Yhdistysten jäsenet ulkoiluystävinä ikääntyneille



Samankaltaiset tiedostot
VANHUSNEUVOSTON TYÖKOKOUS Kehittäjäsosiaalityöntekijä Tuula Anunti

Hämeenlinnan vanhusneuvosto

ILOA ELÄMÄÄN - TULE VAPAAEHTOISEKSI!

TOIMINTAMALLI ETSIVÄLLE VANHUSTYÖLLE

Kysely Punaisen Ristin ystävätoiminnan vapaaehtoisille 2016

Miksi muistiohjelma on kunnalle ja kuntalaisille hyvä juttu?

Ikäihmisten parempi osallisuus, toiminnallisuus ja kotona selviytyminen. Birgitta Bakker

SenioriKaste Lapin JOHTAJAT PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ LEILA MUKKALA

PalveluSantran perustehtävät:

Kahvia ja kohtaamisia - yhteistyöllä elinpiiriä laajemmaksi

KUNTOUTTAVA LÄHIHOITAJA KOTIHOIDOSSA. Riitta Sipola-Kellokumpu Inarin kunta Kotihoito

Tule mukaan vapaaehtoiseksi Ikäihmisten pariin!

Vanhusneuvostokysely 2012

Ikäihmisten asuminen ja yhteisöllisyys miten yhteisöllisyys voi tukea ikäihmisten toimintakykyisyyttä?

Etsivä vanhustyö, mitä se on? Anu Kuikka Suunnittelija Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto ry Etsivä mieli projekti

sääntömääräisesti 5 x vuodessa ja lisäksi tarvittaessa Käsittely vanhusneuvoston kokouksessa

Järjestöjen järjestö Perustettu 1998

Alkukartoitus 2016 Kiuruvesi Asukasluku: 8600, 75 vuotta täyttäneitä: 1120 (13 %), Lähde: Sotkanet 2015

Oikeat palvelut oikeaan aikaan

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 2/ Tullikammari, Zachariasseninkatu 1 as 14B, Uusikaupunki

Kohti toimintakykyä edistäviä toimintatapoja

Kaikki mukaan ikäihmisten liikunnan kansalliseen toimenpideohjelmaan

Palveluja ikäihmisille Vanhuspalvelulaki ja uudet mahdollisuudet?

ULKOILU IKÄIHMISEN PERUSTOIMINTOIMINTOJEN JA HYVINVOINNIN TUKENA STEPPI-HANKE Muutosagentit Susanna ja Minna

TURVALLISESTI YHDESSÄ SATAKUNNAN VANHUSNEUVOSTON YLEISÖSEMINAARI

Etsiväpiirit projekti

Voimaa vanhuuteen iäkkäiden terveysliikuntaohjelma

Oman toiminnan esittely Eläkeliiton Joutsan yhdistys ry. Kumppanuuspöytä Maija Salonen

Vanhusneuvostot Keski-Suomessa Askeleen edellä

VAPAAEHTOISTOIMINTA IKÄIHMISTEN HYVÄKSI. Turvallinen kunta seminaari Hamina Yrjö Heimonen Hyvinkään kaupunki

Vapaaehtoistoiminta ikääntyvien parissa Vapaaehtoistoiminnan peruskurssi Setlementti Louhela ry

Alkukartoitus 2016 Närpiö Asukasluku: 9837, 75 vuotta täyttäneitä: 1295, 13,8 %), Lähde: Sotkanet 2015

Ikäihmisten parempi osallisuus, toiminnallisuus ja kotona selviytyminen. Birgitta Bakker

Turvallisuuden toimenpideohjelma, Loviisan kaupunki

Ikäihminen kehittäjänä Aijjoos-kumppanuushanke II RISTO-kehittämishankkeen työpaja Järjestön logo tähän

Webropol -kysely kotihoidon henkilöstölle kuntoutumissuunnitelmien laadinnasta ja toteutuksesta

Poskelapin Ikäihminen toimijana-hanke. Työaika 50 %

HEA Hyvinvointia ja energiatehokkuutta asumiseen (Etelä-Suomen EAKR)

Siilinjärven kunnan vanhus- ja vammaisneuvosto

Hollolan kunnantalo, Virastotie 3. Kokoushuone Toivola. Katriina Haapakangas. Kärkölän järjestöedustaja,

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 4/ Paikka Sakunkulman päiväkeskus, Tullikammari, Zachariasseninkatu 1, Uusikaupunki

Moniaistisuus ikääntyneiden asuinympäristössä - Palvelutalon asukkaiden haaveita ja toiveita

Hyvinvointikeskusten toimintakuvaus Kannisto/Toppinen

Ikäihmisten palveluiden kehittäminen Minna-Liisa Luoma RISTO hankkeen tuotosten esittely ja päätösseminaari Näin me sen teimme

Suomen Punaisen Ristin palvelutalo- ja sairaalaystävätoiminta ohjeistus henkilökunnalle

PALOMA- projekti

Oman toiminnan esittely Eläkeliiton Joutsan yhdistys ry. Kumppanuuspöytä Maija Salonen

Ikäihmisten päivätoiminnan toimintamalli alkaen

Kotona asumisen järjestäminen ja palveluohjaus. Rauha Heikkilä Kehittämispäällikkö, TtM Ikäihmisten palvelut -yksikkö Rovaniemi

Seniori Vamos ja Löytävä vanhustyö - etsivä ja löytävä työ kaupungeissa osana Eloisa ikä ohjelmaa

Turun Kaupunkilähetys -projekti a.k.a. The Best Project In The World!

Kaikki mukaan ikäihmisten liikunnan kansalliseen toimenpideohjelmaan

Ennaltaehkäisevien ja kuntoutumista tukevien toimintatapojen sekä kehittämistarpeiden kartoitus

Yhdessä Kotikulmilla -hankkeen esittely Kotka. Jukka Murto suunnittelija-koordinaattori Ikäinstituutti

THL Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 1

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman tilannekatsaus

Miten I&O muutosagentti mukana Keski-Suomen sotevalmistelussa

Oikeus arvokkaaseen elämään ja vanhenemiseen

Kunnan perusturvalautakunta/ sosiaali- ja terveyspalveluista vastaava toimielin

AKTIIVISESTI KOTONA 2

Seniori Vamos ja Löytävä vanhustyö - etsivä ja löytävä työ kaupungeissa osana Eloisa ikä ohjelmaa

KAKSIN ON KIVEMPAA JA TURVALLISEMPAA Kanssaliikkuja liikkumisen mahdollistajana. suunnittelija Heli Starck, Kotka

Parikkalan kunta Pöytäkirja 1/ Asia Sivu

Toimintakyky ja arjen sujuvuus

Vanhusneuvoston kokous Multian Palvelukeskus Poukama maanantaina klo

Vastuutyöntekijä - toimintamallin kehittäminen Vantaalla Ikäpalo-hankkeessa Aila Halonen

Sirpa Pöllänen Liikuntapalvelupäällikkö vs LAPPEE RANTA INTERNATIONAL UNIVERSITY CITY

Asiakkaiden ja omaisten arvio seniorikansalaisten kotihoidosta

HYVÄKSI Hyvinvointiteknologian innovaatioverkosto Satakuntalaisen hyvinvoinnin edistäminen yksilöllisellä palvelumuotoisella asiakasteknologialla

IkäArvokas Etsivä ja osallistava vanhustyö

Uudenlaiset palvelut rakenteiden muutoksessa. Pirkko Karjalainen Toiminnanjohtaja, Vanhustyön keskusliitto Metropolia-seminaari 28.2.

POHJALAISMAAKUNTIEN VANHUSTYÖN KEHITTÄMISKESKUS HANKE OSANA VÄLI-SUOMEN IKÄKASTETTA. Päivi Niiranen HEHKO seminaari 22.3.

Kehittämishanke vanhuspalvelujen strategisen johtamisen tukena

Vantaan vanhusneuvoston toimintasuunnitelma 2018

On ilo tuoda valtiovallan tervehdys tähän Kankaanpään ryhmäkodin harjannostajaisiin!

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö. Hallitusohjelmatavoitteet vaalikaudelle

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja hissien rooli ohjelmassa. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto

VANHUSPALVELULAKI Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista (980/2012)

Tänään on hyvä päivä tulla vapaaehtoiseksi.

Ikäihmisten Neuvosto. Toimintakertomus 2016

IKÄPALO- hanke Lahden kaupunki Heinolan kaupunki Hämeenlinnan kaupunki Vantaan kaupunki

Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista ( alkaen asteittain voimaan)

Ikääntyvien palvelujen kehittäminen Oulun Eteläisellä alueella

Seniori-Vamos Etsivää ja osallistavaa seniorityötä Vanhusneuvoston seminaari Tampere

Vanhuspalvelulaki tulee - mistä on kysymys? Päivi Voutilainen sosiaalineuvos, STM

Kehittämis- ja juurrutussuunnitelma Voimaa vanhuuteen -ohjelman kunnille 1

Marjatta Suominen. Pirkko Leppänen x Marketta Rouvinen - Juhani Räihä - Olavi Tuikkanen x Hellevi Pekkarinen x

Anitta Mikkola, kotihoidon osastonhoitaja, Ikäihminen toimijana kehittämisjakson vetäjä Sodankylän hyvinvointisuunnitelman laatija

TOIMINTAKERTOMUS 2014 Vanhusneuvoston ensimmäinen toiminta vuosi, uuden lain astuessa voimaan

DEMENTIAHOIDON PROFIILIMALLI

IKÄIHMISTEN KUNTOUTTAMINEN KOTIHOIDOSSA. Kotka Anni Pentti

Keravan vanhusneuvosto

VANHUSNEUVOSTON TUNNETTAVUUS. Kyselyn tulokset

2. Oletteko osallistuneet hoito- ja palvelusuunnitelman tekoon? a. kyllä b. ei, miksi?

Marttilan kunnan suunnitelma ikääntyneen väestön tueksi vuosille

ITÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI SOSTERI SAVONLINNAN KAUPUNKI

1 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen. 4 Suunnitelma ikääntyneen väestön tukemiseksi

Rovaniemi Kolarin kunta, Isopalontie 2, Kolari Puh

Suomen Punainen Risti omaishoitoperheiden tukena HYVÄ SEURA VIRKISTÄÄ

Transkriptio:

Yhdistysten jäsenet ulkoiluystävinä ikääntyneille Uudenkaupungin Ikäihmistenneuvoston toimintamalli vuodesta 2010 alkaen

1 TOIMINTAMALLI ULKOILUYSTÄVÄTOIMINNAN JÄRJESTÄMISEKSI Sisällysluettelo ALKUSANAT... 2 1. Ikääntyvälle väestölle suunnatut kyselyt tarpeen kartoittamiseksi. 2 2. Ulkoiluystävätoiminnan järjestäminen... 2 3. Ulkoiluystävätoiminnan yhteistyökumppanit... 3 4. Koulutus, perehdyttäminen, motivointi... 3 5. Ulkoiluystävien toiminta... 4 6. Ulkoiluystävätoiminnan merkitys ja vaikutus... 5 7. Lopuksi... 5 LIITTEET... 6

2 ALKUSANAT Uudenkaupungin Ikäihmistenneuvosto halusi kehittää toimintamallin, jolla on mahdollisuus tavoittaa kaupungin koko ikääntyvä väestö. Hankkeen tarkoituksena on ikääntyvän väestön elämänlaadun parantaminen asuvatpa he sitten vanhainkodeissa, palvelutaloissa taikka omissa kodeissaan. Toiminnan tavoitteena on omalta osaltaan tarjota ja turvata jatkuvaa ja säännöllistä ennaltaehkäisevää toimintaa ikääntyvän väestön hyvinvoinnin, toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen tukemiseksi. Neuvoston mielestä hyvään hoitoon ja huolenpitoon kuuluu laadukkaiden terveyspalvelujen ohella myös oikeus olla kosketuksissa muuhun yhteiskunnalliseen elämään ja olla mukana sen eri toiminnoissa voimavarojensa mukaan. 1. Ikääntyvälle väestölle suunnatut kyselyt tarpeen kartoittamiseksi Vuoden 2009 aikana ikäihmistenneuvostossa havaittiin kaupungissamme olevan tarvetta ikäihmisten ulkoiluttamiseen. Samoin havaittiin, että monet vanhukset kokivat itsensä yksinäisiksi, kaipasivat juttuseuraa ja rinnalla kulkijaa. Tarvetta havaittiin olevan niin laitoksissa kuin kotonaan asuvilla vanhuksilla. Vanhustyön kotihoidossa tehtiin vuoden 2011 kesän ja syksyn aikana Uudenkaupungin Ammattiopisto Novidan opiskelijan toimesta kysely ulkoiluystävätoiminnan tarpeesta. Kyselyyn vastanneista enemmistö ei liikkunut ollenkaan ulkona tai vain kerran viikossa. Syynä miksi kyselyyn vastanneet eivät ulkoilleet tuli esille mm.: fyysinen kunto ja kaatumisen pelko, ystävän kanssa olisi turvallisempaa ulkoilla, kotihoito ei ehdi ulkoiluttamaan, jos olisi ulkoilukaveri se virkistäisi mieltä ja elämänlaatukin paranisi. Noin puolet kyselyyn vastanneista ilmoitti tarvitsevansa ulkoiluystävän. Suuri osa ikäihmisistä vastasi pitävänsä ulkoilusta, mutta oman kuntonsa takia eivät uskalla lähteä ulos. Myös kaupungin vanhustyön vuonna 2010 tekemässä asiakastyytyväisyyskyselyssä nousi heikkouksina esiin muutamissa hoitoyksiköissä ulkoilumahdollisuuksien puute. Kyselyt siis vahvistivat jo aiemmin havaitsemamme ulkoiluystävätoiminnan tarpeellisuuden. 2. Ulkoiluystävätoiminnan järjestäminen Ikäihmistenneuvosto ja neuvoston sihteeri toimivat ulkoiluystävätoiminnan koordinoijana. Yhteistyökumppaneina toiminnassa mukana olevien järjestöjen jäsenet sekä järjestöjen ulkopuolelta tulevat henkilöt toimivat niin vapaaehtoisina ulkoiluystäväryhminä, yksittäisinä ystävinä samoin kuin kotihoidon asiakkaille saattoapua antavina vapaaehtoisina. Ikäihmistenneuvoston sihteeri toimii yhteyshenkilönä vapaaehtoistoiminnassa mukana olevien yhdistysten, niiden jäsenten sekä vanhustyön ja kotihoidon välillä.

3 Jokaisella ryhmällä on oma yhteyshenkilö, jonka kautta tieto kulkee neuvostolta ryhmän jäsenille ja päinvastoin. Vanhainkodeissa ja palvelutaloissa ryhmätoiminta on järjestelmällistä, jatkuvaa ja säännöllistä. Ne toimivat puolivuotiskausiksi laadittujen aikataulujen mukaisesti. Aikataulut jaetaan jokaiselle ryhmän jäsenelle ja hoitopaikkoihin, jotta jokainen osapuoli tietää kokoontumisten ajankohdat. Ikäihmistenneuvosto laatii vuosittain ulkoiluystävätoiminnan toimintasuunnitelman ja toimintakertomuksen. 3. Ulkoiluystävätoiminnan yhteistyökumppanit Ulkoiluystävätoiminnan toteutus rakentuu kolmen yhteistyökumppanin varaan: 1. Koulutusten toteuttajat Ulkoiluystävätoiminnan kurssit on toteuttanut Uudenkaupungin ammattiopisto Novida yhdessä ikäihmistenneuvoston kanssa. 2. Kaupungin vanhustyö Ulkoiluystävätoimintaa tehdään yhteistyössä kaupungin vanhustyön kanssa. 3. Kolmannen sektorin järjestöt / järjestöjen jäsenet Kolmannen sektorin järjestöt ja niiden jäsenet toimivat tiiviissä yhteistyössä ikäihmistenneuvoston kanssa ulkoilutoiminnan pyörittämiseksi. Laitoksissa toimivat ulkoiluystävät on jaettu ryhmiin, joilla kullakin on yhteyshenkilö. Yhteistyökumppaneina olevat järjestöt: - Eläkeliiton Kalannin yhdistys ry - Uudenkaupungin Eläkeläiset ry - Uudenkaupungin Eläkkeensaajat ry - Uudenkaupungin Martat ry 4. Koulutus, perehdyttäminen, motivointi 1. Koulutus Ikäihmistenneuvosto on järjestänyt ulkoiluystäväkurssin vuosina 2010 ja 2012 yhteistyössä Uudenkaupungin ammattiopisto Novidan kanssa. Kurssi kokoontui kummallakin kerralla kolme kertaa. Osallistujia ensimmäisellä kurssilla oli 22 ja toisella 12. Vuodelle 2014 on suunnitteilla järjestyksessä kolmas kurssi. 2. Perehdyttäminen Ulkoiluystäväkursseilla käydään läpi vapaaehtoistoiminnan periaatteita,

4 vapaaehtoistoiminnan eri muotoja laitoksissa ja kotona. Kurssilaiset käyvät läpi haastavia tilanteita ja tekevät käytännön harjoituksia kouluttajan opastuksella. Myös kunkin ryhmän yhteyshenkilö yhdessä muiden ryhmän jäsenten kanssa perehdyttää uutena jäsenenä ryhmään tulijat kyseisen laitoksen toimintatapoihin. Neuvoston sihteeri tutustuttaa yksinäisen henkilön kotona toimivan vapaaehtoisen ystävän ja autettavan toisiinsa. Neuvoston sihteeri toimii myös tukena saattoapua kotihoidon asiakkaille antaville vapaaehtoisille. Koemme vapaaehtoisen ulkoiluystävätoiminnan olevan tavallisen ihmisen tavallisilla tiedoilla ja taidoilla tekemää toimintaa. 3. Motivointi Pidämme vuosittain yhteisiä tapaamisia. Niissä käydään läpi menneen toiminnan ruusut ja risut sekä suunnitellaan tulevaa toimintaa. Tapaamisissa ryhmän jäsenet voivat jakaa kokemuksiaan ja saada uusia vinkkejä ja tukea toinen toisiltaan. Tapaamisten tarkoituksena on hoitaa vapaaehtoisen jaksamista ja kannustaa heitä arvokkaassa työssään. Vapaaehtoisille järjestetyillä koulutusten tarkoituksena on antaa vapaaehtoisille valmiuksia ja rohkeutta toimintaan. Vapaaehtoisten virkistystoimintaan tulee jatkossa kiinnittää enemmän huomiota. 5. Ulkoiluystävien toiminta 1. Ulkoiluystävinä laitoksissa Ulkoiluystäväryhmät toimivat tällä hetkellä kaupunkimme kahdessa vanhainkodissa ja yhdessä palvelutalossa. Toisessa palvelutalossa aloitettaneen toiminta lähiaikoina. Ulkoiluystävätoiminnan varsinaisena tarkoituksena on olla asukkaiden apuna ja tukena ulkoilussa. Ulkoiluystävien kokoontumisiin sisältyy ulkoilun lisäksi tilannekohtaisesti jotain pientä ohjelmaa, tuolijumppaa, arvoituksia, sananlaskuja ja tietenkin yhteislaulua. Yksi ryhmistämme on ohjelmallinen ryhmä, joka kiertää vanhainkodin osastolta toiselle esittämässä ohjelmaa. Vastaavasti toinen ulkoiluryhmä ulkoiluttaa niiden osastojen asukkaita, joissa ohjelmaryhmä on jo käynyt. Toimintamme on vuosien mittaan muuttunut ja kehittynyt kaiken aikaa. Kokoontumisten sisältö uudistetaan kaiken aikaa vastaamaan asukkaiden tarpeisiin ja toiveisiin. Virkistystä ja vaihtelua laitosten arkirutiineihin saadaan pienillä juhlatapahtumilla kuten juhannus- ja pikkujoulujuhlilla. Ulkoiluystävät ovat vuosittain avustaneet vanhuksia kesätapahtumiin kuten Senioritorille ja Kukkamessuille. Vuonna 2012 ikäihmistenneuvosto teki aloitteen, että erittäin suosittuun kesälauantaisin toimivaan Tul toril -tapahtumasarjaan liitettään Senioritori. Aloite hyväksyttiin ja Senioritorista tuli tapahtuma, joka kerää eläkeläisjärjestöt ja eläkeläiset yhteen esittämään ohjelmaa ja omaa toimintaansa.

5 Tavoitteena on, että kullekin ryhmän jäsenelle tulee vain yksi toimintapäivä kuukaudessa, jotta kukaan ei koe väsyvänsä ja uupuvansa. Vapaaehtoistoiminnan tarkoituksenahan on tuottaa hyvää mieltä ja iloa niin toimintaan osallistuvalle vapaaehtoiselle kuin autettavalle. 2. Ulkoiluystävänä yksittäiselle henkilölle Vapaaehtoiset toimivat ystävinä yksittäisille vanhuksille, jotka omasta aloitteestaan tai kotihoidon kautta toivovat itselleen ystävää keskustelukumppanikseen tai ulkoiluseurakseen. 3. Kotihoidon tukena Ulkoiluystäväryhmän jäsenet ovat toimineen kotihoidon tilaamina antamassa saattoapua esimerkiksi terveyskeskuskäynteihin, laboratorioon taikka vaikka optikolle käynteihin. 6. Ulkoiluystävätoiminnan merkitys ja vaikutus Ulkoiluystävätoiminnan merkitystä voidaan arvioida vanhuksen kannalta, vanhuksen omaisten kannalta, sen laitoksen kannalta jossa vanhus asuu samoin kuin yhteiskunnankin kannalta. Toimintamalli vaikuttaa vanhusten elämänlaadun paranemiseen niin laitoksissa kuin kodeissakin. Se on ennaltaehkäisevää toimintaa, eikä se vaadi taloudellisia resursseja. Yhdessäolo ja erilaiset viriketoimintamuodot tukevat vanhuksen hyvinvointia ja edistävät hänen itsenäistä selviytymistä ja kuntoutumista. Toiminnan vaikutus on havaittavissa mm. siten, että ulkoilemaan lähtijöitä on entistä enemmän. Toiminnan alkuvaiheessa ulkoilemaan lähtemistä välteltiin jonkin verran. Toimintamalli on lisännyt positiivisella tavalla yhteistyötä vanhustyön toimijoiden ja kolmannen sektorin toimijoiden välillä. Toimintamalli on tuonut omalta osaltaan myös yhteistoimintaa paikkakunnan eri järjestöjen välillä yhteisen päämäärän hyväksi. Yhteisvoimin toimimalla saamme aikaan enemmän säännöllistä vaikuttavaa toimintaa iäkkään väestön elämänlaadun parantamiseksi. 7. Lopuksi Yhdistysten jäsenet ulkoiluystävinä ikääntyneille on toimintamalli, joka on erittäin ajankohtainen juuri nyt ja jatkossa todennäköisesti toimintamallin mukaisen toiminnan tarve vain lisääntyy. Toimintamallin tavoitteena on tuottaa iloa ja elämyksiä laitoksissa asuville vanhuksille, poistaa yksinäisyyttä ja tuoda heille tuulahdus laitoksen seinien ulkopuolisesta elämästä. Elämme aikaa, jolloin kuntien voimavarojen niukkuudesta johtuen kaikenlainen vapaaehtoinen toiminta tuo toivottua lisäpanostusta elämänlaadun parantamiseksi niin laitoksissa kuin kotona asuville ikäihmisille. Toimintamalli on selkeästi koordinoitua ja aikataulutettua, jossa jokainen ryhmän jäsen tietää oman osuutensa. Tiedottaminen toimii joustavasti ryhmien yhteyshenkilöiden välityksellä.

6 LIITTEET LIITE 1 YHDISTYKSEN JÄSENET ULKOILUYSTÄVINÄ IKÄÄNTYVILLE Uudenkaupungin Ikäihmistenneuvoston toimintamalli Vuosi Ulkoiluystäviä Ryhmiä Toimintapaikkoja 2010 16 4 2 2011 24 6 3 2012 43 8 3 30.10.13 62 9 3 Vuosi Järjestetyt kurssit Osallistujia Yhteisiä tapaamisia 2010 1 22 1 2011 0 2 2012 1 12 2 2013 0 1 + 1 2014 Kurssi suunnitteilla

7 LIITE 2 VAPAAEHTOISEN ULKOILUYSTÄVÄN TOIMINTAVERKOSTO

8 LIITE 3 YHTEYSTIEDOT Uudenkaupungin Ikäihmistenneuvosto 1.1.2014 lukien Uudenkaupungin vanhusneuvosto puheenjohtaja Anna-Liisa Nuutila 040 723 5600 anna-liisa.nuutila@uusikaupunki.fi sihteeri Pirjo Rakkolainen 02 8451 5489 pirjo.rakkolainen@uusikaupunki.fi