Apurahat tieteenharjoittajan verotuksessa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Apurahat tieteenharjoittajan verotuksessa"

Transkriptio

1 Apurahat tieteenharjoittajan verotuksessa Raija Isotupa Verohallinto, Pääkaupunkiseudun verotoimisto

2 Apurahat verotuksessa Apurahat voivat vaikuttaa verotukseen kahta eri kautta: 1. Voidaanko apurahat katsoa veronalaiseksi tuloksi? Osa verovuoden apurahoista voi olla veronalaista tuloa, riippuen apurahojen kokonaismäärästä ja myöntäjästä 2. Saako tulonhankkimiskulut vähentää verotuksessa, vaikka on saanut apurahoja? Jos kulujen maksamiseksi on saatu verovapaa apuraha, niitä ei voi vähentää verotuksessa (eli muista veronalaisista tuloista) 2

3 Apurahat tulona Verovuonna saaduista yhteenlasketuista apurahoista, stipendeistä ja tunnustuspalkinnoista osa voi olla veronalaista tuloa: Julkisyhteisöjen apurahat Valtiolta, kunnalta tai muulta kotimaiselta julkisyhteisöltä taikka Pohjoismaiden neuvostolta saadut apurahat ovat aina verovapaita Yksityiset apurahat Muilta kuin edellä mainituilta eli nk. yksityisiltä myöntäjiltä saadut apurahat ovat veronalaista tuloa siltä osin kuin niiden (sekä mahdollisten julkisyhteisöltä saatujen apurahojen) yhteenlaskettu määrä kulujen vähentämisen jälkeen ylittää valtion taiteilija-apurahan vuotuisen määrän (TVL 82.2 ) 3

4 Apurahat tulona Apurahojen verotuksessa julkisyhteisöjä ovat mm. * valtio * läänien taidetoimikunnat * kuntayhtymät * evankelisluterilainen kirkko ja ortodoksinen kirkkokunta * Suomen pankki * Kansaneläkelaitos * taiteen keskustoimikunta * valtion tieteelliset toimikunnat (Suomen Akatemia) * työsuojelurahasto Suomalaiset yliopistot ja korkeakoulut ovat yksityisiä myöntäjiä Ulkomaiset valtiot ja julkisyhteisöt ovat yksityisiä myöntäjiä Säätiöt ja kaikki muut rahastot ovat myös aina yksityisiä myöntäjiä Verovuonna saadut = ne apurahat ym. jotka olisi apurahapäätösten mukaan mahdollista nostaa käyttöön kalenterivuoden aikana 4

5 Apurahat tulona Valtion taiteilija-apurahan määrä vuonna 2013 oli ,90 e Jos samana verovuonna on saatu apurahoja sekä julkisyhteisöiltä että yksityisiltä myöntäjiltä, verovapaaseen ,90 euroon sisällytetään ensisijaisesti julkisyhteisöjen apurahat Esimerkki 1 Julkisyhteisöiltä saadut apurahat e Yksityisiltä saadut apurahat e Veronalaisen apurahan määrä: ,90 = 5.271,10 e Esimerkki 2 Julkisyhteisöiltä saadut apurahat e Yksityisiltä saadut apurahat e Veronalaisen apurahan määrä: = e 5

6 Apurahat tulona Saadut apurahat pitää ilmoittaa veroilmoituksella: 1) Muu ansiotulo -kohdassa Verollinen osuus yhteenlasketuista apurahoista ja stipendeistä Lisätietokenttään lisäksi erittely kaikista saaduista apurahoista ja siitä miten veronalainen osuus on laskettu 2) Jos apurahojen yhteismäärä ei ylitä verovapaan taiteilija-apurahan määrää tai kaikki apurahat on saatu julkisyhteisöiltä, apurahoja ei ilmoiteta tulona Lisätietokenttään silloinkin erittely saaduista apurahoista ja stipendeistä. 6

7 Tulonhankkimiskulut / apurahat Tulon hankkimisesta ja säilyttämisestä johtuneet menot ovat verotuksessa vähennyskelpoisia (TVL 29 ). Niitä ovat mm. * tieteen harjoittamisesta johtuvat menot Tieteen harjoittamista on mm. väitöskirjan tekeminen tai post doctutkimus Tieteellisen toiminnan kulut ilmoitetaan veroilmoituksella vähennetään apurahoista ennen veronalaisen apurahaosuuden laskemista kohdassa Ansiotulojen tulonhankkimiskulut Lisätiedoissa tai erillisellä liitteellä annetaan erittely kuluista MYEL-vakuutusmaksuja ei ilmoiteta tulonhankkimiskuluina, ne vähennetään viran puolesta kohdassa pakolliset eläke- ja työttömyys-vakuutusmaksut 7

8 Kulujen vähennysvuosi Tulonhankkimiskulut vähennetään, jollei erityisestä syystä muuta johdu, sinä vuonna jolloin ne on maksettu. Joskus mahdollista valita vähennysvuosi: Jos tulo, esim. apuraha, ja siihen kohdistuva kulu osuvat eri kalenterivuosille, veroilmoituksella voi esittää vaatimuksen siitä, että kulu vähennetään poikkeuksellisesti jonain muuna vuonna kuin se on maksettu vähennyksen voi siirtää vasta seuraaviin vuosiin tai vähentää edellisenä vuonna pystyttävä osoittamaan yhteys kulun ja apurahan välillä Ennakolta huomioon luotettavan selvityksen avulla. 8

9 Tulonhankkimiskulut / apurahat Jos kulua varten on saatu verovapaa apuraha, kulu muuttuu vähennyskelvottomaksi Kulua ei silloin ilmoiteta veroilmoituksella tulonhankkimiskuluna Myöskään kyseistä apurahaa ei oteta huomioon mahdollisen veronalaisen apurahaosuuden määrää laskettaessa: Esimerkki 3 Julkisyhteisön matka-apuraha konferenssimatkaa varten e Yksityisen säätiön apuraha väitöskirjatyötä varten e Konferenssimatkan kulut e. => apurahojen veronalainen osuus ,90 = 5.271,10 e => veroilmoituksella voi ilmoittaa tulonhankkimiskuluina vain e matkakuluja 9

10 Tulonhankkimiskulut / apurahat Erilaisia apurahoja: 1) Elantoapurahat: Kun tieteen harjoittamiseen annettu apuraha ei ole tarkoitettu varsinaisten tieteen kulujen kattamiseen, sitä pidetään lähtökohtaisesti ns. elantoapurahana, joka mahdollistaa päätoimisen tieteen harjoittamisen Myöntäjän puolesta voi käyttää vaikka ruokakauppakuluihin tieteellisen toiminnan kulut saa vähentää verotuksessa tulonhankkimiskuluina, vaikka on saatu verovapaa elantoapuraha 2) Kuluapurahat 3) Tutkimusryhmälle myönnetyt apurahat: Voidaan jakaa henkilökohtaisina apurahaosuuksina eteenpäin vain apurahapäätöksessä nimetyille ryhmän jäsenille (ryhmän jäsenet ilmoittavat omalla veroilmoituksellaan saamansa apurahaosuuden) Kokonaisselvityksen apurahan käytöstä antaa tarvittaessa ryhmän vetäjä omassa veroilmoituksessaan 10

11 Apurahat ulkomailla tehtävään tutkimukseen Tilapäisestä (alle 3 v) ulkomailla asumisesta huolimatta Suomesta ja myös muualta saadut apurahat verotetaan Suomessa Apurahat yhteensä miinus ,90 miinus henkilökohtaiset kulut matkasta ja tieteen harjoittamisen kulut Esim. Yhdysvaltalaisen yliopiston maksamat apurahat katsotaan kuitenkin palkaksi. Ulkomailta saatu palkka voi olla Suomen verotuksessa joko veronalaista tai verovapaata tuloa riippuen olosuhteista. Jos ulkomailta on saatu palkkatuloa, jota ei veroteta Suomessa => kaikki ulkomaisen tutkimuksen kulut eivät ole vähennyskelpoisia Suomen verotuksessa. Osan kuluista katsotaan kohdistuvan kyseiseen verovapaaseen tuloon ( kulujen vähennyskelpoinen ja vähennyskelvoton osuus lasketaan yleensä tulojen määrän suhteessa). 11

12 Apurahasta menevän veron maksaminen 1) Jäännösverona seuraavan vuoden syksynä Ei edellytä muita toimenpiteitä kuin ilmoittaa apurahat veroilmoituksella 2)Palkkatulosta ennakonpidätyksenä Uusi verokortti, esim. Verokortti verkossa -itsepalvelusta 3)Ennakkoveroina Hakemus ennakkoverojen määräämisestä, maksut määräpäivinä tilisiirtolomakkeilla 4)Ennakon täydennysmaksuna Lomake ja ohjeet Veron määrä laskettava joko itse Verohallinnon Veroprosentti-laskurilla tai verokortti-puhelinpalvelussa 12

13 Lisätietoa löytyy Verohallinnon internet-sivuilta osoitteessa Muun muassa seuraavat ohjeet: Henkilöasiakkaan vero-opas Apurahat Ansiotulosta tehtävät vähennykset Verohallinnon sähköiset palvelut käytettävissä koko vuorokauden Kiitos! Kysymyksiä? 13

Apurahojen verotuksesta

Apurahojen verotuksesta Apurahojen verotuksesta Jukka Puolakanaho Veroasiantuntija Pohjois-Pohjanmaan verotoimisto Esityksen sisältö apurahoja koskeva verolainsäädäntö verovapaat ja veronalaiset apurahat / suoritukset vähennykset

Lisätiedot

Taiteilija ja verotus. Taneli Lallukka 27.11.2009

Taiteilija ja verotus. Taneli Lallukka 27.11.2009 Taiteilija ja verotus Taneli Lallukka 27.11.2009 Taiteen harjoittamisen toimintamuodot Taiteilija voi harjoittaa toimintaansa erilaisissa muodoissa Työsuhteessa Freelancerina Yrittäjänä Taiteilijalla voi

Lisätiedot

Fulbright Finland Q&A on Grantee Taxation. Hannu Lignell Fondia Tax / Fiscales Oy

Fulbright Finland Q&A on Grantee Taxation. Hannu Lignell Fondia Tax / Fiscales Oy Fulbright Finland Q&A on Grantee Taxation Hannu Lignell Fondia Tax / Fiscales Oy 17.5.2017 Q&A on Grantee Taxation 1. Määräaikainen työsopimus (FIN yo) työskentely USA:ssa - missä tulo verotetaan? - mitä

Lisätiedot

Vero-opas. apurahansaajille LAL 2012

Vero-opas. apurahansaajille LAL 2012 Vero-opas apurahansaajille LAL 2012 Johdanto Käyttötarkoitus ja maksaja ratkaisevat verotuksen 2 3 Apurahan veronalaisuuden selvittäminen Tutkimusryhmä Ulkomaiset apurahat Apuraha apurahansaajan verotuksessa

Lisätiedot

Apurahojen verotus. Fulbright Center 12.5.2015

Apurahojen verotus. Fulbright Center 12.5.2015 Apurahojen verotus Fulbright Center 12.5.2015 Apurahojen verotus - yleistä Seuraavat apurahat ovat tuloverolain mukaan verovapaita: Valtiolta, kunnalta muulta julkisyhteisöltä tai Pohjoismaiden neuvostolta

Lisätiedot

TUKIPAKETIN VEROTUS JA

TUKIPAKETIN VEROTUS JA TUKIPAKETIN VEROTUS JA TULONTASAUS Verohallinto Sisällys Tukipaketin verotus Tukipaketin verotus Tulontasaus ansiotulojen verotuksessa (Verohallinnon ohje 7.9.2015) Verokortin hakeminen Vero.fi-sivuston

Lisätiedot

Ohje freelancer-jäsenille veroilmoitusta 2017 varten Lomake 15

Ohje freelancer-jäsenille veroilmoitusta 2017 varten Lomake 15 Ohje freelancer-jäsenille veroilmoitusta 2017 varten Lomake 15 Ole huolellinen esitäytetyn veroilmoituksen tarkistamisessa, täydennä ja korjaa puutteelliset ja virheelliset tiedot. Esitäytetyssä veroilmoituksessa

Lisätiedot

Ajankohtaista ennakkoperinnässä vuodelle 2015. Eteran palkkahallintopäivä

Ajankohtaista ennakkoperinnässä vuodelle 2015. Eteran palkkahallintopäivä Ajankohtaista ennakkoperinnässä vuodelle 2015 Eteran palkkahallintopäivä Sisältö: Verolait keskeisimmät lainsäädäntömuutokset Verokortit 2015 verokorttien voimaantulo ja ulkoasu suorasiirrot Vuosi-ilmoitukset

Lisätiedot

Ulkomaantyön verotus Kuuden kuukauden sääntö. Marja Nummela veroasiantuntija Verohallinto 27.8.2014

Ulkomaantyön verotus Kuuden kuukauden sääntö. Marja Nummela veroasiantuntija Verohallinto 27.8.2014 Ulkomaantyön verotus Kuuden kuukauden sääntö Marja Nummela veroasiantuntija Verohallinto Käsiteltävät asiat Yleistä ulkomaantyön verotuksesta Kuuden kuukauden sääntö (TVL 77 ) Soveltumisen edellytykset

Lisätiedot

Lomakkeen 15 täyttäminen

Lomakkeen 15 täyttäminen Tässä esityksessä lomakkeen kohdat käydään läpi käytännöllisessä täyttöjärjestyksessä, joka poikkeaa osittain lomakkeen numerojärjestyksestä. 1. Nimi, henkilötunnus 2. Taiteen ala tai ammatti, esim. kuvataide

Lisätiedot

ennakkoveroa/muutosta ennakkoveroon

ennakkoveroa/muutosta ennakkoveroon VEROKORTTIHAKEMUS JA ENNAKKOVEROHAKEMUS 2016 Henkilöasiakas, liikkeen- tai ammatinharjoittaja, maatalouden harjoittaja ja yhtymän osakas hakee verokorttia ja/tai ennakkoveroa tällä lomakkeella. Rajoitetusti

Lisätiedot

Humanistisen tiedekunnan väitöskirja-apurahat vuodelle

Humanistisen tiedekunnan väitöskirja-apurahat vuodelle Humanistisen tiedekunnan väitöskirja-apurahat vuodelle 2012 Petri Karonen 28.10.2011 Jyväskylän yliopiston tohtorikoulutusjärjestelmä 1) Jyväskylän yliopiston tutkijakoulu kattoorganisaationa - Aloittanut

Lisätiedot

Uusien ohjeiden vaikutus ja vinkit veroilmoitusten 2, 5 ja 6A:n täyttämiseen. Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille 2015

Uusien ohjeiden vaikutus ja vinkit veroilmoitusten 2, 5 ja 6A:n täyttämiseen. Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille 2015 Uusien ohjeiden vaikutus ja vinkit veroilmoitusten 2, 5 ja 6A:n täyttämiseen Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille 2015 Sisältö Yhtenäistämisohje vs. Vero.fi > Syventävät ohjeet Tulossa uusia ohjeita,

Lisätiedot

Suomen verotus selkeästi

Suomen verotus selkeästi Suomen verotus selkeästi Avainsanat Vero: pakollinen maksu, jonka valtio kerää yhteiskunnan palveluita varten Veroprosentti: osuus, jonka työnantaja ottaa palkasta ja välittää Verohallinnolle Verohallinto:

Lisätiedot

Vuokratyöntekijän palkka verotetaan Suomessa myös, jos työntekijä tulee maasta, jonka kanssa Suomella ei ole verosopimusta.

Vuokratyöntekijän palkka verotetaan Suomessa myös, jos työntekijä tulee maasta, jonka kanssa Suomella ei ole verosopimusta. Ulkomaisen vuokratyövoiman verotusta koskeva uudistus 2007: tyypillisiä kysymyksiä vastauksineen Sisällysluettelo 1. Yleiset kysymykset 2. Enintään kuusi kuukautta Suomessa olevat 3. Yli kuusi kuukautta

Lisätiedot

Veroinfoa taiteilijoille, freelancereille ja

Veroinfoa taiteilijoille, freelancereille ja Veroinfoa taiteilijoille, freelancereille ja apurahansaajille Verkkoseminaari 18.4. Mervi Hakkarainen, Minna Palomäki, Olli Tanner Tilaisuuden ohjelma 1 2 3 4 5 Kuka on freelancer? Toiminnan luonne Tulot

Lisätiedot

Verotuksen perusteet Tuloverotuksen perusteet; ansiotuloverotus. Apulaisprofessori Tomi Viitala

Verotuksen perusteet Tuloverotuksen perusteet; ansiotuloverotus. Apulaisprofessori Tomi Viitala Verotuksen perusteet Tuloverotuksen perusteet; ansiotuloverotus Apulaisprofessori Tomi Viitala Eriytetty tuloverojärjestelmä - Tulolajit Luonnollisilla henkilöillä kaksi tulolajia: ansiotulo ja pääomatulo

Lisätiedot

Ruotsissa työskentelevien ja ulkomailla asuvien tuloverotus. Tietoja ruotsiksi, suomeksi, englanniksi, saksaksi, espanjaksi, puolaksi ja venäjäksi

Ruotsissa työskentelevien ja ulkomailla asuvien tuloverotus. Tietoja ruotsiksi, suomeksi, englanniksi, saksaksi, espanjaksi, puolaksi ja venäjäksi Skatteverket SKV 442, 5.painos Ruotsissa työskentelevien ja ulkomailla asuvien tuloverotus Tietoja ruotsiksi, suomeksi, englanniksi, saksaksi, espanjaksi, puolaksi ja venäjäksi Finska Ulkomailla asuvia

Lisätiedot

Verotuksen perusteet Tuloverotuksen perusteet; ansiotuloverotus. Apulaisprofessori Tomi Viitala

Verotuksen perusteet Tuloverotuksen perusteet; ansiotuloverotus. Apulaisprofessori Tomi Viitala Verotuksen perusteet Tuloverotuksen perusteet; ansiotuloverotus Apulaisprofessori Tomi Viitala Eriytetty tuloverojärjestelmä - Tulolajit Luonnollisilla henkilöillä kaksi tulolajia: ansiotulo ja pääomatulo

Lisätiedot

Kansallinen Tulorekisteri (KATRE) & Edenredin tarjoamat henkilöstöedut

Kansallinen Tulorekisteri (KATRE) & Edenredin tarjoamat henkilöstöedut 1 (5) Kansallinen Tulorekisteri (KATRE) & Edenredin tarjoamat henkilöstöedut 1. Mikä on tulorekisteri? Tulorekisteri on sähköinen kansallinen tietokanta, jota ylläpitää Verohallinnon Tulorekisteriyksikkö.

Lisätiedot

Taiteilijan ja freelancerin verotus. Webinaari

Taiteilijan ja freelancerin verotus. Webinaari Taiteilijan ja freelancerin verotus Webinaari 28.3.2019 Tilaisuuden sisältö 1 Kuka on freelancer? 6 Ennakkoperintä 2 Toiminnan luonne 7 Veroilmoitus 3 Tulot 8 Taiteilijoiden ja freelancereiden matkakulut

Lisätiedot

Esitäytetyn veroilmoituksen täyttöopas HENKILÖASIAKKAAT

Esitäytetyn veroilmoituksen täyttöopas HENKILÖASIAKKAAT ILMOITA VERKOSSA vero.fi/veroilmoitus Esitäytetyn veroilmoituksen täyttöopas HENKILÖASIAKKAAT verovuosi 2014 Veroilmoituksen yksityiskohtaiset täyttöohjeet vero.fi/lomakkeet/veroilmoitus SISÄLTÖ AJANKOHTAISTA

Lisätiedot

LIIKKEEN- TAI AMMATIN- HARJOITTAJA

LIIKKEEN- TAI AMMATIN- HARJOITTAJA Veroilmoituksen täyttöopas 5 LIIKKEEN- TAI AMMATIN- HARJOITTAJA verovuosi 2017 Liitä mukaan vain Verohallinnon liitelomakkeita Veroilmoituksen yksityiskohtaiset täyttöohjeet: vero.fi/lomakkeet/5 SISÄLTÖ

Lisätiedot

Ulkomailta Suomeen tulevan työntekijän verotus. Robert Kääriäinen Verosihteeri Verohallinto

Ulkomailta Suomeen tulevan työntekijän verotus. Robert Kääriäinen Verosihteeri Verohallinto Ulkomailta Suomeen tulevan työntekijän verotus Robert Kääriäinen Verosihteeri Verohallinto Käsiteltävät asiat Töihin Suomeen Yleisesti vai rajoitetusti verovelvollinen? Yleisesti verovelvollisen verotus

Lisätiedot

Muutokset osinkojen kausi- ja vuosi-ilmoittamismenettelyyn vuoden 2014 alusta. Eteran palkkahallintopäivä

Muutokset osinkojen kausi- ja vuosi-ilmoittamismenettelyyn vuoden 2014 alusta. Eteran palkkahallintopäivä Muutokset osinkojen kausi- ja vuosi-ilmoittamismenettelyyn vuoden 2014 alusta Eteran palkkahallintopäivä Verohallinto Sisältö: Osinkoverouudistus Vuosi-ilmoituksen täyttämisen ongelmakohdat Mitä löydän

Lisätiedot

ERITTELY YHTEISÖN HENKILÖKOHTAISEN TULOLÄHTEEN TULOKSESTA (7A)

ERITTELY YHTEISÖN HENKILÖKOHTAISEN TULOLÄHTEEN TULOKSESTA (7A) VEROHALLINTO 17.1.2017 1.3 ERITTELY YHTEISÖN HENKILÖKOHTAISEN TULOLÄHTEEN TULOKSESTA (7A) TIETUEKUVAUS 2017 SISÄLTÖ 1 YLEISKUVAUS... 2 2 TIETOVIRRAN ANTAMISTA TARKENTAVAA KUVAUSTA... 2 3 TIETOJEN KORJAAMINEN...

Lisätiedot

Suomen verotus selkokielellä

Suomen verotus selkokielellä Suomen verotus selkokielellä Mitä sanat tarkoittavat? Vero: pakollinen maksu, jonka valtio kerää yhteiskunnan palveluita varten Veroprosentti: osuus, jonka työnantaja ottaa palkasta ja välittää Verohallinnolle

Lisätiedot

Laki. ennakkoperintälain muuttamisesta

Laki. ennakkoperintälain muuttamisesta Laki ennakkoperintälain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan ennakkoperintälain (1118/1996) 21, 32, 33, 33 a, 33 b ja 36, 4 luku, 47 ja 49 53 sekä 7 luku, sellaisina kuin niistä ovat

Lisätiedot

Esitäytetyn veroilmoituksen täyttöopas HENKILÖASIAKKAAT

Esitäytetyn veroilmoituksen täyttöopas HENKILÖASIAKKAAT ILMOITA VERKOSSA vero.fi/veroilmoitus Esitäytetyn veroilmoituksen täyttöopas HENKILÖASIAKKAAT verovuosi 2015 Veroilmoituksen yksityiskohtaiset täyttöohjeet: vero.fi/lomakkeet/veroilmoitus SISÄLTÖ AJANKOHTAISTA

Lisätiedot

Laki. tuloverolain muuttamisesta

Laki. tuloverolain muuttamisesta EV 142/1995 vp - HE 76/1995 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi ulkomailta tulevan palkansaajan lähdeverosta ja kansainvälisen kaksinkertaisen verotuksen poistamisesta sekä eräiden muiden

Lisätiedot

LIIKKEEN- JA AMMATIN- HARJOITTAJAT

LIIKKEEN- JA AMMATIN- HARJOITTAJAT Veroilmoituksen täyttöopas 5 LIIKKEEN- JA AMMATIN- HARJOITTAJAT verovuosi 2014 Veroilmoituksen yksityiskohtaiset täyttöohjeet vero.fi/lomakkeet/5 SISÄLTÖ AJANKOHTAISTA 3 VEROILMOITUS JA LIITELOMAKKEET

Lisätiedot

Verotuksen ajankohtaista vuodelle 2014

Verotuksen ajankohtaista vuodelle 2014 Verotuksen ajankohtaista vuodelle 2014 Eteran palkkahallintopäivä Verohallinto Sisältö: Verolait - keskeisimmät lainsäädäntömuutokset Verokortit 2014 - muutokset verokorteissa ja työnantajamenettelyssä

Lisätiedot

TULOREKISTERIN VAIKUTUKSET VEROTUKSEEN - VERKKOSEMINAARIN CHAT-KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA

TULOREKISTERIN VAIKUTUKSET VEROTUKSEEN - VERKKOSEMINAARIN CHAT-KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA TULOREKISTERIN VAIKUTUKSET VEROTUKSEEN - VERKKOSEMINAARIN 4.12.2018 CHAT-KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA Miten ja milloin ilmoitetaan tulorekisteriin? Jos joulukuun palkat maksetaan tammikuun alussa, ilmoitetaanko

Lisätiedot

Opettajien tulonhankkimiskulut

Opettajien tulonhankkimiskulut Opettajien tulonhankkimiskulut Mitä tulonhankkimiskulut ovat? Kuluja, jotka välittömästi liittyvät tulon hankintaan tai säilyttämiseen Samasta kulusta osa voi liittyä tulonhankintaan ja osa ei vähennyskelpoista

Lisätiedot

TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE

TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE ASIAKASKIRJE 17.01.2017 TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE Oikein Hyvää alkanutta Uutta Vuotta 2017! Uuden vuoden alkaessa olen taas koonnut tähän ajankohtaisia asioita

Lisätiedot

Remontti kotona, mitä veroasioita pitää huomioida. Harri Rajala Lakimies Veronmaksajain keskusliitto

Remontti kotona, mitä veroasioita pitää huomioida. Harri Rajala Lakimies Veronmaksajain keskusliitto Remontti kotona, mitä veroasioita pitää huomioida Harri Rajala Lakimies Veronmaksajain keskusliitto Kotitalousvähennys remonttityöstä Vakituisen ja vapaa-ajan asunnon kunnossapito- ja perusparannustöiden

Lisätiedot

LIIKKEEN- TAI AMMATIN- HARJOITTAJA

LIIKKEEN- TAI AMMATIN- HARJOITTAJA Veroilmoituksen täyttöopas 5 LIIKKEEN- TAI AMMATIN- HARJOITTAJA verovuosi 2015 Liitä mukaan vain Verohallinnon liitelomakkeita Veroilmoituksen yksityiskohtaiset täyttöohjeet: vero.fi/veroilmoitus/5 SISÄLTÖ

Lisätiedot

Vuosi-ilmoitukset Ohjelmistotalopäivä Ilona Pellinen Verohallinto

Vuosi-ilmoitukset Ohjelmistotalopäivä Ilona Pellinen Verohallinto Vuosi-ilmoitukset 2014 Ohjelmistotalopäivä 23.5.2013 Ilona Pellinen Verohallinto Vuosi-ilmoitus rajoitetusti verovelvollisille maksetut suoritukset (VSRAERIE) 1) Jos työntekijällä on rajoitetusti verovelvollisen

Lisätiedot

Marjanpoimijoiden verotus. Marjanpoimintakauden 2015 pelisäännöt ja viranomaisyhteistyö 3.3.2015 Mariia Suominen Verohallinto

Marjanpoimijoiden verotus. Marjanpoimintakauden 2015 pelisäännöt ja viranomaisyhteistyö 3.3.2015 Mariia Suominen Verohallinto Marjanpoimijoiden verotus Marjanpoimintakauden 2015 pelisäännöt ja viranomaisyhteistyö 3.3.2015 Mariia Suominen Verohallinto Luonnon marjojen poimimisen verotus Tuloverolain (TVL) 89 :n mukaan luonnonvaraisten

Lisätiedot

Pohjoismainen verosopimus

Pohjoismainen verosopimus Pohjoismainen verosopimus Palkan ja eläkkeen verotus 24.3.2009 Iisa Väänänen veroasiantuntija Pääkaupunkiseudun verotoimisto Iisa Väänänen Pääkaupunkiseudun verotoimisto 1 Sisältö 1. Verosopimukset 2.

Lisätiedot

Yksityisen perhepäivähoitajan verotus

Yksityisen perhepäivähoitajan verotus Yksityisen perhepäivähoitajan verotus Yksityinen päivähoidon tuottaja Päivähoidon tuottajalla tarkoitetaan henkilöä tai yhteisöä, joka tarjoaa päivähoitotoimintaa korvausta vastaan. Päivähoidon tuottaja

Lisätiedot

Ulkomaille muuttavan eläkkeensaajan

Ulkomaille muuttavan eläkkeensaajan Ulkomaille muuttavan eläkkeensaajan verotus 29.8.2018 Yleinen verovelvollisuus Pääsääntöisesti Suomen kansalainen säilyy Suomessa yleisesti verovelvollisena muuttovuoden ja kolme seuraavaa kalenterivuotta

Lisätiedot

ERITTELY YHTEISÖN HENKILÖKOHTAISEN TULOLÄHTEEN TULOKSESTA (7A)

ERITTELY YHTEISÖN HENKILÖKOHTAISEN TULOLÄHTEEN TULOKSESTA (7A) VEROHALLINTO 17.1.2017 1.1 ERITTELY YHTEISÖN HENKILÖKOHTAISEN TULOLÄHTEEN TULOKSESTA (7A) TIETUEKUVAUS 2017 SISÄLTÖ 1 YLEISKUVAUS... 2 2 TIETOVIRRAN ANTAMISTA TARKENTAVAA KUVAUSTA... 2 3 TIETOJEN KORJAAMINEN...

Lisätiedot

Uutta ja ajankohtaista yritysverotuksessa Tuloverotus ja ennakkoperintä. Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille Joulukuu 2013

Uutta ja ajankohtaista yritysverotuksessa Tuloverotus ja ennakkoperintä. Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille Joulukuu 2013 Uutta ja ajankohtaista yritysverotuksessa Tuloverotus ja ennakkoperintä Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille Joulukuu 2013 Sisältö Vuoden 2013 veroilmoituksesta Lakimuutokset vuodelle 2014 esim. osinkojen

Lisätiedot

TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE

TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE ASIAKASKIRJE 15.01.2019 TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE Oikein Hyvää alkanutta Uutta Vuotta 2019! Uuden vuoden alkaessa olen taas koonnut tähän ajankohtaisia asioita

Lisätiedot

Henkilöasiakkaat voivat hoitaa suurimman osan veroasioistaan OmaVeropalvelussa. VEROTUKSEN MUUTOKSIA

Henkilöasiakkaat voivat hoitaa suurimman osan veroasioistaan OmaVeropalvelussa. VEROTUKSEN MUUTOKSIA Henkilöasiakkaat voivat hoitaa suurimman osan veroasioistaan OmaVeropalvelussa. VEROTUKSEN MUUTOKSIA OmaVeroon on kirjauduttu marraskuun 2018 jälkeen yli viisi miljoonaa kertaa. OmaVerossa voit esimerkiksi

Lisätiedot

TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE

TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE ASIAKASKIRJE 16.01.2018 TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE Oikein Hyvää alkanutta Uutta Vuotta 2018! Uuden vuoden alkaessa olen taas koonnut tähän ajankohtaisia asioita

Lisätiedot

Freelancer verottajan silmin

Freelancer verottajan silmin Sopimus olennainen: Työsopimus -> työsuhde -> palkka ja työlainsäädäntö Ei työsuhdetta -> työkorvaus (poikkeuksena tietyt henkilökohtaiset palkkiot) Työsuhteessa lait ja TES määrittelevät tarkkaan useita

Lisätiedot

Yhteisöjen laki- ja veroilmoitusmuutoksia Verohallinnon ja ohjelmistotalojen yhteistyöpäivä Lauri Tuomarla, Verohallinto

Yhteisöjen laki- ja veroilmoitusmuutoksia Verohallinnon ja ohjelmistotalojen yhteistyöpäivä Lauri Tuomarla, Verohallinto Yhteisöjen laki- ja veroilmoitusmuutoksia 2020 Verohallinnon ja ohjelmistotalojen yhteistyöpäivä 23.5.2019 Lauri Tuomarla, Verohallinto Tulolähdejaon poistaminen tietyiltä yhteisöiltä Tulolähdejaon poistaminen

Lisätiedot

LIIKKEEN- TAI AMMATIN- HARJOITTAJA

LIIKKEEN- TAI AMMATIN- HARJOITTAJA Veroilmoituksen täyttöopas 5 LIIKKEEN- TAI AMMATIN- HARJOITTAJA verovuosi 2016 Liitä mukaan vain Verohallinnon liitelomakkeita Veroilmoituksen yksityiskohtaiset täyttöohjeet: vero.fi/veroilmoitus/5 SISÄLTÖ

Lisätiedot

Erotuomaripalkkiot ja kustannustenkorvaukset yleishyödylliseltä yhteisöltä. Lentopalloliitto/ETR Varala 26.9.2015

Erotuomaripalkkiot ja kustannustenkorvaukset yleishyödylliseltä yhteisöltä. Lentopalloliitto/ETR Varala 26.9.2015 Erotuomaripalkkiot ja kustannustenkorvaukset yleishyödylliseltä yhteisöltä Lentopalloliitto/ETR Varala 26.9.2015 Erotuomarin palkkioprosessin vaiheet 1. Erotuomari saa verohallinnolta sivutuloverokortin

Lisätiedot

Veroilmoituksen yksityiskohtaiset täyttöohjeet www.vero.fi/lomakkeet/6

Veroilmoituksen yksityiskohtaiset täyttöohjeet www.vero.fi/lomakkeet/6 Veroilmoituksen täyttöopas 6 YHTEISETUUS verovuosi 2013 Veroilmoituksen yksityiskohtaiset täyttöohjeet www.vero.fi/lomakkeet/6 SISÄLTÖ AJANKOHTAISTA 3 VEROILMOITUKSEN ANTAMINEN 3 MUUTOKSET YHTEISÖN TIEDOISSA

Lisätiedot

Yhteismetsän rahoitus- ja veropäivä Oulu 20.10.2011. Reijo Parkkila Pohjois-Suomen yritysverotoimisto Johanna Heikkisen esitykseen perustuen

Yhteismetsän rahoitus- ja veropäivä Oulu 20.10.2011. Reijo Parkkila Pohjois-Suomen yritysverotoimisto Johanna Heikkisen esitykseen perustuen Yhteismetsän verotuksesta Yhteismetsän rahoitus- ja veropäivä Oulu 20.10.2011 Reijo Parkkila Pohjois-Suomen yritysverotoimisto Johanna Heikkisen esitykseen perustuen Käsiteltävät asiat Yleistä yhteismetsän

Lisätiedot

Veroinfoa taiteilijoille, freelancereille ja apurahansaajille ( )

Veroinfoa taiteilijoille, freelancereille ja apurahansaajille ( ) Veroinfoa taiteilijoille, freelancereille ja apurahansaajille (28.3.2019) Chat-kysymykset ja vastaukset Kysymys: Jos on saanut pelkkiä verovapaita apurahoja, niin hyötyykö niihin kohdistuvien menojen ilmoittamisesta

Lisätiedot

1. Pääomatuloverojen rajat kiristyvät edelleen - pääomatulovero 30 % 30 000 :n saakka, ylimenevältä osalta 33 %

1. Pääomatuloverojen rajat kiristyvät edelleen - pääomatulovero 30 % 30 000 :n saakka, ylimenevältä osalta 33 % TIEDOTE 2015 Mitä muuttuu yrittäjän elämässä vuoden 2015 alusta 1. Pääomatuloverojen rajat kiristyvät edelleen - pääomatulovero 30 % 30 000 :n saakka, ylimenevältä osalta 33 % 2. Osinkojen verotus - julkisesti

Lisätiedot

Päätös. Laki. tuloverolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta

Päätös. Laki. tuloverolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 205/2008 vp Hallituksen esitys eräiksi metsäverotusta koskeviksi muutoksiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä eräiksi metsäverotusta koskeviksi muutoksiksi (HE 206/2008

Lisätiedot

Viisi vinkkiä ulkomailta tulevan

Viisi vinkkiä ulkomailta tulevan Viisi vinkkiä ulkomailta tulevan kausityöntekijän verotuksesta Henri Harvima, Itä-Suomen verotoimisto 10.4.2017 Suonenjoki Viisi vinkkiä marjanpoimijan verotuksesta 1 Rajoitetusti verovelvollisen progressiivinen

Lisätiedot

Ulkomaille muuttavan eläkkeensaajan verotus. 27.8.2014 Carola Bäckström veroasiantuntija Verohallinto

Ulkomaille muuttavan eläkkeensaajan verotus. 27.8.2014 Carola Bäckström veroasiantuntija Verohallinto Ulkomaille muuttavan eläkkeensaajan verotus 27.8.2014 Carola Bäckström veroasiantuntija Verohallinto Ulkomaille muuttava eläkkeensaaja 1. Ulkomaille muutosta huolimatta Suomesta saatu eläke verotetaan

Lisätiedot

YHDISTYKSEN JA SÄÄTIÖN VEROILMOITUS (6C)

YHDISTYKSEN JA SÄÄTIÖN VEROILMOITUS (6C) VEROHALLINTO 23.1.2019 1.0 YHDISTYKSEN JA SÄÄTIÖN VEROILMOITUS (6C) TIETUEKUVAUS 2019 SISÄLTÖ 1 YLEISKUVAUS... 2 2 TIETOVIRRAN ANTAMISTA TARKENTAVAA KUVAUSTA... 2 3 TIETOJEN KORJAAMINEN... 2 4 VOIMASSAOLO...

Lisätiedot

Ennakkoperintä 2018 ja ajankohtaista Verohallinnosta. Eteran talous ja palkkahallintokiertue 2017

Ennakkoperintä 2018 ja ajankohtaista Verohallinnosta. Eteran talous ja palkkahallintokiertue 2017 Ennakkoperintä 2018 ja ajankohtaista Verohallinnosta Eteran talous ja palkkahallintokiertue 2017 Sisältö: Lainsäädännön muutokset Verokortit ja menettelyt Vuosi-ilmoitukset Verotusmenettelyn muutokset

Lisätiedot

VEROKORTTIHAKEMUS JA/TAI ENNAKKOVEROHAKEMUS

VEROKORTTIHAKEMUS JA/TAI ENNAKKOVEROHAKEMUS HAE VERKOSSA vero.fi/omavero Verohallinto PL 700 00052 VERO Hae tällä lomakkeella verokorttia ja/tai ennakkoveroa, jos olet yleisesti verovelvollinen henkilöasiakas, liikkeen- tai ammatinharjoittaja, maa-

Lisätiedot

Mobiili sosiaaliturva Pikakurssi liikkuvien työntekijöiden verotuksesta

Mobiili sosiaaliturva Pikakurssi liikkuvien työntekijöiden verotuksesta 26.1.2018 Mobiili sosiaaliturva Pikakurssi liikkuvien työntekijöiden verotuksesta Suomesta ulkomaille lähtevän työntekijän verotus TVL 9 :n mukaan luonnollinen henkilö on Suomessa yleisesti verovelvollinen,

Lisätiedot

Apurahojen verotus. Fulbright Center 17.5.2016

Apurahojen verotus. Fulbright Center 17.5.2016 Apurahojen verotus Fulbright Center 17.5.2016 Apurahojen verotus - yleistä Seuraavat apurahat ovat tuloverolain mukaan verovapaita: Valtiolta, kunnalta, muulta julkisyhteisöltä tai Pohjoismaiden neuvostolta

Lisätiedot

ULKOMAISTEN OSINKOJEN KÄSITTELY VEROTUKSESSA

ULKOMAISTEN OSINKOJEN KÄSITTELY VEROTUKSESSA ULKOMAISTEN OSINKOJEN KÄSITTELY VEROTUKSESSA Tämä Varallisuusviesti käsittelee ulkomaisista yhtiöistä saatujen osinkojen verotukseen liittyviä käytännön seikkoja. Sampo Pankki on kansainvälisen osakesijoittamisen

Lisätiedot

Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: osakeyhtiö

Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: osakeyhtiö Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: osakeyhtiö Apulaisprofessori Tomi Viitala Osakeyhtiön verotus Osakeyhtiö on yhteisö eli osakkeenomistajistaan erillinen verovelvollinen Osakeyhtiölle lasketaan

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi kansainvälisen kaksinkertaisen verotuksen poistamisesta annetun lain 3 ja 4 :n, rajoitetusti verovelvollisen tulon ja varallisuuden verottamisesta annetun lain :n

Lisätiedot

Ulkomaantyön verotus. Kelan kesätilaisuus

Ulkomaantyön verotus. Kelan kesätilaisuus Ulkomaantyön verotus Kelan kesätilaisuus 28.8.2018 Käsiteltävät asiat Yleistä ulkomaantyön verotuksesta Kuuden kuukauden sääntö Jos kuuden kuukauden sääntö ei sovellu Eräät ulkomailla työskentelyyn liittyvät

Lisätiedot

Hakijan opas: Turun kaupunkitutkimusohjelman tutkijastipendit 2015

Hakijan opas: Turun kaupunkitutkimusohjelman tutkijastipendit 2015 Hakijan opas: Turun kaupunkitutkimusohjelman tutkijastipendit 2015 Kuka voi hakea? Turun kaupunki myöntää tässä haussa vuoden (12 kk) apurahoja väitöskirjatutkimukseen ja väitöksen jälkeiseen (post- doc)

Lisätiedot

Pikaopas palkkaa vai osinkoa

Pikaopas palkkaa vai osinkoa Pikaopas palkkaa vai osinkoa www.tuokko.fi Palkkaa vai osinkoa? Osakeyhtiön osakas voi yleensä nostaa yhtiöstä varoja joko palkkana tai osinkona. Nostettaessa varoja yhtiöstä on vero- ja sosiaaliturvamaksu

Lisätiedot

METSÄTALOUDEN HARJOITTAJA

METSÄTALOUDEN HARJOITTAJA Veroilmoituksen täyttöopas2c METSÄTALOUDEN HARJOITTAJA verovuosi 2014 Veroilmoituksen yksityiskohtaiset täyttöohjeet vero.fi/lomakkeet/2c SISÄLTÖ AJANKOHTAISTA 3 VEROILMOITUKSEN ANTAMINEN 3 MUISTIINPANOT

Lisätiedot

YHDISTYKSEN JA SÄÄTIÖN VEROILMOITUS (6C)

YHDISTYKSEN JA SÄÄTIÖN VEROILMOITUS (6C) VEROHALLINTO 3.1.2017 1.1 YHDISTYKSEN JA SÄÄTIÖN VEROILMOITUS (6C) TIETUEKUVAUS 2017 SISÄLTÖ 1 YLEISKUVAUS... 2 2 TIETOVIRRAN ANTAMISTA TARKENTAVAA KUVAUSTA... 2 3 TIETOJEN KORJAAMINEN... 2 4 VOIMASSAOLO...

Lisätiedot

Verotus jakamistalouden aikana Petri Manninen Ylitarkastaja Henkilöverotuksen ohjaus- ja kehittämisyksikkö Verohallinto

Verotus jakamistalouden aikana Petri Manninen Ylitarkastaja Henkilöverotuksen ohjaus- ja kehittämisyksikkö Verohallinto Verotus jakamistalouden aikana 16.11.2016 Petri Manninen Ylitarkastaja Henkilöverotuksen ohjaus- ja kehittämisyksikkö Verohallinto VEROLAINSÄÄDÄNTÖ Suomen tuloverolainsäädäntö lähtee laajasta tulokäsitteestä:

Lisätiedot

Vuosi-ilmoitukset 2016. Ohjelmistotalopäivä 26.11.2015 Verohallinto

Vuosi-ilmoitukset 2016. Ohjelmistotalopäivä 26.11.2015 Verohallinto Vuosi-ilmoitukset 2016 Ohjelmistotalopäivä 26.11.2015 Verohallinto Sisältö Vuosi-ilmoitusten palautuspäivät Tietovälineellä ilmoittaminen Lain muutoksista aiheutuvat muutokset 2016 tietuekuvauksissa Uudet

Lisätiedot

Taiteilijan tulot ja kulut lomakkeen 15 täyttöohjeet, verovuosi 2016

Taiteilijan tulot ja kulut lomakkeen 15 täyttöohjeet, verovuosi 2016 Taiteilijan tulot ja kulut lomakkeen 15 täyttöohjeet, verovuosi 2016 Palkkatulot, jotka on saatu työsuhteessa, ovat jo valmiiksi erikseen esitäytetyllä veroilmoituslomakkeella. Lomakkeella 15 ilmoitetaan

Lisätiedot

Metsävähennys ja sen tulouttaminen. Metsätilakoon ja rakenteen parantaminen - hankkeen seminaari Säätytalolla 12.10.2011 Kari Pilhjerta

Metsävähennys ja sen tulouttaminen. Metsätilakoon ja rakenteen parantaminen - hankkeen seminaari Säätytalolla 12.10.2011 Kari Pilhjerta Metsävähennys ja sen tulouttaminen Metsätilakoon ja rakenteen parantaminen - hankkeen seminaari Säätytalolla Kari Pilhjerta Sisältö Tilastotietoa metsävähennyksestä Metsävähennyksen tulouttaminen, eli

Lisätiedot

Opintojen rahoitusmahdollisuudet Pohjoismaissa

Opintojen rahoitusmahdollisuudet Pohjoismaissa Opintojen rahoitusmahdollisuudet Pohjoismaissa Pohjoismaiden ministerineuvoston neuvontapalvelun n opiskelijoille suunnatut palvelut Heli Mäkipää, edunvalvontavastaava Pohjola-Norden/ Suomi tiistai, 15.

Lisätiedot

Professori Seppo Penttilä Sijoittajan kansainvälinen verotus

Professori Seppo Penttilä Sijoittajan kansainvälinen verotus Johtamiskorkeakoulu Professori Seppo Penttilä Sijoittajan kansainvälinen verotus Sijoitusmessut Tampere 25.3.2014 Kenen saamat tulot verotetaan Suomessa? Suomessa verotetaan Verovelvolliset Yleisesti verovelvollinen

Lisätiedot

Työkorvaus ja matkakustannusten korvaaminen

Työkorvaus ja matkakustannusten korvaaminen Työkorvaus ja matkakustannusten korvaaminen Ylitarkastaja Sari Wulff / Verohallinto Sari Wulff 1 Palkan ja työkorvauksen eroja Työstä maksettu korvaus voi olla palkkaa muuta työstä maksettua korvausta

Lisätiedot

YHDISTYKSEN JA SÄÄTIÖN VEROILMOITUS (6C)

YHDISTYKSEN JA SÄÄTIÖN VEROILMOITUS (6C) VEROHALLINTO 17.12.2018 1.1 YHDISTYKSEN JA SÄÄTIÖN VEROILMOITUS (6C) TIETUEKUVAUS 2018 SISÄLTÖ 1 YLEISKUVAUS... 2 2 TIETOVIRRAN ANTAMISTA TARKENTAVAA KUVAUSTA... 2 3 TIETOJEN KORJAAMINEN... 2 4 VOIMASSAOLO...

Lisätiedot

Pidätyksen alaisen palkan määrä (sis. luontoisedut) Perusprosentti Lisäprosentti Palkkakauden tuloraja perusprosentille

Pidätyksen alaisen palkan määrä (sis. luontoisedut) Perusprosentti Lisäprosentti Palkkakauden tuloraja perusprosentille TULOVEROTUS 1 Ongelma Ennakonpidätys Kesällä 2012 Satu on kesätöissä. Hän on työnantajansa kanssa sopinut kuukausipalkakseen 1600 euroa. Palkanmaksupäivänä hänen tililleen on maksettu 1159,00 euroa. Satu

Lisätiedot

Verokortti ja veroilmoitus uudistuvat Henkilöasiakkaat. Webinaari tilitoimistoille

Verokortti ja veroilmoitus uudistuvat Henkilöasiakkaat. Webinaari tilitoimistoille Verokortti ja veroilmoitus uudistuvat Henkilöasiakkaat Webinaari tilitoimistoille 4.9.2018 Rajoitettua palvelua loka-marraskuussa Asiakaspalvelu on rajoitettua 2.-7.11. Palvelukanavissa saa vain yleisneuvontaa.

Lisätiedot

Ajankohtaista verotuksesta. Terhi Järvikare 12.9.2014

Ajankohtaista verotuksesta. Terhi Järvikare 12.9.2014 Ajankohtaista verotuksesta Terhi Järvikare KHO:2014:119 A Oy sai luxemburgilaiselta pääomistajayhtiöltä 15 milj. euron lainan 2009 ja vaati korkoja vähennettäväksi v. 2009 1,337 milj. euroa Hybridilaina:

Lisätiedot

1. Pääomatuloverojen rajat kiristyvät edelleen - pääomatulovero 30 % 30 000 :n saakka, ylimenevältä osalta 34 %

1. Pääomatuloverojen rajat kiristyvät edelleen - pääomatulovero 30 % 30 000 :n saakka, ylimenevältä osalta 34 % TIEDOTE 2016 Mitä muuttuu yrittäjän elämässä vuoden 2016 alusta 1. Pääomatuloverojen rajat kiristyvät edelleen - pääomatulovero 30 % 30 000 :n saakka, ylimenevältä osalta 34 % 2. Osinkojen verotus - julkisesti

Lisätiedot

Porotalousyrittämisen erilaiset oppimisympäristöt - hanke

Porotalousyrittämisen erilaiset oppimisympäristöt - hanke Porotalousyrittämisen erilaiset oppimisympäristöt - hanke Päivi Ylitalo: Poromiehen verotus -maatalouden veroilmoitus- Toukokuu 2010 Lapin ammattiopisto www.poroverkko.wikispaces.com Paliskuntain yhdistys

Lisätiedot

Laki. tuloverolain muuttamisesta

Laki. tuloverolain muuttamisesta Laki tuloverolain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan tuloverolain (1535/1992) 54 d :n 2 momentti, 80 :n 9 kohta, 92 :n 26 kohta, 95 :n 1 momentin 1 kohta, 96 a :n 1 momentti, 100 :n

Lisätiedot

Ohje apurahan myöntäjälle (Luonnos) Miten myönnetyt apurahat ilmoitetaan Melaan

Ohje apurahan myöntäjälle (Luonnos) Miten myönnetyt apurahat ilmoitetaan Melaan Ohje apurahan myöntäjälle (Luonnos) Miten myönnetyt apurahat ilmoitetaan Melaan Tämä ohjeluonnos perustuu eduskunnassa vielä käsiteltävänä olevaan lakiesitykseen (HE 92/2008), jonka on esitetty tulevan

Lisätiedot

TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE

TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE ASIAKASKIRJE 16.01.2015 :N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE Oikein Hyvää alkanutta Uutta Vuotta 2015! Uuden vuoden alkaessa olen taas koonnut tähän ajankohtaisia asioita seuraavasti: - Verovelkarekisteristä

Lisätiedot

Veroilmoitus ja arvopaperikaupat,

Veroilmoitus ja arvopaperikaupat, Veroilmoitus ja arvopaperikaupat, verkkoseminaari 12.4. klo 14-16 Henri Harvima Luovutusvoiton verotus Arvopapereiden luovutuksesta saatava voitto on pääomatuloa. Luovutusvoitto on sen verovuoden tuloa,

Lisätiedot

Verotuksen käsitteitä ja perusteita

Verotuksen käsitteitä ja perusteita Verotuksen käsitteitä ja perusteita Tuloveroja kerätään Suomessa henkilöiden ja yritysten tuloista ja voitoista valtiolle, kunnille, seurakunnille ja Kansaneläkelaitokselle sekä pakollisina veronluonteisina

Lisätiedot

HENKILÖASIAKKAAT. Esitäytetyn veroilmoituksen täyttöopas ILMOITA VERKOSSA. vero.fi/veroilmoitus. verovuosi

HENKILÖASIAKKAAT. Esitäytetyn veroilmoituksen täyttöopas ILMOITA VERKOSSA. vero.fi/veroilmoitus. verovuosi ILMOITA VERKOSSA vero.fi/veroilmoitus Esitäytetyn veroilmoituksen täyttöopas HENKILÖASIAKKAAT verovuosi 2012 Veroilmoituksen yksityiskohtaiset täyttöohjeet vero.fi/lomakkeet/veroilmoitus SISÄLTÖ AJANKOHTAISTA

Lisätiedot

Sijoittajan verotuksen perusteet

Sijoittajan verotuksen perusteet Sijoittajan verotuksen perusteet Vastuunrajoitus Tämä esitys on yleisesitys. Sijoittajaa kehotetaan perehtymään tarkemmin materiaalissa esitettyyn aiheeseen ja siitä laadittuun yksityiskohtaisempaan dokumentaatioon.

Lisätiedot

Matkakustannusten korvaukset teatteri- ja mediatyöntekijän verotuksessa

Matkakustannusten korvaukset teatteri- ja mediatyöntekijän verotuksessa 1 (8) EVO/Minna Tanska 4.6.2014 SAK:n ja Temen ohje: Matkakustannusten korvaukset teatteri- ja mediatyöntekijän verotuksessa Tämä ohje perustuu Verohallinnon vuosittain antamaan päätökseen verovapaista

Lisätiedot

Ennakonpidätyksen muutokset. Ohjelmistotalopäivä 26.11.2015 ylitarkastaja Päivi Verkasalo Henkilöverotuksen ohjaus- ja kehittämisyksikkö

Ennakonpidätyksen muutokset. Ohjelmistotalopäivä 26.11.2015 ylitarkastaja Päivi Verkasalo Henkilöverotuksen ohjaus- ja kehittämisyksikkö Ennakonpidätyksen muutokset Ohjelmistotalopäivä 26.11.2015 ylitarkastaja Päivi Verkasalo Henkilöverotuksen ohjaus- ja kehittämisyksikkö Verohallinnon päätös ennakonpidätyksen toimittamistavoista ja määrästä

Lisätiedot

Vanhempainpäivärahan määrän laskurin ohje

Vanhempainpäivärahan määrän laskurin ohje Vanhempainpäivärahan määrän laskurin ohje Vanhempainpäivärahan yleisistä perusteista saat tarkempaa tietoa Lapsiperheet-sivuilta sekä Kelan toimistoista. Päivärahan määrä lasketaan pääsääntöisesti henkilön

Lisätiedot

METSÄTALOUDEN HARJOITTAJA

METSÄTALOUDEN HARJOITTAJA Veroilmoituksen täyttöopas2c METSÄTALOUDEN HARJOITTAJA verovuosi 2015 Veroilmoituksen yksityiskohtaiset täyttöohjeet: vero.fi/veroilmoitus/2c SISÄLTÖ AJANKOHTAISTA 3 VEROILMOITUKSEN ANTAMINEN 3 MUISTIINPANOT

Lisätiedot

Henkilöasiakkaiden veroasioiden hoito. siirtyy OmaVeroon vero.fi/omavero

Henkilöasiakkaiden veroasioiden hoito. siirtyy OmaVeroon vero.fi/omavero Henkilöasiakkaiden veroasioiden hoito siirtyy OmaVeroon 2018-2019 vero.fi/omavero Palvelumme siirtyy vahvasti digitaalisiin kanaviin PAPERIPOSTI PAPERIPOSTI KÄYNNIT VEROTOIMISTOSSA KÄYNNIT VEROTOIMISTOSSA

Lisätiedot

10/2016. LIITE Lääkärin veroilmoitus vuodelta 2015 AJASSA TIETEESSÄ TYÖSSÄ LIITOSSA MAAILMASSA. veroasiantuntija, OTK Minna Tanska

10/2016. LIITE Lääkärin veroilmoitus vuodelta 2015 AJASSA TIETEESSÄ TYÖSSÄ LIITOSSA MAAILMASSA. veroasiantuntija, OTK Minna Tanska SUOMEN LÄÄKÄRILEHTI FINLANDS LÄKARTIDNING FINNISH MEDICAL JOURNAL WWW.LAAKARILEHTI.FI LIITE Lääkärin veroilmoitus vuodelta 2015 10/2016 veroasiantuntija, OTK Minna Tanska AJASSA TIETEESSÄ TYÖSSÄ LIITOSSA

Lisätiedot

Kuntaliiton päivitetyt veroennustekehikot

Kuntaliiton päivitetyt veroennustekehikot Kuntaliiton päivitetyt veroennustekehikot Taloustorstai 20.9.2018 Benjamin Strandberg Tilivuosi 2018 - ei merkittäviä muutoksia sitten elokuun Kunnallisveron kokonaiskertymään + 20 miljoonaa» Tarkennuksia

Lisätiedot

KOTITALOUS- VÄHENNYS. Aalto Hoivapalvelut Oy

KOTITALOUS- VÄHENNYS. Aalto Hoivapalvelut Oy KOTITALOUS- VÄHENNYS Mitä kotitalousvähennys tarkoittaa? Kun hankit palveluita kotiin, esimerkiksi siivouspalvelua yritykseltä, saat vähentää yritykselle maksetusta summasta osan verotuksessa. Kotitalousvähennystä

Lisätiedot

Sairauspäivärahan määrän laskennan ohje

Sairauspäivärahan määrän laskennan ohje Sairauspäivärahan määrän laskennan ohje Sairauspäivärahan yleisistä perusteista saat tarkempaa tietoa Kun sairastat -sivuilta sekä Kelan toimistoista. Päivärahan määrä lasketaan pääsääntöisesti henkilön

Lisätiedot