Harrastus tuo iloa ja taitoja kaikenikäisille!



Samankaltaiset tiedostot
Luennot Tapahtumat Opinto ja kulttuurimatkat

LUENNOT TAPAHTUMAT OPINTOMATKAT

Kurssimaksun voi maksaa myös Tyky-kuntosetelillä. Tykykuntosetelillä maksettaessa kurssimaksu maksetaan kansalaisopiston toimistoon.

KESÄLUKIO-OPAS. Lahden yhteiskoulun aikuislukio. Kesälukion verkkosivut:

Liite nro 4. Kansalaisopiston kurssimaksuissa noudatettavat periaatteet ja kurssien hinnoittelu lukuvuonna

Kokemäen kansalaisopisto

KEVÄT 2018 SUOMEA JYVÄSKYLÄSSÄ. Jyväskylän Kansalaisopisto. Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä. Jyväskylän Yliopiston Kielikeskus

LUKUVUODEN OPETUSOHJELMAN PERUSTEET

Syksy Kurssit, luennot tapahtumat, opintomatkat. opi innostu oivalla

Ryhmät alkavat tiistaina 7.1 ja päättyvät viikolla Kertoja on 15.

Lähitori Kuusela tapahtumat syyskuussa 2015

Otsikko. Alaotsikko. Tekijä

Tilauskoulutusta HIIDEN OPISTOSTA

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET YHTEENVETO VUOSIKOKOUKSESTA JA SUKUSEURAN 15- VUOTISJUHLASTA...2 KITEEN SUKUSEUROJEN YHTEINEN MATKA TALLINNAAN...

IKÄÄNTYVIEN YLIOPISTO

Tilauskoulutusta HIIDEN OPISTOS TA

AVOIMEN YLIOPISTON KEVÄÄN KURSSITARJONTA

Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut

DYSLEKSIAVIIKKO

Lähitori Kuusela tapahtumat lokakuussa 2015

Maahanmuuttajataustaisille. joka lisää hyvinvointia

Studia Generalia syksy 2011 AINEEN ARVOITUS. Tervetuloa!

Eurooppalainen dysleksiaviikko

Keravan Opiston kevät 2015 opinto-ohjelma

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen kuukauden viimeisenä perjantaina.

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

Opiskele skandinavistiikkaa keskellä Ruotsia

ERITYISRYHMIEN VESILIIKUNNAN OHJAAJAKURSSI. Äänekoski Suomalainen Vesiliikuntainstituutti Oy

Miten kurssit tehdään Eirassa?

Poimintoja kesän ohjelmasta:

SYKSYN 2017 KOULUTUKSET

Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 SYVENTÄVÄT OPINNOT, E172514

AKAAN LUKIO. Vanhempainilta 1A ja 1B

Puulan seutuopiston henkilöstön syyslukukauden aloitustilaisuus. Toivakka

SYKSY Kansalaistoiminnan keskus Puisto. Yhteystiedot:

HARRASTUKSET. Selitä sana. kiinnostunut+ mistä? pitää + mistä? mitä tehdä? tykätä + mistä? mitä tehdä? harrastaa + mitä? harrastus

Tervetuloa Avioparikurssille Hartolan Kuningaskuntaan, Ekon historialliseen kartanoon ja Linna-hotelliin!

Kallion musiikkikoulu

Keravan Opisto. Syksy 2015 opinto-ohjelma. Kurssit Luennot Tapahtumat

Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET

Tekniikan alan kieliopinnot

syksy 2015 kevät 2014

Koulutuksellista toimintaa. Kevät-kesä 2019

ASIAKASKOULUTUKSET. Kurssiohjelma Syksy 2017

Tavoitteena voi olla

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN!

laukaan seurakunta tervetuloa 2014!

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista:

Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN

Normaalikoulun kielivalintailta Welcome! Willkommen! Bienvenue!

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

ISONKYRÖN PERUSOPETUS, KERHOTOIMINTA

Teknillistieteellisen alan kieliopinnot Hanna Snellman Opintoasiat / Kielipalvelut-yksikkö

KARKKILAN TYÖVÄENOPISTON TOIMINTASUUNNITEL- MA KAUDELLE

Kuparivuoren koulu. 1. Oppilaat. Noin 300. Keskikokoinen koulu. 12 luokkaa ( pienin 15 ja suurin 27 oppilasta) + 3 pienryhmää

Lähitori Kuusela tapahtumat marraskuussa 2015

Keravan Opiston opinto-ohjelma

Minit ja Uimataidottomat minit Tikkurila toimintakaudella

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

KARKKILAN TYÖVÄENOPISTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE

1. Yleistä ohjeistusta

Lähitori Kuusela tapahtumat elokuussa 2015

Hallintotieteellisen alan kieliopinnot

Pieksämäen kaupungin erityisliikunta. syksy 2019 kevät 2020

laukaan seurakunta tervetuloa 2015!

LUKIO-OPINNOT. Viherlaakson lukion opinto-ohjaajat Riina Laasonen & Salla Purho

Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015

Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 PERUSOPINNOT, E172512

IKÄÄNTYVIEN YLIOPISTO JA SENIORITOIMINTA kevät 2018

Tavoitteena voi olla

- Kaikukortilla maksuttomia kulttuurielämyksiä Kempeleessä

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana

Tervetuloa rippikouluun!

YO-info S rehtori Mika Strömberg

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA

Asiakaskoulutukset pääkirjastolla

STUDIO KUUTIO. Valokuvaajien koulutus- ja kokeilustudio Oulussa

Pienikin apu arjessa voi helpottaa päivääsi!

Lähitori Kuusela tapahtumat tammikuussa 2016

Murkkufoorumi - Vertaisryhmät nuorten vanhemmille. Johanna Syrjänen, Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry

Syksyllä Jyväskylän avoin yliopisto Kirjoittamisen perusopinnot (30 op) Itä-Hämeen opisto Tekstihautomon työpajat (12 op)

Poimintoja syyskuun ohjelmasta:

Aikuisopetuksen tehtäviin suuntautuvat opettajan pedagogiset opinnot 60 op

Tervetuloa LUT:iin! Ohjeet yhteishaussa hyväksytyille

Aidon kohtaamisen. loppuhuipentuma! Saara Hanhela, LAPE Etelä-Savo , Saimaa Stadium

Länsi-Vantaa KESÄLIIKUNTAA. senioreille ja aikuisille

Vuorovaikutus toimimaan nuorten kanssa!

YLIOPPILASKIRJOITUKSET. Info

KANNUSTAVA KOMMUNIKOINTI LAPSEN ITSETUNNON VAHVISTAJANA. PÄIJÄT-HÄMEEN VARHAISKASVATTAJA tapahtuma Piia Roos (Janniina Elo)

Tmi OwnStory. Tarja Jutila MMM, dipl. taideterapeutti

SISÄLLYSLUETTELO VOIMAUTTAVAA VERTAISTUKEA RYHMISTÄ Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus LÖYDÄ OMA TARINASI -RYHMÄT... 5

YO-info [Alatunnisteteksti]

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen

Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna

SOFIAN KANNATUSYHDISTYS RY SOFIA-OPISTO TOIMINTASUUNNITELMA

Lähitori Kuusela tapahtumat helmikuussa 2016

Transkriptio:

Harrastus tuo iloa ja taitoja kaikenikäisille! Keravan Opiston syksyn 2014 opinto-ohjelma Esipuhe...27 Ilmoittautuminen ja toimiston aukioloajat...28 Luennot...33 Kerava Akatemia...35 Tapahtumat ja opintomatkat...39 Avoin yliopisto...40 Erikoiskurssit...43 Terveys ja hyvinvointi...45 Tietotekniikka...49 Opetuspaikkojen sijaintikartta...50 Kielet...54 Taideaineet...69 Käden taidot...79 Liikunta ja tanssi...94 26 Kerava Opisto

SIVISTYS ELÄÄ JA VOI HYVIN KERAVALLA Suomen 180 kansalaisopiston ydintehtävä on toteuttaa vapaata sivistystyötä kurssien, luentojen ja opinnollisen ryhmätoiminnan muissa muodoissa eri puolilla maata. Voi olla, että kansalaisopiston ydintehtävän sisältö ei avaudu ihan itsestään. Onhan jollakin tavalla muodikkaampaa ja suoraviivaisempaa puhua koulutuksesta ja opiskelusta. Nämä ovat kuitenkin enemmän keinoja ja instrumentteja, joiden avulla opimme ja sivistymme. Opimme uutta koko elämämme ajan. Koulutusjärjestelmässä siitä tapahtuu vain osa - toki merkittävä sellainen. Yhtä lailla meitä opettavat elämä itse, työ, kokemukset, toiset ihmiset ja harrastukset. Sivistys saattaa kalskahtaa jotenkin turhan hienolta ja vaativalta, vaikka se ei ole kuitenkaan sitä. Voidaan sanoa, että sivistyessään ihminen yhdistää uuden tiedon arvoihinsa ja kokemukseensa, osaa suhteellistaa asioita sekä suhtautua kriittisesti asioihin, myös itseensä. Tieto muuttuu viisaudeksi. Kansalaisopistot ovat arkipäivän sivistymisen paikkoja, joissa jokaisella on samanlainen vapaus kehittää itseään niissä asioissa, joista on kiinnostunut. Tänäkin syksynä Keravan Opisto tarjoaa laajan kirjon erilaisia oppimisen, sivistyksen ja kehittymisen tilaisuuksia kaikille kiinnostuneille. Klassikkojen rinnalle on kehitetty uusia kurssiteemoja. Viime vuonna opiston toimintaan osallistui jo yli 6 000 eri ihmistä. Määrä on vuosi vuodelta kasvanut. Alkuvuoden tilastot näyttävät, että ainakin samoihin lukuihin päästäneen myös vuoden 2014 aikana. Opiston toiminnalle tarjoutuu syksyn aikana aivan uudet puitteet Keravan kaupungin uuden Sampolan palvelukeskuksen valmistuttua. Osa kursseista ja luennoista siirtyy sinne syksyn aikana. Toiminta jatkuu myös ympäri kaupunkia sijaitsevissa muissa opetuspaikoissa. Hyvää opinnollista syksyä! Pertti Rantanen, rehtori 27

ILMOITTAUTUMINEN JA TOIMISTON AUKIOLOAJAT ILMOITTAUTUMINEN Ilmoittautuminen kaikille syksyn kursseille alkaa internetin kautta ke 6.8.2014 klo 18. Ilmoittautuminen alkaa toimistossa ja puhelimitse ke 13.8. klo 12.00. Toimiston aukioloajat: 7. 12.8. to-ti klo 10-15.30, pe 10-13 (ei ilmoittautumista) 13.8. 28.8. ma-to 12-18, pe 10-13 1.9. ma-to 10-15.30, pe 10-13 Opisto muuttaa syys-lokakuun vaihteessa uusiin toimitiloihin Sampolan palvelukeskukseen, Kultasepänkatu 7, 1. kerros. Tämä aiheuttaa lyhyen katkoksen toimiston aukioloon. Mahdollisista muutoksista toimiston aukioloaikoihin ja muihin käytäntöihin tiedotetaan syksyn aikana opiston nettisivuilla ja toimistossa. OPISTON HENKILÖSTÖ JA VASTUUALUEET Keravan Opisto Vanha kaupungintalo, 3. krs Aleksis Kiven tie 4 04200 KERAVA www.keravanopisto.fi puh. (09) 2949 2352 sähköposti: keravanopisto@kerava.fi Sähköpostiosoitteet ovat pääsääntöisesti muotoa etunimi.sukunimi@kerava.fi. Toimisto: Opintosihteeri Taia Pauri, merkonomi Asiakaspalvelu ja kurssihallinnointi 040 318 2564 Hallinto- ja taloussihteeri Sirpa Kiuru, yo-merkonomi Asiakaspalvelu ja taloushallinto 040 318 2438 Kouluisäntä Keravan lukion ja aikuislukion opetuskautena ma-pe -iltaisin klo 15 alkaen Janne Heikkinen 040 318 2215 28 Kerava Opisto Rehtori Pertti Rantanen, VTM Opiston hallinto ja kehittäminen, yhteiskunnalliset aineet, Kerava-akatemia 040 318 2055, pertti.rantanen@kerava.fi Apulaisrehtori, päätoiminen taideopettaja Teija Leppänen, TaM Taideaineet: kuvataide, maalaus, keramiikka, musiikki, valokuvaus, esittävä taide ja kirjallisuus, taiteen perusopetus 040 318 2437 Taitoaineiden suunnittelijaopettaja Aune Soppela, Ktyo, KM Taitoaineet: tekstiilityö, askartelu, tekninen työ, vesiliikenne, tietotekniikka, kotitalous, kehittämishankkeet 040 318 2850 Kielten suunnittelijaopettaja Mari Heikkinen, FM Kielet 040 318 2876, mari.a.heikkinen@kerava.fi

Suunnittelija Hanna Lahnalampi, KM Liikunta ja tanssi, sirkus, ensiapukurssit, tilauskoulutukset, kehittämishankkeet, kaupungin henkilöstökoulutus 040 318 2877 Suunnittelija-koordinaattori Mari Raatikainen, VTM Yhteiskunnalliset ja humanistiset aineet, terveys ja hyvinvointi, luennot, erikoiskurssit, avoin yliopisto, viestintä, kehittämishankkeet, Kerava Akatemia 040 318 2471 Kudonnanohjaaja Kristiina Elomaa-Kallas, artenomi Kudontakurssit (040) 318 4418 ILMOITTAUTUMINEN Ilmoittautuminen on sitova. Ilmoittautuessasi sitoudut maksamaan kurssin. Ilmoittaudu kurssille tai luennolle ajoissa. Näin varmistat paikkasi sekä kurssin tai luennon toteutumisen. Kurssi toteutetaan, jos viikkoa (7 päivää) ennen kurssin alkua kurssille on ilmoittautunut vähintään 10 osallistujaa tai muu sovittu minimimäärä osallistujia. Muista merkitä kurssin alkamisaika kalenteriisi. Emme lähetä erillistä muistutusta kurssien alkamisesta. Opisto tarvitsee ilmoittautujan yhteystiedot sekä henkilötunnuksen asiakaslähtöistä yhteydenpitoa, maksuliikennettä sekä virallisia tilastoja varten. Sähköpostitse ei voi ilmoittautua. Alle 18-vuotiaan ilmoittautujan tulee ilmoittaa myös huoltajan yhteystiedot. Miten ilmoittaudun? 1. Verkon kautta osoitteessa www.opistopalvelut.fi/kerava/zavaus.asp (suora linkki ilmoittautumissivulle). Internetin kautta ilmoittautuessasi voit myös tulostaa laskun kurssimaksusta tai ottaa näytöltä maksutiedot. Saat ilmoittautumisesta vahvistuksen sähköpostiisi. Emme lähetä erillistä laskua. 2. puhelimitse numeroon (09) 2949 2352 3. opiston toimistossa (Voit ilmoittaa kursseille itsesi lisäksi yhden henkilön). Kuinka maksan kurssin? Maksuaika on 30 päivää lukukauden käynnistymisvaiheessa ja muulloin 14 päivää. Maksut ovat kurssikohtaisia. Kurssimaksun voi maksaa seuraavilla vaihtoehtoisilla tavoilla: 1. Verkkopankin välityksellä ilmoittautumisen yhteydessä. 2. Viitenumerolla nettipankin kautta laskun eräpäivään mennessä. Kurssimaksujen tilinumero on IBAN FI22 8000 1001 9702 10 ja saaja Keravan kaupunki/ Keravan Opisto. 3. Käteisellä tai pankkikortilla opiston toimistossa. 4. Smartumin Liikunta- sekä Liikunta- ja kulttuuriseteleillä. Avoimen yliopiston kurssit eivät kuulu alennusseteleiden piiriin. Liikuntasetelillä voi maksaa vain liikunnallisten ryhmien kurssimaksuja. Liikuntaja kulttuurisetelit kelpaavat kaikkien kurssien maksuksi. Voit myös tuoda tai lähettää setelit toimistoon 13.8. alkaen tai jättää ne nimellä ja kurssinumerolla varustettuna kuoreen suljettuna opiston alaovessa oikealla alhaalla sijaitsevaan postiluukkuun. Lähetämme kuitin vastaanotetuista seteleistä. 5. Sportti- ja kulttuuripassilla verkkomaksuna. Passilla voi maksaa vain verkkopankin kautta. Säilytä Maksukuitti! 29

ALENNUKSET Opintosetelialennus Keravan Opisto myöntää Opetushallitukselta saamansa opintosetelikiintiön puitteissa alennuksia tietyille opiskelijaryhmille. Ryhmät ovat: työttömät pieneläkeläiset (käytännön syistä alle 1 200 / kk bruttona saavat) maahanmuuttajat henkilöt, joilla on oppimisvaikeus alhaisen pohjakoulutuksen omaavat Avustus kohdennetaan syyslukukaudelle ja kevätlukukaudelle. Alennus on enintään 15 / henkilö / lukukausi. Alennuksen voi saada vain yhdelle kurssille tai 3 luennolle / lukukausi. Kurssille voi ilmoittautua tavalliseen tapaan netin kautta, puhelimitse ja toimistossa. Kurssimaksun voi suorittaa vasta sen jälkeen, kun on käynyt toimistossa todistamassa alennusoikeuden. Joidenkin senioreille suunnattujen tietotekniikan ja liikunnallisten kurssien hintoja on suoraan kompensoitu opintoseteliavustuksella. Näihin kursseihin osallistuville ei myönnetä enää lisäalennusta. PERUUTUSEHDOT Ilmoittautuessasi sitoudut kurssimaksun maksamiseen. Peruutus on aina tehtävä opiston toimistoon. Kurssin maksamatta jättäminen ei ole peruutus. Jos et osallistu kurssille, sinun on silti maksettava kurssi, jos et ole peruuttanut osallistumistasi. Jos peruutat osallistumisesi kurssille viimeistään 10 päivää ennen kurssin alkua, palautetaan kuittia vastaan toimistokulujen 10 euroa ylittävä osuus. Maksua ei palauteta, jos peruutus tulee myöhemmin. Mikäli olet ilmoittautunut kurssille ja jättänyt maksun suorittamatta, opisto lähettää maksamattomasta kurssista laskun ja huomautusmaksun 5 euroa. Mikäli maksu yhä viivästyy, saatava siirretään kaupungin toimintaohjeiden mukaisesti perintätoimiston hoidettavaksi. Opisto voi peruuttaa suunnitellun kurssin noin viikkoa ennen kurssin alkamista, mikäli kurssille ei ole tarpeeksi osallistujia. Tällöin palautamme maksusi täysimääräisenä takaisin. Opettajan yhtä (1) sairastumiskertaa ei pääsääntöisesti korvata ylimääräisellä kokoontumiskerralla pitkillä kursseilla. OPISKELUSTA JA OPISTOSTA Kurssien pituus on ilmoitettu oppitunteina. Yhden oppitunnin pituus on 45 minuuttia. Kurssilla tarvittavat materiaalit opiskelijat hankkivat itse. Kurssitekstissä on mainittu, jos materiaalit sisältyvät kurssimaksuun tai jos ne voi hankkia opettajalta. Avoin yliopisto Keravan opistossa voi suorittaa tenttejä erikseen sovittavana ajankohtana toimiston aukioloaikoina. Tiedustelut: keravanopisto@kerava.fi. Lukukausi ja loma-ajat Syyslukukausi alkaa ma 1.9.2014 viikolla 36 ja kestää 12 viikkoa. Liikuntakurssit kestävät pääsääntöisesti 14 viikkoa. Lomien ja juhlapyhien aikana ei ole opetusta, ellei siitä ole erikseen sovittu. Opetusta ei ole syyslomaviikolla ma 13.10. su 19.10.2014 (viikko 42). Muutokset opinto-ohjelmaan Pyrimme tekemään mahdollisimman vähän muutoksia opinto-ohjelmaan sen painamisen jälkeen. Se ei kuitenkaan aina ole mahdollista. Opisto pidättää oikeudet ohjelman muutoksiin. Opisto ei myöskään vastaa muutosten aiheuttamista mahdollisista haitoista. Ilmoitamme opinto-ohjelman muutoksista nettisivuillamme, ja tulosteen muutoksista saa myös toimistosta. Opiskeluoikeus ja todistukset Opiskeluoikeus on määräaikaan mennessä ilmoittautuneella ja kurssimaksunsa maksaneella. 30 Kerava Opisto

Opisto antaa pyydettäessä opiskelutodistuksen, josta peritään 5 euroa. Avoimen yliopiston kursseista saa todistuksen yliopistosta. Tilauskoulutus Opisto tarjoaa yhteisöille ja yrityksille tilauskoulutuksia, jotka suunnitellaan yhteistyössä tilaajan kanssa. Esimerkkejä toteuttamistamme tilauskoulutuksista: ensiapukurssit, kielivalmennukset, hygieniapassi ja atk-kurssit. Opisto tarjoaa myös työnohjausta, josta saa lisätietoja rehtori Pertti Rantaselta. Vakuutukset Keravan Opiston kursseille osallistuvat opiskelijat on vakuutettu. Opisto ei kuitenkaan vastaa koirakursseille osallistuvien koirien vakuutuksesta. Osallistujan on huolehdittava itse koiran vakuutuksesta. Opintomatkojen osallistujilla on oltava oma matkavakuutus ja EU-Kelakortti. Tapaturman sattuessa 1. Hakeudu hoitoon vuorokauden sisällä. Opiston vakuutus kattaa julkisen terveydenhuollon hoidon, mutta kiireellisissä tapauksissa myös yksityisen puolen hoidon. Säilytä maksukuitit. 2. Ota mahdollisimman nopeasti yhteyttä Keravan Opiston toimistoon, josta saat ohjeet jatkotoimenpiteitä varten. Kurssipalautteet Kurssiarviointi on tärkeä työväline opiston toiminnan ja kurssitarjonnan kehittämisessä. Keräämme palautteet pääsääntöisesti sähköisesti. Lähetämme kurssin päätyttyä opiskelijoille sähköpostitse linkin palautekyselyyn, jonka vastaaminen vie vain pari minuuttia. Vastaukset käsitellään nimettöminä. Jos sinulla ei ole sähköpostiosoitetta tai muusta syystä haluat täyttää kurssipalautteen paperilla, voit pyytää palautelomakkeen opettajalta tai opiston toimistosta. Voit antaa palautetta myös nettisivujen palautelomakkeen kautta tai suoraan opettajalle tai opiston henkilökunnalle. Ehdota kurssia tai luentoa! Otamme vastaan uusia kurssi- ja luentotoiveita. Voit lähettää toiveesi opiston nettisivujen palautelomakkeen kautta, sähköpostitse tai suoraan ainealueen vastuuhenkilölle. Kiinnostaako aikuisten opettaminen? Etsimme jatkuvasti eri alojen ammattilaisia opettamaan, kouluttamaan ja luennoimaan. Mikäli olet kiinnostunut opettamisesta opistossamme, ota yhteys ainealueen vastuuhenkilöön. Keravan Opiston facebookin löydät nettisivuiltamme tai naputtelemalla facebookin hakukenttään Keravan Opisto. Kun käyt tykkäämässä Keravan Opiston facebook-sivusta, saat helposti ja nopeasti ajankohtaisia tietoja opiston kursseista, tapahtumista ja muusta toiminnasta. Tykkää Keravan opistosta www.facebook.com /keravan.opisto 31

OPETUSPAIKAT Aarre Musiikki Oy:n tilat, Kuparisepänkatu 1 Ahjon koulu, Ketjutie 2 Ahjon sali, Kerananpolku 1. (Valintatalo-rakennuksessa, sisäänkäynti apteekin vierestä.) Budosali, Eerontie 1 (Sali sijaitsee rakennuksen alakerrassa.) Combat Club Sankukai, Lintulammenkatu 4 Hyyppärän käsityöasema, Kalevankatu 1 Kerava Areena, Kurkela, Käenpolku 3. (Peilisali sijaitsee 2. kerroksessa. Pukuhuoneet ja wc ovat alakerrassa.) Keravan keilahalli, Aleksis Kiven tie 3 Keravan kirjasto, Paasikivenkatu 12 Keravan lukio ja aikuislukio, Keskikatu 5. (Sisäänkäynti pääovista, C ja E-ovet. Tanssisali sijaitsee pohjakerroksessa.) Keravan teatteri, Kultasepänkatu 4 Keravan uimahalli, Tuusulantie 45 Keravanjoen koulu, Jaakkolan toimipiste, Jaakkolantie 8 Keskuskoulu, Sibeliuksentie 6 (Käynti liikuntasaliin kentän puoleisesta ovesta.) Killan koulu, Sarvimäentie 35 Koko perheen liikuntakeskus PompIT, Palopellonkatu 7 Lapilan kartano, Lapilantie 19 Opiston käsityöluokka, Opiston monitoimiluokka, Sampolan palvelukeskus, Kultasepänkatu 7 Savion koulu, Juurakkokatu 33 Sompion koirankoulutuskenttä, Keravantien vieressä Sompion koulu, Aleksis Kiven tie 18 Svenskbacka skola, Kannistonkatu 5 (Autolla ei saa ajaa koulun pihaan. Käynti liikuntasalin pääovesta.) Taide- ja museokeskus Sinkka, Kultasepänkatu 2 Taidetila, Verhoomo, Puutyötila/Jenga, Santaniitynkatu 1, Vanha valtuustosali, vanha kaupungintalo, 2. krs, Aleksis Kiven tie 4 Opiston käsityötilat sijaitsevat Keravan kaupungintalon alakerrassa keskustan kävelykadun varrella osoitteessa. Sisään pääset kaupungintalon alaoven viereisestä ovesta. 32 Kerava Opisto

LUENNOT Opisto järjestää sekä maksullisia että maksuttomia yleisöluentoja. Luentomaksu mainitaan luentokuvauksessa. Kaikille luennoille tulee ilmoittautua ajoissa etukäteen ellei luentokuvauksessa toisin mainita. Etukäteisilmoittautuminen on tärkeää luennon toteuttamisen ja tilajärjestelyjen kannalta. Ilmoittauduttuasi luennoille muista merkitä ne myös kalenteriisi. Erillistä ilmoittautumisvahvistusta tai kutsua ei lähetetä osallistujille. Kaikki Keravan kirjaston Pentinkulma-salissa pidettävät luennot alkavat tänä syksynä klo 18.15. Kerava Akatemia on paikallinen foorumi, jonka tarkoituksena on edistää yhteisöllisyyttä, hyvinvointia ja aktiivisuutta kaupungissamme. Kerava Akatemia kutsuu asukkaita ja paikallisia yhteisöjä järjestämään kanssamme luento- ja keskusteluiltoja sekä tietenkin osallistumaan niihin. Tiedustelut ja luentoehdotukset suunnittelija Mari Raatikaiselle. SYYSKUU ti 9.9. ti 16.9. ti 30.9. ke 3.9. ke 17.9. ke 10.9. ke 18.9. ti 23.9. ti 23.9. ke 24.9. LOKAKUU Ihmiseloa Keravajoen varrella - esihistoriallisen ja historiallisen ajan asutuksen jäljet Keravalla, Olli Kunnas Wanhaa Keravaa, Samuli Isola Katsaus Keravan teolliseen historiaan, Tommi Uutela Ero - uusi mahdollisuus, Anne-Mari Jääskinen Sipulikukkia kevääksi, Paula Ritanen-Närhi Muuttuva kaupunkikuva, Tommi Uutela Mielenterveysilta, Sopimuskoti ry Matkailijan lontoo, Maarit Suonsivu Keravan itsenäistyminen sekä talvisodan paikallisuutisointi, Lauri Nurmi Nyrkkisankarin tunnekoulu, Paula Salomaa ke 1.10. Mieletön fiilis! Murrosiän myrskyjä ja muutoksia, Raisa Cacciatore to 2.10. Muisti-ilta, Keski-Uudenmaan Muistiyhdistys ke 8.10. Tappajafarkut ja muita vastuuttomia vaatteita, Outi Moilala ti 9.10. Yhteisöilta: kulttuurit kohtaavat perheissä ti 21.10. Keravan tiestöt,matti Nieminen ke 22.10. Maallinen ja maailmallinen, henkinen ja hengellinen, Terho Tursiainen Ti 28.10. Istanbul - kiehtova kaupunki idän ja lännen välissä, Maarit Suonsivu To 30.10. Nivelilta To 30.10. Minä ja käsityö, Jarkko Tuusvuori ja Pirjo Seddiki. Etäluento MARRASKUU Ti 4.11. Tanskalainen kirjallisuusilta, René Semberlund Jensen Ke 5.11. Eläkkeelle kuin strömsössä? Ilari Rantala To 6.11. Hyvää tekevä käsityö, Minna Huotilainen etäluento To 6.11. Kiire, olemmeko sen uhreja vai luommeko sen itse? Tommy Hellsten La 8.11. Itsehillintää ja malttia koiralle, Miira Hellsten La 8.11. Kissan ei-toivottu käytös toivotuksi toiminnaksi, Miira Hellsten To 13.11. Luonnollinen hevostaito, Päivi Peusa To 13.11. Käsityö ilmaisuna. Useita alustajia. Etäluento Ti 18.11. Yhteisöilta: kulttuurit ja seniorit kohtaavat Ke 19.11. Kilpirauhasen toiminta ja ruokavalio, Tiina Keldrima JOULUKUU 4.12. Edunvalvontailta 33

SYYSKUU 111032 KERAVA 90 VUOTTA -LUENTOSARJA (5t) ti 18.00-19.30, 9.9. Taide- ja museokeskus Sinkka Keravan museon ja Keravan Opiston yhteistyössä järjestämä Kerava 90 vuotta -luentosarja tarjoaa kaleidoskooppimaisia kurkistuksia pienen suuren kaupungin lähimenneisyyteen ja varhaisempaankin historiaan. Luentojen aihe- ja aikaspektri on lavea. Tarjolla on luentoja Keravan muinaishistoriasta, visuaalisesta kaupunkikuvasta, teollisuusperinteestä sekä prosessista, jossa Kerava 90 vuotta sitten irtautui itsenäiseksi kauppalaksi ja sittemmin kaupungiksi. LUENNOT: ti 9.9. FM, arkeologi Olli Kunnas: Ihmiseloa Keravajoen varrella - esihistoriallisen ja historiallisen ajan asutuksen jäljet ti 16.9. VTM, toimituspäällikkö Samuli Isola: Wanhaa Keravaa ti 23.9. VTM historiaopettaja, toimittaja Lauri Nurmi: Keravan itsenäistyminen sekä talvisodan paikallisuutisointi. ti 30.9. FM, amanuenssi Tommi Uutela: Katsaus Keravan teolliseen historiaan ti 21.10. FM, museolehtori emeritus Matti Niminen: Keravan tiestöt 111000 ERO - UUSI MAHDOLLISUUS (2t) ke 18.15 19.15, 3.9. Keravan kirjasto, Pentinkulma-sali tunne- ja vuorovaikutuskouluttaja Anne-Mari Jääskinen, 5 Erot voivat olla tunteikkaita, kuohuvia, rakentavia, rikkovia ja aina niissä luovutaan jostain: mielikuvista, toiveista, odotuksista ja paljon myös konkreettisista asioista. Ero toimii kuitenkin aina myös kasvumatkana omaan itseen, jotta itsestä voi tulla kokonaisempi ja aidompi. Voimauttavassa erotyössä tunteet käydään läpi, ja katse on vankasti tarkoituksessa, tulevassa ja mahdollisuuksissa. Ilmoittaudu luennolle ajoissa etukäteen. 111002 SIPULIKUKKIA KEVÄÄKSI (2t) ke 18.00-19.30, 17.9. Keravan Opiston ompeluluokka, puutarhatoimittaja, hortonomi Paula Ritanen-Närhi, 5 Haluatko pihalle kukoistavan sipulikukkaniityn tai kasvattaa sipulikukkia ruukuissa? Tulppaanit, narsissit ja pikkusipulikukat istutetaan nyt. Ilmoittaudu luennolle ajoissa etukäteen. TAANILAN TUNNIT (3X2t) ke 18.00-19.30, 17.9., 15.10. ja 17.11. Keravan kirjasto, Pentinkulma-sali Suositut Taanilan tunnit jatkuvat. Takavuosien legendaarinen toimittaja, yhteiskunta- ja kulttuurivaikuttaja Hannu Taanila keskustelee mielenkiintoisten henkilöiden kanssa. Vierailijoista tiedotetaan erikseen. 34 Kerava Opisto

Keskusteluillat toteutetaan Keravan kirjaston ja Keravan Opiston yhteistyönä. Vapaa pääsy, ei ennakkoilmoittautumista. 111004 MUUTTUVA KAUPUNKIKUVA (2t) ke 10.00-11.30, 10.9. Taide- ja museokeskus Sinkka amanuenssi Tommi Uutela Keravan 90-juhlavuoden kunniaksi kurkistetaan kaupungin historiaan museon kuva-arkiston kuvien kautta. Luento on osa Ikäihmisten yliopistoa ja samalla kaikille avoin ja maksuton. Ei ennakkoilmoittautumista. 111006 MIELENTERVEYSILTA (2t) ke 18.15-19.45, 18.9. Keravan kirjasto, Pentinkulma-sali Ilta on tarkoitettu mielenterveyskuntoutujille, heidän omaisilleen ja kaikille aiheesta kiinnostuneille. Isäntänä toimii Keski-Uudenmaan Sopimuskoti ry. Mukana kokemusasiantuntija sekä Mielenterveyden Keskusliiton edustaja. Tilaisuus järjestetään yhteistyössä Keski-Uudenmaan Yhdistysverkosto ry:n kanssa. Tervetuloa! 120310 MATKAILIJAN LONTOO (3t) ti 18.00-20.30, 23.9. Keravan lukio ja aikuislukio lk 1.50 Restonomi Maarit Suonsivu, 5 Suunnitteletko Lontoon matkaa tai oletko jo käynyt Lontoossa? Molemmissa tapauksissa tervetuloa nojatuolimatkalle Lontooseen kosmopoliittiseen kaupunkiin, joka tarjoaa jokaiselle jotakin. Monipuolisessa Lontoossa on historiallisia ja moderneja nähtävyyksiä, kuninkaallista loistoa, musikaaleja ja teatteria, lukuisia ostospaikkoja, pubitunnelmaa ja monenlaista muuta koettavaa ja nähtävää. Luennolla on jaossa linkki- ja kirjavinkkejä. 111008 NYRKKISANKARIN TUNNEKOULU (2t) ke 18.15-19.45, 24.9. Keravan kirjasto, Pentinkulma-sali ja opintosali FL, kouluttaja-kirjailija Paula Salomaa, 5 Vallan antaminen omille kiivaille tunteilleen ja hyökkääminen muita vastaan on vakiintunut reaktiomalli, jonka voi oppia korvaamaan muilla vaihtoehdoilla. Luennolla esitellään väkivaltakäytökseen liittyvää tunnetietoutta ja käytännön menetelmiä omien tunnereaktioidensa säätelemiseen. Luento pohjautuu Paula Salomaan elokuussa 2014 ilmestyvään kirjaan Nyrkkisankarista tuntevaksi mieheksi vapaaksi mielen vallasta. Ilmoittaudu luennolle ajoissa etukäteen. LOKAKUU 111010 MIELETÖN FIILIS! MURROSIÄN MYRSKYJÄ JA MUUTOKSIA (2t) ke 18.00-19.30, 1.10. Keravan lukio ja aikuislukio auditorio, Keskikatu 5 lastenpsykiatri Raisa Cacciatore, 12 Luento tarjoaa tietoa nuorten arkeen ja kasvuun liittyvistä perusasioista vanhemmille ja kasvatusalan ammattilaisille. Saat käytännön keinoja, joiden avulla jaksat valaa uskoa ja kannustusta nuorelle kieltojen ja rajoitusten viidakossa. Raisa Cacciatore on lastenpsykiatri ja asiantuntijalääkäri, joka tunnetaan aktiivisena tietokirjailijana ja mediavaikuttajana. Ilmoittaudu luennolle ajoissa etukäteen. 111012 MUISTI-ILTA (2t) to 18.15-19.45, 2.10. Keravan kirjasto, Pentinkulma-sali Milloin muistiongelmista kannattaa huolestua? Missä ja miten muistin ongelmat voi selvittää? Milloin tulee hakeutua hoitoon? Tervetuloa keskustelemaan aivoterveydestä ja muistiongelmista. Tilaisuuden isännöivät Keski-Uudenmaan Muistiyhdistyksen hallituksen edustajat ja Rinnal- 35

lakulkija-hankkeen projektityöntekijä Pia Kytölä. Mukana on myös Muistiliiton edustaja. Tilaisuus järjestetään yhteistyössä Keski-Uudenmaan Yhdistysverkosto ry:n kanssa. 111042 STUDIA GENERALIA: AISTIT -ETÄLUENTOSARJA to 17.00-19.00, 2.10.-6.11. Keravan lukio ja aikuislukio lk 1.50 Helsingin yliopiston Avoimen yliopiston suosittu yleisöluentosarja suorana lähetyksenä keskellä Keravaa! Luennoilla tarkastellaan kutakin aistia kerrallaan, mutta myös aistienvälistä ja niille yhteistä todellisuutta. Luentosarjan ohjelman saat yliopiston tai Keravan Opiston nettisivuilta tai toimistosta. Etäluentosarja toteutetaan Keravan kaupungin Vapaa-aikaviraston koordinoiman Active Citizens for Stronger Europe (ACSE) -hankkeen tuella. 110202 TAPPAJAFARKUT JA MUITA VASTUUTTOMIA VAATTEITA (2t) ke 18.00-19.30, 8.10. Keravan Opiston ompeluluokka, Outi Moilala, 5 Farkkujen hiekkapuhallus tappaa kehitysmaissa ja tehtaita romahtelee. Luennolla kuulet vaatebisneksen vastuullisuuden tilasta ja eettisistä ongelmista. Luennoija on vapaa yritysvastuun tutkija, joka työskentelee Puhtaat vaatteet -kampanjassa mukana oleville järjestöille. 111034 YHTEISÖILTA: KULTTUURIT KOHTAAVAT PERHEISSÄ (2t) ti 17.30-19.30, 9.10. Keravan Opiston ompeluluokka, Perheet kansainvälistyvät ja monikulttuuristuvat. Millaisia perheitä Keravalla asuu? Mitä haasteita ja mahdollisuuksia perheiden monikulttuuristuminen tuovat tullesaan? Tilaisuus on kaikille avoin ja maksuton. Tapahtuma järjestetään Kulttuurit kohtaavat -hankkeen tuella. 111014 MAALLINEN JA MAAILMALLINEN, HENKINEN JA HENGELLINEN (2t) ke 10.00-11.30, 22.10. Keravan kirjasto, Pentinkulma-sali dosentti Terho Pursiainen, 5 Uskonto näkee tyypillisesti elämän perusjännitteen kahden todellisuuden välillä: aistien tavoittama todellisuus eli maailma sekä aistien ulottumattomissa oleva henkinen todellisuus eli Jumalan valtakunta. Luennoitsijan mielestä kuitenkin on vain yksi todellisuus. Jännite, jossa ihminen elää, on toisessa ulottuvuudessa: sen välillä, mitä jo on, ja sen, mitä ei vielä ole vaikka voisi olla. Luento on osa Ikäihmisten yliopistoa. Ikisläisten ei tarvitse ilmoittautua luennolle eikä maksaa luentomaksua. 129810 ISTANBUL - KIEHTOVA KAUPUNKI IDÄN JA LÄNNEN VÄLISSÄ (3t) ti 18.00-20.30, 28.10. Keravan lukio ja aikuislukio lk 1.50 Restonomi Maarit Suonsivu, 5 Tervetuloa nojatuolimatkalle Istanbuliin - kaupunkiin, joka on sekoitus itämaista mystiikkaa ja modernia suurkaupunkielämää! Istanbul tarjoaa matkailijalle runsaasti nähtävää ja koettavaa: Sininen moskeija, Hagia Sofian museo, Topkapin palatsi, Suuri Basaari, Istiklal Caddesin kävelykatu sekä Bosporinsalmen risteilyt ja lauttamatkat Aasian puoleiseen kaupunginosaan ja paljon muuta. Luennolla jaetaan linkki- ja kirjavinkkejä. 111016 NIVELILTA (2t) ke 18.15-19.45, 30.10. Keravan kirjasto, Pentinkulma-sali Anja Karjalainen esittelee Nivelyhdistyksen toimintaa. Kuulemme myös potilaan ja läheisen puheenvuorot. Tilaisuus järjestetään yhteistyössä Keski-Uudenmaan Yhdistysverkosto ry:n kanssa. 36 Kerava Opisto

110204 MINÄ JA KÄSITYÖ (2t) to 16.50-18.20, 30.10. Keravan Opiston ompeluluokka, Luentosarjan avaus, intendentti, FT Suvi Kettula, Tekstiilikulttuuriseura. Minä, käteni ja käden työ: Kädet yksilöiden kehitystarinassa, filosofi, FT Jarkko Tuusvuori. Siisti ja virheetön käsityö, yliopettaja, TT Pirjo Seddiki. Pyydetty puheenvuoro käsityön harrastajalta. Keskustelua ja kysymyksiä. Yksilöllisesti, yhteisöllisesti Siksi teemme käsitöitä! -etäluentosarjan aloitusluento. MARRASKUU 111018 TANSKALAINEN KIRJALLISUUSILTA (2t) ti 18.15-19.45, 4.11. Keravan kirjasto, Pentinkulma-sali FM René Semberlund Jensen Opiston ja Keravan Pohjola-Norden ry:n yhteistyöluento tarjoaa katsauksen Tanskan kirjallisuuteen ja nostaa esille sen tärkeimpiä kirjailijoita, teoksia ja suuntauksia kautta aikojen. FM René Semberlund Jensen työskentelee Pohjoismaisessa kulttuuripisteessä, joka on Pohjoismaiden ministerineuvoston alainen kulttuurikeskus. Ilmoittaudu luennolle ajoissa etukäteen. 111022 ELÄKKEELLE KUIN STRÖMSÖSSÄ? (2t) ke 18.15-19.45, 5.11. Keravan kirjasto, Pentinkulma-sali Business Coach Ilari Rantala, 5 Luennolla käsittelemme muutoksia, joita eläkkeelle siirtyminen aiheuttaa. Kuka minä olen sen jälkeen, kun jään eläkkeelle? Olenko eläkeläinen, entinen jokin vai jotain muuta? Eläkkeelle siirtyminen nähdään ensisijaisesti työuran päättymisenä. Se voi kuitenkin olla myös uuden alku. Ilari Rantala jäi eläkkeelle Aalto-yliopiston projektipäällikön tehtävistä vuonna 2010. Hän kouluttautui business coachiksi ja auttaa nyt ihmisiä valmistautumaan eläkkeelle siirtymiseen. Ilmoittaudu luennolle ajoissa etukäteen. 110208 HYVÄÄ TEKEVÄ KÄSITYÖ (2t) to 16.50-18.20, 6.11. Keravan Opiston ompeluluokka, FT Minna Huotilainen Mitä aivoissa tapahtuu kun kädet tekevät käsitöitä, aivotutkija. Pyydetty puheenvuoro. Keskustelua ja kysymyksiä. Luento on Yksilöllisesti, yhteisöllisesti Siksi teemme käsitöitä! -etäluentosarjan toinen luento. 111020 KIIRE, OLEMMEKO SEN UHREJA VAI LUOMMEKO SEN ITSE? (2t) to 18.00-20.00, 6.11. Keravan lukio ja aikuislukio auditorio, Keskikatu 5 kirjailija, terapeutti Tommy Hellsten, 15 Kiire on kulttuurimme keskeisimpiä ongelmia. Kaikilla näyttää olevan kiire: nuorilla, vanhoilla ja varsinkin työikäisillä. Kiireestä on tehty jopa ansio. Et kelpaa, jos sinulla ei ole kiire. Kiire johtaa kyvyttömyyteen olla läsnä ja kohdata toinen ihminen. Syvimmältään kiire syntyy pelosta, ettei riitä ja ole tarpeeksi hyvä. Ensimmäinen askel kiireestä ulos tulemiseen on, että tunnistaa oman vastuunsa kiireen syntymisessä. Arvojen muuttuessa ajankäyttö muuttuu. Kalenteri ei itsestään muutu huokoiseksi, se täytyy tehdä sellaiseksi. Ilmoittaudu luennolle ajoissa etukäteen. 111024 ITSEHILLINTÄÄ JA MALTTIA KOIRALLE (2t) la 11.00-12.30, 8.11. Keravan kirjasto, Pentinkulma-sali ja opintosali eläintenkouluttaja Miira Hellsten, 5 Rynniikö koirasi hihnassa, ovista ulos ja jokaiselle hajulle? Hyppiikö se ihmisten päälle tai tervehtimään jokaista vastaantulevaa koiraa tai muuta eläintä? Itsehillintäluennolla käydään läpi maltti on valttia -ajatuskaava ja rutiinien kouluttamista. Luennolla käsitellään perusharjoitusten lisäksi myös tehtävien vaikeuttamista ja yleistämistä eli koulutusprosessin etenemistä läpi. Itsehillintäharjoitukset ovat koiran arkitottelevaisuuden kannalta tärkeimpiä sille opetettavia 37

taitoja. Luennoija on eläintenkouluttajan ammattitutkinnon ja ongelmakoirakouluttajatutkinnon suorittanut Heiluvan Hännän perustaja. Ilmoittaudu luennolle ajoissa etukäteen. 111026 KISSAN EI-TOIVOTTU KÄYTÖS TOIVOTUKSI TOIMINNAKSI (2t) la 13.00-14.30, 8.11. Keravan kirjasto, Pentinkulma-sali eläintenkouluttaja Miira Hellsten, 5 Pissaako kissasi vääriin paikkoihin? Pelkääkö se muita eläimiä tai ihmisiä? Kiipeileekö se verhoihin ja raapii sohvat? Vai makaako se vain tylsistyneenä päivät pitkät? Luennolla eläintenkouluttaja käy läpi kissamaisen elämän peruspilareita ja sitä, millä ympäristö- ja koulutusratkaisuilla saadaan ehkäistyä ei-toivottuja käytöksiä ja tilalle toivomiamme käytöksiä kissoille. Ilmoittaudu luennolle ajoissa etukäteen. 111028 LUONNOLLINEN HEVOSTAITO (2t) to 18.15-19.45, 13.11. Keravan kirjasto, Pentinkulma-sali hevostaitokouluttaja Päivi Peusa, 5 Hevonen haastaa ihmisen kokonaan toisenlaiseen tapaan olla ja elää kuin omamme. Luonnolliseen hevostaitoon tutustutaan yleensä silloin, kun hevosen kanssa tulee jokin ongelma. Miksi hevonen luimii, potkii, ei päästä selkäänsä tai ei halua traileriin? Riitely 500 kiloa painavan eläimen kanssa on turhauttavaa ja vaarallista. Voiko yhteisymmärrys syntyä hevostaidon avulla? Onko hevostaito vain ongelmanratkaisua ja voiko sitä soveltaa jokapäiväiseen elämään hevosen kanssa? "Hevostaidot" merkitsevät hevosen käyttäytymisen ymmärtämistä fyysisesti ja psyykkisesti, kokonaisvaltaisesti. Päivi Peusa on hevosihminen, tallinpitäjä, hevostaitokouluttaja ja yiquan-ohjaaja. Ilmoittaudu luennolle ajoissa etukäteen. Ilmoittaudu luennolle ajoissa etukäteen. 110206 KÄSITYÖ ILMAISUNA (2t) to 16.50-18.20, 13.11. Keravan Opiston ompeluluokka, Alustukset ja paneelikeskustelu, TT Minna Haveri, TT Virpi Vesanen-Laukkanen ja käsityötieteen opiskelija. Keskustelua ja kysymyksiä. Yksilöllisesti, yhteisöllisesti Siksi teemme käsitöitä! -etäluentosarjan yhteenveto ja päätös, käsityön johtava opettaja KM KtyO Inga Pihlhjerta, Helsingin työväenopisto. 111036 YHTEISÖILTA: KULTTUURIT JA SENIORIT KOHTAAVAT (2t) ti 17.30-19.30, 18.11. Keravan kirjasto, Pentinkulma-sali Väestö ikääntyy Suomessa ja Keravalla. Keskuudessamme asuu, elää ja toimii yhä enemmän senioreita eri kieli- ja kulttuuriryhmistä. Mitä mahdollisuuksia ja haasteita senioriväestön monikulttuuristuminen tuo lähiympäristöömme, senioripalveluihin ja yhteiskuntaan? Tilaisuus on kaikille avoin ja maksuton. Tapahtuma järjestetään Kulttuurit kohtaavat -hankkeen tuella. 111038 KILPIRAUHASEN TOIMINTA JA RUOKAVALIO (2t) ke 18.00-19.30, 19.11. Sampolan koko sali psykiatrian erikoislääkäri Tiina Keldrima, 5 Miten kilpirauhasen toiminnan häiriöt vaikuttavat elimistöön? Miten ympäristö- 38 Kerava Opisto

kemikaalit ja ruokavalio liittyvät hormonitoimintaan? Millainen on terveellinen ruokavalio ja mitä merkitystä sillä on erityisesti kilpirauhasen toimintaan? Mukana aidon ruoan puolesta puhuva "superfood man" ja ravintofilosofi Erkki Palviainen. Osallistujille luvassa herkullisia maistiaisia. JOULUKUU KÄSITYÖKIRPPIS (6t) la 10-14.30, 4.10. Keravan lukio ja aikuislukio ruokala, Keskikatu 5 Ktyo, KM Aune Soppela Tule myymään kaappiesi kätköistä käsityötarvikkeita, -välineitä, vanhoja, uusia tai keskenjääneitä käsitöitä, kirjallisuutta ym. itsellesi tarpeettomaksi käynyttä käsitöihin liittyvää tavaraa. Katso pöytäpaikkojen kurssikoodit Kädentaidot-osiosta. Tuunaustorilla tuunaajia esittelemässä hyviä kierrätysideoita. 111030 EDUNVALVONTAILTA (2t) to 18.15-19.45, 4.12. Keravan kirjasto, Pentinkulma-sali Henna Nikumaa, Suomen Muistiasiantuntijat ry Omaa tulevaisuutta on hyvä suunnitella mahdollisimman ajoissa. Miten tehdään hoitotahto? Mikä on edunvalvontavaltuutus ja mitenkä se eroaa edunvalvonnasta? Entä mitä oikeustoimikelpoisuus ja itsemääräämisoikeus tarkoittavat? Tilaisuus toteutetaan yhteistyössä Keski-Uudenmaan Muistiyhdistys ry:n ja Keski-Uudenmaan Yhdistysverkosto ry:n kanssa. TAPAHTUMAT JA OPINTOMATKAT KÄDENTAITOJEN AVOIMET OVET & TYÖNÄYTÖKSIÄ (4t) ke 17-20, 27.8. Keravan Opiston ompeluluokka, Aune Soppela ja Kristiina Elomaa-Kallas Avoimet ovet esittelevät syksyn tulevia kursseja vitriininäyttelyllä ja työnäytöksin. Kudonta-aseman ohjaaja Kristiina Elomaa-Kallas esittelee kudonta-aseman toimintaa ja opettaa leikkaamaan matonkuteita vanhoista vaatteista ja tekstiileistä. Aune Soppela neuvoo videonauhoista ulkomaton virkkaamista. 830900 LIIKUNNALLINEN OPINTOMATKA TALLINNAAN Uusi pe-su 21.-23.11. KM Hanna Lahnalampi, varausmaksu 100 Liikunnallinen opintomatka tarjoaa monipuolisen mahdollisuuden kokeilla eri liikuntalajeja ja kohottaa kuntoa. Ohjelmasta vastaavat suomalaiset Ilona Liikunta -liikunnanohjaajat Tiina Aaltonen ja Paula 39

Liljeström. Matkan monipuolinen ohjelma sisältää mm. vesijumppaa, pilatesta, venyttelyä ja Dance Rumbitaa. Lisäksi kuulet alan ammattilaisilta luennon tasapainosta ja lihaskunnon merkityksestä. Matkalla majoitumme neljän tähden Meriton Grand Conference & Spa -hotellissa, www. meritonhotels.com. Matkan hinta on 329 /hlö. Hintaan sisältyy: bussikuljetus Keravan rautatieasemalta satamaan ja takaisin, laivamatkat kansipaikoilla Vikingillä, yksi B-luokan hytti laivamatkoille, bussikuljetus satamasta hotelliin ja takaisin, majoitus kahden hengen huoneessa, buffet-aamiainen, liikunnallisen ohjelman 2-4 kertaa päivässä, Aqua Spa -kylpyläosaston ja kuntosalin käyttö klo 7-22, luento sekä matkanjohtajan palvelut. Tarkempi liikuntaohjelma jaetaan tervetulotilaisuudessa. Ennakkomaksu 100 maksetaan ilmoittautumisen yhteydessä ja loput laskutetaan syys-lokakuussa. Ilmoittautumiset 18.9. mennessä. Peruutusehdot: Lääkärintodistuksella peruutuksesta ja muutoksesta peritään toimistokuluna 50 /hlö sekä matkanjärjestäjälle aiheutuneet todelliset kulut. Muista syistä tapahtuvista peruutuksista kulu on 100%. Suosittelemme matkustaja- ja matkatavaravakuutuksen ottamista. Mukaan passi tai kuvallinen EU-henkilökortti ja kansainvälinen Kelakortti. Kts. lisätietoja www.keravanopisto.fi AVOIN YLIOPISTO 111100 IKÄIHMISTEN YLIOPISTO: KULTTUURIEN MURROS JA TAITEIDEN KOHTAAMINEN (10x2t) ke 10.00-12.00, 10.9. 26.11. Keravan kirjasto, Pentinkulma-sali TM, aineenopettaja, diakoni Anna Rauhala, 40 Ikäihmisten yliopisto eli Ikis on avoimen yliopiston erityismuoto sekä tieteellisen tiedon ja elämänkokemuksen kohtaamispaikka. Ikäihmisten yliopistossa voi opiskella kuka tahansa ikäihminen riippumatta pohjakoulutuksesta, ammattitaustasta tai aikaisemmasta opiskeluharrastuksesta. Opintopiireissä opiskellaan seuraamalla äänitettyjä asiantuntijaluentoja tai YLE:n tuottamaa tv-oppimateriaalia niistä yhdessä keskustellen. Opintopiireissä myös vierailee luennoitsijoita. Ikis jatkuu teemalla Kulttuurien murros ja taiteiden kohtaaminen (Studia Generalia -tallenteet 2012 ja 2009): 10.9. Muuttuva kaupunkikuva. Tommi Uutela, amanuenssi. Keravan 90-juhlavuoden kunniaksi kurkistetaan kaupungin historiaan museon kuva-arkiston kuvien kautta. Liveluento. Kaikille avoin ja maksuton. KIELEN JUURET JA VERSOT (Studia G. 2012) 17.9. Suomen kielen synty, prof Ulla-Maija Forsberg 24.9. Nykykieli aikansa kuvastimena, prof Henrik Meinander HENKISEN JA MAALLISEN RISTEYKSISSÄ (Studia G. 2012) 1.10. Puhuiko Mooses totta? Gnostilainen kristillisyys varhaisen kirkon aikana, prof Ismo Dunderberg. Maallistuva suomalainen uskonnollisuus? prof Eila Helander. 22.10. Maallinen ja maailmallinen, henkinen ja hengellinen. Terho Pursiainen. Liveluento. Ikisläisten ei tarvitse ilmoittautua eikä maksaa luentomaksua. Muilta ilmoittautuminen kurssikoodilla 111014 ja luentomaksu 5. KANSOJEN KOHTALOITA (Studia G. 2012) 29.10. Mayat ja me: kenen murros, kenen jatkuvuus? prof Harri Kettunen 5.11. Kuohuva Balkan, VTT Pilvi Torsti TAITEISTUMINEN (Studia G. 2009) 12.11. Dosentti Ossi Naukkarinen: Milloin taide tunnistetaan taiteeksi? 19.11. Elämys taiteessa. Pitääkö taiteen olla hyvää? prof Yrjö Sotamaa; Onko taide makuasia? prof Arto Haapala 40 Kerava Opisto

KULTTUURISTA TOISEEN, POLVESTA POLVEEN (Studia G. 2012) 26.11. Suku, kulttuuri ja yhteiskunta, dos Anna Rotkirch; Nuorten elämä, dos Mikko Salasuo LIIKETALOUS 120000 KIRJANPIDON PERUSTEET (24t) ma, ti 17.00-20.10, 10.11. 1.12. Keravan lukio ja aikuislukio lk 1.54 hallintonotaari Ari Pulkkinen, 40 Kirjanpito on yritystalouden perusta. Liiketapahtumien kirjaussäännöt, tlinpäätös, tuloslaskelma ja tase, arvonlisävero ja kirjanpito. Esimuokattu oppimateriaali. Soveltuu myös kertaajille. Kokoontumispäivät ovat ma 10.11., ti 11.11., ma 17.11., ma 24.11., ti 25.11. ja ma 1.12.. PSYKOLOGIA JA KASVATUS HISTORIA 130100 SUKUJUTUT (3X4t) ma 17.30-20.30, 20.10. 3.11. Keravan lukio ja aikuislukio atk lk 1.68 KM, IT-suunnittelija Juhana Mykrä, 45 Kurssilla tutustutaan suosittuun suomalaiseen Sukujutut-ohjelmaan. Opitaan tallentamaan ja etsimään utkimusaineistoa sekä kaavioiden, kuvien ja julkaisun tekemisen perusteet. Viimeisen kerran Sukujutut-klinikalla käsitellään osallistujien omia erityishaasteita. Osallistuminen edellyttää tietotekniikan perustaitojen hallintaa. Opiskelijat saavat tarvittavan opintomateriaalin opettajalta. Mukaan muistiinpanovälineet sekä oman sukututkimuksen tuloksia, esim. sukukaavioita. Viimeiselle kerralle voi tuoda oman kannettavan tietokoneen. Kurssi sopii täydentäväksi kurssiksi sukututkimuksen perus- ja teemakursseille. 130008 ITSETUNTO - TUNNE ITSESI (6t) Uusi la 10.00-16.00, 20.9. Vanha kaupungintalo, valtuustosali, 2. krs näyttelijä, kouluttaja Essi Kaila, 25 Riitätkö itsellesi vai tunnetko, että et kelpaa sellaisena kuin olet? Suoritatko elämää saavuttaaksesi hyväksyntää? Miten voi oppia hyväksymään itsensä? Tule rentoon, turvalliseen työpajaan tutkimaan, mistä osatekijöistä hyvä itsetunto koostuu. Etsitään hauskojen leikkien ja harjoitteiden avulla ymmärrystä ja korjaavia kokemuksia itsellemme. Työpajassa ei näytellä eikä esiinnytä! Tarvitset mukaan avoimen mielen, ripauksen rohkeutta sekä vaatteet, joissa tunnet olosi mukavaksi. MITEN VENNY MENETELMÄ AUTTAA LASTA JA NUORTA OPPIMISVAIKEUKSISSA? (2t) Uusi 130034 Tietoisku kasvatusalan ammattilaisille to 18.00-19.30, 25.9. Keravan lukio ja aikuislukio lk 1.55 130036 Tietoisku vanhemmille ja kaikille kiinnostuneille to 18.00-19.30, 2.10. Sampolan neuvottelusali 2 FK, erityisopettaja, äidinkielen opettaja Maija Koivula 41

VENNY on visuaalisiin hahmotusvaikeuksiin pohjautuvien oppimisvaikeuksien ennaltaehkäisevä sekä korjaava menetelmä. VENNY-kuntoutusta voivat tehdä opettajien ja varhaiskasvattajien lisäksi myös esimerkiksi vanhemmat, isovanhemmat tai muut turvalliset aikuiset noudattamalla tarkkaan ohjeistusta. Lisätietoa osoitteesta www.venny.fi. VENNY-tietoisku vanhemmille ja kaikille asiasta kiinnostuneille tarjoaa tietoa, miten hahmotusvaikeuksiin pohjautuvat oppimisongelmat ilmenevät kouluikäisillä sekä niiden seurauksista. Ammattiryhmille suunnatussa tietoiskussa käsitellään tarkemmin oppimisvaikeuksien tunnistamista sekä kuntoutusta. Luennot järjestetään yhteistyössä Keravan Erilaiset Oppijat ry:n kanssa. Ilmoittaudu luennolle ajoissa etukäteen. 130012 RAKENTAVAN VUOROVAIKUTUKSEN PERUSTEET (NONVIOLENT COMMUNICATION) (4t) Uusi la 10.00-13.00, 22.11. Keravan kirjasto, Pentinkulma-sali CNVC Certified Trainer Hanna Savanna, 25 Ihmetteletkö joskus, miksi toiset kohtaamiset onnistuvat ja toiset eivät? Toivotko joskus, että osaisit ilmaista selkeämmin mitä haluat? Ihmetteletkö joskus, mitä oikeastaan on toisen sanomisen "takana"? Tarvitsetko välineitä hankalien asioiden käsittelemiseen? Koulutus perustuu Nonviolent Communication -prosessiin. NVC:n opiskelussa kehitetään tarvetietoisuutta, jotta voisimme ymmärtää, ilmaista ja kuulla itseämme ja toisia selkeämmin ja syvemmällä tasolla. Koulutuksen sisältö: Nonviolent Communication -prosessin tausta ja perusolettamukset, tarvelähtöisyys, NVC-prosessi, HTTP (havainto, tunne, tarve, pyyntö), empatia, kirahvi- ja sakaalikieli, haasteellisen viestin vastaanottaminen sekä teoriaa ja paritehtäviä. Ilmoittaudu kurssille viimeistään su 9.11.. Toimitamme ilmoittautuneille ennakkotehtävän 2 vk ennen tilaisuutta. Tehtävän tekemiseen menee noin 5 10 min. ja sen avulla teemme esimerkkejä NVC-prosessin soveltamisesta. Ennakkotehtävät tulee palauttaa os. mari.raatikainen@kerava.fi viimeistään ti 18.11.. 130002 ERO - UUSI MAHDOLLISUUS -VOIMAVARARYHMÄ (29t) Uusi ke 17.15-20.30, la 10.00-16.30, 17.9. 8.11. Vanha kaupungintalo, valtuustosali, 2. krs tunne- ja vuorovaikutuskouluttaja, taideterapiaohjaaja Anne-Mari Jääskinen, 75 Kurssilla saat uusia tapoja tarkastella omaa eroasi sekä omia tunteita ja tarpeitasi eroprosessiin ja omaan kasvuusi liittyen. Pyrimme katsomaan eroa tarkoituksen näkökulmasta. Tarkoituksena on löytää positiivisuutta ja herättää rohkeus ottaa omat voimavarat käyttöön uudessa elämäntilanteessa. Voimauttavassa erotyössä tunteita ei tukahduteta eikä kääritä kauniisiin kääreisiin, mutta katse on vankasti tulevassa ja mahdollisuuksissa. Kurssi nojautuu logoterapeuttiseen, voimavara- ja tarkoituskeskeiseen elämänfilosofiaan. Menetelminä käytetään taideterapiaa, LogoArtia, mielikuva- ja läsnäoloharjoituksia, keskustelua, kirjoitustehtäviä sekä toiminnallisia harjoituksia. Minkäänlaisia ennakkotaitoja et tarvitse tule rohkeasti ja avoimena sellaisena kuin olet! Materiaalimaksu 10 maksetaan ohjaajalle ensim- 42 Kerava Opisto

mäisellä kerralla. Kurssille otetaan enintään 14 osallistujaa. Kokoontumispäivät ovat ke 17.9., ke 24.9., ke 1.10., ke 8.10., la 11.10., ke 22.10. ja la 8.11.2014. 130000 MATKA MINUUTEEN JA ILOON! (31t) to 17.15-20.30 ja la, su 10.00-16.30, 23.10. 4.12. Sampolan neuvottelusali 2 tunne- ja vuorovaikutuskouluttaja, taideterapiaohjaaja Anne-Mari Jääskinen, 68 Tässä itsetuntemusryhmässä tavoitteena on saada yhteys sisimpäämme, siihen joka todella olemme. Alamme askel askeleelta luoda oman näköistämme elämää. Usein iloon kulkeminen tapahtuu kipupisteidemme kautta, rohkeasti niiden läpi eläen. Käytämme kurssilla lyhyitä alustuksia, ohjattuja mielikuvaharjoituksia, taideterapeuttista märkää märälle -maalaamista, savityöskentelyä, kirjoittamista, muutamia toiminnallisia harjoitteita ja keskustelua apuna matkallamme. Et tarvitse minkäänlaista ennakko-osaamista tai luovaa kykyä tule sellaisena kuin olet! Etenemme ohjatusti yhdessä oppien prosessista, johon pääsemme. Ota mukaasi kevyt alusta, esim. jumppa-alusta tai viltti sekä pieni tyyny tai pyyhe taiteltuna. Materiaalimaksu 15 maksetaan paikan päällä ohjaajalle. Kurssille otetaan enintään 16 osallistujaa. Ei akuutissa kriisissä oleville. Kokoontumispäivät ovat to 23.10. to 30.10., su 9.11., to 20.11., la 29.11. ja to 4.12.. 130004 TUNNETAIDOT JA MIELENHALLINTA (2X6t) Uusi la-su 10.00-16.00, 4. 5.10. Keravan Opiston ompeluluokka, FL Paula Salomaa, 40 Tunteet ovat synnynnäisiä ystäviämme, jotka välittävät arvokasta tietoa tarpeistamme. Mutta jos ne tukahdutetaan, ne muuttuvat vihollisiksi ja voivat johtaa riippuvuuksiin, masennukseen, kiusaamiseen ja väkivaltaan. Kurssin tavoitteena on oppia tunnistamaan omia tunteitaan ja päättämään tietoisesti, miten reagoi mihinkin tunnetilaansa. Lukusuosituksena ennen kurssia Paula Salomaan 8/2014 ilmestyvä Nyrkkisankarista tuntevaksi mieheksi vapaaksi mielen vallasta. 130006 VOIMAVAROJA VANHEMMUUTEEN (6t) Uusi la 10.00-16.00, 4.10. Sampolan neuvottelusali sosionomi, toimintaterapeutti Heli Mäkelä, 20 Vanhempi, mitä kuuluu omalle jaksamisellesi? Ovatko voimavarat välillä vähissä? Kaipaatko keinoja lisätä arkeen iloa? Lapsiperheen jokapäiväisessä arjessa tulee hetkiä, jolloin vanhempi tuntee itsensä riittämättömäksi, voimattomaksi tai rättiväsyneeksi. Jokaisen on tärkeää huolehtia omasta itsestään ja jaksamisestaan. Kun itse voi hyvin, lapsikin voi hyvin. Kurssipäivän aikana teemme erilaisia voimavaraharjoitteita alustusten, pohdinnallisten tehtävien, rentoutumisen, tietoisen läsnäolon ja visualisoinnin avulla. Kurssi pohjautuu ratkaisukeskeiseen ajattelutapaan ja positiiviseen psykologiaan. Tervetuloa voimaantumaan ja löytämään uutta virtaa elämään! ERIKOISKURSSIT 190000 RADIOAMATÖÖRIN PERUSKURSSI (4X3t) Uusi ma 18.00-20.15, 15.9. 6.10. Keravan lukio ja aikuislukio lk 1.46 FM Jukka Heikinheimo, 37 Kurssilla perehdytään radioamatöörin pätevyystutkintomateriaaleihin sekä käydään läpi modulit K (määräykset, liikenne) ja T1 (tekniikka, perusteet). Kurssin lopussa on mahdollisuus osallistua tutkintoon. Kurssin oppimateriaalina käytetään Tiimissä hamssiksi -kirjaa ja Radioamatööriliiton netissä olevaa opiskelumateriaalia. Kurssimateriaali sekä etäopiskelun tukimateriaali löytyvät Suomen Radioamatööriliiton verkkosivuilta: www.sral.fi/info/koulutus.html. Kurssin yhteydessä on myös mahdollisuus tutustua radioamatöörilaitteisiin ja saada valmius 43

oman aseman perustamiseen. Oppimateriaali 10 (kirja ja monisteet) maksetaan käteisellä kouluttajalle. 130032 KANSAINVÄLINEN NAISTEN OLOHUONE - INTERNATIONAL WOMEN S LIVING ROOM (6X2t) to 17.00-18.30, 11.9. 20.11. Monikulttuurinen toimintakeskus Topaasi, Eerontie 1 ohjaaja Elena Paasela Naisten olohuone on kansainvälinen kohtaamispaikka ja avoin maahanmuuttajataustaisille sekä kantasuomalaisille naisille. Olohuonessa kahvittelemme ja keskustelemme kulttuureista, yhteiskunnasta, ajankohtaisista asioista, vanhemmuudesta ja kaikesta mistä osallistujat haluavat keskustella. Etenemme osallistujien toiveiden mukaisesti, ja keskustelun lomassa teemme erilaisia asioita yhdessä, vaikkapa ruokaa. Kokoonnumme joka toinen torstai. Voit tulla mukaan myös kesken kauden, milloin vain. Olohuoneessa puhumme suomea ja tarvittaessa muitakin kieliä kuten englantia. Kurssi toteutetaan yhteistyössä Setlementti Louhelan Monikulttuurisen Ringin kanssa ja Kulttuurit kohtaavat -hankkeen tuella. Kokoontumispäivät ovat: 11.9., 25.9., 9.10., 23.10., 6.11. ja 20.11.. 219800 RALLY-TOKO ALKEET A (4t) ma 18.00-18.45, 8. 29.9. Sompion koirankoulutuskenttä rally-tokokoulutusohjaaja Hannele Pirttimaa, 30 Rally-toko on hauska harrastus, jota voivat harrastaa kaikenikäiset sekä kaiken kokoiset koirat ja ihmiset! Tärkeintä treeneissä ja kisoissa on koiran ja ohjaajan iloinen yhteistyö. Kurssilla harjoitellaan rally-tokon liikkeitä ja ratoja. Koulutus perustuu palkkion taitavaan käyttöön. Ota mukaasi pieniä helposti nieltäviä makupaloja ja naksutin, jos käyttänyt sitä koirasi koulutuksessa. Kurssi on tarkoitettu vasta-alkajille. Ohjaajan alaikäraja on 15 vuotta. Kurssille mahtuu 7 koirakkoa. Kurssi pidetään 8.9., 15.9., 22.9. ja 29.9.. 219802 RALLY-TOKO ALKEET B (4t) ma 19.00-19.45, 8. 29.9. Sompion koirankoulutuskenttä rally-tokokoulutusohjaaja Hannele Pirttimaa, 30 Kurssin sisältö on sama kuin kurssilla 219800. 190002 MEIKKIKOULU (4t) ti 17.00-20.00, 27.10. CK Beauty SKY-Cidesco kosmetologi, kouluttaja Camilla Kaipainen, 25 Miten tehdään hyvä arkimeikki? Mitkä tuotteet ja värit minulle sopivat? Miten voin korostaa meikillä kasvojeni parhaita puolia? Koulutuksessa keskitytään pohjustuksen tekemiseen sekä silmämeikkiin. Saat tietoa myös meikkituotteista ja oheistuotteista sekä niiden käytöstä. Lopuksi teemme parille vapaaehtoiselle kurssilaiselle silmämeikin ja huulimeikin. Kurssille mahtuu 8 osallistujaa. Kurssi pidetään CK Beauty:n tiloissa, Kultasepänkatu 8. 44 Kerava Opisto

Kursseja miehille 320202 MIESTEN KANTAPÖYTÄ (11x2t) ma 13.00-14.30, 8.9. 1.12. Vanha kaupungintalo, opetustila, 3. krs VTM Rantanen Pertti, 21 Miesten ajankohtaisten ja ajattomienkin asioiden keskusteluryhmä kahvin ja vaihtuvan esityslistan ääressä, hyvässä seurassa. Syksyn aikana on ohjelmassa myös tutustumiskäynti ja jokunen vieraileva tähti. 130010 KANSAINVÄLINEN MIESTEN OLOHUONE - INTERNATIONAL MEN S LIVING ROOM (6X2t) to 17.00-18.30, 4.9. 27.11. Monikulttuurinen toimintakeskus Topaasi, Eerontie 1 ohjaaja Jyrki Brandt Miesten olohuone on kansainvälinen kohtaamispaikka ja avoin maahanmuuttajataustaisille sekä kantasuomalaisille miehille. Olohuoneessa kahvittelemme ja keskustelemme kulttuureista, yhteiskunnasta, ajankohtaisista asioista, vanhemmuudesta ja kaikesta mistä osallistujat haluavat keskustella. Etenemme osallistujien toiveiden mukaisesti, ja keskustelun lomassa teemme erilaisia asioita yhdessä, vaikkapa ruokaa. Ryhmä kokoontuu joka toinen torstai. Voit tulla mukaan myös kesken kauden, milloin vain. Olohuoneessa puhumme suomea ja tarvittaessa muitakin kieliä kuten englantia. Kurssi toteutetaan yhteistyössä Setlementti Louhelan Monikulttuurisen Ringin kanssa ja Kulttuurit kohtaavat -hankkeen tuella. Kokoontumispäivät ovat: 4.9., 18.9., 2.10., 30.10., 13.11. ja 27.11.. 830718 ÄIJÄJOOGA A (14X75min) ke 16.00-17.15, 3.9. 10.12. Svenskbacka skola liikuntasali Joogaohjaaja Arto Neuvonen, 55 Äijäjooga soveltuu kaiken ikäisille miehille. Teemme hengityksen tahdissa rentouttavia ja avaavia liikkeitä omaa kehoa kuunnellen. Harjoitukset ovat kevyitä ja sopivat aloittelijoille sekä kokeneille joogan harrastajille. Tavoitteena on kokonaisvaltainen rentoutuminen ja virkistyminen sekä todellinen itsetuntemus. Ota mukaan luonnonkuituiset vaatteet, vesipullo ja jokin alusta (esim. puuvillapeite, joogamatto). Villasukat ja jokin peite saattavat olla tarpeen loppurentoutuksessa kehon rentoutumisen ja lämpimänä säilymisen varmistamiseksi. On suositeltavaa olla syömättä kaksi tuntia ennen harjoitusta. (Autolla ei saa ajaa koulun pihalle, jätä kadun varteen. Käynti liikuntasaliin päätyovesta. Päiväkodin viereinen rakennus nro. 5.) Taso 1. 830720 ÄIJÄJOOGA B (14X75min) ke 17.20-18.35, 3.9. 10.12. Svenskbacka skola liikuntasali Joogaohjaaja Arto Neuvonen, 55 Sama sisältö kuin kurssilla 830718. Taso 1. TERVEYS JA HYVINVOINTI 610116 ENSIAPU 1 (16t) la-su 9.30-16.00, 22.11. 23.11. Sampolan opetustila 1 ETK-kouluttaja Hannele Aarnio-Närhi, 55 EA- -kurssilta saat perustiedot ja -taidot auttaa hätätilanteessa ja tavallisimmissa sairaus- ja onnettomuustilanteissa. EA 1-kurssi on voimassa kolme vuotta. EA 1 -kortti sisältyy kurssihintaan. Kurssitodistus on pätevä kaikissa Euroopan maissa. Vaatetus tulee olla rento, sillä harjoituksia tehdään lattiatasossa. 45