VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3 / 2015



Samankaltaiset tiedostot
VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4 / AIKA Tiistai klo Huom! Kokoontuminen Suomelan kaava-alueella klo 17 (työmaa-alueella)

Lietteiden kuljetusjärjestelmäpäätös alueellisen jätehuoltojaoston toimialueella. Anu Toppila Tampereen seudun alueellinen jätehuoltojaosto 6.9.

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4 / 2016

ASUMISESSA SYNTYVÄN SAKO- JA UMPIKAIVOLIETTEEN KULJETUKSEN JÄRJESTÄMINEN

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5 / 2015

Sako- ja umpikaivolietteiden kuljetusjärjestelmä: selvitys ja kuuleminen

Sako- ja umpikaivolietteiden hallinta jätehuoltoviranomaisen näkökulmasta. Länsi-Uudenmaan jätelautakunta, Jäteasiamies Christine Perjala 15.3.

Euran, Huittisten, Köyliön ja Säkylän jätteenkuljetusjärjestelmästä päättäminen. Tausta-aineisto

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

Tämän sopimuksen sopijaosapuolina ovat seuraavat Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n omistajakunnat (jäljempänä sopijakunnat):

4 Lausunnon antaminen Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle Matti Heikkilän valituksen johdosta jätteenkuljetusjärjestelmään liittyvässä

Outokummun kaupungin saostus- ja umpisäiliölietteiden käsittelytaksa alkaen

Kiinteistön haltijan järjestämä lietteenkuljetus

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 14 TILANNE KIRKONKYLÄN ALA-ASTEELLA JA JATKOTOIMENPITEET

Jätelain täytäntöönpanosta kuntien kannalta. Leena Eränkö

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 01/ Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 4

Limingan kunta Muhoksen kunta Tyrnävän kunta Utajärven kunta

Lausunto sako- ja umpikaivojätteen kuljetuksen järjestämisestä / Utlåtande om ordnande av transport av slam från slamskiljare och samlingsbrunnar

TAMPEREEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Nro 5/2015 Yhdyskuntalautakunnan jätehuoltojaosto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 5

Jätehuoltoviranomaisen toiminnan edellytykset. Hannele Tiitto vs. jätehuoltoinsinööri

Asumisessa syntyvän sako- ja umpikaivolietteen kuljetuksen järjestäminen

Kuntien yhteinen jätelautakunta,

Lietteiden kuljetusjärjestelmää koskevan päätöksen valmistelu

Asian valmistelu ja aiempi käsittely lautakunnassa

Lausunto sako- ja umpikaivolietteiden kuljetuksesta

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 16/ Otsikko Sivu 265 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 479

KUNNAN JÄRJESTÄMISVASTUULLA OLEVIEN SAKO- JA UMPIKAIVOLIETTEIDEN VASTAANOTTO- JA KÄSITTELYSOPIMUS

Tekninen lautakunta Nro 7/2013. Kunnanvirasto. Kunnanhallituksen huone.

Jätevesilainsäädännön uudistuksen vaikutukset jätehuoltomääräyksiin

HÄMEENLINNAN HALLINTO-OIKEUDELLE

12 Esitys kuntavastuullisen sako- ja umpikaivolietteiden jätehuoltopalvelujen taksaksi alkaen

Lausunto alueellisen jätehuoltolautakunnan vuoden 2019 talousarvioesityksestä

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYSTEN POIKKEUSTEN KÄSITTELY. - Viranhaltijapäätöksissä noudatettavat periaatteet ja menettelytavat

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 12

Nousiaisten kunta Lisälista 10/ (12)

Jätelautakunnan tavoittaa tarvittaessa myös sähköpostitse:

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2015 1

LIITE 4. Lisätietopyyntö Jätekonsultointi Sawa Oy Pekka Soini Angervontie Kerava. Hakemus 11030/ /2015

ALUEELLISEN JÄTEHUOLTOVIRANOMAISEN TALOUSARVIOESITYS VUODELLE 2018

RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 8/2009. TEKNINEN LAUTAKUNTA s 52 KOKOUSTIEDOT. Torstai kello :30

Ehdotus kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaksi alkaen

JÄTETAKSA ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA. Äänekoski. Hyväksytty jätelautakunnassa SISÄLTÖ

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1 / 2016

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA

SISÄLLYSLUETTELO. JATEHJAO, :00, Pöytäkirja

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 9

Saostus- ja umpisäiliölietteiden käsittelytaksa alkaen

LAUSUNTO JÄTTEENKULJETUSJÄRJESTELMÄSTÄ PÄIJÄT-HÄMEEN JÄTELAUTAKUNNALLE. Valmistelija: ympäristönsuojelusihteeri Tommi Maasilta

Tekninen lautakunta Nro 1/2013. Perjantai kello Kunnanvirasto. Kunnanhallituksen huone.

Vesihuoltolaitoksen taksat ovat tulleet voimaan Jätevedenpuhdistamolle vietävän lietteen hinta määräytyy seuraavasti:

ALUEELLISEN JÄTEHUOLTOJAOSTON TALOUSARVIOESITYS VUODELLE Jätehuoltojaoston palvelukokonaisuus

Valmistelija / lisätiedot: Hannele Tiitto. Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin. Esittelijä: Hannele Tiitto

VESILAHDEN KUNTA ESITYSLISTA 02/ Otsikko Sivu 13 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 14 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 4

Jätehuoltojaosto päätti määrätä kiinteistön haltijan järjestämän sako- ja umpikaivolietteen jätteenkuljetuksen päättymään

SOPIMUS YHTEISESTÄ TOIMIELIMESTÄ JÄTEHUOLLON VIRANOMAISTEHTÄVIEN HOITAMISESSA

Puh, Sähköposti:

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1

Tekninen lautakunta Nro 1/2012. Torstai kello Kunnanvirasto, alakerran varakokoushuone

OTE PÖYTÄKIRJASTA. Lahden kaupunki Päijät-Hämeen jätelautakunta Kiinteän jätteen kuljetusjärjestelmä D/3175/

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 05/2019

Jätehuoltomääräykset Esittäjän nimi 1

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2015 1

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2 / 2016

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 11 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 18

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8 / 2016

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 /2011 TEKNISEN LAUTAKUNNAN KOKOUS

Mielipiteet, huomautukset ja muutosehdotukset Sydän-Suomen jätehuoltolautakunnan kuuluttamaan:

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 4

1. Arvio jätelain 37 :n edellytysten täyttymisestä alueellisen jätehuoltojaoston toimialueella

Jätehuollon yhteistoimintasopimus / tilanne lakimies Juha Perämaa / JP

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 01/ Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 4

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/ Otsikko Sivu 41 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 62

Askelmerkit jätelain ja asetusten toimeenpanoon

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 2/

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Yhtymäkokous kokouskutsu 2/

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/ Otsikko Sivu 137 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 240

Lieteselvitys Nokian kaupungin alueella syntyvät hajaasutusalueen

Kunnat ovat asettaneet tavoitteita asumistoiminnan lietehuollon tason nostamiseksi

Torstai klo

RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 3 /2010. TEKNINEN LAUTAKUNTA s 12 KOKOUSTIEDOT. Tiistai kello

Kosken Tl kunta Esityslista Nro 6/2015. Rakennuslautakunta

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ Otsikko Sivu 29 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 40

Otsikko Sivu 1 KATSAUS KUNNAN TYÖLLISYYDEN EDISTÄMISEEN 3 2 TILINPÄÄTÖSENNUSTE MUUT ASIAT 7

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 2/2016 1/10

LAUSUNTO SAKO- JA UMPIKAIVOLIETTEEN KULJETUSJÄRJESTELMÄSTÄ

16 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

Jätteenkuljettajan on annettava em. tiedot vuosittain tai jätehuoltoviranomaisen pyynnöstä neljännesvuosittain (jätelaki 39 2 mom).

tiistai klo Isonkyrön kunnanvirasto, kokoushuone I toimistosihteeri, pöytäkirjanpitäjä

MERIJÄRVEN KUNTA TEKNINEN LAUTAKUNTA /2018. Jäsenet: Paikalla: Varajäsenet: Paikalla: Ylikauppila Jarkko pj.

Kunnan vastuulla oleva jätehuolto 2019

Mehiläinen Oy:n ja Mediverkko -yhtiöiden toimipisteiden poikkeushakemus velvollisuudesta luovuttaa jäte kunnan järjestämään jätehuoltoon

Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Tiistai klo Kunnantalon kokoushuone

Jämijärven kunnanviraston kokoushuone

Valmistelija: lupa-arkkitehti Arja Sihvola, p , arja.k.sihvola(at)kirkkonummi.fi

Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Tiistai klo Kunnantalon kokoushuone

Matti Pahkala kunnanhallituksen puheenjohtaja

Pöytäkirjan tarkastus: Vesilahti 12/ Vesilahti 12/

11 Alueellisen jätehuoltolautakunnan päätösvallan siirto jätelain 81, 82 ja 91 :n mukaisissa asioissa. Valmistelija / lisätiedot: Nikko Patricia

Transkriptio:

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3 / 2015 Tekninen jaosto 26.3.2015 AIKA Torstai 26.3.2015 klo 18.00-20.20 PAIKKA Teknisen toimiston kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko 14 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 15 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA 16 SUOMELAN ASEMAKAAVA-ALUEEN KUNNALLISTEKNISETSUUNNITELMAT 17 HS-VESI VARAVESISOPIMUS 18 ALUEELLISEN JÄTEHUOLTOJAOSTON TÄYDENNYSPYYNTÖ KOSKIEN VESILAHDEN KUNNAN HAKEMUSTA JATKAA KIINTEISTÖN HALTIJAN JÄRJESTÄMÄÄ LIETTEEN KULJETUSTA 1.1.2017 LÄHTIEN 19 MUUT ASIAT 1

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3 / 2015 OSALLISTUJAT Nimi Tehtävä Lisätiedot LÄSNÄ Tapanainen Harri Puheenjohtaja Haliseva Anja Varapuheenjohtaja Pispala Kristiina Jäsen Marttila Ari Jäsen 19.03-20.20 18 aikana Pennanen Pekko Jäsen MUUT OSALLISTUJAT Lehtinen Niko, tarkastusmestari Paloniemi Erkki, kunnanjohtaja 18.35-20.20 18 aikana Kauppila Tapio Sari Sassi, ympäristötarkastaja 18.00-19.06 poistui 18 käsittelyn jälkeen ALLEKIRJOITUKSET Harri Tapanainen Puheenjohtaja Niko Lehtinen Pöytäkirjanpitäjä KÄSITELLYT ASIAT 14-19 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 31.3.2015 Anja Haliseva Pekko Pennanen PÖYTÄKIRJA YLEISESTI NÄHTÄVILLÄ 1.4.2015 alkaen Pöytäkirjan tarkastajat: 2

Tekninen jaosto 26.3.2015 14 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS TEKNINEN JAOSTO Kokouskutsu oli lähetetty teknisen jaoston jäsenille 18.3.2015. Laillisuutta oli toteamassa 4 teknisen jaoston jäsentä. Ehdotus Tarkastusmestari Kokous todetaan lailliseksi ja päätösvaltaiseksi Päätös Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Pöytäkirjan tarkastajat: 3

Tekninen jaosto 26.3.2015 15 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA TEKNINEN JAOSTO Teknisen jaoston tulee valita keskuudestaan kaksi pöytäkirjantarkastajaa. Ehdotus Tarkastusmestari 1) Tekninen jaos valitsee pöytäkirjan tarkastajiksi vuorossa olevat pöytäkirjantarkastajat Anja Halisevan ja Ari Marttilan. 2) Päätetään, että pöytäkirja tarkastetaan teknisessä toimistossa 30.3.2015. 3) Päätetään, että tarkastettu pöytäkirja on yleisesti nähtävänä teknisessä toimistossa 31.3.2015 alkaen. Päätös Tekninen jaosto valitsi pöytäkirjan tarkastajiksi Anja Halisevan ja Pekko Pennasen. Ari Marttila saapui kokoukseen klo 19.03 18 käsittelyn aikana. Päätettiin, että pöytäkirja tarkastetaan teknisessä toimistossa 31.3.2015 ja on yleisesti nähtävillä 1.4.2015 alkaen. 4

Pöytäkirjan tarkastajat: VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 Tekninen jaosto 26.3.2015 16 SUOMELAN ASEMAKAAVA-ALUEEN KUNNALLISTEKNISETSUUNNITELMAT Suomelan asemakaava-alueen kunnallistekniset suunnitelmat ovat valmistuneet. Alueelle rakennetaan kaavateitä ja kunnallistekniikkaa. Alueen hulevedet imeytetään mahdollisuuksien mukaan syntypaikalla. Imeytymätön hulevesi johdetaan ojien ja painanteiden avulla ympäröivään luonnontilaiseen maastoon sekä nykyisiin avo-ojiin. Kaavateiden leveys vaihtelee 5-7 metrin välillä. Tiealueiden rakennelausunto liite nro 1 ja katu- ja vesihuoltoalueen asemapiirrokset liite 2. Suunnitelmat asetetaan nähtäville 27.3.2015 alkaen. EHDOTUS Tarkastusmestari Tekninen jaosto hyväksyy laaditut suunnitelmat. PÄÄTÖS Tekninen jaosto hyväksyi yksimielisesti laaditut suunnitelmat ja nimesi työmaan valvojaksi Tapio Kauppilan. Pöytäkirjan tarkastajat: 5

Tekninen jaosto 26.3.2015 17 HS-VESI OY VARAVESISOPIMUS Lempäälän Vesi-liikelaitos, Vesilahden kunta ja HS-Vesi Oy (Hämeenlinnan Seudun Vesi Oy) ovat käyneet neuvotteluja kolmikantaisen vesihuollon varavesisopimuksen ajantasaistamiseksi. HS-Veden hallitus on kokouksessaan 30.1.2015 hyväksynyt liitteenä olevan sopimusluonnoksen uudeksi sopimukseksi. (Liite 1) Sopimusluonnoksessa on eritelty tarkemmin sopimuksen sisältämät yksityiskohdat. Sopimuksen tavoitteena on sopia veden jatkuvasta toimittamisesta HS- Vedeltä Lempäälään ja/tai Vesilahteen ja sopia myös varaveden toimittamisesta molempiin suuntiin tilanteen niin edellyttäessä. Lempäälän kunta, Vesilahden kunta sekä Viialan kunta ovat aiemmin solmineet Sopimuksen vedenjakelun ja -hankinnan varmistamisesta Viialan, Vesilahden ja Lempäälän kuntien välillä. Tämä uusi sopimus korvaa tämän edellä edellä mainitun vedenjakelun ja -hankinnan varmistamissopimuksen. Lempäälän Vesi liikelaitoksen johtokunta käsittelee sopimusta omalta osaltaan 19.3.2015 pidettävässä kokouksessa. Esityslistassa päätöksen ehdotuksena on ehto että sopimus tultaisiin hyväksymään mikäli sopimus hyväksytään myös Vesilahdessa. EHDOTUS Tarkastusmestari Tekninen jaosto esittää kunnanhallitukselle liitteenä olevan sopimuksen hyväksymistä PÄÄTÖS Tekninen jaosto hyväksyi sopimuksen yksimielisesti. -khall Pöytäkirjan tarkastajat: 6

Tekninen jaos 26.03.2015 18 ASUMISESSA SYNTYVÄN SAKO- JA UMPIKAIVOLIETTEEN KULJETUKSEN JÄRJESTÄMINEN Tekninen lautakunta 12.6.2013 30 Asia Alueellinen jätehuoltoviranomainen (Tampereen kaupungin yhdyskuntalautakunnan jätehuoltojaosto) on tehnyt kokouksessaan 24.4.2013 (18 ) päätöksen sako- ja umpikaivolietteen jätteenkuljetusjärjestelmästä. Kuljetusjärjestelmät Uusi jätelaki edellyttää, että vanhan jätelain mukaiset sopimusperusteiset jätteenkuljetuspäätökset on arvioitava uudelleen vuoden kuluessa jätelain voimaantulosta eli 1.5.2013 mennessä. Jätelain 36 :n mukainen jätteenkuljetusjärjestelmä on kunnan järjestämä ja kilpailuttama kuljetus, jonka toteuttavat yksityiset kuljetusyritykset. Kunnan järjestämässä jätteenkuljetuksessa vain kunta tai jätteenkuljettaja, joka toimii kunnan lukuun, saa ottaa jätteen kuljetettavakseen. Jätelain 37 :n mukaan kunta voi päättää, että jätteenkuljetus järjestetään kunnassa tai sen osassa siten, että kiinteistön haltija sopii siitä jätteen kuljettajan kanssa, mikäli jätelain 37 1 momentin vaatimukset täyttyvät. Kiinteistön haltijan järjestämä jätteenkuljetus voidaan jätelain 37.1 :n mukaisesti valita, jos: 1.tarjolla on jätteen kuljetuspalveluja kattavasti ja luotettavasti sekä kohtuullisin ja syrjimättömin ehdoin (viittaus jätelain 35.2 :ssä säädettyihin edellytyksiin koskien molempia kuljetusjärjestelmiä); 2. jätteenkuljetus edistää jätehuollon yleistä toimivuutta kunnassa, tukee jätehuollon alueellista kehittämistä eikä aiheuta vaaraa tai haittaa terveydelle tai ympäristölle; 3. päätöksen vaikutukset arvioidaan kokonaisuutena myönteisiksi ottaen erityisesti huomioon vaikutukset kotitalouksien asemaan sekä yritysten ja viranomaisten toimintaan. Jätehuoltoviranomaisen päätös Alueellinen jätehuoltoviranomainen päättänyt kokouksessaan 24.4.2013 (18 ), että asumisessa syntyvän sako- ja umpikaivolietteen jätteenkuljetus toteutetaan 1.1.2017. alkaen kunnan järjestämänä jätteenkuljetuksena. Lisäksi päätettiin, että tämä päätös on yksittäisen kunnan hakemuksesta mahdollista ottaa uudelleen käsiteltäväksi jätehuoltojaostossa. Kunnan on tehtävä hakemus kunnalliselle jätehuoltojaostolle 1.1.2015 mennessä. Hakemuksessaan kunnan on jätelain 37.1 :n mukaisesti perustellusti osoitettava, että kiinteistön haltijan järjestämä jätteenkuljetus kunnan alueella täyttää jätelain (646/2011) vaatimukset. 7

ASUMISESSA SYNTYVÄN SAKO- JA UMPIKAIVOLIETTEEN KULJETUKSEN JÄRJESTÄMINEN Päätös koskee sako- ja umpikaivolietteen jätteenkuljetuksen järjestämistä Hämeenkyrön, Ikaalisten, Kangasalan, Lempäälän, Mänttä-Vilppulan, Nokian, Oriveden, Parkanon, Pirkkalan, Pälkäneen, Ruoveden, Sastamalan (entisten Mouhijärven ja Suodenniemen osalta), Tampereen, Vesilahden, Virtain ja Ylöjärven kunnissa. Hakemuksen sisältövaatimukset Jätehuoltojaoston kuljetusjärjestelmää koskevan päätöksen liitteenä on yksittäisen jäsenkunnan hakemuksen sisältövaatimukset: 1.Alueellinen jätehuoltojaosto pyytää erityisesti selvittämään hakemuksessa, että tarjolla olevat kuljetuspalvelut kattavat kaikki kunnan alueet. Lisäksi pyydetään selvittämään tarjolla olevien kuljetuspalvelujen hinnoittelun kohtuullisuutta eri alueilla, mahdollisia hintaeroja ja hintaerojen perusteita. Lisäksi kuntaa pyydetään selvittämään alueella toimivien kuljetusyritysten laskutuksen järjestämisen, jotta voidaan varmistua siitä, että laskutus täyttää jätelain 85 :ssä asetetut edellytykset. 2.Alueellinen jätehuoltojaosto pyytää erityisesti selvittämään hakemuksessa, miten kiinteistön haltijan järjestämä jätteenkuljetus edistää jätehuollon yleistä toimivuutta kunnassa, ja miten se tukee kuntien alueellista yhteistyötä jätehuollossa. Miten jätehuollon alueellista yhteistyötä aiotaan kunnassa tehdä kiinteistön haltijan järjestämässä jätteenkuljetuksessa. Ympäristö- ja terveyshaittoja koskevan edellytyksen täyttymisen selvittämistä varten kuntaa pyydetään varmistamaan, että kunnan alueella kaikki sako- ja umpikaivon omistavat kiinteistöt kuuluvat järjestetyn jätteenkuljetuksen piiriin ja lainsäädännössä annettuja tyhjennysvälejä noudatetaan. Lisäksi kuntaa pyydetään varmistamaan, ettei lietettä ole päätynyt muualle kuin jätevedenpuhdistamoille, ja ettei kaivojen omatoimisia tyhjennyksiä tapahdu alueella. Ympäristövaikutuksia koskien on tarpeen selvittää lisäksi kaivojen tyhjennysten optimointia, jotta myös kuljetusten aiheuttamia ympäristövaikutuksia voidaan tarkastella. 3.Alueellinen jätehuoltojaosto pyytää erityisesti selvittämään hakemuksessa, miten kunta arvioi päätöksen vaikutukset kokonaisuutena myönteisiksi mm. kotitalouksien aseman kannalta, verrattuna päätösehdotuksessa esiteltyyn kunnan järjestämään jätteenkuljetukseen. Kotitalouksien kannalta olennaista on palvelun saatavuus, laatu ja hintataso. Lisäksi kotitalouksien asemaan vaikuttaa niiden yhdenvertaisuus ja oikeusturva. 8

ASUMISESSA SYNTYVÄN SAKO- JA UMPIKAIVOLIETTEEN KULJETUKSEN JÄRJESTÄMINEN Yritysten toimintaa tarkastellessa kuntaa pyydetään selvittämään, miten päätöksen vaikutukset arvioidaan kokonaisuutena myönteisiksi ottaen huomioon nykyisten yrittäjien ja uusien yrittäjien aseman. Viranomaisten toimintamahdollisuuksia arvioitaessa kuntaa pyydetään erityisesti selvittämään, mitkä ovat kunnan valvontaviranomaisen mahdollisuudet valvoa kiinteistön haltijan järjestämää jätteenkuljetusta verrattuna päätösehdotuksessa esiteltyyn kunnan järjestämään jätteenkuljetukseen. Lisäksi kuntaa pyydetään selvittämään, miten kunta varmistaa kiinteistön haltijan järjestämässä jätteenkuljetuksessa, että kunnassa toimivilta lietteenkuljetusyrittäjiltä saadaan vuosittaiset raportointitiedot ajallaan ja lainsäädännön edellyttämässä muodossa. Alueelliselle jätehuoltoviranomaiselle määrätyn kiinteistön haltijan järjestämää jätteenkuljetusta koskevan seurantavelvollisuuden kannalta on oleellista myös se, miten kunta varmistuu siitä, että kuljetusyrittäjiltä saadaan mm. seurannan kannalta oleelliset hintatiedot ja hinnoitteluperusteet. Lisäksi kuntaa pyydetään myös selvittämään sitä, miten kunta aikoo järjestää mm. jätelain 34 :n edellyttämän jätetiedotuksen ja neuvonnan kiinteistön haltijan järjestämässä jätteenkuljetuksessa? Valvonnan edellytyksiä tarkasteltaessa on jätelakia koskevan hallituksen esityksen mukaan arvioitava mm. vaikutuksia eri toimijoiden jätehuoltokustannuksiin ja työmäärään. Ehdotus Kunnaninsinööri Tekninen lautakunta käy asiasta keskustelua ja päättää keskustelun pohjalta, lähteekö Vesilahden kunta laatimaan selvitystä jätelain 37.1 :n vaatimusten täyttymisestä oman kuntansa alueella. Päätös Tekninen lautakunta päätti, että Vesilahden kunnassa lähdetään laatimaan selvitystä jätelain 37.1 :n vaatimusten täyttymisestä kunnan alueella. Tekninen lautakunta 5.6.2014 21 Ehdotus Päätös Kunnaninsinööri Keskustellaan lautakunnassa asiasta ja päätetään jatkotoimenpiteistä hakemuksen suhteen. Päätettiin, että viranhaltijatyönä tehdään asiaa koskeva hakemus. 9

ASUMISESSA SYNTYVÄN SAKO- JA UMPIKAIVOLIETTEEN KULJETUKSEN JÄRJESTÄMINEN Tekninen lautakunta 10.12.2014 44 Liitteet Vesilahden kunta on selvittänyt jätelain 37.1 :n vaatimusten täyttymistä kunnan alueella ja hakee alueelliselta jätehuoltojaostolta lupaa jatkaa kiinteistön haltijan järjestämää sako- ja umpikaivolietteen kuljetusjärjestelmää kunnan alueella liitteenä olevan hakemuksen mukaisesti. Hakemus Hakemuksen vaatimukset Ehdotus Kunnaninsinööri Tekninen lautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle, että Vesilahden kunta hakee liitteenä olevalla hakemuksella alueelliselta jätehuoltojaostolta lupaa jatkaa kiinteistön haltijan järjestämää sako- ja umpikaivolietteen kuljetusjärjestelmää. Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. - khall Kunnanhallitus 15.12.2014 230 Ehdotus Päätös Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus yhtyy teknisen lautakunnan päätökseen. Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. 10

ALUEELLISEN JÄTEHUOLTOJAOSTON TÄYDENNYSPYYNTÖ KOSKIEN VESILAHDEN KUNNAN HAKEMUSTA JATKAA KIINTEISTÖN HALTIJAN JÄRJESTÄMÄÄ LIETTEEN KULJETUSTA 1.1.2017 LÄHTIEN Jätteenkuljetusjärjestelmäpäätöksen taustaa Kunnan järjestämässä jätteenkuljetuksessa kunta järjestää lietteenkuljetuksen hankkimalla palvelut yksityisiltä kuljetusyrityksiltä julkisia hankintoja koskevan lain mukaisesti. Järjestelmän käytännön organisoinnista, viranomaisvelvoitteiden hoitamisesta, jäteneuvonnasta ja valistuksesta, jätehuollon alueellisesta kehittämisestä ja jätehuollon yleisestä toimivuudesta vastaa kuntien omistama jäteyhtiö Pirkanmaan Jätehuolto Oy. Sako- ja umpikaivolietteen jätehuollon maksujen osalta kunnissa on käytössä jätehuoltojaoston vuosittain hyväksymä jätetaksa. Kiinteistön haltijan järjestämässä jätteenkuljetuksessa jokainen kiinteistö solmii itse sako- ja umpikaivolietteen kuljetussopimuksen yksityisen jätteenkuljetusyrittäjän kanssa. Sako- ja umpikaivolietteen jätteenkuljetuksen järjestäminen on kuitenkin viime kädessä aina kunnan velvollisuus, eikä tätä velvollisuutta voi ulkoistaa yksityisille kuljetusyrittäjille tai kiinteistön haltijoille. Kuljetusten organisoinnista ja viranomaisvelvoitteiden hoitamisesta vastaavat yksityiset kuljetusyritykset, jätehuollon alueellinen kehittäminen ja jätehuollon yleisestä toimivuudesta vastaaminen on puolestaan yksittäisen kunnan ja kuljetusyrittäjien vastuulla. Kunnan on järjestettävä itse jätelain 34 :n edellyttämä jäteneuvonta ja valistus. Kiinteistön haltijan järjestämässä kuljetusjärjestelmässä kuljetusyritykset määrittelevät itse hinnoittelunsa. Kyse on yksityisoikeudellisista sopimuksista kuljetusyrittäjien ja kotitalouksien välillä, eikä jaostolla tai kunnalla ole mahdollisuutta puuttua hinnoitteluun. Alueellisen jätehuoltoviranomaisen päättäessä kunnan järjestämän sako- ja umpikaivolietteen kuljetusjärjestelmän puolesta 24.4.2013 ( 18), päätöksenteon tueksi toteutettiin selvitykset (mm. Pöyry Finland Oy:n selvitys kuljetusjärjestelmän nykytilasta, alueellisen jätehuoltojaoston yksityiskohtainen arvio jätelain 37.1 :ssä asetettujen edellytysten täyttymisestä ja kuntakohtaiset arviot jätelain 37.1. :n edellytysten täyttymisestä). 11

ALUEELLISEN JÄTEHUOLTOJAOSTON TÄYDENNYSPYYNTÖ KOSKIEN VESILAHDEN KUNNAN HAKEMUSTA JATKAA KIINTEISTÖN HALTIJAN JÄRJESTÄMÄÄ LIETTEEN KULJETUSTA 1.1.2017 LÄHTIEN Tehdyt selvitykset osoittivat, että jätelain 37.1 :n edellytykset eivät kokonaisuudessaan täyty alueellisen jätehuoltojaoston toimialueella, eikä kiinteistön haltijan järjestämä lietteenkuljetus toimi jätelain edellyttämällä tavalla. Vuonna 2013 esitettyjen tietojen valossa jätehuoltojaosto katsoi, että se ei voi päättää kiinteistön haltijan järjestämän jätteenkuljetuksen jatkumisesta, koska päätös olisi jätelain vastainen. Jätehuoltojaosto jätti toimialueensa kunnille mahdollisuuden anoa poikkeamista jaoston 24.4.2013 tekemästä päätöksestä, jolla jätehuoltojaosto oli katsonut haluavansa antaa kunnille mahdollisuuden puuttua vuonna 2013 havaittuihin epäkohtiin ja ryhtyä toimenpiteisiin kiinteistön haltijan järjestämässä lietteenkuljetusjärjestelmässä havaittujen ongelmien korjaamiseksi. Tällä jätehuoltojaosto oli tarkoittanut, että kunnan halutessa pitäytyä kiinteistön haltijan järjestämässä lietteenkuljetusjärjestelmässä, kunnan on toimitettava jaostolle konkreettista ja yksityiskohtaista tietoa siitä, miten jätelain 37.1 :n edellytykset täyttyvät tällä hetkellä. Samoin jätehuoltojaosto oletti saavansa tietoa toimenpiteistä, joita kunnassa on tehty, jotta vuonna 2013 havaitut epäkohdat ovat korjaantuneet. Jaoston päätöksen ( 18) liitteessä 9 nostettiin esille ne seikat, joihin kunnan tulee erityisesti kiinnittää huomiota hakemuksessaan, koska nämä epäkohdat olivat erityisesti vaikuttamassa siihen, minkä vuoksi jaosto päätti kunnan järjestämän jätteenkuljetuksen puolesta vuonna 2013. Määräaikaan mennessä Lempäälän kunta, Mänttä-Vilppulan kaupunki, Nokian kaupunki, Parkanon kaupunki, Pälkäneen kunta, Sastamalan kaupunki, Virtain kaupunki, Vesilahden kunta ja Ylöjärven kaupunki toimittivat hakemuksensa kiinteistön haltijan järjestämän jätteenkuljetuksen jatkamiseksi 1.1.2017 lähtien. Alueellinen jätehuoltojaosto katsoi, että kaikkien kuntien tämän hetkisistä hakemuksista puuttuu kuljetusjärjestelmäpäätöksen jatkokäsittelyn kannalta olennaista tietoa. Hallintolain (434/2003) 22 :n mukaisesti kunnille varattiin määräajassa (31.5.2015 mennessä) mahdollisuus täydentää puutteellisia asiakirjojaan. 12

ALUEELLISEN JÄTEHUOLTOJAOSTON TÄYDENNYSPYYNTÖ KOSKIEN VESILAHDEN KUNNAN HAKEMUSTA JATKAA KIINTEISTÖN HALTIJAN JÄRJESTÄMÄÄ LIETTEEN KULJETUSTA 1.1.2017 LÄHTIEN Samalla huomautettiin, että määräajan noudattamatta jättäminen ei estä asian ratkaisemista. Määräajan asettaminen katsottiin olevan tarpeen, jotta jätehuoltoviranomainen voi käsitellä kuntien hakemukset sellaisella aikataululla, joka mahdollistaa Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n valmistautumisen tulevaan kuljetusjärjestelmämuutokseen. Kunnille osoitettava täydennyspyyntö on tämän pykälän liitteenä nro 1. Vesilahden kunnalle osoitettu täydennyspyyntö: 1. Vesilahden kunnan tulee varmistaa, että kaikki Vesilahden kunnan alueella sako- ja umpikaivolietteiden tyhjennyksiä ja kuljetuksia tekevät yrittäjät, myös pienimmät sellaiset (ns. traktori-imuvaunuyrittäjät ja pääosin muiden kuntien puolelta toimivat yrittäjät), ovat ilmoittaneet tietonsa ELY-keskuksen jätehuoltorekisteriin. Lisäksi kunnan tulee selvittää myös näiden yrittäjien hinnoittelun kohtuullisuutta eri alueilla, mahdollisia hintaeroja ja hintaerojen perusteita sekä laskutusta. Laskutuksen tulee täyttää jätelain 85 :ssä asetetut edellytykset: Kiinteistön haltijalle on toimitettava jätteen kuljetuksesta lasku, josta ilmenevät maksettava määrä, eräpäivä, maksuosoite, maksun peruste riittävän tarkasti yksilöitynä, tieto viivästysseuraamuksista, ohjeet muistutuksen tekemistä varten sekä laskuttajan yhteystiedot kiinteistön haltijan yhteydenottoa varten. 2. Vesilahden kunnan tulee varmistaa, että haja-asutusalueen kiinteistöillä sakokaivolietteet tyhjennetään vähintään kerran vuodessa kattavasti kaikilla kiinteistöillä, joilla on saostuskaivot. Lisäksi kunnan tulee selvittää, ettei lietettä ole päätynyt muualle kuin jätevedenpuhdistamolle. Lietteen omatoimisesta käsittelystä olisi tullut jätehuoltomääräysten mukaan ilmoittaa kirjallisesti jätehuoltoviranomaiselle 14.52014 lukien (ilmoituksia on tullut vain 1 kpl koko Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n toimialueella). Edellä mainittujen kohtien 1 ja 2 tietojen saamiseksi kunnan tulisi hajaasutusalueen kiinteistönhaltijoille kirjallisesti tehdyllä kyselyllä selvittää kunnan alueella sijaitsevat saostus- ja umpisäiliöt (arviolta yhteensä 2800 kiinteistöä), niiden tilavuudet ja tyhjennystiheydet, tiedot kunkin kaivon tyhjentäjästä sekä 13

ALUEELLISEN JÄTEHUOLTOJAOSTON TÄYDENNYSPYYNTÖ KOSKIEN VESILAHDEN KUNNAN HAKEMUSTA JATKAA KIINTEISTÖN HALTIJAN JÄRJESTÄMÄÄ LIETTEEN KULJETUSTA 1.1.2017 LÄHTIEN lietteiden toimituspaikat. Saatujen vastausten perusteella kaikilta kaivojen tyhjennyksiä tekeviltä yrityksiltä tulisi selvittää myös kohdan 1 mukaiset tiedot. Kyselyillä/selvityksillä saatujen vastausten tulisi ainakin pääsääntöisesti vastata jätelain vaatimuksia ja kunnan tulisi esittää, miten havaittuihin epäkohtiin aiotaan puuttua. Käytännössä edellä mainittu erittäin laaja selvitystyö pitäisi teettää 31.5.2015 mennessä ja ostopalveluna, koska kunnan nykyiset resurssit eivät tähän riitä. Aikataulu selvityksen tekemiseen on niin tiukka, että käytännössä sen tekeminen lienee mahdotonta. 3. Vesilahden kunnan tulee konkreettisesti selventää sitä, miten kaivojen tyhjennysten optimointia tehdään kiinteistön haltijan järjestämässä jätteenkuljetuksessa verrattuna kunnan järjestämään jätteenkuljetukseen. Kiinteistönhaltijaa ei voida kiinteistönhaltijan järjestämässä lietteenkuljetusjärjestelmässä velvoittaa tilaamaan saostus- tai umpisäilön tyhjennystä samaan aikaan ja samalta kaivontyhjentäjältä kuin lähialueen muut kiinteistönhaltijat. Näin ollen optimointia on vaikea taata, mutta vapaaehtoisuuteen perustuen optimointia voidaan hyvin tehdä esim. kyläyhdistysten aktiivisuuden avulla. 4. Vesilahden kunnan tulee selventää, miten kunta aikoo järjestää jätelain 34 :n edellyttämän jätetiedotuksen ja neuvonnan? Pirkanmaan Jätehuolto Oy vastaa ainoastaan niiden kuntien sako- ja umpikaivolietteitä koskevasta jäteneuvonnasta ja valistuksesta, jotka ovat kunnan järjestämän jätteenkuljetuksen piirissä. Käytännössä lietteisiin liittyvä jätetiedotus ja neuvonta pitäisi kiinteistön haltijan järjestämässä lietteenkuljetuksessa tehdä kunnan ympäristönsuojelun resursseilla tai erillisenä ostopalveluna esim. Ekokumppaneilta. 5. Vesilahden kunnan tulee esittää, miten se voi varmistua siitä, että kuljetusyrittäjät toimittavat jätelain 39 :n mukaiset kiinteistöittäiset kuljetustiedot jätehuoltoviranomaiselle ajallaan ja 14

ALUEELLISEN JÄTEHUOLTOJAOSTON TÄYDENNYSPYYNTÖ KOSKIEN VESILAHDEN KUNNAN HAKEMUSTA JATKAA KIINTEISTÖN HALTIJAN JÄRJESTÄMÄÄ LIETTEEN KULJETUSTA 1.1.2017 LÄHTIEN lainsäädännön edellyttämässä muodossa? Jätehuoltoviranomainen on joutunut vuosittain viemään asian muutamien kuljetusyrittäjien osalta Pirkanmaan ELY-keskukseen uhkasakkomenettelyn käyttöönottoa varten, eikä ko. kuljetusyrittäjiltä ole vieläkään saatu vuoden 2012 ja 2013 raportointitietoja. Jätehuoltojaoston mukaan tämä viivästyttää kuljetusrekisterin ylläpitoa ja tekee jätehuollon seurantatyön mahdottomaksi. Valvontaviranomaisella on oikeus tietojen saamiseen, mutta mikäli joku kuljetusyrittäjä on vastahakoinen tietojen luovuttamiseen, ei kunnankaan valvontaviranomaisella ole muita keinoja käytettävissä kuin uhkasakkomenettely (hidas ja erittäin työläs menettely). 6. Vesilahden kuntaa pyydetään varmistumaan siitä, että kunnalla on käytössään riittävät resurssit asianmukaisen valvonnan järjestämistä varten kiinteistön haltijan järjestämässä jätteenkuljetuksessa. Alueellinen jätehuoltojaosto ylläpitää jätteenkuljetusrekisteriä niiden tietojen avulla, jotka saadaan kuljetusyrittäjiltä. Jätehuoltoviranomaisella on järjestelmään kuulumisen osalta ns. seurantavelvollisuus, mutta varsinaiset jätelain valvontatehtävät kuuluvat kuntien ympäristönsuojeluviranomaisille. Kiinteistön haltijan järjestämässä jätteenkuljetuksessa em. viranomaistehtävissä tarvittavat valvontatiedot ovat hajallaan eri toimijoiden järjestelmissä, joista valvontaviranomaisen on koottava valvontaa varten tarvittavat tiedot ja sovitettava ne yhteen. Oman haasteensa järjestelmän ylläpitoon tuo myös laajentuva viemäriverkosto ja muuttuvat jätevesijärjestelmät kiinteistöllä, jonka vuoksi tietojärjestelmän ajantasaisena pitäminen vaatii huomattavia voimavaroja. Kunnan ympäristönsuojelun resurssit pitää varmistaa rekisteristä saatujen tietojen valvontaan. Vesilahden kunnan ympäristönsuojeluun ei tällä tietoa ole odotettavissa lisäresursseja. 15

ALUEELLISEN JÄTEHUOLTOJAOSTON TÄYDENNYSPYYNTÖ KOSKIEN VESILAHDEN KUNNAN HAKEMUSTA JATKAA KIINTEISTÖN HALTIJAN JÄRJESTÄMÄÄ LIETTEEN KULJETUSTA 1.1.2017 LÄHTIEN Yhteenveto Vaikka Vesilahden kunta pystyisi varmistamaan jätelain kaikkien vaatimusten täyttymisen tällä hetkellä, on alueellisen jätehuoltojaoston jätelain 37 :n mukaan tarvittaessa käsiteltävä asia uudelleen, mikäli kiinteistöittäisessä jätteenkuljetuksessa lietteiden osalta ilmenee myöhemmin ongelmia. Näin ollen mahdollinen päätös kiinteistöittäisen lietteenkuljetusjärjestel- mässä jatkamisesta ei olisi välttämättä pysyvä. Lisäksi jätehuollon taksa voi olla lietteiden osalta erisuuruinen (pienempi) niille kunnille, jotka ovat olleet kunnan järjestämän lietteenkuljetusjärjestelmän kehittämisessä alusta asti mukana, kuin niille kunnille, jotka mahdollisesti liittyvät valmiiseen järjestelmään myöhemmin. Ehdotus Vesilahden kunnan vastaukseksi täydennyspyyntöön Vesilahden kunnan teknisen toimen näkemyksen mukaan Vesilahden kunnalla ei ole riittäviä resursseja selvittää kaikkia täydennyspyynnössä esitettyjä tietoja 31.5.2015 mennessä. Vaadittujen tietojen selvittäminen ja kaikkien jätelain vaatimusten varmistaminen tulisi viemään aikaa käytännössä vähintään muutamia vuosia ja selvitystyöhön olisi osoitettava uusia henkilöresursseja. Vesilahden kunta ei täydennä hakemustaan kiinteistöittäisen lietteenkuljetusjärjestelmän jatkamiseksi 1.1.2017 lähtien, vaan siirtyy myös lietteiden osalta kunnan järjestämään jätteenkuljetusjärjestelmään. Vesilahden kunta katsoo, että valitusta lietteenkuljetusjärjestelmästä riippumatta, lietteen kuljetusmatkat tulisi pitää mahdollisimman lyhyinä ja lietteet hyödyntää niin lähellä syntypistettään kuin mahdollista. Vesilahden kunta toivoo, että Vesilahden kunnassa kiinnostusta herättänyt paikallinen lietteenkäsittelytoiminta (lietteen kalkkistabilointi ja hyödyntäminen ravinteena) sekä lietteen välivarastoinnin (lietesäiliöt) ja vastaanottopisteiden (viemäriverkostoon liittyvä lietteen vastaanotto) kehittäminen huomioidaan kunnan järjestämän lietteenkuljetusjärjestelmän kehittämisessä. Vesilahden kunta osallistuu mielellään alueellisen jätehuoltoviranomaisen kanssa 16

ALUEELLISEN JÄTEHUOLTOJAOSTON TÄYDENNYSPYYNTÖ KOSKIEN VESILAHDEN KUNNAN HAKEMUSTA JATKAA KIINTEISTÖN HALTIJAN JÄRJESTÄMÄÄ LIETTEEN KULJETUSTA 1.1.2017 LÄHTIEN lietteenkuljetusjärjestelmän kehittämiseen ja on kehitystyössä valmis tuomaan esille myös maaseutumaisten kuntien tarpeita ja näkemyksiä. Ehdotus Tarkastusmestari Tekninen jaosto päättää ehdottaa Vesilahden kunnanhallitukselle, että alueelliselle jätehuoltojaostolle annetaan edellä selostusosassa olevan vastaus lietteenkuljetusjärjestelmää koskevaan täydennyspyyntöön. Päätös Tekninen jaosto päätti yksimielisesti kuunnella vielä lisätietoja 14.4.2015 järjestettävästä Pirkanmaan jätehuollon palaverista. Ja jättää asian pöydälle seuraavaan jaoston kokoukseen saakka. Seuraavaan kokoukseen pyritään myös saamaan edustaja Pirkanmaan jätehuollosta vastaamaan mahdollisiin kysymyksiin. 17

MUUT ASIAT - Pekko Pennanen kysyi urheiluseurojen mahdollisuudesta hoitaa liikuntapaikkoja talkoovoimin. Talkootyö sisältäisi yleistä siisteyttä ja käytettävyyttä parantavaa työtä. Niko Lehtinen totesi, että tekninen toimi hyväksyy talkootyön tehtäväksi. - Erkki Paloniemi toi esille asian ELY- keskuksen suunnitelmasta purkaa asfalttipinnoiteita. Tekninen jaosto päätti, että esitetään huoli teiden laatujen heikkenemisestä. - Tapio Kauppila ehdotti, että kesällä tehtävien Eltelin kaapelointien yhteydessä. Asennetaan sähköputkia katuvalaistusta varten samaan kaivantoon. Hinta oli neuvoteltu 2 /m ja asennettavaa putkea on noin 1 km matka.tekninen jaosto hyväksyi yksimielisesti työn tilattavaksi. - Seuraava teknisen jaoston kokous päätettiin pitää 28.4.2015 klo 18.00 - Kokous päätettiin kello 20.20 Pöytäkirjan tarkastajat: 18