Paradise24fin kartoittaa henkilön toimintakykyyn liittyviä. Lomaketta voi käyttää kertaarviona tai kokonaistilanteen seurantaan. Lomake soveltuu hyödynnettäväksi sekä ammattilaiskäytössä että itsearvioinnissa. Ammattilaisille Jos mahdollista, lomake kannattaa täyttää hoidon alussa, jolloin lähtökohdaksi tulee tilanne ennen hoitoon hakeutumista. Asiakkaan tilanteessa tapahtuneista muutoksista saadaan tietoa, kun lomake täytetään useita kertoja esim. laitoshoidossa jakson alussa ja lopussa, avohoidossa 3-6 kuukauden välein. Päivämäärän merkitseminen lomakkeeseen on seurantakäytön kannalta hyvin tärkeää. Vastauksia on hyvä käydä läpi yhdessä asiakkaan kanssa.voitte esimerkiksi käydä läpi ne asiat, joiden kohdalla asiakas on kokenut suuria tai erittäin suuria. Samalla voi kiinnittää huomiota siihen, kuinka monen asian osalta asiakas ei ole kokenut. Asiakkaan merkitsemistä muutostoiveista voi keskustella suhteessa hoidon tavoitteisiin. Erityisen tärkeää on kiinnittää huomiota asiakkaan vapaasti kirjaamiin muutostoiveisiin. Erityisesti, jos kirjatut asiat jotka eivät sisälly lomakkeen 24 kysymykseen. Seurantalomakkeessa voi tarkastella lisäksi seuraavia kysymyksiä: missä asioissa asiakkaan tilanne on muuttunut parempaan tai huonompaan suuntaan; onko asiakas saavuttanut tavoitteita, jotka oli aiemmin merkinnyt itselleen tärkeiksi. Seuraavat kysymykset kuvaavat ongelmia ja, joita olet viime aikoina voinut kokea. Vastaa kysymyksiin ajatellen viimeistä 30 päivää ja ottaen huomioon sekä hyvät että huonot päivät. Valitse kustakin kysymyksestä vain yksi vaihtoehto. Muista vastata kaikkiin kysymyksiin. Rastita 'Muutostoiveet' -sarake niissä kysymyksissä (1-5 kpl), joihin toivot eniten muutosta. Lomakkeen lopussa oleviin avoimiin kenttiin voit myös kirjoittaa omin sanoin asioita, joihin toivot muutosta. Päivämäärä: Asiakastunniste: 1. Minkä verran ongelmia sinulla on ollut sen vuoksi, että et ole tuntenut itseäsi levänneeksi ja pirteäksi päivän aikana (esim. tunnet väsymystä, olet voimaton?) * Rastita1 2. Minkä verran ongelmia sinulla on ollut löytää asioita, jotka kiinnostavat sinua? * Rastita2 3. Minkä verran ongelmia sinulla on ollut ruokahalusi suhteen? * Sivu 1 / 6
Rastita3 4. Minkä verran ongelmia sinulla on ollut unen kanssa, esimerkiksi vaikeus nukahtaa, heräilyä usein yön aikana tai herääminen liian aikaisin aamulla? * Rastita4 5. Minkä verran ongelmia sinulla on ollut ärtyneisyyden suhteen, esimerkiksi että olisit aloittanut riitoja, huutanut ihmisille tai jopa lyönyt heitä? * Rastita5 6. Minkä verran ongelmia sinulle on tuottanut se, että olet kokenut itsesi hitaaksi tai että asiat ovat tuntuneet tapahtuvan ympärilläsi liian nopeasti? * Rastita6 7. Minkä verran ongelmia sinulle on aiheutunut surun, alakuloisuuden tai masentuneisuuden tunteista? * Rastita7 8. Minkä verran ongelmia sinulle on aiheuttanut huolestuneisuus tai ahdistuneisuus? * lainkaan Rastita8 ei 9. Minkä verran ongelmia sinulle on tuottanut se, että et ole kyennyt selviytymään kaikista niistä asioista, jotka sinun tulisi hoitaa? * Rastita9 10. Minkä verran sinulla on ollut särkyjä tai kipuja? * Sivu 2 / 6
Rastita10 11. Minkä verran sinulla on ollut keskittyä tekemään jotain 10 minuutin ajan? * lainkaan Rastita11 12. Minkä verran sinulla on ollut muistaa tehdä tärkeitä asioita? * Rastita12 13. Minkä verran sinulla on ollut päätösten tekemisessä? * Rastita13 ei 14. Minkä verran sinulla on ollut aloittaa ja ylläpitää keskustelua? * Rastita14 15. Kuinka suuria sinulla on ollut kävellä pitkiä matkoja (esim. 1 km)? * Rastita15 16. Onko sinulla ollut jossakin seuraavista: peseytymisessä tai pukeutumisessa, wc:n käyttämisessä tai ruokailemisessa? * Rastita16 17. Kuinka suuria sinulla on ollut seksuaalisissa toiminnoissa? * Rastita17 18. Kuinka suuria sinulla on ollut olla yksin muutamia päiviä? * Sivu 3 / 6
Rastita18 19. Kuinka suuria sinulla on ollut huolehtia terveydestäsi kuten syödä hyvin, kuntoilla ja ottaa mahdolliset reseptilääkkeesi? * Rastita19 20. Kuinka suuria sinulla on ollut aloittaa ja ylläpitää ystävyyssuhteita? * Rastita20 21. Kuinka suuria sinulla on ollut tulla toimeen läheistesi kanssa? * Rastita21 22. Kuinka suuria sinulla on ollut päivittäisessä työssä tai opiskelussa? * Rastita22 23. Kuinka suuria sinulla on ollut hallita rahankäyttöäsi? * Rastita23 24. Kuinka suuria sinulla on ollut osallistua harrastuksiin tai järjestötoimintaan (esim. juhliin, urheilutapahtumiin, uskonnollisiin tai poliittisiin toimintoihin) samalla tavalla kuin kuka tahansa? * Rastita24 Tähän voit kirjoittaa omin sanoin asioita, joihin toivot elämässäsi muutosta: Asioita2 Asioita3 Sukupuoli * Mies Sivu 4 / 6
Nainen Muu En halua kertoa Ikä * vuotta. En halua kertoa ikääni Ikä - en halua kertoa Tein testin * Omasta tilanteesta Toisen henkilön puolesta Kokeillakseni testiä En halua kertoa Teitkö testin sovitusti Arjen toimintakyky -hankkeeseen liittyen? * Kyllä En En tiedä Tunniste: * Kerro, minkä järjestön tai hankkeen toimintaan osallistut * Leave this field blank Lähetä Päihdelinkin testien tuloksia saatetaan käyttää tutkimusaineistona.testien tulokset ja vastaajien taustatiedot esitetään vain tilastollisessa muodossa eikä yksittäistä vastaajaa voida tunnistaa. link [1] Tietoa testistä Paradise24fin-kysymyssarjalla kartoitetaan viime aikoina koettujen psykososiaalisten vaikeuksien määrää ja voimakkuutta. Lomake soveltuu sekä kerta-arvioksi että henkilön kokonaistilanteen seurantaan. Paradise24fin lomaketta voi käyttää hoitosuunnitelman tekemisen ja seuraamisen tukena. Paradise24-kysymyssarja on kehitetty professori Alarcos Ciezan johtamassa EU-hankkeessa Psychosocial Factors Relevant to Brain Disorders in Europe eli Aivotoiminnan häiriöihin liittyvät psykososiaaliset vaikeudet Euroopassa (PARADISE). Hankkeessa kehitettiin tutkimustietoon pohjautuvat käytännöllinen kysymyssarja, joka linkittyy kansainväliseen toimintakyky luokitukseen (ICF). Tavoitteena oli hoitoon, kuntoutukseen ja tutkimukseen soveltuva kysymyssarja, joka sisältää useiden aivotoiminnan häiriöiden yhteydessä yleisesti esiintyvät psykososiaaliset vaikeudet. Kehittäminen perustui systemaattisiin kirjallisuuskatsauksiin sekä haastatteluihin koskien dementiaa, depressiota, epilepsiaa, migreeniä, MS-tautia, Parkinsonin tautia, skitsofreniaa, aivoverenkierron häiriötä ja päihderiippuvuutta. A-klinikkasäätiö edusti EU-hankkeessa päihdetyön asiantuntemusta. Suomenkielinen Paradise24fin-lomake sisältää EU-hankkeessa kehitetyn kysymyssarjan. Paradise24fin-lomake on vertailukelpoinen kansainväliseen lomakkeeseen, jossa vastausvaihtoehtoja on vain kolme. Paradise24fin-lomakkeessa asteikko on 5-portainen, jotta pienetkin seurannan aikana tapahtuvat muutokset kirjautuvat. Suomalaiseen lomakkeeseen on työntekijöiden toiveiden pohjalta lisätty myös muutostoiveisiin liittyvä osio. Suomenkielistä lisätietoa: Paradise-hanke [2] Tausta ja käyttöohjeet [3] Tieteellisiä artikkeleita PARADISE-lomakkeen kehittämiseen liittyen: Cieza, A, Anczewska, M, Ayuso-Mateos, JL, Baker M, Bickenbach J, Chatterji S, Hartley S, Leonardi M, Pitkänen T, and the PARADISE Consortium (2015). Understanding the impact of brain disorders: towards a horizontal epidemiology of psychosocial difficulties and their determinants. Hyväksytty julkaistavaksi Plos One. Sivu 5 / 6
Cieza, A., Sabariego C, Anczewska, M, Ballert C, Bickenbach J, Cabello M, Giovannetti A, Kaskela T, Leonardi M, Mellor B, Pitkanen T, Raggi A, Świtaj P, Chatterji S and the PARADISE Consortium (2015). PARADISE 24: a measure to assess the impact of brain disorders on people s lives based on the hypothesis of horizontal epidemiology. Plos One. July 6th 2015 1-15. DOI:10.1371/journal.pone.0132410 http://journals.plos.org/plosone/article?id=10.1371/journal.pone.0132410 [4] Lisätietoja vanhempi tutkija Tuuli Pitkänen, tuuli.pitkanen@a-klinikka.fi [5] Lähde verkko-osoite: https://www.paihdelinkki.fi/fi/testit-ja-laskurit/mieliala/psykososiaalisetvaikeudet-paradise24fin Linkit [1] https://www.paihdelinkki.fi/fi [2] http://www.a-klinikka.fi/tutkimus/paradise-hanke [3] http://www.a-klinikka.fi/sites/default/files/paradise24fin_raportti_61.pdf [4] http://journals.plos.org/plosone/article?id=10.1371/journal.pone.0132410 [5] mailto:tuuli.pitkanen@a-klinikka.fi Sivu 6 / 6