Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, joulukuu Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, joulukuu 2014. Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus"

Transkriptio

1 Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, joulukuu 2014 Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus 1

2 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden osuus kaikista 3 kk sitten alkaneista työttömyysjaksoista. Aktivointiaste % = TE-palveluissa laskentapäivänä olevien osuus palveluissa olleiden ja työttömien työnhakijoiden yhteissummasta Vastavalmistunut = Vastavalmistuneisiin lasketaan sellaiset henkilöt, joiden uusimman tutkinnon suorittamisesta on kulunut korkeintaan vuosi *Alle 30-vuotiaiden ikäryhmään kuuluvat myös henkilöt, jotka eivät virallisesti ole nuorisotakuun piirissä (25-29-v., jotka eivät ole vastavalmistuneita). Muissa palveluissa olevat = laskettu yhteen vuorotteluvapaasijaiset, omaehtoinen opiskelu sekä kuntouttava työ 2

3 Yhteenveto tärkeimmistä havainnoista vastavalmistuneiden työttömyyden lasku edellisvuoteen verrattuna jatkuu. Alle 25-vuotiaden työttömyys on Vantaalla kasvanut paljon maltillisemmin verrattuna Helsinkiin ja Espooseen. Nuorten työttömyys pitkittyy. Virta yli 3 kuukauden työttömyyteen oli 25,1 prosenttia vuoden 2013 joulukuussa. Vuoden 2014 joulukuussa se oli jo 37,4 prosenttia. 3

4 Nuorisotakuun piiriin kuuluvat työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto 1207.) 2013 joulukuu 2014 marraskuu 2014 joulukuu Vuosimuutos (%) Alle 25-v ,4 % -Alle 20-v ,8 % -Kaikki alle 30-v.* ,7 % v. vastavalmistuneet ,9 % v. ilman peruskoulun jälk. tutkintoa ,4 % 4

5 Alle 25-vuotiaat työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudenmaan alueella (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto 1207.)

6 25-29-v. vastavalmistuneet työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto 1207.) v. vastavalmistuneet joulukuu marraskuu joulukuu Vuosimuutos % Espoo ,7 % Helsinki ,7 % Vantaa ,7 % 6

7 Alle 25-v. työttömät työnhakijat joulukuun lopussa Uudenmaan alueen kunnissa sekä vuosimuutosaste (%) (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto 1207.) Alue 2013 joulukuu 2014 marraskuu 2014 joulukuu Vuosimuutos (%) Koko maa ,9 % Uusimaa ,4 % Helsingin seutukunta 2013 joulukuu 2014 marraskuu 2014 joulukuu Vuosimuutos (%) ESPOO ,5 % HELSINKI ,4 % HYVINKÄÄ ,0 % JÄRVENPÄÄ ,8 % KARKKILA ,2 % KAUNIAINEN ,0 % KERAVA ,1 % KIRKKONUMMI ,8 % LOHJA ,2 % MÄNTSÄLÄ ,9 % NURMIJÄRVI ,4 % PORNAINEN ,0 % SIPOO ,7 % SIUNTIO ,9 % TUUSULA ,3 % VANTAA ,8 % VIHTI ,0 % Vuosimuutos Raaseporin seutukunta joulukuu marraskuu joulukuu (%) HANKO ,8 % INKOO ,7 % RAASEPORI ,5 % Vuosimuutos Porvoon seutukunta joulukuu marraskuu joulukuu (%) ASKOLA ,0 % MYRSKYLÄ ,3 % PORVOO ,0 % PUKKILA ,3 % Vuosimuutos Loviisan seutukunta joulukuu marraskuu joulukuu (%) LAPINJÄRVI ,0 % LOVIISA ,2 % 7

8 Alle 25-vuotiaiden virta yli 3 kk työttömyyteen (%) joulukuussa Uudenmaan alueen kunnissa (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto 1355.) kk sitten 3 kk 2014 alkaneet YHTEENSÄ joulukuu työttömyydet ylityksiä joulukuu KOKO MAA 29, UUSIMAA 25, ,4 Helsingin kk sitten 3 kk 2014 alkaneet seutukunta joulukuu työttömyydet ylityksiä joulukuu ESPOO 25, HELSINKI 22, ,1 HYVINKÄÄ 25, ,1 JÄRVENPÄÄ 22, ,7 KARKKILA 23, ,8 KAUNIAINEN 28, ,7 KERAVA 24, ,5 KIRKKONUMMI 24, LOHJA 45, MÄNTSÄLÄ 22, ,1 NURMIJÄRVI 18, ,6 PORNAINEN 54, SIPOO 21, ,3 SIUNTIO TUUSULA 27, ,1 VANTAA 23, ,8 VIHTI ,3 Raaseporin kk sitten 3 kk 2014 alkaneet työttömyyd seutukunta joulukuu et ylityksiä joulukuu HANKO 32, ,4 INKOO 12, ,7 RAASEPORI 24, ,7 Porvoon kk sitten 3 kk 2014 alkaneet työttömyyd seutukunta joulukuu et ylityksiä joulukuu ASKOLA ,5 MYRSKYLÄ PORVOO 32, ,4 PUKKILA 16, ,7 Loviisan kk sitten alkaneet työttömyyd 3 kk 2014 seutukunta joulukuu et ylityksiä joulukuu LAPINJÄRVI LOVIISA 34, ,6 8

9 2500 Palveluissa olevat alle 25-vuotiaat työnhakijat (Lähde:TEM/Työnvälitystilasto 4250.) Työvoimakoulutuksessa Valmennuksessa Työllistettynä/työharj. Kokeilussa Muut palvelut*

10 Alle 25-v. aktivointiaste (%) joulukuun lopussa Uudenmaan alueen kunnissa (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto 4250.) 2013 Palveluissa ja Palveluissa 2014 YHTEENSÄ joulukuu työttömänä olevat joulukuu KOKO MAA 31, ,9 UUSIMAA 35, ,4 Helsingin 2013 Palveluissa ja Palveluissa 2014 seutukunta joulukuu työttömänä olevat joulukuu ESPOO 36, ,7 HELSINKI 38, ,9 HYVINKÄÄ 35, ,1 JÄRVENPÄÄ 28, ,8 KARKKILA ,7 KAUNIAINEN 37, ,9 KERAVA 26, ,2 KIRKKONUMMI 33, ,2 LOHJA 26, ,7 MÄNTSÄLÄ 28, ,2 NURMIJÄRVI 31, PORNAINEN 35, ,3 SIPOO 31, ,6 SIUNTIO 26, ,8 TUUSULA 31, ,3 VANTAA 36, ,1 VIHTI 22, ,8 Raaseporin 2013 Palveluissa ja Palveluissa 2014 seutukunta joulukuu työttömänä olevat joulukuu HANKO 38, ,7 INKOO ,7 RAASEPORI 37, ,9 Porvoon 2013 Palveluissa ja Palveluissa 2014 seutukunta joulukuu työttömänä olevat joulukuu ASKOLA 39, ,5 MYRSKYLÄ ,3 PORVOO 23, ,7 PUKKILA 21, ,5 Loviisan 2013 Palveluissa ja Palveluissa 2014 seutukunta joulukuu työttömänä olevat joulukuu LAPINJÄRVI 33, ,6 LOVIISA 21, ,8 10

11 Avoimille työmarkkinoille työllistyneet alle 25-vuotiaat (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto 1315.) Saanut itse työtä Välitetty työhön yl. työmarkk

12 Avoimille työmarkkinoille työllistyneet vuotiaat vastavalmistuneet (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto 1315.) Välitetty työhön yl. työmarkk. Saanut itse työtä 12

13 Alle 25-v. työttömät työnhakijat joulukuun lopussa työnhaun keston mukaan Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto 1207.) vkoa vkoa vkoa vkoa 5-8 vkoa Joulukuu 2014 Joulukuu 3-4 vkoa vkoa Alle 1 vko

14 25-29-v. vastavalmistuneet työttömät työnhakijat joulukuun lopussa työnhaun keston mukaan Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto 1207.) yli 2 v vkoa vkoa vkoa vkoa vkoa 9-12 vkoa 5-8 vkoa 3-4 vkoa 1-2 vkoa Alle 1 vko Marraskuu 2014 Marraskuu

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, huhtikuu Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, huhtikuu Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, huhtikuu 2015 Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus 1 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, tammikuu Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, tammikuu Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, tammikuu 2015 Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus 1 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, syyskuu Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, syyskuu Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, 2014 Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus 1 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, helmikuu Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, helmikuu Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, Uudenmaan ELY-keskus 1 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden

Lisätiedot

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, elokuu Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, elokuu Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, Uudenmaan ELY-keskus 1 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli.. kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana.. kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden

Lisätiedot

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, heinäkuu Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, heinäkuu Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, Uudenmaan ELY-keskus 1 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden

Lisätiedot

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, kesäkuu Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, kesäkuu Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, Uudenmaan ELY-keskus 1 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden

Lisätiedot

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, huhtikuu Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, huhtikuu Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, Uudenmaan ELY-keskus 1 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden

Lisätiedot

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, toukokuu Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, toukokuu Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, Uudenmaan ELY-keskus 1 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, elokuu Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, elokuu Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, elokuu 2014 Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, joulukuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, joulukuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, huhtikuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, huhtikuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan alueella, syyskuu Uudenmaan ELY-keskus Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan alueella, syyskuu Uudenmaan ELY-keskus Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan alueella, Uudenmaan ELY-keskus Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto 1207.) - Alle 25-v.

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, maaliskuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, maaliskuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto

Lisätiedot

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, tammikuu Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, tammikuu Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, Uudenmaan ELY-keskus 1 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, toukokuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, toukokuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, helmikuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, helmikuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan alueella, marraskuu Uudenmaan ELY-keskus Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan alueella, marraskuu Uudenmaan ELY-keskus Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan alueella, Uudenmaan ELY-keskus Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto 1207.) - Alle 25-v.

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, joulukuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, joulukuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, joulukuu Tutkija Tuunia Keränen Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, joulukuu Tutkija Tuunia Keränen Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, Tutkija Tuunia Keränen Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, lokakuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, lokakuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, marraskuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, marraskuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, tammikuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, tammikuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, kesäkuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, kesäkuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, elokuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, elokuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, syyskuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, syyskuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, heinäkuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, heinäkuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, tammikuu Tutkija Jouni Nupponen Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, tammikuu Tutkija Jouni Nupponen Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, tammikuu 2013 Tutkija Jouni Nupponen Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, elokuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, elokuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, elokuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, kesäkuu Tutkija Jouni Nupponen Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, kesäkuu Tutkija Jouni Nupponen Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, kesäkuu 2014 Tutkija Jouni Nupponen Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, joulukuu 2015. Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, joulukuu 2015. Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, Uudenmaan ELY-keskus 1 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, helmikuu Tutkija Tuunia Keränen Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, helmikuu Tutkija Tuunia Keränen Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, helmikuu 2014 Tutkija Tuunia Keränen Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, huhtikuu Tutkija Tuunia Keränen Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, huhtikuu Tutkija Tuunia Keränen Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, Tutkija Tuunia Keränen Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, marraskuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, marraskuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, syyskuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, syyskuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, syyskuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, lokakuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, lokakuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, maaliskuu Tutkija Jouni Nupponen Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, maaliskuu Tutkija Jouni Nupponen Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, Tutkija Jouni Nupponen Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden

Lisätiedot

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella Elokuu 2019 Uudenmaan ELY-keskus Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla 2018 Elokuu 2019 Heinäkuu 2019 Elokuu Alle 25-v.

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, heinäkuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, heinäkuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, heinäkuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, kesäkuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, kesäkuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, kesäkuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, toukokuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, toukokuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, toukokuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu:

Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: Varsinais-Suomi 2014, joulukuu Analyytikko Juha Pusila Varsinais-Suomen ELY-keskus 21.1.2015 Seurantaan liittyvää käsitteistöä Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden

Lisätiedot

Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2015

Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2015 NÄKYMIÄ JOULUKUU 2015 UUDENMAAN ELY-KESKUS Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2015 Julkaisuvapaa keskiviikkona 27.1.2015 klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita 8,5 % enemmän kuin vuotta aiemmin Uudenmaan elinkeino-,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/2012 1 (5) Kaupunginvaltuusto Stj/15 07.11.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/2012 1 (5) Kaupunginvaltuusto Stj/15 07.11.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/2012 1 (5) 366 Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän perussopimuksen muuttaminen HEL 2012-013867 T 00 01 06 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen

Lisätiedot

Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu:

Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: Varsinais-Suomi 2015, maaliskuu Analyytikko Juha Pusila Varsinais-Suomen ELY-keskus 5.6.2015 Seurantaan liittyvää käsitteistöä Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden

Lisätiedot

Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2014

Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2014 NÄKYMIÄ MARRASKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen p. 0295 021 117 Marraskuun työllisyyskatsaus 11/ Julkaisuvapaa tiistaina 23.12. klo 9.00 Työttömyyden kasvu tasaantunut avoimia työpaikkoja

Lisätiedot

Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2015

Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2015 NÄKYMIÄ MARRASKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen p. 0295 021 117 Marraskuun työllisyyskatsaus 11/ Julkaisuvapaa tiistaina 22.12. klo 9.00 Marraskuun lopussa 9 537 avointa työpaikkaa kasvua

Lisätiedot

Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2013

Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2013 NÄKYMIÄ JOULUKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 0295 021 117 Joulukuun työllisyyskatsaus 12/ Julkaisuvapaa tiistaina 21.1.2014 klo 9.00 Työttömyyden kasvu on tasaantunut, pitkäaikaistyöttömyys

Lisätiedot

Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2014

Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2014 NÄKYMIÄ TOUKOKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 0295 021 117 Tuunia Keränen 0295 020 914 Toukokuun työllisyyskatsaus 5/ Julkaisuvapaa tiistaina 24.6. klo 9.00 Työttömyys jatkoi kasvuaan

Lisätiedot

Tammikuun työllisyyskatsaus 1/2014

Tammikuun työllisyyskatsaus 1/2014 NÄKYMIÄ TAMMIKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 0295 021 117 Tuunia Keränen 0295 020 914 Tammikuun työllisyyskatsaus 1/ Julkaisuvapaa tiistaina 25.2. klo 9.00 Avoimia työpaikkoja tammikuun

Lisätiedot

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan)

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan) Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan) Joulukuu 2015 Pohjois-Karjalan ELY-keskus 1 Alle 25-vuotiaat työttömät työnhakijat Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan)

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan) Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan) Marraskuu 2015 Pohjois-Karjalan ELY-keskus 1 Alle 25-vuotiaat työttömät työnhakijat Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

Helmikuun työllisyyskatsaus 2/2014

Helmikuun työllisyyskatsaus 2/2014 NÄKYMIÄ HELMIKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 0295 021 117 Tuunia Keränen 0295 020 914 Helmikuun työllisyyskatsaus 2/ Julkaisuvapaa tiistaina 25.3. klo 9.00 Nuorisotyöttömyyden kasvu

Lisätiedot

Asukasinfo Missä mennään kuntauudistuksessa?

Asukasinfo Missä mennään kuntauudistuksessa? Asukasinfo 31.1.2013 Missä mennään kuntauudistuksessa? Järvenpään kaupunki Järvenpään kaupunki Erkki Kukkonen 31.1.2013 1 2 14.2.2012 3 14.2.2012 Lähde: Suomen Kuvalehti 13.1.2012 Tilaisuuden aihe Järvenpään

Lisätiedot

Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2014

Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2014 NÄKYMIÄ JOULUKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen p. 0295 021 117 Joulukuun työllisyyskatsaus 12/ Julkaisuvapaa tiistaina 20.1.2015 klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita 90 856 avoimien työpaikkojen

Lisätiedot

Metropolitutkimusseminaari 7.12.2011 Teemoina kaupunkitalous ja segregaatio

Metropolitutkimusseminaari 7.12.2011 Teemoina kaupunkitalous ja segregaatio Metropolitutkimusseminaari 7.12.2011 Teemoina kaupunkitalous ja segregaatio Kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä 1 Vahva peruskunta muodostuu luonnollisesta työssäkäyntialueesta Yhteenveto: metropolialueella

Lisätiedot

Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2013

Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2013 NÄKYMIÄ LOKAKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Santtu Sundvall 0295 020 914 Jouni Nupponen 0295 021 117 Lokakuun työllisyyskatsaus 10/ Julkaisuvapaa tiistaina 26.11. klo 9.00 Pitkäaikaistyöttömyys jatkaa

Lisätiedot

Elokuun työllisyyskatsaus 8/2015

Elokuun työllisyyskatsaus 8/2015 NÄKYMIÄ ELOKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen p. 0295 021 117 Elokuun työllisyyskatsaus 8/ Julkaisuvapaa tiistaina 22.9. klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita 13,3 % enemmän kuin vuotta aiemmin

Lisätiedot

Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2015

Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2015 NÄKYMIÄ LOKAKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen p. 0295 021 117 Lokakuun työllisyyskatsaus 10/ Julkaisuvapaa tiistaina 24.11. klo 9.00 Alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita vajaa 5

Lisätiedot

Helmikuun työllisyyskatsaus 2/2015

Helmikuun työllisyyskatsaus 2/2015 NÄKYMIÄ HELMIKUU 2015 UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen p. 0295 021 117 Helmikuun työllisyyskatsaus 2/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 24.3.2015 klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita 90 876 avoimia

Lisätiedot

Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2013

Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2013 NÄKYMIÄ MARRASKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 0295 021 117 Marraskuun työllisyyskatsaus 11/ Julkaisuvapaa perjantaina 20.12. klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita vajaa neljännes enemmän

Lisätiedot

Elokuun työllisyyskatsaus 8/2013

Elokuun työllisyyskatsaus 8/2013 NÄKYMIÄ ELOKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 050 395 5170 Elokuun työllisyyskatsaus 8/ Julkaisuvapaa tiistaina 24.9. klo 9.00 Työttömiä nuoria yli 40 % enemmän kuin vuotta aiemmin Uudenmaan

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella

Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella 2015 Teemu Saarinen 18.12.2015 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden

Lisätiedot

Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2014

Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2014 NÄKYMIÄ HUHTIKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 0295 021 117 Tuunia Keränen 0295 020 914 Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/ Julkaisuvapaa tiistaina 20.5. klo 9.00 Työttömyys edelleen kasvussa

Lisätiedot

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan)

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan) Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan) Syyskuu 2015 Pohjois-Karjalan ELY-keskus 1 Alle 25-vuotiaat työttömät työnhakijat Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella

Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella 2015 Teemu Saarinen 13.7.2015 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden

Lisätiedot

Tammikuun työllisyyskatsaus 1/2015

Tammikuun työllisyyskatsaus 1/2015 NÄKYMIÄ TAMMIKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen p. 0295 021 117 Tammikuun työllisyyskatsaus 1/ Julkaisuvapaa tiistaina 24.2. klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita 14,8 % enemmän kuin vuotta

Lisätiedot

Maaliskuun työllisyyskatsaus 3/2015

Maaliskuun työllisyyskatsaus 3/2015 NÄKYMIÄ MAALISKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen p. 0295 021 117 Maaliskuun työllisyyskatsaus 3/ Julkaisuvapaa torstaina 23.4. klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita 14,9 % enemmän kuin vuotta

Lisätiedot

Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2014

Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2014 NÄKYMIÄ LOKAKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen p. 0295 021 117 Lokakuun työllisyyskatsaus 10/ Julkaisuvapaa tiistaina 25.11. klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita 14 % enemmän kuin vuotta aiemmin

Lisätiedot

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan)

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan) Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan) Lokakuu 2015 Pohjois-Karjalan ELY-keskus 1 Alle 25-vuotiaat työttömät työnhakijat Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: seurantatietoja, Varsinais-Suomi. Analyytikko Juha Pusila Varsinais-Suomen ELY-keskus

Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: seurantatietoja, Varsinais-Suomi. Analyytikko Juha Pusila Varsinais-Suomen ELY-keskus Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: seurantatietoja, Varsinais-Suomi Analyytikko Juha Pusila Varsinais-Suomen ELY-keskus 27.1.2014 Seurantaan liittyvää käsitteistöä Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden

Lisätiedot

Syyskuun työllisyyskatsaus 9/2015

Syyskuun työllisyyskatsaus 9/2015 NÄKYMIÄ SYYSKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen p. 0295 021 117 Syyskuun työllisyyskatsaus 9/ Julkaisuvapaa tiistaina 20.10. klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita 13 % enemmän kuin vuotta aiemmin

Lisätiedot

Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu:

Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: Varsinais-Suomi 2016, maaliskuu Analyytikko Juha Pusila Varsinais-Suomen ELY-keskus 18.05.2016 Seurantaan liittyvää käsitteistöä Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella

Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella 2015 Teemu Saarinen 20.3.2015 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden

Lisätiedot

Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/2014

Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/2014 NÄKYMIÄ HEINÄKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen p. 050 4326797 Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/ Julkaisuvapaa tiistaina 26.8. klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita heinäkuussa lähes 92 000 avoimien

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella

Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella 2015 Teemu Saarinen 22.6.2015 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden

Lisätiedot

Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu:

Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: Varsinais-Suomi 2016, joulukuu Analyytikko Juha Pusila Varsinais-Suomen ELY-keskus 31.01.2017 Seurantaan liittyvää käsitteistöä Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella

Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella 2015 Teemu Saarinen 20.11.2015 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella

Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella 2015 Teemu Saarinen 20.5.2015 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella

Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella 2015 Teemu Saarinen 20.8.2015 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella

Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella 2015 Teemu Saarinen 13.10.2015 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella

Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella 2015 Teemu Saarinen 18.9.2015 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden

Lisätiedot

Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2015

Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2015 NÄKYMIÄ TOUKOKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Toukokuun työllisyyskatsaus 5/ Julkaisuvapaa keskiviikkona 24.6. klo 9.00 Toukokuun lopussa 11 716 avointa työpaikkaa Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen

Lisätiedot

Kesäkuun työllisyyskatsaus 6/2015

Kesäkuun työllisyyskatsaus 6/2015 NÄKYMIÄ KESÄKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen p. 0295 021 117 Kesäkuun työllisyyskatsaus 6/ Julkaisuvapaa tiistaina 21.7. klo 9.00 Kesäkuun lopussa yli 100 000 työtöntä työnhakijaa Uudenmaan

Lisätiedot

Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2013

Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2013 NÄKYMIÄ HUHTIKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Santtu Sundvall 050 380 6231 Jouni Nupponen 050 395 5170 Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/ Julkaisuvapaa tiistaina 21.5. klo 9.00 Työttömyys edelleen viime

Lisätiedot

Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2015

Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2015 NÄKYMIÄ HUHTIKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen p. 0295 021 117 Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/ Julkaisuvapaa keskiviikkona 27.5. klo 9.00 Työttömyys kasvaa edelleen 15 prosentin vuosivauhtia

Lisätiedot

Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/2015

Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/2015 NÄKYMIÄ HEINÄKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen p. 0295 021 117 Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/ Julkaisuvapaa tiistaina 25.8. klo 9.00 Työttömyyden kasvu tasaantunut avoimia työpaikkoja

Lisätiedot

Kesäkuun työllisyyskatsaus 6/2014

Kesäkuun työllisyyskatsaus 6/2014 NÄKYMIÄ KESÄKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Tuunia Keränen 0295 020 914 Kesäkuun työllisyyskatsaus 6/ Julkaisuvapaa torstaina 31.7. klo 9.00 Työttömyys edelleen kasvussa Uudellamaalla Uudenmaan elinkeino-,

Lisätiedot

Syyskuun työllisyyskatsaus 9/2013

Syyskuun työllisyyskatsaus 9/2013 NÄKYMIÄ SYYSKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 0295 021 117 Santtu Sundvall 0295 020 914 Syyskuun työllisyyskatsaus 9/ Julkaisuvapaa tiistaina 22.10. klo 9.00 Pitkäaikaistyöttömiä kolmannes

Lisätiedot

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan)

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan) Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan) Tammikuu 2015 Pohjois-Karjalan ELY-keskus 1 Alle 25-vuotiaat työttömät työnhakijat Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/2013

Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/2013 NÄKYMIÄ HEINÄKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Santtu Sundvall 0295 020 914 Jouni Nupponen 0295 021 117 Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/ Julkaisuvapaa tiistaina 20.8. klo 9.00 Alle 25-vuotiaita työttömiä

Lisätiedot

Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2012

Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2012 NÄKYMIÄ JOULUKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jaakko Pesola 040 725 5814 Santtu Sundvall 050 380 6231 Joulukuun työllisyyskatsaus 12/ Julkaisuvapaa tiistaina 22.1.2013 klo 9.00 Pitkäaikaistyöttömiä

Lisätiedot

Kesäkuun työllisyyskatsaus 6/2013

Kesäkuun työllisyyskatsaus 6/2013 NÄKYMIÄ KESÄKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 050 395 5170 Kesäkuun työllisyyskatsaus 6/ Julkaisuvapaa tiistaina 23.7. klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita kesäkuun lopussa yli 74 000 Uudenmaan

Lisätiedot

Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu:

Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: Varsinais-Suomi 2017, maaliskuu Analyytikko Juha Pusila Varsinais-Suomen ELY-keskus 20.06.2017 Seurantaan liittyvää käsitteistöä Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden

Lisätiedot

Raskaudenkeskeytykset tilastojen valossa

Raskaudenkeskeytykset tilastojen valossa Raskaudenkeskeytykset tilastojen valossa Naistentautien alueellinen koulutus 7.11.2016 Erikoisuunnittelija Anna Heino anna.heino@thl.fi 13.11.2016 1 Raskaudenkeskeytysrekisteri Tilastoja kerätty 1950-luvulta,

Lisätiedot

Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2013

Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2013 NÄKYMIÄ TOUKOKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Santtu Sundvall 050 380 6231 Toukokuun työllisyyskatsaus 5/ Julkaisuvapaa tiistaina 25.6. klo 9.00 Työttömien määrä pysynyt koko alkuvuoden korkealla tasolla

Lisätiedot

Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2012

Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2012 NÄKYMIÄ TOUKOKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jaakko Pesola 040 7255814 Santtu Sundvall 050 3806231 Toukokuun työllisyyskatsaus 5/ Julkaisuvapaa tiistaina 26.6. klo 9.00 Uudellamaalla työttömiä työnhakijoita

Lisätiedot

Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu:

Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: Varsinais-Suomi 2015, joulukuu Analyytikko Juha Pusila Varsinais-Suomen ELY-keskus 12.02.2016 Seurantaan liittyvää käsitteistöä Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden

Lisätiedot

Kumajan kysely Uudenmaan alueen sosiaali- ja terveysjärjestöille 2019

Kumajan kysely Uudenmaan alueen sosiaali- ja terveysjärjestöille 2019 Kumajan kysely Uudenmaan alueen sosiaali- ja terveysjärjestöille 2019 Kumaja-kumppanuusverkoston tehtävänä on kehittää Uudenmaan järjestöjen keskinäistä yhteistyötä ja lisätä järjestöjen mahdollisuuksia

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella

Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella 2015 Teemu Saarinen 20.1.2016 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden

Lisätiedot