KORJAUSTYÖRAPORTTI, KESÄN 2015 KORJAUKSET



Samankaltaiset tiedostot
Kortepohjan koulu. Kunnostustoimenpiteet koululla 2000-luvulla VAHANEN JYVÄSKYLÄ OY

KAARINAN KAUPUNKI / VALKEAVUOREN KOULUN A- JA B-RAKENNUKSET SEURANTAMITTAUKSET JA MERKKIAINETUTKIMUKSET ja

Lapin yliopiston Taiteiden tiedekunta Sisäilmakorjaukset 1-4 kerroksissa Käyttäjäinfo

Opintien koulun korjauksien yleisohjeistus

HÄMEENLINNAN SEMINAARIN KOULU

Porvoon kaupunki

TYÖMAAN TAPAHTUMIA A-osan vanhan puolen 1.krs:n sisäilmakorjaus on valmis ja tilat ovat käytössä.

LAY A-siipi, korjaukset YTHS

RAPORTTI. Koti-Pietilän alapohjan tiivistyskorjaus ja ryömintätilan mikrobikuormituksen vähentäminen

MUISTIO AP14_ tila 1176 Hakamäki & Tanner tila 1181 Hakamäki & Tanner tila 1172 Hakamäki & Tanner

Arabian korttelitalo, Berliininkatu 4-6 Uudet sisäilmakorjaukset - kesä ja syksy 2018

Käpylän peruskoulun vanhempainilta Tilakeskus/Sari Hildén

Työ nro: SAARIJÄRVEN KAUPUNKI VUOKRA-ASUNNOT RIIHIPELLONTIE 5, 7 JA 8

kosteusvaurioituneen koululuokan korjauksessa k esimerkkitapaus

Perustelut korjaamiselle ja korjaustapojen valinnalle sekä korjaustyön onnistumisen varmistaminen

KORPILAHDEN YHTENÄISKOULU

TURVALLISUUSASIAKIRJA

Pesutilakunnostus (täytetään myös pesutilailmoituskortti, liite 2) Muu muutostyö / korjaus lyhyesti (tarkemmin liitteissä):

MERKKIAINEKOE. Korjausrakentaminen

LAY F-siipi, korjaukset kellarin musiikkitiloissa. Hanna Keinänen, Vahanen Oy

SOTUNGIN KOULU PIHARAKENNUS:

Lapin yliopiston taiteiden tiedekunta Sisäilmakorjaukset, vaihe II Käyttäjäinfo

Pääskyvuoren koulu alasiipi B2 kesän kunnostustyöt

Kanniston koulun kosteus- ja sisäilmatekniset tutkimukset kesällä 2014

EPÄPUHTAUKSIEN HALLINTA RAKENTEIDEN ALIPAINEISTUKSEN AVULLA

VÄLIRAPORTTI MEDIALUKION HALLINTOSIIVEN SISÄILMAONGELMIEN SELVITYS

Tutkimuksen tekijät: Tommi Neuvonen, Tuomas Hintikka, Finnmap Consulting Oy / Suomen Sisäilmaston Mittauspalvelu

VILLA RUBEN ILMAVUOTOMITTAUS

LAY D- ja E-siivet, korjaukset

HAJUHAITTASELVITYS JA MERKKIAINEKOKEET , REKOLANMÄEN KOULU, KEITTIÖ VALTIMOTIE 4, VANTAA

M U I S T I O. TIKKURILAN VANHA KIRKKO JA SEURAKUNTAKESKUS Peruskorjaus PERUSKORJAUKSEN RISKIARVIO Asematie VANTAA

YLIVIESKAN LUKIO PERUSKORJAUS HUONESELOSTUS RAKENNUSURAKKAAN KUULUVAT TILAT

Konalan ala-asteen koulu infotilaisuus vanhemmille klo

Toimisto- ja opetusrakennuksen sisäilmastoselvitys.

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO, AMBIOTICA-RAKENNUS RAKENNUSTEKNINEN JA SISÄILMA- OLOSUHTEIDEN TUTKIMUS TIEDOTUSTILAISUUS

TURVALLISUUSASIAKIRJA. Mattilankatu

Tutkimuksen tekijät: Tommi Neuvonen, Miika Virtanen Finnmap Consulting Oy / Suomen Sisäilmaston Mittauspalvelu

Insinööritoimisto TähtiRanta Oy Talman koulun korjausten jälkeinen sisäilmaston laadunvarmistus

TIIVEYS- JA PAINESUHDE TUTKIMUS

Cygnaeuksen koulu Maariankatu 7, TURKU

Ojoisten lastentalo Sisäilma- ja kosteustekniset selvitykset

KORJAUSTARVEARVIO

PÄIVÄKODIN PORTAIKON ALAPUOLISEN VARASTON KORJAUKSEN ONNISTUMISEN TARKASTUS JA KOSTEUSVAURIOT JA LEPOHUONEEN LATTIAN KYLMYYS

SISÄILMAONGELMAT - MITEN PÄÄSEMME NÄISTÄ EROON KORJAUSRAKENTAMISELLA

KOSTEUSMITTAUS Laatija: Kari Löyttymäki NOUSIAISTEN ALUN URHEILUTALO. Urheilutie NOUSIAINEN

MERKKIAINEKOE. Korjausrakentaminen

Merkkiainemittaus Opintien koulu Opintie Kärkölä

Työmaan siivous pintojen ja kalusteiden asennuksen aikana

PERUSKORJAUSSELVITYKSIÄ, ILMANVAIHDON SELVITYSTYÖ

Suositus nopeista jatkotoimenpiteistä

KVR-URAKAN TURVALLISUUSASIAKIRJA

Vantaan kaupunki Tilakeskus Jouni Räsänen Kielotie 13, Vantaa sähköposti:

Otsolan koulu Hiidenkirnuntie Kotka ULKOSEINÄRAKENTEIDEN TIIVISTYSTEN KONTROLLIMITTAUKSET MUISTIO 1 (3)

HOMEKOIRATUTKIMUS. Osoite Sairaalantie 7 Asiakkaan nimi Heinäveden kunta. Raportin toimitus

MITTAUKSIA JA HAVAINTOJA SISÄILMAKORJAUSTEN JÄLKISEURANNASTA. Katariina Laine Vahanen Rakennusfysiikka Oy

Puhtauden hallinta, case Porvoon keskuskeittiö. Tarja Ala-Ilomäki Ramboll Finland Oy

Rakennusmateriaalien hallinta rakennusprosessin aikana (Rakennustyömaiden kuivanapito suojaamalla)

ISS Proko Oy

OMISTAJAN ROOLI HOMEVAURIOITUNEEN RAKENNUKSEN TAI RAKENTEEN KORJAUTTAMISESSA

Isännöitsijätoimisto Tili-Kiinti Oy ISA Haarniskatie 6 D, Helsinki, puh. (09) , faksi (09) isannointi@tili-kiinti.inet.

PÄIVÄKODIN SISÄILMATUTKIMUS

KIINTEISTÖMANAGEMENT J. JUHOLA OY VIIKKORAPORTTI 1 (7) Terho Kylli

ISS Proko Oy

KUUKAUSITIEDOTE HELMIKUU 2015

PERUSKORJAUSSELVITYKSIÄ, ILMANVAIHDON SELVITYSTYÖ

ILMANVAIHTOJÄRJESTELMÄN PUHDISTUS

Case Haukkavuoren koulu

TILAN 1.21 ALAPOHJAN MERKKIAINETUTKIMUS

ILMATIIVEYSTUTKIMUS Vantaan kaupunki Jouni Räsänen Kielotie Vantaa Sähköposti:

RAKENNEAVAUSKATSELMUS

Merkkiainemittaus Opintien koulu Opintie Kärkölä

SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIN OHJEISTUS PALVELUN TUOTTAJALLE RAKENNUKSEN LOPPUSIIVOUKSEEN

ULKOSEINÄRAKENTEIDEN MERKKIAINEKOE , MUSIIKKILUOKKA 1177

HANKERAPORTTI KARHULAN KOULU, KORJAUKSET

sisäympäristöasiantuntija, puheenjohtaja kaupunginlakimies, pöytäkirjan laatija päiväkodinjohtaja, varhaiskasvatusjohtajan poissaollessa

Joensuun sairaalan VIRVE-verkon hankinta

CCC CO-CREATION CENTER LINNANMAAN KAMPUS, OULU

Sisäilman VOC-pitoisuuden määrittäminen Uusintanäytteet

RTA3, LOPPUSEMINAARI Kai Nordberg, DI Ramboll Finland Oy. Ohjaaja: Timo Turunen, TkL, RTA Ramboll Finland Oy

Jousenkaaren koulun Sisäilmastotilanne Maija Lehtinen

VÄLITTÖMIEN KORJAUSTEN KUSTANNUKSET YHTEENSÄ (alv 0%) Allasosasto Pesuhuoneet ja saunat Kemikaalivarasto Talotekniikka

Työpaikkojen ja kerrostalojen radonkorjaukset. Olli Holmgren Radonkorjauskoulutus , Kouvola

Kartanonkosken koulun ja päiväkodin sisäilmatilanne ja korjaukset

SISÄILMAKORJAUSTEN TUOTANNONOHJAUS JA LAADUNVARMISTUS. Perehdyttämismateriaali ja laadunvarmistusohje työmaahenkilöstölle 2016.

TUHANSIEN TOIVEIDEN TALO PENTTI JANHONEN OY/ PENTTI JANHONEN

Asbestikartoitus. Läsnäolijat Nimi Rooli Matkapuhelin Sähköposti. Marko Niilimäki Kartoittaja

TEOLLISUUSRAKENNUSTEN TOIMISTOTILOJEN ILMAN LAATU (INDOOR AIR QUALITY IN OFFICES ADJACENT TO INDUSTRIAL HALLS)

Työpaikkojen radonkorjauksista

Sisällys. Työselostus

Tiivistyskorjausten onnistuminen

Tilattavan siivouspalvelun kuvaus ja vähimmäisvaatimukset Liite 1

ISS Proko Oy

Rakennusten sisäilmaongelmat. Ulla Lignell

ILMANVAIHTOJÄRJESTELMÄN KUNTOTUTKIMUS

PIELISPAKARIN SOSIAALITILOJEN LAAJENNUS

ILMANVAIHTOTEKNINEN KUNTOARVIO

KUUKAUSITIEDOTE LOKAKUU 2015

SISÄILMAN MIKROBITUTKIMUS

VESIKATTO- JA JULKISIVUKORJAUS 2013

LISÄ- JA MUUTOSTYÖKÄYTÄNNÖT. Prof. Jouko Kankainen JoKa-konsultit Oy

Transkriptio:

10.8.2015 Sivu 1/8 Tilaaja: Jyväskylän Tilapalvelu PL 193 40101 Jyväskylä Hanke: KORPILAHDEN YHTENÄISKOULU KORJAUSTYÖRAPORTTI, KESÄN 2015 KORJAUKSET

Sivu 2/8 SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖTILANNE... 3 1.1 Hankkeen osapuolet... 3 1.2 Aikataulu... 4 1.3 Yleistä... 4 1.4 Tutkimukset ja suunnitelmat... 4 2. TEHDYT KORJAUKSET... 5 2.1 Puhtaudenhallinta ja suojaukset... 5 2.2 Laadunvarmistus... 5 2.3 Pukuhuone A121 tiivistykset... 6 2.4 Ilmanvaihdon korjaustyöt... 7 2.5 Ilmanvaihdon säätö ja muut iv-työt... 7 3. SEURANTA... 7 3.1 Seurantamittaukset... 7 3.2 Jatkotutkimukset ja toimenpiteet... 7 LIITTEET:... 8 3.3 Liite 1: Korjausalueet pohjakuvaan merkittynä... 8 3.3.1 Pukuhuoneet ja salin vastainen seinä, lämmönjakohuone ja aulan tilat.... 8

Sivu 3/8 1. LÄHTÖTILANNE 1.1 Hankkeen osapuolet Yritys yhteyshenkilö matkapuhelin sähköposti Rakennuttaja Jyväskylän tilapalvelu Petteri Kontro 050 374 8533 petteri.kontro(at)jkl.fi Rakennustyöt Rakennusliike Pekka Hämäläinen Oy Ismo Syvänperä 0400 851 046 ismo.syvanpera(at)phamalainen.net LVIS-työt Are Oy Antti Alanko 040 300 6870 antti.alanko(at)are.fi Loppusiivous Iss Oy Elisabet Tammelin 0400 988 205 elisabet.tammelin@iss.fi IV-Suunnittelu Ramboll Finland Oy Janne Ruusuvuori 050 312 4884 janne.ruusuvuori(at)ramboll.fi Rakennesuunnittelu Ramboll Finland Oy Marko Jokipii 040 506 0737 marko.jokipii(at)ramboll.fi Rakennuttajatehtävät PH-Rakennuttajapalvelu Oy Jari Tauni 040 588 4119 jari.tauni(at)phrak.fi Käyttäjä Korpilahden yhtenäiskoulu Markku Lahti 0400 649 268 markku.j.lahti(at)jkl.fi Kiinteistönhoito ISS palvelut Oy Mika Hautakoski 050 382 4817 mika.hautakoski(at)iss.fi

Sivu 4/8 1.2 Aikataulu Korjaustyöt aloitettiin kesäkuussa 2015 ja työt valmistuivat elokuun 2015 alussa. Tämän jälkeen tehtiin rakennustyömaan jälkeinen loppusiivous. Kesän aikana siivottiin myös salin kattorakenteita. Siivoustyöt suoritti Iss Oy. 1.3 Yleistä Korpilahden yhtenäiskoululla suoritettiin Rakennusliike Pekka Hämäläinen Oy:n toimesta tiivistyskorjauksia. Korjaukset sijoittuivat lämmönjakohuoneeseen A115.1 sekä salin pukutiloihin. Samalla tarkastettiin B-osan ryömintätilan rakenteet. Muualla käytävillä tehtiin pieniä kolhupaikkauksia ja kaidekorjauksia. Korjaukset valmistuivat 7.8.2015, jolloin pidettiin kohteen korjausten vastaanottotarkastus. Korjauksessa tiivistettiin rakenteita pukuhuoneessa A121 nurkkapalkin ja alakaton yläpuolisilla osilla. Pukuhuoneista A116, A117, A120 tarkastettiin liittymärakenteet ja tiivistettiin epätiiviit rakenneliittymät. Kaikissa pukuhuoneissa uusittiin tuloilmalaitteet sekä niitä ympäröivät rakenteet. Lisäksi salin seinään asennettiin ilmanvaihtoventtiilejä, jotka tasaavat ilmanvaihdon painesuhdetta. 1.4 Tutkimukset ja suunnitelmat Kohteessa tehdyt rakennekorjaukset toteutettiin Ramboll Finland Oy:n tekemien tutkimusten ja suunnitelmien perusteella. Ilmanvaihdon parannukset ovat toteutettu Ramboll Finland Oy suunnitelmien mukaisesti.

RAPORTTI Sivu 5/8 2. TEHDYT KORJAUKSET 2.1 Puhtaudenhallinta ja suojaukset Ennen korjaustöiden aloitusta työalueet osastoitiin sekä tehtiin alipaineisiksi ympäröiviin tiloihin nähden. Työalueilla tehtiin myös tarvittavat suojaukset, jotta rakennuspöly ja muut epäpuhtaudet eivät pääse leviämään työalueiden ulkopuolelle ja tiloissa olleiden kiinteiden kalusteiden pinnalle. Salissa kulkualueet suojattiin. Kaikki korjausalueilla olleet ilmanvaihtoventtiilit teipattiin tiiviiksi, jotta rakennuspöly ei päässyt kulkeutumaan niihin. Työalueiden tiivistykset ja alipaineistukset tarkastettiin urakoitsijan toimesta päivittäin sekä valvojan toimesta työmaakäynneillä. Työalueilta siirrettiin korjaustöiden ajaksi kaikki irtokalusteet pois työmaa-alueelta. 2.2 Laadunvarmistus Kohteen rakennusurakoitsija Rakennusliike Pekka Hämäläinen Oy suoritti omalta osaltaan päivittäistä laadunvarmistusta. Valvoja suoritti omia valvontakäyntejään noin kaksi kertaa viikossa tarkastaen, että töiden laatu on vaatimusten mukainen. Lisäksi pidettiin valvojan ja urakoitsijoiden kesken työmaapalavereita noin kerran viikossa, joissa tarkennettiin asianmukaiset korjaustavat sekä työmenetelmät. Korjaustöissä käytettiin samaan tuoteperheeseen kuuluvia tuotteita, joiden valmistajan ohjeen mukaista käyttöä valvottiin työmaakäynneillä.

RAPORTTI Sivu 6/8 2.3 Pukuhuone A121 tiivistykset Pilarin ja vanhan seinän liittymien tiivistykset toteutettiin purkamalla kaikki kotelorakenteet ja villatilkinnät. Seinän ja metallipilarin väliset raot täytettiin SPU-levyllä ja uretaanivaahdolla. Uretaanivaahdotuksen jälkeen ikkuna-seinä liittymään asennettiin tiivistys Ardex 8+9 menetelmällä, joka estää rakenteiden epäpuhtauksien pääsyn sisäilmaan. Tämän jälkeen kotelorakenne palautettiin. Korjatut seinät maalattiin uudelleen. Pukuhuoneen A121 vanhan ja uuden seinän rajapinta tiivistettiin käyttäen spu-levyä ja uretaanivaahtoa. Liittymät tiivistettiin huolellisesti ympäröiviin rakenteisiin käyttäen Ardex 8+9 menetelmää. Lattiassa olevan liikuntasauman raja uusittiin elastisella massalla.

RAPORTTI Sivu 7/8 2.4 Ilmanvaihdon korjaustyöt Pukuhuone- ja salialueella uusittiin tuloilmaventtiilejä sekä asennettiin siirtoilmalaitteita, jotta saavutetaan ilmanvaihdon tasapainotilanne. Ns. kik-venttiilejä asennettiin myös muualle aulan tiloihin. 2.5 Ilmanvaihdon säätö ja muut iv-työt Töiden valmistuttua aluetta palvelevan ilmanvaihtokoneen suodattimet ovat vaihdettu. Työmaa-alueella uusittiin kanaviston päätelaitteet, koska vanhat olivat heikosti säädettävissä ja osin rikki. Kanaviston puhtaus tarkastettiin ja suoritettiin päätelaitteiden säätö Are Oy:n toimesta. Työmaa-alueen ilmamäärät on mitattu ja säädetty sekä mittauksesta on tehty pöytäkirja (Are Oy). 3. SEURANTA 3.1 Seurantamittaukset Kohteen seurantamittaukset suoritetaan noin kuuden kuukauden kuluttua kohteen vastaanottamisesta tai viimeistään seuraavan pakkaskauden aikana. Ilmanvaihdon toimintaa seurataan tehostetusti ja tehdään tarvittaessa uusintamittauksia. Liikuntasalin lattian pinnan tasaisuuden tarkastaa Ramboll Oy syksyn 2015 aikana ja laatii siitä raportin. 3.2 Jatkotutkimukset ja toimenpiteet - Sovittiin, että varastoon A115 asennetaan kuivauskaapit, sijoittelu käyttäjän toiveiden mukaisesti. - Salin kik-ilmanvaihtoventtiilit suojataan erillisellä verkkorakenteella. - Salin kaiteen verkotuksen korvaamista pleksirakenteella testataan yhdessä ruudussa. Jos korjaus todetaan toimivaksi voidaan kaiteen rikkinäiset verkotukset uusia pleksillä erikseen sovittavasti. - Rakenteiden tutkimuksia ei ole sovittu tällä hetkellä tehtäväksi, mutta tilannetta tarkkaillaan ja mahdolliset jatkotutkimukset sovitaan tehtäväksi tilanteen mukaan Jyväskylä 10.8.2015 PH-RAKENNUTTAJAPALVELU OY

Sivu 8/8 LIITTEET: 3.3 Liite 1: Korjausalueet pohjakuvaan merkittynä 3.3.1 Pukuhuoneet ja salin vastainen seinä, lämmönjakohuone ja aulan tilat.