Saarijärven viiden kylän kyläyleiskaavahanke

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Saarijärven viiden kylän kyläyleiskaavahanke"

Transkriptio

1 Pöyry Environment Oy Anu Taskinen suunnittelija kulttuuriympäristöt ja rakennustutkimus Sivu 1 (13) Kuva: Likopellon tila on Rahkolan kantatiloja ja perinteikkyydessään alueelle ominainen näky Saarijärven viiden kylän kyläyleiskaavahanke Rahkolan kaava-alueen rakennuskulttuuriselvitys -/2008

2 2 Alueen yleiskuvaus Rahkolan paikallishistoriaa ja asutuksen kehitystä on kuvattu Eija-Liisa Lahnalan teoksessa Saarijärven rakennusperinnettä (1990), sekä Iso-Lumperoisen pohjoisrannan osalta maisemarakennetta on tutkittu Saarijärven reitin kulttuurimaisemaselvityksessä (Lahnala 1994). Alueesta on lyhyt kuvaus myös Saarijärven kulttuuriympäristöohjelmassa Paavon Portilta Palavasalmelle (Silén ym. 2007). Rahkolan kylän perinteinen keskusalue sijoittuu kolmen vesialueen rajaamalle kannakselle Kukonhiekan ja Kuhnonlahden välissä. Lisäksi kaava-alueeseen kuuluu Pieni- ja Iso-Lumperoisen välille sijoittuva niemi, jonka Mustjoki katkaisee manneralueesta; sekä kapeahko maakaistale Viitasaarentien molemmin puolin Iso-Lumperoisen pohjoispohjukan rannalla. Rahkolalle nimensä antanut kantatila perustettiin 1500-luvulla, ja siitä halottiin sittemmin Likopellon tila, johon itse Rahkola sulautui 1800-luvulla. Rahkolasta halottiin 1600-luvulla Nyrölä ja Savola, ja suurin osa kylän taloista on muodostunut näistä kolmesta tilasta erotetuista maista. Rahkolan-Likopellon kantatilalla toimi pitkään kestikievari 1800-luvulla. Asutuksen ydinaluetta ovat Pieni-Lumperoisen itäranta sekä kannaksen kanta Pieni-Lumperoisen, Iso-Lumperoisen ja Pyhäjärven välissä. Näillä alueilla monien tilojen historia alkaa 1600-luvulta, ja tiloilla on säilynyt rakennuskantaa 1800-luvun alkupuolelta lähtien, yksi aitta jopa 1700-luvun lopulta. Säilyneen historiansa ja perinteikkään, avoimen viljelysmaisemansa takia kaavoitettava alue on kokonaisuudessaan osoitettu maakuntakaavassa maakunnallisesti arvokkaaksi maisema-alueeksi, ja kylänraitti eli Rahkolantien alkuosa sitä reunustavine perinteisine maatiloineen on osoitettu maakunnallisesti arvokkaaksi kulttuuriympäristöksi. Rahkolan maisema on puoliavointa maatalouden maisemaa. Maisemaa luonnehtivat peltoaukeat, vesistönäkymät sekä selvärajaiset sekametsälaikut ja laajemmatkin metsiköt etenkin kannaksella. Vesistöjen ja metsän vuorottelevuus luo vivahteikkuutta. Alavat rantamaat ovat viljeltyjä. Kuva: Punaiset pisteet edustavat ennen vuotta 1919 perustettuja itsenäisiä tiloja, mm. Savola, Mattila, Heikkilä, Eerola, Paavola, Kuhno, Likopelto, Kivenpelto ja Nyrölä. Siniset pisteet osoittavat vuosina perustetut itsenäiset tilat, mm. Järvenpää, Notkola, Huippula, Jatkola, Konttikallio ja Konttila. Useimmilla tiloilla on säilynyt vanhaa rakennuskantaa vähintään piharakennusten verran. Kuva: Rahkolan kylänraitin varressa on säilynyt runsaasti komeita maatilapihapiirejä 1800-luvulta ja 1900-luvun taitteesta. Maisemassa vuorottelevat peltoaukeat, vesistönäkymät ja puiden rajaamat pihapiirit.

3 3 Maisemarakenne Kuvat: Kaava-alueen eteläosa, eli Pieni- ja Iso-Lumperoisen sekä Pyhäjärven väliin jäävä kannas on avointa viljelymaisemaa ja historiallisten pihapiirien aluetta, pellot laskevat lähes Pieni-Lumperoiseen saakka (vasemmalla). Kaava-alueen keski- ja pohjoisosissa maisema on suljetumpaa, ja uudehko asuinrakentaminen sijoittuu nauhamaisesti tienvarteen (oikealla). Rahkolan kaava-alueen eteläosa on avointa viljelymaisemaa, jota täplittävät perinteisten pihapiirien saarekkeet. Rakennuskanta on pääasiassa 1800-luvulta ja 1900-luvun taitteesta periytyvää, tosin osa rakennuksista on peruskorjattu eikä alkuperäinen asu ole välttämättä tunnistettavissa. Paikoin alueella on myös yksittäisiä pientaloja tai tilakeskuksia 1950-luvulta. Metsälaikut ovat peltoja reunustavia selvärajaisia havupuuvaltaisia sekametsiä. Maasto on alavaa mutta se nousee loivasti kaava-alueen koilliskolkassa Pyhäkoskentien ja Pekkalantien risteystä kohti. Samalla alueella myös maisematila on suljetumpaa, hiekkatiet kulkevat tiheähkön havuvaltaisen metsän keskellä kangasmaastossa. Kaava-alueen keskiosa Pieni- ja Iso-Lumperoisen välisellä niemellä Mustjoelle kuljettaessa maasto kumpuilee loivasti. Rahkolantieltä avautuu pitkiä näkemiä paikoin Pieni-Lumperoisen suuntaan, mutta Iso-Lumperoiselle päin metsä ja mäenkumpareet peittävät järvinäkymät. Tien varressa on vain vähän asutusta ja rakennuskanta koostuu satunnaisista pientaloista ( l) sekä parista vanhemmasta tilakeskuksesta (Mattila ja Savola). Taajinta asutus on kaava-alueen pohjoislaidalla Viitasaarentien varressa, jossa rakentaminen on keskittynyt nauhamaisesti maantien varteen. Maasto laskee jyrkästi Iso-Lumperoisen pohjoispohjukkaan, ja rinteessä maantien molemmin puolin on runsaasti maisemiltaan edullisia rakennuspaikkoja. Rannat ovat lähes kokonaan rakentamattomia lukuun ottamatta muutamia rantasaunoja ja kesäasumuksia. Rahkolan alue on kokonaisuudessaan maatilapainotteista haja-asutusaluetta, jolla on vuosisatojen mittainen historia. Alueen asutus sijoittuu harvakseltaan peltoaukeiden keskelle, Pieni-Lumperoisen rantamaille ja nauhamaisesti teiden varsiin. Kukonhiekkaan Rahkolantien alkupätkälle sijoittuva pientalokeskittymä rajautuu kaava-alueen ulkopuolelle. Uusinta rakennuskantaa on Viitasaarentien varressa Iso-Lumperoisen pohjoispäässä Mustjoen ja Sievälänlahden välisellä alueella: uusin asuinrakentaminen (1980-l 2000-l) sijoittuu maantien varsille upeita vesistönäkymiä tarjoavaan, harvahkon havumetsän peittämään rinteeseen.

4 4 Kuvat: Uusin rakennuskanta kaava-alueella sijoittuu Viitasaarentien varteen, Mustjoen ja Sievälänlahden väliselle alueelle. Riihivuori laskee jyrkähkösti Iso-Lumperoiseen ja sen rinteillä on maisemallisesti upeita asuinpaikkoja harvassa havupuuvaltaisessa kangasmetsässä. Rahkolan inventoinnit Rahkolan kaava-alueelta on Keski-Suomen museon toimesta inventoitu 8 kohdetta. Kyläyleiskaavahankkeen yhteydessä nämä kohteet tarkistettiin ja inventointeja päivitettiin tarpeen mukaan. Lisäksi alueella laadittiin täydennysinventointi, jossa pyrittiin paikantamaan erityisesti vuoden 1940 jälkeen rakennettuja, sekä aiemmista inventoinneista mahdollisesti poisjääneitä historiallisesti, rakennushistoriallisesti tai maisemakuvallisesti tärkeitä rakennuksia ja alueita. Täydennysinventoinnin laati FM, rakennustutkija Anu Taskinen Pöyry Environment Oy:ltä loka-marraskuussa Uusia kohteita kaava-alueelta paikannettiin 7 kpl. Inventointikriteereinä olivat rakennushistoriallinen merkittävyys kuten aikakaudelleen tyypillinen, lähellä alkuperäisasuaan säilynyt kohde, tai harvinainen rakennustyyppi/tyyli; historiallinen merkittävyys kuten kohteen kytkeytyminen alueen kehitykseen ja historiaan; sekä maisemakuvallinen merkitys eli keskeinen asema alueen maisemallisen ilmeen rakentajana esimerkiksi siten, että rakennuksen tai rakennusryhmän häviäminen olisi maisemakuvan kannalta menetys.

5 Kuva: Inventoitujen kohteiden sijainnit kaava-alueella. Harmaat neliöt ovat muinaisjäännösten paikkoja. 5

6 6 Oheisessa taulukossa on esitetty kaava-alueen inventoidut kohteet kuvauksineen. Luettelointiperusteet: H = historiallista merkitystä, R = rakennushistoriallista merkitystä ja M = maisemakuvallista merkitystä RAHKOLA, INVENTOIDUT KOHTEET (8 kpl) Rahkolan kaava-alue on maakuntakaavassa osoitettu kulttuuriympäristöjen kehittämisen kohdealueeksi. Suunnittelumääräys: Aluetta kehitetään kulttuuriympäristön kannalta arvokkaana kokonaisuutena. Alueella edistetään kulttuuriympäristöön liittyvää elinkeinotoimintaa ja asumista. Rahkolan kaava-alue on myös kokonaisuudessaan maakunnallisesti ar maisema-alue. Suunnittelumääräys: Alueen suunnittelussa on otettava huomioon arvokkaan maisema-alueen kokonaisuus, ominaispiirteet ja identiteetti.. M, R Heikkilä Heikkilä on halottu Markkulasta eli Savolasta Heikkilässä on suorakaiteen muotoisen pihan ympärillä asuinrakennus, karjasuoja, kellari ja kaksi aittaa päädyt pihaan päin. Kellari ja aitat on rakennettu ennen 1920-lukua. Vanha, karoliinisen pohjakaavan mukaan rakennettu päärakennus on purettu 1980-luvulla. Pihassa perinteisen mallinen uusi (1980-l), I- kerroksinen omakotitalo (betoniperustus, pystylomalaudoitus, alumiinipuitteiset ikkunat). Pihapiirissä on myös uudempaa rakennuskantaa, kuten konehalli ja autotalli. Pihapiiri ei runsaan puuston takia näy Viitasaarentielle, mutta Rahkolantielle pihapiiri näkyy esteettä Kivenpelto R, M, H OSA MAAKUNNALLISES TI ARVOKASTA KULTTUURIYMPÄRI STÖÄ (RAHKOLAN KYLÄNRAITTI) Kivenpellon tilan asuinrakennus on lääninagronomi Arvid ja Alma Nordenstrengin (tilan omistajia vuodesta 1898) suunnittelema ja se on valmistunut viimeistään Se on pohjaratkaisultaan virkamiestalo, jossa on vaikutteita jugend-tyylistä. Ruoka-aitta on siirretty nykyiselle paikalleen ennen asuinrakennuksen valmistumista. Ruoka-aitta ja riviaitta ovat luvulta. Asuinrakennus on L-kirjaimen muotoinen. Alkuperäiset ikkunat, avoveranta ennallistettu Aittojen pitkänurkat peitetty valkoisilla listoilla, riviaitan hirsiosassa horisontaaliset ikkunanauhat, ovien listojen päät koristeelliset. Pihapiiri on säilynyt ennallaan v inventoinnin jälkeen. Kivenpelto on näköyhteydessä saman aikakauden naapuritiloihin Likopeltoon ja Nyrölään, ja se on merkittävä maisemaelementti. Pihaan johtaa komea lehmuskuja.. Jatkola R, H Jatkolan päärakennuksen on rakentanut Saarijärven ensimmäinen apteekkari Reinhold Vilhelm Lindström. Hän sai apteekkarinoikeudet 18, kun ensimmäisenä apteekkarinoikeudet saanut Zacharius Topelius ei perustanutkaan Saarijärvelle apteekkia. Lindström asui tilalla kolme vuotta, vuoteen Pihapiiri sijaitsee yksityistien päässä metsikön keskellä. Tilalla on asuinrakennus (18/1890-l/1960-l/1988), navetta- ja tallirakennus (19/1954), riviaitta

7 7 (18) ja liiteri (n. 1900). Talon omistajana ollut myös Saarijärven poliisi 19, jolloin tuvan peränurkassa oli putka. Tilan kivinavetta ja kellari poliisin rakentamia. Navetta uusittu sisältä 1955, asuinrakennuksen vesikatto ja kuisti uusittu 1960-luvulla ja rakennusta peruskorjattu Edustaa hyvin säilynyttä maatilan pihapiiriä ja 19-luvuilta. Tila on vapaa-ajan käytössä, omistajat asuvat viereisellä tilalla. Pihapiiri on säilynyt ennallaan v inventoinnin jälkeen.. R, M OSA MAAKUNNALLISES TI ARVOKASTA KULTTUURIYMPÄRI STÖÄ (RAHKOLAN KYLÄNRAITTI) Konttikallio Konttikallion tilan rakennukset rakennutti Ilmari Parkkonen, Saarijärven maanviljelyskoulun johtaja vuoteen 1934 ja Saarijärven Säästöpankin johtaja Rakennukset suunnitteli Saarijärvellä laajasti vaikuttanut Maanviljelysseuran rakennusmestari, 1920-luvun klassismia työssään suosinut Jalmari Kuronen. Tilalla oli ostettaessa vanhoja rakennuksia, jotka purettiin. Nykyisin tilalla on Tarvaalan koulutilan riihen hirsistä rakennettu asuinrakennus (19) ja aitta (1930-luvun loppu). Rakennus on 1930-luvun ulkoasussaan ja se on pohjaratkaisultaan keskeissalirakennus, ikkunat 6- ja 9-ruutuisia, rakennuksessa pariovia ja avoveranta järvelle päin. Asuinrakennuksesta ovat säilyneet alkuperäiset rakennuspiirustukset vuodelta 19, rakennus edustaa tyypillistä rakennusmestari Kurosen suunnittelutyyliä. Pohjalaistyyppisessä aittarakennuksessa on yläkerrassa sola ja alakerran pylväiden välissä ristikkäiset kaiteet. Siinä on kaksi varastoaittaa, yläaitta ja pakaritupa, joka on muutettu autotalliksi. Pihapiiri on säilynyt ennallaan v inventoinnin jälkeen. 1. Kuhno R, H, M Kuhnon tila, alkujaan torppa, on ollut saman suvun hallussa vuodesta 1669 lähtien. Tarvaalan kappalaisen torppana se oli Pihapiirin rakennukset ovat 1800-luvun lopulta. Asuinrakennus on vuodelta 1893, se on lautavuorattu 1930-luvulla, ikkunat vaihdettu 1954, luvun lopussa vesikatto uusittu. Alkuperäinen kuisti hävitetty 1972, kun taloon rakennettiin saunasiipi. Pihapiirissä on luonnonkivinavetta 1880-luvulta, alkujaan korkea sekasontanavetta jossa alin seinä kivestä ja yläseinä hirrestä - rakennusta madallettu hirsiseinän poistamisen verran v Navetan vesikatto uusittu 1950-luvulla, uusittu sisältä 1960-luvulla, Pihapiirissä on kaksikerroksinen aittarakennus, jota on käytetty jauho-, vaate-, ja nukkuma-aittana, salvosten päät peitetty valkoisilla nurkkalaudoilla. Pihapiiristä hieman syrjempänä on lautarakenteinen liiteri (1948), kaksi latoa, sekä alkujaan kaksoisriihi ja luuva (viljan puintitila). Kuhno on yhtenäisenä kokonaisuutena säilynyt, seudulle tyypillinen avoimen neliömäinen tilapihapiiri, jonka rakennuskanta on pääsääntöisesti ja 1890-luvuilta. Pihapiiri kuuluu vanhan Saarijärvi Äänekoski -maantien maisemaan. Tila on tyhjillään, omistaja asuu naapurissa. Säilynyt ennallaan v inventoinnin jälkeen.

8 8. R, H, M OSA MAAKUNNALLISES TI ARVOKASTA KULTTUURIYMPÄRI STÖÄ (RAHKOLAN KYLÄNRAITTI) Likopelto Rahkolan kylän ja koko Saarijärven vanhimpia tiloja on Rahkola, joka asutettiin Rahkolasta halottiin 1600-luvulla Nyrölän ja Savolan tilat, ja 1800-luvun alussa Konttila, Sillantaus ja Likopelto. Rahkolan tila sulautettiin Likopeltoon 1800-luvulla ja hävisi veroluettelosta. Likopellon päärakennus on 1800-luvun alusta. Rakennuksen T-ikkunat vaihdettu 1907 ja avokuisteista tehty umpikuistit 1950, jolloin myös uusittiin vesikatto ja asennettiin keskuslämmitys. Rakennus oli keltainen, mutta 1900-luvun ajan punainen. Aittarakennuksessa (1933) on ollut karjakon asuinhuone ja 1960-luvulta lähtien aitta ollut matkailukäytössä. Aittarakennusta vastapäätä talousrakennus (1956) sekä kivinavetta. Pihapiiri on seudulle tyypillisesti avoimen neliömäinen. Kaksikerroksisessa pohjalaisvaikutteisessa aittarakennuksessa on sola soikein valoaukoin, mikä on kohtalaisen harvinaista Saarijärvellä. Säilynyt ennallaan v inventoinnin jälkeen.

9 9. R Mattila Tila on ollut Mattilan suvulla vuodesta 16. Rahkolan kantatilasta erotettu Savola on halottu kahdelle veljekselle Savolan ja Mattilan tiloiksi v Pihapiirissä kaksikerroksinen otsaaitta, jossa n. 40 cm. leveät posket ja otsassa luukku. Vilja-aitta on alun perin siirretty Savolan pellolta Mattilan pihapiiriin, aitassa sisällä vuosiluku Mattilan pihassa on ollut kulmittain kaksi kolmiosaista riviaittaa 1800-luvulta, joista toinen siirretty muualle. Jäljelle jäänyt riviaitta on ollut jauho-, vaate- ja nukkuma-aitta. Aitat kohtalaisessa kunnossa säilyneitä tyypillisiä ja 1800-lukujen aittoja. Tilan vanhan asuinrakennus on purettu 1956, nykyinen päärakennus 1950-luvun lopusta. Pihapiiriä ympäröi korkea, tuuhea kuusiaita R, H Savola Savola on halottu Rahkolan kantatilasta Savolasta on erotettu Heikkilän ja Mattilan talot lukujen taitteessa. Savolan pihapiirissä on tiettävästi ollut 1800-luvun lopulla 30 rakennusta: Keski-Suomen ylioppilaskerhon kotiseuturetkeläiset ovat tallentaneet pihapiirin piirtämällä v ja piirustuksissa on kuvattu pihapiirin tilannetta muistitiedon mukaan luvuilta. Päärakennus oli alkujaan vierastupa, rakennettu mahdollisesti 1848, siinä oli alun perin avokuisti ja 6-ruutuiset ikkunat. Rakennus peruskorjattu , jolloin ikkunat vaihdettu. Remontoitu myöhemminkin, mm. vesikatto uusittu (pelti) ja rakennettu toinen sisäänkäynti kuisteineen. Pääsisäänkäynnille rakennettu uudelleen avokuisti (välillä umpinainen). Ulkoasu ikkunoiden, ulko-ovien ja julkisivuvärityksen vuoksi melko 1970-lukuinen. Pihapiirissä II-kerroksinen aittarakennus (1920-l), sekä navetta, vilja-aitta ja riihi, uudempana rakennuskantana viljankuivain. Pihapiiri on suorakaiteen mallinen, jossa päärakennus ja navetta sijoittuvat suorakaiteen pitkille sivuille, eivät kuitenkaan aivan vastapäätä. Pihapiiriä reunustavat tuuheat puut, jotka toisaalta estävät tilaa näkymästä tielle, mutta toisaalta rajaavat pihasta maisemallisen saarekkeen peltoaukealle.

10 Rahkolan kylänraitti on maakuntakaavassa osoitettu maakunnallisesti arvokkaaksi kulttuuriympäristöksi. Kuvaus maakuntakaavasta: Rahkolankylän maisemaa luonnehtivat kumpuilevat pellot, järvet ja harvakseltaan sijoittuvat tilat. Rannat ja jokien varret ovat viljeltyjä, mikä antaa alueelle kauniin leiman. Kylätien varteen asettuu tiiviimpi asutusrypäs, jossa sijaitsevat muun muassa Kivenpellon, Konttikallion ja Likopellon tilat, joiden rakennuskanta on vanhimmillaan 1800-luvulta. Seutu on perinteistä maaseudun maisemaa, ja tien varrella on säilynyt harvinaisen hyvin rakennuskantaa luvulta saakka. Tilojen pihapiireissä on erityisiä historiallisia ja rakennustaiteellisia arvoja, mm. jugend-vaikutteita sekä maakunnan maatilarakennusten ilmeeseen voimakkaasti vaikuttaneen rakennusmestari Jalmari Kurosen (Maanviljelysseuran rakennusmestarina 1925 ) suunnittelemia rakennuksia. Rahkolan kyläalue kokonaisuudessaan on maakuntakaavassa osoitettu maakunnallisesti arvokkaaksi maisema-alueeksi. Kuvaus maakuntakaavasta: Rahkolankylän maisema on puoliavointa maatalouden maisemaa. Maisemaa luonnehtivat useat järvet ja niitä toisistaan erottavat kannakset. Vesistöjen runsaus sekä vesistöjen ja metsän vuorottelevuus luovat vivahteikkuutta. Alavat rantamaat ja jokivarret ovat viljeltyä kyläaluetta. Asutus on sijoittunut rantamaille ja teiden varsille. Vanhoja pihapiirejä hoidettuine rakennuksineen on etenkin maisema-alueen itäosassa, Pieni-Lumperoisen rannalla. Saarijärven keskustan läheisyys tuntuu - maaseutukylän ilme on vähitellen muuttumassa taajamatyyppiseksi asutusalueeksi. Uutta omakotitaloasutusta on syntynyt vanhan maatien varteen sekä metsäsaarekkeisiin. RAHKOLAN UUDET INVENTOIDUT KOHTEET 2008 (7 kpl) 006. R, H, M OSA MAAKUNNALLISES TI ARVOKASTA KULTTUURIYMPÄRI STÖÄ (RAHKOLAN KYLÄNRAITTI) Nyrölä Nyrölä sijaitsee Likopellon ja Kivenpellon tilojen välissä aivan Rahkolantien varressa, maisemallisesti näkyvällä paikalla. Se on halottu Rahkola-Likopellosta 1600-luvulla. Pihapiirissä on I-kerroksisen paritupatyyppisen hirsisen päärakennuksen (1800-l) lisäksi hirsinen punamullattu riviaitta nurkkakivillä, lisäksi kellari, kaksi ulkorakennusta ja hirsinen aitta/lato/karjasuoja. Päärakennuksen ikkunat on uusittu 1950-luvulla, vesikatto uusittu peltikatoksi äskettäin. Lamasalvosnurkkien hirsien päät koteloitu, hirsipintaista julkisivua ei ole maalattu. Päärakennuksen avokuisti mahdollisesti alkuperäinen. Päärakennus 1800-luvun alkupuolelta tai puolivälistä, ikkunoiden vaihtoa lukuun ottamatta ulkoasultaan hienosti säilynyt Konttila R, M Konttila sijaitsee vastapäätä Kontinpellon tilaa ja se on osa Rahkolan kylänraitin maakunnallisesti arta kulttuuriympäristöä. Tila on halottu kantatila Likopellosta 1800-luvulla. Hirsinen päärakennus on alun perin vuodelta 1947, sitä on remontoitu sittemmin (mm. uusi kuisti, ikkunat ja vesikatto). Pihapiiriin kuuluvat useassa eri vaiheessa luonnonkivestä, hirsistä ja sementtitiilestä tehty karjarakennus (1850/1934), sekä puinen talousrakennus (19) ja IIkerroksinen aitta (1800-l). Pihapiiri on perinteisesti avoimen neliömäinen. Tila muodostaa yh-

11 OSA MAAKUNNALLISES TI ARVOKASTA KULTTUURIYMPÄRI STÖÄ (RAHKOLAN KYLÄNRAITTI) 008. Notkola R, M dessä Kontinpellon tilan kanssa maisemallisen portin Rahkolan raitin peltoalueille saavuttaessa. Aivan Viitasaarentien (seututie 65) varressa, Iso-Lumperoiseen rajatuvan peltoaukean reunalla sijaitseva entinen pientilan pihapiiri, josta ovat säilyneet asuinrakennus (1800-luvun loppupuoli/1942) sekä aitta-sauna (1933). Pihassa on ollut myös sementtitiilinavetta (1947), mutta se on hävinnyt. Rakennukset ovat lähes alkuperäisasussaan, molemmissa huopakatot ja hirsiseinät aitta punamullattu, asuinrakennus maalaamaton. Rakennukset olleet vuosia tyhjillään, säilymisedellytykset epävarmat R, M Järvenpää Eheä, maisemakuvassa erottuva maatilan pihapiiri 1950-luvulta. Päärakennus on tiilirakenteinen, rapattu puolitoistakerroksinen talo lautaverhoillulla umpikuistilla ja betoniperustuksella. Pihapiirissä hirsinen lautaverhoiltu aitta sekä navetta sementtitiilestä ja puusta. Tila sijaitsee metsänrajassa mäen päällä ja näkyy hyvin Viitasaarentielle. Rakennukset säilyneet lähellä alkuperäistä ulkoasuaan ja pihapiiri on perinteisesti avoimen neliömäinen, pihaan ei ole rakennettu uutta maatalouden rakennuskantaa.

12 0. R Paavola Entinen maatilan pihapiiri, jonka alkuperäiskunnossa oleva hirsinen pystyrimalaudoitettu päärakennus on vuodelta Rakennus on laudoitettu vuoden 1965 jälkeen, sitä ennen hirsipinnalla. Rakennuksessa alkuperäiset ikkunat ja avokuisti. Uusi, perinteisen tyylinen päärakennus on vuodelta Pihassa myös sementtitiilinavetta (1959), puusauna (1954), sekä huonokuntoiset aitta ja riihi 1860-luvulta. Tila on erotettu kantatila Nyrölästä 1600-luvulla. Pihapiiri sijaitsee metsänreunassa yksityistien päässä, ei juuri maisemallista merkitystä. 0. R, M Lammintaus Lammintaus on erotettu Kivenpellosta, ja se sijaitsee pellon ja metsän rajalla Jyväskyläntien (valtatie 13) varressa, loivan mäen harjalla. Pihapiiriin kuuluvat hirsinen lautaverhottu päärakennus (1937/1952), karjarakennus sementtitiilestä ja laudasta (1957), ja entinen aitta, nykyinen autotalli/varasto sementtitiilestä ja laudasta (1953). Pihapiiri on ikärakenteeltaan yhtenäinen, tiivis kokonaisuus, ja se edustaa tyypillistä aikakautensa maatilakeskusta. Piha istutuksineen on kauniisti hoidettu, maisemallisesti ar kokonaisuus.

13 13 0. R, M Kangasaho Kangasaho on maatilan pihapiiri, jonka kaksi vanhinta rakennusta ovat luvulta. Pihassa on alkuperäisasussaan säilynyt hirsimökki (betoniperustus, vaakalaudoitus, tiilikatto, alkuperäiset 6-ruutuiset ikkunat) sekä hirsiaitta/liiteri. Muut pihapiirin rakennukset ovat uutta rakennuskantaa (uusi asuinrakennus 1980-l, navetta 1950-l, talousrakennuksia). Tila sijoittuu aivan Kukonhiekantien varteen näkyvälle paikalle. lähteet: Keski-Suomen museon inventointikortit Saarijärven kunnasta Saarijärven historia (Junnila 1995) Saarijärven kulttuuriympäristöohjelma (Silén ym. 2007) Saarijärven rakennusperinnettä (Lahnala 1990) Suuri Maatilakirja (1965) Vanhan Saarijärven historia (Kallio 1987)

14 Kivik.asuinp. Kivik.asuinpaikka Kivik.asuinpaikka Mustalampi Sammakkolahti Maksalanlahti Kortelahti Helvetinportinneva Ajorata Linnankangas Vuorelanvuori Helvetinportti Otralahti S.talo Välikorpi Ristiniemi Maksalanvuori Takkerinmäki Ls.alue Tiiliniemi Sammakkoniemi Selkäsaari Sikasaari Kalliosaari Pirunvalkama Maksala Ls.alue Pahkamäki Niininiemi Saunalahti Kallio Hietaniemi Pyhäjärvi Saunaluoto Kiihkelesaari Ykspuinen Jokiranta Saunalampi Saunalahti Heinola Sulkala Ahola Koskenlahti Lähteenmäki Kankaanpää Kuoreniemi Laajanniemi Otralahti Vuorela Linna Pieni-Kovala Kuivikko Linnaharju Ainola Mustalampi Herneniemi Kuoresuo Käräämäki Koulu Kotiranta Pakola Iisula Markkula Kuusela Nurmela Niemelänkangas Kuorepuro Jynkkälä Kuorelahti Multapakanniemi Kuorelahti Niemelä Hämälä Pajulahti Voudinniemi Voudinlahti Rantala Lohikangas Vesala Koskenniemi Korpiniemi Pokelaisenniemi Jänissaari Kalliosaari Koskenlahti Raiskangas Pyhäkoski Kuoppala Katiskalahti Rantalanniemi Kallioniemi Peltoniemi Vihilahti Paskolahti Pyhäkoski Kettukorpi Hiekka Härkävalkama Savola Rahkomäki Räkämäki Myllyniemi Notkola Sievälänlahti Niemelä Ukonniemi Mustjoki Huippula Vanha-Heikkilä Heikkilä Riihivuori Järvenpää Pykälikkö Heikkilänmutka Kestola Hollola Ahola Mattilansaari Savolansaari Pieni-Lumperoinen Niemelänsalmi Savolansalmi Mattila Luhdanmäki Leppämäki Husuaho Heikkilänmäki Kotaniemi Kuhnonlahti Laajanlahti Kotalahti Vihilahti Rintala Kotalahti Veikkola Luotola Hakala Pyhäkoski Kuikkaniemi Lamminaho Neuvarinmäki Kuhnonlampi eli Polvilampi H.as. Pekkala Kaakonmäki Jatkola Koivuharju Varpula Kuhno Likopelto Iso-Lumperoinen Honkaniemi Talvitaipale Eerolanlahti Lahdentaus Eerola Nyrölä Kivenpelto Konttila Kaakonlampi Rahkolankylä Paavola Kotimäki Lammintaus Kangasaho Vedenottamo Mäkelänlampi Rajala Piikaniitty Pannuniemi Hiekkaniemi Pajuniemi Peltolampi Paskolampi Kehälampi As. Kukonhiekka Lava Hiihtokeskus Pajulampi Sara-aho Hietalahti Kusiaismäki Kunniavuori Hietalahti Huoltoas. Einola Muinaisjäännökset rakennuskulttuurikohteet Muinaisjäännös Muinaisjäännös, inv Muinaisjäännösalue Paikallisesti ar Maakunnallisesti ar Valtakunnallisesti ar Rky rajaus Rakennettu ympäristö, luku Rakennettu ympäristö, luku Rakennettu ympäristö, luku Kaava-alueen raja Saarijärven kaupunki Viiden kylän kyläyleiskaava RAKENNUSKULTTUURISELVITYS Kolkanlahti 1 km 0,5 0

Saarijärven viiden kylän kyläyleiskaavahanke

Saarijärven viiden kylän kyläyleiskaavahanke Pöyry Environment Oy Anu Taskinen suunnittelija kulttuuriympäristöt ja rakennustutkimus 8.12.2008 Sivu 1 (13) Kuva: Likopellon tila on Rahkolan kantatiloja ja perinteikkyydessään alueelle ominainen näky

Lisätiedot

Saarijärven viiden kylän kyläyleiskaavahanke

Saarijärven viiden kylän kyläyleiskaavahanke Pöyry Environment Oy Anu Taskinen suunnittelija rakennustutkimus ja kulttuuriympäristöt Päiväys 28..2008 Sivu 1 (9) Kuva: Linnan kantatilan Kuivikon hoidettua ja perinteikästä pihapiiriä Saarijärven viiden

Lisätiedot

Saarijärven viiden kylän kyläyleiskaavahanke

Saarijärven viiden kylän kyläyleiskaavahanke Pöyry Environment Oy Anu Taskinen suunnittelija rakennustutkimus ja kulttuuriympäristöt Päiväys 28.11.2008 Sivu 1 (9) Kuva: Linnan kantatilan Kuivikon hoidettua ja perinteikästä pihapiiriä Saarijärven

Lisätiedot

Länsi-Suomen ympäristökeskus Teuvan keskustan ja kauppilan OYK-inventointi

Länsi-Suomen ympäristökeskus Teuvan keskustan ja kauppilan OYK-inventointi Kohderaportti Länsi-Suomen ympäristökeskus n keskustan ja kauppilan OYK-inventointi Säntintien varrella koivukuja Pihapiirin ulkopuolella sijaitsee riihikartano karjarakennus maakellari hirsirunkoinen

Lisätiedot

LIITE 1 RAKENNUSINVENTOINTIKOHTEET

LIITE 1 RAKENNUSINVENTOINTIKOHTEET LIITE 1 RAKENNUSINVENTOINTIKOHTEET Page 1 of 2 kohderaportti Pohjois-Pohjanmaan liitto Hailuodon rakennusinventointi HAILUOTO KIRKONKYLÄ RUONALA Ruonalan porakivinavetta on komealla paikalla Rantatien

Lisätiedot

TERVEISIÄ TARVAALASTA

TERVEISIÄ TARVAALASTA TERVEISIÄ TARVAALASTA TIESITKÖ, ETTÄ TARVAALA ON MAAKUNNALLISESTI ARVOKASTA MAISEMA- ALUETTA. TARVAALASSA ON MYÖS VALTAKUNNALLISESTI ARVOKASTA RAKENNUSPERINNETTÄ. NO NIIN, ASIAAN! eli hieman taustaa Sotilasvirkata-losta

Lisätiedot

p/1 (29) PETÄJÄ Petäjän asuinrakennus pihapiireineen luvulta. Pihapiirissä useita, osin huonokuntoisia rakennuksia.

p/1 (29) PETÄJÄ Petäjän asuinrakennus pihapiireineen luvulta. Pihapiirissä useita, osin huonokuntoisia rakennuksia. PAIKALLISESTI ARVOKKAAT RAKENNUSKULTTUURIKOHTEET Liite 8 Numerointi osayleiskaavan mukainen, suluissa inventointinumero (Lapin kulttuuriympäristöt tutuiksi hankkeen inventointitulokset, Lapin ympäristökeskus,

Lisätiedot

kesämökki X X X 2X X X 7 nuorempia 4 1950-l 1+1 Jälleenrakennusajan omakotitalo X X 2 Käyttämätön 5 X X X X X X 6 lopussa torppa) ja liiveri

kesämökki X X X 2X X X 7 nuorempia 4 1950-l 1+1 Jälleenrakennusajan omakotitalo X X 2 Käyttämätön 5 X X X X X X 6 lopussa torppa) ja liiveri 1 VALTAALAN, ORISMALAN JA NAPUENKYLÄN VANHAN RAKENNUSKANNAN ARVOTUSLUONNOS v. 2002 RAKENNUSKANNAN ARVOTUS/ KAJ HÖGLUND, POHJANMAAN MUSEO JA TIINA LEHTISAARI, INVENTOIJA 29.05.2007 määrä 1 1953 1+1 Jälleenrakennusajan

Lisätiedot

KUORTANEENJÄRVEN POHJOISOSAN OYK- RAKENNUSKULTTUURIKOHTEIDEN ARVOLUOKITUS - ARVOLUOKITUSNEUVOTTELU

KUORTANEENJÄRVEN POHJOISOSAN OYK- RAKENNUSKULTTUURIKOHTEIDEN ARVOLUOKITUS - ARVOLUOKITUSNEUVOTTELU LIITE 6-1 (6) LUKUMÄÄRÄT YHTEENSÄ 46 24 4 Keski-Seppälä 300-401-43-69 1890/RHR. Keski-Seppälän tilan asuinrakennus on perinteistä kaksifooninkista tyyppiä. rakennusentointi 2016-17, Seppälän asutus) Se

Lisätiedot

Anjalankatu, asemakaavan muutos, rakennusinventointi Karttaliite. Alueen historia

Anjalankatu, asemakaavan muutos, rakennusinventointi Karttaliite. Alueen historia Karttaliite Alueen historia Salon kauppala 1943 Vuoden 1943 kartassa Anjalankadun (Anjalantie) varrella on rakennuksia, jotka sijoittuvat katulinjaan. Tontin takaosassa on talousrakennuksia. Terhinkadun

Lisätiedot

Miljöö, rakennettu ympäristö sekä vanha rakennuskanta ja rakennetun ympäristön suojelukohteet

Miljöö, rakennettu ympäristö sekä vanha rakennuskanta ja rakennetun ympäristön suojelukohteet 1 Virttaan asemakaava Liite 2 Kyläalueen kuvaus Miljöö, rakennettu ympäristö sekä vanha rakennuskanta ja rakennetun ympäristön suojelukohteet Sr- ja/tai /s-merkityt kohteet ovat luokitukseltaan paikallisesti

Lisätiedot

LIITE 7 KORPELA RANTA-ASEMAKAAVA RAKENNUS-, KULTTUURIHISTORIA- JA MAISEMATAR- KASTELU VALOKUVAT 1-22

LIITE 7 KORPELA RANTA-ASEMAKAAVA RAKENNUS-, KULTTUURIHISTORIA- JA MAISEMATAR- KASTELU VALOKUVAT 1-22 LIITE 7 KORPELA RANTA-ASEMAKAAVA RAKENNUS-, KULTTUURIHISTORIA- JA MAISEMATAR- KASTELU VALOKUVAT 1-22 Rakennukset, kulttuurihistoria Korpelan tilan entisessä talouskeskuksessa sijaitsevat asuinrakennus,

Lisätiedot

Saarijärven viiden kylän kyläyleiskaavahanke

Saarijärven viiden kylän kyläyleiskaavahanke Pöyry Environment Oy Anu Taskinen suunnittelija rakennustutkimus ja kulttuuriympäristöt 8.12.2008 Sivu 1 (14) Kuva: Tarvaalan maatalousoppilaitoksen rakennukset toimivat taajaman sisääntulon maamerkkeinä

Lisätiedot

RAKENNUS 4 (sr) 4. Kylä/rekisterinumero 5. Kaup.osa/kortteli/talo 6.

RAKENNUS 4 (sr) 4. Kylä/rekisterinumero 5. Kaup.osa/kortteli/talo 6. SUOMEN RAKENNUSKULTTUURIN YLEISLUETTELO MUSEOVIRASTO KOHDEINVENTOINTILOMAKE 1. Lääni Länsi-Suomen lääni 3. Kohde ALUE 4E 2. Kunta Kokkola RAKENNUS 4 (sr) 4. Kylä/rekisterinumero 5. Kaup.osa/kortteli/talo

Lisätiedot

Lausuntopyyntö asemakaavoituksen edellytyksistä korttelissa 8093

Lausuntopyyntö asemakaavoituksen edellytyksistä korttelissa 8093 YMPÄRISTÖPALVELUT Kaavoitus Lausuntopyyntö 7.11.2016 Pohjois-Pohjanmaan museo Pohjois-Pohjanmaan liitto Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Lausuntopyyntö asemakaavoituksen edellytyksistä korttelissa 8093 Kempeleen

Lisätiedot

Tykköön kylän ympäristökatselmus. Jämijärvi

Tykköön kylän ympäristökatselmus. Jämijärvi Tykköön kylän ympäristökatselmus Jämijärvi 6.2.2014 Kankaanpään kaupunki Ympäristökeskus Tykköön kylän ympäristökatselmus Katselmus suoritettiin 6.2.2014. Kartasta yksi nähdään tuulivoimapuiston sijoittuminen

Lisätiedot

Pyhännän kirkonkylän yleiskaavan kulttuuriympäristöselvitys

Pyhännän kirkonkylän yleiskaavan kulttuuriympäristöselvitys 30.10.2017 Pyhännän kirkonkylän yleiskaavan kulttuuriympäristöselvitys Kulttuuriympäristöselvitys on laadittu yleiskaavatasoisena selvityksenä alueen paikallisesti arvokkaiden rakennuskohteiden ja kulttuuriympäristöjen

Lisätiedot

https://www.kulttuuriymparisto.fi/netsovellus/kk/kk_alue_raportti.aspx?alue_id=10...

https://www.kulttuuriymparisto.fi/netsovellus/kk/kk_alue_raportti.aspx?alue_id=10... Page 1 of 2 alueraportti Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Purmojärven rantayleiskaavaan liittyvä inventointi KAUHAVA PURMOJÄRVI (KORTESJÄRVI) PURMOJÄRVEN KYLÄNRAITTI pohjakartta Maanmittauslaitos lupanro 001/HTA/08

Lisätiedot

koivuranta-895-472-0007-0003 1/13

koivuranta-895-472-0007-0003 1/13 koivuranta-895-472-0007-0003 1/13 Uusikaupunki (895) Vohdensaari (472) Koivuranta 895-472-0007-0003 1 001 Talonpoikaistalo 002 Navetta 003 Sauna 004 Vaja Osoite: Postinumero: Postitoimipaikka: Historia

Lisätiedot

PIRTTIKOSKEN RANTAOSAYLEISKAAVA

PIRTTIKOSKEN RANTAOSAYLEISKAAVA PIRTTIKOSKEN RANTAOSAYLEISKAAVA PAIKALLISESTI ARVOKKAIDEN RAKENNUSKOHTEIDEN TARKISTUSINVENTOINTI 2018 Arvoluokitus Suositusten värikoodit R = rakennushistoriallinen = Suositellaan suojeltavan kaavassa

Lisätiedot

1(54) SUOMEN RAKENNUSKULTTUURIN YLEISLUETTELO MUSEOVIRASTO. 1. Lääni Länsi-Suomen lääni 3. Kohde ALUE 5A 2. Kunta Kokkola

1(54) SUOMEN RAKENNUSKULTTUURIN YLEISLUETTELO MUSEOVIRASTO. 1. Lääni Länsi-Suomen lääni 3. Kohde ALUE 5A 2. Kunta Kokkola SUOMEN RAKENNUSKULTTUURIN YLEISLUETTELO MUSEOVIRASTO KOHDEINVENTOINTILOMAKE 1. Lääni Länsi-Suomen lääni 3. Kohde ALUE 5A 2. Kunta Kokkola RAKENNUS 5 4. Kylä/rekisterinumero 5. Kaup.osa/kortteli/talo 6.

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN RÄISÄLÄN JA SUOMUN RAKENNETTU KULTTUURIYMPÄRISTÖ

KEMIJÄRVEN RÄISÄLÄN JA SUOMUN RAKENNETTU KULTTUURIYMPÄRISTÖ KEMIJÄRVEN RÄISÄLÄN JA SUOMUN RAKENNETTU KULTTUURIYMPÄRISTÖ TMI LAURI PUTKONEN 25.11.2009 1 Kannen kuvat: Ylhäällä Suomutunturin kotaravintola ja Suomulinnan seuratalo, keskellä Ala-Kumpulan vanhan ulkorakennuksen

Lisätiedot

Paltamon kunta Oulujärven rantayleiskaava 22.4.2008. Suojeltavat rakennukset ja pihapiirit

Paltamon kunta Oulujärven rantayleiskaava 22.4.2008. Suojeltavat rakennukset ja pihapiirit Paltamon kunta Oulujärven rantayleiskaava.4.008 Suojeltavat rakennukset ja pihapiirit Suojeltaviksi rakennuksiksi tai pihapiireiksi (sr) on kaavassa merkitty seuraavat rakennustaiteellisesti, kulttuurihistoriallisesti

Lisätiedot

1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta

1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta 304 Maakirjakartat 1800-luvun pitäjänkartat Karttaa ei ole saatavilla 0 0,5 1 km 1950-luvun peruskartta Vuoden 2014 peruskartta 0 0,5 1 km 0 0,5 1 km 305 Virrat Kihniö Mänttä-Vilppula Parkano Ruovesi Ikaalinen

Lisätiedot

1(36) SUOMEN RAKENNUSKULTTUURIN YLEISLUETTELO MUSEOVIRASTO. 1. Lääni Länsi-Suomen lääni 3. Kohde ALUE 1A 2. Kunta Kokkola

1(36) SUOMEN RAKENNUSKULTTUURIN YLEISLUETTELO MUSEOVIRASTO. 1. Lääni Länsi-Suomen lääni 3. Kohde ALUE 1A 2. Kunta Kokkola SUOMEN RAKENNUSKULTTUURIN YLEISLUETTELO MUSEOVIRASTO KOHDEINVENTOINTILOMAKE 1. Lääni Länsi-Suomen lääni 3. Kohde ALUE 1A 2. Kunta Kokkola RAKENNUS 7 (s) 4. Kylä/rekisterinumero 5. Kaup.osa/kortteli/talo

Lisätiedot

Kalliola /10

Kalliola /10 Kalliola- 1/10 Uusikaupunki (895) Kuivarauma (482) Kalliola 1 001 Muu asuinrakennus 002 Kellari, kellarivaja 003 Navetta 004 Muu karjarakennus 005 Sauna Osoite: Postinumero: Postitoimipaikka: Historia

Lisätiedot

1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta

1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta 356 Isojakokartat 1800-luvun pitäjänkartat 1950-luvun peruskartta Vuoden 2014 peruskartta 357 Kihniö Virrat YLÖJÄRVI Mutalan kulttuurimaisema Parkano Mänttä-Vilppula Ruovesi Ikaalinen Ylöjärvi Juupajoki

Lisätiedot

RAUMAN SATAMAN LAAJENNUSALUEEN RAKENNUSINVENTOINTI Hanna Partanen syyskuu 2008 Maanpään asemakaava-alueen kohdelistaus

RAUMAN SATAMAN LAAJENNUSALUEEN RAKENNUSINVENTOINTI Hanna Partanen syyskuu 2008 Maanpään asemakaava-alueen kohdelistaus RAUMAN SATAMAN LAAJENNUSALUEEN RAKENNUSINVENTOINTI Hanna Partanen syyskuu 2008 Maanpään asemakaava-alueen kohdelistaus 11. Kesäranta 684-403-1-50 1 Tila on perustettu 1940-luvun puolivälissä kesänviettopaikaksi.

Lisätiedot

VT18 JA MT621 OSAYLEISKAAVA

VT18 JA MT621 OSAYLEISKAAVA Vastaanottaja KEURUUN KAUPUNKI Asiakirjatyyppi Selvitys Päivämäärä 1.9.2012, tark. 24.6.2014 VT18 JA MT621 OSAYLEISKAAVA RAKENNUSKANNAN SELVITYS Tarkastus 1.9.2012 Päivämäärä 1.9.2012, tark. 24.6.2014

Lisätiedot

Levin ympäristön matkailumaiseman ja maankäytön kehittäminen 80 Raporttisarja osa 4, OSAYLEISKAAVA Suunnittelukeskus Oy

Levin ympäristön matkailumaiseman ja maankäytön kehittäminen 80 Raporttisarja osa 4, OSAYLEISKAAVA Suunnittelukeskus Oy Kittilän kunta Levin ympäristön matkailumaiseman ja maankäytön kehittäminen 80 Suunnittelukeskus Oy 25.2.2008 SR-7 3418282, 7538753 Hanhivaara 4:17 1930-l Alkuperäinen, pieteetillä entisöity päärakennus

Lisätiedot

AK 471b Haikon kartanon ympäristö Selvitys 2 Selvitys rakennuskannasta ja rakennusaloista

AK 471b Haikon kartanon ympäristö Selvitys 2 Selvitys rakennuskannasta ja rakennusaloista AK 471b Haikon kartanon ympäristö Selvitys 2 Selvitys rakennuskannasta ja rakennusaloista 1. Asuintonttien rakennukset 1-519 135 k-m² (tieto citygisistä) 1964 Kuvat eteläisestä julkisivusta ja huoltotiestä,

Lisätiedot

2. Kohde RANTALAN PAPPILA JA MAASEURAKUNNAN VIRASTO- JA ASUINTALO. 5. Kohdetyyppi

2. Kohde RANTALAN PAPPILA JA MAASEURAKUNNAN VIRASTO- JA ASUINTALO. 5. Kohdetyyppi SUOMEN RAKENNUSKULTTUURIN YLEISLUETTELO MUSEOVIRASTO KOHDEINVENTOINTILOMAKE 1. Kunta Iisalmi 2. Kohde RANTALAN PAPPILA JA MAASEURAKUNNAN VIRASTO- JA ASUINTALO 3. Numero 204 4. Kiinteistötunnus 140-407-18-339

Lisätiedot

Eteläinen rantamaa, Suomenlahden rannikkoseutu

Eteläinen rantamaa, Suomenlahden rannikkoseutu 1. PERUSTIEDOT KOHTEESTA 1.1. Maisema-alueen nimi Tammio 1.2. Maisema-alueen uusi nimi Tammion saaristokylämaisema 1.3. Kunta Hamina 1.4. Pinta-ala noin 300 ha 1.5. Aikaisemmat inventoinnit [tekijä, vuosi,

Lisätiedot

Asemanseudun arvoalue=punainen rasteri. Punaiset renkaat viittaavat alueen kiinteistöinventoihin.

Asemanseudun arvoalue=punainen rasteri. Punaiset renkaat viittaavat alueen kiinteistöinventoihin. ARVOALUE: ASEMAN SEUTU Asemanseudun arvoalue=punainen rasteri. Punaiset renkaat viittaavat alueen kiinteistöinventoihin. Kuvaus Arvoalueeksi on rajattu aseman seudulta alue, johon kuuluu Vammalan rautatieaseman

Lisätiedot

1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta

1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta 216 Maakirjakartat 1800-luvun pitäjänkartat Karttaa ei ole saatavilla 0 0,5 1 km 1950-luvun peruskartta Vuoden 2014 peruskartta 0 0,5 1 km 0 0,5 1 km 217 Virrat Kihniö Mänttä-Vilppula Parkano Ruovesi Ikaalinen

Lisätiedot

Rakennushistoriallisesti ja/tai rakennustaiteellisesti arvokkaat kohteet, jotka osayleiskaavalla osoitetaan suojeltaviksi kohteiksi

Rakennushistoriallisesti ja/tai rakennustaiteellisesti arvokkaat kohteet, jotka osayleiskaavalla osoitetaan suojeltaviksi kohteiksi LIITE 14, ARVOKKAAT RAKENNUKSET, ARVOTTAMISPERUSTEET Rakennushistoriallisesti ja/tai rakennustaiteellisesti arvokkaat kohteet, jotka osayleiskaavalla osoitetaan Rakennustaiteellisin, kulttuurihistoriallisin

Lisätiedot

Varkauden rakennettu kulttuuriperintö

Varkauden rakennettu kulttuuriperintö Varkauden rakennettu kulttuuriperintö 2005/2007 inventoinnit Kangaslammin kirkonkylä Inventointinumero: Manttu 261 Kohteen nimi: Maatila Lumpeela 262 Maatila Kivenlahti 263 Pappila 264 pajaharju, museo

Lisätiedot

Kulttuuriympäristön maastokäynti

Kulttuuriympäristön maastokäynti FCG Finnish Consulting Group Oy Laukon kartano LAUKONSELÄN JA KARTANOALUEEN RANTA- ASEMAKAAVA Kulttuuriympäristön maastokäynti 303461-15872 26.10.2011 FCG Finnish Consulting Group Oy Kulttuuriympäristön

Lisätiedot

Suunnittelutarveratkaisuhakemus

Suunnittelutarveratkaisuhakemus ALUEARKKITEHDIN LAUSUNTO Suunnittelutarveratkaisuhakemus Diaarinumero: 734/605/2015 Hakija: Karppinen Anna-Mari ja Ossi Tila: Kirstinä Kiinteistötunnus: 859-401-12-14 Kylä: Tyrnävä Asia: Haetaan suunnittelutarveratkaisua

Lisätiedot

Saarijärven viiden kylän kyläyleiskaavahanke

Saarijärven viiden kylän kyläyleiskaavahanke Pöyry Environment Oy Anu Taskinen suunnittelija rakennustutkimus ja kulttuuriympäristöt 5.12.2008 Sivu 1 (16) Kuva: Näkymä Keskutalon pihasta Lanneveden rantaan Saarijärven viiden kylän kyläyleiskaavahanke

Lisätiedot

LIITE 6 SUODENNIEMEN KORTTELIEN 100 JA 101 OSAN ASEMAKAAVANMUUTOS. Karttaliite, kulttuuriympäristö Sastamalan kaupunki 24.3.2015

LIITE 6 SUODENNIEMEN KORTTELIEN 100 JA 101 OSAN ASEMAKAAVANMUUTOS. Karttaliite, kulttuuriympäristö Sastamalan kaupunki 24.3.2015 SUODENNIEMEN KORTTELIEN 100 JA 101 OSAN ASEMAKAAVANMUUTOS LIITE 6 Karttaliite, kulttuuriympäristö Sastamalan kaupunki 24.3.2015 1. Maakunnallisesti arvokas kulttuurimaisema Suunnittelualue ja sitä Laviantien

Lisätiedot

RAKENNUSINVENTONTI 13.09 2013. Hangon kantakaupungin kortteli 518. Johanna Laaksonen. Korttelin 518 sijainti opaskartalla.

RAKENNUSINVENTONTI 13.09 2013. Hangon kantakaupungin kortteli 518. Johanna Laaksonen. Korttelin 518 sijainti opaskartalla. RAKENNUSINVENTONTI 13.09 2013 Hangon kantakaupungin kortteli 518 Johanna Laaksonen Korttelin 518 sijainti opaskartalla. 1 2 16 15 4 11 12 5 7 17 18 20 19 14 13 Korttelin 518 nykyinen tonttijako kantakartalla.

Lisätiedot

1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta

1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta 344 Maakirjakartat 1800-luvun pitäjänkartat Karttaa ei ole saatavilla 1950-luvun peruskartta Vuoden 2014 peruskartta 345 Kihniö Virrat YLÖJÄRVI Mutalan kulttuurimaisema Parkano Mänttä-Vilppula Ruovesi

Lisätiedot

5. Kurittula-Parikka-Jäppilänlahti

5. Kurittula-Parikka-Jäppilänlahti 5. Kurittula-Parikka-Jäppilänlahti Korkeakoskenhaaran ja Koivukoskenhaaran haarautumiskohdassa on laaja kulttuurikeskittymä vanhoilla kylätonteilla sijaitsevine kylineen ja vanhoine peltoineen. Joen niemekkeet

Lisätiedot

3 LÄHTÖKOHDAT. 3.1 Selvitys suunnittelualueen oloista Alueen yleiskuvaus

3 LÄHTÖKOHDAT. 3.1 Selvitys suunnittelualueen oloista Alueen yleiskuvaus 3 LÄHTÖKOHDAT 3.1 Selvitys suunnittelualueen oloista 3.1.1 Alueen yleiskuvaus Suunnittelualue sijaitsee Ilmajoen keskustassa rajautuen Ilkantiehen, Keskustiehen ja Kyrönjokeen. Suunnittelualueen pinta-ala

Lisätiedot

HALSUANJÄRVEN OSAYLEISKAAVA

HALSUANJÄRVEN OSAYLEISKAAVA LIITE 2 HALSUANJÄRVEN OSAYLEISKAAVA 20.2.2019 Osayleiskaavan alueella ei ole valtakunnallisesti tai maakunnallisesti merkittäviä rakennetun kulttuuriympäristön alueita tai yksittäisiä rakennuksia. Osayleiskaava-alueen

Lisätiedot

1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta

1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta 330 Isojakokartat 1800-luvun pitäjänkartat 0 0,5 1 km 1950-luvun peruskartta Vuoden 2014 peruskartta 0 0,5 1 km 0 0,5 1 km 331 Sastamala Kihniö Parkano Ikaalinen Hämeenkyrö Nokia Virrat Mänttä-Vilppula

Lisätiedot

K O H D E I N V E N T O I N T I L O M A K E

K O H D E I N V E N T O I N T I L O M A K E InventointiNro: M200 Sava Kylä / Kaup Osa, Rek Nro: 789-40-0002 Koordinaatit: P: 6737425 Postiosoite Katu: Muurolantie 85A Kohteen kuvaus: Yhteisökodin asuinrivitalo ja hoitolaitos Asuinrakennus / hoitolaitos

Lisätiedot

Saarijärven viiden kylän kyläyleiskaavahanke

Saarijärven viiden kylän kyläyleiskaavahanke Pöyry Environment Oy Anu Taskinen suunnittelija rakennustutkimus ja kulttuuriympäristöt 5.12.2008 Sivu 1 (19) Kuva: Kolkanlahdentien ja Kolkanrinteentien risteysalueen peltoaukeaa ja rakennuskantaa Saarijärven

Lisätiedot

Löytöretkiä Päijät-Hämeen kyliin. Kalhonkylä, Hartola. Kyläajelu 13.6.2013. Auli hirvonen

Löytöretkiä Päijät-Hämeen kyliin. Kalhonkylä, Hartola. Kyläajelu 13.6.2013. Auli hirvonen KYLÄKÄVELYRAPORTTI 2013 Löytöretkiä Päijät-Hämeen kyliin Kalhonkylä, Hartola Kyläajelu 13.6.2013 Auli hirvonen Kalhon kyläajelu toteutettiin 13.6.2013. Ajelulle oli ennakkoilmoittautuminen. Mukaan mahtui

Lisätiedot

Punkalaitumen Tuulivoima Oy PUNKALAITUMEN PALOJOEN ASUTUS- JA JOKILAAKSOMAI- SEMAN ARVOJEN SELVITYS

Punkalaitumen Tuulivoima Oy PUNKALAITUMEN PALOJOEN ASUTUS- JA JOKILAAKSOMAI- SEMAN ARVOJEN SELVITYS Punkalaitumen Tuulivoima Oy PUNKALAITUMEN PALOJOEN ASUTUS- JA JOKILAAKSOMAI- SEMAN ARVOJEN SELVITYS 1. JOHDANTO Tarkasteltava Palojoen asutus- ja jokilaaksomaisema sijoittuu Pirkanmaalle Punkalaitumen

Lisätiedot

SELVITYS RANTALAN PAPPILAN ALUEEN MAANKÄYTÖN EDELLYTYKSISTÄ

SELVITYS RANTALAN PAPPILAN ALUEEN MAANKÄYTÖN EDELLYTYKSISTÄ RANTALAN PAPPILAN ALUE SELVITYS RANTALAN PAPPILAN ALUEEN MAANKÄYTÖN EDELLYTYKSISTÄ 1 1. Kaavatilanne 1.1 Maakuntakaava Pohjois-Savon maakuntakaava 2030 on vahvistettu YM:ssä 7.12.2011. Terveyskampuksen

Lisätiedot

Kiuruveden kulttuuriympäristö ja sen hoito ( ) Tihilä

Kiuruveden kulttuuriympäristö ja sen hoito ( ) Tihilä Kiuruveden kulttuuriympäristö ja sen hoito (8.8.2002) 170 Tihilä Pohjoisin Kiuruveden kylä, Tihilä, sijaitsee Pyhännälle johtavan tien varrella noin 30 km etäisyydellä taajamasta. Asutusmaisema rajautuu

Lisätiedot

Soturikylä Rakennettiin lahjoitusvaroin 1941-45 ruotsinkielisille sotainvalideille 18 pientä omakotitaloa: 1 upseerinasunto 1 yhteistila: kirjasto, sauna 14 tyyppitaloa Metsäkoto2 7,2 x 8,4 m 60,5 km²

Lisätiedot

KANGASLAHTI MAISEMANHOITOSUUNNITELMA

KANGASLAHTI MAISEMANHOITOSUUNNITELMA KANGASLAHTI MAISEMANHOITOSUUNNITELMA Kehittämisyhdistys Kalakukko ry Varpu Mikola 2009 Sisältö Maisemanhoidon tavoitteet 3 Maisemanhoidon painopisteet 5 Maisemanhoitotoimenpiteet 6 Viljelymaisema 6 Avoimena

Lisätiedot

asutushistoria, sosiaalihistoria maisemallisesti keskeinen sijainti

asutushistoria, sosiaalihistoria maisemallisesti keskeinen sijainti 2. LEHTINEN KIINTEISTÖLOMAKE Kaupunginosa / kylä Stormi Kiinteistö id 2 Kunta Sastamala Kiinteistötunnus 2-11 / Lehtinen Osoite Soukontie Alue Aluetyyppi mäkitupa-alue Peruskartta Kohdetyyppi asuinrakennus

Lisätiedot

Nurmijärven rakennettu kulttuuriympäristö, alueet. 16 Ojakkala

Nurmijärven rakennettu kulttuuriympäristö, alueet. 16 Ojakkala Nurmijärven rakennettu kulttuuriympäristö, alueet 16 Ojakkala RKY 1993 5.4.86, osa-alue. Poikkeuksellisen hyvin säilynyt, vuonna 1783 perustettu Kruunun uudistila edustaa uusmaalaista maatilakokonaisuutta

Lisätiedot

Suunnittelutarveratkaisuhakemus

Suunnittelutarveratkaisuhakemus ALUEARKKITEHDIN LAUSUNTO Suunnittelutarveratkaisuhakemus Diaarinumero: 493/605/2015 Hakija: Bäckman Tarja, Bäckman Anne-Mari Tila: Riihikartano Kiinteistötunnus: 859-401-84-35 Kylä: Tyrnävä Asia: Haetaan

Lisätiedot

Sipoon Immersbyn kylän rakennetun kulttuuriympäristön arvottaminen

Sipoon Immersbyn kylän rakennetun kulttuuriympäristön arvottaminen Sipoon Immersbyn kylän rakennetun kulttuuriympäristön arvottaminen 11.12.2012 Tmi Lauri Putkonen FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Sipoon Immersbyn kylän rakennetun kulttuuriympäristön arvottaminen 11.12.2012

Lisätiedot

Säilyneisyys ja arvottaminen

Säilyneisyys ja arvottaminen Raahen 5. kaupunginosan korttelin 18 rakennushistoriallinen selvitys ja arvottaminen 4465-4288 Raahe 5. kaupunginosan korttelin 18 rakennushistoriaselvitys. Suunnittelukeskus Oy 1 Säilyneisyyden kriteerit

Lisätiedot

Rääkkylän kunnan rakennusinventoinnin tarkistus 2014

Rääkkylän kunnan rakennusinventoinnin tarkistus 2014 Rääkkylän kunta Oriveden rantaosayleiskaava Rääkkylän kunnan rakennusinventoinnin tarkistus 2014 5.12.2014 Oriveden rantaosayleiskaava, Rääkkylän kunnan rakennusinventoinnin tarkistus 2014 Marraskuussa

Lisätiedot

Valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventoinnit

Valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventoinnit Valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventoinnit Keski-Suomen ELY-keskus, Liisa Horppila-Jämsä MAMA hankkeen maisemainfo 11.2.2015 17.2.2015 Valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet

Lisätiedot

Kunta Sastamala Kiinteistötunnus Lehtimäki / 7-33. Nykyinen tilatyyppi Inventointi pvm. 2.8.2012

Kunta Sastamala Kiinteistötunnus Lehtimäki / 7-33. Nykyinen tilatyyppi Inventointi pvm. 2.8.2012 Stormin kyläosayleiskaava Kohdeinventoinnit 37-61 37. LEHTIMÄKI KIINTEISTÖLOMAKE Kaupunginosa / kylä Stormi Kiinteistö id 37 Kunta Sastamala Kiinteistötunnus Lehtimäki / 7-33 Osoite Käärmeenmaantie Alue

Lisätiedot

SIILINJÄRVEN KEVÄTÖN-PYYLAMPI ALUEEN KIINTEISTÖINVENTOINTI 2012

SIILINJÄRVEN KEVÄTÖN-PYYLAMPI ALUEEN KIINTEISTÖINVENTOINTI 2012 SIILINJÄRVEN KEVÄTÖN-PYYLAMPI ALUEEN KIINTEISTÖINVENTOINTI 2012 Peruskartta vuodelta 1966 JOHDANTO Tehtävä ja työskentelymenetelmät Kulttuurihistoriallinen inventointi tehtiin yleiskaavoituksen pohjaksi

Lisätiedot

Turtosen alueen säilynyt rakennuskanta

Turtosen alueen säilynyt rakennuskanta Liite raporttiin Turtosen tilan inventointi Turtosen alueen säilynyt rakennuskanta Turtosen pihapiirissä on tällä hetkellä viisi rakennusta - päärakennus - aittarakennus - entinen sikala - kalustovaja

Lisätiedot

PIHTIPUTAAN KUNTA. Niemenharjun alueen maisemaselvitys

PIHTIPUTAAN KUNTA. Niemenharjun alueen maisemaselvitys PIHTIPUTAAN KUNTA Niemenharjun alueen maisemaselvitys FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P33004P003 Maisemaselvitys 1 (8) Kärkkäinen Jari Sisällysluettelo 1 Johdanto... 1 2 Käytetyt menetelmät... 1 3 Alueen

Lisätiedot

RÖÖLÄN TAAJAMAOSAYLEISKAAVA LIITE 4

RÖÖLÄN TAAJAMAOSAYLEISKAAVA LIITE 4 RÖÖLÄN TAAJAMAOSAYLEISKAAVA LIITE 4 OHJEITA RAKENTAMISEEN JA MAISEMANHOITOON KYLÄALUEELLA Röölän taajamaosayleiskaavan alueella tulee noudattaa Rymättylän kunnan rakennusjärjestystä ellei osayleiskaavassa

Lisätiedot

Taipalsaaren Kattelussaari - Jänkäsalo osayleiskaavan rakennetun kulttuuriympäristön inventoinnin täydentäminen

Taipalsaaren Kattelussaari - Jänkäsalo osayleiskaavan rakennetun kulttuuriympäristön inventoinnin täydentäminen Taipalsaaren Kattelussaari - Jänkäsalo osayleiskaavan rakennetun kulttuuriympäristön inventoinnin täydentäminen 11.12.2012 Tmi Lauri Putkonen FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Taipalsaaren Kattelussaari

Lisätiedot

https://www.kulttuuriymparisto.fi/netsovellus/sa/sa_alue_inventointiraportti.aspx?alu...

https://www.kulttuuriymparisto.fi/netsovellus/sa/sa_alue_inventointiraportti.aspx?alu... Sivu 1/7 PAKKI - SATAKUNNAN MUSEO / ALUEEN INVENTOINTIRAPORTTI Kreulanrannan inventointialue Merjalan rakennushistoriallisesti, maisemallisesti ja elinkeinohistoriallisesti merkittävä tontti jokirannassa

Lisätiedot

Kirkkonummi Öfvergård kiinteistöjen 2:94, 2:8 ja 3:34 muinaisjäännösinventointi 2016

Kirkkonummi Öfvergård kiinteistöjen 2:94, 2:8 ja 3:34 muinaisjäännösinventointi 2016 1 Kirkkonummi Öfvergård kiinteistöjen 2:94, 2:8 ja 3:34 muinaisjäännösinventointi 2016 Timo Jussila Tilaaja: TENGBOM ERIKSSON ARKKITEHDIT OY 2 Sisältö Kansikuva: Perustiedot... 2 Yleiskartat... 3 Vanhat

Lisätiedot

Juankosken rakennuskulttuurin inventointi 2011

Juankosken rakennuskulttuurin inventointi 2011 Juankosken rakennuskulttuurin inventointi 2011 Joulukuu 2011 Juha Rajahalme, rakennusarkkitehti AMK RakennusArkki RA Juankosken rakennuskulttuurin inventointi 2011 Inventoinnin tausta Juankosken keskustaajamassa

Lisätiedot

Kirkkonummi Överkurk Kurkgårdin ranta-asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2011

Kirkkonummi Överkurk Kurkgårdin ranta-asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2011 1 Kirkkonummi Överkurk Kurkgårdin ranta-asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2011 Timo Jussila Kustantaja: Seppo Lamppu tmi 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Yleiskartta... 3 Inventointi...

Lisätiedot

N Ä K Y M Ä L I N J A T. Puutarha- ja puistoinventointi - Harvialan kartano - Näkymälinjat - Kesä 2007 - Sanni Aalto, 53755E

N Ä K Y M Ä L I N J A T. Puutarha- ja puistoinventointi - Harvialan kartano - Näkymälinjat - Kesä 2007 - Sanni Aalto, 53755E N Ä K Y M Ä L I N J A T Puutarha- ja puistoinventointi - Harvialan kartano - Näkymälinjat - Kesä 2007 - Sanni Aalto, 53755E Nykyiset näkymälinjat Nykyinen näkymälinja Näkymälinja tietä pitkin 21 3 16 2

Lisätiedot

1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta

1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta 282 Maakirjakartat 1800-luvun pitäjänkartat Karttaa ei ole saatavilla 0 0,5 1 km 1950-luvun peruskartta Vuoden 2014 peruskartta 283 Virrat Kihniö Mänttä-Vilppula Parkano Ruovesi Ikaalinen Juupajoki Ylöjärvi

Lisätiedot

rakennushistoriallinen: kylän rakentamistavalle tyypillinen hyvin säilynyt eteiskamaritupa

rakennushistoriallinen: kylän rakentamistavalle tyypillinen hyvin säilynyt eteiskamaritupa 122 89. Rakennuksen nimi: Hermannas Verneras Rnr: 49948700050096S Osoite: Sommarösundsv.476 Rakennustyyppi: pientila Rakennusvuosi: 1850 Korjausvuodet: ei tiedossa Kerrosluku: päärakennus: 1 ½, piharakennukset:

Lisätiedot

Pihassa on samoin paikallisesta liuskeisesta kivestä rakennettu navetta (ikä? mahdollisesti 1920-30-luku?).

Pihassa on samoin paikallisesta liuskeisesta kivestä rakennettu navetta (ikä? mahdollisesti 1920-30-luku?). SUOMEN RAKENNUSKULTTUURIN YLEISLUETTELO KOHDEINVENTOINTILOMAKE 1. Lääni Kuopio 3. Kohde 2. Kunta Iisalmi 4. Kylä/rekisterinumero Pörsänmäki 21:3 5. Kaup.osa/Kortteli/Talo 6. Kohdetyyppi MUSEOVIRASTO TUHKAKANGAS

Lisätiedot

1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta

1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta 172 Isojakokartat 1800-luvun pitäjänkartat 1950-luvun peruskartta Vuoden 2014 peruskartta 173 Kihniö Virrat PARKANO Linnankylän kulttuurimaisema Mänttä-Vilppula Parkano Ruovesi Ikaalinen Ylöjärvi Juupajoki

Lisätiedot

sm/5 sm/5 sm/5 sm/5 sm/5 sm/5 sm/5 sm/5 sm/5 sm/5 sm/5 sm/5 sm/5 sm/5 sm/5 sm/5 sm/5 sm/5 sm/4 sm/4 sm/4 sm/4 sm/4 sm/4 sm/4 sm/4 sm/4 sm/4 sm/4 sm/4

sm/5 sm/5 sm/5 sm/5 sm/5 sm/5 sm/5 sm/5 sm/5 sm/5 sm/5 sm/5 sm/5 sm/5 sm/5 sm/5 sm/5 sm/5 sm/4 sm/4 sm/4 sm/4 sm/4 sm/4 sm/4 sm/4 sm/4 sm/4 sm/4 sm/4 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 3 3 3 3 3 3 4 4 4 4 4 4 4 4 4 5 5 5 5 5 5 5 5 5 6 6 6 6 6 6 6 6 6 7 7 7 7 7 7 7 7 7 8 8 8 8 8 8 8 8 8 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1

Lisätiedot

2. Kohde Iisalmen sairaalan asuinrivitalo, R2. 5. Kohdetyyppi

2. Kohde Iisalmen sairaalan asuinrivitalo, R2. 5. Kohdetyyppi SUOMEN RAKENNUSKULTTUURIN YLEISLUETTELO MUSEOVIRASTO KOHDEINVENTOINTILOMAKE 1. Kunta Iisalmi 4. Kiinteistötunnus 140-1-36-1-3 6. Koordinaatit 7. Osoite 9. RAKENNUKSEN KUVAUS Riistakatu 23 2. Kohde Iisalmen

Lisätiedot

KOHDEINVENTOINTI, kohde 29

KOHDEINVENTOINTI, kohde 29 KOHDEINVENTOINTI, kohde 29 Kylä Häijää Kiinteistötunnus 790-555-1-77 / Mäkipää Kunta Sastamala Omistaja Osoite Kylänraitti 74 Rakennusten lukumäärä Aluetyyppi Taajama Hist. tilatyyppi Kohdetyyppi Asuinrakennus

Lisätiedot

YLÄ-PISPALA, ASEMAKAAVAN MUUTOS, PISPALAN ASEMAKAAVAN UUDISTAMISEN

YLÄ-PISPALA, ASEMAKAAVAN MUUTOS, PISPALAN ASEMAKAAVAN UUDISTAMISEN YLÄ-PISPALA, ASEMAKAAVAN MUUTOS, PISPALAN ASEMAKAAVAN UUDISTAMISEN I -VAIHE, KAAVAT 8256 JA 8257. LUONNOS. KOHDELUETTELO KAAVAN 8257 KULTTUURIHISTORIALLISESTI ARVOKKAISTA ALUEISTA, PIHAPIIREISTÄ JA RAKENNUKSISTA

Lisätiedot

YLÄ-PISPALA, ASEMAKAAVAN MUUTOS, PISPALAN ASEMAKAAVAN UUDISTAMISEN

YLÄ-PISPALA, ASEMAKAAVAN MUUTOS, PISPALAN ASEMAKAAVAN UUDISTAMISEN YLÄ-PISPALA, ASEMAKAAVAN MUUTOS, PISPALAN ASEMAKAAVAN UUDISTAMISEN I -VAIHE, KAAVAT 8256 JA 8257. LUONNOS. KOHDELUETTELO KAAVAN 8256 KULTTUURIHISTORIALLISESTI ARVOKKAISTA ALUEISTA, PIHAPIIREISTÄ, RAKENTEISTA

Lisätiedot

Varkauden rakennettu kulttuuriperintö

Varkauden rakennettu kulttuuriperintö Varkauden rakennettu kulttuuriperintö 1996/2005 inventoinnit Käärmeniemi Kohteen nimi: Inventointinumero: Pikku paratiisi 176 Tiittala 177 Kalliola, museo 179 Aavala 180 Porukka 182 Käärmeniemen raitti

Lisätiedot

https://www.kulttuuriymparisto.fi/netsovellus/sa/sa_kohde_tiedoteraportti.aspx?kohde_id=206442 Page 1 of 3 Rauman Lyseo, 684-2-203-1 Kuvausaika: 26.3.2013 Kuvausaika: 26.3.2013 Kuvausaika: 26.3.2013 https://www.kulttuuriymparisto.fi/netsovellus/sa/sa_kohde_tiedoteraportti.aspx?kohde_id=206442

Lisätiedot

Laukaan kunta Savio Vuontee alueen rakennuskulttuurikartoitus. Pöyry Environment Oy 18.12.2009

Laukaan kunta Savio Vuontee alueen rakennuskulttuurikartoitus. Pöyry Environment Oy 18.12.2009 Pöyry Environment Oy 18.12.2009 Sivu 1 (20) Anu Taskinen suunnittelija rakennustutkimus ja kulttuuriympäristöt Oksalankylän Kangas 2009, Anu Taskinen. Laukaan kunta Savio Vuontee alueen rakennuskulttuurikartoitus

Lisätiedot

Varsinais-Suomen maakuntamuseo/jaana Salmi/Paula Saarento 31.5.2010. Löytäne mainitaan keskiaikaisissa lähteissä ensimmäisen kerran vuonna 1422.

Varsinais-Suomen maakuntamuseo/jaana Salmi/Paula Saarento 31.5.2010. Löytäne mainitaan keskiaikaisissa lähteissä ensimmäisen kerran vuonna 1422. LÖYTÄNEENTIEN JA LADVONTIEN YMPÄRISTÖN RAKENNUSTEN RAKENNUSHISTORIALLINEN SELVITYS Varsinais-Suomen maakuntamuseo/jaana Salmi/Paula Saarento 31.5.2010 LÖYTÄNE Löytäne mainitaan keskiaikaisissa lähteissä

Lisätiedot

RAKENNUS 15 (s) 4. Kylä/rekisterinumero 5. Kaup.osa/kortteli/talo 6.

RAKENNUS 15 (s) 4. Kylä/rekisterinumero 5. Kaup.osa/kortteli/talo 6. SUOMEN RAKENNUSKULTTUURIN YLEISLUETTELO MUSEOVIRASTO KOHDEINVENTOINTILOMAKE 1. Lääni Länsi-Suomen lääni 3. Kohde ALUE 3A 2. Kunta Kokkola RAKENNUS 15 (s) 4. Kylä/rekisterinumero 5. Kaup.osa/kortteli/talo

Lisätiedot

Kylämaiseman ja kulttuuriympäristön hoito. Auli Hirvonen Maisemasuunnittelija ProAgria Häme/ Maa- ja kotitalousnaiset

Kylämaiseman ja kulttuuriympäristön hoito. Auli Hirvonen Maisemasuunnittelija ProAgria Häme/ Maa- ja kotitalousnaiset Kylämaiseman ja kulttuuriympäristön hoito Auli Hirvonen Maisemasuunnittelija ProAgria Häme/ Maa- ja kotitalousnaiset Kulttuuriympäristö on ihmisen muokkaamaa luonnonympäristöä ja ihmisten jokapäiväinen

Lisätiedot

Valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventointi/lausuntopyyntö

Valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventointi/lausuntopyyntö Kunnanhallitus 74 07.03.2016 Valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventointi/lausuntopyyntö 622/11.05.00/2016 Khall 74 Ympäristöministeriö pyytää Euran kunnan lausuntoa 15.1.2016 valtakunnallisesti

Lisätiedot

KULTTUURI JA RAKENNUSHISTORIALLINEN SELVITYS

KULTTUURI JA RAKENNUSHISTORIALLINEN SELVITYS 1 KULTTUURI JA RAKENNUSHISTORIALLINEN SELVITYS (LYHENNELMÄ) SELVITYKSEN RAKENNUS JA MILJÖÖKOHTEET Pekka Piiparinen 2011 SISÄLLYSLUETTELO: Valtakunnallisesti ja maakunnallisesti arvokkaat rakennuskohteet

Lisätiedot

PIEKSÄMÄEN RAUTATIELÄISYMPÄRISTÖT, ASUINALUE

PIEKSÄMÄEN RAUTATIELÄISYMPÄRISTÖT, ASUINALUE Alueraportti https://www.kulttuuriymparisto.fi/netsovellus/es/es_alue_raportti.aspx... 1 / 3 26.11.2018 klo 11.08 PIEKSÄMÄEN RAUTATIELÄISYMPÄRISTÖT, ASUINALUE Maakunta: Etelä-Savo 10494 Kunta: Pieksämäki

Lisätiedot

Erityispiirteet säilytetty alkuperäisasussaan, kansallisromanttisessa tyylissä 8. Kuvat

Erityispiirteet säilytetty alkuperäisasussaan, kansallisromanttisessa tyylissä 8. Kuvat 1 Meijeri 7. Rakennuksen kuvaus Vanha meijeri Nykyinen käyttö Ei käytössä Alkuperäinen käyttö Meijeri Rakentamisaika 1907 Kerrosluku 2 Kivijalka luonnonkivi/betoni Runko luonnonkivi Katemateriaali pelti

Lisätiedot

Varkauden rakennettu kulttuuriperintö

Varkauden rakennettu kulttuuriperintö Varkauden rakennettu kulttuuriperintö 1996/2005 inventoinnit Kopolanvirran ympäristö Kohteen nimi: Inventointinumero: Kinkamon lomamaja 39 Riiala 40 Kopolanniemi 153 Kopolanniemen kartano 154 Alakinnari

Lisätiedot

1(9) Pyhärannan kunta Ihoden osayleiskaava AIRIX Ympäristö Oy Vanha rakennuskanta, inventoidut kohteet ja osayleiskaavan suojelumerkinnät

1(9) Pyhärannan kunta Ihoden osayleiskaava AIRIX Ympäristö Oy Vanha rakennuskanta, inventoidut kohteet ja osayleiskaavan suojelumerkinnät 1(9) KH 13.8.2018 Liite 7 Pyhärannan kunta Ihoden osayleiskaava AIRIX Ympäristö Oy 2013 Liite 4 Ihode 402 Vanha rakennuskanta, inventoidut kohteet ja osayleiskaavan suojelumerkinnät merkintä: Ihode, inventointi

Lisätiedot

1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta

1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta 274 Isojakokartat 1800-luvun pitäjänkartat 0 0,5 1 km 1950-luvun peruskartta Vuoden 2014 peruskartta 0 0,5 1 km 0 0,5 1 km 275 Taivallahden-Löytänän kulttuurimaisema Järvenpää Paksula 1) Historiallisesti

Lisätiedot

Salon seudun maisemat

Salon seudun maisemat Salon seudun maisemat Valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventoinnit Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskus, Marie Nyman, Alueiden käyttö 29.1.2014 TAUSTAA: ELY-keskuksen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA (KAAVA-ALUEEN RAJAUS) JA ILMAKUVA 1 UUSIKYKÄ III A ASEMAKAAVAN MUUTOS Kohde Asemakaavamuutok-sen tarkoitus Kaavoitus tilanne Asemakaava ja asemakaavan muutos: Uusikylä III A:

Lisätiedot

laaja kohderaportti Pohjois-Pohjanmaan liitto RAAHE 17. KAUPUNGINOSA HAKALAN KORJAAMO

laaja kohderaportti Pohjois-Pohjanmaan liitto RAAHE 17. KAUPUNGINOSA HAKALAN KORJAAMO 12/4/2018 Pohjois-Pohjanmaan liitto laaja kohderaportti laaja kohderaportti Pohjois-Pohjanmaan liitto RAAHE 17. KAUPUNGINOSA HAKALAN KORJAAMO Idän puoleinen pääty ja julkisivu Ouluntielle. (Kuva: Kaisa

Lisätiedot

SUOMEN RAKENNUSKULTTUURIN YLEISLUETTELO MUSEOVIRASTO. 1. Lääni Länsi-Suomen lääni 3. Kohde ALUE 6A 2. Kunta Kokkola

SUOMEN RAKENNUSKULTTUURIN YLEISLUETTELO MUSEOVIRASTO. 1. Lääni Länsi-Suomen lääni 3. Kohde ALUE 6A 2. Kunta Kokkola SUOMEN RAKENNUSKULTTUURIN YLEISLUETTELO MUSEOVIRASTO KOHDEINVENTOINTILOMAKE 1. Lääni Länsi-Suomen lääni 3. Kohde ALUE 6A 2. Kunta Kokkola RAKENNUS 8 (s) 4. Kylä/rekisterinumero 5. Kaup.osa/kortteli/talo

Lisätiedot

INKOO. Inkoonportin maisemaselvitys

INKOO. Inkoonportin maisemaselvitys INKOO FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P26600 2 (10) Mari Antere Sisällysluettelo 1 Yleistä... 3 2 Maisema... 3 2.1 Käytetyt menetelmät... 3 2.2 Alueen yleiskuvaus... 3 3 Maisemarakenne... 3 4 Maisemakuva...

Lisätiedot