Suomen ja Viron meripelastusseurojen alushankintastrategia



Samankaltaiset tiedostot
SUOMEN MERIPELASTUSSEURA

ONNETTOMUUKSIEN UHKA-ARVIO SUOMENLAHDEN MERIPELASTUSLOHKOLLA LIITE (2) Onnettomuuksien uhka-arvio Suomenlahden meripelastuslohkolla

Valmiuspäällikkö Jori Nordström Suomen Meripelastusseura ry Finlands Sjöräddningssällskap rf

Suomen ja Viron meripelastusseurojen alushankintastrategia

(SLMV) Kalastuksenvalvojien valtakunnalliset jatkokoulutuspäivät

Esimerkkejä Suomenlahden öljyvahinkolaskelmista

Seuraseminaari 2014 Lapset ja nuoret Teemavuoden satoa (Mika) Miltä teemavuosi on näyttänyt, tuonut tullessaan, mitä on tehty

Yli 110-vuotias Meripelastusseura

Pinturi 1/2013. Yhteistoimintasopimus päivitettiin s.3. Laajentunut toiminta-alue ja uudenlainen toimintamalli s. 4-5 MIEHISTÖREKRYTOINTI!

Meripelastusseuran Trossi-jäsenpalvelun ehdot ja toimintaohjeet (2018)

KOTKA VTS MASTER'S GUIDE

Vesiliikenneonnettomuuksien vuositilasto 2017

Vesiliikenneonnettomuuksien vuositilasto 2018

Vesiliikenneonnettomuuksien vuositilasto 2016

Vesiliikenneonnettomuuksien vuositilasto 2015

Julkaistu Helsingissä 18 päivänä joulukuuta /2013 Sisäministeriön asetus

Vesiliikenneonnettomuuksien vuositilasto 2010

Täydennyksen liite 1.1 Utön osayleiskaava on kokonaisuudessaan täydennyksen liitteenä.

Vesiliikenneonnettomuuksien vuositilasto 2011

Vesiliikenneonnettomuuksien vuositilasto 2012

Vesiliikenneonnettomuuksien vuositilasto 2012

Vesiliikenneonnettomuuksien vuositilasto 2014

Vesiliikenneonnettomuuksien vuositilasto 2013

Vesiliikenneonnettomuustilasto ENNAKKOTIETO TAMMI-JOULUKUU 2018

Vesiliikenneonnettomuustilasto ENNAKKOTIETO TAMMI-JOULUKUU 2016

Vesiliikenneonnettomuustilasto ENNAKKOTIETO TAMMI-ELOKUU 2017

Yhteenveto Uudenmaan läänin peruskartoista 2. Yhteenveto Keski-Uudenmaan yt-alueen peruskartoista 3

Sisäministeriön asetus

EU:n vesipuitedirektiivin mukaisen ekologisen tilan luokittelun rakkolevälle vuosille

Voimassa: toistaiseksi LUONNOS

Vuokraveneiden katsastukset

Vesibussi KING, karilleajo Helsingin saaristossa

MERIPELASTUSSEURAN TROSSI-JÄSENPALVELUN EHDOT JA TOIMINTAOHJEET 2018

Muista uusi. hälytysnumero. Mistä nimi pelastusveneelle? Haukkuva. merivartija HELSINGIN MERIPELASTUSYHDISTYS HELSINGFORS SJÖRÄDDNINGSFÖRENING

Luotsattavat väylät ja luotsipaikat

Vesiliikenneonnettomuustilasto ENNAKKOTIETO TAMMI-ELOKUU 2016

Vesiliikenneonnettomuustilasto ENNAKKOTIETO TAMMI-JOULUKUU 2012

Vesiliikenneonnettomuustilasto ENNAKKOTIETO TAMMI-ELOKUU 2011

Vesiliikenneonnettomuustilasto ENNAKKOTIETO TAMMI-JOULUKUU 2015

Vesiliikenneonnettomuustilasto ENNAKKOTIETO TAMMI-HUHTIKUU 2015

Vesiliikenneonnettomuustilasto ENNAKKOTIETO TAMMI-JOULUKUU 2014

Espoo IKÄVAKIOIDUT. Yhteensä 0,0. Ikäluokittain. IKÄVAKIOIMATTOMAT Yhteensä ,8 0,6 8,3 2,9

Vapaaehtoinen. Meripelastusvuosi

MERIPELASTUS - MUUTTUVASSA TOIMINTAYMPÄRISTÖSSÄ - Rajavartiolaitoksen esikunta Sisäministeriö

Asukasinfo Missä mennään kuntauudistuksessa?

RAJAVARTIOLAITOKSEN TALOUDEN SOPEUTTAMISOHJELMA. Tiedotustilaisuus

Öljykuljetukset ja öljyonnettomuudet

Muutokset perustuvat Liikenneviraston 1. helmikuuta 2015 päivättyyn hakemukseen.

MERIPELASTUSTOIMEN VIESTIOHJE

Mukaan pääkaupunkiseudun meripelastusalusten miehistöön. tietoa hakijoille

VIENTI- /TUONTILOGISTIIKAN HAASTEET -SEMINAARI

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y turnaus, kierrokset 1-2 Erotuomariasettelija Tero Merenheimo

Merimetsokannan erityispiirteitä

Suomenlahden kansallispuistojen kehittäminen

VESIKULKUNEUVOJEN ENSIREKISTERÖINNIT 1-12/2015

Visio: Varsinais-Suomen pelastuslaitos on valtakunnallinen suunnannäyttäjä ja positiivinen esimerkki laadukkaasta ja tehokkaasta pelastuslaitoksesta.

Toteutuneet toimenpiteet ja tulokset Kaakko 135 / Hyvän tuulen rannikko

UUDENMAAN 4. VAIHEMAAKUNTAKAAVAN LUONNOKSEN LAUSUNNONANTAJAT

Julkaistu Helsingissä 28 päivänä tammikuuta /2015 Sisäministeriön asetus

Laivat törmäyskurssilla - kuinka suurella todennäköisyydellä?

Meritilannekuva ja dynaaminen riskienhallinta paikkatiedoin. Tommi Arola Meriliikenteen ohjaus

Väliraportti 10 x 10 kokeilusta (tilanne )

Suomen meripelastusseuran strategia

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, heinäkuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, toukokuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus

Lyhyt katsaus VELMUn vuoteen 2013 Markku Viitasalo & VELMU-konsortio

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, kesäkuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus

Tilinpäätös Tilinpäätös 2009 Laskenta/TH

Alueelliset vastuumuseot 2020

THT n:o 223/2005. Tullihallituksen päätös tulliteistä ja yleisistä liikennepaikoista

Meriliikennevirrat Suomenlahdella 2007 & Jenni Kuronen

Suomen Navigaatioliitto Finlands Navigationsförbund Rannikkomerenkulkuopin tutkinnon ratkaisut

Simulaattori navigointi

SUOMEN MERIPELASTUSSEURA. Koulutuspäivät 2008 Viestintä Sadri Wirzenius

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, joulukuu Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus

Rannikkoalueen öljyntorjunta myös valtiovallan vastuulla. Kotkan Höyrypanimo 6. maaliskuuta 2007

HAUKIVEDEN-HAAPASELÄN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS RYKINNIEMEN ALUEELLE

Mitä merkitsee opetussuunnitelman yhteneväisyys? Yhtenäinen perusopetus. Muutossuunta Kehittämissuunta Prosessi

Sisäministeriön asetus

Porvoo Tolkkinen - Nyby Maakaasuputkilinjausten ja terminaalialueen muinaisjäännösinventointi 2012

Suomenlahden luontoarvot mitä kannattaa suojella?

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, elokuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus

Malmin lentokentän tulevaisuus. Malmin lentokentän tulevaisuus

Miinasotaa Suomenlahdella Antti Valkonen

Rovaniemen kaupunki Ote pöytäkirjasta 19/ (3) Kaupunginhallitus

Suomen Meripelastusseura ry Finlands Sjöräddningssällskap rf. Valmiuspäällikkö Jori Nordström

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, helmikuu Tutkija Tuunia Keränen Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, huhtikuu Tutkija Tuunia Keränen Uudenmaan ELY-keskus

244 Muut-luku sisältää muiden oleskelulupaperusteiden lisäksi myös turvapaikkaprosessin yhteydessä myönnetyt oleskeluluvat.

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, joulukuu Tutkija Tuunia Keränen Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, marraskuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, syyskuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus

Helsinki VTS Master s Guide

Suomen visiot vaihtoehtoisten käyttövoimien edistämisestä liikenteessä

Esimerkkejä Pohjanlahden öljyvahinkolaskelmista

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, tammikuu Tutkija Jouni Nupponen Uudenmaan ELY-keskus

Taitoa Kuntaperintä Oy. Kuntatoimijoiden oma perintätoimisto.

Etelä-Suomen mielenterveysja päihdepalvelujen kehittämishanke

AIKA ON RAHAA. VARSINKIN TYÖAIKA. CAT PRODUCT LINK TM

Alusten radiolaitteet

Transkriptio:

Suomen ja Viron meripelastusseurojen alushankintastrategia Saara Hänninen 2.4.2003

Suomen Meripelastusseura ry Suomen Meripelastusseura ry suunnittelee, koordinoi ja johtaa vapaaehtoista meripelastustyötä. Seuran jäseninä on 60 paikallista yhdistystä, joilla on käytössään 130 pelastusalusta. Jenny Vihuri 2

Anne Eesti Vetelpäästeühing Paul Vetelpäästeühing oli aktiivinen vielä 1990-luvun alussa, mutta nyt toiminta on lähes pysähtynyt taloudellisten resurssien puutteessa. 3

Hankkeen taustaa Veneilyn ja kauppamerenkulun lisääntyminen Meriliikenteen turvallisuus Alusresurssien kehittäminen Avomerikäyttöisten alusten lisääminen 4

Hankkeen sisältö Toimintaympäristöanalyysi Meripelastuksen resurssit Suomenlahdella Alusten hankintaan vaikuttavat taloudelliset tekijät Aluskalustolle asetettavat vaatimukset Alushankintastrategia 5

Kauppamerenkulun kehittymisennuste 6

Matkustajavirrat Suomenlahdella v.2001 7

Veneliikenteen kehittymisennuste 8

Meripelastustapahtumat Suomenlahdella 1997-2001 Pelastussuoritteiden kohteet 9

Suomen Meripelastusseuran suorittamien pelastustehtävien luonne v. 2002 tekninen vika pohjakosketus tai karilleajo muu uppoaminen mies yli laidan tuntematon tulipalo tai räjähdys ht tö ä 10

Pelastusasemien sijainnit Suomenlahdella 11

Veneiden peittoalueet nykytilanteessa Kaikki veneet, maksiminopeus 12

Veneiden peittoalueet nykytilanteessa Kaikki veneet, merkitsevä aallonkorkeus yli 2 m 13

Kaluston vaihtoehtoiset kehittämissuunnat 1. Selvästi suurin osa tehtävistä hoidetaan nopeilla (n. 30 s), avomerikelpoisilla 10-12 m veneillä, jotka sijoitetaan kaikille asemille. Ne korvaisivat vähitellen nykyiset nopeat pelastusveneet (mm. Rankki-luokka, Mikrolog, Nihti) sekä osan pelastusristeilijöistä. Hitaammat (16-20 solmua) mutta suuremmat (15-18 m) pelastusristeilijät apuveneineen sijoitetaan vain Helsingin edustalle. 2. Pitkin rannikkoa sijoitetaan pelastusristeilijät ja suurehko apuvene. Pelastusristeilijöiden sijainnit olisivat samat kuin nykyisin, mutta niillä ja apuveneillä hoidettaisiin kaikki aseman tehtävät. Muilla asemilla tehtävät hoidetaan nopeilla avomerikelpoisilla 10-12 m veneillä. 3. Pitkin rannikkoa sijoitetaan pelastusristeilijät apuveneineen nykytilannetta vastaavalla tavalla, mutta suurin osa tehtävistä hoidetaan pienemmillä veneillä. Asemilla, joilla on myös risteilijä, tämä pienempi vene ei olisi avomerikelpoinen, vaan 8-10 m yksinkertainen pelastusvene. Muilla asemilla olisi nopea avomerikelpoinen 10-12 m vene. 14

Vaihtoehto 1 Yhden tunnin peittoalue (maksiminopeus) 15

Vaihtoehto 1 Vaihtoehto 1 Hanko, Pr Russarö (Arun 52) Hanko, Pv Betty (Atlantic 21 RIB) Tammisaari, Pv Ajax III (Targa 31) Inkoo, Pv Fagerö (Rankki-luokka) Porkkala, Pr McElliot (Arun 52) Porkkala, Pv uusi Espoo, Pr Haka (Rajakari-luokka) Espoo, Pv Mikrolog H:ki MPA1, Pr Jenny Wihuri Helsinki, Pv Antti Huima nykyinen ok nykyinen käy, mutta ei strategian muk. nykyinen lähes ok (ei itseoik.) uusi alus Helsinki, Pv Nihti Porvoo, Pr Ossi Barck Porvoo, Av Hulda Loviisa, Pv Degerby Kotka, Pr Wilhelm Wahlforss Kotka, Pv Rankki Hamina, Pv Hailikari (Rankki-luokka) Hamina, Pv Tervasaari 2000 2010 2020 2030 2040 16

Vaihtoehto 2 Yhden tunnin peittoalue (maksiminopeus) 17

Vaihtoehto 2 Vaihtoehto 2 Hanko, Pr Russarö (Arun 52) Hanko, Pv Betty (Atlantic 21 RIB) Tammisaari, Pv Ajax III (Targa 31) Inkoo, Pv Fagerö (Rankki-luokka) Porkkala, Pr McElliot (Arun 52) Porkkala, Pv uusi Espoo, Pr Haka (Rajakari-luokka) Espoo, Pv Mikrolog H:ki MPA1, Pr Jenny Wihuri Helsinki, Pv Antti Huima nykyinen ok nykyinen käy, mutta ei strategian muk. nykyinen lähes ok (ei itseoik.) uusi alus Helsinki, Pv Nihti Porvoo, Pr Ossi Barck Porvoo, Av Hulda Loviisa, Pv Degerby Kotka, Pr Wilhelm Wahlforss Kotka, Pv Rankki Hamina, Pv Hailikari (Rankki-luokka) Hamina, Pv Tervasaari 2000 2010 2020 2030 2040 18

Vaihtoehto 3 Yhden tunnin peittoalue (maksiminopeus) 19

Vaihtoehto 3 Vaihtoehto 3 Hanko, Pr Russarö (Arun 52) Hanko, Pv Betty (Atlantic 21 RIB) Tammisaari, Pv Ajax III (Targa 31) Inkoo, Pv Fagerö (Rankki-luokka) Porkkala, Pr McElliot (Arun 52) Porkkala, Pv uusi Espoo, Pr Haka (Rajakari-luokka) Espoo, Pv Mikrolog H:ki MPA1, Pr Jenny Wihuri Helsinki, Pv Antti Huima nykyinen ok nykyinen käy, mutta ei strategian muk. nykyinen lähes ok (ei itseoik.) uusi alus Helsinki, Pv Nihti Porvoo, Pr Ossi Barck Porvoo, Av Hulda Loviisa, Pv Degerby Kotka, Pr Wilhelm Wahlforss Kotka, Pv Rankki Hamina, Pv Hailikari (Rankki-luokka) Hamina, Pv Tervasaari 2000 2010 2020 2030 2040 20