Piirimme uusi puheenjohtaja! s. 3. Tapahtui Tuulevilla s.12. Pohjan Puhurin lukijatutkimus s.10-11



Samankaltaiset tiedostot
Uskomatonta ja ennenkokematonta:

Tiedotuskanava. Merituulen tiedotuslehti koteihin. syyskuu - lokakuu

LEIRILIPPUKUNTAILMOIT- TAUTUMINEN KUKSASSA

Tavoitteena on, että vanhempia kutsutaan lippukunnan tapahtumiin. Tavoitteena on, että lippukuntaan perustetaan vanhempainneuvosto.

Tavoitteena on, että ikäkausiryhmät osallistuvat kipinä hetkiin koloilloissaan.

NÄIN SAAT LISÄÄ JOHTAJIA. Lätzä ja Petra

Toimintasuunnitelma 2016

LOKAKUU kaikissa lippukunnissa. Tässä

ILVES19. Hämeen partiopiirin piirileiri Evolla

Tilastot 2011 Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry.

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

NASTAPARTIO RY Toimintasuunnitelma 2015

III Luokan riihitys. Aika: Lauantai klo 10:00 (arvioitu päättymisaika klo 15)

Toimintakilpailun säännöt. Etelä-Karjalan Partiolaiset ry

KAIKKIEN AIKOJEN PIIRILEIRI

Infomuurari. on kausitiedote jokaiseen koutakotiin.

Muistakaa merkitä Kuksaan lippukuntanne oma Framil-yhteyshenkilö. Näin ette jää paitsi uusimmista Framil-uutista ja tärkeistä infoista!

Tuuspartion historiaa: Mitä partiossa tehdään?

1 Yleistä. 2 Tavoitteet. 3 Hallinto

ILVES19. Hämeen partiopiirin piirileiri Evolla

TÖÖLÖN SINISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Sivu 1/ Yleistä

Toimintakertomus vuodelta 2010

Mitä partio on?

Ennen Roihua Kipinöi, leirin jälkeen nautitaan Hiilloksista

TILASTOT Ikäryhmät Ikäkausien suhteelliset osuudet Ikäkausien suhteellisten osuuksien muutos

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

VUODEN 2018 TOINEN ALUETAPAAMINEN

Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry:n säännöt Hyväksytty piirin kokouksessa PRH hyväksynyt

LÖYTÖRETKI Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu Keravalla

- Eli lyhyt käyttöohje vapaaehtoisille Lahden Sinisissä -

Mitä leirilippukunnanjohtajilta ja - luotseilta odotetaan?

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

Piirinjohtaja Saija Kivelä avasi kokouksen klo

ILMOITTAUDU mennessä, jälki-ilmoittautuminen Yli-18-vuotiaat johtajat: 70 Päivämaksu: 18 Rakennusleiri: 0

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

Samoajaluotsin infowebinar. Riikka Antikainen ja Marika Mansikkamäki

Tammisalon Metsänkävijät ry Maaliskuun uutiskirje Sudenpennut

Lapin Partiolaiset ry. Pitkän tähtäimen suunnitelma 2015 Toimintasuunnitelma 2013 Tapahtumakalenteri 2013 Latukartta Organisaatiokaavio

1/5 VUOSIKERTOMUS LIITE 13 POHJANMAAN PARTIOLAISET RY:N KOKOUKSET

LIPPUKUNTAPOSTI. Joulukuu 2013

SAMPO WEBINAARI. Seikkailijaohjelmapäälikkö Turkka Salo & Seikkailijaohjelmamestari Ilona Leiman 2019

PARTIOLIPPUKUNTA KULMAN KIERTÄJÄT RY NIMISEN YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

Partiotahti ČUOVÂ VALO Inarissa

VAHVAT, HYVINVOIVAT LIPPUKUNNAT

AARNIVALKEA ILMOITTAUTUMISOHJE KOTEIHIN

LAHDEN ALUEEN PARTIOLAISET RY

LIPPUKUNTAPOSTI. Tammikuu 2014

Finnjamboree Kasvutusjohtaja

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

TARPOJALUOTSI WEBINAARI

Taso 1: Tutustun turvallisuusohjeisiin

Jäsenrekisteri Kuksa toiminnan tueksi

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun?

MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN

Klapasvaatteiden tilaus Virallinen partiopaita sinistä Sudenpentujen Hinta 25 Seikkailijoiden, tarpojien, samoajien, vaeltajien ja aikuisten

Toiminta-ajatus 2011-

Tekninen ja ympäristötoimiala

LOUNAIS-SUOMEN PARTIOPIIRIN partiotaitokilpailujen säännöt

Strategia HELSINGIN METSÄNKÄVIJÄT RY

POHJANMAAN PARTIOLAISET RY:N KOKOUKSET 2016

Hallituksen tiedote 3/16

ISSN / Monirunkovenelehti. Otteita vuosien varrelta. proaprojekti etenee

Katsaus L-SP:n Kasvu-projektiin

Tervetuloa Suurjuhlaan! Kouvolaan

Toimintasuunnitelma vuodelle 2014

Tervetuloa selkoryhmään!

1 Nimi, kotipaikka ja kieli 1 Nimi, kotipaikka ja kieli 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu 3 Jäsenet 3 Jäsenet

MAALISKUU Savuilmoittautuminen...2. Leirimaksuavustukset...2. Leirille saapuminen.3. Leirihuutokilpailu..3. Savut ja Savun pestit...

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU

Kädessäsi on ensimmäinen Ilves 06 piirileirin lippukuntainfo.

Saa mitä haluat -valmennus

Tervetuloa rippikouluun!

AARNIVALKEA ILMOITTAUTUMISOHJE TEKIJÖILLE JA LÄHIJOHTAJILLE

Aikuispartiolaisen sitouttamisen ratkaisuhypoteesit. Haastatteluihin käytettävät ratkaisuhypoteesit

Anonyymit Sinkut Seuran säännöt

Uuden lippukunnan perustaminen -Piirin aloitteesta-

TERVETULOA HAVULLE! Kello 22:00 Hiljaisuus

KOUKUTA KESÄLEIRILLÄ KESÄLEIRI OSANA LIPPUKUNNAN KASVUA

Susiveikkojen toiminnan painopisteitä ovat laadukas peruspartiotoiminta kokouksissa, retkillä ja leireillä johtajahuolto jäsenmäärän kasvattaminen

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ

2 Kokouksen järjestäytyminen ja menettelytavat

Finnjamboree Elämysjohtaja

Hyväksytty Pohjanmaan Partiolaiset ry:n kokouksessa Merkitty yhdistysrekisteriin

Luottissanomat Syyskuu 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Susiveikkojen toiminnan painopisteitä ovat laadukas peruspartiotoiminta kokouksissa, retkillä ja leireillä johtajahuolto jäsenmäärän kasvattaminen.

Suomen joukkueen Viestintä

8/2018. Tärkeää. Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään:

Ohjelma World Scout Jamboree 2011 Sweden

Yhdistystiedote 3/2015

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen kuukauden viimeisenä perjantaina.

% % Partiolippukunta% Mankkaan%Eräsudet%ry%!!!!! Toimintasuunnitelma!vuodelle!2015!!

Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1 / 2008

Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt

MUHOKSEN METSÄNKÄVIJÄT PARTIOKIRJE. Partiolippukunta Muhoksen Metsänkävijät ry

KEVÄÄN 2014 TIEDOTUSKIRJEET: (Pääsiäisleiri, Kohtaaminen, Suurjuhla, Lapinvaellus)

KevAAn partiokohokohta, eli Kohtaaminen, lahestyy!

Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin

Transkriptio:

Piirimme uusi puheenjohtaja! s. 3 Tapahtui Tuulevilla s.12 Pohjan Puhurin lukijatutkimus s.10-11 Partiota vaaroilta lakeuksille 1/2014

Pääkirjoitus Toimituskunta Päätoimittaja: Tiia Tuhkasaari tiia.tuhkasaari@pohjanmaa.partio.fi Piirinjohtajan palsta Koloja kolopesijöille! Piirinjohtaja Antti Aake Kerola Tulihan se lumi vihdoin ja kovat pakkaset myös! Sitä tuntee oikein elävänsä, kun aamulla katsoo ikkunasta ulos ja lämpömittari näyttää jo toista viikkoa lähemmäs kahtakymmentä pakkasastetta. Saa pyntätä ne vaatekaapin paksuimmat villapaidat ja isoimmat pipot ja huivit edes kerran vuodessa ylleen! Ketä se haittaa? No autoja ja kuivasta ihosta kärsiviä Kesä taas on paksuihin vaatteisiin mielellään pukeutujille raskasta aikaa. Itse taidan kuulua heihin. Toisaalta ymmärrän kuitenkin autoilijoita ja kuivaihoisiakin. Kuulun myös heihin. Mutta elämässä täytyy kohdata haasteita! Tänään joogassa päivän lause liittyi juuri tähän. Haasteet ja vastoinkäymiset rikastuttavat elämäämme yhtälailla kuin ilo ja onnikin. Joskus auto ei käynnisty, käsien iho kuivuu ja halkeilee ja joskus joutuu kekkaloimaan liian kevyissä vaatteissa ihmisten ilmoilla. Partiossa tämän sarjan jutuista tulee legendoja. Muistatteko, kun Taruksella satoi varmaan ainakin kolme viikkoa putkeen? Sitähän minäkin. Mahtavia talvikelejä! Tiia Toimitussihteeri: Pekka Väkiparta pekka.vakiparta@pohjanmaa.partio.fi Taittaja: Tanja Kuusirati Toimittajat: Vuokko Pajukangas, Katariina Mäkiniemi, Riitu Kerola, Sini Konstari, Tiia Hyvälä Kuvittaja: Meeri Rasivirta Valokuvaajat: Riitu Kerola, Janne Seppänen Kuvapäällikkö: Janne Seppänen Toimituskunnan sähköposti: pohjanpuhuri@pohjanmaa.partio.fi Toimituskunnan jäsenten henkilökohtaiset sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi@pohjanmaa.partio.fi Aineisto Aineisto toimitetaan suoraan päätoimittajalle tai osoitteeseen aineisto@pohjanmaa.partio.fi deadlineen mennessä. Vuoden 2014 aineiston deadlinet: 1/2014 24.1. 2/2014 14.3. 3/2014 16.5. 4/2014 22.8. 5/2014 3.10. 6/2014 21.11. Lehti ilmestyy kahden viikon kuluttua deadlinesta. Julkaisija Pohjanmaan Partiolaiset ry Yksi varhaisimmista partiomuistoistani on käynti viisikuusivuotiaana Lampinsaaren kaivoskylän partiokololla. Muistan vieläkin tilan jännittävän tunnelman, hämyisyyden seikkailun. Sen jälkeen olen nähnyt monia partiokoloja. Kaikissa on ollut enemmän tai vähemmän samanlainen tunnelma. Täällä asuu Partio. Mutta nämä kolot ovat monessa paikassa piiriämme kadonneet tai katomassa. Kolojen käyttäjät joutuvat erilaisiin väistötiloihin tai jäävät jopa kokonaan ilman omaa paikkaa. Ulkopuolelta katsovalle voi olla vaikea ymmärtää, miksi partiolaisilla pitää olla oma kokoontumistila, jonne muut eivät voi tulla. Miksi ei kelpaa kaunis kerhohuone melamiinipöytineen ja koivutuoleineen? Moni lippukunta kyllä kokoontuukin sellaisessa, mutta jotain partiojännää jää helposti puuttumaan. Elämme aikaa, joka ei oikein suosi meitä kolopesijöitä. Kellareista pitäisi lähteä, koska siellä ei ole normien mukaista ilmanvaihtoa. Mökit ja muut maan päällä olevat kolot taas ovat paloturvallisesti tai sisäilman puolesta ongelmallisia. Jossain tiloja tarvitaan johonkin muuhun jopa kovastikin tärkeämpään käyttöön! Kolot tuntuvat hupenevan käsistä. Menetettyjen tilojen tilalle saadaan jotain, jota voi olla hyvin vaikeaa kutsua partiokoloksi. Välillä käy mielessä, halutaanko partiolaiset lokeroida komeroihin ja eteisiin poissa silmistä, poissa mielestä? Nyt tarvitaan uusia keinoja! Voivatko lippukunnat enää odottaa, että aina saadaan kolo käyttöön vastikkeetta? Vai pitääkö aloittaa uudenlaisten kolojen käyttöönotto? Partion alkuaikoina kokoonnuttiin usein kodeissa. Joskus historiassa on kokoonnuttu pyykkituvalla tai omakotitalon kellarissa. Emme ole mitään helppoja tilankäyttäjiä. Monille unelmien kerhohuonetta edustava tila ei partiolaisille välttämättä kelpaa. Tarvitaan salaperäisyyttä, hämyä, leirin ja metsän tuoksuja. Kun tila on käytössä noin neljä tuntia neljänä päivänä viikossa, ymmärtää jokainen, että tuollaisen tilan ylläpitäminen on melkoisen vaikeaa. Partiopiirin yksi tehtävä on auttaa lippukuntia saamaan kokoontumistiloja. Tässä olemme yrittäneet vuosien varrella toimiakin. Tehtävä ei ole helppo, ei meille jos ei lippukunnillekaan. Jatkamme tätä toimintaa. Taloyhtiöt, yritykset, seurakunnat, yhdistykset: nyt tarvitaan teiltä apua! Koloja partiolaisille, kokoontumistiloja lapsille ja nuorille! Aloittaessani pestiäni Pohjanmaan Partiolaisten piirinjohtajana toivon meille kaikille oikein hyvää ja vauhdikasta partiovuotta 2014! Aake Ilmestyminen: 6 numeroa vuodessa Levikki: 5000 kpl Painopaikka: Laatupaino Oy, Vihanti ISSN: 1796-3699 Valokeilassa partiojulkkis Kari Poppis Suomela Teksti: Tiia Hyvälä Kannessa Jamboree 2015, kuvaaja Mikko Roininen Piirin yhteystiedot Pohjanmaan Partiolaisten piiritoimisto toimisto@pohjanmaa.partio.fi Ylivieskan toimipaikka 044-716 9301 Koulukatu 5 as. 4, 84100 Ylivieska Vaasan toimipaikka 044-716 9302 Rauhankatu 8, 65100 Vaasa Oulun toimipaikka 044-037 5779 Hallituskatu 35 A 5, 90100 Oulu (3 krs.) www.pohjanmaa.partio.fi Partiojulkkis Kari Poppis Suomela oli tekemässä Yleisradiossa esitettyä Partiomestarisarjaa. Hän oli toinen ohjelmassa esiintyneistä partioässistä. Poppis kertoo, että kokemus oli erittäin miellyttävä: Kuvaukset toimivat hienosti, keli suosi ja porukka oli mukavaa sekä innostunutta, niin kuin kaikissa muissakin partioprojekteissa. Poppiksen mukaan nuoret partiolaiset näyttäytyivät televisioohjelmassa samanlaisina kuin arkipartiossa. Kuvaukset eivät muuttaneet käsitystäni nuorista. Tähän vaikuttaa varmasti se, että olen aktiivisesti koko ajan mukana lippukuntatasolla, hän selittää. Ahkerana maailmanmatkaajanakin Poppis on mukana peruspartiossa, sillä hän on oman lippukuntansa Rajamäen Metsänkävijöiden tarpoja- ja samoajaluotsi. Hän on ollut myös isoissa pesteissä edellisillä suurleireillä. Poppis on kokenut retkeilijä, joka on käynyt niin trooppisissa kohteissa kuin hyytävillä napa-alueilla. Miestä kiinnostaa esimerkiksi arktisten alueiden rajut olosuhteet ja ankara pakkanen. Vaikka matkat saattavat olla rankkoja, uudelle reissulle jaksaa lähteä yhä uudestaan, sillä edellisestä retkestä jää aina myös hyviä muistoja ja kokemuksia, hän summaa. Parhaat retket koetaan Poppiksen mukaan hyvässä kaveriporukassa. Eikä haittaa, jos mukana on suomalaista suklaata, jonka päällä vielä voinokare!, hän lisää. Koko ikänsä partiossa ollut Poppis toivoo, että hänessä säilyisi aina sudenpennun ilo leikkiä, seikkailijan aktiivisuus ja tarpojan halu oppia uutta. 2 Pohjan Puhuri Pohjan Puhuri 3

Lippukunnissa Teksti: Teksti: Janne Tervaskanto Janne Tervaskanto Kuva: Roman Heimhuber, Lasse Roiha KUULUN MAAILMALLE! Ohjelmapainotuksen teema vaihtuu joka vuosi ja se näkyy vuoden aikana monenlaisessa toiminnassa. Viime vuonna hypittiin villinä veteen, mutta nyt vuonna 2014 teemana on Kuulun maailmalle!. Nimensäkin puolesta painotus kertoo, että tänä vuonna korostetaan erityisesti kansainvälisyyttä, mutta lisäksi myös vaikuttamista. Hyvin tunnettu fakta on se, että partio on kansainvälinen liike. Maailmassa on vain kourallinen maita, joissa partiotoimintaa ei syystä tai toisesta ole. Partioliikkeessä halutaan korostaa, että mukaan on tervetullut jokainen juuri sellaisena kuin on. Partiolaisia löytyykin maailmalta hyvin kirjavana joukkona ja partion kansainvälisyyteen kuuluu olennaisena osana kansainvälisyyskasvatus. Partion kansainvälisyyskasvatuksen tavoitteena on oppia tuntemaan eri maiden ihmisiä ja heidän kulttuureitaan. Kasvatuksella halutaan myös tukea lasten ja nuorten kasvua vastuullisiksi, aktiivisiksi ja osaaviksi maailmankansalaisiksi, joilla on halu rakentaa tasa-arvoisempi, oikeudenmukaisempi ja ihmisarvoa kunnioittavampi maailma. Nämä tavoitteet voivat kuulostaa mahtipontisilta ja hienoilta. Niitä ne myös ovat, mutta onneksi niihin pääsemiseksi ei tarvitse lopulta muuta kuin hieman uteliaisuutta ja kiinnostuneisuutta. Lippukunnat toteuttavat kansainvälisyyskasvatusta tietoisesti, mutta myös huomaamattaan. Kohtaamme arkielämässä partion ulkopuolellakin paljon kansainvälisyyttä. Törmäämme eri kulttuureihin esimerkiksi koulussa tai työpaikoilla. Myös omassa lippukunnassa voi tavata muista kulttuureista tulleita. Kauas ei siis tarvitse mennä oppiakseen 4 Pohjan Puhuri muista. Riittää, kun on tarpeeksi kiinnostunut ja utelias kyselemään. Ohjelmapainotuksen toinen osa on vai- kuttaminen. Lähes kaikkialla maailmassa partion päämääränä on tukea lasten ja nuorten kasvua aktiivisiksi, vastuunsa tunteviksi ja itsenäisesti ajatteleviksi kansalaisiksi. Tästä on nähtävissä hyviä tuloksia, sillä partiolaisia ja partiotaustan omaavia löytyy hyvin monenlaisista yhteiskunnallisista ja maailmanlaajuisista tehtävistä. Vaikuttamisella voi saada aikaan muutoksia ja kehittää asioita. Si- tä voi ja kannattaa tehdä juuri omassa päivittäisessä ympäristössä. On hienoa olla vaikuttamassa asioihin, jotka saavat aikaan hyvää mieltä itselle ja kaverille. Voit osallistua esimerkiksi lippukunnan vuosikokouksiin tai oman lippukunnan edustajaksi piirin vuosikokoukseen. Voi hakeutua oppilas-/opiskelijakuntatoimintaan tai vaikka asettua ehdolle seurakuntavaaleissa. Hyvä vaihtoehto on myös osallistua oman ryhmän tai lippukunnan kanssa rasisminvastaisen viikon tai Messengers of Peace -projektin tempauksiin. Kuulun maailmalle! -ohjelmapainotuksen toteuttaminen on siis aika helppoa. Jokaiselle ikäluokalle sudenpennusta vaeltajaan löytyy omat aktiviteettinsa, jotka liittyvät kansainvälisyyteen tai vaikuttamiseen. Niitä on poimittu osoitteeseen kuulunmaailmalle.partio.fi. Osoitetta kannattaa hyödyntää suunniteltaessa ohjelmaa esimerkiksi laumailtoihin. Vanhimmat ikäluokat voivat omassa toiminnassaan hyödyntää Kuulun maailmalle -teemaa pitäen silmällä ensi vuoden jamboreeta. Myös lippukunnan leirien ja muiden tapahtumien teemana voi olla vaikuttaminen ja kansainvälisyys. Käytännössä voidaan vaikka sopia, että jokainen ryhmä saa päättää tapahtuman ohjelmasta tai äänestää aktiviteeteista. Ateriat voidaan kokata käyttäen apuna ulkomaalaista keittokirjaa tai pyytää muista kulttuureista lähtöisin olevia partiolaisten vanhempia auttamaan leirin muonituksessa ja ruokalistan suunnittelussa oman kulttuurinsa mukaiseksi. Hyvä idea on myös pyytää vieraista kulttuureista tulevia vanhempia järjestämään ohjelmaa koloiltoihin tai koko lippukunnalle, esimerkiksi muistelemispäivänjuhlaan. Mikä huikeinta, partio-ohjelmahan huipentuu vaeltajien ulkomaanprojektiin, joten vaikka itse matkaa ei ehtisi tälle vuodelle toteuttaa, on sen suunnittelu silti mitä mainiointa aloittaa tänä vuonna ja vaikka fiilistellä tulevaa matkaa. sa sekä esimerkiksi leirejä suunnitellessa. Itse tai yhteistyössä naapurilippukuntien kanssa voidaan järjestää yhteinen JOTI- taikka JOTA-tapahtuman. Lisäksi kuluvana vuonna luvassa on ainakin eri puolilla piiriä järjestettävät kansainvälisyysteemaillat sekä varmaan vuoden huikein tapahtuma Kouvolassa eli Suurjuhla2014, jonka ohjelma eri ikäkausille on myös rakennettu kansainvälisyys- ja vaikuttaminen -teemojen ympärille. Suomen Partiolaiset järjestävät myös useita ulkomaanmatkoja. Niistä löytyy lisätietoa SP:n kotisivuilta. Myös monien muiden vuoden aikana tulevien tapahtumien ohjelma voi kokonaan tai osittain liittyä tämän vuoden ohjelmapainotukseen ja erityisesti vielä kansainvälisyyteen. Ajankohtaisia juttuja voi seurata osoitteesta kuulunmaailmalle.partio.fi Pohjanmaan Partiolaisten kansainvälisyysjaoston sivu : pohjanmaa.partio.fi/toiminta/kansainvalisyys Suomen Partiolaisten kansainväliset matkat: toiminta.partio.fi/ajankohtaista/kansainvaliset-matkat Vuoden aikana ohjelmapainotus tulee näkymään siis erilaisissa tapahtumissa. Edellä mainitusti lippukunnat voivat hyödyntää ohjelmapainotusta koloillois- Kirjoittaja on Pohjanmaan Partiolaisten kansainvälisyysjaoston puheenjohtaja. Kuva: Jaana Moilanen Pohjan Puhuri 5

Puutiset Puutiset Partiouutiset Ojentamalla käden voit pelastaa hengen! Mikäli et itse ole sopiva luovuttajaksi, haasta mukaan vanhempasi tai ystäväsi tärkeän asian puolesta. Huhtikuussa rakennetaan parempaa maailmaa hyvin teoin. Veri on jälleen Guud! Jo perinteisen kevättalvisen verenluovutuskampanjan tarkoituksena on saada partiolaiset sankoin joukoin mukaan luovuttamaan verta ja/tai haastamaan muitakin luovuttamaan. Samalla järjestetään partiohenkinen kisailu, jonka voittajaksi selviää, toisin kuin monissa kisoissa, eniten luovuttanut. Vuonna 2014 kilpailuaika on 22.2. 27.4. eli muistelemispäivästä partioviikon loppuun ja luovutuksia voi tehdä piirin alueen veripalvelutoimistoilla sekä liikkuvassa veripalvelussa. Piirin alueilla olevissa Veripalvelun luovutuspisteissä (Oulu, Seinäjoki, Vaasa) on kisa-aikana vihko, johon luovutuksen voi merkitä. Liikkuvassa veripalvelussa tai muilla paikkakunnilla tehdyt luovutukset voi ilmoittaa sähköpostilla osoitteeseen veriguud@ pohjanmaa.partio.fi. Myös muut kuin partiolaiset voivat halutessaan osallistua kampanjaan, joten lippukunnat voivat kutsua esim. partiolaisten vanhempia ja ystäviä mukaan. Suomessa luovutetaan vuosittain lähes 250 000 pussillista verta. Yksi luovutettu veripussi auttaa jopa kolmea potilasta, sillä luo-vutettu veri jaetaan osiin punasoluiksi, verihiutaleiksi ja plasmaksi. Potilas saa vain tarvitsemaansa veren osaa, jolloin hoito on tehokasta ja turvallista. Kädenojennus verenluovutuksessa on pieni iso teko, joka voi pelastaa jopa ihmishenkiä! Huhtikuu on hyvien tekojen kuukausi Huhtikuussa rakennetaan yhdessä parempi maailma. Huhtikuun aikana partiolaiset haastetaan tekemään hyviä tekoja ja kertomaan niiden tekemisestä omalle kampanjasivustolleen. Kampanjaan osallistuvilla on mahdollisuus haastaa toisiaan sekä omaa lähipiiriään mukaan hyvien tekojen ketjuun. Lippukuntien kesken käydään kilpailua, ketkä ovat kirjanneet huhtikuun aikana eniten pisteitä kerryttäviä hyviä töitä. Pisteitä saavat myös ei-partiolaiset osallistujat, jotka voivat itse valita, minkä lippukunnan hyväksi omansa antavat. Yhdessä Parempi Maailma -kampanja käydään 1.-27.4. Lisätietoja kampanjasta seuraa myöhemmin Partiolaisten ajatellaan tekevän vähintään yhden hyvän työn päivässä. Pohdittaessa päivän hyvän työn taustoja palataan aina ritariaikoihin, jolloin sankarit ovat toimineet samoin. Teoksessaan Partiopojan kirja partioliikkeen perustaja Robert Baden-Powell kehottaa partiolaista tekemään päivittäin yhden hyvän työn kuten nämä entisaikojen ritarit. Partiolaisuuteen kuuluu ajatus päivän hyvästä työstä edelleen. Tärkeä osa partiolaisuutta on halu toimia maailman ja oman yhteisön, eli vaikkapa naapuruston tai kotikaupungin, hyväksi. Tämä halu toteutuu hyvinä töinä, toisinaan hieman suurempina, toisinaan pienempinä. Olethan sinä mukana hyvien tekemisen myötä rakentamassa partioaatteen mukaista parempaa maailmaa nyt, huhtikuussa ja sen jälkeenkin?! Pohjan Veikot uudistaa meripartiotoimintaansa Oululaislippukunta Pohjan Veikot lähti vuoden alusta kehittämään meripartiotoimintaansa. Viime vuosina lippukunnan luotsi-kutteri M/S Pohjantähden, kanoottien ja jollan käyttöaste on ollut matala, mutta nyt meripartio on tarkoitus tuoda muun partiotoiminnan rinnalle jokaiseen ikäkauteen. Teittekö tarpojavartionne kanssa talviretken? Suunnitteletteko vaeltajaporukallanne ulkomaanprojektia? Missä seikkailitte viime kokouksessanne? Kävittekö sudenpentukokouksessanne vierailemassa jossain? Onko johtajistoanne puhututtanut jokin? Onko lippukuntanne juhlinut pyöreitä vuosia vai järjestelläänkö juhlia vasta? Mitä lippukunnassanne tapahtuu? Mistä teillä keskustellaan? Lippukunnan omassa meripartioseminaarissa tammikuussa koottiin kaksivuotinen meripartiosuunnitelma, joka sisältää ohjelman ja tavoitteet joka ikäkaudelle. Tarkoitus ei ole tehdä Pohjan Veikoista meripartiolippukuntaa, vaan tarjota joka ikäkaudessa metsäretkien ja kaupunkipartion lisäksi mahdollisuuksia myös merellisiin elämyksiin. Meripartiotoimintaa lähdetään pienin askelin tuomaan eri ikäkausien ohjelman osaksi jo tulevana keväänä. Täräys tarpojuuteen! Sukellus samoajuuteen! Partioviikolla tarpojat ja samoajat pääsevät jälleen kutsumaan kaverinsa mukaan partioiltaan ja sitä myöden heidän kaverinsa pääsevät nauttimaan partion mainiosta menosta! Ideana on, että kampanjaviikon aikana järjestetään tarpojien ja samoajien partiokokoukset, joihin ovat tervetulleita myös kaverit. Illat toteutetaan omana kokousajankohtana, mutta ympäri piiriä samalla toimintapaketilla. Iltojen tunnelmasta ja tekemisistä raportoidaan kummankin ikäkauden omalla tapahtumasivulla Facebookissa. Kampanjaviikon toimintapaketit lanseerataan kevättalven aikana, mutta jo nyt kannattaa alkaa valmistautua mainioon tapahtumaan! Tammikuun 12. päivä järjestetyssä piirin ylimääräisessä kokouksessa piirinjohtajan tehtävään valittiin Antti Kerola sekä projektiryhmän puheenjohtajaksi Pekka Väkiparta. Kokouksessa jäi avoimeksi piirin varajohtajan tehtävä, jonka sisällön kokous valtuutti piirin hallituksen jakamaan jäsentensä kesken. Yhdistyksen varajohtajan valinta siirrettiin kevätkokoukseen, joka järjestetään 22.3. Kokkolassa. Partiolaisten maailmanjamboree järjestetään seuraavan kerran Japanissa kesällä 2015. Meren rannalla Yamaguchin maakunnassa sijaitsevalle leirialueelle odotetaan jopa 30 000 partiolaista yli sadasta maasta. Kaksitoista päivää kestävä leiri pursuaa ohjelmaa. Japanilaisen kulttuurin lisäksi leirillä perehdytään muun muassa päivänpolttaviin globaaleihin kysymyksiin sekä seikkaillaan luonnossa maalla ja merellä. 23. maailmanjamboreen teema on japanilainen kirjoitusmerkki WA, joka kuvaa muun muassa yhteishenkeä ja rauhaa. Ilmoittautuminen Suomen jamboreejoukkueeseen on jo käynnissä, ilmoittaudu siis viimeistään 31.3. mennessä. Lisätietoja osoitteessa www.jamboree.fi. Vuosittaisen ohjelmapainotuksen tarkoituksena on tukea suomalaisen partio-ohjelman toteuttamista. Jokaiselle vuodelle on oma ohjelmapainotuksensa ja vuosi 2014 on omistettu partion kansainvälisyydelle ja vaikuttamiselle. Painotus nostaa esiin ohjelmassa jo olevia aktiviteetteja ja antaa käytännön vinkkejä niiden suorittamiseen. Partio-ohjelmaan voit tutustua osoitteessa ohjelma.partio.fi. Ajankohtaista tietoa kansainvälisyyskysymyksistä saa muun muassa seuraamalla Facebookissa Messengers of Peace Finland -sivua tai Kansainvälinen partio -sivua. Ohjelmapainotuksella on myös omat kotisivunsa www.kuulunmaailmalle.partio.fi. 6 Pohjan Puhuri Pohjan Puhuri 7 Sara Miesmaa Lähetä Puutinen! Lähetä Puutinen toimisto.viestinta@pohjanmaa.partio.fi. Mikäli lähetät jutun mukana kuvan, laitathan sen mahdollisimman isossa koossa (alkuperäisenä kamerasta).

Teksti: Maarit Salminen Kuvat: Suurjuhla2014 Suurjuhla-taitomerkki? Seikkailijaohjelma rakentuu ennakkotehtävistä lähtien saman teeman ympärille. Kun kaikki ohjelmapisteet on käyty Pioneeripuistossa läpi, ovat seikkailijat oikeutettuja Suurjuhla-taitomerkkiin. Sudenpennut taas matkustavat ympäri maailmaa ja ansaitsevat reissunsa jälkeen Suurjuhla-jäljen. Samoaja: kiinnostaako paintball? Samoaja, mitä jäi kokematta syksyllä? Tietysti paintball! Nyt tilanne on korjattavissa, sillä kaikki halukkaat samoajat pääsevät mukaan valtavaan värikuulapeliin. Illalla on vielä luvassa järeät iltabileet jäähallissa! Kaikkea kivaa betonista! Todella, Kouvola tunnetaan betonitaloistaan. Mutta mitä voi tehdä niiden päällä, alla, sisällä, varjolla? Ohjelmapisteissä hyödynnetään mahtavaa materiaalia nimeltä betoni, jota Kouvolassa riittää. Tule ja koe itse! Ilmoittautuminen on alkanut Ilmoittautumislomake tupsahtaa jokaisen partiolaisen kotiin helmikuun Partio-lehden välissä ja sen voi tulostaa myös Suurjuhlan kotisivuilta. Suurjuhlaan ilmoittaudutaan pääsääntöisesti lippukunnan yhteyshenkilön kautta. Ohjeita ja lisätietoa löytyy sivuilta. Osallistumismaksu sisältää ohjelman ja ruuan lisäksi Suurjuhlan kangasmerkin. Kaverin kaa! 8 Pohjan Puhuri Suurjuhlaan! Suurjuhla2014 kokoaa Kouvolaan hulppeat 10 000 partiolaista hauskanpitoon. Luvassa on jokaiselle ikäkaudelle omaa jännittävää ohjelmaa. Juhlijat pääsevät tekemään ohjelmissaan mm. osioita iltamenoon, jossa juhlitaan ja krebataan olan takaa kaikkien partiokavereiden kanssa! Hauskanpidon yhteydessä toteutetaan erilaisia hyväntekeväisyysteemoja pitkin Kouvolaa. Haluatko kaverin mukaan partiohubailuun? Entä pikkuveljen? Tai olisiko mukava itse osallistua vaeltaja- tai johtajaohjelmaan rauhassa? Suurjuhlaan voivat osallistua ei-partiolaisetkin yhdessä partiokaverinsa kanssa. Sudenpentujen ja seikkailijoiden ohjaamiseen voi pestata mukaan vaikka lasten vanhempia. Tapahtuman suojelija? Tapahtuman suojelija Arman Alizad puhuu monikulttuurisuuden puolesta ja haluaa edistää erilaisten ihmisten yhteistyötä. Arman ja viimeinen ristiretki -ohjelmassaan hän kiertää maailmaa viettäen aikaa ihmisten parissa, jotka elävät länsimaisen kulttuurin ulkopuolella ja karuissa olosuhteissa. Armanin persoonallinen tapa juontaa ja heittäytyä tilanteisiin tunteella on innoittanut ihmisiä tekemään hänen lausahduksistaan Internetistä tuttuja kuvameemejä. Meemeissä Arman on laitettu ihmettelemään muun muassa sitä, kuinka ihmiset asuvat Kouvolassa joka päivä. Olin ihan fiilareissa kun huomasin kaverin viestin, jossa oli Kouvola-meemi. Jaoin sen Kill Armanin Facebook-sivuilla ja siitä se sitten lähti kunnolla leviämään. Tää on supersiisti juttu!, Arman hehkuttaa. Tule tekemään Suurjuhlaa! Vaeltaja tai aikuinen, tarvitsemme juuri sinua! Suurjuhlaa tekee jo satakunta vapaaehtoista, mutta se ei vielä riitä toteuttamaan kesän mahtavinta partiojuhlaa. Katso avoimet pestit Suurjuhlan kotisivuilta ja nappaa itsellesi sopiva pesti. Ota tiimiisi vaikka koulu- tai työkavereita Suurjuhlaan voi osallistua, vaikka ei olisi partiolainen. Vielä. Leirinjohtajaksi valittu Saija Kivelä on jo innokkaasti järjestämässä tulevaa talvileiriä. Useiden leiriä koskevien päätösten tekemistä joutuu kuitenkin odottamaan staabipestien täyttymiseen asti. Yhdessä leiritoimikunnan kanssa syvennytään moniin käytännön asioihin: Leirin nimi pistetään heti mietinnän alle! Yhdessä päätetään myös tuleva leiripaikka ja leirin tavoitteet, selventää Saija. Kokeilussa parijohtajuus Talvileirillä aiotaan kokeilla parijohtajuutta staabipesteissä. Tämä on hyvä vaihtoehto, sillä vastuulliset pestit kestävät yli vuoden. Parijohtajuuden avulla vastuu jakautuu ja esimerkiksi sairastapauksen sattuessa parivaljakosta toinen pystyy kuitenkin osallistumaan leirille. Ongelmien yhdessä pohtiminen voi antaa uusia näkökulmia tilanteisiin, kun johtajat toimivat ikään kuin peilinä toisilleen. Staabin jäseneltä vaaditaan partionjohtajakoulutusta, pidempää partiotaustaa sekä kokemusta esimerkiksi lippukuntaleirin johtamisesta. Kukin jäsen huolehtii oman vastuualueensa pestien täyttämisestä. Esimerkiksi muonituksesta vastaava staabilainen pestaa itselleen keittiöpäällikön. Tämä taas huolehtii, että saa koottua mukaan riittävästi keittiöhenkilökuntaa. Tarjolla tulee siis olemaan monenlaisia pestejä, joista jokaiselle varmasti löytyy se oikea. Teksti ja kuvat: Vuokko Pajukangas Piirrokset: Meeri Rasivirta Vaikka leiriin on vielä aikaa, on suunnittelu ja pestien jakaminen aloitettava jo varhain. Tammikuussa leiritoimikunnan pestit avautuvat kaikille ja myöhemmin tulevat hakuun myös muut pestit vaeltajille ja aikuisille. Leirin järjestämiseen ja toteuttamiseen tarvitaan rutkasti innokkaita partiolaisia! Omien mahdollisuuksien mukaan Pestit ovat sisältönsä lisäksi ajankäytöltään erilaisia. Osa pesteistä vaatii paljon töitä ennen leiriä, kun taas toisiin pesteihin riittää että ilmestyt paikalle leirin ajaksi tekemään hommia. Saija kehottaakin miettimään, mikä pesti sopisi parhaiten omiin aikatauluihin. Myös savuihin tarvitaan johtajia pitämään huolta leiriläisistä. He pitävät savun järjestyksessä ja huolehtivat, että leiriläisillä on kaikki hyvin. He ovat myös eniten tekemisissä leiriläisten kanssa ja näin tärkeä osa leirikokemusta. Savunjohtajat mahdollistavat leirin toteutumisen. Tämä on yksi tärkeimmistä pesteistä! muistuttaa Saija. Pohjan Puhuri 9

Muualla ei ole samaa tietoa luettavissa Joulukuun 2013 puolivälistä loppiaiseen saakka jokaisella Pohjan Puhurin lukijalla oli mahdollisuus osallistua lukijatutkimukseen. Lukijatutkimus antaa lehden tekijöille kättä pidempää piirilehden uudistamistyöhön. Teksti: Pekka Väkiparta Kuvat: Meeri Rasivirta Pohjan Puhuri on ilmestynyt vuoden 2006 tammikuusta lähtien. Tuona aikana päätoimittajat ja koko toimituskunta on uusinut nahkansa monesti. Lukijakunta on pysynyt kuitenkin suunnilleen samana jäsenistön tarttuessa lehteen vuodesta toiseen. Tehtyyn lukijatutkimukseen vastasi loppiaiseen mennessä 275 henkilöä. Ikänsä puolesta vastaajissa suurin ikäluokka oli 22 35-vuotiaat. Vastaajista yli 200 oli naisia. Nykyisessä Pohjan Puhurissa eniten vastaajia kiinnostivat tapahtumia koskevat artikkelit ja piiriä koskevat uutiset. Sen sijaan suurta kiinnostusta eivät saaneet piirin taloutta käsittelevät asiat ja kansainväliset uutiset. Tämänhetkisistä vakiopalstoista suosituimpia ovat takakannen tapahtumakalenteri ja Puutiset & Partiouutiset -aukeama. Piirimme viestintäministeri Satu Salo-Jouppilan mukaan syy näihin on selvä: Tapahtumakalenteriin ja Puutiset & Partiouutiset -aukeamaan tiivistyy se, mitä piirissä ja partiossa laajemmin tapahtuu. Tapahtumat ovat sellainen piirin palvelu, joka koskettaa konkreettisesti suurta joukkoa. Puutiset & Partiouutiset taas välittävät ajankohtaisen tiedon siitä, mitä lippukunnissa ja niiden ympärillä tapahtuu. Lukijatutkimuksen vastaajat haluaisivat jatkossa lukea paikallisista tapahtumista ja eri lippukuntien tapahtumista. Kuva-artikkelit ja johtajatehtäviä tukevat jutut olivat myös toivomuslistalla. Viestintäministerin mukaan monipuolisilla jutuilla taataan jokaista miellyttävä lukupaketti. Minusta on mahtavaa lukea piirilehden sivuilta tarinoita piirin eri kolkista. Samalla tutustuu toisiin lippukuntiin ja voi myös saada ideoita omaan toimintaan. On tärkeää pyrkiä siihen, että sivuilla näkyy partiolaisia tasapuolisesti piirin eri alueilta. Näin eri puolilta kotoisin olevien partiolaisten on helpompi tehdä yhteistyötä esimerkiksi isojen projektien parissa, Satu pohtii. Lukijatutkimuksessa esitettiin 23 väitettä lehden nykytilasta ja mahdollisista kehityssuunnista. Niiden mukaan Puhuri on tällä hetkellä helposti luettava, ammattimaisesti toimitettu, luotettava sekä sivumäärältään ja -kooltaan sopiva. Sen sijaan Puhuria ei toivota suunnattavan sudenpennuille, seikkailijoille ja tarpojille. Sivujen ilmettä toivottiin uudistettavan nuorekkaammaksi ja kauttaaltaan värilliseksi. Lehden ilmestymiseen kuusi kertaa vuodessa oltiin vastaajien keskuudessa tyytyväisiä. Vastaajat kertoivat, etteivät he lue piirin kotisivuilla julkaistavaa Pohjan Puhuria eivätkä tutustu Internetissä piirilehden jutuissa viitattaviin asioihin ja ilmiöihin. Vastanneista noin 140 vastaajaa piti paperilehteä hyvänä julkaisukanavana. Huomattava osa, 120 vastaajaa oli kuitenkin sekä paperilehden että verkkolehden kannalla. Vain alle 20 vastaajaa kannatti pelkkää verkkolehteä. Viestintäministeri Satu Salo- Jouppilan mukaan painetulla piirilehdellä on vankka asema. Pohjan Puhuri on piirin suurin ja vaikuttavin viestintäkanava, sillä lehti postitetaan jokaiseen partiokotiin. Itse ainakin koen, että jokaiseen partiokotiin postitetulla paperisella piirilehdellä on vahva asema. Tietysti verkkolehti on myös vaihtoehto, mutta sitä vaihtoehtoa tulisi huolellisesti punnita eri kanteilta ennen päätöksentekoa. Syyt Pohjan Puhurin lukemiseen olivat moninaisia ja niitä kertoi yhteensä 179 vastaajaa. Monessa vastauksessa korostettiin, että oma piirilehti pitää ajan tasalla ennen kaikkea piirin, mutta myös valtakunnallisista partiouutisista. Lehden lukemisen syyksi mainittiin myös tuttujen naamojen ja kirjoittajien etsiminen. Ulkopaikkakuntalaiset ja pohjalaismaakunnista kaukana asuvat kokevat Pohjan Puhurin tärkeänä siteenä kotiseudun partiotoimintaan. Lukijatutkimus kysyi myös, millaisia juttuja Puhurissa pitäisi olla nykyistä enemmän. Lehdessä julkaistavien kuvien toivottiin jatkossa olevan iloisempia ja toiminnallisempia. Lisätietoa toivottiin myös piirissä tehtävistä päätöksistä ja projekteista. Juttujen kieliasuun toivottiin muutamissa vastauksissa tarkkuutta ja huolellisuutta. Uudistus Puhurin toimituskunnan suunnitelmissa on jo hetken aikaa ollut lehden uudistaminen niin sisällöllisesti kuin ulkoasullisestikin. Lukijatutkimuksella käynnistettiin Pohjan Puhurin historian suurin uudistus. Lehti tullaan uudistamaan tämän vuoden aikana perusteellisesti. Olemme kaavailleet, että joitakin lehden ominaisuuksia aletaan muokata jo nyt, mutta ensimmäinen kokonaan ulkoasullisesti sekä sisällöllisesti uudistunut lehti on vuoden 2015 ensimmäinen numero. Siihen asti täytyy jaksaa jännittää, Puhurin päätoimittaja Tiia Tuhkasaari hehkuttaa. Vaikka uudistus tulee olemaan perusteellinen, mietitään juttutyypit tarkkaan ja harkiten. Uudistuksen puitteissa ei ole vielä mietitty mitä vanhoja juttuja säilytetään. Pohdinta jatkuu läpi vuoden, joten vasta aika näyttää, millainen lehti muutoksen jälkeen on. Pääsääntöisesti pidetyt jutut jäävät ja mitäänsanomattomista muokataan mielenkiintoisia, Tiia visioi. 11 10 Pohjan Puhuri Pohjan Puhuri

Uusia luottamushenkilöitä piiriin Teksti: Katariina Mäkiniemi Kuvat: Janne Seppänen, Pekka Väkiparta Pohjanmaan Partiolaiset on valinnut syyskokouksessaan sekä ylimääräisessä kokouksessaan tärkeitä luottamushenkilöitä piirin pesteihin. Osa jo ennenkin piirin pesteissä vaikuttaneina Antti Aake Kerola, Pekka Väkiparta sekä Satu Soppa Kivelä ovat tämän lehden ilmestyessä jo aloittaneet pesteissään. Viisaat päät yhteen Tuulevilla Tuulevat eli piirin luottamushenkilöpäivät ovat paikka, jossa ahkeroidaan yhteisen hyvän eteen, mutta myös saunotaan kynttilänvalossa. Teksti : Tiia Tuhkasaari Kuvat: Riitu Kerola, Janne Seppänen Tammikuussa piirin ylimääräisessä kokouksessa valittu uusi piirinjohtaja Antti Aake Kerola kiinnostui pestistä sen johtamis- ja vaikuttamismahdollisuuksien vuoksi. Hän mainitsee yhdeksi kehitystä kaipaavaksi asiaksi lippukuntien äänten kuulumisen piirin ja keskusjärjestön päätöksenteossa. Lippukuntien kolotilanne on monessa paikassa haastava, piiri ehkä voisi tehdä siinä jotain. Myös johtajien rekrytointia voisi kehittää, hän miettii. Aake pitää tärkeänä pestiin hakevien ja siihen valittujen kannustamista, sillä ilman ehdokasasettelua pesteihin valitut ja lippukuntien jäsenet voivat jäädä toisilleen etäisiksi. Reppu-kirjan teossa mukana ollut piirinjohtaja toivookin pestinsä tarjoavan mahdollisuuden lippukuntien johtajien ja jäsenten tapaamiseen. Vaikka kasvokkain tapaaminen ei aina onnistuisikaan pitkien välimatkojen vuoksi, hän kannustaa ottamaan yhteyttä muilla tavoin: Minulle saa soittaa tai laittaa sähköpostia. Ihan oikeasti! Projektiministerin toimen otti vastaan Pekka Väkiparta Härmän Tähystäjistä. Pekka toimii tällä hetkellä myös talvileiriprojektia vuodelle 2015 tukevassa ohjausryhmässä. Hänen edeltäjänään toimi Jaakko Piitu Piitulainen, joka kannusti Pekkaa niin ohjausryhmään kuin projektiministeriksi hakemisessa. Vaikka päätös hakea pestiin vaati miettimisaikaa, hän näki sen mahdollisuutena olla linkkinä piirihallituksen ja talvileirin ohjausryhmän välillä. Pekka mainitsee pestin haasteeksi oman ajankäytön, sillä partio työllistää monella eri alueella: talvileirin ohjausryhmän puheenjohtajana, Härmän Tähystäjien lippukunnan apulaisjohtajana sekä nyt myös projektiministerinä. Myös Pohjan Puhurin toimitussihteerin työt ovat Pekalle tuttuja. Kysyttäessä hänen partiolupaustaan vuodelle 2014, hän mainitsee oppimisen: Piirihallitustyöskentely on minulle uutta, joten työskentelyn oppiminen on ensimmäinen asia. Piirin syyskokouksessa ohjelmaministeriksi valitusta Satu Soppa Kivelästä piiripesti tuntui tervetulleelta, sillä hänellä on viime vuosina ollut melko hiljainen ajanjakso partiossa. Ohjelma on toiminnanalana kiinnostanut häntä aina ja ikäkaudet ovat tulleet tutuiksi kaikenikäisten johtamisen myötä. Soppa pitää tärkeänä, että piirillä olisi tarjottavana ohjelmaa jokaiselle ikäkaudelle. Ohjelmaministerin tehtäviin kuuluvat muun muassa yhteydenpito ohjelmaryhmän alla toimivien jaostojen ja piirin välillä sekä Suomen Partiolaisten asettamien vuosittaisten tapahtumien toteutumisen valvonta. Haasteita pestiin tuo ohjelmatoiminnanalan laajuus, koska jaostoja ja sen mukana tulevia vastuualueita on paljon. Yksin ei kuitenkaan tarvitse olla, sillä Sopan työparina toimii piirin toimihenkilöistä Noora Småträsk. Tuore ohjelmaministeri lupaa tulevana partiovuonna viestiä aktiivisesti ja houkutella lisää toimijoita ohjelmaryhmään. Tammikuun toisena viikonloppuna moni Pohjanmaan Partiolaisten luottamushenkilö matkusti Oulun Kiiminkiin viettämään viikonloppua, jonka aikana ryhmät ja jaokset tuumailivat asioitaan yhdessä ja erikseen. Tuulevien tarkoitus on edistää piirin juttuja, mutta myös innostaa ja kannustaa toimijoita jaksamaan pesteissään, sillä monella on piiritehtävien lisäksi myös muita tehtäviä omissa lippukunnissaan. Monta uutta sekä vanhaa luottamushenkilöä pääsi illalla myös saunomaan ja vieläpä oikein kynttilänvalossa, sillä palanut sulake oli lukkojen takana. Viikonlopun aikana myös Pohjan Puhuria työstettiin aimo askel eteenpäin, perehdyttiin lukijatutkimuksesta saatuihin tuloksiin sekä ideoitiin yhdessä uusiakin juttuja. Hengellinen jaosto pääsi nuoruudestaan huolimatta täyteen vauhtiin toiminnansuunnittelussaan. Ryhmät ja jaostot ennättivät myös treffaamaan toisiaan. Kukin porukka sai toivoa, keiden kanssa halusi mutustella visioitaan ja tällä tavoin myös tutustua toisten tekemisiin tai suunnitella yhteistä tulevaisuutta. Tuulevien kanssa samaan viikonloppuun mahtui myös piirin ylimääräinen kokous, jossa valittiin uusi piirinjohtaja, Antti Aake Kerola sekä projektiministeri, Puhuristakin tuttu Pekka Väkiparta. Piirin varajohtajan paikka jäi täytettäväksi kevätkokouksessa. 12 Pohjan Puhuri Pohjan Puhuri 13

Toimittaja Vuokko Toimittaja Riitu Toimittaja Katariina Taittaja Tanja Uutta verta Olen Vuokko Pajukangas, Pohjan Puhurin uusi toimittaja Kaustisen Kallionkoluajista. Opiskelen mediatekniikkaa Ylivieskassa ja kaikkien koulukiireiden keskellä partioharrastus on jäänyt vähemmälle. Onneksi pääsin toimittajaksi Puhuriin, sillä mikä olisikaan ollut mukavampaa kuin yhdistää rakas harrastus opiskelemaansa alaan! Partiossa pidän eniten luonnossa liikkumisesta ja hyvistä kavereista. Retkellä nautitulla ruualla on myös oma ainutlaatuinen arominsa. Parhaat partiomuistot ovat niitä, kun pitkän vaelluksen jälkeen saa ottaa rinkan selästä ja levähtää. Täällä kirjoittelee Riitu Kerola, Pohjan Puhurin toimituskunnan tuore jäsen minäkin. Kuulun oululaiseen tyttölippukuntaan nimeltä Oulun Valppaat. Siviilielämässäni alan olla puolivälissä opiskelujani ja parin vuoden päästä olisi tarkoitus valmistua optikoksi. Partioon olen liittynyt yläasteelle mennessäni ja siitä asti on tullut oltua mukana niin oman lippukuntani, piirin kuin Suomen Partiolaistenkin toiminnassa. Lähinnä sydäntäni on partioviestintä, niin ulkoinen kuin sisäinenkin, joten siinä mielessä Puhurin toimituskuntaan pääseminen on minulle loistopesti. Paras partiomuistoni on ehdottomasti kesän 2012 Roverway-tapahtuma kokonaisuudessaan. Kansainvälinen ja sopivan suuri tapahtuma tarjosi monia uusia ystäviä ja unohtumattomia kokemuksia. Mielestäni parasta partiossa onkin viestinnän lisäksi kansainvälisyyden tarjoamat mahdollisuudet. Olen Katariina Mäkiniemi, 16-vuotias flikka Ilmajoelta. Liityin Ilkan Partiolaisiin vuonna 2009 ja se on kannattanut! Jo näihinkin vuosiin on mahtunut paljon ikimuistoisia hetkiä. Tutuiksi ovat tulleet niin letkajenkassa hyppiminen ruokakaupassa kuin järvessä uiminen makuupussissa. Parhaat muistot tulevat kuitenkin siitä, että ne on koettu yhdessä uusien ja vanhojen ystävien kanssa. Uusi partiopestini toimittajana tuo varmasti lisää uusia jännittäviä kokemuksia, ja innolla odottelen uutta vuotta kirjoittamisen parissa. Tervehdys, olen Pohjan Puhurin uusi taittovikainen taittaja Tanja Kuusirati Putaan Vilkkaista. Putaan Vilkkaissa olen ollut viitisen vuotta aikuisena tukena sudenpentujen ryhmänjohtajana sekä muissa pesteissä tarpeen mukaan. Olen harrastanut partiota jo lapsena ennen parinkymmenen vuoden taukoa. Tauosta huolimatta partioon mukaan pääseminen aikuisiällä on luonnistunut hyvin ja haluan rohkaista omalla esimerkilläni muitakin aikuisia liittymään partioon mukaan, niin tausta-avuksi kuin suoraan toimintaan lippukuntiin. Taittajan pestin kautta voin itsekin tukea partiotoimintaa alueellisesti lippukuntatyöni lisäksi, sillä meille kaikille on tilaa ja kysyntää tässä mainiossa harrastuksessa! Pohjanmaan Partiolaisten kevätmestaruuskilpailut Ilkan Partiolaiset ry ja Pohjanmaan Partiolaiset ry järjestävät kevätmestaruuskilpailut Luonnollista voimaa Ilmajoella 26.4. Luonnollista voimaa Ilmajoella 26.4.2014 14Pohjan Puhuri Pohjan Puhuri 15 Säännöt Kilpailuissa noudatetaan voimassa olevia Pohjanmaan Partiolaisten partiotaitokilpailujen sääntöjä ja SP:n turvallisuusohjeita. Kilpailijoiden tulee olla Suomen Partiolaisten vuoden 2014 jäsenmaksun maksaneita. Sarjajako Tyttövartiot kilpailevat oranssissa, poika- ja sekavartiot vihreässä sarjassa. Kilpailuvartion jäsenten iät lasketaan kilpailuvuoden kuluessa täytetyin vuosin eli ikä on suoraan kilpailuvuosi miinus syntymävuosi. Ne vartiot, jotka eivät sääntöjen puitteissa voi kilpailla näissä sarjoissa, voivat osallistua kilpailuun ulkopuolisina vartioina. Kilpailuvartiona on lippukunnan jäsenistä koottu vartio, jossa on neljä tai viisi 12 17-vuotiasta jäsentä. Viisihenkisen kilpailuvartion jäsenten yhteenlaskettu ikä saa olla korkeintaan 73 vuotta ja nelihenkisen kilpailuvartion 58 vuotta. Suomen Partiolaisten säännöistä poiketen nelihenkinen vartio on kilpailun sisällä. Kilpailureitin pituus on 5-9 kilometriä. Ilmoittautuminen Vartiot ilmoittautuvat kilpailuun 10.4. mennessä piirin kotisivujen kautta. Ilmoittautua voi myös piiritoimiston Vaasan toimipaikkaan (044-716 9302 tai toimisto.vaasa@ pohjanmaa.partio.fi). Ilmoittautumisen yhteydessä tulee mainita mahdolliset erityisruokavaliot ja allergiat. Ruokailu Kilpailijoille tarjotaan lämmin ateria kilpailun jälkeen. Osallistumismaksu Vartion osallistumismaksu on 45. Piiritoimisto laskuttaa lippukuntia ilmoittautumisten mukaan. Osallistumismaksu sisältää kilpailussa jaettavan materiaalin, peseytymismahdollisuuden, lämpimän aterian kilpailun jälkeen sekä majoituksen sitä tarvitseville kilpailua edeltävänä yönä. Lisätietoja www.pohjanmaa.partio.fi/luonnollistavoimaa Kilpailunjohtaja Jenna Salmi jenna.salmi@pohjanmaa.partio.fi 040 861 6033 Järjestelysihteeri Elsa Lahti lahti.elsa@gmail.com 044 259 0568

Teksti ja kuva: Vuokko Pajukangas Heidin pääasiallinen tehtävä on tukea aluetyötä ja projekteja. Luottamushenkilöiden ja lippukuntien johtajien kanssa toimiminen antaa energiaa sekä haasteita. Päivitän uusien lippukunnanjohtajien tietoja piirin kotisivuille. Osalta lippukunnista näitä tietoja ei ole vielä saatu, joten pyytäisin lähettämään niitä minulle, muistuttaa Heidi. Ennen Pohjanmaan Partiolaisia Heidi työskenteli Keski-Pohjanmaan Partiolaisten piirisihteerinä hoitaen yksin toimistolle kuuluvia tehtäviä. Nyt uusi työyhteisö puhaltaa Teksti ja kuva: Halinallet Sveitsi valikoitui ulkomaanprojektimme kohdemaaksi, koska halusimme käydä Kanderstegin partiokeskuksessa. Muutenkin alppimaa Sveitsi kuulosti hyvälle kohteelle. Matka tulee olemaan kielellisesti rikas, sillä Sveitsissä virallisia kieliä on neljä. Ensimmäinen matkakohteemme Kandersteg sijaitsee Alpeilla Sveitsin saksankielisellä alueella. Onneksi matkaan lähtevien joukosta löytyy ainakin muutama saksan kielen taitaja. Loppureissun matkakohteessa Genevessä taas puhutaan ranskaa. Yöretket piristävät toimistopartiolaista Pohjanmaan Partiolaiset ry:llä on neljä työntekijää, jotka huolehtivat piirin asioista. Vaikka partio on vapaaehtoista toimintaa, on asioita, jotka tarvitsevat vielä suurempaa huolenpitoa. Näitä asioita hoidetaan piiritoimistossa eli Tuulenpesässä Oulussa, Ylivieskassa ja Vaasassa. Heidi Männistö on meitä varten Ylivieskassa. yhteen hiileen luottamushenkilöiden ja lippukuntien hyväksi. Yhtenevät toiminnanalat antavat mahdollisuuden keskittyä asioihin kunnolla ja vähentävät myös päällekkäistä työtä. Alun perin kouluttauduin nuorisotyönohjaajaksi, mutta tehtävien muuttuminen kannusti hankkimaan myös merkonomin koulutuksen, kertoo Heidi. Partiota Heidi on harrastanut jonkin verran lapsena ja aikuisena toiminut apuna seikkailijoiden ryhmässä. Silloin tällöin yöretkillä käynti piristää kummasti toimistopartiolaista! hän vakuuttaa. Lippukuntien tukemiseen panostetaan Matkahaaveita osa 3 Katse kohti Kanderstegiä ja Sveitsiä Odotamme innolla Alppien vuoristomaisemia. Alpeilla on ollut suuri vaikutus myös paikallisen kulttuuriin, sillä jodlaus ja alppitorven soitto kuuluvat sveitsiläiseen kulttuuriin hyvin vahvasti. Olemme Genevessä Sveitsin kansallispäivänä ja aiomme osallistua päivän juhlintaan. Kanderstegin kansainvälinen partiokeskus Kuvankauniiseen, vuorten ympäröimään laaksoon perustettiin Kanderstegin partiokeskus vuonna 1923. Paikan löysi Sveitsin partiolaisten pääjohtaja, joka kirjoitti löydöstään Robert Baden-Powellille. Baden- Powellin mielessä oli jo jonkin aikaa ollut Mini-Jamboree, pysyvä ja kansainvälinen partiolaisten kokoontumispaikka. Nykyään Kanderstegissa vierailee vuosittain yli 12 000 partiolaista yli 40 eri maasta. tulevaisuudessa koko ajan enemmän. Aluetyö mahdollistaa lippukuntien yhteistyötä ja verkostoitumista. Lippukunnat yhdistävät voimavarojaan ja saavat aikaan laadukasta toimintaa kaikenikäisille. Suuret tapahtumat, kuten piirileirit ja Myötäpäivät, nostattavat yhteishenkeä koko piirissä. Parhaana partiomuistona Heidi mainitsee Ko-Gi-leirin. Partiopoukaman käkipesässä oli kiva touhuta, kun pääsi leiriläisenä rakentamaan ja kokkailemaan itse. Leirin päätyttyä sattui vielä hauska sekaannus kun rinkkani päätyi vahingossa toisen auton kyytiin! Halinallet ovat Sveitsiin suuntautuvaa vaeltajien ulkomaanprojektia varten varanneet lennot, hostellin Genevestä ja myös Kanderstegiin on ilmoitettu vastuuhenkilö. Reissu tuntuu koko ajan todellisemmalta! Meilläkin on siis todella hyvät mahdollisuudet tutustua eri maiden partiolaisiin. Kuten jamboreellakin, on partiokeskuksessa tarjolla tekemistä jokaisen makuun: mekin aiomme osallistua esimerkiksi koskenlaskuun ja kansainvälisiin illanviettoihin. Vuorokausi valvonnan alla Talossa käy kuhina, kun samoajat saapuvat yksitellen sisään. Kaiuttimista kajahtaa: Tämä on BP, tervetuloa BP-taloon. Pohjan Veikkojen vaeltajat ovat rakentaneet lippukunnan samoajillle Baden-Powell-talon Rokuan leirikeskuksen tiloihin. Tehtävä ei ollut helppo, sillä se vaati paljon suunnittelua. Pohjan Veikoissa oli kuitenkin todettu, että samoaja-/vaeltajatoimintaa voitaisiin aktivoida. Monelle samoajalle vaeltajatoiminta oli pelkkiä hämärähommia, ei juurikaan mitään kivaa ja osa oli uhannut jäädä mieluummin samoajiin kuin siirtyä vaeltajiin, kertoo vaeltajaluotsi Saana Korkiala. Samoajille haluttiin näyttää, kuinka siistiä vaeltajana voi olla ja kun tämä idea oli jo jonkin aikaa pyörinyt johtajien mielessä, tapahtumalle raivattiin aikaa. Järjestimme tapahtuman, koska voimme, jatkaa idean kehittäjänä tunnettu ja tapahtuman järjestelyssä mukana ollut Sara Miesmaa. Saunasta löytyy päiväkirjahuone, jossa BPtalon asukkaat voivat jakaa huoliaan ja jossa tuntitehtävät jaetaan. BP:n ääni tenttaa huoneessa kävijää haastavilla kysymyksillä. Päiväkirjahuoneessa tehtiin paljon muutakin, esimerkiksi yksi tuntitehtävistä, jossa puhuttiin seksuaalisuudesta. Samoajilla on aktiviteetti, jossa pitää keskustella seksistä ja ihmissuhteista. Ajattelimme, että teineillä on helpompi keskustella anonyymin henkilön kanssa, Sara pohtii. Hän mainitsee myös, että kaikki muutkin ohjelmat suunniteltiin samoajien aktiviteettien ympärille. Kaikki ohjelmat suunniteltiin samoajien aktiviteettien ympärille. Sara Miesmaa Samoajia tarkkaili BP:n valvova silmä. Oleskeluhuoneessa BP saattoi antaa yllätystehtäviä, kuten kenkien järjestämistä koon mukaan tai istumiskielto. Tarkkailu suoritettiin webkameroilla, joilla pystyttiin seuraamaan koko oleskeluhuonetta. BP:n ääni tuli parvelta kaiuttimista, joita vaeltajat vuorotellen Teksti ja kuva: Tiia Hyvälä käyttivät. Aikuisena tukena olivat samoajien luotsit Becky ja Raisa. He vierailivat asukkaiden luona ja pystyivät tarkkailemaan tehtävien suorittamista, Sara selittää. Välillä samoajia kävi viihdyttämässä ja valvomassa myös haalareihin ja naamareihin pukeutuneet vaeltajat. 24 tuntia kestäneen tapahtuman aikana päästiin kokeilemaan juutalaisten uskontoa, suorittamaan tehtävä englanniksi ja harjaamaan kaverin hampaita. Lopuksi vaeltajat paljastivat itsensä samoajille ja he keskustelivat menneen vuorokauden tunnelmista. Samoajat sanoivat, että heillä on paljon selkeämpi kuva siitä, mitä vaeltajat tekevät ja ehkä tapahtuma toi noita kahta osastoa lähemmäs toisiaan, Saana tuumii. Talon sääntöjen rikkomisesta sai rangaistuksen. Eerikin rangaistuksena oli hoitaa halkoa kuin vauvaa. 16 Pohjan Puhuri Pohjan Puhuri 17

Tervapartio ry ja Pohjanmaan Partiolaiset ry toivottavat tervetulleeksi kevätmestaruuskilpailuihin. Säännöt: Kilpailuissa noudatetaan voimassa olevia Pohjanmaan Partiolaisten partiotaitokilpailujen sääntöjä ja Suomen Partiolaisten turvallisuusohjeita. Kilpailijoiden tulee olla vuoden 2014 jäsenmaksun maksaneita. Sarjajako: Tyttövartiot kilpailevat oranssissa, poika- ja sekavartiot vihreässä sarjassa. Kilpailuvartion jäsenten iät lasketaan kilpailuvuoden kuluessa täytetyin vuosin eli ikä on suoraan kilpailuvuosi miinus syntymävuosi. Vartiot, jotka eivät sääntöjen puitteissa voi kilpailla näissä sarjoissa, voivat osallistua kilpailuun ulkopuolisina vartioina. Kilpailuvartiona on lippukunnan jäsenistä koottu vartio, jossa on neljä tai viisi 12 17-vuotiasta jäsentä. Kilpailuvartion jäsenten yhteenlaskettu ikä saa olla korkeintaan 58 vuotta (4 jäsentä) tai 73 vuotta (5 jäsentä). Kilpailureitin pituus on 5-9km. Ilmoittautuminen ja osallistumismaksu: Vartiot ilmoittautuvat piirin kotisivujen kautta 10.4. mennessä. Ilmoittautumisen yhteydessä on mainittava mahdollisista erityisruokavalioista, allergioista ja majoitustarpeesta. Osallistumismaksu on 45 /vartio. Lippukuntia laskutetaan ilmoittautumisten mukaan. Osallistumismaksu sisältää PELEKÄÄKKÖ NÄÄ POLLIISIA Pohjanmaan Partiolaisten kevätmestaruuskilpailut Oulussa 26.4.2014 kilpailussa jaettavan materiaalin, peseytymismahdollisuuden, lämpimän aterian kilpailun jälkeen sekä majoituksen kilpailua edeltävänä yönä sitä tarvitseville. Majoitus ja ruokailut: Vartioille on varattu mahdollisuus yöpyä kilpailuja edeltävä yö kisakeskuksessa. Majoitustarpeesta ilmoitetaan ilmoittautumisen yhteydessä. Lisätietoja: www.pohjanmaa.partio/ pelekaakkonaapolliisia Kilpailujohtaja: Jenniina Sutinen, jensku_sutinen@hotmail.com Järjestelysihteeri: Reetta Kurttila, reetta.kurttila@hotmail. com Voisiko tässä olla yrityksesi mainos? Tai tiedätkö yrityksen, joka voisi olla kiinnostunut mainostamaan Pohjan Puhurissa? Mainostamalla piirilehdessä tuet partiotoimintaa alueellisesti ja omalla paikkakunnallasi. Lue lisää seuraavasta numerosta! www.pohjanmaa.partio. fi/pohjanpuhuri tai aineisto@ pohjanmaa.partio.fi. TALVIVAELLUKSELLE? Pohjan Veikot järjestävät pääsiäisvaelluksen Hetta-Pallaksen alueelle 16.- 21.4. Mukaan mahtuu partiolaisia myös muista lippukunnista. Olisiko sinun ryhmäsi kiinnostunut lähtemään mukaan? Katso lisätietoja ja ilmoittautumisohjeet uusimmasta Navakasta. KUTSU KEVÄTKOKOUKSEEN Pohjanmaan Partiolaiset ry:n kevätkokous järjestetään lauantaina 22.3.2014 kello 13.00 Isojärven nuorisotalolla, Laajalahdentie 85, Kokkola. Kokouksessa käsitellään sääntöjen pykälän 4 määräämät asiat sekä valitaan piirin varapuheenjohtaja. Valtakirjojen tarkistus alkaa kello 12.15. Kokousmateriaali lähetetään lippukunnille ja se lisätään piirin sivuille osoitteeseen www.pohjanmaa.partio. fi/piiri/kokoukset. Tervetuloa! Pohjanmaan Partiolaiset ry:n hallitus ANSIOMERKKIEHDOTUKSET PIIRITOIMISTOON Huhtikuun 15.päivä on jälleen aika, jolloin lippukunnan ansiomerkkiehdotusten tulee olla piiritoimiston Oulun toimipaikassa. Muistattehan toimittaa merkkiehdotuksenne ajoissa neljänä (4) kappaleena. Lomakkeita sekä lisätietoa saa osoitteesta www.pohjanmaa.partio. fi/ansiomerkit. Huhtikuun hakuun lähetetään merkit, jotka toivotaan jaettaviksi syyskauden aikana. Seuraavan kerran ansiomerkkiehdotuksia täytetään lokakuun 15.päivään mennessä. 18 Pohjan Puhuri Pohjan Puhuri 19

OSOITEREKISTERI: Pohjanmaan Partiolaiset ry. Oulun toimipaikka. Lehteä postitetaan 1 kpl / partiotalous. Toimintakalenteri 21. 23.2. Erätaito 2 -kurssi Kauhava 21. 23.2. Partiotaitokilpailujen järjestämiskurssi Kuusamo 22.2. 25.4. VeriGuud 14 -verenluovutuskampanja 22.2. Muistelemispäivä - World Thinking Day lippukunnissa Maaliskuu 3.3. Navakka 3/2014 DL 8.-9.3. POLARpop - partiotaitojen talvism-kilpailu Hämeenlinna 14.3. Pohjan Puhuri 2/2014 DL 14. 16.3. Erätaito 1 -K22 Pohjoinen 15.3. Kansainvälisyysteemailta Seinäjoki 22.3. Kevätkokous Kokkola 22.3. Talvi-Hehku 2014 Kokkola 22.3. Näin saat lisää johtajia -koulutus Kokkola 22.3. Koulutusvastaavakoulutus Kokkola 28. 30.3. Partiotaitokilpailujen järjestämiskurssi Lapua 29. 30.3. Tarpojien taitopäivät Kempele Huhtikuu 1.4. Navakka 4/2014 DL 4.-6.4. Piirivisio vaeltajatapahtuma Vaasa Viikko 15 Pohjan Puhuri 2/2014 ilmestyy