Näin haet eläkettä ulkomailta OHJEITA YHTEYSTIETOJA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Näin haet eläkettä ulkomailta OHJEITA YHTEYSTIETOJA"

Transkriptio

1 Näin haet eläkettä ulkomailta OHJEITA YHTEYSTIETOJA

2 Eläketurvakeskus (ETK) on apunasi, kun haet eläkettä ulkomailta EU/ETA- ja sosiaaliturvasopimusmaissa ansaitun eläkkeen hakeminen on helppoa. Suomen eläkehakemuslomakkeen lisäksi sinun tarvitsee täyttää vain ulkomaan työskentelyä ja asumista koskeva lisätietolomake, liite U. Eläketurvakeskus välittää hakemustiedot EU/ETA- ja sosiaaliturvasopimusmaihin. Jos asut jossain toisessa EU/ETA- tai sosiaaliturvasopimusmaassa kuin Suomessa, hae Suomen eläkettä asuinmaasi eläkeviranomaisen kautta. Eläkkeet EU/ETA-maista ja Sveitsistä EU-säännökset takaavat, että maasta toiseen siirtyvä työntekijä saa sosiaaliturvansa samoin edellytyksin kuin maan omat kansalaiset saa eläkkeensä maasta toiseen vakuutetaan vain yhdessä maassa eli vakuutusmaksut maksetaan vain yhteen maahan kerrallaan. Suomen lisäksi EU-maita ovat Alankomaat, Belgia, Bulgaria, Espanja, Irlanti, Iso-Britannia, Italia, Itävalta, Kreikka, Kroatia, Kypros, Latvia, Liettua, Luxemburg, Malta, Portugali, Puola, Ranska, Romania, Ruotsi, Saksa, Slovakia, Slovenia, Tanska, Tsekki, Unkari ja Viro. ETA-maita ovat Islanti, Liechtenstein ja Norja. EU:lla on lisäksi sopimus Sveitsin kanssa siitä, että EU:n sosiaaliturvasäännöksiä sovelletaan myös Sveitsiin. Eläkkeet sosiaaliturvasopimusmaista Sosiaaliturvasopimusten tarkoituksena on mm. taataeläkkeiden vastavuoroinen maksaminen sopimusmaasta toiseen. Sopimukset ovat kuitenkin keskenään erilaisia, eivätkä kaikki eläkelajit välttämättä sisälly niihin. Suomella on kahdenväliset sosiaaliturvasopimukset Australian, Chilen, Etelä-Korean, Intian, Israelin, Kanadan ja Québecin, Kiinan ja USA:n kanssa.

3 Eläkkeet sopimuksettomista maista EU/ETA- ja sosiaaliturvasopimusmaiden ulkopuolella on useita maita, joista eläkeoikeuden selvittäminen jää sinun itsesi huolehdittavaksi. Yhteystietoja näiden maiden eläkelaitoksiin voit kysyä Eläketurvakeskuksesta. Eläkkeen hakeminen Eläkkeen hakeminen ulkomailta käynnistyy Suomen eläkehakemuslomakkeen ja liite U:n (asuminen ja työnteko ulkomailla) perusteella. Eläkehakemuslomakkeita saat Eläketurvakeskuksesta, työeläkelaitoksista ja Kelan toimistoista tai voit täyttää ja tulostaa hakemuksen osoitteessa ja tai oman työeläkelaitoksesi verkkosivuilla. Voit palauttaa täytetyt lomakkeet mihin tahansa edellä mainituista paikoista. Voit hakea eläkettä myös sähköisesti useimpien työeläkelaitosten verkkosivuilla. Kun haet sosiaaliturvasopimusmaiden eläkkeitä, Eläketurvakeskus lähettää sinulle täytettäväksi vielä erillisen hakemuslomakkeen. Voit täyttää ja tulostaa hakemuslomakkeen myös osoitteessa kohdassa Miten haen eläkettä ja sieltä Lomakkeet > Eläke sosiaaliturvasopimusmaista. Palauta sosiaaliturvasopimusmaan eläkehakemuslomake aina suoraan Eläketurvakeskukseen. Vanhuuseläkeikä vaihtelee eri maissa. Maakohtaisen eläkeikätaulukon löydät osoitteesta kohdasta Eläkejärjestelmät > Kansainvälinen vertailu > Eläkeiät. Joissakin maissa eläkkeen voi varhentaa alkamaan ennen varsinaista vanhuuseläkeikää tai lykätä alkamaan varsinaisen vanhuuseläkeiän täyttämisen jälkeen. Lykkääminen tai varhentaminen vaikuttaa yleensä eläkkeen määrään pysyvästi. Tarkempia tietoja voit kysyä suoraan kyseessä olevan maan eläkeviranomaisilta. Kun haet EU/ETA- tai sosiaaliturvasopimusmaan eläkettä, ilmoita ne maat, joista haet eläkettä. Vanhuuseläkettä haettaessa tulee ilmoittaa myös ajankohta, josta ulkomaisen vanhuuseläkkeen halutaan alkavan.

4 Liite U täytettävä huolellisesti Täytä liite U huolellisesti. Sillä annetut tiedot työskentelystä, asumisesta ja opiskelusta ulkomailla ovat lähtökohtana hakemuksesi käsittelemiselle ja eläkeoikeutesi selvittämiselle ulkomailla. On tärkeää, että ilmoitat kaikesta ulkomaan työskentelystä ja asumisesta itse. Tietoja ei saada muualta. Ilmoita tiedot, vaikka et nyt hakisikaan eläkettä kaikista mainitsemistasi maista. Liite U:n täyttämiseen tarvittavat tiedot: kaikki työskentely- ja asumisajat ulkomailla ulkomaisten työnantajien nimet ja työskentelypaikkakunnat työtehtävät tai ammatit ulkomailla osoitteet, joissa asuttu Suomen henkilötunnusta vastaava ulkomaan vakuutusnumero (voi olla myös veronumero tms.) ulkomaan vakuutuslaitosten tai järjestelmien nimet Liitä mukaan kopiot ulkomaan työskentelyä /asumista koskevista asiakirjoista, esimerkiksi työtodistuksista, työkirjasta, palkkakuiteista, vakuutuskortista tai opiskelutodistuksista. Hakemuksen käsittely Kun haet Suomen ja ulkomaan eläkettä samalla hakemuksella, hakemus tulee vireille samanaikaisesti Kelassa, työeläkelaitoksessa ja Eläketurvakeskuksessa. Työeläkelaitoksesi käsittelee hakemuksesi työeläkkeen osalta. Kela tekee päätöksen kansaneläkkeestä ja takuueläkkeestä yleensä vasta sen jälkeen, kun on selvillä, minkä verran sinulle maksetaan työeläkkeitä ja korvauksia Suomesta ja ulkomailta.

5 Eläketurvakeskus lähettää hakemuksesi käsiteltäväksi ulkomaan eläkeviranomaiselle. Ulkomaan eläkeviranomainen voi tarvittaessa pyytää sinulta tarkempia lisätietoja hakemuksen käsittelyä varten. Pyyntöihin vastaaminen on erittäin tärkeää. Vastaamatta jättäminen johtaa eläkehakemuksen käsittelyn viivästymiseen tai jopa sen hylkäämiseen. Ulkomailla eläkehakemuksesi käsittely kestää yleensä pidempään kuin Suomessa. Ulkomaan vanhuuseläkettä sinun kannattaa hakea noin 6 kuukautta ennen toivomaasi eläkkeen alkamisaikaa. Tarkempia tietoja käsittelyajoista voit tiedustella suoraan kyseisen maan eläkeviranomaisilta. Hakemuksesi käsiteltyään ulkomaan eläkeviranomainen lähettää eläkepäätöksensä suoraan sinulle. Jokainen maa tekee oman eläkepäätöksen Jokainen maa myöntää eläkkeesi tai hylkää hakemuksesi oman eläkelainsäädäntönsä mukaisesti. Vanhuuseläkeiät ja eläkkeen saamisen edellytykset vaihtelevat maittain. Esimerkiksi työkyvyttömyyseläkkeen saaminen yhdestä maasta ei tarkoita sitä, että saisit eläkkeen kaikista muistakin maista. Eläkkeesi määrä lasketaan kussakin maassa siellä vakuutetun työskentely- ja/tai asumisaikasi perusteella. Ulkomaan eläkeviranomainen antaa eläkepäätöksensä maan omalla kielellä ja maksaa eläkkeesi suoraan pankkitilillesi. Jos olet tyytymätön EU/ETA- tai sosiaaliturvasopimusmaan eläkeviranomaisen antamaan päätökseen, voit hakea siihen muutosta heti päätöksen saatuasi. Valituksen kielenä voit käyttää suomea tai ruotsia. EU/ETA päätösten osalta voit käyttää valituskielenä myös jotain muuta EU:n virallista kieltä ja sosiaaliturvasopimusmaan osalta sopimusmaan virallista kieltä. Jätä kirjallinen valitus siinä määräajassa, joka on mainittu eläkepäätöksessäsi. Lähetä valituksesi ensisijaisesti suoraan ulkomaille päätöksessä olevien muutoksenhakuohjeiden mukaisesti. Tarvittaessa voit toimittaa valituksen myös Eläketurvakeskukseen, työeläkelaitokseen tai Kelaan välitettäväksi edelleen ulkomaille.

6 Ulkomaan eläkkeen vaikutus Suomesta maksettaviin sosiaalietuuksiin ja eläkkeisiin Ulkomailta maksettavalla eläkkeellä on vaikutusta Suomesta myönnettäviin tai maksussa oleviin sosiaalietuuksiin kuten sairauspäivärahaan, työttömyysetuuksiin ja toimeentulotukeen sekä eläkkeisiin. Ulkomaan eläke pienentää sosiaalietuuksien määrää tai estää niiden maksamisen kokonaan. Ulkomaan eläkkeellä on vaikutusta myös Kelan myöntämiin kansan- ja takuueläkkeisiin. Lisäksi ulkomaan lakisääteinen työeläke estää osa-aikaeläkkeen maksamisen. Sen sijaan osittaiseen varhennettuun vanhuuseläkkeeseen (OVE) ulkomaan eläke ei vaikuta. Yrittäjän vakuuttamisvelvollisuus päättyy, jos hänelle myönnetään Suomesta tai ulkomailta lakisääteinen vanhuuseläke. Tämän jälkeen on mahdollista ottaa vapaaehtoinen yrittäjän/maatalousyrittäjän eläkevakuutus. Lisätietoja ulkomaan eläkkeen vaikutuksesta yrittäjän vakuuttamisvelvollisuuteen ja osa-aikaeläkkeeseen saat työeläkelaitoksesta, ansiosidonnaiseen työttömyyspäivärahaan liittyvistä asioista työttömyyskassasta ja Kelan maksamiin etuuksiin ja eläkkeisiin Kelasta. Selvitä miten ulkomailta maksettava eläke vaikuttaa maksussa oleviin sosiaalietuuksiin ja eläkkeisiin jo ennen kuin jätät eläkehakemuksen. Ulkomaan eläkkeen verotus Sinun tulee aina ilmoittaa ulkomailta saatu eläke verottajalle. Lisätietoja ulkomailta myönnetyn eläkkeesi verotuksesta saat eläkkeen maksajalta tai kyseisen maan veroviranomaiselta. Verottajan henkilöasiakkaan kansainvälisen tuloverotuksen palvelunumerosta tai osoitteesta saat tietoa ulkomaan eläkkeesi vaikutuksesta verotukseesi Suomessa.

7 Eläkearviot ulkomailta Jos haluat ennakkoarvion ulkomaan eläkkeesi määrästä, pyydä se suoraan kyseisen EU/ ETA- tai sosiaaliturvasopimusmaan eläkeviranomaiselta. Pyyntöön tarvittavat tiedot vaihtelevat maittain. Joidenkin maiden eläkeviranomaiselta voit saada ennakkoarvion kotiisi lähetettynä paperiversiona. Toiset taas voivat toimittaa sinulle henkilökohtaisen koodin tai kirjautumistunnuksen ja salasanan, joilla voit itse hakea omat eläketietosi ulkomaan eläkelaitoksen sivustoilta. Ulkomaisten eläkeviranomaisten yhteystietoja löydät osoitteesta kohdasta Miten haen eläkettä > Lisätietoa eri maiden eläkkeistä tai voit pyytää niitä Eläketurvakeskuksesta. Lisä- ja sopimuseläkkeet haettava itse Monissa maissa lakisääteistä eläketurvaa täydentävät ammatilliset lisä- ja sopimuseläkkeet. Eläketurvakeskus ei välitä ulkomaille näitä eläkkeitä koskevia hakemuksia, koska ne eivät kuulu EU-asetuksen ja sosiaaliturvasopimusten piiriin. Selvitä itse mahdollinen oikeutesi lisätai sopimuseläkkeeseen suoraan asianomaisesta eläkelaitoksesta. Ilmoita muutoksista Eläkkeensaajana sinun on itse ilmoitettava ulkomaan eläkkeen maksajalle kaikista olosuhteissasi tapahtuvista muutoksista mahdollisimman pian (esim. asuinmaan, osoitteen tai siviilisäädyn muutos tai tieto työskentelyn aloittamisesta). EU/ETA- ja sosiaaliturvasopimusmaat tarkistavat eläkkeensaajien ajankohtaisia tilanteita yleensä pyytämällä eläkkeensaajiaan täyttämään vuosittain tietyn lomakkeen eli ns. elossaolotodistuksen. Täytä ja palauta saamasi lomake siinä tai sen saatteella annettujen ohjeiden mukaisesti. Usein lomakkeeseen tarvitaan vahvistus ja leima eläkkeensaajan asuinmaan viranomaiselta (Eläketurvakeskus, Kela tai maistraatti). Jos et palauta lomaketta annetussa määräajassa, ulkomaan eläkeviranomainen voi keskeyttää eläkkeesi maksamisen. Jos eläkkeesi maksaminen on keskeytetty ja haluat sen uudelleen maksuun, sinun tulee itse olla yhteydessä kyseiseen eläkelaitokseen.

8 LISÄTIETOJA Neuvoja eläkkeen hakemiseen ja apua ulkomaisten eläkelaitosten yhteystietojen selvittämiseen saat Eläketurvakeskuksen (ETK) asiakaspalvelusta puh Lisätietoja eläkkeen hakemisesta ulkomailta sekä ulkomaisten eläkelaitosten yhteystietoja ja ulkomaan eläkkeitä koskevaa yleistä tietoa saat osoitteesta > Miten haen eläkettä otsikoiden Eläke ulkomailta, Ohjeita ulkomaan eläkkeen hakemiseen tai Lisätietoja eri maiden eläkkeistä alta.

9 Eläketurvakeskus PENSIONSSKYDDSCENTRALEN Työeläkejärjestelmän palvelukeskus Eläketurvakeskus (ETK) Asiakaspalvelu ajanvarauksella Käyntiosoite: Kirjurinkatu 3, Itä-Pasila, Helsinki Postiosoite: ELÄKETURVAKESKUS Puhelin facebook.com/kysytyoelakkeesta Kuva: istock

Näin haet eläkettä ulkomailta

Näin haet eläkettä ulkomailta Kuva: istock OHJEITA YHTEYSTIEDOT Näin haet eläkettä ulkomailta ea k a h a Muist esi myös eläkke ailta! ulkom Eläketurvakeskus (ETK) on apunasi, kun haet eläkettä ulkomailta EU/ETA- ja sosiaaliturvasopimusmaissa

Lisätiedot

Eläkkeen hakeminen ulkomailta. Tiesitkö, että voit hakea eläkettä jopa 1960-luvulla ulkomailla tehdystä työstä?

Eläkkeen hakeminen ulkomailta. Tiesitkö, että voit hakea eläkettä jopa 1960-luvulla ulkomailla tehdystä työstä? Eläkkeen hakeminen ulkomailta Tiesitkö, että voit hakea eläkettä jopa 1960-luvulla ulkomailla tehdystä työstä? Eläketurvakeskus (ETK) on apunasi, kun haet eläkettä ulkomailta. ETK hoitaa yhteydenpidon

Lisätiedot

Perusasioita eläkkeistä kvtilanteissa. Jonna Salmela juristi Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus

Perusasioita eläkkeistä kvtilanteissa. Jonna Salmela juristi Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus Perusasioita eläkkeistä kvtilanteissa Jonna Salmela juristi Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus Suomen eläkejärjestelmä Työeläke Ansaitaan palkkatyöllä tai yrittämisellä Työeläkelaitokset hoitavat ETK

Lisätiedot

KV-kesäpäivät. Perusasioita eläkkeistä kv-tilanteissa. Outi Äyräs-Blumberg

KV-kesäpäivät. Perusasioita eläkkeistä kv-tilanteissa. Outi Äyräs-Blumberg KV-kesäpäivät Perusasioita eläkkeistä kv-tilanteissa Outi Äyräs-Blumberg 26.8.2016 Suomen eläkejärjestelmät Työeläke Ansaitaan palkkatyöllä tai yrittämisellä Työeläkelaitokset hoitavat ETK toimii lakisääteisenä

Lisätiedot

Eläkkeen hakeminen ulkomailta/ulkomaille

Eläkkeen hakeminen ulkomailta/ulkomaille Eläkkeen hakeminen ulkomailta/ulkomaille Kelan kesätilaisuus 31.8.2010 ETK/ Ulla Käyhkö Eläketurvakeskus KOULUTTAA Eläkkeen hakeminen ulkomailta Suomessa asuva eläkkeenhakija 2 Eläketurvakeskus välittää

Lisätiedot

Työhön ulkomaille - lähetetyt työntekijät. Marika Peltoniemi 25.8.2011

Työhön ulkomaille - lähetetyt työntekijät. Marika Peltoniemi 25.8.2011 Työhön ulkomaille - lähetetyt työntekijät Marika Peltoniemi 25.8.2011 Ulkomaantyöskentely lainvalintaa koskevat säännöt EI SOPIMUSTA EU/ETA -MAA SOPIMUSMAA Suomen kansallinen lainsäädäntö ja toisen maan

Lisätiedot

Töihin ulkomaille - lähetetyt työntekijät

Töihin ulkomaille - lähetetyt työntekijät Töihin ulkomaille - lähetetyt työntekijät Marika Peltoniemi 31.8.2010 Eläketurvakeskus KOULUTTAA EU/ETA-maat ja Sveitsi 2 EU:n sosiaaliturva-asetukset 883/2004 ja 987/2009: EU: Belgia, Bulgaria, Espanja,

Lisätiedot

Työhön ja työnhakuun ulkomaille. Leena Ikonen, Kela 27.8.2013

Työhön ja työnhakuun ulkomaille. Leena Ikonen, Kela 27.8.2013 Työhön ja työnhakuun ulkomaille Leena Ikonen, Kela 27.8.2013 Vakuuttaminen Suomessa asuvat ovat vakuutettuja Kelan hoitaman sosiaaliturvan osalta, jos Henkilöllä on täällä varsinainen asunto ja koti ja

Lisätiedot

KV-asioiden infotilaisuus: Ulkomaantyön vakuuttaminen. Marjaana Lundqvist 27.8.2013

KV-asioiden infotilaisuus: Ulkomaantyön vakuuttaminen. Marjaana Lundqvist 27.8.2013 KV-asioiden infotilaisuus: Ulkomaantyön vakuuttaminen Marjaana Lundqvist 27.8.2013 Aihepiirit Yleistä ulkomaantyön vakuuttamisesta ja sosiaaliturvasta Työskentely EU- ja sosiaaliturvasopimusmaissa: vakuuttamista

Lisätiedot

Eläkeläisen kuuluminen Suomen sosiaaliturvaan. Leena Ikonen, Kela 27.8.2013

Eläkeläisen kuuluminen Suomen sosiaaliturvaan. Leena Ikonen, Kela 27.8.2013 Eläkeläisen kuuluminen Suomen sosiaaliturvaan Leena Ikonen, Kela 27.8.2013 Lakiperusta Kansallinen lainsäädäntö Laki asumiseen perustuvan sosiaaliturvalainsäädännön soveltamisesta (1573/1993)= soveltamisalalaki

Lisätiedot

Joustavasti vanhuuseläkkeelle

Joustavasti vanhuuseläkkeelle Joustavasti vanhuuseläkkeelle Vanhuuseläke ja osittainen varhennettu vanhuuseläke Eläketurvakeskus PENSIONSSKYDDSCENTRALEN Eläketurvakeskus Työeläkejärjestelmän palvelukeskus Asiakaspalvelu ja käyntiosoite:

Lisätiedot

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018 01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Ruotsi 141 968 4,1 139 575 2,8 158 746 2,8 170 449 Saksa 123 102-6,1 126 281-4,5 161 558 6,9 159 303 Espanja 104 817 10,5 103 791 16,2 126 347 21,1 114 954

Lisätiedot

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018 01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Ruotsi 141 968 4,1 139 575 2,8 158 746 2,8 170 449 Saksa 123 102-6,1 126 281-4,5 161 558 6,9 159 303 Espanja 104 817 10,5 103 791 16,2 126 347 21,1 114 954

Lisätiedot

KV-kesäpäivät: Ulkomaantyön vakuuttaminen. Tero Uusimäki

KV-kesäpäivät: Ulkomaantyön vakuuttaminen. Tero Uusimäki KV-kesäpäivät: Ulkomaantyön vakuuttaminen Tero Uusimäki 25.8.2016 Aiheet Yleistä ulkomaantyöhön sovellettavasta sosiaaliturvalainsäädöstä Työskentely ulkomailla: EU/ETA-maat ja Sveitsi Sosiaaliturvasopimusmaat

Lisätiedot

15.6.2010. Ulkopaikkakuntalaisille ja ulkomaalaisille annettavasta hoidosta perittävät maksut 1.1.2010 alkaen

15.6.2010. Ulkopaikkakuntalaisille ja ulkomaalaisille annettavasta hoidosta perittävät maksut 1.1.2010 alkaen Keski-Karjalan sosiaali- ja terveyslautakunta 22.6.2010 98, liite Ulkopaikkakuntalaisille ja ulkomaalaisille annettavasta hoidosta perittävät maksut 1.1.2010 alkaen Kansanterveyslaki 22 127,63 Kiireellinen

Lisätiedot

Kansainvälisen tilausliikenteen matkustajat 2018

Kansainvälisen tilausliikenteen matkustajat 2018 01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Espanja 50 236 1,6 44 468-1,6 50 271-1,7 30 500 Kreikka 17 306 Iso-Britannia 11 204-7,5 10 037 21,7 2 940 44,3 866 Alankomaat 9 736 23,3 11 472 30,4 7 444

Lisätiedot

Ulkomaantyö ja sosiaaliturva. Karoliina Kääriäinen

Ulkomaantyö ja sosiaaliturva. Karoliina Kääriäinen Ulkomaantyö ja sosiaaliturva Karoliina Kääriäinen Aiheet Yleiskuva ulkomaantyön vakuuttamisesta ETK:n ja Kelan työnjako Lähetettynä työntekijänä EU/ETA-maissa ja Sveitsissä Sosiaaliturvasopimusmaissa Työskentely

Lisätiedot

Töihin Eurooppaan EURES

Töihin Eurooppaan EURES Töihin Eurooppaan EURES Työskentely ulkomailla Työskentely ulkomailla houkuttelee yhä useampaa suomalaista työnhakijaa. Erityisesti nuoret ja korkeakoulutetut ovat halukkaita muuttamaan ulkomaille töihin.

Lisätiedot

Tietoisku ulkosuomalaisen sosiaaliturvasta 31.8.2010. Kansaneläke. Päivi Kiviniemi-Bruun 31.8.2010

Tietoisku ulkosuomalaisen sosiaaliturvasta 31.8.2010. Kansaneläke. Päivi Kiviniemi-Bruun 31.8.2010 Tietoisku ulkosuomalaisen sosiaaliturvasta 31.8.2010 Kansaneläke Päivi Kiviniemi-Bruun 31.8.2010 Eläkkeensaajat eläkkeen rakenteen mukaan v. 2008 Eläkkeensaajat Suomessa asuvat Ulkomailla asuvat Yhteensä,

Lisätiedot

Terveysosasto/nh. Sairaanhoito EU:ssa. Noora Heinonen 25.8.2009

Terveysosasto/nh. Sairaanhoito EU:ssa. Noora Heinonen 25.8.2009 Sairaanhoito EU:ssa Noora Heinonen 25.8.2009 EY-lainsäädäntöä soveltavat valtiot EU-maat maat: Alankomaat (NL), Belgia (BE), Bulgaria (BG), Espanja (ES), Irlanti (IE), Italia (IT), Itävalta (AT), Kreikka

Lisätiedot

Ulkomaantyö ja sosiaaliturva

Ulkomaantyö ja sosiaaliturva Ulkomaantyö ja sosiaaliturva 17.2.2010 Marjaana Lundqvist Eläketurvakeskus Eläketurvakeskus KOULUTTAA 2 Aiheet Kansainväliset sosiaaliturvamääräykset ja periaatteet Vakuuttamista koskevat säännöt eri tilanteissa

Lisätiedot

Omat eläketietosi - Kevan info 2013

Omat eläketietosi - Kevan info 2013 Omat eläketietosi - Kevan info 2013 2013 1 Ohjelma 18.00 Tilaisuuden avaus Julkisen alan työeläkeote Omat eläketietosi -palvelu Eläkeikä Vanhuuseläke, varhennettu vanhuuseläke ja osaaikaeläke Eläkkeen

Lisätiedot

Ulkomailla asuvan eläkkeensaajan sairaanhoito

Ulkomailla asuvan eläkkeensaajan sairaanhoito Ulkomailla asuvan eläkkeensaajan sairaanhoito Noora Heinonen 25.8.2009 EY-lainsäädäntöä soveltavat valtiot EU-maat: Alankomaat (NL), Belgia (BE), Bulgaria (BG), Espanja (ES), Irlanti (IE), Italia (IT),

Lisätiedot

Lomakausi lähestyy joko sinulla on eurooppalainen sairaanhoitokortti?

Lomakausi lähestyy joko sinulla on eurooppalainen sairaanhoitokortti? MEMO/11/406 Bryssel 16. kesäkuuta 2011 Lomakausi lähestyy joko sinulla on eurooppalainen sairaanhoitokortti? Kun olet lomalla varaudu yllättäviin tilanteisiin! Oletko aikeissa matkustaa toiseen EU-maahan,

Lisätiedot

Kunta-alan vanhuuseläkkeen määräytyminen

Kunta-alan vanhuuseläkkeen määräytyminen Kunta-alan vanhuuseläkkeen määräytyminen 31.10.2014 Hannele Kantanen Keva Lisätietoja: www.keva.fi Kevan eläkeneuvonta, puh. 020 614 2837 Suomen eläkejärjestelmä Perusturva Ansioturva Täydentävä turva

Lisätiedot

Ulkomaantyö ja sosiaaliturvaturva Sari Benford

Ulkomaantyö ja sosiaaliturvaturva Sari Benford Ulkomaantyö ja sosiaaliturvaturva 9.1.2017 Sari Benford Aiheet Miten ulkomailla työskentelevän sosiaaliturva määräytyy EU-maissa työskenneltäessä Sosiaaliturvasopimusmaissa työskenneltäessä Sopimuksettomissa

Lisätiedot

Autolla ulkomaille. Voimassa alkaen

Autolla ulkomaille. Voimassa alkaen Autolla ulkomaille Voimassa 1.6.2018 alkaen Autolla ulkomaille Liikenteessä vahinko voi yllättää huolellisenkin matkalaisen Tästä oppaasta on apua, jos joudut ulkomailla liikenneonnettomuuteen. Opas sisältää

Lisätiedot

Eläkkeelle jäämiseen vaikuttavat valinnat. Barbro Lillqvist Marina Sirola Anna-Stina Toivonen 2019

Eläkkeelle jäämiseen vaikuttavat valinnat. Barbro Lillqvist Marina Sirola Anna-Stina Toivonen 2019 Eläkkeelle jäämiseen vaikuttavat valinnat Barbro Lillqvist Marina Sirola Anna-Stina Toivonen 2019 Työeläkkeen karttuminen Eläkettä karttuu 17/18 68/69/70 ikävuosien välillä Eläkettä karttuu 1,5 %/v työansioista

Lisätiedot

Tietoa merimiesten sosiaaliturvasta ja sairausvakuutuksesta

Tietoa merimiesten sosiaaliturvasta ja sairausvakuutuksesta Tietoa merimiesten sosiaaliturvasta ja sairausvakuutuksesta Sisällys Yleistä..........................................1 Lippusääntö..................................1 Merimiehiin sovellettava EU-lainsäädäntö.......1

Lisätiedot

EU-kansalaisiin verrattavia ovat ETA-maiden ja Sveitsin kansalaiset. ETA-maita ovat Islanti, Norja ja Liechtenstein.

EU-kansalaisiin verrattavia ovat ETA-maiden ja Sveitsin kansalaiset. ETA-maita ovat Islanti, Norja ja Liechtenstein. 1 EU-kansalaisen tulo Vantaalle SYKSY 2013 EU maita ovat Suomen lisäksi Alankomaat, Belgia, Bulgaria, Espanja, Irlanti, Iso-Britannia, Italia, Itävalta, Kreikka, Kroatia, Kypros, Latvia, Liettua, Luxemburg,

Lisätiedot

Turvaa työkyvyn heiketessä

Turvaa työkyvyn heiketessä Turvaa työkyvyn heiketessä Ammatillinen kuntoutus, työkyvyttömyyseläke ja työuraeläke turvaavat toimeentuloa työkyvyn heikentyessä. Eläketurvakeskus PENSIONSSKYDDSCENTRALEN Eläketurvakeskus Työeläkejärjestelmän

Lisätiedot

Eläkkeelle jäämiseen vaikuttavat valinnat. Barbro Lillqvist Marina Sirola Anna-Stina Toivonen 2019

Eläkkeelle jäämiseen vaikuttavat valinnat. Barbro Lillqvist Marina Sirola Anna-Stina Toivonen 2019 Eläkkeelle jäämiseen vaikuttavat valinnat Barbro Lillqvist Marina Sirola Anna-Stina Toivonen 2019 Eläkkeensaajan eläketurva (lisämateriaalia) 2 Työeläkkeen karttuminen Eläkettä karttuu 17/18 68/69/70 ikävuosien

Lisätiedot

Ulkomaantyön vakuuttaminen

Ulkomaantyön vakuuttaminen Ulkomaantyön vakuuttaminen Tätä ohjetta sovelletaan valtion palveluksessa oleviin työntekijöihin (ei sovelleta yliopistojen palveluksessa oleviin) EU-maita ovat Belgia, Espanja, Hollanti, Irlanti, Iso-Britannia,

Lisätiedot

Muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille. Miten pääset Suomen sosiaaliturvaan ja mitä tapahtuu kun muutat ulkomaille? Lyhyesti ja selkeästi

Muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille. Miten pääset Suomen sosiaaliturvaan ja mitä tapahtuu kun muutat ulkomaille? Lyhyesti ja selkeästi Muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille Miten pääset Suomen sosiaaliturvaan ja mitä tapahtuu kun muutat ulkomaille? Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Kun muutat Suomeen tai Suomesta Kun muutat Suomeen tai

Lisätiedot

18.02.2015 Tina Sundqvist. 1 Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto/EURES-palvelut/TS

18.02.2015 Tina Sundqvist. 1 Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto/EURES-palvelut/TS 18.02.2015 Tina Sundqvist 1 European Employment Services EUROOPPALAINEN TYÖNVÄLITYSPALVELU neuvoo työnhakijoita, jotka haluavat työskennellä ulkomailla ja työnantajia, jotka haluavat rekrytoida ulkomaisen

Lisätiedot

SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT

SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT A. VAPAAEHTOISTOIMINTA, HARJOITTELU JA TYÖ 1. Matkatuki Matkaetäisyydellä tarkoitetaan yhdensuuntaista etäisyyttä lähtöpaikan ja kohdepaikan välillä, kun taas korvaus kattaa

Lisätiedot

Ulkomaantyö ja sosiaaliturva. Matias Kainu 22.5.2012

Ulkomaantyö ja sosiaaliturva. Matias Kainu 22.5.2012 Ulkomaantyö ja sosiaaliturva Matias Kainu 22.5.2012 Aihepiirit 1. Yleistä ulkomaantyön vakuuttamisesta ja sosiaaliturvasta 2. Työskentely EU/ETA-maassa tai Sveitsissä vakuuttamista koskevat lainvalintasäännöt

Lisätiedot

Ulkomaantyön vakuuttaminen - Kelan kesäpäivät 28.8.2012. Matias Kainu 28.8.2012

Ulkomaantyön vakuuttaminen - Kelan kesäpäivät 28.8.2012. Matias Kainu 28.8.2012 Ulkomaantyön vakuuttaminen - Kelan kesäpäivät 28.8.2012 Matias Kainu 28.8.2012 Aihepiirit 1. Yleistä ulkomaantyön vakuuttamisesta ja sosiaaliturvasta 2. Työskentely EU/ETA-maassa tai Sveitsissä: vakuuttamista

Lisätiedot

Työhön ulkomaille Voinko kuulua Suomen sosiaaliturvaan? Merja Siltanen-Kallio

Työhön ulkomaille Voinko kuulua Suomen sosiaaliturvaan? Merja Siltanen-Kallio Työhön ulkomaille Voinko kuulua Suomen sosiaaliturvaan? Merja Siltanen-Kallio 25.8.2016 Termit Sopimukseton maa tarkoittaa muuta maata kuin EU-/ETA-maata tai Sveitsiä, tai Sosiaaliturvasopimusmaata (mm.

Lisätiedot

I. TIEDONSAANTIPYYNTÖ. joka koskee valtiosta toiseen tapahtuvaa työntekijöiden käyttöön asettamista palvelujen tarjoamisen yhteydessä

I. TIEDONSAANTIPYYNTÖ. joka koskee valtiosta toiseen tapahtuvaa työntekijöiden käyttöön asettamista palvelujen tarjoamisen yhteydessä PYYTÄVÄN VIRANOMAISEN KÄYTTÖÖN TARKOITETTU (VAPAAEHTOINEN) LOMAKE I. TIEDONSAANTIPYYNTÖ joka koskee valtiosta toiseen tapahtuvaa työntekijöiden käyttöön asettamista palvelujen tarjoamisen yhteydessä Palvelujen

Lisätiedot

Työhön ulkomaille Voinko kuulua Suomen sosiaaliturvaan? Päivi Kuivasniemi suunnittelija Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus

Työhön ulkomaille Voinko kuulua Suomen sosiaaliturvaan? Päivi Kuivasniemi suunnittelija Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus Työhön ulkomaille Voinko kuulua Suomen sosiaaliturvaan? Päivi Kuivasniemi suunnittelija Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus Aiheet Termit Kelan ja ETK:n työnjako Työhön EU-alueelle Työhön sopimuksettomaan

Lisätiedot

Ulkomailla työskentelevän sairaanhoito

Ulkomailla työskentelevän sairaanhoito Ulkomailla työskentelevän sairaanhoito Tietoisku ulkosuomalaisen sosiaaliturvasta 25.8.2011 Sanna Kuorikoski Sisältö Työhön ulkomaille Työskentely EU- tai Eta-maissa tai Sveitsissä ja sairaanhoito-oikeus

Lisätiedot

PISA 2012 MITEN PERUSKOULUN KEHITYSSUUNTA TAKAISIN NOUSUUN?

PISA 2012 MITEN PERUSKOULUN KEHITYSSUUNTA TAKAISIN NOUSUUN? PISA 2012 MITEN PERUSKOULUN KEHITYSSUUNTA TAKAISIN NOUSUUN? Jouni Välijärvi, professori Koulutuksen tutkimuslaitos Jyväskylän yliopisto EDUCA 2014 Helsinki 25.1.2014 30.1.2014 Suomalaisnuorten osaaminen

Lisätiedot

Suosituimmat kohdemaat

Suosituimmat kohdemaat Suosituimmat kohdemaat Maakuntanro Maakunta Kohdemaa Maakoodi sum_lah_opisk 21 Ahvenanmaa - Kreikka GR 3 Åland Italia IT 3 Turkki TR 2 Saksa DE 1 09 Etelä-Karjala Venäjä RU 328 Britannia GB 65 Ranska FR

Lisätiedot

Perhe-eläke. Eläketurvakeskus. Lesken ja lasten turvana PENSIONSSKYDDSCENTRALEN

Perhe-eläke. Eläketurvakeskus. Lesken ja lasten turvana PENSIONSSKYDDSCENTRALEN Perhe-eläke Lesken ja lasten turvana Eläketurvakeskus PENSIONSSKYDDSCENTRALEN Eläketurvakeskus Työeläkejärjestelmän palvelukeskus Asiakaspalvelu ja käyntiosoite: Kirjurinkatu 3, Itä-Pasila, Helsinki Postiosoite:

Lisätiedot

Muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille

Muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille Muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille Milloin sinulla on oikeus Kelan tukiin? Mitä tapahtuu, kun muutat ulkomaille? LYHYESTI JA SELKEÄSTI Sisällys Kuka voi saada Kelan tukia? 2 Mikä on vakinaista asumista?

Lisätiedot

1 Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto/EURES-palvelut/TS

1 Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto/EURES-palvelut/TS 1 Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto/EURES-palvelut/TS European Employment Services EUROOPPALAINEN TYÖNVÄLITYSPALVELU neuvoo työnhakijoita, jotka haluavat työskennellä ulkomailla ja työnantajia, jotka haluavat

Lisätiedot

SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT

SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT A. VAPAAEHTOISTOIMINTA, HARJOITTELU JA TYÖ 1. Matkatuki Seuraavat korvausmäärät koskevat vapaaehtoistoimintaa, harjoittelua ja työtä: Taulukko 1 - matkatuki Matkaetäisyys Korvaus

Lisätiedot

EU:n uusi sosiaaliturva-asetus - Eläketurvakeskuksen tehtävät toimeenpanossa mikä muuttuu?

EU:n uusi sosiaaliturva-asetus - Eläketurvakeskuksen tehtävät toimeenpanossa mikä muuttuu? EU:n uusi sosiaaliturva-asetus - Eläketurvakeskuksen tehtävät toimeenpanossa mikä muuttuu? 13.9.2010 Jaana Rissanen Eläketurvakeskus Eläketurvakeskus KOULUTTAA Asetus 883/2004 ja sen täytäntöönpanoasetus

Lisätiedot

Muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille

Muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille Muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille Miten pääset Suomen sosiaaliturvaan? Mitä tapahtuu, kun muutat ulkomaille? LYHYESTI JA SELKEÄSTI Sisällys Kun muutat Suomeen tai Suomesta 1 Kuka voi saada Kelan tukia?

Lisätiedot

Eläkkeet ja eläkeläisten toimeentulo Susan Kuivalainen, Juha Rantala, Kati Ahonen, Kati Kuitto ja Liisa-Maria Palomäki (toim.

Eläkkeet ja eläkeläisten toimeentulo Susan Kuivalainen, Juha Rantala, Kati Ahonen, Kati Kuitto ja Liisa-Maria Palomäki (toim. Eläkkeet ja eläkeläisten toimeentulo 1995 2015 Susan Kuivalainen, Juha Rantala, Kati Ahonen, Kati Kuitto ja Liisa-Maria Palomäki (toim.) Eläkeläisten toimeentulo on parantunut useimmilla keskeisillä toimeentulomittareilla

Lisätiedot

Autolla ulkomaille. Voimassa 1.6.2015 alkaen

Autolla ulkomaille. Voimassa 1.6.2015 alkaen Autolla ulkomaille Voimassa 1.6.2015 alkaen Liikenteessä vahinko voi yllättää huolellisenkin matkalaisen Tästä oppaasta on apua, jos joudut ulkomailla liikenneonnettomuuteen. Opas sisältää toimintaohjeita

Lisätiedot

A8-0321/78

A8-0321/78 17.10.2018 A8-0321/78 Tarkistus 78 Keith Taylor Verts/ALE-ryhmän puolesta Mietintö A8-0321/2018 Andrzej Grzyb Puhtaiden ja energiatehokkaiden tieliikenteen moottoriajoneuvojen edistäminen (COM(2017)0653

Lisätiedot

Eräät maat julkaisevat korttinsa eri kieliversioina, josta johtuen mallikortteja on useita.

Eräät maat julkaisevat korttinsa eri kieliversioina, josta johtuen mallikortteja on useita. Eurooppalaisen sairaanhoitokortin mallikortit maittain Tässä liitteessä on tietoa eurooppalaisesta sairaanhoitokortista. Mallikortit on kopioitu Internetistä osoitteesta http://ec.europa.eu/employment_social/healthcard/index_en.htm,

Lisätiedot

Pyydämme yritystänne täyttämään oheisen vuotta 2009 koskevan lomakkeen 15.3.2010 mennessä.

Pyydämme yritystänne täyttämään oheisen vuotta 2009 koskevan lomakkeen 15.3.2010 mennessä. VUOSIRAPORTIN KYSYMYKSET 1 (5) SE LAITTEIDEN VUOSIRAPORTTI 2009 SE laitteiden vuosiraportointi kuuluu kaikille sähkö ja elektroniikkalaitetuottajille Suomessa toimiva yritys, joka: valmistaa ja myy sähkö

Lisätiedot

Muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille Miten pääset Suomen sosiaaliturvaan, ja mitä tapahtuu, kun muutat ulkomaille? Lyhyesti ja selkeästi

Muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille Miten pääset Suomen sosiaaliturvaan, ja mitä tapahtuu, kun muutat ulkomaille? Lyhyesti ja selkeästi Muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille Miten pääset Suomen sosiaaliturvaan, ja mitä tapahtuu, kun muutat ulkomaille? Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Kun muutat Suomeen tai Suomesta 1 Kun muutat Suomeen

Lisätiedot

OPINTOTUKI ULKOMAAN OPINTOJAKSON AIKANA

OPINTOTUKI ULKOMAAN OPINTOJAKSON AIKANA OPINTOTUKI ULKOMAAN OPINTOJAKSON AIKANA 1 VAIHTO-OPISKELU TAI HARJOITTELU ULKOMAILLA Opintotuen saaminen edellyttää sitä, että opinnot tai harjoittelu ulkomailla hyväksytään Suomessa suoritettavaan tutkintoon

Lisätiedot

Ulkomainen työvoima teknologiateollisuudessa. Teknologiateollisuus ry:n ja Metallityöväen Liitto ry:n opas yrityksille ja niiden työntekijöille

Ulkomainen työvoima teknologiateollisuudessa. Teknologiateollisuus ry:n ja Metallityöväen Liitto ry:n opas yrityksille ja niiden työntekijöille Ulkomainen työvoima teknologiateollisuudessa Teknologiateollisuus ry:n ja Metallityöväen Liitto ry:n opas yrityksille ja niiden työntekijöille 1 Teknologiateollisuus ry ja Metallityöväen Liitto ry ISBN

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. maaliskuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. maaliskuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. maaliskuuta 2017 (OR. en) 6936/17 ADD 4 JAI 189 ASIM 22 CO EUR-PREP 14 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 2. maaliskuuta 2017 Vastaanottaja: Euroopan komission pääsihteerin

Lisätiedot

Opiskelijoiden ja tutkijoiden vakuuttaminen

Opiskelijoiden ja tutkijoiden vakuuttaminen Opiskelijoiden ja tutkijoiden vakuuttaminen - yleistä periaatteista Kesätilaisuus 31.8.2010 Ulkomaan yksikkö Sirpa Mattila Opiskelijana ulkomailla Alle vuoden ulkomailla tilapäisesti, esim. opiskelijavaihdossa

Lisätiedot

Välillisen verotuksen rooli elintarvikkeiden ja eräiden muiden tuotteiden hinnanmuodostuksessa

Välillisen verotuksen rooli elintarvikkeiden ja eräiden muiden tuotteiden hinnanmuodostuksessa Kauppa 2010 -päivä Päivittäistavarakaupan aamupäivä 30.9.2009 Välillisen verotuksen rooli elintarvikkeiden ja eräiden muiden tuotteiden hinnanmuodostuksessa Hanna Karikallio Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos

Lisätiedot

Ulkomaalaisen työntekijän vakuuttaminen

Ulkomaalaisen työntekijän vakuuttaminen TYÖNANTAJALLE Ulkomaalaisen työntekijän vakuuttaminen Miten vakuutan ulkomaalaisen työntekijän Suomessa? Eläketurvakeskus PENSIONSSKYDDSCENTRALEN Töissä Suomessa eläkettä Suomesta Kun työntekijäsi tekee

Lisätiedot

Muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille Miten pääset Suomen sosiaaliturvaan ja mitä tapahtuu kun muutat ulkomaille? Lyhyesti ja selkeästi 2011

Muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille Miten pääset Suomen sosiaaliturvaan ja mitä tapahtuu kun muutat ulkomaille? Lyhyesti ja selkeästi 2011 Muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille Miten pääset Suomen sosiaaliturvaan ja mitä tapahtuu kun muutat ulkomaille? Lyhyesti ja selkeästi 2011 Sisällys Kun muutat Suomeen ja Suomesta 1 Kun muutat Suomeen

Lisätiedot

Työaika Suomessa ja muissa maissa. Joulukuu 2010 Työmarkkinasektori EK

Työaika Suomessa ja muissa maissa. Joulukuu 2010 Työmarkkinasektori EK Työaika Suomessa ja muissa maissa Joulukuu 2010 EK Säännöllisen vuosityöajan pituus 1910-2010 Teollisuuden työntekijät päivätyössä 3000 2800 2600 2400 2200 Tuntia vuodessa Vuosityöajan pituus: vuonna 1920

Lisätiedot

Työhön Suomeen Voinko kuulua Suomen sosiaaliturvaan? Päivi Kuivasniemi suunnittelija Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus

Työhön Suomeen Voinko kuulua Suomen sosiaaliturvaan? Päivi Kuivasniemi suunnittelija Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus Työhön Suomeen Voinko kuulua Suomen sosiaaliturvaan? Päivi Kuivasniemi suunnittelija Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus Aiheet Termit Suomen sosiaaliturva Suomeen muutettaessa Työhön EU-alueelta Työhön

Lisätiedot

Esimerkkejä Euroopasta. Koonnut (2012): Tutkija Anneli Miettinen

Esimerkkejä Euroopasta. Koonnut (2012): Tutkija Anneli Miettinen Esimerkkejä Euroopasta Koonnut (2012): Tutkija Anneli Miettinen Ruotsi Tanska Slovenia Liettua Hollanti Itävalta Latvia Portugali Ranska Kypros SUOMI Belgia Saksa Bulgaria Viro Puola Luxembourg Tsekin

Lisätiedot

1 28.8.2014 Lapin TE-toimisto/EURES/P Tikkala

1 28.8.2014 Lapin TE-toimisto/EURES/P Tikkala 1 European Employment Services EUROOPPALAINEN TYÖNVÄLITYSPALVELU 2 neuvoo työnhakijoita, jotka haluavat työskennellä ulkomailla ja työnantajia, jotka haluavat rekrytoida ulkomaisen työntekijän 3 EU/ETA-maat

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.1.2012 K(2012) 430 lopullinen KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 25.1.2012, kansalaisaloitteesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 211/2011

Lisätiedot

Demografinen huoltosuhde. Mikä on hyvä huoltosuhde?

Demografinen huoltosuhde. Mikä on hyvä huoltosuhde? Demografinen huoltosuhde Mikä on hyvä huoltosuhde? Mikä ihmeen demografinen huoltosuhde? Suhdeluku, joka kertoo kuinka monta ei-työikäistä eli huollettavaa on yhtä työikäistä kohden. 0-14 -vuotiaat + yli

Lisätiedot

Opintovierailut. Euroopan unionin. poikittaisohjelma. opintovierailut koulutuksen asiantuntijoille

Opintovierailut. Euroopan unionin. poikittaisohjelma. opintovierailut koulutuksen asiantuntijoille Opintovierailut Euroopan unionin poikittaisohjelma opintovierailut koulutuksen asiantuntijoille Opintovierailut-ohjelma Opintovierailut on osa Elinikäisen oppimisen ohjelman poikittaisohjelmaa. Ohjelman

Lisätiedot

ANNEX LIITE. asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

ANNEX LIITE. asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.9.2018 COM(2018) 651 final ANNEX LIITE asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE potilaan oikeuksien soveltamisesta rajatylittävässä terveydenhuollossa

Lisätiedot

Töihin ja työnhakuun ulkomaille

Töihin ja työnhakuun ulkomaille Töihin ja työnhakuun ulkomaille Leena Ikonen 31.8.2010 Sisältö Yleiset edellytykset Töihin ulkomaille Hakemuksesta Suomeen sosiaaliturvaan kuuluminen edellytykset Hakemuksetta Suomen sosiaaliturvaan kuluminen

Lisätiedot

Muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille. Miten pääset Suomen sosiaaliturvaan ja mitä tapahtuu kun muutat ulkomaille? Lyhyesti ja selkeästi

Muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille. Miten pääset Suomen sosiaaliturvaan ja mitä tapahtuu kun muutat ulkomaille? Lyhyesti ja selkeästi Muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille Miten pääset Suomen sosiaaliturvaan ja mitä tapahtuu kun muutat ulkomaille? Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Kun muutat Suomeen tai Suomesta Kun muutat Suomeen tai

Lisätiedot

EU-kansalaisen tulo Vantaalle KEVÄT 2015

EU-kansalaisen tulo Vantaalle KEVÄT 2015 1 EU-kansalaisen tulo Vantaalle KEVÄT 2015 EU-maita ovat Suomen lisäksi Alankomaat, Belgia, Bulgaria, Espanja, Irlanti, Iso-Britannia, Italia, Itävalta, Kreikka, Kroatia, Kypros, Latvia, Liettua, Luxemburg,

Lisätiedot

Työhön ja työnhakuun ulkomaille. 25.8.2011 Kristo Kenner, KELA

Työhön ja työnhakuun ulkomaille. 25.8.2011 Kristo Kenner, KELA Työhön ja työnhakuun ulkomaille 25.8.2011 Kristo Kenner, KELA EU/ETA + Sveitsi Sosiaaliturvasopimusmaat Muut maat EY-lainsäädäntö Sos.t.sopimus Kansallinen lainsäädäntö Lainsäädäntö ulkomaille muutettaessa

Lisätiedot

Muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille. Miten pääset Suomen sosiaaliturvaan ja mitä tapahtuu kun muutat ulkomaille? Lyhyesti ja selkeästi

Muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille. Miten pääset Suomen sosiaaliturvaan ja mitä tapahtuu kun muutat ulkomaille? Lyhyesti ja selkeästi Muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille Miten pääset Suomen sosiaaliturvaan ja mitä tapahtuu kun muutat ulkomaille? Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Kun muutat Suomeen tai Suomesta 1 Kun muutat Suomeen 2

Lisätiedot

Kansainväliset pakettipalvelut. Parcel and ecommerce, 5/31/2019

Kansainväliset pakettipalvelut. Parcel and ecommerce, 5/31/2019 1 Parcel and ecommerce, Jouni.lamberg@posti.com 5/31/2019 Paketit ulkomaille nopeasti ja edullisesti Pakettien lähettäminen ja palauttaminen varmasti ja aikataulutetusti. Kun verkkokauppasi tavoittelee

Lisätiedot

Erasmus+ eurooppalainen korkeakoululiikkuvuus Suomesta

Erasmus+ eurooppalainen korkeakoululiikkuvuus Suomesta Erasmus+ eurooppalainen korkeakoululiikkuvuus Suomesta 2014-2017 Erasmus+ lähtevän liikkuvuuden kehitys 2014-2017 2014-2015 2015-2016 2016-2017 4239 4580 4772 1360 1322 1442 1052 1027 985 925 977 970 Opiskelijaliikkuvuus

Lisätiedot

APULAISOPETTAJAHARJOITTELU

APULAISOPETTAJAHARJOITTELU Comenius Euroopan unionin ohjelma kouluopetukselle APULAISOPETTAJAHARJOITTELU Comenius-ohjelma Kouluopetuksen Comenius-ohjelma tarjoaa kansainvälistymismahdollisuuksia kaikille kouluyhteisöön kuuluville

Lisätiedot

Suomalaisen kilpailukyvyn analyysi missä ollaan muualla edellä? Leena Mörttinen/EK 6.6.2013

Suomalaisen kilpailukyvyn analyysi missä ollaan muualla edellä? Leena Mörttinen/EK 6.6.2013 Suomalaisen kilpailukyvyn analyysi missä ollaan muualla edellä? Leena Mörttinen/EK 6.6.2013 Suomi on pieni avotalous, joka tarvitsee dynaamisen kilpailukykyisen yrityssektorin ja terveet kotimarkkinat

Lisätiedot

Henkilökorttilaki ja Perusmaksutili vaikutukset alkaen

Henkilökorttilaki ja Perusmaksutili vaikutukset alkaen Henkilökorttilaki ja Perusmaksutili vaikutukset 1.1.2017 alkaen Kaksi 1.1.2017 voimaan astuvaa lakimuutosta helpottaa pankkipalvelujen tarjoamista oleskeluluvan saaneille. Henkilökorttilaki Ulkomaalaisen

Lisätiedot

TYÖOLOJEN KEHITYS. Näin työmarkkinat toimivat 9.11.2015 EVA. Hanna Sutela Erikoistutkija, YTT hanna.sutela@tilastokeskus.fi

TYÖOLOJEN KEHITYS. Näin työmarkkinat toimivat 9.11.2015 EVA. Hanna Sutela Erikoistutkija, YTT hanna.sutela@tilastokeskus.fi TYÖOLOJEN KEHITYS Näin työmarkkinat toimivat 9.11.2015 EVA Hanna Sutela Erikoistutkija, YTT hanna.sutela@tilastokeskus.fi % Palkansaajien koulutusrakenne Työolotutkimukset 1977-2013 100 90 10 13 14 20

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. toukokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. toukokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. toukokuuta 2017 (OR. en) 9438/17 ADD 1 MAP 12 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 17. toukokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: Euroopan komission pääsihteerin

Lisätiedot

Työstä työeläkettä! DIA 1. Suomalainen sosiaalivakuutus. Opettajan tietopaketti. Sosiaalivakuutus

Työstä työeläkettä! DIA 1. Suomalainen sosiaalivakuutus. Opettajan tietopaketti. Sosiaalivakuutus Työstä työeläkettä! Opettajan tietopaketti DIA 1. Suomalainen sosiaalivakuutus Suomalainen sosiaaliturva muodostuu sosiaalivakuutuksesta, yleisistä terveys- ja sosiaalipalveluista sekä sosiaalihuollosta.

Lisätiedot

Niin sanottu kestävyysvaje. Olli Savela, yliaktuaari 26.4.2014

Niin sanottu kestävyysvaje. Olli Savela, yliaktuaari 26.4.2014 Niin sanottu kestävyysvaje Olli Savela, yliaktuaari 26.4.214 1 Mikä kestävyysvaje on? Kestävyysvaje kertoo, paljonko julkista taloutta olisi tasapainotettava keskipitkällä aikavälillä, jotta velkaantuminen

Lisätiedot

ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTOJA. Eläketurvakeskuksen taskutilasto

ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTOJA. Eläketurvakeskuksen taskutilasto ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTOJA 04 2018 Eläketurvakeskuksen taskutilasto 2018 2018 ELÄKETURVAKESKUKSEN TASKUTILASTO SISÄLTÖ Sosiaaliturva 2 Eläkemenot 3 Työeläkevarat 4 Työeläkemaksut 5 Väestö 6 Työeläkevakuutetut

Lisätiedot

ULKOMAISTEN OSINKOJEN KÄSITTELY VEROTUKSESSA

ULKOMAISTEN OSINKOJEN KÄSITTELY VEROTUKSESSA ULKOMAISTEN OSINKOJEN KÄSITTELY VEROTUKSESSA Tämä Varallisuusviesti käsittelee ulkomaisista yhtiöistä saatujen osinkojen verotukseen liittyviä käytännön seikkoja. Sampo Pankki on kansainvälisen osakesijoittamisen

Lisätiedot

KULUTTAJAHINTAINDEKSI 2010=100

KULUTTAJAHINTAINDEKSI 2010=100 KULUTTAJAHINTAINDEKSI 2010=100 Tilaisuuden avaus ylijohtaja Jarmo Hyrkkö, Tilastokeskus Inflaatio tammikuussa 2011 uudistetun kuluttajahintaindeksin 2010=100 mukaan tilastopäällikkö Mari Ylä-Jarkko, Tilastokeskus

Lisätiedot

Ulkomailla opiskelevien tai työskentelevän sairaanhoito

Ulkomailla opiskelevien tai työskentelevän sairaanhoito Ulkomailla opiskelevien tai työskentelevän sairaanhoito Sanna Kuorikoski 17.2.2010 EU-lainsäädäntöä soveltavat valtiot EU-maat: Alankomaat (NL), Belgia (BE), Bulgaria (BG), Espanja (ES), Irlanti (IE),

Lisätiedot

ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTOJA. Eläketurvakeskuksen taskutilasto

ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTOJA. Eläketurvakeskuksen taskutilasto ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTOJA 04 2019 Eläketurvakeskuksen taskutilasto 2019 2019 ELÄKETURVAKESKUKSEN TASKUTILASTO SISÄLTÖ Sosiaaliturva 2 Eläkemenot 3 Työeläkevarat 4 Työeläkemaksut 5 Väestö 6 Työeläkevakuutetut

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. kesäkuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. kesäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. kesäkuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0132 (NLE) 10257/15 ACP 96 N 455 PTOM 13 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: Neuvoston päätös Euroopan kehitysrahaston

Lisätiedot

Kelan sosiaaliturva: opiskelijana, tutkijana, apurahansaajana Yhdysvalloissa. Fulbright Center 12.5.2014

Kelan sosiaaliturva: opiskelijana, tutkijana, apurahansaajana Yhdysvalloissa. Fulbright Center 12.5.2014 Kelan sosiaaliturva: opiskelijana, tutkijana, apurahansaajana Yhdysvalloissa Fulbright Center 12.5.2014 Säännöstausta: oikeus Kelan sosiaaliturvaan Sosiaaliturvasopimus Suomen ja Yhdysvaltojen välillä

Lisätiedot

Työstä työeläkettä. Eläkeasiat pähkinänkuoressa 9 lk. Yläkoulu. Kuvitus: Anssi Keränen

Työstä työeläkettä. Eläkeasiat pähkinänkuoressa 9 lk. Yläkoulu. Kuvitus: Anssi Keränen Työstä työeläkettä Eläkeasiat pähkinänkuoressa 9 lk. Yläkoulu Kuvitus: Anssi Keränen Suomalainen sosiaalivakuutus Työeläke on keskeinen osa suomalaista sosiaaliturvaa. Työstäsi kasvaa työeläke! Työeläke

Lisätiedot

Eläkkeensaajana Espanjassa

Eläkkeensaajana Espanjassa Eläkkeensaajana Espanjassa Filippa Nikkinen Helmikuu 2010 Kelan Ulkomaan yksikkö Asiakkaitamme ovat: Ulkomailla asuvat eläkkeenhakijat ja saajat Ulkomaille muuttavat / ulkomailla asuvat vakuutetut lähetetyt

Lisätiedot

Suomen asumisperusteinen sosiaaliturva ja etuudet ulkomaan lähetystyön ja kehitysyhteistyön aikana

Suomen asumisperusteinen sosiaaliturva ja etuudet ulkomaan lähetystyön ja kehitysyhteistyön aikana Suomen asumisperusteinen sosiaaliturva ja etuudet ulkomaan lähetystyön ja kehitysyhteistyön aikana Tuula Lindeman Kelan kansainvälisten asioiden keskus 9.1.2017/Kirkonalat Esityksen sisältö: Lähetystyö

Lisätiedot

Ulkomaalaisen työntekijän vakuuttaminen

Ulkomaalaisen työntekijän vakuuttaminen työnantajalle Ulkomaalaisen työntekijän vakuuttaminen Tietoa EU-maista tulevien työntekijöiden vakuuttamissäännöistä Työnantajan muistilista A1 Mikä on A1-todistus? Maksa ulkomaalaisesta työntekijästäsi

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 218 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-218 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 17 18 Kauppatase Tuonti Vienti

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 218 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-218 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 17 18 Kauppatase Tuonti Vienti

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 217 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-217 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 17 Kauppatase Tuonti Vienti

Lisätiedot

Toimitus. Kuljetus Suomi:

Toimitus. Kuljetus Suomi: Toimitus Kuljetus Suomi: Toimitusmaksu alle 150,00 tilauksille on 9,95. Me tarjoamme ilmaisen toimituksen, jos tilauksen summa ylittää 150,00 (paitsi toimitus ulkomaille ja erityistapaukset ylimitoitettu

Lisätiedot