Euroopan unionin sisäasioiden rahastot

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Euroopan unionin sisäasioiden rahastot"

Transkriptio

1 Euroopan unionin sisäasioiden rahastot

2 Euroopan unionin sisäasioiden rahastot EU:n rahoitusohjelmakaudelle on perustettu kaksi sisäasioiden rahastoa. Sisäasioiden EU-rahastot Sisäisen turvallisuuden rahasto Poliisiyhteistyön, rikollisuuden ehkäisemisen ja torjumisen sekä kriisinhallinnan rahoitusväline Ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusväline Turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahasto Rahastojen kautta pyritään kehittämään EU:n vapauden, turvallisuuden ja oikeuden aluetta. Suomen arvioidaan saavan rahastojen kautta rahoitusta ohjelmakaudella yhteensä noin 113 miljoonaa euroa. Rahastoille on laadittu kansalliset ohjelmat, joissa kuvataan yleisesti kansalliset tarpeet, tavoitteet ja suunnitellut toimet rahaston toimialalla. Kansallisissa ohjelmissa kuvattuja tarpeita, toimia ja rahoituksen jakautumista tarkennetaan kansallisissa toimeenpanoohjelmissa. Suomessa rahastojen hallinnoinnista ja valvonnasta vastaa sisäministeriö. 2

3 Sisäisen turvallisuuden rahaston tuella kehitetään ulkorajavalvontaa. KUVA: Rajavartiolaitos Turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahaston tuella kehitetään kotouttamistoimia erityisryhmien palveluntarpeet huomioiden. KUVA: Shutterstock 3

4 Rahastoja koskevat säädökset Rahastoja ohjaavat Euroopan unionin säädökset ja kansalliset säädökset. Euroopan unionin säädökset Euroopan unionin säädöksiä ovat sisäasioiden rahastoja koskeva yleisasetus (ns. horisontaaliasetus) sekä rahastokohtaiset erityisasetukset. Horisontaaliasetuksella säädetään rahastojen yleisestä täytäntöönpanosta. Rahastokohtaisissa eritysasetuksissa määritellään rahastojen tarkoitus ja soveltamisala, rahoitus ja täytäntöönpanokeinot. Turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahasto, AMIF (asetus N:o 516/2014) Poliisiyhteistyö, rikollisuuden ehkäiseminen ja torjuminen sekä kriisinhallinta, ISF-Police (asetus N:o 513/2014) Ulkorajat ja viisumipolitiikka, ISF-Borders (asetus N:o 515/2014) Horisontaaliasetus (asetus N:o 514/2014) 4

5 Kansalliset säädökset Kansallisia säädöksiä ovat laki sisäasioiden rahastoista (903/2014) ja valtioneuvoston asetus sisäasioiden rahastoista (351/2015). Laki sisältää säännökset kansallisten ohjelmien ja niitä tarkentavien kansallisten toimeenpano-ohjelmien valmistelusta, hyväksymisestä, hallinnoinnista, yhteensovittamisesta ja toimivaltaisista viranomaisista. Laissa säädetään sisäasioiden rahastojen varoista myönnettävän tuen edellytyksistä ja ehdoista, tuen hakemiseen, myöntämiseen ja maksamiseen liittyvistä menettelyistä sekä tuen valvonnasta. Valtioneuvoston asetuksella annetaan lakia tarkentavia säännöksiä, kuten säännökset kustannusten tukikelpoisuudesta sekä tuen myöntämisestä ja maksatuksesta. Laki sisäasioiden rahastoista (903/2014) Valtioneuvoston asetus sisäasioiden rahastoista (351/2015) 5

6 Turvapaikka-, maahanmuuttoja kotouttamisrahasto Turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahasto (Asylum, Migration and Integration Fund, AMIF) tukee yhteisen eurooppalaisen turvapaikkajärjestelmän kehittämistä, kolmansien maiden kansalaisten kotoutumista ja laillista maahanmuuttoa sekä paluuta. Rahastolla on kolme eritystavoitetta: 1 Pelastustoimen visio Kehittää turvapaikka- ja vastaanottomenettelyitä muun muassa parantamalla viranomaisprosesseja ja vastaanotto-olosuhteita sekä lisäämällä niihin liittyvää osaamista arvioimalla turvapaikkapolitiikkaa ja tekemällä uudelleensijoittamispolitiikasta sujuvampaa. 2 Tukea laillista maahanmuuttoa ja kotoutumista jakamalla tietoa Suomesta maahanmuuton lähtömaissa kehittämällä kotouttamistoimia erityisesti haavoittuvassa asemassa olevien osalta kehittämällä maahanmuuttohallinnon valmiuksia. 3 Tukea paluuta kehittämällä vapaaehtoista paluuta kehittämällä paluuprosessia ja paluuseen liittyvää kansainvälistä ja viranomaisten välistä yhteistyötä. 6

7 Suomen EU:lta saama rahoitusosuus Turvapaikka-, maahanmuuttoja kotouttamisrahastosta ohjelmakaudella on noin 23,5 miljoonaa euroa. Rahastoon sisältyy lisäksi erillinen uudelleensijoittamisohjelman määräraha, jota jäsenvaltiot voivat hakea sen perusteella, kuinka monta uudelleensijoitettua kiintiöpakolaista se on ottanut vastaan. Osana vastaanottojärjestelmän kehittämistä rahastosta tuetaan turvapaikanhakijoiden omaa toimintakykyä ja osallistamista turvapaikkamenettelyssä. KUVA: Euroopan unioni Turvapaikka-, maahanmuuttoja kotouttamisrahastosta tuettavien hankkeiden avulla pyritään edistämään kolmansista maista tulevien maahanmuuttajien ja vastaanottavan yhteiskunnan välistä vuorovaikutusta. KUVA: Euroopan unioni 7

8 Sisäisen turvallisuuden rahasto Sisäisen turvallisuuden rahastosta (Internal Security Fund, ISF) tuetaan toimia, jotka liittyvät unionin ulkorajoihin ja viisumipolitiikkaan tai poliisiyhteistyöhön, rikollisuuden ehkäisemiseen ja torjumiseen sekä kriisien ja riskien hallintaan. Ulkorajoja ja viisumipolitiikkaa koskevalla rahoitusvälineellä on 3 erityistavoitetta: 1 Pelastustoimen visio Tukea yhteistä viisumipolitiikkaa, edistää laillista maahantuloa ja ehkäistä laitonta maahanmuuttoa kehittämällä kansallisia valmiuksia, toimeenpanna unionin säännöstöä ja kehittää konsuliyhteistyötä. 2 Tukea rajavalvontaa vastaamalla valvonnan haasteisiin ja parantamalla valvonnan suorituskykyä. 3 Tarjota operatiivista tukea mm. tietojärjestelmien ylläpitoon, henkilöstöön sekä alusten ja muiden kulkuvälineiden huoltoon ja ylläpitoon liittyen. 8

9 Poliisiyhteistyötä, rikollisuuden ehkäisemistä ja torjumista sekä kriisinhallintaa koskevalla rahoitusvälineellä on 2 erityistavoitetta: 1 Tukea mm. terrorismin, järjestäytyneen ja vakavan rikollisuuden sekä radikalisoitumisen ehkäisemistä ja torjuntaa. 2 Suojella henkilöitä ja infrastruktuuria erilaisilta uhkilta, kehittää eri viranomaisten valmiustoimia. Suomen perusrahoitusosuus sisäisen turvallisuuden rahastosta ohjelmakaudella on noin 52,6 miljoonaa euroa. Rahastoon sisältyy lisäksi erityistoimia, joiden rahoituksesta päättää Euroopan komissio. Sisäisen turvallisuuden rahaston ohjelman tavoitteissa korostuu viranomaisyhteistyön kehittäminen. KUVA: Rajavartiolaitos 9

10 Tuen hakeminen Rahastoista voi hakea rahoitusta vuosittain järjestettävien avoimien hakujen kautta. Hakukierroksista ilmoitetaan rahastojen verkkosivuilla, erilaisten jakelulistojen kautta sekä suurimmissa suomen- ja ruotsinkielisissä sanomalehdissä. Hakujen yhteydessä järjestetään koulutusta ja neuvontaa rahastojen sisällöistä ja hakumenettelyistä. Rahastoista voidaan myöntää tukea pääsääntöisesti enintään 75 prosenttia hankkeen tai toiminnan tukikelpoisista kustannuksista. Tietyissä erityistapauksissa myönnettävä rahoitus voi olla enintään 90 tai 100 prosenttia. Hakijana voivat olla julkis- tai yksityisoikeudelliset oikeushenkilöt. Yksityishenkilöt eivät voi hakea rahoitusta. Hankkeen tulee saada rahoitusta rahaston lisäksi myös muualta. Toiminnot, joihin rahoitusta voi hakea, on kuvattu rahastojen kansallisessa ohjelmassa ja toimeenpano-ohjelmassa. Valintaperusteet määritellään rahaston toimeenpano-ohjelmassa sekä hakuun liittyvässä ohjeistuksessa. Rahoituksen hakeminen tapahtuu sähköisen EUSA-järjestelmän kautta. Myös hankkeiden ja toiminnan hallinnointi tapahtuu EUSA-järjestelmän avulla. Rahoitusta myönnetään kerrallaan enintään kolmeksi vuodeksi. Tukea myönnetään joko hanketukena tai toimintatukena. Yleistä toiminta-avustusta rahastoista ei myönnetä. 10

11 Tuen hakuprosessi: Hankkeen valmistelu Hankkeen ideointi ja suunnittelu Hankkeen yhteistyökumppanien kartoitus ja yhteisrahoituksen (kansallinen rahoitus) varmistaminen Katso-tunnisteen hankkiminen Hakuohjeisiin perehtyminen ja hakukoulutukset Pelastustoimen visio Rahoituksen hakeminen EUSA-järjestelmässä Hakuaika 4 6 viikkoa Pelastustoimen visio Hakemuksen käsittely sisäministeriössä Hakemuksen tekninen ja sisällöllinen arviointi Esitys tuen myöntämisestä Tukipäätöksen valmistelu Hankekohtainen tukipäätös Lisätiedot eusa@intermin.fi 11

12 PL 26, Valtioneuvosto PB 26, Statsrådet KANNEN KUVAT: Lähde, kuvaaja - kuva-aihe Shutterstock - EU-lippu Risto Silvola, Tulli - viranomaiset Shutterstock - nainen ja passi

Helsinki 9.6.2015 Iikka Saunamäki. Sisäasioiden EU-rahastot ohjelmakaudella 2014-2020

Helsinki 9.6.2015 Iikka Saunamäki. Sisäasioiden EU-rahastot ohjelmakaudella 2014-2020 Helsinki 9.6.2015 Iikka Saunamäki Sisäasioiden EU-rahastot ohjelmakaudella 2014-2020 Yleistä rahastoista Euroopan sisäasioiden rahastoihin kuuluvat: Turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahasto (AMIF)

Lisätiedot

Turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahasto AMIF Hakukoulutukset 15.-17.6.2015

Turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahasto AMIF Hakukoulutukset 15.-17.6.2015 Turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahasto AMIF Hakukoulutukset 15.-17.6.2015 Helsinki, Tampere, Oulu 15.- 17.6.2015 Iikka Saunamäki, Kristiina Mauriala, Elina Sillanpää Esityksen sisältö Rahastojen

Lisätiedot

Helsinki 19.5.2015 Iikka Saunamäki. Sisäasioiden EU-rahastot ohjelmakaudella 2014-2020

Helsinki 19.5.2015 Iikka Saunamäki. Sisäasioiden EU-rahastot ohjelmakaudella 2014-2020 Helsinki 19.5.2015 Iikka Saunamäki Sisäasioiden EU-rahastot ohjelmakaudella 2014-2020 Esityksen sisältö Yleistä rahastoista Turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahasto (eng. Asulym, Migration and

Lisätiedot

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5) 42/

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5) 42/ Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5) 105 Lausunto luonnoksesta sisäisen turvallisuuden rahaston kansalliseksi toimenpano-ohjelmaksi 2014-2020 HEL 2014-008586 T 02 05 02 Päätös Päätöksen perustelut

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 903/2014 Laki. sisäasioiden rahastoista. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku

SÄÄDÖSKOKOELMA. 903/2014 Laki. sisäasioiden rahastoista. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 12 päivänä marraskuuta 2014 903/2014 Laki sisäasioiden rahastoista Annettu Helsingissä 7 päivänä marraskuuta 2014 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

Lisätiedot

Turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahasto AMIF Hakukoulutukset Helsinki, Webex Iikka Saunamäki, Kristiina Mauriala

Turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahasto AMIF Hakukoulutukset Helsinki, Webex Iikka Saunamäki, Kristiina Mauriala Turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahasto AMIF Hakukoulutukset 2.-3.2.2016 Helsinki, Webex 2.- 3.2.2016 Iikka Saunamäki, Kristiina Mauriala Esityksen sisältö Rahastojen esittely Syksyn 2015 haun

Lisätiedot

Maahanmuuton haasteet ja AMIFrahoitusmahdollisuudet. Hotelli Arthur Kristiina Mauriala, Iikka Saunamäki

Maahanmuuton haasteet ja AMIFrahoitusmahdollisuudet. Hotelli Arthur Kristiina Mauriala, Iikka Saunamäki Maahanmuuton haasteet ja AMIFrahoitusmahdollisuudet Hotelli Arthur 15.6.2016 Kristiina Mauriala, Iikka Saunamäki Erityistavoite 1 Yhteisen eurooppalaisen turvapaikkajärjestelmän vahvistaminen ja kehittäminen

Lisätiedot

HE 173/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sisäasioiden rahastoista annetun lain muuttamisesta

HE 173/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sisäasioiden rahastoista annetun lain muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sisäasioiden rahastoista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sisäasioiden rahastoista annettua lakia.

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2016 COM(2016) 658 final 2016/0322 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineeseen osana sisäisen turvallisuuden rahastoa liittyviä täydentäviä

Lisätiedot

Turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahasto AMIF Hakukoulutukset Helsinki Iikka Saunamäki, Kristiina Mauriala,

Turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahasto AMIF Hakukoulutukset Helsinki Iikka Saunamäki, Kristiina Mauriala, Turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahasto AMIF Hakukoulutukset 6.-7.9.2016 Helsinki 6.- 7.9.2016 Iikka Saunamäki, Kristiina Mauriala, Esityksen sisältö Rahastojen esittely Mihin tukea voi hakea

Lisätiedot

Kotoisa -hanke. Kotoutumispalvelut

Kotoisa -hanke. Kotoutumispalvelut Kotoisa -hanke Kotoutumispalvelut AMIF Turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahasto Sisäministeriö on vastuuviranomainen Rahasto (engl. Asylum, Migration and Integration Fund) perustettiin EU-rahoitusohjelmakaudelle

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.5.2017 COM(2017) 199 final 2017/0088 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineeseen osana sisäisen turvallisuuden rahastoa liittyviä täydentäviä

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.12.2018 C(2018) 8465 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 14.12.2018, ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineen perustamisesta osana sisäisen turvallisuuden

Lisätiedot

Hakijan opas. Sisäisen turvallisuuden rahasto

Hakijan opas. Sisäisen turvallisuuden rahasto Hakijan opas Sisäisen turvallisuuden rahasto 0 Sisällys... 0 OSA I HAKIJALLE... 3 1.1. Oppaan tarkoitus... 3 1.2 Euroopan unionin sisäasioiden rahastot ja niiden rahoitusosuudet... 3 Sisäisen turvallisuuden

Lisätiedot

EU:n sisäasioiden monivuotinen rahoituskehys

EU:n sisäasioiden monivuotinen rahoituskehys 15.11.2012 EU:n sisäasioiden monivuotinen rahoituskehys 2014-2020 Nykytilanne sisäasioiden EUrahoituksessa Kokonaisbudjetti vuosille 2007-2013: 6 449 milj. euroa Rahoitus jakautuu neljään SOLID-rahastoon

Lisätiedot

Erityistavoite 1 - Yhteisen viisumipolitiikan tukeminen

Erityistavoite 1 - Yhteisen viisumipolitiikan tukeminen Hakuilmoituksen liite 1 (5) 2.10.2018 Haettavan t sisäisen turvallisuuden rahaston kansallisissa tavoitteissa 2.10. 26.10.2018 haussa n kansallisessa toimeenpano-ohjelmassa on määritelty rahaston kansalliset

Lisätiedot

EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI SISÄASIOIDEN RAHASTOISTA

EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI SISÄASIOIDEN RAHASTOISTA 1 SISÄMINISTERIÖ MUISTIO Kansainvälisten asioiden yksikkö 7.10.2014 EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI SISÄASIOIDEN RAHASTOISTA 1. Yleistä Sisäasioiden rahastojen ohjelmakautta 2014 2020 varten annetuissa

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2016 COM(2016) 659 final 2016/0323 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineeseen osana sisäisen turvallisuuden rahastoa liittyviä täydentäviä

Lisätiedot

Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta *** SUOSITUSLUONNOS

Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta *** SUOSITUSLUONNOS Euroopan parlamentti 2014-2019 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 14.3.2017 2016/0322(NLE) *** SUOSITUSLUONNOS ehdotuksesta neuvoston päätökseksi ulkorajojen ja viisumipolitiikan

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.7.2014 C(2014) 5308 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 30.7.2014, yleisölle suunnattavista tiedotus- ja julkistamistoimenpiteistä sekä tuensaajille suunnattavista

Lisätiedot

TARKISTUKSET esittäjä(t): Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta

TARKISTUKSET esittäjä(t): Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 27.11.2018 A8-0370/ 001-014 TARKISTUKSET 001-014 esittäjä(t): Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta Mietintö Miriam Dalli A8-0370/2018 Neuvoston päätösten (EU) 2015/1523 ja (EU) 2015/1601

Lisätiedot

Hakijan opas. Turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahasto

Hakijan opas. Turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahasto Hakijan opas Turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahasto 0 Sisällys OSA I HAKIJALLE... 3 1.1. Oppaan tarkoitus... 3 1.2 Euroopan unionin sisäasioiden rahastot ja niiden rahoitusosuudet... 3 Turvapaikka-,

Lisätiedot

LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 1 VUODEN 2016 YLEISEEN TALOUSARVIOON. Uusi väline hätätilanteen tuen antamiseksi unionin sisällä

LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 1 VUODEN 2016 YLEISEEN TALOUSARVIOON. Uusi väline hätätilanteen tuen antamiseksi unionin sisällä EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.3.2016 COM(2016) 152 final LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 1 VUODEN 2016 YLEISEEN TALOUSARVIOON Uusi väline hätätilanteen tuen antamiseksi unionin sisällä FI FI Euroopan komissio

Lisätiedot

LIITTEET. asiakirjaan KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /,

LIITTEET. asiakirjaan KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.10.2016 C(2016) 6265 final ANNEX 2 LIITTEET asiakirjaan KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahastoon sekä poliisiyhteistyön, rikollisuuden

Lisätiedot

Ville Similä. Sisäisen turvallisuuden rahasto (ISF) Hakukoulutus

Ville Similä. Sisäisen turvallisuuden rahasto (ISF) Hakukoulutus Ville Similä Sisäisen turvallisuuden rahasto (ISF) Hakukoulutus 2.2.-3.2.2016 Esityksen sisältö Rahastojen esittely Mihin tukea voi hakea Tuen saajat Hankkeen rahoitus Valinta- ja myöntämisperusteet Tukikelpoiset

Lisätiedot

Turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahaston kansallinen toimeenpano-ohjelma

Turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahaston kansallinen toimeenpano-ohjelma Turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahaston kansallinen toimeenpano-ohjelma luonnosversio 19.12.2014 Sisällys 1. Johdanto... 3 1.1 Yleistä... 4 1.2 Yhteistyö... 6 1.3. Yhteensovittaminen... 6 2.

Lisätiedot

Hakijan opas. Turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahasto

Hakijan opas. Turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahasto Hakijan opas Turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahasto päivitetty 5.9.2016 0 Sisällys OSA I HAKIJALLE... 3 1.1. Oppaan tarkoitus... 3 1.2 Euroopan unionin sisäasioiden rahastot ja niiden rahoitusosuudet...

Lisätiedot

Uusi rahoituslaki ja soveltaminen. Hallitusneuvos Tuula Manelius AKY/Aluestrategiaryhmä

Uusi rahoituslaki ja soveltaminen. Hallitusneuvos Tuula Manelius AKY/Aluestrategiaryhmä Uusi rahoituslaki ja soveltaminen Hallitusneuvos Tuula Manelius AKY/Aluestrategiaryhmä Rahoituslaki ja rahoitusasetus Laki eräiden työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan ohjelmien ja hankkeiden rahoittamisesta

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.10.2018 COM(2018) 719 final 2018/0371 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 516/2014 muuttamisesta siltä

Lisätiedot

Loppuraportti. Sisäasioiden rahastojen lainsäädännön muutostarpeita tarkasteleva työryhmä

Loppuraportti. Sisäasioiden rahastojen lainsäädännön muutostarpeita tarkasteleva työryhmä Loppuraportti Sisäasioiden rahastojen lainsäädännön muutostarpeita tarkasteleva työryhmä Luonnos 30.6.2017 Sisällys Loppuraportti... 2 LIITE 1 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sisäasioiden rahastoista

Lisätiedot

Kotouttamisrahasto. Vuosiohjelma 2009

Kotouttamisrahasto. Vuosiohjelma 2009 Kotouttamisrahasto Vuosiohjelma 2009 TOIMILINJA A1. Haavoittuvassa asemassa olevien kolmansien maiden kansalaisten tukeminen TOIMILINJA A2. Innovatiiviset neuvonnan ja kotoutumisen mallit TOIMILINJA B3

Lisätiedot

AMIF-rahoituksen hyödyntäminen Maahanmuuttovirastossa

AMIF-rahoituksen hyödyntäminen Maahanmuuttovirastossa AMIF-rahoituksen hyödyntäminen Maahanmuuttovirastossa Visio 2017 Maahanmuutosta kansalaisuuteen johtava asiantuntija, yhteistyökumppani ja palveluosaaja Toiminta-ajatus Maahanmuuttovirasto on maahanmuutto-,

Lisätiedot

Ville Similä. Sisäisen turvallisuuden rahasto (ISF) Hakukoulutus

Ville Similä. Sisäisen turvallisuuden rahasto (ISF) Hakukoulutus Ville Similä Sisäisen turvallisuuden rahasto (ISF) Hakukoulutus 6.9.2017 Esityksen sisältö Rahastojen esittely Mihin tukea voi hakea Tuen saajat Hankkeen rahoitus Valinta- ja myöntämisperusteet Tukikelpoiset

Lisätiedot

Ohje turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahaston indikaattoreista

Ohje turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahaston indikaattoreista Ohje turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahaston indikaattoreista Hankkeen toteutuksen aikana sen tuloksista kerätään indikaattoritietoja. Indikaattorit on määritelty rahaston perustamisasetuksessa

Lisätiedot

Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään sisäasioiden rahastoista annetun lain ( /201 ) nojalla:

Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään sisäasioiden rahastoista annetun lain ( /201 ) nojalla: LUONNOS 7.10.2014 Valtioneuvoston asetus sisäasioiden rahastoista Annettu Helsingissä päivänä kuuta 201 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään sisäasioiden rahastoista annetun lain ( /201 ) nojalla:

Lisätiedot

Turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahasto AMIF Sisäisen turvallisuuden rahasto ISF

Turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahasto AMIF Sisäisen turvallisuuden rahasto ISF Turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahasto AMIF Sisäisen turvallisuuden rahasto ISF Hakukoulutus 4.9.2018 Iikka Saunamäki, Ville Similä, Elina Sillanpää Hakukoulutuksen tavoite Antaa käsitys rahastojen

Lisätiedot

EAKR-RAHOITUKSEN HAKU 12.2.2016 MENNESSÄ

EAKR-RAHOITUKSEN HAKU 12.2.2016 MENNESSÄ EAKR-RAHOITUKSEN HAKU 12.2.2016 MENNESSÄ Pirkanmaan liitossa on haettavana tukea Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelman toimintalinjojen 1 ja 2 mukaisille hankkeille. Rahoitettavaksi

Lisätiedot

Kansainvälinen yhteistyö rahastokaudella Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö

Kansainvälinen yhteistyö rahastokaudella Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö Kansainvälinen yhteistyö rahastokaudella 2021-27 Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö 22.1.2019 EU-valmistelun tilannekatsaus Rahoituskehykset 2021-2027 (MFF) - Esityksessä 2.5.2018 suuri leikkaus

Lisätiedot

HE 112/2014 vp. ja muista kansallisten ohjelmien hallinnointiin

HE 112/2014 vp. ja muista kansallisten ohjelmien hallinnointiin Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sisäasioiden rahastoista ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki sisäasioiden rahastoista. Sisäasioiden ohjelmakaudella 2014 2020

Lisätiedot

Loppuraportti. Sisäasioiden rahastojen lainsäädännön muutostarpeita tarkasteleva työryhmä

Loppuraportti. Sisäasioiden rahastojen lainsäädännön muutostarpeita tarkasteleva työryhmä Loppuraportti Sisäasioiden rahastojen lainsäädännön muutostarpeita tarkasteleva työryhmä 12.10.2017 Sisällys Loppuraportti... 2 LIITE 1 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sisäasioiden rahastoista annetun

Lisätiedot

Hallinnointiopas. Turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahasto Sisäisen turvallisuuden rahasto

Hallinnointiopas. Turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahasto Sisäisen turvallisuuden rahasto Hallinnointiopas Turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahasto Sisäisen turvallisuuden rahasto Päivitetty 25.4.2018 Sisällys 1 JOHDANTO... 4 1.1. Oppaan tarkoitus... 4 1.2 Euroopan unionin sisäasioiden

Lisätiedot

Hallinnointiopas. Turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahasto Sisäisen turvallisuuden rahasto

Hallinnointiopas. Turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahasto Sisäisen turvallisuuden rahasto Hallinnointiopas Turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahasto Sisäisen turvallisuuden rahasto PÄIVITETTY 23.1.2019 Sisällys 1 JOHDANTO... 4 1.1. Oppaan tarkoitus... 4 1.2 Euroopan unionin sisäasioiden

Lisätiedot

Hallinnointiopas. Turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahasto Sisäisen turvallisuuden rahasto

Hallinnointiopas. Turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahasto Sisäisen turvallisuuden rahasto Hallinnointiopas Turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahasto Sisäisen turvallisuuden rahasto Päivitetty 19.4.2016 Sisällys 1 JOHDANTO... 4 1.1. Oppaan tarkoitus... 4 1.2 Euroopan unionin sisäasioiden

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.10.2018 C(2018) 7044 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 30.10.2018, Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston (maaseuturahasto) tuesta maaseudun kehittämiseen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.5.2016 COM(2016) 304 final 2016/0157 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS viisumien myöntämisen helpottamisesta tehdyn Euroopan unionin ja Georgian välisen sopimuksen mukaisesti

Lisätiedot

Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään sisäasioiden rahastoista annetun lain ( /201 ) nojalla:

Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään sisäasioiden rahastoista annetun lain ( /201 ) nojalla: LUONNOS 7.10.2014 Valtioneuvoston asetus sisäasioiden rahastoista Annettu Helsingissä päivänä kuuta 201 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään sisäasioiden rahastoista annetun lain ( /201 ) nojalla:

Lisätiedot

LUONNOS Laissa säädettäisiin kansallisten ohjelmien hallinnoinnissa toimivaltaisista viranomaisista

LUONNOS Laissa säädettäisiin kansallisten ohjelmien hallinnoinnissa toimivaltaisista viranomaisista 2 LUONNOS 14.3.2014 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sisäasioiden rahastoista ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki sisäasioiden rahastoista. Sisäasioiden ohjelmakaudella

Lisätiedot

UUSIUTUVAN ENERGIAN RATKAISUT. Hamina Kaakkois-Suomen ELY- keskus, Ilpo Kinttula, asiantuntija, energia 1

UUSIUTUVAN ENERGIAN RATKAISUT. Hamina Kaakkois-Suomen ELY- keskus, Ilpo Kinttula, asiantuntija, energia 1 UUSIUTUVAN ENERGIAN RATKAISUT Hamina 12.3.2013 1 Energiatuki Työ- ja elinkeinoministeriö / ELY- keskus voi hankekohtaisen harkinnan perusteella myöntää yrityksille, kunnille ja muille yhteisöille energiatukea

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 7 päivänä huhtikuuta /2015 Valtioneuvoston asetus. sisäasioiden rahastoista

Julkaistu Helsingissä 7 päivänä huhtikuuta /2015 Valtioneuvoston asetus. sisäasioiden rahastoista SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 7 päivänä huhtikuuta 2015 351/2015 Valtioneuvoston asetus sisäasioiden rahastoista Annettu Helsingissä 2 päivänä huhtikuuta 2015 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti

Lisätiedot

Suomen EUpuheenjohtajuuskausi

Suomen EUpuheenjohtajuuskausi Suomen EUpuheenjohtajuuskausi - Maahanmuuttopolitiikan tavoitteet Annikki Vanamo-Alho 12.3.2019 Vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen kehittämistä koskevien nykyisten strategisten suuntaviivojen

Lisätiedot

Turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahasto AMIF esittäytyy ELY-keskuksissa

Turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahasto AMIF esittäytyy ELY-keskuksissa Turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahasto AMIF esittäytyy ELY-keskuksissa Vaasa 7.3., Kuopio 21.3., Rovaniemi 23.3.2017 Kristiina Mauriala ja Iikka Saunamäki Esityksen sisältö Rahaston esittely

Lisätiedot

HE 47/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Energiavirastosta annetun lain 1 :n muuttamisesta

HE 47/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Energiavirastosta annetun lain 1 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Energiavirastosta annetun lain 1 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Energiavirastosta annettua lakia siten, että

Lisätiedot

TUKI UUSIUTUVAN ENERGIAN INVESTOINTEIHIN. Lappeenranta Pirkanmaan ELY- keskus, Ilpo Kinttula, asiantuntija, energia 1

TUKI UUSIUTUVAN ENERGIAN INVESTOINTEIHIN. Lappeenranta Pirkanmaan ELY- keskus, Ilpo Kinttula, asiantuntija, energia 1 TUKI UUSIUTUVAN ENERGIAN INVESTOINTEIHIN Lappeenranta 26.05.2016 Pirkanmaan ELY- keskus, Ilpo Kinttula, asiantuntija, energia 1 Energiatuki Työ- ja elinkeinoministeriö / ELY- keskus voi hankekohtaisen

Lisätiedot

Meripolitiikan rahoitus Euroopan meri- ja kalatalousrahastossa. EU-erityisasiantuntija Jussi Soramäki Valtioneuvoston kanslia

Meripolitiikan rahoitus Euroopan meri- ja kalatalousrahastossa. EU-erityisasiantuntija Jussi Soramäki Valtioneuvoston kanslia Meripolitiikan rahoitus Euroopan meri- ja kalatalousrahastossa EU-erityisasiantuntija Jussi Soramäki Valtioneuvoston kanslia EMKR varojen jakauma Komissio: - 650 milj. euroa, josta meripolitiikka noin

Lisätiedot

Varainhoito-osasto 30.5.2014 Dnro 3637/54/2014 Tukien maksatusyksikkö

Varainhoito-osasto 30.5.2014 Dnro 3637/54/2014 Tukien maksatusyksikkö Varainhoito-osasto 30.5.2014 Dnro 3637/54/2014 Tukien maksatusyksikkö ELY-keskukset Vuoden 2014 maatalousyrittäjien opintorahaa (2521) koskevien hakemusten käsittelyssä noudatettavista menettelyistä Liitteenä

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.12.2018 C(2018) 8841 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS, annettu 12.12.2018, Ruotsin ja Suomen yhteistyöohjelman Interreg V-A Ruotsi-Suomi-Norja (Pohjoinen), johon Norja

Lisätiedot

EAKR-RAHOITUKSEN HAKU 1.9.2014 MENNESSÄ

EAKR-RAHOITUKSEN HAKU 1.9.2014 MENNESSÄ EAKR-RAHOITUKSEN HAKU 1.9.2014 MENNESSÄ Pirkanmaan liitossa on haettavana Pohjanmaan liiton rahoituskehyksestä 880 000 euroa EU-tukea toimintalinjan 2 uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. heinäkuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. heinäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. heinäkuuta 2015 (OR. en) 11130/15 ASIM 62 RELEX 633 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Valtuuskunnat Ed. asiak. nro: 10830/2/15 REV 2 ASIM

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 9. huhtikuuta 207 (OR. en) 206/025 (COD) PE-CONS 3/7 VISA 8 COEST 55 COMIX 62 CODEC 295 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. helmikuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. helmikuuta 2016 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. helmikuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0314 (NLE) 5626/16 LIMITE PUBLIC ASIM 9 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Ruotsin

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.4.2017 C(2017) 2145 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 5.4.2017, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 514/2014 soveltamissäännöistä vuotuista

Lisätiedot

Haettavan tuen määrät sisäisen turvallisuuden rahaston kansallisissa tavoitteissa haussa

Haettavan tuen määrät sisäisen turvallisuuden rahaston kansallisissa tavoitteissa haussa 1.10.2019 Haettavan t sisäisen turvallisuuden rahaston kansallisissa tavoitteissa 1.10. 31.10.2019 haussa Sisäisen turvallisuuden rahaston kansallisessa toimeenpano-ohjelmassa on määritelty rahaston kansalliset

Lisätiedot

Katsaus AMIF-rahaston tuloksiin

Katsaus AMIF-rahaston tuloksiin Katsaus AMIF-rahaston tuloksiin 16.2.2016 AMIF-haku syksy 2015, yhteenveto 75 hakemusta 64 perusrahoitukseen kohdistunutta 11 uudelleensijoittamiseen määrärahaan kohdistunutta Haettiin EU-rahoitusta yhteensä

Lisätiedot

Luovaa osaamista. Valtteri Karhu

Luovaa osaamista. Valtteri Karhu Luovaa osaamista Valtteri Karhu OKM:n valtakunnalliset toimenpidekokonaisuudet rakennerahasto-ohjelmassa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus 1. Osuvaa osaamista 2. Kotona Suomessa (OKM ja TEM) 3. Osallistamalla

Lisätiedot

Yritysrahoitus ohjelmakaudella 2014-2020

Yritysrahoitus ohjelmakaudella 2014-2020 Yritysrahoitus ohjelmakaudella 2014-2020 Uuden rakennerahastokauden infotilaisuus 13.3.2014 Jouko Lankinen/ Juha Linden Kaakkois-Suomen ELY-keskus 13.3.2014 Sisältö: Yritysrahoituksen suuntaamisen perusteet

Lisätiedot

Turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahaston kansallinen toimeenpanoohjelma

Turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahaston kansallinen toimeenpanoohjelma Turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahaston kansallinen toimeenpanoohjelma 2014 2020 Päivitetty 28.4.2016 Sisällys 1. Johdanto... 4 1.1 Yleistä... 4 1.2 Kuvaus ohjelman valmisteluvaiheista ja valmisteluun

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Εhdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Εhdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Εhdotus: Bryssel 21.4.2009 KOM(2009) 195 lopullinen 2009/0058 (COD) C7-0042/09 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS vakautusvälineen perustamisesta annetun asetuksen (EY)

Lisätiedot

/01.02/2017

/01.02/2017 A mmm.fi LAUSUNTOPYYNTÖ 227239 1(2) 1.2.2017 197/01.02/2017 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI PERUSTUESTA, VIHERRYTTÄMISTUESTA JA NUOREN VILJELIJÄN TUESTA ANNETUN

Lisätiedot

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Yritys- ja alueosasto

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Yritys- ja alueosasto TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Yritys- ja alueosasto 2.3.2017 EUROOPAN ALUEELLINEN YHTEISTYÖ -TAVOITETTA 2014 2020 TOTEUTTAVIEN RAJAT YLITTÄVÄN YHTEISTYÖN OHJELMIEN VUODEN 2017 VALTION RAHOITUSOSUUDEN

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Koulutusrahastosta annettua lakia. Ammattitutkintostipendin myöntämisen edellytyksiä

Lisätiedot

Suurelle valiokunnalle

Suurelle valiokunnalle HALLINTOVALIOKUNNAN LAUSUNTO 40/2005 vp Valtioneuvoston selvitys ehdotuksesta oikeusja sisäasioiden rahoitusohjelmiksi 2007 2013 Suurelle valiokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Suuri valiokunta on 28 päivänä

Lisätiedot

Turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahaston kansallinen toimeenpanoohjelma

Turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahaston kansallinen toimeenpanoohjelma Turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahaston kansallinen toimeenpanoohjelma 2014 2020 1 Sisällys 1. Johdanto... 4 1.1 Yleistä... 4 1.2 Kuvaus ohjelman valmisteluvaiheista ja valmisteluun osallistuneista

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Koulutusrahastosta annettua lakia. Ammattitutkintostipendin myöntämisen edellytyksiä

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2018-00413 KVY Saunamäki Iikka(SM) 29.10.2018 Asia Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 516/2014 muuttamisesta

Lisätiedot

ottavat huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 78 artiklan 2 kohdan sekä 79 artiklan 2 ja 4 kohdan,

ottavat huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 78 artiklan 2 kohdan sekä 79 artiklan 2 ja 4 kohdan, L 150/168 Euroopan unionin virallinen lehti 20.5.2014 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU) N:o 516/2014, annettu 16 päivänä huhtikuuta 2014, turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahaston

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.7.2017 COM(2017) 384 final 2017/0162 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Armenian tasavallan välisen viisumien myöntämisen helpottamista koskevan sopimuksen

Lisätiedot

Viestintä ja EU-näkyvyys. Noora Vahervaara EUSA-rahastojen hallinnointikoulutus

Viestintä ja EU-näkyvyys. Noora Vahervaara EUSA-rahastojen hallinnointikoulutus Viestintä ja EU-näkyvyys Noora Vahervaara 21.5.2019 EUSA-rahastojen hallinnointikoulutus Viestinnästä puhutaan paljon - miksi se on tärkeää? Viestintä lisää toiminnan ymmärrettävyyttä, hyväksyttävyyttä

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B8-0477/1. Tarkistus

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B8-0477/1. Tarkistus 5.7.2017 B8-0477/1 1 1 kohta johdantokappale 1. päättää asettaa terrorismia käsittelevän erityisvaliokunnan, joka tarkoin määritellyn toimivaltansa mukaisesti: 1. päättää asettaa terrorismin vastaisen

Lisätiedot

Turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahasto AMIF Hakukoulutus Helsinki Iikka Saunamäki, Kristiina Mauriala

Turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahasto AMIF Hakukoulutus Helsinki Iikka Saunamäki, Kristiina Mauriala Turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahasto AMIF Hakukoulutus 6.9.2017 Helsinki 6.9.2017 Iikka Saunamäki, Kristiina Mauriala Hakukoulutuksen tavoite Opastaa laadukkaan ja ohjelmanmukaisen hakemuksen

Lisätiedot

Tuen tarkoitus. ULKOMINISTERIÖ Viestintäosasto VIE-20/Eurooppatiedotus Marraskuu 2018

Tuen tarkoitus. ULKOMINISTERIÖ Viestintäosasto VIE-20/Eurooppatiedotus Marraskuu 2018 ULKOMINISTERIÖ Viestintäosasto VIE-20/Eurooppatiedotus Marraskuu 2018 VALTIONAVUSTUKSET KANSALAISJÄRJESTÖJEN EUROOPPA- TIEDOTTAMISEEN VUONNA 2019 HAKUOHJEET Valtion vuoden 2019 talousarvioesitykseen on

Lisätiedot

Turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahasto AMIF. AMIF työpajat Kristiina Mauriala

Turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahasto AMIF. AMIF työpajat Kristiina Mauriala Turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahasto AMIF AMIF työpajat 15.6.2017 Kristiina Mauriala Turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahasto (AMIF) Turvapaikka- ja vastaanottomenettelyiden kehittäminen

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 9. lokakuuta 2009 (13.10) (OR. en) 14252/09 ENFOCUSTOM 100

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 9. lokakuuta 2009 (13.10) (OR. en) 14252/09 ENFOCUSTOM 100 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 9. lokakuuta 2009 (13.10) (OR. en) 14252/09 ENFOCUSTOM 100 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto

Lisätiedot

Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Yleisesittely

Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Yleisesittely Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Yleisesittely Pohjois-Savon ELY-keskus, viestintä 20.4.2010 1 Tausta Aloitti toimintansa 1.1.2010 osana valtion aluehallinnon uudistusta Tehtävät

Lisätiedot

A8-0316/13

A8-0316/13 18.11.2015 A8-0316/13 13 14 kohta 14. muistuttaa, että internetyhtiöillä ja palveluntarjoajilla on lakisääteinen velvollisuus tehdä yhteistyötä jäsenvaltioiden viranomaisten kanssa poistamalla kaikki laiton

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. maaliskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. maaliskuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. maaliskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0045 (NLE) 6715/16 ASIM 22 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS Italian ja Kreikan

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Strasbourg, 13. maaliskuuta 2013 (OR. en) 2012/0252 (COD) LEX 1328 PE-CONS 71/1/12 REV 1 JAI 907 ASIM 152 CADREN 507 CODEC 3007 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) /, annettu , rajanylitystietojärjestelmän (EES) tietoihin pääsyä koskevista toimenpiteistä

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) /, annettu , rajanylitystietojärjestelmän (EES) tietoihin pääsyä koskevista toimenpiteistä EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.2.2019 C(2019) 1220 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) /, annettu 25.2.2019, rajanylitystietojärjestelmän (EES) tietoihin pääsyä koskevista toimenpiteistä FI FI KOMISSION

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0023/3. Tarkistus. Cristian Dan Preda PPE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0023/3. Tarkistus. Cristian Dan Preda PPE-ryhmän puolesta 4.3.2015 A8-0023/3 3 165 kohta 165. panee tyytyväisenä merkille, että Moldovassa kumottiin lokakuussa 2013 laki, jolla kiellettiin kaikkien muiden kuin avioliittoon tai perheeseen liittyvien suhteiden

Lisätiedot

Varainhoito-osasto Dnro 2455/54/2013 Tukien maksatusyksikkö

Varainhoito-osasto Dnro 2455/54/2013 Tukien maksatusyksikkö Varainhoito-osasto 21.11.2013 Dnro 2455/54/2013 Tukien maksatusyksikkö Kuntien maaseutuelinkeinoviranomaiset ELY-keskukset Ahvenanmaan valtionvirasto Vuoden 2013 valkuais- ja öljykasvipalkkion käsittelyssä

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.6.2018 COM(2018) 464 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE turvapaikka-, maahanmuutto-

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0374/22. Tarkistus. Arnaud Danjean, Manfred Weber PPE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0374/22. Tarkistus. Arnaud Danjean, Manfred Weber PPE-ryhmän puolesta 5.12.2018 A8-0374/22 22, Manfred Weber Johdanto-osan M a kappale (uusi) M a. toteaa, että parlamenttiin olisi perustettava pysyvä valiokunta, joka käsittelisi sisäistä turvallisuutta ja terrorismia, jotta

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 30.11.2009 KOM(2009)194 lopullinen/2 2009/0060 (COD) CORRIGENDUM Annule et remplace le document COM(2009)194 final du 21.04.2009 Concerne la version originale FR et

Lisätiedot

Pääluokka 26 SISÄMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 26 SISÄMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 26 SISÄMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Sisäministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 14 857 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Päätösosa

Lisätiedot

A8-0260/1. Tarkistus 1 Claude Moraes kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan puolesta

A8-0260/1. Tarkistus 1 Claude Moraes kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan puolesta 25..207 A8-0260/ Tarkistus Claude Moraes kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan puolesta Mietintö A8-0260/206 Mariya Gabriel Kolmannet maat, joiden kansalaisilla on oltava viisumi

Lisätiedot

Tulot rakennerahastohankkeissa

Tulot rakennerahastohankkeissa Tulot rakennerahastohankkeissa TEM Alueiden kehittämisen yksikkö Rakennerahastojen hallinnointiryhmä Ylitarkastaja Tuula Sarajärvi Ylitarkastaja Eliisa Hujala Tulojen käsittely EAKR- ja ESR -hankkeissa

Lisätiedot

OHJE KUNNILLE VUONNA 2018 TEHDYISTÄ KUNTAPAIKKAPÄÄTÖKSISTÄ MAKSETTAVAN BONUSRAHAN HAKEMISEEN

OHJE KUNNILLE VUONNA 2018 TEHDYISTÄ KUNTAPAIKKAPÄÄTÖKSISTÄ MAKSETTAVAN BONUSRAHAN HAKEMISEEN Ohje kunnille 16.10.2018 Sylvia/Bonus/Ohje2018 1/6 OHJE KUNNILLE VUONNA 2018 TEHDYISTÄ KUNTAPAIKKAPÄÄTÖKSISTÄ MAKSETTAVAN BONUSRAHAN HAKEMISEEN Hakuaika 1.1. 31.3.2019 Kunnat voivat hakea bonusrahaa ajalla

Lisätiedot

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Yritys- ja alueosasto

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Yritys- ja alueosasto TYÖ JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Yritys ja alueosasto 10.3.2016 EUROOPAN ALUEELLINEN YHTEISTYÖ TAVOITETTA 2014 2020 TOTEUTTAVIEN RAJAT YLITTÄVÄN YHTEISTYÖN OHJELMIEN VUODEN 2016 VALTION RAHOITUSOSUUDEN

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ Maa- ja metsätalousministeriö

LAUSUNTOPYYNTÖ Maa- ja metsätalousministeriö LAUSUNTOPYYNTÖ 260857 Maa- ja metsätalousministeriö 1 (2) Jord- och skogsbruksministeriet Ministry of Agriculture and Forestry 5.11.2018 1795/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON

Lisätiedot

KOMISSION SUOSITUS, annettu 8.6.2015, Euroopan uudelleensijoitusjärjestelmäksi

KOMISSION SUOSITUS, annettu 8.6.2015, Euroopan uudelleensijoitusjärjestelmäksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.6.2015 C(2015) 3560 final KOMISSION SUOSITUS, annettu 8.6.2015, Euroopan uudelleensijoitusjärjestelmäksi FI FI KOMISSION SUOSITUS, annettu 8.6.2015, Euroopan uudelleensijoitusjärjestelmäksi

Lisätiedot

EHDOTUSPYYNTÖ EACEA/13/2019 EU:n vapaaehtoisapua koskeva aloite: Tekninen tuki lähettäville organisaatioille

EHDOTUSPYYNTÖ EACEA/13/2019 EU:n vapaaehtoisapua koskeva aloite: Tekninen tuki lähettäville organisaatioille Koulutuksen, audiovisuaalialan ja kulttuurin toimeenpanovirasto EHDOTUSPYYNTÖ EACEA/13/2019 EU:n vapaaehtoisapua koskeva aloite: Tekninen tuki lähettäville organisaatioille Vastaanottavien organisaatioiden

Lisätiedot