KIRJA SUOMESSA Tekijöistä lukijaan - kirja-alan tukitoimet ja kehittäminen

Doris Stockmann Niklas Bengtsson Yrjö Repo KIRJA SUOMESSA Tekijöistä lukijaan - kirja-alan tukitoimet ja kehittäminen

JOHDANTO Toimeksianto Opetusministeriö kutsui 31.3.1999 kauppatieteiden maisteri Doris Stockmannin, sekä hänen avustajikseen filosofian maisteri Niklas Bengtssonin ja markkinoinnin suunnittelija Yrjö Revon, laatimaan selvityksen kirja-alan nykytilasta ja tekemään ehdotukset kirjan aseman vahvistamiseksi tarvittavista toimenpiteistä. Selvitys liittyi osana opetusministeriön 1.9.1998 asettaman Tietoyhteiskunnan lukutaidot -työryhmän työskentelyyn. Selvitysmies jätti raporttinsa työryhmälle 30.9.1999 ja lopullisen käsikirjoituksen opetusministeriölle 23.12.1999. Selvitysmiehen tehtävänä oli kartoittaa kirjan julkaisu- ja jakelujärjestelmät Suomessa sekä julkisen ja yksityisen sektorin taloudelliset tukitoimet kirja-alalle. Tehtävänä oli myös kartoittaa kirja-alan tilastointia, tutkimusta, koulutusta, tiedonvälitystä ja lukemisharrastuksen edistämistä sekä näiden toimintojen rahoitusta. Mahdollisuuksien mukaan tuli vertailla edellä mainittuja asioita muihin Pohjoismaihin ja EU-maihin. Tehtävän rajaus Selvitysmies on halunnut tarkastella kirja-alaa laajasti. Kuvio 1 havainnollistaa kirjaalan rakenteita ja tämän selvityksen sisältöä. Selvityksen tavoitteena on ollut antaa kattava kokonaiskuva kirja-alasta, mutta kaikkiin yksityiskohtiin ei ole voitu paneutua. Lisäksi on jouduttu tekemään joitakin rajauksia. Kirjapainotoimintaa sivutaan vain vähäisessä määrin digitaalisen painamisen ja on demand -tuotannon osalta. Tekijänoikeuksia ja kirjallisuudentutkimusta käsitellään rajallisesti. Työskentelymenetelmä Selvitysmies avustajineen on työskennellyt tiiminä. Selvitettäviä aiheita on käsitelty parissakymmenessä keskustelutilaisuudessa kirja-alan toimijoita edustavien järjestöjen kanssa. Tilaisuuksissa on kuultu kulloisenkin ryhmän ajatuksia ja toivomuksia. Vaikka keskustelut ovat olleet ongelmalähtöisiä, niissä on etsitty ja löydetty ratkaisuja ongelmien poistamiseksi. Valtaosa tapaamisista on järjestetty selvitysmiehen aloitteesta, mutta osa on perustunut asianomaisen tahon ilmaisemaan mielenkiintoon. Ryhmätapaamisten lisäksi on keskusteltu tai saatu apua lukuisilta alan ammattilaisilta. Kiitokset Haluamme kiittää kaikkia niitä henkilöitä ja yhteisöjä, joilla on ollut aikaa ja valmiutta auttaa selvitysmiestä ja hänen avustajiaan. Liitteessä 6. on luettelo haastatelluista alan ammattilaisista ja yhteisöistä. Edellisten lisäksi lukuisat henkilöt ovat auttaneet selvitystyön tekijöitä, kiitos myös heille.

ii Kuvio 1 Kirja-alan selvitys ja kirjan tukimuodot KIRJA-ALA TUKIMUODOT Kirjailijat, kääntäjät & muut kirjantekijät LUOMINEN Kustantajat, kirjakaupat & muut jakelutiet TUOTTAMINEN JA JAKELU Kirjastot KIRJASTOTOIMI Lukijat LUKEMISEN EDISTÄ- MINEN KIRJA-ALAN TIETO KIRJA-ALAN KEHITTÄMINEN

iii SISÄLTÖ JOHDANTO... i YHTEENVETO TULOKSISTA... viii TOIMENPIDE-ESITYKSET... x KIRJA-ALAN KUVAUS... 1 1. KIRJA-ALAN MÄÄRITTELY... 1 1.1 Kirjan määritelmä... 1 1.1.1 ISBN-numero... 1 1.1.2 ISBN ja EAN... 2 1.1.3 Kirjojen luokitusjärjestelmät... 2 1.2 Multimedian määritelmä... 3 1.3 Digitaalinen julkaisu... 3 1.4 Lehti, kausijulkaisu, julkaisusarja... 4 2. KIRJAN JULKAISU JA JAKELU... 4 2.1 Kirjan historiaa... 4 2.2 Kirjojen julkaisutuotanto... 6 2.2.1 Kaunokirjallisuus... 7 2.2.2 Lasten- ja nuortenkirjat... 8 2.2.3 Tietokirjat... 8 2.2.4 Oppikirjat... 9 2.2.5 Suomessa julkaistu käännöskirjallisuus... 10 2.2.6 Vertailua Pohjoismaiden kesken... 11 2.2.7 Saatavissa olevat kotimaiset nimikkeet... 12 2.2.8 Vanhan kirjallisuuden saatavuus... 15 2.2.9 Klassikot... 16 2.2.10 Bestsellerit... 16 2.3 Kirjan tekijät... 18 2.3.1 Kirjailijat... 18 2.3.2 Kääntäjät... 19 2.3.3 Graafikot ja kuvittajat... 20 2.3.4 Sarjakuvantekijät... 20 2.3.5 Valokuvateosten tekijät... 20 2.3.6 Kirja-alan tekijät liittojen jäsenmäärän mukaan 1998... 20 2.4 Tekijänoikeudet... 21 2.5 Kustantajat... 21 2.5.1 Suomalaisen kustannustoiminnan alkuvaiheet... 21 2.5.2 Kirjankustantajat tänään... 22 2.5.3 Suuret kustantajat... 22 2.5.4 Muut Suomen Kustannusyhdistyksen jäsenet... 23 2.5.5 Tieteellisten kirjojen kustantaminen... 23 2.5.6 Muut kustantajat... 23 2.5.7 Kustantajat huomenna... 24 2.5.8 Kustantajan ongelmat... 25 2.6 Tukkukauppa ja välitysliikkeet... 26 2.6.1 Kirjavälitys... 26 2.6.2 Libri-Logistiikka... 27

iv 2.7 Kirjakaupat ja muut kirjoja myyvät yritykset... 27 2.7.1 Kirjakauppojen lukumäärä... 27 2.7.2 Kirjakaupat 31.10.1999... 29 2.7.3 Kirjakaupparyhmittymät... 29 2.7.4 Erikoiskirjakaupat... 30 2.7.5 Tavaratalot, marketit ja muut kirjoja myyvät vähittäiskaupat... 31 2.7.6 Oppikirjoihin ja kirjastotoimituksiin erikoistuneet myyjät... 31 2.7.7 Antikvariaatit... 32 2.7.8 Kirjakerhot... 32 2.7.9 Suurteosmyyjät... 32 2.7.10 Verkkokirjakaupat... 33 2.7.11 Kirjakauppaverkoston kattavuus 31.10.1999... 33 2.7.12 Kirjakaupan ongelmat... 34 2.8 Kirjojen myynti... 37 2.8.1 Kappalemääräinen kirjamyynti... 38 2.8.2. Markkamääräinen myynti... 40 2.8.3 Kirjojen määrähintajärjestelmä... 42 2.8.3.1 Määrähinnasta luopumisen vaikutus Suomen kirjakauppoihin... 44 2.8.3.2 EU ja uudet kirja-alaa koskevat aloitteet... 45 2.8.4 Kirjan hinta Suomessa... 45 2.8.5 Kirjan hinnan muodostuminen... 46 2.9 Kirjan myynninedistäminen... 47 2.9.1 Näytevarasto... 48 2.9.2 Tietokannat... 48 2.9.3 Tilausjärjestelmät... 49 2.9.4 Luettelot... 50 2.9.5 Kampanjat... 51 2.9.6 Messut ja muut tapahtumat... 51 2.9.7 Kirja ja mediat... 52 2.10 Kilpailutilanne... 54 2.10.1 Kustantajien välinen kilpailu... 54 2.10.2 Jakeluteiden välinen kilpailu... 54 2.11 Kansainvälinen vertailu... 55 2.11.1 Julkaistut nimikkeet maittain... 56 2.11.2 Kirjojen vienti ja tuonti... 59 3. KIRJAN KULUTUS... 60 3.1 Kuluttaja... 60 3.1.1 Kuluttaja ja yleinen kirjallisuus... 61 3.1.2 Kuluttaja ja oppikirjat... 62 3.1.3 Kuluttaja ja verkkokauppa... 62 3.1.3.1 Ensi askeleet elektronisessa kaupassa... 62 3.1.3.2 Kirjaostoksilla verkossa... 63 3.2 Valtio, kunnat ja yritykset kirjan ostajina... 64 3.3 Kirjastot... 64 3.3.1 Yleinen kirjasto... 64 3.3.1.1 Kirjastotilastot kertovat... 65 3.3.1.2 Yleisten kirjastojen ongelmia... 66 3.3.2 Koulukirjastot... 68 3.3.3 Uusi kunnankirjasto... 68 3.3.4 Tieteelliset kirjastot... 69 3.3.5 Yliopistokirjastot... 70

v 3.3.6 Kansalliskirjasto... 72 4. LUKUTAITO... 73 4.1 Mitä on lukeminen... 73 4.1.1 Lukutaito ja uudet mediat... 73 4.1.2 Nuoret ja lukeminen... 74 4.1.3 Lukemisen edistämiskampanjat... 75 4.1.4 Kirjallisuus ja opetustoimi... 78 TUKITOIMET KIRJA-ALALLE... 79 5. VALTION TUKITOIMET... 79 5.1 Kulttuurihallinto ja eräitä koulutuksen ja tieteen määrärahoja... 79 5.1.1 Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto... 80 5.1.2 Opetushallitus... 81 5.1.3 Taidetoimikuntajärjestelmä... 81 5.1.4 Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta... 83 5.2 Kirja-alan rahoitus ja tuet... 83 5.2.1 Tuotanto/levitys... 87 5.2.1.1 Suomalaisen kirjallisuuden edistämisvarat... 87 5.2.1.2 Ruotsinkielisen kirjallisuuden edistämisvarat... 89 5.2.1.3 Suomalaisen kirjallisuuden kääntämis- ja julkaisemisvarat... 90 5.2.1.4 Valikoiva tuotantotuki... 91 5.2.1.5 Vähälevikkisen laatukirjallisuuden ostotuki... 93 5.2.1.6 Selkokielisen kirjallisuuden edistäminen... 97 5.2.1.7 Valokuvateosten laatutuki... 98 5.2.1.8 Saamenkielisten ja muiden vähemmistökulttuurien kulttuuri- ja julkaisutoiminnan edistäminen... 99 5.2.2 Harrastus/tiedotus... 99 5.2.2.1 Luovan kirjoittamisen ja lukemisen edistäminen... 100 5.2.2.2 Suomen kirjallisuuden tiedotuskeskus... 101 5.2.2.3 Suomen Nuorisokirjallisuuden instituutti... 102 5.2.2.4 Alueellisten taidetoimikuntien valtionavustukset... 104 5.2.3 Järjestöt... 105 5.2.3.1 Kirjailijajärjestöjen toiminta-avustukset... 106 5.2.3.2 Kirjailijajärjestöjen avustukset kansainväliseen yhteistoimintaan... 107 5.2.4 Muu tuki... 108 5.2.4.1 Valtakunnalliset kulttuuritapahtumat... 108 5.2.4.2 Muu taiteen edistäminen... 109 5.3 Valtion suora tuki kirja-alan tekijöille... 110 5.3.1 Taiteilijaeläkkeet... 110 5.3.2 Akateemikot... 112 5.3.3 Taiteilijaprofessorit... 113 5.4 Apurahat... 113 5.4.1 Valtion taiteilija-apurahat... 113 5.4.2 Kirjailijoiden ja kääntäjien apurahat... 115 5.4.3 Apurahojen suhde eläkkeisiin... 116 5.4.4 Kuvittajien, graafikoiden ja sarjakuvantekijöiden taiteilija-apurahat... 116 5.4.5 Näytelmäkirjallisuuden kantaesitystuki... 117 5.4.6 Kohdeapurahat... 118 5.4.7 Kirja-alan tekijöiden ulkomaiset matka-apurahat... 118 5.4.8 Lastenkulttuurin apurahat... 119

vi 5.4.9 Tiedonjulkistamisapurahat... 120 5.5 Kirjastoapurahat ja -avustukset... 121 5.6 Kirja-alan palkinnot... 124 5.6.1 Suomi-palkinnot/kirjallisuuden valtionpalkinnot... 124 5.6.2 Lastenkulttuurin valtionpalkinto... 127 5.6.3 Valtion ulkomainen kääntäjäpalkinto... 128 5.6.4 Selkokirjallisuuden Seesam-palkinto... 128 5.6.5 Valtion tiedonjulkistamispalkinnot... 128 5.7 Alueellisten taidetoimikuntien suora taiteilijatuki... 129 5.7.1 Läänintaiteilija... 129 5.7.2 Apurahat... 130 5.8 Valtion tuki kirjastoille... 131 5.9 Kirjakauppojen tukeminen ja verotus... 132 5.9.1 Kirjakauppojen rahoitus... 132 5.9.1.1 Ruotsi... 132 5.9.1.2 Ranska... 133 5.9.1.3 Finnvera... 134 5.9.2 Verotus... 135 5.9.2.1 Kirjojen arvonlisävero... 135 5.9.2.2 Kokemuksia kirjojen arvonlisäverosta... 136 5.9.2.3 Kirjojen arvonlisäverokannan alentaminen... 139 5.9.3 Verovapaat kilpailut... 140 6. KUNTIEN JA YKSITYINEN SEKÄ KANSAINVÄLINEN TUKI KIRJALLISUUDELLE... 140 6.1 Kuntien tuki kirja-alalle... 140 6.2 Kopiosto ja Yleisradiopalkkiot... 142 6.2.1 Kopiosto... 142 6.2.2 Yleisradiopalkkiot... 145 6.3 Yksityisen sektorin tuki taiteilijoille... 146 6.3.1 Säätiöt... 146 6.3.2 Yritykset... 147 6.3.3 Kirja-alan liitot ja järjestöt... 147 6.4 Finlandia- ja muut palkinnot... 148 6.5 Pohjoismaiset tuet kirjallisuudelle... 149 6.5.1 Pohjoismaiden neuvosto ja ministerineuvosto... 149 6.5.2 Käännöstuki... 149 6.5.3 Kirjastotuki... 150 6.5.4 Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinto... 150 6.5.5 Pohjoismaiset rahastot... 150 6.6 EU-tuet kirja-alalle... 151 KIRJA-ALAN KEHITTÄMINEN... 155 7. KOULUTUS... 155 7.1 Sanataiteen opetus... 155 7.1.1 Kirjoittajakoulutus... 156 7.2 Graafikot, kuvittajat ja sarjakuvantekijät... 159 7.3 Kustannusalan koulutus... 159 7.4 Kirjakauppa-alan koulutus... 160 7.4.1 Libristitutkinto ja myyjän ammattitutkinto... 160 7.4.2 Kauppias- ja esimieskoulutus... 160 7.4.3 Myyjien täydennyskoulutus... 161

vii 7.5 Kirjastoalan koulutus... 161 7.6 Yhteinen koulutus... 162 8. KIRJA-ALAN TIETO JA TUTKIMUS... 162 8.1 Tilastot... 162 8.2 Tutkimukset ja projektit... 164 8.3 Kirjan museo... 166 9. YHTEISTYÖTÄ JA TYÖNJAKOA... 167 9.1 Kirja-alan työllistävä vaikutus... 167 9.2 Alan yhteisöt... 167 9.3 Kirja-alan tietopankki... 167 9.4 Alan yhteistyötä... 168 10. TULEVAISUUS... 168 10.1 Tietoyhteiskunta... 169 10.1.1 Uudet digitaaliset tuotteet... 169 10.1.2 Tietoverkot... 173 10.1.3 Verkkokauppa... 173 10.2 Kirja-alan extranet... 176 10.3 Kirjan tulevaisuus... 177 LIITE 1... 178 KIRJA-ALAN TÄRKEÄT TAPAHTUMAT LIITE 2... 181 TIETOJA EUROOPAN KIRJA-ALASTA/THE BOOK TRADE IN EUROPE LIITE 3... 183 YHTEENVETO RYHMÄKESKUSTELUISTA LIITE 4... 189 TIETOJA KIRJOJEN OSTAJISTA JA OSTAMISESTA LIITE 5... 202 KIRJA-ALAN TUKITOIMET LUKUUN LIITTYVÄT LIITTEET LIITE 6... 212 LUETTELO SELVITYSMIEHEN JÄRJESTÄMISTÄ KUULEMIS- TILAISUUKSISTA SEKÄ ASIANTUNTIJAHAASTATTELUISTA LIITE 7... 215 LÄHDELUETTELO Luettelo taulukoista... 226 Luettelo kuvioista... 229 SAMMANDRAG PÅ SVENSKA... 231

viii YHTEENVETO TULOKSISTA Luodakseen kokonaiskuvan kirja-alasta ja sen ongelmista selvitysmies kääntyi suoraan kentän puoleen. Selvitystä varten kuultiin 17 yhteisöä ja lukuisia asiantuntijoita. Seuraavat ongelmat nousivat esiin selvitysmiehen järjestämissä tilaisuuksissa: 1. Asiantuntijoiden kuulemisessa eniten mainintoja kirja-alan ongelmalistalla saivat kirjastojen vähentyneet aineistomäärärahat. Osin laman, osin muuttuneen valtionosuusjärjestelmän vuoksi kunnat ovat 1990 luvulla joutuneet karsimaan menoja ja priorisoimaan niitä uudelleen. Kun kirjastot eivät ole saaneet lisää rahaa niin paljon kuin uusien menokohteiden (mm. tietoverkkojen käyttö, ATK-laitteet, monet tallennetyypit) rahoittamiseksi olisi tarvittu, niin jostakin on pitänyt supistaa. Helpointa on ollut supistaa aineistohankinnasta, jossa taas suurin kustannuserä ovat kirjat. Yleisten kirjastojen kirjahankinnat ovat vähentyneet 10 vuodessa 32 % ja olivat vuonna 1998 1,6 milj. kirjaa. Koulukirjastojen tila on useimmissa kunnissa heikko. Tieteellisten kirjastojen kirja- ja muut aineistomäärärahat ovat myös pienentyneet sitä mukaa, kun yliopistojen ja korkeakoulujen perusrahoitus on kiristynyt. 2. Toiseksi eniten saivat mainintoja kirjaan liittyvät muutokset kuten elinkaaren lyhentyminen, vanhojen kirjojen saatavuus, kirjan korkea hinta ja kirjakauppojen supistunut valikoima. Osaksi näihin muutoksiin vaikuttaa sinänsä myönteisenä kehityksenä pidettävä julkaistujen kirjojen nimikemäärän kasvu. 3. Sekä suomi että ruotsi, saamesta puhumattakaan, ovat kieliä, joita puhuu äidinkielenään pieni määrä ihmisiä ja joita ei yleisesti osata näiden kielialueiden ulkopuolella. Tämä on luonnollinen syy pieniin painoksiin. Väestön keskittyminen muutamiin kasvukeskuksiin vaikeuttaa kirjojen saatavuuden järjestämistä kannattavasti entistä harvempaan asutuilla haja-asutusalueilla. 4. Kirjantekijöiden toimeentulo on huolenaihe koska harva kirjailija pystyy elämään kirjoista saamillaan tuloilla. Myös kirjailijoiden ja kääntäjien eläkekysymys nousi keskusteluissa esille. 5. Erityisesti kirjakauppaverkon säilymiseen liittyy vaikeus saada uusia yrittäjiä alalle. Suurimpina esteinä nähdään uuden kirjakaupan perustamiseen tai yritysostoon tarvittavan pääoman puute. Ongelmista huolimatta kirjan ja kirjallisuuden asema Suomessa on edelleen vahva. Kansainvälisesti tarkasteltuna kirjojen julkaisu, myynti ja kirjastojen lainausluvut asukasta kohden ovat Suomessa huippuluokkaa. Kirjojen lukemista ja ostamista mittaavien tutkimusten mukaan koulutustason nousu lisää halukkuutta ostaa ja lukea kirjoja. Tätä taustaa vasten kirjan tulevaisuus Suomessa näyttää turvatulta. Digitaalisten sisältöjen ja niiden lukemiseen tarkoitettujen laitteiden kehitys ja suomalaisten valmius uusien viestintätekniikoiden käyttöönottajina asettavat kuitenkin haasteen painetulle kirjalle. Kirjojen keskipainos Suomessa on pienehkö ja ilmeisesti edelleen alenemassa. Suomen Kustannusyhdistyksen vuositilaston mukaan yhdistyksen jäsenten julkaisemien yleisten kirjallisuuden nimikkeiden (ilman suurteoksia) keskipainos vuonna 1998 oli 4 100 kappaletta. Kotimaisen proosan uutuuksien keskipainos oli 3 700 kappaletta ja kotimaisten lastenkirjauutuuksien 4 000 kappaletta. Tietokirjauutuuksien keskipainos oli lähes 3 000 kappaletta. Sekä peruskoulun että lukion uuden oppikirjanimikkeen keskipainos oli 4 100 kappaletta, ammattikouluun tarkoitetun uuden oppikirjan vain 1 600 kappaletta.

ix Kaikkien Suomessa vuonna 1998 julkaistujen, runsaan 12 000 kirjanimikkeen keskipainos oli noin 2 400 kappaletta. Suomenruotsalaisten kirjojen keskipainokset ovat tietenkin huomattavasti pienemmät. Esimerkiksi vuonna 1999 kaunokirjallisuuden keskipainos oli 1 100 kappaletta ja lastenkirjojen keskipainos 850 kappaletta Suomenkielisen kirjan lukijoita on noin viisi miljoonaa. Ruotsinkielisen kirjan potentiaalisia lukijoita ovat teoriassa myös ruotsalaiset ja jossain määrin muut pohjoismaalaiset. Käytännössä Suomessa julkaistun ruotsinkielisen kirjan lukijat löytyvät kotimaasta, jossa ruotsia puhuu äidinkielenään noin 300 000 suomalaista. Saamenkielisiä on noin 1 500. Kielen ja kirjallisuuden merkitys on Suomessa liittynyt kansallisen identiteetin ja yhtenäisyyden luomiseen. Vaikka J.V.Snellmanin käsite kansallishenkeä ylläpitävästä kansalliskirjallisuudesta ei tällä hetkellä ole näkyvin kansallista identiteettiä muodostavista voimista, sen merkitys on edelleen kiistaton, kuten Kalevalan juhlavuosi 1999 osoitti. Vastaavasti suomenruotsalaisen ja saamenkielisen kirjallisuuden merkitys ei perustu pelkästään kirjallisuuden tarjoamaan tietoon ja esteettiseen elämykseen. Ei ole mitenkään yllättävää, että valtiovallan tuki kirjallisuudelle alkoi jo vuonna 1865. Silloin senaattori J.V.Snellmanin ansiosta senaatin säästövaroista jaettiin palkinnot tieteelliselle ja kaunokirjalliselle teokselle sekä kansantajuiselle kirjoitelmalle. Nykyään valtio tukee ja rahoittaa kirja-alaa monipuolisemmin. Vuonna 1997 opetusministeriö rahoitti kirjastoja 558 miljoonalla markalla. Tuki kirjastolle, erityisesti aineiston hankintaan, vaikuttaa positiivisesti koko kirja-alaan. Valtion suora tuki kirja-alan tekijöille oli vuonna 1997 lähes 26 miljoonaa markkaa. Valtion ja opetusministeriön talousarvioon suhteutettuna menoerä on pieni, sillä vuonna 1997 valtion budjetti oli 187 miljardia markkaa ja opetusministeriön hallinnonalan budjetti oli 26 miljardia markkaa. Suoran tuen suurin yksittäinen erä, lähes 14 miljoonaa markkaa vuonna 1997, muodostuu kirjastoapurahoista. Ne ovat kuitenkin pienentyneet 1990-luvulla huomattavasti, koska ne ovat sidoksissa kirjastojen kirjahankintamäärärahoihin. Monet pitävät viestintäteknologiaa uhkana kirjalle, kirjastoille ja koko kirja-alalle. Digitaaliseen muotoon tallennettu sisältö ja sen käyttöön tarkoitetut välineet ovat kuitenkin rinnastettavissa painettuun kirjaan. Sama teknologia digitaalisen painamisen muodossa tarjoaa uusia mahdollisuuksia myös kirjojen julkaisemiseen. Muutoksia tapahtuu, mutta muutosnopeuden ennustaminen on vaikeaa. Kirja-alan suuri haaste on kyetä yhteistyötä tekemällä hyödyntämään ajoissa uuden tekniikan tarjoamat mahdollisuudet.

x TOIMENPIDE-ESITYKSET SISÄLLÖN LUOMINEN Kirjailijoiden toimentulo s. 21 Selvitysmies esittää, että kirjailijoiden ja kääntäjien toimeentulosta tehdään tutkimus, jossa otetaan huomioon tekijöiden kaikki tulot ja kirjoittamisen edellytykset. Taiteilijaeläkkeet s. 112 Selvitysmies esittää, että ylimääräisten taiteilijaeläkkeiden lukumäärää kasvatetaan asteittain nykyisestä 35:stä vuoden 1992 tasoon eli 65:een taiteen keskustoimikunnan vuonna 1998 tekemän aloitteen mukaisesti ja että kirjailijoille ja kääntäjille myönnettävien eläkkeiden lukumäärää nostetaan. s. 116 Selvitysmies kannattaa taiteen keskustoimikunnan esitystä, jonka mukaan kaikkiin valtion ja alueellisten taidetoimikuntien myöntämiin taiteilija-apurahoihin liitetään eläkeoikeus. Kirjailijoiden ja kääntäjien apurahat s. 115 Selvitysmies esittää, että taiteilija-apurahojen lukumäärän noustessa vuonna 2001 kirjailijoiden ja kääntäjien apurahojen lukumäärää nostetaan suhteessa enemmän kuin muiden taiteenalojen apurahoja. s. 116 Selvitysmies esittää, että kääntäjien apurahatilannetta parannetaan kiintiöimällä heille vuonna 2001 lisääntyviä taiteen keskustoimikunnan 5-vuotisia apurahoja. Kirjastoapurahat s. 124 Selvitysmies esittää kuvittajien ottamista kirjastoapurahajärjestelmän piiriin. Mikäli kuvittajien kirjastoapurahoille on lakisääteisiä esteitä, heille varataan erillismääräraha säveltaiteilijoiden tapaan. Selvitysmies esittää, että koska kirjastoapurahat maksetaan kulttuuripolitiikan osaston momentilta tietokirjailijoiden apurahojen määrää korotetaan koulutus- ja tiedepolitiikan osaston määrärahoista. Tietokirjailijoiden kirjastoapurahat on korotettava 7 %:iin yleisten kirjastojen edellisvuonna toteutuneista aineistohankinnoista. Kirjailijakoulutus s. 159 Selvitysmies esittää, että opetusministeriö perustaa sanataidekorkeakoulun, sillä yliopistojen kirjallisuuden opetus ei vastaa sanataiteen akateemista koulutusta.

xi TUOTTAMINEN JA JAKELU Tuotantotuki s. 92-93 Selvitysmies esittää tuotantotuen jakoperusteiden täsmentämistä ja nykyistä aktiivisempaa tiedottamista niistä potentiaalisille tuen hakijoille. Lisäksi selvitysmies esittää, että tuotantotukea saaneet kirjat tulisivat automaattisesti vähälevikkisen laatukirjallisuuden ostotukilistalle. Selvitysmies esittää nykyisen valikoivan tuotantotuen kohdistamista erityisesti humanioran alueella vakiintuneen ja tunnustetun aseman saavuttaneiden teosten, myös modernien klassikoiden, julkaisemisen tukemiseen. Selvitysmies esittää valikoivaan tuotantotukeen ohjattavaksi koulutusja tiederahoista puoli miljoonaa markkaa vuosittain kohdistettavaksi erityisesti kotimaisten tietokirjojen julkaisemiseen ja tärkeiden ulkomaisten, varsinkin uusien tieteenalojen, tietokirjojen kääntämiseen suomen kielelle. Käännöstuki s. 88 Selvitysmies esittää suomalaisen kirjallisuuden edistämisvarojen uusien sääntöjen, joiden mukaan edistämisvarat muutetaan käännöstueksi, vakiinnuttamista. s. 90 Selvitysmies esittää, että suomalaisen kirjallisuuden kääntämisvarat nostetaan 1,5 miljoonaan markkaan. Kirjakauppojen näytevaraston takaus s. 135 Selvitysmies esittää, että kauppa- ja teollisuusministeriön budjettiin sisällytetään 0,5 miljoonan markan määräraha käytettäväksi kirjakauppojen näytevarastosopimuksiin liittyvien vakuuskustannusten alentamiseen ja että määräraha kanavoidaan Finnveran kautta terveen liiketoiminnan edellytykset omaaville kirjakaupoille. Kirjakauppojen rahoitus s. 135 Selvitysmies esittää, että myönnetään ensimmäisenä vuonna kymmenen miljoonan markan ja sen jälkeen vuosittain miljoonan markan määräraha erillisrahastoon, josta perheyrityksenä toimivat kirjakaupat voivat saada lainaa sukupolvenvaihdoksen, korvausinvestoinnin ja uusperustannan tarpeisiin. Rahaston hallinta annetaan Suomen Kirjasäätiölle, Suomen Kirjakaupan Säätiölle tai muulle hallinnoijalle, jonka päätoimiala ei ole pankkitoiminta.

xii KIRJASTOTOIMI Vähälevikkisen laatukirjallisuuden ostotuki s. 97 Selvitysmies esittää, että ostotuen määräksi vuosittain määritellään 4 % yleisten kirjastojen edellisenä vuonna toteutuneiden kirjahankintojen määrästä ja että 60 % tulisi kulttuuri- ja 40 % koulutus ja tiedemäärärahoista Edelleen selvitysmies esittää, että lasten ja nuortenkirjallisuuden teemavuonna 2001 ostotuesta puolet käytetään lasten ja nuortenkirjojen hankkimiseen. Selvitysmies esittää, että ostotuella hankittavissa olevien nimikkeiden määrää lisätään ja käytännön toimintaa nopeutetaan ostotukijärjestelmän kaikissa portaissa. Yleiset kirjastot s. 69 Selvitysmies esittää, että kunnat velvoitetaan laatimaan strategia kuntalaisten kirjasto- ja tietopalvelujen järjestämisestä ottaen huomioon myös koululaisten ja opiskelijoiden sekä oppilaitosten kirjasto- ja tietopalvelutarpeet. Uusia koulurakennuksia suunniteltaessa tulee erityisesti ottaa huomioon laaditun strategian mukaisesti kirjasto- ja tietopalveluja varten tarvittavat tilat ja tietoliikenneyhteydet. Selvitysmies esittää, että kirjasto- ja tietopalvelujen järjestämiseksi laaditun strategian valmistuttua kunnalle myönnetään kolmelle vuodelle ajoittuva erillismääräraha kokoelmia täydentäviä aineistohankintoja varten sillä edellytyksellä, että varsinaista aineistonhankintamäärärahaa ei näiden kolmen vuoden kuluessa alenneta. Erillismäärärahan suuruudeksi selvitysmies esittää 20 % edellisen vuoden toteutuneesta aineistohankinnasta. Selvitysmies esittää, että yleisten kirjastojen Tiedon talo projekti ja sille myönnettävä määräraha vakiinnutetaan. Yliopistokirjastot s. 72 Selvitysmies esittää, että yliopistot ja korkeakoulut ryhtyvät varaamaan jokaisen projektin kuluista 1-2 % kirjaston aineistomäärärahoihin. Suomen Nuorisokirjallisuuden Instituutti s. 104 Selvitysmies esittää Suomen Nuorisokirjallisuuden Instituutin perustoimintojen rahoituksen järjestämistä nykyistä vakaammalle pohjalle Instituutin toiminnan pitkäjänteisen kehittämisen turvaamiseksi. Selvitysmies yhtyy Suomen Nuorisokirjallisuuden Instituutti - työryhmän esitykseen, jonka mukaan opetusministeriön tulisi selvittää kuvitus-, arkisto- ja museoalan asiantuntijoiden kanssa valtakunnalli-

xiii sen kirjankuvitusarkiston perustamismahdollisuudet. Samalla on kartoitettava kirjankuvitusarkiston ja Kirjan museon mahdollinen yhteistyömalli. LUKEMISEN EDISTÄMINEN Arvonlisävero s. 139 Selvitysmies esittää kirjojen arvonlisäverokannan muuttamista 0 %:n verokannaksi. s. 140 Selvitysmies esittää, että Suomi noudattaa EU:n suositusta muiden kirjatyyppisten tuotteiden verokannasta, kun suositus valmistuu. Lukemisen edistämiskampanja s. 78 Selvitysmies esittää toteutettavaksi laajamittaisen kaksivuotisen lukemisen edistämiskampanjan, jonka yhtenä osana on Kirjaseikkailu 2001. Kampanjalle palkataan projektipäällikkö ja kampanjan kohderyhmänä tulee olla koko väestö, myös Suomessa asuvat ulkomaalaiset. Kampanjan yhtenä painopistealueena tulee olla resurssien lisääminen kirjasto- ja tietopalvelujen tarjoamiseksi kouluille sekä koululaisille ja opiskelijoille. Äidinkielen ja kirjallisuuden tuntiresurssit s. 78 Selvitysmies esittää, että äidinkielen ja kirjallisuuden oppiaineen tuntiresursseja lisätään sekä yläasteella että lukiossa. Valtakunnalliset ja kansainväliset tapahtumat s. 109 Selvitysmies esittää, että Suomessa järjestettävien, kansainvälisesti tai valtakunnallisesti merkittävien kirja-alan tapahtumien tukea korotetaan. KIRJA-ALAN TIETO yms. Kirja-alan tietopankki s. 168 Selvitysmies esittää, että esim. Suomen Kirjallisuuden Seuralle annetaan tehtäväksi koota ja ylläpitää kokoelma kirja-alaan liittyvistä tutkimuksista, selvityksistä ja kirjoituksista. Selvitysmies esittää, että myönnetään projektimääräraha tämän selvityksen yhteydessä kootun materiaalin luokittelemiseksi ja kriteerien muodostamiseksi sille, mitä aineistoa sen jälkeen kerätään.

xiv Kirja-alan tilastot s. 163 Selvitysmies esittää, että Tilastokeskus kerää ja julkaisee vuosittain kirjojen myyntitilaston myös myyntikanavittain. Selvitysmies esittää, että Tilastokeskus osallistuu aktiivisesti kirja-alan tilastoinnin kansainvälisten standardien kehittämiseen jotta saataisiin vertailukelpoiset tilastot kirjojen myynnistä ja hinnoista, kirjastojen kokoelmista ja lainausluvuista sekä lukutaidosta. Selvitysmies esittää, että Tilastokeskus julkaisee vuosittain tilaston multimediatallenteiden, jaettuna peleihin ja muihin tuotteisiin, sekä verkkotuotteiden myynnistä. Selvitysmies esittää, että Tilastokeskus julkaisee vuosittain tilaston erikseen tavaroiden ja erikseen verkkotuotteiden verkkokaupasta ja pyrkii yhteistyössä muiden maiden kanssa siihen, että myös tuonti ja vienti saataisiin tilastoon mukaan. Kansallisbibliografia s. 73 Selvitysmies esittää kansallisbibliografiaa ylläpitävälle Helsingin yliopiston kirjastolle erillistä määrärahaa kansallisbibliografiaan luokiteltuna koottavan aineiston lisäämiseksi. Tutkimusprojektien koordinointi ja priorisointi s. 166 Selvitysmies esittää, että opetusministeriö priorisoi kirja-alaan liittyvän tutkimustoiminnan ja että painopistealueeksi määritetään lukemiseen liittyvä tutkimus, jossa tulee ottaa huomioon uusien medioiden ja ulkomaisten kirjojen vaikutukset lukemiseen. Selvitysmies esittää, että Tilastokeskus tekee vuonna 2001 lukemistutkimuksen siten, että se on vertailukelpoinen jatko vuosina 1991 ja 1981 tehtyjen lukemistutkimusten kanssa. Selvitysmies esittää, että opetusministeriö rahoittaa kirjojen lukemista ja ostamista kartoittavan Suomi Lukee 2001 tutkimuksen, joka on jatkoa vuosina 1989 ja 1995 tehdyille vastaaville tutkimuksille ja luovuttaa sen myös kirjakauppojen ja kustantajien käyttöön. Sisältö-Suomi projekti s. 166 Selvitysmies yhtyy Sisältö-Suomi projektin tavoitteisiin ja sen toteuttamiseksi esitettyihin toimenpide-ehdotuksiin. Selvitysmies kannattaa myös Kirja-Suomi -tutkimusprojektia ja sen kytkemistä Sisältö- Suomeen.

xv HALLINTO Valtionosuusmenot ja veikkausvoittovarat s. 86 Selvitysmies esittää, että veikkausvoittovaroihin siirretyt valtionosuusmenot siirretään takaisin valtion budjettirahoitukseen. s. 45 Selvitysmies esittää, että Suomen viranomaiset konsultoisivat kirjaalan järjestöjä aina kun valmistellaan kirja-alaa koskevia EUsäädöksiä.

KIRJA-ALAN KUVAUS 1. KIRJA-ALAN MÄÄRITTELY Kirja-alan muodostavat kaikki kirjan, tässä tapauksessa myös painetun kirjan sisältöä vastaavan digitaalisen julkaisun, sisällön luomiseen, kustantamiseen ja jakeluun liittyvät toiminnot. Tämän selvityksen puitteissa kirja-alaan on sisällytetty myös lukijat ja lukeminen. 1.1 Kirjan määritelmä Yksiselitteistä kirjan määritelmää ei ole eikä selvitysmieskään ole sellaista pyrkinyt luomaan. UNESCO määrittelee tilastollisia tarkoituksia varten kirjan ei-aikakautiseksi, kannet pois lukien vähintään 49-sivuiseksi, painetuksi julkaisuksi. Varsin kattavana määritelmänä voidaan pitää yli 48-sivuista painotuotetta, jolle on haettu ja saatu ISBN-numero". Kaupallisesti tärkeä määritelmä on tuote, jonka valtiovalta hyväksyy kirjaksi ja johon voidaan soveltaa kirjalle määriteltyä 8 %:n arvonlisäverokantaa. Esimerkiksi Suomen Kustannusyhdistyksen vuositilastoa varten jäsenilleen suorittamassa kyselyssä "kirjalla tarkoitetaan painettua kustannustuotetta, jota kustantaja myy 8 %:n arvonlisäverolla". Myös Kirjakauppaliiton Tilastokeskuksella teettämässä selvityksessä kirjojen myynnistä jakeluteittäin kirjamyynti määritellään arvonlisäveron perusteella, kirjat kyetään varsin hyvin erottelemaan muista 8 %:n verokantaan kuuluvista tuotteista (lääkkeet sekä pääsy- ja matkaliput). Kirja voitaisiin myös määritellä esineeksi, jota useimmat ihmiset kutsuisivat kirjaksi, jos heiltä kysyttäisiin, mikä tämä on. 1.1.1 ISBN-numero Vuonna 1966 Berliinissä pidetyssä kansainvälisessä kirjakauppa-alan rationalisointikokouksessa keskusteltiin laajasti kirjojen kansainvälisen numerointijärjestelmän tarpeellisuudesta. Kansainvälinen standardisointijärjestö ISO perusti vuonna 1968 työryhmän suunnittelemaan ja kehittämään erilaisten julkaisuryhmien standardinumerointia. Ensimmäisenä valmistui kirjan kansainvälinen standardinumero ISBN (International Standard Book Number). Se perustuu Isossa Britanniassa vuodesta 1967 alkaen käytössä olleeseen kansalliseen kirjojen numerointijärjestelmään, josta vuonna 1972 tuli kansainvälinen standardi ISO 2108. Suomen kansallinen standardi SFS 3496 valmistui vuonna 1976. Tällä hetkellä ISBN on käytössä noin 130 maassa. ISBN-tunnus koostuu 10 numerosta, jotka jakautuvat maatunnukseen, kustantajatunnukseen, kirjatunnukseen ja tarkistusnumeroon. Maatunnus on vähintään yksi-, enintään viisinumeroinen. Yleisperiaate on, että maat, joilla on laaja kirjatuotanto saavat lyhyen maatunnuksen, jolloin kirjanumeroita jää käytettäväksi enemmän. Suomen maatunnukset ovat 951 ja 952.

2 Kustantaja- ja kirjatunnus koostuvat yhteensä vähintään neljästä, enintään kahdeksasta numerosta, Suomessa kuudesta. Suomessa kustantajatunnus voi olla 1-5 numeroinen. Periaatteena on, että mitä laajempi kirjatuotanto kustantajalla on, sitä lyhyempi on kustantajatunnus, jotta kirjanumeroita jää enemmän käytettäväksi. WSOY:llä ja Otavalla on yksinumeroinen kustantajatunnus, muutamilla vanhimmilla kustantajilla kaksinumeroinen ja joillakin uusimmilla viisinumeroinen. Kirjatunnuksen pituus riippuu kustantajatunnuksen pituudesta. Tunnuksen viimeinen numero on tarkistusnumero. Se lasketaan muiden yhdeksän numeron perusteella. Jos tarkistusnumeroksi tulee 10, se korvataan merkillä X. ISBN-numero Suomessa haetaan Suomen ISBN-keskuksesta, joka sijaitsee Helsingin Yliopiston kirjastossa. ISBN-numeron paikka kirjassa on määritelty ja se on painettava selväkielisenä vähintään 9 pisteen kirjasimilla. Useimmat Suomessa käytetyt kirjojen tietokannat on rakennettu niin, että ISBN-numero toimii yhtenä yksiselitteisenä hakukriteerinä. 1.1.2 ISBN ja EAN EAN (European Article Number) on kaikessa tavarakaupassa käytettävä tunnus, jonka tunnistamiseen esimerkiksi vähittäiskaupan kassajärjestelmät yleensä perustuvat. Sitä on alettu käyttää myös kirjoissa ISBN-numeron ohella. EAN on viivakoodi, jonka ei tarvitse kirjassakaan olla painettuna selväkielisesti. Kirjan EAN-koodi alkaa numerosarjalla 978. Sen jälkeen tulee ISBN-numero ilman tarkistusnumeroa ja viimeiseksi EANohjeiston mukaan laskettu tarkistusnumero. EAN-koodi hankitaan Keskuskauppakamarin tavarakoodilautakunnasta, joka ylläpitää koodipankkia ja pyrkii edistämään EANkoodin käyttöä. 1.1.3 Kirjojen luokitusjärjestelmät ISBN identifioi yksittäisen kirjanimikkeen ja luokitusjärjestelmät pyrkivät sijoittamaan kirjat niiden käsittelemän aihepiirin mukaan tai muulla tavoin ryhmiin. Esimerkiksi kustantajien ja kirjakauppojen tilastoinnissa ja myynnin seurannassa kirjat yksinkertaisimmillaan jaetaan yleiseen kirjallisuuteen ja oppikirjoihin. Useimmiten yleinen kirjallisuus kuitenkin jaetaan kaunokirjallisuuteen, tietokirjoihin sekä lasten- ja nuortenkirjoihin. Oppikirjat puolestaan jaotellaan peruskoulun oppikirjoihin ja muihin oppikirjoihin. Suomen Kustannusyhdistyksen vuositilastossa julkaistut nimikkeet on jaoteltu varsin tarkkaan. Kaunokirjallisuus jaetaan proosaan sekä runoihin ja näytelmiin, kumpikin ryhmä jaetaan kotimaisiin ja käännöksiin. Kukin näistä neljästä ryhmästä jaetaan edelleen uutuuksiin ja uusiin painoksiin. Kotimaiset uutuudet jaetaan vielä esikoisteoksiin ja muihin. Lasten ja nuortenkirjat on tilastoitu erikseen, kumpikin on jaoteltu kotimaisiin ja käännöksiin sekä edelleen uutuuksiin ja uusiin painoksiin. Kotimaiset uutuudet on jaettu esikoisteoksiin ja muihin. Tietokirjat on jaettu suurteoksiin ja muihin tietokirjoihin sekä uutuuksiin ja uusiin painoksiin. Oppikirjat jaetaan peruskoulun, lukion ja ammattikoulun oppikirjoihin sekä edelleen uutuuksiin ja uusiin painoksiin. Suomen kirjastoluokitus perustuu kymmeneen pääluokkaan (0-9) ja lukuisiin alaluokituksiin: tämä järjestelmä perustuu kansainväliseen Dewey-luokitusjärjestelmään. Pää-

3 luokka 8 kattaa kaunokirjallisuuden ja kaikki muut ovat tietokirjallisuutta. Lasten ja nuortenkirjat sekä oppikirjat luokitellaan aiheensa mukaisesti samoihin pääluokkiin kuin muukin kirjallisuus, mutta kirjallisuusluokan eteen lisätään tunnus (L = lastenkirja, N = nuortenkirja, P = peruskoulun oppikirja tai K = lukion tai ammattikoulun oppikirja). Yleiset kirjastot käyttävät tätä luokitusjärjestelmää ja se on yleinen myös kirjakaupoissa. Tieteelliset kirjastot sen sijaan käyttävät muita luokitusjärjestelmiä, kuten UDK:ta ja Library of Congress Classificationia. Verkossa kaikkien käytettävissä oleva yleinen asiasanasto VESA on tärkeä työkalu, joka on käännetty myös ruotsiksi (Allärs allmän tesaurus på svenska). Muissa Pohjoismaissa vastaavaa asiasanastoa ei ole. Luokitusjärjestelmää tulisi uudistaa, koska nykyinen ei riittävästi ota huomioon esimerkiksi uusia tieteenaloja. Luokitusjärjestelmän myötä myös asiasanasto tulisi ajanmukaistaa ja ulottaa myös kirjakaupan asiakaspalvelun kannalta tärkeään FinnBooksiin. Luokitusta, sisällönkuvausta ja asiasanastoa ylläpitää ensisijaisesti Helsingin Yliopiston kirjasto, mutta kaunokirjallisuuden sisällönkuvaukseen osallistuu myös BTJ Kirjastopalvelu. 1.2 Multimedian määritelmä Multimedia on esitystapa, jossa käytetään tekstiä, ääntä, valokuvaa, videota ja animaatiota sisällön ilmaisemiseen. Tallennettuun aineistoon on lisätty hakulinkkejä, joiden avulla käyttäjä voi edetä haluamassaan järjestyksessä. 1.3 Digitaalinen julkaisu Sisältö voidaan julkaista digitaalisessa muodossa sähköisesti toimivalla laitteella luettavaksi, katseltavaksi tai kuunneltavaksi. Digitaalinen on tässä erotettu analogisesta muodosta, jota esimerkiksi C-kasetti ja videonauha edustavat. Digitaalisen julkaisun fyysinen muoto on tällä hetkellä cd-rom. Ainakin suurten kokonaisuuksien tallennuksessa siirrytään tai on jo alettu siirtyä dvd-levykkeeseen, jonka tallennuskapasiteetti cd-romiin verrattuna on moninkertainen, vaikka muoto ja koko ovat samat. Digitaalisia julkaisuja ei aina tallenneta mihinkään fyysiseen muotoon, vaan sisältö taltioidaan tietokoneen palvelimelle, josta se on tarkoitettu siirrettäväksi ja käytettäväksi vain tietokoneen, television, matkapuhelimen tai vastaavan kuvaruudulla. Useimmissa tapauksissa vastaanottaja voi halutessaan tulostaa sisällön paperille tai levykkeelle. Digitaaliselle julkaisulle voidaan antaa ISBN-numero kuten kirjallekin. Tällöin se on rakenteellisesti kirjaa muistuttava kokonaisuus. Digitaalinen julkaisu voi olla pelkkä teksti tai multimedian keinoin toteutettu monimuotoinen esitys.

4 1.4 Lehti, kausijulkaisu, julkaisusarja Lehti on aikakautinen painotuote, joka ilmestyy säännöllisesti vähintään neljä kertaa vuodessa, sisältää numeroa kohden useampia erilaisia artikkeleita tai muuta aineistoa ja on kaikkien tilattavissa. Kausijulkaisu ilmestyy myös jatkuvasti, ei välttämättä säännöllisesti. Esimerkiksi vuosikirjat ovat kausijulkaisuja. Julkaisusarja on sarja, jossa säännöllisin tai epäsäännöllisin väliajoin ilmestyy tiettyä aihepiiriä käsittelevä kirjoitus tai kirja. Esimerkiksi tietosanakirja tai yhtenäiseksi teokseksi tarkoitettu useana osana julkaistava kaunokirjallinen tai tietoteos eivät ole julkaisusarjoja vaan kirjoja. Tyypillisiä julkaisusarjoja ovat esimerkiksi tieteelliset sarjat. Julkaisusarjan erilliset osat voivat saada sekä ISSN- että ISBN-numeron. Lehti, julkaisusarja tai muu kausijulkaisu identifioidaan ISSN-numerolla (International Standard Serial Number). ISSN on sidoksissa julkaisun nimeen, ei mihinkään muuhun. Jos julkaisun nimi muuttuu, sille on haettava uusi ISSN-numero. ISSN-numero säilyy kustantajan vaihtuessa, jos julkaisun nimeä ei muuteta. 2. KIRJAN JULKAISU JA JAKELU Harvinainen esine herättää ihmisessä kunnioitusta, kenties pelon sekaista uteliaisuutta, varsinkin silloin, kun hän tietää, mikä on esineen käyttötarkoitus, mutta ei itse osaa käyttää sitä. Näin voi kuvitella käsin kirjoitetun kirjan vaikuttaneen lukutaidottomaan ihmiseen. Samanlaisin tuntein on aikanaan ihmetelty radiota, puhelinta ja monia muita teknisiä keksintöjä, yhtenä viimeisistä tietokonetta. Kun esine yleistyy ja entistä useammalla on mahdollisuus käyttää sitä, jopa hankkia itselleen, muuttuu esineen merkitys arkisemmaksi, usein pelkkään käyttöarvoon perustuvaksi. Kirja on suomalaisessa kodissa säilyttänyt yleistymisestään huolimatta käyttöarvon ohella muitakin arvoja. Suuri määrä kirjoja kuvastaa kodin ja siellä asuvien kulttuurihenkeä ja sivistyneisyyttä. Omaa kirjaa ei myöskään mielellään kierrätetä. Kirpputoreilla ja antikvariaateissa myynnissä olevien kirjojen määrä on koko kirjamarkkinat huomioon ottaen melko vähäinen. 2.1 Kirjan historiaa Kirja on yksittäistä kirjoitusta laajempi kokonaisuus. Nuolenpäämerkein kirjoitettua mesopotamialaista savitaulua ei ehkä voida pitää kirjana, useiden taulujen muodostamaa sarjaa voidaan. Nykyään yksittäinen novelli tai runo ei yleensä ole kirja, novelli- tai runokokoelma kylläkin. Varhaisimmat luku- ja kirjoitustaitoon viittaavat savitaulut on löydetty Syyriasta ja ne on ajoitettu noin vuoteen 4000 ekr. Egyptissä, Kreikassa ja Roomassa kirjoitettiin papyrukselle, joka rullattiin kääröksi säilytystä ja mahdollista kuljetusta varten. Pergamonissa ryhdyttiin 300-luvulla ekr. käyttämään nahasta tehtyä pergamenttia, joka voitiin koota lehdittäin tai arkeittain koodekseiksi (lat. codex). Historioitsija Suetoniuksen mukaan Julius Caesar oli ensimmäinen, joka taittoi käärön arkkimuotoon. Koodeksit yleistyivät roomalaisten vainoamien kristittyjen keskuudessa, koska vaatteisiin oli helpompi kätkeä

5 koodekseja kuin papyrusrullia. Varsinaisesti uusi materiaali ja sidontatapa syrjäytti kääröt 400-luvulla jkr. Jo antiikin Kreikassa ja Roomassa kirjoja valmistettiin monia kappaleita kerrallaan esilukijan sanelun mukaan. Keskiajalla kirjoja jäljennettiin pääasiallisesti luostareissa. Keskiajan kirja oli aluksi ulkoasultaan vaatimaton, mutta muuttui vähitellen koristeellisemmaksi. Tekstiä koristivat sirot alkukirjaimet ja upeimmissa käsikirjoituksissa oli reunaornamentteja ja miniatyyrejä. Tämä työtapa oli tietenkin omiaan hidastamaan kunkin kopion valmistumista. Vasta kirjapainotaidon keksiminen 1440-luvulla teki mahdolliseksi kirjojen runsaan ja nopean tuotannon ja toi ne näin entistä useampien kansalaisten ulottuville. Kirjapainotaidon keksijänä pidetään saksalaista Johann Gutenbergia, jota askarrutti kysymys siitä, miten kirjoja voitaisiin kopioida nopeammin kuin ennen. Kuten kirjapainomenetelmien uudistukset myöhemminkin, kehitys alkoi sivunvalmistuksesta. Yksinkertaistaen voidaan sanoa, että Gutenberg keksi keinon valmistaa painolaattoja entistä nopeammin ja tämän tekniikan luomat mahdollisuudet nopeuttaa painatusprosessia johtivat uusiin painoteknisiin innovaatioihin. Pohjoismaiden ensimmäinen kirjapaino perustettiin Tanskaan vuonna 1489 ja Suomen ensimmäinen kirjapaino Turkuun vuonna 1642 lähinnä Turun Akatemian tarpeita varten, kirjanpainajana toimi Peder Eriksson Wald. Aikakirjojen mukaan kiinalainen Cai Lun keksi paperin jo vuonna 105 jkr., mutta kesti yli tuhat vuotta, ennen kuin sen valmistustaito levisi Eurooppaan, aluksi Italiaan 1200- luvulla. Paperin käyttö alkoi yleistyä 1300-luvulla ja osittain uuden tallennusmateriaalin luomien teknisten mahdollisuuksien ansiosta kirjojenkin levikki alkoi kasvaa. Ruotsissa paperia alettiin valmistaa 1500-luvulla. Suomessa paperin valmistus alkoi vuonna 1667, jolloin Turun piispan Johannes Gezelius vanhemman aloitteesta Uppsalan paperimyllystä pestattu paperin käsinvalmistuksen mestari Bertil Obenher perusti paperimyllyn Tomasböleen, Pohjan pitäjään. Obenherilla oli vaikeuksia lumppuraaka-aineen saannissa eikä paperi vastannut laadultaan ulkomaista. Se oli vaalean ruskeaa ja jossain määrin epätasaista, mutta kelpasi painopaperiksi. Tuotanto oli pieni ja tyydytti Gezeliuksen omankin kirjapainon tarpeesta vain viidesosan. Vuonna 1683 Gezeliuksen kirjapainossa painetun Raamatun Uusi Testamentti painettiin Tomasbölessä valmistetulle paperille ja Vanha Testamentti ranskalaiselle paperille. Tomasbölen paperimyllyn toiminta päättyi vuonna 1713 ja Suomi oli taas tuontipaperin varassa lähes 50 vuotta. Vuonna 1762 perustettiin käsipaperimylly Järvenojalle (nykyisen Auran kunnan alueelle) ja seuraava mylly käynnistyi Tampereella vuonna 1785. 1800-luvun alkupuolella perustettiin vielä kymmenen käsipaperimyllyä, joista vuonna 1821 perustettu Möllbyn mylly tuotti jo korkealuokkaista kirjoituspaperia. Suomen ensimmäinen paperikone käynnistyi Tampereella vuonna 1842. Sen tilasi Frans Wilhelm Frenckell, joka aateloitiin vuonna 1868. Lumppuraaka-aineen riittämättömyys haittasi edelleen Suomen paperiteollisuuden kehitystä ja vuonna 1859 perustettiinkin ensimmäinen puuhiomo. Puuhiokkeen käyttöön paperin raaka-aineena suhtauduttiin ammattipiireissä aluksi hieman epäillen.

6 2.2 Kirjojen julkaisutuotanto Kirjojen julkaisutuotannosta on käytettävissä tietoja varsin pitkältä ajalta. Aivan kaikkia julkaistuja kirjoja ei ehkä ole tilastoitu ja kirjaksi luokittelun perusteetkin ovat ajoittain muuttuneet. Eri vuosien luvut eivät näistä syistä ole kaikilta osiltaan ehdottoman vertailukelpoisia, mutta antavat kuitenkin melko kattavan kuvan Suomessa julkaistujen kirjanimikkeiden määrästä. Tilastokeskuksen vuosina 1997 ja 1998 tekemän kirjojen jakelutieselvityksen ja Suomen Kustannusyhdistyksen vuositilastojen perusteella voidaan päätellä, että tällä hetkellä Suomen Kustannusyhdistyksen jäsenet julkaisevat noin 50 % kotimaisten kirjojen nimikemäärästä ja osuus sekä kappale- että markkamääräisestä kokonaismyynnistä on noin 85 %. Kustannusyhdistykseen kuulumattomat kustantajat julkaisevat pääasiassa tietokirjoja. Artturi Virtasen kirjoittaman ja Suomen Kustannusyhdistyksen vuonna 1958 julkaiseman kirjan Suomen kirjakaupan ja kustannustoiminnan vaiheita mukaan uutuuskirjoja julkaistiin Suomessa: Vuosi Nimikkeet 1910 1 204 1920 1 423 1930 1 759 1940 1 357 Suomen tilastollisten vuosikirjojen ja Suomen Kustannusyhdistyksen vuositilastojen mukaan uutuuksia ja uusia painoksia yhteensä julkaistiin: Vuosi Nimikkeet 1950 1 891 1955 2 143 1960 1 493 Vuodesta 1963 alkaen Suomen Kustannusyhdistys on tilastoinut jäsentensä julkaisemat nimikkeet kirjallisuusluokittain, erikseen uutuudet ja uudet painokset. Taulukossa 1 on esitetty kehitys vuosina 1963-1998. Muiden kustantajien julkaisemien kirjojen määrä on laskettu vähentämällä Tilastollisen vuosikirjan esittämästä nimikkeiden kokonaismäärästä Suomen Kustannusyhdistyksen jäsenten ilmoittama nimikemäärä. Suomen Kustannusyhdistykseen kyselyyn eivät aina ole vastanneet ihan kaikki jäsenet, mutta kylläkin suurin osa ja kaikki suurimmat.

Taulukko 1 Suomessa julkaistut kirjanimikkeet 1963 1998, uutuudet ja uudet painokset yhteensä 7 1963 1968 1973 1978 1983 1988 1993 1995 1997 1998 Kaunokirjat 771 537 772 713 843 893 883 1 092 1 192 1 082 L&N kirjat 209 233 310 775 623 725 780 965 1 099 1 199 Tietokirjat 621 607 829 825 936 1 518 1 673 1 960 1 983 2 303 Suurteokset 87 79 153 143 93 66 Yl.kirj. yht. 1 601 1 377 1 911 2 313 2 489 3 215 3 489 4 160 4 367 4 650 P-kirjat 874 906 1 014 756 1 014 1 055 1 016 K-kirjat 531 657 803 813 1 170 1 207 1 160 Oppik. Yht. 543 644 1 195 1 405 1 563 1 817 1 569 2 184 2 262 2 176 SKY yht. 2 144 2 321 3 106 3 718 4 052 5 032 5 058 6 344 6 629 6 826 Muut kust. 511 2 061 1 683 1 054 1 542 5 354 6 727 7 150 6 088 6 061 Kaikki yht. 2 655 4 382 4 789 4 772 8 594 10 386 11 785 13 494 12 717 12 887 Vastanneet Kustantajat 23 22 24 27 35 41 64.. 76 73 Lähteet: Tilastolliset vuosikirjat ja Suomen Kustannusyhdistyksen vuositilastot Mukaan on otettu vain vähintään 49-sivuiset kirjat ja ruotsinkielisiltä kustantajilta vain oma tuotanto, ei ruotsinmaalaisten kirjojen osapainoksia (ruotsalaisen kus-tantajan julkaisema kirja, jonka Suomeen tarkoitettu myynti julkaistaan suomalaisen kustantajan nimissä). L&N kirjat Suurteos P-kirjat K-kirjat SKY Lasten ja nuortenkirjat. Moniosainen tietokirja, joka valmistuu usean vuoden aikana. Julkaistu nimikemäärä tarkoittaa eri sarjojen kyseisenä vuonna valmistuneita yksittäisiä osia. Peruskoulun oppikirjat. Lukion ja ammattioppilaitosten oppikirjat. Suomen Kustannusyhdistys ry. Jäljempänä kuvioissa 2 5 ovat mukana vain Suomen Kustannusyhdistyksen jäsenten julkaisemat nimikkeet, koska muiden kustantajien julkaisemien kirjojen jakautumaa kirjallisuuslajeittain ei tarkasti tiedetä. 2.2.1 Kaunokirjallisuus Käännöskirjallisuutta, erityisesti proosaa, on yleensä julkaistu vuosittain enemmän kuin kotimaista. Vuoden 1968 pieni nimikemäärä oli yhden vuoden notkahdus. Syitä voi etsiä joko tilastointihäiriöstä tai vuoden 1967 syksyn devalvaatioon liittyneestä ja vuoden 1968 yli ulottuneesta hintasulusta, jonka seurauksena uusien painosten hinta ei saanut olla edellistä painosta korkeampi. Vuonna 1967 ei tilastossa ole vielä eroteltu uutuuksia ja uusia painoksia. Vuonna 1969 uutuuksia oli 18 % ja uusia painoksia 36 % enemmän kuin edellisvuonna. Vuodesta 1993 vuoteen 1994 tapahtui lähes 200 nimikkeen eli yli 20 %:n kasvu. Kotimaisen proosan osalta nimikemäärän kasvu oli 26 %. Se oli myös hyppäys yli 1 000 julkaistun nimikkeen vuosittaiseen määrään. Selvitysmiehen arvion mukaan 1.6.1994 toteutettu arvonlisäverokannan lasku 22 %:sta 12 %:iin on ainakin osaltaan vaikuttanut nimikemäärän kasvuun. Vuoden 1998 alun arvonlisäverokannan lasku 12 %:sta 8 %:iin on niin pieni, ettei sillä ole ollut samanlaista vaikutusta.

Kuvio 2 Julkaistut kaunokirjallisuusnimikkeet 1963 1998, uutuudet ja uudet painokset yhteensä 8 Kaunokirjallisuus, julkaistut nimikkeet 1400 1200 1000 800 600 400 200 0 1963 1968 1973 1978 1983 1988 1993 1995 1997 1998 Lähde: Suomen Kustannusyhdistyksen vuositilastot 2.2.2 Lasten- ja nuortenkirjat Julkaistujen lasten ja nuortenkirjojen nimikemäärä kasvoi kahdesta syystä voimakkaasti vuosina 1994 ja varsinkin 1995. Vuoden 1994 arvonlisäverouudistuksen myötä lasten kuva-, katselu- ja tehtäväkirjat alettiin luokitella kirjoiksi, aikaisemmin niin ei tehty. Samaan aikaan viimeisetkin merkittävät lastenkirjojen kustantajat liittyivät Suomen Kustannusyhdistyksen jäseniksi. Muutos näkyi kuitenkin selvemmin kirjojen kappalemääräisessä myynnissä kuin julkaistujen nimikkeiden määrässä. Kuvio 3 Julkaistut lasten- ja nuortenkirjanimikkeet 1963 1998, uutuudet ja uudet painokset yhteensä Lasten- ja nuortenkirjat, julkaistut nimikkeet 1400 1200 1000 800 600 400 200 0 1963 1968 1973 1978 1983 1988 1993 1995 1997 1998 Lähde: Suomen Kustannusyhdistyksen vuositilastot 2.2.3 Tietokirjat Julkaistujen tietokirjojen määrä on koko tarkastelujakson ajan kasvanut joitakin yksittäisiä poikkeusvuosia lukuun ottamatta, ei kuitenkaan tasaisesti. 1970-luvun alkupuolen voimakas kasvu on pitkälti edellisellä vuosikymmenellä alkaneen yhteiskunnallisen murroksen seurausta, joka ilmeni mm. monipuolisessa mielipidekirjallisuudessa. 1980-

9 luvun loppupuolen hyppäyksen takana voi olla taloudellisen korkeasuhdanteen ohella yksinkertaisesti Suomen Kustannusyhdistyksen jäsenmäärän kasvu, jolloin julkaistujen kirjojen määrä ei ehkä kasvanutkaan ihan niin paljon kuin tilasto osoittaa. Vuodesta 1993 vuoteen 1995 tapahtuneen kasvun syynä voidaan nähdä ainakin osatekijänä 1994 tapahtunut arvonlisäveron alennus, itse asiassa jo vuonna 1994 julkaistiin 200 nimikettä enemmän kuin edellisenä vuonna. Kuvio 4 Julkaistut tietokirjanimikkeet 1963-1998, uutuudet ja uudet painokset yhteensä Tietokirjat, julkaistut nimikkeet 2500 2000 1500 1000 500 0 1963 1968 1973 1978 1983 1988 1993 1995 1997 1998 Lähde: Suomen Kustannusyhdistyksen vuositilastot Voimakas hyppäys vuonna 1998, 320 nimikettä edellisvuotta enemmän, lienee monen eri tekijän summa. Usean vuoden jatkunut nousukausi on herättänyt jälleen yhteiskunnallista ja taloudellista keskustelua. Tietoyhteiskunta ja tiedonvälityksen digitalisoituminen ovat tuoneet mukanaan entistä enemmän painettua sanaa, niin lehtiä kuin kirjojakin. Arvonlisäverokin aleni vuoden 1998 alussa. 2.2.4 Oppikirjat Oppikirjojen nimikemäärän voimakas kasvu alkoi vuonna 1971 peruskoulujärjestelmään siirryttäessä. Peruskoulun alkuvaiheessa oppimateriaalien määrä oli paljon suurempikin. Tässä on tilastoitu vain kirjat, ei monia kokeilumonisteita ja alle 48-sivuisia työkirjoja ja vihkoja. Vuoden 1993 jälkeen tapahtunut K-kirjojen nimikemäärän voimakas kasvu johtuu osittain Suomen Kustannusyhdistyksen jäsenmäärän kasvusta. Oppikirjojen julkaistuun nimikemäärään lyhyellä ajalla ovat ajoittain vaikuttaneet opetussuunnitelmien muutokset ja esimerkiksi kurssimuotoisen lukion aloittaminen.

Kuvio 5 Julkaistut oppikirjanimikkeet 1963 1998, uutuudet ja uudet painokset yhteensä 10 Oppikirjat, julkaistut nimikkeet 2500 2000 1500 1000 500 0 1963 1968 1973 1978 1983 1988 1993 1995 1997 1998 Lähde: Suomen Kustannusyhdistyksen vuositilastot 2.2.5 Suomessa julkaistu käännöskirjallisuus Taulukko 2 Käännökset suomen kielelle alkuperäkielen mukaan 1980 1997 Alkukieli 1980 1985 1990 1995 1996 1997 Kirjat 1997 Pienpainatteet 1997 Yhteensä Englanti 447 520 940 1 196 1 178 947 302 1 249 Ruotsi 167 124 184 213 222 176 47 223 Saksa 84 96 128 135 108 56 47 102 Ranska 48 43 92 105 105 48 45 93 Tanska 21 10 30 29 25 13 4 27 Venäjä 47 26 40 20 24 21-21 Norja 26 22 34 22 15 16-16 Italia 16 11 28 40 35 28 15 43 Espanja 3 6 20 16 17 14 5 19 Muut 100 48 67 81 76 54 10 64 Yhteensä 959 906 1 563 1 857 1 806 1 372 475 1 847 Lähde: Tilastokeskus: Kulttuuritilasto 1999 Selvimmin erottuu englannin kielen hallitseva asema, joka suhteellisestikin on vahvistunut koko tarkastelujakson ajan. Kirjoja ja pienpainatteita ei ole eritelty muina vuosina kuin 1997. Varsinkin saksan ja ranskan kielestä käännettyjen pienpainatteiden osuus koko käännösmäärästä on merkittävän suuri. Pienpainate on alle 49-sivuinen painotuote, jota UNESCOn määritelmän mukaan ei pidetä kirjana.