ITÄMERI FOORUMI 2009 Turun kaupungintalo 15.5.2009 Työryhmä Itämeren kulttuuri Kansalaisten Itämeri Puheenjohtaja: FT, toimitusjohtaja Cay Sevón. Turku 2011 -säätiö Raportoija: FL, lehtori Timo J. Virtanen, kansatiede (European ethnology), Kulttuurientutkimuksen laitos, Turun yliopisto JOHDANTO Toisen kansallisen Itämeri Foorumin Itämeren Kulttuuri - Kansalaisten Itämeri -työryhmä kokoontui 15.5.2009 klo 9.00-12.30 Turun kaupungintalossa. Parinkymmenen osallistujan työryhmän puheenjohtajana ja alustajana toimi Turku 2011 -säätiön toimitusjohtaja Cay Sevón sekä kokouksen raportoijana ja toisena puheenvuoron käyttäjänä FL, lehtori Timo J. Virtanen Turun yliopiston kulttuurientutkimuksen laitokselta kansatieteen (European ethnology) oppiaineesta. Puheenjohtaja Sevón toi aluksi kulttuuripääkaupunkiterveiset Istanbulista ja määritteli läsnä olevan ryhmän tavoitteeksi keskustelun kautta syntyvät konkreettiset ehdotukset Itämeristrategian toimintaohjelman ajatusten täydentämiseksi. Sevónin mukaan Turkin tilanne on kiinnostava esimerkiksi siksi, että Turkin nykylain mukaan Istanbulin kulttuuripääkaupunkityöhön on lailla säädetty osoitettavaksi 1 sentti jokaisesta maassa myydystä bensiinilitrasta. Samalla kävi ilmi, että Itämerityö on jonkin verran kärsinyt juuri taloudellisen panostuksen epäselvyydestä ja mm. Välimereen osoitetun resursoinnin rinnastettavuusongelmasta. Kokous ei keskittynyt kuitenkaan tarkemmin Itämerityön taloudellisen resursoinnin teemaan, vaan pohti erityisesti kansalaistason vaikutusmahdollisuuksia toimintaohjelmaan. Samalla pj. esitti toivomuksenaan, että työryhmä pystyisi esittämään keskustelun lisäksi konkreettisia ehdotuksia vahvistamaan EU:n Itämeri strategian kulttuuriosuutta ja erityisesti kansalaisten osallistumismahdollisuuksia siinä. Kokous rakentui Pj. Sevónin alkupuheenvuorosta, hänen varsinaisesta valmistellusta alustuksestaan Itämeren kulttuuri kansalaisten Itämeri, lehtori T.J. Virtasen puheenvuorosta Kulttuurientutkimus ja Itämeri, osallistujien kommenttipuheenvuoroista sekä yhteisestä loppuyhteenvedosta. Oheisessa raportissa esitellään johdannon jälkeen kokouksen osallistujien ja alustajien esittämät konkreettiset toimet yleisemmistä yksityiskohtaisempiin, Sevónin alustus ja T.J. Virtasen puheenvuoron pääkohdat. Seminaarilaisten kommentteja on lisätty ao. teemojen lomaan.
TYÖRYHMÄ ESITTÄÄ: -Itämeristrategian toimenpideohjelma ja Itämereen liittyvä kulttuurinen yhteistyö tarvitsevat lisää kansalaislähtöisiä ja toisaalta kansalaisten arkeen suoraan kohdentuvia konkreettisia esityksiä. Tämän vuoksi kaikessa valmistelussa on kiinnitettävä huomiota alhaalta ylös tapahtuvaan tiedonkulkuun ja aloitteellisuuteen sekä tämän reitin tukemiseen. Kansalaistason kulttuurisen toiminnan tukemisen on oltava näkyvämpää. -Olemassa oleva tieto, kokemus ja tutkimus sekä verkostojen toiminta on koottava yhteen. Tämä työ voidaan suorittaa valittavan keskeisen ja laajan toimijan avulla kulttuurin osalta siten, että samalla määritellään yhteistyön painopistealueita, kuten esimerkiksi kaupunkikulttuuri, industrial heritage, kulttuurimaisema ja rakennettu miljöö, tapakulttuuri, koulutus jne. -Klusterien merkitys ja tarve toimenpidealueella pitää tuoda entistä voimakkaammin esille. Esimerkiksi alueen uusi kielitaito yhdistää Itämeren eri valtioiden kansalaisia ja erityisesti nuoria toisin kuin ennen ja tarjoaa samalla kohtaamiselle ja toiminnalle uusia mahdollisuuksia. Kieli saattaa muutenkin olla psykologinen avain alueeseen. -Vakavaa huomiota on kiinnitettävä PK-yritysten yhteydessä niiden määrittelyyn ja kokoon. Koko pk-puhunta sanastoineen kaipaa uusimista. Myös Osaamiskeskuskeskustelu ja sen kriittinen arviointi on syytä liittää tähän. -Luova talous keskustelun yhteydessä on tuotava esiin myös Itämeren luonnonsuojelun ja toisaalta perinteisen kulttuurin konservoinnin näkökulmia. On tuettava ajatuksia, joissa taide ja kulttuurituotanto löytävät yhteistyökumppaneita esimerkiksi ympäristönsuojeluun liittyvistä toimijoista. -Itämeren alue on tärkeä siirtolaisuuden historian ja kulttuurin näkökulmasta. Tähän lähtöalue- ja paluumuuttotematiikkaan on kiinnitettävä huomiota. Ulkosuomalaistapahtuma Turussa 2011 liittyy konkreettisena esimerkkinä tähän. -Itämeren alueelle on rakennettava entistä laajempi ja toimivampi residenssiverkosto, jolla voidaan turvata erilaisten kulttuuriryhmien liikkuvuus ja kohtaaminen. -Itämeren alueen kulttuuria on tuotava esille kaikilla koulutuksen tasoilla. Korkeimmassa akateemisessa koulutuksessa (esim. Baltic Sea Region Studies) toimijamaat voivat tuottaa yhteisen kansainvälisyys koulutuspalikan teemasta. Alemmalla koulutustasolla voidaan järjestää esimerkiksi maakohtaisia ja teemaisia päiviä. -Itämeren kulttuuria koskevassa keskustelussa ja suunnittelussa on tunnistettava erilaiset kulttuurikäsitykset. Tämä merkitsee toisaalta taidekulttuurin sisäisen laajuuden näkemistä että toisaalta populaari- ja kansankulttuuriosioiden analysointia. Samalla kulttuurisen Itämeri-identiteetin osatekijöistä voidaan yhdistävän aineksen rinnalla tunnistaa myös erilaisuudessaan rikastuttavat ainekset.
-Kansalaisten kulttuuriin voidaan yhdistää arkielämän ilmiöitä yhdessä luontotekijän kanssa. Alueen pohjoinen valo teema voi sisältää myös kalendaarijuhliin liittyvät valkeat (juhannuskokko tms.) sekä laajemmin myös esimerkiksi varoitusvalkeat tai majakat. -Itämeren kansalaistason luonnolliset ala- tai osakulttuurit, kuten veneilijät, kesämökkeilijät tai kalastajat voidaan kytkeä keskusteluun parantamalla ja edistämällä satamapalveluja, tuomalla esiin arkkitehtuurin ja lupa-asioiden vaikutukset kulttuurimaisemaan tai pohtimalla kalastaja-ammatin Itämerisuhdetta kestävän kehityksen tai tarkemmin vaikkapa perinteisen puuveneen valmistuksen näkökulmasta. -Kansankulttuurin osatekijöistä ruokakulttuuri on helposti tuotteistettavissa esimerkiksi alueen risteily- ja matkustaja-aluksille. Alueen toimijat voivat vaihtaa alueellisia tyypillisyyksiä keskenään. Omaleimainen ruokakulttuuri on myös matkailun vetovoimatekijä. Itämeren kulttuuri kansalaisten Itämeri Cay Sevón Pj. Sevónin mukaan on korkea aika nostaa esille kysymys siitä miten kansalaiset voivat kulttuurin avulla vaikuttaa Itämeristrategian rakentamiseen myös alhaalta ylöspäin eikä ainoastaan Unionista ja valtioista alaspäin. Myös Turku 2011 säätiö on esittänyt ideoita liitettäväksi toimintaohjelmaan. Sevón pohjusti esittämänsä seuraaviin aiheisiin: -Itämeren alueellisen identiteetin rakentamiseen, perustana yhteinen visio -Kulttuurin rooli Itämeren alueen kestävän kehityksen edistämisessä -Innovaatiotoiminnan edistäminen rakentamalla luovien alojen yhteinen klusteri Itämeren alueelle Turku Tallinna akseli ja luonnollinen yhteys kulttuuripääkaupunkeina antaa hyvän mahdollisuuden Itämeristrategian toimintaohjelman kehittämiselle. Taloudellinen taantuma muuttaa tilannetta, mutta samalla löytyy uusia kansalaisvaikuttamisen muotoja. Sevón alusti kansalaisosallisuuden teemaa Turun ja Tallinnan kulttuuripääkaupunkien luonnollisella yhteydellä ja totesi tilanteen antavan poikkeuksellisen hyvät mahdollisuudet myös Itämeren hyväksi tehtävälle työlle. Tänä vuonna esimerkiksi Vilna ja Linz eivät ole ollenkaan samankaltaisessa asemassa. Myöhemmässä keskusteluosuudessa pj. tuo esiin kiinnostavaa tietoa virolaisesta kansalaisaktivismista. Esillä ovat vapaaehtoisuuden perusteella syntyneet sadat roskankeräyspartiot sekä myöhemmin samalta pohjalta syntyneet Viron tulevaisuutta ja omatoimisuuden mahdollisuuksia pohtivat kansalaisryhmät. Myös Istanbul on jo yhteydessä Tallinnan kulttuurituotantoon. Laajakaan eurooppalainen keskustelu ei ole konkretisoitunut todellisiksi toimiksi. Toisaalta monet rinnakkaiset verkostot eivät ole pystyneet järjestäytymään keskenään arjen tason toiminnaksi.
Itämeristrategian toimintaohjelma 2.0 pyrkii edelleen alueen vaurauteen, saavutettavuuteen ja turvallisuuteen, mutta konkreettiset aloitteet esimerkiksi kansalaisten osallistamiseksi ovat Sevónin mukaan varsin vähäisiä. Kulttuuripääkaupunkien keskinäinen verkostoituminen ja toiminta on eräs mahdollisuus itämeren alueen (valtioiden) kulttuurin aktivoimiseksi ja kehittämiseksi myös kansalaisnäkökulmasta. Useat pohjoismaiset ja Baltian maiden kulttuuripääkaupungit tarjoavat erinomaisen alustan Itämeren kulttuurin kehittämistoimille. Toimintaohjelman versio 2.0 nojaa Sevónin mukaan muutamiin pääperiaatteisiin, joita ovat: -Itämeren ympäristön tekeminen kestäväksi -Itämeren tekeminen vauraaksi -Itämeren tekeminen saavutettavaksi ja houkuttelevaksi -Itämeren tekeminen turvalliseksi Tämän jälkeen tulevat monet horisontaaliset asiat, jotka kulkevat edellisten lävitse. Näitä ovat mm. EU-direktiivien toteutuksen koordinaatio, taloudellisten voimavarojen kokoaminen toteuttamaan Itämeristrategian toteuttamista, merellisten ja maa-alueiden suunnittelu käsittämään koko aluetta ja viimeisenä makroalueen, siis koko Itämeren alueen identiteetin rakentaminen. Alueellisessa identiteetissä kulttuurin muokkaava vaikutus on ehdottoman tärkeä. Kysymys on kulttuurin perusteella syntyvistä mielikuvista. EU-tilanteen taustat muokkaavat nykytilannetta. Itämeren alueen kansallisvaltioiden geopoliittinen ja ylipäätään historiallinen muutosprosessi kertoo paljon esimerkiksi Suomen asemasta idän ja lännen välissä tai Ruotsin valtasuhteesta Norjaan tai Tanskaan. Suomi on ollut itäistä Ruotsin kuningaskuntaa ja esimerkiksi Itämeren nimi selittyy samasta näkökulmasta. Itämeri merkitseekin sen alueen valtiolle selkeästi eri asioita. Alueella on ollut myös miehitysjaksoja, joita on koettu esimerkiksi Virossa, Latviassa ja Liettuassa. Saksalla on ollut laaja valta maantieteellisestikin. - Tätä monimutkaista suhdeverkostoa edustaa Unionissa kiitettävä määrä valtioiden välisiä verkostoja ja yhteistoimintaorganisaatioita. Karkeasti ottaen Itämerikulttuurin edistämistoimet eivät kaipaa niinkään EU: n taholta tulevaa ohjausta kuin olemassa olevien verkostojen organisointia ja hyödyntämistä. EU:n toiminnan kannalta Itämeristrategian ajatus on tunnustettu, mutta Välimeren kaltainen vakaa taloudellinen resursointi puuttuu. Samoin toimintaohjelma näyttää kärsineen EU:n mankelin läpikäymisestä. Ihmisten kulttuurinen kohtaaminen jää vähälle eikä innovatiivisuutta tai pohjaa innostukselle ole enää kovin paljoa. Sevón korostaa kuitenkin, että vaikka EU:n Itämerialueeseen liittyy paljon kipeää ja vaikeaa, on olemassa myös paljon sellaista mikä yhdistää. Tätä yhteistyötä tehdään monilla foorumeilla (Esim. UBC). Monet taiteilijaryhmät kokoontuvat Itämeriverkostoissaan, yliopistoilla on hyvät yhteydet. Turun yliopisto esimerkiksi koordinoi OPM:n toimeksiannosta Baltian yliopistotoimintaa. Yhteistyötä tehdään hallinnon kaikilla tasoilla, on olemassa ministeriöiden yhteistyötä ja eduskunnan yhteistyötä. On olemassa isoja EU-hankkeita ja esim. Interreg-toimintaa. Sevónin mukaan pitäisi pystyä kokoamaan selkeämmin yhteen kaikki tehty työ ja tuomaan näkyväksi tuon työn tulokset. Jos ajatellaan budjettikomitean linjaa, Ville Itälän tekemää työtä rahoituksen eteen ja rahoituksen saamista, pitää kaikkien toimijoiden yhteistyötä vahvistaa. Rinnakkaisena mallina on seurattava Välimeri-työtä. Nyt toimintaohjelmassa korostetaan, että rahoituksen pitäisi järjestyä nykyisten rahoitusjärjestelmien kautta. Sevónin mukaan tässä pitäisi olla kuitenkin jonkinlainen suhde esimerkiksi mainittuun Välimeri-rahoitukseen, joka on noin 100 miljoonaa euroa vuositasolla. Ajatellen pohjoista ulottuvuutta ja kumppanuutta sekä suhdetta Venäjään, resursseja tarvitaan varmasti lisää.
Kulttuuripääkaupunkien kenttä muodostaa yhden mahdollisuuden. Jo aikaisemmin nimetyt ja toimineet Helsinki, Bergen, Kööpenhamina sekä monet lähivuosina nimitettävät Itämeren alueen kultttuuripääkaupungit tarjoavat mahdollisuuden yhteistoiminnalle sekä erityisesti kulttuurisen yhteistoiminnan näkyvyydelle. Sevón kertoo keskustelleensa suomalaisesta aloitemahdollisuudesta, jossa suomalainen osapuoli voisi jonkun laajan toimijan kanssa huolehtia kansalaisten kulttuuriworkshopista ja tarkastelisi tämänkaltaisen tapahtuman nojalla tarpeita ja toimia. Komissio on ollut kiinnostunut ajatuksesta. Eräs tällainen organisaatio voisi olla Baltic Forum, joka kokoontuu vuosittain ja kokoaa yhteen laajan määrän EU:n ja myös Venäjän toimijoita. Sama voi tapahtua tosin esimerkiksi UBC:n yhteydessä. Kysymys kestävästä kehityksestä ja ympäristöstä ei näy ohjelmassa kulttuuripainotteisena, vaikka tiedämme että esimerkiksi taidealan toimijat ovat laajasti kiinnostuneita teemasta. Sevón esittää esimerkin Tukholman klassisen musiikin Östersjö -festivaalista. Aloitteellisena toimijana on ollut mm. Esa-Pekka Salonen ja teemoina klassinen musiikki, Itämeren suojelu ja johtajuus (esim. suojelun johtaminen). Festivaali järjestää myös ns. satelliittifestivaaleja. Vierailuja on järjestetty mm. Tallinnaan ja Riikaan. Turusta neuvotellaan parhaillaan. Vuonna 2011 Turun saaristossa toteutetaan kansainvälinen taideprojekti, jossa ulkomaiset taiteilijat tekevät yhteistyötä kotimaisten kanssa. Teemana on nimenomaan ympäristö. Eräs hyvä esimerkki tämänkaltaisesta työstä on myös Turku 2011 säätiön keskustelut kahden yliopiston (USA ja Ruotsi) kanssa, joissa kummassakin on erittäin voimakas ja arvostettu kestävän kehityksen teema. Nämä toimijat järjestävät yhdessä 2011 kolmen viikon kesäkoulun, jossa he liikkuvat Itämeren alueella. Teemana on nimenomaan kulttuuri ja kestävä kehitys. Mukana on life science yliopistoajatusta tukien yhtälailla fyysikkoja kuin taidehistorioitsijoitakin. Tähän suomalainen osapuoli (Turku 2011) tarvitsee yliopistoyhteistyötä Suomesta. Hankkeeseen tarvitaan sekä ympäristönsuojelun alan että kulttuurialojen tutkijoita ja opiskelijoita. Eräänä esimerkkinä Itämerialueen hankkeista (2011) on Border memories, joka liittyy nimenomaan rajoihin liittyvään muistitietoon. Myös Tall Ship Race käy esimerkkinä isoista hankkeista. Kolmas tällainen sektori on komissionkin mainitsema innovaatioiden edistäminen ja Itämerialueen klustereiden edistämiseen. Osaamisohjelmakeskus esimerkiksi on ollut menestyksekäs. Seminaarikommentin mukaan osaamiskeskushanke on kuitenkin koskenut varsin pientä määrää toimijoista. Lisäksi lähestyminen on ollut paljolti top-down ajattelun mukaista. Maat ovat pieniä ja tekevät klusterien luomisen entistä tärkeämmäksi. Sama koskee creative industries (luova talous) alojen merkittävää kasvua. Kyseessä on pienten ja keskisuurten yritysten ala. Seminaarin keskustelussa pk-määrittely sai osakseen kritiikkiä ja varsin yksimielisesti todettiin, että sanastoa on syytä uusia ja määrittelyjä tarkentaa, jotta puhutaan samaa kieltä toimijoiden kesken. Tilanne vaatii kolmikanta-ajattelua ja korostaa myös toimitilojen ja tuotantoinfrastruktuurin tarpeiden määrittelyä. 2011 säätiön avulla toteutetaan yksi isompi tutkimushanke, jossa tutkijat menevät sisään pkyrityksiin Turun seudulla. Mitä tarvitaan? Pitäisi saada aikaan Itämeren alueen yhteinen luovan talouden klusteri-ohjelma. Palataan vielä alueidentiteettiin ja sen perusteisiin. Toimintaohjelmassa ei valitettavasti puhuta tehdyn työn huomioimisesta ja tukemisesta, vaan enemmänkin erilaisista kampanjoista, ylhäältä päin tehtävästä ohjaustyöstä. Tämä on koettu useimmiten turhaksi. Pitäisi lähteä olemassa olevasta työstä ja alueelta, kansalaisten kulttuurista.
ITÄMERI ja Kulttuurien tutkimuksen etnologisia haasteita Timo J. Virtanen Mitä tiedämme vatjalaisten kansankulttuurista, entä vepsäläisten, liiviläisten tai inkeriläisten? Varmasti vähemmän kuin suomalaisten yleensä, ruotsalaisten tai puolalaisten kulttuurista. Millaisilla aluksilla ja rahdeilla seprakauppaa käytiin Itämerellä vuosisatojen ajan? Millaiseen ekologiseen lokeroon rannikon kalastajatila kuuluu? Millainen merkitys kuorolaululla tai juhannuskokolla on Itämeren alueen kansojen identiteetille? Millaisia kulttuuripalveluja pienveneilijät käyttävät matkoillaan? Voidaanko saaristoon tehdä ooppera? Miten alueen perheyritys tuotteistaa omaa kansankulttuuriaan matkailupalveluille? Miten häviämässä olevaa kansantaidetta voidaan esitellä ja suojella samanaikaisesti? Kulttuurin ja kansalaistason yhteys tuottaa kulttuurientutkijan näkökulmasta runsaasti mielenkiintoisia kysymyksiä. Näkökulmani Itämereen ja sen alueen kulttuuriin lähtee kasankulttuurin kulttuurikäsityksestä. Tällöin on kyse sekä historiasta, nykyhetkestä että tulevaisuudesta. Keskityn seuraavassa erityisesti kansatieteen eli etnologian sektoriin. Vaikka kansankulttuuri on tutkijasyntyinen akateeminen käsite, on sille arkielämässä vastine, jota nykyisin usein kutsutaan myös jokapäiväiseksi elämäksi tai myöhemmin kulttuuriperinnöksi. Näillä voidaan puolestaan tarkoittaa yhtälailla rakennetun ympäristön osatekijöitä, arkista ruokaa kuin vaikkapa tapakulttuuriamme. Näin Itämeren alueen perinteiset savutuvat kuuluvat yhtälailla kysymyksenasetteluun kuin kalendaarijuhlien yhteydessä poltetut ulkoilmavalkeat tai historiallisiin puitteisiin tuotteistetut näytelmälliset naamioesitykset. Klassisen määrittelyn mukaisesti kansankulttuuri näyttäytyy erityisesti alueellisena, ajallisena ja sosiaalisena. Kaikki nämä näyttäisivät olevan käyttökelpoisia, vaikka ns. kansatieteelliset kategoriat haluttaisiinkin unohtaa. On myös selvää, että kansankulttuurintutkimuksemme alkuvaiheiden kansatiede on ollut eräänlainen kansallinen identiteettiprojekti, jolla on luotu suomalaisen talonpojan ja agraarin siirtymä-suomen uutta identiteettiä. Erityisesti II maailmansodan jälkeen urbaani, teollisuus ja ympäristö ovat nousseet yhtä keskeisiksi kuin maaseutu. Voidaanko uusien EU:n makroalueiden hahmottamisessa käyttää samankaltaisia välineitä kuin kansallisvaltioiden alkutaipaleella? Kulttuurientutkimuksen ja erityisesti modernin etnologian kannalta on selvää, että Itämeristrategian ja toimenpideohjelman kannalta kaikki uuden yliopiston kolme päätehtävää ovat mukana työssämme: tutkimus, opetus ja alueellinen vaikuttavuus. Samalla useimmat edellä käsitellyt teemat, kuten kulttuurimaiseman suojelu, kestävä kehitys tai luova talous löytävät uusia lähestymistapoja. Yliopiston ja oppiaineiden on jalkauduttava kentälle ja vaikutettava siellä missä tapahtuu. Myös monissa yhteyksissä korostettu taiteen ja kulttuurin luonnollinen yhteys ansaitsee tarkempaa keskustelua. Etnologisen kulttuurinäkökulman mukaan esteettisen ja elämyksellisen taidenäkökulman liittäminen kestävän kehityksen ajatukseen on monin tavoin perusteltua, mutta samalla on huolehdittava siitä, että arkielämämme perusrakenteet, kansankulttuurin olomuodot niin fyysisessä kuin henkisessäkin mielessä (esim. asuinympäristömme ajallisesti kerrokselliset rakenteet ja tapakulttuuri) tulevat huomioiduiksi. Kulttuurin konservoinnin näkökulma pitää nostaa voimakkaammin kulttuurin tuottamisen ja esittämisen rinnalle. Vain pitkien kulttuuriprosessien ymmärtäminen tuottaa kestävää kehitystä.
Itämeren alueen kulttuurientutkimuksessa on useita voimakkaita tutkijapersoonia, joiden panosta voidaan käyttää hyväksi: Talve, Ränk, Erixon ja muutamat muut antavat erinomaista pohjaa makroalueen kansankulttuurin kokonaishahmottamiselle. Tätä kautta voisi ajatella, että 2011 auttaisi koko alueen kulttuuristen juurten esittelemistä ja suuntaisi Suomessa kiinnostustaan ajatukseen: Turku 2011 kulttuurientutkimuksen pääkaupunki. Keskeistä on, että toisimme esiin jo toimineita sosiaalisia ja kulttuurisia verkostoja ja tarkastelisimme niistä saatavaa oppia. Erinomaisena esimerkkinä kansalaisten yhteistoiminnasta arkielämässä on mainitsemani seprakauppa. Kyseessä on Suomen ja Viron välillä tapahtunut kala-vilja vaihtokauppa, joka sitoi sukuja, perheitä ja alueita vuosisatojen ajan yli Itämeren. Luonnollisesti normaali talonpoikaispurjehdus on sisältänyt samankaltaisia elementtejä. Arkielämän rutiinit toimivat elävän kansankulttuurin välittäjinä. Samalla tavoin olemme tehneet laajamittaista yhteistyötä opetuksen ja koulutuksen aloilla. Työ jatkuu esimerkiksi BSRS-ohjelman parissa (myös Coimbra ja Erasmus). On myös korostettava, että Turun yliopistolla on erityinen koordinointivastuu Baltian alueella. Samankaltaista koulutusta pitäisi ulottaa muillekin koulutusasteille. Toimivaa yhteisverkkoa on olemassa myös kaupunkitutkimuksen alalla. Olemme toteuttaneet Suomen Akatemian tuella laajan Suomi-Viro- Venäjä tutkimuksen (Urban Families SKS), mutta toisaalta liikkuneet myös Itämeren alueen etnisyyksien parissa maaseudulla (Ingrians and Neighbors. Focus on the Eastern Baltic Sea Region SKS). Myös teollinen kulttuuri (vrt. esim. Industrial Heritage between Land and Sea) on alueen kannalta kiinnostava, kuten myös kulttuuriamme tutkiva ja esittelevä museo. Ecomuseoajatusta on kehitetty Euroopassa jo pitkään palvelemaan kansalaisten paikka- ja alueymmärrystä. Postsovjetismia edustava sementtitehtaan museo kertoo alueen pitkästä kulttuuriprosessista siinä kuin Itämerelle sovitettu Lentävä hollantilainenkin. Etnisen monimuotoisuuden ja kansalaisvaltioiden perinteen vuoksi eräs tärkeimmistä lähestymistavoista on verkostoja painottava ylirajainen kulttuurikatse. Jotta kulttuurinen kohtaaminen ja vaihto olisivat esillä entistä enemmän, pitää tuen ulottua kansalaistasolle asti. Etnologiseen kulttuurientutkimukseen oleellisesti liittyvä kulttuurin lukemisen opettaminen on samalla kulttuurien välisen suvaitsevaisuuden opettamista.