Vero-oikeuden perusteet Matti Myrsky syksy 2011 1
I J O H D A N T O... 4 A VERO-OIKEUS OSANA OIKEUSJÄRJESTYKSEN SYSTEMATIIKKAA... 4 B VERON JA MAKSUN KÄSITTEET... 4 C KESKEISET SÄÄDÖKSET... 4 II VEROTUKSEN PERUSKYSYMYKSIÄ JA - KÄSITTEITÄ... 5 A VEROTUKSEN OIKEUSLÄHTEET... 5 B VEROTUS ERI TIETEENALOJEN TUTKIMUSKOHTEENA... 5 C MIKSI VEROJA MAKSETAAN?... 6 D VEROSUBJEKTIT, VERO-OBJEKTIT, VERON MÄÄRÄN LASKEMINEN JA VERONSAAJAT... 7 III TULOVEROTUKSEN YLEISIÄ KYSYMYKSIÄ... 8 A HISTORIA... 8 B JÄRJESTELMÄN PERUSRAKENNE... 9 C LEGAALIMÄÄRITELMÄT... 11 D VEROVELVOLLISUUS... 12 IV HENKILÖKOHTAISEN VEROTETTAVAN TULON LASKEMINEN... 13 A YLEISTÄ... 13 B PÄÄOMATULOT JA NIISTÄ TEHTÄVÄT VÄHENNYKSET... 14 C ANSIOTULOT JA NIISTÄ TEHTÄVÄT VÄHENNYKSET... 17 D TULON JA MENON JAKSOTTAMINEN... 19 V ELINKEINOTULOT... 19 A YLEISTÄ... 20 B TULOJEN JA MUIDEN ERIEN VERONALAISUUS... 21 C MENOJEN, MENETYSTEN JA MUIDEN ERIEN VÄHENNYSKELPOISUUS... 21 D HYÖDYKKEIDEN RYHMITTELY JA SIIHEN LIITTYVÄT KYSYMYKSET... 22 E JAKSOTTAMINEN... 23 F YRITYSJÄRJESTELYT... 27 G MUUT ELINKEINOTULON VEROTTAMISTA KOSKEVAT SÄÄNNÖKSET... 28 VI MAATALOUSTULOT... 29 A YLEISTÄ... 29 B TULOJEN VERONALAISUUS JA MENOJEN VÄHENNYSKELPOISUUS... 29 C JAKSOTTAMINEN... 30 VII TULOJEN RYHMITTELY VEROTUSLASKENTAA VARTEN JA TAPPIO... 30 A TULON JAKAUTUMINEN PÄÄOMATULOON JA ANSIOTULOON... 30 B TULOJEN JAKAUTUMINEN YRITTÄJÄPUOLISOIDEN JA YHTYMÄN OSAKKEIDEN KESKEN; TULOT OSAKEYHTIÖSTÄ... 33 C TAPPIO JA SEN VÄHENTÄMINEN... 34 VIII VERON MÄÄRÄN LASKEMINEN... 35 2
IX ENNAKKOPERINTÄ... 36 X VEROTUSMENETTELY JA MUUTOKSENHAKU... 38 A VEROVIRANOMAISET... 38 B ILMOITTAMIS- JA TIEDONANTOVELVOLLISUUS... 39 C VEROTUKSEN TOIMITTAMINEN... 40 D MUUTOKSENHAKU... 41 E MUITA VEROTUSMENETTELYYN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ... 42 XI ARVONLISÄVEROTUS... 43 A YLEISTÄ... 43 B VEROVELVOLLISUUS... 43 C ARVONLISÄVEROLLINEN JA ARVONLISÄVEROTON TOIMINTA... 44 D VÄHENNYKSET... 44 E ARVONLISÄVERON LASKEMINEN... 45 XII MUUT VEROLAJIT... 46 A PERINTÖ- JA LAHJAVEROTUS... 46 B KIINTEISTÖVERO... 47 C VARAINSIIRTOVERO... 47 D MUUT VEROT... 48 3
I J O H D A N T O A. Vero-oikeus osana oikeusjärjestyksen systematiikkaa Julkisoikeus perinteisesti jaetaan valtionsisäiseen ja kansainväliseen oikeuteen. Valtionsisäinen julkisoikeus puolestaan koostuu valtiosääntöoikeudesta, hallinto-oikeudesta ja finanssioikeudesta. Vero-oikeus kuuluu finanssioikeuteen, jonka toinen osa-alue finanssihallinto-oikeus. Verooikeus koostuu normeista, jotka koskevat tulojen hankkimista julkisyhteisöille. Vero-oikeus jaetaan yleensä verolajikohtaisesti tuloverotukseen, arvonlisäverotukseen, perintö- ja lahjaverotukseen jne. Näiden sisällä voi sen lisäksi olla verolakikohtaisia jaotteluja (esim. elinkeinoverotus, maatalousverotus). Keskeistä on myös jako aineelliseen ja muodolliseen verooikeuteen. Vaikka vero-oikeus näin luetaankin julkisoikeuteen kuuluvaksi, verotuksessa on merkitystä myös muiden oikeudenalojen normeilla. B. Veron ja maksun käsitteet Verolla tarkoitetaan verovelvollisen julkiselle vallalle maksamaa julkisyhteisön yksipuolisesti määräämää pakollista rahasuoritusta, johon julkisen vallan puolelta ei liity välitöntä vastasuoritusta. Maksut ovat korvauksia konkreettisista yhteiskunnalta saaduista suoritteista. Veron ja maksun suhde ei aina kuitenkaan ole aivan selvä. Jos suoritukseen liittyy piirteitä sekä veroista että maksuista, kysymys on veronluonteisista maksuista. C. Keskeiset säädökset Tärkeimpiä tuloverotusta koskevia lakeja ovat tuloverolaki (1535/1992), laki elinkeinotulon verottamisesta (360/1968) ja maatilatalouden tuloverolaki (543/1967). Näissä säännökset siitä, kuinka henkilökohtainen tulo, elinkeinotulo ja maataloustulo lasketaan verotusta varten. Tuloverolaissa on lisäksi säännöksiä yleisistä tuloverotusta koskevista kysymyksistä. Tuloverotusta koskevat myös monet muut säädökset kuten konserniavustuslaki (825/1986), laki kehitysalueille tehtävien investointien korotetuista poistoista (1262/1993) ja korkotulojen lähdeverolaki (1341/1990). Hyvin keskeinen säädös on myös varallisuuden arvostamislaki (1142/2005). Verotuksen toimittamisen kannalta keskeisin laki on verotusmenettelylaki (1552/1995). Myös hallintolaki (434/2003) täydentävänä säädöksenä tärkeä. Muutoksenhaun osalta on tärkeä myös hallintolainkäyttölaki (586/1996). Perintö- ja lahjaverolaki (378/1940) koskee perinnön ja lahjan verottamista. Kiinteistöverolaissa (654/1992) on säännökset kiinteistöverosta ja varainsiirtoverolaissa erilaisten varainsiirtojen (931/1996) verotuksesta. Arvonlisäverolaissa (1501/1993) on säännöksiä arvonlisäveron laskemisesta, verotuksen toimittamisesta ja muutoksenhausta. 4
Myös eurooppavero-oikeudellisella lainsäädännöllä ja EU-tuomioistuimen ratkaisuilla yhä kasvavaa merkitystä. Tämä koskee erityisesti niitä verotuksen osa-alueita, jotka kuuluvat harmonisoidun verolainsäädännön piiriin. II VEROTUKSEN PERUSKYSYMYKSIÄ JA - KÄSITTEITÄ A. Verotuksen oikeuslähteet. EU:n jäsenyys tuonut Suomeen uusia oikeuslähteitä, joihin liittyvät välittömän soveltamisen ja ensisijaisuuden periaatteet. EU:n jäsenyys on merkinnyt muun muassa sitä, että Suomessa sovellettava oikeus muodostuu EU-oikeudesta ja kansallisesta oikeudesta, minkä vuoksi oikeuslähteet voidaan jakaa kotimaisiin oikeuslähteisiin ja muihin oikeuslähteisiin kuten EU-oikeuslähteisiin. Kansallisten viranomaisten ja tuomioistuinten otettava huomioon ja sovellettava eurooppaoikeudellista lainsäädäntöä ja oikeuskäytäntöä. Tämä koskee sekä veroviranomaisia että veroasioita käsitteleviä tuomioistuimia. EU-oikeus yleensä jaettu ensisijaiseen oikeuteen (primaarilainsäädäntö) ja johdannaiseen oikeuteen (sekundaarilainsäädäntö). Ensisijaiseen oikeuteen kuuluu muun muassa sopimus Euroopan unioinista. Johdannaisen oikeuden säädöksiä ovat asetukset, direktiivit ja päätökset. Perinteisesti oikeuslähteet jaetaan kirjoitettuun lakiin, tavanomaiseen oikeuteen, oikeuskäytäntöön (prejudikaatit eli ennakkopäätökset), lain esitöihin ja oikeustieteeseen. Luettelo kuvaa samalla etusijajärjestystä: Laki ensisijainen oikeuslähde. Kaksi ensin mainittua ovat juridisesti sitovia oikeuslähteitä, kun taas muut ovat tosiasiallisia oikeuslähteitä. B. Verotus eri tieteenalojen tutkimuskohteena Verotusta tutkivat useat eri tieteenalat (esim. taloustiede). Keskeinen on nyt oikeustieteellinen ja siinä erityisesti lainopillinen 1. oikeusdogmaattinen näkökulma, jonka tehtävänä on selvittää voimassaolevan oikeuden mukainen tilanne. Verotusta mahdollista selvitellä myös oikeushistoriallisesti (vero-oikeushistoria). Tällöin tavoitteena selvitellä lähinnä verolainsäädännön syntyä ja kehitystä sekä auttaa ymmärtämään sitä, miksi lainsäädäntö tänä päivänä on juuri sellaista kuin on. Oikeusvertailevan näkökulman merkitys korostunut (vero-oikeusvertailu). Oikeuspolitiikan (veropolitiikka) kannalta voidaan verolainsäädäntöä tarkastella muutoksessa olevana ilmiönä ja pyrkiä analysoimaan voimassa olevan oikeustilan ja parhaan mahdollisen saavutettavissa olevan lainsäädännön eroja. Vaikka oikeustutkimuksessa verotusta näin mahdollista lähestyä useammasta näkökulmasta, nämä eivät ole toisiaan poissulkevia. 5
C. Miksi veroja maksetaan? Verotuksen tavoitteet Verotuksella ollut aikojen kuluessa useita eri tavoitteita. Veroja on aina kannettu julkisyhteisöjen varojen tarpeen tyydyttämiseksi (fiskaalinen tavoite). Tämän tavoitteen lisäksi verotusta on käytetty keinona erilaisten yhteiskuntapoliittisten tavoitteiden saavuttamiseksi (ohjaava vs. neutraali veropolitiikka). Jakopoliittinen tavoitteen tarkoituksena on aikaansaada tilanne, jossa verojenjälkeinen tulonjako on tasaisempi kuin tulonjako ennen veroja. Verotusta käytetään myös sosiaalipoliittisten tavoitteiden saavuttamiseksi (ks. esim. TVL 92 ). Asuntopoliittisista tavoitteista esimerkkinä voidaan mainita asuntovelkojen korkojen vähennysoikeus (ks. TVL 58.1 ). Kulttuuripoliittisia tavoitteita edustaa valtiovarainministeriön vuosittainen päätös taidekilpailupalkintojen verovapaudesta (ks. TVL 83 ). Tärkeä on ollut myös kasvupoliittinen tavoite, minkä osalta voidaan viitata lakiin elinkeinotulon verottamisesta (EVL), jonka keskeisenä tavoitteena on taloudellisen kasvun edistäminen. Verojärjestelmää on käytetty hyväksi myös suhdannepolitiikan keinovalikoimassa. Näiden tavoitteiden lisäksi verotusta on käytetty myös monien muiden tavoitteiden saavuttamiseksi. Esimerkkeinä voidaan mainita ympäristöpoliittiset, aluepoliittiset ja elinkeinopoliittiset tavoitteet. Kun verotukseen on aikojen kuluessa tullut muitakin kuin fiskaalisia tavoitteita, eikö yhteiskunta voisi muullakin tavoin kuin verojärjestelmän kautta tukea näitä tavoitteita? Tämän tarkastelutavan yhteydessä merkittävä käsite on verotuki eli veromeno. Verojärjestelmän kautta annettavalla tuella eli verotuella tarkoitetaan välillistä tukea, joka sisältyy verojärjestelmään siitä syystä, että tukemistarkoituksessa on poikettu normaalina pidettävästä verotuksen perusrakenteesta toteutettaessa erilaisia talous- ja yhteiskuntapoliittisia tavoitteita. Hyvän verojärjestelmän ominaisuudet Kun julkisyhteisöt keräävät kansalaisilta veroja, ratkaistavaksi tulee se, millä perusteella, keneltä ja kuinka paljon veroja peritään, ts. kysymys oikeudenmukaisuudesta verotuksessa. Oikeudenmukaisuus kuuluu myös keskeisenä elementtinä hyvän verojärjestelmän ominaisuuksiin. Muina ominaisuuksina voidaan mainita selkeys, yksinkertaisuus, neutraalisuus, hallinnollinen tehokkuus ja hyvä niveltyvyys ulkomaisiin järjestelmiin sekä kansainvälinen kilpailukykyisyys. Etuperiaatteen eli intressiperiaatteen mukaan verovelvollisten tulee maksaa veroja sen hyödyn mukaan, mitä he saavat julkiselta vallalta. Verovelvollisia pitäisi verottaa samassa suhteessa kuin heillä on ollut hyötyä julkisesta vallasta. Veronmaksukykyisyysperiaatteen mukaan verovelvollisten on maksettava veroa veronmaksukykynsä mukaan. Kuinka progressiivista verotusta on perusteltu? Progressiivisen verotuksen eräs perusajatus on se, että tulojen kasvaessa myös maksukyky lisääntyy. Lähtökohtana progressiiviselle verotukselle on ajatus verotaakan oikeudenmukaisesta jakautumisesta verovelvollisten kesken. 6
Progressiivista verotusta on perusteltu uhrausyhtäläisyyden periaatteella ja vähenevän rajahyödyn opilla. Verotuksen ajatellaan tapahtuvan kyvyn mukaan silloin, kun se tuottaa jokaiselle yhtä suuren uhrauksen. Veroina maksettava tulon osa merkitsee kieltäytymistä vastaavasta kulutuksesta eli uhrausta. Laskettaessa verovelvollisen uhrausta on ideana se, että verrataan hänen tuloista ja varallisuudesta saamaansa tyydytystä ennen verotusta tyydytykseen, jonka hän saa tuloista ja varallisuudesta verojen vähentämisen jälkeen. Näiden tyydytysten erotus muodostaa hänen uhrauksensa. Vähenevän rajahyödyn periaatetta ilmentää se, että jokaisen niukan hyödykkeen ja vastaavasti tulon antama rajahyöty on suurempi silloin, kun sitä on vähän verrattuna tilanteeseen, jossa sitä on paljon. Kun verotuksen ajatellaan tapahtuvan kyvyn mukaan silloin, kun se tuottaa jokaiselle yhtä suuren uhrauksen, ja kun rajahyöty alenee tulojen kasvaessa, tällä voidaan perustella progressiivista verotusta. Saman veromäärän ottaminen suuremmasta tulosta merkitsee pienempää uhrausta kuin sen ottaminen pienemmästä tulosta. Verotaakka on jaettava siten, että kaikki tuntevat sen yhtä raskaaksi. D. Verosubjektit, vero-objektit, veron määrän laskeminen ja veronsaajat Verosubjekteja ovat verovelvolliset. Verovelvollisia ovat ne, jotka ovat lain mukaan velvollisia maksamaan veron. Nämä on eri verolajien osalta yleensä sijoitettu säädösten alkuun (kuten tuloverotuksen osalta TVL:n II osasta). Veronsaajien ja verovelvollisten välillä vallitsee verovelkasuhde. Abstraktinen verovelkasuhde syntyy, kun esim. tuloverotuksessa verovelvollinen on saanut tulon. Lain tarkoittama tosiseikasto on tällöin tapahtunut. Konkreettinen verovelkasuhde syntyy veron maksuunpanossa. Jako välittömiin veroihin ja välillisiin veroihin perustuu siihen, että välittömät verot on tarkoitettu jäämään lopullisesti verovelvollisen rasitukseksi. Ne määrätään suoraan verovelvollisten maksettavaksi Välilliset verot on taas tarkoitus vyöryttää verovelvollisilta elinkeinoharjoittajalta kuluttajien lopullisesti maksettavaksi (muodollinen vs. efektiivinen veron kohtaanto). Vero-objektien osalta kysymys on veromuodoista (verolajeista), ts. siitä, millä perusteella veroa kannetaan. Vero-objektina voi periaatteessa olla tulon sijasta myös esimerkiksi meno. Menoverotuksessa verotus kohdistuisi kulutukseen käytetystä tulosta ja aikaisemman säästämisen, lahjojen yms. kartuttamasta varallisuudesta, joka verovuonna käytetään kulutukseen. Veron laskemisen peruskalkyyli tuloverotuksessa on T - V = verotettava tulo x veroprosentti = veron määrä. Veroprosentit saadaan veroasteikoista, jotka voivat perustua kahteen lähtökohtaan: progressioon tai suhteellisuuteen. Progressiivisessa verotuksessa veroa määrätään suuremmasta tulosta suurempi osuus kuin pienemmästä tulosta. Verojen suhteellinen osuus kasvaa tulojen kasvaessa. Progressiivinen verotus saadaan aikaa tuloveroasteikkojen avulla ja niiden mukaan veroa on maksettava sitä korkeamman prosenttimäärän mukaan mitä suurempi tulo on. Progression jyrkkyys riippuu asteikon alarajasta, asteikossa olevien prosenttien korkeudesta ja siitä, kuinka nopeasti tulojen kasvaessa asteikossa siirrytään korkeamman veroprosentin soveltamiseen. Regressiivisessä verotuksessa veroa määrätään pienemmästä tulosta suuremman prosentin mukaan kuin suuremmasta tulosta. Tulojen kasvaessa verojen suhteellinen määrä pienenee. 7
Keskimääräisellä veroasteella tarkoitetaan suhdetta: veron määrä verotettava tulo Vero on progressiivinen, jos keskimääräinen veroaste kohoaa tulojen kasvaessa. Päinvastaisessa tapauksessa se on regressiivinen, eli jos keskimääräinen veroaste laskee tulojen kasvaessa. Progression jyrkkyyttä kuvaa se, miten nopeasti keskimääräinen veroaste kasvaa. Mikäli keskimääräinen veroaste on sama kaikilla tulotasoilla, vero on suhteellinen. Tällöin veron suhde tuloon pysyy samana tulon määrästä riippumatta. Marginaaliverolla tarkoitetaan sitä, kuinka paljon viimeisistä euroista (tai lisätulosta) maksetaan veroa. Marginaaliveroasteella tarkoitetaan suhdetta: veron lisäys verotettava tulon lisäys Suhteellisessa verotuksessa marginaaliveroaste vakio, koska verokanta ei muutu tulojen muuttuessa. Progressiivisessa verotuksessa marginaaliveroaste ylittää keskimääräisen veroasteen. Progressiivisuus ei kuitenkaan edellytä tulojen myötä kohoavia marginaaliveroasteita, sillä progressiivisessa verotuksessa marginaaliveroaste voi olla myös sama kaikilla tulotasoilla, vaikka keskimääräinen veroaste kasvaisikin tulojen myötä. Ainoa edellytys progressiivisuudelle tällöin, että marginaaliveroaste > keskimääräinen veroaste. Progressiivisen verotuksen jyrkkyys ilmenee siitä, kuinka suuri ero on marginaaliveroasteen ja keskimääräisen veroasteen välillä. Efektiivisellä marginaaliveroasteella puolestaan sitä, kuinka paljon nettotulot todellisuudessa kasvavat bruttotulojen noustessa.. Jos tietyt tulonsiirrot jäävät pois tulojen ylittäessä X euroa, tulojen lisäyksestä aiheutuvien verojen määrään voidaan lisätä poisjääneet tulonsiirrot. Veronsaajia ovat lähinnä valtio, kunnat, evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnat, ortodoksisen kirkkokunnan seurakunnat ja Kansaneläkelaitos. Myös EU voidaan lukea veronsaajaksi (tulli). III TULOVEROTUKSEN YLEISIÄ KYSYMYKSIÄ A. Historia Lainsäädännön pääpiirteittäinen kehitys Aikaisempina aikoina verotus pääasiallisesti tuottoverotusta (objektiverotusta) ja kulutusverotusta. Tuottoverot kohdistuivat tietyn tyyppiseen ansaintalähteeseen eikä siinä otettu huomioon tulonsaajan henkilökohtaisia olosuhteita. Tyypillisiä tuottoveroja olivat maaverot, rakennusvero ja elinkeinoverot. 8
Nykyaikaisen tuloveron kehityksen kannalta merkkipaaluja ovat vuosina 1891 ja 1893 säädetyt Preussin välittömät verot, yleinen progressiivinen tulovero sekä vuosittain maksettava varallisuusvero. Suomessa kunnallisverotus oli järjestetty autonomian ajalta peräisin olevilla asetuksilla. Vuoden 1865 asetus maalaiskuntien itseverotusoikeudesta jätti jokaisen kunnan harkintaan, miten järjestää verotuksensa. Kaupungit saivat vuonna 1873 itseverotusoikeuden ja vuonna 1883 kaupunkien kunnallisverotus säädettiin tuloihin perustuvaksi. Vuonna 1898 maalaiskuntien kunnallisverotus säädettiin vastaavasti tuloihin perustuvaksi. Valtiolle perittiin suostuntaveroa tulojen perusteella vuosina 1865-1885, minkä jälkeen valtiolle kannettiin veroa tulosta vasta ensimmäisen maailmansodan aikana. Ensimmäinen pysyvä valtiollinen laki tulo- ja omaisuusverosta on peräisin vuodelta 1920, joka korvattiin jo vuonna 1924 uudella lailla tulo- ja omaisuusverosta. Vuonna 1943 säädettiin uusi tulo- ja omaisuusverolaki, joka oli voimassa aina vuoteen 1974 asti. Vuonna 1943 säädettiin laki tulo- ja omaisuusveron ennakkoperinnästä ja laki kunnallisveron ennakonkannosta. Vuoden 1946 ennakkoperintälailla ennakkoperintä ulotettiin koskemaan pysyvästi myös kunnallisveroa ja kansaneläkevakuutusmaksua. Vuoden 1959 ennakkoperintälaki muutti merkittävästi ennakkoperintämenettelyä samoin kuin uusin ennakkoperintälaki vuodelta 1996. Verotuslaki vuonna 1959 uudisti verotusmenettelyn. Verovalmistelu valtion-, kunnallis- ja kirkollisveron määräämistä varten tapahtui samassa menettelyssä verotoimistoissa. Vuonna 1974 säädettiin tulo- ja varallisuusverolaki, jota täydentävät vuosittain annettavat asteikkolait. Vasta tällöin yhdistettiin muodollisesti valtiollinen ja kunnallinen tuloverotus, vaikka näitä koskevat säännökset olivat tulleet jo varhain sisällöltään yhä enemmän toistensa kaltaisiksi. Laki korkojen vähennysoikeuden rajoittamisesta oli peräisin vuodelta 1975 ja konserniavustuslaki vuodelta 1986 (825/1986). Tämän lisäksi on ollut voimassa useita määräaikaislakeja. Kokonaisverouudistuksen (1988-1989) lähtökohtana oli eri tulojen yhtälainen verottaminen. Vähennysjärjestelmää selkeytettiin. Tuloverotusta uudistettiin alentamalla marginaaliveroprosentteja kaikissa tuloluokissa.. Kokonaisuudistuksen tarpeeseen vaikuttivat monet seikat kuten veropohjan rapautuminen ja korkeat marginaaliveroasteet. Veropohjan laajentaminen sekä veroasteikon että veroprosenttien lieventäminen olivat ne keinot, joilla hallitusohjelman edellyttämien marginaaliverotuksen alentamisen, valtion ja kuntien verotulojen turvaamisen ja eri tuloluokkien keskimääräisten veroasteiden muuttumattomana säilyttämisen kokonaisuus voitiin ratkaista. Laki yhteisöveron hyvityksestä otettiin käyttöön. Pääomatulo- ja yritysverouudistuksen (1992-1993) lähtökohtana oli hallitusohjelma, jonka mukaan mm. "pääomatulojen verotusta oli tarkoitus yhdenmukaistaa ja uudistaa rakenne muiden pohjoismaiden tapaan". Uudistuksen tavoitteista voidaan mainita pääomatulojen verotuksen yhdenmukaistaminen, verojärjestelmän kansainvälisen kilpailukyvyn turvaaminen, yritysten rahoitusrakenteen parantaminen sekä verokeinottelun estäminen. Vuoden 2004 verouudistus, yhtiöveron hyvitysjärjestelmästä luopuminen, varallisuusverolain kumoaminen ja laki varojen arvostamisesta verotuksessa. B. Järjestelmän perusrakenne Tuloa lasketaan kolmen tulolähteen puitteissa, joita ovat elinkeinotoiminta, maatalous ja muu toiminta (henkilökohtaisen tulon tulolähde). Tämä vastaa EVL:n, MVL:n ja TVL:n soveltamisalojen 9
rajoja. Jos tulot eivät ole elinkeinotuloa tai maatalouden tuloa, ne kuuluvat muun toiminnan tulolähteeseen. Tulolähdejaolla on merkitystä erityisesti tappioiden vähentämisessä (ks. TVL 30.4 vrt. TVL 59 ). Kiinteistöstä saatava tulo verotetaan sen tulolähteen tulona, johon kiinteistö kuuluu. Esimerkkinä voidaan mainita elinkeinotoiminnan tulolähde (ks. EVL 53.1 ). Tuloverotusta koskevien lakien soveltamisalojen rajoilla on merkitystä, koska verotettava tulo lasketaan eri verolakien mukaan osittain eri tavoin. Luonnollisten henkilöiden (ja kuolinpesien) tulot jaetaan kahteen ryhmään: ansiotuloihin ja pääomatuloihin. Nämä ovat tulolajeja (ks. TVL 29 ). Pääomatulot + elinkeinotoiminnan pääomatulo-osuus + maatalouden pääomatulo-osuus + yhtymän osakkaan tulo-osuuden pääomatulo-osuus + korkotulot + vuokratulot + osinkotulot + myyntivoitot + yms. luonnolliset vähennykset Puhdas pääomatulo korot elinkeinotoiminnan/maatalouden tappio (TVL 59 ) Verovuoden pääomatulo/alijäämä edellisten vuosien pääomatulolajin tappio Verotettava pääomatulo (ylijäämä)(josta vero 28 %) Pääomatulojen alijäämän perusteella ansiotulojen veroista tehdään alijäämähyvitys (ks. TVL 131 ). Ansiotulojen veroista hyvittämättä jäänyt alijäämä siirtyy pääomatuloista vähennettäväksi seuraavina vuosina (pääomatulolajin tappio, ks. TVL 60 ). Ansiotulot + elinkeinotoiminnan ansiotulo-osuus + maatalouden ansiotulo-osuus + yhtymän osakkaan tulo-osuuden ansiotulo-osuus + palkkatulo + luontoisedut + eläkkeet + yms. luonnolliset vähennykset Puhdas ansiotulo Valtionverotus Puhdas ansiotulo valtionverotuksen vähennykset Verovuoden ansiotulo edellisten vuosien tappiot Verotettava ansiotulo 10
Vero edellisestä (progressiivinen asteikko) verosta tehtävät vähennykset alijäämähyvitys Kunnallisverotus Puhdas ansiotulo kunnallisverotuksen vähennykset Verovuoden tulo edellisten vuosien tappiot Verotettava tulo Vero edellisestä alijäämähyvitys Luonnollisten henkilöiden (ja kuolinpesien osalta) lasketaan verotuksessa näin kolmea tuloa: verotettavaa pääomatuloa, valtionverotuksen verotettavaa tuloa sekä kunnallisverotuksen verotettavaa tuloa. Kunnallisverotus kohdistuu vain ansiotuloon. C. Legaalimääritelmät Tuloverolaissa on eräitä keskeisiä määritelmiä, joilla on merkitystä myös muiden tuloverolakien kannalta. Tällaisena voidaan mainita esim. yhteisön käsite, joka esiintyy useissa elinkeinotuloverolain pykälissä (ks. EVL 51 d, 52 ja 52 a ). Yhteisöllä tarkoitetaan mm. osakeyhtiötä, osuuskuntaa, aatteellista ja taloudellista yhdistystä ja säätiötä (ks. TVL 3 ). Yhtymällä tarkoitetaan muun muassa (ks. TVL 4 ) avointa yhtiötä ja kommandiittiyhtiötä (elinkeinoyhtymä) ja kahden tai useamman henkilön muodostamaa yhteenliittymää, jonka tarkoituksena on kiinteistön viljely ja hallinta (verotusyhtymä). Näillä käsitteillä merkitystä eri puolilla tuloverolainsäädäntöä (ks. esim. TVL 39-40 ). Kiinteistön käsitettä laajennetaan siitä, mitä se siviilioikeudellisten säännösten mukaan olisi (ks. TVL 6 ). Puolisoilla tarkoitetaan sellaisia henkilöitä, jotka ennen verovuoden päättymistä ovat solmineet avioliiton (ks. TVL 7.1 ). Siviilisääty määräytyy näin vuoden viimeisen päivän tilanteen mukaan. Aviopuolisot, jotka ovat yhteiselämänsä lopettaakseen joko asuneet koko verovuoden erillään tai muuttaneet verovuoden aikana pysyvästi erilleen, taikka jotka eivät ole molemmat yleisesti verovelvollisia, ei sovelleta TVL:n puolisoita koskevia säännöksiä (ks. TVL 7.2 ). Puolisoita koskevia säännöksiä sovelletaan myös avioliitonomaisissa olosuhteissa verovuonna yhteisessä taloudessa avioliittoa solmimatta jatkuvasti eläneisiin henkilöihin (ns. avopuolisot), jotka ovat aikaisemmin olleet keskenään avioliitossa tai joilla on tai on ollut yhteinen lapsi (ks. TVL 7.3. ). Alaikäisellä lapsella tarkoitetaan lasta, joka ennen verovuoden alkua ei ole täyttänyt 17 vuotta (ks. TVL 8 ). 11
D. Verovelvollisuus Yleistä TVL:n mukainen verovelvollisuus on määritelty lain II osassa (9 -). Lähtökohtana on, että jokainen luonnollinen henkilö ja oikeushenkilö on verovelvollinen. Puolisoita verotetaan tuloverotuksessa eri verovelvollisina (ks. TVL 14.1 ). Erillisverotuksesta huolimatta verotuksen saattaa sisältyä vähennyspuolelle yhteisverotuksen piirteitä. Lapset ovat vanhemmistaan itsenäisiä verovelvollisia. Verovuoden aikana kuolleen henkilön kuolinpesää verotetaan kuolinvuodelta sekä vainajan että kuolinpesän tulosta (ks. TVL 17 ). Verovelvollisuuden alueellinen ulottuvuus Verovelvollisuuden alueellisessa ulottuvuudessa on kysymys siitä, mitkä ovat jonkin valtion (kuten Suomen) verotusvallan rajat. Asia on ratkaistu TVL 9-13 :ssä antamalla säännökset yleisestä ja rajoitetusta verovelvollisuudesta. Suomen kansainvälinen vero-oikeus jakaantuu sisäiseen ulkomaanvero-oikeuteen ja verosopimusoikeuteen. Sisäiseen ulkomaanvero-oikeuteen kuuluu erityisesti se osa verolainsäädännöstä, joka vaikuttaa Suomen verotusvallan ulottuvuuteen. Nämä säännökset löytyvät ennen kaikkea TVL:sta. Verosopimusoikeus koostuu Suomen ja muiden valtioiden välillä solmituista verosopimuksista Yleisesti verovelvollisia ovat verovuonna Suomessa asuneet henkilöt, kotimaiset yhteisöt ja kuolinpesät. Yleinen verovelvollisuus tarkoittaa sitä, että he ovat verovelvollisia Suomesta ja muista maista saamistaan tuloista. (ks. TVL 9.1 1 k.). Rajoitetusti verovelvollisia ovat henkilöt, jotka verovuonna eivät ole asuneet täällä samoin kuin ulkomaiset yhteisöt. Nämä ovat verovelvollisia ainoastaan Suomesta saamastaan tulosta (TVL 9.1 2 k.). Suomesta saaduista tuloista on 10-kohtainen esimerkkiluettelo TVL 10 :ssä. Verosopimusten vuoksi Suomen verotusvalta kuitenkin yleensä pienempi kuin TVL 10 :stä ilmenee: Verosopimukset ohittavat Suomen sisäisen lainsäädännön aina, jos ne kaventavat sisäisen lainsäädännön mukaista verotusta. Yleisesti ja rajoitetusti verovelvollisuuden kannalta keskeinen asumisen käsite on määritelty TVL 11 :ssä Kaksinkertainen verotus on mahdollista poistaa vapauttamalla tai hyvittämällä. Nämä mahdollisuudet voivat sisältyä sisäiseen ulkomaanvero-oikeuteen ja verosopimuksiin. Vapautusmenetelmässä verotuskohteet jaetaan valtioiden kesken. Tietyt tulot verotetaan vain toisessa valtiossa sulkemalla toisen valtion verotusoikeus pois. Hyvitysmenetelmässä asuinvaltion verotuksessa lasketaan verovelvollisen koko globaali tulo (johon kuuluu myös se tulo, joka verosopimuksen mukaan voidaan verottaa lähdevaltiossa), ja määrätään sen (kokonaistulon) perusteella vero. Kun veron määrä laskettu, siitä yleensä vähennetään ulkomaille maksettu vero. Menetelmässä kumpikin valtio säilyttää verotusoikeutensa, mutta asuinvaltio vähentää perimästään verosta toisessa valtiossa eli lähdevaltiossa samasta tulosta maksetun veron. Verotuskohteita ei näin jaeta kuten vapautusmenetelmässä. Kokonaan tai osittain verovapaat yhteisöt 12
Eräät yhteisöt on kokonaan tai osittain vapautettu verosta. Tulon perusteella verosta vapaat yhteisöt on lueteltu TVL 20 :ssä. Osittain verovapaat yhteisöt (ks. TVL 21 ) ovat velvollisia suorittamaan veroa kunnalle ja seurakunnalle (veroprosenteista ks. TVL 124.3 ). Osittain verovapaisiin yhteisöihin kuuluvat muun muassa valtio, kunnat, ja evankelisluterilainen kirkko. Yhteisö on yleishyödyllinen (ks. TVL 22 ), jos 1) se toimii yksinomaan ja välittömästi yleiseksi hyväksi aineellisessa, henkisessä, siveellisessä tai yhteiskunnallisessa mielessä; 2) sen toiminta ei kohdistu vain rajoitettuihin henkilöpiireihin; 3) se ei tuota toiminnallaan siihen osalliselle taloudellista etua osinkona, voitto-osuutena taikka kohtuullista suurempana palkkana tai muuna hyvityksenä Yleishyödyllisenä yhteisönä voidaan pitää muun muassa nuoriso- ja urheiluseuraa ja näihin rinnastettavaa vapaaehtoiseen kansalaistyöhön perustuvaa harrastus- tai vapaa-ajan toimintaa harjoittavaa yhdistystä, työmarkkinajärjestöjä, puoluerekisteriin merkittyä puoluetta jne. (ks. TVL 22.2 ). Mitä yhteisön saamia tuloja verotetaan ja miten? (ks. TVL 23 sekä TVL 124.2-3 ) Vaikka toiminnasta saatua tuloa pidettäisiin veronalaisena elinkeinotulona tai kiinteistötulona, on kuitenkin muistettava L ja A eräiden yleishyödyllisten yhteisöjen veronhuojennuksista (680-681/1976). IV HENKILÖKOHTAISEN VEROTETTAVAN TULON LASKEMINEN A. Yleistä Lähtökohtana on, että kaikki tulot ovat veronalaisia, mikäli niitä ei nimenomaisesti ole säädetty verovapaiksi. Kaikki rahasuoritukset eivät kuitenkaan ole tuloa TVL:n tarkoittamassa mielessä (ks. esim. TVL 51 ). Tulon täytyy lisäksi olla realisoitunut. Järjestelmässä pääomatulot määritellään tyhjentävästi. Jos ei ole selvää, kummasta tulolajista on kysymys, tuloa on pidettävä ansiotulona ja progressiivisen tuloveroasteikon mukaan verotettavana. Tulo, jota ei ole säädetty pääomatuloksi, on ansiotuloa. Elinkeinotoiminnan ja maatalouden tulos lasketaan kumpikin erikseen (ks. EVL ja MVL) ja otetaan aikaisempien vuosien vahvistettujen tappioiden vähentämisen jälkeen huomioon jaettavana yritystulona laskettaessa verovelvollisen ansiotuloa ja pääomatuloa (TVL 30 ). Laskettaessa verotettavaa pääomatuloa, valtionverotuksen verotettava ansiotuloa ja kunnallisverotuksen verotettavaa tuloa laskenta koostuu eri vaiheista (ks. TVL 30.2-3 ): Puhdas pääomatulo lasketaan vähentämällä pääomatulosta luonnolliset vähennykset. Verovuoden pääomatulo lasketaan vähentämällä puhtaasta pääomatulosta korot sekä 59 :ssä tarkoitettu tulolähteen tappio. Verotettava pääomatulo lasketaan vähentämällä verovuoden pääomatulosta aikaisemmilta vuosilta vahvistetut pääomatulolajin tappiot. Puhdas ansiotulo lasketaan vähentämällä ansiotulosta luonnolliset vähennykset. Valtionverotuksen verovuoden ansiotulo lasketaan vähentämällä puhtaasta ansiotulosta valtionverotuksessa puhtaasta ansiotulosta valtionverotuksessa tulosta tehtävät vähennykset. Kunnallisverotuksen verovuoden tulo lasketaan vähentämällä puhtaasta ansiotulosta kunnallisverotuksessa tehtävät vähennykset. Valtionverotuksen verotettava ansiotulo ja kunnallisverotuksen verotettava tulo lasketaan 13
vähentämällä valtionverotuksen verovuoden ansiotulosta ja kunnallisverotuksen verovuoden tulosta aikaisemmilta vuosilta vahvistetut ansiotulolajin tappiot. Luonnollisten henkilöiden verotuksessa vähennykset tehdään pääomatulosta, ansiotulosta ja ansiotulosta menevistä veroista. Tulosta tehtäviä vähennyksiä ovat luonnolliset vähennykset, erilaiset pääomatulosta tehtävät vähennykset, puhtaasta ansiotulosta valtion- ja kunnallisverotuksessa tehtävät vähennykset, puhtaasta ansiotulosta valtionverotuksessa tehtävät vähennykset ja puhtaasta ansiotulosta kunnallisverotuksessa tehtävät vähennykset. Tuloverotus perustuu nettotulon verotukseen: Verotettavaa tuloa laskettaessa saadaan tehdä ensimmäisenä luonnolliset vähennykset. Koska tämä perusperiaate koskee kumpaakin tulolajia (pääoma- ja ansiotuloa), se on erikseen todettu jo TVL 29 :ssä. Luonnollisia vähennyksiä ovat tulon hankkimisesta ja säilyttämisestä johtuneet menot. Toisaalta vähennyskelvottomia ovat elantomenot (ks. TVL 31.4 ). Vähennyskelpoisten luonnollisten vähennysten ja vähennyskelvottomien elantomenojen välille jää toisinaan tietty epävarmuusalue, jota koskee hyvin laaja oikeuskäytäntö. Kun tuloverotus perustuu nettotulon verotukseen, ongelmallista on joskus se, kuinka voidaan erotella tulon hankkimisesta johtuneet menot tulon käyttämisestä. Luonnollisten vähennysten osalta laissa on annettu esimerkkiluettelo (ks. TVL 31 ). Puhdasta tuloa laskettaessa vähennyskelpoista menoa eivät ole verovapaan tulon hankkimisesta johtuneet menot (ks. TVL 31.4 ). Luonnollisia vähennyksiä koskee lisäksi pääomatulojen osalta TVL 54 ja ansiotulojen osalta TVL 93-95. B. Pääomatulot ja niistä tehtävät vähennykset Tulot Veronalaista pääomatuloa ovat omaisuuden tuotto, omaisuuden luovutuksesta saatu voitto ja "muu sellainen tulo, jota varallisuuden voidaan katsoa kerryttäneen" (ks. TVL 32 ). Pääomatuloa ovat muun ohessa vuokratulot, korkotulot, osa osinkotuloista, henkivakuutuksen tuotto, metsätalouden pääomatulo, maa-aineksista saadut tulot ja luovutusvoitto. Talletukselle ja joukkovelkakirjalainalle maksetusta korosta suoritettavan lähdeveron perimisestä säädetään erikseen korkotulon lähdeverosta annetussa laissa (ks. L ja VNA korkotulon lähdeverosta 1341/1990 ja 428/2000). Lähdevero on lopullinen vero, jonka rahalaitos tai joukkovelkakirjalainan liikkeellelaskija perii koronmaksun yhteydessä. Veron määrä on 28 prosenttia. Lähdeveronalaisia korkoja ei lueta mukaan pääomatuloihin (ks. TVL 139 ) eikä niihin kohdisteta vähennyksiä (ks. TVL 58.4 ). Osinkotulojen osalta keskeistä on, jaetaanko osinko julkisesti noteeratusta (listatusta) yhtiöstä vai ei (ks. TVL 33a-33b ). Listatusta yhtiöstä saatua osinkoa pidetään pääomatulona. Listatun yhtiön maksama osinko on luonnolliselle henkilölle ja kuolinpesälle kokonaisuudessaan pääomatulo-osinkoa siten, että 70 % osingosta on veronalaista pääomatuloa ja 30 % verovapaata tuloa (TVL 33a ).. Henkivakuutuksen nojalla saatu vakuutussuoritus on veronalaista pääomatuloa ja muun henkilövakuutuksen nojalla saatu vakuutussuoritus veronalaista ansiotuloa (TVL 34.1 ). Henkivakuutussäästämisen verotus perustuu pääasiassa vakuutuksen tuoton verottamiseen (ks. TVL 34.2 ). Vakuutuksen tuotolla tarkoitetaan vakuutussuorituksen ja vakuutusmaksujen erotusta (ks. TVL 35 ). Pitkäaikaissäästämisen osalta ks. TVL 34a-b. 14
Työnantajan maksamat työntekijän säästöhenkivakuutuksen vakuutusmaksut ovat vakuutetun veronalaista ansiotuloa (ks. TVL 68.1 ). Verovelvollisella on mahdollista saada myös verovapaita vakuutuskorvauksia (ks. TVL 36 ). Veronalaista tuloa ei ole kiinteistön luovutuksen yhteydessä määräajaksi tai eliniäksi pidätetty etuus (syytinki) sikäli kuin se suoritetaan asuntoetuna, luontaistuotteina tai palveluina. Rahana suoritettu syytinki on veronalaista pääomatuloa (ks. TVL 37.1 ). Testamentilla tai lahjana saadun elinikäisen nautintaoikeuden, eläkkeen tai muun jäljellä olevaksi eliniäksi tai määrävuosiksi jollekin tulevan etuuden tuottama tulo on veronalaista joko pääomatulona tai ansiotulona näitä koskevien säännösten mukaan (ks. TVL 37.2 ). Veronalaista pääomatuloa on verovelvollisen omassa metsässä kasvavan runkopuun hakkuuoikeuden ensimmäisestä vastikkeellisesta luovutuksesta (pystykauppa) saatu tulo (ks. TVL 43 ). Veronalaista pääomatuloa on myös hankintakaupalla myydystä runkopuusta valmistettavasta tai valmistetusta puutavarasta kuten tukeista, pylväistä tai kuitupuusta saadun tulon pääomatulo-osuus. Hankintatyöllä tarkoitetaan vastaavasti puun valmistuksesta ja kuljetuksesta aiheutuvan työn arvoa. Hankintakaupalla saadun tulon pääomatulo-osuutena pidetään puun myyntituloa vähennettynä hankintatyön arvolla (jota pidetään ansiotulona, ks. TVL 63 ). Väliaikaisista poikkeussäännöksistä ks. TVL 43b 43c :t. Metsätalouden pääomatulona pidetään myös eräitä muita eriä kuten metsästä saatua vakuutuskorvausta (ks. TVL 43.2 ). Eräissä tapauksissa puutavaran arvo ei ole veronalaista tuloa (ks. TVL 43.3 ) Pääsäännön mukaan omaisuuden luovutuksesta saatu voitto on veronalaista pääomatuloa (ks. TVL 45.1 ) Omaisuuden luovutuksesta saadun voiton määrä lasketaan siten, että luovutushinnasta vähennetään hankintameno (tai omaisuuden poistamatta olevan osan) ja voiton hankkimisesta olleiden menojen yhteismäärä. Tämä on pääsääntö (ks. TVL 46.1 ). Kuitenkin muun verovelvollisen kuin yhteisön tai avoimen yhtiön taikka kommandiittiyhtiön saamasta luovutushinnasta vähennettävä määrä on kuitenkin aina vähintään 20 prosenttia ja, jos luovutettu omaisuus on ollut luovuttajalla vähintään 10 vuoden ajan, vähintään 40 prosenttia luovutushinnasta. Voiton hankkimisesta aiheutuneita menoja ei voi vähentää, jos käyttää hankintameno-olettamaa. Jos luovutettu omaisuus on saatu osituksessa, omistusaika ja hankintameno lasketaan ositussaantoa edeltäneestä saannosta (ks. TVL 46.2 ). Omaisuuden hankintamenoon luetaan myös omaisuuden perusparannusmenot verovelvollisen omistusaikana (ks. TVL 47.1 ). Vastikkeetta saadun omaisuuden hankintamenoksi katsotaan perintö- ja lahjaverotuksessa käytetty verotusarvo. Vastikkeetta saadun omaisuuden perintö- ja lahjaverotusarvo rinnastetaan hankintamenoon, joten hankintameno-olettamat koskevat myös näitä luovutuksia. Perityn tai lahjana saadun omaisuuden luovutusvoittoa laskettaessa myyntihinnasta voidaan vähentää hankintameno-olettama, mikäli se on suurempi kuin perintö - ja lahjaverotusarvo lisättynä myyntikuluilla. Luovutusvoiton ja omaisuuden hankintamenon laskemisen osalta on edellä tarkasteltujen säännösten lisäksi olemassa useita erityissäännöksiä koskien mm. kulkuneuvon luovutusta (ks. TVL 46.5 ) tai osakkeiden yms. hankintamenon laskemista (ks. TVL 47.3 ). Erityissäännös on olemassa myös koskien avoimen yhtiön ja kommandiittiyhtiön osuuden luovutusta (ks. TVL 46.4 ) ja metsän luovutusvoiton laskemista (ks. TVL 46.8 ). Omaisuuden luovutuksesta saatu voitto ei ole veronalaista tuloa, jos verovelvollinen luovuttaa (ks. TVL 48 ) vähintään kahden vuoden ajan omistamansa sellaisen huoneiston hallintaan oikeuttavat osakkeet tai osuudet tai sellaisen rakennuksen, jota hän on omistusaikanaan yhtäjaksoisesti vähintään kahden vuoden ajan ennen luovutusta käyttänyt omana tai perheensä vakituisena asuntona (oman asunnon luovutusvoitto) 15
Verovapaata on myös luovutusvoitto, jos verovelvollinen luovuttaa omassa tai perheensä käytössä ollutta tavanomaista koti-irtaimistoa siltä osin kuin tällaisen omaisuuden luovutuksista verovuonna saadut luovutusvoitot ovat yhteensä enintään 5.000 euroa. Myös sukupolvenvaihdosluovutukset ovat tietyissä tapauksissa verovapaita. Jos luovutuksensaaja kuitenkin luovuttaa samaa omaisuutta edelleen ennen kuin viisi vuotta on kulunut hänen saannostaan, saatu veroetu voidaan palauttaa. Osittain verovapaita luovutusvoittoja koskevien säännösten mukaan (ks. TVL 49.1 ) muun verovelvollisen kuin yhteisön tai avoimen yhtiön taikka kommandiittiyhtiön luovutusvoiton veronalaista määrää laskettaessa luovutushinnasta voidaan vähentää eräissä tapauksissa vähintään 80 prosenttia. Omaisuuden luovutuksesta syntynyt tappio vähennetään omaisuuden luovutuksesta saadusta voitosta verovuonna ja viitenä sitä seuraavana vuotena sitä mukaa kuin voittoa kertyy, eikä sitä oteta huomioon pääomatulolajin alijäämää vahvistettaessa (ks. TVL 50 ). Vähennyskelpoisena luovutustappiona ei pidetä oman asunnon, tavanomaisen koti-irtaimiston tai muun henkilökohtaisen käyttöön tarkoitetun omaisuuden luovutuksesta aiheutunutta tappiota. Perhe- ja perintöoikeudellisia saantoja ei pidetä veronalaisina tulona (ks. TVL 51 ). Sorasta, savesta, turpeesta yms. maan aineosista saatavat tulot ovat pääomatuloa yleissäännöksen (TVL 32 ) nojalla. Verovelvollisen saama korvaus patentista, tekijänoikeudesta tai muusta niihin verrattavasta oikeudesta on veronalaista pääomatuloa, jos oikeus on saatu perintönä tai testamentilla taikka hankittu vastiketta vastaan (ks. TVL 52 ). Verovapaista pääomatuloista on säännökset TVL 53 :ssä. Osakaslainan osalta ks. TVL 53a ja takaisinmaksun osalta 54c. Vähennykset Puhdas pääomatulo lasketaan vähentämällä pääomatulosta luonnolliset vähennykset. Verovuoden pääomatulo lasketaan vähentämällä pääomatulosta korot ja 59 :ssä tarkoitettu tulolähteen tappio. Verotettava pääomatulo lasketaan vähentämällä verovuoden pääomatulosta aikaisemmilta vuosilta vahvistetut pääomatulolajin tappiot (TVL 30.2 ). Verovelvollisella on oikeus vähentää niiden hankkimisesta tai säilyttämisestä johtuneet menot (ks. TVL 54 ). Esimerkiksi vuokratuloista saatetaan joutua vähentämään erilaisia kuluja kuten vastikkeita. Jälkimarkkinahyvityksen osalta ks. TVL 54, kurssitappion osalta 54 b ja pitkäaikaissäästämisen yms. maksujen osalta ks. 54d. Luonnollisella henkilöllä yms. on oikeus tehdä metsävähennys maatilana pidettävältä kiinteistöltä saamastaan metsätalouden pääomatulosta ennen 56 :ssä tarkoitettujen vähennysten tekemistä (ks. TVL 55.1 ). Metsätalouden pääomatulosta on mahdollista tehdä myös eräitä muita vähennyksiä (ks. TVL 56 ). Verovelvollinen saa vähentää metsätalouden pääomatuloon kohdistuvat menot todellisen suuruisina. Kaikkia vähennyksiä ei hyväksytä (ks. TVL 56.2 ). Yhteisöt saavat tietyin edellytyksin tehdä lahjoitusvähennyksen (ks. TVL 57 ). Verovelvollisella on oikeus vähentää pääomatuloistaan velkojensa korot (ks. TVL 58 ), jos velka 1) kohdistuu verovelvollisen tai hänen perheensä vakituisen asunnon hankkimiseen tai peruskorjaukseen (asuntovelka) 2) on valtion takaama opintovelka (opintovelka) 3) kohdistuu veronalaisen tulon hankkimiseen (tulonhankkimisvelka) Korkomenoja ei voi vähentää ansiotuloista. Ne voivat kuitenkin tulla vähennettäviksi pääomatulojen alijäämän syntyessä alijäämähyvityksen muodossa ansiotuloista menevistä veroista (ks. TVL 60.1 ). Alijäämähyvityksellä on kuitenkin enimmäismääränsä (ks. TVL 131.1 ). Etukäteen ei korkoja voi 16
vähentää kuinka paljon tahansa (ks. TVL 58.2 ). Korkojen vähentämisen osalta on olemassa eräitä muitakin rajoituksia (ks. TVL 58.3-4 ). Koroilla on oma vähentämisjärjestys (ks. TVL 58.5 ) Jos pääomatuloista tehtävien vähennysten määrä > pääomatulojen määrä, syntyy pääomatulolajin alijäämä (ks. TVL 60.1 ). Siltä osin kuin alijäämää ei ole otettu huomioon verosta tehtävänä vähennyksenä, se vahvistetaan pääomatulolajin tappioksi, joka vähennetään verovelvollisen seuraavina vuosina saamista pääomatuloista TVL 118 :n mukaisesti (ks. TVL 60.2 ). Ks. myös TVL 60.3, voimaan 1.1.2010. C. Ansiotulot ja niistä tehtävät vähennykset Tulot Ansiotuloa on kaikki tulo, joka ei selvästi kuulu pääomatuloihin (ks. TVL 61 ). Veronalaista ansiotuloa on mm. työsuhteen perusteella saatu palkka ja siihen rinnastettava tulo, eläke sekä tällaisen tulon sijaan saatu korvaus (TVL 62.2 Ansiotuloa on jaettavasta yritystulosta, yhtymän osakkaan tuloosuudesta se osuus, jota edellä ei ole säädetty pääomatuloksi sekä osinko ja peitelty osinko siten kuin TVL 33b-33d säädetään (ks. TVL 62 ). Veronalaista ansiotuloa on myös hankintatyön arvo. Kaikki hankintatyö ei kuitenkaan ole veronalaista (ks. TVL 63 ). Työnantajalta saatu luontoisetu on veronalaista ansiotuloa ja arvioidaan käypään arvoon sen mukaan kuin verohallitus vuosittain tarkemmin määrää (ks. TVL 64 ). Luontoisedusta kysymys silloin, kun työnantaja antaa työntekijälle palkaksi luettavana osana ja muussa muodossa kuin rahana edun ja josta työnantajalle ei makseta täyttä tai verohallituksen päätöksessä mainittua korvausta. Tärkeimpiä luontoisetuja ovat asuntoetu, autoetu ja ravintoetu. Ansiotuloa on myös etu työsuhteeseen perustuvasta oikeudesta merkitä yhteisön osakkeita tai osuuksia käypää hintaan alempaan hintaan. Etu on veronalaista siltä osin kuin osakkeen tai osuuden hinnasta saatu alennus on enemmän kuin 10 prosenttia osakkeen tai osuuden käyvästä hinnasta. Jos etu ei ole henkilöstön enemmistön käytettävissä, saatu alennus on koko määrältään veronalaista tuloa (ks. TVL 66.1 ). Veronalaista ansiotuloa on myös työsuhteeseen perustuvasta oikeudesta saada tai hankkia yhteisön osakkeita tai osuuksia käypää alempaan hintaan vaihtovelkakirjalainan, optiolainan, optiooikeuden tai muun näihin rinnastettavan sopimuksen tai sitoumuksen perusteella (työsuhdeoptio) (ks. TVL 66.3 ). Veronalaiseksi ansiotuloksi katsotaan korkoetu työsuhteen perusteella saadusta lainasta siltä osin kuin lainasta peritty vuotuinen korko on alempi kuin Suomen Pankin peruskorko lisättynä yhdellä prosenttiyksiköllä (ks. TVL 67 ). Työnantajan maksamat työntekijän säästöhenkivakuutuksen vakuutusmaksut ovat vakuutetun veronalaista ansiotuloa koko määrältään (ks. TVL 68.1 ). Veronalaiseksi tuloksi lähtökohtaisesti ei katsota koko henkilökunnan tai työnantajan palveluksesta eläkkeellä olevien työnantajalta saamaa tavanomaista ja kohtuullista (ks. TVL 69 ): 1) etua työnantajan järjestämästä terveydenhuollosta, lukuun ottamatta työnantajan työntekijälle suorittamaa korvausta terveydenhuollosta tai sairaudesta johtuvista kustannuksista 2) henkilökunta-alennusta työnantajan tuottamista tai kaupan pitämistä tavaroista tai palveluksista 3) merkkipäivälahjaa tai muuta vähäistä lahjaa, joka on saatu muuna kuin rahana tai siihen verrattavana suorituksena 4) etua työnantajan järjestämästä virkistys- tai harrastustoiminnasta 5) etua työnantajan järjestämästä yhteiskuljetuksesta asunnon ja työpaikan välisillä matkoilla 17
Muiden kuin lainkohdassa mainittujen etujen veronalaisuus ratkaistaan pääasiassa TVL 29 :n nojalla vallitsevaa verotus - ja oikeuskäytäntöä soveltamalla (ks. myös TVL 66-68 ). Veronalaiseksi tuloksi ei katsota myöskään sitä toimialalla tavanomaista ja kohtuullista etua, jonka liikenteenharjoittajan palveluksessa tai tämän palveluksesta eläkkeellä oleva verovelvollinen saa työnantajalta matkaan oikeuttavana vapaa- tai alennuslippuna (ks. TVL 66.2 ). Ks. myös TVL 66.3-5. Veronalaista tuloa ei ole työnantajalta työmatkasta saatu matkustamiskustannusten korvaus, päiväraha, ateriakorvaus ja majoittumiskorvaus (ks. TVL 71 ). Työmatkan käsitteestä TVL 72 ja tilapäisestä työskentelystä erityisellä työntekemispaikalla ks. TVL 72a sekä varsinaisen työpaikan käsitteestä ks. TVL 72b. Verohallitus antaa vuosittain tarkemmat määräykset verovapaiden matkakustannusten korvausten perusteista ja määristä (ks. TVL 73 ). Vahingonkorvaus on veronalaista tuloa vain, jos se saadaan veronalaisen ansiotulon sijaan tai korvaukseksi elatuksen vähentymisestä (ks. TVL 78 ). Veronalaista ansiotuloa on henkilövakuutuksen nojalla veronalaisen ansiotulon sijaan tai muutoin tulojen tai elatuksen vähentymisestä saatu korvaus (ks. TVL 79 ). Verovapaista vakuutus- ja vahingonkorvauksista on annettu laissa yksityiskohtainen luettelo (ks. TVL 80 ). Kertamaksullisten eläkkeiden osalta ansiotuloksi katsottava osa määräytyy verovelvollisen iän mukaan alenevasta asteikosta (ks. TVL 81 ). Veronalaista tuloa ei ole mm. (ks. TVL 82 ) stipendi tai muu apuraha, joka on saatu opintoja tai tieteellistä tutkimusta tai taiteellista toimintaa varten sekä tieteellisen, taiteellisen tai yleishyödyllisen toiminnan tunnustukseksi saatua palkinto. Muulta kuin julkiselta sektorilta saadut stipendit, opintorahat ja muut apurahat sekä palkinnot ovat veronalaista tuloa kuitenkin siltä osin, kuin niiden sekä julkisyhteisöiltä ja Pohjoismaiden neuvostolta saatujen stipendien, muiden apurahojen, opintorahojen sekä palkintojen yhteenlaskettu määrä tulonhankkimisesta ja säilyttämisestä johtuneiden menojen vähentämisen jälkeen verovuonna ylittää valtion taiteilija-apurahan vuotuisen määrän (ks. TVL 82 ). Taidekilpailupalkinnot voivat olla verovapaita (ks. TVL 83 ). Myös koululaiskilpailupalkinnot voivat olla verovapaita (ks. TVL 84 ). Arpajaisista saatu voitto ei yleensä ole veronalaista tuloa (ks. TVL 85 ). Lakkoavustus, lapsen elatusapu ja toistuvaisavustus voivat olla verovapaata tuloa (ks. TVL 88, 90-91 ). Verovapaista sosiaalietuuksista on 22-kohtainen luettelo lain 92 :ssä. Näihin kuuluvat mm. kansaneläkelaitoksen järjestämästä kuntoutuksesta annetussa laissa tarkoitetut ja niitä vastaavat etuudet. Kerääjän saamat luonnontuotetulot jäävät yleensä verotuksen ulkopuolelle (ks. TVL 89 ). Vähennykset Ansiotulon hankkimisesta johtuneina menoina pidetään myös matkakustannuksia asunnosta työpaikkaan ja takaisin halvimman kulkuneuvon käyttökustannusten mukana laskettuina. Näitä kustannuksia voidaan kuitenkin vähentää enintään 7.000 euroa siltä osin kuin niiden määrä ylittää 600 euroa (ks. TVL 93.1 ) (omavastuuosuuden pienentämisestä ks. TVL 93.4 ). Jos halvimpana kulkuneuvona pidetään muuta kuin julkista kulkuneuvoa, vähennys lasketaan siten, kuin verohallitus vuosittain tarkemmin määrää ottaen huomioon sen kohtuullisen kustannusten lisäyksen, joka aiheutuu kulkuneuvon käytöstä asunnon ja työpaikan välisiin matkoihin (ks. TVL 93.2 ). Verovelvollinen saa vähentää palkkatulostaan mm. (ks. TVL 95 ) matkakustannukset asunnosta työpaikkaan ja takaisin siltä osin kuin ne ovat 93 :n mukaan vähennyskelpoisia. Työasuntovähennyksestä ks. TVL 94a. 18
On olemassa vähennyksiä, jotka ovat luonteeltaan tyypillisiä luonnollisia vähennyksiä, vaikka niistä ei olekaan laissa erillistä mainintaa (esim. työhuonevähennys). Verovelvollisella on oikeus vähentää puhtaasta ansiotulostaan muun muassa lakisääteinen työntekijän eläkemaksu, työttömyysvakuutusmaksu ja sairausvakuutuksen päivärahamaksu sekä omasta ja puolisonsa pakollisesta tai lakisääteisestä eläkevakuutuksesta suorittamansa maksut (ks. TVL 96 ). Valtion- ja kunnallisverotuksessa tehtäviin vähennyksiin kuuluvat myös kollektiivisen lisäeläketurvan maksun (ks. TVL 96a ) ja merityötulovähennys (ks. TVL 97 ) samoin kuin veronmaksukyvyn alentumisvähennys (ks. TVL 98 ). Väliaikaisesta luonnollisen henkilön lahjoitusvähennyksestä ks. TVL 98a. Puhtaasta ansiotulosta valtionverotuksessa tehtäviin vähennyksiin kuuluu vain valtionverotuksen eläketulovähennys (ks. TVL 100 ). Puhtaasta ansiotulosta kunnallisverotuksessa tehtäviin vähennyksiin kuuluvat kunnallisverotuksen eläketulovähennys (ks. TVL 101 ) ja kunnallisverotuksen invalidivähennys (ks. TVL 104 ). Jos verovelvollinen on saanut opintotukilaissa tarkoitettua opintorahaa, hänen puhtaasta ansiotulostaan vähennetään kunnallisverotuksen opintorahavähennys (ks. TVL 105 ). Kunnallisverotuksen ansiotulovähennystä koskee TVL 105a, joka tehdään kunnallisverotuksen puhtaasta ansiotulosta. Jos koko verovuonna Suomessa asuneen verovelvollisen luonnollisen henkilön puhdas ansiotulo edellä mainittujen vähennysten jälkeen ei ole 2.250 euroa suurempi, on siitä vähennettävä tämän tulon määrä (kunnallisverotuksen perusvähennys). Jos puhtaan ansiotulon määrä edellä mainittujen vähennysten jälkeen ylittää täyden perusvähennyksen määrän, vähennystä pienennetään 20 prosentilla ylimenevän tulon määrästä (ks. TVL 106 ). D. Tulon ja menon jaksottaminen Tulo katsotaan sen verovuoden tuloksi, jona se on nostettu, merkitty verovelvollisen tilille tai muutoin saatu vallintaan (ks. TVL 110.1 ). Luovutusvoitto katsotaan sen verovuoden tuloksi, jona kauppa tai vaihto on tehty tai muu luovutus on tapahtunut (TVL 110.2 ). Menovarauksen tekemismahdollisuudesta ks. TVL 111.1 ja eläketulon jaksottamismahdollisuudesta ks. TVL 112. Menon jaksottamista koskevan yleissäännöksen (ks. TVL 113 ) mukaan verovelvollisen suorittamaan menoon perustuva, tulosta tehtävä vähennys tehdään, jollei erityisestä syystä muuta johdu, sinä verovuonna, jona maksu on suoritettu. Verovelvollisen tulonhankinnassa käytettyjen rakennusten, koneiden ja kaluston sekä patenttien ynnä muiden sellaisten hyödykkeiden hankintamenot vähennetään vuotuisina poistoina soveltuvin osin EVL:n mukaisesti (ks. TVL 114.1 ). Soran- ja hiekanottopaikan, kivilouhoksen yms. hankintamenosta poistetaan kunakin verovuonna käytettyä ainesosamäärää vastaava osa. (114.2 ). Metsätalouden menojen jaksottamista osalta ks. TVL 115 ja urheilutulojen jaksottamista koskevat TVL 116-116b :t. V ELINKEINOTULOT 19
A. Yleistä Tuloksenlaskenta elinkeinotulolähteessä. EVL on elinkeinotoiminnan tuloksen määrittämistä verotuksessa koskeva peruslaki. Poikkeuksista voidaan mainita kehitysalueelle tehtävien investointien korotetuista poistoista (1262/1993) sekä konserniavustuslaki (825/1986). Laajuusongelma: Mitkä erät ovat veronalaisia/verovapaita ja toisaalta vähennyskelpoisia/vähennyskelvottomia. Jaksotusongelma: Kuinka veronalaiset tulot jaksotetaan verovuosien tuotoiksi ja vähennyskelpoiset menot verovuosien kuluiksi. Muina laskentaongelmina voidaan mainita arvostamisongelma sekä kohdistamisongelma. Pääasiallinen jaksotusperuste EVL:ssa on suoriteperuste (ks. esim. EVL 13 ): Menon kirjausperusteena on tuotannontekijän vastaanottaminen ja tulon kirjausperusteena suoritteen luovuttaminen. Maksuperusteen eli kassaperusteen mukaan menot otetaan kirjanpitoon silloin, kun ne maksetaan ja tulot silloin, kun niistä saadaan maksu. Verotusta toimitettaessa veronalaiset tulot ja vähennyskelpoiset menot sekä muut säädetyt vähennyskelpoiset erät jaksotetaan asianomaisten verovuosien tuotoiksi ja kuluiksi (ks. EVL 3 ). Verovelvollisen elinkeinotoiminnan tulos otetaan huomioon verovuoden tuloa laskettaessa TVL:ssa säädetyllä tavalla (EVL 3.2 ). Verotus tapahtuu yrityksen pitämän kirjanpidon pohjalta. Tätä oikaistaan niillä erillä, joita ei käsitellä verotuksessa samalla tavoin kuin tilinpäätöstä laadittaessa. Verotettava tulo lasketaan kunkin tulolähteen osalta erikseen. Kun lähtökohtana on tuloslaskelman mukainen tulos, verotettavaan tuloon on mahdollista päätyä seuraavalla tavalla: Kirjanpidon tulos + veronalaiset tulot, jotka eivät ole kirjanpidon tuotoissa verovapaat tulot, jotka ovat kirjanpidon tuotoissa + vähennyskelvottomat menot, jotka ovat kirjanpidon kuluissa vähennyskelpoiset menot, jotka eivät ole kirjanpidon kuluissa Seuraavat erät käsittävät jaksotusongelman ratkaisun: + tämän vuoden tulot, jotka eivät ole tuotoissa eri vuoden tulot, jotka ovat tuotoissa + eri vuoden menot, jotka ovat kuluissa tämän vuoden menot, jotka eivät ole kuluissa EVL 54 luo kirjanpidon ja verotuksen välille sidonnaisuuden erityisesti tulon ja menon jaksottamisessa. Verovelvollisella on oikeus jakaa saamansa tuloerä usealle verovuodelle sekä vähentää vaihto-omaisuuden hankintameno ja varaukset kuluina vain, mikäli vastaavat kirjaukset on tehty kirjanpidossa (ks. EVL 54.1 ). Poistoina ja 25 :ssä ja 26 :ssä tarkoitettuina kuluina verovelvollinen ei voi vähentää suurempaa määrää, kuin mitä hän on verovuonna ja aikaisemmin kirjanpidossaan vähentänyt (ks. EVL 54.2 ). Elinkeinotoiminnan tulos vahvistetaan tuloverotusta toimitettaessa EVL:n mukaisesti (EVL 1.1 ). Verotettava elinkeinotulo lasketaan yleensä eri yritysmuodoissa lähtökohtaisesti samalla tavalla. Elinkeinotoiminnalla tarkoitetaan liiketoimintaa tai ammattitoimintaa (EVL 1.2 ). Nämä muodostavat elinkeinotoiminnan tulolähteen (ks. EVL 2 ). 20