Anjalankatu, asemakaavan muutos, rakennusinventointi Karttaliite. Alueen historia

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Anjalankatu, asemakaavan muutos, rakennusinventointi Karttaliite. Alueen historia"

Transkriptio

1 Karttaliite Alueen historia Salon kauppala 1943 Vuoden 1943 kartassa Anjalankadun (Anjalantie) varrella on rakennuksia, jotka sijoittuvat katulinjaan. Tontin takaosassa on talousrakennuksia. Terhinkadun puoli on vielä rakentamatta. Terhinkadun yhtenäistä rakennuskantaa. Näkymä Anjalankadulta maantien 110 suuntaan. Asemakaava vuodelta 1963 Vuoden 1963 asemakaava on osin toteutunut rivitalojen korttellialueella. Nykytila: Alue on rakennushistorialtaan vaihtelevaa, mutta mittakaavaltaan yhtenäistä 1-1½- kerroksista rakennuskantaa. Alueella on sekä erillispientaloja ja rivitaloja. Aluekokonaisuus on kärsinyt paikoin voimassa olevan kaavan mukaan rakennetuista rakennuksista, jolloin rakentaminen on vanhasta rakennuskannasta poiketen sijoitettu katulinjasta tontin keskiosiin. Anjalankatu on ollut Salosta Anjalan kylään ja Pertteliin johtava tie, minkä vuoksi rakennuskanta on vanhempaa kuin samansuuntaisella myöhemmin toteutuneella Terhinkadulla luvulla rakennettu ohikulkutie (mt 110) katkaisi Anjalankadun.

2 Nro liite Valokuvat kaupunkisuunnittelu 4/2016 ja Google Maps Street View 2009 Kiint. tunnus Kiinteistö Kulttuurihistoriallinen arvo Arvotus Perustelu Kaavoittajan lisäys (inventointitiedot alueelta(mip), rakennuslupapiirustukset ja kaavoittajan havainnot 4/ Anjalankatu 15 Rakennus edustaa 50- luvun asuinrakentamista ja noudattaa sijainniltaan katulinjaa, kuten muut kadun vanhimmat rakennukset. Rakennus on satulakattoinen 1½- kerroksinen luvulla rakennettu rapattu asuintalo. Rapattu 3 autotallin on samalta aikakaudelta. Rakennuksessa on maalattu betonisokkeli. Rakennuksen ulkoasu on hyvin säilynyt. Rakennuksessa on 2 sisäänkäyntiä. Katujulkisivussa on avokuisti ja pääsisäänkäynti. Punainen tiilikate. Ikkunat valkoiset Anjalankatu Rivitalo vuodelta Tiiliverhoiltu, väri vaalea keltainen. Korostusosissa valkoinen puuverhoilu ja harmaa julkisivulevy. Punainen tiilikate. Betonisokkeli. Valkoiset ikkunat. Kadun varrella puinen aita. Toteuttaa vuoden 1963 asemakaavaa Anjalankatu 1 9 Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti paikallinen ja maisemallinen viereisen ja rakennusta vastapäätä olevan rakennuksen kanssa. Rakennus on maisemallisesti näkyvällä paikalla rajautuen katulinjaan. on v ½ - kerroksinen hirsirunkoinen rakennus, kuisti pihalle. Ikkunat on uusittu 1980-l alussa vanhan mallin mukaan. Piharakennus v Piharakennuksen ikkunoita on pienennetty. Rakennuksessa on sementtiharkkosokkeli, harmaa. Julkisivuissa on vaaka- ja pystypaneeli, väri harmaa. Ikkunat ja vuorilaudat valkoiset. Katemateriaali on konesaumattu peltikate, väri punainen. Piharakennuksen materiaalit kuten päärakennuksessa.

3 Anjalankatu 21 Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti paikallinen ja maisemallinen viereisen ja rakennusta vastapäätä olevan rakennuksen kanssa. Rakennus on maisemallisesti näkyvällä paikalla rajautuen katulinjaan. on v ½ - kerroksinen hirsirunkoinen rakennus. Piharakennus v Pihasivulla on pulpettikattoinen kuisti ja koillispäädyssä satulakattoinen kuisti. Katujulkisivun ikkunat 9-ruutuiset. Muut ikkunat 6-ruutuiset. Piha- ja katujulkisivussa pulpettikattoinen frontoni. Rakennuksessa on sementtiharkkosokkeli, harmaa. Julkisivuissa on rimalaudoitus, väri punainen. Ikkunat alkuperäiset puuikkunat, väri vihreä. Valkoiset vuorilistat. Katemateriaali on konesaumattu peltikate, väri harmaa. Piharakennuksessa on keltainen pystylaudoitus ja T-malliset valkoiset ikkunat. Katemateriaalina on musta huopakate Anjalankatu Rivitalo vuodelta Edustaa aikakautensa arkkitehtuuria. Suunnittelijana Arkkitehtitoimisto Ilkka Salo. Toteuttaa voimassa olevaa asemakaava v Anjalankatu 25 Rakennuksessa on valkoinen tiiliverhoilu, osittain musta puuverhoilu. Katemateriaalina musta palahuopakate luvulta 1½ -kerroksinen hirsirunkoinen satulakattoinen rakennus. Sisäänkäynnit kummastakin päädystä avokuistien kautta. Piharakennus on v Rakennus sijaitsee kaavallisesti puistossa. Rakennuksessa on betonisokkeli. Julkisivuissa on vaaka- ja pystyponttilaudoitus, väri vaaleanpunainen. Katemateriaalina on konesaumattu peltikate, tumma harmaa. Ikkunat on uusittu.

4 Anjalankatu 28 viereisen ja rakennusta vastapäätä olevan rakennuksen kanssa. Rakennus on maisemallisesti näkyvällä paikalla rajautuen katulinjaan. vuodelta rakennettu kuisti ja parveke, ikkunat uusittu (malli muuttui hieman). Sisätiloissa tehty muutoksia. Umpikuistin edessä avokuisti. Piharakennus v Rakennuksen puuverhoilu on uusittu, vaaka- ja pystypaneeli, valkoinen. Ikkunat tummanruskeat. Sokkelissa on rouhepinnoitus. Katemateriaalina on profiilipeltikate, harmaa Anjalankatu 26 viereisen ja rakennusta vastapäätä olevan rakennuksen kanssa. Rakennus on maisemallisesti näkyvällä paikalla rajautuen katulinjaan luvulta. Vuoden 1978 jälkeen vaihdettu ikkunat ja laudoitettu eteläpääty. 1 1/2- kerroksinen lautarunkoinen rakennus. Pihan puolella yhtä korkea kuisti. Katemateriaalina rivipeltikate, tumma harmaa. Sokkelissa julkisivulevy. Julkisivuissa pystyrimalaudoitus, vihreä.

5 Anjalankatu 24 viereisen ja rakennusta vastapäätä olevan rakennuksen kanssa. Rakennus on maisemallisesti näkyvällä paikalla rajautuen katulinjaan. 1928, suun. Evert Nyberg (?) rakennettu uusi kuisti. Ikkunat uusittu /2- kerroksinen lautarunkoinen rakennus. Sisätiloissa on tehty muutostöitä. Piharakennus v Sementtiharkkosokkeli harmaa. Julkisivuissa vaaka- ja pystyponttilaudoitus, vaalea. T-ikkunat valkoiset. Konesaumattu peltikate, musta. Pihasivulle rakennettiin uusi kuisti 1970-luvulla. Rakennusta on laajennettu 1996, jolloin kuistia on muutettu. Piharakennuksessa vaaka- ja pystyponttilaudoitus, vaaleanvihreä. Ovet, ikkunat ja vuorilaudat valkoiset. Betonisokkeli. Katemateriaali peltikate, musta Anjalankatu ja v kerroksinen satulakattoinen rapattu asuinrakennus, väritys kelta-valkoinen. Katemateriaalina rivipeltikate, tumma harmaa. Rakennus sijaitsee samassa linjassa viereisten rakennusten kanssa.

6 Anjalankatu Rivitalo 1960-luvulta. Rakennuksen julkisivuissa on keltainen puuverhoilu, päädyissä ruskea tiiliverhoilu, ikkunat ja ovet valkoiset. Katemateriaalina peltikate, harmaa. Noudattaa asemakaavaa v Anjalankatu Anjalankatu Rivitalo vuodelta Rakennuksessa on vaalea tiiliverhoilu, korosteosissa valkoinen vaakalaudoitus. Katemateriaalina tiilikate, punaruskea. Noudattaa asemakaavaa v v Anjalankatu 14 Rakennuksessa on vaalea tiiliverhoilu, osittain valkoinen vaakalaudoitus. Katemateriaalina tiilikate, punaruskea Entinen liikerakennus 1960-luvulta, joka on muutettu asuinrakennukseksi v Rakennuksessa on keltainen puuverhous. Katemateriaalina peltikate, vihreä.

7 Anjalankatu, asemakaavan muutos, rakennusinventointi Anjalankatu Uskelankatu Rakennuksen julkisivuissa on valkoinen mineritlevytys. Katemateriaalina peltikate, harmaa. Rakennuksen autotallisiipi on punatiilinen jonka päädyssä on ruskea lautaverhoilu. viereisen ja rakennusta vastapäätä olevan rakennuksen kanssa. Rakennus on maisemallisesti näkyvällä paikalla rajautuen Anjalankatuun. n Katusivun ullakkoikkunat on peitetty. Ikkunoita on vaihdettu. 1 1/2-kerrosta. Yhtä korkea kuisti. Sisätiloissa on tehty muutostöitä. Rakennuksen julkisivuissa on vaaka- ja pystyponttilaudoitus, väri vaaleankeltainen. Ikkunat on uusittu lukuun ottamatta sisäpihan kuistin ikkunoita, jotka ovat alkuperäiset (valkoiset). Vuorilistat valkoiset. Betonisokkeli, harmaa. Katemateriaalina on konesaumattu peltikate, musta. Tasakattoinen piharakennus v

8 Uskelankatu 7 viereisen rakennuksen kanssa. Rakennus on maisemallisesti näkyvällä paikalla rajautuen Uskelankatuun l. alusta toinen kuistin ovista suljettu. Ikkunat on vaihdettu. Rakennus on 1 1/2-kerroksinen hirsirunkoinen rakennus. Rakennusta on laajennettu 2000-luvulla ja ikkunoita on uusittu. Julkisivuissa vaaka- ja pystyponttilaudoitus, väri valkoinen. Ikkunat ja vuorilistat valkoiset. Betonisokkeli, harmaa. Tiilikate, punainen. Harkoista rakennettu piharakennus, jossa on musta huopakate Terhinkatu Terhinkatu 9 Tyhjä tontti Rakennukset on purettu v on 1½ - kerroksinen ns. jälleenrakennuskauden talo 1940-luvulta. Piharakennus on v Rakennuksessa on betonisokkeli, ruskea. Julkisivuissa on pysty- ja vaakalaudoitus (uusittu), väri vihreä. Ikkunat on uusittu, väri valkoinen. Valkoiset vuorilistat. Katemateriaali on profiilipeltikate, väri punainen. Katujulkisivussa pulpettikattoinen frontoni. Piharakennuksessa on vihreä vaakalaudoitus ja katemateriaalina profiilipeltikate, punainen.

9 Terhinkatu on 1½ - kerroksinen ns. jälleenrakennuskauden talo 1940-luvulta. Rakennuksessa on betonisokkeli, ruskea. Julkisivuissa on rimalaudoitus, väri vaalea keltainen. Ikkunat ovat alkuperäset, väri valkoinen. Ruskeat vuorilistat. Katemateriaali on tiilikate, väri punainen Terhinkatu on 1½ - kerroksinen ns. jälleenrakennuskauden talo 1940-luvulta. Rakennuksen julkisivuissa on levyverhoilu, vaalea ruskea, julkisivujen yläosissa ruskea laudoitus, betonisokkeli, ruskea. Ikkunat ruskeat. Katemateriaali on tiilikate, väri punaruskea. Piharakennus v on lautaverhoiltu (keskeneräinen) Terhinkatu Rivitalo 1960-luvulta. Rakennuksessa on vaaleankeltainen vaakalaudoitus. Ikkunat valkoiset. Vuorilistat ruskeat. Katemateriaalina peltikate, harmaa. Noudattaa asemakaavaa v

10 Terhinkatu 17 viereisten rakennusten kanssa. Rakennus on maisemallisesti näkyvällä paikalla rajautuen Terhinkatuun. on 1½ - kerroksinen ns. jälleenrakennuskauden talo 1940-luvulta. Rakennuksessa on betonisokkeli, ruskea. Julkisivuissa on rimalaudoitus, väri vaalea keltainen. Ikkunat ovat alkuperäset, väri valkoinen. Ruskeat vuorilistat. Katemateriaali on tiilikate, väri punainen Terhinkatu 19 viereisten rakennusten kanssa. Rakennus on maisemallisesti näkyvällä paikalla rajautuen Terhinkatuun. on 1½ - kerroksinen ns. jälleenrakennuskauden talo 1940-luvulta. Rakennuksessa on betonisokkeli, ruskea. Julkisivuissa on rimalaudoitus, väri vaaleanpunainen. Ikkunat ovat alkuperäset, väri valkoinen, mustat rajaukset. Valkoiset vuorilistat. Katemateriaali on tiilikate, väri punainen Terhinkatu 21 viereisten rakennusten kanssa. Rakennus on maisemallisesti näkyvällä paikalla rajautuen Terhinkatuun. on 1½ - kerroksinen ns. jälleenrakennuskauden talo 1940-luvulta. Rakennuksessa on betonisokkeli, ruskea. Julkisivuissa on rimalaudoitus, väri keltainen. Ikkunat alkuperäiset, väri valkoinen. Ruskeat vuorilistat. Katemateriaali on tiilikate, väri punainen.

11 Terhinkatu 23 viereisten rakennusten kanssa. Rakennus on maisemallisesti näkyvällä paikalla rajautuen Terhinkatuun. on 1½ - kerroksinen ns. jälleenrakennuskauden talo 1940-luvulta. Rakennuksessa on betonisokkeli, ruskea. Julkisivuissa on vaakalimilaudoitus, väri sininen. Ikkunat ovat alkuperäiset, väri valkoinen. Valkoiset vuorilistat. Katemateriaali on tiilikate, väri punainen Terhinkatu 25 viereisten rakennusten kanssa. Rakennus on maisemallisesti näkyvällä paikalla rajautuen Terhinkatuun. on 1½ - kerroksinen ns. jälleenrakennuskauden talo 1940-luvulta. Rakennuksessa on betonisokkeli, ruskea. Julkisivuissa on rimalaudoitus, väri punainen. Ikkunat ovat alkuperäiset, väri valkoinen. Valkoiset vuorilistat. Katemateriaali on tiilikate, väri punainen.

12 Liitekartta

RAKENNUSINVENTONTI 13.09 2013. Hangon kantakaupungin kortteli 518. Johanna Laaksonen. Korttelin 518 sijainti opaskartalla.

RAKENNUSINVENTONTI 13.09 2013. Hangon kantakaupungin kortteli 518. Johanna Laaksonen. Korttelin 518 sijainti opaskartalla. RAKENNUSINVENTONTI 13.09 2013 Hangon kantakaupungin kortteli 518 Johanna Laaksonen Korttelin 518 sijainti opaskartalla. 1 2 16 15 4 11 12 5 7 17 18 20 19 14 13 Korttelin 518 nykyinen tonttijako kantakartalla.

Lisätiedot

KESÄRANNAN ALUEINVENTOINTI

KESÄRANNAN ALUEINVENTOINTI KESÄRANNAN ALUEINVENTOINTI KESÄRANNAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Pikku-Keskuskarin, Sonninnokan ja Tiironnokan alueet Kuva 1 suunnittelualueen rajaus opaskartalla Suunnittelualue Asemakaavan suunnittelualue

Lisätiedot

Kalliola /10

Kalliola /10 Kalliola- 1/10 Uusikaupunki (895) Kuivarauma (482) Kalliola 1 001 Muu asuinrakennus 002 Kellari, kellarivaja 003 Navetta 004 Muu karjarakennus 005 Sauna Osoite: Postinumero: Postitoimipaikka: Historia

Lisätiedot

KOTKA 35. KAUPUNGINOSA SUULISNIEMI RAKENTAMISTAPAOHJEET KORTTELILLE 63, 64 JA OSALLE KORTTELIA 58.

KOTKA 35. KAUPUNGINOSA SUULISNIEMI RAKENTAMISTAPAOHJEET KORTTELILLE 63, 64 JA OSALLE KORTTELIA 58. KOTKA 35. KAUPUNGINOSA SUULISNIEMI RAKENTAMISTAPAOHJEET KORTTELILLE 63, 64 JA OSALLE KORTTELIA 58. 1 ASEMAKAAVAMÄÄRÄYKSET: AO-korttelialueen tonteilla talousrakennus saa olla enintään 50 m2. AP-korttelialueella

Lisätiedot

MURHEISTENRANTA 1/7 RAKENTAMISTAPAOHJE 11.10.2006

MURHEISTENRANTA 1/7 RAKENTAMISTAPAOHJE 11.10.2006 MURHEISTENRANTA 1/7 RAKENTAMISTAPAOHJE 11.10.2006 TÄMÄ RAKENTAMISTAPAOHJE KOSKEE MURHEISTENRANNAN ASEMAKAAVA- ALUETTA TÄYDENNYSRAKENNETTAVAN ALUEEN OSALTA. SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. PIENTALOTONTIT

Lisätiedot

1(36) SUOMEN RAKENNUSKULTTUURIN YLEISLUETTELO MUSEOVIRASTO. 1. Lääni Länsi-Suomen lääni 3. Kohde ALUE 1A 2. Kunta Kokkola

1(36) SUOMEN RAKENNUSKULTTUURIN YLEISLUETTELO MUSEOVIRASTO. 1. Lääni Länsi-Suomen lääni 3. Kohde ALUE 1A 2. Kunta Kokkola SUOMEN RAKENNUSKULTTUURIN YLEISLUETTELO MUSEOVIRASTO KOHDEINVENTOINTILOMAKE 1. Lääni Länsi-Suomen lääni 3. Kohde ALUE 1A 2. Kunta Kokkola RAKENNUS 7 (s) 4. Kylä/rekisterinumero 5. Kaup.osa/kortteli/talo

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS, RAIVAAJANKATU. Asemakaavan muutos koskee Lukkarinmäen (12) kaupunginosan kortteleita 2 ja 19 sekä katualuetta.

ASEMAKAAVAN MUUTOS, RAIVAAJANKATU. Asemakaavan muutos koskee Lukkarinmäen (12) kaupunginosan kortteleita 2 ja 19 sekä katualuetta. ASEMAKAAVAN MUUTOS, RAIVAAJANKATU Asemakaavan muutos koskee Lukkarinmäen (12) kaupunginosan kortteleita 2 ja 19 sekä katualuetta. Asemakaavan muutoksella muodostuu Lukkarinmäen (12) kaupunginosan korttelit

Lisätiedot

PAJAKATU 2. Rakennushistoriaselvitys. Tampereen Infratuotanto Liikelaitos Suunnittelupalvelut Asemakaavasuunnittelu 26.9.2009

PAJAKATU 2. Rakennushistoriaselvitys. Tampereen Infratuotanto Liikelaitos Suunnittelupalvelut Asemakaavasuunnittelu 26.9.2009 PAJAKATU 2 Rakennushistoriaselvitys Tampereen Infratuotanto Liikelaitos Suunnittelupalvelut Asemakaavasuunnittelu 26.9.2009 1 Pajakatu 2 rakennushistoriaselvitys Inventointi Yleistiedot osoite Pajakatu

Lisätiedot

1. PIHAJÄRJESTELYT JA RAKENNUSTEN SIJOITTAMINEN

1. PIHAJÄRJESTELYT JA RAKENNUSTEN SIJOITTAMINEN RUSKON KUNTA 1 / 5 Tekninen osasto PL 69 21291 RUSKO MUNITTULAN ASEMAKAAVA- ALUEEN RAKENTAMISTAPAOHJEET JOHDANTO Munittulan kaava-alue sijaitsee valtakunnallisesti arvokkaaksi määritellyn Ruskon kirkonkylän

Lisätiedot

Rakennus on viimeksi ollut päiväkotikäytössä ja sen käyttötarkoitus on v. 2007 muutettu päiväkodiksi.

Rakennus on viimeksi ollut päiväkotikäytössä ja sen käyttötarkoitus on v. 2007 muutettu päiväkodiksi. Kiinteistö 1025/5, Olantie 3, 05200 Rajamäki Tontti Tontti sijaitsee Rajamäen Tykkitorninmäen asemakaava-alueella. Asemakaavamerkintä on AO-15, erillispientalojen korttelialue. Tontille saa rakentaa yhden

Lisätiedot

2. Kohde Iisalmen sairaalan asuinrivitalo, R2. 5. Kohdetyyppi

2. Kohde Iisalmen sairaalan asuinrivitalo, R2. 5. Kohdetyyppi SUOMEN RAKENNUSKULTTUURIN YLEISLUETTELO MUSEOVIRASTO KOHDEINVENTOINTILOMAKE 1. Kunta Iisalmi 4. Kiinteistötunnus 140-1-36-1-3 6. Koordinaatit 7. Osoite 9. RAKENNUKSEN KUVAUS Riistakatu 23 2. Kohde Iisalmen

Lisätiedot

PIRTTIKOSKEN RANTAOSAYLEISKAAVA

PIRTTIKOSKEN RANTAOSAYLEISKAAVA PIRTTIKOSKEN RANTAOSAYLEISKAAVA PAIKALLISESTI ARVOKKAIDEN RAKENNUSKOHTEIDEN TARKISTUSINVENTOINTI 2018 Arvoluokitus Suositusten värikoodit R = rakennushistoriallinen = Suositellaan suojeltavan kaavassa

Lisätiedot

Länsi-Suomen ympäristökeskus Teuvan keskustan ja kauppilan OYK-inventointi

Länsi-Suomen ympäristökeskus Teuvan keskustan ja kauppilan OYK-inventointi Kohderaportti Länsi-Suomen ympäristökeskus n keskustan ja kauppilan OYK-inventointi Säntintien varrella koivukuja Pihapiirin ulkopuolella sijaitsee riihikartano karjarakennus maakellari hirsirunkoinen

Lisätiedot

TVH:n Oulun tiemestaripiirin tukikohta Rouskutie 1, Oulu RAKENNUSHISTORIASELVITYS. Arkkitehtitoimisto Pia Krogius 2014

TVH:n Oulun tiemestaripiirin tukikohta Rouskutie 1, Oulu RAKENNUSHISTORIASELVITYS. Arkkitehtitoimisto Pia Krogius 2014 TVH:n Oulun tiemestaripiirin tukikohta Rouskutie 1, Oulu RAKENNUSHISTORIASELVITYS Arkkitehtitoimisto Pia Krogius 2014 SISÄLLYS JOHDANTO Kohde Yllä näkymä tontilta. Etualalla toimistorakennus, takana huoltamorakennus.

Lisätiedot

Säilyneisyys ja arvottaminen

Säilyneisyys ja arvottaminen Raahen 5. kaupunginosan korttelin 18 rakennushistoriallinen selvitys ja arvottaminen 4465-4288 Raahe 5. kaupunginosan korttelin 18 rakennushistoriaselvitys. Suunnittelukeskus Oy 1 Säilyneisyyden kriteerit

Lisätiedot

koivuranta-895-472-0007-0003 1/13

koivuranta-895-472-0007-0003 1/13 koivuranta-895-472-0007-0003 1/13 Uusikaupunki (895) Vohdensaari (472) Koivuranta 895-472-0007-0003 1 001 Talonpoikaistalo 002 Navetta 003 Sauna 004 Vaja Osoite: Postinumero: Postitoimipaikka: Historia

Lisätiedot

1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 12.01 3 m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva.

1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 12.01 3 m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET SÄÄKSVUORI: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.02 Lähivirkistysalue. 12.01

Lisätiedot

1(54) SUOMEN RAKENNUSKULTTUURIN YLEISLUETTELO MUSEOVIRASTO. 1. Lääni Länsi-Suomen lääni 3. Kohde ALUE 5A 2. Kunta Kokkola

1(54) SUOMEN RAKENNUSKULTTUURIN YLEISLUETTELO MUSEOVIRASTO. 1. Lääni Länsi-Suomen lääni 3. Kohde ALUE 5A 2. Kunta Kokkola SUOMEN RAKENNUSKULTTUURIN YLEISLUETTELO MUSEOVIRASTO KOHDEINVENTOINTILOMAKE 1. Lääni Länsi-Suomen lääni 3. Kohde ALUE 5A 2. Kunta Kokkola RAKENNUS 5 4. Kylä/rekisterinumero 5. Kaup.osa/kortteli/talo 6.

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.01 Puisto. 5.02 Lähivirkistysalue. 7.09

Lisätiedot

1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva.

1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.02 Lähivirkistysalue. 12.01 3 m kaava-alueen

Lisätiedot

ILOLA / T A I K A P U I S T O 3 Rakentamisohjeet kaupungin omistamille ao-tonteille Taikurintiellä ja Loitsukujalla kortteleissa 71200-71202

ILOLA / T A I K A P U I S T O 3 Rakentamisohjeet kaupungin omistamille ao-tonteille Taikurintiellä ja Loitsukujalla kortteleissa 71200-71202 ILOLA / T A I K A P U I S T O 3 Rakentamisohjeet kaupungin omistamille ao-tonteille Taikurintiellä ja Loitsukujalla kortteleissa 71200-71202 Taikapuisto 3 käsittää 19 omakotitonttia, joille kullekin saa

Lisätiedot

Levin ympäristön matkailumaiseman ja maankäytön kehittäminen 80 Raporttisarja osa 4, OSAYLEISKAAVA Suunnittelukeskus Oy

Levin ympäristön matkailumaiseman ja maankäytön kehittäminen 80 Raporttisarja osa 4, OSAYLEISKAAVA Suunnittelukeskus Oy Kittilän kunta Levin ympäristön matkailumaiseman ja maankäytön kehittäminen 80 Suunnittelukeskus Oy 25.2.2008 SR-7 3418282, 7538753 Hanhivaara 4:17 1930-l Alkuperäinen, pieteetillä entisöity päärakennus

Lisätiedot

Akanrovan asemakaava-alueen rakentamistapaohjeet 6.6.2007

Akanrovan asemakaava-alueen rakentamistapaohjeet 6.6.2007 Akanrovan asemakaava-alueen rakentamistapaohjeet 6.6.2007 Akanrovan asemakaava-alueen rakentamistapaohjeet 1 1 PERUS- JA TUNNSTETEDOT 1.1 Tunnistetiedot Alueen nimi Sirkka, Levi Kunta Kittilän kunta Kaavan

Lisätiedot

Asemakaavamääräykset Sääksvuori, korttelit 61 ja 62, kaavatunnus 28:010 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET:

Asemakaavamääräykset Sääksvuori, korttelit 61 ja 62, kaavatunnus 28:010 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asemakaavamääräykset Sääksvuori, korttelit 61 ja 62, kaavatunnus 28:010 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. Erillispientalojen korttelialue. Lähivirkistysalue.

Lisätiedot

rakennushistoriallinen: kylän rakentamistavalle tyypillinen hyvin säilynyt eteiskamaritupa

rakennushistoriallinen: kylän rakentamistavalle tyypillinen hyvin säilynyt eteiskamaritupa 122 89. Rakennuksen nimi: Hermannas Verneras Rnr: 49948700050096S Osoite: Sommarösundsv.476 Rakennustyyppi: pientila Rakennusvuosi: 1850 Korjausvuodet: ei tiedossa Kerrosluku: päärakennus: 1 ½, piharakennukset:

Lisätiedot

PAIHOLAN SAIRAALA-ALUE

PAIHOLAN SAIRAALA-ALUE Dokumentti on tehty tulostettavaksi A4-kokoon kaksipuoleisena 30.9.2014 Arkkitehtitoimisto Torikka & Karttunen Tilaaja: Master Yhtiöt PAIHOLAN SAIRAALA-ALUE RAKENNUS- JA KULTTUURIHISTORIALLINEN SELVITYS

Lisätiedot

Kirkkokatu 9. Asemakaavan muutos, 689. Tontin viitesuunnitelma / Asemakaavan valmisteluvaiheen kuulemisaineisto (Kaavaluonnos) 1.6.

Kirkkokatu 9. Asemakaavan muutos, 689. Tontin viitesuunnitelma / Asemakaavan valmisteluvaiheen kuulemisaineisto (Kaavaluonnos) 1.6. Kirkkokatu 9 Asemakaavan muutos, 689 Tontin viitesuunnitelma / Asemakaavan valmisteluvaiheen kuulemisaineisto (Kaavaluonnos) 1.6.2015 Tontin sijainti Heinolan keskustassa Lähtökohdat Korttelin 20 tontille

Lisätiedot

AS OY KASTINLINNAN KOHDEINVENTOINTI, KORTTELIN 131 TONTTI 5

AS OY KASTINLINNAN KOHDEINVENTOINTI, KORTTELIN 131 TONTTI 5 1 (11) 15.12.2009 AS OY KASTINLINNAN KOHDEINVENTOINTI, KORTTELIN 131 TONTTI 5 Liittyy asemakaavaan 8286 Keskellä As Oy Kastinlinna As Oy Kastinlinnan sisäpiha KOHDEINVENTOINTI, AS OY KASTINLINNA 1. Lääni

Lisätiedot

Pallomäenkuja. Kortteli tontti Osoite Pinta-ala Rak.oik. Rakentamis- Vuosivuokra / v m² k-m² valmius (ind. 8/2015)

Pallomäenkuja. Kortteli tontti Osoite Pinta-ala Rak.oik. Rakentamis- Vuosivuokra / v m² k-m² valmius (ind. 8/2015) 69 Pallomäenkuja Kortteli tontti Osoite Pinta-ala Rak.oik. Rakentamis- Vuosivuokra / v m² k-m² valmius (ind. 8/2015) 40094 30 Pallomäenkuja 10 506 180 valmis 4 117 Kaavan mukaisesta rakentamisesta mm:

Lisätiedot

Kittilän kunta Atrin alueen asemakaava ja asemakaavan muutos

Kittilän kunta Atrin alueen asemakaava ja asemakaavan muutos Kittilän kunta Atrin alueen asemakaava ja asemakaavan muutos Rakentamistapaohjeet 15.5.2008 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 1 2 RAKENTAMISTA KOSKEVAT OHJEET KAAVASSA... 2 3 KAAVIOKUVA... 4 4 ALUEEN RAKENTAMISTA

Lisätiedot

Korttelit 001 ja 005 rakennustapaselosteet

Korttelit 001 ja 005 rakennustapaselosteet Korttelit 001 ja 005 rakennustapaselosteet - Rivitalo tai paritalo. - Kuvassa esitetty massoittelun perusratkaisu (valittu kerroskorkeus vaikuttaa massaan). - Ulokkeet ja sisäänvedot julkisivussa ovat

Lisätiedot

m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva.

m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.011 1.021 1.041 1.0411 1.042 1.0421 2.07 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. Mikäli rakennuksen pituus on yli 12 metriä,

Lisätiedot

3 LÄHTÖKOHDAT. 3.1 Selvitys suunnittelualueen oloista Alueen yleiskuvaus

3 LÄHTÖKOHDAT. 3.1 Selvitys suunnittelualueen oloista Alueen yleiskuvaus 3 LÄHTÖKOHDAT 3.1 Selvitys suunnittelualueen oloista 3.1.1 Alueen yleiskuvaus Suunnittelualue sijaitsee Ilmajoen keskustassa rajautuen Ilkantiehen, Keskustiehen ja Kyrönjokeen. Suunnittelualueen pinta-ala

Lisätiedot

rakennushistoriallinen: päärakennus edustaa paikallista rakennusperinnettä

rakennushistoriallinen: päärakennus edustaa paikallista rakennusperinnettä 73 51. Rakennuksen nimi: Kallis Viktoras Rnr: 49948700040120Y Osoite: Sommarösundsvägen Rakennustyyppi: Maatila Rakennusvuosi: 1928 Korjausvuodet: 1986 Kerrosluku: päärakennus: 1 ½, osittain 2, piharakennus:1

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.021 Asuinpientalojen, rivitalojen ja kytkettyjen pientalojen korttelialue,

Lisätiedot

RAKENNUSTAPAOHJEET / HÄRKÖKIVI

RAKENNUSTAPAOHJEET / HÄRKÖKIVI RAKENNUSTAPAOHJEET / HÄRKÖKIVI YLEISTÄ Rakennusten sijoittelussa on pyritty mahdollisuuksien mukaan siihen, että rakennusmassat rajaisivat oleskelupihaa, jolloin naapurin asuinrakennuksesta ei olisi suoraa

Lisätiedot

KIHINTÖYRÄÄN ASEMAKAAVA-ALUE

KIHINTÖYRÄÄN ASEMAKAAVA-ALUE KIHINTÖYRÄÄN ASEMAKAAVA-ALUE Rakentamistapaohje 14.02.2012 Kihintöyrään asemakaava-alue Yleistä Alueen luonne Rakennustapaohjeiden tarkoitus on ohjata rakentamista Kihintöyrään alueelle niin että syntyy

Lisätiedot

Rakennuslupa. Lisätietoja rakentamisesta ja luvista: www.valkeakoski.fi Tekniset palvelut Rakentaminen

Rakennuslupa. Lisätietoja rakentamisesta ja luvista: www.valkeakoski.fi Tekniset palvelut Rakentaminen 8.5.2007 RAKENNUSTAPAOHJEET VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN TONTEILLE Tontti nro 3-22-6 Kauppilankatu 14 Tontti nro 3-32-5 Maijaniitynkatu 25 Tontti nro 4-51-3 Jyräänkatu 5 Tontti nro 4-26-8 Hakakatu 10 Tontti

Lisätiedot

NUMMELAN HAAKKOINMAAN TAAJAMANOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVA 110 (HIIDENRANNAN KOULUKORTTELI)

NUMMELAN HAAKKOINMAAN TAAJAMANOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVA 110 (HIIDENRANNAN KOULUKORTTELI) Ympa 31.10.2002 Ympa liite VIHDIN KUNTA NUMMELAN HAAKKOINMAAN TAAJAMANOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVA 110 (HIIDENRANNAN KOULUKORTTELI) RAKENTAMISOHJE KORTTELEILLE 417 JA 457 TEKNINEN JA YMPÄRISTÖKESKUS 31.10.2002

Lisätiedot

Korttelin 53 asemakaavan muutos. Rakennusinventointi 26.5.2014, täydennetty 3.12.2014

Korttelin 53 asemakaavan muutos. Rakennusinventointi 26.5.2014, täydennetty 3.12.2014 Liite Korttelin 53 asemakaavan muutos Rakennusinventointi 26.5.2014, täydennetty 3.12.2014 1 6:351, Kanavakoulu, 53 / 5, YH-1, e=0,30 Käyttötarkoitus: Seura- ja kerhorak. ym. Rakennusvuosi: 1925 Kerrosluku:

Lisätiedot

NAANTALI ITÄ-TAMMISTON RAKENNUSTAPAOHJEET

NAANTALI ITÄ-TAMMISTON RAKENNUSTAPAOHJEET ITÄ-TAMMISTO RAKENNUSTAPAOHJEET KORTTELIT 24-27 NAANTALI 18.08.2010 NAANTALI ITÄ-TAMMISTON RAKENNUSTAPAOHJEET A R K K I T E H T I T O I M I S T O T A R M O M U S T O N E N O Y LEHMUSTIE 27 A 20720 TURKU

Lisätiedot

Varkauden rakennettu kulttuuriperintö

Varkauden rakennettu kulttuuriperintö Varkauden rakennettu kulttuuriperintö 2005/2007 inventoinnit Kangaslammin kirkonkylä Inventointinumero: Manttu 261 Kohteen nimi: Maatila Lumpeela 262 Maatila Kivenlahti 263 Pappila 264 pajaharju, museo

Lisätiedot

RAKENNUS 4 (sr) 4. Kylä/rekisterinumero 5. Kaup.osa/kortteli/talo 6.

RAKENNUS 4 (sr) 4. Kylä/rekisterinumero 5. Kaup.osa/kortteli/talo 6. SUOMEN RAKENNUSKULTTUURIN YLEISLUETTELO MUSEOVIRASTO KOHDEINVENTOINTILOMAKE 1. Lääni Länsi-Suomen lääni 3. Kohde ALUE 4E 2. Kunta Kokkola RAKENNUS 4 (sr) 4. Kylä/rekisterinumero 5. Kaup.osa/kortteli/talo

Lisätiedot

K O H D E I N V E N T O I N T I L O M A K E

K O H D E I N V E N T O I N T I L O M A K E InventointiNro: M200 Sava Kylä / Kaup Osa, Rek Nro: 789-40-0002 Koordinaatit: P: 6737425 Postiosoite Katu: Muurolantie 85A Kohteen kuvaus: Yhteisökodin asuinrivitalo ja hoitolaitos Asuinrakennus / hoitolaitos

Lisätiedot

Säilyneisyys ja arvottaminen

Säilyneisyys ja arvottaminen RAAHE 5. kaupunginosan korttelin 17 rakennushistoriallinen selvitys ja arvottaminen 20.11.2007 FG Suunnittelukeskus Oy Raahen 5. kaupunginosan korttelin 17 rakennushistoriallinen selvitys 1 Säilyneisyyden

Lisätiedot

PÖYTYÄN KUNTA K Y R Ö N T A A J A M A KYRÖN ASEMANSEUDUN ASEMA- KAAVAN MUUTOS Selvitys Kyrön rautatieaseman alueen liikennejärjestelyistä selvitys liikennejärjestelyistä, sivu 1 SELVITYKSEN LÄHTÖKOHDAT

Lisätiedot

SILIKALLIO 11.10.2006 RAKENTAMISTAPAOHJEET

SILIKALLIO 11.10.2006 RAKENTAMISTAPAOHJEET 1 / 12 Ohjeet koskevat tontteja: 1562-1 1562-2 1562-3 1562-5 1562-6 1563-1 1563-2 1563-3 1564-1 1564-2 Näille tonteille saa rakentaa 1-1½ -kerroksisia rakennuksia, joissa on puiset, tiiliset tai rapatut

Lisätiedot

IMATRAN KAUPUNKI RAKENTAMISOHJE 3/2011 TEKNINEN TOIMI Kaavoitus ja yleissuunnittelu

IMATRAN KAUPUNKI RAKENTAMISOHJE 3/2011 TEKNINEN TOIMI Kaavoitus ja yleissuunnittelu IMATRAN KAUPUNKI RAKENTAMISOHJE 3/2011 TEKNINEN TOIMI Kaavoitus ja yleissuunnittelu Tontin osoite: Suokukonkatu 1 Korvaa ko. tontin rakentamisohjeen 26/1984 RAKENTAMISOHJE Hyväksytty Muutos RAKJA 69 20.9.2011

Lisätiedot

TARVASMÄKI YLEISSUUNNITTELUOHJEET

TARVASMÄKI YLEISSUUNNITTELUOHJEET Kooste ohjeista TARVASMÄKI YLEISSUUNNITTELUOHJEET 1. ALUEEN ASEMAKAAVAMÄÄRÄYKSET Asemakaavassa on osoitettu kortteli-, virkistys- ja katualueet. Korttelialueilla on osoitettu rakennusalat, rakennusoikeudet

Lisätiedot

Asemakaava 517 Tarmolankatu 2. Rakennustapaohje

Asemakaava 517 Tarmolankatu 2. Rakennustapaohje Liite 6 Bilaga 6 Asemakaava 517 Tarmolankatu 2 Rakennustapaohje Rakennettuympäristö alueella edustaa eri aikakausia ja rakennustyylejä. Tällä rakennustapaohjeella pyritään luomaan sen luonteeseen sopivat

Lisätiedot

II, TIKKASENHARJU RAKENNUSTAPAOHJE KORTTELIT 237-265

II, TIKKASENHARJU RAKENNUSTAPAOHJE KORTTELIT 237-265 II, TIKKASENHARJU RAKENNUSTAPAOHJE KORTTELIT 237-265 Arkkitehtitoimisto Pekka Lukkaroinen Oy Iin kunta, Tekniset palvelut: Markku Vitikka Rakennusvalvonta: Eino Tihinen Tontin haltijan tulee toimittaa

Lisätiedot

RAUHALAN UUDET TONTIT TERVAKOSKI R A K E N T A M I S T A P A O H J E E T KORTTELI 601 TONTIT 1,2,6, 9-11

RAUHALAN UUDET TONTIT TERVAKOSKI R A K E N T A M I S T A P A O H J E E T KORTTELI 601 TONTIT 1,2,6, 9-11 1 RAUHALAN UUDET TONTIT TERVAKOSKI R A K E N T A M I S T A P A O H J E E T KORTTELI 601 TONTIT 1,2,6, 9-11 Yleistä Rauhalan tontit sijaitsevat Tervakoskella 130-tien itäpuolella ja ne rajoittuvat Rauhalantiehen

Lisätiedot

Nakkilan kunta tarjoaa ostettavaksi Nakkilan Viikkalan kylässä sijaitsevan vanhan koulurakennuksen piharakennuksineen.

Nakkilan kunta tarjoaa ostettavaksi Nakkilan Viikkalan kylässä sijaitsevan vanhan koulurakennuksen piharakennuksineen. MYYNTIESITE Rakennusosasto 27.3.2015 Nakkilan kunta tarjoaa ostettavaksi Nakkilan Viikkalan kylässä sijaitsevan vanhan koulurakennuksen piharakennuksineen. Esittely ja tiedustelut: Rakennusmestari Teemu

Lisätiedot

KAARINA, POHJANPELTO RAKENTAMISTAPAOHJEET

KAARINA, POHJANPELTO RAKENTAMISTAPAOHJEET ARKKITEHTITOIMISTO TARMO MUSTONEN OY 1(8) KAARINA, POHJANPELTO RAKENTAMISTAPAOHJEET 09.12.2010 1. Yleistä Nämä rakennustapaohjeet täydentävät 20.01.2010 ja 17.11.2010 päivättyä Kaarinan Pohjanpellon asemakaavaa.

Lisätiedot

2. Kohde RANTALAN PAPPILA JA MAASEURAKUNNAN VIRASTO- JA ASUINTALO. 5. Kohdetyyppi

2. Kohde RANTALAN PAPPILA JA MAASEURAKUNNAN VIRASTO- JA ASUINTALO. 5. Kohdetyyppi SUOMEN RAKENNUSKULTTUURIN YLEISLUETTELO MUSEOVIRASTO KOHDEINVENTOINTILOMAKE 1. Kunta Iisalmi 2. Kohde RANTALAN PAPPILA JA MAASEURAKUNNAN VIRASTO- JA ASUINTALO 3. Numero 204 4. Kiinteistötunnus 140-407-18-339

Lisätiedot

Johdanto. Tarvaalan kampusalue etelästä kuvattuna. Biotalousinstituutti. Viispiippunen. Konehallit B-rakennus. Päärakennus. Kalustohallit.

Johdanto. Tarvaalan kampusalue etelästä kuvattuna. Biotalousinstituutti. Viispiippunen. Konehallit B-rakennus. Päärakennus. Kalustohallit. Rakennetun ympäristön selvitys 2015 SSÄLTÖ Johdanto... 3 1 Päärakennus... 4 2 Sininen talo... 5 3 A-rakennus... 6 4 B-rakennus... 7 5 C-rakennus... 8 6 Viispiippunen... 9 7 Henkilökunnan asunnot... 10

Lisätiedot

Kyynäränkangas ja Niemelänniemi Asemakaava V092. Rakentamistapaohjeet 31.3.2014, tark. 17.5.2014. Arkkitehtitoimisto AJAK Oy Adalbert Aapola

Kyynäränkangas ja Niemelänniemi Asemakaava V092. Rakentamistapaohjeet 31.3.2014, tark. 17.5.2014. Arkkitehtitoimisto AJAK Oy Adalbert Aapola Kyynäränkangas ja Niemelänniemi Asemakaava V092 Rakentamistapaohjeet 31.3.2014, tark. 17.5.2014 Arkkitehtitoimisto AJAK Oy Adalbert Aapola SISÄLLYS 1. Yleistä... 3 1.1 Rakentaminen lähellä tontin rajaa...

Lisätiedot

Kyynäränkangas ja Niemelänniemi Asemakaava V092

Kyynäränkangas ja Niemelänniemi Asemakaava V092 Kyynäränkangas ja Niemelänniemi Asemakaava V092 Rakentamistapaohjeet 31.3.2014 Arkkitehtitoimisto AJAK Oy Adalbert Aapola SISÄLLYS 1. Yleistä... 3 1.1 Rakentaminen lähellä tontin rajaa... 3 1.2 Hulevesien

Lisätiedot

Rakennuksen päätilat ja piha- alueet tulee suunnata etelään tai länteen.

Rakennuksen päätilat ja piha- alueet tulee suunnata etelään tai länteen. YLEISTÄ Nämä rakentamistapaohjeet on laadittu täydentämään Kärjen asuntoalueen pohjoisosan asemakaavaa. Rakentamistapaohjeiden tarkoituksena on auttaa rakentajaa paitsi oman rakennuksensa suunnittelussa

Lisätiedot

AO-tonttien rakentamistapaohje ( , täydennetty ) Immulan uusi asuinalue, Lohja

AO-tonttien rakentamistapaohje ( , täydennetty ) Immulan uusi asuinalue, Lohja AO-tonttien rakentamistapaohje (25.01.2007, täydennetty 12.6.2017) Immulan uusi asuinalue, Lohja AO-59 kortteleissa 4, 5, 6, 7, 9, 10, 12, 13 ja 14 AP-9 korttelissa 8 AKR-2 korttelissa 5 Rakentamistapaohjeen

Lisätiedot

AINOLANVAINIO II RAKENNUSTAPAOHJEET

AINOLANVAINIO II RAKENNUSTAPAOHJEET Kaavoitus ja mittaus 15.4.2015 1(7) AINOLANVAINIO II RAKENNUSTAPAOHJEET YLEISTÄ Asemakaavalla on pyritty luomaan omaleimainen väljä pientaloalue, jossa on tarjolla sekä omakotitontteja että yhtiömuotoiseen

Lisätiedot

OLMALANPELLON RAKENNUSTAPAOHJEET

OLMALANPELLON RAKENNUSTAPAOHJEET Liite YLIVIESKA OLMALANPELLON RAKENNUSTHJEET..0 KKITEHTITOIMISTO JORMA PALORANTA OY OLMALANPELLON RAKENNUSTHJEET ALUEEN KTTA KALAJOKI NIEMELÄNKYLÄNTIE 0 SAVELANTIE NOPPUISTO OLMALANRANNANKA ULPUKANKA KUMINAKA

Lisätiedot

tapiola - otsolahden suojeluraportti

tapiola - otsolahden suojeluraportti tapiola - otsolahden suojeluraportti 21.08.2000 KOHDENUMERO 30 KOHTEEN NIMI pientalo OSOITE Nallenpolku 7 rakennusvuosi 1961 SUUNNITTELIJA Elma Lindroos, arkkitehti käyttötarkoitus kytketty pientalo Loivalla

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI. 5. kaupunginosa kortteli 20. osa. Säilyneisyys ja arvottaminen RAKENNUSHISTORIALLINEN SELVITYS

RAAHEN KAUPUNKI. 5. kaupunginosa kortteli 20. osa. Säilyneisyys ja arvottaminen RAKENNUSHISTORIALLINEN SELVITYS RAAHEN KAUPUNKI 5. kaupunginosa kortteli 20 RAKENNUSHISTORIALLINEN SELVITYS osa ja arvottaminen 30.4.2009 FG Planeko Oy Esko Puijola arkkitehti SAFA Raahen 5. kaupunginosan korttelin 20 rakennushistoriallinen

Lisätiedot

SILIKALLIO ITÄ - AK: 15-010 11.3.2008 RAKENTAMISTAPAOHJEET

SILIKALLIO ITÄ - AK: 15-010 11.3.2008 RAKENTAMISTAPAOHJEET Ohjeet koskevat tonttia: 1558-15 Tälle tontille voi rakentaa 1-1½kerroksisen asuin- tai asuntolaraken- nuksen, jossa on puujulkisivut. 2- kerroksinen osuus rakennuksen alasta saa olla enintään 50%. Ullakon

Lisätiedot

OSUUSLIIKE SALLAN KESKUSTOIMIPAIKAN KIINTEISTÖ

OSUUSLIIKE SALLAN KESKUSTOIMIPAIKAN KIINTEISTÖ OSUUSLIIKE SALLAN KESKUSTOIMIPAIKAN KIINTEISTÖ Rakennushistoriaselvitys 10.10.2013 Arkkitehtitoimisto Pia Krogius Sisällys 1. JOHDANTO 4 Kohde 4 Tehtävä 4 Perustiedot 6 2. TAUSTAA 7 Osuusliike Salla 7

Lisätiedot

RAKENNUS 15 (s) 4. Kylä/rekisterinumero 5. Kaup.osa/kortteli/talo 6.

RAKENNUS 15 (s) 4. Kylä/rekisterinumero 5. Kaup.osa/kortteli/talo 6. SUOMEN RAKENNUSKULTTUURIN YLEISLUETTELO MUSEOVIRASTO KOHDEINVENTOINTILOMAKE 1. Lääni Länsi-Suomen lääni 3. Kohde ALUE 3A 2. Kunta Kokkola RAKENNUS 15 (s) 4. Kylä/rekisterinumero 5. Kaup.osa/kortteli/talo

Lisätiedot

Soturikylä Rakennettiin lahjoitusvaroin 1941-45 ruotsinkielisille sotainvalideille 18 pientä omakotitaloa: 1 upseerinasunto 1 yhteistila: kirjasto, sauna 14 tyyppitaloa Metsäkoto2 7,2 x 8,4 m 60,5 km²

Lisätiedot

RAKENNUSTAPAOHJEET KUIVATJÄRVEN GOLFPUISTOON Korttelit 133-163

RAKENNUSTAPAOHJEET KUIVATJÄRVEN GOLFPUISTOON Korttelit 133-163 RAKENNUSTAPAOHJEET KUIVATJÄRVEN GOLFPUISTOON Korttelit 133-163 Tekniset palvelut, kaavoitustoimi 2003 korjattu 8.1.2004 Yleistä Rakennustapaohjeet koskevat Kuivatjärven Golfpuiston alueen kortteleita 133-163.

Lisätiedot

Suomelan asemakaava. Rakentamistapaohjeet. A-Insinöörit Suunnittelu Oy. Korttelit 230-258

Suomelan asemakaava. Rakentamistapaohjeet. A-Insinöörit Suunnittelu Oy. Korttelit 230-258 Suomelan asemakaava Rakentamistapaohjeet Korttelit 230-258 A-Insinöörit Suunnittelu Oy Kansikuva: Ilmakuva Suomelan asemakaava-alueesta lähiympäristöineen, Vesilahden kunta 3 (12) Suomelan asemakaava-alue

Lisätiedot

SUNDET III KORTTELIT 2153, 2155, 2157 JA 2160 ESITYS SUUNNITTELUPERIAATTEISTA 719 SUNDET III KORTTELIT 2153, 2155, 2157 JA 2160

SUNDET III KORTTELIT 2153, 2155, 2157 JA 2160 ESITYS SUUNNITTELUPERIAATTEISTA 719 SUNDET III KORTTELIT 2153, 2155, 2157 JA 2160 SUNDET III KORTTELIT 2153, 2155, 2157 JA 2160 ESITYS SUUNNITTELUPERIAATTEISTA 30.5.2012 SUUNNITELMAN LÄHTÖKOHDAT Suunnittelukohteina ovat korttelit 2153, 2155, 2157 ja 2160 Kirkkonummen Kartanonranta Sundet

Lisätiedot

VILLENPUISTO 1/7 RAKENTAMISTAPAOHJE

VILLENPUISTO 1/7 RAKENTAMISTAPAOHJE VILLENPUISTO 1/7 RAKENTAMISTAPAOHJE 16.8.2006 TÄMÄ RAKENTAMISTAPAOHJE KOSKEE VILLENPUISTON ASEMAKAAVA- ALUETTA 36 HAKALIN KAUPUNGINOSASSA KORTTELEISSA 244-246. SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. ERILLISPIENTALOTONTIT

Lisätiedot

KALAJOKI LIITE 7 KOTIPUISTON ASUNTOALUE 1/13 RAKENNUSTAPAOHJE

KALAJOKI LIITE 7 KOTIPUISTON ASUNTOALUE 1/13 RAKENNUSTAPAOHJE KALAJOKI LIITE 7 KOTIPUISTON ASUNTOALUE 1/13 RAKENNUSTAPAOHJE YLEISET OHJEET Rakennustapaohjeet täydentävät asemakaavan rakentamista koskevia määräyksiä ja merkintöjä. Tarkoituksena on ohjata Kotipuiston

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.03 Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialue. 1.04 Erillispientalojen

Lisätiedot

Härmälä, Pilotinkatu 17

Härmälä, Pilotinkatu 17 Härmälä, Pilotinkatu 17 Alueellinen selvitys Asemakaava nro 8713 28.5.2018 Lentoasema Ote Tampereen kaupungin asemakartasta v. 1926 735 912 Lentoasema Ilmakuva v. 1946 - pientaloalue on rakentunut etelä-lounaisia

Lisätiedot

Korjausrakentamiskeskus Tammelan ulkoväritystutkimus

Korjausrakentamiskeskus Tammelan ulkoväritystutkimus 5 2015 Korjausrakentamiskeskus Tammelan ulkoväritystutkimus Historiaa Tammelan korjausrakentamiskeskuksen nykyinen päärakennus on alunperin rakennettu useita huoneistoja käsittäväksi asuinrakennukseksi.

Lisätiedot

SUUNNITTEL U JA TEKNIIK K KA 424-P13058

SUUNNITTEL U JA TEKNIIK K KA 424-P13058 SUUNNITTEL U JA TEKNIIK K KA KITTILÄN KUNTA 424-P13058 Akanrovan asemakaavan muutos ja laajennus, korttelit 1000-1006, 1009-1035,, 1041-1046 ja 1068 Rakentamistapaohjeet FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.02 Asuinpientalojen korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.02 Asuinpientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.02 Asuinpientalojen korttelialue. 1.03 Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten

Lisätiedot

VALKEAKOSKI Vallon asemakaava. Rakennustapaohjeet

VALKEAKOSKI Vallon asemakaava. Rakennustapaohjeet Korttelit 9, 10 ja 11 Teema: MODERNI Erityispiirteet Rakennuspaikat sijoittuvat avoimelle peltoaukealle kaupungin sisääntuloväylän varrelle. Rakennuksiin haetaan modernia muotokieltä. Rakennuksen sijoitus

Lisätiedot

Sijoittuminen tontille Nuoli osoittaa rakennusalueen rajan, johon päämassan ulkoseinä tulee rakentaa kiinni.

Sijoittuminen tontille Nuoli osoittaa rakennusalueen rajan, johon päämassan ulkoseinä tulee rakentaa kiinni. Nämä rakentamistapaohjeet vahvistuvat Antinpuiston asemakaavamuutoksen mukana. Sijoittuminen tontille Nuoli osoittaa rakennusalueen rajan, johon päämassan ulkoseinä tulee rakentaa kiinni. Rakennusala,

Lisätiedot

5. Kaup.osa/kortteli/talo 6. Kohdetyyppi asuintontti

5. Kaup.osa/kortteli/talo 6. Kohdetyyppi asuintontti SUOMEN RAKENNUSKULTTUURIN YLEISLUETTELO KOHDEINVENTOINTILOMAKE 1. Lääni Länsi-Suomen lääni 3. Kohde 2. Kunta Kristiinankaupunki Tila 1:93 4. Kylä/rekisterinumero Dagsmark / 1:93 5. Kaup.osa/kortteli/talo

Lisätiedot

J A N A K K A L A R A K E N T A M I S T A P A O H J E E T AO-KORTTELIT 2-12

J A N A K K A L A R A K E N T A M I S T A P A O H J E E T AO-KORTTELIT 2-12 1 AO-KORTTELIT 2-12 2 Ohjeiden tarkoitus Rakentamistapaohjeet täydentävät asemakaavaa ja sen määräyksiä sekä ovat ohjeena rakentajille, suunnittelijoille, rakennusvalvonnalle. Tavoite on yhtenäinen lähiympäristö,

Lisätiedot

pohjoisosa Asemakaavan muutos A-2308 Havainnekuva 1:1000 Korttelit

pohjoisosa Asemakaavan muutos A-2308 Havainnekuva 1:1000 Korttelit Asemakaavan muutos A-08 Asemakaavakartta :000 Korttelit - 6 Asemakaavassa olevan kerrosluvun (II) tarkoittama talotyyppi Asemakaavan muutos A-08 Havainnekuva :000 Korttelit - 6 Havainnekuvassa esitetyt

Lisätiedot

Asemanseudun arvoalue=punainen rasteri. Punaiset renkaat viittaavat alueen kiinteistöinventoihin.

Asemanseudun arvoalue=punainen rasteri. Punaiset renkaat viittaavat alueen kiinteistöinventoihin. ARVOALUE: ASEMAN SEUTU Asemanseudun arvoalue=punainen rasteri. Punaiset renkaat viittaavat alueen kiinteistöinventoihin. Kuvaus Arvoalueeksi on rajattu aseman seudulta alue, johon kuuluu Vammalan rautatieaseman

Lisätiedot

Kerrostalotontit KELJONKANKAAN KESKUSTA

Kerrostalotontit KELJONKANKAAN KESKUSTA Kerrostalotontit KELJONKANKAAN KESKUSTA AK - Asuinkerrostalojen korttelialue. Julkisivut ja katot: AK-kortteleissa asuinrakennusten pääasiallisena julkisivumateriaalina tulee olla punatiili. Kattokaltevuus

Lisätiedot

LIITE 5 VIKARHOLMENIN ASEMAKAAVAN LAAJENNUKSEN VANHAN HUVILARAKENNUSKANNAN RAKENNUSINVENTOINTI

LIITE 5 VIKARHOLMENIN ASEMAKAAVAN LAAJENNUKSEN VANHAN HUVILARAKENNUSKANNAN RAKENNUSINVENTOINTI LIITE 5 VIKARHOLMENIN ASEMAKAAVAN LAAJENNUKSEN VANHAN HUVILARAKENNUSKANNAN RAKENNUSINVENTOINTI RANTATIE 68 (RNr 7:116) Hirsirunkoinen kesämökki on rakennettu 1930-luvun lopulla, todennäköisesti vuonna

Lisätiedot

ARKKITEHTITOIMISTO TARMO MUSTONEN OY LEHMUSTIE 27 A 20720 TURKU PUH: 02-24 24 963

ARKKITEHTITOIMISTO TARMO MUSTONEN OY LEHMUSTIE 27 A 20720 TURKU PUH: 02-24 24 963 ARKKITEHTITOIMISTO TARMO MUSTONEN OY LEHMUSTIE 27 A 20720 TURKU PUH: 02-24 24 963 KAARINA, SILVOLANRINTEEN RAKENTAMISTAPAOHJEET 05.02.2007 ARKKITEHTITOIMISTO TARMO MUSTONEN OY 1(7) KAARINA, SILVOLANRINTEEN

Lisätiedot

Turtosen alueen säilynyt rakennuskanta

Turtosen alueen säilynyt rakennuskanta Liite raporttiin Turtosen tilan inventointi Turtosen alueen säilynyt rakennuskanta Turtosen pihapiirissä on tällä hetkellä viisi rakennusta - päärakennus - aittarakennus - entinen sikala - kalustovaja

Lisätiedot

430 Lintulan lisätontit. Tämä rakennustapaohje liittyy Lintulan lisätonttien asemakaavamuutokseen nro 430 ja päivättyyn kaavakarttaan.

430 Lintulan lisätontit. Tämä rakennustapaohje liittyy Lintulan lisätonttien asemakaavamuutokseen nro 430 ja päivättyyn kaavakarttaan. 430 Lintulan lisätontit Sivu 1/5 430 LINTULAN LISÄTONTIT Asemakaavamuutos Rakennustapaohje 14.6.2010 Tämä rakennustapaohje liittyy Lintulan lisätonttien asemakaavamuutokseen nro 430 ja 14.6.2010. päivättyyn

Lisätiedot

RAUHALAN UUDET TONTIT TERVAKOSKI R A K E N T A M I S T A P A O H J E E T KORTTELI 601 TONTIT 1,2,6, 9-11

RAUHALAN UUDET TONTIT TERVAKOSKI R A K E N T A M I S T A P A O H J E E T KORTTELI 601 TONTIT 1,2,6, 9-11 1 RAUHALAN UUDET TONTIT TERVAKOSKI R A K E N T A M I S T A P A O H J E E T KORTTELI 601 TONTIT 1,2,6, 9-11 Yleistä Rauhalan tontit sijaitsevat Tervakoskella 130-tien itäpuolella ja ne rajoittuvat Rauhalantiehen

Lisätiedot

RAUMAN SATAMAN LAAJENNUSALUEEN RAKENNUSINVENTOINTI Hanna Partanen syyskuu 2008 Maanpään asemakaava-alueen kohdelistaus

RAUMAN SATAMAN LAAJENNUSALUEEN RAKENNUSINVENTOINTI Hanna Partanen syyskuu 2008 Maanpään asemakaava-alueen kohdelistaus RAUMAN SATAMAN LAAJENNUSALUEEN RAKENNUSINVENTOINTI Hanna Partanen syyskuu 2008 Maanpään asemakaava-alueen kohdelistaus 11. Kesäranta 684-403-1-50 1 Tila on perustettu 1940-luvun puolivälissä kesänviettopaikaksi.

Lisätiedot

HAAKKOINM TUOHIVEHMAA LV-2 LV-1 AO-12 VL-5 AO-12 AO-12 AO-12 AO-12 AO-12 VL-5 AO-12 VL-7 AO-12 AO-12 AO-12 AO-12 AO-12 AO-12 AO-12 VP 2:11 AO-121

HAAKKOINM TUOHIVEHMAA LV-2 LV-1 AO-12 VL-5 AO-12 AO-12 AO-12 AO-12 AO-12 VL-5 AO-12 VL-7 AO-12 AO-12 AO-12 AO-12 AO-12 AO-12 AO-12 VP 2:11 AO-121 LIITE MUUTETTAVA KAAVAN OSA TAAJAMANOSAN RAJA POISTUU MUUTETTAVA KAAVAN OSA Haapakylä Liite. Hulevesien hallinnan yleissuunnitelma LIITE MAANIITUNLAHTI lv W lv :8 luo- RA 9 hu :9 ol 88: 8 aj o TY : L MAANIITTU

Lisätiedot

KAUKAJÄRVI, ASEMAKAAVA NO 7830 RAKENTAMISTAPAOHJEET RO , 2, 3, 4 JA 5

KAUKAJÄRVI, ASEMAKAAVA NO 7830 RAKENTAMISTAPAOHJEET RO , 2, 3, 4 JA 5 KAUKAJÄRVI, ASEMAKAAVA NO 7830 RAKENTAMISTAPAOHJEET RO-7830-1, 2, 3, 4 JA 5 Ohjeen laatija: Tampereen kaupungin suunnittelupalvelut, asemakaavoitus, arkkitehti Ilkka Kotilainen Ohjeiden tarkoitus: Rakentamistapaohjeiden

Lisätiedot

VT18 JA MT621 OSAYLEISKAAVA

VT18 JA MT621 OSAYLEISKAAVA Vastaanottaja KEURUUN KAUPUNKI Asiakirjatyyppi Selvitys Päivämäärä 1.9.2012, tark. 24.6.2014 VT18 JA MT621 OSAYLEISKAAVA RAKENNUSKANNAN SELVITYS Tarkastus 1.9.2012 Päivämäärä 1.9.2012, tark. 24.6.2014

Lisätiedot

SANTALANTIEN RAKENNUSTAPAOHJEET 14.04.2015

SANTALANTIEN RAKENNUSTAPAOHJEET 14.04.2015 SANTALANTIEN RAKENNUSTAPAOHJEET 14.04.2015 2015-04-14.doc P:\1500-1599\1565\Santalantie\Selostus\1565-Santalantie rakennustapaohjeet 2 SANTALANTIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS RAKENNUSTAPAOHJEET:

Lisätiedot

KOHDEINVENTOINTI, kohde 29

KOHDEINVENTOINTI, kohde 29 KOHDEINVENTOINTI, kohde 29 Kylä Häijää Kiinteistötunnus 790-555-1-77 / Mäkipää Kunta Sastamala Omistaja Osoite Kylänraitti 74 Rakennusten lukumäärä Aluetyyppi Taajama Hist. tilatyyppi Kohdetyyppi Asuinrakennus

Lisätiedot

AO-tonttien rakentamistapaohje ( , täydennetty ) Immulan uusi asuinalue, Lohja

AO-tonttien rakentamistapaohje ( , täydennetty ) Immulan uusi asuinalue, Lohja AO-tonttien rakentamistapaohje (25.01.2007, täydennetty 11.5.2017) Immulan uusi asuinalue, Lohja AO-59 kortteleissa 4, 5, 6, 7, 9, 10, 12, 13 ja 14 AP-9 korttelissa 8 AKR-2 korttelissa 5 LUONNOS Täydennykset

Lisätiedot

KOHTEEN INVENTOINTIRAPORTTI Kiinteistö Oy Rauman Burger, Hesburger Hampurilaisravintola

KOHTEEN INVENTOINTIRAPORTTI Kiinteistö Oy Rauman Burger, Hesburger Hampurilaisravintola KOHTEEN INVENTOINTIRAPORTTI Kiinteistö Oy Rauman Burger, Hesburger Hampurilaisravintola Kunta: Rauma Kylä/kosa: (Tarvonsaari) Sijainti: Nortamonkatu 3, Tallikedonkatu 1, 26100 RAUMA Kohdetyyppi: liike-elämä

Lisätiedot

Palojoen varsi Asemakaava ja rakennustapaohjeet. Tontti-info Hyvinkään kaupunki, kaavoitus Anitta Ojanen

Palojoen varsi Asemakaava ja rakennustapaohjeet. Tontti-info Hyvinkään kaupunki, kaavoitus Anitta Ojanen Palojoen varsi Asemakaava ja rakennustapaohjeet Tontti-info 20.4.2017 Hyvinkään kaupunki, kaavoitus Anitta Ojanen Palojoen varren alue on osa laajempaa Metsäkaltevan yli 6000 asukkaan tulevaa asuntoaluetta

Lisätiedot

OTALAMMEN KUKKOINHARJUN JA UUTELANLÄÄNIN TAAJAMANOSAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAMUUTOS, KAAVA 7 RAKENTAMISOHJE UUDISRAKENNUSKORTTELEILLE (KORTTELIT

OTALAMMEN KUKKOINHARJUN JA UUTELANLÄÄNIN TAAJAMANOSAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAMUUTOS, KAAVA 7 RAKENTAMISOHJE UUDISRAKENNUSKORTTELEILLE (KORTTELIT Ympa 27.5.2004 Ympa liite 3 VIHDIN KUNTA OTALAMMEN KUKKOINHARJUN JA UUTELANLÄÄNIN TAAJAMANOSAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAMUUTOS, KAAVA 7 RAKENTAMISOHJE UUDISRAKENNUSKORTTELEILLE (KORTTELIT 15, 43-46, 47-48,

Lisätiedot