VTT-CR-07573-13 19.11.2013 Selvitys huoneistokohtaisten lämpömäärämittareiden ja lämmityskustannusten jakolaitteiden käytön edellytyksistä Suomessa Työ- ja elinkeinoministeriön käyttöön
Raportin nimi Selvitys huoneistokohtaisten lämpömäärämittareiden ja lämmityskustannusten jakolaitteiden käytön edellytyksistä Suomessa Asiakkaan nimi, yhteyshenkilöt Asiakkaan viite Työ- ja elinkeinoministeriö Heikki Väisänen, Markku Kinnunen, Pentti Puhakka TEM2727/13.01.01/2012 Projektin nimi Projektin numero/lyhytnimi EED artikla 9 VTT-V-77033 Tiivistelmä Kulutukseen perustuva lämmityskustannustenjako monen käyttäjän vanhoissa ja uusissa rakennuksissa on kirjattu joulukuussa 2012 voimaan tulleeseen EU:n energiatehokkuusdirektiiviin. Tavoitteena on, että energiankäyttöön perustuva laskutus ohjaisi asukkaiden ja tilojen käyttäjien energiankäyttötottumuksia ja saisi aikaan energiansäästöjä. Jäsenmaiden on 12 18 kuukauden kuluessa saatettava direktiivin edellyttämät toimenpiteet kansalliseen lainsäädäntöön. Vaatimusten mukainen kulutukseen perustuva lämmityskustannusten jako voidaan toteuttaa joko mittaamalla huoneiston lämmön kulutus tai arvioimalla jakolaitteen avulla pattereiden kuhunkin huoneistoon luovuttama lämpö. Mikäli nämä eivät ole teknisesti mahdollisia tai taloudellisesti järkeviä, voidaan kustannusten jaossa käyttää myös muuta menettelytapaa. Kiinteistössä yhteisesti käyttäjille tuotetun tai ostetun lämpöenergian kustannukset jaetaan Suomessa yleensä käytössä olevan pinta-alan mukaan. Tästä syystä Suomessa on niukasti tarjolla kokemuksia ja kustannustietoja vaaditusta kulutukseen perustuvasta menettelytavasta. Kustannustietoja on tästä syystä haettu niistä maista, joissa menettelytapa on yleisesti käytössä sekä laitteiden valmistajilta ja edustajilta. Huoneistokohtainen lämpömäärämittaus maksaisi itsensä energiansäästöllä vasta, jos se ohjaisi asukkaita säästämään energiaa enemmän 45 % asuinkerrostalossa ja 30 % asuinrivitalossa. Lämmityskustannusten jakolaitteilla ohjausvaikutuksen on oltava kerrostaloissa enemmän kuin 21 % ja rivitalossa enemmän kuin 14 %. Nämä raja-arvot toteutuvat tilanteessa, jossa mitään laskentakorkoa ei kannattavuuslaskelmissa huomioida. Jos laskelmissa otetaan huomioon laskentakorko, säästövaatimukset nousevat vielä suuremmiksi. Huoneistokohtaisen lämmitysenergian mittauksen tai välillisen määrittämisen elinkaarikustannus suhteessä saavutettuun energiansäästöön on sitä suurempi mitä uudemmasta kohteesta on kysymys. Ennen vuotta 1980 rakennetuissa suurissa rivitaloasunnoissa jakolaitteiden maksamiseen riittäisi 10 % säästö. Tulevissa uudisrakennuksissa mittaamisen tai jakolaitteiden elinkaarikustannukset ovat huomattavasti suuremmat kuin potentiaalinen säästö, mutta toisin kuin vanhassa kannassa, teknisesti toteutettavissa tuomalla lämpö huoneistoon yhden mittauspisteen kautta. Espoossa 19.11.2013 Projektipäällikkö Hyväksyjä Tettu Vainio Erikoistutkija VTT:n yhteystiedot VTT, kirjaamo, PL 1000, 02044 VTT Jakelu (asiakkaat ja VTT) TEM Tekijät (Veli Möttönen, Kari Nissinen, Terttu Vainio, Timo Kauppinen) VTT:n arkisto Åsa Hedman Tiimipäällikkö
1 Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 1 1 Projektin tausta ja tavoitteet... 2 1.1 Energiatehokkuusdirektiivi... 2 1.2 Projektin tavoitteet... 2 1.3 Toteutus... 3 2 Teknologiset vaihtoehdot... 4 2.1 Lämmönjakoratkaisuja Suomen rakennuskannassa... 4 2.2 Teknisiä ratkaisuja mittaukseen ja jakolaitteisiin... 5 3 Suomen rakennuskanta ja direktiivin piiriin kuuluvat rakennukset... 9 3.1 Nykyinen rakennuskanta... 9 3.2 Asuinrakennusten laajuuskäsitteet ja niiden suhde toisiinsa... 11 4 Suomalainen rakennustapa ja kiinteistönpitokulttuuri... 13 4.1 Mittaamista ja laskuttamista koskeva lainsäädäntö ja määräykset Suomessa... 13 4.2 Vallitseva käytäntö ja haasteet Suomessa... 13 5 Lämpöenergiankulutus ja lämmityskustannukset asuinkerrostaloissa ja asuinrivitaloissa... 17 5.1 Asuinrakennusten lämpöenergiankulutus... 17 5.2 Asuinrakennusten lämpöenergiankulutuksen jakautuminen... 21 5.3 Kaukolämmön hinta... 23 5.4 Asuinrakennusten lämmityskustannukset... 23 5.5 Asuintilojen lämmityskustannukset... 24 6 Huoneistokohtaisten lämpömäärämittareiden ja lämmityskustannusten jakolaitteiden kannattavuus. 26 6.1 Hankinta ja käyttökustannukset... 26 6.2 Säästövaikutus lämpöenergiankulutuksessa... 28 6.3 Kannattavuuslaskelmat... 29 7 Eräitä kansantaloudellisia vaikutuksia... 32 8 Yhteenveto... 34 Liitetaulukot A. Asuntoyhtiöiden taloustilastot B. Kannattavuuslaskenta
2 1 Projektin tausta ja tavoitteet 1.1 Energiatehokkuusdirektiivi Asumiskustannusten mahdollisimman tarkka ja oikeudenmukainen kohdentaminen asukkaille on Euroopan Unionissa yleisesti hyväksytty tavoite. Jo SAVE direktiivissä eräänä energiansäästön tehostamiskeinona mainitaan mittaukseen perustuva laskutus. Uusi EU:n energiatehokkuusdirektiivi tuli voimaan joulukuussa 2012. Tästä 12 18 kuukauden kuluessa jäsenmaiden on vietävä direktiivin edellyttämät toimenpiteet kansalliseen lainsäädäntöön. Direktiivin artiklan 9 kohdan 3 mukaan: Jos rakennus saa lämpöä ja jäähdytystä tai kuumaa vettä kaukolämpöverkosta tai useille rakennuksille yhteisestä keskitetystä lähteestä, rakennuksen lämmönvaihtimeen tai toimituspisteeseen on asennettava lämpöenergia tai kuumavesimittari. Moniasuntoisiin ja moneen eri tarkoitukseen käytettäviin rakennuksiin, joissa on keskuslämmitys tai jäähdytys tai jotka saavat lämpöä kaukolämpöverkosta tai useille rakennuksille yhteisestä keskitetystä lähteestä, on lisäksi asennettava viimeistään 31 päivänä joulukuuta 2016 käyttäjäkohtaiset kulutusmittarit, jotka mittaavat lämmityksen tai jäähdytyksen tai kuuman veden kulutusta kunkin yksikön osalta, jos se on teknisesti mahdollista ja kustannustehokasta. Jos käyttäjäkohtaisten kulutusmittareiden käyttö ei ole teknisesti mahdollista tai jos se ei ole kustannustehokasta lämmityksen mittaamiseksi, on käytettävä käyttäjäkohtaisia lämmityskustannusten jakolaitteita mittaamaan lämmönkulutusta kussakin lämpöpatterissa, jollei kyseessä oleva jäsenvaltio osoita, että tällaisten lämmityskustannusten jakolaitteiden asentaminen ei olisi kustannustehokasta. Tällaisissa tapauksissa voidaan harkita vaihtoehtoisten kustannustehokkaiden menetelmien käyttöä lämmönkulutuksen mittaamisessa. Jos moniasuntoisille rakennuksille toimitetaan kaukolämpöä tai jäähdytystä tai jos omat yhteiset lämmitys tai jäähdytysjärjestelmät ovat yleisiä tällaisissa rakennuksissa, jäsenvaltiot voivat käyttäjäkohtaisen kulutuksen laskennan avoimuuden ja täsmällisyyden varmistaakseen laatia avoimet säännöt, jotka koskevat lämmön tai kuuman veden kulutuksen kustannusten jakamista tällaisissa rakennuksissa. Sääntöihin on tarvittaessa sisällyttävä ohjeita tavasta jakaa käytetyn lämmön ja/tai kuuman veden kustannukset seuraavasti: a) kuuma vesi kotitalouden tarpeisiin; b) rakennuksen laitteistosta peräisin oleva lämpö yhteisten tilojen lämmitystä varten (jos rappukäytävät ja käytävät on varustettu lämpöpattereilla); c) asuntojen lämmitystä varten. 1.2 Projektin tavoitteet Projektin tavoitteena on selvittää sekä olemassa olevan rakennuskannan osalta että tulevan uudisrakentamisen osalta a) lämpömäärämittarien ja b) patterikohtaisten lämmityskustannusten jakolaitteiden asentamisen tekniset edellytykset, kustannukset ja mittauksella saatavat hyödyt.
3 1.3 Toteutus Työpaketti1: Vaihtoehtoiset mittausteknologiat ja niiden arviointi Kirjallisuustutkimus ja haastattelut Suomessa sekä muissa EU maissa ratkaisujen kustannuksista ja saavutetuista säästöistä. Työpaketti 2 Suomen nykyisen rakennuskannan ja tulevan uudisrakentamisen energiankulutus Tilastojen ja tutkimusten perusteella tuotetaan lähtötiedot kustannuslaskentaa varten. Työpaketti 3 Suomalainen rakennustapa ja kiinteistönpitokulttuuri Kirjallisuustutkimus Suomen lämpöenergian mittaamista ja laskuttamista ohjaavasta lainsäädännöstä, määräyksistä ja vakiintuneista toimintatavoista. Työpaketti 4 Lämpöenergian mittaamisen kustannukset sekä saavutettavissa olevat säästöt. Elinkaarikustannuslaskenta sisältäen mittaamisen kustannukset ja säästöt energiakustannuksissa erilaisissa ja eri ikäisissä rakennuksissa. Tarkastelut tehdään asuntoyksikön ja kansantalouden tasolla, Työpaketti 5 Tulosten yhteenveto ja loppuraportti Tulokset kootaan työ ja elinkeinoministeriölle suomenkieliseksi sähköiseksi loppuraportiksi ja esittelykalvoiksi. Lisäksi tulokset tiivistetään englanninkieliseksi kalvoaineistoksi. Kuva 1.3.1 Lämpömäärämittareiden ja lämmityskustannusten jakolaitteiden käytön edellytykset Suomessa projektin toteutus.
4 2 Teknologiset vaihtoehdot 2.1 Lämmönjakoratkaisuja Suomen rakennuskannassa Suomessa on yleisesti käytössä vesikiertoinen patterilämmitys järjestelmä. Asuinkerrostaloista tällä on varustettu 95 % rakennuksista, toimistoista 70 % ja liikerakennuksista 45 %. Asuinkerrostaloissa lämmönlähteenä käytetään pääasiassa kaukolämpöä. Liikerakennusten kerrosalasta on kaukolämmössä 65 % ja öljylämmitteisiä 20 %. Toimistorakennusten kerrosalasta kaukolämmössä on yli 80 % ja öljylämmössä 10 %. (Tilastokeskus) Lämmitysverkoston putkitus on rakennuksissa pääsääntöisesti toteutettu siten, että päällekkäin sijaitsevilla huoneilla on yhteinen julkisivukohtainen nousulinja. Huoneiston läpi voi kulkea useita nousulinjoja (hajautetut runkolinjat, kuva 2.2.1). Edullisinta huoneistokohtainen mittaus olisi, jos huoneiston patterikierto tulisi keskitetysti ja olisi mitattavissa yhdessä mittauspisteessä (keskitetyt runkolinjat, kuva 2.2.2). Usean nousulinjan tapauksessa tarvitaan myös useita mittauspisteitä, joka heikentää mittaustarkkuutta ja kasvattaa kustannuksia. Kuva 2.2.1. Lämmitysverkoston runkolinjojen sijoitusvaihtoehdot: hajautetut runkolinjat. Lähde: Avoin puurakennusjärjestelmä suunnitteluperusteet.
5 Kuva 2.2.2. Lämmitysverkoston runkolinjojen sijoitusvaihtoehdot: keskitetyt runkolinjat. Lähde: Avoin puurakennusjärjestelmä suunnitteluperusteet. 2.2 Teknisiä ratkaisuja mittaukseen ja jakolaitteisiin Huoneistokohtaisen lämmönkulutuksen mittauksen ja lämmityskustannusten jaon tekniset ratkaisut voidaan jäsennellä seuraavasti (kuva 2.3.1): Kuva 2.3.1. Lämpöenergian mittauslaitteet ja lämmityskustannusten jakolaitteet.
6 Lämpöenergianmittarit ovat samanlaisia kuin kaukolämpöenergian mittauksessa käytetyt laitteet. Kalorimetrisessä mittauksessa mitataan veden tilavuusvirtaus sekä meno ja paluuveden lämpötilaero ja lasketaan näiden avulla lämpömäärä (kuva 2.3.2). Kuva 2.3.2. Lämpömäärämittari. Lämmityskustannusten jakolaitteilla arvioidaan huoneistokohtaiset lämmitysenergian kulutusosuudet. Laitteita on käytössä muun muassa Tanskassa, Saksassa, Itävallassa ja eräissä muissa maissa Keski Euroopassa. Suomessa lämmityskustannusten jakolaitteita on asennettu tutkimuskohteisiin ja rajalliseen määrään vuokrataloja. Tämän luvun lopussa case 1 on kuvaus Berliinin kaupungin omistaman vuokrataloyhtiön järjestelmästä. Yleinen menetelmä on asentaa jokaiseen lämpöpatteriin ja muihin lämpöä huoneistoon tuoviin rakenteisiin (esim. putket) erillinen laite. Lämmityskustannusten jakolaitteet voidaan jakaa haihduttaviin ja elektronisiin. Elektroniset mallit ovat käytännössä syrjäyttäneet haihduttavat mallit. Uusimmat elektroniset mallit ovat etäluettavia, samanlaista radio ja internet tekniikkaa kuin käytetään sähköverkossa. Kuva 2.3.3. Patteriin asennettu lämmityskustannusten jakolaitemalli (Berliini, DEGEWO kohde). Kuva 2.3.4. Lämmityskustannusten jakolaitte asennetaan myös patteriputkiin (Berliini, Stat und Land kohde).
7 Haihduttavien mallien ominaisuuksia käsitellään standardissa SFS EN 835 ja elektronisten mallien ominaisuuksia standardissa SFS EN834. Vaatimuksia ei ole harmonisoitu EU tasolla, koska lämmityskustannusten jakolaitteet eivät täytä mittauslaitteen määritelmää (Valkeapää 25.10.2013). Kuva 2.3.5. Haihduttamiseen perustuvia malleja Kuva 2.3.6. Elektronisia malleja. Kuva 2.3.7. Havaintoesimerkki etäluennasta.
8 Käytössä on myös lämmityksen säätöjärjestelmiä, joita voidaan käyttää myös lämmityskustannusten jakamiseen huoneistokohtaisesti. Tästä teknologiasta esimerkki on suomalainen SAVE järjestelmä. SAVE järjestelmän ensimmäiset asennukset tehtiin Oulussa jo vuonna 1978. Asennuskohteet ovat pääasiassa asuinvuokrataloja. Monissa Euroopan maissa lämpömäärämittareiden kalibrointia ohjataan määräyksillä. Määräyksissä mittareille asetetut kalibrointiajanjaksot vaihtelevat maasta riippuen yleensä kahdesta kymmeneen vuoteen. Joissakin maissa ei ole lämpömäärämittareiden kalibrointia koskevia erillisiä määräyksiä (Euro Heat & Power 2011). Suomessa mittauksia koskevan lainsäädännön osalta vanhan vakauslain 219/1965 korvaava mittauslaitelaki 707/2011 tuli voimaan 1.7.2011 alkaen. Lain tavoitteena on turvata mittauslaitteiden toiminnan sekä mittausmenetelmien ja tulosten luotettavuus. Lakiuudistuksessa on päivitetty vakauslain säännökset vastaamaan nykyisen perustuslain vaatimuksia. Samalla pantiin täytäntöön mittauslaitedirektiivi (MID) Suomen lainsäädäntöön. Uudistuksen myötä käsite vakaus korvataan mittauslaitteen varmentamisella. Kaupankäynnissä käytettäville mittauslaitteille on käytön aikana teetettävä tarkastuslaitoksen varmennus määrävälein. Kulutusmittauksissa (sähkö, kaasu, lämpöenergia ja vesi) toiminnanharjoittaja vastaa, että mittauslaitteen luotettavuus varmennetaan määräajoin. Tukes ja aluehallintovirastot valvovat jatkossakin lain noudattamista (Turvallisuus ja kemikaalivirasto 2013). Case 1. DEGEWO Berliinin kaupungin omistama asuntoyhtiö Yhtiö omistaa 73 000 asuntoa Itä Berliinissä ja on siirtämässä lämmönkulutuksen mittausta ja laskutusta ulkopuoliselta palveluntarjoajalta omalle, varta vasten tähän tehtävään perustetulle tytäryritykselle (GEWOBE:lle) Tytäryritys on kehittänyt oman lämmön ja veden mittaus, etäluku ja laskutusjärjestelmän markkinoilta ostettavista komponenteista. Lämmityskustannusten jakolaitteen käyttöikä on 10 vuotta (=patterin käyttöikä) ja sen jälkeen koko laite vaihdetaan. Laite asennetaan pattereihin ja muihin huoneistoon lämpöä tuoviin rakennusosiin, esim. patteri ja lämminvesiputkiin. Jakolaitteen arvojen perusteella jaettava osuus lämmityskustannuksista vaihtelee rakennuskohtaisesti 30 70 prosenttiin. Osuus on pienempi uusissa kuin vanhoissa rakennuksissa. Asukkaat maksavat järjestelmästä vuokraa 50 70 / vuosi. Jotta edes laitevuokra tulisi maksettua, olisi asukkaiden onnistuttava säästämään 15 25 % lämmityskuluistaan Asukkaat maksavat kuukausittain arviomaksua lämmityksestä. Arvio tasataan kerran vuodessa. Järjestelmällä täytetään velvoite oikeudenmukaisesta lämmityskustannusten jakamisesta. Tätä pidetään Saksassa tärkeänä erityisesti pientuloisten asukkaiden kohdalla. Tämän yhtiön taloissa ei ole ilmanvaihtokanavia vaan vuokrasopimuksessa on velvoite tuulettaa asuntoa vähintään 10 minuuttia päivässä. Berliinin kaupungin energiansäästölle ja uusiutuvan energian käytölle asetetut vaatimukset täytetään lämmitysjärjestelmän dynaamisella ohjauksella, ulkovaipan korjauksilla, aurinkoenergialla tms. toimenpiteillä. Lähde: Gewobe 2013
9 3 Suomen rakennuskanta ja direktiivin piiriin kuuluvat rakennukset 3.1 Nykyinen rakennuskanta Tilastokeskuksen rakennuskantatilaston mukaan Suomessa oli vuonna 2012 hieman vajaat 1,4 miljoonaa asuin ja palvelurakennusta, joiden yhteenlaskettu kerrosala oli noin 380 miljoonaa kerrosneliömetriä. Asuinkerrostalojen osuus rakennusten kokonaiskerrosalasta oli 24 prosenttia ja rivi ja ketjutalojen osuus 9 prosenttia (taulukko 3.1.1). Muita monen käyttäjän rakennuksia ovat liikerakennukset, 7 prosenttia rakennuskannasta ja toimistot, 5 prosenttia rakennuskannasta. Vuonna 2011 rivi ja ketjutaloista suurin osa (77 %) oli asunto osakeyhtiöitä, jonka asunnoissa asuivat joko omistajat itse tai vuokralaiset yksittäisissä asunnoissa (taulukko 3.1.2). Kerrostaloista tämän tyyppisten taloja osuus oli hieman vähemmän (69 %). Osuudet ovat samat laskettuna taloista ja asuntoyksiköistä. Asunnoista vailla vakinaisia asukkaita on noin 10 prosenttia. Liike ja toimistorakennuksia ei pystytä rakennusrekisteritietojen perusteella jakamaan yhden / usean käyttäjän rakennuksiksi. Yhdessä rivitalossa on asuntoja 5 6 kpl, kerrostalossa 20 25 kpl. Taulukossa 3.1.3 on esitetty asuntokannan huoneistojen kokojakaumat erikseen rivitaloille ja kerrostaloille. Usean asunnon rakennusten ikä on havainnollistettu taulukossa 3.2.4. Puolet rakennuksista on rakennettu vuoden 1980 jälkeen. Taulukko 3.1.1 Suomen rakennuskanta vuonna 2012. Lähde: Tilastokeskus. Rakennusten lukumäärä Rakennusten kerrosala kpl osuus m 2 osuus Yhteensä 1 398 653 100 % 380 335 686 100 % Erilliset pientalot 1 122 315 80 % 156 000 000 41 % Rivi ja ketjutalot 77 931 6 % 33 187 176 9 % Asuinkerrostalot 57 849 4 % 92 514 761 24 % Liikerakennukset 42 580 3 % 28 320 836 7 % Toimistorakennukset 10 907 1 % 19 229 947 5 % Liikenteen rakennukset 55 915 4 % 12 159 931 3 % Hoitoalan rakennukset 8 414 1 % 11 677 272 3 % Kokoontumisrakennukset 13 826 1 % 9 140 984 2 % Opetusrakennukset 8 916 1 % 18 104 779 5 %
10 Taulukko 3.1.2. Usean asunnon asuinrakennukset hallintamuodon mukaan vuonna 2011. Lähde: Tilastokeskus. Rakennusten lukumäärä (kpl) Rivi ja ketjutalot Asuinkerrostalot Yhteensä 77 060 100 % 57 233 100 % Omistus ja vuokra asuntoja sisältävä rakennus 59 396 77 % 39 347 69 % Arava/korkotukivuokratalot 14 763 19 % 13 818 24 % Muut vuokratalot 2 901 4 % 4 068 7 % Taulukko 3.1.3. Asuntokannan kokojakauma. Lähde: Tilastokeskus. Asuntojen lukumäärä (kpl) Rivi tai ketjutalo Asuinkerrostalo Yhteensä 356 664 100 % 1 133 793 100 % 1 huone + keittiö/kk 39 603 11 % 247 195 22 % 2 huonetta + keittiö/kk 116 057 33 % 518 768 46 % 3 huonetta + keittiö 114 692 32 % 268 034 24 % 4 huonetta + keittiö 64 191 18 % 77 415 7 % 5 huonetta + keittiö 16 927 5 % 13 621 1 % 6 huonetta + keittiö 2 781 1 % 2 456 0 % 7+ huonetta + keittiö 660 0 % 752 0 % tuntematon + keittiö 1 753 0 % 5 552 0 % Taulukko 3.1.4. Rivi ja ketjutalot, asuinkerrostalot, liike ja toimistorakennukset valmistumisvuoden mukaan vuonna 2012. Lähde: Tilastokeskus. Rakennusvuosi Rivi ja ketjutalot Asuinkerrostalot Liikerakennukset Toimistorakennukset m 2 osuus m 2 osuus m 2 osuus m 2 osuus Yhteensä 33187176 100 % 92514761 100 % 28320836 100 % 19229947 100 % 1920 303535 1 % 2436266 3 % 714789 3 % 1677002 9 % 1921 1939 178351 1 % 4900040 5 % 878250 3 % 1136266 6 % 1940 1959 493331 1 % 8830556 10 % 1951022 7 % 1966746 10 % 1960 1969 1897401 6 % 15805011 17 % 2835560 10 % 2132618 11 % 1970 1979 7570233 23 % 23491202 25 % 4916922 17 % 2993110 16 % 1980 1989 11475695 35 % 12058350 13 % 5869881 21 % 4039789 21 % 1990 1999 5732576 17 % 10845930 12 % 3486048 12 % 1947878 10 % 2000 2009 4376914 13 % 10103927 11 % 5514982 19 % 2382079 12 % 2010 2012 968036 3 % 3496843 4 % 1471631 5 % 517465 3 % Tuntematon 191104 1 % 546636 1 % 681751 2 % 436994 2 % Rivi ja ketjutaloissa asuntojen keskipinta ala oli 71,2 m 2 ja asuinkerrostaloissa 56,5 m 2. Asumisväljyys (asuinpinta henkilöä kohti), kun mukaan luetaan myös omakotitalot, on yli kaksinkertaistunut viimeisen neljänkymmenen vuoden aikana Suomessa. Nykyisin suomalaisissa asunnoissa on asuinpinta alaa keskimäärin noin 39 neliötä yhtä asukasta kohti (taulukko3.1.5).
11 Taulukko 3.1.5. Pinta ala huoneistoa kohti ja asuinpinta ala henkilöä kohti asunnon talotyypin mukaan 1970 2011. Lähde: Tilastokeskus. Vuosi Rivi ja ketjutalot m2/huoneisto Asuinkerrostalot m2/huoneisto 1970 73,0 51,0 1980 71,7 54,8 1990 70,2 55,8 2000 70,0 56,1 2010 71,2 56,5 2011 71,2 56,5 3.2 Asuinrakennusten laajuuskäsitteet ja niiden suhde toisiinsa Tässä raportissa käytetään RT ohjekortin (RT 12 11055) ja Talonrakennuksen kustannustieto kirjan mukaisia seuraavia rakennusten laajuuskäsitteitä ja lyhenteitä: Huoneen vaakasuora ala on huoneala (hum 2 tai vain m 2 ). Huonealaan ei lasketa ympäröivien seinien eikä huoneen sisällä olevien rakennuksen osien (esimerkiksi pilari tai hormi) alaa. Huonealaan ei lasketa osia, joiden korkeus on pienempi kuin 1600 mm. Tarvittaessa erilaisten toimintojen alat voidaan erotella toisistaan etuliitteellä (käytäväala, porrashuoneen ala, teknisten tilojen ala jne.). Huoneistoalalla (htm 2 ) tarkoitetaan yhden tai useamman huoneen tai tilan rajaamaa aluetta. Huoneistoala lasketaan huoneistoon kuuluvien huonealojen summana lisättynä huoneiston sisällä olevien keveiden väliseinien vaakasuoralla alalla. Huoneistoalaan ei lueta kantavien ja osastoivien väliseinien, hormien tai hormiryhmien eikä rakennusta palvelevien teknisten tilojen vaakasuoraa alaa. Asunto osakeyhtiölain (22.12.2009/1599) mukaan yhtiöjärjestyksessä ilmoitetaan huoneistosta rakennusalalla yleisesti hyväksyttyjä mittaustapoja noudattaen laskettu huoneiston pinta ala. Asunto osakeyhtiölain nojalla annetun asetuksen Valtioneuvoston asetus osakehuoneistojen pintaalan mittaustavasta ja isännöitsijäntodistuksesta (12.5.2010/365) mukaan yleisesti hyväksyttynä huoneiston pinta alan mittaustapana pidetään standardissa (SFS 5139) määriteltyä huoneistoalan laskemismenetelmää. Tässä raportissa asuinhuoneiston huoneistoalasta käytetään myös rinnakkaista termiä asunnon huoneistoala ja lyhennettä asunto m 2. Asuinkerrostaloissa ja asuinrivitaloissa on yleensä myös asuinhuoneistojen ulkopuolisia tiloja jotka ovat osakkaiden/asukkaiden käytössä. Tällaisia ovat yleensä esimerkiksi porrashuoneet ja kellarikäytävät, irtaimistovarastot, lastenvaunujen, polkupyörien, urheiluvälineiden yms. säilytystilat, vaatehuoltotilat, harrastustilat ja saunat. Näitä tiloja nimitetään tässä raportissa yhteistiloiksi. Nettoalalla tarkoitetaan useamman huoneen muodostaman alueen yhteenlaskettua huonealaa. Rakennuksen nettoala on rakennuksen kaikkien tilojen yhteenlaskettu huoneala. Bruttoala (brm 2 ) kuvaa koko rakennuksen tai sen osan laajuutta ulkomitoin. Bruttoalaan luetaan rakennuksen nettoalan lisäksi ulkoseinien, sisäseinien, hormien ja hormiryhmien sekä vähäisten aukkojen ja kuilujen vaakasuora ala.
12 Kaavoituksessa tontin rakennusoikeus ilmoitetaan yleensä kerrosalana (kem2). Kerrosala on rakennuksen pääasiallisen käyttötarkoituksen mukaisten tilojen rajaama bruttoala eräin muun muassa teknisiä tiloja koskevin täsmennyksin. Kerrosalan laskentaperusteet ovat kunta ja kaavakohtaisia. Rakennuksen bruttoala on yleensä hieman kerrosalaa suurempi. Rakennuksen tilavuudella (rm 3 ) tarkoitetaan tilaa, jota rajoittavat ulkoseinien ulkopinnat, alapohjan lämpöeristeen alapinta ja yläpohjan lämpöeristeen yläpinta. Varsin kattavan käsityksen yleisimpien suomalaisten rakennustyyppien tilajakaumista saa esimerkiksi tarkastelemalla vuosittain ilmestyvien Talonrakennuksen kustannustietokirjojen vertailutasoja ja viitekohteita sekä eräitä koko rakennuskannan ominaisuuksia käsitteleviä tutkimuksia (mm. Leppävuori 1997, VTT ja KTI Kiinteistötieto 2007 ja 2012 sekä Vainio 2008). Tarkastelu osoitti, että asuinhuoneistojen huoneistoalojen osuus koko rakennuksen nettoalasta on yleensä noin 75 85 prosenttia asuinkerrostaloissa ja noin 90 98 prosenttia asuinrivitaloissa. Rakennuksen bruttoalasta asuinhuoneistot muodostavat yleensä noin 69 77 prosenttia asuinkerrostaloissa ja noin 77 87 prosenttia asuinrivitaloissa. Kun tarkastellaan pinta alojen ja tilavuuksien välisiä suhteita tullaan johtopäätökseen, että rakennustilavuuden suhde asuinhuoneistojen huoneistoalaan vaihtelee yleensä välillä 3,8 4,7 asuinkerrostaloissa ja välillä 3,5 3,9 asuinrivitaloissa. Tämän raportin laskelmissa käytetään seuraavia rakennusten pinta alojen ja tilavuuksien välisiä suhteita kuvaavia keskimääräisiä arvoja: Asuinhuoneistojen huoneistoalan osuus rakennuksen nettoalasta on keskimäärin 80 prosenttia asuinkerrostaloissa ja keskimäärin 95 prosenttia rivitaloissa. Asuinhuoneistojen huoneistoalan osuus rakennuksen kerrosalasta on keskimäärin 75 prosenttia asuinkerrostaloissa ja keskimäärin 82 prosenttia rivitaloissa. Rakennustilavuuden suhde asuinhuoneistojen huoneistoalaan on keskimäärin 4,3 asuinkerrostaloissa ja keskimäärin 3,7 asuinrivitaloissa.
13 4 Suomalainen rakennustapa ja kiinteistönpitokulttuuri 4.1 Mittaamista ja laskuttamista koskeva lainsäädäntö ja määräykset Suomessa Voimassa oleva asunto osakeyhtiölaki mahdollistaa lämmityskustannusten laskutuksen huoneistokohtaisen kulutuksen perusteella. Asunto osakeyhtiölain (22.12.2009/1599) neljännen pykälän (Yhtiövastikkeen maksuperuste) mukaan vastikkeen maksuperusteesta on määrättävä yhtiöjärjestyksessä. Jos vastikkeen maksuperustetta lämmönkulutuksen osalta muutetaan, on yhtiöjärjestystä näiltä osin muutettava. Yhtiöjärjestyksen muutoksesta päätetään yhtiökokouksessa. Mikäli yhtiöjärjestykseen kirjatuissa asioissa tapahtuu muutos, on yhtiöjärjestystä muutettava ja muutos ilmoitettava aina kaupparekisteriin. Muutos on hyväksyttävä yhtiökokouksessa 2/3 enemmistöllä kokouksessa edustetuista osakkeista ja äänistä, ellei yhtiöjärjestyksessä ole vaadittu tiukempaa enemmistöä tai useampaa kokousta. Joissakin tilanteissa yhtiöjärjestyksen muutokseen vaaditaan kaikkien osakkeenomistajien suostumus. Kansaneläkelaitos ottaa opiskelijoiden asumismenoina huomioon vuokran tai asumisoikeusasunnon käyttövastikkeen sekä vuokra tai asumisoikeussopimuksessa mainitun kiinteän vesi, sähkö ja kalustemaksun. Kulutuksen mukaan määräytyviä maksuja tai lämmityskuluja ei oteta huomioon (Kansaneläkelaitos 2913). 4.2 Vallitseva käytäntö ja haasteet Suomessa Osakeyhtiömuotoisissa kiinteistöissä lämmityskustannukset jaetaan huoneistoille tai tiloille yhtiöjärjestyksen mukaisesti, yleensä huoneistojen neliöiden suhteessa kuten useimmat kiinteistön ylläpitokustannukset. Ylläpitokustannukset katetaan yhtiövastikkeella tai vuokralla, jonka suuruus tarkistetaan vuosittain. Suomen lainsäädännön mukaan lämmitysjärjestelmät ja kiinteistön tekninen kokonaiskunto on kiinteistön omistajan vastuulla. Suurinta osaa kiinteistön ja sen huoneistojen lämmönkulutukseen vaikuttavista tekijöistä säätelee siten kiinteistön omistaja. Asukas tai tiloissa toimiva yritys voi vaikuttaa kiinteistön lämmönkulutukseen suhteellisen vähän. Kiinteistönpidossa on ohjeistettu ottamaan huomioon laskutuksessa huoneistojen lämpötekninen eriarvoisuus ja huoneistojen väliset lämpövirrat. Tästä on ohjeet antanut muun muassa lakkautettu asuntohallitus (Uudisrakennuksen suunnitteluohjeet, 1982). Huoneistokohtaisen mittauksen ja laskutuksen käyttöönotossa ovat Suomessa puhututtaneet juuri huoneistojen sijainnista johtuva eriarvoisuus ja huoneistojen välisten lämpövirtojen vaikutus huoneiston energiankulutukseen. Suomen suuret ulkolämpötilan vaihtelut korostavat huoneiston sijainnin merkitystä. Esimerkiksi Sveitsissä sijainnin vaikutus otetaan huomioon laskutuksessa sijainnista riippuvilla korjauskertoimilla. Keskustelua on aiheuttanut myös muu kuin patteriverkon kautta tuleva lämpö kuten koneellisen ilmanvaihdon kautta tuleva lämmin ilma ja sähköinen lattialämmitys. Tulevaisuudessa näiden ja ilmaisenergioiden osuus huoneistojen ja tilojen lämmittämisessä korostuu, kun rakenteiden lämpöhäviöt pienenevät.
14 Tähän kysymykseen on haettu vastausta taulukoissa 4.2.2 (kerrostalot) ja 4.2.3 (rivitalo) 1970 luvun, tämä päivän rakennuksen ja matalaenergiarakennuksen lämmönkulutuksen simuloinneilla. Taulukossa 4.2.1 on esitetty laskennassa käytetyt lähtötiedot. Tarkastelun mukaan pattereiden osuus lämmityksestä vähenee n. 85 prosentista (1970 luvulla rakennettu rakennus) puoleen, kun siirrytään passivitasoiseen rakentamiseen. Samalla lämmitysenergian kokonaistarve vähenee 10 15 prosenttiin siitä, mitä energiaa tarvittiin 1970 luvulla. Kulutuksen mittaukseen tai jakolaitteilla arvioituun kulutukseen perustuvaan laskutukseen on mahdollista. Menettelyn taloudellinen järkevyys on kiistanalainen. Kiristyvät rakennusmääräykset vähentävät lämmittämiseen tarvittavaa energiaa uusissa rakennuksissa ja nostavat lämmitysenergian mittaus ja laskutusjärjestelmän osuutta kustannuksista. Case 2 Helsingin kaupungin perustelu siitä, miksi sen vuokrataloyhtiöt eivät mittaa huoneistokohtaisesti lämmön kulutusta. Taulukon 6.4.1 Rakenteiden U arvot noudattavat Suomen rakentamismääräyskokoelman D3 ohjeita. Ulkovaippa 1970 1970 / LTO 2011 Passiivitalo U arvot (W/Km 2 ) Ulkoseinät 0.81 0.81 0.17 0.10 Katto 0.47 0.47 0.09 0.07 Alapohja 0.25 0.25 0.12 0.07 Ikkunat 2.18 2.18 1.10 0.92 LTO hyötysuhde 0.00 0.45 0.45 0.65 Taulukko 6.4.2. Kerrostalon simulointitulokset. Kerrostaloasunto sijaitsee kolmannessa kerroksessa nelikerroksisessa talossa Helsingissä. Talon kerrosala on 879 m 2 ja esimerkkikaksion pinta ala 56,5 m 2. Asunnon sisäiset lämmönlähteet (muut kuin vesipattereiden luovuttama lämpö) ovat valaistus 11 W/m 2, laitteet 4 W/m 2 ja ihmiset 3 W/m 2 sekä kylpyhuoneen mukavuuslattialämmitys 125W. 1970 1970+ LTO 2011 Passiivitalo Lämmitysenergia sisäiset lämmönlähteet huomioituna (kwh) 9 173 7 123 2 782 1 217 Lämmitysenergian tarve (kwh) 10 953 8 907 4 120 2 428 Edellisten erotus (kwh) 1 780 1 784 1 338 1 211 Lämmitysenergia muista kuin pattereista (%) 16 20 32 50 Lämmitysenergia sisäiset lämmönlähteet huomioituna 145 112 42 16 (kwh/m2) Lämmitysenergian tarve (kwh/m 2 ) 215 183 105 75
15 Taulukko 6.4.3. Rivitalon energiasimulointitulokset. Rivitalon kerrosala on 312 m 2 ja esimerkkiasunnon pinta ala 71 m 2. Asunnon sisäiset lämmönlähteet (muut kuin vesipattereiden luovuttama lämpö) ovat valaistus 8 W/m 2, laitteet 3 W/m 2 ja ihmiset 3 W/m 2 sekä kylpyhuoneen mukavuuslattialämmitys 125W. 1970 1970 + LTO 2011 Passiivitalo Lämmitysenergia sisäiset lämmönlähteet huomioituna (kwh) 15 113 13 085 3 755 1 421 Lämmitysenergian tarve (kwh) 17 835 15 823 5 807 3 186 Edellisten erotus (kwh) 2 722 2 738 2 052 1 765 Lämmitysenergia muista kuin pattereista (%) 15 17 35 55 Lämmitysenergia sisäiset lämmönlähteet huomioituna 205 178 55 20 (kwh/m 2 ) Lämmitysenergian tarve (kwh/m 2 ) 274 248 121 84
16 Case 2 Helsingin kaupungin perustelut, miksi lämmönkulutusta ei mitata huoneistokohtaisesti 1. ASUKAS VOI VAIKUTTAA LÄMPÖENERGIANKULUTUKSEN SUOMESSA VAIN VÄHÄN Rakennusten lämmitykseen ja ilmanvaihtoon tarvittava energiamäärä riippuu lämmitys, ilmanvaihto ja säätölaitteiden laadusta, niiden kunnosta ja käytöstä sekä rakenteiden laadusta. Suomessa näistä kaikista vastaa yleensä rakennuksen omistaja, ei asukas. Asukas voi vaikuttaa lämmönkulutukseensa lähinnä säätelemällä huoneiston sisälämpötilaa ja kuluttamalla vettä säästeliäästi niissä kohteissa, joissa lämpimän käyttöveden kulutus mitataan huoneistokohtaisesti. 2. LÄMMITYS ON SUOMESSA KIINTEISTÖN OMISTAJAN VASTUULLA Suomessa kiinteistön omistaja, siis myös asunto osakeyhtiö, vastaa sekä kiinteistön rakenteellisesta ja teknisestä kokonaiskunnosta että lämmityskustannuksista siten, että asukkaalla on aina käytössään riittävän lämpimät ja terveelliset tilat. Näin ollen lämmityskustannukset ovat oikeudenmukaisesti osa yhtiövastiketta tai vuokraa riippumatta asunnon sijainnista, seinän eristyksistä tai laitteiden kunnosta. 3. SUOMESSA SÄÄTÖJÄRJESTELMÄT OTTAVAT YLEENSÄ HUOMIOON ULKOLÄMPÖTILAN MUUTOKSET JA SISÄISET LÄMPÖKUORMAT Suomessa radiaattoreiden lämpötilan säätö tapahtuu aina keskitetysti mahdollisimman matalalle tasolle ulkolämpötilan mukaan. Käytännöllisesti katsoen kaikissa pattereissa on termostaattiset patteriventtiilit, joiden avulla voidaan hyödyntää sisäisiä lämpökuormia ja myös säätää sisälämpötilaa tietyissä rajoissa. Kuitenkin huoneistojen ilmanvaihtomäärän tulee kaikissa olosuhteissa olla yli normien minimitason paikallisissa olosuhteissa, eikä asukas saa muuttaa näitä perusasetuksia. 4. HUONEISTON SIJAINTI VAIKUTTAA KULUTUKSEEN MERKITTÄVÄSTI KUINKA SE OTETAAN HUOMIOON? Rakennuksen eri osassa sijaitsevat huoneistot eivät ole lämpöteknisesti samanarvoisessa asemassa. Mitä suurempi osa huoneiston rakenteista rajoittuu ulkoilmaa vasten sitä enemmän tarvitaan lämmitystä. Myös huoneiston suuntaus ilmasuuntien suhteen vaikuttaa lämmöntarpeeseen. Mikäli lämmön kulutusta ja kustannuksia halutaan jakaa huoneistojen kesken mittaukseen perustuen täsmällisesti, tulee myös huoneistojen eriarvoinen sijainti kompensoida ja huoneistojen välinen lämmön siirtyminen ottaa huomioon. Laitteet, jotka pystyvät ottamaan edellä mainitut tekijät huomioon ovat toistaiseksi niin kalliita ja monimutkaisia, ettei niiden käyttö ole ollut perusteltua edes uudisrakennuskiinteistöissä. Lisäksi mittausten luotettavuus, mittauksen käyttöikä ja laskutuksesta aiheutuvat kustannukset eivät ole vastanneet edes saavutettavia teoreettisia tulevaisuuden hyötyjä. YLEISPERUSTELUJA Helsingin kaupungin tekninen lautakunnan mielestä nykyisillä ratkaisuilla on saavutettu suurimmassa osassa Helsingin rakennuskantaa hyvä ja säästävä energiatalous ja terveellinen sisäilma sekä oikeudenmukainen kustannusten jako. Lämmitykseen kohdistuva asuntokohtainen energian kulutus on pieni ja siihen liittyvät ulkoiset ja sisäiset tilannekohtaiset muuttujat suuria. Yhden asunnon lämmitykseen liittyvien ulkoisten saati sisäisten muutosten ymmärtäminen ja niihin oikea reagointi on mittaustiedolla lähes mahdotonta. Epäluotettava mittaus ja lopputuloksen vaikea tulkinta on haitta, ei hyöty, energian järkevälle käytölle etenkin, jos järjestely kasvattaa kustannuksia kaikissa tapauksissa. Lähde: Helsingin kaupungin tekninen lautakunta 1.4.2008
17 5 Lämpöenergiankulutus ja lämmityskustannukset asuinkerrostaloissa ja asuinrivitaloissa 5.1 Asuinrakennusten lämpöenergiankulutus Motiva Oy seuraa energiansäästösopimusten piirissä olevien asuinkiinteistöjen energiankulutusta. Vuonna 2008 tämän seuranta aineiston yhteenlaskettu asuntoala oli 11,3 miljoonaa m 2, mikä on noin 10 prosenttia Suomen asuinkerros ja rivitalojen kokonaisasuntoalasta (Tasa et al. 2009). Tämän seuranta aineiston lämpöenergian keskimääräinen ominaiskulutus oli 202 kwh/asunto m 2 vuodessa (46,3 kwh/m 3 vuodessa) ja asuinrivitalokannassa 208 kwh/asunto m 2 vuodessa (56,1 kwh/m 3 vuodessa). VTT:n ylläpitämään e3portaaliin (VTT 2013) on taltioitu n. 900 kunnallisen asuinrakennuksen energiankulutustiedot. Valtaosa näistä rakennuksista on Helsingin kaupungin kiinteistöyhtiöiden omistuksessa olevia asuinkerrostaloja. Asuinrakennusten lämpöenergian ominaiskulutuksen keskitaso vaihtelee Portaalissa välillä 44 60 kwh/rm 3 vuodessa rakennusten valmistumisajankohdasta riippuen (kuva 5.1.1). Ominaiskulutus on korkeinta 1920 luvulla rakennetuissa rakennuksissa ja matalinta 2000 luvulla rakennetuissa rakennuksissa. Kaikkien Portaalin sisältämien asuinrakennusten keskimääräinen lämpöenergian ominaiskulutus on noin 49 kwh/rm 3 vuodessa. Portaalista ei ilmene suoraan kulutustietoja asuntoneliömetriä kohti. Käyttämällä suomalaisille asuinkerrostaloiloille tyypillistä rakennustilavuuden ja asuntopinta alan suhdetta (rm 3 /asm 2 = 4,3), saadaan Portaalin asuinrakennusten lämpöenergian ominaiskulutuksen keskitasoksi rakentamisajankohdasta riippuen 189 258 kwh/asunto m 2 vuodessa ja koko aineiston keskiarvoksi 211 kwh/asunto m 2 vuodessa. Kuva 5.1.1. Asuinrakennusten keskimääräinen lämpöenergian ominaiskulutus (kwh/rm 3 vuodessa) rakennuksen valmistumisajankohdan mukaan. Lähde: VTT, e3portaali. VTT ja KTI Kiinteistötieto Oy ovat yhteistyössä Tilastokeskuksen kanssa tarkistaneet ja päivittäneet Kiinteistön ylläpidon kustannusindeksin (VTT ja KTI Kiinteistötieto Oy 2007 ja 2012). Tässä tarkistusja päivitystyössä analysoidaan myös tietoja kiinteistöjen toteutuneista ylläpitokustannuksista ja energiankulutuksista. Vuosien 2007 ja 2012 päivitystyön yhteydessä analysoitiin useiden satojen eri puolilla Suomea sijaitsevien asuinrakennusten toteutuneet energiankulutukset. Pääosan tästä aineistosta muodosti KTI Kiinteistötieto Oy:n kustannusvertailutietokanta. Tämän aineiston mukaan
18 asuinkerrostalojen keskimääräinen lämpöenergian ominaiskulutus vaihtelee rakennuksen valmistumisajankohdasta riippuen välillä 184 233 kwh/asunto m 2 vuodessa keskiarvon ollessa 199 kwh/asunto m 2 vuodessa (48,8 kwh/m 3 vuodessa). Asuinrivitaloilla vaihtelualue on 203 285 kwh/asunto m 2 vuodessa ja keskiarvo 215 kwh/asunto m 2 vuodessa (57,1 kwh/m 3 vuodessa). Todellisista kohteista laadittujen tilastojen lisäksi monissa tutkimuksissa on arvioitu laskennallisesti rakennusten tai koko rakennuskannan energiankulutus. Tässä yhteydessä referoidaan lyhyesti kahta keskeistä tutkimusta (EKOREM, Kiinteistönpidon tavoitehinnat) sekä esitetään rakennuskannassa laajuuden suhteen keskimääräisille eri ikäisille asuinkerrostaloille ja asuinrivitaloille myös laskentaohjelmalla (VTT:n Web Etana) arvioidut energiankulutustasot. Taulukossa 5.1.1 on esitetty Ekorem tutkimushankkeessa määritetyt keskimääräiset laskennalliset lämpöenergian kulutustasot eri ikäisille asuinkerrostaloille ja asuinrivitaloille (Nippala et al. 2005). Taulukosta havaitaan, että vuosittaisen lämpöenergian kulutuksen taso vaihtelee rakennusten valmistumisajankohdasta riippuen asuinkerrostaloissa välillä 105 225 kwh/kem 2 ja asuinrivitaloissa välillä 101 215 kwh/kem 2. Rakennuskannan keskimääräiseksi lämpöenergian ominaiskulutukseksi muodostuu asuinkerrostalojen osalta 183 kwh/kem 2 vuodessa ja asuinrivitalojen osalta 163 kwh/kem 2 vuodessa. Käyttämällä rakennuskannassa tyypillisiä huoneistoalojen ja kerrosalojen välisiä suhdelukuja (asunto m 2 /kem 2 = 0,75 kerrostaloissa ja asunto m 2 /kem 2 = 0,82 rivitaloissa) saadaan Ekorem tutkimushankkeen mukaisiksi lämpöenergian ominaiskulutuksiksi rakentamisajankohdasta riippuen 140 300 kwh/asunto m 2 vuodessa asuinkerrostaloissa ja 123 262 kwh/asunto m 2 vuodessa asuinrivitaloissa. Koko rakennuskantaa kuvaavat keskiarvot ovat 243 kwh/asunto m 2 vuodessa asuinkerrostaloissa ja 198 kwh/asunto m 2 vuodessa asuinrivitaloissa. Teknillisessä korkeakoulussa kerättiin systemaattisesti tietoa kiinteistöjen hoito ja ylläpitokustannuksista sekä kehitettiin niiden arviointimenettelyjä 1990 luvun alkupuolella. Kiinteistöjen hoidon tavoitemenekkimenettelyssä (Hyartt et al. 1991) on esitetty lämpöenergiankulutuksen laskennalliset normaalitasot asuinkerrostalolle ja asuinrivitalolle. Tavoitemenekit vastaavat tasoltaan 1980 luvun loppupuolella voimassa olleiden määräysten mukaan toteutettujen rakennusten lämpöenergiantarpeen keskimääräistä tasoa eteläisimmän Suomen normaalivuoden ilmasto olosuhteissa. Tavoitemenekkimenettelyn mukaan asuinkerrostalon lämpöenergiankulutuksen tavoitemenekki (normaalitaso) on 172 kwh/brm 2 vuodessa ja asuinrivitalon 204 kwh/brm 2 vuodessa. Asuinhuoneistojen huoneistoalaa kohti nämä tavoitemenekit ovat kirjassa esimerkkinä käytetyn asuinkerrostalon osalta 251 kwh/asunto m 2 vuodessa ja esimerkkinä käytetyn asuinrivitalon osalta 254 kwh/asunto m 2 vuodessa.