Tekes Oppimisratkaisut ohjelman tulosseminaari



Samankaltaiset tiedostot
Oppimisratkaisuilla Suomi nousuun

Väliarvioinnin yhteenveto

Selvitys kokeiluympäristöistä ja -käytännöistä Tekesin Oppimisratkaisut ohjelman arvoverkkohankkeissa

Tekesin Green Growth -ohjelman rahoitus ja palvelut yrityksille

Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla? Kari Penttinen

Tutkimusideoista uutta tietoa ja liiketoimintaa Turvallisuus-ohjelman hakuinfo

Tekesin rooli ammattikorkeakoulujen tkirahoituksessa

Tekesin rahoitusmahdollisuudet demonstraatiohankkeisiin

Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla? Kari Penttinen

BEAM-ohjelma. KEHITYSYHTEISTYÖ JA KEHITTYVÄT MARKKINAT Ohjelmapäällikkö Minh Lam Kuntaliitto

BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE

Tekesin palvelut ja kansainvälisen kasvun rahoitus. Team Finland - Yhdessä maailmalle Jyväskylä Pauli Noronen, Tekes

Biotalouteen liittyvän innovaatiotoiminnan edistäminen. Heikki Aro Joensuu

Aiesopimus - Future Learning Finland

Tekesin palvelut kansainvälistyvälle yritykselle

Tekes ja PIMA kokeiluhankepalvelut. BIOCONNECT- seminaari Tuomas Lehtinen

BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE 2018

Uusi arvonluonti. Julkisen tutkimuksen haku Tutkimushaun infotilaisuus Sokos Hotel Pasila

Rahoittajan puheenvuoro. REPA- loppuseminaari Tuomas Lehtinen

Arvoverkkojen kehittämisen rahoitus

Kokeile Uudistu Kansainvälisty Kasva

Tekes on innovaatiorahoittaja

Korjausrakentaminen teeman tulosseminaari

BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018

Business Finland -tutkimusrahoituspalvelut alkaen TIEDOT TARKENTUVAT SYKSYN 2017 AIKANA

Tekesin innovaatiorahoitus ja palvelut pk-yrityksille Hämeenlinna Markku Mäkelä Hämeen ELY/TEKES

Tekesin rahoitus yrityksille

EVE Business Breakfast Mistä massit? Horisontti rahoitusmahdollisuudet liiketoimintaan. Martti Korkiakoski Tekes

Projektien rahoitus.

Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen tutkimus- ja kehitystoimintaan

Future Learning Lapland

Ajankohtaista Tekesistä ja Business Finlandista. Aki Parviainen

Systeemiset oppimisratkaisut -arvoverkko

Tekesin innovaatiorahoitus tutkimusorganisaatioille visioita, osaamista ja mahdollisuuksia tutkimuksen keinoin

Uusi arvonluonti. Julkisen tutkimuksen haku Minna Suutari

Raha ei ratkaise mutta siitä voi olla apua

KIVININET Rajatonta kasvua Kaakossa

Korjausrakentamisen palveluja ja teollista toimintaa

Uusi arvonluonti. Julkisen tutkimuksen haku Tutkimushaun infotilaisuus Helsingin Messukeskus

Tekesin palvelut ja rahoituksen edellytykset. Riskienhallinnan PK-lähtö Varkaudessa Harri Kivelä

Strategisen huippuosaamisen keskittymät

Tekesin rahoitus startup-yrityksille

Tekes rahoitusta ja riskin jakamista myös media-alalle. Jakelun ajankohtaispäivä - Anna Alasmaa

TekesTalk: Fiiliksestä fyrkkaa, Liideri ja BioIT - ohjelmat esillä Kuopiossa

Tekesin FiDiPro Professor -rahoituksen hakuohjeet

Luova monimuotoinen oppiminen uudistuvassa Suomessa (LUMOUS-ohjelma)

Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla?

Tekesistä palveluja kansainvälistymisen eri vaiheisiin. Toimialajohtaja Reijo Kangas Tekes, Teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus

Kärkihankerahoituksen informaatiotilaisuus Suomen Akatemia ja Tekes

Kokonaan uusi rahoitusmuoto nuorelle yritykselle, joka on. kasvuhakuinen, innovatiivinen ja pyrkii kansainvälisille markkinoille nopeasti.

Tekes palveluksessasi. Hyvistä ideoista kannattavaa liiketoimintaa

Terveyttä biteistä Bits of Health

Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista. Sapuska

ICT2023 tutkimus-, kehitys- ja innovaatio-ohjelma

Tekes digitaalisen liiketoiminnan edistäjänä

Ihmiset bisneksen uudistajina. Julkisen tutkimuksen haku Fiiliksestä fyrkkaa Liideri Liiketoimintaa, tuottavuutta, työniloa

Oma Häme. Tehtävä: Elinkeinoelämän ja innovaatioympäristöjen kehittäminen ja rahoittaminen. Minna Takala / / versio 0.9

Team Finland Mukaan globaaliin liiketoimintaan!

Tekesin kuulumiset Linkosuon Leipomo. Nuppu Rouhiainen

Kansainvälisen kasvun suunnittelu

BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE Harri Kivelä Iisalmi

Tekesin mahdollisuudet tukea kehittämistä Nuppu Rouhiainen

Liite 1: Team Finland Markkinoiden mahdollisuudet

Suomen innovaatiorahoitus cleantechin kannalta. Mika Lautanala

KANSAINVÄLINEN YHTEISHANKEHAKU: NANOTIEDE SEKÄ TIETO- JA TIETOLII- KENNETEKNIIKKA (SUOMEN AKATEMIA JA NATIONAL RESEARCH FOUNDATION OF KOREA, NRF)

OHITUSKAISTA MAAILMALLE Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Juha Pulkkinen, Senior Director OULUSTA

Tekesin tutkimushaut 2012

Miten hakemus ja projektisuunnitelma laaditaan?

Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista Sapuska. Mitä ohjelman jälkeen?

Tekes the Finnish Funding Agency for Technology and Innovation. Copyright Tekes

Business Finlandin rahoituspalvelut yrityksille. Juha Pulkkinen Oulu,

Fimecc - Mahdollisuus metallialalle. Fimecc, CTO Seppo Tikkanen

UAV Memo projekti Tekesin näkökulmasta

Toimintalinja 2: Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR)

Sulautettu tietotekniikka Real World Real Time First Lives. DM xxxxxx Copyright Tekes

Vapaa-ajan palvelujen kehittäminen yhteistyössä Tekesin kanssa

CREMA- rahoitushaku 2018 ( ) Kaupunkien palvelut ja vetovoimaisuus luovan yritystoiminnan alustana

Yritysten ja korkeakoulujen kehittämiskumppanuus. Maakuntakorkeakoulufoorumit

Vesi-ohjelma Yhteenveto ja eväitä jatkoon

Osaamisen ja koulutuksen kärkihanke 5: Vahvistetaan korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyötä innovaatioiden kaupallistamiseksi

Hämeen ELY-keskuksen rahoituskatsaus 2015

Tekesin yritysrahoituspalvelut

Reformin ehdotusten perusteella täsmentyneet valtionavustustoiminnan suuntaviivat osaamisperusteisuus ja asiakaslähtöisyys

Elinvoimainen ihminen kokonaisvaltaista hyvinvointia. Kajaanin yliopistokeskuksen lukuvuoden avajaiset Minna Hendolin

ELY-keskukselta viime vuonna 11,2 miljoonaa euroa yritystoiminnan ja maaseudun kehittämiseen

ESIR:in hyödyntäminen Suomessa

Tuotekehityksen ja innovaatioiden rahoitus. Ympäristöystävällisen kromauksen kehittämistyöpaja Otaniemi Sisko Sipilä, Tekes

Tekesin rahoitus yrityksille. Iisalmi Harri Kivelä

Ammatillisen koulutuksen valtionavustushankkeiden seminaari Kati Lounema

Russia Business Point -hanke

Green Growth Sessio - Millaisilla kansainvälistymismalleilla kasvumarkkinoille?

Tekesin rahoitus yrityksille. Rahoituskoordinaattori Tuula Väisänen Kajaani Puh ,

Fashion & Design. Yrittämällä yli rajojen Suomessa ja Venäjällä

Kansainvälinen yhteistyö Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa. Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö

Team Finland palvelut kansainvälistyville yrityksille

Esitys InnoSchool-hankkeen rahoittamisesta innovaatiorahastosta

Luomun vientiseminaari Team Finlandin anti luomuviennille

Esitys InnoSchool-hankkeen rahoittamisesta innovaatiorahastosta

Tekes Oppimisratkaisut ohjelman kesäseminaari

Tekesin palvelut teollisuudelle

Transkriptio:

Tekes Oppimisratkaisut ohjelman tulosseminaari Pekka Ollikainen Tekes 24.1.2013 Messukeskus, Helsinki http://www.tekes.fi/ohjelmat/oppimisratkaisut DM1071384v2

Oppimisratkaisut ohjelma 2011-2015 Ohjelman tavoitteena on kehittää muutamia kansallisesti tärkeitä oppimisratkaisuja yhteistyössä alan toimijoiden kanssa, kehittää uusia toimintatapoja, luoda uutta osaamista sekä kehittää tuotteita, palveluita ja kokonaisratkaisuja kansainvälisille markkinoille. Oppimisratkaisut on kumppanuusohjelma, jossa keskeiset yhteistyökumppanit ovat opetus- ja kultturiministeriö (OKM), Opetushallitus (OPH), Kuntaliitto ja Finpron Future Learning Finland kansallinen koulutusklusteriohjelma (FLF). Tekes rahoittaa ohjelmassa yhdessä muiden rahoittajien kanssa muutamia, sovittuihin aihealueisiin liittyviä arvoverkkohankkeita. Arvoverkkohankkeet ovat pääosa Tekesin Oppimisratkaisutohjelmaa. Kansallisen koulutusjärjestelmän kehittämisestä ja kokonaisuudesta vastaa opetusala, OKM ja OPH. 2

Oppimisratkaisut ohjelma 2011-2015 Tekesin oppimisratkaisut ohjelma on hyvässä vauhdissa puolivälissä Ohjelman syksyn 2012 väliarvioinnin tuloksia käytetään ohjelman loppuosan suuntauksessa ja painotuksissa Ohjelman loppuosan aikana painottuu kansainvälisen liiketoiminnan kehittäminen ja tutkimusprojekteissa luodun osaamisen hyödyntäminen Ohjelmassa jo saavutettuja tuloksia: Alan julkisen tutkimuksen verkostoituminen Oppimisen alan yritysten verkostoituminen ja uudet toimintatavat Ensimmäisiä käyttäjälähtöisen kehittämisen tuloksia alkaa näkyä hyödyt oppimisen kokeiluympäristöistä Kerätty ajantasaista oppimisen alan markkinatietoa 3

Saavutetut tulokset 2011-2012 Tavoite koko ohjelmalle 15 arvoverkkohanketta, 100-200 projektia! Nyt puolessa välissä käynnissä on 9 arvoverkkohanketta joissa 82 rahoitetussa projektissa yritykset, tutkimuslaitokset ja kokeiluympäristöt kehittävät yhdessä uusia oppimisen ratkaisuja. Nyt rahoitettujen projektien kustannusarvio on yhteensä n. 26 milj. Tekesin rahoitus on yhteensä n. 14 milj. euroa Tekesin rahoitus yrityksille ja kokeiluympäristöille on yhteensä n. 7,5 milj. euroa (avustukset ja lainat) Tekesin rahoitus tutkimusryhmille yhteensä on n. 6,4 milj. euroa (sisältää EAKR) Ohjelma on hyvin asetuissa tavoitteessaan Rahoitushakemuksista rahoitettu noin puolet ( 2011-2012). 4

Rahoitusmahdollisuudet ja aikataulu 2013 Ohjelman arvoverkkohankkeiden rahoitushakemuksien määräaika on viimeistään pe 29.3.2013. Sama aikataulu koskee arvoverkkohankkeiden rinnakkaisia yritysten, kokeiluympäristöjen ja tutkimuksen rahoitushakemuksia. Ohjelman loppuosassa painotetaan kansainvälisen liiketoiminnan kehittämistä ja käynnissä olevien arvoverkkohankkeiden tulosten hyödyntämistä. Aihealueina ovat innostava oppiminen, pelit ja simulaatiot, tietotekniikan hyödyntäminen lukioissa. Käynnissä olevia arvoverkkohankkeita on myös mahdollista laajentaa uusilla yrityksillä ja kokeiluympäristöillä. Rahoitusmahdollisuudet 2013 julkisen tutkimuksen hankkeille noin 2.4 milj euroa ja yritysrahoitusta noin 4 milj. euroa. Päätökset pyritään tekemään kesäkuun loppuun mennessä. 5

Uudet arvoverkkohankkeet 2013 Tekes voi rahoittaa 2-3 uutta arvoverkkohanketta vuonna 2013. Yhtenä mahdollisena arvoverkkohankkeen aihealueena on tietotekniikan hyödyntäminen lukioissa. Tästä järjestetään erikseen arvoverkkohankkeen valmistelutilaisuus (maaliskuussa). Tapahtumassa voi esittää nykyisten ja uusien arvoverkkohankkeiden ehdotuksia. Julkisen tutkimukseen on mahdollista hakea myös muuta Tekes rahoitusta: TUTLI, EAKR, FiDiPro ja uudistunutta julkisen tutkimuksen rahoitusta. Suomen Akatemia valmistelee 2013 oppimisen alan ohjelmaa joka voi rahoittaa oppimisen perustutkimusta. On olemassa myös muita rahoitusmahdollisuuksia. 6

Rahoitushakemusten tarkastelu ja ehdot Oppimisratkaisut ohjelmassa rahoitetaan pääsääntöisesti arvoverkkohankkeita. Kaikki osapuolet jättävät samaan määräaikaan mennessä rinnakkaiset rahoitushakemukset Tekesiin. Rahoitushakemuksessa Tekesin normaalit rahoitusehdot ja lisäksi : Elinkeinoelämäkytkentä syntyvään liiketoimintaan on oltava selvä ja vahva Ohjelmassa rahoitetaan vain monistamiseen ja levitykseen uskottavasti tähtäävien ratkaisujen kehittämistä Käyttäjälähtöisyys, miten käyttäjät ( oppilaat ja opettajat) ovat mukana hankkeissa yksilöinä ja yhteisöinä Kokeiluympäristöt hakevat työorganisaatioiden kehittämisrahoitusta yritysrahoituslomakkeella johon täytetään tiedot soveltuvin osin. 7

Yritysten rahoitusmahdollisuudet 2013 Nykyisiä arvoverkkohankkeita voidaan laajentaa uusilla yritysten ja kokeiluympäristöjen hankkeilla. Käynnissä olevan arvoverkkohankkeen osapuolien tulee hyväksyä uudet osapuolet mukaan, esimerkiksi johtoryhmän kokouksessa. Rahoitusta voi hakea jatkuvasti. Kokeiluympäristöjen rahoitushakemuksen osalta suosittelemme että pienet, alle 30.000 eur budjetin rahoitushakemukset sisältyisivät mahdolliseen rinnakkaiseen yritysrahoitushakemukseen alihankintana. Tästä on hyvä sopia ennakkoon kontaktihenkilöt sekä aikataulut kokouksista ko. alihankinnan maksun perusteeksi. Olemassa olevan yrityshankkeeseen tämä voidaan hoitaa kustannuslajimuutoksena jos Tekesin kokonaisrahoitus ei muutu. Yritys ja kokeiluympäristö voi olla mukana arvoverkkohankkeessa ilman ulkopuolista rahoitusta kirjallisella sitoumuksella. 8

Julkisen tutkimuksen rahoitusmahdollisuudet Tavoitteena arvoverkkohankkeissa uuden monialaisen osaamisen kehittäminen Ohjelmassa kansainvälistä yhteistyötä: Tutkimusyhteistyö Stanfordin oppimistutkimuskeskuksen kanssa Yhteistyö globaalien yritysten kanssa: osallistuminen arvoverkkohankkeisiin Eurooppalainen verkosto, ohjelman tutkimusryhmät ja yritykset osallistuvat EU-yhteistyöhön Tutkimusyhteistyö Suomen Akatemian ja NSF kanssa Julkisen tutkimuksen rahoitushakemuksissa tarvitaan rinnalle riittävä määrä ja laajuus rinnakkaisia yrityshankkeita jotta elinkeinoelämäkytkentä toteutuu Projektisuunnitelmassa kuvattava kaikki samalla kertaa rahoitusta hakevat osapuolet ja rahoitussitoumukset. 9

Kansainvälistymispalveluja 2013 Yritysten yhteistyön laajentaminen arvoverkkohankkeissa Finpro Gazelle Bootcamp 11. -12.2.2013 MAP/GAP http://www.tekes.fi/info/gap Tekes Kasvuväylä Esiintymisvalmennus NABC tulossa keväällä Verkosto ja markkinatietoa selvityksiä Finpro Future Learning Finland ( FLF ) Kasvu -1y 1y 2y 3y Kasvuhakuiset Ei-kasvuhakuiset Aika/v Idean kypsyttely Käynnistysvaihe Liiketoimintavaihe 10

How to create international business Today we will have two interesting cases: 10monkeys product release 1 Nov 2012 what we can learn from this? Muuvit Health and Learning Oy how they succeeded in getting international? Before Market survey USA 11

Tekesin oppimisratkaisut ohjelma Pekka Ollikainen, ohjelman päällikkö pekka.ollikainen@tekes.fi. Verkkosivut www.tekes.fi/ohjelmat/oppimisratkaisut Tilaa myös ohjelman uutiskirje : http://www.tekes.fi/ohjelmat/oppimisratkaisut/uutiskirje Oppimisen alan yritysrekisteri www.oppimisymparisto.fi Päivitä yritystietosi ajan tasalle verkostoitumista varten Linkedin.com : Oppimisratkaisut Learning Solutions http://www.tekes.fi/ohjelmat/oppimisratkaisut 12