidastaa siirtymistä monituottajamalliin palveluiden tuotannossa Soten painoarvo järjestämistoiminnoissa heikkenee Kasvupalvelujen allianssien rakentaminen helpompaa, koska osapuolia on vähemmän

13 KONSERNIA KASAAN -ryhmän esitys : Jatketaan valmistelua mallilla 1 Isossa maakunnassa eriyttäminen on perusteltua Ympäristöterveydenhuolto on mm. Oulun seudulla jo nyt liikelaitoksessa Etsitään rinnalle isojen maakuntien ratkaisumalleja

14 Organisoitumisvaihtoehtoja eri näkökulmista

15 ELY E/ työelämän laadun kehittäminen LIIKELAITOKSIIN SIJOITETTAVAT TOIMINNOT Nykyiset organisaatiot TE/ palvelutarvearvioinnit Maatalous- ja turkistuottajien lomitus TE/ kasvupalvelujen johto TE/ työelämän ja osaamisen kehittämispalvelut AVI/ ympäristöterveydenhuolto ja alkoholivalvonta TE/ kasvupalvelujen asiakasinformaatio TE/ ohjaamo Kuntien ympäristöterveydenhuolto TE/ asiakasinformaatio (ml ASPA) TE/ yritys- ja innovaatiopalvelut Sote-palvelutuotanto eri organisaatioista TE/ työnvalitys ja rekrytointi TE/ kansainvälistymispalvelut Jokipela/ pelastustoimi OK pela/ pelastustoimi OK pela/ ensihoito Jokipela/ ensihoito

16 ASIAKKUUSNÄKÖKULMA Asiakkaat pääosin yksityishenkilöitä Asiakkaat yksityishenkilöitä ja yrityksiä Asiakkaat pääosin yrityksiä Muut Sote-keskukset Suunhoito PELASTUS- TOIMI YMPÄRISTÖ- TERVEYDEN- HUOLTO ENSIHOITO KASVU- PALVELUT LOMITUS

17 VISIO TULEVASTA -NÄKÖKULMA Säilyy pääosin viranomaistoimintana PELASTUS- TOIMI ENSIHOITO Muut Maakunta ratkaisee, mennäänkö monituottajuuteen YMPÄRISTÖ- TERVEYDEN- HUOLTO (osin) KASVU- PALVELUT LOMITUS Kehittyy kohti monituottajuutta, kohtaa markkinakilpailun Sote-keskukset Suunhoito

18 RAHOITUSNÄKÖKULMA Toimii lähes täysin maakunnan budjettirahoituksella Asiakasmaksujen osuus pieni Asiakasmaksujen osuus merkittävä PELASTUS- TOIMI Muut Sote-keskukset Suunhoito YMPÄRISTÖ- TERVEYDEN- HUOLTO KASVU- PALVELUT ENSIHOITO LOMITUS

19 ANSAINTALOGIIKKA-NÄKÖKULMA Tuotot suoraan maakunnan budjetista Tuotot ainakin osin valinnanvapausmarkkinoilta Muut PELASTUS- TOIMI YMPÄRISTÖ- TERVEYDEN- HUOLTO Sote-keskukset Suunhoito ENSIHOITO LOMITUS KASVU- PALVELUT

20 HENKILÖSTÖNÄKÖKULMA Henkilöstön yhteiskäyttö mahdollista Henkilöstön yhteiskäyttö hyvin rajallista Muut XXXXX Sote-keskukset Suunhoito xxxx PELASTUS- TOIMI YMPÄRISTÖ- TERVEYDEN- HUOLTO ENSIHOITO KASVU- PALVELUT LOMITUS

21 KESKINÄISET YHTEYDET Muut XXXXX PELASTUS- TOIMI YMPÄRISTÖ- TERVEYDEN- HUOLTO Sote-keskukset Suunhoito xxxx ENSIHOITO KASVU- PALVELUT LOMITUS

22 Pohdinnassa olevat liikelaitosrakenteen vaihtoehtoja

23 YHDEN LIIKELAITOKSEN MALLI (1) Muut Sote-keskukset Suunhoito PELASTUS- TOIMI YMPÄRISTÖ- TERVEYDEN- HUOLTO ENSIHOITO LOMITUS KASVU- PALVELUT

24 KAHDEN LIIKELAITOKSEN MALLI (2A) Muut YMPÄRISTÖ- TERVEYDEN- HUOLTO LOMITUS Sote-keskukset Suunhoito ENSIHOITO KASVU- PALVELUT PELASTUS- TOIMI

25 KAHDEN LIIKELAITOKSEN MALLI (2B) Muut Sote-keskukset Suunhoito LOMITUS PELASTUS- TOIMI ENSIHOITO KASVU- PALVELUT YMPÄRISTÖ- TERVEYDEN- HUOLTO

26 KAHDEN LIIKELAITOKSEN MALLI (2C) Muut Sote-keskukset Suunhoito YMPÄRISTÖ- TERVEYDEN- HUOLTO PELASTUS- TOIMI ENSIHOITO KASVU- PALVELUT LOMITUS

27 KAHDEN LIIKELAITOKSEN MALLI (2D) Muut Sote-keskukset Suunhoito PELASTUS- TOIMI KASVU- PALVELUT ENSIHOITO YMPÄRISTÖ- TERVEYDEN- HUOLTO LOMITUS

28 KAHDEN LIIKELAITOKSEN MALLI (2E) Muut Sote-keskukset Suunhoito PELASTUS- TOIMI KASVU- PALVELUT ENSIHOITO LOMITUS YMPÄRISTÖ- TERVEYDEN- HUOLTO

29 KAHDEN LIIKELAITOKSEN MALLI (2F) Muut Sote-keskukset Suunhoito KASVU- PALVELUT ENSIHOITO PELASTUS- TOIMI LOMITUS YMPÄRISTÖ- TERVEYDEN- HUOLTO

30 KOLMEN LIIKELAITOKSEN MALLI (3A) Muut KASVU- PALVELUT YMPÄRISTÖ- TERVEYDEN- HUOLTO Sote-keskukset Suunhoito PELASTUS- TOIMI ENSIHOITO LOMITUS

31 KOLMEN LIIKELAITOKSEN MALLI (3B) Muut Sote-keskukset Suunhoito PELASTUS- TOIMI KASVU- PALVELUT LOMITUS ENSIHOITO YMPÄRISTÖ- TERVEYDEN- HUOLTO

32 KOLMEN LIIKELAITOKSEN MALLI (3C) Muut Sote-keskukset Suunhoito KASVU- PALVELUT PELASTUS- TOIMI ENSIHOITO YMPÄRISTÖ- TERVEYDEN- HUOLTO LOMITUS

33 KOLMEN LIIKELAITOKSEN MALLI (3D) Muut Sote-keskukset Suunhoito YMPÄRISTÖ- TERVEYDEN- HUOLTO KASVU- PALVELUT PELASTUS- TOIMI ENSIHOITO LOMITUS

34 KONSERNIA KASAAN -RYHMÄN ESITYS VAIHTOEHDOISTA JATKOVALMISTELUUN Tarkastellaan erikseen Tarkastellaan erikseen Tarkastellaan erikseen

35 PERUSTELUT VALITUILLE VAIHTOEHDOILLE Yhden liikelaitoksen malli eräänlainen perusvaihtoehto Ensihoito sijoitetaan joka tapauksessa soten yhteyteen osaksi päivystysprosessia Kuitenkin hyödynnetään yhteys pelastustoimeen mm. toimipisteenä ja kalustohuollossa Valitut mallit vastaavat järjestäjäorganisaation tulevaa toimialajakoa

36 LISÄKSI TEHDÄÄN ERILLISTARKASTELU Suoran valinnan palveluiden (sote-keskukset ja suunhoito) osalta tarkastellaan oman liikelaitoksen mahdollisuus (HE Valinnanvapauslaki 16) Tarkastelu soveltuu kaikkiin vaihtoehtoihin

37 EDELLÄ MAINITTUJEN VAIHTOEHTOJEN ARVIOINTIA

38 Tarkastellaan erikseen YHDEN LIIKELAITOKSEN MALLI PLUSSAT Tarvitaan vain yksi johtokunta Mahdollistaa voimavarojen ja henkilöstön yhteiskäytön laajasti liikelaitoksen sisällä Mahdollistaa soten ja muiden toimialojen tiiviin integraation Kaikkien toimintojen olo samassa liikelaitoksessa parantaa mahdollisuuksia muodostaa vahvoja paikallisia toimipisteitä Yhteys kuntiin selkeämpi, mahdollisuus yhteen paikalliseen vastuuhenkilöön Mahdollistaa evoluution liikelaitosrakenteessa. Selkeä malli asiakkaiden suuntaan; yksi liikelaitos, jossa palvelut jaoteltuna substanssin mukaan. MIINUKSET Löytyykö johtokunnasta osaamista kaikille toimialoille? Tuleeko liikelaitoksen sisäisestä rakenteesta liian raskas? Jäävätkö muut toiminnot soten varjoon? Siirtyykö resurssien kohdentamiseen liittyvä päätösvalta järjestäjältä liikelaitokselle? Liikelaitoksen toimialojen keskinäinen yhteys osin heikko Toimintojen ansaintalogiikat keskenään poikkeavia Pelastustoimi keskeisenä varautumisen ja poikkeustilanteiden toimijana jää kauas maakunnan johdosta Pelastustoimen viranomaistoiminnan riippumattomuus vaarantuu?

39 Tarkastellaan erikseen KAHDEN LIIKELAITOKSEN MALLI PLUSSAT Pärjätään kahdella johtokunnalla Henkilöstö- ja muiden resurssien yhteiskäyttö laajasti mahdollista Mahdollistaa ensihoidon ja pelastustoimen tiiviin integraation Liikelaitosrakenne vastaa pääosin lautakuntarakennetta Toimintojen yleinen hallittavuus parempi Erilaiset ansaintalogiikat helpompi hallita Sote- asiakkaille selkein vaihtoehto Toisessa liikelaitoksessa yhteinen visio siirtymisestä osittain markkinaehtoiseen toimintaan MIINUKSET Löytyykö johtokunnasta osaamista kaikille toimialoille? Jääkö pelastustoimi soten varjoon (liikelaitos 1)? Toimintojen keskinäinen yhteys aika heikko (liikelaitos 2) Liikelaitosrakenne ei vastaa selkeästi lautakuntarakennetta Yhteys kuntiin vaikeutuu, koska vastuu jakautuu useammalle henkilölle Pelastustoimi keskeisenä varautumisen ja poikkeustilanteiden toimijana jää kauas maakunnan johdosta Pelastustoimen viranomaistoiminnan riippumattomuus vaarantuu? Pelastustoimi kuitenkin loogisempi soten kuin muiden yhteydessä

40 Tarkastellaan erikseen KOLMEN LIIKELAITOKSEN MALLI PLUSSAT Johtokuntatyössä voidaan keskittyä ao. toimialoihin MIINUKSET Tarvitaan kolme johtokuntaa Resurssien kohdentaminen eri toimialoille tapahtuu selkeämmin järjestäjän päätöksenteossa Liikelaitosrakenne vastaa pääosin lautakuntarakennetta Pelastustoimella keskeisenä varautumisen ja poikkeustilanteiden toimijana suora yhteys maakunnan johtoon Liikelaitokset voivat keskittyä omaan substanssiin; helpoin yhteys substanssiministeriöön Henkilöstö- ja muiden resurssien yhteiskäyttö vaikeutuu Liikelaitoksen toimialojen keskinäinen yhteys osin heikko (keskimmäinen liikelaitos) Pelastustoimen ja sote/ ensihoidon erillisyys Myös neljän liikelaitoksen malli, jossa kasvupalvelut omansa, voisi olla perusteltu markkinasuuntaisuuden vuoksi Pelastustoimen viranomaisten riippumattomuus turvataan

41 HUOMIOITAVA Toimintojen mahdollinen yhtiöittäminen tarkastellaan myöhemmin erikseen Vaihtoehtoja tarkastellaan ja perusteluja käydään läpi eri työryhmissä. Palautetta voi antaa myös suoraan: Peruslinjaukset pyritään saamaan ennen kesälomia 2018 Lopullisen organisoitumisen päättää maakuntavaltuusto

LAPIN MAAKUNTA LIIKELAITOSRAKENNE LUONNOS. Jouko Luukkonen LAPIN MAAKUNTAVALMISTELU/ Jouko Luukkonen 1

LAPIN MAAKUNTA LIIKELAITOSRAKENNE LUONNOS. Jouko Luukkonen LAPIN MAAKUNTAVALMISTELU/ Jouko Luukkonen 1 LAPIN MAAKUNTA LIIKELAITOSRAKENNE Jouko Luukkonen 22.5.2018 22.5.2018 LAPIN MAAKUNTAVALMISTELU/ Jouko Luukkonen 1 HE Maakuntalaki 8 Maakunnan järjestämisvastuulle kuuluvan palvelun tuottamisen erottamisesta

Lisätiedot

KAINUUN MAAKUNTA LIIKELAITOSRAKENNE

KAINUUN MAAKUNTA LIIKELAITOSRAKENNE KAINUUN MAAKUNTA LIIKELAITOSRAKENNE Jouko Luukkonen 24.5.2018 24.5.2018 KAINUUN MAAKUNTAVALMISTELU/ Jouko Luukkonen 1 HE Maakuntalaki 8 Maakunnan järjestämisvastuulle kuuluvan palvelun tuottamisen erottamisesta

Lisätiedot

KAINUUN MAAKUNTA LIIKELAITOSRAKENNE

KAINUUN MAAKUNTA LIIKELAITOSRAKENNE KAINUUN MAAKUNTA LIIKELAITOSRAKENNE Jouko Luukkonen 6.6.2018 6.6.2018 KAINUUN MAAKUNTAVALMISTELU/ Jouko Luukkonen 1 HE Maakuntalaki 8 Maakunnan järjestämisvastuulle kuuluvan palvelun tuottamisen erottamisesta

Lisätiedot

LAPIN MAAKUNTA LIIKELAITOSRAKENNE

LAPIN MAAKUNTA LIIKELAITOSRAKENNE LAPIN MAAKUNTA LIIKELAITOSRAKENNE Jouko Luukkonen 8.6.2018 8.6.2018 LAPIN MAAKUNTAVALMISTELU/ Jouko Luukkonen 1 HE Maakuntalaki 8 Maakunnan järjestämisvastuulle kuuluvan palvelun tuottamisen erottamisesta

Lisätiedot

Päijät-Häme Maakunnan konsernirakenteen valmistelu Huhtikuu 2018

Päijät-Häme Maakunnan konsernirakenteen valmistelu Huhtikuu 2018 Päijät-Häme Maakunnan konsernirakenteen valmistelu Huhtikuu 2018 Mitä lakiesitykset sanovat maakunnan rakenteesta Maakunnalla tulee olla: Maakuntavaltuusto, maakuntahallitus ja maakuntajohtaja Tarkastuslautakunta

Lisätiedot

Päijät-Häme Maakunnan konsernirakenteen valmistelu Huhtikuu 2018

Päijät-Häme Maakunnan konsernirakenteen valmistelu Huhtikuu 2018 Päijät-Häme Maakunnan konsernirakenteen valmistelu Huhtikuu 2018 Mitä lakiesitykset sanovat maakunnan rakenteesta Maakunnalla tulee olla: Maakuntavaltuusto, maakuntahallitus ja maakuntajohtaja Tarkastuslautakunta

Lisätiedot

Yhdessä uutta. Etelä-Savon maakunta- ja soteuudistus Jarkko Wuorinen Maakuntahallituksen ja maakuntauudistuksen ohjausryhmän puheenjohtaja

Yhdessä uutta. Etelä-Savon maakunta- ja soteuudistus Jarkko Wuorinen Maakuntahallituksen ja maakuntauudistuksen ohjausryhmän puheenjohtaja Yhdessä uutta. Etelä-Savon maakunta- ja soteuudistus Jarkko Wuorinen Maakuntahallituksen ja maakuntauudistuksen ohjausryhmän puheenjohtaja Maakuntauudistuksen aikataulu Lainsäädäntö voimaan /maakuntien

Lisätiedot

Järjestäjätoiminto. Muutosjohtaja (sote järjestäminen), Harri Jokiranta Sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntija (sote järjestäminen), Päivi Saukko

Järjestäjätoiminto. Muutosjohtaja (sote järjestäminen), Harri Jokiranta Sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntija (sote järjestäminen), Päivi Saukko Järjestäjätoiminto Muutosjohtaja (sote järjestäminen), Harri Jokiranta Sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntija (sote järjestäminen), Päivi Saukko Järjestäjän perusta Maakunta vastaa asukkaan laissa

Lisätiedot

Palvelujen järjestäminen

Palvelujen järjestäminen Palvelujen järjestäminen Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät Pekka Järvinen, STM 1 Palvelujen järjestäminen Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen perustuu laissa säädetyyn järjestämisvastuuseen.

Lisätiedot

Kasvupalvelujen valmistelutilanne. Jari Aaltonen Vastuuvalmistelija, kasvupalvelut Työryhmien yhteiskokoontuminen

Kasvupalvelujen valmistelutilanne. Jari Aaltonen Vastuuvalmistelija, kasvupalvelut Työryhmien yhteiskokoontuminen Kasvupalvelujen valmistelutilanne Jari Aaltonen Vastuuvalmistelija, kasvupalvelut 24.1.2018 Työryhmien yhteiskokoontuminen Aluekehitys- ja kasvupalvelulain luonnos 3.10.2017 Lain viimeistely on alkanut,

Lisätiedot

HE 15/2017 Maakunnan palvelujen järjestäminen ja tuottaminen, palvelukeskukset, toiminta markkinoilla

HE 15/2017 Maakunnan palvelujen järjestäminen ja tuottaminen, palvelukeskukset, toiminta markkinoilla HE 15/2017 Maakunnan palvelujen järjestäminen ja tuottaminen, palvelukeskukset, toiminta markkinoilla Hallintovaliokunta 20.4.2017 Hallitusneuvos Eeva Mäenpää, VM 1 19.4.2017 Järjestämisen ja tuottamisen

Lisätiedot

Päijät-Häme Pohdintaa maakunnan konsernirakenteesta Maaliskuu 2018

Päijät-Häme Pohdintaa maakunnan konsernirakenteesta Maaliskuu 2018 Päijät-Häme Pohdintaa maakunnan konsernirakenteesta Maaliskuu 2018 Mitä lakiesitykset sanovat maakunnan rakenteesta Maakunnalla tulee olla: Maakuntavaltuusto, maakuntahallitus ja maakuntajohtaja Tarkastuslautakunta

Lisätiedot

Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista. Maku- ja sote-uudistuksen projektiohjausryhmä Piia Rekilä ja Jarkko Tonttila

Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista. Maku- ja sote-uudistuksen projektiohjausryhmä Piia Rekilä ja Jarkko Tonttila Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista Maku- ja sote-uudistuksen projektiohjausryhmä 10.10.2017 Piia Rekilä ja Jarkko Tonttila Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista (kasvupalvelulaki)

Lisätiedot

Ympäristöterveydenhuolto maakunnassa. Ympäristöterveydenhuollon valmisteluryhmän esitys

Ympäristöterveydenhuolto maakunnassa. Ympäristöterveydenhuollon valmisteluryhmän esitys Ympäristöterveydenhuolto maakunnassa Ympäristöterveydenhuollon valmisteluryhmän esitys Lähtökohdat Ympäristöterveydenhuollon tehtävien keskinäiset synergiat ovat voimakkaat niin asiakkuuksien kuin perustehtävän/vaikuttavuuden

Lisätiedot

Konsernirakenne. POPmaakunta

Konsernirakenne. POPmaakunta Konsernirakenne Pohjois-Pohjanmaan maakunnan konsernirakenne LOPULLINEN päätös rakenteesta on saatava maakuntavaltuustossa alkuvuodesta 2019 JOTTA muu valmistelu pystytään toteuttamaan hallitusti ja tehokkaasti

Lisätiedot

Päijät-Hämeen maakunta- ja sote-uudistus. Muutosjohtaja Seppo Huldén

Päijät-Hämeen maakunta- ja sote-uudistus. Muutosjohtaja Seppo Huldén Päijät-Hämeen maakunta- ja sote-uudistus Muutosjohtaja Seppo Huldén Suomen julkinen hallinto Julkinen hallinto Suomessa koostuu kolmesta eri tasosta, joita ovat valtio, maakunta ja kunta Tehtäviä 1.1.2020

Lisätiedot

Luonnos kokonaisorganisaatioksi

Luonnos kokonaisorganisaatioksi Valtuusto voi nimetä myöhemmin valiokuntia MAAKUNTAVALTUUSTO 59 jäsentä, pj + X vpj TARKASTUS 7 jäsentä MAAKUNTAVAALI 5 jäsentä YLIMAA- KUNNALLINEN YHTEIS- TOIMINTA Mahdolliset jaostot MAAKUNTAHALLITUS

Lisätiedot

Sote-uudistus. Sinikka Salo muutosjohtaja, STM Sinikka Salo

Sote-uudistus. Sinikka Salo muutosjohtaja, STM Sinikka Salo Sote-uudistus muutosjohtaja, STM 16.1.2017 1-20.2.2018 Maakunta 2023 -visio Palvelut sovitetaan asukkaiden tarpeen mukaisiksi kokonaisuuksiksi Asukkaille sujuvia palveluja yhdenvertaisesti järkevin kustannuksin

Lisätiedot

KAINUUN MAAKUNTA LUONNOS KOKONAISORGANISAATIOKSI. Jouko Luukkonen KAINUUN MAAKUNTAVALMISTELU/ Jouko Luukkonen

KAINUUN MAAKUNTA LUONNOS KOKONAISORGANISAATIOKSI. Jouko Luukkonen KAINUUN MAAKUNTAVALMISTELU/ Jouko Luukkonen KAINUUN MAAKUNTA LUONNOS KOKONAISORGANISAATIOKSI Jouko Luukkonen 6.6.2018 6.6.2018 KAINUUN MAAKUNTAVALMISTELU/ Jouko Luukkonen 1 Kommentit: - Ei ltk:ia? - Yksi ltk? - Valiokunnat? TARKASTUSLTK 7 jäsentä

Lisätiedot

Kainuun maakuntauudistuksen henkilöstöinfo

Kainuun maakuntauudistuksen henkilöstöinfo Kainuun maakuntauudistuksen henkilöstöinfo 11.9.2018 10.9.2018 Jaana Korhonen, valmistelujohtaja 11.9.2018 Kainuun maakuntauudistus / Jaana Korhonen Maakunta- ja sote-uudistuksen aikataulusuunnitelma 11-12/2018

Lisätiedot

Yhtiöittämisen avainkysymyksiä - Erityisesti Sote-palvelujen näkökulmasta

Yhtiöittämisen avainkysymyksiä - Erityisesti Sote-palvelujen näkökulmasta Yhtiöittämisen avainkysymyksiä - Erityisesti Sote-palvelujen näkökulmasta Alustus työpajassa vesa.voutilainen@jkl.fi Taustaksi yhtiöittämiselle Maakuntalain mukaan maakuntavaltuusto päättää konsernirakenteesta

Lisätiedot

Maakunnan järjestäjän rooli valinnanvapauspalveluissa. Kirsi Paasovaara Erityisasiantuntija, STM

Maakunnan järjestäjän rooli valinnanvapauspalveluissa. Kirsi Paasovaara Erityisasiantuntija, STM Maakunnan järjestäjän rooli valinnanvapauspalveluissa Erityisasiantuntija, STM Lähde: Maakuntakonsernin johtaminen kehittämisaloite, Kuntaliitto 2017 2 Maakunta järjestäjänä vastaa Palvelujen tuottaminen

Lisätiedot

Maakunnan hallinto, toimielimet ja johtaminen. Hallintovaliokunta Hallitusneuvos Eeva Mäenpää, VM

Maakunnan hallinto, toimielimet ja johtaminen. Hallintovaliokunta Hallitusneuvos Eeva Mäenpää, VM Maakunnan hallinto, toimielimet ja johtaminen Hallintovaliokunta 24.3.2017 Hallitusneuvos Eeva Mäenpää, VM 1 23.3.2017 Maakuntavaltuusto Asema maakunnassa vastaa pääosin valtuuston asemaa kunnassa Vastaa

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajien määrä: 1 Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero

Lisätiedot

Palveluntuottajan vaatimukset sote-lainsäädännössä

Palveluntuottajan vaatimukset sote-lainsäädännössä Palveluntuottajan vaatimukset sote-lainsäädännössä Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät 6.2.2018 Riitta-Maija Jouttimäki/STM 1 Sote-lainsäädäntö Vuodesta 2020-2022 alkaen sote -palvelujen tuottamisen

Lisätiedot

Varautuminen sotelainsäädännössä

Varautuminen sotelainsäädännössä Varautuminen sotelainsäädännössä STM:n valmiusseminaari 24.5.2018, Tuusula 1 23.5.2018 Anne Koskela Valmiuslaki Varautumisvelvollisuus Valtioneuvoston, valtion hallintoviranomaisten, valtion itsenäisten

Lisätiedot

Palveluntuottajan vaatimukset sotelainsäädännössä

Palveluntuottajan vaatimukset sotelainsäädännössä Palveluntuottajan vaatimukset sotelainsäädännössä 9.5.2017 1 16.5.2017 Kuka voi tuottaa sotepalveluja? Julkisia sotepalveluja voivat tuottaa maakunnan liikelaitos sekä maakunnan yhtiö, yksityinen yritys

Lisätiedot

KÄSITELTÄVÄT ASIAT. 25. Edellisen kokouksen pöytäkirja Hyväksyttiin edellisen kokouksen pöytäkirja.

KÄSITELTÄVÄT ASIAT. 25. Edellisen kokouksen pöytäkirja Hyväksyttiin edellisen kokouksen pöytäkirja. 6.9.2018 Turvallisuus ja varautuminen (TUR-VA) valmisteluryhmän kokous 3 / 2018 Aika: 29.5.2018 Klo 10:00 11:48 Paikka: Rovaniemen kaupungintalo, Hallituskatu, 2krs neuvotteluhuone nro 8 Neusterlitz puheenjohtaja:

Lisätiedot

https://www.webropolsurveys.com/answer/surveysummary.aspx?sdid=fin

https://www.webropolsurveys.com/answer/surveysummary.aspx?sdid=fin Sida 1 av 9 Lausuntopyyntökysely 3110/00.04.00/2016 Vastausaika 10:28:29 FIN Lausuntopyyntökysely sote syksy 2016 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen

Lisätiedot

LAUSUNNOT LAPIN KONSERNIRAKENNELUONNOKSESTA

LAUSUNNOT LAPIN KONSERNIRAKENNELUONNOKSESTA LAUSUNNOT LAPIN KONSERNIRAKENNELUONNOKSESTA 8.10.2018 8.10.2018 Lapin maakuntavalmistelu/ LGR-Consulting Oy 1 LAUTAKUNTIEN MÄÄRÄ Kaksi on hyvä - SDP - ELY (tässä vaiheessa) - E&E-ryhmä (tässä vaiheessa)

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUS ETELÄ-KARJALASSA ETELÄ-KARJALA ON EDELLÄKÄVIJÄ, JOKA TEKEE OMANLAISTAAN UUTTA MAAKUNTAA HYVÄSSÄ YHTEISTYÖSSÄ.

MAAKUNTAUUDISTUS ETELÄ-KARJALASSA ETELÄ-KARJALA ON EDELLÄKÄVIJÄ, JOKA TEKEE OMANLAISTAAN UUTTA MAAKUNTAA HYVÄSSÄ YHTEISTYÖSSÄ. MAAKUNTAUUDISTUS ETELÄ-KARJALASSA ETELÄ-KARJALA ON EDELLÄKÄVIJÄ, JOKA TEKEE OMANLAISTAAN UUTTA MAAKUNTAA HYVÄSSÄ YHTEISTYÖSSÄ. Aija Tuimala, Etelä-Karjala 1 Sote/maku esitys valtioneuvostoon 2/2017 Valinnanvapaus

Lisätiedot

Maakuntien tehtäväaloista HE 15/2017

Maakuntien tehtäväaloista HE 15/2017 Maakuntien tehtäväaloista HE 15/2017 Maa ja metsätalousvaliokunta 5.4.2017 Valtiovarainministeriö Kunta ja aluehallintoosasto Hallitusneuvos Ilkka Turunen 1 Maakuntien tehtäväalat ja niiden hoitaminen

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN MAHDOLLINEN ORGANISAATIORAKENNE JA TEHTÄVÄT Laura Saurama

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN MAHDOLLINEN ORGANISAATIORAKENNE JA TEHTÄVÄT Laura Saurama VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN MAHDOLLINEN ORGANISAATIORAKENNE JA TEHTÄVÄT 11.4.2018 Laura Saurama VARSINAIS-SUOMEN MAAKUNTA LUONNOS 11.4.2018 LAUTAKUNNAT VALTUUSTO HALLITUS MUU TOIMIELIN?

Lisätiedot

Kasvupalvelut ja Uudenmaan erillisratkaisu. Valtuustoseminaari Tuula Antola

Kasvupalvelut ja Uudenmaan erillisratkaisu. Valtuustoseminaari Tuula Antola Kasvupalvelut ja Uudenmaan erillisratkaisu Valtuustoseminaari 26.4.2018 Tuula Antola Kasvupalvelu-uudistus ja sen tavoitteet Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten (ELY) sekä työvoima- ja elinkeinotoimistojen

Lisätiedot

JÄRJESTÄJÄN JA TUOTTAJAN EROTTAMINEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUISSA MITÄ, MIKSI, MITEN?

JÄRJESTÄJÄN JA TUOTTAJAN EROTTAMINEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUISSA MITÄ, MIKSI, MITEN? JÄRJESTÄJÄN JA TUOTTAJAN EROTTAMINEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUISSA MITÄ, MIKSI, MITEN? Kuntamarkkinat tietoisku 14.9.2016 SOTE-UUDISTUKSEN TAVOITTEET JA NIIDEN SAAVUTTAMINEN Sote-uudistuksen tavoitteet,

Lisätiedot

MAAKUNTAVALTUUSTO MAAKUNTAHALLITUS TOIMIALUE: ALUEKEHITYS TOIMIALUE: SOTEPELA. TOIMIALUE: KONSERNIPALVELUT - Oikeus-, resurssi- ja tietopalvelut

MAAKUNTAVALTUUSTO MAAKUNTAHALLITUS TOIMIALUE: ALUEKEHITYS TOIMIALUE: SOTEPELA. TOIMIALUE: KONSERNIPALVELUT - Oikeus-, resurssi- ja tietopalvelut Tarkastuslautakunta MAAKUNTAVALTUUSTO MAAKUNTAHALLITUS Vaalilautakunta Lautakuntamalli Jaostomalli Valiokuntamalli Maakuntajohtaja TOIMIALUE: ALUEKEHITYS - Aluekehityksen strateginen suunnittelu - Rahoitus-

Lisätiedot

Konsernirakennevalmistelun tilanne

Konsernirakennevalmistelun tilanne Konsernirakennevalmistelun tilanne 22.5.2018 - Laajennetun johtoryhmän kokoukseen 29.5.2018 Maakunnan tarkastuslautakunta Maakuntavaalilautakunta Etelä-Savon maakuntakonserni Maakuntavaltuusto 59 jäsentä

Lisätiedot

Yhtiöittämisen avainkysymyksiä - Erityisesti Sote-palvelujen näkökulmasta

Yhtiöittämisen avainkysymyksiä - Erityisesti Sote-palvelujen näkökulmasta Yhtiöittämisen avainkysymyksiä - Erityisesti Sote-palvelujen näkökulmasta Alustus työpajassa vesa.voutilainen@jkl.fi Taustaksi yhtiöittämiselle Maakuntalain mukaan maakuntavaltuusto päättää konsernirakenteesta

Lisätiedot

Maakunnan järjestäjän rooli ja tehtävät

Maakunnan järjestäjän rooli ja tehtävät Maakunnan järjestäjän rooli ja tehtävät Vaikuttajaforum Terveydenhuolto 27.9.2017 Vanajanlinna Kari Hakari Muutosjohtaja Sote -muutoksessa olennaista (T.Pöysti) 15.12.201 7 Palveluiden integraatio käyttäjän

Lisätiedot

Pelastustoimen uudistus

Pelastustoimen uudistus Pelastustoimen uudistus Maakuntauudistuksen organisointi 26.9.2016 2 SOTE-uudistuksen organisointi 26.9.2016 3 26.9.2016 4 Maakuntauudistuksen laajuus 26.9.2016 5 26.9.2016 6 Hankkeen organisointi 26.9.2016

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen ajankohtaiskatsaus. Erityisavustaja Sami Miettinen Seinäjoki

Maakuntauudistuksen ajankohtaiskatsaus. Erityisavustaja Sami Miettinen Seinäjoki Maakuntauudistuksen ajankohtaiskatsaus Erityisavustaja Sami Miettinen Seinäjoki Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet 2 Työnjako kunnan, maakunnan ja valtion välillä KUNNAT Paikallisen osallistumisen,

Lisätiedot

Sote ja valinnanvapaus katsaus

Sote ja valinnanvapaus katsaus Sote ja valinnanvapaus katsaus Valinnanvapauslain luonnoksen mukaisesti 31.1.2017 Kirsi Varhila 1 21.3.2017 Julkisten sosiaali ja terveyspalvelujen rakenne Sotekeskustuottajat Maakunta Järjestämisvastuu

Lisätiedot

HE 15/2017 Sote- ja maakuntauudistus

HE 15/2017 Sote- ja maakuntauudistus HE 15/2017 Sote- ja maakuntauudistus Perustuslakivaliokunta 15.3.2017 hallitusneuvos Pekka Järvinen, STM 1 Uudistuksen lähtökohdat Pääministeri Sipilän hallitusohjelma Sosiaali- ja terveyspalveluiden (SOTE)

Lisätiedot

LAPIN MAAKUNTA LUONNOS KOKONAISORGANISAATIOKSI LAPIN MAAKUNTAVALMISTELU/ Jouko Luukkonen

LAPIN MAAKUNTA LUONNOS KOKONAISORGANISAATIOKSI LAPIN MAAKUNTAVALMISTELU/ Jouko Luukkonen LAPIN MAAKUNTA LUONNOS KOKONAISORGANISAATIOKSI 8.10.2018 8.10.2018 LAPIN MAAKUNTAVALMISTELU/ Jouko Luukkonen 1 MAAKUNTAVALTUUSTO 59 jäsentä, pj + X vpj TARKASTUSLTK 11 jäsentä MAAKUNTAVAALILTK 5 jäsentä

Lisätiedot

StV Uudistuksen toimeenpano ja voimantulon aikataulutus sekä pilotit

StV Uudistuksen toimeenpano ja voimantulon aikataulutus sekä pilotit StV 20.4.2018 Uudistuksen toimeenpano ja voimantulon aikataulutus sekä pilotit 14.5.2018 Timo Aronkytö, sote-muutosjohtaja Toimeenpanokelpoisuus Uudenmaan maakuntavalmistelun keskeinen tavoite on mahdollistaa

Lisätiedot

Leader ja maakuntauudistus. Uusia mahdollisuuksiako? Elinkeinojohtaja Marko Mäki-Hakola

Leader ja maakuntauudistus. Uusia mahdollisuuksiako? Elinkeinojohtaja Marko Mäki-Hakola Leader ja maakuntauudistus Uusia mahdollisuuksiako? 17.1.2017 Elinkeinojohtaja Marko Mäki-Hakola Maakuntauudistuksella uusia markkinoita SOTE-markkinoista on puhuttu paljon Maaseudun palvelujen rakentaminen

Lisätiedot

HE 35/2018 vp Hallituksen esitys laiksi alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

HE 35/2018 vp Hallituksen esitys laiksi alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi HE 35/2018 vp Hallituksen esitys laiksi alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Maa- ja metsätalousvaliokunta 25.4.2018 Työ- ja elinkeinoministeriö Tuula Manelius

Lisätiedot

Kohti uutta tapaa järjestää ja tuottaa sotepalvelut. Erikoissuunnittelija Pasi Oksanen Maailman terveyspäivä 2018

Kohti uutta tapaa järjestää ja tuottaa sotepalvelut. Erikoissuunnittelija Pasi Oksanen Maailman terveyspäivä 2018 Kohti uutta tapaa järjestää ja tuottaa sotepalvelut Erikoissuunnittelija Pasi Oksanen Maailman terveyspäivä 2018 Tuomas Pöysti 09/2016 Miksi sote-uudistus mitä tavoitellaan? Miten uudistus toteutetaan?

Lisätiedot

Maakunnan hallintosääntö

Maakunnan hallintosääntö Onnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt Maakunnan hallintosääntö Kuntaliiton ja Kainuun liiton maakuntatilaisuus 24.4.2018 Kirsi Mononen, johtava lakimies Maakunnan hallintosääntö

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTAUUDISTUKSEN PELASTUSTOIMEN JA VARAUTUMISEN VALMISTELU PELASTUSTOIMEN ASEMOINTI JA ORGANISOINTI MAAKUNNASSA

POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTAUUDISTUKSEN PELASTUSTOIMEN JA VARAUTUMISEN VALMISTELU PELASTUSTOIMEN ASEMOINTI JA ORGANISOINTI MAAKUNNASSA POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTAUUDISTUKSEN PELASTUSTOIMEN JA VARAUTUMISEN VALMISTELU PELASTUSTOIMEN ASEMOINTI JA ORGANISOINTI MAAKUNNASSA VALMISTELUTYÖRYHMÄN (TR3) KOKOUS 20.6.2017 Pelastusjohtaja Petteri

Lisätiedot

Ajankohtaista maakuntavalmistelusta MMM. Uudenmaan maakuntavalmistelu, ympäristöterveydenhuollon henkilöstöinfo

Ajankohtaista maakuntavalmistelusta MMM. Uudenmaan maakuntavalmistelu, ympäristöterveydenhuollon henkilöstöinfo Ajankohtaista maakuntavalmistelusta MMM Uudenmaan maakuntavalmistelu, ympäristöterveydenhuollon henkilöstöinfo 17.5.2018 Eduskuntakäsittely, ns. Maku I-paketti HE 15/2017 vp, annettu eduskunnalle 2.3.2017

Lisätiedot

Yhdistysten rooli muuttuvassa sote- ja kuntakentässä. Opastavan päätösseminaari Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys

Yhdistysten rooli muuttuvassa sote- ja kuntakentässä. Opastavan päätösseminaari Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys Yhdistysten rooli muuttuvassa sote- ja kuntakentässä Opastavan päätösseminaari 4.4.2017 Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestäminen Järjestämislailla säädetään,

Lisätiedot

Mitä uusi sote tarjoaa palvelutuottajille maakunnassa? Soteuttamo Antti Parpo muutosjohtaja

Mitä uusi sote tarjoaa palvelutuottajille maakunnassa? Soteuttamo Antti Parpo muutosjohtaja Mitä uusi sote tarjoaa palvelutuottajille maakunnassa? Soteuttamo 28.1.2019 Antti Parpo muutosjohtaja Sote-uudistuksen lähtökohdat tuottajien näkökulmasta Mitä tavoittelemme? Asiakas ennen organisaatiota

Lisätiedot

Maakuntauudistus. Yleisesitys

Maakuntauudistus. Yleisesitys Maakuntauudistus Yleisesitys 1 Maakunta 2023 visio Asukkaille sujuvia palveluja yhdenvertaisesti Järkevin kustannuksin ja vaikuttava julkinen hallinto Palvelut sovitetaan asukkaiden tarpeen mukaisiksi

Lisätiedot

Maakunnan perustaminen: Hallinnon järjestäminen Väliaikaishallinto Tukipalvelut

Maakunnan perustaminen: Hallinnon järjestäminen Väliaikaishallinto Tukipalvelut Maakunnan perustaminen: Hallinnon järjestäminen Väliaikaishallinto Tukipalvelut Paikkakunta: Päivämäärä: Muutosjohtajien maakuntakierros 1 23.2.17 Julkisten sosiaali ja terveyspalvelujen rakenne Maakunta

Lisätiedot

Palveluntuottajan vaatimukset sotelainsäädännössä

Palveluntuottajan vaatimukset sotelainsäädännössä Palveluntuottajan vaatimukset sotelainsäädännössä 14.6.2017 1 14.6.2017 Kuka voi tuottaa sotepalveluja? Julkisia sotepalveluja voivat tuottaa maakunnan liikelaitos sekä maakunnan yhtiö, yksityinen yritys

Lisätiedot

Palveluntuottajan vaatimukset sotelainsäädännössä

Palveluntuottajan vaatimukset sotelainsäädännössä Palveluntuottajan vaatimukset sotelainsäädännössä 7.6.2017 1 6.6.2017 Kuka voi tuottaa sotepalveluja? Julkisia sotepalveluja voivat tuottaa maakunnan liikelaitos sekä maakunnan yhtiö, yksityinen yritys

Lisätiedot

Maakunta- ja soteuudistus

Maakunta- ja soteuudistus Maakunta ja soteuudistus Maakuntakiertue Uusimaa 1.6.2017 Muutosjohtaja 1 2.6.2017 Valmisteluvaiheet 2 2.6.2017 3 2.6.2017 Aluekehittäminen ja kasvupalvelut Sosiaalija terveydenhuolto Pelastustoimi Ympäristöterveydenhuolto

Lisätiedot

Järjestäjän rooli ja tehtävät maakuntahallinnossa

Järjestäjän rooli ja tehtävät maakuntahallinnossa Järjestäjän rooli ja tehtävät maakuntahallinnossa Maakuntakonsernin johtaminen -seminaari 6.6.2017 Kuntaliitto Kari Hakari Muutosjohtaja 1 Maakuntahallinto 2 Maakunnan organisaatiomalli (esimerkki) MAAKUNTAVALTUUSTO

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen integraatio

Sosiaali- ja terveyspalvelujen integraatio 1 2.3.2017 - Sosiaali- ja terveyspalvelujen integraatio Kaikki julkiset sosiaali- ja terveyspalvelut kootaan yhden johdon eli maakunnan alaisuuteen. Maakunta vastaa palvelujen yhteensovittamisesta asiakaslähtöisesti

Lisätiedot

LAPIN MAAKUNTA LUONNOS KOKONAISORGANISAATIOKSI. Jouko Luukkonen LAPIN MAAKUNTAVALMISTELU/ Jouko Luukkonen

LAPIN MAAKUNTA LUONNOS KOKONAISORGANISAATIOKSI. Jouko Luukkonen LAPIN MAAKUNTAVALMISTELU/ Jouko Luukkonen LAPIN MAAKUNTA LUONNOS KOKONAISORGANISAATIOKSI Jouko Luukkonen 8.6.2018 8.6.2018 LAPIN MAAKUNTAVALMISTELU/ Jouko Luukkonen 1 MAAKUNTAVALTUUSTO 59 jäsentä, pj + X vpj TARKASTUSLTK 11 jäsentä MAAKUNTAVAALILTK

Lisätiedot

TE-palvelujen kehittäminen -alaryhmä. Johtopäätökset

TE-palvelujen kehittäminen -alaryhmä. Johtopäätökset TE-palvelujen kehittäminen -alaryhmä Johtopäätökset 25.4.2017 Linjaukset TE-palvelujen (kasvupalvelut) järjestämiseen ja tuottamiseen maakunnassa ELY-keskuksen yrityspalvelut ja TE-palvelut yhdistetään

Lisätiedot

Päijät-Hämeen maakunta- ja sote-uudistus. Maakuntakiertue, muutosjohtaja Seppo Huldén

Päijät-Hämeen maakunta- ja sote-uudistus. Maakuntakiertue, muutosjohtaja Seppo Huldén Päijät-Hämeen maakunta- ja sote-uudistus Maakuntakiertue, muutosjohtaja Seppo Huldén Maakunta- ja sote-uudistuksen aikataulu 2017 2018 2019 2020 7-11.2017: Uuden valinnanvapauslain valmistelu: pykälät

Lisätiedot

MAAKUNTAVIRASTON ORGANISAATIO

MAAKUNTAVIRASTON ORGANISAATIO MAAKUNTAVIRASTON ORGANISAATIO Vaihtoehtoja maakuntaviraston organisoitumisesta MAAKUNTAVALTUUSTO JA -HALLITUS Maakuntajohtaja HYVINVOINTI- LTK Järjestäjäohjaus ELINVOIMA- LTK YMPÄRISTÖ- JA LIIKENNELTK

Lisätiedot

Landskapens uppgifter

Landskapens uppgifter ÖSTERBOTTENS FÖRBUND POHJANMAAN LIITTO Landskapens uppgifter Maakuntien tehtävät - Regeringens preciserade riktlinjer 5.4.2016 - Hallituksen tarkentavat linjaukset 5.4.2016 Olav Jern Landskapsdirektör

Lisätiedot

Ensihoitopalvelun ja terveydenhuollon päivystyksen uudistus

Ensihoitopalvelun ja terveydenhuollon päivystyksen uudistus Ensihoitopalvelun ja terveydenhuollon päivystyksen uudistus 16.5.2017 Lasse Ilkka STM 1 17.5.2017 Aikataulu HE 15/2017 eduskunnassa: maakuntalaki, sotejärjestämislaki, voimaanpanolaki, jne Ensihoitoa koskevat

Lisätiedot

Poimintoja Maakuntalaista (luonnos ) - lähetekeskustelu hallintosääntötyötä varten

Poimintoja Maakuntalaista (luonnos ) - lähetekeskustelu hallintosääntötyötä varten Poimintoja Maakuntalaista (luonnos 22.12.2016) - lähetekeskustelu hallintosääntötyötä varten 24.1.2017 klo 08.30- Vuokko Ylinen Hallintojohtaja 24.1.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi Hallintosäännön merkitys

Lisätiedot

MAAKUNTAVAALIOPAS 2018

MAAKUNTAVAALIOPAS 2018 MAAKUNTAVAALIOPAS 2018 MAAKUNTAAN SIIRTYVÄT TEHTÄVÄKOKONAISUUDET www.ekarjala.fi Läänineläinlääkäri, alkoholivalvonta, AVI Työ- ja elinkeinopalvelut, TE-toimisto Elinkeino (sis. maaseutu), liikenne ja

Lisätiedot

Oma Häme: Kanta-Hämeen lausunto sote- ja maakuntauudistuksesta Matti Lipsanen.

Oma Häme: Kanta-Hämeen lausunto sote- ja maakuntauudistuksesta Matti Lipsanen. Oma Häme: Kanta-Hämeen lausunto sote- ja maakuntauudistuksesta 25.10.2016 Matti Lipsanen www.omahäme.fi Lausunnon taustaa Sosiaali- ja terveysministeriö ja valtiovarainministeriö lähettivät sote- ja maakuntauudistusta

Lisätiedot

Sote-yrittäjyyden asialla. Susanna Kallama elinkeinoasioiden päällikkö Joensuu

Sote-yrittäjyyden asialla. Susanna Kallama elinkeinoasioiden päällikkö Joensuu Sote-yrittäjyyden asialla Susanna Kallama elinkeinoasioiden päällikkö Joensuu 26.1.2017 Pk-yritykset pyörittävät yhteiskuntaa Yritysrakenne Suomessa 2014 0,2% Keskisuuret yritykset 0,2% Suuryritykset (250

Lisätiedot

Oma Häme kuntakierros Forssa

Oma Häme kuntakierros Forssa Oma Häme kuntakierros Forssa 23.8.2016 www.omahäme.fi Miksi Sote- ja maakuntauudistus > Hyvinvointi ja terveyserot vähenevät > Asiakaskeskeiset, kustannustehokkaat ja vaikuttavat palvelut Integraatio Sote-palvelut

Lisätiedot

Varautuminen ja pelastustoimi Uudenmaan maakunnassa. Tero Suursalmi

Varautuminen ja pelastustoimi Uudenmaan maakunnassa. Tero Suursalmi Varautuminen ja pelastustoimi Uudenmaan maakunnassa Tero Suursalmi 7.6.2018 Valmistelun keskeinen sisältö 1(2) Uudenmaan maakunnan varautumistoiminnan valmistelu aloitettu 4/2018, ympäristöterveydenhuollon

Lisätiedot

DIGITAALISUUS MAAKUNTAUUDISTUKSESSA

DIGITAALISUUS MAAKUNTAUUDISTUKSESSA DIGITAALISUUS MAAKUNTAUUDISTUKSESSA - NÄKÖKULMANA JOHTAMINEN Aija Tuimala Muutosjohtaja, Etelä-Karjala Etunimi Sukunimi etunimi.sukunimi@ekarjala.fi www.ekarjala.fi 1 2 3 DIGI- TALI- SAATIO 4 MAAKUNTAUUDISTUS

Lisätiedot

Yhtiöittämisen avainkysymyksiä - Erityisesti Sote-palvelujen näkökulmasta

Yhtiöittämisen avainkysymyksiä - Erityisesti Sote-palvelujen näkökulmasta Yhtiöittämisen avainkysymyksiä - Erityisesti Sote-palvelujen näkökulmasta Alustus työpajassa 16.3.2017 vesa.voutilainen@jkl.fi Täydennykset Juha Kinnunen, Liikelaitoksen asiantuntijaryhmä 17.3. 2017 Maakunnallinen

Lisätiedot

Luottamushenkilöhallinnon rakenteet

Luottamushenkilöhallinnon rakenteet Luottamushenkilöhallinnon rakenteet Selvitysprosessin kulku - LUONNOS Lauri Tanner Kuntajohtajat/virkamiesjohtoryhmä 28.2.2018 Taustaa Itsehallinnollisissa hallintoyksiköissä (kunnat, kuntayhtymät, maakunnat)

Lisätiedot

Talouden ja toiminnan johtaminen maakunnassa järjestäjän näkökulma

Talouden ja toiminnan johtaminen maakunnassa järjestäjän näkökulma Talouden ja toiminnan johtaminen maakunnassa järjestäjän näkökulma Terveys ja talouspäivät 24.8.2017 Helsinki Kari Hakari Muutosjohtaja Maakuntien rahoitus 9.5.2017 2 9.5.2017 3 Maakuntien resurssiohjaus

Lisätiedot

Mitä voisi kansallinen koordinaatio moniammatillisen toiminnan edistämiseksi olla tulevissa sote-rakenteissa?

Mitä voisi kansallinen koordinaatio moniammatillisen toiminnan edistämiseksi olla tulevissa sote-rakenteissa? Mitä voisi kansallinen koordinaatio moniammatillisen toiminnan edistämiseksi olla tulevissa sote-rakenteissa? Ulla Närhi Neuvotteleva virkamies, FaT Sosiaali- ja terveysministeriö Aikataulu 2016 2017 2018

Lisätiedot

Oma Häme. maakuntapalveluiden ajankohtaiskatsaus. Järjestöfoorumi Hämeenlinna

Oma Häme. maakuntapalveluiden ajankohtaiskatsaus. Järjestöfoorumi Hämeenlinna www.omahäme.fi Oma Häme maakuntapalveluiden ajankohtaiskatsaus Järjestöfoorumi Hämeenlinna 14.11.2017 www.omahäme.fi Maakuntauudistuksen palvelukokonaisuudet Yritykset Kansalaiset Viranomaiset & kumppanit

Lisätiedot

Maakuntalaki maakunnan toiminnan yleislaki

Maakuntalaki maakunnan toiminnan yleislaki Projektiryhmän liite 3 Maakuntalaki maakunnan toiminnan yleislaki Maakuntauudistuksen projektiryhmä 4.10.2016 29.9.2016 1 Maakunnan päätöksenteko, toiminta ja asukkaiden osallistuminen VALTUUSTO Maakuntastrategia

Lisätiedot

Sote-maku-info. #Uusimaa2019 Timo Aronkytö, muutosjohtaja, sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus, Uudenmaan liitto Uudenmaan maakunta

Sote-maku-info. #Uusimaa2019 Timo Aronkytö, muutosjohtaja, sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus, Uudenmaan liitto Uudenmaan maakunta Sote-maku-info #Uusimaa2019 Timo Aronkytö, muutosjohtaja, sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus, Uudenmaan liitto Uudenmaan maakunta Uudenmaan maakunta #Uusimaa2019 Etunimi Sukunimi 60 80 % julkisista

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen henkilöstöinfo

Maakuntauudistuksen henkilöstöinfo Maakuntauudistuksen henkilöstöinfo 14.6.2017 Muutos ELY-keskuksessa ja TE-toimistossa on suuri! -Maakuntauudistuksessa Satakunnan ELY-keskus ja TE-toimisto lakkautetaan, ja virastojen tehtävät, palvelut

Lisätiedot

Juuan kunnan vesihuoltolaitoksen kirjanpidollisen taseyksikön perustaminen

Juuan kunnan vesihuoltolaitoksen kirjanpidollisen taseyksikön perustaminen Kunnanhallitus 296 07.12.2015 Juuan kunnan vesihuoltolaitoksen kirjanpidollisen taseyksikön perustaminen 576/14.142/2015 Khall 296 Juuan kunnan vesihuoltolaitos on ollut kirjanpidossa laskennallisesti

Lisätiedot

LAPIN MAAKUNTA KONSERNIRAKENTEEN VALMISTELU. Lapin liiton hallitus Jouko Luukkonen

LAPIN MAAKUNTA KONSERNIRAKENTEEN VALMISTELU. Lapin liiton hallitus Jouko Luukkonen LAPIN MAAKUNTA KONSERNIRAKENTEEN VALMISTELU Lapin liiton hallitus 16.4.2018 Jouko Luukkonen PERUSPERIAATTEET Lähtöoletuksena, että lainsäädäntö tulee hyväksytyksi eduskunnassa Korjausliikkeet, jos muutoksia

Lisätiedot

Sote-muutosjohtajan tilannekatsaus

Sote-muutosjohtajan tilannekatsaus 7.10.2016 Ilkka Luoma Tj, sote-muutosjohtaja MAAKUNTAUUDISTUS Sote-muutosjohtajan tilannekatsaus Sote Pelastustoimi ja varautuminen Ympäristöterveydenhuolto 13.10.2016 Maakunnallinen näkökulma 1 Lyhyt

Lisätiedot

Maakuntauudistus. Pertti Rajala

Maakuntauudistus. Pertti Rajala Maakuntauudistus Pertti Rajala 6.6.2016 Maakuntauudistus Vuoden 2019 alussa aloittavien maakuntien tehtävien perustana on selkeä työnjako kunnan, maakunnan ja valtion välillä. Tulevaisuuden työnjaossa:

Lisätiedot

Aluekehitys- ja kasvupalvelulakiluonnos

Aluekehitys- ja kasvupalvelulakiluonnos M A A K U N TA U U D I S T U S Aluekehitys- ja kasvupalvelulakiluonnos lausunnon valmistelu Työvaliokunta 31.3.2017 Tuija Puumala 13.4.2017 Maakunnallinen näkökulma 1 Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista

Lisätiedot

Vesihuoltolaitoksen kirjanpidollisen taseyksikön perustaminen

Vesihuoltolaitoksen kirjanpidollisen taseyksikön perustaminen Kunnanhallitus 174 14.09.2015 Vesihuoltolaitoksen kirjanpidollisen taseyksikön perustaminen 235/02.00.00/2015 Kunnanhallitus 14.09.2015 174 Valmistelija: kunnansihteeri Asian tausta: Sonkajärven kunnan

Lisätiedot

Toivo-ohjelmaan liittyvä keskeinen lainsäädäntö. Hallituksen esitysten mukaisesti Mikko Huovila / STM OHO DITI

Toivo-ohjelmaan liittyvä keskeinen lainsäädäntö. Hallituksen esitysten mukaisesti Mikko Huovila / STM OHO DITI Toivo-ohjelmaan liittyvä keskeinen lainsäädäntö Hallituksen esitysten mukaisesti / STM OHO DITI Keskeisimmät tiedolla johtamiseen, ohjaukseen ja valvontaan liittyvät tehtävät ja velvoitteet hallitusten

Lisätiedot

STM / VM linjaukset Maakunnan esivalmistelu asti

STM / VM linjaukset Maakunnan esivalmistelu asti STM / VM linjaukset 26.5.2016 Maakunnan esivalmistelu 30.6.2017 asti 1 STM / VM viesti 26.5.2016 Esivalmistelu käyntiin kaikissa maakunnissa ennen kesälomakautta. Maakuntien liitot kutsuvat koolle esivalmistelun

Lisätiedot

Kasvupalveluuudistuksesta. Nuori2017 tapahtuma , Tampere Erityisasiantuntija Hanna Liski-Wallentowitz

Kasvupalveluuudistuksesta. Nuori2017 tapahtuma , Tampere Erityisasiantuntija Hanna Liski-Wallentowitz Kasvupalveluuudistuksesta Nuori2017 tapahtuma 27.3.2017, Tampere Erityisasiantuntija Hanna Liski-Wallentowitz TE-toimistojen nykyiset tehtävät ja palvelut Laki elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksista

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelut uudessa maakuntarakenteessa Uusi hankintalaki vihdoin täällä seminaari Kuntatalo

Sosiaali- ja terveyspalvelut uudessa maakuntarakenteessa Uusi hankintalaki vihdoin täällä seminaari Kuntatalo Sosiaali- ja terveyspalvelut uudessa maakuntarakenteessa Uusi hankintalaki vihdoin täällä seminaari Kuntatalo 24.1.2017 johtava lakimies Kirsi Mononen, Suomen Kuntaliitto Maakunnat 18 maakuntaa Valtuustot,

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestäminen

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestäminen 20.6.2017 Hallintovaliokunnalle Hallintovaliokunta on pyytänyt sosiaali- ja terveysministeriöltä täydentävän vastineen jossa kuvattaisiin ehdotettu sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus (HE 15/2017 vp.)

Lisätiedot

Maakunta- ja kasvupalvelu-uudistuksen vaikutukset työttömien palveluihin

Maakunta- ja kasvupalvelu-uudistuksen vaikutukset työttömien palveluihin Maakunta- ja kasvupalvelu-uudistuksen vaikutukset työttömien palveluihin TVY ry syysseminaari 16.11.2017 Tiina Korhonen Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista (kasvupalvelulaki) Maakuntalaki

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUS LINJAUS

MAAKUNTAUUDISTUS LINJAUS MAAKUNTAUUDISTUS LINJAUS 5.4.2016 - MAAKUNTALAKI YLEISLAIKSI - TOIMIVALTA JA TEHTÄVÄT ERITYISLAEILLA - RAHOITUS YLEISKATTEELLISENA VALTIONOSUUTENA?? - MAAKUNTIEN YHTEISTOIMINTA SOPIMUKSIN VALMISTELUN TAVOITE

Lisätiedot

Tilannekatsaus

Tilannekatsaus Tilannekatsaus 1.3.2017 Muutoksen laatikot Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet 3 5 10 1 6 1 1 1 28 9700 htv EP Maakunnan päätöksenteko, toiminta ja asukkaiden osallistuminen Liikelaitos

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Jokilaaksojen pelastuslaitos 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Jarmo Haapanen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Oma Häme LJS-työryhmä

Oma Häme LJS-työryhmä www.omahäme.fi Oma Häme LJS-työryhmä 21.4.2017 2015 Kanta-Hämeen sote- ja maakuntavalmistelu 2016 2017 2018 2019 Oma Häme selvitysvaihe (perusteet uudistuksen toteuttamiselle) 2015-2016 Oma Häme suunnitteluvaihe

Lisätiedot

Miten maakuntauudistus muuttaa työhakijoiden ja yritysten palveluja?

Miten maakuntauudistus muuttaa työhakijoiden ja yritysten palveluja? Miten maakuntauudistus muuttaa työhakijoiden ja yritysten palveluja? Tiedotustilaisuus Elinkeinoministeri Mika Lintilä Työministeri Jari Lindström 5.4.2018 Yritys- ja työllisyyspalveluista kasvupalveluja

Lisätiedot