Seuraa -käskysana virettä nostavaksi Tavoitteet: Ohjaaja osaa liikkua oikein Koira osaa ottaa kontaktin kasvoihin ja pitämään sen Koira osaa lähteä liikkeelle niin, että kontakti pysyy Koira tuntee ohjaajan lähellä olon mukavaksi ja ohjaajan mielenkiintoiseksi Käskysana aiheuttaa koirassa toivotun reaktion Kontaktin vahvistaminen Tee runsaasti kontaktiharjoituksia. Pyri siihen, että harjoiteltaessa koira on aina vasemmalla sivulla perusasennossa. Pitkitä tietoisesti palkan antamisaikaa. Pyri siihen, että koira pitää kontaktia kasvoihisi niin ettet tee sen eteen itse mitään. Kontaktisana = otan kontaktin ja pidän sen kunnes vapautetaan (= palkka) Harjoittele ilman koiraa: Sanomaan käskysanan ennen ensimmäistä askelta ja aina ennen nopeuden muutosta Lähtemään liikkeelle aina samalla jalalla. Toisella jalalla lähtiessä koira jää paikalleen. Lähtemään liikkeelle riittävän lyhyellä askeleella Vartalonhallintaa! Kasvot suoraan eteenpäin, olkapäät suoraan eteenpäin, kädet rennosti ja normaalisti sivulla. Kävelemään suoraan -> kiintopiste edestä! Kävelemään kulmat riittävän tiiviillä askeleella niin ettei vauhti muutu (ristiharjoitus) Kävelemään täyskäännöksen riittävän tiiviillä askeleella niin ettei vauhti muutu Hidastamaan ennen pysähdystä (ristiharjoitus) Ottamaan sivuaskeleet niin, että vartalo pysyy eteenpäin ja jalat liikkuvat niin, että koiran on mahdollista seurata Liikkumaan eri rytmeissä sopivalla askelpituudella ja vauhdilla: hidaskäynti, normaalikäynti ja juoksu Tekemään joka harjoituksesta vaihtelevan! Suorien seurauttaminen tappaa taatusti koiran motivaation! Koiran on haluttava lisää seuraamista - sen on siis oltava KIVAA! Ohjaajan tulee harjoitella runsaasti! Tavoite on että asiat on lihamuistissa siinä vaiheessa kun koira otetaan jälleen harjoituksiin mukaan. SV 1
1. Harjoittele liikkeelle lähtemisiä Järjestys palkka valmiiksi (suuhun tai oikeaan käteen) koira perusasentoon sivulle kontaktisana + seuraussana huom! yhtenä pötkönä lyhyin askelin liikkeelle, palkka 3-5 askeleen jälkeen! Mutta vain mikäli kontakti on pysynyt. Muista mitä harjoitellaan! Liikkeelle lähtemistä niin, että kontakti ei katoa! 2. Imuttaminen Tavoitteet: Koira oppii oikean paikan ohjaajan jalan vieressä. Harjoittelu Lähden liikkeelle niin, että koiran nenä on lonkkasi päällä. Pienen koiran nenä on tietty alempana mutta paikka on sama. Kädessäsi pidät pitkää palkkaa esim. koirien tikkunameja tai nakkia. Koira saa järsiä palkkaa liikkuessaan. Palkan sijaan voit myös käyttää kosketuskeppiä. Ole tarkkana vauhdin suhteen. Jos liikut liian hitaasti alkaa koira liikkumaan poikittain. Koiran ollessa hyvässä vireessä ja oikealla paikalla toista seuraamiskäskyä. 3. Käskysanan vahvistaminen Tavoitteet: Käskysanan vahvistaminen virettä nostavaksi. Koira tuntee ohjaajan lähellä olon mukavaksi ja ohjaajan mielenkiintoiseksi Harjoittelusta: Harjoittelussa pidetään huolta siitä ettet liiku suoraan eteenpäin viittä askelta pidempään! Harjoitellaan niin, että teet 5 harjoitusta jonka jälkeen selkeä tauko. Viiden sarjoja kolme päivässä esim. aamulla, iltapäivällä ja illalla. Kontaktin ottaminen kesken lenkin tms. Harjoitellaan lenkillä tai tilanteessa missä koira on muuten vapaana. Otetaan koira huomaamatta palkka valmiiksi (nami suuhun, lelu käsille ) Sanotaan koiralle tuttu käskysana ja lähdetään itse liikkumaan seurausvauhtia ja - askelta Tarvittaessa toistetaan sanaa, niin että koira tulee oikeaan paikkaan. Seurautetaan max. 5 askelta, sanotaan käskysana ja palkataan. Huom! On erittäin tärkeää että käskysana tulee juuri kun koiran kontakti on parhaillaan ja heti perään palkka! Ole tarkkana ja ole sitkeä, ei palkkaa jos koira ei tee mitä pyydetään! Ellei seuraamista 5 askeleen aikana synny ole surullisen näköinen ja käännä koiralle selkä ja jatka lenkkiä. Älä koita houkutella! SV 2
Tee harjoitusta eri nopeuksilla. HUOM! Koira ei siis ota perusasentoa missään vaiheessa harjoitusta! Kulma- ja täyskäännösharjoittelua. Koira on jälleen vapaana ja puuhailee omiaan. Otetaan koira huomaamatta palkka valmiiksi (nami suuhun, lelu käsille ) Sanotaan koiralle tuttu käskysana ja lähdetään itse liikkumaan seurausvauhtia ja - askelta Tarvittaessa toistetaan sanaa, niin että koira tulee oikeaan paikkaan. Heti kun koira on oikealla paikalla tehdään kulma tai täyskäännös ja palkataan koira. Jälleen seurautetaan max. 5 askelta. Ole tarkkana ja ole sitkeä, ei palkkaa jos koira ei tee mitä pyydetään! Ellei seuraamista 5 askeleen aikana synny ole surullisen näköinen ja käännä koiralle selkä. Älä koita houkutella! Tee harjoitusta eri nopeuksilla. HUOM! Koira ei siis ota perusasentoa missään vaiheessa harjoitusta! 4. Suora, siirtymiset ja häiriöt Suora Harjoittele pidempää suoraa niin, että suoran aikana vaihdat usein nopeutta: hidaskäynti, normaalikäynti ja juoksu. Muista kaikki ne asiat joita harjoittelit ilman koiraa! Lopeta aina niin että saat sanottua hyvässä kontaktissa seuraamiskäskyn ja palkattua. Älä lopeta yhtäkään harjoitusta perusasentoon! Askeleet Harjoittele askelia: vasen, oikea, taakse (eteen). Käytä alussa namia koiran puoleisessa kädessä, niin että koira pysyy askelten aikana vasemmassa jalassa kiinni. Mieti mitä käskyä käytät: voit ottaa jokaiselle siirtymiselle oman käskyn, näin koira tietää heti mitä ollaan tekemässä, esim. left, right, taka (eteen tietty tuttu seuraamiskäsky : ) Häiriöt Häiriöharjoittelu: lähde harjoittelemaan johonkin missä liikkuu paljon ihmisiä ja mielellään myös koiria. Mieti etukäteen minkälaisen seuraamiskuvion tulet koirasi kanssa tekemään ja harjoittele se ensin itsellesi selväksi. Jos koiran kontakti katoaa kesken harjoituksen vie se välittömästi autoon! Aloita hetken päästä uudestaan siitä mihin jäitte. Lopeta harjoitus niin, että viimeisenä tulee seuraamiskäsky ja palkka. 5. Takaosan käyttö ja vauhti Takaosan käyttö ja vauhdin säätely Koiran tulee käyttää takaosaansa etenkin kääntyessä vasemmalle ja täyskäännöksessä (ellei koira kierrä täyskäännöksessä ohjaajan takaa). Koiran tulee myös osata muuttaa omaa askellustaan sen mukaan kuinka ohjaaja liikkuu. Näitä asioita voidaan harjoitella sik-sak, 8- ja 0- harjoituksella. SV 3
Sik-sak Sivut n. 4 metriä pitkiä 8-harjoitus Ympyrät halkaisijaltaan n. 4 metriä 0-harjoitus Ympyrän halkaisija n. 3 metriä Lähdetään liikkeelle niin, että koira on sisäkehällä. Pienennetään ympyrää koko ajan. Viimein liikutaan lähes paikallaan -> koira siirtää takaosaa pois edestä. Pitkäkestoinen suoritus niin ettei kontakti välillä katoa Jätetään koiralle sellainen palkka harjoittelupaikan laidalle joka on sille huippujuttu. Tehdään pitkä seuraamisliike ja sen loputtua päästetään koira palkalle. Mikäli koiran kontakti katoaa välillä käytetään koiralle sopivaa pakotetta huomion herättämiseksi. Palautus Edellisten harjoitusten välissä tulee aina tehdä lyhyitä palautus harjoituksia. Tämä tarkoittaa max. 5 askeleen seurauttamista joka päättyy käskysanaan ja palkaan. Harjoittelussa tärkeää muistaa! Tavoite on että seuraa-käsky nostaa koiran virettä. Itse käskyn tulee siis muodostua koiralle iloiseksi ja palkan odottelua tarkoittavaksi käskyksi. Ole tarkkana siinä, että annat käskyn MAHDOLLISIMMAN usein juuri kun kontakti on parhaillaan ja palkkaat heti tämän jälkeen. Älä väännä väkisin! Jos koiraa ei todellakaan huvita jätä harjoitus ja mieti miten voisit saada koiran innostumaan. Palkan tulee olla riittävän hyvä. Jos koira ei koe palkkaa riittävän tavoiteltavaksi, ei se sitä tavoittele! Liian pitkät ja samalla tavalla toistetut harjoitukset pilaavat taatusti seuraamisen. Käytä siis mielikuvitusta ja tee harjoituksista yllätyksellisiä. Tee paljon lyhyitä harjoituksia, ja usein. Kokonaisharjoitteluaika päivässä on maksimissaan 15 min ja tämäkin jaettuna kolmeen viiden minuutin pätkään. Seuraaminen on kaikkein suurin osuus kokeessa. Sen tulee onnistua hyvin! SV 4
Temppuharjoittelu Tavoite: Koira oppii toimimaan ihmisen ympärillä, ja saada ohjaaja koiran mielestä kiinnostavaksi. Käytä harjoittelussa erittäin runsaasti nameja ja kehuvaa ääntä. Opettele käyttämään ääntäsi koiran innostamiseen ja palkkaamiseen. Harjoittele samalla kuinka palkka annetaan niin, että se edesauttaa tempun harjoittelua. Keksi harjoittelutapoja missä vältät suoraa namilla houkuttelua, panosta sen sijaan oikeista oivalluksista palkkaamiseen. Älä ota paineita, jos joku temppu ei onnistu siirry seuraavaan. Temppuja Pujottele jalkojen välistä Koira oikean jalan viereen, liikuta vasenta jalkaasi eteenpäin sen verran paljon että koira mahtuu siitä helposti menemään. Voit houkutella koiraa napsauttamalla vasemman kädensormia ja vasemmassa kädessä olevalla namulla tulemaan siitä jalkojesi välistä. Ja heti kun koira siitä menee, niin kehuja ja anna vaikka se namu. Harjoittele tuota muutama kerta ja ala käyttää käskysanaa siksak tai sirkus ym. temppua tehdessäsi, pidä tauko ettei koirasi kyllästy. Sitten kun olet saanut sen menemään sen vasemman jalan ali, niin opetat siitä menemään oikean jalan ali suoraan jatkeeksi edellisestä ja namulla korostaen oikealta puolelta. Sitten pikku hiljaa, vähän kerrallaan voit pitkittää kävely matkaasi ja voit kuiskia aina siksak ja erittäin kätevää on naksutella sormia aina sillä puolella johon koiran pitäisi tulla. Tunnista sormet Kostuta peukaloa makkarapaketissa ja sano koiralle "peukalo" ja heiluta peukaloa (muut sormet nyrkissä). Koira koskettaa kuononpäällään peukkua ja sitten taas kehutaan ja palkitaan. Jatka tätä samaa niin kauan kunnes koira tuntuu tunnistavan peukalon. Sama homma etusormella, kun on oppinut myös etusormen avaa käsi pidä sormia harallaan ja katso tunnistaako koira vieläkin peukalon etusormesta, jos ei jatka sormien tunnistamista, jos tunnistaa ota jälleen yksi sormi leikkiin mukaan jne. Opeta aina yksi sormi kerrallaan ja muut piilossa että koiralla olisi parempi mahdollisuus tutustua jokaiseen sormeen. Pyydä Istuva koira nostaa eturuumiinsa pystyyn. Koirat, jotka eivät pysy tasapainossa tässä tempussa, voivat laittaa etutassunsa käsivarrelle. Viittaa Muunnos tavallisesta pyytämisestä, toinen etutassu pystyssä innokkaan näköisesti. Ryömi Tämä saadaan aikaiseksi, kun ohjataan koira maahan ja houkutellaan eteenpäin samanaikaisesti. Kieri Nopea heittäytyminen maahan ja kiepsahdus ympäri. Niiaa Seisomisesta laskeutuminen niin, että etujalat ovat maata vasten takapuolen ollessa ylhäällä. Siis se asento, jossa koirat pyytävät leikkimään. Ympäri Seisten paikallaan itsensä ympäri pyöriminen. Anna pusu / pese nenä/ pese korva Kuiskaa koira nousee omistajaa vasten ja "kuiskaa" tämän korvaan tuhisemalla/nuuskimalla. Peruuta Takaperin kävelyä joko seuraamisessa tai ihan yksin. Arvaa kummassa kädessä Hyppy vanteen / käsistä tehdyn renkaan läpi SV 5
Pystyyn Koira nousee pystyyn takajalkojensa varaan tai omistajaa vasten. Syliin Koira hyppää omistajan syliin, joka joko istuu tai seisoo Laatikoiden sulkeminen Koira tönäisee avoimena olevan laatikon kiinni tassuillaan tai työntää kuonollaan. Pelottaako? Ohjaaja menee haara-asentoon ja kysyy koiralta: "Pelottaako (sinua)?" Koira kiertää takaa, istuutuu jalkojen väliin ja katsoo ylöspäin ohjaajaan. Näyttää siltä, että koira pelkää ja tulee turvaan jalkojen väliin. Nosta jalka Varsin kätevää esim. pestessä tai lenkillä, kun hihna sotkeutuu jalkoihin. Tosin nopeamminhan ne saisi itse kädellä nostamalla Ravista Märkä koira puistelee turkkinsa kuivaksi jossain sopivammassa paikassa kuin olohuoneen matolla. Herätä <nimi tähän> Opeta koira herättämään muut perheenjäsenet. Siivoa Koira korjaa lattialla olevat lelunsa koriin tai roskat roskikseen. Laita panta Koira työntää itse päänsä kaulapannan läpi. Kävele / ravaa / laukkaa Esim. agilityssä kontaktien varmistamisessa voi käyttää askellajin muutosta laukasta raviin, tai hitaassa eteenmenossa yksinkertaisesti pyytää koiraa laukkaamaan. Käänny Koira kääntyy 180 astetta kääntäen toisen kylkensä sinua kohti. Kätevä etenkin hoitotoimenpiteissä. Pyyhi jalat Koira sutii lenkin jälkeen tassunsa puhtaaksi oman pyyhkeensä päällä. Polttopuiden hakeminen Koira hakee liiteristä ja kantaa perille esim. saunapuut omistajan rentoutuessa ja nauttiessa älykkäästä koirastaan :-) Koppi Koira nappaa makupalan ilmasta heitettäessä. Matkaa voi pidentää taidon kehittyessä. Makupalojen kannattaa olla pieniä, ettei mene väärään kurkkuun. SV 6