Hankeraportti

Samankaltaiset tiedostot
2. Hankkeen nimi ja hanketunnus: Kimpale kultaa Kangasniemi kylineen kimaltamaan VIRKISTYSALUEHANKE, 15910

Ihmisen. kokoisia LOPPU- RAPORTTEJA. Miten teen raportin, joka kiinnostaa muitakin kuin rahoittajaa? AISAPARIn ohjeita hanketoimijoille

TOIMINTASUUNNITELMA vuodelle 2019

WC- ja pesutilojen muuttaminen nykyvaatimukset täyttäväksi ja portaiden kunnostus Loppuraportti. Lavamäen kyläyhdistys ry

NUOTTA II KOORDINOINTIHANKE LOPPURAPORTTI

Maaseuturahaston hankkeiden toteuttaminen ELY-keskuksesta rahoitettujen kehittämishankkeiden toteuttajille

Kerässieppi-Liepimän kyläverkko LOPPURAPORTTI

Kantri ry Rahoitusta paikallisesti. Kari Kylkilahti

Eurooppa investoi kestävään kalatalouteen. Pyhäjärven Kalainvestointien esiselvitys hanke. Hanke no: Dnro: 782/3561/2010

RAJUPUSU KEHITTÄJÄ- KOORDINAATIOHANKE. on suunnattu toiminta-alueen kustannuksiltaan pienille yleishyödyllisille kehittämishankkeille

KEHITTÄMISYHDISTYS SEPRA RY KOORDINAATIOHANKKEET

Kantri ry Rahoitusta paikallisesti. Kari Kylkilahti

RAJUPUSU KOORDINAATIO III -HANKE

Kauhavan Monitoimihalli

Mansikan teemahaut syksyllä 2016

Luonto- ja eräkeskuksen hankekuvaus: Kokoontumis- ja yöpymistila

Kirjapainoky a kehittyy - aktivoint hanke lop uraportti

Teemahankeinfo. Neuvontaa toteuttajille Jaana Joutsen

Elinvoimavaliokunta Kunnanhallitus Valtuusto

Kollajanniemen MS:n vuosikokous taukotuvalla

PIIKKIÖN YHTENÄISKOULUN VANHEMPAINYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

JUOKSLAHDEN METSÄSTYSSEURA ry, SÄÄNNÖT

Voimistelu-ja urheiluseura Kilpi ry. YTY-HANKKEEN VUOSIRAPORTTI. Kehittämishanke yhteistoiminnallisuuden kehittämiseksi maaseudun voimavarana

Biokaasua liikenteeseen. Hankesuunnitelma tiedonvälityshankkeelle

ESITYSLISTA 1/2012. Piällysmies ry:n hankeryhmän esityslista 1/2012. AIKA Torstaina klo 15:00. Piällysmies ry:n toimisto

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen.

Hankkeen toiminta. ESR-koordinaattori Sanna Laiho. Uudenmaan ELY-keskus

TOURULAN-KEIHÄSKOSKEN KYLÄYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT. 1 Nimi ja kotipaikka

Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt

Ohjausryhmä. Petri Veijalainen

Avustavien Erotuomareiden Valioerotuomarikerho ry:n (AVEK ry) säännöt

YHDISTYKSEN SÄ Ä NNÖ T

TEEMAHANKE Yhdistysten investoinnit

Mälläistentie 137, ALASTARO (puh Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

Yhdistyksen tarkoituksena on suorittaa ohjaus- ja tiedotustyötä ikääntyvien, yksinäisten ja perheiden arkeen liittyvissä kysymyksissä

Jaalan Metsästysseura ry Sivu 1 / 7 JAALAN METSÄSTYSSEURA RY SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, JÄSENLIITTO JA PIIRI

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012

Pitkospuiden ja kodan rakentaminen Nevalylyn ympäristöön

Pyhäselän Avantouimarit ry

YPÄJÄN RIISTAMIEHET ry. metsästysseuran säännöt

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2010

HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT

JyväsRiihen Leader-rahoitus

Crohn ja Colitis ry.

Aktiivinen Pohjois-Satakunta ry Kehittämisohjelma

Aloituskoulutus Leena Karjalainen

Toimintasuunnitelma 2018

Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry. Säännöt

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 7 Kirkkoneuvosto MAANINKA PÖYTÄKIRJA

Arctic Taekwon-Do ry TOIMINTASÄÄNNÖT 1 (6) Saarenrinne Rovaniemi ARCTIC TAEKWON-DO RY:N TOIMINTASÄÄNNÖT

1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa.

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

Pienoisvenekerho Hydro-Kilta ry:n säännöt

2 Yhdistys on aatteellinen ja voittoa tavoittelematon yhdistys. 1. järjestää esitelmätilaisuuksia ja muuta tiedotustoimintaa

OHJE TUENSAAJALLE SEURANTATIETOJEN TOIMITTAMISESTA

Yhdistyksen nimi on Muotialan päiväkodin vanhempainyhdistys ry ja se toimii. edistää lasten vanhempien ja päiväkodin välistä yhteistoimintaa

Rasti-Simpsiön kehittäminen hyvinvointikeskukseksi

Ukko-Kolin Ystävät r.y.:n säännöt

Jurvan Metsästysseura Ry SÄÄNNÖT

SPL Keski-Suomen piirin viestintäsuunnitelma

Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt

Pirttikosken Metsästysseura ry:n säännöt

Kai Ekholm: Kirjojen hävittäminen on rikos ihmisyyttä vastaan

Kokoontumistila Kokoontumistila

Yhdistyksen nimi on Kiihtelysvaaran koulun Vanhempainyhdistys ry. ja se toimii Kiihtelysvaaran_ koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015

4. Hyväksytään seuraavan vuoden toimintasuunnitelma; Hyväksyttiin vuoden 2013 ja 2014 toimintasuunnitelma (liite 2).

Metsästysseura Ilo r.y.

Viikinkiajan Laiva yhdistyksen säännöt

2016 TOIMINTAKERTOMUS

SÄÄNNÖT (epävirallinen suomennos )

Viestiupseeriyhdistys ry.

b) Seuran/yhdistyksen/yhteisön kokonaisbudjetti kaudelle, jolle avustusta haetaan: 3 000

Yhdistykseen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen.

VIHTAVUOREN ERÄNKÄVIJÄT RY:N KESÄKOKOUKSESSA HYVÄKSYTYT UUDISTETUT SÄÄNNÖT

Yhdistyksen nimi on Haarlan koulun vanhempainyhdistys. Yhdistys toimii Haarlan koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Turku.

Ohjausryhmä. EAKR-hankkeiden starttikoulutus ja

TUKEVA-hanke LOPPURAPORTTI

PIKKU KAKEN ALOITUSKOKOUS

METSÄSTYSEURAN SÄÄNNÖT

JUHTIMÄEN METSÄSTYSSEURA RY SÄÄNNÖT * * *

Kalustoa kylille -teemahanke LOPPURAPORTTI

MYLLYKOSKEN NAISVOIMISTELIJAT RY

Auli Lepistö Säkylä Digineuvos - hanketyökalu

KOTOUTUMISTYÖTÄ EDISTÄVÄ HANKEHAKU JÄRJESTÖILLE

Toimintalinja. Perämettän Puskaratsastajat ry pj. Anne Harju

Suomen kahvakuula ry:n säännöt

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017

Peräpohjolan kehitys ry

SOUTH WEST KARTING FIN RY YHDISTYSSÄÄNNÖT

2 Yhdistyksen tarkoituksena on tarjota monimuotoista ja joustavaa tukea turvapaikanhakijana Suomeen tulleille.

Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen.

Toimintasuunnitelma PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä

- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä

Suomen Gynekologiyhdistys ry Finlands Gynekologförening rf Säännöt

Viestiupseeriyhdistys ry.

Kuusamon metsänhoitoyhdistys, Pohjois-Pohjanmaan TE-keskus / maaseutuosasto

Vatulan alueen jätevesiosuuskunta

Houhajärvi ry VUOSIKERTOMUS 2015

Transkriptio:

1 Hankeraportti 21.03.2014 Toteuttajan nimi Jokihaaran seudun erä ry Hankkeen nimi ja hanketunnus Lahtivajan ja yhteisen kokoontumistilan rakentaminen Jokihaaran kylälle. Hanketunnus Dnro 631/3570-2013 päätösnumero 36789. Yhteenveto hankkeesta Hankkeen tavoitteena oli rakentaa Jokihaaran seudun erä ry:n toimesta Eviran määräykset täyttävä lahtivaja Jokihaaran kylälle. Tavoitteena oli myös rakentaa lahtivajan yhteyteen grillikota koko kylän yhteiseen käyttöön. Keskeisinä toimijoina ovat olleet Jokihaaran seudun erä ry:n hirvijaoksen jäsenet, jotka ovat rakentaneet lahtivajan talkootyönä. Kodan pystytys sisältyi toimitusehtoihin. Rahoitus kerättiin hirvijaoksen jäseniltä, osallistumalla talkootoimintaan hirvenhiihdon SM-kisoissa sekä Jyväs- Riihen rahoittamana. Lahtivaja ja grillikota valmistuivat hirvenmetsästyskauden aloitukseen 28.09.2013.

2 Raportti Hankkeen tavoitteet Jokihaaran seudun erä ry on Uuraislainen, vahvat perinteet omaava metsästysseura, joka harjoittaa järkiperäistä metsästystä, riistan- ja elinympäristönhoitoa, metsästysampumaurheilua, kenneltoimintaa ja vapaa-ajan virkistystoimintaa. Paikkakunnalla asuvien henkilöiden on mahdollista päästä seuran jäseniksi. Seura on voittoa tuottamaton, yleishyödyllinen yhdistys, joka rahoittaa toimintaansa vuosittain kerättävillä jäsenmaksuilla ja uusien jäsenten liittymismaksuilla, myymällä seuran ulkopuolisille henkilöille metsästykseen oikeuttavia vieraskortteja ja järjestämällä alueella koirakokeita. Metsästysseura on pienen maalaiskylän seuraksi suuri, kaikkiaan jäseniä on noin 100 henkilöä. Käytännössä Jokihaaran kylältä usea perhekunta on suoran tai välillisesti tekemisissä seuran kanssa. Lahtivaja -hankkeella on ollut suuri merkitys metsästysseurallemme. Eviran ohjeet saaliseläinten lihankäsittelyyn muuttuivat 01.09.2013, ja näin ollen seuramme on saanut asianmukaiset lihankäsittelytilat. Hankkeemme vaikutus on metsästysseurallemme ja koko kyläyhteisölle suuri. Lisäksi lihankäsittelytiloja voidaan käyttää myös viranomaisten toimesta alueemme kolarihirvien ja muun suurriistan käsittelyyn ja säilytykseen. Tiloissa on ollut hyvä perehdyttää myös lapsia ja nuoria riistaeläinten käsittelyyn ja saada samalla nuoret innostumaan metsästyksestä, riistanhoidosta ja muusta erätoiminnasta. Grillikota ja käymälä on rakennettu kyläläisten yhteiskäyttöön, koska ne sijaitsevat nykyisen kuntopolun ja ladun varrella. Alueella järjestetään mm. syksyisin kyläyhdistyksen sekä sydänyhdistyksen ruskakävelyitä ja RHY:n ja metsästysseuran riistakolmiolaskenta kaksi kertaa vuodessa. Toteutus Hanke on toteutettu pääosin talkoovoimin. Hankkeeseen tuli metsästysseuranjäsenten ja kyläyhteisön ihmisten talkoo- ja konetunteja yhteensä yli 2000h. Seuraaviin töihin on käytetty ulkopuolisia palveluita: osittain maanrakennustyöt, kodan pystytys, kylmälaitteiden asennus. Ulkopuoliset hankinnat kilpailutettiin pääosin jo hankehakemus vaiheessa. Lopulliset hankintaneuvottelut, päätökset sekä tarvikkeiden valinnat suoritettiin rakennusprojektin johtoon/ vastuuhenkilöksi valitun Heimo Niinisen, vastaavan mestarin Marko Niininen ja seuran puheenjohtajan Petri Paanasen kesken. Hankintoja tarkennettiin projektin edetessä koska saimme lahjoituksia yhteistyöyrityksiltä ja kumppaneilta. Hankehakemuksessa mukana olleiden RST- pöytien hankinnan sijaan päädyttiin lahtivajaan hankkimaan muita tarvittavia varusteita (kannatuskiskoja, sähkövinssi, lihakoukkuja, lihalaatikoita sekä pakastin riistajuhlien lihapalojen varastointiin). RST- pöydät saimme lahjoituksena lopettavasta päiväkodista. Toimenpiteet Rakennussuunnitelman toteutumisesta sekä tehdyistä toimenpiteistä on liitteenä olevasta kuvaraportista (Liite 1).

3 Aikataulu Metsästysseuran vuosikokouksessa 10.02.2013 on tehty päätös toteuttaa seurallemme uudet ja nykyaikaiset riistankäsittelytilat. Seura on ostanut Uuraisten kunnalta maa-alueen Kumpu nimisestä tilasta Ro13:29 1,2 ha:n määräalan. Kauppakirja on allekirjoitettu 25.03.2013. Rakennuslupapyyntö on jätetty 25.03.2013 Uuraisten kunnan tekniselle lautakunnalle, rakennuslupa myönnettiin 24.05.2013. Työt aloitettiin 25.05.2013 talkoina toteutetuilla liittymien ja tontin raivaus töillä. Tarvittavat maanrakennus, perustus sekä LVIS -liitäntöjen vaatimat työt alkoivat 03.06.2013. Rakennuksen ja biokäymälän on tarkoitus olla valmiina syyskuun loppuun mennessä 2013. Alkuperäisistä suunnitelmista poiketen grillikota pystytettiin jo elokuussa 2013 eli vuotta suunniteltua aiemmin. Työ saatettiin päätökseen 28.9.2013. Toteutuksen organisaatio Hankkeen toteutuksesta vastaa Jokihaan Seudun Erä Ry. Seura valitsi keskuudestaan rakennusprojektin johtoon/ vastuuhenkilöksi Heimo Niinisen. Vastaavana rakennusmestarina on toiminut Marko Niininen. Hankkeella ei ole ollut varsinaista ohjausryhmää. Jokihaaran seudun erä ry:n johtokunta on kantanut päävastuun hankkeen toteutuksesta ja toiminut projektipäällikön tukena. Lahtivajan rakentaminen on toteutettu hankkeeseen osallistuvien seuran jäsenten ja kyläyhteisön jäsenten talkootyönä. Tämän mahdollisti seuran jäsenistöstä löytyvä rakennusalan moni osaaminen. Ainoastaan kylmälaitteiden asennus tapahtui ostopalveluna. Grillikodasta toteutettiin talkootyönä pohjalaatan perustus- ja valutyöt, koska tarjoukseen kodasta sisältyi kotaelementtien pystytyksen. Kylmälaitteisto ja sen asennus teetettiin ostopalveluna. Hankkeen yhteistyötahona ovat yksittäiset asukkaat ja seuran jäsenet ja Uuraisten RHY. Kustannukset ja rahoitus Liitteenä seuran sekä projektin tilinpäätös ja tase toiminnantarkastuskertomuksineen. Investointihankkeen kokonaiskustannukseksi muodostui 40923,10 josta ELY- keskukselta haettavan tuen osuus on 28646,17.

4 Raportointi ja seuranta Hankkeen aikainen seuranta on tapahtunut projektipäällikön toimesta. Hankkeen raportointi ja kuvantaminen on toteutettu Heimo Niinisen ja Pia Bärlundin toimesta. Taloushallinnosta ja kirjapidosta on vastannut seuran sihteeri Jari Kokkila ja rahastonhoitaja Arto Väisänen. Toteutusoletukset ja riskit Talkootyöllä tehdyissä projekteissa riskinä on aina se, että toiset tekevät enemmän talkootunteja kuin toiset. Tässä hankkeessa on kaikki hirvijaoksen jäsenet pyritty osallistamaan talkootyöhön kykyjensä mukaan. Tästä huolimatta on todettava, että miehisessä ympäristössä ei aina naisten osallistuminen rakentamiseen ollut itsestäänselvyys ja sukupuoliroolien välille syntyi ajoittain kitkaa koskien rakennusteknistä toteuttamista. Yhteistyökumppanit Uuraisten kunta Uuraisten riistanhoitoyhdistys Jyväs- Riihi Sekalainen määrä yrityksiä ja yhteisöjä lahjoitusten muodossa Tulokset ja vaikutukset Tulokset ovat toteutuneet hankesuunnitelman mukaisesti. Pelkästään jo sosiaalinen kanssakäyminen sekä ns. hyötyliikunta on edistänyt porukan vanhempien henkilöiden fyysistä kuntoa ja mielen vireyttä. Asetetut tavoitteet on saavutettu. Lahtivajan valmistuttua on kylän nuoret ja lapset otettu mukaan metsästykseen ja heille on opetettu riistanhoitoa sekä oikeaoppista lihan käsittelyä. Esitykset jatkotoimenpiteiksi Jatkotoimenpiteenä tehdään ensimmäiseksi kesällä 2014 lahtivajan ympäristön maisemointi ja mahdolliset lisähankkeet toiminnan kehittämiseksi.

5 Hankkeen viestintä kohderyhmille Hankkeen aikana hankkeesta on tiedotettu sisäisesti seuran jäseniä tekstiviestein sekä Jokihaaran seudun erä ry:n kokouksissa. Uuraisten RHY:n hallitukselle hanketta ja tiloja esiteltiin hallituksen kokouksessa joulukuussa 2013. Kyläläisille on esitelty hanketta riistajuhlassa. Hankkeen toteutumisesta kertovaa ulkopuolista tiedottamista on vielä tarkoitus laajentaa. Myös Paikallisuutiset lehteen on oltu yhteydessä; Juttua ei vielä ole julkaistu. Tarkoituksena on myös kirjoittaa artikkeli, jota tarjotaan julkaistavaksi Metsästäjä lehteen ja muihin mahdollisiin alan julkaisuihin. Jokihaaran Seudun Erä Ry Heimo Niininen Petri Paananen Jari Kokkila

6

7

8

9

10

11