KÄSIKIRJOITTAMINEN Rinna Härkönen / Yle



Samankaltaiset tiedostot
Seija Pylkkö Valkealan lukio

Elävä kuva oppimisympäristönä. Käsikirjoitus

Platinakettu/Kettu Repolainen tehtävät

Kirjakettu/Hopeakettu tehtävät

Perustarinan draaman rakenne muodostuu kolmesta näytöksestä

1. Keksi ja kirjoita, mitä kirjan päähenkilölle kuulee 5 10 vuoden kuluttua.

PIENI KAMPANJAKOULU. Ohjeita onnistuneen kampanjan toteuttamiseen 1 PIENI KAMPANJAKOULU

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

ESIINTYMINEN. Laura Elo Cambiare p

DOKKINO OPETUSMATERIAALI 2016 GIOVANNIN VESIBALETTI. Elokuvan esittely:

Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen. vikaan.

Yllättävän, keskustelun aikana puhkeavan ristiriidan käsittely

LUKUDIPLOMIEN TEHTÄVÄT. Ideoita opettajille

Reilun Pelin työkalupakki: Muutoksen yhteinen käsittely

ELOKUVAKASVATUS SODANKYLÄSSÄ KÄSIKIRJOITTAMINEN. Oppimateriaalit

Sisällöt liikkeelle. Kaisa Mikkola

ELÄVÄÄ KUVAA-PROJEKTI

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI. Alakoulun tehtävät

1) Ymmärrä - ja tule asiantuntijaksi askel askeleelta

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI

MAAILMAN NAPA. Vihkonen on osa Pop In hanketta, joka tekee työtä seksuaalista kaltoinkohtelua vastaan apa_mv_a7.indd

Peikkoarvoitus Taikametsässä

Perustunteita. Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita.

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava

ELOKUVAKASVATUS SODANKYLÄSSÄ

Muuttuva Museo Seminaari 2014 YLEISÖTYÖ JA VAPAAEHTOISTYÖ , Savilahtitalo, Vähäkyrö. Paikallismuseo matkailun kehittäjänä?

Mä ammun teidät kaikki

Kirja-analyysi Nuortenkirjan tulkintatehtävä Anna Alatalo

uudenvuoden kirjoittamishaaste

ELÄMÄN TARINA III VÄLITEHTÄVÄ

ELÄMÄN TARINA III Jyrki Tuulari

Elokuvan käsikirjoi/amisesta. Arto Koskinen

Systemointiosamäärä. Nimi: ********************************************************************************

OPETUSMATERIAALI 2015

Käsikirjoitus Meri Kailanto tutkija TTY Hypermedialaboratorio

PAKKO-OIREIDEN OMAHOITO HARJOITUS: MIELIKUVA-ALTISTUS. Mielikuva-altistus

Voiko hiipiminen olla tanssia? - Esiripun noustessa. Ninni Heiniö ja Pia Puustelli

Näin käytät GROW-kortteja

VIITTOMAKIELI TOMAKIELI P PEL ELAST ASTAA AA!

Luovuus ja työorganisaatio

TERVETULOA VOIMANPESÄÄN. Miian tarina

Märsky Heikki Pajunen Novetos Oy. Luomme menestystarinoita yhdessä

AINA KANNATTAA YRITTÄÄ

Autismiosamäärä. Nimi: ********************************************************************************

TIMO LOUHIKARI: RONDO

Gepa Käpälä Jännittävä valinta

D R A A M A T Y Ö P A J O I S S A O N T I L A A I D E O I L L E J A P E R S O O N I L L E

Valmistautuminen väitöspäivään

Äi 8 tunti 6. Tekstin rakenne, sitaattitekniikka

TOIMINTA PEVA PASSI. nimi:

KÄSIKIRJOITUS TYÖ ENNEN HUVIA. (Lyhytelokuva, draama komedia)

ENNAKKOTEHTÄVÄT / JAKSO A VALMISTAUTUMINEN. Otteita vetäjän ohjeista

Osallisuuden ja kokemuksen prosessointia tehtävän avulla

Papuri.papunet.net. Oma ääni kuuluviin! Näin teet oman radio-ohjelman

Esiintyminen. N-piirin JOVA-koulutus 2010

TEKSTIÄ YLEISÖLLE - tarina viestinnässä

VOIMAUTTAVA VALOKUVA

Lahjoita lukuhetki palvelukonseptin polku kirjastoille

ELOKUVAN JA TELEVISION KOULUTUSOHJELMAN ENNAKKOTEHTÄVÄT KEVÄÄLLÄ 2010 Nuorten koulutus

Lukemisen ja kirjoittamisen kompensoivat apuvälineet. Marja-Sisko Paloneva lukiapuvälineasiantuntija Datero

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Matt. 5: Reino Saarelma

Nuorten aikuisten talouden hallintaan liittyviä huomioita

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

PU:NC Participants United: New Citizens

Eväitä elämään lähiluonnosta hanke Toimintatuokiokortti

Kirjaraportti. Elina Karhu P08D

VANHEMMAN HAASTATTELULOMAKE

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

Ruoan ympärille kokoontuminen on paras tapa lisätä yhteisöllisyyttä

TUTKIMUSMATKA-PALVELUMALLIN KIRJALLISET OHJEET: Slogan: Äärettömyydestä maapallon ytimeen

LASTEN TARINAT TOIMINNAN TUEKSI

Välähdyksiä lasten maailmasta välähdyksiä tulevaisuudesta

Pikatreffit. Pikatreffien kuvaus

John Steinbeck HIIRIÄ JA IHMISIÄ DRAAMATEHTÄVÄT. Heli Alku, Disa Kamula, Virpi Matala

raportti Reetta Peltonen, Pia Lahtinen, Onni Westlund Pesäpuu Ry

Minä luen sinulle. Tietoa ja vinkkejä lukuhetken järjestäjälle

Hyvinkään opisto ja

Tuloksia perkele! Ohjausryhmä projektipäällikön tukena Projektipäivät 2017 Paula Aaltonen

KIELENOPPIJOITA TIEDONHANKINTA KESKIÖSSÄ KUUNTELEMALLA OPPIJA (AUDITIIVINEN) KIELEN KÄYTTÖ, VUOROVAIKUTUS NÄKEMÄLLÄ

MITÄ ON GEMBA-WALK? Janne Metsolahti Työnjohtaja YIT Infra Oy

Keskeneräisten tarujen kirja

oma nimi: luetun kirjan nimi: hyväksytty: pvm. opettajan allekirjoitus:

AV = ALUS- TAVA VARAUS MYYDÄÄN VUOKRATAAN OSTETAAN ANNETAAN NOUTO

Videoista voimaa! Parempia videoita mobiilisti. Jonne Hirvonen.

Kulttuurintutkimuksen koulutusohjelman valintakoe 2009 VALINTAKOETEHTÄVÄT. Koe sisältää neljä vaihtoehtoa:

Ideoita ja tehtäviä Museovierailuun

FcJazzC14 Mentaalisesti vahvana. kesän peleihin. Markku Gardin

ONNE NUIT. Unelmahuone

Kim Polamo Työnohjaukse ks n voi n m voi a Lu L e,,ku inka i t yönohj t aus s autt t a t a t yös t s yös ä s si s. i 1

Väkivaltaa Kokeneet Miehet Miksi mies jää väkivaltaiseen suhteeseen?

lehtipajaan! Oppilaan aineisto

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Yhteiskehittämispäivien ryhmätyöt THL

TUPAKOINTI ENNEN JA NYT

SUOKI TOIMINTA PASSI

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia /

TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN TURVATAIDOT

KIRJOITTAMINEN JA ROOLIPELIT

Transkriptio:

KÄSIKIRJOITTAMINEN Rinna Härkönen / Yle Idea ja rakenne Lähde: Jouko Aaltonen: Käsikirjoittajan työkalupakki (1993, Painatuskeskus Oy)

1. Valitse aihe joka todella kiinnostaa sinua. Päätä teema. Mikä on elokuvan kuningasajatus? (Titanic: Tosirakkaus voittaa) 2. Harjoittele tekemään havaintoja. Tarkkaile, myös itseäsi. Miten ajatus tai tunne ilmenee teon tasolla. Miten asiat ilmenevät? Talvi, helle, rakkaus, viha Kiinnitä huomio yksityiskohtiin. Eläydy, tutustu. Löydä paikkoja, ääniä, ihmistyyppejä jne. 3. Kerro tarina havainnollisesti. Elokuvalla on oma kieli. Päähenkilö on elokuvan kokija ja näkijä. Kuinka teet hänestä sympaattisen, niin että katsojat voivat samastua? Kerro toiminnalla. Mieti mitä voit kertoa valolla, vaatetuksella, äänellä tai kuvauspaikan valinnalla. 4. Ajattele katsojaa. Katsoja on tirkistelijä joka on päässyt seuraamaan oikeita tapahtumia. Pidä hänet kiinnostuneena. Luo ristiriita, synnytä jännite kuinka tarinassa käy! Ole uskottava. Esteiden tulee olla loogisia, vastus tasavahva ja aktiivinen. Laita katsoja päättelemän. Luo sanoma repliikkien tai toiminnan taakse. Katsoja saa tietää enemmän kuin elokuvan henkilöt.

Käsikirjoituksen rakenne Alku Herättää kiinnostus Keskikohta Pitää otteessa Loppu Päästää otteesta, paljastaa lopputulos

Alkusysäys Esittelyjakso Syventäminen Ristiriitojen kärjistyminen Ratkaisu Häivytys

Alkusysäys kestoltaan lyhyt pyrkii herättämään katsojan mielenkiinnon tutustuttaa katsojan elokuvan aiheeseen ja päähenkilöihin

Alkusysäys Esittelyjakso kertoo lisää elokuvan henkilöistä, heidän suhteistaan, tapahtumapaikoista ja aikakaudesta paljastaa viimeistään elokuvan jännitteen synnyttävän ristiriidan esim. joku haluaa jotain, mitä toinen ei halua luovuttaa

Alkusysäys Esittelyjakso Syventäminen lisätietoa henkilöistä vie katsojan syvemmälle henkilöiden maailmaan antaen mahdollisuuden ymmärtää tapahtumia ja muodostaa mielipiteitä henkilöiden teoista ja niiden syistä

Alkusysäys Esittelyjakso Syventäminen Ristiriitojen kärjistyminen alussa esitelty ristiriita kärjistyy ( "hyvä kohtaa pahan") elokuvan pienemmät ristiriidat ja juonenkäänteet johdattelevat tapahtumat huipennukseensa

Alkusysäys Esittelyjakso Syventäminen Ristiriitojen kärjistyminen Ratkaisu kertoo kuinka ristiriita ratkeaa ja elokuva päättyy

Alkusysäys Esittelyjakso Syventäminen Ristiriitojen kärjistyminen Ratkaisu Häivytys kertoo henkilöiden suhtautumisen lopputilanteeseen rauhoittaa tunnelman ja kertoo katsojalle tapahtumien tulleen päätökseensä

12 INT. AMERIKANRAUTA. PÄIVÄ. Isoisä ajaa vanhaa amerikanrautaa pohjanmaalaisen maiseman halki. Antti istuu pelkääjän paikalla, Jussi takana. Antti ja Jussi terottavat puukkojaan. 13 EXT. ROMPPAISEN TILA. PÄIVÄ. Amerikanrauta on pysäköity Romppaisen tilan eteen. Antti ja Jussi katsovat uutta navettaa pihalla. JUSSI Perkeless. ISOISÄ Mä orotan teitä täs. Esim. kässärin muodosta ANTTI Me käyrähän sanomas morijesta. 14 INT. ROMPPAISEN TILA. PÄIVÄ. Antti ja Jussi kävelevät koputtamatta, kyselemättä sisään ja lyövät puukot pöytään pystyyn. Romppainen säikähtää, mutta yrittää olla rauhallinen. Antti ja Jussi istuvat pöydän ääreen. ROMPPAINEN Päivää, päivää. ANTTI Keitäs kaffia. Romppainen alkaa viritellä kahvinkeitintä toimintakuntoon. JUSSI Komia navetta. ROMPPAINEN Joo. Pitkä hiljaisuus. http://elokuvantaju.uiah.fi/oppimateriaali/kasikirjoitus/artikkelit/bardy_hajyt.jsp

13 = kohtauksen nro 13 EXT. ROMPPAISEN TILA. PÄIVÄ. Amerikanrauta on pysäköity Romppaisen tilan eteen. Antti ja Jussi katsovat uutta navettaa pihalla. JUSSI Perkeless. ISOISÄ Mä orotan teitä täs. ANTTI Me käyrähän sanomas morijesta. INT. = SISÄ 14 INT. ROMPPAISEN TILA. PÄIVÄ. Antti ja Jussi kävelevät koputtamatta, kyselemättä sisään ja lyövät puukot pöytään pystyyn. Romppainen säikähtää, mutta yrittää olla rauhallinen. Antti ja Jussi istuvat pöydän ääreen. ROMPPAINEN Päivää, päivää. EXT. = ULKONA. PAIKKA. AIKA ANTTI Keitäs kaffia. Romppainen alkaa viritellä kahvinkeitintä toimintakuntoon.

Apua netissä: www.koulukino.net sivuilla löytyy eri ikäisille suunnattuja elokuvia. Näistä elokuvista myös tietoa analyysiä ja keskustelua varten. Helppoa valmista! http://mediakompassi.yle.fi/4-6-luokkalaiset/ekanelokuvan-abc