KOULUKULJETUSTEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KOULUKULJETUSTEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ"

Transkriptio

1 KOULUKULJETUSTEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ

2 TARJOUSPYYNTÖ TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 1 Askolan kunta pyytää sitovaa tarjoustanne jäljempänä määritellyn ostoliikenteen hoitamisesta alla mainittujen asiakirjojen mukaisesti. 1 OSTAJA Askolan kunta Askolantie Askola Yhteyshenkilö: Anne Hirvonen Puh Sähköposti anne.hirvonen@askola.fi 2 HANKINTAMENETTELY Tarjouskilpailussa käytetään avointa hankintamenettelyä. Hankintailmoitus kynnysarvon ylittävästä hankinnasta on jätetty kauppa- ja teollisuusministeriön HILMA-ilmoituskanavaan ( edelleen julkaistavaksi EU:n viralliseen lehteen ja TED-tietokantaan ( Lisäksi tarjouskilpailusta ilmoitetaan kunnan www-sivuilla osoitteessa Tarjouspyyntö liitteineen on noudettavissa kunnantalon neuvonnasta osoitteesta Askolantie TARJOUSPYYNNÖN KOHDE Tarjouskilpailu koskee Askolan koulukuljetuksien hoitamista joukkoliikenneluvan tai taksiluvan nojalla välisen ajan. Nyt tehtävää sopimusta on mahdollista jatkaa enintään yhdellä vuodella saakka. Arviot viikoittaisista ajomääristä perustuvat kevään 2011 reitteihin. Kunta pidättää oikeuden muutoksiin. Tarjouskilpailun kohteina ovat Kohde 1: Vahijärven, Monninkylän ja Kirkonkylän alakoulut Arvioitu ajomäärä: 1200 km / viikko Reittien lähtöpaikka: Monninkylä Kohde 2: Juornaankylän ja Särkijärven alakoulut Arvioitu ajomäärä: 1200 km / viikko Reittien lähtöpaikka: Juornaankylä

3 Kohde 3: Askola Porvoo Arvioitu ajomäärä: 130 km / viikko Ajoneuvon minimikoko: 1+4 Reittien lähtöpaikka: Askola Kohde 4: Askola Helsinki Arvioitu ajomäärä: 1200 km / viikko Ajoneuvon minimikoko: 1+4 Reittien lähtöpaikka: Askola Kohde 5: Yläkoulun oppilaita mm. Juornaankylän ja Särkijärven alueilta Arvioitu ajomäärä: 160 km / viikko Reittien lähtöpaikka: Yläkoulu Kohde 6: Torppi Pukkila ajalla Arvioitu ajomäärä: 50 km / viikko Reittien lähtöpaikka: Pukkila Kohde 7: Pukkila Kantele Arvioitu ajomäärä: 50 km / viikko Reittien lähtöpaikka: Pukkila Kohteet 2 ja 5 on mahdollista liikennöidä samalla ajoneuvolla. Liikennöintiä varten tarvitaan ajoneuvo, jossa on tyyppihyväksytyt turvavyöt mainitun oppilasmäärän kuljettamiseen. Kohteiden laskutettava lopullinen kilometrimäärä muodostuu palveluntarjoajan ja koulujen yhdessä suunnittelemien reittien perusteella. Taksa alkaa suunnitellun reitin alkupisteestä, joka on mainittu kohteen kuvauksessa. Liikennöitsijä ei ole oikeutettu veloittamaan matkasta asemapaikalta reitin alkupisteeseen. Keväällä 2011 kunnan sisäisiä koulukuljetuksia laskutetaan keskimäärin noin 4000 kilometriä viikossa. Tarjoaja vastaa siitä, että hänellä on tarvittava kalusto koko tarjotun liikenteen hoitamiseen. Tarjous tulee tehdä kilpailukohteittain siten kuin tarjousasiakirjoissa on määritelty. Tarjousta ei saa muulla kuin edellä mainituin tavoin sitoa muuta tarjousta tai tässä tarjouspyynnössä tarkoitettua kohdetta koskevaan ratkaisuun. Tarjoajan on kuvattava tarjouksessaan varautumista mahdollisiin häiriötilanteisiin, kuten kuljettajan sairastumiseen tai ajoneuvon rikkoutumiseen. Tarjouksen hyväksymisen edellytyksenä on se, että tarjoajalla katsotaan oleva riittävä valmius kuljetusten hoitamiseen erilaisissa häiriötilanteissakin.

4 4 TARJOAJAN KELPOISUUS Tarjoajan on oltava rekisteröity ammatti- tai elinkeinorekisteriin sijoittautumismaansa lainsäädännön mukaisesti. Liikennöitsijän tulee kuulua ennakkoperintärekisteriin. Liikennöitsijällä tulee olla ennen sopimuksen tekoa joukkoliikenteen tai taksi/ostoliikenteen harjoittamiseen oikeuttava lupa. Luvan voimassaoloajan umpeutuminen kesken sopimuskauden ei estä liikennöitsijää ottamasta osaa tarjouskilpailuun. Liikennöitsijä vastaa vahingoista, joita ostajalle mahdollisesti aiheutuu liikennöintiluvan lakkaamisesta kesken sopimuskauden. Tarjoaja voidaan sulkea pois tarjouskilpailusta (hankintalain 54 ), jos: 1) tarjoaja on konkurssissa tai purettavana tai keskeyttänyt liiketoimintansa taikka tarjoajan velkoja on vahvistetulla akordilla, saneerausohjelmalla tai muussa vastaavassa lainsäädäntöön perustuvassa menettelyssä järjestelty; 2) tarjoajan konkurssiin asettaminen tai purkaminen taikka muu 1 kohdassa tarkoitettu menettely on vireillä; 3) tarjoaja on saanut ammattinsa harjoittamiseen liittyvästä lainvastaisesta teosta lainvoimaisen tuomion; 4) tarjoaja on ammattitoiminnassaan syyllistynyt vakavaan virheeseen; 5) tarjoaja on laiminlyönyt velvollisuutensa maksaa veroja tai sosiaaliturvamaksuja; taikka 6) tarjoaja on syyllistynyt olennaisesti väärien tietojen antamiseen tilaajalle tai laiminlyönyt vaadittavien tietojen antamisen. 5 KAUPALLISET JA MUUT SOPIMUSEHDOT Kuljetusten laskutus tapahtuu kalenterikuukausittain. Maksuehto on 14 päivää laskun saapumisesta ja viivästyskorko voi olla enintään korkolain 4 1 mom. mukainen. Liikennöitsijä sitoutuu toimittamaan palvelukuvauksessa mainitut tilastot sekä osallistumaan veloituksetta yhteistyötapaamisiin ja koulutustilaisuuksiin. 6 TARJOUKSEN SISÄLTÖ Tarjous tulee tehdä suomen kielellä asiakirjan TARJOUSLOMAKE (Tarjousasiakirja nro 2) mukaisella lomakkeella. Tarjouksen tulee sisältää kaikki tarjousasiakirjoissa vaaditut tiedot ja selvitykset. Tarjouksessa tulee ilmoittaa pyydetyssä muodossa erikseen kunkin kohteen tarjoushinta, jota sovelletaan koko sopimuskauden ja kohteessa käytettävä autokalusto. Tarjouksen tulee olla voimassa vähintään asti. 7 YHTEENLIITTYMÄ Liikennöitsijät voivat liittyä yhteen tehdäkseen yhteisen tarjouksen yhteisestä suorituksesta (tarjousyhteenliittymä). Kaikkien yhteenliittymään osallisten liikennöitsijöiden on allekirjoitettava tarjous. Yhteisen tarjouksen tehneet ovat yhteisvastuussa tarjouksesta.

5 8 ALIHANKKIJAN KÄYTTÄMINEN Liikennöitsijä ei saa käyttää alihankkijaa muuten kuin poikkeustapauksissa sekä täydennyskuljetuksia järjestettäessä. 9 TIEDOT TARJOAJASTA Tarjouksesta tulee ilmetä tarjoajan nimi ja yhteystiedot, ja jos kysymys on oikeushenkilöstä, liikenteestä vastaavan henkilön nimi. Tarjouksessa tulee esittää tarjoajasta seuraavat tiedot ja selvitykset: 1) Kopio voimassa olevasta joukkoliikenneluvasta tai taksiluvasta 2) Todistus verojen ja lakisääteisten sosiaalimaksujen suorittamisesta (verovelkatodistus) 3) Vakuutusyhtiön todistus työntekijöiden eläkevakuutusmaksujen suorittamisesta, jos liikennöitsijällä on palveluksessaan työntekijöitä 4) Tiedot ennakkoperintärekisteriin merkitsemisestä sekä Y-tunnus (nämä tiedot ovat tulostettavissa internet-sivulta: ) 5) Tieto mahdollisesta velkasaneerauksesta Selvitykset eivät saa olla kolmea (3) kuukautta vanhempia laskettuna tarjouksen jättöpäivästä. Perustellusta syystä voidaan myös muut kuin edellä mainitut asiakirjat hyväksyä näytöksi tarjoajan kelpoisuudesta kohdissa 1-4. Lisäksi hankintayksikkö soveltaa tässä hankinnassa tilaajavastuulakia (Laki tilaajan selvitysvelvollisuudesta ja vastuusta ulkopuolista työvoimaa käytettäessä 1233/2006) pyytämällä tarjouskilpailun voittajalta selvitystä kyseisen lain piiriin kuuluvista asioista ennen hankintasopimuksen allekirjoittamista. Liikennöitsijä on myös työnantajana velvollinen huolehtimaan työntekijöidensä rikostaustan selvittämismenettelystä (Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä 504/ ). 10 LIIKENNÖINNISSÄ KÄYTETTÄVÄ AJOKALUSTO Liikennöinnissä käytettävän autokaluston tulee täyttää kaikki Suomen lakien, asetusten sekä viranomaisten antamien määräysten henkilökuljetukseen käytettävälle kalustolle asetetut vaatimukset mm. rakenteen ja varusteiden osalta. Kaluston tulee olla kuljetuskapasiteetiltaan ja muilta ominaisuuksiltaan kohteen kuvauksessa esitetyt vaatimukset täyttävä. Tarjouksessa tulee esittää tiedot käytettävistä tai hankittavista autoista. Liikennöitsijä vastaa siitä, että liikennöinnissä käytettävä kalusto on Suomen tieliikenteeseen hyväksyttyä ja katsastus on voimassa. Autot on huollettava niin, että niiden kaikki laitteet toimivat. Autojen on oltava siistejä ja puhtaita. Kuljettajan on huolehdittava siitä, että auton lämpötila ja ilmanvaihto ovat matkustajan kannalta asianmukaiset ja miellyttävät. Tupakointi ostoliikennettä harjoittavissa autoissa on kielletty. Autoissa tulee olla puhelin sekä alkolukko. Oppilaiden liikuntavälineet on kuljetettava ilman lisämaksua.

6 Yksittäiskuljetukset (taksit) Liikenteessä käytettävien ajoneuvojen on täytettävä seuraavat vaatimukset: Rekisteröity vähintään kohteen kuvauksessa kerrotulle oppilasmäärälle Turvavyöt jokaiselle matkustajalle Apuvälineiden ja matkustajien tavaroiden sijoitusmahdollisuus Auton ikä voi olla koko sopimuskauden aikana enintään 10 vuotta. Auton ikä lasketaan käyttöönottokuukaudesta lukien. Taksien on oltava varattu ensisijaisesti koulukuljetusten käyttöön koulupäivinä kello KULJETTAJAN TOIMINNALLE ASETETTAVAT VAATIMUKSET Kuljettajalla tulee olla asianmukainen suomen kielen suullinen taito. Kuljettajan tulee olla asiallisesti pukeutunut. Kuljettajilla tulee olla riittävä paikallistuntemus. Asiakaspalvelun tulee olla ystävällistä ja asiallista. Kuljettajan on tarvittaessa avustettava asiakas autoon ja autosta. Kuljettaja vastaa siitä, että jokainen asiakas ja hänen mahdollisesti käyttämä pyörätuoli tai vastaava on asianmukaisesti ja säädösten mukaisesti kiinnitetty. Pyörätuoli kiinnitetään autoon pyörätuolin rungosta vähintään neljästä kiinnityspisteestä siten, että se ei voi kaatua. 12 TARJOUSHINTA Tarjouksessa tulee ilmoittaa tarjouslomakkeella (Tarjousasiakirja nro 2 TARJOUSLOMAKE) kunkin kohdan osalta se yksikköhinta, jolla liikennöitsijä sitoutuu toimimaan koko sopimuskauden. Tarjoushinnat tulee ilmoittaa sekä arvonlisäverottomina että arvonlisäverollisina. Korvaus perustuu toteutuneiden suoritteiden määrään. Liikennöintikorvaus on ostoliikennesopimuksessa sidottu Tilastokeskuksen laatimaan ja Taksiliiton hyväksymään taksiliikenteen/linja-autoliikenteen kustannusindeksin seuraavasti: Ostoliikennesopimuksen mukaista arvonlisäverotonta liikennöintikorvausta muutetaan kustannusindeksin muutosta vastaavasti. Korvauksen suuruus saadaan, kun perusindeksiä verrataan tarkistusindeksiin. Mikäli tarkistusindeksi on korkeampi tai alempi kuin perusindeksi, peruskorvausta korotetaan tai alennetaan vastaavasti. Tarkistettu liikennöintikorvaus lasketaan seuraavasti: Perusindeksinä on vuoden 2011 elokuun indeksiluku, joka on 100. Tarkistusindeksi on kunkin vuoden elokuun indeksiluku. Tarkistettu arvonlisäveroton liikennöintikorvaus saadaan, kun tarkistusindeksi jaetaan perusindeksillä ja osamäärällä kerrotaan peruskorvaus. Tarkistettua liikennöintikorvausta maksetaan tarkistusajankohtaa seuraavan lokakuun alusta lukien.

7 13 VALINTAPERUSTE Tarjouskilpailu ratkaistaan määräaikaan mennessä saapuneiden tarjousten kesken, jotka täyttävät tarjouspyynnössä asetetut ehdot ja ovat tarjouspyynnön mukaisia. Valintaperusteena on kokonaistaloudellisesti edullisin tarjouspyynnön ehdot täyttävä tarjous. Tarjoukset pisteytetään kohteittain seuraavasti: Peruste Pisteytys Painoarvo Kokonaispisteet Kilometrihinta % 0-40 pistettä Poikkeuskuljetusten km-hinta % 0-20 pistettä Reittien suunnittelun tuntihinta % 0-20 pistettä Paikallistuntemus % 0-20 pistettä Yhteensä 100 % pistettä Tarjoukset järjestetään kussakin hintaperusteisessa kohdassa hinnan mukaan. Halvin kilometrihinta ja poikkeuskilometrihinta saavat 100 pistettä, ja muut tarjoukset suhteutetaan niihin lineaarisesti siten, että 2 x halvin hinta tuo nolla pistettä. Reittien suunnittelun tuntihinta pisteytetään siten, että halvin tarjous saa 100 p ja kallein 0 p. Välissä olevat tarjoukset suhteutetaan lineaarisesti. Paikallistuntemus viiden viimeisen vuoden ajalta pisteytetään seuraavasti: Kuljettaja on harjoittanut ammattiliikennettä säännöllisesti Askolan alueella: Kuljettaja on harjoittanut ammattiliikennettä satunnaisesti Askolan alueella: Kuljettaja ei ole harjoittanut ammattiliikennettä Askolan alueella: 100 p 50 p 0 p Säännölliseksi ammattiliikenteen harjoittamiseksi katsotaan tässä yhtäjaksoisesti ainakin 6 kuukautta kestävä, keskimäärin vähintään 4 päivänä viikossa Askolan rajojen sisäpuolella tapahtuva liikennöinti. Ostaja voi jättää hyväksymättä niiden kohteiden tarjoukset, joiden hintataso on liian korkea tai jos olosuhteet tai liikenteen järjestämisen edellytykset ovat muuttuneet niin, että suunniteltua liikennettä ei ole tarkoituksenmukaista tai mahdollista toteuttaa tarjouspyynnössä esitetyllä tavalla. Tarjoukset säilytetään avaamattomina. Tarjousten avaamistilaisuudessa pidetään pöytäkirjaa. Määräajan jälkeen saapuvia tarjouksia ei hyväksytä mukaan tarjouskilpailuun. 14 ASIAKIRJOJEN TÄYDENTÄMINEN JA TARKISTUKSET Ostaja voi tulkinnanvaraisissa tilanteissa pyytää tarjoajaa täydentämään tarjousasiakirjoja. Muutoin puutteelliset tai tarjouspyynnön vastaiset tarjoukset suljetaan pois kilpailusta. Ostajalla on oikeus tarkistaa tarjoajan ja esitetyn tarjoajan autokalusto ja huoltopalvelut ennen hankintapäätöksen tekemistä. Tarkistukset eivät vähennä tarjoajan vastuuta ja velvollisuuksia.

8 15 TARJOUSKILPAILUN RATKEAMISESTA TIEDOTTAMINEN Tarjouskilpailun ratkaisemisesta ilmoitetaan kirjallisesti kaikille tarjouksen tehneille. Ilmoitus sisältää yhteenvetotiedot tarjouksista sekä oikaisuvaatimus- ja hakemusosoituksen. Tarjouskilpailun ratkaisemisessa käytetyt asiakirjat ovat asianosaisille julkisia kun hankintapäätös on tehty ja muille ostoliikennesopimuksen allekirjoituksen jälkeen. 16 LIIKENNÖINTISOPIMUS Ostoliikennesopimus allekirjoitetaan liikennöitsijän ja ostajan kesken aikaisintaan 21 päivän kuluttua siitä, kun tarjoajat ovat saaneet tai niiden katsottava saaneen päätöksen ja valitusoikeuden tiedoksi, eli aikaisintaan 28 päivää hankintapäätöksen postittamisesta. 17 KYSYMYKSET Tarjouskilpailuun liittyviä tarkentavia kysymyksiä voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen keskiviikkoon asti. Vastaukset kysymyksiin julkaistaan mennessä kunnan kotisivuilla osoitteessa 18 TARJOUSTEN JÄTTÄMINEN Tarjoukset liitteineen tulee toimittaa suljetussa kirjekuoressa maanantaihin klo 12:00 mennessä osoitteeseen: Anne Hirvonen Askolan kunta Askolantie ASKOLA Kirjekuoressa tulee olla selkeä merkintä OSTOLIIKENNETARJOUS Määräajan jälkeen saapuneita tarjouksia ei oteta huomioon. Sivistyslautakunta tekee päätöksen hankinnasta kesäkuussa Askolassa TARJOUSPYYNNÖN LIITTEET o TARJOUSLOMAKE (Tarjousasiakirja nro 2) liitteineen

KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ (NRO 1)

KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ (NRO 1) KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ (NRO 1) 2 TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 1 TARJOUSPYYNTÖ SISÄLLYSLUETTELO 1 OSTAJA... 3 2 HANKINTAMENETTELY... 3 3 TARJOUSPYYNNÖN KOHDE... 3 4 TARJOAJAN

Lisätiedot

KOULUKULJETUSTEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ

KOULUKULJETUSTEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ KOULUKULJETUSTEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ Päivitetty 27.11.2015 2 Tarjouskilpailuasiakirja nro 1 TARJOUSPYYNTÖ SISÄLLYSLUETTELO 1 OSTAJA... 3 2 HANKINTAMENETTELY... 3 3 TARJOUSPYYNNÖN KOHDE... 3 4 TARJOAJAN

Lisätiedot

UNARINPERÄN KOULULAISKULJETUKSEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ

UNARINPERÄN KOULULAISKULJETUKSEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ SODANKYLÄN KUNTA Sivistyspalvelut 16.6.2010 UNARINPERÄN KOULULAISKULJETUKSEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ 2 TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 1 TARJOUSPYYNTÖ SISÄLLYSLUETTELO 1. OSTAJA... 3 2. HANKINTAMENETTELY...

Lisätiedot

KOULUKULJETUSTEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ

KOULUKULJETUSTEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ KOULUKULJETUSTEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ TARJOUSPYYNTÖ TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 1 Askolan kunta pyytää sitovaa tarjoustanne jäljempänä määritellyn ostoliikenteen hoitamisesta alla mainittujen asiakirjojen

Lisätiedot

HÄMEENKYRÖN OPPILASKULJE- TUSTEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ

HÄMEENKYRÖN OPPILASKULJE- TUSTEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ HÄMEENKYRÖN OPPILASKULJE- TUSTEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ 2 TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 1 TARJOUSPYYNTÖ SISÄLLYSLUETTELO 1 OSTAJA... 3 2 HANKINTAMENETTELY... 3 3 TARJOUSPYYNNÖN KOHDE... 3 4 TARJOAJAN KELPOISUUS...

Lisätiedot

KALLO-JAU HOJARVI-MOYKKYN EN-VAHALAKI- KAUKONEN KOULUKULJETUS TARJOUSPYYNTO

KALLO-JAU HOJARVI-MOYKKYN EN-VAHALAKI- KAUKONEN KOULUKULJETUS TARJOUSPYYNTO KALLO-JAU HOJARVI-MOYKKYN EN-VAHALAKI- KAUKONEN KOULUKULJETUS TARJOUSPYYNTO 2 TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 1 TARJOUSPYYNTO SISALLYSLUETTELO 1 OSTAJA 3 2 HANKINTAMENETTELY 3 3 TARJOUSPYYNNON KOHDE 3 4 KALUSTOLLE

Lisätiedot

SIRKKA - KITTILÄ - SIRKKA KOULUKULJETUS TARJOUSPYYNTÖ

SIRKKA - KITTILÄ - SIRKKA KOULUKULJETUS TARJOUSPYYNTÖ SIRKKA - KITTILÄ - SIRKKA KOULUKULJETUS TARJOUSPYYNTÖ 2 TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 1 TARJOUSPYYNTÖ SISÄLLYSLUETTELO 1 OSTAJA... 3 2 HANKINTAMENETTELY... 3 3 TARJOUSPYYNNÖN KOHDE... 3 4 KALUSTOLLE ASETETTAVAT

Lisätiedot

KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ

KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ 2 TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 1 TARJOUSPYYNTÖ SISÄLLYSLUETTELO 1 OSTAJA... 3 2 HANKINTAMENETTELY... 3 3 TARJOUSPYYNNÖN KOHDE... 3 4 TARJOAJAN KELPOISUUS...

Lisätiedot

KOULUKULJETUSTEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ

KOULUKULJETUSTEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ KOULUKULJETUSTEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ 2 Tarjouskilpailuasiakirja nro 1 TARJOUSPYYNTÖ SISÄLLYSLUETTELO 1 OSTAJA... 3 2 HANKINTAMENETTELY... 3 3 TARJOUSPYYNNÖN KOHDE... 3 4 TARJOAJAN KELPOISUUS... 4 5

Lisätiedot

KOULUKULJETUSTEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ

KOULUKULJETUSTEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ KOULUKULJETUSTEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ TARJOUSPYYNTÖ TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 1 Pornaisten kunta pyytää sitovaa tarjoustanne jäljempänä määritellyn ostoliikenteen hoitamisesta alla mainittujen asiakirjojen

Lisätiedot

Koulukuljetusten tilausliikenteen tarjouspyyntö. Valkeakosken kaupunki Kasvatus- ja opetustoimisto

Koulukuljetusten tilausliikenteen tarjouspyyntö. Valkeakosken kaupunki Kasvatus- ja opetustoimisto Koulukuljetusten tilausliikenteen tarjouspyyntö Valkeakosken kaupunki Kasvatus- ja opetustoimisto SISÄLLYSLUETTELO 1. Ostaja... 1 2. Hankintamenettely... 1 3. Tarjouspyynnön kohde... 1 4. Tarjoajan kelpoisuus...

Lisätiedot

KUNNAN OSTAMIEN ESIOPETUS- JA KOULULAISKULJETUSTEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ

KUNNAN OSTAMIEN ESIOPETUS- JA KOULULAISKULJETUSTEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ KUNNAN OSTAMIEN ESIOPETUS- JA KOULULAISKULJETUSTEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ 2 TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 1 TARJOUSPYYNTÖ SISÄLLYSLUETTELO 1 OSTAJA... 3 2 HANKINTAMENETTELY... 3 3 TARJOUSPYYNNÖN KOHDE...

Lisätiedot

KOULUKULJETUSTEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ

KOULUKULJETUSTEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ KOULUKULJETUSTEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ Parkanon kaupunki pyytää tarjoustanne jäljempänä kuvattujen koulukuljetusten hoitamisesta oheisten asiakirjojen mukaisesti. 1. OSTAJA Parkanon kaupunki PL 14 39701

Lisätiedot

KOULUKULJETUSTEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ AJALLE (+ mahdollinen optiovuosi )

KOULUKULJETUSTEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ AJALLE (+ mahdollinen optiovuosi ) ASKOLAN KUNTA TARJOUSPYYNTÖ Sivu 1 / 8 KOULUKULJETUSTEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ AJALLE 1.8.2016 31.7.2018 (+ mahdollinen optiovuosi 2018-2019) ASKOLAN KUNTA TARJOUSPYYNTÖ Sivu 2 / 8 TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA

Lisätiedot

KUNNAN OSTAMIEN ESIOPETUS- JA KOULULAISKULJETUSTEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ

KUNNAN OSTAMIEN ESIOPETUS- JA KOULULAISKULJETUSTEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ KUNNAN OSTAMIEN ESIOPETUS- JA KOULULAISKULJETUSTEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ 2 TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 1 TARJOUSPYYNTÖ SISÄLLYSLUETTELO 1 OSTAJA... 3 2 HANKINTAMENETTELY... 3 3 TARJOUSPYYNNÖN KOHDE...

Lisätiedot

KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ

KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ 2 TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 1 TARJOUSPYYNTÖ SISÄLLYSLUETTELO 1 OSTAJA... 3 2 HANKINTAMENETTELY... 3 3 TARJOUSPYYNNÖN KOHDE... 3 4 TARJOAJAN KELPOISUUS...

Lisätiedot

JÄRVI-POHJANMAAN PERUSTURVAN PALVELULIIKENTEEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ

JÄRVI-POHJANMAAN PERUSTURVAN PALVELULIIKENTEEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ JÄRVI-POHJANMAAN PERUSTURVAN PALVELULIIKENTEEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 1 TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 1 TARJOUSPYYNTÖ Järvi-Pohjanmaan perusturvalautakunta pyytää tarjoustanne

Lisätiedot

KOULUKULJETUSTEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ AJALLE (+ mahdollinen optiovuosi )

KOULUKULJETUSTEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ AJALLE (+ mahdollinen optiovuosi ) ASKOLAN KUNTA TARJOUSPYYNTÖ Sivu 1 / 8 KOULUKULJETUSTEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ AJALLE 1.8.2016 31.7.2018 (+ mahdollinen optiovuosi 2018-2019) ASKOLAN KUNTA TARJOUSPYYNTÖ Sivu 2 / 8 TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA

Lisätiedot

Kyseessä on hankinta, jossa noudatetaan lakia julkisista hankinnoista. Savukosken kunta on laissa tarkoitettu julkinen hankintayksikkö.

Kyseessä on hankinta, jossa noudatetaan lakia julkisista hankinnoista. Savukosken kunta on laissa tarkoitettu julkinen hankintayksikkö. Hankintayksikkö: Savukosken kunnan opetustoimi Jukka Taipale Sauherrantie 23 B 98800 SAVUKOSKI jukka.taipale@savukoski.fi 0400 603705 LÄHTÖTIEDOT: Kyseessä on hankinta, jossa noudatetaan lakia julkisista

Lisätiedot

KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ

KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ 2 TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 1 TARJOUSPYYNTÖ SISÄLLYSLUETTELO 1 OSTAJA... 3 2 HANKINTAMENETTELY... 3 3 TARJOUSPYYNNÖN KOHDE... 3 4 TARJOAJAN KELPOISUUS...

Lisätiedot

JALASJÄRVEN KUNTA 24.6.2011 HENKILÖKULJETUSTEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ

JALASJÄRVEN KUNTA 24.6.2011 HENKILÖKULJETUSTEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ HENKILÖKULJETUSTEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ 1 TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 1 TARJOUSPYYNTÖ SISÄLLYSLUETTELO 1 OSTAJA...3 2 HANKINTAMENETTELY...3 3 TARJOUSPYYNNÖN KOHDE...3 3.1 Kohdekuvaukset...3 3.2 Kalustolle

Lisätiedot

KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ

KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ 2 TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 1 TARJOUSPYYNTÖ SISÄLLYSLUETTELO 1 OSTAJA... 3 2 HANKINTAMENETTELY... 3 3 TARJOUSPYYNNÖN KOHDE... 3 4 TARJOAJAN KELPOISUUS...

Lisätiedot

KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ

KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ 2 TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 1 TARJOUSPYYNTÖ SISÄLLYSLUETTELO 1 OSTAJA... 3 2 HANKINTAMENETTELY... 3 3 TARJOUSPYYNNÖN KOHDE... 3 4 TARJOAJAN KELPOISUUS...

Lisätiedot

JALASJÄRVEN KUNTA PL 12 Kirkkotie 4 61600 JALASJÄRVI 9.4.2015 HENKILÖKULJETUSTEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ KURIKKA

JALASJÄRVEN KUNTA PL 12 Kirkkotie 4 61600 JALASJÄRVI 9.4.2015 HENKILÖKULJETUSTEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ KURIKKA HENKILÖKULJETUSTEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ KURIKKA 1 TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 1 TARJOUSPYYNTÖ SISÄLLYSLUETTELO 1 OSTAJA... 3 2 HANKINTAMENETTELY... 3 3 TARJOUSPYYNNÖN KOHDE... 3 3.1 Kohdekuvaukset...

Lisätiedot

HENKILÖKULJETUSTEN HANKINTA KOHDE 1 TARJOUSPYYNTÖ

HENKILÖKULJETUSTEN HANKINTA KOHDE 1 TARJOUSPYYNTÖ 1 HENKILÖKULJETUSTEN HANKINTA KOHDE 1 TARJOUSPYYNTÖ 2 TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 1 TARJOUSPYYNTÖ SISÄLLYSLUETTELO 1 OSTAJA 3 2 HANKINTAMENETTELY 3 3 TARJOUSPYYNNÖN KOHDE 3 3.1 Kohdekuvaukset 3 3.2 Kalustolle

Lisätiedot

TUUSULAN PUROLA-NUPPULINNA-JOKELA - JOUKKOLIIKENNELINJAN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ

TUUSULAN PUROLA-NUPPULINNA-JOKELA - JOUKKOLIIKENNELINJAN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ TUUSULAN PUROLA-NUPPULINNA-JOKELA - JOUKKOLIIKENNELINJAN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ 2 TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 1 TARJOUSPYYNTÖ SISÄLLYSLUETTELO 1 OSTAJA... 3 2 HANKINTAMENETTELY... 3 3 TARJOUSPYYNNÖN KOHDE...

Lisätiedot

JALASJÄRVEN KUNTA PL 12 Kirkkotie 4 61600 JALASJÄRVI 4.4.2011 HENKILÖKULJETUSTEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ

JALASJÄRVEN KUNTA PL 12 Kirkkotie 4 61600 JALASJÄRVI 4.4.2011 HENKILÖKULJETUSTEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ HENKILÖKULJETUSTEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ 1 TARJOUSPYYNTÖ SISÄLLYSLUETTELO TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 1 1 OSTAJA... 3 2 HANKINTAMENETTELY... 3 3 TARJOUSPYYNNÖN KOHDE... 3 3.1 Kohdekuvaukset... 3 3.2

Lisätiedot

SALLAN KUNNAN KULJETUKSET

SALLAN KUNNAN KULJETUKSET SALLAN KUNTA TARJOUSPYYNTÖ 1(9) SALLAN KUNNAN KULJETUKSET TARJOUSASIAKIRJA 1 TARJOUSPYYNTÖ SALLAN KUNTA TARJOUSPYYNTÖ 2(9) SISÄLLYSLUETTELO 1. Ostaja... 3 2. Hankintamenettely... 3 3. Tarjouspyynnön kohde...

Lisätiedot

KUNNAN OSTAMIEN YLÄNEELLE, RIIHIKOSKELLE JA KYRÖÖN SUUNTAUTUVAN ASIOINTILIIKENTEEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ

KUNNAN OSTAMIEN YLÄNEELLE, RIIHIKOSKELLE JA KYRÖÖN SUUNTAUTUVAN ASIOINTILIIKENTEEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ KUNNAN OSTAMIEN YLÄNEELLE, RIIHIKOSKELLE JA KYRÖÖN SUUNTAUTUVAN ASIOINTILIIKENTEEN HANKINTA 1.7.2019 31.7.2021 TARJOUSPYYNTÖ 2 TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 1 TARJOUSPYYNTÖ SISÄLLYSLUETTELO 1 OSTAJA...

Lisätiedot

JÄRVENPÄÄN PAIKALLIS- JA PALVELULIIKENTEEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ

JÄRVENPÄÄN PAIKALLIS- JA PALVELULIIKENTEEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ JÄRVENPÄÄN PAIKALLIS- JA PALVELULIIKENTEEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ 2 TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 1 TARJOUSPYYNTÖ SISÄLLYSLUETTELO 1 OSTAJA... 3 2 HANKINTAMENETTELY... 3 3 TARJOUSPYYNNÖN KOHDE... 3 4 TARJOAJAN

Lisätiedot

JALASJÄRVEN KUNTA PL 12 Kirkkotie 4 LIIKENNEPALVELUIDEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ

JALASJÄRVEN KUNTA PL 12 Kirkkotie 4 LIIKENNEPALVELUIDEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ LIIKENNEPALVELUIDEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ 1 TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 1A TARJOUSPYYNTÖ SISÄLLYSLUETTELO 1 OSTAJA... 2 HANKINTAMENETTELY... 3 TARJOUSPYYNNÖN KOHDE... 3.1 Kohdekuvaukset... 3.2 Kalustolle

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ INARIN KUNNAN VAMMAISPALVELULAIN MUKAISISTA KULJETUKSISTA

TARJOUSPYYNTÖ INARIN KUNNAN VAMMAISPALVELULAIN MUKAISISTA KULJETUKSISTA TARJOUSPYYNTÖ INARIN KUNNAN VAMMAISPALVELULAIN MUKAISISTA KULJETUKSISTA Inarin kunta pyytää sitovaa tarjoustanne jäljempänä määritellyn ostoliikenteen hoitamisesta. 1 OSTAJA Inarin kunta / Sosiaali- ja

Lisätiedot

1. Liikenneluvan voimassaolo

1. Liikenneluvan voimassaolo TARJOUSKILPAILUN EHDOT Tarjouspyynnön LIITE 2. 1. Liikenneluvan voimassaolo 2. Yhteenliittymä 3. Alihankkijan käyttäminen 4. Tiedot liikennöitsijästä 5. Kilpailukohteet 6. Liikennöinnissä käytettävä ajokalusto

Lisätiedot

JUUPAJOEN HENKILÖ- JA ATERIAKULJETUSTEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ

JUUPAJOEN HENKILÖ- JA ATERIAKULJETUSTEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ JUUPAJOEN HENKILÖ- JA ATERIAKULJETUSTEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ 2 TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 1 TARJOUSPYYNTÖ SISÄLLYSLUETTELO 1 OSTAJA... 3 2 HANKINTAMENETTELY... 3 3 TARJOUSPYYNNÖN KOHTEET... 3 4 TARJOAJAN

Lisätiedot

YLIVIESKAN KAUPUNGIN KOULUKULJETUKSET

YLIVIESKAN KAUPUNGIN KOULUKULJETUKSET YLIVIESKAN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ 1(7) YLIVIESKAN KAUPUNGIN KOULUKULJETUKSET TARJOUSASIAKIRJA 1 TARJOUSPYYNTÖ YLIVIESKAN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ 2(7) Ylivieskan kaupunki pyytää tarjoustanne jäljempänä määritellyn

Lisätiedot

TUUSULAN SISÄISEN JOUKKO- LIIKENTEEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ

TUUSULAN SISÄISEN JOUKKO- LIIKENTEEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ TUUSULAN SISÄISEN JOUKKO- LIIKENTEEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ 2 TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 1 TARJOUSPYYNTÖ SISÄLLYSLUETTELO 1 OSTAJA... 3 2 HANKINTAMENETTELY... 3 3 TARJOUSPYYNNÖN KOHDE... 3 4 TARJOAJAN

Lisätiedot

KOULUKULJETUKSET Tarjouspyynnön LIITE 2

KOULUKULJETUKSET Tarjouspyynnön LIITE 2 Sivu 1/5 KOULUKULJETUKSET Tarjouspyynnön LIITE 2 TARJOUSKILPAILUN EHDOT KOULUKULJETUKSET 1. Liikenneluvan voimassaolo 2. Liikenneluvan automäärä 3. Yhteenliittymä 4. Alihankinta 5. Tiedot liikennöitsijästä

Lisätiedot

KUTSUTAKSI- PALVELULIIKENNE

KUTSUTAKSI- PALVELULIIKENNE YLIVIESKAN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ 1(7) KUTSUTAKSI- PALVELULIIKENNE TARJOUSASIAKIRJA 1 TARJOUSPYYNTÖ YLIVIESKAN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ 2(7) Ylivieskan kaupunki pyytää tarjoustanne jäljempänä määritellyn

Lisätiedot

Manuntie 2 Tarjouskilpailuasiakirja nro 2 92930 Pyhäntä 23.6.2011

Manuntie 2 Tarjouskilpailuasiakirja nro 2 92930 Pyhäntä 23.6.2011 1. Liikenneluvan voimassaolo ja automäärä Liikennöitsijällä tulee olla tarjousta jättäessään ostoliikenteen harjoittamiseen oikeuttava voimassa oleva taksi- tai joukkoliikennelupa. Ostoliikenteen harjoittamiseen

Lisätiedot

ENONTEKIÖN KUNNAN KULJETUKSET

ENONTEKIÖN KUNNAN KULJETUKSET ENONTEKIÖN KUNTA TARJOUSPYYNTÖ 1(8) ENONTEKIÖN KUNNAN KULJETUKSET TARJOUSASIAKIRJA 1 TARJOUSPYYNTÖ ENONTEKIÖN KUNTA TARJOUSPYYNTÖ 2(8) SISÄLLYSLUETTELO 1. Ostaja... 3 2. Hankintamenettely... 3 3. Tarjouspyynnön

Lisätiedot

TARJOUSKILPAILUN EHDOT KOULUKULJETUKSET

TARJOUSKILPAILUN EHDOT KOULUKULJETUKSET Tarjouspyynnön LIITE 1B TARJOUSKILPAILUN EHDOT KOULUKULJETUKSET 1. Liikenneluvan voimassaolo 2. Liikenneluvan automäärä 3. Yhteenliittymä 4. Alihankinta 5. Tiedot liikennöitsijästä 6. Kilpailukohteet 7.

Lisätiedot

KOULULAISKULJETUKSET Tarjouspyynnön LIITE 2 TARJOUSKILPAILUN EHDOT KOULULAISKULJETUKSET

KOULULAISKULJETUKSET Tarjouspyynnön LIITE 2 TARJOUSKILPAILUN EHDOT KOULULAISKULJETUKSET KOULULAISKULJETUKSET Tarjouspyynnön LIITE 2 TARJOUSKILPAILUN EHDOT KOULULAISKULJETUKSET 1. Liikenneluvan voimassaolo 2. Liikenneluvan automäärä 3. Yhteenliittymä 4. Alihankinta 5. Tiedot liikennöitsijästä

Lisätiedot

TARJOUSKILPAILUN EHDOT - KOULULAISKULJETUKSET

TARJOUSKILPAILUN EHDOT - KOULULAISKULJETUKSET TARJOUSKILPAILUN EHDOT - KOULULAISKULJETUKSET 1. Liikenneluvan voimassaolo 2. Liikenneluvan automäärä 3. Yhteenliittymä 4. Alihankinta 5. Tiedot liikennöitsijästä 6. Kilpailukohteet 7. Kaluston ja palvelun

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ 1. Tarjouspyyntö on julkaistu Uudenkaupungin kaupungin internetsivuilla osoitteessa uusikaupunki.fi/tarjouspyynnöt.

TARJOUSPYYNTÖ 1. Tarjouspyyntö on julkaistu Uudenkaupungin kaupungin internetsivuilla osoitteessa uusikaupunki.fi/tarjouspyynnöt. TARJOUSPYYNTÖ 1 Maankäyttöapalvelut Suunnitteluinsinööri Helena Lindström 11.04.2013 Pyhämaan ja Kalannin ostoliikenne Pyydämme Teitä tarjoamaan Uusikaupunki Pyhämaa ja Uusikaupunki Kalanti linja-autoliikennöintiä

Lisätiedot

Kosken Tl kunta, Härkätie 5, 31500 Koski Tl Yhteyshenkilö: Sanna Salo, email: sanna.salo@koski.fi

Kosken Tl kunta, Härkätie 5, 31500 Koski Tl Yhteyshenkilö: Sanna Salo, email: sanna.salo@koski.fi OSTOLIIKENTEEN TARJOUSPYYNTÖ KOULULAISKULJETUS Ostaja Kosken Tl kunta, Härkätie 5, 31500 Koski Tl Yhteyshenkilö: Sanna Salo, email: sanna.salo@koski.fi Sopimuskausi lukuvuosi 2015-2016 alkaen 21.9.2015

Lisätiedot

ENONTEKIÖN KUNNAN KULJETUKSET

ENONTEKIÖN KUNNAN KULJETUKSET ENONTEKIÖN KUNTA TARJOUSPYYNTÖ 1(9) ENONTEKIÖN KUNNAN KULJETUKSET TARJOUSASIAKIRJA 1 TARJOUSPYYNTÖ ENONTEKIÖN KUNTA TARJOUSPYYNTÖ 2(9) SISÄLLYSLUETTELO 1. Ostaja... 3 2. Hankintamenettely... 3 3. Tarjouspyynnön

Lisätiedot

TARJOUSKILPAILUN EHDOT Tarjouspyynnön LIITE 1.

TARJOUSKILPAILUN EHDOT Tarjouspyynnön LIITE 1. TARJOUSKILPAILUN EHDOT Tarjouspyynnön LIITE 1. 1. Liikenneluvan voimassaolo 2. Yhteenliittymä 3. Alihankkijan käyttäminen 4. Tiedot liikennöitsijästä 5. Kilpailukohteet 6. Liikennöinnissä käytettävä ajokalusto

Lisätiedot

SIMON KUNTA TARJOUSPYYNTÖ 1/6 Sivistyslautakunta Simontie Simo Kevätlukukauden 2017 kuljetukset

SIMON KUNTA TARJOUSPYYNTÖ 1/6 Sivistyslautakunta Simontie Simo Kevätlukukauden 2017 kuljetukset SIMON KUNTA TARJOUSPYYNTÖ 1/6 Kevätlukukauden 2017 kuljetukset SIMON KUNTA TARJOUSPYYNTÖ 2/6 KEVÄTLUKUKAUDEN 2017 KULJETUKSET Tarjouspyynnön tavoite ja tilaaja Tämän tarjouspyynnön tavoitteena on järjestää

Lisätiedot

PERTUNMAAN KUNTA 19.5.2015

PERTUNMAAN KUNTA 19.5.2015 TARJOUSKILPAILUN EHDOT LIITE 3 Koulukuljetukset Sivu 1/5 Sisällysluettelo 1. Liikenneluvan voimassaolo 2. Liikenneluvan automäärä 3. Yhteenliittymä 4. Alihankkijan käyttäminen 5. Tiedot liikennöitsijästä

Lisätiedot

KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNNÖN PALVELUKUVAUS

KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNNÖN PALVELUKUVAUS KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNNÖN PALVELUKUVAUS 2 PALVELUKUVAUS TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 LIIKENNÖINTIKOHTEIDEN YLEISKUVAUS... 2 2 KALUSTOLLE ASETETTAVAT VAATIMUKSET...

Lisätiedot

SOTKAMON KUNNAN KOULUKULJETUKSISTA/ASIOINTILIIKENTEESTÄ AJALLE 1.8.2015-30.6.2016 ja UIMAHALLIKULJETUKSISTA 1.8.2015 31.7.2018

SOTKAMON KUNNAN KOULUKULJETUKSISTA/ASIOINTILIIKENTEESTÄ AJALLE 1.8.2015-30.6.2016 ja UIMAHALLIKULJETUKSISTA 1.8.2015 31.7.2018 OSTOLIIKENTEEN TARJOUSPYYNTÖ SOTKAMON KUNNAN KOULUKULJETUKSISTA/ASIOINTILIIKENTEESTÄ AJALLE 1.8.2015-30.6.2016 ja UIMAHALLIKULJETUKSISTA 1.8.2015 31.7.2018 Pyydämme tarjoustanne jäljempänä määritellyn

Lisätiedot

Hintatarjouslomake (HUOM! laitetaan tarjouskuoreen erikseen suljetussa kirjekuoressa!) Tarjouksen kalustoluettelo -lomake

Hintatarjouslomake (HUOM! laitetaan tarjouskuoreen erikseen suljetussa kirjekuoressa!) Tarjouksen kalustoluettelo -lomake TARJOUSPYYNNÖN LIITE 3A 1(5) OULUN KAUPUNGIN KOULUKULJETUKSET TARJOUSASIAKIRJA 3 TARJOUS Liite 3a Liite 3b Liite 3c Tarjouslomake Hintatarjouslomake (HUOM! laitetaan tarjouskuoreen erikseen suljetussa

Lisätiedot

KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSLOMAKE

KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSLOMAKE KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSLOMAKE 2 TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 3A TARJOUS Ostoliikenteen tarjous tehdään tällä asiakirjalla. Kaikkia tarjottavia kohteita koskevat tiedot yrityksestä

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ TOIMINTAKESKUKSEN KULJETUKSISTA

TARJOUSPYYNTÖ TOIMINTAKESKUKSEN KULJETUKSISTA TARJOUSPYYNTÖ TOIMINTAKESKUKSEN KULJETUKSISTA Kurikan kaupunki pyytää tarjousta toimintakeskuksen työntekijöiden kuljetuksista ajalle 1.9.2011-31.8.2012. Mahdollinen vuoden optio. Tarjouskilpailu on avoin

Lisätiedot

Tarjous koskee reittejä nrot: Reitti : / km (alv 0 %) Reitti : / km (alv 0 %) Reitti : / km (alv 0 %) Reitti : / km (alv 0 %) Reitti : / km (alv 0 %)

Tarjous koskee reittejä nrot: Reitti : / km (alv 0 %) Reitti : / km (alv 0 %) Reitti : / km (alv 0 %) Reitti : / km (alv 0 %) Reitti : / km (alv 0 %) ULVILAN KAUPUNKI T A R J O U S Opetus- ja kasvatuslautakunta KOULUKULJETUKSET Tarjous tehdään tällä asiakirjalla 1. Tarjoaja Viitaten ostoliikenteen hoitamista koskevaan 29.4.2014 päivättyyn tarjouspyyntöönne

Lisätiedot

RUSKON KUNNAN TURUN KOULUSOPIMUSTEN MUKAISET KOULUKULJETUKSET LUKUVUOSINA 2016-2018

RUSKON KUNNAN TURUN KOULUSOPIMUSTEN MUKAISET KOULUKULJETUKSET LUKUVUOSINA 2016-2018 RUSKON KUNTA TARJOUSPYYNTÖ Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 25.1.2016 RUSKON KUNNAN TURUN KOULUSOPIMUSTEN MUKAISET KOULUKULJETUKSET LUKUVUOSINA 2016-2018 Ostaja Kohde Ruskon kunta / Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta

Lisätiedot

MIKKELIN KAUPUNKI Tarjouskilpailuasiakirja nro 4. SIVISTYSTOIMI MIKKELIN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN VANHALAN KOULULAISKULJETUKSET LUKUVUONNA 2014-2015

MIKKELIN KAUPUNKI Tarjouskilpailuasiakirja nro 4. SIVISTYSTOIMI MIKKELIN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN VANHALAN KOULULAISKULJETUKSET LUKUVUONNA 2014-2015 MIKKELIN KAUPUNKI Tarjouskilpailuasiakirja nro 4. SIVISTYSTOIMI MIKKELIN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN VANHALAN KOULULAISKULJETUKSET LUKUVUONNA 2014-2015 Ostoliikenteen tarjous tehdään tällä asiakirjalla. Kohteesta

Lisätiedot

NURMEKSEN KAUPUNKI. Jos liikennöitsijä tulee käyttämään alihankkijaa, tarjouksesta tulee ilmetä, mikä osuus liikenteestä hoidetaan alihankintana.

NURMEKSEN KAUPUNKI. Jos liikennöitsijä tulee käyttämään alihankkijaa, tarjouksesta tulee ilmetä, mikä osuus liikenteestä hoidetaan alihankintana. NURMEKSEN KAUPUNKI TARJOUSKILPAILUN EHDOT VANHUSTEN PÄIVÄKUNTOUTUSKULJETUKSET Sisällysluettelo 1. Liikenneluvan voimassaolo 2. Alihankinta 3. Yhteenliittymä 4. Tiedot liikennöitsijästä 5. Kilpailukohteet

Lisätiedot

KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSLOMAKE

KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSLOMAKE KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSLOMAKE 2 TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 3A TARJOUS Ostoliikenteen tarjous tehdään tällä asiakirjalla. Kaikkia tarjottavia kohteita koskevat tiedot yrityksestä

Lisätiedot

Liikennöitsijät voivat liittyä yhteen tehdäkseen yhteisen tarjouksen yhteisestä suorituksesta.

Liikennöitsijät voivat liittyä yhteen tehdäkseen yhteisen tarjouksen yhteisestä suorituksesta. 1 Sivistyspalvelut Hallinto- ja talous TARJOUSKILPAILUN EHDOT Liikenneluvan voimassaolo Liikennöitsijällä tulee olla tarjousta jättäessään tarjouksessa tarkoitetun tilausliikenteen harjoittamiseen oikeuttava

Lisätiedot

KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNNÖN PALVELUKUVAUS

KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNNÖN PALVELUKUVAUS 1 KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNNÖN PALVELUKUVAUS 2 TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 2 PALVELUKUVAUS SISÄLLYSLUETTELO 1 LIIKENNÖINTIKOHTEIDEN YLEISKUVAUS... 2 2 KALUSTOLLE ASETETTAVAT VAATIMUKSET...

Lisätiedot

KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSLOMAKE

KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSLOMAKE KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSLOMAKE 2 TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 3A TARJOUS Ostoliikenteen tarjous tehdään tällä asiakirjalla. Kaikkia tarjottavia kohteita koskevat tiedot yrityksestä

Lisätiedot

Tarjouskilpailu on avoin kaikille, joilla on ostoliikenteen harjoittamiseen oikeuttava taksi- tai joukkoliikennelupa.

Tarjouskilpailu on avoin kaikille, joilla on ostoliikenteen harjoittamiseen oikeuttava taksi- tai joukkoliikennelupa. Ostoliikenteen tarjouspyyntö koulukuljetuksista lukuvuosille 2017-2018 ja 2018-2019 reiteille Pitkäjärven suunnan aamukuljetus ja Somerniemen suunnan iltapäiväkuljetus. Someron kaupunki/sivistystoimi (jäljempänä

Lisätiedot

UPPHANDLING AV KIMITOÖNS KOMMUNS SKOLSKJUTSAR 2013-2015 KEMIÖNSAAREN KUNNAN 2013-2015 KOULUKULJETUSTEN HANKINTA

UPPHANDLING AV KIMITOÖNS KOMMUNS SKOLSKJUTSAR 2013-2015 KEMIÖNSAAREN KUNNAN 2013-2015 KOULUKULJETUSTEN HANKINTA 1 (5) UPPHANDLING AV KIMITOÖNS KOMMUNS SKOLSKJUTSAR 2013-2015 KEMIÖNSAAREN KUNNAN 2013-2015 KOULUKULJETUSTEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ koulu- ja kouluruoka-kuljetuksista Kemiönsaaren kunta (ostaja) pyytää

Lisätiedot

Oulun kaupunki, Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut, Katu- ja viherpalvelut

Oulun kaupunki, Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut, Katu- ja viherpalvelut 1(6),, Katu- ja viherpalvelut TARJOUSKILPAILUN EHDOT Sisällysluettelo 1. Liikenneluvan voimassaolo 2. Liikenneluvan automäärä 3. Yhteenliittymä 4. Alihankkijan käyttäminen 5. Tiedot liikennöitsijästä 6.

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ SAVITAIPALEEN KUNNAN KOULUKULJETUKSISTA

TARJOUSPYYNTÖ SAVITAIPALEEN KUNNAN KOULUKULJETUKSISTA 54800 SAVITAIPALE TARJOUSPYYNTÖ SAVITAIPALEEN KUNNAN KOULUKULJETUKSISTA Tarjouspyynnön tavoite ja tilaaja Tämän tarjouspyynnön tavoitteena on järjestää Savitaipaleen kunnan koulukuljetukset lukuvuodelle

Lisätiedot

KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNNÖN PALVELUKUVAUS

KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNNÖN PALVELUKUVAUS KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNNÖN PALVELUKUVAUS 2 PALVELUKUVAUS TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 LIIKENNÖINTIKOHTEIDEN YLEISKUVAUS... 2 2 KALUSTOLLE ASETETTAVAT VAATIMUKSET...

Lisätiedot

Koulukuljetukset Yhteiskoulu-lukioon ja Lapijoen kouluille (linja-autokuljetukset) lukuvuodelle 2015-2016

Koulukuljetukset Yhteiskoulu-lukioon ja Lapijoen kouluille (linja-autokuljetukset) lukuvuodelle 2015-2016 Koulukuljetukset Yhteiskoulu-lukioon ja Lapijoen kouluille (linja-autokuljetukset) lukuvuodelle 2015-2016 Eurajoen kunnan koulutoimi pyytää tarjoustanne koululaiskuljetuksista lukuvuodelle 2015-2016. 1

Lisätiedot

TARJOUSKILPAILUN EHDOT (PSA) Lappi. Tarjouskilpailuasiakirja nro 2. TARJOUSKILPAILUN EHDOT (Hintamalli) Sisällysluettelo

TARJOUSKILPAILUN EHDOT (PSA) Lappi. Tarjouskilpailuasiakirja nro 2. TARJOUSKILPAILUN EHDOT (Hintamalli) Sisällysluettelo TARJOUSKILPAILUN EHDOT (PSA) Lappi Tarjouskilpailuasiakirja nro 2 TARJOUSKILPAILUN EHDOT (Hintamalli) Sisällysluettelo 1. Liikenneluvan voimassaolo 2. Liikenneluvan automäärä 3. Yhteenliittymä 4. Alihankkijan

Lisätiedot

Tammelan kunta Tarjouskilpailuasiakirja nro 1 pvm 27.3.2014

Tammelan kunta Tarjouskilpailuasiakirja nro 1 pvm 27.3.2014 Sivu 1/5 Tammelan kunta Tarjouskilpailuasiakirja nro 1 pvm 27.3.2014 KOULUKULJETUKSET OSTOLIIKENTEEN TARJOUSPYYNTÖ KOULUKULJETUKSET Pyydämme tarjoustanne jäljempänä määritellyn ostoliikenteen hoitamisesta

Lisätiedot

KOULUKULJETUSTEN HANKINTA TARJOUSLOMAKE

KOULUKULJETUSTEN HANKINTA TARJOUSLOMAKE KOULUKULJETUSTEN HANKINTA TARJOUSLOMAKE 2 Tarjouskilpailuasiakirja nro 3a TARJOUS Ostoliikenteen tarjous tehdään tällä asiakirjalla. Kaikkia tarjottavia kohteita koskevat tiedot yrityksestä 1. Tarjoaja

Lisätiedot

TARJOAJAA KOSKEVAT SOVELTUVUUSVAATIMUKSET Tarjouslomake, palautetaan täytettynä tarjouksen liitteenä

TARJOAJAA KOSKEVAT SOVELTUVUUSVAATIMUKSET Tarjouslomake, palautetaan täytettynä tarjouksen liitteenä LIITE 2 TARJOAJAA KOSKEVAT SOVELTUVUUSVAATIMUKSET Tämä on tarjouslomake, joka on palautettava tarjouksen yhteydessä täytettynä. Tarjoajan on merkittävä lomakkeeseen täyttyykö kyseinen vaatimus. Kaikkiin

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ OSTOPALVELUNA TUOTETTAVASTA UIMAOPETUKSESTA

TARJOUSPYYNTÖ OSTOPALVELUNA TUOTETTAVASTA UIMAOPETUKSESTA KIRKKONUMMENKUNTA TARJOUSPYYNTÖ Sivistyspalvelut PL 20 5.10.2009 02401 KIRKKONUMMI TARJOUSPYYNTÖ OSTOPALVELUNA TUOTETTAVASTA UIMAOPETUKSESTA HANKINNAN KOHDE Kirkkonummen kunta/ sivistyspalvelut pyytää

Lisätiedot

KUNNAN OSTAMIEN YLÄNEELLE, RIIHIKOSKELLE JA KYRÖÖN SUUNTAUTUVAN ASIOINTILIIKENTEEN HANKINTA TARJOUSLOMAKE

KUNNAN OSTAMIEN YLÄNEELLE, RIIHIKOSKELLE JA KYRÖÖN SUUNTAUTUVAN ASIOINTILIIKENTEEN HANKINTA TARJOUSLOMAKE KUNNAN OSTAMIEN YLÄNEELLE, RIIHIKOSKELLE JA KYRÖÖN SUUNTAUTUVAN ASIOINTILIIKENTEEN HANKINTA 1.7.2019 31.7.2021 TARJOUSLOMAKE 2 TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 3A TARJOUS Ostoliikenteen tarjous tehdään tällä

Lisätiedot

PERTUNMAAN KUNTA

PERTUNMAAN KUNTA TARJOUSKILPAILUN EHDOT LIITE 3 Kuljetukset Sivu 1/5 Sisällysluettelo 1. Liikenneluvan voimassaolo 2. Liikenneluvan automäärä 3. Yhteenliittymä 4. Alihankkijan käyttäminen 5. Tiedot liikennöitsijästä 6.

Lisätiedot

PERTUNMAAN KUNTA

PERTUNMAAN KUNTA TARJOUSKILPAILUN EHDOT LIITE 3 Kuljetukset Sivu 1/5 Sisällysluettelo 1. Liikenneluvan voimassaolo 2. Liikenneluvan automäärä 3. Yhteenliittymä 4. Alihankkijan käyttäminen 5. Tiedot liikennöitsijästä 6.

Lisätiedot

LIITE 5 1 TARJOUSKILPAILUN EHDOT

LIITE 5 1 TARJOUSKILPAILUN EHDOT LIITE 5 1 TARJOUSKILPAILUN EHDOT 1. Liikenneluvan voimassaolo 2. Liikenneluvan automäärä 3. Yhteenliittymä 4. Alihankkijan käyttäminen 5. Tiedot liikennöitsijästä 6. Kilpailukohteet 7. Liikennöinnissä

Lisätiedot

TUUSULAN LIIKENNEMALLITARKASTELU

TUUSULAN LIIKENNEMALLITARKASTELU 1/7 TARJOUSPYYNTÖ 7.9.2012 TUUSULAN LIIKENNEMALLITARKASTELU Pyydämme tarjoustanne jäljempänä määritellyn liikennemallitarkastelun laadinnasta tässä tarjouspyynnössä ja tarjouspyynnön liitteissä kuvatulla

Lisätiedot

KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNNÖN PALVELUKUVAUS

KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNNÖN PALVELUKUVAUS KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNNÖN PALVELUKUVAUS 2 PALVELUKUVAUS TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 LIIKENNÖINTIKOHTEIDEN YLEISKUVAUS... 2 2 KALUSTOLLE ASETETTAVAT VAATIMUKSET...

Lisätiedot

TARJOUS Tarjouspyynnön liite 3

TARJOUS Tarjouspyynnön liite 3 TARJOUS Tarjouspyynnön liite 3 1. Tarjoaja ja yhteystiedot Nimi Osoite Y-Tunnus Puhelin Liikenteestä vastaava henkilö Yhteyshenkilö Puhelin Sähköpostiosoite Hankintapäätös voidaan lähettää tiedoksi sähköpostilla

Lisätiedot

Päivämäärä 1. Hankinnan kohteet Tarjouskilpailu koskee koulukuljetusten hoitamista seuraavilla kohteilla:

Päivämäärä 1. Hankinnan kohteet Tarjouskilpailu koskee koulukuljetusten hoitamista seuraavilla kohteilla: Päivämäärä 1 PÄLKÄNEEN KUNNAN KOULULAISKULJETUKSET Pälkäneen kunta pyytää tarjouksia koululaiskuljetusten hoitamisesta kohteet 1-8 joukkoliikenneluvan tai taksiluvan nojalla koulupäivinä lukuvuosina 2014-2015,

Lisätiedot

LIEKSAN KAUPUNKI TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 2

LIEKSAN KAUPUNKI TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 2 LIEKSAN KAUPUNKI TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 2 TARJOUSKILPAILUN EHDOT ASIOINTILIIKENNE / KIMPPAKYYTI Sisällysluettelo 1. Liikenneluvan voimassaolo 2. Alihankinta 3. Yhteenliittymä 4. Tiedot liikennöitsijästä

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ Vuodeosaston siirtokuljetuksista

TARJOUSPYYNTÖ Vuodeosaston siirtokuljetuksista Tarjouskilpailu asiakirja nro 1 17.9.2013 TARJOUSPYYNTÖ Vuodeosaston siirtokuljetuksista Pyydämme tarjoustanne jäljempänä määriteltyjen vuodeosastojen siirtokuljetusten hoitamisesta alla mainittujen asiakirjojen

Lisätiedot

Tarjouskilpailuasiakirja n:o 1 17.9.2013 SOTAINVALIDIEN JA SOTAVETERAANIEN ASUNTOJEN SIIVOUKSEN TARJOUSPYYNTÖ

Tarjouskilpailuasiakirja n:o 1 17.9.2013 SOTAINVALIDIEN JA SOTAVETERAANIEN ASUNTOJEN SIIVOUKSEN TARJOUSPYYNTÖ Tarjouskilpailuasiakirja n:o 1 17.9.2013 SOTAINVALIDIEN JA SOTAVETERAANIEN ASUNTOJEN SIIVOUKSEN TARJOUSPYYNTÖ Pyydämme tarjoustanne jäljempänä määritellyn siivouspalvelun hoitamisesta alla mainittujen

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ RAUTJÄRVEN KUNNAN HARJAANTUMISOPETUKSEN KOULUKULJE- TUKSESTA LUKUVUODELLE 2014-15 (+OPTIO 2015-16)

TARJOUSPYYNTÖ RAUTJÄRVEN KUNNAN HARJAANTUMISOPETUKSEN KOULUKULJE- TUKSESTA LUKUVUODELLE 2014-15 (+OPTIO 2015-16) Rautjärven kunta 1 TARJOUSPYYNTÖ RAUTJÄRVEN KUNNAN HARJAANTUMISOPETUKSEN KOULUKULJE- TUKSESTA LUKUVUODELLE 2014-15 (+OPTIO 2015-16) Pyydämme tarjoustanne Rautjärven kunnan harjaantumisopetuksen koulukuljetuksesta

Lisätiedot

KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNNÖN PALVELUKUVAUS

KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNNÖN PALVELUKUVAUS KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNNÖN PALVELUKUVAUS 2 PALVELUKUVAUS TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 LIIKENNÖINTIKOHTEIDEN YLEISKUVAUS... 3 2 KALUSTOLLE ASETETTAVAT VAATIMUKSET...

Lisätiedot

TARJOUSPYYNNÖN LIITE 3 TARJOUS TARJOUSASIAKIRJA 3 TARJOUS. - Tarjouslomake - Tarjouksen kalustolomake - luettelo

TARJOUSPYYNNÖN LIITE 3 TARJOUS TARJOUSASIAKIRJA 3 TARJOUS. - Tarjouslomake - Tarjouksen kalustolomake - luettelo TARJOUS 1 MUHOKSEN KUNNAN KOULUKULJETUKSET TARJOUSASIAKIRJA 3 TARJOUS - Tarjouslomake - Tarjouksen kalustolomake - luettelo TARJOUS TARJOUS 2 Ostoliikenteen tarjous tehdään tällä asiakirjalla. Asiakirjassa

Lisätiedot

Päivämäärä REITILLÄ SAPPEE-SALMENTAKA-LUIKALA.POHJALAHTI-PÄLKÄNE LUKUVUODEN 2015-2016 AIKANA (12. 8.2015-3. 6.2016) + OPTIO LUKU- VUODELLE 2016-2017

Päivämäärä REITILLÄ SAPPEE-SALMENTAKA-LUIKALA.POHJALAHTI-PÄLKÄNE LUKUVUODEN 2015-2016 AIKANA (12. 8.2015-3. 6.2016) + OPTIO LUKU- VUODELLE 2016-2017 PäJikaKe^v kiamt^ TARJOUSPYYNTÖ KOULULAIS- JA ASIOINTIKULJETUKSET REITILLÄ SAPPEE-SALMENTAKA-LUIKALA.POHJALAHTI-PÄLKÄNE LUKUVUODEN 2015-2016 AIKANA (12. 8.2015-3. 6.2016) + OPTIO LUKU- VUODELLE 2016-2017

Lisätiedot

VANHUSPALVELUKESKUKSEN SIIVOUSPALVELUT TARJOUSPYYNTÖ

VANHUSPALVELUKESKUKSEN SIIVOUSPALVELUT TARJOUSPYYNTÖ VANHUSPALVELUKESKUKSEN SIIVOUSPALVELUT TARJOUSPYYNTÖ 2 TARJOUSPYYNTÖ SISÄLLYSLUETTELO 1 OSTAJA... 3 2 HANKINTAMENETTELY... 3 3 TARJOUSPYYNNÖN KOHDE... 3 4 KOHTEEN NÄYTTÖ... 4 5 HANKITTAVAN PALVELUN SISÄLTÖ...

Lisätiedot

ENONTEKIÖN KUNNAN KULJETUKSET

ENONTEKIÖN KUNNAN KULJETUKSET ENONTEKIÖN KUNTA TARJOUSPYYNTÖ 1(8) ENONTEKIÖN KUNNAN KULJETUKSET TARJOUSASIAKIRJA 1 TARJOUSPYYNTÖ ENONTEKIÖN KUNTA TARJOUSPYYNTÖ 2(8) SISÄLLYSLUETTELO 1. Ostaja... 3 2. Hankintamenettely... 3 3. Tarjouspyynnön

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ PAIMION KAUPUNGIN KOULU- JA HAMMASHUOLLON KULJE- TUKSISTA

TARJOUSPYYNTÖ PAIMION KAUPUNGIN KOULU- JA HAMMASHUOLLON KULJE- TUKSISTA 1 Paimion kaupunki TARJOUSPYYNTÖ Koulutuslautakunta PL 50 17.09.2014 21531 Paimio TARJOUSPYYNTÖ PAIMION KAUPUNGIN KOULU- JA HAMMASHUOLLON KULJE- TUKSISTA Pyydämme tarjoustanne jäljempänä määritellyn ostoliikenteen

Lisätiedot

Tämän tarjouskilpailun kohteet ovat seuraavat. Kunkin kohteen tarkka kuvaus on luvussa 5.

Tämän tarjouskilpailun kohteet ovat seuraavat. Kunkin kohteen tarkka kuvaus on luvussa 5. 1 1 LIIKENNÖINTIKOHTEIDEN YLEISKUVAUS Tämän tarjouskilpailun kohteet ovat seuraavat. Kunkin kohteen tarkka kuvaus on luvussa 5. Kohde Kohde 1 Kohde 2 Kohde 3 Kohde 4 Kohde 5 Kohde 6 Kohde 7 Kohde 8 Kohde

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ POHJANLINNUN KOULUKULJETUKSISTA

TARJOUSPYYNTÖ POHJANLINNUN KOULUKULJETUKSISTA SAVONLINNAN KAUPUNKI Sivu 1 TARJOUSPYYNTÖ POHJANLINNUN KOULUKULJETUKSISTA Pyydämme tarjoustanne Pohjanlinnun koulukuljetusten hoitamisesta. Kyse on Savonlinnan kaupungin vammaishuollon erityisoppilaista.

Lisätiedot

Sodankylän kunta pyytää sitovaa tarjoustanne jäljempänä määritellyn ostoliikenteen hoitamisesta.

Sodankylän kunta pyytää sitovaa tarjoustanne jäljempänä määritellyn ostoliikenteen hoitamisesta. TARJOUSPYYNTÖ SODANKYLÄN KUNNAN VPL ja SHL KULJETUKSISTA Sodankylän kunta pyytää sitovaa tarjoustanne jäljempänä määritellyn ostoliikenteen hoitamisesta. 1 OSTAJA Sodankylän kunta, PL 60, 99601 Sodankylä

Lisätiedot

Viitaten palveluliikenteen hoitamista koskevaan tarjouspyyntöönne teen alla olevan tarjouksen:

Viitaten palveluliikenteen hoitamista koskevaan tarjouspyyntöönne teen alla olevan tarjouksen: TARJOUS - PALVELULIIKENNE Tarjous tehdään tällä asiakirjalla. Tarjotusta kalustosta tarjoajan tulee täyttää liitteen 3.1 mukainen kaavake. Tämän kaavakkeen sijasta tarjoaja voi toimittaa vastaavan kalustoluettelonsa,

Lisätiedot

Viitaten. julkaistuun ostoliikenteen hoitamista koskevaan tarjouspyyntöönne teemme alla olevan tarjouksen. Nimi. Y-tunnus: Pankkiyhteys:

Viitaten. julkaistuun ostoliikenteen hoitamista koskevaan tarjouspyyntöönne teemme alla olevan tarjouksen. Nimi. Y-tunnus: Pankkiyhteys: Tilausliikenteen tarjous tehdään tällä asiakirjalla. Viitaten julkaistuun ostoliikenteen hoitamista koskevaan tarjouspyyntöönne teemme alla olevan tarjouksen. 1. Tarjoaja Nimi Yhteystiedot Y-tunnus: Pankkiyhteys:

Lisätiedot

Tarjouspyyntö Henkilöstön merkkipäivien lahjatavaroiden yhteishankinta

Tarjouspyyntö Henkilöstön merkkipäivien lahjatavaroiden yhteishankinta Tarjouspyyntö Henkilöstön merkkipäivien lahjatavaroiden yhteishankinta 1. Hankinnan tausta ja tavoitteet Kyseessä on Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soiten ja Kokkolan kaupungin

Lisätiedot

Sivistysjohtaja Minna Mäkelä-Rönnholm, puh

Sivistysjohtaja Minna Mäkelä-Rönnholm, puh TARJOUSPYYNTÖ: Someron kaupunki / esiopetus Someron kaupunki/sivistystoimi pyytää tarjouksia jäljempänä määritellyn ostoliikenteen hoitamisesta tässä tarjouspyynnössä mainittujen asiakirjojen mukaisesti.

Lisätiedot

Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne simulaattorista maarakennuskoneen kuljettajien kouluttamista varten tämän tarjouspyynnön mukaisesti.

Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne simulaattorista maarakennuskoneen kuljettajien kouluttamista varten tämän tarjouspyynnön mukaisesti. Sivu 1 / 6 Tarjouspyyntö 22.6.2015 MAARAKENNUSSIMULAATTORIN HANKINTA Hankinnan kohde ja hankintamenettely Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne simulaattorista maarakennuskoneen kuljettajien kouluttamista

Lisätiedot

Tämän tarjouspyynnön tavoitteena on järjestää Lestijärven kunnan tilausliikenteenä hoidettavat koulukuljetukset lukuvuosille 2015-2016.

Tämän tarjouspyynnön tavoitteena on järjestää Lestijärven kunnan tilausliikenteenä hoidettavat koulukuljetukset lukuvuosille 2015-2016. Lestijärven kunta Liite 2 Tarjouspyyntö Lestijärven kunnan tilausliikenteenä hoidettavista koulukuljetuksista Tarjouspyynnön tavoite ja tilaaja Tämän tarjouspyynnön tavoitteena on järjestää Lestijärven

Lisätiedot