Hyvä asukkaiden kokous / asukastoimikunta/ yhteyshenkilö AVAIN Asumisoikeus Oy soveltaa asumisoikeusasunnoissaan yhteishallintolain mukaista asukashallintoa eli lakia yhteishallinnosta vuokrataloissa 16.7.1990/649. Tässä ohjeessa ohjeistetaan lausunnonantamisesta, ajankohdasta sekä raportin sisällöstä. Ohjeessa on myös sellaisia kulueriä ja tuottoja mainittuna joita ei kaikkien kohteiden raporteilla näy. Tämä johtuu siitä, että kohteen raportille tulostuu vain ne tulot ja menot joita kohteella syntyy. Talousarviokokoukset ja raportit Asukastoimikunnat järjestävät talousarvioon liittyvät omat sekä asukkaidenkokoukset itsenäisesti. Asukastoimikunnat saavat talousarvioon liittyvät raportit ja ohjeistukset Avainasukas sivuston kohdekohtaiselta asukastoimikunnan sivultaan. AVAIN Asumisoikeus Oy on lisännyt tiedottamista joten raportit sekä ohjeistukset ovat sivustolla myös jokaisen asukkaan nähtävänä, koska jokaisella asukkaalla on pääsy myös asukastoimikunnan sivulle jonne asiakirjat on tallennettu. Lausunnon antamisesta on lisäinformaatiota kohdassa; lausunto talousarviosta ja käyttövastikkeen määräytymislaskelmasta. Huom! Muistattehan tiedottaa asukaskokouksissa talonne asukkaita siitä, että mikäli tunnukset avainasukas -sivulle ovat kadonneet, uudet saa tilaamalla ne sähköpostilla extranet@avainasumisoikeus.fi, tunnukset toimitetaan sähköpostilla tai kirjeitse viikon sisällä pyynnöstä. Viestissä tulee mainita asukkaan nimi sekä täydellinen osoite. Lisäksi tämän syksyn talousarviokierroksen yhteydessä asukkailla on mahdollisuus antaa lausunto asukashallinnon uudistamisesta sekä näkemys huoltosopimukseen kuuluvien tehtävien painoarvosta. Näistä molemmista on lisätietoa tämän tiedotteen kohdissa: Lausunto asukashallinnon uudistamisesta ja asukkaiden näkemys huoltosopimukseen kuuluvista tehtävistä Lausunto talousarviosta ja käyttövastikkeen määräytymislaskelmasta: Asukastoimikunnat antavat 16.10 klo 16:00 mennessä lausunnot taloyksikön talousarvioesityksestä sekä käyttövastikkeen määräytymisesityksestä ja PTS suunnitelmasta vuosille 2015 2024. Lausunnon antaa vain siihen valtuutettu taho ja kokous jossa talousarvio käsitellään, nimeää lausunnon antajan. Lautatarhankatu 8 B, 00580 Helsinki / vaihde 020 7624 700/ faksi 09 4789 2304 / Y- tunnus 1951766-7 etunimi.sukunimi@avainasumisoikeus.fi /www.avainasumisoikeus.fi
Kohteelta annetaan vain yksi lausunto / kohde. Lausunto toimitetaan yhtiölle käyttämällä sähköistä lausuntolomaketta, joka on myös kohdekohtaisella sivulla samassa kohtaa kuin siihen liittyvät raportit. Lomake löytyy klikkaamalla sivustolla kohtaa Talousarviolausunnot vuodelle 2014 josta aukeaa tiedosto jossa on kaikki nyt lausuntokierroksella olevien sähköisten lomakkeiden linkit ja materiaalit. Mikäli lausunnon antamisessa on ongelmia, ottakaa yhteyttä asiakkuusvastaavaan sähköpostitse; kirsi.harma@avainasumisoikeus.fi Kohdekohtaisten lausuntojen lisäksi asukkaiden kokouksen /asukastoimikunnan tulisi valita keskuudestaan osallistuja myös alueelliseen kokouksen. Kokouksen kutsu /esityslista on tulostettavissa alueelliselta sivulta ja sieltä löytyy myös kokoukseen ilmoittautumista varten linkki. Valtakunnalliseen kokoukseen osallistujat valitaan alueellisissa kokouksissa ja kokouksen kutsu/esityslista on tulostettavissa valtakunnalliselta sivulta. Mikäli kohteella on valittu asukastoimikunnan sijaan yhteys- tai luottamushenkilö, on hänellä oikeus osallistua alueelliseen kokoukseen. Alueelliset asukastoimikuntienpuheenjohtajien kokoukset antavat lausunnot valtakunnalliselle kokoukselle käyttövastikkeista kokouksissaan 22.10.2013 PSU, klo 17:30, Joensuu, Sokos hotel Kimmel 23.10.2013 KSU, klo 17:30, Jyväskylä, Hotelli Alexandra 24.10.2013 ESU, klo 17:30, Helsinki, Sokos hotel Pasila Valtakunnallinen kokous antaa lausunnon käyttövastikkeista yhtiön hallitukselle (osallistujat valitaan alueellisissa puheenjohtajien kokouksissa) 30.10.2013 klo 17:30, Helsinki, Sokos hotel Pasila Kohdekohtaiset käyttövastikkeet vuodelle 2014 vahvistetaan AVAIN Asumisoikeus Oy:n hallituksen kokouksessa 15.11.2013. Tarkistuskirjeet toimitetaan asukkaille viimeistään 30.11.2013. Uudet käyttövastikkeet tulevat voimaan 1.2.2014. Lausunto pitkän aikavälin korjaussuunnitelmasta Lausunnot annetaan myös PTS suunnitelmasta (raportti pitkän aikavälin korjaussuunnitelmasta) seuraavalle kymmenelle vuodelle eli vuosille 2014 2023. Raportilla esitetään suunnitellut korjaukset kohteittain Käyttövastike I ja käyttövastike II osalta. Raporttiin on lisätty käyttövastike I ja käyttövastike II kustannusten arvioitu vaikutus kulloiseenkin talousarviovuoteen. Lausunto PTS- suunnitelmasta annetaan samalla sähköisellä lomakkeella kuin lausunto talousarviosta. Talousarvioon liittyvää tilastotietoa Kiinteistön ylläpidon kustannukset nousivat vuodessa 2,8 prosenttia Kiinteistön ylläpidon kustannukset nousivat 2,8 prosenttia vuoden 2013 toisella neljänneksellä vuoden 2012 vastaavasta ajanjaksosta. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen kiinteistön ylläpidon kustannusindeksistä 2010=100. 2
Kiinteistön ylläpidon kustannusindeksin 2010=100 vuosimuutokset, % Ylläpitokustannuksista vuodessa eniten kallistuivat kaukolämpökustannukset 7,9 prosenttia. Erilliskustannukset kasvoivat 5,8 prosenttia, käyttö- ja jätevesikustannukset 5,6 prosenttia, lämpökustannukset 4,8 prosenttia, hoitopalvelukustannukset 2,7 prosenttia, työkustannukset 1,2 prosenttia, kunnossapitopalvelun kustannukset 0,8 prosenttia, käyttösähkön kustannukset 0,5 prosenttia ja tarveaineiden kustannukset 0,4 prosenttia. Kevyt polttoöljy laski 1,9 prosenttia. Lähde: Kiinteistön ylläpidon kustannusindeksi 2010=100, Tilastokeskus Julkaistu: 6.9.2013 / Tilastokeskus Verotus nosti lämmitysenergian hintoja Energiantuotannossa käytettävien polttoaineiden verotus kiristyi vuoden alusta, mikä nosti erityisesti turpeen verotusta. Tilastokeskuksen tietojen mukaan kaukolämmön hinnat kallistuivat yli kahdeksan prosenttia vuoden ensimmäisellä neljänneksellä, mikä johtui verotuksen kiristymisestä ja metsähakkeen kallistumisesta sekä turvepulasta. Kivihiilen hinta puolestaan laski alkuvuonna lämmöntuotannossa, vaikka verotus kiristyi vuoden vaihteessa. Liikennepolttoaineissa dieselin hinta laski. Sähkön pienkäyttäjien hinnat ovat nousseet alkuvuonna, kun taas suurempien sähkön kuluttajien hinnat ovat edelleen laskeneet. 3
Voimalaitospolttoaineiden hinnat lämmöntuotannossa Edellisvuotta korkeammat hinnat Pohjoismaisilla sähkömarkkinoilla ja alhaiset päästöoikeuksien hinnat mahdollistivat myös kivihiililauhdesähkön tuotannon kasvun alkuvuonna. Erityisesti maalishuhtikuussa tuotanto noin kolminkertaistui vuotta aiempaan verrattuna. Lämmöntuotannossa käytettävän jyrsinturpeen valmisteverollinen hinta oli vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 47 prosenttia kalliimpaa kuin vuotta aiemmin. Turpeen verotus lämmöntuotannossa kiristyi 3 /MWh vuoden alusta ja turpeen hinta läheni metsähakkeen hintatasoa. Turvetuotteiden hinnat nousivat heikon turvetuotantokauden johdosta. Turvetta on korvattu energiantuotannossa kalliimmilla polttoaineilla kuten metsähakkeella ja kivihiilellä, mikä näkyy tammikuun kaukolämmön kuluttajahintojen nousuna. Metsähakkeen hinta nousi yli 9 prosenttia vuotta aiemmasta ja samaan aikaan kulutus oli kasvussa. Lämmöntuotannossa käytettävän kivihiilen hinta halpeni yli 6 prosenttia, kun taas maakaasun hinta kallistui yli 3 prosenttia vuotta aiemmasta vuoden 2013 ensimmäisellä neljänneksellä. Liikennepolttoaineista dieselin hinta halpeni 2 prosenttia ja bensiinin hinta oli lähes viimevuoden vastaavan ajankohdan tasolla. Kevyen polttoöljyn hinta halpeni prosentin verrattuna vuotta aiempaan. Lähde: Tilastokeskus, Energian hinnat Julkaistu: 20.6.2013 / Tilastokeskus 4
Talousarvioon liittyvät raportit Raportti talousarviosta ja käyttövastikkeen määräytymislaskelmasta on pääpiirteittäin viimevuotisen mukainen, mutta Käyttövastike I ja Käyttövastike II ryhmittelyä omiksi osioiksi uudistettiin luettavammaksi sekä talousarvio ja käyttövastikkeen määrityslaskelmaan lisättiin osio kumulatiivisesta yli- ja alijäämän kertymästä. Yli- ja alijäämän seuranta aloitettiin lakimuutoksen vuoksi vuoden 2011 toteumasta. Kuten aikaisemmin on tiedotettu yli- ja alijäämät kultakin vuodelta jaksotetaan viidelle vuodelle. Myös talousarviovuoden korjausohjelma liitettiin osaksi talousarviolaskelmaa, koska siinä esitetyt korjaukset sisältyvät talousarvioon 2014. 1. Talousarvio ja käyttövastikkeen määräytymislaskelma Ohjeistus seuraa raportissa esitettyjen taulukoiden järjestystä ja taulukot on numeroitu tässä ohjeessa taulukon asian mukaan. Numerointia ei siis löydy raporteista ja ne ovat ohjeessa vain helpottamassa ohjeen lukemista sekä lausunnon antamista. Käyttövastike I I Taulukko Käyttövastike II II Taulukko Kohteen käyttövastikkeet III Taulukko Kohteen käyttökorvaukset IV Taulukko Kohteen kulutustiedot V Taulukko Tasattavat hoitomenot VI Taulukko Tasattavat pääomamenot VII Taulukko Ei tasattavien tuottojen kohdekohtainen yli-/alijäämä VIII Taulukko Talousarviovuoden 2014 korjausohjelma, suunniteltujen toimenpiteiden kustannusarvio ja rahoitussuunnitelma IX Taulukko Kohdetiedot Lomakkeen yläreunassa eli marginaalissa ovat kohdenumero, kohteen nimi sekä talousarvion valmistelussa mukana olleen isännöitsijän nimi. Myös taloyksikkönne huoneistojenmäärä, yhteiskäyttötila (mikäli kohteessanne on kerhotila tai vastaava) ja liikehuoneistot ja em. neliömäärät näkyvät kohdetiedoista. Vaakasarakkeet: Talousarvio 2014 Talousarvio 2013 Muutos TA2014/TA2013 Toteuma 2012 /m2/kk /m2/kk % /m2/kk 5
Talousarvio 2014 Tässä sarakkeessa näkyvät euromääräiset arvioidut summat kustakin kustannuksesta tai tuotosta pyöristettynä kokonaisluvuiksi. / m2 / kk Tässä sarakkeessa näkyvät /m2/kk kustakin kustannuksesta tai tuotosta kahden desimaalin tarkkuudella. Talousarvio 2013 / m2 / kk Sarakkeissa esitetään luvut samoilla tarkkuuksilla kuin edellisessäkin Talousarvio 2014 sarakkeessa. Luvut on tuotu talousarviosta vuodelle 2013. Muutos TA 2014 / TA 2013 Näissä kahdessa sarakkeessa esitetään talousarvioiden 2014 ja 2013 muutos euroina sekä prosentteina. Toteuma 2012 % Tässä pystysarakkeessa näkyy vuoden 2012 toteuma kullakin kulueränä. Toteuma on esitetty pyöristettynä euroihin sekä /m2/kk. I Taulukko: KÄYTTÖVASTIKE I KÄYTTÖVASTIKKEET JA KÄYTTÖKORVAUKSET Kohteen suoria hoitomenoja vastaava osuus tuotoista eli Käyttövastike I kohdistuvia suoria hoitomenoja vastaava osuus tuotoista Käyttövastike I Tuotot käyttövastike I osalta Autopaikka vuokrat Esimerkiksi autopaikat, -hallit ja tallit Arvioidut tuotot kaikkien autopaikkojen osalta. Vesimaksutuotot Vesimaksuennakot ja vesimaksut Mikäli kohteella on asukkaiden henkilömäärään perustuvia vesimaksuja, on asukkaiden ilmoittamien henkilömäärien perusteella tuotto laskettu. Muut käyttökorvaukset Esimerkiksi internetmaksut Vuokratuotot asunnoista ja liikehuoneistoista. Käyttövastike I:n osuus vuokratuotoista (koska budjetti tehdään 100 % käyttöasteella ei budjetissa ole vuokratuottoja) Vesimaksut vuokrattuina olleista tiloista Vesimaksuennakot ja vesimaksut vuokrattuina olleista tiloista 6
Edellisten tilikausien yli-/alijäämä Talousarviovuoden 2014 sarakkeessa näkyy vuodelle 2014 kohdistuva kumulatiivinen jaksotettu yli-/alijäämä. Talousarvio 2013 sarakkeessa näkyy jaksotettu purku joka kohdistettiin vuodelle 2013, mikäli purkua oli yli 0,01 /m2/kk. Katso vrt. myös talousarvio ja käyttövastikkeen määräytymislaskelmassa olevaa taulukkoa; ei tasattavien tuottojen kohdekohtainen yli- /alijäämä. KÄYTTÖVASTIKKEET JA KÄYTTÖKORVAUKSET Käyttövastike I ja käyttökorvausten tuotot yhteissummana, lisättynä/vähennettynä talousarviovuonna huomioidulla jaksotetulla ja kumulatiivisella kohteen yli- ja alijäämällä. KOHTEEN SUORAT HOITOMENOT eli Käyttövastike I:een kohdistuvia menoja ovat: Tässä osiossa näkyvät ne hoitomenot, jotka aiheutuvat kohteen omista suorista hoitomenoista. Näitä menoja katetaan tuottopuolella käyttövastike I:llä ja käyttökorvauksilla. Mikäli näissä menoerissä syntyy yli- /alijäämää toteuma vuonna suhteessa Käyttövastike I tuottoihin, huomioidaan ne kohdekohtaisesti jaksotettuna purkuna tulevien vuosien talousarvioissa. Talohuolto Kiinteistöhuollon sopimukseen kuuluvat tehtävät sekä erillisveloitettavat tehtävät esimerkiksi: Talohuollon perustehtävät, talohuollon erillistehtävät, talotekniset erikoistehtävät, hissien huolto, Tele-, it- ja antennijärjestelmät ja hissien huollon erillistehtävät Ulkoalueiden huolto Ulkoalueiden huoltosopimukseen kuuluvat tehtävät sekä erillisveloitettavat tehtävät Siivous ja puhtaanapito Siivoussopimukseen kuuluvat tehtävät sekä erillisveloitettavat tehtävät ja vaihtomatot Lämmitys Lämmityksen perusmaksu, Lämmityksen energiamaksu ja lämmitysöljy tai maakaasu Vesi ja jätevesi Veden ja jäteveden kulutusmaksu sekä veden ja jäteveden perusmaksu Sähkö Jätehuolto Kiinteistösähkön energiamaksu ja kiinteistösähkön perusmaksu Kiinteistön jätemaksu ja muut jätehuollon maksut Vuokrat, vastikkeet ja käyttökorvaukset Talon maksamat vuokrat, vastikkeet ja käyttökorvaukset esim. pysäköintihallien vuokrat tai rasitesopimuksen mukaiset vastikkeet 7
Kiinteistö- ja huoneistokorjaukset Kunnossapitokorjauksia asunto ja kiinteistötasolla kuten esimerkiksi: keittiökalusteet, saunojen lauteet (yksittäisiä asuntoja) kiukaat, kylmälaitteet märkätilat (yksittäisiä asuntoja) Parvekelaattojen maalaukset ja pinnoitukset vesijohtojen korjauksia tai julkisivumaalaukset Muu hoito Esimerkiksi: laajakaistamaksut ja pelastussuunnitelmien päivitykset vuoden 2013 säädöksiä vastaaviksi Kohdekohtainen asukastoiminta Kohdekohtaisen asukastoiminnan kulut kuten esimerkiksi talkootarjoilut, asukastoimikunnan kopiointikulut tai matkakorvaukset KOHTEEN SUORAT HOITOMENOT Tässä näkyvät kokonaissummana arvioitu kohteen suorat hoitomenot jotka katetaan käyttövastike I:lla JÄÄMÄ (+/-) Tässä näkyy yhteissummana talousarviovuonna huomioonotettava jäämäkertymä aikaisemmilta vuosilta. Huom. katso myös taulukko ei tasattavien tuottojen kohdekohtainen yli- /ja alijäämä. II taulukko KÄYTTÖVASTIKKEET JA KÄYTTÖKORVAUKSET Tasattuja hoitomenoja ja pääomamenoja vastaava osuustuotoista eli Käyttövastike II kohdistuvia suoria hoitomenoja vastaava osuus tuotoista Käyttövastike II Tuotot käyttövastike II osalta Muut vuokratuotot Käyttövastike II osuus vuokratuotoista (budjetti tehdään 100% käyttöasteella, siksi budjetissa ei näy vuokratuottoja) Perimismaksutuotot (+kulut) Perinnässä olleiden maksujen tuotot ja kulut. Talousarviossa arvioidaan 0 tuottoina ja kuluina. Toteumassa näkyvät toteutuneet tuotot ja kulut Tasattuja hoitomenoja ja pääomamenoja vastaava osuus tuotoista Käyttövastike II vastaavat tuotot yhteissummana 8
MUUT KÄYTTÖVASTIKKEELLA KATETTAVAT KULUT Tasattavat hoitomenot Käyttövastike II kohdistuvia menoja Tässä osiossa näkyvät ne hoitomenot, jotka aiheutuvat kohteen omista tasattavista hoitomenoista. Näitä menoja katetaan tuottopuolella käyttövastike II:sta. Isännöinti Esimerkiksi: Isännöinnin perustehtävät, isännöinnin kokouspalkkiot, muuttotarkastukset, isännöinnin erillistehtävät Kiinteistönjohtopalvelut Ulkopuolisille asiantuntijoille sekä konsernin omille yhtiöille maksetut kiinteistönjohtopalvelut. (kilpailutettuja hankintoja) Näitä kustannuksia ovat esimerkiksi asiantuntijapalvelut mm. urakoitsijoiden kilpailuttamissa, korjausten ja urakointien valvonnat sekä isännöinnin ohjeistus ja valvonta. Myös pienurakointisopimuksien laadinnat kuuluvat tähän kustannuserään. Asumisoikeuksien myynti ja markkinointi Esimerkiksi: Tyhjäkäyttömenetys, vuokraustoiminta, mainonta ja markkinointikulut, asuntoilmoitukset, lehti-ilmoitukset, markkinointitilaisuudet sekä esitteet ja julkaisut Maavuokrat kiinteistön tontin vuokrat Kiinteistövero Kunnan määräämä kiinteistövero Vahinkovakuutukset Kiinteistön täysarvovakuutus ja talkoovakuutus Muut hoitokulut Esimerkiksi:10-vuotispalkitsemiset ja maksetut vahingonkorvaukset Tasattavat kiinteistö- ja huoneistokorjaukset Suuret kunnossapitokorjaukset kiinteistö, perusparantaminen kiinteistö, vahinkovakuutuskorjaukset, muuttokorjaukset, häätö- ja vakuuspidätyskorjaukset Valtakunnallinen asukastoiminta ja hallinto Esimerkiksi: Alueelliset ja valtakunnalliset tapahtumat, kokoukset ja seminaarit, asukashallinnon matkakustannukset sekä avainasukas- sivuston ylläpito ja kehitys. Viestintä ja tiedotustoiminta Esimerkiksi: kotiavainlehti, yhtiön esitteet ja tiedottaminen yms. Muu yhtiön hallinto Esimerkiksi: Henkilöstökulut, puhelinkulut, ATK-ylläpitokulut, Tilintarkastus, yritysvakuutus, toimistokulut, tietoliikenneyhteydet, kalusto 9
Muut tasattavat kulut Pitää sisällään sekalaisia kulueriä jotka eivät kuulu muihin edellä ryhmiteltyihin kuluihin. Esim. jälkiperintätuotot, luottotappiot, toimitilavuokrat Varautuminen tulevien vuosien korjauksiin Varautuminen tuleviin korjauksiin Tasattavat hoitomenot Kohteen aiheuttamat omat tasattavat edellä mainitut hoitomenot yhteensä Kohteen osuus tasatuista hoitomenoista Kohteelta perittävä / kohteelle hyvitettävä osuus tasattavista hoitomenoista ja varauksista. (katso taulukko tasattavat hoitomenot) Laskentakaava Laskentakaava: Yhtiön tasattavat menot yhteensä / Yhtiön huoneistoneliöt = tasattavat menot per m2 Tasattavat menot per m2 * kohteen huoneistoneliöt = kohteen euromääräinen osuus yhtiön tasattavista menoista Kohteen euromääräinen osuus yhtiön tasattavista menoista - Kohteen euromääräiset tasattavat menot = kohteelle kuuluva euromääräinen hyvitys- /veloitusosuus tasatuista kuluista ns. tasauserä Mikäli luku on positiivinen, on kohde lukeman verran saanut tasoitusta muilta taloyksiköiltä. Mikäli luku on negatiivinen (-) kohteelta tasataan lukeman verran muille taloyksiköille. Pääomamenot Kohteen osuus lyhennyksistä Kohteen rahoitustuotot ja kulut Pääomamenot Osuus yhtiön tasatuista pääomamenoista Osuus yhtiön tasatuista pääomamenoista Kohteelta perittävä / kohteelle hyvitettävä osuus tasattavista pääomamenoista. Mikäli luku on positiivinen, on kohde lukeman verran saanut tasoitusta muilta taloyksiköiltä. Mikäli luku on negatiivinen (-) kohteelta tasataan lukeman verran muille taloyksiköille. Lasketaan samalla kaavalla kuin kohteen osuus tasatuista menoista. Varautuminen tulevien vuosien lainanlyhennyksiin MUUT KÄYTTÖVASTIKKEELLA KATETTAVAT KULUT Varautuminen yhtiön tilinpäätöseriin ja tulevien vuosien velvoitteisiin Näitä eriä ovat esimerkiksi verot, osingot ym. yhtiön velvoitteet. 10
Varautuminen yhtiön tilinpäätöseriin ja tulevien vuosien velvoitteisiin Varautuminen yhtiön tilinpäätöseriin ja tulevien vuosien velvoitteisiin sisältää arvion menoista, joiden ennakoidaan syntyvän Laki asumisoikeusasunnoista annetun lain muuttamisesta pykälän 16a 5 ja 6 kohdassa tarkoitetuista velvoitteista. JÄÄMÄ (+/-) Käyttövastike II jäämä KOKONAISJÄÄMÄ (+/-) Käyttövastike I:n ja käyttövastike II:n jäämät yhteensä III Taulukko Kohteen käyttövastikkeet Tähän taulukkoon on tuotu Käyttövastike I ja käyttövastike II sekä käyttövastike I ja II yhteensä ja niiden muutokset talousarvioiden 2012 ja 2013 välillä. Euroina sekä prosentteina laskettuna. Lisäksi tässä taulukossa näkyy edellisten vuosien kumulatiivisen alijäämän ja ylijäämän jaksotettu purku sekä maksettava käyttövastike. IV Taulukko Kohteen käyttökorvaukset Taulukossa on vesimaksujen käyttökorvausten ehdotus vuodelle 2014 ja niiden muutokset talousarvioiden 2013 ja 2014 välillä. Euroina sekä prosentteina laskettuna. V Taulukko Kohteen kulutustiedot Kohteen veden, lämmityksen ja sähkön kulutuksen vaikutus on merkittävä käyttövastikkeissa. Tästä syystä on raportissa näkyvät em. kulutustiedot eli arvioitu käyttöä vuodelle 2014, talousarvio 2013 sekä kohteen toteuma vuodelta 2012. Kulutustietojen muutos % näkyy myös taulukossa. VI Taulukko Tasattavat hoitomenot Katso myös kohta kohteen osuus tasatuista hoitomenoista Tasattavat hoitomenot yhtiö: koko yhtiön tasattavat hoitomenot yhteensä Kohteen todelliset tasattavat hoitomenot: kohteen omat tasattavat hoitomenot yhteensä Kohteen osuus tasatuista hoitomenoista: kohteelle kohdistuva osuus hoitomenoista Tasaus, erotus: kohteelle tuleva tasaus. Positiivinen luku kertoo, että kohde saa tasausta, negatiivinen luku, että kohde osallistuu vastaavalla summalla muiden tasattaviin hoitomenoihinsa. VII Taulukko Tasattavat pääomamenot Katso kohta kohteen osuus tasatuista pääomamenoista 11
VIII Taulukko 27.9.2013 Tasattavat pääomamenot yhtiö: koko yhtiön tasattavat pääomamenot yhteensä Kohteen todelliset tasattavat pääomamenot: kohteen omat tasattavat hoitomenot yhteensä Kohteen osuus tasatuista pääomamenoista: kohteelle kohdistuva osuus pääomamenoista Tasaus, erotus: kohteelle tuleva tasaus. Positiivinen luku kertoo, että kohde saa tasausta, negatiivinen luku, että kohde osallistuu vastaavalla summalla muiden tasattaviin hoitomenoihinsa. Ei tasattavien tuottojen kohdekohtainen yli-/alijäämä Taulukossa näkyy kohdekohtainen hoitojäämä vuosittain ja sen jaksotus viidelle vuodelle. Taulukon yhteensä sarakkeesta näkyy kullekin vuodelle kohdistuva kumulatiivinen jäämä. IX Taulukko Talousarviovuoden 2014 korjausohjelma, suunniteltujen toimenpiteiden kustannusarvio ja rahoitussuunnitelma Tähän raporttiin on koottu kohteelle budjetoidut korjaukset vuodelle 2014, Käyttövastike I:n ja Käyttövastike II:n osalta. KORJAUKSET YHTEENSÄ Käyttövastike I ja Käyttövastike II katettavat korjaukset yhteensä kokonaissummana sekä /m2 kk KÄYTTÖVASTIKKEELLA I KATETTAVAT KORJAUKSET Raportissa näkyvät käyttövastikkeella I katettavat korjaukset huoneisto ja kiinteistötasolla. Kohteen suoria hoitomenoja. KÄYTTÖVASTIKKEELLA II KATETTAVAT KORJAUKSET Raportissa näkyvät käyttövastikkeella II katettavat korjaukset huoneisto ja kiinteistötasolla. Kohteen tasattavia hoitomenoja. 2. Pitkänaikavälin korjaussuunnitelma, suunniteltujen toimenpiteiden kustannusarvio ja rahoitussuunnitelma Lomakkeen vasemmassa yläreunassa ovat kohteennumero, -nimi sekä talousarvion valmistelussa mukana olleen isännöitsijän nimi. Lomakkeelle on kerätty myös muita taloyksikköänne koskevia teknisiä tietoja kuten esimerkiksi valmistumisvuosi, huoneistojenmäärä ja rakennustyyppi. 12
Tälle lomakkeelle on tuotu suunnitellut korjaukset euromäärinä, lajitasolla sekä toimenpidetasolla. Vaakasarakkeilla näkyvät suunnitelman mukaiset vuodet eli vuodet 2015-2024 sekä kullekin vuodelle kunkin suunnitellun korjauksen arvioitu euromäärä. Uutena asiana raportista näkyy myös arvioitu vaikutus kyseisen vuoden tulorahoitukseen yhteensä käyttövastike I ja käyttövastike II osalta sekä kummankin käyttövastikkeen osalta erikseen. KORJAUKSET YHTEENSÄ kaikki käyttövastikkeella I ja käyttövastikkeella II katettavat arvioidut korjaukset yhteensä kunakin vuonna. ARVIOITU VAIKUTUS KYSEISEN VUODEN TULORAHOITUKSEEN ( /m2/kk) Käyttövastike I:een ja käyttövastike II:een kohdistuva arvioitu vaikutus KÄYTTÖVASTIKKEELLA I KATETTAVAT KORJAUKSET Tässä näkyvät yhteenlaskettuna kaikki arvioidut korjaukset joiden kustannukset kohdentuvat käyttövastikkeeseen I kunakin vuonna. ARVIOITU VAIKUTUS KYSEISEN VUODEN TULORAHOITUKSEEN ( /m2/kk) Käyttövastike I:een kohdistuva arvioitu vaikutus Lajitason tieto esim. Kunnossapitokorjaukset, kiinteistö Näkyy yhteenlaskettuna kaikki tähän lajiin kuuluvat toimenpiteet. Toimenpidetaso esim. IV-järjestelmä, korvausilmaventtiilien suodattimet Summa kuinka paljon toimenpiteiden arvioidaan maksavan. KÄYTTÖVASTIKKEELLA II KATETTAVAT KORJAUKSET Tässä näkyvät yhteenlaskettuna kaikki arvioidut korjaukset jotka kohdentuvat käyttövastikkeeseen II kunakin vuonna. (tasattava kulu) ARVIOITU VAIKUTUS KYSEISEN VUODEN TULORAHOITUKSEEN ( /m2/kk) Käyttövastike II:een kohdistuva arvioitu vaikutus Kysymykset talousarviosta Isännöitsijä vastaa mahdollisiin asukastoimikuntien kysymyksiin kohteen suorien eli Käyttövastike I vastaavien menojen osalta. Käyttövastike II osalta vastaa asiakkuuspäällikkö. Käyttövastike I osalta kysymykset toimitetaan isännöitsijälle sähköpostilla ja käyttövastike II kysymykset toimitetaan sähköpostilla osoitteeseen talousarvio@avainasumisoikeus.fi. Kuinka lausunnot annetaan? Talousarvioon kuuluvat lausunnot palautetaan AVAIN Asumisoikeus Oy:n asiakkuusvastaavalle 16.10 klo 16:00 mennessä samalla sähköisellä lomakkeella: Talousarviosta ja käyttövastikkeenmäärityksestä vuodelle 2014 Pitkänaikavälin korjaussuunnitelmasta, suunniteltujen toimenpiteiden kustannusarvoista ja rahoitussuunnitelmasta Mikäli asukastoimikunta tai asukkaiden kokous ei lausuntoa anna em. asioista määräaikaan mennessä, katsotaan se hyväksytyksi sellaisenaan. 13
Lisäksi asukkaiden tulisi antaa näkemyksensä myös seuraavista asioista: A. Lausunto asukashallinnon uudistamisesta: Asukaskyselyissä on tullut esille se, että asukkaat haluavat olla yhä enemmän vaikuttamassa omaan asuntoonsa ja omaan asuinkiinteistöönsä liittyvissä asioissa. Asukashallinnon uudistamisessa on lähdetty tästä toiveesta ja toiminnan pääpaino on siirretty kohdekohtaiseen toimintaan ja vaikuttamiseen. Lisäksi yhtiö järjestää puheenjohtajille iltaseminaareja ja yhden koko päivän kestävän seminaarin jossa tiedotetaan ajankohtaisista asioista, kuullaan asiantuntijoiden alustuksia sekä muodostetaan tarvittaessa työryhmiä pohtimaan kehitettäviä asioita. Tällä talousarviokierroksella toivotaan asukkaiden ottavan kantaa myös tähän uudistukseen. Uusi asukashallintomalli esitellään erillisessä tiedotteessa ja sen lausuntolomake löytyy myös kohdasta Talousarviolausunnot vuodelle 2014. Lausunnot tulisi antaa myös ajalla 27.9. 15.10.2013. Mahdolliset kysymykset sähköpostilla osoitteeseen kirsi.harma@avainasumisoikeus.fi B. Asukkaiden näkemys huoltosopimukseen kuuluvista tehtävistä Asukaskyselyissä tuli esille myös se, että huoltotoiminnassa on kehitettäviä asioita ja asukkaat haluavat, että huoltosopimuksissa tulisi huomioida myös enemmän kohdekohtaisia toiveita. Tällä talousarviokierroksella toivotaan asukkaiden kertovan oman näkemyksensä ja painoarvonsa eri huoltotehtävistä yleisellä tasolla ja sanallisessa näkemyksessä voi ottaa kantaa toivottuun laatuun tai suorituskertaan. Näiden painoarvojen perusteella yhtiössä lähdetään työstämään huoltotoiminnan kilpailutuksen asiakirjoja. Myöhemmin, kun kullakin kohteella tai alueella huoltotehtävien kilpailutus on ajankohtainen, kysytään ko. kiinteistöjen asukkailta uusi kohdekohtainen näkemys kilpailutukseen lähtevästä heidän kohteelleen suunnitellusta tehtäväluettelosta. Lausuntolomake löytyy myös kohdasta Talousarviolausunnot vuodelle 2014 ja lausunto tulisi antaa talousarvion kierroksen aikataulussa. Mahdolliset kysymykset sähköpostilla osoitteeseen kirsi.harma@avainasumisoikeus.fi Toivotamme hyviä kokouksia! AVAIN Asumisoikeus Oy Kirsi Airikka Asiakkuuspäällikkö 14