Haagin ohjelman arviointi.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Haagin ohjelman arviointi."

Transkriptio

1 Helsinki, 21. kesäkuuta 2006 Hyvä Kollega, Oikeus- ja sisäasiat ovat viime vuosikymmenen aikana olleet keskeisellä sijalla Euroopan unionin yhteistyössä. Euroopan unioni on Amsterdamin sopimuksesta lähtenyt määrätietoisesti kehittämään Euroopan unionista vapauden, oikeuden ja turvallisuuden aluetta vastatakseen uusiin haasteisiin. Suomen edellisellä puheenjohtajakaudella 1999 pidetty Tampereen Eurooppa-neuvosto merkitsi oikeus- ja sisäasioiden politiikan sisällön kannalta tähän asti merkittävintä sysäystä. Tampereen ohjelmaa jatketaan nyt Haagin ohjelmalla, jonka sisältö on myös kunnianhimoinen. Näemme, että meillä on merkittävä perintö vietävänä eteenpäin. Tulevana EU:n puheenjohtajamaana meillä on suuri ilo esitellä Teille Suomen painopisteitä oikeus- ja sisäasioissa. Suomi tulee puheenjohtajana tekemään parhaansa viedäkseen eteenpäin Eurooppa-neuvoston marraskuussa 2004 hyväksymää Haagin ohjelmaa sekä sitä täsmentävää kesäkuussa 2005 hyväksyttyä Haagin toimintaohjelmaa. Keskeinen ja kokoava painopiste Suomelle tulee olemaan Haagin ohjelman arviointi. Tavoitteena on poliittisen ohjauksen antaminen vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen keskeisimmissä kysymyksissä. Toivomme, että löydämme uutta Tampereen henkeä lähivuosien oikeus- ja sisäasiain yhteistyöhön. Tälle keskustelulle tarjoutuu erinomainen tilaisuus epävirallisessa oikeus- ja sisäministereiden kokouksessa syyskuuta 2006 Tampereella. Haluamme erityisesti selvittää päätöksenteon tehostamista poliisiyhteistyössä ja oikeudellisessa yhteistyössä rikosasioissa käyttäen hyväksi nykyisten perussopimusten tarjoamia mahdollisuuksia, esimerkiksi passerelle-optiota eli siirtymistä yhteisösopimuksen mukaisiin

2 2(7) päätöksentekomenettelyihin. Haluamme viedä eteenpäin yhteisen eurooppalaisen turvapaikkajärjestelmän kehittämistä sekä antaa uutta poliittista ohjausta unionin yhdennetyn ulkorajojen valvontajärjestelmän kehittämiselle sekä vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen toimeenpanolle. Haagin arvioinnin yhteydessä tarkoituksemme on myös luoda perusta entistä kattavammalle oikeus- ja sisäasioiden arviointijärjestelmälle, jotta yhteisten päätöstemme täytäntöönpano kaikissa jäsenvaltioissa voidaan todentaa. Haagin ohjelman mukaan yhteisen eurooppalaisen turvapaikkajärjestelmän tulisi olla valmis vuonna Komissio antaa keväällä 2007 tätä koskevan vihreän kirjan, mutta tavoitteemme on aloittaa Suomen puheenjohtajakaudella keskustelut siitä, miten yhteistä turvapaikkajärjestelmää olisi kehitettävä ensimmäisen vaiheen lainsäädännön tultua hyväksytyksi. Meidän tulisi pyrkiä siihen, että vähimmäissäännöistä edetään todellisiin yhteisiin sääntöihin ja että turvapaikkasäännökset laajennetaan koskemaan myös muita kansainvälisen suojelun muotoja. Samalla on kehitettävä painokkaasti myös jäsenvaltioiden turvapaikkaviranomaisten tosiasiallista käytännön yhteistyötä. Lisäksi tavoitteenamme on Suomen puheenjohtajakaudella avata poliittisella tasolla nykyistä kokonaisvaltaisempi keskustelu maahanmuutto-, turvapaikka- ja rajavalvontaan liittyvästä laajennetusta eurooppalaisesta yhteisvastuusta. Tähän kuuluvat olennaisina osina kansainvälisen suojelun turvaaminen siihen oikeutetuille erityisesti vahvistamalla, että Geneven pakolaissopimusta sovelletaan täysimääräisesti ja että oikeutta hakea turvapaikkaa kunnioitetaan koko Euroopan unionin alueella, nykyistä konkreettisempi taloudellinen taakanjako laittomaan maahanmuuttoon ja turvapaikkakysymyksiin liittyvissä asioissa sekä yhteisesti sovittujen sääntöjen todennettavissa oleva noudattaminen. Keskeinen lähtökohta on myös jäsenvaltioiden vastuu ulkorajojensa valvonnasta. Maahanmuuttokysymyksiä tarkastellaan Suomen puheenjohtajakaudella kokonaisvaltaisesti, huomioiden esimerkiksi laittoman maahanmuuton ja ihmiskaupan yhteydet. Suomen puheenjohtajakaudella käsitellään komissiolta saatavaa tiedonantoa laittomasta maahanmuutosta. Suomen tavoitteena on hyväksyä neuvostossa päätelmät, joilla linjataan asian jatkokäsittelyä. Puheenjohtajakaudella toteutetaan myös EU:n ihmiskaupan vastaista toimenpideohjelmaa korostaen ihmisoikeus- ja uhrikeskeistä lähestymistapaa sekä operatiivisen yhteistyön kehittämistä.

3 3(7) Rajaturvallisuudessa Suomen tavoitteena on hyväksyä poliittiset strategisen tason suuntaviivat, joilla jäsenvaltiot sitoutetaan entistä paremmin EU:n ulkorajojen valvontaan. Tämä pitää sisällään mm. kansallisten resurssien sekä rahoituksen oikean suuntaamisen sekä poliittisen ohjauksen ja tuen antamisen rajavirastolle (Frontex). Schengen-alueen laajentumisen valmistelu on keskeinen Suomen kaudella valmisteltava asia. Uusissa jäsenvaltioissa suoritettavien tarkastusten perusteella tavoitteemme on antaa joulukuun neuvostossa poliittiset päätelmät, joissa arvioidaan tilanne ja täsmennetään tarvittaessa vielä tehtäviä toimenpiteitä ennen kuin lopullinen neuvoston päätös sisärajatarkastusten poistamisesta voidaan tehdä. Erityisen kriittinen kysymys on Schengenin tietojärjestelmän päivittämistä (SIS II) koskeva hanke. Tietojärjestelmän tulee olla kaikilta osiltaan valmis ja käytettävissä kaikissa nykyisissä ja uusissa Schengen-valtioissa ennen sisärajatarkastusten poistamista koskevan päätöksen tekemistä. Kuten tiedämme, SIS II -tietojärjestelmän valmistumisaikataulu ei ole viimeisten kuukausien aikana kestänyt enää uusia viivästyksiä. Projektin toteuttamisaikataulu on jo tällä hetkellä käytettävissä olevien tietojen perusteella kriittinen ja esitetyissä tavoiteaikatauluissa pysyminen edellyttää merkittäviä lisäponnisteluja. Samaan aikaan tarvitsemme kaikkien EU:n toimielinten yhteisiä toimenpiteitä ja saumatonta yhteistyötä taataksemme, että lainsäädännöllinen perusta SIS II:lle saatetaan kiireisesti valmiiksi. Lainvalvonta- ja oikeusviranomaisten välisen tiedonvaihdon tehostaminen on keskeistä sekä järjestäytyneen rikollisuuden että terrorismin vastaisessa toiminnassa. Meidän on kyettävä siirtämään jäsenvaltioiden viranomaisyhteistyö aivan uudelle tasolle niin jäsenvaltioiden sisäisesti kuin jäsenvaltioiden kesken unionin tasolla. Keskeinen keino on ns. saatavuusperiaatteen toteuttaminen, jonka mukaan toisen jäsenvaltion lainvalvontaviranomaiselle luovutetaan tietoa samoin perustein kuin oman maan viranomaisille. Saatavuusperiaatteen pitää olla tiedonvaihdon kulmakivi vuodesta 2008 alkaen. Suomi vie tätä hanketta eteenpäin kiinnittäen samalla erityistä huomiota poliisiyhteistyötä ja oikeudellista yhteistyötä rikosasioissa koskeviin tietosuojakysymyksiin, jotka olisi ratkaistava ennen saatavuusperiaatteen käyttöönottoa. Saatavuusperiaatteen toteuttaminen Haagin ohjelmassa sekä Itävallan puheenjohtajakaudella linjatulla tavalla on tärkeää. Poliisiasioissa painotetaan erityisesti operatiivisen yhteistyön edistämistä ja tiedustelutietoon pohjautuvan mallin käyttämistä tämän yhteistyön perustana. Prümin sopimus on myös Suomelle keskeinen käytännön esimerkki saatavuusperiaatteen toteuttamisesta.

4 4(7) Suomi pyrkii puheenjohtajana tehostamaan unionin piirissä tapahtuvaa operatiivista yhteistyötä. Tehokkaan unionin jäsenvaltioiden välisen operatiivisen yhteistyön edellytys on toimiva viranomaisyhteistyö jäsenvaltioiden sisällä. Suomen poliisi-, tulli ja rajaviranomaisten välistä yhteistyörakennetta on eri Euroopan unionin ja Schengen-valtioiden arvioinneissa pidetty esimerkillisenä. Tällaisen moniviranomaisyhteistyön avulla voidaan entisestään tehostaa tiedusteluun pohjautuvaa lainvalvontatyötä. Suomi haluaa puheenjohtajana tuoda esiin parhaita käytänteitä ja selvittää keinoja, joilla viranomaisyhteistyötä sekä jäsenvaltioiden sisäisesti että jäsenvaltioiden välillä voidaan tehostaa. Myös Europolin säädösperustan ja yleisesti Europolin työn kehittäminen sekä Europolin ja Eurojustin yhteistyön edelleen kehittäminen on erittäin tärkeää. Terrorismin torjunnassa toimeenpannaan unionin joulukuussa 2005 hyväksymää strategiaa. Pääpaino on terrorismin radikalisoitumisen ja siihen värväytymisen estämiseksi tehdyn toimintasuunnitelman konkreettisessa täytäntöönpanossa. Keskeinen uusi alue terrorismin vastaisessa työssä on kriittisen infrastruktuurin suojelu, jota koskevaa konkreettista aloitetta komissio juuri viimeistelee. Euroopan unionin rikoksentorjuntaverkosto pyrkii edistämään parhaita tapoja vähentää omaisuus- ja väkivaltarikollisuutta ja muuta tavanomaista rikollisuutta, jota EU-kansalaiset kohtaavat arkipäiväisessä elämässään. Suomi pyrkii kaudellaan vahvistamaan ja ammatillistamaan rikoksentorjuntaverkoston toimintaa. Rajat ylittäviä kriisejä koskeva EU:n kriisinkoordinointijärjestelmä saatetaan käyttökuntoon heinäkuussa 2006 eli juuri Suomen puheenjohtajakauden alussa. Jäsenvaltioiden keskinäistä koordinaatiota pelastuspalvelun alalla kehitetään uudistamalla tätä palveleva informaatio- ja hälytysjärjestelmä. Suomen tavoitteena on kehittää järjestelmää parhaiden käytäntöjen ja järjestettävän harjoituksen perusteella. Tämä edellyttää pelastuspalvelun rahoitusvälineen perustamista, minkä toteuttaminen on myös Suomen tavoitteena. Oikeuden alueen kehittämiseksi edistämme tuomioistuinten ja muiden oikeusviranomaisten päätösten vastavuoroista tunnustamista ja rakennamme keskinäistä luottamusta vastavuoroisen tunnustamisen ennakkoedellytyksenä. Rikosoikeudessa Suomi edistää ennen kaikkea tuomitun siirtämistä koskevaa puitepäätöstä, joka mahdollistaisi Euroopan neuvoston piirissä sovittua laajemmin vangin siirtämisen siihen jäsenvaltioon, jonka kansalainen hän on tai jossa hän pysyvästi asuu. Tämä puitepäätös edistäisi vankien yhteiskuntaan sopeutumista. Samalla se täydentäisi rikosten esitutkintaa ja oikeudenkäyntiä

5 5(7) koskevien aikaisemmin sovittujen puitepäätösten sarjaa ulottamalla vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen rajat ylittävien rikosten käsittelyn viimeiseen vaiheeseen - vankeusrangaistusten täytäntöönpanoon. Viranomaisyhteistyötä ei voida kehittää ilman että kehitettäisiin samalla myös yksityisyyden ja henkilötietojen suojaan liittyviä säännöksiä. Suomi pitää erittäin tärkeänä, että lainvalvontaviranomaisten kesken käyttöön otettavan saatavuusperiaatteen vastapainoksi luodaan kattavat ja yhtenäiset tietosuojasäännökset yksilöiden suojaamiseksi. Rikollisuuden vastaisen taistelun tulee tapahtua unohtamatta epäillyn ja syytetyn oikeuksia. Tasapainon säilyttämiseksi edistämme vähimmäissääntöjä epäillyn ja syytetyn oikeuksista rikosoikeudellisissa menettelyissä. Suomi pyrkii yhteisymmärrykseen myös puitepäätöksessä tuomioiden huomioon ottamiseksi uudessa rikosoikeudenkäynnissä. Rikoksentekijöiden yhdenvertaisen kohtelun kannalta on välttämätöntä, että aikaisemmat tuomiot huomioidaan samalla tavalla uudessa rikosoikeudenkäynnissä riippumatta siitä, missä henkilö on aiemmin tuomittu. Jotta aikaisemmat tuomiot voitaisiin käytännössä huomioida, tulee yhteisön tasolla sopia myös rikosrekisteritietojen vaihtamisesta. Teemme Haagin ohjelman mukaisesti työtä kansalaisten Euroopan luomiseksi. Tavoitteena on, että maiden väliset rajat eivät enää estäisi yksityisoikeudellisten asioiden ratkaisua. Ensinnäkin Suomi edistää oikeuden saatavuutta pyrkimällä siihen, että direktiiviehdotus sovittelusta siviili- ja kauppaoikeudessa hyväksytään. Euroopan laajuinen sovittelumahdollisuus edistäisi sovittelun käyttöä ja oikeusvarmuutta selkiyttämällä sovitteluratkaisun ja oikeusprosessin suhdetta. Suomi pyrkii myös vauhdittamaan sopimista sitä, minkä valtion lakia jäsenmaat soveltavat sopimusvelvoitteisiin rajat ylittävissä tilanteissa. Oikeusvarmuuden ja selkeyden takaamiseksi sovimme siitä, minkä valtion lakia noudatetaan, jos osapuolet eivät ole sopimusvapautensa turvin sopineet lainvalinnasta. Pidämme tärkeänä, että elatusapujen perintää vaikeuttavat esteet poistetaan. Tarvitsemme yhdenmukaisia sääntöjä siitä, minkä valtion lakia noudatetaan rajat ylittävissä perhesuhteissa. Lisäksi

6 6(7) tarvitsemme joustavia menettelyjä, joiden avulla henkilö, jolla on oikeus elatusapuun saa nopean täytäntöönpanon missä tahansa yhteisön alueella. Suomi haluaa saattaa päätökseen ne siviilioikeudelliset hankkeet, joista sovittiin poliittisesti jo Itävallan puheenjohtajakaudella. Suomi jatkaa työtä nopean ja kustannustehokkaan vähäisiä saatavia koskevan eurooppalaisen menettelyn viimeistelemiseksi. Tavoitteenamme on niin ikään, että oikeudenkäynti- ja muiden asiakirjojen tiedoksiantoasetuksen muuttamista sekä vahingonkorvauksiin sovellettavaa lainvalintaa (sopimuksiin perustumattomat velvoitteet) koskevat hankkeet hyväksyttäisiin lopullisesti kaudellamme. Avoimuus ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen ovat ensiarvoisia vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen rakentamisessa. Neuvostomme toimii mahdollisimman avoimesti ja pyrkii osaltaan siihen, että perusoikeusvirasto aloittaa toimintansa suunnitellusti vuoden 2007 alussa. Toivomme, että virasto olisi toimivaltainen myös yhteisön poliisi- ja rikosoikeudellisessa yhteistyössä annettujen säädösten soveltamisasioissa. Suomi tulee puheenjohtajakaudella toteuttamaan viime joulukuussa hyväksyttyä oikeus- ja sisäasioiden ulkoista ulottuvuutta koskevaa strategiaa. Haluamme myös varmistaa oikeus- ja sisäasioiden ulkoisen ulottuvuuden johdonmukaisuuden EU:n muiden ulkosuhteiden kanssa. Suomen puheenjohtajakauden keskeinen tavoite oikeus- ja sisäasiain ulkosuhteissa on Venäjää koskevan yhteistyön tehostaminen ja yhteistyötä koskevan EU:n sisäisen toiminta-asiakirjan (action oriented paper) laatiminen. Meidän tulee kehittää operatiivista viranomaisyhteistyötä EU:n ja Venäjän välisen vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen tiekartan tehokkaassa toimeenpanossa kiinnittäen erityistä huomiota järjestäytyneen rikollisuuden ja ihmiskaupan torjuntaan sekä siviilioikeudellisen yhteistyön syventämiseen. Suomen toinen painopiste oikeus- ja sisäasioiden ulkosuhteissa on EU:n ja USA:n väliset suhteet. Tässä yhteydessä selvitetään kiireellisenä kysymystä lentomatkustajia koskevien tietojen luovuttamisesta EU:n ja USA:n välillä. Ulkosuhteissa pyritään myös edistämään konkreettista lainvalvontaviranomaisten välistä yhteistyötä. Suomi tuo esiin Itämeren alueen järjestäytyneen rikollisuuden yhteistyön (Baltic Sea Task Force) parhaana käytäntönä. EU:n yleisten ulkosuhteiden ja Suomen puheenjohtajakauden ohjelman takia myös oikeus- ja sisäasioissa tulevat korostumaan EU:n ja Aasian ASEM-valtioiden välinen yhteistyö. Maahanmuutto-, turvapaikka- ja rajavalvontakysymyksissä korostuvat Eurooppa-neuvoston linjausten

7 7(7) mukaisesti Välimeren alueen tilanne sekä Afrikka. Tuemme myös YK:n korkean tason maahanmuuttodialogin tulosten huomioon ottamista. Olemme tässä käyneet lyhyesti läpi eräitä Suomen puheenjohtajakauden tavoitteita oikeus- ja sisäasioissa. Meidän on tiivistettävä yhteistyötä EU:n vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen kehittämiseksi. Meillä on vastuullamme kansalaisten kannalta hyvin keskeinen eurooppalaisen yhteistyön alue. Me voimme tällä yhteistyöllä tuoda konkreettista lisäarvoa kansallisella tasolla tehtävään tärkeään lainvalvonta- ja oikeusviranomaisten työhön. Samalla kykenemme parantamaan jokaisen unionin kansalaisen turvallisuutta ja oikeusasemaa, mitkä ovat meidän tärkeimmät tehtävämme. Leena Luhtanen Oikeusministeri Kari Rajamäki Sisäasiainministeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 29. syyskuuta 2014 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 29. syyskuuta 2014 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 29. syyskuuta 2014 (OR. en) 13683/14 ADD 1 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 26. lokakuuta 2014 Vastaanottaja: PROAPP 18 JAI 715 CATS 137 SCHENGEN 30 COMIX 501 Euroopan komission

Lisätiedot

10062/19 team/as/mh 1 JAI.1

10062/19 team/as/mh 1 JAI.1 Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. kesäkuuta 2019 (OR. en) 10062/19 ENFOPOL 289 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 6. kesäkuuta 2019 Vastaanottaja: Valtuuskunnat

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 9. lokakuuta 2009 (13.10) (OR. en) 14252/09 ENFOCUSTOM 100

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 9. lokakuuta 2009 (13.10) (OR. en) 14252/09 ENFOCUSTOM 100 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 9. lokakuuta 2009 (13.10) (OR. en) 14252/09 ENFOCUSTOM 100 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Kansalaisvapauksien ja -oikeuksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 29. kesäkuuta 2001 PE 302.207/14-23 TARKISTUKSET 14-23 MIETINTÖLUONNOS: Luís Marinho (PE 302.207)

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0061 (NLE) 8112/16 JUSTCIV 69 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS luvan antamisesta tiiviimpään

Lisätiedot

Edellyttäen, että edellä mainitut valtuuskunnat poistavat varaumansa, pysyvien edustajien komiteaa ja neuvostoa pyydetään

Edellyttäen, että edellä mainitut valtuuskunnat poistavat varaumansa, pysyvien edustajien komiteaa ja neuvostoa pyydetään EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 2. kesäkuuta 2003 (04.06) (OR. en) 9771/03 EUROJUST 12 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Puheenjohtajavaltio Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto Ed. asiak.

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. toukokuuta 2019 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. toukokuuta 2019 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. toukokuuta 2019 (OR. en) 9116/19 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: JAI 490 COPEN 200 CYBER 153 DROIPEN 79 JAIEX 75 ENFOPOL 229 DAPIX 177 EJUSTICE 63 MI 420 TELECOM

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 9.12.2014 2014/2155(INI) TARKISTUKSET 1-17 Monica Macovei (PE541.595v01-00) vuosikertomuksesta 2012 EU:n taloudellisten

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.9.2014 COM(2014) 596 final 2014/0278 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan osallistumisen päättymisestä tiettyihin ennen

Lisätiedot

Suurelle valiokunnalle

Suurelle valiokunnalle HALLINTOVALIOKUNNAN LAUSUNTO 35/2005 vp Valtioneuvoston selvitys Suomen puheenjohtajakauden alustavasta asialista-arviosta Suurelle valiokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Suuri valiokunta on 11 päivänä marraskuuta

Lisätiedot

15216/17 paf/js/jk 1 DG D 1 A

15216/17 paf/js/jk 1 DG D 1 A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. joulukuuta 2017 (OR. en) 15216/17 FAUXDOC 68 ENFOPOL 590 COMIX 809 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Puheenjohtajavaltio Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea (Coreper

Lisätiedot

13525/14 tih/sas/vl 1 DG D1C

13525/14 tih/sas/vl 1 DG D1C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. lokakuuta 2014 (OR. en) 13525/14 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Ed. asiak. nro: 12707/4/14 REV 4 Asia: Pysyvien edustajien

Lisätiedot

TAVALLISEN LAINSÄÄTÄMISJÄRJESTYKSEN MUKAISEN MENETTELYN OIKEUSPERUSTAT

TAVALLISEN LAINSÄÄTÄMISJÄRJESTYKSEN MUKAISEN MENETTELYN OIKEUSPERUSTAT LIITE III TAVALLISEN LAINSÄÄTÄMISJÄRJESTYKSEN MUKAISEN MENETTELYN OIKEUSPERUSTAT 1 Oikeusperusta Kuvaus Menettelyseikkoja 1 14 art. Yleistä taloudellista etua koskevat palvelut 15 art. 3 Oikeus tutustua

Lisätiedot

A8-0316/13

A8-0316/13 18.11.2015 A8-0316/13 13 14 kohta 14. muistuttaa, että internetyhtiöillä ja palveluntarjoajilla on lakisääteinen velvollisuus tehdä yhteistyötä jäsenvaltioiden viranomaisten kanssa poistamalla kaikki laiton

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. kesäkuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. kesäkuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. kesäkuuta 2017 (OR. en) 10152/17 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 8. kesäkuuta 2017 Vastaanottaja: Valtuuskunnat Ed. asiak.

Lisätiedot

14894/16 team/msu/ts 1 DGD 1C

14894/16 team/msu/ts 1 DGD 1C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. joulukuuta 2016 (OR. en) 14894/16 JAI 1006 ENFOCUSTOM 203 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 6. joulukuuta 2016 Vastaanottaja:

Lisätiedot

17033/1/09 REV 1 eho,krl/ess,ajr/tia 1 DQPG

17033/1/09 REV 1 eho,krl/ess,ajr/tia 1 DQPG EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 4. joulukuuta 2009 (04.12) (OR. en) 17033/1/09 REV 1 POLGEN 230 CO EUR-PREP 4 ILMOITUS Lähettäjä: Puheenjohtajavaltio Vastaanottaja: Neuvosto / Eurooppa-neuvosto Asia:

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö EDUSKUNTAKIRJELMÄ UM EUR-12 Laajava Minna VASTAANOTTAJA Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta

Ulkoasiainministeriö EDUSKUNTAKIRJELMÄ UM EUR-12 Laajava Minna VASTAANOTTAJA Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta Ulkoasiainministeriö EDUSKUNTAKIRJELMÄ UM2005-03252 EUR-12 Laajava Minna 09.12.2005 VASTAANOTTAJA Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta Viite Asia Oikeus- ja sisäasiain ulkoisen toiminnan strategia U/E-tunnus:

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.9.2014 COM(2014) 595 final 2014/0277 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan osallistumisen päättymisestä tiettyihin ennen

Lisätiedot

Suurelle valiokunnalle

Suurelle valiokunnalle HALLINTOVALIOKUNNAN LAUSUNTO 43/2006 vp Valtioneuvoston selvitys komission tiedonannosta politiikan ensisijaisista tavoitteista kolmansien maiden kansalaisten laittoman maahanmuuton torjunnassa Suurelle

Lisätiedot

Euroopan unionin sisäasioiden rahastot

Euroopan unionin sisäasioiden rahastot Euroopan unionin sisäasioiden rahastot Euroopan unionin sisäasioiden rahastot EU:n rahoitusohjelmakaudelle 2014 2020 on perustettu kaksi sisäasioiden rahastoa. Sisäasioiden EU-rahastot Sisäisen turvallisuuden

Lisätiedot

10417/16 team/vpy/si 1 DG B 3A

10417/16 team/vpy/si 1 DG B 3A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. kesäkuuta 2016 (OR. en) 10417/16 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Valtuuskunnat SOC 418 GENDER 29 ANTIDISCRIM 41 FREMP

Lisätiedot

12926/16 team/hkd/jk 1 GIP 1B

12926/16 team/hkd/jk 1 GIP 1B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. lokakuuta 2016 (OR. en) 12926/16 OJ CONS 48 JAI 804 COMIX 648 ESITYSLISTAEHDOTUS Asia: EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTON 3490. istunto (oikeus ja sisäasiat) Päivä: 13. ja

Lisätiedot

6068/16 team/hkd/vb 1 DGG 1B

6068/16 team/hkd/vb 1 DGG 1B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. helmikuuta 2016 (OR. en) 6068/16 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Valtuuskunnat Ed. asiak. nro: 5783/1/16 REV 1 Asia:

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 23.2.2009 KOM(2009)81 lopullinen 2009/0023 (CNS) C6-0101/09 Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS elatusvelvoitteisiin sovellettavaa lakia koskevan pöytäkirjan tekemisestä Euroopan

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0025/1. Tarkistus

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0025/1. Tarkistus 21.2.2018 A8-0025/1 1 Johdanto-osan 3 a viite (uusi) ottaa huomioon Yhdistyneiden kansakuntien totuuden, oikeuden, korvausten ja uusiutumattomuuden takaamisen erityisraportoijan 22. heinäkuuta 2014 julkistaman

Lisätiedot

14545/15 team/vk/jk 1 DPG

14545/15 team/vk/jk 1 DPG Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. joulukuuta 2015 (OR. fr) 14545/15 OJ/CONS 70 JAI 917 COMIX 627 ESITYSLISTAEHDOTUS Asia: EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTON 3433. istunto (oikeus- ja sisäasiat) Päivä: 3. ja

Lisätiedot

Suurelle valiokunnalle

Suurelle valiokunnalle HALLINTOVALIOKUNNAN LAUSUNTO 31/2006 vp Valtioneuvoston selvitys komission tiedonannoista Haagin ohjelman arvioinnista Suurelle valiokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Suuri valiokunta on 19 päivänä heinäkuuta

Lisätiedot

Lainsäädäntökäsittelyt (Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 16 artiklan 8 kohdan mukainen julkinen käsittely)

Lainsäädäntökäsittelyt (Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 16 artiklan 8 kohdan mukainen julkinen käsittely) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. joulukuuta 2016 (OR. en) 15123/16 OJ CONS 66 JAI 1032 COMIX 796 ESITYSLISTAEHDOTUS Asia: EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTON 3508. istunto (oikeus- ja sisäasiat) Päivä: 8.

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. joulukuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. joulukuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. joulukuuta 2016 (OR. en) 15349/16 JUSTCIV 318 EJUSTICE 213 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 8. joulukuuta 2016 Vastaanottaja:

Lisätiedot

10106/19 ADD 1 1 JAI LIMITE FI

10106/19 ADD 1 1 JAI LIMITE FI Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. kesäkuuta 2019 (OR. en) 10106/19 ADD 1 LIMITE PV CONS 31 JAI 665 COMIX 303 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO (Oikeus- ja sisäasiat) 6. ja 7. kesäkuuta

Lisätiedot

Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM KVTR Yli-Vakkuri Laura Suuri valiokunta

Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM KVTR Yli-Vakkuri Laura Suuri valiokunta Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM2004-00550 KVTR Yli-Vakkuri Laura 16.11.2004 Suuri valiokunta Viite Asia E-kirjelmä luonnoksesta neuvoston päätökseksi määräenemmistöpäätöksentekoon siirtymisestä rajavalvonta-,

Lisätiedot

EUROOPAN KOMISSIO OIKEUS- JA KULUTTAJA-ASIOIDEN PÄÄOSASTO TIEDONANTO

EUROOPAN KOMISSIO OIKEUS- JA KULUTTAJA-ASIOIDEN PÄÄOSASTO TIEDONANTO EUROOPAN KOMISSIO OIKEUS- JA KULUTTAJA-ASIOIDEN PÄÄOSASTO Bryssel 18. tammikuuta 2019 REV1 korvaa 21. marraskuuta 2017 päivätyn tiedonannon TIEDONANTO YHDISTYNEEN KUNINGASKUNNAN ERO EUROOPAN UNIONISTA

Lisätiedot

Coreperia pyydetään suosittelemaan neuvostolle, että se hyväksyisi tämän ilmoituksen liitteessä olevat neuvoston päätelmät.

Coreperia pyydetään suosittelemaan neuvostolle, että se hyväksyisi tämän ilmoituksen liitteessä olevat neuvoston päätelmät. EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 11. helmikuuta 2011 (16.02) (OR. en) 6387/11 FREMP 13 JAI 101 COHOM 44 JUSTCIV 19 JURINFO 5 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Pääsihteeristö Vastaanottaja: Coreper/Neuvosto

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 25. marraskuuta 2011 (01.12) (OR. en) 17555/11 ENFOPOL 416 JAIEX 125

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 25. marraskuuta 2011 (01.12) (OR. en) 17555/11 ENFOPOL 416 JAIEX 125 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 25. marraskuuta 2011 (01.12) (OR. en) 17555/11 ENFOPOL 416 JAIEX 125 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea

Lisätiedot

Sisäministeriö E-KIRJE SM PO Taavila Hannele Suuri valiokunta

Sisäministeriö E-KIRJE SM PO Taavila Hannele Suuri valiokunta Sisäministeriö EKIRJE SM201400289 PO Taavila Hannele 14.07.2014 Suuri valiokunta Asia Komission tiedonanto Euroopan parlamentille ja neuvostolle: EU:n sisäisen turvallisuuden strategian 2010 2014 viimeinen

Lisätiedot

TARKISTUKSET 1-15. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2013/2130(INI) 17.12.2013. Lausuntoluonnos Nuno Melo. PE524.619v01-00

TARKISTUKSET 1-15. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2013/2130(INI) 17.12.2013. Lausuntoluonnos Nuno Melo. PE524.619v01-00 EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 17.12.2013 2013/2130(INI) TARKISTUKSET 1-15 Nuno Melo (PE524.605v01-00) Lissabonin sopimuksen täytäntöönpanosta

Lisätiedot

PE-CONS 56/1/15 REV 1 FI

PE-CONS 56/1/15 REV 1 FI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Strasbourg, 0. tammikuuta 06 (OR. en) 04/0339 (COD) LEX 645 PE-CONS 56//5 REV PROAPP 0 CATS 97 CODEC 84 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS TIETTYJEN

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan liitteessä neuvoston istunnossaan 6. kesäkuuta 2019 hyväksymät päätelmät uudesta hyödynnettävissä olevasta tiedosta.

Valtuuskunnille toimitetaan liitteessä neuvoston istunnossaan 6. kesäkuuta 2019 hyväksymät päätelmät uudesta hyödynnettävissä olevasta tiedosta. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. kesäkuuta 2019 (OR. en) 9720/19 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 6. kesäkuuta 2019 Vastaanottaja: Valtuuskunnat Ed. asiak.

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. heinäkuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. heinäkuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. heinäkuuta 206 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 206/026 (NLE) 8523/6 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: JAI 34 USA 23 DATAPROTECT 43 RELEX 334 NEUVOSTON PÄÄTÖS rikosten

Lisätiedot

Eurooppalaistuva rikosoikeus OTT, VT, dosentti Sakari Melander Nuorten akatemiaklubi, ma 21.11.2011

Eurooppalaistuva rikosoikeus OTT, VT, dosentti Sakari Melander Nuorten akatemiaklubi, ma 21.11.2011 Eurooppalaistuva rikosoikeus OTT, VT, dosentti Sakari Melander Nuorten akatemiaklubi, ma 21.11.2011 21.11.2011 1 Rikosoikeus kansallista vai jotakin muuta? 21.11.2011 2 Rikosoikeuden eurooppalaistuminen

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK)

Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK) Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS2017-00027 VNEUS Siivola Heli(VNK) 18.01.2017 Viite Asia Epävirallinen eurooppaministerikokous 23.-24.1.2017 EU-puheenjohtajamaa Malta järjestää epävirallisen eurooppaministerikokouksen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. maaliskuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. maaliskuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. maaliskuuta 2017 (OR. en) 7079/17 ENFOPOL 116 JAI 225 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio Valtuuskunnat Ed. asiak. nro: 7078/17 Asia: Ehdotus neuvoston

Lisätiedot

* MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0070/

* MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0070/ Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja A8-0070/2016 30.3.2016 * MIETINTÖ esityksestä neuvoston täytäntöönpanopäätökseksi hyväksynnän antamisesta Euroopan poliisivirastolle (Europol) Brasilian

Lisätiedot

Lainsäädäntökäsittelyt (Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 16 artiklan 8 kohdan mukainen julkinen käsittely)

Lainsäädäntökäsittelyt (Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 16 artiklan 8 kohdan mukainen julkinen käsittely) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. kesäkuuta 2017 (OR. en) 9814/17 OJ CONS 33 JAI 556 COMIX 405 ESITYSLISTAEHDOTUS Asia: EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTON 3546. istunto (oikeus- ja sisäasiat) Päivä: 8. ja

Lisätiedot

Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta

Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta PE513.132v01-00 5.6.2013 TARKISTUKSET 1-5 Juan Fernando López Aguilar (PE508.056v01-00) rajatylittävän lainvalvontayhteistyön

Lisätiedot

HYVÄKSYTYT TEKSTIT. P8_TA(2017)0307 Terrorismia käsittelevän erityisvaliokunnan perustaminen, sen toimivalta, jäsenmäärä ja toimikausi

HYVÄKSYTYT TEKSTIT. P8_TA(2017)0307 Terrorismia käsittelevän erityisvaliokunnan perustaminen, sen toimivalta, jäsenmäärä ja toimikausi Euroopan parlamentti 2014-2019 HYVÄKSYTYT TEKSTIT P8_TA(2017)0307 Terrorismia käsittelevän erityisvaliokunnan perustaminen, sen toimivalta, jäsenmäärä ja toimikausi Euroopan parlamentin päätös 6. heinäkuuta

Lisätiedot

VALIOKUNNAT. * tnjx*.* ^

VALIOKUNNAT. * tnjx*.* ^ EDUSKUNTA VALIOKUNNAT ASIAKIRJAVIHKO * tnjx*.* ^ Valtiopäiväasia, 19/2005 E Sivu 1/1 Lakivaliokunta Saapunut 11.04.2005 Käsittely päättynyt 14.04.2005LaVP 29/2005 vp 3 Käsittely päättynyt 23.09.2005 La

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 20. toukokuuta 2009 (29.05) (OR. en) 10140/09 CRIMORG 81 ENFOPOL 142 TRANS 211

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 20. toukokuuta 2009 (29.05) (OR. en) 10140/09 CRIMORG 81 ENFOPOL 142 TRANS 211 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 20. toukokuuta 2009 (29.05) (OR. en) 10140/09 CRIMORG 81 ENFOPOL 142 TRANS 211 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Pääsihteeristö Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2016 COM(2016) 658 final 2016/0322 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineeseen osana sisäisen turvallisuuden rahastoa liittyviä täydentäviä

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.12.2018 C(2018) 8465 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 14.12.2018, ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineen perustamisesta osana sisäisen turvallisuuden

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 22. tammikuuta 2010 (OR. en) 2010/0801 (COD) PE-CONS 1/10 DROIPEN 6 COPEN 22 CODEC 41 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: ALOITE EUROOPAN PARLAMENTIN

Lisätiedot

Schengen-alueen laajentumisen taustaa

Schengen-alueen laajentumisen taustaa MEMO/07/618 Bryssel 20. joulukuuta 2007 Schengen-alueen laajentumisen taustaa Alankomaiden, Belgian, Luxemburgin, Ranskan ja Saksan hallitukset allekirjoittivat 14. kesäkuuta 1985 luxemburgilaisessa Schengenin

Lisätiedot

Läsnä pj. Tuija Brax /vihr jäs. Esko Ahonen /kesk 1 4, 5 osittain. Petri Salo /kok Minna Sirnö /vas Timo Soini /ps 1 4

Läsnä pj. Tuija Brax /vihr jäs. Esko Ahonen /kesk 1 4, 5 osittain. Petri Salo /kok Minna Sirnö /vas Timo Soini /ps 1 4 LAKIVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 70/2004 vp Torstai 14.10.2004 kello 10.00-12.00 Läsnä pj. Tuija Brax /vihr jäs. Esko Ahonen /kesk Lasse Hautala /kesk Tatja Karvonen /kesk Petri Neittaanmäki /kesk Heli Paasio

Lisätiedot

9665/15 vp/sj/jk 1 DGD 1C

9665/15 vp/sj/jk 1 DGD 1C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. kesäkuuta 2015 (OR. en) 9665/15 ENFOPOL 135 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio Valtuuskunnat Ed. asiak. nro: 5729/2/15 REV 2 Asia: Ehdotus neuvoston

Lisätiedot

OIKEUDELLINEN YHTEISTYÖ RIKOSOIKEUDEN ALALLA

OIKEUDELLINEN YHTEISTYÖ RIKOSOIKEUDEN ALALLA OIKEUDELLINEN YHTEISTYÖ RIKOSOIKEUDEN ALALLA Nykyään yhä useammat matkustavat, työskentelevät, opiskelevat ja asuvat ulkomailla. Rikollisuudestakin on tullut yhä monitahoisempi ja kansainvälisempi ilmiö.

Lisätiedot

15184/16 pm/vp/akv 1 DGD 1C

15184/16 pm/vp/akv 1 DGD 1C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. joulukuuta 2016 (OR. en) 15184/16 ENFOPOL 455 ENV 766 ENFOCUSTOM 230 ILMOITUS Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 4.8.2016 JOIN(2016) 37 final 2016/0241 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Malesian hallituksen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma annettiin 18. lokakuuta 2017 samalla kun komissio julkaisi 11. täytäntöönpanoraportin turvallisuusunionista,

Toimintasuunnitelma annettiin 18. lokakuuta 2017 samalla kun komissio julkaisi 11. täytäntöönpanoraportin turvallisuusunionista, Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2017-00410 PO Taavila Hannele 08.12.2017 Asia Komission tiedonanto toimintasuunnitelmasta varautumisen tehostamisesta kemiallisista aineista, biologisista taudinaiheuttajista,

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B8-0477/1. Tarkistus

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B8-0477/1. Tarkistus 5.7.2017 B8-0477/1 1 1 kohta johdantokappale 1. päättää asettaa terrorismia käsittelevän erityisvaliokunnan, joka tarkoin määritellyn toimivaltansa mukaisesti: 1. päättää asettaa terrorismin vastaisen

Lisätiedot

Puheenjohtajavaltio esitti tämän jälkeen ehdotuksen neuvoston päätelmiksi eurooppalaisesta oikeusalan koulutuksesta 2.

Puheenjohtajavaltio esitti tämän jälkeen ehdotuksen neuvoston päätelmiksi eurooppalaisesta oikeusalan koulutuksesta 2. EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 19. lokakuuta 2011 (24.10) (OR. en) 15690/11 JAI 743 JUSTPEN 8 JUSTCIV 272 ILMOITUS Lähettäjä: Puheenjohtajavaltio Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 14. kesäkuuta 2002 (24.06) (OR. da) 9956/02 DROIPEN 40

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 14. kesäkuuta 2002 (24.06) (OR. da) 9956/02 DROIPEN 40 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 14. kesäkuuta 2002 (24.06) (OR. da) 9956/02 DROIPEN 40 SAATE Lähettäjä: P. Skytte Christoffersen, suurlähettiläs, pysyvä edustaja Saapunut: 13. kesäkuuta 2002 Vastaanottaja:

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 2009 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 12. marraskuuta 2004 TYÖASIAKIRJA ehdotuksesta neuvoston puitepäätökseksi eräistä rikosoikeudellisissa menettelyissä

Lisätiedot

9454/17 pm/mha/hmu 1 DGD1C

9454/17 pm/mha/hmu 1 DGD1C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. toukokuuta 2017 (OR. en) 9454/17 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Ed. asiak. nro: 9039/2/17 REV 2 Asia: Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 4. kesäkuuta 2009 (08.06) (OR. en) 10523/2/09 REV 2

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 4. kesäkuuta 2009 (08.06) (OR. en) 10523/2/09 REV 2 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 4. kesäkuuta 2009 (08.06) (OR. en) 10523/2/09 REV 2 JAI 346 COMIX 469 COTER 60 ENFOPOL 159 USA 39 ASIM 57 COHOM 126 COJUR 15 POLGEN 97 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä:

Lisätiedot

Suomen EUpuheenjohtajuuskausi

Suomen EUpuheenjohtajuuskausi Suomen EUpuheenjohtajuuskausi - Maahanmuuttopolitiikan tavoitteet Annikki Vanamo-Alho 12.3.2019 Vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen kehittämistä koskevien nykyisten strategisten suuntaviivojen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. helmikuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. helmikuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. helmikuuta 2015 (OR. en) 5860/15 POLGEN 9 JAI 60 PESC 120 COSI 13 COPS 26 ENFOPOL 29 COTER 22 SIRIS 11 FRONT 35 COPEN 26 DROIPEN 11 ECON 64 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja:

Lisätiedot

LIITTEET. asiakirjaan KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /,

LIITTEET. asiakirjaan KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.10.2016 C(2016) 6265 final ANNEX 2 LIITTEET asiakirjaan KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahastoon sekä poliisiyhteistyön, rikollisuuden

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. tammikuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. tammikuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. tammikuuta 2017 (OR. en) 10343/1/16 REV 1 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: ENFOPOL 209 JAIEX 67 COEST 161 NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS hyväksynnän antamisesta Euroopan

Lisätiedot

Valtioneuvoston EU-sihteeristö E-KIRJELMÄ VNEUS VNEUS Männistö Kaisa Eduskunta Suuri valiokunta

Valtioneuvoston EU-sihteeristö E-KIRJELMÄ VNEUS VNEUS Männistö Kaisa Eduskunta Suuri valiokunta Valtioneuvoston EU-sihteeristö E-KIRJELMÄ VNEUS2007-00893 VNEUS Männistö Kaisa 30.11.2007 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Oikeus- ja sisäasioiden monivuotinen ohjelma Haagin ohjelman jälkeiselle

Lisätiedot

KOMISSION SUOSITUS, annettu 8.6.2015, Euroopan uudelleensijoitusjärjestelmäksi

KOMISSION SUOSITUS, annettu 8.6.2015, Euroopan uudelleensijoitusjärjestelmäksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.6.2015 C(2015) 3560 final KOMISSION SUOSITUS, annettu 8.6.2015, Euroopan uudelleensijoitusjärjestelmäksi FI FI KOMISSION SUOSITUS, annettu 8.6.2015, Euroopan uudelleensijoitusjärjestelmäksi

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI VARAPUHEENJOHTAJA JACQUES BARROT N VASTAUKSET PARLAMENTIN KYSYMYKSIIN. (Oikeus-, vapaus- ja turvallisuusasiat)

EUROOPAN PARLAMENTTI VARAPUHEENJOHTAJA JACQUES BARROT N VASTAUKSET PARLAMENTIN KYSYMYKSIIN. (Oikeus-, vapaus- ja turvallisuusasiat) FI EUROOPAN PARLAMENTTI VARAPUHEENJOHTAJA JACQUES BARROT N VASTAUKSET PARLAMENTIN KYSYMYKSIIN Erityiskysymykset (Oikeus-, vapaus- ja turvallisuusasiat) 1. Vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen luomiseen

Lisätiedot

Asia EU/Direktiiviehdotus eurooppalaisen rikosrekisteritietojärjestelmän uudistamisesta (ECRIS)

Asia EU/Direktiiviehdotus eurooppalaisen rikosrekisteritietojärjestelmän uudistamisesta (ECRIS) Oikeusministeriö PERUSMUISTIO OM2016-00119 LAVO Innanen Tanja 20.05.2016 Asia EU/Direktiiviehdotus eurooppalaisen rikosrekisteritietojärjestelmän uudistamisesta (ECRIS) Kokous U/E/UTP-tunnus U 13/2016

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0392/23. Tarkistus. Tamás Meszerics Verts/ALE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0392/23. Tarkistus. Tamás Meszerics Verts/ALE-ryhmän puolesta 5.12.2018 A8-0392/23 23 8 kohta 8. kehottaa EUH:ta, komissiota, neuvostoa ja yksittäisiä jäsenvaltioita toimimaan strategisesti soveltamalla yhdennettyä lähestymistapaa ja käyttämällä kaikkia käytettävissään

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 28.11.2016 JOIN(2016) 54 final 2016/0366 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Sisäasiainministeriö E-KIRJE SM PO Taavila Hannele Suuri valiokunta

Sisäasiainministeriö E-KIRJE SM PO Taavila Hannele Suuri valiokunta Sisäasiainministeriö E-KIRJE SM2011-00624 PO Taavila Hannele 28.11.2011 Suuri valiokunta Viite Asia Komission tiedonanto Euroopan parlamentille ja neuvostolle kohti tiukempia huumausaineiden vastaisia

Lisätiedot

HENKILÖTIETOJEN SUOJA

HENKILÖTIETOJEN SUOJA HENKILÖTIETOJEN SUOJA Henkilötietojen suoja ja yksityiselämän kunnioittaminen ovat merkittäviä perusoikeuksia. Euroopan parlamentti korostaa tarvetta säilyttää tasapaino turvallisuuden lisäämisen ja ihmisoikeuksien

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Australian välisen puitesopimuksen tekemisestä

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Australian välisen puitesopimuksen tekemisestä EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 28.11.2016 JOIN(2016) 51 final 2016/0367 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. toukokuuta 2019 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. toukokuuta 2019 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. toukokuuta 2019 (OR. en) 9114/19 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: JAI 489 COPEN 199 CYBER 152 DROIPEN 78 JAIEX 74 ENFOPOL 228 DAPIX 176 EJUSTICE 62 MI 419 TELECOM

Lisätiedot

10054/12 rir/ht/ell 1 DG G 1

10054/12 rir/ht/ell 1 DG G 1 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 7. kesäkuuta 2012 (13.06) (OR. en) 10054/12 FSTR 41 POLGEN 88 REGIO 64 FC 26 ECON 417 ENV 372 TRANS 166 PECHE 171 RECH 156 JAI 340 COEST 156 ENER 178 MI 344 MAR 66 COMPET

Lisätiedot

LEHDISTÖTIEDOTE. Neuvoston 2768. istunto Oikeus- ja sisäasiat Bryssel, 4.-5. joulukuuta 2006

LEHDISTÖTIEDOTE. Neuvoston 2768. istunto Oikeus- ja sisäasiat Bryssel, 4.-5. joulukuuta 2006 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO C/06/341 15801/06 (Presse 341) LEHDISTÖTIEDOTE Neuvoston 2768. istunto Oikeus- ja sisäasiat Bryssel, 4.-5. joulukuuta 2006 Puheenjohtaja Leena LUHTANEN Suomen oikeusministeri

Lisätiedot

EU ja Välimeren maahanmuuttopaineet. EMN-seminaari 17.12.2013. Erityisasiantuntija Tuomas Koljonen SM/maahanmuutto-osasto

EU ja Välimeren maahanmuuttopaineet. EMN-seminaari 17.12.2013. Erityisasiantuntija Tuomas Koljonen SM/maahanmuutto-osasto EU ja Välimeren maahanmuuttopaineet EMN-seminaari 17.12.2013 Erityisasiantuntija Tuomas Koljonen SM/maahanmuutto-osasto 30.1.2014 Korkean tason toimintaryhmä (TFM) Perustettiin OSA-neuvostossa 8.10.2013

Lisätiedot

10139/17 team/ip/km 1 DG D 2B

10139/17 team/ip/km 1 DG D 2B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. kesäkuuta 2017 (OR. en) 10139/17 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 8. kesäkuuta 2017 Vastaanottaja: Valtuuskunnat Ed. asiak.

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 13. kesäkuuta 2012 (OR. en) 10449/12 Toimielinten välinen asia: 2011/0431 (APP) LIMITE

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 13. kesäkuuta 2012 (OR. en) 10449/12 Toimielinten välinen asia: 2011/0431 (APP) LIMITE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 3. kesäkuuta 202 (OR. en) 0449/2 Toimielinten välinen asia: 20/043 (APP) LIMITE FREMP 8 JAI 366 COSCE 7 COHOM 22 OC 292 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON ASETUS

Lisätiedot

Neuvoston puitepäätös järjestäytyneen rikollisuuden torjunnasta: miten EU:n lainsäädäntöä voidaan vahvistaa tällä alalla?

Neuvoston puitepäätös järjestäytyneen rikollisuuden torjunnasta: miten EU:n lainsäädäntöä voidaan vahvistaa tällä alalla? SISÄASIOIDEN PÄÄOSASTO TOIMIALAYKSIKKÖ C: KANSALAISOIKEUDET SEKÄ PERUSSOPIMUS-, TYÖJÄRJESTYS- JA TOIMIELINASIAT KANSALAISVAPAUDET SEKÄ OIKEUS- JA SISÄASIAT Neuvoston puitepäätös järjestäytyneen rikollisuuden

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 14.3.2014 TYÖASIAKIRJA Euroopan unionin rikosoikeudellisen yhteistyön virastosta (Eurojust) Kansalaisvapauksien

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 748. Laki

SISÄLLYS. N:o 748. Laki SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1999 Julkaistu Helsingissä 23 päivänä kesäkuuta 1999 N:o 748 752 SISÄLLYS N:o Sivu 748 Laki rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä

Lisätiedot

Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta

Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 16.4.2010 2009/2151(INI) TARKISTUKSET 1-12 Antigoni Papadopoulou (PE439.890v01-00) mietinnöstä komission tiedonannosta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.5.2017 COM(2017) 199 final 2017/0088 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineeseen osana sisäisen turvallisuuden rahastoa liittyviä täydentäviä

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS. tiettyjen vapauden, turvallisuuden ja oikeuden aluetta koskevien säädösten kumoamisesta

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS. tiettyjen vapauden, turvallisuuden ja oikeuden aluetta koskevien säädösten kumoamisesta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.11.2014 COM(2014) 713 final 2014/0337 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS tiettyjen vapauden, turvallisuuden ja oikeuden aluetta koskevien säädösten kumoamisesta

Lisätiedot

ja kokoontunut 36 artiklan komitea pani asiakirjan merkille.

ja kokoontunut 36 artiklan komitea pani asiakirjan merkille. EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 28. toukokuuta 2009 (02.06) (OR. en) 10232/1/09 REV 1 ENFOPOL 148 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea /

Lisätiedot

OIKEUDELLINEN YHTEISTYÖ RIKOSOIKEUDEN ALALLA

OIKEUDELLINEN YHTEISTYÖ RIKOSOIKEUDEN ALALLA OIKEUDELLINEN YHTEISTYÖ RIKOSOIKEUDEN ALALLA Oikeudellinen yhteistyö rikosoikeuden alalla perustuu tuomioiden ja oikeudellisten päätösten vastavuoroisen tunnustamisen periaatteeseen, ja siihen sisältyy

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto JÄRJESTÄYTYNEEN JA VAKAVAN KANSAINVÄLISEN RIKOLLISUUDEN TORJUNTAA KOSKEVA EU:N TOIMINTAPOLIITTINEN SYKLI

Euroopan unionin neuvosto JÄRJESTÄYTYNEEN JA VAKAVAN KANSAINVÄLISEN RIKOLLISUUDEN TORJUNTAA KOSKEVA EU:N TOIMINTAPOLIITTINEN SYKLI Euroopan unionin neuvosto JÄRJESTÄYTYNEEN JA VAKAVAN KANSAINVÄLISEN RIKOLLISUUDEN TORJUNTAA KOSKEVA EU:N TOIMINTAPOLIITTINEN SYKLI JÄRJESTÄYTYNEEN JA VAKAVAN KANSAINVÄLISEN RIKOLLISUUDEN TORJUNTAA KOSKEVA

Lisätiedot

11917/1/12 REV 1 ADD 1 hkd,mn/vpy/tia 1 DQPG

11917/1/12 REV 1 ADD 1 hkd,mn/vpy/tia 1 DQPG EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 4. lokakuuta 2012 (10.10) (OR. fr) Toimielinten välinen asia: 2010/0197 (COD) 11917/1/12 REV 1 ADD 1 WTO 244 FDI 20 CODEC 1777 PARLNAT 324 NEUVOSTON PERUSTELUT Asia:

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0374/22. Tarkistus. Arnaud Danjean, Manfred Weber PPE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0374/22. Tarkistus. Arnaud Danjean, Manfred Weber PPE-ryhmän puolesta 5.12.2018 A8-0374/22 22, Manfred Weber Johdanto-osan M a kappale (uusi) M a. toteaa, että parlamenttiin olisi perustettava pysyvä valiokunta, joka käsittelisi sisäistä turvallisuutta ja terrorismia, jotta

Lisätiedot

B8-0350/1. Marie-Christine Vergiat, Cornelia Ernst, Kostas Chrysogonos, Marina Albiol Guzmán, Patrick Le Hyaric GUE/NGL-ryhmän puolesta

B8-0350/1. Marie-Christine Vergiat, Cornelia Ernst, Kostas Chrysogonos, Marina Albiol Guzmán, Patrick Le Hyaric GUE/NGL-ryhmän puolesta 15.12.2014 B8-0350/1 1 Marie-Christine Vergiat, Cornelia Ernst, Kostas Chrysogonos, Marina Albiol Guzmán, Patrick Le Hyaric Johdanto-osan C a kappale (uusi) C a. katsoo, että turvallisuuspolitiikassa ei

Lisätiedot

U 1/2014 vp. Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson

U 1/2014 vp. Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson U 1/2014 vp Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi (vapautensa menettäneiden oikeusapua koskeva direktiivi) Perustuslain 96 :n 2 momentin mukaisesti

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel,. joulukuuta 05 (OR. en) 04/07 (COD) PE-CONS 54/5 PROAPP 8 CATS 95 SCHENGEN 0 COMIX 458 CODEC 8 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN

Lisätiedot

SN 1316/14 vpy/sl/mh 1 DG D 2A LIMITE FI

SN 1316/14 vpy/sl/mh 1 DG D 2A LIMITE FI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 30. tammikuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0268 (COD) SN 1316/14 LIMITE ILMOITUS Asia: Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o.../20.., annettu...,

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta *** SUOSITUSLUONNOS

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta *** SUOSITUSLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 30.1.2014 2013/0120B(NLE) *** SUOSITUSLUONNOS ehdotuksesta neuvoston päätökseksi Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden

Lisätiedot