NUORTEN DIABEETIKKOJEN ALKOHOLIN KÄYTTÖ Lätti Sinikka Väänänen Riikka Opinnäytetyö Kevät 2006 Diakonia-ammattikorkeakoulu Pieksämäen yksikkö Diakoninen sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan koulutusohjelma Terveydenhoitaja (AMK)
TIIVISTELMÄ Lätti, Sinikka & Väänänen, Riikka. Nuorten diabeetikkojen alkoholin käyttö. Pieksämäki, kevät 2006, 44 s. 1 liite. Diakonia-ammattikorkeakoulu / Pieksämäen yksikkö, Diakoninen sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan koulutusohjelma, terveydenhoitaja (AMK). Opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää nuorten diabeetikkojen alkoholinkäyttöä Mikkelin seudulla. Tutkimukseen osallistui Mikkelin seudulta 28 diabetesta sairastavaa nuorta. Nämä nuoret valittiin, jotta saisimme, selville vaikuttaako diabetes nuoren alkoholinkäyttöön. Tämä aihe oli mielenkiintoinen, koska nuorten päihteiden käytöstä on ollut paljon keskustelua mediassa. Opinnäytetyön teoriaosassa käsitellään erikseen nuoren kehitystä, diabetesta ja alkoholia. Tietoa kerättiin aikaisemmista, yleensä nuorten alkoholin käyttöä koskevista tutkimuksista, alan kirjallisuudesta, internetistä, opaslehtisistä sekä lehtiartikkeleista. Tiedonkeruumenetelmänä käytettiin strukturoitua kyselylomaketta. Tutkimukseen valitut nuoret olivat Mikkelin nuorten diabetespoliklinikan asiakkaita. Diabeteshoitaja lähetti valituille henkilöille kotiin kyselylomakkeen, jonka he täyttivät ja lähettivät vastauskuoressa takaisin. Otoskoko oli 45 ja kyselyyn vastasi 28 nuorta. Tutkimustulosten mukaan nuorista diabeetikoista puolet käyttää alkoholia ja puolet ei käytä. Pojat käyttivät alkoholia useammin ja suurempia määriä kerralla, kuin tytöt. Tutkimuksesta kävi ilmi, että alkoholinkäyttö lisääntyi iän myötä. Kaksi nuorta kertoi, etteivät he olleet saaneet ohjausta alkoholinkäytöstä. Tutkimuksesta ilmeni, että nuoret diabeetikot muistavat huolehtia itsestään nauttiessaan alkoholia. Tutkimuksen mukaan nuoret eivät kokeneet, että alkoholin käyttö olisi haitannut heidän diabeteksensa hoitotasapainoa. Yhdellekään vastaajista ei ollut aiheutunut alkoholia nautittaessa diabeteksen kannalta vahinkoja tai ongelmatilanteita Tutkimuksesta saatuja tuloksia hyödynnämme kevään 2006 terveydenhoitajaopintoihin liittyvässä kehittämisprojektissa. Myös terveydenhoitajat ja diabeteshoitajat voivat käyttää työssään hyväksi tutkimustuloksia. Asiasanat: diabetes; nuoret; alkoholi; hoitotasapaino Säilytetään: DIAK/Pieksämäen yksikön kirjasto ABSTRACT
Lätti, Sinikka & Väänänen, Riikka. Alcohol Use of Young Diabetic People., Pieksämäki, Spring 2006, Language: Finnish, 44 pages, 1 appendix. Diaconia University of Applied Sciences, Pieksämäki Training Unit, Degree Programme in Diaconal Social Welfare, Health Care and Education. The meaning of our study was to find out about young diabetics alcohol use in Mikkeli. Our research was taken part by 28 young diabetics from Mikkeli. These young were elected that we could see if diabetes has an influence on using alcohol. This subject has been interesting because there has been a lot of conversation in media about young people using controlled substances. The theory part of our study handles young people s developing, diabetes and alcohol. The theory part goes trough the combined effects of these three things. The information was taken from earlier researches, literature, internet, guidebooks and articles. The research method was to use structured questionnaires. Young people who were chosen to the research were the patients of young people diabetesclinic from Mikkeli. Diabetes nurse sent the questionnaires for elected young people to their home. They filled the questionnaires and sent those back for us in an envelope. The size of the sample was 45. The total sample was 28 and the respond rate was 62 procent. The result showed that half of the young diabetics use alcohol and half does not use alcohol. Boys used alcohol more often and bigger sizes than girls. It also came out that the use of alcohol increased by age. Two young diabetics told that they have not had any instruction on using alcohol. According to the results young diabetics remember to take care of themselves when they use alcohol. Young diabetics did not feel that using alcohol has an influence on their treatment balance. No-one of the respondents has had any accidents or problems from using alcohol. The research will get used in a developing project which is connected to our studies in spring 2006. Also public health nurses and diabetes nurses can use the results in their job. Keywords: Diabetes, Young People, Alcohol, Treatment Balance Deposited: DIAK/Pieksämäki Training Unit, Library
SISÄLLYS 1 JOHDANTO 2 NUORUUSTYYPIN DIABETES... 7 2.1 Nuoruustyypin diabetes käsitteenä... 7 2.2 Nuoruustyypin diabeteksen syntytapa... 9 2.3 Nuoruustyypin diabeteksen fysiologia... 10 2.4 Nuoruustyypin diabeteksen omahoito... 10 2.5 Nuoruustyypin diabeteksen ruokavalio... 11 2.6 Nuoruustyypin diabetes ja liikunta... 12 2.7 Nuoruustyypin diabeteksen verensokerin seuranta... 14 2.8 Insuliinihoito... 15 2.9 Insuliinin annosteluun käytettävät välineet... 16 3 NUORUUS... 17 3.1 Murrosiän fysiologia... 17 3.2 Murrosikä ja henkinen kasvu... 17 3.3 Nuoruus ja diabetes... 18 4 ALKOHOLI... 20 4.1 Alkoholin kemiallinen ja fysikaalinen ominaisuus... 20 4.2 Alkoholin vaikutus elimistöön... 21 4.3 Alkoholi ja nuori... 22 4.4 Alkoholi ja diabetes... 23 4.5 Alkoholin käytönohjaus diabeetikkonuorelle... 24 5 TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA TUTKIMUSONGELMAT... 26 6 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS... 27 6.1 Kohdejoukon valinta ja aineiston keruu... 27 6.2 Aineiston analysointi... 27 6.3 Validiteetti, reliabiliteetti ja tutkimuksen eettisyys... 28 7 TUTKIMUSTULOKSET... 30 7.1 Vastaajien taustatiedot... 30 7.2 Nuorten diabeetikkojen alkoholin käyttö... 30 7.3 Alkoholi ja diabeteksen hoitotasapaino... 33 7.4 Alkoholi ja diabeetikon ohjaus... 33 8 POHDINTA... 35 8.1 Nuorten diabeetikkojen alkoholin käytön pohdintaa... 35 8.2 Opinnäytetyöprosessin pohdintaa... 37 LÄHTEET... 40 LIITE... 42 Liite 1: Kyselylomake... 42
1 JOHDANTO Työmme aihe oli nuorten diabeetikkojen alkoholinkäyttö. Tähän aiheeseen päädyimme, koska nuorten alkoholinkäytöstä keskustellaan lähes jatkuvasti julkisuudessa. Nuorten lisääntynyt alkoholinkäyttö on tullut ilmi monista viime aikoina tehdyistä tutkimuksista. Halusimme tutkia nuorten diabeetikkojen alkoholinkäyttöä, koska meillä oli omakohtaista kiinnostusta aiheeseen. Työn tavoitteena oli tutkia diabetesta sairastavien nuorten alkoholinkäyttöä ja sen vaikutusta hoitotasapainoon. Halusimme myös selvittää missä, kenen kanssa, kuinka paljon ja mitä nuoret juovat. Tarkoitus oli myös kerätä tietoa siitä, mistä tai keneltä nuoret saavat tietoa alkoholista. Yhteistyökumppaninamme toimi Mikkelin seudun nuorten diabetespoliklinikan diabeteshoitaja, joka oli innostuneena mukana työmme toteutuksessa. Aineiston keruun suoritimme kyselylomakkeella, joka lähetettiin 45:lle diabetesta sairastavalle nuorelle. Työn teoriaosuudessa käymme läpi nuoruustyypin diabetesta, nuoren kehitystä ja alkoholia. Diabetesta sairastava nuori kamppailee oman identiteetin löytämisen kanssa ehkä lujemmin kuin tavallinen terve nuori. Diabeteksesta huolehtiminen saattaa olla suuri vastuu nuorelle murrosikäiselle. Tällöin aikuisten ohjaus ja tuki ovat nuorelle elintärkeitä.(tyypin 1 diabeteksen hoitosuositus 2005, Nuoren diabeetikon omahoito.) Tutkimusotteemme oli kvantitatiivinen eli määrällinen. Kvantitatiivisen tutkimusmenetelmän pohjana on todellisuuden rakentuminen todettavista tosiasioista. Tutkimuksessa meillä oli tarkka otantasuunnitelma tietystä joukosta yksilöitä, joita olivat nuoret diabeetikot. Aineisto kerättiin pääosin strukturoidulla kyselylomakkeella. Aineiston avulla pyrimme kuvailemaan ja vertailemaan tuloksia, sekä tekemään niistä johtopäätöksiä. Tutkimusstrategiamme muistuttaa lähinnä survey-tutkimusta. Kvantitatiivinen tutkimus soveltuu meidän opinnäytetyöhömme aiheemme kannalta ja tutkimustulokset ovat mitattavissa numeerisesti. (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2004, 125, 131.) Tutkimuksemme päätarkoituksena oli saada selville kuinka paljon ja kuinka usein diabeetikkonuoret käyttävät alkoholia ja kuinka se vaikuttaa heidän hoitotasapainoonsa.
6 Kyselyllä selvitimme nuorten hoitotasapainoa, alkoholin käyttöä ja ohjauksen saantia. Näillä kysymyksillä pyrimme selvittämään onko diabeteksella alkoholin käyttöä lisäävä vaikutus, ja kuinka se vaikuttaa hoitotasapainoon. Saimme paljon tietoa nuorten alkoholikulttuurista kyselyn avulla. Tutkimuksesta saatua tietoa voidaan hyödyntää esimerkiksi nuorten diabeetikkojen alkoholivalistuksessa. Myös tulevaisuudessa, terveydenhoitajina, voimme mahdollisesti käyttää tutkimuksesta saatuja tietoja hyödyksemme.
7 2 NUORUUSTYYPIN DIABETES 2.1 Nuoruustyypin diabetes käsitteenä Diabetes on energia-aineenvaihdunnan häiriö. Se johtuu haiman tuottaman insuliinihormonin puutteesta, tai sen heikentyneestä toiminnasta. Nuoruustyypin diabeteksen hoidon perustana on insuliinin korvaushoito. Diabeteksen toteamiselle on luonteenomaista pitkäaikaisesti koholla oleva verensokeripitoisuus, virtsan erityksen lisääntyminen, jano, laihtuminen ja toistuvat tulehdukset sekä häiriöt hiilihydraatti-, rasva- ja valkuaisaineenvaihdunnassa. Koska insuliinia ei ole riittävästi tai ei ollenkaan, solut eivät voi käyttää sokeria, jolloin sitä kertyy vereen liikaa. (Holmia, Murtonen, Myllymäki & Valtonen 2004, 538.) Käytämme tässä työssä termiä nuoruustyypin diabetes, mikä tarkoittaa samaa kuin tyypin 1 diabetes. Käytämme nuoruustyypin diabetes -termiä, koska tutkimme nimenomaan nuorten diabeetikkojen alkoholinkäyttöä. Suomalaisilla on suurin riski maailmassa sairastua tyypin 1 diabetekseen. Diabeteksen ilmaantuvuudesta on käytettävissä vertailukelpoisia tilastoja 1950-luvulta alkaen. Tämän jälkeen sairastuminen on jatkuvasti lisääntynyt ja lisääntyy edelleen. Tyypin 1 diabeetikoista puolet sairastuu ennen 16. ikävuotta. Viimeksi kuluneen 15 vuoden aikana keskimääräinen sairastumisikä on alentunut. Suurin osa sairastuu ennen murrosikää. Alle kouluikäisten sairastumisriski on melkein sama kuin murrosikäisillä. Alle 16- vuotiaista nuorista sairastuu diabetekseen vuosittain Suomessa noin 500. (Taulukko 1.) (Ilanne-Parikka, Kangas, Kaprio & Rönnemaa 2006, 349.)
8 TAULUKKO 1. Diabetesta sairastavien lasten ja nuorten määrä vuosina 1994 ja 2004. Lähde: Kelan lääkekorvaustilasto. Diabeetikkojen määrä Ikä, vuotta 1994 2004 Lisäys 0-4 vuotta 221 310 89 5-14 vuotta 2188 3168 980 15-24 vuotta 3728 4716 988 Yhteensä 6137 8194 2057 (Ilanne-Parikka ym. 2006, 349.) Diabeteksen toteaminen perustuu aina mitattuun kokovereen tai veriplasman poikkeavaan sokeripitoisuuteen. Nuoruustyypin diabeteksessa sokeriaineenvaihdunnan häiriintyminen kehittyy asteittain ja vähitellen täysin normaalista poikkeavaksi. Tästä syystä Maailman terveysjärjestö (WHO) on sopinut kansainväliset diabeteksen toteamiseen tarvittavat raja-arvot. (Taulukko 2.) Raja-arvot vaihtelevat sen mukaan, mistä näytteestä ja miten sokeripitoisuus tutkitaan sekä siitä, missä kehitysvaiheessa sokeriaineenvaihdunnan häiriö tutkittaessa on. Jos diabeteksen oireet ovat selvät, riittää taudin toteamiseen milloin tahansa (ilman paastoakin) tehty veren sokeripitoisuuden määritys, jonka tulos ylittää diabeteksen kriteerinä käytettyjen verensokeripitoisuuksien raja-arvot. (Ilanne-Parikka ym. 2006, 21.) TAULUKKO 2. Glukoosipitoisuuden diagnostiset raja-arvot millimooleina (mmol/l) paastossa ja kaksi tuntia 75g glukoosia sisältävän oraalisen glukoosirasituksen jälkeen (WHO 1999) (Holmia 2004, 539.) Laskimonäyte Kapillaarinäyte Plasma Kokoveri Plasma Kokoveri Heikentynyt Paastoarvo 6,1-6,9 5,6-6,0 6,1-6,9 5,6-6,0 paastosokeri 2 tunnin arvo <7,8 <6,7 <8,9 <7,8 Heikentynyt Paastoarvo <7,0 <6,1 <7,0 <6,1 sokerinsieto 2 tunnin arvo 7,8-11,0 6,7-9,9 8,9-12,1 7,8-11,0 Diabetes Paastoarvo 7,0 6,1 7,0 6,1 2 tunnin arvo 11,0 10,0 12,0 11,0
9 Nuoruusiän diabeteksessa oireet ovat useimmiten selkeät ja kehittyvät nopeasti sairauden puhjettua, jopa muutaman päivän tai viikon kuluessa. Jos diabeteksen toteaminen viivästyy ja insuliinin puutos on suuri niin potilaalle voi kehittyä happomyrkytys. Ketoasidoosi eli happomyrkytys syntyy happamista ketoaineista, jotka kertyvät vereen rasvakudoksesta vapautuvien rasvahappojen huonon palamisen vuoksi. Happomyrkytyksen oireita ovat pahoinvointi, oksentelu, vatsakivut ja hengityksen asetonista johtuvan hapanimelä haju. Jos tila edelleen jatkuu, siitä seuraa uneliaisuutta ja tajuttomuutta. Tämä tila on aina hengenvaarallinen. (Holmia ym. 2004, 541.) 2.2 Nuoruustyypin diabeteksen syntytapa Diabetes on perinnöllinen sairaus ja sen puhkeamiseen tarvitaan perinnöllinen alttius ja ulkoiset, laukaisevat syyt. Perinnölliset tekijät selittävät noin 30-50 % tyypin 1 diabetekseen johtavista syistä. Kuitenkin vain noin 10 %:lla vastasairastuneista on lähisuvussa tyypin 1 diabetesta. Vaikka sisaruksella tai jommallakummalla vanhemmista olisi tyypin 1 diabetes, todennäköisyys, että kukaan muu perheestä ei sairastuisi diabetekseen, on yli 90 %. On noin 6 %:n riski, että lapsi sairastuu tyypin 1 diabetekseen, jos isällä on diabetes. Jos taas äidillä on diabetes, on lapsella noin 3 %:n mahdollisuus sairastua tyypin 1 diabetekseen. Jos yhdellä lapsella perheessä on tyypin 1 diabetes, riippuu toisen riski perintötekijöiden eroista ja on 1-15 %. (Ilanne-Parikka ym. 2006, 26 27.) Perinnöllisen alttiuden lisäksi diabeteksen puhkeamiseen epäillään vaikuttavan erilaiset ympäristötekijät. Mahdolliset taudin syntyyn vaikuttavat ympäristötekijät ovat virustulehdukset, varhaislapsuuden ruokavalio ja ympäristömyrkyt. Varhaislapsuudessa ja etenkin lapsen ensimmäisen kuuden kuukauden aikana tapahtuneen lehmänmaidon valkuaiselle altistumisen ja erilaisten virustulehduksien yhteyttä tyypin 1 diabeteksen puhkeamiselle selvitetään useissa suomalaisissa tutkimuksissa. Ympäristömyrkkyjen merkitystä on Suomessa pidetty ainakin toistaiseksi vähäisenä. (Holmia ym. 2004, 540 541.)
10 2.3 Nuoruustyypin diabeteksen fysiologia Diabetes johtuu insuliinin puutteesta ja sen puutos vaikeuttaa monien kudosten glukoosin hyväksikäyttöä ja veren glukoosipitoisuus nousee. Aminohappojen käyttö glukoosin uudismuodostukseen lisääntyy maksassa (glukoneogeneesi), mikä lisää edelleen veren glukoosia. Jos veressä on enemmän kuin 10 mmol/l, niin virtsaankin alkaa tulla glukoosia (glukosuria), koska tubulusten reabsortiokyky on ylitetty. Koska glukoosi voi poistua elimistöstä vain kohtalaisen laimeana liuoksena, se ottaa mukaansa vettä. Tästä seuraa virtsan määrän kasvu (polyuria). Seurauksena on ankara jano ja siitä seuraa runsas juominen (polydipsia). Ennen kuin insuliinihoito keksittiin, diabetes johti nuoren ihmisen voimakkaaseen laihtumiseen ja varsin nopeaan kuolemaan. (Nienstedt, Hänninen, Arsila & Björkqvist 2002, 402.) Elimistö ei voi kunnolla käyttää hyväkseen rasva-aineita glukoosin aineenvaihdunnan häiriintymisen seurauksena. Maksassa syntyy ketoaineita eli asetonia rasvahapoista. Hoitamattomassa sokeritaudissa nämä eivät pysty metaboloitumaan edelleen, vaan lisääntyvät valtavasti. Seurauksena on happoemästasapainon häiriö eli ketoasidoosi. Myös veren rasva-aineiden määrä lisääntyy (hyperlipemia). Vähitellen verisuonten seinämiin kertyy kolesterolia. Pitkään jatkuneelle ja etenkin huonosti hoidetulle sokeritaudille ovatkin yleisiä ateroskleroottiset verisuonivauriot, jotka saattavat johtaa vakaviin elinvaurioihin (sydän, aivot, munuaiset ym.). (Nienstedt ym. 2002, 402.) 2.4 Nuoruustyypin diabeteksen omahoito Diabeteksen omahoito tarkoittaa jokapäiväistä diabeteksen hoitoa. Diabeetikon päivittäiseen omahoitoon kuuluu lääkityksestä huolehtiminen, ruuan annostelu, terveyttä edistävät elintavat, päivittäiset hoitoratkaisut ja omaseuranta, johon kuuluu muun muassa. verensokerin mittaaminen, painosta, jaloista ja suun terveydestä huolehtiminen. (Sane, Haapa, Knip, Kohvakka, Nikkanen, Tulokas & Tulokas 2001, 44.) Diabeetikon hoidon tavoitteena on kaiken kaikkiaan hyvä terveys, jokapäiväinen hyvinvointi ja oireettomuus. Nuoruustyypin diabeteksen hoitotavoite pyritään pitämään niin lähellä tavoitearvoa kuin mahdollista. Pitkäaikaistavoitteina diabeteksen hoidossa on
11 lisäsairauksien ehkäisy, varhainen toteaminen ja hyvä hoito. Hoidossa tärkeää on joustavuus. Joustavuudella hoito pyritään sovittamaan diabeetikon omaan elämänrytmiin ja ruokailu- ja liikuntatottumuksiin. Diabeteksen hoidon tavoitteet tulisi olla toteuttamiskelpoisia arkielämässä. Tavoitteiden saavuttamisen edellytyksenä on diabeetikon oman hoidon onnistuminen. (Holmia ym. 2004, 541 542.) Omahoidon onnistumisen edellytyksenä on terveydenhuollon hoidonohjaus ja neuvonta, hoitovälineiden jakaminen, lääketieteellinen hoito ja arviointi sekä määräaikaistutkimukset ja seurantakäynnit yksilöllisten tarpeiden mukaan. (Sane ym. 2001, 45). 2.5 Nuoruustyypin diabeteksen ruokavalio Usein nuoren diabeetikon ruokavalio sisältää liikaa rasvaa ja valkuaista, kun taas hiilihydraattien osuus jää suosituksen määriä vähäisemmäksi. Liika rasvan saanti on haitallista, sillä se huonontaa insuliinin tehoa ja nostaa painoa. Nuoret saattavat myös korvata aterioita makeisilla ja perunalastuilla. Tästä syystä nuoren olisi hyvä oppia tuntemaan herkkujen hiilihydraattimäärät ja arvioimaan niiden vaikutusta verensokeriinsa ja tarvitsemaansa insuliinin määrän. Näin vältytään korkeilta verensokereilta. Nuoren kannattaisi tarkistuttaa ruuan määrä, laatu ja aterioiden lukumäärä esim. diabeteshoitajan kanssa. Ruokapäiväkirjan pitäminen on tässä hyvä apukeino. (Ilanne-Parikka 2006, 368.) Viimeisten vuosikymmenien aikana suositukset diabeetikon ruokavaliosta ovat muuttuneet paljon. Nykyään suositellaan samanlaista ruokavaliota kuin muullakin väestöllä. Erityisesti suositellaan ruokavaliota joka sisältää runsaasti kasviksia, hedelmiä, viljatuotteita, marjoja, kohtalaisesti maitovalmisteita sekä vähärasvaista ja vähäsokerista ruokavaliota. Säännöllisillä ruokailuajoilla, ruokamäärän säännöstelemisellä ja syömällä kulutuksen mukaan, päästään parempaan hoitotasapainoon. Ruokavalio vaikuttaa verensokeriin, painoon, verenpaineeseen ja veren rasvoihin, kuten muukin hoito. (Haglund, Hakala-Lahtinen, Huupponen & Ventola 1994, 166 169.) Nuoruustyypin diabetesta sairastavan henkilön ruokavalio pyritään rakentamaan yksilöllisten toiveiden mukaisesti. Ruokavaliota suunniteltaessa on hoitohenkilökunnan tärkeätä tietää diabeetikon jokapäiväisen ruokailu- ja liikuntatottumukset pääpiirteittäin. Näi-
12 den perusteella voidaan valita myös sopiva insuliinihoito. Tavoite on että jokainen voi syödä ruokahalunsa ja energiantarpeensa mukaan. Ateria-aikoja ja aterioiden kokoa voidaan muuttaa nykyisen insuliinihoidon avulla. Tämä ei kuitenkaan ole suotavaa, koska siihen liittyy lihomisen riski. (Haglund ym. 1994, 166 169.) Diabeetikon tärkein energianlähde on hiilihydraatti, joita on kasvikunnan tuotteissa ja maidossa. Diabeetikon tulisi syödä hiilihydraatteja pitkin päivää, koska se tasoittaa verensokerin vaihtelua ja ehkäisee matalia verensokereita. Ruuasta saatavat hiilihydraatit ovat kasvikunnassa esiintyviä sokereita tai sokeriyhdisteitä. Rypälesokeri (glukoosi), hedelmäsokeri (fruktoosi), tavallinen sokeri (sakkaroosi), maitosokeri (laktoosi) ja tärkkelys, joka koostuu useista rypälesokereista, ovat tällaisia sokereita. Rypälesokeri imeytyy nopeimmin vereen sokereista usein jo suun limakalvoilta ja siksi tätä sokeria sisältävät tuotteet ovat ensiarvoisen tärkeitä matalan verensokerin hoitoon. Hedelmät, marjat, peruna, riisi, makaroni ja viljavalmisteet sisältävät runsaasti hiilihydraatteja. Vihannekset ja kasvikset sisältävät vain vähän hiilihydraatteja. (Ilanne-Parikka ym. 2006, 113 114.) Inka Luoteen ja Jonna Nurmen tekemän opinnäytetyön mukaan nuoret kokivat diabeteksen vaikuttavan rajoittavasti syömiseen. Nuoret kokivat ruokailun välttämättömyyden ja säännöllisyyden hankalaksi. Myös verensokerin tarkkailu ruokailujen yhteydessä koettiin elämää rajoittavaksi tekijäksi. Negatiivisena asiana nuoret pitivät sitä, etteivät he voineet syödä kaikkia ruokia, eivätkä he saaneet syödä silloin kun heitä huvitti, kuin muut ikätoverit. (Luode & Nurmi 2001, 27.) 2.6 Nuoruustyypin diabetes ja liikunta Liikunnan vaikutus diabeetikon aineenvaihduntaan on monessa suhteessa samanlainen kuin terveellä. Liikunta vaikuttaa energia-aineenvaihduntaan ja se riippuu liikuntasuorituksen kestosta. Liikuntasuorituksen ensimmäisten minuuttien aikana energianlähde on lihasten varastosokeri (glykogeni). Liikunnan kestäessä pidempään, glukoosin ja vapaiden rasvahappojen merkitys energianlähteenä kasvaa. Verensokeri pysyy kutakuinkin vakaana ensimmäisen tunnin aikana, koska maksasta verenkiertoon siirtyvä glukoosimäärä lisääntyy ja se korvaa lihaksiston monikymmenkertaisen glukoosinoton
13 suorituksen aikana. Maksan glukoosin tuotanto alkaa heikentyä suorituksen pitkittyessä. Jollei säännöllisestä lisäenergian saannista ei huolehdita, voi energiavarastojen ehtyminen johtaa terveelläkin henkilöllä lievään hypoglykemiaan. (Ilanne-Parikka ym. 2006, 157.) Liikunta vaikuttaa myös elimistön muiden hormonien eritykseen. Glukagoni, adrenaliini, noradrenaliini, kasvuhormoni ja kortisoli lisääntyvät liikuntasuorituksen aikana, jolloin ne lisäävät maksanglukoosin tuotantoa vereen. (Ilanne-Parikka ym. 2006, 157 158.) Säännöllinen liikunta lisää elimistön insuliiniherkkyyttä. Diabeetikolla pistetyn insuliinin vaikutus kestää riippumatta liikunnasta, kun taas terveillä insuliinin eritys vähenee voimakkaasti pitkäkestoisessa liikuntasuorituksessa. Tästä syystä diabeetikon tulee huomioida tämä asia ja syödä enemmän hiilihydraatteja tai olla pistämättä niin paljoa insuliinia ennen urheilusuoritusta. Jos nuoruustyypin diabetesta sairastava henkilö harrastaa liikuntaa lähes täydellisessä insuliinipuutoksessa, liikunta aiheuttaa verensokerin nousun ja happomyrkytyksen kehittymisen. Lyhytvaikutteisen insuliinin aiheuttaman hypoglykemian riski on suurimmillaan 2-4 tuntia pistoksen jälkeen. (Tyypin 1 diabetes Opas nuoruustyypin diabeetikolle, 2004, 62.) Liikunnan vaikutus diabeteksen verensokeritasapainoon riippuu liikuntaharjoitusten tehosta, kestosta, hoitotasapainosta, ennen liikuntaa pistetyn insuliinin vaikutusajasta ja annoksesta, pistopaikasta, lämpötilasta ja edeltävästä ruokailusta. Diabeetikon on erittäin hyvä tietää pistämänsä insuliinin vaikutusajat harrastaessaan liikuntaa. On myös muistettava, että liikunta lisää insuliinin tehoa jopa 24 tuntia. (Ilanne-Parikka ym. 2006, 158.) Inka Luoteen ja Jonna Nurmen (2001, 25.) tutkimuksen mukaan suurin osa diabetesta sairastavista nuorista ei kokenut diabeteksen haittaavan liikuntaharrastuksia. Nuoret mainitsivat, että kun muistaa syödä välipalaa, verensokeri ei pääse laskemaan liian alas. Liikuntaa ja diabeteksen hoitoa ei aina ole helppoa yhteen sovittaa. Liikuntaa ei ajatella niinkään diabeteksen hoitomuotona vaan paremminkin luonnollisena osana elämää. Liikunnan vaikutuksesta diabeteksen pitkäaikaistasapainoon ollaan varsin ristiriitaista mieltä. Estämällä liikunnan aiheuttamat sokeritasapainon heilahdukset voidaan sanoa, että liikunta parantaa tasapainoa. Olisi hyvä jos liikunta olisi säännöllistä, kestoltaan ja
14 intensiteetiltään kohtuullista, ja diabeetikon on oltava valmis tekemään muutoksia aterioihin tai insuliiniannosteluun verensokerin seurannan perusteella. Diabeetikon tuntiessaan itsensä ja tuntemalla omatuntemukset voidaan välttää hypoglykemia. Diabetes ei estä diabeetikkoa harrastamasta vaativiakin lajeja, kuten maratonjuoksua tai kilpaurheilua vaativalla tasolla. Kuitenkin on huomattu, että kilpaurheilijoilla, joilla on diabetes, on ollut yllättävän heikko glukoositasapaino. Harrastuksen varjolla ei saa kuitenkaan laiminlyödä hoitoaan. (Ilanne-Parikka ym. 2006, 158.) 2.7 Nuoruustyypin diabeteksen verensokerin seuranta On suositeltavaa, että jokainen diabeetikko seuraa itse omaa verensokeriarvoaan. Päivittäinen oman verensokeritasapainon seuranta antaa viitteitä siitä millä tasolla omahoito on. Verensokerin mittaamisen jälkeen on diabeetikon paljon helpompaa määrittää pistettävän insuliinin määrä, syömisen ja liikunnan tarve. On myös tärkeää että tulokset kirjataan ylös. Sokerihemoglobiini (HbA1c), jota mitataan laboratoriossa, kertoo keskimääräisen verensokeripitoisuuden takautuvasti noin kahden kuukauden ajalta. (Ilanne- Parikka ym. 2006, 48.) Insuliinihoitoiselle diabeetikolle sokerihemoglobiinin tavoitetaso on 6,0-7,5 %, mikä vastaa keskimääräistä plasman sokeritasoa n. 8-10 mmol/l. Jos sokerihemoglobiini (HbA1c) on matalampi, lisääntyy diabeetikon hypoglykemian riski. Verensokerin tavoitetaso ennen ateriaa on 4-7 mmol/l. Jos tavoitetaso ylittyy, on diabeetikon heti huomattava, että hän tarvitsee lisäinsuliinia. (Holmia ym. 2004, 542.) Verensokerin omaseurantaan sormenpäästä on kehitetty lukuisia laitteita. Nykyään on saatavana ainakin 20 erilaista mittaria. Nykyisissä mittareissa on paljon muistikapasiteettia, päivämääräasetukset, kellot ja mahdollisuus tietokoneavusteiseen seurantaan. Verensokerimittarit ovat helppokäyttöisiä, nopeita ja toimintavarmoja. Mittareiden tulosten ei tulisi poiketa enempää kuin +/- 15 % laboratoriomenetelmissä saaduista tuloksista. Jos mittausvirheitä sattuu, on kyse useimmiten käyttäjän huolimattomuudesta (sokeriset sormet). Mittareihin käytettäviä liuskoja diabeetikko saa terveyskeskuksen hoitovälinejakelusta maksutta. (Ilanne-Parikka ym. 2006, 48 50.)
15 2.8 Insuliinihoito Nuoruustyypin diabetesta hoidetaan insuliinihormonikorvaushoidolla, jolla pyritään korvaamaan normaali insuliinineritys. Pitkävaikutteisella insuliinilla diabeetikko kattaa perusaineenvaihdunnan tarvitseman insuliinin yöllä ja aterioiden välillä. Lyhytvaikutteista insuliinia diabeetikko tarvitsee ruokailua varten varastoimaan ruuasta saatavat ravintoaineet ja estämään liiallinen verensokerin nousu aterian jälkeen. Insuliinihoito pyritään kokoamaan yksilöllisesti kunkin diabeetikon elämänrytmiin ja päiväjärjestykseen sopivaksi. Jokainen diabeetikko tarvitsee pitkävaikutteisen insuliinin lisäksi lyhytvaikutteista tai pikavaikutteista kattamaan aterian aiheuttaman insuliinin tarve. Pelkkä pitkävaikutteisen insuliinin pisto ei edellytä ateriaa. (Holmia ym. 2004, 543.) Normaalisti haima tuottaa insuliinia 0,3 0,5 yksikköä/kg/vrk. Alle kouluikäisen diabeetikon insuliinin tarve on keskimäärin 0,5 yksikköä/kg/vrk ja alaluokkalaisen insuliinin tarve on n. 0,8 yksikköä/kg/vrk. Nuoruusiässä insuliinin teho heikkenee ja insuliinin tarve lisääntyy. Insuliinin vuorokautinen kokonaisannos voi olla suhteellisen suuri. Tytöillä tasoa 1,2 1,5 yksikköä/kg/vrk ja pojilla tasoa 1,0 1,2 yksikköä/kg/vrk. Noin 18- vuoden iässä insuliinin tarve kuitenkin laskee yleensä takaisin 0,8 yksikköön/kg/vrk. (Ilanne-Parikka ym. 2006, 368.) Insuliinin tarve voi vaihdella päivästä toiseen samallakin ihmisellä. Keskimääräinen annos on noin 45 yksikköä vuorokaudessa eli normaalipainoisen henkilön, jonka oma insuliinin tuotanto on täysin loppunut, tarvitsee n. 0,6 0,7 yksikköä insuliinia painokiloa kohden vuorokaudessa. Poikkeustapauksessa henkilö voi tulla alle 15 insuliiniyksiköllä toimeen tai sitten toisessa ääripäässä yli 80 yksiköllä. (Holmia ym. 2004, 545.) Insuliinihoito voi tuottaa toisinaan vaikeuksia ja varsinkin nuoruusiässä pistäminen saatetaan kokea vastenmieliseksi (Nuoren diabeetikon hoito, tyypin 1 diabeteksen hoitosuositus). Luoteen ja Nurmen (2001, 26) tutkimuksen mukaan insuliinin pistäminen on nuorista yksi suurimmista elämää rajoittavista tekijöistä. Pistämisen säännöllisyys, pistovälineiden mukana pitäminen ja pistämisen muistaminen koettiin hankalaksi. Osa nuorista kertoi kyllästyneensä pistämiseen, mikä aiheuttaa välinpitämättömyyttä ja hoidon laiminlyömistä.
16 2.9 Insuliinin annosteluun käytettävät välineet Ruiskut, insuliinikynät tai insuliinipumput ovat insuliinin annosteluun tarkoitettuja välineitä. Diabeetikolle insuliinin annosteluun tarkoitetut välineet ovat ilmaisia, ja niitä saa terveyskeskuksen hoitovälinejakelusta. Kertakäyttöiset insuliiniruiskut ovat erikokoisia kiinteäneulaisia yksikköruiskuja. Ne ovat pieniä ja kevyitä ja siksi käytössä käteviä. Insuliiniruiskuun voi myös sekoittaa kahta eri insuliinia, jolloin säästytään ylimääräisiltä pistoksilta. (Holmia ym. 2004, 545.) Päivittäistä insuliinin annostelua on kehitetty helpottamaan insuliinikynät. Insuliinikynässä on valmiina (vaihdettava) insuliinisäiliö eli ampulli, joten se on helppo kuljettaa mukana, ja pistäminen käy vaivattomasti. Kyniä on valmistettu erimallisia ja eri materiaaleista sekä niiden käyttötekniikassa on eroja. Annostelutarkkuus on ½ 2 yksikköä ja kerralla insuliinia voi pistää aina 78 yksikköön asti. Insuliinisäiliöt hankitaan apteekista. On olemassa myös esitäytettyjä insuliinikyniä, jotka ovat kertakäyttöisiä, sillä niissä on kiinteä insuliinisäiliö. Kun esitäytetyn insuliinikynän säiliö on tyhjä, otetaan uusi kynä käyttöön. (Ilanne-Parikka ym. 2006, 95.) Jatkuvaan insuliinin annosteluun on kehitetty insuliinipumppu. Se on kehon ulkopuolella kannettava laite, joka annostelee insuliinia ihoon asetetun katetrin kautta. Pumppu on ohjelmoitu antamaan perusinsuliini sopivina annoksina sysäyksittäin. Napin painalluksella voi ottaa ateriainsuliinin ennen aterioita. (Ilanne-Parikka ym. 2006, 96.)
17 3 NUORUUS 3.1 Murrosiän fysiologia Murrosikä eli puberteetti alkaa sukupuolihormonien vaikutuksesta. Tyttöjen murrosikä lasketaan alkavan ensimmäisistä kuukautisista. Ennen kuukautisia nuoren pituuskasvu kiihtyy, rinnat kasvavat ja karvoitus lisääntyy. Pojilla murrosikä alkaa noin pari vuotta myöhemmin kuin tytöillä pituuden kasvuna, karvoituksen lisääntymisenä ja äänen mataloitumisella. Sukupuolihormonit vaikuttavat primaaristen sukupuolitunnusmerkkien eli sukupuolielinten kehittymiseen sekä lisääntymistoimintoihin. Lisäksi sukupuolihormonit säätelevät sekundaaristen sukupuolitunnusmerkkien kehittymistä (muissa elimissä kuin sukupuolielimissä esiintyvät sukupuolierot). Luusto kasvaa ja lihakset kehittyvät. Testosteroni ja estrogeeni vaikuttavat aineenvaihduntaan. Myös nuoren iho rasvoittuu testosteronin vaikutuksesta ja hikoilu lisääntyy. (Nienstedt ym. 2002, 592 594.) 3.2 Murrosikä ja henkinen kasvu Nuoruusiällä tarkoitetaan ikävuosia 12 22. Tämä psyykkisen kehityksen vaihe sijoittuu lapsuuden ja aikuisuuden väliin. Fyysinen kasvu ja hormonitoiminnan lisääntyminen muuttavat psyykkistä tasapainoa. (Aalberg & Siimes 1999, 15.) Murrosikäisen kasvu ja kehitys on hyvin yksilöllistä. Luonteen kasvu voi näkyä monella tavalla. Toiset vetäytyvät yksinäisyyteen, toiset kokeilevat uhkarohkeasti rajojaan, kun taas joillakin ikävaihe saattaa mennä ohi lähes huomaamatta. Kehitys on monien tekijöiden yhteisvaikutusta, johon vaikuttavat biologiset, psykologiset ja sosiaaliset tekijät. Nuori kokeilee estottomasti rajojaan ja koettaa löytää siten omaa identiteettiään ja omaa paikkaansa tässä maailmassa. (Jarasto & Sinervo 1999, 29 30). Murrosiässä kavereilla on suuri merkitys siihen minkälaiseksi nuori kasvaa. Myös vanhemmilla on suuri merkitys kehitykseen. Vanhempien antama vastuu, rajat ja arvomaailma ohjaavat nuoren kehitystä ja identiteetin kasvua. Nuorella on voimistuva tarve irtaantua tunnetasolla vanhemmistaan, joka ilmenee usein nuoren kapinointina. Nuoren
18 maailma on usein vielä melko mustavalkoista ja minäkeskeistä, mutta kykenee yhä vaativampaan abstraktiin ajatteluun. (Jarasto & Sinervo 1999, 49 50.) 3.3 Nuoruus ja diabetes Vanhemmat huolehtivat usein pitkäänkin lastensa diabeteksesta, mikä on varsin tavallista, sillä nuoruusiässä hoitotasapaino ei ole paras mahdollinen. Usein nuoren ajatukset ovat muualla kuin diabeteksessa. Kuitenkin on tärkeää, että diabetesta sairastava nuori opiskelee tietyt asiat, jotta hoito sujuu olosuhteiden ja tilanteiden muuttuessa. (Ilanne- Parikka ym. 2006, 369.) Nuoruusikä on ajanjakso, jolloin diabeetikko itsenäistyy diabeteksen hoidossa ja omaksuu hoitorutiinit. Hoitokeinoina nuorelle diabeetikolle ovat insuliinihoito, omaseuranta, joustava ruokavalio ja liikunta. Nuoruusikään liittyy erityispiirteitä, jotka vaikuttavat diabeteksen hoitoon. Erityispiirteitä ovat fyysinen kehitys (kasvu, hormonaaliset muutokset, insuliiniresistenssi), psyykkinen ja psykososiaalinen kehitys (auktoriteettien hylkääminen, ristiriidat vanhempien kanssa, riskikäyttäytyminen, samaistuminen ikätovereihin) ja syömishäiriöt, joita esiintyy 8 14 prosentilla diabeetikkotytöistä. (Nuoren diabeetikon hoito, tyypin 1 diabeteksen hoitosuositus 2005.) Nuoren diabeetikon hoidon tavoitteena on saada nuori vastaamaan itse jokapäiväisestä hoidostaan ja tehdä hänet mahdollisimman riippumattomaksi hoitohenkilökunnasta. Nuorta tulisi auttaa sovittamaan diabetes elämäänsä ja hankkimaan tarvittavat tiedot ja taidot diabeteksen hoidossa. Tavoitteena on myös korjata insuliinin puute ja saavuttaa hyvä sokeritasapaino, estää elinmuutokset ja hidastaa niiden etenemistä. Nuoren diabeetikon normaalia fyysistä kehitystä ja seksuaalista kypsymistä, sekä suotuisaa sosiaalista ja psyykkistä kehitystä on tavoitteena turvata. (Nuoren diabeetikon hoito, tyypin 1 diabeteksen hoitosuositus 2005.) Nuoruusiässä voi helposti tuntea erilaisuutta diabeteksen aiheuttaessa rajoituksia. Jatkuvaa huomiota vaativa diabetes voi herkästi masentaa ja ahdistaa. Myös huonon sokeritasapainon on todettu olevan yhteydessä masennukseen ja alentuneeseen elämänlaatuun. Ilanne-Parikka ym. 2006, 370.) Diabeetikkotytöillä tyypillisin syömishäiriö on bulimia
19 nervosa, jolloin ahmitaan suuria määriä ruokaa kerralla. Häiriötä kannattaa epäillä, jos HbA1c pysyy jatkuvasti korkeana. Syömishäiriöt kehittävät jo varhaisessa vaiheessa elinmuutoksia, joten häiriön tunnistaminen ja hoitoon panostaminen on tärkeää. Kaikkiin psyykkisiin häiriöihin on saatavilla apua ja ongelmatilanteissa kannattaa hakea aina apua. (Nuoren diabeetikon hoito, tyypin 1 diabeteksen hoitosuositus 2005.) Ystävyyssuhteet ovat nuoruusiässä tärkeitä. Luoteen ja Nurmen (2001, 23, 28) tutkimuksesta kävi ilmi, ettei diabetes vaikuta kaverisuhteisiin negatiivisesti. Tutkimuksen mukaan diabeetikkonuoren kaverit olivat kiinnostuneita ja uteliaita diabeteksen hoidosta. Useimmat diabeetikot kertoivat diabeteksestaan kuitenkin vain muutamille kavereilleen. Nuoret kokivat saavansa huomiota diabeteksen takia ja kokivat sen positiiviseksi. Diabeetikot kokivat diabeteksen kuitenkin vaikuttavan heidän päivärytmiin rajoittavasti. Diabeteksen hoito vie aamuisin enemmän aikaa ja myös säännölliset kotiintuloajat rajoittavat nuoren elämää. Usein myös yökylään jääminen oli hankalampaa. Luoteen ja Nurmen (2001, 29) tutkimuksen mukaan osa nuorista koki sairautensa rajoittavan vapauttaan. Osa nuorista oli kyllästynyt diabeteksesta puhumiseen ja sen hoitamiseen. Joskus diabetes myös aiheuttaa mielipahaa. Tutkimuksessa yksi nuori kertoi myös hänen olevan hyvin vaikeaa ymmärtää, miksi juuri hänelle tuli diabetes.
20 4 ALKOHOLI Alkoholilain mukaisesti alkoholijuomalla tarkoitetaan nautittavaksi tarkoitettua juomaa, joka sisältää enemmän kuin 2,8 paino % etyylialkoholia. Mieto alkoholijuoma sisältää enintään 22 paino % etyylialkoholia ja väkevä alkoholi enemmän kuin 22 paino % etyylialkoholia. Laissa alkoholittomalla juomalla tarkoitetaan juomaa, joka sisältää enintään 2,8 paino % etyylialkoholia. (Oikeusministeriö 1997.) 4.1 Alkoholin kemiallinen ja fysikaalinen ominaisuus Tunnetuin alkoholi on yleensä etyylialkoholi eli etanoli ja sitä kutsutaan yleensä pelkästään alkoholiksi. Muita alkoholeja ovat muun muassa metyyli-, propyyli-, isobutyyli-, isopropyyli- ja isoamyylialkoholi. Alkoholeihin lukeutuvat orgaaniset yhdisteet sisältävät hydroksyyliryhmän (OH). Etyyliryhmä koostuu etanolimolekyyleistä, johon on liittynyt hydroksyyliryhmä, ja sen molekyylikaava kirjoitetaan CH 3 CH 2 HO. Hydroksyyliryhmä on alkoholin toiminnallinen (funktionaalinen) ryhmä. Hydroksyyliryhmä määrää alkoholin kemiallisen käyttäytymisen ja se vaikuttaa myös alkoholin fysikaalisiin ominaisuuksiin. (Haavisto, Nikkola & Viljanmaa 2000, 43 45, 119.) Tärkein alkoholien reaktio on hapettuminen, jossa etanoli hapettuu asetaldehydin kautta etikkahapoksi, sekä estereiden muodostus orgaanisten happojen kanssa. Alkoholi liukenee veteen, olipa niiden määrien suhde mikä tahansa. Alkoholin tiheys on 0,79g/cm, jolloin yksi litra etanolia painaa 790 g. Alkoholin tilavuusprosentti on suurempi kuin sen painoprosentti samassa vesi-etanoliseoksessa. Etanolin jäätymispiste on alhainen joten etanolia käytetään hyvin kylmissä olosuhteissa esim. lämpömittareissa, koska elohopean jäätymispiste on 38,9 astetta. Alkoholia lisätään veteen jäätymispisteen alentamiseksi mm. auton tuulilasinpesuaineisiin. Alkoholin palaessa vapautuu hyvin paljon lämpöä, joten etanoli sopii hyvin lämmittämiseen. (Haavisto ym. 2000, 43 45, 119.)