Alusten radiolaitteet

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Alusten radiolaitteet"

Transkriptio

1 Alusten radiolaitteet TRAFI/5379/ /2014 Erityisasiantuntija Jami Metsärinne Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä.

2 Muutos ja voimaantulo Vuonna 2011 annetun määräyksen toimivuudesta on kerätty tietoa sen voimassaolon ajan ja sen perusteella on havaittu tarvetta muuttaa ja päivittää määräystä eräiltä osin Määräyksen linja pysynyt pääsääntöisesti samana, pääasialliset muutokset koskevat kotimaanliikenteen pieniä aluksia Määräysluonnokseen tuli muutama lausunto sidosryhmiltä Uudella määräyksellä kumotaan Liikenteen turvallisuusviraston määräys alusten radiolaitteista ja niihin liittyvistä järjestelyistä TRAFI/6540/ /2011 Voimaan 1 päivänä joulukuuta 2014 Aluksissa on oltava tämän määräyksen mukaiset radiolaitteet käytössä viimeistään 1 päivänä tammikuuta 2015 tai sen jälkeen suoritettavassa ensimmäisessä radiolaitteiden katsastuksessa, tai ensimmäisessä meriturvallisuuskatsastuksessa, jos varsinaista radiolaitteiden katsastusta ei alusten katsastuksista annetun voimassa olevan Liikenteen turvallisuusviraston määräyksen mukaan vaadita Liikenteen turvallisuusvirasto 2

3 Määräyksen soveltamisalaan kuuluvat alukset non-solas-direktiivin soveltamisalaan kuuluvaan kotimaan matkoilla liikennöivään C- ja D-luokan matkustaja-alukseen; muuhun kuin non-solas-direktiivin soveltamisalaan kuuluvaan kotimaanliikenteessä liikennöivään matkustaja-alukseen; kansainvälisessä liikenteessä liikennöivään lastialukseen, jonka bruttovetoisuus on alle 300; kotimaanliikenteessä liikennöivään lastialukseen; proomuun; aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä annetun lain (1686/2009) 3 :n 2 momentissa tarkoitettuun kalastusalukseen; erikoisalukseen, jonka bruttovetoisuus on alle 300; ammattiveneeseen; lossiin; sekä ilmatyynyalukseen Liikenteen turvallisuusvirasto 3

4 Sisältö Koostuu kahdesta kokonaisuudesta Yleiset vaatimukset (toiminnalliset vaatimukset, asennus, virtalähteet, testaus) Laitekokoonpanot ja niihin liittyvät järjestelyt alusluokittain koottain tai liikennealueittain (radiolaitteet, päivystys, varavirtalähteet, toiminnan varmistaminen, asiakirjat) Liikenteen turvallisuusvirasto 4

5 Radiolaitteiden toiminnalliset vaatimukset Jokaisen aluksen on kulussa ollessaan pystyttävä: 1) lähettämään hätähälytys alukselta maihin; 2) vastaanottamaan hätähälytys maista; 3) lähettämään ja vastaanottamaan alusten välinen hätähälytys; 4) lähettämään ja vastaanottamaan SAR-viestintää; sekä 5) lähettämään ja vastaanottamaan paikallista alusten sekä maaasemien välistä radioviestintää. GNSS-laite on kytkettävä kaikkiin GMDSS-radiolaitteisiin, jotka pystyvät lähettämään aluksen paikkatiedon hätäsanomassaan Liikenteen turvallisuusvirasto 5

6 Radiolaitteiden toiminnalliset vaatimukset, kotimaa III ja kansainvälinen liikenne Kansainvälisessä liikenteessä ja kotimaanliikenteen liikennealueella III liikennöivän aluksen on lisäksi pystyttävä: 1) lähettämään SARTin paikannussignaali tai AIS-SARTin hätäpaikannussignaali; 2) vastaanottamaan SARTin paikannussignaali, jos alus on varustettava 9 GHz tutkalla; sekä 3) lähettämään hätäkutsu alukselta maihin kahdella tavalla käyttäen kahta eri GMDSS-järjestelmän menetelmää. Kansainvälisessä liikenteessä olevan aluksen on lisäksi pystyttävä vastaanottamaan MSI-sanomia Liikenteen turvallisuusvirasto 6

7 Radiolaitteiden asennus Asennuspaikka Normaali ohjaus-/navigoitipaikka Voitava päivystää CH 16 sekä vastaanottaa ja lähettää hätähälytyksiä Suojattava säältä ja häiriöiltä Asennettava hätävalo joka on kytketty radiolaitteiden varavirtalähteeseen Mittari tai mittarit, jotka indikoivat varavirtalähteen jännitettä, virran kulutusta sekä latausta Merkinnät ->aluksen nimi, MMSI sekä radiotunnus (Call Sign) Nimi: Munpaatti Kutsu:OI-1234 MMSI: Liikenteen turvallisuusvirasto 7

8 Virtalähteet Päävirtalähde Riittävä kapasiteetti 220V vs. 24V Varavirtalähde (hätäakusto) Niillä aluksilla, joilla radio-laitteiden päävirtalähteen jännite on muu kuin 220 Vac, voidaan hyväksyä käsikytkimellä toteutettava vaihto varavirralle. Vaihtokytkin on asennettava tilaan, josta alusta normaalisti navigoidaan, ja se on merkittävä selkeästi, esimerkiksi GMDSS-radion varavirta. Käsikytkimen vieressä on oltava kytkimen käyttöohje. Ei tiloihin joissa tulipalon riski on suuri (konehuone) Kaapelointi, kiinnitys ja sijainti( kaasutiivis vs. happoakku) Riittävä kapasiteetti Vain vaaditut meriradiolaitteet, hätävalo ja GPS Huolto ja merkinnät Valmistajan ohjeet ja suositukset käyttöiästä Varaustilan tarkistus 12 kuukauden välein, merkintä radiopäiväkirjaan Merkinnät (asennus- ja hankintapäivämäärä, kapasiteetti Ah) Liikenteen turvallisuusvirasto 8

9 Non-SOLAS C- ja D-luokan matkustajaaluksen radiolaitteet 1) VHF-radiopuhelin, jossa on DSC-toiminto (vähintään D-luokka) ja DSCpäivystys (kanava 70); sekä 2) kaksi pelastusveneissä tai pelastuslautoilla käytettäväksi tarkoitettua GMDSS-hyväksyttyä kannettavaa VHF-radiopuhelinta, joissa on vähintään kanavat 16, 13 ja 6 sekä sinetöity hätäakku (primääriparisto). Toimintakunnon tarkastusta varten on oltava käyttöakku sekä latauslaite. Jos aluksessa on vain yksi pelastusvene tai -lautta, riittää yksi kannettava VHF-radiopuhelin. Jos alusta ei tarvitse varustaa pelastusveneellä tai -lautalla, ei kannettavia VHF-puhelimia vaadita. Uusiin matkustaja-aluksiin ja olemassa oleviin matkustaja-aluksiin asennettavien uusien radio-laitteiden on oltava ruorimerkittyjä. D-luokan matkustaja-aluksiin, jotka liikennöivät vain kotimaanliikenteen liikennealueella I, asennettavien radiolaitteiden on oltava vähintään CEmerkittyjä Liikenteen turvallisuusvirasto 9

10 Kotimaanliikenteen liikennealueella I tai II liikennöivän matkustaja-aluksen radiolaitteet 1) VHF-radiopuhelin, jossa on DSC-toiminto (vähintään D-luokka) ja DSCpäivystys (kanava 70) Sellaisilla sisävesialueilla, joilla ei ole alusliikennepalvelua, riittää kiinteä tai kannettava VHF-radiopuhelin, jossa on vähintään kanavat 16, 13 ja 6. Kannettava VHF-radiopuhelin voi olla sama kuin kohdassa 2 vaadittu VHF-radiopuhelin; sekä 2) kaksi pelastusveneissä tai pelastuslautoilla käytettäväksi tarkoitettua GMDSS-hyväksyttyä kannettavaa VHF-radiopuhelinta, joissa on vähintään kanavat 16, 13 ja 6 sekä sinetöity hätäakku (primääriparisto). Toimintakunnon tarkastusta varten on oltava käyttöakku sekä latauslaite. Jos aluksessa on vain yksi pelastusvene tai -lautta, riittää yksi kannettava VHF-radiopuhelin. Jos alusta ei tarvitse varustaa pelastusveneellä tai -lautalla, ei kannettavia VHF-puhelimia vaadita. Kotimaanliikenteen liikennealueella I liikennöivillä, alle 15 metrin pituisilla avoimilla matkustaja-aluksilla, jotka liikennöivät ainoastaan alusliikennepalveluiden piiriin kuuluvilla määritellyillä satama-alueilla, voidaan kiinteä VHF-DSC-radiopuhelin korvata kannettavalla VHF-DSCradiopuhelimella (vähintään D-luokka) Kannettaville radiopuhelimille on oltava latausmahdollisuus aluksella Liikenteen turvallisuusvirasto 10

11 Kotimaanliikenteen liikennealue III 1) VHF-radiopuhelin, jossa on DSC-toiminto (vähintään B-luokka) ja itsenäinen DSC-päivystys (kanava 70); 2) EPIRB; 3) SART tai AIS-SART; sekä 4) kaksi pelastusveneissä tai pelastuslautoilla käytettäväksi tarkoitettua GMDSS-hyväksyttyä kannettavaa VHF-radiopuhelinta, joissa on vähintään kanavat 16, 13 ja 6 sekä sinetöity hätäakku (primääriparisto). Toimintakunnon tarkastusta varten on oltava käyttöakku sekä latauslaite. Jos aluksessa on vain yksi pelastusvene tai -lautta, riittää yksi kannettava VHF-radiopuhelin. Alukselta vaadittavat asiakirjat jos aluksella on EPIRB, kohdassa 3.3 tarkoitettu kirjallinen todistus Liikenteen turvallisuusvirasto 11

12 Toiminnan varmistaminen ja asiakirjat Huoltosopimus tai kahdennus, vain kiinteästi asennetut radiolaitteet Varavirran kapasiteetti Non-SOLAS D-luokka ja kotimaa I alue 1 tunti Non-SOLAS C-luokka, kotimaa II ja III alue 2 tuntia Perusasiakirjat Radiolupa; Aluksen miehityksestä ja laivaväen pätevyydestä annetun valtioneuvoston asetuksen (166/2013) 10 :ssä tarkoitetut pätevyystodistukset Radiopäiväkirja Suomen rannikon loistot julkaisu Käyttäjän käsikirjat kaikille radiolaitteille Piirustukset radiojärjestelmän sähkökytkennöistä ja laite- sekä antennisijoitteluista Liikenteen turvallisuusvirasto 12

13 Muut Erikoisalukset Kansainvälisessä liikenteessä liikennöivän erikoisaluksen, jonka bruttovetoisuus on alle 300, radiolaitteisiin sovelletaan kohdan 6 ja kotimaanliikenteessä liikennöivän erikoisaluksen, jonka bruttovetoisuus on alle 300, radiolaitteisiin sovelletaan kohdan 7 määräyksiä aluksen liikenne-alueen mukaisesti. Ammattiveneet Ammattiveneen radiolaitteisiin sovelletaan lastialuksia koskevia kohdan 7 määräyksiä aluksen koon ja liikennealueen mukaisesti. Lossit Lossi, joka liikennöi yleisen kulkuväylän poikki, on varustettava kiinteästi asennetulla VHF-radiopuhelimella, jossa on vähintään kanavat 16, 13 ja 6. VHF-radiopuhelimen on oltava vähintään CE-merkitty. VHF-radiopuhelin on kytkettävä varavirtalähteeseen, joka voi olla lossin olemassa oleva varavirtajärjestelmä. Päävirtalähde ja varavirtalähde on sijoitettava eri palotiloihin. Ilmatyynyalukset Ilmatyynyaluksen radiolaitteisiin sovelletaan lastialuksia koskevia kohdan 7 määräyksiä aluksen koon ja liikennealueen mukaisesti Liikenteen turvallisuusvirasto 13

14 Kiitos! Liikenteen turvallisuusvirasto Kumpulantie 9, Helsinki PL 320, Helsinki Puhelin Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä.

Alusten radiolaitteet

Alusten radiolaitteet 1 (20) Antopäivä: 19.11.2014 Voimaantulopäivä: 1.12.2014 Voimassa: toistaiseksi Säädösperusta: Laki aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä (1686/2009), 18 :n 1 momentti, 21 :n 3

Lisätiedot

Alusten radiolaitteet, määräysmuutokset Matkustaja-alusyrittäjien turvallisuuspäivä , Kuopio

Alusten radiolaitteet, määräysmuutokset Matkustaja-alusyrittäjien turvallisuuspäivä , Kuopio Alusten radiolaitteet, määräysmuutokset Matkustaja-alusyrittäjien turvallisuuspäivä 6.4.2018, Kuopio Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Miksi muutetaan? Lisätään annetut oikaisut ja korjaukset määräykseen

Lisätiedot

Alusten radiolaitteet

Alusten radiolaitteet Perustelumuistio 1(5) 20.11.2014 Alusten radiolaitteet Määräyksen tausta ja säädösperusta Voimassa oleva määräys alusten radiolaitteista ja niihin liittyvistä järjestelyistä Vuoden 2010 alusta voimaan

Lisätiedot

Alusten radiolaitteet

Alusten radiolaitteet LUON Määräys 1 (21) Antopäivä: 20.2.2018 Voimaantulopäivä: 1.3.2018 Voimassa: toistaiseksi Säädösperusta: Laki aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä (1686/2009), 18 :n 1 momentti,

Lisätiedot

Vuokraveneiden laitteet ja varusteet

Vuokraveneiden laitteet ja varusteet Perustelumuistio 1(5) 27.2.2015 Vuokraveneiden laitteet ja varusteet Määräyksen tausta ja säädösperusta Voimassa oleva määräys vuokraveneiden laitteista ja varusteista (Trafi) on vuonna 2010 antanut aluksen

Lisätiedot

Alusten radiolaitteet

Alusten radiolaitteet Perustelumuistion liite 1(5) 13.2.2018 Alusten radiolaitteet Määräyksen tausta ja säädösperusta Alusten radiolaitteet -määräys, jäljempänä radiolaitemääräys, annetaan aluksen teknisestä turvallisuudesta

Lisätiedot

TIEDOTUSLEHTI NRO 7/

TIEDOTUSLEHTI NRO 7/ Merenkulkulaitos TIEDOTUSLEHTI NRO 7/12.4.1999 ALUSTEN RADIOLAITTEET Merenkulkulaitos on 12.4.1999 muuttanut alusten radiolaitteista annetun asetuksen (31/1992) :n soveltamisesta 24.1.1992 antamansa päätöksen

Lisätiedot

Määräys 1 (32) TRAFI/7200/03.04.01.00/2011

Määräys 1 (32) TRAFI/7200/03.04.01.00/2011 1 (32) Antopäivä: [pp.kk.vvvv] Voimaantulopäivä: [pp.kk.vvvv] Voimassa: toistaiseksi Säädösperusta: Laki aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä (1686/2009) 23 :n 1 momentti ja 83

Lisätiedot

Erikoisalusten turvallisuus

Erikoisalusten turvallisuus 1 (10) Antopäivä: x.x.2012 Voimaantulopäivä: [1.1.2013] Voimassa: Toistaiseksi Säädösperusta: Laki aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä (1686/2009) 22 :n 2 ja 6 momentti Muutostiedot:

Lisätiedot

Kotimaan liikenteen matkustaja-alusten palomääräykset

Kotimaan liikenteen matkustaja-alusten palomääräykset Kotimaan liikenteen matkustaja-alusten palomääräykset Kotimaanliikenteen matkustaja-alusyrittäjien turvallisuuspäivä 16.1.2015 Ylitarkastaja Kaija Tuomola, Trafi Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä.

Lisätiedot

Voimassa: Toistaiseksi

Voimassa: Toistaiseksi 1 (34) Antopäivä: 14.2.2013 Voimaantulopäivä: 1.3.2013 Voimassa: Toistaiseksi Säädösperusta: Laki aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä (1686/2009), 43 :n 4 momentti, 46 :n 2 momentti,

Lisätiedot

Merenkulkuhallitus TIEDOTUSLEHTI NRO 3/ Merenkulkuhallitus on 24 päivänä tammikuuta 1992 tehnyt päätöksen. ja itä- ja pohjanmerenliikenteessä

Merenkulkuhallitus TIEDOTUSLEHTI NRO 3/ Merenkulkuhallitus on 24 päivänä tammikuuta 1992 tehnyt päätöksen. ja itä- ja pohjanmerenliikenteessä Merenkulkuhallitus TIEDOTUSLEHTI NRO 3/1.2.1992 ALUSTEN RADIOLAITTEET Alusten radiolaitteista on annettu asetus 17 päivänä tammikuuta 1992 (31/92). S Merenkulkuhallitus on 24 päivänä tammikuuta 1992 tehnyt

Lisätiedot

perusteella annettavat määräykset Johtava asiantuntija Aleksi Uttula

perusteella annettavat määräykset Johtava asiantuntija Aleksi Uttula Alusturvallisuuslain perusteella annettavat määräykset Johtava asiantuntija Aleksi Uttula Laki aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä (1686/2009) ns. Alusturvallisuuslaki lli l tuli

Lisätiedot

Non-SOLAS-direktiivin soveltamisalaan kuuluvien kotimaan matkoilla liikennöivien matkustaja-alusten turvallisuus

Non-SOLAS-direktiivin soveltamisalaan kuuluvien kotimaan matkoilla liikennöivien matkustaja-alusten turvallisuus 1 (6) Antopäivä: [pp.kk.vvvv] Voimaantulopäivä: [pp.kk.vvvv] Voimassa: toistaiseksi Säädösperusta: Laki aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä (1686/2009), 15 :n 3 momentti ja 18

Lisätiedot

Non-SOLAS-direktiivin soveltamisalaan kuuluvien kotimaan matkoilla liikennöivien matkustaja-alusten turvallisuus

Non-SOLAS-direktiivin soveltamisalaan kuuluvien kotimaan matkoilla liikennöivien matkustaja-alusten turvallisuus 1 (6) Antopäivä: 26.6.2014 Voimaantulopäivä: 1.8.2014 Voimassa: toistaiseksi Säädösperusta: Laki aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä (1686/2009), 15 :n 3 momentti ja 18 :n 1 momentti

Lisätiedot

Alusten hengenpelastuslaitteet

Alusten hengenpelastuslaitteet 1 (33) Antopäivä: 27.2.2014 Voimaantulopäivä: 1.3.2014 Voimassa: toistaiseksi Säädösperusta: Laki aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä (1686/2009), 23 :n 1 momentti ja 83 Kumoaa

Lisätiedot

Vuokraveneiden laitteet ja varusteet

Vuokraveneiden laitteet ja varusteet Perustelumuistio 1(6) 24.4.2015 Vuokraveneiden laitteet ja varusteet Määräyksen tausta ja säädösperusta Voimassa oleva määräys vuokraveneiden laitteista ja varusteista (Trafi) on vuonna 2010 antanut aluksen

Lisätiedot

Lisäksi on tarpeen selventää non-solas-direktiivin soveltamisalaan kuuluvien kotimaanliikenteen matkustaja-alusten vakavuusvaatimuksia.

Lisäksi on tarpeen selventää non-solas-direktiivin soveltamisalaan kuuluvien kotimaanliikenteen matkustaja-alusten vakavuusvaatimuksia. PerustelumuistioLUONNOS 1 (5) 19.9.2019 Alusten vakavuus TRAFICOM/193813/03.04.01.00/2019 Määräyksen tausta ja säädösperusta Aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä annetun lain (1686/2009;

Lisätiedot

Alusten hengenpelastuslaitteet Luonnos 11.7.2013

Alusten hengenpelastuslaitteet Luonnos 11.7.2013 1 (32) Antopäivä: x.x.2013 Voimaantulopäivä: [1.1.2014] Voimassa: Toistaiseksi Säädösperusta: Laki aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä (1686/2009), 23 :n 1 momentti ja 83 Kumoaa

Lisätiedot

Matkustaja-alusyrittäjien turvallisuuspäivä

Matkustaja-alusyrittäjien turvallisuuspäivä Matkustaja-alusyrittäjien turvallisuuspäivä 31.3.2017 Juuso Halin Johtava asiantuntija Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Uusi katsastusmääräys Määräys on luonnosvaiheessa Tullessaan voimaan kumoaa

Lisätiedot

Määräystulkinnat. Ohje paloeristystä vastaavasta turvallisuustasosta koneistotilojen ja keittiöiden rajapinnoille

Määräystulkinnat. Ohje paloeristystä vastaavasta turvallisuustasosta koneistotilojen ja keittiöiden rajapinnoille Määräystulkinnat Kotimaan liikenteen matkustaja-alusten palomääräykset Ohje paloeristystä vastaavasta turvallisuustasosta koneistotilojen ja keittiöiden rajapinnoille Kotimaan liikenteen matkustaja-alusyrittäjien

Lisätiedot

Matkustaja-alusyrittäjien turvallisuuspäivä

Matkustaja-alusyrittäjien turvallisuuspäivä Matkustaja-alusyrittäjien turvallisuuspäivä 19.1.2017 Juuso Halin Johtava asiantuntija Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Uusi katsastusmääräys Määräys on luonnosvaiheessa Tullessaan voimaan kumoaa

Lisätiedot

Trafin ajankohtaiskatsaus

Trafin ajankohtaiskatsaus Trafin ajankohtaiskatsaus 31.3.2017 Ove Hagerlund Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Ajankohtaista: Esiselvitys liikennehallinnon virastouudistuksesta (LIIVI) julkaistiin 17.2.2017 (ml. liikenteenohjaus)

Lisätiedot

Alusten turvallisuuslaitteiden huoltoyritysten hyväksymisen edellytykset ja niiden toiminnalle asetettavat vaatimukset

Alusten turvallisuuslaitteiden huoltoyritysten hyväksymisen edellytykset ja niiden toiminnalle asetettavat vaatimukset 1 (6) Antopäivä: 25.9.2015 Voimaantulopäivä: 1.10.2015 Voimassa: toistaiseksi Säädösperusta: Laki aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä (1686/2009), 83 Täytäntöönpantava EU-lainsäädäntö:

Lisätiedot

Matkustaja-alusinfopäivä Juuso Halin

Matkustaja-alusinfopäivä Juuso Halin Matkustaja-alusinfopäivä 18.1.2019 Juuso Halin Alusturvallisuuslain muutos, taustaa Muutokset alusturvallisuuslakiin ja lakiin matkustaja-aluksen henkilöluetteloista Löytyvät HE:stä 198/2018 Hallituksen

Lisätiedot

Vuokraveneiden laitteet ja varusteet

Vuokraveneiden laitteet ja varusteet 1 (13) Antopäivä: 24.4.2015 Voimaantulopäivä: 1.5.2015 Voimassa: toistaiseksi Säädösperusta: Laki aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä (1686/2009), 23 :n 1 momentti Täytäntöönpantava

Lisätiedot

Alusten navigointilaitteet ja -järjestelmät

Alusten navigointilaitteet ja -järjestelmät l Määräys 1 (16) Antopäivä: x.xx.2012 Voimaantulopäivä: [1.12.2012] Voimassa: Toistaiseksi Säädösperusta: Laki aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä (1686/2009) 11 :n 1 momentti,

Lisätiedot

Alusten turvallisuuslaitteiden huoltoyritysten hyväksymisen edellytykset ja niiden toiminnalle asetettavat vaatimukset

Alusten turvallisuuslaitteiden huoltoyritysten hyväksymisen edellytykset ja niiden toiminnalle asetettavat vaatimukset 1 (5) Asianumero Antopäivä: [pp.kk.vvvv] Voimaantulopäivä: [pp.kk.vvvv] Voimassa: toistaiseksi Säädösperusta: Laki aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä (1686/2009) 83 Muutostiedot:

Lisätiedot

Määräys 2 (14) TRAFI/31284/03.04.01.00/2014

Määräys 2 (14) TRAFI/31284/03.04.01.00/2014 1 (14) Antopäivä: xx.x.2015 Voimaantulopäivä: [15.4.2015] Voimassa: toistaiseksi Säädösperusta: Laki aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä (1686/2009), 23 :n 1 momentti Täytäntöönpantava

Lisätiedot

Vuokraveneiden katsastukset

Vuokraveneiden katsastukset Vuokraveneiden katsastukset Jari Pietilä Tarkastaja, merenkulku Eteläinen valvontayksikkö Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia. Mikä on vuokravene? Alle 24 m pitkä huvivene, jota vuokrataan miehitettynä

Lisätiedot

Kalastusalusten turvallisuus

Kalastusalusten turvallisuus 1 (6) Antopäivä: 20.12.2012 Voimaantulopäivä: 1.1.2013 Voimassa: Toistaiseksi Säädösperusta: Laki aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä (1686/2009), 21 :n 3 momentti ja 23 :n 1

Lisätiedot

Ajankohtaista sääntelystä - Kotimaanliikenteen matkustaja-alusyrittäjien

Ajankohtaista sääntelystä - Kotimaanliikenteen matkustaja-alusyrittäjien Ajankohtaista sääntelystä - Kotimaanliikenteen matkustaja-alusyrittäjien turvallisuuspäivä Johtava asiantuntija Aleksi Uttula Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Käsiteltävät asiat HE 99/2014 Hallituksen

Lisätiedot

Alusten sähköasennukset

Alusten sähköasennukset Perustelumuistio 1(5) 22.12.2014 Alusten sähköasennukset Määräyksen tausta ja säädösperusta Voimassa oleva määräys alusten sähköasennuksista Vuoden 2010 alusta voimaan tulleeseen alusturvallisuuslainsäädännön

Lisätiedot

Havaintoja kotimaanliikenteen matkustaja-alusten turvallisuudesta. Esa Pasanen Erityisasiantuntija Merikapteeni

Havaintoja kotimaanliikenteen matkustaja-alusten turvallisuudesta. Esa Pasanen Erityisasiantuntija Merikapteeni Havaintoja kotimaanliikenteen matkustaja-alusten turvallisuudesta Esa Pasanen Erityisasiantuntija Merikapteeni Kotimaan vesiliikenteen matkustajamäärä alueittain 2017, rannikko Suomenlahti 2 959 672 josta

Lisätiedot

Ajankohtaista miehitysja pätevyysasioista. Santeri Lunkka Merenkulun pätevyydet-yksikkö

Ajankohtaista miehitysja pätevyysasioista. Santeri Lunkka Merenkulun pätevyydet-yksikkö Ajankohtaista miehitysja pätevyysasioista Santeri Lunkka Merenkulun pätevyydet-yksikkö Säädösmuutokset 1.7.2018 Laki liikenteen palveluista (320/2017) Laivaväkilaki (1687/2009) Miehitysasetus (508/2018)

Lisätiedot

Laki laiva-apteekista

Laki laiva-apteekista Laki Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: laiva-apteekista Annettu Helsingissä 8 päivänä toukokuuta 2015 1 Lain tarkoitus Tämän lain tarkoituksena on varmistaa laivaväen mahdollisuus saada asianmukaista

Lisätiedot

Ajankohtaista pätevyysasioista

Ajankohtaista pätevyysasioista Ajankohtaista pätevyysasioista Santeri Lunkka Merenkulun pätevyydet -yksikkö Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Laki liikenteen palveluista (liikennekaari) Liikenteen palveluista annettu lain II-vaihe

Lisätiedot

Kotimaan liikenteen matkustaja-alusyrittäjien turvallisuusinfo 21.1.2016

Kotimaan liikenteen matkustaja-alusyrittäjien turvallisuusinfo 21.1.2016 Kotimaan liikenteen matkustaja-alusyrittäjien turvallisuusinfo 21.1.2016 Ohje alusten paloturvallisuutta koskevassa määräyksessä vaadittavaa paloeristystä vastaava turvallisuustaso koneistotilojen ja keittiöiden

Lisätiedot

Vuokraveneiden laitteet ja varusteet

Vuokraveneiden laitteet ja varusteet 1 (13) Antopäivä: xx.xx.2012 Voimaantulopäivä: [1.1.2013] Voimassa: Toistaiseksi Säädösperusta: Laki aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä (1686/2009), 23 :n 1 momentti Kumoaa määräyksen:

Lisätiedot

Voimassa: toistaiseksi

Voimassa: toistaiseksi 1 (13) Antopäivä: [pp.kk.vvvv] Voimaantulopäivä: [1.3.2013] Voimassa: toistaiseksi Säädösperusta: Laki laivaväestä ja aluksen turvallisuusjohtamisesta (1687/2009), 5 :n 3 momentti, 17 :n 5 ja 6 momentti,

Lisätiedot

Aluksen lastiviiva ja varalaita

Aluksen lastiviiva ja varalaita PerustelumuistioLUONNOS 1 (5) 19.9.2019 Aluksen lastiviiva ja varalaita TRAFICOM/84663/03.04.01.00/2019 Määräyksen tausta ja säädösperusta Aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä

Lisätiedot

Voimassa olevassa määräyksessä on havaittu olevan muutostarpeita muun muassa sidosryhmiltä saadun palautteen perusteella.

Voimassa olevassa määräyksessä on havaittu olevan muutostarpeita muun muassa sidosryhmiltä saadun palautteen perusteella. Perustelumuistio 1(5) 16.12.2014 Alusten koneistot Määräyksen tausta ja säädösperusta Voimassa oleva määräys alusten koneistoista Vuoden 2010 alusta voimaan tulleeseen alusturvallisuuslainsäädännön uudistukseen

Lisätiedot

Vaikutusarvio - matkustaja-aluksia koskevan henkilöluettelodirektiivin muutos

Vaikutusarvio - matkustaja-aluksia koskevan henkilöluettelodirektiivin muutos Vaikutusarvio - matkustaja-aluksia koskevan henkilöluettelodirektiivin muutos Jouni Lappalainen Erityisasiantuntija Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Sisältö Matkustaja-aluksia koskevan henkilöluettelodirektiivin

Lisätiedot

Voimassa: toistaiseksi

Voimassa: toistaiseksi 1 (35) Antopäivä: 20.6.2017 Voimaantulopäivä: 1.7.2017 Voimassa: toistaiseksi Säädösperusta: Laki aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä (1686/2009), 43 :n 4 momentti, 46 :n 2 momentti,

Lisätiedot

Voimassa: toistaiseksi

Voimassa: toistaiseksi LLUO 1 (36) Antopäivä: 21.11.2018 Voimaantulopäivä: 1.12.2018 Voimassa: toistaiseksi Säädösperusta: Laki aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä (1686/2009), 43 :n 4 momentti, 46

Lisätiedot

Liite II huolto-ohjelma

Liite II huolto-ohjelma Liite II huolto-ohjelma Jukka Parviainen 4.10.2017 Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Ilmailulaki 864/2014 34 Lentokelpoisuuden ylläpitäminen Ilmailuun käytettävän ilma-aluksen omistajan, haltijan

Lisätiedot

Trafin ajankohtaiset kuulumiset

Trafin ajankohtaiset kuulumiset Trafin ajankohtaiset kuulumiset Läntinen valvontayksikkö Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Päivän ohjelma Päivän ohjelma 10:00 10:20 Trafin tilannekatsaus (Jan Welander Trafi) 10:20 10:45 Työturvallisuusopas

Lisätiedot

HE 271/2016 Ateenan yleissopimuksen hyväksymisestä

HE 271/2016 Ateenan yleissopimuksen hyväksymisestä HE 271/2016 Ateenan yleissopimuksen hyväksymisestä Liikenne- ja viestintävaliokunta 22.2.2017 Lakimies Reetta Timonen Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Ateenan yleissopimus Matkustajien ja matkatavaroiden

Lisätiedot

Laivaväen lisäpätevyydet

Laivaväen lisäpätevyydet 1 (6) Antopäivä: 26.2.2013 Voimaantulopäivä: 1.3.2013 Voimassa: toistaiseksi Lainsäädäntö, johon ohje perustuu: Laki laivaväestä ja aluksen turvallisuusjohtamisesta (1687/2009), Valtioneuvoston asetus

Lisätiedot

Ajankohtaista katsastuksista. Kuopio Ilkka Salminen

Ajankohtaista katsastuksista. Kuopio Ilkka Salminen Ajankohtaista katsastuksista Ilkka Salminen Ilkka.salminen@traficom.fi Esityksen sisältö Alusturvallisuuslain muutos Muutoksia määritelmiin Katsastustoiminnan muutokset Muutokset alusten katsastuksiin

Lisätiedot

MERITURVALLISUUS- MÄÄRÄYS

MERITURVALLISUUS- MÄÄRÄYS Antopäivä: 21.4.2010 Liikenteen turvallisuusvirasto TRAFI/7101/03.04.01.00/2010 MERITURVALLISUUS- MÄÄRÄYS Voimassaoloaika: Säädösperusta: 26.4.2010 - toistaiseksi Laki aluksen teknisestä turvallisuudesta

Lisätiedot

Vaatimuksenmukaisuus. Osastonjohtaja Sanna Sonninen

Vaatimuksenmukaisuus. Osastonjohtaja Sanna Sonninen Uusi Trafi Vaatimuksenmukaisuus ja lupa-asiat Osastonjohtaja Sanna Sonninen Eläköön.fi kampanjointi -tee liikenneturvallisuuslupauslli l Liikenteen turvallisuusvirasto 2 Trafi merenkulun lupaviranomaisena

Lisätiedot

ULTRAKEVYTLENNONOPETTAJAN KELPUUTUS

ULTRAKEVYTLENNONOPETTAJAN KELPUUTUS LUO Määräys 1 (5) Asianumero Antopäivä: 10.10.2014 Säädösperusta: Ilmailulaki (1194/2009) 45 Voimaantulopäivä: 14.10.2014 Voimassa: toistaiseksi Täytäntöönpantava EU-lainsäädäntö: - Muutostiedot: Tällä

Lisätiedot

5/ SOLAS-yleissopimuksen III luvun muutokset tulivat kansainvälisesti voimaan

5/ SOLAS-yleissopimuksen III luvun muutokset tulivat kansainvälisesti voimaan Merenkulkulautos Merenkulkulaitoksen TIEDOTUSLEHTI 5/20.4.2007 MUUTOKSIA SOLAS-YLEISSOPIMUKSEN III LUKUUN Kansainvälinen merenkulkujärjestö (IMO) on hyväksynyt 20.5.2004 antamallaan päätöslauselmalla MSC.152(78)

Lisätiedot

Alusten päiväkirjat ja niihin tehtävät merkinnät

Alusten päiväkirjat ja niihin tehtävät merkinnät luonnosluonnos Määräysluonnos 1 (8) Antopäivä: xx.xx.201x Voimaantulopäivä: xx.xx.201x Voimassa: toistaiseksi Säädösperusta: Merilaki (674/1994), 18 luvun 2 :n 4 momentti, 3 :n 4 momentti ja 4 :n 6 momentti

Lisätiedot

Muutostiedot: Tällä määräyksellä kumotaan Liikenteen turvallisuusviraston määräys alusten katsastuksista TRAFI/218533/

Muutostiedot: Tällä määräyksellä kumotaan Liikenteen turvallisuusviraston määräys alusten katsastuksista TRAFI/218533/ 1 (36) Antopäivä: [pp.kk.vvvv] Voimaantulopäivä: [pp.kk.vvvv] Voimassa: [esim. toistaiseksi]toistaiseksi Säädösperusta: Laki aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä (1686/2009), 43

Lisätiedot

HE 23/2017 vp merilain ja eräiden muiden lakien muuttaminen ja IMO:n yleissopimusten voimaansaattaminen

HE 23/2017 vp merilain ja eräiden muiden lakien muuttaminen ja IMO:n yleissopimusten voimaansaattaminen HE 23/2017 vp merilain ja eräiden muiden lakien muuttaminen ja IMO:n yleissopimusten voimaansaattaminen Liikenne- ja viestintävaliokunta 7.4.2017 Reetta Timonen Esa Pasanen Vastuullinen liikenne. Rohkeasti

Lisätiedot

Katsaus tieliikenteen säädöksiin ja määräyksiin

Katsaus tieliikenteen säädöksiin ja määräyksiin Katsaus tieliikenteen säädöksiin ja määräyksiin Tieliikenteen säädösinfo Susanna Metsälampi 27.11.2018 Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Lainsäädäntökokonaisuus on palapeli EU-säädökset (asetukset

Lisätiedot

Nastarenkaiden tyyppihyväksynnän määräys ja talvirengasvaatimusten täsmennystarpeet Keijo Kuikka Tieliikenteen säädösinfo

Nastarenkaiden tyyppihyväksynnän määräys ja talvirengasvaatimusten täsmennystarpeet Keijo Kuikka Tieliikenteen säädösinfo Nastarenkaiden tyyppihyväksynnän määräys ja talvirengasvaatimusten täsmennystarpeet Keijo Kuikka Tieliikenteen säädösinfo 27.11.2018 Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Ajoneuvon nastarenkaiden vaatimukset

Lisätiedot

Paapuuri Oy / Markku Saiha

Paapuuri Oy / Markku Saiha Paapuuri Oy / Markku Saiha Asiakkaan kuljettaminen vesillä Lähtökohta on, että miehitettynä vuokrattu vene on katsastettava vuokraveneeksi ja kuljettajalla on oltava vuokraveneen kuljettajankirja. Vuokravene

Lisätiedot

MERITURVALLISUUS- MÄÄRÄYS

MERITURVALLISUUS- MÄÄRÄYS Antopäivä: 23.11.2010 Liikenteen turvallisuusvirasto TRAFI/31299/03.04.01.00/2010 MERITURVALLISUUS- MÄÄRÄYS Voimassaoloaika: 1.12.2010 - toistaiseksi Säädösperusta: Laki alusten jääluokista ja jäänmurtaja-avustuksesta

Lisätiedot

Huolto-ohjelmat (yleisilmailu)

Huolto-ohjelmat (yleisilmailu) Huolto-ohjelmat (yleisilmailu) Vantaa 1.4.2017 Jukka Parviainen ylitarkastaja Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Huolto-ohjelman laatiminen ja hyväksyntä Part-M Subpart-G lentokelpoisuuden hallintaorganisaatio

Lisätiedot

Lentokelpoisuus ja lentokelpoisuustarkastajan rooli

Lentokelpoisuus ja lentokelpoisuustarkastajan rooli Lentokelpoisuus ja lentokelpoisuustarkastajan rooli Lentokelpoisuustarkastajien seminaari 28.1.2014 Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia. Lentokelpoisuus 29.1.2014 Liikenteen turvallisuusvirasto 2 Ilma-aluksen

Lisätiedot

Tämä alkaa aiheuttaa ongelmia, koska siirtymä-ajan säännöksiä aletaan poistaa.

Tämä alkaa aiheuttaa ongelmia, koska siirtymä-ajan säännöksiä aletaan poistaa. LAUSUNTOPYYNTÖTAULUKKO Määräys OPS M6-1 1(6) TRAFI/35830/03.04.00.00/2017 Määräysluonnoksen kohta Uusi kohta: 2.3.8 Mahdollinen muutosehdotus perusteluineen tai muu huomio Laskuvarjon huoltaja saa korjata,

Lisätiedot

Luotsattavat väylät ja luotsipaikat

Luotsattavat väylät ja luotsipaikat 1 (37) Antopäivä: 6.3.2018 Voimaantulopäivä: 15.3.2018 Säädösperusta: Luotsauslaki (940/2003) 21 :n 3 momentti Voimassa: toistaiseksi Muutostiedot: Kumoaa Liikenteen turvallisuusviraston määräyksen luotsattavista

Lisätiedot

Hyväksyttyjen luokituslaitosten antamia luokitusmerkintöjä vastaavat suomalaiset jääluokat ja jääluokan vahvistaminen

Hyväksyttyjen luokituslaitosten antamia luokitusmerkintöjä vastaavat suomalaiset jääluokat ja jääluokan vahvistaminen L MääräysLUONNOS 1 (11) Antopäivä: [pp.kk.vvvv] Voimaantulopäivä: [pp.kk.vvvv] Voimassa: toistaiseksi Säädösperusta: Laki alusten jääluokista ja jäänmurtaja-avustuksesta (1121/2005) 4 :n 2 momentti ja

Lisätiedot

Lentokelpoisuustarkastajien kertausseminaari

Lentokelpoisuustarkastajien kertausseminaari Lentokelpoisuustarkastajien kertausseminaari 28.1.2014 Lentokelpoisuustarkastuksen tekeminen Jukka Parviainen Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia. LENTOKELPOISUUSTARKASTUKSEEN VALMISTAUTUMINEN (EASA ilma-alukset)

Lisätiedot

Luotsin ohjauskirjan myöntämisen edellytykset ja merikapteeninkirjan uusiminen vastaavalla palvelulla luotsina

Luotsin ohjauskirjan myöntämisen edellytykset ja merikapteeninkirjan uusiminen vastaavalla palvelulla luotsina 1 (7) Antopäivä: 24.3.2014 Voimaantulopäivä: 24.3.2014 Voimassa: toistaiseksi Asiaan liittyvät säännökset ja määräykset: Luotsauslaki (940/2003), valtioneuvoston asetus luotsauksesta (246/2011), Liikenteen

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2009 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2009 N:o 1686 1693. Laki. N:o 1686

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2009 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2009 N:o 1686 1693. Laki. N:o 1686 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2009 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2009 N:o 1686 1693 SISÄLLYS N:o Sivu 1686 Laki aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä... 7119 1687 Laki laivaväestä

Lisätiedot

Merenkulkulaitos TIEDOTUSLEHTI NRO 11/ ERÄIDEN HENGENPELASTUSLAITTEIDEN MAARAAIKAISHUOLTO

Merenkulkulaitos TIEDOTUSLEHTI NRO 11/ ERÄIDEN HENGENPELASTUSLAITTEIDEN MAARAAIKAISHUOLTO Merenkulkulaitos TIEDOTUSLEHTI NRO 11/18.6.1999 ERÄIDEN HENGENPELASTUSLAITTEIDEN MAARAAIKAISHUOLTO Merenkulkulaitos on 16.6.1999 antanut päätöksen eräiden hengenpelastuslaitteiden määräaikaishuollosta.

Lisätiedot

STCW uusi kansallinen lainsäädäntö

STCW uusi kansallinen lainsäädäntö STCW uusi kansallinen lainsäädäntö TIEDOTUSTILAISUUS TRAFI/Helsinki 11.3.2013 Jukka Tuomaala Ylitarkastaja Lupakirjat ja Pätevyydet Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia. Miehitystä ja pätevyyksiä koskevat

Lisätiedot

ALUSTEN PAINOLASTIVESIEN JA SEDIMENTTIEN VALVONTAA JA KÄ- SITTELYÄ KOSKEVA KANSAINVÄ- LINEN YLEISSOPIMUS, 2004

ALUSTEN PAINOLASTIVESIEN JA SEDIMENTTIEN VALVONTAA JA KÄ- SITTELYÄ KOSKEVA KANSAINVÄ- LINEN YLEISSOPIMUS, 2004 ALUSTEN PAINOLASTIVESIEN JA SEDIMENTTIEN VALVONTAA JA KÄ- SITTELYÄ KOSKEVA KANSAINVÄ- LINEN YLEISSOPIMUS, 2004 Ville-Veikko Intovuori erityisasiantuntija 27.11.2015 Responsible traffic. Bravely together.

Lisätiedot

Laki. merilain muuttamisesta

Laki. merilain muuttamisesta Laki merilain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan merilain (674/1994) 18 luvun 5 :n 4 momentti, muutetaan 18 luvun 1 4, 5 :n otsikko ja 3 momentti, 6 :n 4 momentti sekä 8 ja 15, sellaisina

Lisätiedot

Luotsaustutkinnot ja koeluotsaus

Luotsaustutkinnot ja koeluotsaus 1 (8) Antopäivä: 30.12.2016 Voimaantulopäivä: 1.1.2017 Voimassa: toistaiseksi Säädösperusta: Luotsauslaki (940/2003) 11 a :n 4 momentti, 11 b :n 6 momentti, 12 :n 3 momentti, 14 :n 6 momentti ja 16 :n

Lisätiedot

Norminsiirto II ja automääräys

Norminsiirto II ja automääräys Norminsiirto II ja automääräys Tieliikenteen säädösinfo 8.11.2016 Erityisasiantuntija Timo Kärkkäinen Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Aluksi historiaa: Norminsiirto I -hanke 1.1.2015 voimaan

Lisätiedot

Alusten paloturvallisuus LUONNOS 19.6.2014

Alusten paloturvallisuus LUONNOS 19.6.2014 1 (62) Antopäivä: Voimaantulopäivä: Voimassa: toistaiseksi Säädösperusta: Laki aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä (1686/2009), 21 :n 3 momentti, 22 :n 2 momentti, 23 :n 1 momentti

Lisätiedot

HE 109/2015 vp: Laki huviveneiden turvallisuudesta ja päästövaatimuksista. Ville Räisänen Trafi. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä.

HE 109/2015 vp: Laki huviveneiden turvallisuudesta ja päästövaatimuksista. Ville Räisänen Trafi. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. HE 109/2015 vp: Laki huviveneiden turvallisuudesta ja päästövaatimuksista Ville Räisänen Trafi Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Liikenteen turvallisuusvirasto Uusi huvivenedirektiivi Huvivenedirektiivi

Lisätiedot

Voimassa: Toistaiseksi

Voimassa: Toistaiseksi 1 (7) Antopäivä: 17.06.2015 Voimaantulopäivä: 01.07.2015 Voimassa: Toistaiseksi Säädösperusta: Laki Liikenteen turvallisuusvirastosta 863/2009 Muutostiedot: Soveltamisala: O-luokan ajoneuvot Sisällysluettelo

Lisätiedot

Litium-akut tulivat, olemmeko valmiit?

Litium-akut tulivat, olemmeko valmiit? Litium-akut tulivat, olemmeko valmiit? Miina Grönlund, Trafi 22.3.2018 Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Ohjelma klo 12.00 12.45 klo 12.45 13.15 klo 13.15 14.00 klo 14.00 14.30 klo 14.30 15.00

Lisätiedot

Radiolaitteet. Ostajan opas. Opas myyjille ja maahantuojille

Radiolaitteet. Ostajan opas. Opas myyjille ja maahantuojille Radiolaitteet Ostajan opas Opas myyjille ja maahantuojille Sisällysluettelo Johdanto... 2 Mitä merkinnät tarkoittavat?... 3 Oletko oikealla taajuudella?... 4 Kuka vastaa nettiostoksestasi?... 5 1 Johdanto

Lisätiedot

RANNIKKOLAIVURIN RADIOTUTKINTO. Tutkintokysymykset käsittelevät meri-vhf-taajuusalueen radioliikennettä ja meri-vhf-radiopuhelimen ominaisuuksia.

RANNIKKOLAIVURIN RADIOTUTKINTO. Tutkintokysymykset käsittelevät meri-vhf-taajuusalueen radioliikennettä ja meri-vhf-radiopuhelimen ominaisuuksia. RANNIKKOLAIVURIN RADIOTUTKINTO Tutkintokysymykset käsittelevät meri-vhf-taajuusalueen radioliikennettä ja meri-vhf-radiopuhelimen ominaisuuksia. Tutkinto koostuu turvallisuusliikennettä koskevasta osasta

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus luotsauksesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään luotsauslain (940/2003) nojalla: 1 Asetuksen tarkoitus Tällä asetuksella annetaan luotsauslaissa (940/2003) tarkoitetut

Lisätiedot

Tullin määräys Suomen satamiin saapuvia ja Suomen satamista lähteviä aluksia koskevasta ilmoitusmenettelystä

Tullin määräys Suomen satamiin saapuvia ja Suomen satamista lähteviä aluksia koskevasta ilmoitusmenettelystä 1 Tulli Määräys Dnro Antopäivä 49/2015 29.5.2015 Säädösperusta Alusliikennepalvelulaki (623/2005) 20 a (225/2012), 22 a (225/2012), 22 b (225/2012), 22 c (791/2013) ja 22 g (791/2013) Väylämaksulaki (1122/2005)

Lisätiedot

Merenkulkulaitos TIEDOTUSLEHTI NRO 17/

Merenkulkulaitos TIEDOTUSLEHTI NRO 17/ ja ja Merenkulkulaitos TIEDOTUSLEHTI NRO 17/13121999 ALUKSEN LA1VAVÄEN PÄTEVYYS Aluksen miehityksestä, laivaväen pätevyydestä ja vandinpidosta annettua asetusta (1256/1997) on muutettu 5111999 annetulla

Lisätiedot

Alusten katsastukset. Erityisasiantuntija Ilkka Salminen. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä.

Alusten katsastukset. Erityisasiantuntija Ilkka Salminen.  Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Alusten katsastukset Erityisasiantuntija Ilkka Salminen http://www.trafi.fi/merenkulku Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Esityksen sisältö Alukselta vaadittavat katsastukset Katsastuksen tilaus

Lisätiedot

Säteilyturvakeskuksen määräys turvallisuuslupaa edellyttävien säteilylähteiden turvajärjestelyistä

Säteilyturvakeskuksen määräys turvallisuuslupaa edellyttävien säteilylähteiden turvajärjestelyistä #1727521 1 (6) LUONNOS 2 -MÄÄRÄYS STUK S/1/2017 Säteilyturvakeskuksen määräys turvallisuuslupaa edellyttävien säteilylähteiden turvajärjestelyistä Säteilyturvakeskuksen päätöksen mukaisesti määrätään säteilylain

Lisätiedot

Voimassa: toistaiseksi LUONNOS

Voimassa: toistaiseksi LUONNOS 1 (49) Antopäivä: xx.x.2016 Voimaantulopäivä: 1.10.2016 Säädösperusta: Luotsauslaki (940/2003) 21 :n 3 momentti Voimassa: toistaiseksi Täytäntöönpantava EU-lainsäädäntö: - Kumoaa määräyksen: Luotsattavat

Lisätiedot

ULTRAKEVYTLENNONOPETTAJAN KELPUUTUS

ULTRAKEVYTLENNONOPETTAJAN KELPUUTUS 1 (5) Antopäivä: x.x.2019 Voimaantulopäivä: x.x.2019 Voimassa: toistaiseksi Säädösperusta: Laki liikenteen palveluista (320/2017), II osan 13 luvun 2 Täytäntöönpantava EU-lainsäädäntö: - Muutostiedot:

Lisätiedot

Määräys teleliikenteen estoluokista

Määräys teleliikenteen estoluokista Viestintävirasto 35 Q/2014 M 1 (5) Määräys teleliikenteen estoluokista Annettu Helsingissä 8. päivänä joulukuuta 2014. Viestintävirasto on määrännyt 7. päivänä marraskuuta 2014 annetun tietoyhteiskuntakaaren

Lisätiedot

Voimassa: toistaiseksi

Voimassa: toistaiseksi 1 (13) Antopäivä: 19.6.2014 Voimaantulopäivä: 1.8.2014 Voimassa: toistaiseksi Säädösperusta: Laki laivaväestä ja aluksen turvallisuusjohtamisesta (1687/2009), 5 :n 4 momentti, 17 :n 6 momentti, 18 :n 2

Lisätiedot

Määräys autojen ja niiden perävaunujen teknisistä vaatimuksista

Määräys autojen ja niiden perävaunujen teknisistä vaatimuksista Määräys autojen ja niiden perävaunujen teknisistä vaatimuksista Tieliikenteen säädösinfo 31.10.2017 Erityisasiantuntija Timo Kärkkäinen Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Trafin määräys: Autojen

Lisätiedot

VAK-velvollisuudet. Anu Häkkinen, Trafi Trafin VAK-päivä Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä.

VAK-velvollisuudet. Anu Häkkinen, Trafi Trafin VAK-päivä Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. VAK-velvollisuudet Anu Häkkinen, Trafi Trafin VAK-päivä 2018 Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. www.trafi.fi/vak Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Vaarallisten aineiden kuljetus VAK Kuljetuksella

Lisätiedot

Tiedotustilaisuus koulutusorganisaatioiden vastuuhenkilöille

Tiedotustilaisuus koulutusorganisaatioiden vastuuhenkilöille Tiedotustilaisuus koulutusorganisaatioiden vastuuhenkilöille 17.6.2014 Karoliina Vesterbacka Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Vastuuhenkilöiden roolit ja vastuut Organisaation tulee esittää/nimetä

Lisätiedot

LUVASTA VAPAUTETUT RADIOLAITTEET LVR 1 / 2010 VIESTINTÄVIRASTO

LUVASTA VAPAUTETUT RADIOLAITTEET LVR 1 / 2010 VIESTINTÄVIRASTO LUVASTA VAPAUTETUT RADIOLAITTEET LVR 1 / 2010 VIESTINTÄVIRASTO Luvasta vapautetut radiolaitteet 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO... 2 2. TÄRKEIMMÄT RADIOLAITTEITA KOSKEVAT SÄÄDÖKSET... 2 3. RADIOLAITTEITA

Lisätiedot

ANNEX LIITE. ehdotukseen EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVIKSI

ANNEX LIITE. ehdotukseen EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVIKSI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.5.2018 COM(2018) 315 final ANNEX LIITE ehdotukseen EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVIKSI merenkulkijoiden vähimmäiskoulutuksesta annetun direktiivin 2008/106/EY muuttamisesta

Lisätiedot

Takseihin liittyvät tekniset vaatimukset alkaen

Takseihin liittyvät tekniset vaatimukset alkaen Takseihin liittyvät tekniset vaatimukset 1.7.2018 alkaen Liikenteen palveluista annettuun lakiin liittyvien määräyshankkeiden sidosryhmätilaisuus 23.8.2017 Timo Kärkkäinen Vastuullinen liikenne. Rohkeasti

Lisätiedot

Trafin tietotilinpäätös

Trafin tietotilinpäätös Trafin tietotilinpäätös 14.6.2018 Leila Hanhela-Lappeteläinen johtava asiantuntija, tietosuojavastaava Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Liikenteen viranomainen Vastuullinen liikenne. Rohkeasti

Lisätiedot

KOTIMAANLIIKENTEEN MATKUSTAJA- ALUSYRITTÄJIEN TURVALLISUUSPÄIVÄ

KOTIMAANLIIKENTEEN MATKUSTAJA- ALUSYRITTÄJIEN TURVALLISUUSPÄIVÄ KOTIMAANLIIKENTEEN MATKUSTAJA- ALUSYRITTÄJIEN TURVALLISUUSPÄIVÄ Dan Stenbäck Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Organisaatio 2015 PÄÄJOHTAJA Kari Wihlman LAKIASIAT Matti Luopa VIESTINTÄ Anna Jokela

Lisätiedot

ASENNUSOPAS. Digitaalinen painemittari BHGP26A1

ASENNUSOPAS. Digitaalinen painemittari BHGP26A1 ASENNUSOPAS Digitaalinen painemittari BHGP6A BHGP6A Digitaalinen painemittari Asennusopas SISÄLLYS Sivu ASENNUS Varusteet... Asennus... Asennustoimenpiteet... Käyttötarkistus... 3 Vianetsintä... 3 LUE

Lisätiedot

Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia. Merenkulun turvallisuusindikaattorit

Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia. Merenkulun turvallisuusindikaattorit Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia. Merenkulun turvallisuusindikaattorit Merenkulun 1-tason turvallisuusindikaattorit 5 4 3 2 1 212 Vakavuus/seuraus (1.taso) Ihmishengen menetys Vakava loukkaantuminen

Lisätiedot