MERCURIA TOIMINTAKERTOMUS 2010 2011



Samankaltaiset tiedostot
MERCURIA paikkoja bisnesluokassa. 1 / 08 09

Kaupan lähiesimieskoulutus

MERCURIA Kauppiaitten Kauppaoppilaitos

MERCURIA Kauppiaitten Kauppaoppilaitos.

Kaupan lähiesimieskoulutus

#mercuria_kkol MERCURIA Business College

Logistiikan ja vähittäiskaupan ennakointikamari Rehtori, toimitusjohtaja Tiina Immonen

Tee tulevaisuuden päätös tänään

Kaupan Koulutuksen Kehittämiskeskus on verkosto, johon Kaupan liitto on kutsunut alan toimijoita

SATAEDU Satakunnan ammattiopisto, Satakunnan aikuiskoulutuskeskus

Tee tulevaisuuden päätös tänään

RPKK KoulutustaRjonta 2009

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8.

NUKO Yleiskysely ja sijoittumiskysely 2013

Ammatillinen koulutus

MERCURIA sinulle sopiva

Kaksoistutkinto - merkonomi ja ylioppilas

TIE NÄYTTÖTUTKINTOON

Omnian avoin ammattiopisto Mahdollistaa yksilöllisiä ja joustavia polkuja

MERCURIA

SOSIAALI-, TERVEYS- ja LIIKUNTA-ALAN KOULUTUS TYÖELÄMÄN ARVIOIJILLE. syksy 2015 ja kevät 2016

Koulutuskuntayhtymän hallinnollinen rakenne

Oppilaitosnuorisotyö Tredussa nuoren tukeminen opintojen rinnalla. TPY:n symposium

MERCURIA Kauppiaitten Kauppaoppilaitos.

Oppisopimuskoulutus. Tekemällä oppii

Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet

MERCURIA Kauppiaitten Kauppaoppilaitos

MERCURIA Kauppiaitten Kauppaoppilaitos.

Toteuta tulevaisuutesi Suomen Liikemiesten Kauppaopistossa

AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA

AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA

Oulun seudun ammattiopisto Ammattilukio-opinnot. Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio

Oulun seudun ammattiopisto Ammattilukio-opinnot. Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio

Helmi Liiketalousopisto -kokemuksia liiketalouden perustutkinnosta

Metropolia Ammattikorkeakoulu Liiketalouden ala

OPPILAITOS- NUORISOTYÖ LÄPÄISYN TEHOSTAJANA

KJY:n verkostot Verkostojen puheenjohtajat

Ammatillisen koulutuksen reformi ja kestävä kehitys. Petri Sotarauta

Ammattilukio-opinnot Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio

MERCURIA KAUPPIAITTEN KAUPPAOPPILAITOS MINÄ MERKONOMIOPISKELIJANA

OPPISOPIMUS ESEDU / Oppisopimuspalvelut / AT

AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA ANNETUN LAIN (531/2017) JA ASETUKSEN SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET

MERCURIA TOIMINTAKERTOMUS

E S I K A T S E L U. Taustatiedot. Ohjaaminen, henkilökohtaistaminen ja ilmapiiri. Päättökysely syksy kevät Sukupuoli.

asiakaspalvelun ja myynnin koulutusohjelma

Ammatillinen oppilaitos toimintaympäristönä

Kahden tutkinnon kotiväenilta ti

TOIMINTAKERTOMUS 2016 TURUN OPPISOPIMUSTOIMISTO

AMMATTILUKIOTOIMINTA TORNIOSSA Toisen asteen koulutuksen yhteistyö Torniossa

Teknologiateollisuuden kummiyritystoiminta

OPPISOPIMUSKOULUTUS Kouluttaudu ammattiin työtä tekemällä.

Sporttimerkonomi - koulutus -

#mercuria_kkol MERCURIA Kauppiaitten Kauppaoppilaitos

INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA. Sivistyslautakunta /47

MERCURIA Kauppiaitten Kauppaoppilaitos.

Lähiesimieskoulutus 2012 MERCURIASSA

Tavoitteena on tarjota syksystä 2018 alkaen Omnian ammatillisille opiskelijoille mahdollisuus suorittaa ü ü

Axxell Utbildning Ab. Opiskelu aikuisena

SAVON OPPISOPIMUSKESKUS Savon koulutuskuntayhtymä. Kauppakatu 28 B 3.krs, Kauppakeskus Aapeli (PL 87) Kuopio. tori

Oulun ammattikorkeakoulu LIIKETALOUDEN AMK-TUTKINNOT, KEVÄÄN 2017 YHTEISHAKU

Ammatillisista opinnoista jatko-opintoihin

MERCURIA TOIMINTAKERTOMUS

Ammatillisen koulutuksen reformitiedotus jatkaville opiskelijoille siirtymävaiheessa. Jyväskylän koulutuskuntayhtymä syksy 2017

Tervetuloa työpaikkakouluttajien valmennukseen!

Uusi ammatillisen koulutuksen lainsäädäntö monipuolistaa osaamisen hankkimista. Opetusneuvos Elise Virnes Kuhmo-talo

Tervetuloa Partneripäiville!

ekulkuri Verkko-opetus tukea tarvitsevien oppilaiden apuna

Mitä ja miten ammattiin opiskeleva oppii ja mikä muuttuu uuden lainsäädännön myötä

Mihin meitä viedään? #uusilukio yhteistyötä rakentamassa

Työpaikkaohjaajakoulutus

SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ

Ammatillisten oppilaitosten ja yritysten yhteistyö

Työssäoppiminen (ammattillinen peruskoulutus) ja työpaikkaohjaajan tehtävät. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu

Erityisryhmät henkilökohtaistamisessa

Oulun seudun ammattiopisto Ammattilukio-opinnot

Raamit ja tuki henkilökohtaistamiseen. (työpaja 4) Oulu Ammatillisen koulutuksen reformi kohti uusia toimintatapoja

TOISEN ASTEEN KOULUTUS, LUKIO JA AMMATILLINEN KOULUTUS

Mikä on ammatillinen tutkinto?

Suunnan hakua ja tukea ammatilliseen koulutukseen NUORTEN OHJAAVA KOULUTUS POHJOIS- KARJALAN OPISTO JA AMMATTIOPISTO NIITTYLAHDESSA

Laajennettu työssäoppiminen

Kiinteistöpalvelut- ja turvallisuusalan ennakointikamari

LIIKUNNANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO OPPISOPIMUKSELLA SEUROISSA TYÖSKENTELEVILLE

Koulutusreitit nuorten koulutuksessa. Copyright: Kauppiaitten Kauppaoppilaitos Oy

Lausunto liiketalouden perustutkinnon perusteiden luonnoksesta

Välinehuoltoalan perustutkinto - koulutuskokeilu Turun ammatti-instituutti Aikuiskoulutus Välinehuoltoalan perustutkinto

Lapin ammattiopistossa

MAAHANMUUTTAJIEN AMMATILLINEN KOULUTUS

MERCURIA sinulle sopiva

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto

Valmentaudu tuleviin opintoihin!

Toimipiste 1.vsk 2.vsk 3.vsk 4vsk aikuiset yhteensä. Päätoimiset tuntiopettat. Lukiolähtöiset Peruskoululähtöiset

KÄYTÄNNÖN OSAAJIA. Työelämäyhteistyö liiketalouden koulutusohjelmassa

Oulun seudun ammattiopisto Ammattilukio-opinnot. Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio

Aikuis-keke hanke - Aikuiskoulutuksen kestävän kehityksen sisällöt, menetelmät ja kriteerit

Kesko. Kauppa luo menestystä

Kahden tutkinnon suorittaminen Joensuussa

OPETUSSUUNNITELMAT. Vaasan ammattiopisto

Kiinaa meillä ja muualla Yanzu- ja POP kiinaa -hankkeiden yhteisseminaari

Oulun seudun ammattiopisto Ammattilukio-opinnot. Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio

Tarkempi kuvaus Määrä Ajankohta Rahoitus Muuta Selvitetään ja sovitaan mukaan esim. ennen henkilöstökoulutusta: kullakin kerralla yhteyshenkilöiden

Transkriptio:

MERCURIA TOIMINTAKERTOMUS 2010 2011

MERCURIAn visio 2000+ MERCURIA on haluttu ja arvostettu kaupallisen alan kouluttaja. MERCURIAn toiminta-ajatus MERCURIA tarjoaa korkeatasoisia koulutus-, tutkimus- ja kehittämispalveluita yhteistyössä kotimaisten ja kansainvälisten yritysten ja oppilaitosten kanssa. MERCURIAn arvot toiminnan korkeatasoisuus itsensä kehittäminen ja henkilökohtainen kasvu toiminnan tuloksellisuus

MERCURIA toimintakertomus 2010 2011 Kertomus 103. toimintavuodelta Sisällysluettelo Rehtorin katsaus 2010 2011...5 EILA RINNE IN MEMORIAM...6 MERCURIA Nuorisokoulutus osaajia työelämän tarpeisiin...8 MERCURIA Aikuiskoulutus koulutusta työelämän ehdoilla...10 Kansainvälisyydellä vaihtelua opintosuorituksiin ja haasteita työssäoppimiseen...12 Sosiaalinen media tukee MERCURIAn markkinointia ja viestintää...13 MERCURIAn laatutyö ja palautteet...13 T ja K tarraavat tulevaisuuteen...14 Opiskelijapalvelut...15 Kauppiaitten Kauppaoppilaitoksen Opiskelijayhdistys...17 MERCURIA Alumni -yhdistys...17 Yrityselämän vierailijat piristävät oppilaitoksen arkea...18 Talous ja tulos...20 Henkilöstö...21 Hallinto...23 Director s Summary...24 Mercuria Business College in a nutshell...25 Stipendit lukuvuonna 2010 2011...26 3

Sinikka Sartonen rehtori Rehtorin katsaus 2010 2011 Kauppiaitten Kauppaoppilaitoksen ja Martinlaakson lukion käyttöön rakennetut lisätilat valmistuivat sopivasti juuri ennen uuden lukuvuoden alkua elokuussa 2010. Apulaiskaupunginjohtaja Jukka Peltomäki vihki kauniin laajennusosan juhlallisesti käyttöön ja vihkiäisiin osallistui runsaslukuinen joukko eri sidosryhmien edustajia. Helmi Liiketalousopisto Oy:n (ent. Malmin kauppaoppilaitos Oy) kanssa on edetty aiesopimuksen linjausten mukaisesti. Kummankin osakeyhtiön hallitukset ja talojen johtoryhmät ovat tavanneet useamman kerran kehittämisseminaareissa. Myös henkilöstöillä on ollut yhteistilaisuuksia. Ensisijaisina yhteistyökohteina on ollut aikuiskoulutuksen ja yhteisen koulutustarjonnan kehittäminen sekä yhteinen laatutyö. Useampi työryhmä on perustettu viemään asioita eteenpäin käytönnön tasolla. Hyvin sujuvaa yhteistyötä Martinlaakson lukion kanssa on monipuolistettu opetustarjonnan ja yhteisten kansainvälisten projektien osalta. Martinlaakson lukion yli 40 opiskelijaa on suorittanut business-kursseja ja kiinnostus on lisääntymässä. Kauppaoppilaitoksen opiskelijat taas ovat opiskelleet lukiossa harvinaisia vieraita kieliä ja taito- ja taideaineita. Kummastakin oppilaitoksesta 15 opiskelijaa osallistui yhteiselle opinto- matkalle Madridiin. Tansania-projektia on työstetty lukuvuoden aikana ja Martinlaakson lukion sekä Kauppiatten Kauppaoppilaitoksen opiskelijoita ja opettajia osallistuu leirikouluun ensi syksynä Tansaniassa. Kaksoistutkintomahdollisuutta on tarjottu yhteistyössä Vantaan aikuislukion kanssa yli 17 vuotta. Tänä keväänä liiketalouden perustutkinnon ja ylioppilastutkinnon suorittaa samanaikaisesti yli 20 opiskelijaa, mikä on uusi ennätys. Opiskelijoiden kansainvälistyminen on yksi lukuvuoden ilonaiheista: 41 opiskelijaa suoritti työssäoppimisjakson ulkomailla yhteensä 8 eri maassa. Myös sähköisen kaupan verkkoprojekti yhdessä hollantilaisen partnerin kanssa sekä Vantaan ammattiopisto Varian ja saksalaisen partnerin kanssa yhteistyönä toteutettu joulumarkkina-projekti innosti opiskelijoissa. Aikuiskoulutuksessa valtakunnallinen työnjohtokoulutuskokeilu, jossa koulutetaan kaupan lähiesimiehiä, on otettu lämpimästi vastaan kaupan toimialalla. Kauppiaitten Kauppaoppilaitos onkin saanut varsin hyvät arviot koulutuksen toteuttamisesta. Kaupan esimiesvalmennukseen ja koulutustarjontaan on tulossa jatkossa muitakin mielenkiintoisia koulutustuotteita. Tulevaisuutta tehdään jo tänään. Niinpä koulutuksen suuntaamiseen tarvitaan tietoa ja työvälineitä, kuten määrällistä ja laadullista ennakointia. Kaupan alan osaamistarpeista valmistui jo neljäs valtakunnallinen tutkimus Kauppiaitten Kauppaoppilaitoksen MERCU- RIA Future yksikössä. Kaupan alan vaikuttajat ja oppilaitosten edustajat kokoontuivat maaliskuussa MERCURIAssa pidettyyn Ennakointikamariin keskustelemaan alan tulevaisuudesta ja osaamistarpeista. Jo seitsemännen kerran peräkkäin Kauppiaitten Kauppaoppilaitos Oy sai opetusministeriön tuloksellisuutta ja vaikuttavuutta mittaavassa vertailussa parhaat tuloksellisuuspisteet pääkaupunkiseudun kauppaoppilaitoksista. Tuloksellisuuden perusteella saatua lisärahoitusta on suunnattu erityisopetuksen ja pienryhmätoiminnan kehittämiseen. Hyvät toiminnan tulokset eivät ole sattumaa, vaan lopputulos monipuolisesta yhteistyöstä eri sidosryhmien kanssa. Sydämelliset kiitokset teille kaikille! Sinikka Sartonen rehtori 5

Sinikka Sartonen rehtori EILA RINNE IN MEMORIAM Kauppiaitten Kauppaoppilaitoksen pitkäaikainen rehtori Eila Rinne (1929 2010) on kuollut 81 vuoden iässä. Hän tuli Kauppiaitten Kauppaoppilaitokseen tuntiopettajaksi vuonna 1961. Rehtorina hän toimi 1975 1991, minkä jälkeen jäi eläkkeelle helmikuun lopussa 1991. Suomessa ulkomaankaupan linja, mikä käynnisti oppilaitoksen kansainvälistymiskehityksen. 1980-luvulla oppilaitoksessa oli neljä erikoistumislinjaa: markkinointilinja, laskentatoimen linja, pankkilinja ja ulkomaankaupan linja. Vuonna 1986 käynnistettiin jääkiekkoilijoille suunnattu markkinointilinja. Eila Rinne oli kaupallisen opetuksen määrätietoinen kehittäjä ja edelläkävijä, jolle nykyinen MERCURIA Kauppiaitten Kauppaoppilaitos on syvästi kiitollinen hänen viitoittamastaan suunnasta ja elämäntyöstään oppilaitoksen hyväksi. Kauppiaitten Kauppaoppilaitoksen historiikissa Eila Rinnettä kuvataan seuraavasti (s. 91-): Kauppiaitten Kauppaoppilaitoksen opetukseen Rinne toi ennakkoluulottomasti uusia tuulia. Hän puhui mielellään oppimisen ilosta, tekemällä oppimisesta, itsenäisestä tiedonhausta ja luovuudesta. Hän vierasti luutuneita tapoja, ennen muuta opettajakeskeistä kateederiopetusta. Eila Rinteen toimintafilosofian mukainen pyrkimys oli perehdyttää oppilaat yhteiskuntaja taide-elämään. Hän korosti kulttuurien tuntemuksen tärkeyttä ja tapakasvatuksen vaalimista. Samoin hänestä oli tärkeää edistää opetuksen ja yritysten välistä yhteistyötä. Kauppiaitten Kauppaoppilaitos oli monella tapaa edelläkävijä: 1974 alkoi ensimmäisenä Aikuisosasto perustettiin oppilaitoksen yhteyteen 1990. Paitsi iltaopetuksena tarjottavaa koulutusta, oppilaitoksella oli myös laajamittainen hanke pankkilaisille suunnatusta merkonomin koulutuksesta, jonka työnantaja maksoi. Eila Rinteen aloitteesta Kauppiaitten Kauppaoppilaitoksessa käynnistettiin ammatillisen korkea-asteen opetuksen suunnittelu ja ammattikorkeakoululuvan anominen. Lupa tulikin huhtikuussa 1991 ja ammattikorkeakoulu Mercuria Business School aloitti ensimmäisen lukuvuotensa elokuussa 1992. Eila Rinteen aikana koulu muutti Töölöntullinkadun kiinteistöstä nykyiseen koulurakennukseen marraskuussa 1986. Koulun suunnittelussa on pitkälti toteutettu Eila Rinteen ideoita. Sinikka Sartonen rehtori Kauppiaitten Kauppaoppilaitos 6

7

Ritva Hirvonen koulutusjohtaja MERCURIA Nuorisokoulutus osaajia työelämän tarpeisiin Hei, minkä reitin valitsit? Mitä laukkuja otit mukaan matkalle? Kiva matkustaa bisnesluokassa. Tätä keskustelua ei käydä lentoasemalla vaan maaliskuussa Kauppiaitten Kauppaoppilaitoksessa koulutusreittien valintatilaisuudessa. Ensimmäisen vuosikurssin opiskelijat valitsevat neljästä erilaisesta reitistä sen, mikä parhaiten palvelee heidän työllistymis- ja uratavoitteitaan. Matkalla on mukana asiakaspalvelua ja myyntiä, taloutta ja rahoitusta sekä työssäoppimista Koulutusreittivaihtoehtoina ovat asiakaspalvelun ja myynnin koulutusohjelmassa myymälätyön ja -markkinoinnin reitti, urheilukaupan ja -myynnin reitti sekä tuontija vientikaupan reitti. Lisäksi voidaan valita talous- ja toimistopalvelut -koulutusohjelman talous- ja finanssipainotteinen reitti. Kunkin reitin valinnaislaukut mahdollistavat opiskelijan oman kiinnostuksen ja tavoitteen mukaiset opinnot. Jokaisena opiskeluvuotena osa tutkinnon tavoitteista opitaan työssä ja työssäoppimisen aikana annetaan ammattiosaamisen näyttö. mutta myös seikkailua, sählyä, futista Opiskelijatutorien opastuksen ja perehdytyksen ansiosta uusien opiskelijoiden on helppoa sopeutua opiskeluympäristöönsä. Koulun alkaessa elokuussa järjestettiin ensimmäisen vuoden opiskelijoille ryhmähenkeä vahvistava orientaatiotapahtuma, ja tammikuussa ennen työssäoppimista tiimityön vahvuuksista ja rohkeudesta kertoi tutkimusmatkailija Patrick Degerman. Luokkien liikuntavastaavat järjestivät liikunnanopettajan johdolla riehakkaat sähly- ja futisturnaukset. Terveisiin elämäntapoihin perehdyttiin päihde-ja hyvinvointiluennoilla. Yhdessä tekemällä olemme luoneet oppilaitokseemme iloisen MERCURIA-hengen. ja kaupan päälle valkoinen lakki merkonomi- ja/tai ylioppilaslakki... Vaikka ammatillisen oppilaitoksen opetus on hyvin käytännönläheistä, Kauppiaitten Kauppaoppilaitoksessa kiinnitetään erityistä huomiota myös opiskelijoiden jatko-opintokelpoisuuteen. Entistä suurempi osa opiskelijoistamme tähtää yhdistelmätutkintoon eli aikoo suorittaa kolmessa vuodessa sekä liiketalouden perustutkinnon että ylioppilastutkinnon. Lukuvuonna 2010 2011 meillä oli kaksi luokkaa, jotka suorittivat lukioopintoja kaupallisten opintojen ohessa. Lisäksi yhä useampi valitsee lukiokursseja englannin, ruotsin ja suomen kielessä sekä matematiikassa parantaakseen jatko-opintokelpoisuuttaan. Valmistuvista merkonomeistamme noin kolmannes hakeutuu vuosittain suoraan jatko-opintoihin. 8

Koulutustarjonta 2011 2012 Heidi Rajakko (vas.) ja Karita Johansson (oik.) ovat molemmat MERCURIAn toisen vuoden opiskelijoita. Koulutusohjelmakseen he ovat valinneet talous- ja toimistopalvelut. Tytöt päätyivät opiskelemaan liiketalouden perustutkintoa, koska lukio ei kiinnostanut, eikä heillä toisaalta ollut mietittynä mitään tiettyä ammattia. Liiketalouden perustutkinto tarjoaa tyttöjen mielestä laaja-alaisen koulutuksen. Heidi suorittaa merkonomiopintojen rinnalla lukio-opintoja (kaksoistutkinto) ja siten monipuolistaa omia jatkoopintomahdollisuuksiaan. Halusin lisää haasteita, mutta en halunnut kaikkia lukion mukanaan tuomia reaaliaineita. Täällä lukio-opinnot on hyvin järjestetty. Minun ei tarvitse siirtyä minnekään, vaan lukion opettajat pitävät tunnit täällä MERCURIAssa. Tulevaisuudessa Heidi haluaisi jatkaa opintoja ammattikorkeakoulussa ja ehkä jonain päivänä jopa yliopistossa. Karita puolestaan haluaa mennä töihin opiskelujen jälkeen. Työt pankissa kiinnostavat ja Karita kertookin: Kolmantena vuonna haluaisin mennä pankkiin suorittamaan työssäoppimista. Aiempia työssäoppimispaikkojani ovat olleet vaateketju Dressmann ja laboratoriokoneita ja laitteita valmistava Thermo Fisher Scientific Oy. MERCURIA Nuorisokoulutus Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 120 ov Peruskoulupohjainen: Talous- ja toimistopalvelujen koulutusohjelma talous- ja toimistopalvelujen reitti Asiakaspalvelun ja myynnin koulutusohjelma myymälätyön ja -markkinoinnin reitti urheilukaupan ja -myynnin reitti tuonti- ja vientikaupan reitti Kaksoistutkinto (merkonomi + ylioppilas) Ylioppilaspohjainen: Asiakaspalvelun ja myynnin koulutusohjelma kansainvälisen kaupan reitti Koulutustarjontamme tarkemmin: mercuria.fi 9

Tiina Immonen apulaisrehtori, aikuiskoulutusjohtaja MERCURIA Aikuiskoulutus koulutusta työelämän ehdoilla Uudet tutkinnon perusteet mahdollistavat tutkinnon suorittamisen entistä enemmän työpaikoilla. Tutkinnon suorittaja voi valita laajasta tarjonnasta juuri itsellensä sopivat tutkinnon osat. Pyysimme Liiketalouden tutkintotoimikunnalta järjestämisoikeuksia moniin uusiin osiin, joista tutkinnon suorittaja voi valita itsellensä sopivimmat. Tämä joustavuus on nopeuttanut tutkinnon suorittamisaikoja. MERCURIAn työelämälähtöisyyttä kuvaa hyvin se, että arvioijat ja työpaikkakouluttajat perehdytetään aina työpaikoilla. Ulkopuolisista arvioitsijoista suuri osa on entisiä MERCURIAn opiskelijoita, ja he ovat tehneet ansiokasta työtä käydessään arvioimassa tutkinnon suorittajien tutkintotilaisuuksia. Olemme saaneet heistä kattavan työntekijöitä ja antajia edustavan asiantuntijaverkoston. Olemme kehittäneet tukitoimia erityistä tukea tarvitseville ja oppimisvaikeuksista kärsiville aikuisopiskelijoille. Oppisopimus- ja monimuotokoulutuksessa oleville tutkinnon suorittajille on tarjottu opintoihin ja opiskeluvalmiuksien tehostamiseen opiskeluvalmentajan tukea joko Oppisoppi-nimisessä pienryhmässä tai henkilökohtaisessa tapaamisessa. Oppisoppi on ollut kaikille tutkinnon suorittajille avoinna maanantai- ja tiistai-iltaisin klo 16 18. Siellä tutkinnon suorittajat ovat saaneet yksilöllistä tukea henkilökohtaisten suunnitelmien laatimisessa, yksittäisten opintojaksojen suorittamisessa ja tutkintotilaisuuksiin valmistautumisessa. Lukuvuonna 2010 2011 Oppisopissa on opiskellut 3-4 tutkinnon suorittajaa oppisopimusryhmistä ja kahdeksan opiskelijaa monimuotoryhmistä. Muutama heistä on käynyt Oppisopissa säännöllisesti kahtena iltana viikossa. Tämän lisäksi tutkinnon suorittajilla on ollut mahdollisuus tavata opiskeluvalmentajaa henkilökohtaisesti opiskeluun ja näyttöihin liittyvien ongelmien ratkaisemiseksi tai lukivaikeuksien selvittämiseksi. Opiskeluvalmentaja Sirkku Ohvon Oppisopissa on lämmin ja avulias ilmapiiri, jossa tutkinnon suorittaja saa avun tilapäisiin opiskeluongelmiinsa. MERCURIA tarjoaa lisäbonuksena mahdollisuuden suorittaa tutkinnon ohessa tiimiohjaajakoulutuksen. Näyttötutkintohengen mukaisesti tiimiohjaajakoulutus suoritetaan antamalla tutkintosuoritus omista ryhmänohjaajan taidoista, niin että opiskelija huolehtii tietyn ryhmän tutkinnonsuorittamisen vaiheista. Tiimiohjaajat ovat mukana syksyn uuden ryhmän aloitusiltana ja kertovat omille opiskelijoilleen oppilaitoksesta, opiskelusta, henkilökohtaisen tutkintosuunnitelman laatimisesta ja tutkinnon suorittamisesta. Tiimiohjaaja on erittäin tärkeä tukihenkilö tutkinnon suorittamisen käynnis- 10

tysvaiheessa. Tiimiohjaajatoiminnan kautta karttuu käytännön kokemusta tulevia esimieshaasteita varten. MERCURIAn huima vauhti kansainvälistymisessä ulottuu myös aikuisopiskelijoihimme. Ensimmäiset kaksi näyttötutkinto-opiskelijaamme ovat olleet Espanjassa työssäoppimassa lukuvuonna 2010 2011. Kansainvälisten yrityskontaktien avulla on mahdollista saada myös sellainen työpaikka, jossa Jyrki Suomalainen valmistui tammikuussa 2011 MERCURIAsta merkonomiksi. Hän suoritti liiketalouden perustutkinnon oppisopimuskoulutuksena. Jyrkin silloinen esimies ehdotti mahdollisuutta kouluttautua, ja Jyrki tarttui innolla haasteeseen. Vähän mietitytti aluksi, että näinköhän sitä vielä oppii. Oppiminen ei ollut ongelma. Otin alussa tutkinnon suorittaja voi antaa näytöt, jos oma vakituinen työ ei mahdollista sitä. Vuoden 2010 Aikuismerkonomi -kilpailuun osallistui kolme näyttötutkinnon suorittanutta. MERCURIAn tutkinnonsuorittajat menestyivät kisassa erinomaisesti. Toiselle sijalle tuli Minna Heinikoski ja kolmanneksi Jyrki Suomalainen. Lisäksi Anne Tirronen sai kunniamaininnan. Voiton vei tällä kertaa Länsi-Uudenmaan ammattikoulutuskuntayhtymän (Luksian) edustaja. opiskelut ehkä liiankin vakavasti. Halusin näyttää työnantajalleni, että pystyn ja osaan. Tällä hetkellä Jyrki toimii esimiehenä Itellassa. Hänen vastuullaan on kahden eri painotalon postitusta. Opinnot ovat helpottaneet työntekoa. Olen oppinut hoitamaan asioita paremmin. Perusteet tulevat opinnoista ja ne soveltuvat erinomaisesti käytännön työhöni, kertoo Jyrki. Hän on halunnut kouluttautua pääasiallisesti itseään varten, mutta myös parantaakseen kilpailukykyänsä työmarkkinoilla. Hän suosittelee opiskelua kaikille ja kehottaa suorittamaan opiskelut kunnolla olipa sitten aikuinen tai nuori. Itse hän suunnittelee jatkavansa tradenomiopintojen parissa. Jyrki Suomalainen sijoittui kolmanneksi Vuoden Aikuismerkonomi -kilpailussa. Hyvä sijoittuminen oli iso ja positiivinen yllätys Jyrkille itselleen. Koulutustarjonta 2011 2012 MERCURIA Aikuiskoulutus Tutkinnot: Liiketalouden perustutkinto, merkonomi oppisopimuksella omaehtoisena koulutuksena Myynnin ammattitutkinto Yrittäjän ammattitutkinto Johtamisen erikoisammattitutkinto Koulutukset: Kaupan lähiesimieskoulutus Tiimiohjaajakoulutus Työpaikkaohjaajakoulutus erilaiset räätälöitävät täsmä- ja lyhytkoulutukset Koulutustarjontamme tarkemmin: mercuria.fi 11

Jarno Westerholm kv-koordinaattori Kansainvälisyydellä vaihtelua opintosuorituksiin ja haasteita työssäoppimiseen Kansainvälisyys on oppilaitoksemme monivuotinen painopistealue ja kuluneenakin lukuvuonna sen kehittämiseen on paneuduttu laajalla rintamalla. Olemme tiivistäneet ja laajentaneet yhteistyötä niin työssäoppimispaikkoja tarjoavien yritysten kuin yhteistyöoppilaitostemme kanssa. Potkaisimme vaihto-opiskelijaruletin jälleen käyntiin jo perinteeksi muodostuneella Työssäoppiminen ulkomailla -teemapäivällä. Ulkomailla suoritettujen työssäoppimisjaksojen määrä kasvoi jälleen edellisvuodesta. Kohdemaina jaksoilla olivat Espanja, Alankomaat, Islanti, Kosova, Yhdysvallat, Venäjä. Espanja oli ehdottomasti suosituin kohdemaa, siellä työssäoppimisensa suoritti 27 opiskelijaa. Yhteensä ulkomailla työssäoppimassa oli lukuvuoden 2010 2011 aikana neljäkymmentäyksi opiskelijaamme. Suurin osa heistä oli toisen vuoden opiskelijoita. Kansainvälisiä projekteja Työssäoppimisjaksojen lisäksi opiskelijamme pääsivät ulkomaille erilaisten projektien kautta. MERCURIA, Vantaan ammatti opisto Varia ja saksalainen Friedrich-List-Schule aloittivat Saksan joulumarkkinoihin liittyvän yhteisprojektin joulukuussa 2009. Viimevuotisen markkinointutukimuksen pohjalta, VARIAssa oppilastyönä valmistettua tuoteperhettä, oltiin myymässä joulumarkkinoilla Saksassa, kolmannen vuoden Iberica-opiskelijamme. Projektia ollaan jatkamassa jälleen ensi joulukuussa. Valmistuvat Iberica-opiskelijat (nyk. tuontija vientikaupan reitti) olivat loppusyksystä tutustumassa espanjalaiseen taiteeseen ja kulttuuriin viikon kestäneellä opintomatkalla Madridissa. Matka toteutettiin yhteistyössä Martinlaakson lukion kanssa. Innovatiivinen kansainvälistymisprojektimme NING sai jatkoa tänä vuonna hyvin sujuneen pilotin innoittamana. Hollantilainen Alfa College laajensi projektin koskemaan kahta toimipistettään Alankomaissa ja näin WEB 2.0. työkaluja hyödynnettiin kolmessa koulussa samanaikaisopetuksessa. Projektissahan opiskelijat perustavat sekä jälleenmyynti- että tukkuliikkeen kaikissa mukana olevissa kouluissa. Tuotoksina olivat mm. Internet-sivustot yrityksille, blogit sekä erilaiset markkinoinnilliset printit. Projektissa oli käytössä myös videoneuvottelutekniikkaa. Projekti huipentui opiskelijoiden tapaamiseen Krakovassa maaliskuun alussa. Projektikielenä oli luonnollisesti englanti. Uusia avauksia Tämän vuoden uutena kokeiluna ovat olleet aikuisopiskelijoiden työssäoppimiset ulkomailla. Kokeilun aikana kaksi aikuisopiskelijaa on suorittanut jaksonsa ulkomailla. Opettajavaihdon osalta on jo yksi positiivinen kokemus ja olemme päättäneet jatkaa sitäkin toimintaa. Syyskuussa MERCURIAn ja Martinlaakson lukion vieraina oli Tansaniasta Kilingi Primary ja Secondary Schoolin oppilaita, opettajia sekä rehtorit. He viettivät yhteensä kaksi viikkoa Suomessa. Vierailu liittyi MERCURIAn, Martinlaakson lukion sekä Kasavuoren koulun kummikouluprojektiin. Syksyllä 2011 toteutetaan projektin puitteissa leirikoulumatka Tansaniaan. Itävaltalaisen Berufsschule Braunaun opettajat Sonja Baier and Sylvia Jöch kävivät tutustumassa Kauppiaitten Kauppaoppilaitokseen ja opetukseen maaliskuussa 2011. Liiketalouden opiskelija Adrià Cid Medrano Collegi Badalonèsista Espanjasta oli työssäoppimassa MERCURIAssa neljä viikkoa vuoden 2010 lopussa. Hän viihtyi Suomessa hyvin ja haluaa palata tänne vielä opintojensa loppupuolella. 12

Marko Päivä markkinointi- ja viestintäjohtaja Sosiaalinen media tukee MERCURIAn markkinointia ja viestintää Lukuvuoden alussa otimme uutena viestintäkanavana käyttöömme Facebook-sivuston osoitteessa facebook.com/mercuria.fi. Samalla vaihdoimme web- ja sähköpostiosoitteemme mercuria.fi-loppuisiksi. Nuorisokoulutuksen viestinnässä keskeisintä olivat edelleen esittelykäynnit Vantaan, Nurmijärven, Helsingin sekä Espoon yläkouluissa ja lukioissa. Mukana kiertueella oli markkinointiopiskelijoitamme. Tämän lisäksi vierailimme koulutusmessuilla ja vanhempainilloissa. Opinto-ohjaajille järjestettiin lokakuussa info-ilta. Illan viihdeosuudesta vastasi taikuri ja mentalisti Jari Salminen. Olimme lisäksi mukana opintoohjaajien päivillä Katajanokalla. Avointen ovien päivää vietimme tammikuussa. Kevään yhteishaussa hakijamäärämme kasvoivat, ensisijaisia hakijoitakin oli noin 15 prosenttia edellisvuotta enemmän. Aikuiskoulutuksemme osallistui Työpaikka 2010 messuille Wanhassa Satamassa, AIKEn järjestämään Mahdollisuuksien tori -tapahtumaan Vanhalla Ylioppilastalolla ja Nuorten mahdollisuuksien tori -tapahtumaan Vantaalla. Aikuiskoulutuksen esitteistöä täydennettiin ja yhtenäistettiin. Koko oppilaitosta koskeva yleisesite valmistui toukokuussa sekä suomen- että englanninkielisenä. Henni Timonen laatupäällikkö MERCURIAn laatutyö ja palautteet MERCURIAn laatujärjestelmän perustana on EFQM malli (European Foundation of Quality Management). Sen avulla MERCURIAa ohjataan haluttuun tulevaisuuteen. Tämä tapahtuu yhdistämällä laadun eri näkökulmat jatkuvan parantamisen ja uudistumisen väyliksi. Yhteenveto laadunhallinnan kehittämiseksi hankitusta tiedosta ja sen hyväksikäytöstä kootaan laatuportfolioon. Laatuarviointia mitataan neljällä tulosalueella: asiakas-, henkilöstö-, yhteiskunta- ja suorituskykytuloksissa. Oppilaitoksen hallitus määrittää vuosittaiset tavoitetasot. Laatua arvioidaan jatkuvasti MERCURIAn vuosikellon mukaisesti. Vuonna 2010 MERCURIA pääsi tavoitteisiinsa lähes kaikilla arvioinnin osa-alueilla. MERCURIA oli jälleen suosittu hakukohde. Hakumotiiveja kysyttäessä MERCURIAn hyvä maine nousi tärkeimmäksi kriteeriksi. Opiskelijat ovat tyytyväisiä oppilaitokseensa. Vuonna 2010 valmistuneet antoivat MERCURIAn kokonaistoiminnasta arvosanan 4,3 (asteikolla 1 5) ja valmistuneista 96 % voisi suositella Kauppiaitten Kauppaoppilaitosta opiskelupaikkana hyvälle ystävälleen. MERCURIAssa keskityttiin voimakkaasti opiskelijoiden ulkomaanopintoihin. Tavoite lähes tuplaantui, kun ulkomailla suoritettiin kaiken kaikkiaan 344 opintoviikkoa. MERCURIAa pidetään hyvänä työpaikkana, sillä henkilöstö antoi oppilaitokselle työpaikkana arvosanan 4,3 (asteikolla 1 5). Ylläpitäjä antoi toiminnan tuloksista eli kokonaisonnistumisesta arvosanaksi täyden 5 (asteikolla 1 5). 13

Kirsti Jokiranta tutkimus- ja kehitysjohtaja T ja K tarraavat tulevaisuuteen Future Retail Kauppiaitten Kauppaoppilaitoksen tutkimusja kehitysyksikkö MERCURIA Future toteuttaa tulevaisuuden osaamista palvelevia tutkimus- ja kehityshankkeita ja toimii Kaupan Koulutuksen Kehittämiskeskuksen johtajana. MERCURIA Future tutkii ja kehittää kaupan toimialan osaamista, ideoi ja toteuttaa oppilaitoksen sisäisiä kehitysprojekteja sekä ohjaa sen laatutyötä.. Kaupan Koulutuksen Kehittämiskeskus on toiminut viisi vuotta, ja sen verkosto on kasvanut ja kehittynyt. Verkosto viritettiin Kaupan liiton aloitteesta ja siihen koottiin alan parhaat toimijat. Haasteena on kehittää kaupan alan osaamista sekä vetovoimaa ja saada kaupan alalle sitoutunutta ja ammattitaitoista työvoimaa nyt ja tulevaisuudessa. Kehittämiskeskuksen verkostossa on tällä hetkellä yli 60 kaupan alan toimijaa sekä oppilaitoksia, yrityksiä ja muita yhteisöjä. Kehittämiskeskuksella on tärkeä tehtävä vahvistaa kaupan alan osaamista tulevaisuudessa. Verkosto kokoontuu kaksi kertaa vuodessa verkostopäiville, ja eri kehittämishankkeita viedään eteenpäin kehittämisklustereissa. Lukuvuoden 2010-2011 aikana on teemana ollut tulevaisuuden kauppa. Syksyn verkostopäiviä vietettiin Kauppa 2050 tunnelmissa, ja niihin antoivat panoksensa myös opiskelijat osallistumalla teeman mukaiseen kirjoituskilpailuun. Keväällä 2011 tehtiin uusi avaus toteuttamalla verkostoseminaari yhteistyössä Helsingin seudun kauppakamarin Ennakointikamarin kanssa. Kehittämiskeskus sai lukuvuoden aikana Vähittäiskaupan am- mattikasvatussäätiöltä merkittävän apurahan kaupan henkilöstön koulutuksen kehittämiseen. Säätiö on tukenut aikaisemminkin kehittämiskeskuksen toimintaa. Myös MERCURIAn koko henkilöstöä koskeva Taitoa työelämästä- kehittämishanke käynnistettiin syksyllä 2010 tulevaisuuden kaupan osaamistarpeita ajatellen. Hankkeen yhteydessä jokainen mercurialainen etsii oman reittinsä kartuttaakseen työelämäosaamistaan etenkin kaupan alalla. Ennakoinnilla eteenpäin Kaupan osaamistarpeet reagoivat nopeasti toimintaympäristön muutoksiin. MERCURIA Future on julkaissut jo neljä kaupan alan osaamistarpeiden ennakointitutkimusta, jotka kaikki on toteutettu yhteistyössä Opetushallituksen ja kaupan toimijoiden kanssa. Osaamistarpeiden ennakoinnin tuoteperheen neljäs jäsen Kaupannäkijät 2015 -tutkimus valmistui vuoden 2010 lopussa. Tämä ennakointihanke keskittyi erikoiskaupan esimiesja johtotason lähitulevaisuuden osaamistarpeisiin. Uusi osaamistarpeiden synteesiarviointi on tekeillä, ja se valmistuu vuoden 2011 aikana. Kaikkien MERCURIA Futuren julkaisemien tutkimusten loppuraportit ja tiivistelmäesitykset ovat nähtävissä osoitteessa www.kaupankoulutuksenkehittamiskeskus.fi. Lähiesimiehet lentoon MERCURIA Future käynnisti vuoden 2009 alkupuolella työnjohtokoulutuskokeilun, jota se kehittää edelleen. Vähittäiskauppaa varten räätälöity lähiesimieskoulutus on mahdollistanut kaupalle tarvittavan osaamisen ja vaihtoehtoisten urapolkujen tarjoamisen sekä parantanut kaupan alan vetovoimaa. Kaupan lähiesimieskoulutus on osa opetusministeriön työnjohtokoulutuskokeilua, joka kaupan alalla on laajuudeltaan 40 opintoviikkoa. Lopullinen opintojen kesto määräytyy opiskelijan henkilökohtaisen osaamistaustan mukaan. Osaamistavoitteet asemoituvat kaupan myyjätason ja Kaupan esimiehen erikoisammattitutkintotason välimaastoon. Kokeilun yhteydessä arvioidaankin, olisiko koulutuksesta osaksi olemassa olevaa tutkintoa tai jopa lähiesimiehen ammattitutkinnoksi. MERCURIAn lähiesimieskoulutus on kehitetty yhteistyössä kaupan yhteistyökumppaneiden ja Haaga-Helia ammattikorkeakoulun kanssa. Kaupan alan koulutuskokeilun ensimmäiset 20 kaupan lähiesimiestä valmistuivat MERCURIAsta joulukuussa 2010. Kokeilu on herättänyt runsaasti kiinnostusta. Uudessa 2010 aloittaneessa ryhmässä on noin 30 opiskelijaa ja uudessa syksyn 2011 ryhmässä peräti 60 opiskelijaa. 14

Opiskelijapalvelut Opiskelijahallinto MERCURIAn opiskelijahallinnon väki palvelee niin aikuis- kuin nuoriso-opiskelijoita erityyppisissä tarpeissa. Opiskelija pääsee myös itse seuraamaan opintosuoritustensa kertymistä web-pohjaisella WinhaWille-ohjelmalla. MERCURIAn aikuisopiskelijoita palvelevat koulutussihteeri Maarit Hirvasvuopio ja opintosihteeri Kaisa Markkanen. Kauppiaitten Kauppaoppilaitoksen nuoriso-opiskelijoiden apuna ovat opintosihteeri Kirsi Rannisto sekä koulutussuunnittelija Johanna Sysimetsä. Opinto-ohjaus Opiskelijoiden tukena opintojen suunnittelussa ja aikatauluttamisessa ovat MERCU- RIAn opinto-ohjaajat Leila Polojärvi sekä Eeva Veiste. Opinto-ohjaajien lisäksi jokaisella luokalla on oma ryhmänohjaajansa, joka huolehtii oman ryhmänsä opiskelijoiden käytännön asioiden sujumisesta. Kirjasto MERCURIA-talon kirjasto palvelee sekä Kauppiaitten Kauppaoppilaitoksen että Martinlaakson lukion opiskelijoita ja henkilöstöä. Kirjastossa on lainattavissa myös kurssikirjoja. Kirjastossa ja IT-lukusalissa on lisäksi useita tietokoneita käytettävissä esimerkiksi opin näytetyön tekemiseen. Kirjastonhoitajana toimii Seija Huttunen. Työ- ja urapalvelut MERCURIA Työ- ja urapalvelut toimii yhteistyössä yritysten kanssa ja välittää niille osaavaa työvoimaa työssäoppijoiksi tai työntekijöiksi. Työ- ja uraohjaaja Marja Saarinen auttaa sekä Kauppiaitten Kauppaoppilaitoksessa opiskelevia että sieltä valmistuneita. Häneltä saa neuvoja hakemuksen ja CV:n laadintaan sekä ohjeita työhaastattelutilanteisiin ja oman uran suunnitteluun. Lisäksi yritysten edustajat etsivät työntekijöitä palvelumme kautta Lukuvuonna 2010 2011 markkinoinnin ja myynnin työtehtäviä tarjosivat esimerkiksi tapahtumamarkkinointiin keskittynyt Management Events, messuasiantuntijaorganisaatio Expo Expert, matkailuautolomien tuottaja Touring Cars Oy, digitaalisten toimistoratkaisujen ja palveluiden toimittaja Ricoh Finland sekä mediatoimisto Ainoa Helsinki Oy. Palkanlaskijoista, reskontranhoitajista, kirjanpitäjistä ja taloushallinnon assistenteista tuntui olevan pulaa monessa yrityksessä. Erilaisia taloushallinnon tehtäviä tarjosivat mm. Diamond Power Oy, Tasekonttori, NCC Rakennus Oy, ISS Palvelut ja Barona. Työ- ja urapalvelun kautta haetaan osaajia erityisesti toimistotyöhön. Keskuskauppakamari on jo vuosia ottanut työssäoppijoita Kauppiaitten Kauppaoppilaitoksesta ja tarjonnut heille monipuolisia toimistotöitä. Myös digitaalinen mainostoimisto Activeark ja kenttämarkkinointiyritys Redian Solutions etsivät harjoittelijoita toimistoassistentin tehtäviin. Nordea Pankki on yksi merkittävimpiä kontaktejamme. Sen konttoreihin otetaan vuosittain useita opiskelijoitamme hyvin palkattuun harjoitteluun.liiketalouden perustutkinnon katsotaan sopivan erinomaisesti pankin palveluneuvojan pohjakoulutukseksi. Terveydenhoito ja kuraattoripalvelut Terveydenhoitaja on tavattavissa Kauppiaitten Kauppaoppilaitoksessa päivittäin joten opiskelijat voivat tulla vastaanotolle aina, kun he haluavat puhua terveydenhuollon ammattilaisen kanssa. Tarvittaessa terveydenhoitaja ohjaa opiskelijan lääkärin, psykiatrisen sairaanhoitajan tai muun asiantuntijan palvelun piiriin. Terveydenhoitaja on yhteyshenkilö kaupungin sosiaali- ja terveyspalveluihin.terveydenhoitajina toimivat Minna Leutonen sekä Satu Pohl. Psykiatrisen sairaanhoitajan / kuraattorin vastaanotto on avoinna joka päivä. Palvelu on tarkoitettu sekä nuorille että aikuisille. 15

Psykiatrinen sairaanhoitaja tarjoaa opiskelijoille vastaanotollaan tukea, terapeuttista hoitoa sekä ohjausta. Toimintaperiaatteina ovat luottamuksellisuus, kokonaisvaltaisuus, yksilöllisyys sekä vapaaehtoisuus. Opiskelija voidaan tarvittaessa ohjata Vantaan lääkärikeskukseen erikoislääkärin vastaanotolle. Käynti Vantaan lääkärikeskuksessa on kauppaoppilaitoksen opiskelijalle maksuton. MERCURIAn kuraattorina toimii psykiatrinen sairaanhoitaja Tuija Merivirta. Erityis- ja pienryhmäopetus Kauppiaitten Kauppaoppilaitoksessa erityisopetuksen tavoitteena on antaa jokaiselle opiskelijalle sellainen kaupan ja hallinnon alan ammattitaito, että hän työllistyy koulutustaan vastaaviin tehtäviin. Erityisopiskelijan opinnot suunnitellaan opiskelijan ja moniammatillisen opiskelijahuoltoryhmän kanssa yhteistyössä ottaen huomioon opiskelijan erityistarpeet ja erityisosaamisen. Erityisopetuksen tarve ja muoto määritellään jokaiselle opiskelijalle erikseen. Tuen tarpeen määrittelyssä auttavat kaikille aloittaville opiskelijoille tehtävät lukiseulat ja alkukartoitukset. Erityisopetus on MERCURIAssa järjestetty joko koko- tai osa-aikaisena erityisopetuksena tai normaaliin luokkaan integroituna opetuksena. Erityisopetuksen järjestämisestä ja opetukseen liittyvistä tukitoimista vastaa opiskelijahuoltoryhmä. Pienryhmä toimii koulussamme joka päivä. Pienryhmäopetusta tukevat tekniset ja sähköiset apuvälineet (älytaulu, Fronter, erilaiset virtuaaliset oppimisohjelmat jne.) Pienryhmäopiskelijat suorittavat opintoja omassa tahdissaan, joten kokoaikainen pienryhmäopetus on sekin suurimmaksi osaksi yksilöopetusta. Osa-aikaisesti pienryhmässä opiskellaan pääsääntöisesti äidinkieltä, vieraita kieliä ja matematiikkaa. Pienryhmässä voi suorittaa myös rästiin jääneitä tehtäviä tai kokeita sekä saada tukiopetusta. Kauppiaitten Kauppaoppilaitoksen erityisopetuksesta vastaavat erityisopettajat Marisa Köngäs sekä Sirkku Ohvo. Heidän lisäkseen erityisohjausta tarjoavat myös MERCURIAn aineenopettajat. IT-palvelut Kauppiaitten Kauppaoppilaitoksen IT-tiimi huolehtii niin opiskelijoiden kuin henkilöstönkin koneiden ja laitteiden sekä ohjelmistojen toimivuudesta. Tietokoneita on opiskelijoiden käytössä noin neljäsataa. Osa koneista on opiskelijoiden vapaassa käytössä, mutta suurin osa niistä sijaitsee atk-luokissa. Perusohjelmistoihin kuuluvat Microsoft Office -ohjelmien lisäksi erilaiset taloushallinnon sekä asiakaspalvelun ja myynnin opetusta tukevat ohjelmat. Kaikki koneet päivitetään vuosittain. Nopean tiedonhaun varmistaa 100 Mbit/s:n Internet-yhteys. Jokainen opetusluokka on varustettu dataprojektorilla ja osassa luokista on käytössä oppimista tukevat älytaulut. IT-tiimin muodostavat atk-suunnittelija Kari Aaltonen, atkasiantuntija Petri Viinikainen, media- ja avasiantuntija Ville Lindfors sekä atk-tukihenkilö Pauli Hautakoski. MERCURIAn IT-palveluista vastaa laskentapäällikkö Jussi Kurki. Ravintolapalvelut Kauppiaitten Kauppaoppilaitoksen sekä Martinlaakson lukion ravintola- ja kahvilapalveluista huolehtii Amican ylläpitämä ravintola Traderia. Päivittäin maukkaan, nuoriso-opiskelijoille maksuttoman lounaan käy nauttimassa keskimäärin 700 opiskelijaa ja oppilaitosten henkilöstöön kuuluvaa. Traderian kahvila on mukava kohtaamis- ja virkistäytymispaikka opiskelun lomassa, tarjolla on virvokkeita sekä suolaista ja makeaa purtavaa moneen makuun. Ravintola palvelee myös iltaopiskelijoita. Traderiaa luotsaa ravintolaesimies Arja Karlsson. Liikuntapalvelut Kauppiaitten Kauppaoppilaitoksella on oma liikuntasali, joka on jaettavissa väliseinällä kahteen osaan. Opiskelijoiden käytössä on lisäksi juuri remontoitu kuntosali laitteineen. Liikuntatunneilla käydään myös mm. uimassa Martinlaakson uimahallissa, pelaamassa jääkiekkoa Myyrmäen jäähallissa ja salibandya Energia Areenalla. Liikunnan opetuksesta vastaa liikunnanopettaja Päivi Ryynänen. 16

Elisa Fjäder opiskelijayhdistyksen puheenjohtaja, toimintakausi 2011 Kauppiaitten Kauppaoppilaitoksen opiskelijayhdistys MERCURIA Kauppiaitten Kauppaoppilaitoksen opiskelijayhdistyksen tavoitteena on järjestää opiskelijoille erilaisia opiskelua tukevia tapahtumia ja toimintoja. Toimintakautena 2010 yhdistyksen puheenjohtajana on toiminut Anna Riivari (3D) ja varapuheenjohtajana Miia Lahtinen (3A1). Toimintakautena 2011 puheenjohtajana on toiminut Elisa Fjäder (2MMB) ja varapuheenjohtajana Roosa Eloranta (1A). koneineen ja verkkoyhteyksineen. Syksyn 2011 aikana on tarkoitus järjestää sekä kauppaoppilaitoksen että lukion opiskelijoiden yhteinen tapahtuma. Näin kummankin oppilaitoksen opiskelijat tutustuvat entistä paremmin toisiinsa. Marja Saarinen alumnikoordinaattori MERCURIA Alumni -yhdistys MERCURIA Alumni -yhdistyksen tavoitteena on ylläpitää ja kehittää Kauppiaitten Kauppaoppilaitoksesta ja Mercuria Business Schoolista (amk) valmistuneiden suhteita toisiinsa ja entiseen oppilaitokseensa. Yhdistys edistää yhteistyötä oppilaitoksen ja elinkeinoelämän välillä ja tekee merkonomi- ja tradenomitutkintoa tunnetuiksi liike-elämässä. Yhdistyksen toiminta jatkui vilkkaana lukuvuonna 2010 2011. Marraskuussa 2010 yhdistys järjesti jäsenilleen viikonloppumatkan Budapestiin Unkariin. Aurinkoinen sää kruunasi matkamme ja tarjosi meille Budan ja Pestin kauneimmillaan. Ihastelimme luonnonkauniita puistoja, upeita rakennuksia ja ylellisiä kylpylöitä. Helmikuussa 2011 yhdistyksen hallitus kokoontui suunnittelemaan vuosikokousta sekä yhteisiä tapahtumia tulevaksi kevääksi ja syksyksi. Kesän alussa tehdään laivamatka Helsingin edustalla, ja syksyn päätteeksi pi- MERCURIAn opiskelijayhdistyksen ja Martinlaakson lukion oppilaskunnan yhteistyötä syvennetttiin lukuvuoden aikana. Toimintaa varten kalustettiin yhteinen toimitila tietodetään pikkujoulut. Yhdistyksen vuosikokous pidettiin 28. huhtikuuta 2011. Alumniyhdistyksen hallitus lukuvuonna 2010 2011: Tuomas Jääskeläinen, puheenjohtaja Sami Sinisalo, jäsen ja rahastonhoitaja Outi Känkänen, jäsen Harri Lehtomäki, jäsen Niina Moilanen, jäsen Kirsi Oras, jäsen Jani Pulkkinen, jäsen Marja Saarinen, jäsen Jussi Sivunen, varajäsen Aki-Pekka Suoranta, varajäsen Tilintarkastajat: Tommi Rehn ja Tiina Torvinen Alumnikoordinaattorina toimii suomen kielen ja viestinnän lehtori, uraohjaaja Marja Saarinen. Kaikki oppilaitoksesta valmistuneet ja oppilaitoksessa työskentelevät ja työskennelleet ovat tervetulleita mukaan toimintaan. Yhdistykseen voi liittyä MERCURIAn wwwsivuston kautta (mercuria.fi ->Opiskelijapalvelut -> Alumni). 17

Marja Saarinen ja Marko Päivä Yrityselämän vierailijat piristävät oppilaitoksen arkea Kauppiaitten Kauppaoppilaitos on tehnyt jo useita vuosia yhteistyötä eri alojen asiantuntijoiden kanssa. Liike-elämässä toimivat asiantuntijat ja käytännön tekijät tarjoavat opiskelijoille tilaisuuden tutustua useisiin toimialoihin ja yrityksiin sekä niiden tarjoamiin työtehtäviin. Lisääntyneen työssäoppimisen sekä ammattiosaamisen näyttöjen myötä merkonomiopiskelijoiden on tärkeää luoda toimivat yrityskontaktit työelämään jo opiskelun aikana. Vierailijoita käy erityisen paljon työ- ja urasuunnittelukursseilla sekä työssäoppimisen lämmittelyviikoilla. Jotkut käyvät MERCU- RIAssa vuosittain, joinain vuosina jopa useita kertoja. Osa vieraistamme on MERCU- RIAsta valmistuneita, hyvin liike-elämään sijoittuneita merkonomeja tai tradenomeja. Ensimmäisen vuoden opiskelijat saatteli tammikuun työssäoppimisjaksolleen tutkimusmatkailija Patrick Pata Degerman. Pata kertoi kuvin ja sanoin huikeista retkistään maailman kylmimpiin paikkoihin, mutta muistutti samalla opiskelijoita rohkean toiminnan ja yhteispelin merkityksestä työtehtävissä ja elämässä yleensäkin. Työ- ja urasuunnittelukurssilla vieraili lukuvuonna 2010 2011 useita yritysten edustajia ja entisiä mercurialaisia. Kati Suvanto, yrittäjä ja MERCURIAn merkonomi vuosimallia 93, kertoi markkinoinnin ja myynnin merkonomiopiskelijoille värikkäästä työurastaan. Hän osoitti esimerkillään, että merkonomitutkinnolla voi edetä työelämässä vaativiinkin johtotehtäviin, kunhan asennetta ja ahkeruutta riittää. Kati Suvanto on toiminut mm. Nokialla brändimanagerina. Samaa kannustavaa viestiä välitti myös 90-luvulla valmistunut MERCURIAn merkonomi Tiina Rytkönen, joka on valmistumisensa jälkeen työskennelyt assistenttina, esimiehenä ja yrittäjänä. Asiantuntija Susanna Kärki Opetushallituksesta kävi kertomassa merkonomiopiskelijoille europassista. Kärki korosti europassin olevan hyödyllinen väline osaajalle, joka etsii Euroopasta koulutus- tai työmahdollisuuksia. Henkilöstöpalvelualan yritykset etsivät näinä aikoina kovasti työntekijöitä listoilleen. Niiden kautta voi työllistyä määräaikaisiin työsuhteisiin tai päästä tekemään lyhyitä projekteja tai sijaisuuksia erilaisiin yrityksiin. Näistä mahdollisuuksista kävi kertomassa valmistuville opiskelijoille rekrytointikonsultti Tuija Tenhunen Baronalta. Liikuntakeskus Elixian personal trainer Kira Paananen kävi tapaamassa toisen vuoden urheilukaupan ja myynnin opiskelijoita. Hän luennoi ryhmälle palvelun myynnistä sekä asiakaspalvelusta personal trainerin näkökulmasta. Asiakasvastuullinen johtaja Anne-Maarit Isoaho kävi tapaamassa valmistuvia taloushallinnon merkonomiopiskelijoita. Hänen aiheenaan olivat yrityslainaneuvottelut. Taloushallinnon merkonomiopiskelijat tekivät myös kaksi yritysvierailua Martelaan ja Stockmann Beautyyn, joissa heille esiteltiin yritystä ja kerrottiin sen markkinoinnista ja taloushallinnon hoidosta. Toisen vuoden merkonomiopiskelijat opiskelevat yrittäjyyttä hotellipelin avulla. Näin ollen heidän tulee olla hyvin perillä hotellien toiminnasta. Niinpä Hotelli Bonus Innin toimitusjohtaja Hannele Fagerström tuli tapaamaan opiskelijoita ja toi terveiset todellises- 18

ta hotellibisneksestä. Hän kertoi opiskelijoille mielenkiintoisesti hotelliyrityksen haasteista ja menestymismahdollisuuksista. Noin kolmasosa valmistuvista merkonomeista jatkaa opintojaan tavallisimmin ammattitai tiedekorkeakoulussa. Lappeenrannan teknillisen korkeakoulun opiskelijatutorit tulivat tapaamaan valmistuvia merkonomejamme ja kertoivat heille mahdollisuudesta opiskella kauppatieteiden maistereiksi tai diplomiinsinööreiksi. Kaupan lähiesimieskoulutus on erityisen työelämälähtöistä, minkä vuoksi ryhmissä vierailee runsaasti yrityselämän asiantuntijoita. Lukuvuoden 2010 2011 aikana lähiesimieskoulutettavia valmensivat seuraavat henkilöt: tutkimusjohtaja Tommi Kinnunen, Deep Lead - Syväjohtaminen Oy; riskienhallintapäällikkö Marke Aalto, Kesko Oy; toimitusjohtaja Ahti Saari, Wiltrain Consulting Oy; asiantuntija Mervi Angerma-Niittylä, Kaupan liitto; varatoimistusjohtaja Heikki Ropponen, Kaupan liitto; nostemestari Heikki Peltola, Nostetuotanto Oy; konsultti Minna Saarteinen, Mercuri International Oy ja johtaja Seppo Roponen, TNS Gallup Oy. Yritysvierailut ovat opiskelijoista hyödyllisiä ja kiinnostavia. On mukavaa päästä välillä pois kouluympäristöstä ja nähdä, miten yritykset toimivat. Asiakaspalvelun ja myynnin koulutusohjelmassa toista vuotta opiskelevat vierailivat syksyllä kauppakeskus Sellossa Espoossa. Sellon kauppakeskusjohtaja Marjo Kankaanranta kävi MERCURIAssa vierailua edeltäneenä päivänä kertomassa Sellon toiminnasta. Seuraavana päivänä opiskelijat kiertelivät Sellon eri liikkeissä tutustuen erilaisiin yrityskonsepteihin. Alkuvuodesta osa toisen vuoden merkonomiopiskelijoista vieraili kolmessa eri hankintayhtiössä. Opiskelijoiden oli mahdollista valita kiinnostuksensa mukaan tutustuminen Hobby Hallin käyttötavaroiden, Inexin käyttötavaroiden tai Ruokakeskon päivittäistavaroiden logistiikkaan. Vierailujen isäntinä toimivat Elina Häme (Hobby Hall), Alpo Kemppainen (Ruokakesko) ja Juha Dahlman sekä Teemu Mällinen (Inex). Kolmannen vuoden taloushallinnon koulutusohjelman opiskelijat kävivät syksyllä tutustumassa Vuosaaren satamaan ja sen tarjoamiin palveluihin. Vierailua isännöi Vuosaaren sataman markkinointipäällikkö Antti Saarinen. Kansainvälisen kaupan ja kv-markkinoinnin opintojaksoilla kävi luennoimasssa Reilun kaupan tuotteista Eettisen kaupan puolesta ry:n Reetta Partanen, Anni Välikangas, Aarne Salmela sekä Pamela Arslin. Kaisa-Leena Juvonen Kirkon Ulkomaanavusta kävi kertomassa kehitysaputyöstään Pakistanin tulvaalueilla. Tulliasioita valotti Tullin koulutuskeskuksen tulliylitarkastaja Kirsi Azaize. Toukokuussa kertoi toisen ja kolmannen vuosikurssin opiskelijoille Sampo Pankin toiminnasta rahoituspäällikkö Heli Pieninkeroinen. Asuntokaupan maailmaa avasi kiinteistövälittäjä Esa-Pekka Pennanen. 19

Jussi Kurki laskentapäällikkö Talous ja tulos Vuosi 2010 oli merkittävä vuosi talouden näkökulmasta. Elokuussa käyttöön otettu laajennusosa näkyy myös yhtiön taloudellista asemaa kuvaavissa tunnusluvuissa. Investoinnin hankintameno on aktivoitu taseeseen ja sen myötä poistorasite on kasvanut. Poistojen ja kiinteistökulujen kasvu sekä rahoitustuottojen väheneminen ovat osaltaan heikentäneet yhtiön kannattavuutta. Kaiken kaikkiaan laajennushanke onnistui kuitenkin hyvin. Kustannukset pysyivät suunnitelluissa raameissa ja lopputulos on saanut hyvää palautetta. MERCURIA ja Martinlaakson lukio voivat nyt toimia täysipainoisesti saman katon alla. Yhtiön taloudellista asemaa ja tulosta kuvaavat tunnusluvut: 2010 2009 2008 Liikevaihto (1 000 ) 5 619 5 405 4 943 Liikevoitto (1 000 ) 397 678 667 Tulos (1 000 ) 425 962 908 Liikevoitto liikevaihdosta (%) 7,1 12,5 13,5 Tulos liikevaihdosta (%) 7,6 17,8 18,4 Oman pääoman tuotto (%) 3,3 7,6 6,5 Omavaraisuusaste (%) 94,3 91,4 95,9 Yhtiön tulos näyttää 424.514,62 euroa voittoa. Opiskelijamäärien perusteella saatavat valtionosuudet määrittelevät edelleen pääosan tulovirroista: noin 5,6 miljoonan euron liikevaihdosta 87,1 % tulee valtionosuusrahoituksena. Vuokratulot ja aikuiskoulutuksen myyntitulot kattavat käytännössä loput liikevaihdosta. Opiskelijamäärä 2009 2010 MERCURIAn tulorahoituksen jakauma 2010 2009 (1 000 ) % (1 000 ) % 1. Valtio ja kunnat 4 897 84,1 4 626 80,0 2. Maksullinen palvelutoiminta 215 3,7 342 5,9 3. Valtion erityismäärärahat 20 0,3 20 0,3 4. Rahoitustuotot ja -kulut 29 0,5 284 4,9 5. Muut tulot 663 11,4 507 8,8 YHTEENSÄ 5 824 100,0 5 779 100,0 Nuorisokoulutus Aikuiskoulutus 5 000 4 000 2010 2009 3 000 Opiskelijamäärät vuosina 2009 2007 2010 2009 2008 Nuorisokoulutus 473,3 470,3 448,2 Aikuiskoulutus 313,6 331,5 382,1 YHTEENSÄ 786,9 801,8 830,3 2 000 1 000 1 2 3 4 5 20