LAUSUNTO SAKO- JA UMPIKAIVOLIETTEEN KULJETUSJÄRJESTELMÄSTÄ

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LAUSUNTO SAKO- JA UMPIKAIVOLIETTEEN KULJETUSJÄRJESTELMÄSTÄ"

Transkriptio

1 1 (5) Rauman kaupunki, Tekninen virasto Jätehuoltoasiamies Marika Räikkönen PL 104, Rauma Lausuntopyyntö Teknisen lautakunnan päätös LAUSUNTO SAKO- JA UMPIKAIVOLIETTEEN KULJETUSJÄRJESTELMÄSTÄ Rauman kaupungin tekninen lautakunta on tekemällään päätöksellä todennut, että kunnan vastuulle kuuluvan sako- ja umpikaivolietteen kuljetusjärjestelmästä päättämisen valmistelu on aloitettu ja nykyisen järjestelmän toimivuus ja järjestämistapa arvioidaan ja päätetään vuoden 2015 loppuun mennessä. Lisäksi Rauman kaupungin tekninen lautakunta on päättänyt varata kaikille, joiden oloihin päätöksenteolla on huomattava vaikutus, mahdollisuus lausua mielipiteensä asiasta. Lausunnot pyydetään esittämään mennessä. Edellä mainitun johdosta Satakunnan Yrittäjät ry ja Rauman Yrittäjät ry esittää yhteisenä lausuntonaan kunnioittaen seuraavaa. Satakunnan Yrittäjät ry:n ja Rauman yrittäjät ry:n pääviesti Rauman kaupunki on tekemässä päätöstä siitä, jatketaanko sako- ja umpikaivolietteiden jätteenkuljetuksia jätelain mukaisena kiinteistön haltijan järjestämänä (jätelain 37 ) vai kunnan järjestämänä ja kilpailuttamana (jätelain 36 ). Esitämme, että Raumalla pysyttäisiin nykyisessä järjestelmässä, eli että jätteenkuljetus toteutetaan jatkossakin kiinteistön haltijan järjestämänä. Nykyjärjestelmä on toimiva, asiakaslähtöinen, pk-yritysten kilpailua ja elinvoimaisuutta lisäävä sekä jätelain mukaisesti toteutettu. Kunnalliseen malliin siirtymisessä on useita uhkatekijöitä, kuten kilpailun väheneminen ja vääristyminen, hintojen nousu ja heikentynyt asiakaspalvelu. Satakunnan Yrittäjät ry Isolinnankatu 24, Pori satakunta@yrittajat.fi Rauman Yrittäjät ry Nortamonkatu 14 lh 4, Rauma info@raumanyrittajat.fi

2 2 (5) Kuljetusjärjestelmien valinta jätelain mukaan Kunnan vastuulla olevien sako- ja umpikaivolietteiden jätteenkuljetus on mahdollista järjestää kahdella vaihtoehtoisella tavalla. Joko kunnan järjestämänä jätteenkuljetuksena (36 ) tai kiinteistön haltijan järjestämänä jätteenkuljetuksena (37 ). Jätelain 37 :n mukaan kunta voi päättää, että kiinteistöittäinen jätteenkuljetus järjestetään kunnassa tai sen osassa siten, että kiinteistön haltija sopii siitä jätteen kuljettajan kanssa (kiinteistön haltijan järjestämä jätteenkuljetus), jos seuraavat reunaehdot täyttyvät: 1) näin järjestetty jätteenkuljetus täyttää jätelain 35 :n 2 momentissa säädetyt edellytykset [kiinteistöittäinen jätteenkuljetus on järjestämistavasta riippumatta järjestettävä niin, että tarjolla on jätteen kuljetuspalveluja kattavasti ja luotettavasti sekä kohtuullisin ja syrjimättömin ehdoin]; 2) jätteenkuljetus edistää jätehuollon yleistä toimivuutta kunnassa, tukee jätehuollon alueellista kehittämistä eikä aiheuta vaaraa tai haittaa terveydelle tai ympäristölle; 3) päätöksen vaikutukset arvioidaan kokonaisuutena myönteisiksi ottaen erityisesti huomioon vaikutukset kotitalouksien asemaan sekä yritysten ja viranomaisten toimintaan. Kunta voi päättää, että kiinteistön haltijan järjestämä jätteenkuljetus koskee lajiltaan tai laadultaan tietyntyyppistä jätettä [esimerkiksi sakoja umpikaivolietteitä]. Satakunnan Yrittäjät ja Rauman Yrittäjät korostavat, että kuljetusjärjestelmää koskevassa päätöksessä tulee tasapuolisesti tarkastella kaikkia edellä mainittuja vaatimuksia. Eduskunta on jätelain hyväksyessään korostanut jätteenkuljetusjärjestelmien lähtökohtaista samanarvoisuutta, edellytysten yhtäläisyyttä ja siten kilpailuneutraliteettia (Ympäristövaliokunnan mietintö 23/2010 vp). Nykyjärjestelmän tarkastelua jätelain täyttymisen näkökulmasta Kuljetuspalvelujen kattavuus ja luotettavuus sekä kohtuulliset ja syrjimättömät ehdot Nykyjärjestelmä on toimiva, luotettava ja kattava. Asiakkaalla on vapaus valita haluamansa kuljetusyritys, mikä lisää tervettä kilpailua sekä edistää asiakaslähtöisyyttä ja innovatiivisuutta. Nykyjärjestelmässä pysymällä tuetaan paikallisten pk-yritysten toimintamahdollisuuksia, työllistämistä ja täten kunnan verotulojen kertymistä. Palveluita on tarjolla kohtuullisin ja syrjimättömin ehdoin.

3 3 (5) Sako- ja umpikaivolietteiden kuljetuspalveluita on Rauman alueella kattavasti saatavilla. Rauman alueella toimivat ainakin seuraavat sako- ja umpikaivolietteiden kuljetuspalveluja tarjoavat yritykset: Delete Group Oy, Jätehuolto, Eurajoen Ympäristöhuolto, Lassila & Tikanoja Oyj, Helistölä Oy, Liikenteenharjoittaja Aaro Reunanen, PowerVac Oy, Rauman Tankkihuolto Oy, RTK-Palvelu Oy ja Vaahtera Tomi T:mi. Näiden lisäksi sako- ja umpikaivolietteiden tyhjennyksissä toimii myös pienempiä toimijoita. Mitä tulee sopimusehtoihin, jätelaki ei missään tilanteessa edellytä yritysten sopivan keskenään asiakkailta veloitettavista hinnoista, sopimusalueista tai edes siitä, kuinka monta yritystä kullakin alueella voi toimia. Tällaiset järjestelyt olisivat kartelleina kilpailulain vastaisia. Kilpailulainsäädäntö edellyttää, että jokainen yritys tekee toimintaansa koskevat päätökset itsenäisesti. Lisäksi on korostettava, ettei jätteenkuljetusyrityksiltä edellytetä jätelaissa yhtäläisiä asiakashintoja. Yritys voi hinnoitella palvelunsa eri asiakkaille, asiakasryhmille tai eri alueille toisistaan poikkeavasti, jos siihen on perusteltu syy. Hintaratkaisuihin liittyy oleellisesti objektiivinen arvio palvelun laajuudesta, käyntikerroista sekä kuljetusmatkoista. Tältä osin on huomattava, että jätelain 79 :n mukaan jätemaksun perusteina voi olla myös mm. jätteen keräys- ja kuljetusolot kiinteistöllä ja noutoalueella sekä kuljetusmatka. Kuntalaisten valintaan perustuva malli mahdollistaa sen, että asukkaat voivat tilata sako- ja umpikaivolietteen tyhjennyksen ja kuljetuksen sopivimmaksi katsomaltaan palveluntarjoajalta toisin kuin kunnan järjestämässä kuljetusmallissa. Tässä yhteydessä on huomioitavaa, että jätelain esitöissä todetaan, että sopimusperusteisen jätteenkuljetuksen etuna voidaan pitää keskitettyä järjestelmää parempaa mahdollisuutta asiakaslähtöisten kuljetuspalvelujen tuottamiseen. (HE 199/2010 vp, s. 40). Jätehuollon yleinen toimivuus kunnassa sekä vaarattomuus ja haitattomuus terveydelle sekä ympäristölle Käsityksemme mukaan Rauman alueella voimassa olevasta toimintamallista ei ole näytetty aiheutuneen haittoja Rauman alueen jätehuollon yleiselle toimivuudelle tai vaaraa tai haittaa terveydelle tai ympäristölle. Riippumatta kunnassa valittavasta kuljetustavasta, on täysin selvää, että jätteenkuljetusjärjestelmästä ei saa missään tilanteessa aiheutua vaaraa tai haittaa terveydelle tai ympäristölle. Tätä voidaan jo jätelain tarkoituskin huomioiden pitää kaiken jätteen käsittely- ja kuljetustoiminnan ehdottomana lähtökohtana. Lisäksi on myös selvää, että yritysten tulee toimia lain edellyttämällä tavalla jätehuoltomääräysten mukaisesti riippumatta siitä, kumpaa kuljetusjärjestelmää alueella noudatetaan. Myöskään kiinteistöjen ja asukkaiden velvollisuuteen luovuttaa kunnalle kuuluva sako- ja umpikaivolietejäte ei riipu siitä, mikä kuljetusjärjestelmä kunnassa on valittu.

4 4 (5) Viranomaisen on tehokkaalla ja asianmukaisella valvonnalla huolehdittava siitä, että jätteen kuljetustoiminta täyttää kaikissa olosuhteissa lainsäädännön asettamat vaatimukset ja valvottava, että jätteenkuljetus on turvallista ympäristön ja terveyden kannalta. Viranomaisvalvonnan tehokkuus ei kuitenkaan saa olla millään tavalla riippuvainen valittavasta kuljetusjärjestelmästä. Mikäli jätteen kuljettamisesta aiheutuisi lain ja muiden säädösten vastaisesti haittoja ympäristölle, tai terveydelle, nämä ongelmat ja lainvastaisuudet eivät ole riippuvaisia käytettävästä kuljetusjärjestelmästä, vaan ainoastaan viranomaisen valvonnasta. Viranomaisvalvontaa helpottaa jätteenkuljettajille laissa asetettu tiedonantovelvollisuus: jätehuoltoviranomaiselle tulee antaa kuljetustavasta riippumatta tietoja muun muassa kiinteistöistä, joilta jätettä on noudettu, jäteastioiden tyhjennyskerroista, kiinteistöiltä kerätyn jätteen määrästä ja toimituspaikasta. Vaikutukset yrityksiin, toimialan kilpailuun, kuntien kustannuksiin, kotitalouksien asemaan sekä viranomaisten toimintaan Nykyjärjestelmässä pysymällä tuetaan paikallisten pk-yritysten toimintamahdollisuuksia, työllistämistä ja verotulojen kertymistä. Palveluita on tarjolla kohtuullisin ja syrjimättömin ehdoin. Kunnan järjestämään jätteenkuljetukseen perustuva malli saattaa johtaa markkinoiden sulkeutumiseen jopa useiksi vuosiksi kilpailutuksen jälkeen. Kunnan järjestämän jätteenkuljetuksen malli tarkoittaa yrityksille sitä, että kilpailutuksen voittanut (tavallisesti iso yritys) taho saa toimia alueella yksinoikeudella koko sopimuskauden ajan. Sen sijaan asukkaiden valintaan perustuvassa mallissa kaikilla lain mukaisesti toimivilla yrityksillä on mahdollisuus tarjota palveluitaan alueen asukkaille, mikä on omiaan edistämään myös markkinoiden tervettä toimintaa ja pienten kuljetusyritysten keskinäistä kilpailua alueella. Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n tekemien selvitysten perusteella esitämme huolestuneisuutemme myös siitä, että kunnan mallin mukaiset kilpailutukset suosivat usein suuria yrityksiä. Tämä johtaa yritysten lukumäärän vähenemiseen, pitkällä aikavälillä kilpailun loppumiseen ja sitä kautta kunnille aiheutuvien kustannusten nousuun. Kilpailutuksen hävinneet pienet paikalliset kuljetusyritykset eivät kykene odottelemaan useita vuosia uuden kilpailutuksen järjestämistä, vaan saattavat joutua luopumaan yritystoiminnastaan korvaavan toiminnan puuttuessa. Mikään yritys ei voi odottaa useita vuosia seuraavaa kilpailutusta jäteautot toimettomana. Sako- ja umpikaivolietteiden kuljetukseen soveltuvia autoja ei myöskään voi ilman mittavia investointeja muuttaa muuhun käyttöön soveltuviksi. Kun tarjontaa on vähän, on ilmeisenä riskinä se, että jäljelle jääneet yritykset saattavat nostaa hintojaan. Nimenomaan tällainen kehitys voidaan katsoa olevan erityisen kielteistä ja epätervettä kuntien kustannusten, asukkaiden ja paikallisen elinkeino- ja yritystoiminnan kannalta.

5 5 (5) Lopuksi Käsityksemme mukaan Rauman alueella käytössä oleva sako- ja umpikaivolietteitä koskeva kiinteistön haltijan järjestämään jätteenkuljetukseen perustuva nykyjärjestelmä täyttää jätelain mukaiset reunaehdot. Nykyjärjestelmä on toimiva, asiakaslähtöinen, pk-yritysten kilpailua, elinvoimaisuutta ja markkinaehtoisuutta lisäävä sekä jätelain mukaisesti toteutettu. Raumalla 5. päivänä elokuuta 2015 Kunnioittavasti Satakunnan Yrittäjät ry Rauman Yrittäjät ry Markku Kivinen toimitusjohtaja Riikka Piispa toiminnanjohtaja Tiedoksi Rauman kaupunginhallitus Rauman kaupungin tekninen lautakunta Rauman kaupungin ympäristölautakunta Rauman seudun jätehuoltoliikelaitoksen johtokunta

Euran, Huittisten, Köyliön ja Säkylän jätteenkuljetusjärjestelmästä päättäminen. Tausta-aineisto

Euran, Huittisten, Köyliön ja Säkylän jätteenkuljetusjärjestelmästä päättäminen. Tausta-aineisto Euran, Huittisten, Köyliön ja Säkylän jätteenkuljetusjärjestelmästä päättäminen Tausta-aineisto 2 SISÄLTÖ MÄÄRITELMÄT... 3 1 TAUSTATIEDOT... 4 2 KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS... 5 3 KIINTEISTÖN HALTIJAN

Lisätiedot

Sako- ja umpikaivolietteiden kuljetusjärjestelmä: selvitys ja kuuleminen

Sako- ja umpikaivolietteiden kuljetusjärjestelmä: selvitys ja kuuleminen Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 1/2013 1 (1) 8 Asianro 6499/14.06.00/2013 Sako- ja umpikaivolietteiden kuljetusjärjestelmä: selvitys ja kuuleminen Yleistä jätteiden kuljetusjärjestelmistä Kuljetusjärjestelmän

Lisätiedot

4 Lausunnon antaminen Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle Matti Heikkilän valituksen johdosta jätteenkuljetusjärjestelmään liittyvässä

4 Lausunnon antaminen Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle Matti Heikkilän valituksen johdosta jätteenkuljetusjärjestelmään liittyvässä TEKNINEN: 805 /2013 1 4 Lausunnon antaminen Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle Matti Heikkilän valituksen johdosta jätteenkuljetusjärjestelmään liittyvässä asiassa Rovaniemen kaupungin teknisen lautakunnan

Lisätiedot

Sako- ja umpikaivolietteiden hallinta jätehuoltoviranomaisen näkökulmasta. Länsi-Uudenmaan jätelautakunta, Jäteasiamies Christine Perjala 15.3.

Sako- ja umpikaivolietteiden hallinta jätehuoltoviranomaisen näkökulmasta. Länsi-Uudenmaan jätelautakunta, Jäteasiamies Christine Perjala 15.3. Sako- ja umpikaivolietteiden hallinta jätehuoltoviranomaisen näkökulmasta Länsi-Uudenmaan jätelautakunta, Jäteasiamies Christine Perjala Länsi-Uudenmaan jätelautakunta Länsi-Uudenmaan jätelautakunta on

Lisätiedot

Lausunto sako- ja umpikaivojätteen kuljetuksen järjestämisestä / Utlåtande om ordnande av transport av slam från slamskiljare och samlingsbrunnar

Lausunto sako- ja umpikaivojätteen kuljetuksen järjestämisestä / Utlåtande om ordnande av transport av slam från slamskiljare och samlingsbrunnar Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 173 13.05.2013 Lausunto sako- ja umpikaivojätteen kuljetuksen järjestämisestä / Utlåtande om ordnande av transport av slam från slamskiljare och samlingsbrunnar 139/14.06/2013

Lisätiedot

Jätelain täytäntöönpanosta kuntien kannalta. Leena Eränkö 13.9.2012

Jätelain täytäntöönpanosta kuntien kannalta. Leena Eränkö 13.9.2012 Jätelain täytäntöönpanosta kuntien kannalta Leena Eränkö 13.9.2012 23 Kunnan jätehuoltoviranomainen Kunnalle kuuluvista tämän lain mukaisista jätehuollon viranomaistehtävistä huolehtii kunnan määräämä

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. JATEHJAO, :00, Pöytäkirja

SISÄLLYSLUETTELO. JATEHJAO, :00, Pöytäkirja i SISÄLLYSLUETTELO JATEHJAO, 10.2.2015 15:00, Pöytäkirja 4 Lausunnon antaminen Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle Matti Heikkilän valituksen johdosta jätteenkuljetusjärjestelmään liittyvässä asiassa...

Lisätiedot

Kymen jätelautakunnan alueen kunnan- ja kaupunginhallitukset sekä tekniset lautakunnat ja ympäristölautakunnat

Kymen jätelautakunnan alueen kunnan- ja kaupunginhallitukset sekä tekniset lautakunnat ja ympäristölautakunnat 1 (8) Kymen Jätelautakunta Kouvolan kaupunki Valtakatu 33, PL 32, 45701 KUUSANKOSKI kirjaamo@kouvola.fi tekninenjaymparisto@kouvola.fi Kymen jätelautakunnan alueen kunnan- ja kaupunginhallitukset sekä

Lisätiedot

Lausunto sako- ja umpikaivolietteiden kuljetuksesta

Lausunto sako- ja umpikaivolietteiden kuljetuksesta Raision kaupunki Pöytäkirjaote 1 (8) Asianro 577/00.04.01/2018 297 Lausunto sako- ja umpikaivolietteiden kuljetuksesta Päätöshistoria Ympäristölautakunta 16.8.2018 52 Ympäristöpäällikkö Kirsi Anttila 8.8.2018:

Lisätiedot

Puh, 0400 975 211 Sähköposti: esa.sirvio@manttavilppula.fi

Puh, 0400 975 211 Sähköposti: esa.sirvio@manttavilppula.fi 1 HÄMEENLINNAN HALLINTO-OIKEUS 2.11.2015 Raatihuoneenkatu 1 13100 Hämeenlinna ASIA: VALITUS TAMPEREEN KAUPUNGIN YHDYSKUNTALAUTAKUNNAN JÄTEHUOLTOJAOSTON PÄÄTÖKSESTÄ KOSKIEN SAKO- JA UM- PIKAIVOLIETTEENKULJETUSTA

Lisätiedot

Mielipiteet, huomautukset ja muutosehdotukset Sydän-Suomen jätehuoltolautakunnan kuuluttamaan:

Mielipiteet, huomautukset ja muutosehdotukset Sydän-Suomen jätehuoltolautakunnan kuuluttamaan: Mielipiteet, huomautukset ja muutosehdotukset Sydän-Suomen jätehuoltolautakunnan kuuluttamaan: Sydän-Suomen jätelautakunta Yleiset jätehuoltomääräykset LUONNOS http://www.saarijarvi.fi/sites/saarijarvi.fi/files/atoms/files/ehdotus_kunnallisiksi_jatehuoltoma

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA 1 LAUSUNTO HELSINGIN HALLINTO-OIKEUDELLE KESKI-UUDENMAAN YMPÄRISTÖKESKUKSEN VALITUKSEN JOHDOSTA

NURMIJÄRVEN KUNTA 1 LAUSUNTO HELSINGIN HALLINTO-OIKEUDELLE KESKI-UUDENMAAN YMPÄRISTÖKESKUKSEN VALITUKSEN JOHDOSTA NURMIJÄRVEN KUNTA 1 Tekninen lautakunta 30 27.03.2014 Tekninen lautakunta 51 24.04.2014 LAUSUNTO HELSINGIN HALLINTO-OIKEUDELLE KESKI-UUDENMAAN YMPÄRISTÖKESKUKSEN VALITUKSEN JOHDOSTA 787/14.06.00.00/2013

Lisätiedot

LAUSUNTO JÄTTEENKULJETUSJÄRJESTELMÄSTÄ PÄIJÄT-HÄMEEN JÄTELAUTAKUNNALLE. Valmistelija: ympäristönsuojelusihteeri Tommi Maasilta

LAUSUNTO JÄTTEENKULJETUSJÄRJESTELMÄSTÄ PÄIJÄT-HÄMEEN JÄTELAUTAKUNNALLE. Valmistelija: ympäristönsuojelusihteeri Tommi Maasilta Rakennus- ja ympäristölautakunta 68 15.12.2016 LAUSUNTO JÄTTEENKULJETUSJÄRJESTELMÄSTÄ PÄIJÄT-HÄMEEN JÄTELAUTAKUNNALLE RYSY 68 Valmistelija: ympäristönsuojelusihteeri Tommi Maasilta Päijät-Hämeen jätelautakunta

Lisätiedot

OTE PÖYTÄKIRJASTA. Lahden kaupunki Päijät-Hämeen jätelautakunta Kiinteän jätteen kuljetusjärjestelmä D/3175/

OTE PÖYTÄKIRJASTA. Lahden kaupunki Päijät-Hämeen jätelautakunta Kiinteän jätteen kuljetusjärjestelmä D/3175/ OTE PÖYTÄKIRJASTA Lahden kaupunki Päijät-Hämeen jätelautakunta 27.10.2016 17 Kiinteän jätteen kuljetusjärjestelmä D/3175/14.06.00.00/2016 Perusteluosa Päijät-Hämeen jätelautakunnan tulee tarkastella jätelain

Lisätiedot

Askelmerkit jätelain ja asetusten toimeenpanoon

Askelmerkit jätelain ja asetusten toimeenpanoon Askelmerkit jätelain ja asetusten toimeenpanoon Jätelain ja asetusten toimeenpano kunnissa YHDEKSÄN POIMINTAA JÄTELAISTA HYVÄN JÄTEHUOLLON JÄRJESTÄMISEKSI Uusi jätelaki astuu voimaan 1.5.2012. Kuntien

Lisätiedot

Valituksenalainen päätös Turun hallinto-oikeus 31.7.2014 numero 14/0215/1

Valituksenalainen päätös Turun hallinto-oikeus 31.7.2014 numero 14/0215/1 Kaupunginhallitus 364 25.08.2014 Kaupunginhallitus 34 02.02.2015 Vastaselitys korkeimmalle hallinto-oikeudelle jätteenkuljetusjärjestelmää koskevassa asiassa 145/14.06.00.02/2013 Kaupunginhallitus 25.08.2014

Lisätiedot

Kuntien yhteinen jätelautakunta, 13.3.2013

Kuntien yhteinen jätelautakunta, 13.3.2013 Kuntien yhteinen jätelautakunta, 13.3.2013 Hattula, Hausjärvi, Hyvinkää, Hämeenlinna, Janakkala, Järvenpää, Kerava, Loppi, Mäntsälä, Riihimäki, Tuusula ja Valkeakoski jätehuoltokoordinaattori Heli Virtanen

Lisätiedot

Lietteiden kuljetusjärjestelmäpäätös alueellisen jätehuoltojaoston toimialueella. Anu Toppila Tampereen seudun alueellinen jätehuoltojaosto 6.9.

Lietteiden kuljetusjärjestelmäpäätös alueellisen jätehuoltojaoston toimialueella. Anu Toppila Tampereen seudun alueellinen jätehuoltojaosto 6.9. Lietteiden kuljetusjärjestelmäpäätös alueellisen jätehuoltojaoston toimialueella Tampereen seudun alueellinen jätehuoltojaosto Tampereen seudun alueellinen jätehuoltojaosto 17 Pirkanmaan kunnan yhteislautakunta

Lisätiedot

Lietteiden kuljetusjärjestelmää koskevan päätöksen valmistelu

Lietteiden kuljetusjärjestelmää koskevan päätöksen valmistelu Lausuntopyyntö Sivu 1/2 10.7.2015 Dnro 88/14.06/2013 LUPA- JA VIRANOMAISTOIMINNOT JOENSUUN ALUEELLINEN JÄTELAUTAKUNTA Ympäristönsuojeluviranomainen Kunta Jakeluosoite Postinumero ja -toimipaikka Lietteiden

Lisätiedot

00 YMPÅRISTÖYRITYSTEN LIITT O Lausunto 29/2013 1 (7)

00 YMPÅRISTÖYRITYSTEN LIITT O Lausunto 29/2013 1 (7) 00 YMPÅRISTÖYRITYSTEN LIITT O Lausunto 29/2013 1 (7) 24.4.2013 Kymen Jätelautakunta Kouvolan kaupunki kirjaamo@kouvola.fi tekninenjaymparisto@kouvola.fi Kymen Jätelautakunnan alueen kunnan - ja kaupunginhallitukset

Lisätiedot

Jätehuoltojaosto päätti määrätä kiinteistön haltijan järjestämän sako- ja umpikaivolietteen jätteenkuljetuksen päättymään 31.12.

Jätehuoltojaosto päätti määrätä kiinteistön haltijan järjestämän sako- ja umpikaivolietteen jätteenkuljetuksen päättymään 31.12. 1 (5) Ruoveden kunta Ruovedentie 30 34600 RUOVESI Puh (03) 486 111 kirjaamo@ruovesi.fi HAKEMUS Alueellinen jätehuoltojaosto Tampereen kaupunki Kirjaamo, PL 487 33101 TAMPERE kirjaamo@tampere.fi jatehuoltojaosto@tampere.fi

Lisätiedot

Jätelain 17.6.2011/646 149 4 momentin mukainen jätteenkuljetusjärjestelmän tarkastelu Nurmijärven kunnan alueella

Jätelain 17.6.2011/646 149 4 momentin mukainen jätteenkuljetusjärjestelmän tarkastelu Nurmijärven kunnan alueella Jätelain 17.6.2011/646 149 4 momentin mukainen jätteenkuljetusjärjestelmän tarkastelu Nurmijärven kunnan alueella www.nurmijarvi.fi Sisältö Jätelain 17.6.2011/646 149 4 momentin mukainen jätteenkuljetusjärjestelmän

Lisätiedot

18 Lausunto 21/2013 1 (6) Jämsän jätehuolto liikelaitoksen alueen kunnan- ja kaupunginhallitukset

18 Lausunto 21/2013 1 (6) Jämsän jätehuolto liikelaitoksen alueen kunnan- ja kaupunginhallitukset 18 Lausunto 21/2013 1 (6) 19.3.2013 Jämsän jätehuolto liikelaitoksen johtokunta jatehuolto@jamsa.fi Jämsän jätehuolto liikelaitoksen alueen kunnan- ja kaupunginhallitukset Lausunnon antaminen jätteenkuljetusjärjestelmästä

Lisätiedot

Kiinteistön haltijan järjestämä lietteenkuljetus

Kiinteistön haltijan järjestämä lietteenkuljetus Kuuleminen 15.2.2018 Kiinteistön haltijan järjestämä lietteenkuljetus Selvitys jätelain edellytysten täyttymisestä Asikkala, Heinola, Hollola, Kärkölä, Lahti, Myrskylä, Orimattila, Padasjoki, Pukkila,

Lisätiedot

Kyjäte LIITE 5

Kyjäte LIITE 5 Kyjäte 12.12.2018 LIITE 5 KANNANOTTO JÄTELAUTAKUNNALLE PAKKAUS- JA ENERGIAJÄTTEEN KULJETUSJÄRJESTELMÄSTÄ Olemme tällä hetkellä yksi suurimmista yksityisistä pakkausjätteen (lasi, metalli, kartonki ja energiajäte)

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄMEEN JÄTELAUTAKUNTA ASKONKATU LAHTI LAUSUNTO JÄTTEENKULJETUSJÄRJESTELMÄSTÄ PÄIJÄT-HÄMEEN JÄTELAUTAKUNNAN ALUEELLA

PÄIJÄT-HÄMEEN JÄTELAUTAKUNTA ASKONKATU LAHTI LAUSUNTO JÄTTEENKULJETUSJÄRJESTELMÄSTÄ PÄIJÄT-HÄMEEN JÄTELAUTAKUNNAN ALUEELLA 1 PÄIJÄT-HÄMEEN JÄTELAUTAKUNTA 30.11.2016 ASKONKATU 2 15100 LAHTI LAUSUNTO JÄTTEENKULJETUSJÄRJESTELMÄSTÄ PÄIJÄT-HÄMEEN JÄTELAUTAKUNNAN ALUEELLA Asianosaisuus Taustaa Päijät-Hämeen Jätehuolto Oy:n yhteistoiminta-alueella

Lisätiedot

Kunnan vastuulla oleva jätehuolto 2019

Kunnan vastuulla oleva jätehuolto 2019 Kunnan vastuulla oleva jätehuolto 2019 Jätehuollon vastuut Jätelain mukaisen toiminnan yleinen ohjaus, seuranta ja kehittäminen kuuluu ympäristöministeriölle ELY-keskus ohjaa ja edistää jätelaissa ja sen

Lisätiedot

Lounais-Suomen jätehuoltolautakunnan alueen kunnan- ja kaupunginhallitukset sekä tekniset lautakunnat ja ympäristölautakunnat

Lounais-Suomen jätehuoltolautakunnan alueen kunnan- ja kaupunginhallitukset sekä tekniset lautakunnat ja ympäristölautakunnat 1 (9) Lounais-Suomen jätehuoltolautakunta PL 355, 20101 TURKU turun.kaupunki@turku.fi jatehuoltolautakunta@turku.fi Lounais-Suomen jätehuoltolautakunnan alueen kunnan- ja kaupunginhallitukset sekä tekniset

Lisätiedot

Nousiaisten kunta Lisälista 10/ (12)

Nousiaisten kunta Lisälista 10/ (12) Nousiaisten kunta Lisälista 10/2019 1 (12) Aika 27.05.2019 klo 18:00 Paikka Henrikin yhtenäiskoulu, luokka 15 Käsiteltävät asiat Asia Otsikko Sivu 151 Vastaselityksen antaminen Turun hallinto-oikeudelle

Lisätiedot

LIITE 4. Lisätietopyyntö Jätekonsultointi Sawa Oy Pekka Soini Angervontie Kerava. Hakemus 11030/ /2015

LIITE 4. Lisätietopyyntö Jätekonsultointi Sawa Oy Pekka Soini Angervontie Kerava. Hakemus 11030/ /2015 LIITE 4 1 Jätekonsultointi Sawa Oy Pekka Soini Angervontie 8 04260 Kerava Hakemus 11030/14.06.02/2015 Mehiläinen Oy:n sekä Mediverkko-yhtiöiden poikkeuslupahakemus Olemme vastaanottaneet edustamanne Mehiläinen

Lisätiedot

Tiedoksi.- -L. Rautiainen -A. Soini

Tiedoksi.- -L. Rautiainen -A. Soini KYMEN JÄTELAUTAKUNTA Valtakatu 33 PL 32 45701 Kuusankoski Tiedoksi.- -L. Rautiainen -A. Soini SAAPUNUT 16. 04, 2013 Dn:o LAUSUNTO KYMEN JÄTELAUTAKUNNAN TOIMINTA-ALUEEN JÄTTEEN KU U ETUSJÄRJESTELMÄSTÄ Me

Lisätiedot

jätteenkuljetusjärjestelmä

jätteenkuljetusjärjestelmä Uusi jätelaki / jätteenkuljetusjärjestelmä j j j Kiinteistöittäinen jätteenkuljetus on järjestettävä joko perusmallilla, kunnan järjestämä jätteenkuljetus eli kunnan kilpailuttama tai Kunta voi päättää,

Lisätiedot

Jätelautakunta Ylivieskan kaupunki jatelautakunta@ylivieska.fi Jätelautakunnan alueen kunnan- ja kaupunginhallitukset 25.03.2013

Jätelautakunta Ylivieskan kaupunki jatelautakunta@ylivieska.fi Jätelautakunnan alueen kunnan- ja kaupunginhallitukset 25.03.2013 Jätelautakunta Ylivieskan kaupunki jatelautakunta@ylivieska.fi Jätelautakunnan alueen kunnan- ja kaupunginhallitukset 25.03.2013 Keski-Pohjanmaan Yrittäjien Jätealan Yrittäjien valiokunta yhtyy Ympäristöyritysten

Lisätiedot

Korkeimman hallinto-oikeuden päätökset jätteenkuljetusjärjestelmän valinnasta

Korkeimman hallinto-oikeuden päätökset jätteenkuljetusjärjestelmän valinnasta Korkeimman hallinto-oikeuden päätökset jätteenkuljetusjärjestelmän valinnasta Lakimies Amanda Nikkilä Jätehuolto tänään ja huomenna, LHJ:n omistajapäivä KHO:2016:19 Jätelaki Siirtymäsäännös Jätteenkuljetus

Lisätiedot

1. jätteen kuljetuspalveluja tulee olla tarjolla kattavasti ja luotettavasti sekä kohtuullisin ja syrjimättömin ehdoin

1. jätteen kuljetuspalveluja tulee olla tarjolla kattavasti ja luotettavasti sekä kohtuullisin ja syrjimättömin ehdoin Liite 1 Kiinteistönhaltijan järjestämän jätteenkuljetusjärjestelmän tarkastelu kunnan vastuulla olevan jätteen (pois lukien sako- ja umpikaivolietteet sekä erilliskerättävä biojäte) osalta Jätelain (646/2011)

Lisätiedot

Limingan kunta Muhoksen kunta Tyrnävän kunta Utajärven kunta

Limingan kunta Muhoksen kunta Tyrnävän kunta Utajärven kunta 2019 Limingan kunta Muhoksen kunta Tyrnävän kunta Utajärven kunta Hyväksytty jätehuoltoviranomaisen :n kokouksessa 24.10.2018. Voimassa 1.1.2019 alkaen 2 1 Yleistä jätetaksasta Jätelain 646/2011 78 :n

Lisätiedot

Asian valmistelu ja aiempi käsittely lautakunnassa

Asian valmistelu ja aiempi käsittely lautakunnassa 1 (23) OTE PÖYTÄKIRJASTA Lahden kaupunki Päijät-Hämeen jätelautakunta 16.05.2018 9 Sako- ja umpikaivolietteen kuljetusjärjestelmä D/3672/14.06.00.00/2016 Perusteluosa Kaikkien kiinteistönhaltijan järjestämän

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Lausunto jätteenkuljetusjärjestelmästä 120/14/06/2017 TEKNLK 25

Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Lausunto jätteenkuljetusjärjestelmästä 120/14/06/2017 TEKNLK 25 Tekninen lautakunta 25 11.04.2017 Kaupunginhallitus 140 19.04.2017 Lausunto jätteenkuljetusjärjestelmästä 120/14/06/2017 TEKNLK 25 Esittely Lounais-Suomen jätehuoltolautakunta pyytää 16.3.2017 päivätyllä

Lisätiedot

KOKOEKO Kuopio 24.2.2011. Jätelaki ja muutokset kuntien jätelaitoksille

KOKOEKO Kuopio 24.2.2011. Jätelaki ja muutokset kuntien jätelaitoksille KOKOEKO Kuopio 24.2.2011 Jätelaki ja muutokset kuntien jätelaitoksille Yhdyskuntajätehuollon vastuunjako Yhdyskuntajätteen kokonaismäärä on noin 2,8 milj.tonnia. Teollisuus 22 % Rakentaminen 31 % Yhdyskuntajäte

Lisätiedot

SUUNNITELMA JÄTTEENKULJETUSJÄRJESTELMÄN YHDENMUKAISTAMISEKSI LOHJAN KAUPUNGISSA

SUUNNITELMA JÄTTEENKULJETUSJÄRJESTELMÄN YHDENMUKAISTAMISEKSI LOHJAN KAUPUNGISSA SUUNNITELMA JÄTTEENKULJETUSJÄRJESTELMÄN YHDENMUKAISTAMISEKSI LOHJAN KAUPUNGISSA LÄHTÖKOHTA Sammatin kunta liittyi Lohjan kaupunkiin 1.1.2009. Sammatin kaupunginosassa on kunnan järjestämä jätteenkuljetus

Lisätiedot

Outokummun kaupungin kiinteistöittäisen jätteenkuljetusalueen määrittely

Outokummun kaupungin kiinteistöittäisen jätteenkuljetusalueen määrittely Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 3/2016 1 (1) 26 Asianro 7559/14.06.00.00/2016 Outokummun kaupungin kiinteistöittäisen jätteenkuljetusalueen määrittely Palvelupäällikkö Saija Pöntinen Alueelliset

Lisätiedot

Porin seudun jätelautakunnan kokous nro 2/2013

Porin seudun jätelautakunnan kokous nro 2/2013 Pöytäkirja Ote 1 (14) Porin seudun jätelautakunnan kokous nro 2/2013 Aika 19.6.2013 kello 17:00-18:20 Paikka Ympäristövirasto/kokoustila, Valtakatu 11 Allekirjoitukset Päivi Kolehmainen puheenjohtaja Tarja

Lisätiedot

Ylä Savon jätehuoltolautakunta. Jätteenkuljetusjärjestelmästä jätetyt valmisteluvaiheen lausunnot. Yhteenveto tulleista lausunnoista ja mielipiteistä

Ylä Savon jätehuoltolautakunta. Jätteenkuljetusjärjestelmästä jätetyt valmisteluvaiheen lausunnot. Yhteenveto tulleista lausunnoista ja mielipiteistä Ylä Savon jätehuoltolautakunta Jätteenkuljetusjärjestelmästä jätetyt valmisteluvaiheen lausunnot Yhteenveto tulleista lausunnoista ja mielipiteistä Mielipiteet Jätteenkuljetus Kiuruveden taajamassa. Anja

Lisätiedot

Jätteenkuljetus kunnan, kuntalaisen ja yrittäjän kannalta. Pekka Loukola Ympäristöyritysten Liitto Loppi 18.9.2013

Jätteenkuljetus kunnan, kuntalaisen ja yrittäjän kannalta. Pekka Loukola Ympäristöyritysten Liitto Loppi 18.9.2013 Jätteenkuljetus kunnan, kuntalaisen ja yrittäjän kannalta Pekka Loukola Ympäristöyritysten Liitto Loppi 18.9.2013 1 Ympäristöyritysten Liitto edistää jäsenyritystensä mahdollisuuksia toteuttaa kestävään

Lisätiedot

KIINTEISTÖITTÄINEN JÄTTEENKULJETUS. Kunnan järjestämän kilpailutetun ja kiinteistön haltijan järjestämän. 19.3 30.4.2012_mr

KIINTEISTÖITTÄINEN JÄTTEENKULJETUS. Kunnan järjestämän kilpailutetun ja kiinteistön haltijan järjestämän. 19.3 30.4.2012_mr KIINTEISTÖITTÄINEN JÄTTEENKULJETUS Kunnan järjestämän kilpailutetun ja kiinteistön haltijan järjestämän (sopimusperusteisen) jätteenkuljetuksen erot Kiinteistönhaltijan järjestämä jätteenkuljetus (sopimusperusteinen)

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 18.2.2016 Taltionumero 537 Diaarinumero 3811/1/14, 3858/1/14, 3870/1/14, 3916/1/14 ja 3930/1/14 1 (25) Asia Valittajat Jätteenkuljetuksen järjestämistä koskevat

Lisätiedot

JÄTELAUTAKUNTA JÄTETAKSA. Oy Botniarosk Ab:n toimialueella 01.05.2013

JÄTELAUTAKUNTA JÄTETAKSA. Oy Botniarosk Ab:n toimialueella 01.05.2013 JÄTELAUTAKUNTA JÄTETAKSA Oy Botniarosk Ab:n toimialueella 01.05.2013 Isojoen, Karijoen, Kaskisten, Kauhajoen, Kristiinankaupungin, Kurikan (Jurvan osalta), Närpiön ja Teuvan yhteinen jätelautakunta on

Lisätiedot

JÄTETAKSA ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA. Äänekoski. Hyväksytty jätelautakunnassa SISÄLTÖ

JÄTETAKSA ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA. Äänekoski. Hyväksytty jätelautakunnassa SISÄLTÖ JÄTETAKSA 1.1.2018 ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA Äänekoski Hyväksytty jätelautakunnassa 7.11.2017 37 SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ JÄTETAKSASTA JA JÄTEMAKSUISTA... 2 1 Jätemaksun perusteet ja soveltamisalue...

Lisätiedot

Ehdotus kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaksi 1.1.2015 alkaen

Ehdotus kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaksi 1.1.2015 alkaen Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 4/2014 1 (1) 24 Asianro 7006/02.05.00/2014 Ehdotus kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaksi 1.1.2015 alkaen Palvelupäällikkö Saija Pöntinen

Lisätiedot

Jätteenkuljettajan on annettava em. tiedot vuosittain tai jätehuoltoviranomaisen pyynnöstä neljännesvuosittain (jätelaki 39 2 mom).

Jätteenkuljettajan on annettava em. tiedot vuosittain tai jätehuoltoviranomaisen pyynnöstä neljännesvuosittain (jätelaki 39 2 mom). Alueellinen jätelautakunta 11 14.04.2015 Alueellinen jätelautakunta 21 08.09.2015 Jätehuollon kuljetusrekisteri 190/58/583/2015 JLTK 11 Selostus: Jätelain 143 edellyttää kunnan jätehuoltoviranomaisen ylläpitävän

Lisätiedot

Jätteiden kuljetusjärjestelmä Lounais-Suomessa

Jätteiden kuljetusjärjestelmä Lounais-Suomessa Turun kaupunki Kokouspvm Asia 1 3283-2017 (231) Jätteiden kuljetusjärjestelmä Lounais-Suomessa Tiivistelmä: Kunnan, jossa vuoden 1993 jätelaissa tarkoitettu järjestetty jätteenkuljetus hoidetaan sopimusperusteisena

Lisätiedot

Jätelautakunnan tavoittaa tarvittaessa myös sähköpostitse:

Jätelautakunnan tavoittaa tarvittaessa myös sähköpostitse: Tiedote 1 (6) Porvoon alueellinen jätelautakunta Rihkamatori B 06100 Porvoo Kunnan järjestämään jätehuoltoon siirtyminen Porvoon alueellinen jätelautakunta toimii jätelain (646/2011) mukaisena jätehuoltoviranomaisena

Lisätiedot

esityslista Tekniikka- ja ympäristötalo, Valtakatu 33, 45700 Kuusankoski Nro Asia Sivu

esityslista Tekniikka- ja ympäristötalo, Valtakatu 33, 45700 Kuusankoski Nro Asia Sivu 2/2013 1 (38) Aika 23.05.2013 klo 14:00 Paikka Tekniikka- ja ympäristötalo, Valtakatu 33, 45700 Kuusankoski Asialista Nro Asia Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjan tarkastajat

Lisätiedot

Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätös

Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätös Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätös 1 (10) Antopäivä Päätösnumero 27.9.2019 19/1024/2 Diaarinumero 01202/18/5149 01282/18/5149 01313/18/5149 Asia Valittajat Jätteenkuljetuksen järjestämistä koskeva valitus

Lisätiedot

MERIJÄRVEN KUNTA TEKNINEN LAUTAKUNTA /2018. Jäsenet: Paikalla: Varajäsenet: Paikalla: Ylikauppila Jarkko pj.

MERIJÄRVEN KUNTA TEKNINEN LAUTAKUNTA /2018. Jäsenet: Paikalla: Varajäsenet: Paikalla: Ylikauppila Jarkko pj. PÖYTÄKIRJA KOKOUSAIKA Keskiviikkona 08.08.2018 klo 18.30-20.55 KOKOUSPAIKKA Kunnanhallituksen huone Jäsenet: Paikalla: Varajäsenet: Paikalla: Ylikauppila Jarkko pj. x Kestilä Markus Laitala Kai-Pekka vpj.

Lisätiedot

KUNNAN JÄRJESTÄMISVASTUULLA OLEVIEN SAKO- JA UMPIKAIVOLIETTEIDEN VASTAANOTTO- JA KÄSITTELYSOPIMUS

KUNNAN JÄRJESTÄMISVASTUULLA OLEVIEN SAKO- JA UMPIKAIVOLIETTEIDEN VASTAANOTTO- JA KÄSITTELYSOPIMUS 1 KUNNAN JÄRJESTÄMISVASTUULLA OLEVIEN SAKO- JA UMPIKAIVOLIETTEIDEN VASTAANOTTO- JA KÄSITTELYSOPIMUS 1. SOPIJAPUOLET Sopijapuoli 1 Sopijapuoli 2 Lounais-Suomen Jätehuolto Oy (jäljempänä LSJH) Kuormakatu

Lisätiedot

Kuntien rooli uudessa jätelaissa. Leena Eränkö Syyskuu 2011

Kuntien rooli uudessa jätelaissa. Leena Eränkö Syyskuu 2011 Kuntien rooli uudessa jätelaissa Leena Eränkö Syyskuu 2011 Uusi jätelaki tulee voimaan 2012 Tulee voimaan 1.5.2012 Siirtymäkausia joissain asioissa Mm. pakkausjätteen aluekeräys 2014 Kuljetusjärjestelmäpäätökset

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2014 42 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2014 42 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Tekninen lautakunta 10.12.2014 AIKA Keskiviikko klo 18.00-18.55 PAIKKA Teknisen toimiston kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko 42 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 43 PÖYTÄKIRJAN

Lisätiedot

Omistajapäivät palvelukatsaus, Pasi Kaskinen 6.9.2013

Omistajapäivät palvelukatsaus, Pasi Kaskinen 6.9.2013 Omistajapäivät palvelukatsaus, Pasi Kaskinen 6.9.2013 Kierrättämisestä helppoa LHJ:n palvelut ja niiden rahoitus Biojätekeräys ja muut erilliskeräyspalvelut Biojätemaksu tyhjennyskohtainen hinta Lasin,

Lisätiedot

Outokummun kaupungin saostus- ja umpisäiliölietteiden käsittelytaksa alkaen

Outokummun kaupungin saostus- ja umpisäiliölietteiden käsittelytaksa alkaen Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 3/2016 1 (1) 25 Asianro 7572/02.05.00.00/2016 Outokummun kaupungin saostus- ja umpisäiliölietteiden käsittelytaksa 1.1.2017 alkaen Lietteiden käsittelytaksan perusteet

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (7) Ympäristölautakunta Ypv/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (7) Ympäristölautakunta Ypv/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/2012 1 (7) 304 Liian aikainen jätteiden kuormaaminen Pursimiehenkadulla HEL 2012-013541 T 11 01 06 02 Päätös Päätökseen velvoitettu Asian vireille tulo Asian käsittely

Lisätiedot

Lausunto Helsingin hallinto-oikeudelle sekajätteiden kuljetusjärjestelmästä tehtyä päätöstä koskevien kunnallisvalitusten johdosta

Lausunto Helsingin hallinto-oikeudelle sekajätteiden kuljetusjärjestelmästä tehtyä päätöstä koskevien kunnallisvalitusten johdosta Lausunto Helsingin hallinto-oikeudelle sekajätteiden kuljetusjärjestelmästä 28.9.2017 tehtyä päätöstä koskevien kunnallisvalitusten johdosta Helsingin hallinto-oikeus on pyytänyt Nurmijärven kunnan tekniseltä

Lisätiedot

Kunnat ovat asettaneet tavoitteita asumistoiminnan lietehuollon tason nostamiseksi

Kunnat ovat asettaneet tavoitteita asumistoiminnan lietehuollon tason nostamiseksi LAUSUNTO 1 (5) Lounais-Suomen jätehuoltolautakunta jatehuoltolautakunta@turku.fi Viite: Lounais-Suomen jätehuoltolautakunnan lausuntopyyntö 4.5.2018 (Dnro 4669-2018) Lausunto sako- ja umpikaivolietteiden

Lisätiedot

Opas jätehuoltomääräysten laatimiseen

Opas jätehuoltomääräysten laatimiseen Opas jätehuoltomääräysten laatimiseen Kehittämisinsinööri Tuulia Innala Keskkonnafoorum Tallinna 26.3.2014 Kuntaliiton laatima jätehuoltomääräysten malli julkaistu Jätehuoltomääräysten laatiminen - Opas

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4217/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4217/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2017 1 (1) 25 Asianro 4217/10.03.01.02/2016 Kuopion kaupungin kävelykeskustan keskitetyn puhtaanapidon jatkaminen / Kuopion Yrittäjät ry:n valitus / kaupunginhallituksen lausunto

Lisätiedot

Jätelain tarkoittaman jätehuollon järjestämisvelvollisuuden rikkominen, Risulahdentie 66 B / kuuleminen ennen uhkasakon tuomitsemista

Jätelain tarkoittaman jätehuollon järjestämisvelvollisuuden rikkominen, Risulahdentie 66 B / kuuleminen ennen uhkasakon tuomitsemista Rakennus- ja ympäristölautakunta 141 02.09.2015 Jätelain tarkoittaman jätehuollon järjestämisvelvollisuuden rikkominen, Risulahdentie 66 B / kuuleminen ennen uhkasakon tuomitsemista RAKYL 141 Jätelain

Lisätiedot

Jätehuoltoviranomaisen toiminnan edellytykset. Hannele Tiitto vs. jätehuoltoinsinööri

Jätehuoltoviranomaisen toiminnan edellytykset. Hannele Tiitto vs. jätehuoltoinsinööri Jätehuoltoviranomaisen toiminnan edellytykset Hannele Tiitto vs. jätehuoltoinsinööri 25.8.2017 Jätehuoltoviranomaisen toiminta Jätehuollon viranomaisyksikkö: o Vs. jätehuoltoinsinööri: Hannele Tiitto,

Lisätiedot

Jätehuoltomääräykset 2015. 21.5.2015 Esittäjän nimi 1

Jätehuoltomääräykset 2015. 21.5.2015 Esittäjän nimi 1 Jätehuoltomääräykset 2015 21.5.2015 Esittäjän nimi 1 Jätehuoltomääräykset Jätelain (646/2011) 91 :n mukaisesti kunta voi antaa lain täytäntöön panemiseksi tarpeellisia paikallisista oloista johtuvia, kuntaa

Lisätiedot

Savonlinnan Seudun Jätehuolto Oy SELVITYS - 2014 JÄTELAUTAKUNNAN PYYNTÖ TOIMITTAA HINTOJEN VERTAILUTIETOJA

Savonlinnan Seudun Jätehuolto Oy SELVITYS - 2014 JÄTELAUTAKUNNAN PYYNTÖ TOIMITTAA HINTOJEN VERTAILUTIETOJA Savonlinnan Seudun Jätehuolto Oy SELVITYS - 2014 JÄTELAUTAKUNNAN PYYNTÖ TOIMITTAA HINTOJEN VERTAILUTIETOJA Jätelautakunnan pyynnöstä alla on koottuna hintatietoja. Hintavertailuja Itä-Suomen alueella Hintatiedot

Lisätiedot

KIINTEISTÖN HALTIJAN JÄRJESTÄMÄN KULJETUSJÄRJESTELMÄN TARKASTELU SAKO- JA UMPIKAIVOLIETTEIDEN OSALTA JÄTELAIN (646/2011) NOJALLA

KIINTEISTÖN HALTIJAN JÄRJESTÄMÄN KULJETUSJÄRJESTELMÄN TARKASTELU SAKO- JA UMPIKAIVOLIETTEIDEN OSALTA JÄTELAIN (646/2011) NOJALLA 11.3.2014 KIINTEISTÖN HALTIJAN JÄRJESTÄMÄN KULJETUSJÄRJESTELMÄN TARKASTELU SAKO- JA UMPIKAIVOLIETTEIDEN OSALTA JÄTELAIN (646/2011) NOJALLA Hattula, Hausjärvi, Hyvinkää, Hämeenlinna, Janakkala, Järvenpää,

Lisätiedot

Forssan kaupungin jätelautakunta esittää valitusten hylkäämistä seuraavin perustein.

Forssan kaupungin jätelautakunta esittää valitusten hylkäämistä seuraavin perustein. Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle Eino Järvisen ym:n valituksia koskeva lausunto Forssan kaupungin jätelautakunta esittää valitusten hylkäämistä seuraavin perustein. Valituksenalaiset päätökset koskevat

Lisätiedot

Eduskunnalle. LAKIALOITE 107/2010 vp. Jätelaki ja eräät siihen liittyvät lait. LA 107/2010 vp Lauri Oinonen /kesk

Eduskunnalle. LAKIALOITE 107/2010 vp. Jätelaki ja eräät siihen liittyvät lait. LA 107/2010 vp Lauri Oinonen /kesk LAKIALOITE 107/2010 vp Jätelaki ja eräät siihen liittyvät lait Eduskunnalle Tämä on rinnakkaislakialoite hallituksen esitykselle HE 199/2010 vp. Yksityisillä jätehuoltoyrityksillä on ollut merkittävä rooli

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2007

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2007 1 JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2007 Kaupunkisuunnittelulautakunta on hyväksynyt 12.12.2006 sekä määrännyt tulemaan voimaan 1.1.2007 alkaen. 1 Järjestämästään jätehuollosta aiheutuvien jätteen kuljetus-,

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 18.2.2016 Taltionumero 530 Diaarinumerot 2864/1/14 2877/1/14 2906/1/14 2908/1/14 Vuosikirja 1 (32) Asia Valittajat Jätteenkuljetuksen järjestämistä koskevat

Lisätiedot

Saostus- ja umpisäiliölietteiden käsittelytaksa 1.1.2016 alkaen

Saostus- ja umpisäiliölietteiden käsittelytaksa 1.1.2016 alkaen Savo-Pielisen jätelautakunta Kokouskutsu 3/2015 1 (1) 6 Asianro 6855/02.05.00.00/2015 Saostus- ja umpisäiliölietteiden käsittelytaksa 1.1.2016 alkaen Lietteiden käsittelytaksan perusteet Palvelupäällikkö

Lisätiedot

I Jätteiden kuljetusjärjestelmät

I Jätteiden kuljetusjärjestelmät Kaupunginhallitus 168 24.04.2017 Salon kaupungin lausunto jätteenkuljetusjärjestelmästä 954/14.06.00/2017 Kaupunginhallitus 24.04.2017 168 Valmistelija: rakennus- ja ympäristövalvonnan päällikkö Esa Nieminen,

Lisätiedot

TIIVISTELMÄ MIELIPITEISTÄ JA VASTAUS NIIHIN. Tiivistelmä mielipiteistä

TIIVISTELMÄ MIELIPITEISTÄ JA VASTAUS NIIHIN. Tiivistelmä mielipiteistä TIIVISTELMÄ MIELIPITEISTÄ JA VASTAUS NIIHIN Tiivistelmä mielipiteistä 1) Kirsti ja Hannu Voimanen (9.2.2017) ovat vastustaneet kunnan järjestämään lietteen kuljetusjärjestelmään siirtymistä ja todenneet,

Lisätiedot

Asumisessa syntyvän sako- ja umpikaivolietteen kuljetuksen järjestäminen

Asumisessa syntyvän sako- ja umpikaivolietteen kuljetuksen järjestäminen Asumisessa syntyvän sako- ja umpikaivolietteen kuljetuksen järjestäminen Jatej 24.4.2013 Jätehuoltoinsinööri Anu Toppila: Alueellinen jätehuoltojaosto on 26.9.2012 20 päättänyt aloittaa selvitystyön sako-

Lisätiedot

Lietteiden kuljetusjärjestelmää koskevan päätöksen valmistelu

Lietteiden kuljetusjärjestelmää koskevan päätöksen valmistelu Lausuntopyyntö Sivu 1/2 10.7.2015 Dnro 88/14.06/2013 Kunta Jakeluosoite Postinumero ja postitoimipaikka Lietteiden kuljetusjärjestelmää koskevan päätöksen valmistelu Sako- ja umpikaivolietteiden kuljetusjärjestelmää

Lisätiedot

120 Lausuntopyyntö alueellisen jätehuoltoviranomaisen talousarvioesityksestä

120 Lausuntopyyntö alueellisen jätehuoltoviranomaisen talousarvioesityksestä IKAALISTEN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Kaupunginhallitus 14.8.2017 Dnro YLE 61/2017 120 Lausuntopyyntö alueellisen jätehuoltoviranomaisen talousarvioesityksestä vuodelle 2018 Valmistelu / kaupunginsihteeri

Lisätiedot

Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle. Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy:n valitusta koskeva lausunto asia 00923/16/1203

Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle. Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy:n valitusta koskeva lausunto asia 00923/16/1203 Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy:n valitusta koskeva lausunto asia 00923/16/1203 Forssan kaupungin jätelautakunta esittää Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy:n (LHJ) valituksen hylkäämistä

Lisätiedot

Luonnos kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaksi alkaen

Luonnos kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaksi alkaen Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 2/2013 1 (1) 19 Asianro 7629/14.06.00/2013 Luonnos kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaksi 1.1.2014 alkaen Palvelupäällikkö Saija Pöntinen

Lisätiedot

Sopimusperusteisen jätteenkuljetuksen puolesta PLS 9. -10.2.2012

Sopimusperusteisen jätteenkuljetuksen puolesta PLS 9. -10.2.2012 Sopimusperusteisen jätteenkuljetuksen puolesta PLS 9. -10.2.2012 Kauko Kivilehto Lassila & Tikanoja Oyj yhteyspäällikkö Avection Ky Jätelain kokonaisuudistus Hyväksyttiin eduskunnassa maaliskuussa 2011

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA 1. Tekninen lautakunta Sekajätteiden kuljetusjärjestelmästä päättäminen 787/ /2013

NURMIJÄRVEN KUNTA 1. Tekninen lautakunta Sekajätteiden kuljetusjärjestelmästä päättäminen 787/ /2013 NURMIJÄRVEN KUNTA 1 Tekninen lautakunta 76 28.09.2017 Sekajätteiden kuljetusjärjestelmästä päättäminen 787/14.06.00.00/2013 TEKLA 76 Tausta Keski-Uudenmaan ympäristökeskus kutsui 18.8.2017 Nurmijärven

Lisätiedot

Outokummun kaupungin kiinteistöittäisen jätteenkuljetusalueen hyväksyminen

Outokummun kaupungin kiinteistöittäisen jätteenkuljetusalueen hyväksyminen Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 1/2017 1 (1) 5 Asianro 7559/14.06.00.00/2016 Outokummun kaupungin kiinteistöittäisen jätteenkuljetusalueen hyväksyminen Palvelupäällikkö Saija Pöntinen Alueelliset

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3 / 2015

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3 / 2015 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3 / 2015 Tekninen jaosto 26.3.2015 AIKA Torstai 26.3.2015 klo 18.00-20.20 PAIKKA Teknisen toimiston kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko 14 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Nro 7/2013. Kunnanvirasto. Kunnanhallituksen huone.

Tekninen lautakunta Nro 7/2013. Kunnanvirasto. Kunnanhallituksen huone. RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta Nro 7/2013 KOKOUSTIEDOT Aika Torstai 3.10.2013 kello 17.30. Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Liite nro Asia nro Kunnanvirasto. Kunnanhallituksen huone. 49 Kokouksen

Lisätiedot

Kunnan järjestämä jätteenkuljetus Turun seudulla

Kunnan järjestämä jätteenkuljetus Turun seudulla Kunnan järjestämä jätteenkuljetus Turun seudulla Kunnan järjestämä jätteenkuljetus on käytössä TSJ:n toimialueella viidessä kunnassa (Masku, Naantali, Nousiainen, Mynämäki, Raisio) ja osittain kahdessa

Lisätiedot

Vapaa-ajan kiinteistön jätehuolto Nastolassa. Tiia Yrjölä 24.5.2015 Päijät-Hämeen jätelautakunta

Vapaa-ajan kiinteistön jätehuolto Nastolassa. Tiia Yrjölä 24.5.2015 Päijät-Hämeen jätelautakunta Vapaa-ajan kiinteistön jätehuolto Nastolassa Tiia Yrjölä 24.5.2015 Päijät-Hämeen jätelautakunta Jätehuoltoon liittyminen Jokaisella kiinteistöllä on velvollisuus liittyä jätehuoltojärjestelmään, ei poikkeuksia.

Lisätiedot

Kyjäte Oheismateriaali asia nro 6

Kyjäte Oheismateriaali asia nro 6 Kyjäte 21.3.2018 Oheismateriaali asia nro 6 Luettelo 1 Itä-Suomen hallinto-oikeus Minna Canthin katu 64 PL 1744 70101 KUOPIO ita-suomi.hao@oikeus.fi Lausunnon liitteenä olevat asiakirjat 1. Kymenlaakson

Lisätiedot

Kuljetusjärjestelmästä päättäminen

Kuljetusjärjestelmästä päättäminen 1 (10) OTE PÖYTÄKIRJASTA Lahden kaupunki Päijät-Hämeen jätelautakunta 16.02.2017 6 Kiinteän jätteen kuljetusjärjestelmä D/3175/14.06.00.00/2016 Perusteluosa Aiempi käsittely Päijät-Hämeen jätelautakunnan

Lisätiedot

Kyjäte Oheismateriaali asia nro 4

Kyjäte Oheismateriaali asia nro 4 Kyjäte 25.1.2018 Oheismateriaali asia nro 4 Kyjäte 25.1.2018 Oheismateriaali Lausunto 1 asia nro 4 1830/14.06.02/2017 17.1.2018 Itä-Suomen hallinto-oikeus Puistokatu 29 PL 1744 70101 KUOPIO ita-suomi.hao@oikeus.fi

Lisätiedot

Uudistusten merkitys alueellisesti

Uudistusten merkitys alueellisesti Uudistusten merkitys alueellisesti KOKOEKO-seminaari Jätelaki ja jätevesiasetus muuttuu ylittyvätkö valvonnan edellytykset? Ylitarkastaja Lea Koponen, Pohjois-Savon ELY-keskus Yleistä Lakiehdotuksen perustelut

Lisätiedot

Lausunto Joensuun alueelliselle jätelautakunnalle sako- ja umpikaivolietteiden kuljetusjärjestelmän valintaa koskevan päätöksen valmisteluun

Lausunto Joensuun alueelliselle jätelautakunnalle sako- ja umpikaivolietteiden kuljetusjärjestelmän valintaa koskevan päätöksen valmisteluun Rakennus- ja ympäristölautakunta 73 19.08.2015 Lausunto Joensuun alueelliselle jätelautakunnalle sako- ja umpikaivolietteiden kuljetusjärjestelmän valintaa koskevan päätöksen valmisteluun 88/14.06/2013

Lisätiedot

Kiinteistöjen jätevesien käsittelyssä syntyvien lietteiden kuljetusjärjestelmän valinta

Kiinteistöjen jätevesien käsittelyssä syntyvien lietteiden kuljetusjärjestelmän valinta Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 2/2013 1 (1) 17 Asianro 6499/14.06.00/2013 Kiinteistöjen jätevesien käsittelyssä syntyvien lietteiden kuljetusjärjestelmän valinta Palvelupäällikkö Saija Pöntinen

Lisätiedot

Sivu 1 / 9. Tiivistelmä lausunnoista

Sivu 1 / 9. Tiivistelmä lausunnoista Sivu 1 / 9 Tiivistelmä lausunnoista Ilomantsin kunta, kunnanhallitus, 18.8.2015 Kiinteistön haltijan järjestämästä kuljetuksesta ei tule luopua eikä siirtyä jäteyhtiön kilpailutukseen. Raportin yhteenvedon

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2014 17 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2014 17 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Tekninen lautakunta 05.06.2014 AIKA Torstai 05.06.2014 klo 18.00-20.45 PAIKKA Teknisen toimiston kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko 17 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 18 PÖYTÄKIRJAN

Lisätiedot

TIIVISTELMÄ LAUSUNNOISTA JA MIELIPITEISTÄ SEKÄ VASTAUS NIIHIN

TIIVISTELMÄ LAUSUNNOISTA JA MIELIPITEISTÄ SEKÄ VASTAUS NIIHIN TIIVISTELMÄ LAUSUNNOISTA JA MIELIPITEISTÄ SEKÄ VASTAUS NIIHIN Lausunnot 1) Pakkausalan Ympäristörekisteri PYR Oy, joka edustaa myös Suomen Kuitukierrätys Oy:tä, Suomen Keräyslasiyhdistys ry:tä, Mepak-Kierrätys

Lisätiedot

SAAPUNUT 23, 04, 2013

SAAPUNUT 23, 04, 2013 Kymen Jätelautakunta Tiedoksi: -L. Rautiainen -A. Soini SAAPUNUT 23, 04, 2013 i]n: 23.4.2013 Valtakatu 33 (PL 32) 45701 Kuusankoski Viite: ilmoitus internet -sivuillanne 20.3.2013/ jätteenkuljetusjärjestelmää

Lisätiedot

Kyjäte Oheismateriaali asia 15

Kyjäte Oheismateriaali asia 15 Kyjäte 29.11.2018 Oheismateriaali asia 15 Kotkan kaupunki Kaupunginhallitus Asia: Vastaus valtuustoaloitteeseen koskien Kotkan Vihreiden valtuustoaloitetta 8.4.2018 muovin kierrätyksen lisääminen Kotkassa

Lisätiedot