Essote Lähellä. Hyvinvointisi tukena.

Samankaltaiset tiedostot
Essote Lähellä. Hyvinvointisi tukena.

Essote Lähellä. Hyvinvointisi tukena.

Lapsiperheiden eroauttamisen palvelut. Etelä-Savon alueella

Omasote kenen oma? Sähköinen hyvinvointi- ja asiointipalvelu asiakkaan tukena Pohjois-Suomen hoitotiedepäivät Kajaanissa

Yksilökohtainen oppilashuolto. (oppilaan/huoltajan suostumuksella) Terveydenhoitaja, kuraattori tai psykologi yhdessä muiden ammattilaisten kanssa

Ajankohtaista Pukinmäen terveyspalveluista ja Malmin sairaalan tilanteesta

Terveyspalvelut Minna Mutanen

Oppimisen ja koulunkäynnin tuen sekä oppilashuolloin toimintakenttä

K A R V I A I S E N PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ TÄRKEIMPIÄ PUHELINNUMEROITA JA YHTEYSTIETOJA. Tiedot on tarkoitettu lähinnä vihtiläisille ikäihmisille.

Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen

ETELÄ-SAVON SOTE. Pertunmaa Hans Gärdström

Terveysasemien toimistot ovat avoinna normaalisti klo Yhteystiedot liitteessä 1.

Palveluneuvo Mikkeli, Juva, Mäntyharju, Hirvensalmi, Pertunmaa, Kangasniemi, Puumala

MIELENTERVEYS JA PÄIHDEPALVELUT

Oriveden palvelujen yhteystiedot

Lapsiperheiden eroauttamisen palvelut. Etelä-Savon alueella

Terveysasemalle voi varata aikoja myös sähköisesti. Länsi-Vantaan terveysasemien lääkärin- ja hoitajavastaanoton

SAIRAALAPALVELUT TERVEYSKESKUKSEN OSASTO 14 KOTISAIRAALATOIMINTA 14 SUUN TERVEYDENHUOLTO SUUN TERVEYDENHUOLTO 15

Tervis: Sähköisen asioinnin edistäminen

HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT

ORGANISAATION PERUSRAKENNE

Sosiaali- ja terveyspalvelut JUUPAJOEN KUNTA

Mitä sote-uudistus tarkoittaa minulle

Hyvinvoinnin palvelumalli hyvinvointijohtaja Kirsti Ylitalo-Katajisto

AIKUISTEN SOSIAALIPALVELUT LIITE 3

KESKI-SUOMEN SOTE- PALVELUMALLIN MÄÄRITTELYÄ. Keski-Suomen SOTE

LIPPU VIESTII VÄLITTÄMISESTÄ

LAPE-muutosohjelma, LAPE Etelä-Savo Monitoimijainen arviointi ja monitoimijaiset rakenteet Etelä-Savossa

- Meitä varten - Perusturvapalvelut Mäntyharjulla. Päivitetty

TAJUA MUT! -TOIMINTAMALLI LASTEN JA NUORTEN TUEKSI. Projektipäällikkö Riikka Puusniekka, Espoo Mieli 2015 päivät

KEMIN KAUPUNGIN TERVEYDENHUOLLON PALVELUT

Liputus nuoren tukena Mikkelin TajuaMut! - projekti. Asumisen päivät Kuopio 9/2014

Hyvä Isokyröläinen! Vuoden 2009 alusta perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen

Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen

Terveyspalvelut. Yhteiskunnalliset l uennot Momentti /sk

LASTEN, NUORTEN JA PERHEIDEN HYVȦ. Ȧ. ARKEA YHDESSȦ. Perhekeskustoiminta Etelä-Savossa

Itäinen neuvola, Lähemäki-talo, Rauhankatu 10, Mikkeli, Nykänen Merja, terveyskeskusavustaja

Muutokset ja toiminnan rajaukset Kainuun soten palvelupisteissä kesällä 2015

Puhelinpalvelu ja sähköinen asiointi Piia Niemi Mustonen

Siun sote tehdään NYT. Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä

Uudet toimintamallit käyttöön yhteistyössä asiakkaiden ja henkilöstön kanssa Ylä-Savon SOTE kuntayhtymässä

Maaningan sosiaali- ja terveyspalvelut vuonna 2013

Haku: CTRL + F MIKKELIN SEUDUN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI

SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO ,6 vakanssia (303,6/1v/1ma/8avoinna)

PoSoTen perhepalveluiden palvelumalli Työryhmän raportti (liite 1)

AIKATAULUT MOPPE PALVELULIIKENNE

Pöytyän terveyskeskuksen osasto

Diabeteksen ennaltaehkäisyä verkossa

Tampereen kaupungin uusi hyvinvointikeskus Tesomalla palvelee asiakkaita alkaen Westerin liikekeskuksessa osoitteessa Tesomankatu 4 A.

Kuinka käytät Lieksan terveyskeskuksen poliklinikan palveluita?

Hoitotyö terveysasemalla

Essote Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä MONITOIMIJAPÄIVYSTYS/ SOSIAALI- JA KRIISIPÄIVYSTYS

Kouluterveydenhuolto. Palvelun tuottaa Turun kaupungin hyvinvointitoimiala. Kouluterveydenhuolto on lakisääteistä ja maksutonta terveydenhoitoa

ORGANISAATION PERUSRAKENNE

Mikkelin seudun sosiaali- ja terveystoimi. Terveyspalvelujen käsikirja

Kiireellinen ja kiireetön terveydenhoito Tampereella Milloin omalle terveysasemalle? Milloin Ensiapu Acutaan?

Porin perusturvakeskuksen palvelupisteiden sulut 2012

Valtakunnalliset lastensuojelupäivät. #lastensuojelupäivät2018 #tasavertainenarki

Muutokset Keravan kaupungin toimipisteiden aukioloajoissa kesällä

PoPSTer-hankkeen tilannekatsaus TR4

MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEPALVELUT

Terveyden ja hyvinvoinnin tähden

Terveys- ja hyvinvointikeskus - uusi tapa tarjota palveluja. Hyvinvointia ja terveyttä

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN TUOTTAMINEN Perustuu lausunnolla oleviin lakiluonnoksiin

Rovaniemen lapset ja perheet

LAPSET PUHEEKSI TOIMINTAMALLI / YHDEN PUHELUN PERIAATE KESKI-POHJANMAALLA

Omakanta on kansalaisille tarkoitettu verkkopalvelu

Miten on järjestetty Siun soten terveys- ja sairaanhoitopalvelut?

OPERATIIVINEN TOIMIALUE

Mikkelin kaupungin ikärakenteen kuvaus v Hallintopalvelut 2017

Varhaiskasvatus. Päivähoidonohjaaja

Suomeksi Näin käytät ereseptiä

Terveyttä ja hyvinvointia yhdessä! Risto ja Kotona kokonainen elämä Palvelutarpeen arviointi työpaja Kuusankoskitalo

Mikkelin kaupungin ikärakenteen kuvaus v Hallintopalvelut 2017

Ohjaamot Etelä-Savossa. Valtakunnallinen Ohjaamo-viikko

Siun sote tapa ajatella, lupa kehittää Kunta-sote -rajapinta Kuntamarkkinat , Pekka Kuosmanen

ASIAKASPALAUTTEEN POHJALTA LAADITUT KEHITTÄMISTOIMENPITEET 2016

TAMPEREEN KAUPUNKI. Avopalvelut - yhdessä tehden Esittely 2015

JOENSUUN KAUPUNGIN PALVELUOHJELMAT YLEISET LINJAUKSET

Enon terveysasema. Yhteystiedot: Enontie 52, Eno faksi (013) Kiireetön ajanvaraus: ma - pe klo p.

Liite 2: Kyselyn tulokset taulukkoina. 1. Perheen taustatiedot. Asuinkunta. Liite 7 perusturvalautakunta ,5 % 29,1 % 31,4 %

Kätevästi netissä KÄYTTÖOHJE.

Muutokset ja toiminnan rajaukset sosiaali- ja terveystoimialan palvelupisteissä loppuvuonna 2012

Vanhus- ja vammaispalveluorganisaatio 2019

Ohjaamon valtakunnalliset vähimmäisvaatimukset

Valinnanvapaus. Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle! perusturvajohtaja Eeva Halme

VASTAANOTTOTOIMINTA, KELLOKOSKEN TERVEYSASEMA KESKI-UUDENMAAN SOTE

terveyspalveluiden tarpeen arviointi

Sosiaalipalvelut Terveystalo/Kymsote

Mitä valinnanvapaus tarkoittaa minulle?

Bioanalyytikko-opiskelijoiden harjoittelupaikat Mikkelin aluelaboratoriossa

Tampereen kaupungin sähköiset palvelut Sosiaali- ja terveydenhuollossa Mukanettiläisten koulutus

Omahoidon jalkauttamisen kokemuksia

Perusterveydenhuolto hyvinvointia kaikille turkulaisille Katariina Korkeila perusterveydenhuollon tulosaluejohtaja terveyskeskuksen vastaava lääkäri

Satakunnan perhekeskustoimintamalli Perhelähtöisesti. Yhteistyössä. Lähellä. Luonnos

Palveluohjaustoiminta Perheiden palvelut. Palvelualuejohtaja Nina Wikström

Kaatumisvaaran arviointiprosessit - JIK ky:n mallit

Hoitojakso nuorisopsykiatrian osastolla

VESOTE-SEMINAARI

Kätevästi netissä KÄYTTÖOHJE.

Transkriptio:

Essote Lähellä. Hyvinvointisi tukena. 2018

Palveluoppaan sisältö Sosiaali- ja terveyspalvelut 14 Päivystykset 14 Sosiaali- ja terveyspalvelut paikkakunnittain Anttola 14 Haukivuori 14 Hirvensalmi 15 Joroinen 15 Juva 15 Kangasniemi 16 Mikkeli 17 Mikkelin keskussairaala 18 Mäntyharju 19 Pertunmaa 20 Pieksämäki 20 Puumala 21 Ristiina 21 Suomenniemi 21 Maahanmuuttopalvelut 22 Aikuissosiaalityön ja taloudellisen tuen 22 palvelut kunnittain Lastensuojelun ja lapsiperheiden sosiaalipalvelut 23 kunnittain Vanhus- ja vammaispalvelut 25 Essoten johdon puhelinnumerot 27 Koonnut Taru Juntunen Ulkoasu ja taitto Tarja Pöyhönen Paino Grano Kannen kuvat Kimmo Iso-Tuisku Sivun 4-5 kuva Riikka Kaartilanmäki

Kohti maakunnallista sotea Olemme eläneet nyt vuoden Essotena, Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymänä. Vuoden aikana on tehty paljon uudistuksia ja uusia avauksia. Nostan tässä esiin vain yhden uudistuksen, Nopean palvelun hoitajan vastaanoton. Ajan voit varata itse milloin tahansa yhden asian hoitoon nettisivumme ajanvarauksen kautta. Näin voimme nopeuttaa asiakkaidemme palvelemista rajatuissa terveysongelmissa ja antaa mahdollisuuksia omatoimiseen ajanvaraukseen. Uudistukset jatkuvat ensimmäisen Essoten strategian mukaisesti. Valtuusto päätti strategiasta keväällä 2017. Uudistuksia tuottavat lähivuosina myös uudet sote- ja maakuntauudistuksen lait. Keskussairaaloiden asemaa muokkaa jo annettu keskittämisasetus ja toimintaamme osaltaan uudistaa suuri rakentamishankkeemme ES- PER sekä asiakas- ja potilastietojärjestelmän hankinnan mahdollistama kehitystyö. Kaiken tämän uudistuksen myllerryksen keskellä on hoidettava hyvin päivittäinen työmme niukan talouden oloissa. Samaan aikaan asiakasmäärämme kasvavat Etelä-Savon väestön ikääntyessä. Myös kilpailu asiakkaista kiristyy. Olemme saaneet siitä esimakua, kun myös sote-kuntayhtymät ovat alkaneet mainostaa laajasti. Etelä-Savon keskussairaaloiden kirurgien työ on monessa suhteessa maan huippua. Laadun paras mittari on vähäinen uusintaleikkausten määrä. Esimerkiksi polven tekonivelleikkauksia Mikkelin keskussairaalassa ei ollut yhtään viimeisimmässä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mittauksessa (2014). Se on erinomainen tulos. Maakunnan asukkaiden kannattaa suosia omia keskussairaaloita jo pelkän hyvän laadun takia. Mutta on myös muita vakavia syitä. Jos synnytyksiä ja leikkauksia alkaa siirtyä laajasti maakunnan ulkopuolelle, se vaikeuttaa päivystyksen toimintaa. Ja jos päivystys supistuu kovasti, eteläsavolaisten hoito tapahtuu muissa keskussairaaloissa. Laajeneva yhteistyö Itä-Savon sairaanhoitopiiri Sosterin kanssa antaa edellytyksiä keskussairaaloiden menestykselle tulevaisuudessakin. Olemme aloittaneet yhteisellä kirurgian ylilääkärin viralla, mutta lisää yhteistä on luvassa. Mikkelin keskussairaala nousi ennakkotietojen perusteella vuoden 2016 tuottavimmaksi keskussairaalaksi. Se on oikein hyvä tulos maassa, jonka terveydenhuolto on koko maailmassa huipputasoa tuottavuudessa. Lämmin kiitos tästä mahtavasta tuloksesta kuuluu keskussairaalan työntekijöille ja esimiehille. Essoten strategia tähtää jo kohti maakuntauudistusta. Olemme asiakkaidemme oma toimija, siis lähellä. Hyvinvointisi tukena. Haluamme palvella asiakkaitamme vaikuttavasti heidän ongelmiensa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, osaavasti ja innostavasti. Strategiamme pääpiirteet löydät kuvallisena esityksenä tämän oppaan sivuilta 4 ja 5. Näitä strategisia linjauksia ja tavoitteita viedään parhaillaan työpaikoillamme käytännöiksi. Ne tulevat näkymään asiakkaillemme parempana palveluna terveydenhuollossa, vanhus- ja vammaispalveluissa, kuntoutuksessa, perhe- ja sosiaalipalveluissa, mielenterveys- ja päihdepalveluissa sekä niihin liittyvissä tukipalveluissa. Maakunta- ja sote-uudistuksen valmistelu etenee hyvässä hengessä Essoten, Sosterin ja Pieksämäen kaupungin kanssa. Kiitän lämpimästi valmistelussa mukana olevia tähänastisesta. Tästä on hyvä jatkaa. Työtä on vielä paljon. Risto Kortelainen Johtaja, Essote Laboratorioon varaat ajan helpoiten www.islab/ajanvaraus 3

LÄHELLÄ - Hyvinvointisi tukena ES OSAAVA Viihdyn työssäni ja haluan kehittää ammattitaitoani. Essote VAIKUTTAVA 4 Saan hoitoa ja palvelua niin, että pärjään arjessa. Asioi sähköisesti Essotessa www.essote.fi

INNOSTAVA Minua kuunnellaan ja pystyn vaikuttamaan omiin palveluihini. Essote ja Sosteri yhdessä kohti maakunnallista yhteistyötä. Sosteri STRATEGIA PALVELEVA Saavutan tarvitsemani palvelut vaivattomasti ja minua palvellaan hyvin. Laboratorioon varaat ajan helpoiten www.islab/ajanvaraus www.essote.fi/strategia 5

Alueellinen apuvälineyksikkö Yrittäjänkadun toimipiste Yrittäjänkatu 20 50130 Mikkeli p. 044 351 6511 Avoinna ma ja to klo 8 12 ti ja ke klo 8 16 pe klo 8 15 Keskussairaalan toimipiste Porrassalmenkatu 35-37 Avoinna vain ajanvarauksella. Apuvälineyksikön hoitajat Leena Kämppi 044 351 6613 Ari Ojala 044 351 2577 Miia Manninen 044 351 5220 Pirkko Ruokoski 044 351 6596 Apuvälinehuolto Tuomo Hämäläinen 044 351 6612 Petri Ripatti 044 351 6650 Aki-Pekka Lampinen 044 351 6659 Sähköinen yhteydenotto Sähköisen yhteydenottolomakkeen avulla voit ottaa yhteyttä apuvälineyksikköön kiireettömissä apuvälineasioissa. Sähköinen yhteydenottolomake löytyy www.essote.fi > Sähköiseen asiointiin. Lomakkeen pääsee täyttämään kirjautumalla joko pankkitunnuksella tai mobiilivarmenteella. Hyvä vanhempi, tarvitsetko apua tai tukea nykyisessä elämäntilanteessasi? Kysymyksesi voi liittyä oman perheesi, ystäväsi tai muun lapsen/perheen tilanteeseen. Perheneuvo on moniammatillinen tiimi (sosiaali- ja terveyspalvelut, varhaiskasvatus ja perusopetus), joka tekee ennalta ehkäisevää työtä 0-13v. lasten ja perheiden parissa tarjoten varhaista tukea matalalla kynnyksellä. Apua voi pyytää esimerkiksi, jos tuntee tarvitsevansa tukea lapsen kasvatuksessa ja hoidossa. Perheneuvo auttaa myös, mikäli perheen vanhemmilla on parisuhdeongelmia tai vanhemman oma jaksaminen on heikentynyt. Voit ilmaista huolesi ja pyytää apua sähköisellä lomakkeella www.essote.fi > Ilmoita huolesta 6 Asioi sähköisesti Essotessa www.essote.fi

Näin uusit lääkereseptin Helpoiten uusit reseptin Omakanta.fi -palvelussa Omakanta.fi Muistathan uusia reseptisi hyvissä ajoin ennen lääkkeesi loppumista ja loma-aikoja. Uusimispyynnöt käsitellään kahdeksan (8) päivän kuluessa. Reseptin uusimispyynnöt voi esittää näillä tavoin 1 2 3 Lääkärin tai hoitajan vastaanotolla (kontrollikäynnillä) Huumausaineiksi luokiteltujen ja PKV -lääkkeiden (= pääasiassa keskushermostoon vaikuttavien lääkkeiden) reseptien uusiminen tapahtuu lääkärin kanssa sovitusti. Omakanta.fi -palvelussa Omakanta.fi -palvelussa reseptien uusiminen on helpointa ja maksutonta. Uusimispyynnön voit tehdä mihin vuorokaudenaikaan tahansa. Toimi näin: Kirjaudu Omakanta.fi -palveluun (www.omakanta.fi ). Palveluun kirjaudutaan verkkopankkitunnuksella tai mobiilivarmenteella. Valitse Sähköiset reseptit ja Reseptien uusiminen, niin saat listauksen uusittavissa olevista resepteistäsi. Valitse uusittavat reseptit. Uusi vain sellaiset reseptit, joiden lääkettä tarvitset ja jotka ovat umpeutumassa tai joissa lääkettä ei ole enää jäljellä. Valitse Jatka ja anna uusimispyynnön vastaanottava terveydenhuollon organisaatio. Ohjelma ehdottaa sinulle organisaatiota, joka uusintapyyntösi voi uudistaa. Essotessa uusimispyyntöjä vastaanottavat terveydenhuollon yksiköt: Vastaanotot Anttola, Haukivuori, Hirvensalmi, Juva, Kangasniemi, Mikkeli (myös erikoissairaanhoidon uusimispyynnöt), Mäntyharju, Pertunmaa, Puumala ja Ristiina sekä Kotihoito Mikkeli ja Lasten- ja nuorten kehityksen tukiyksikkö Anna matkapuhelinnumerosi, jos haluat tekstiviestin reseptin uusimisen valmistumisesta. Valitse Lähetä. Saat näytölle tiedon uusimispyynnön lähettämisestä. Reseptin uusimisen etenemistä voit seurata Omakannassa. Apteekeissa 4 Puhelimitse oman terveysaseman ohjeistuksen mukaan Uusitut reseptit välittyvät suoraan apteekkiin ja lääkkeet ovat noudettavissa mistä tahansa apteekista kahdeksan vuorokauden kuluessa reseptin uusimispyynnön jättämisestä. Ota apteekkiin mukaan Kela-korttisi. Jos noudat apteekista toisen henkilön reseptilääkkeitä, on sinulla oltava siihen kyseisen henkilön Kela-kortti ja tieto siitä, mitä lääkettä noudetaan (esimerkiksi potilasohje). Laboratorioon varaat ajan helpoiten www.islab/ajanvaraus 7

Asioi sähköisesti Essotessa www.essote.fi Ajanvaraukseen Voit varata, siirtää, perua tai katsella ajanvarauksia Essoten palveluihin. Sähköiset ajanvarauspalvelut laajenevat ja yhdenmukaistuvat Essote-kunnissa koko ajan. Ajanvarauspalvelussa voit asioida myös toisen henkilön puolesta. Tällä hetkellä voit asioida alle 10-vuotiaan alaikäisen puolesta sekä täysi-ikäisen puolesta, mikäli hän on antanut sähköisen valtuuden terveydenhuollon asioiden hoitoon. Palvelussa asioit omilla tunnuksillasi ja valitset henkilön, jonka puolesta asioit. Laboratorion ajanvaraukseen Voit varata ajan laboratorion näytteenottoon. Näytteenottoon tarvitaan aina lääkärin tai hoitajan tekemä laboratoriotutkimuspyyntö. Laboratorion sivuilta voit myös tarkistaa valmistautumisohjeita näytteenottoon ja esimerkiksi verikokeiden viitearvoja. Laboratoriovastaukset näkyvät Omakanta.fisivustolla tulosten valmistuttua. Sähköiseen asiointiin Asiointisi sosiaali- ja terveydenhuollossa nopeutuu, kun teet sähköisen asioinnin sopimuksen. Mene osoitteeseen www.essote.fi. Valitse kuvake Sähköiseen asiointiin ja kirjaudu sähköisen asiointipalvelun käyttäjäksi sivun ylälaidasta. Kirjautuminen tapahtuu pankkitunnuksilla, mobiilivarmenteella tai varmennekortilla tietoturvallisuuden vuoksi. Voit pyytää hoito-ohjeita tai rokotereseptejä, tehdä hakemuksia, lähettää yhteydenottopyynnön tai täyttää esitietolomakkeita. Kiireetön yhteydenottopyyntö Voit ottaa yhteyttä hyvinvointiasemien, mielenterveys - ja päihdepalvelujen sekä suun terveydenhuollon palveluihin, jos asiasi koskee mm. määräaikaiskontrolleja, lääkärintodistusasioita, lausuntoja tai lääkitysasioita. Kiireetön yhteydenotto ei vaadi pankkitunnuksen tai mobiilivarmenteen käyttöä. Terveydenhuollon ammattilainen ottaa sinuun yhteyttä puhelimitse. Katso omia potilastietojasi Omakanta.fi-sivustolta voit tarkastella omia potilastietojasi sekä uusia lääkereseptejäsi ajasta ja paikasta riippumatta. Omakannasta näet myös laboratorio- ja röntgentutkimustuloksesi. Laboratoriovastaukset näkyvät Omakanta.fi-sivustolla tulosten valmistuttua tai myöhemmin, jos ammattilainen viivästää niiden näkymistä. Röntgentutkimustulokset ja lääkärikäyntiä koskevat tekstit näkyvät noin kuukauden sisällä käyntisi jälkeen. Omakannasta näet myös alle 10-vuotiaan huollettavasi tiedot. Ilmoita huolesta Voit ilmaista huolesi vanhuksesta tai perheen pärjäämisestä. Huoli-toimintamallilla haluamme helpottaa huolestuneen henkilön yhteydenottomahdollisuutta ja tukea vanhuksen tai perheen hyvinvointia ja arjessa selviytymistä. Huolilomake ohjautuu Palveluneuvoon, jonka ammattilainen ottaa yhteyttä vanhukseen tai perheeseen. Tiedot ovat luottamuksellisia. Voit myös ilmaista huolesi lähisuhdeväkivallasta ja ottaa yhteyttä ammattilaisiin. Terveyskirjastoon Terveyskirjasto tukee omahoitoasi ja saat sieltä luotettavaa ja ajantasaista tietoa terveydestä ja sairauksista. Terveyskirjastossa on yli 10 000 asiantuntijoiden laatimaa artikkelia. Anna palautetta - vaikuta! Voit kertoa oman asiakaskokemuksesi palveluista tai toimipisteessä asioimisesta. 8 Asioi sähköisesti Essotessa www.essote.fi

Nopean palvelun hoitajan vastaanotto (NOPA) Essoten asiakkaille on avattu ajanvarauspalvelu Nopean palvelun hoitajan vastaanotolle. Nopean palvelun hoitajan vastaanotto on tarkoitettu yhden terveysongelman tai -asian hoitoon. Palvelu soveltuu hyvin esimerkiksi pieniin hoitotoimenpiteisiin kuten korvahuuhteluun ja ompeleiden poistoon, lääkepistoksiin ja lääkehoitoon liittyviin kysymyksiin, haavojen tai palovammojen näyttöön, terveysongelman selvittelyn aloitukseen ja sairauslomatodistusasioihin (lyhyt poissaolo). Lääkäri osallistuu hoitoon tarvittaessa tulemalla vastaanotolle tai antamalla hoito-ohjeet. Aikoja voi varata Mikkelin, Mäntyharjun, Kangasniemen ja Juvan hyvinvointikeskuksiin sekä Pertunmaan, Haukivuoren, Hirvensalmen, Ristiinan ja Puumalan hyvinvointiasemille. Essote suosittelee ensisijaisesti sähköisen ajanvarauksen käyttöä, jonka voi tehdä milloin tahansa. Sähköinen ajanvaraus löytyy osoitteesta www.essote.fi > Ajanvaraukseen. Ajan voi varata myös oman hyvinvointikeskuksen tai -aseman sekä Ensineuvon kautta. Vaikuttavaa elintapaneuvontaa tulossa koko maakuntaan! Hallituksen yhdestä kärkihankkeista nimeltä VESOTE, työstetään parasta aikaa elintapaohjauksen toimintamallia Essoten kuntiin. Keskeiset teemat elintapaohjauksessa ovat uni, liikunta ja ravinto. Vaikuttavaan elintapaohjauksen toimintamalliin liittyy osana nyt menossa oleva koulutuspolku, jossa on mukana huikeat 101 henkilöä! Tuosta määrästä suurin osa, n. 70, on Essoten henkilöstöä eri vastuualueilta. Koulutus sisältää seuraavat teemat: Liikuntaneuvonta, ravitsemus ja unen lääkkeetön hoito. Koulutus päättyy maaliskuussa 2018, jonka jälkeen jokainen koulutuksen käynyt henkilö toteuttaa elintapaohjausta. Testiasiakkaita tullaan ottamaan yhteensä 200-300 hlöä jotka tullaan kirjaamaan potilastietojärjestelmään, jotta toiminnan vaikuttavuutta voidaan seurata. Entäs sitten? Käynnissä olevaan koulutukseen liittyy kehittämistehtävä, jonka tuloksena syntyy Essoten alueelle toimiva elintapaohjauksen toimintamalli valituille kohderyhmille. Toimintamallin ja elintapaohjaajien tueksi rakennetaan palvelutarjotin (verkkoon), johon kerätään kunnissa olevat liikuntatuotteet ja- palvelut, jotka hyödyttävät elintapaohjauksen asiakasta. Lisätietoja Mitä tapahtuu hankkeen jälkeen? hankkeesta Menossa olevassa maakunta- ja sote-uudistuksessa tulee huomioida elintapaohjaus merkittävänä ennaltaehkäisevänä toimenpiteenä, joka parantaa eteläsavolaisten terveyttä ja hyvinvointia. Tavoitteena on, että tulevaa elintapaohjausta johdetaan maakunta-sotesta, omasta yksiköstä. Toimintaa resursoitaisiin siten, että koulutuksen käyneistä essotelaisista Projektipäällikkö Teemu Ripatti, puh. 040 3597201 teemu.ripatti@essote.fi osa tekisi elintapaohjausta päätoimisesti. Ajan voi varata myös oman hyvinvointikeskuksen tai -aseman sekä Ensineuvon kautta. Laboratorioon varaat ajan helpoiten www.islab/ajanvaraus 9

Toisen puolesta asiointi laajenee vaiheittain Essote on ensimmäisenä sote-organisaationa maailmassa ottanut käyttöön täysi-ikäisten toisen puolesta asioinnin. Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa on toisinaan tarve asioida toisen puolesta. Alaikäisten lasten vanhemmat voivat jo asioida alle 10-vuotiaan lapsensa puolesta Essoten sähköisessä ajanvarauspalvelussa ja varata aikoja vaikkapa neuvolan määräaikaistarkastuksiin sekä nopean palvelun hoitajan vastaanotolle. Essoten sähköisessä ajanvarauspalvelussa huoltaja voi varata aikoja lapselle ajasta ja paikasta riippumatta. Ajanvarauspalvelussa voi nyt asioida myös täysi-ikäisen puolesta, mikäli hän on antanut sähköisen valtuuden terveydenhuollon asioiden hoitoon Suomi.fi-Valtuudet-palvelussa www.suomi.fi/valtuudet. Näin esimerkiksi ikääntyvien ihmisten puolesta asioivat tai omaishoitajat voivat varata aikoja verkossa läheisensä puolesta. Vuoden 2018 aikana puolesta-asiointi laajenee myös muihin Essoten sähköisiin palveluihin. Vapaaehtoistoiminta vanhus- ja vammaispalveluissa Tarvitsetko vapaaehtoista rinnallesi arkeen tai juhlaan? Vapaaehtoisena olet tärkeä kanssakulkija! Vapaaehtoistoiminta on kiinteä osa Essoten hyvinvointialueiden ennakoivaa toimintaa. Sen tavoitteena on edistää ja tukea monipuolisesti kuntalaisten toimintakykyä, sosiaalisia suhteita ja osallisuutta. Mitä vapaaehtoistoiminta on? Vapaaehtoinen voi olla kanssakulkijana niin arjessa kuin juhlassa; juttukaverina, pelitoverina, atk-opastajana, vertaisohjaajana, kanssalaulajana, runoystävänä, ulkoilukaverina, kirkkoseurana, ym. Vapaaehtoiset ovat koulutettuja ja vakuutettuja. Vapaaehtoisille järjestetään työnohjausta ja vertaistapaamisia. Essote on mukana vapaaehtoistoimijoiden verkostossa www.vapaaehtoistyo.fi/mikkeli Jokaisella essoten hyvinvointialueella on oma vapaaehtoistoiminnan vastuuhenkilö. Yhdessä olemme enemmän. Jos kiinnostuit, OTA ROHKEASTI YHTEYTTÄ Päivi Meskanen ohjaaja puh. 050 3117138 paivi.meskanen@essote.fi 10 Asioi sähköisesti Essotessa www.essote.fi

Lataa Essote puhelimeesi! Älä jää huolesi kanssa yksin ilmaise HUOLI Nyt voit asioida Essotessa suoraan puhelimestasi, esimerkiksi ottaa yhteyttä kiireettömissä asioissa. Myös tuoreet tiedot ja puhelinnumerot löydät helposti, kun lataat Essoten puhelinapplikaation sovelluskaupastasi. Etsi sovellus kaupastasi hakusanalla Essote. Me kaikki kohtaamme vanhuksia naapureina, työssämme, ohi kulkiessamme Joskus meillä herää huoli vanhuksesta. Miten hän voi, pärjääkö hän? Voit ilmaista huolesi vanhuksesta lomakkeella, jonka löydät osoitteesta www.essote.fi. Lomakkeen vastaanottaa Palveluneuvon henkilökunta, joka ottaa yhteyttä vanhukseen. Voit myös kertoa ammattilaisille, jos olet kohdannut väkivaltaa läheistesi tekemänä tai elät tilanteessa, jossa väkivalta on läsnä. Parkkiongelmia? Pysäköintipaikan keskussairaalan läheltä löydät parhaiten Sairaalaparkista, osoitteesta Mannerheimintie 28. Anna palautetta Essoten palveluista Voit kertoa näkemyksesi Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän (Essote) palveluista Sotepalaute.fi-verkkopalvelun kautta. Palautetta voit antaa milloin haluat ja kanava on helppokäyttöinen. Palautekanava löytyy Essoten nettisivuston etusivulta www.essote.fi. Laboratorioon varaat ajan helpoiten www.islab/ajanvaraus 11

Mikkelin kaupungin matkojenyhdistelykeskus KYYTINEUVO Matkatilausnumero sosiaali- ja terveystoimen kuljetuspalveluasiakkaille Soita 015 194 6000 Kyytineuvo järjestää ja yhdistelee Mikkelin kaupungin alueen sosiaali- ja terveystoimen kuljetuspalveluasiakkaiden asiointi-, virkistys-, työ-, opiskelu- ja päivätoimintamatkoja. Matkat tilataan puhelimitse etukäteen, viimeistään kahta tuntia ennen matkan alkamista. Kerralla voi tilata useamman matkan. Kyytineuvo palvelee ma-pe klo 7-17. Muina aikoina puhelut ohjautuvat Kyytineuvon numerosta taksikeskukseen. Soiton hinta on paikallispuhelumaksu (lankapuhelin) tai puhelinoperaattorin maksu (matkapuhelin). Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymä korvaa ainoastaan Kyytineuvon kautta tilatut kuljetuspalvelumatkat. kyytineuvo@mikkeli.fi www.mikkeli.fi/kyytineuvo PALVELUNEUVO Maaherrankatu 10, 50100 Mikkeli Soita arkisin klo 8-16 015 211 557 Palveluneuvo@essote.fi www.essote.fi Palveluneuvon numeroon voi soittaa kaikista Essoten kunnista. Palveluneuvo auttaa seuraavissa asioissa Vanhuspalvelut Vammaispalvelut ja kehitysvammaisten palvelut (Mikkeli ja Hirvensalmi) Palveluasuminen (vanhukset, vammaiset) Kotiin annettavat palvelut ja tukipalvelut Sähköiset turvaratkaisut, esimerkiksi turvarannekkeet Omaishoito Veteraanien kotiin annettavat palvelut Kuljetuspalvelut 12 Asioi sähköisesti Essotessa www.essote.fi

Ohjaamo Olkkari Yksi ovi - monta palvelua Ohjaamo Olkkarissa palvelee Sijais- ja jälkihuoltopalvelut Maaherrankatu 12, 50100 Mikkeli p. 044 794 3266, olkkari@mikkeli.fi Aukioloajat ja lisätietoja www.mikkelinolkkari.fi Nuorten tuettu asuminen Mikkelin kaupungin nuorisopalvelut Esedu/ opo torstaisin Ohjaamo Olkkari Ohjaamo Olkkari tarjoaa ohjausta, neuvontaa ja tukea alle 30-vuotiaille, kun koulutus tai työ on etsinnässä, vapaa-ajan mahdollisuudet mietityttää, oma jaksaminen tai läheisen tilanne huolestuttaa tai kaipaa vain hetken keskustelua aikuisen kanssa. Voit myös osallistua tapahtumiin, ryhmien toimintaan tai tavata kavereita. Voimme sopia myös henkilökohtaisia tapaamisia. TE-toimisto (joka toinen viikko) Tajua Mut! -toimintamalli tarjoaa tukea 13 29 -vuotiaille nuorille ja heidän perheilleen Mikkelissä. Malli perustuu varhaiseen välittämiseen ja tapahtuu moniammatillista yhteistyötä tiivistämällä sekä tiedonkulkua tehostamalla. Käyttämällä toimintamallia ammattilainen huolehtii, että myös muut samasta nuoresta huolta kantavat ammattilaiset tulevat tietoisiksi annetusta tuesta ja voivat osallistua olemassa olevaan yhteistyöhön. Toimintamalli helpottaa ammattilaisten yhteydenpitoa ja vahvistaa varhaisen puuttumisen käytäntöjä. Yhteydenottopyyntöihin reagoivat etsivät nuorisotyöntekijät, jotka ottavat yhteyttä nuoreen ja kokoavat tarvittaessa muita ammattilaisia työskentelyyn. Nuorisolaki mahdollistaa toimintamallin käytön henkilörekisterinä ja toimintatapana. Moniammatillisesti yhdessä sinun kanssasi TYP Reitti edistää pitkään työttömänä olleiden työllistymistä, elämänhallintaa, työkyvyn ylläpitoa ja kuntoutumista. Hyödynnämme työllistymisen edistämisessä monialaisen ja moniammatillisen tiimimme lisäksi laajaa yhteistyöverkostoamme. Palvelumme piiriin sinut ohjaa pääsääntöisesti TE -toimisto, kunta tai Kela. Mikkelin palvelupisteessä palvelemme asiakkaitamme pääsääntöisesti ajanvarauksella ja puhelimitse arkisin klo 9 12 ja klo 13 15. Muissa kunnissa sopimuksen mukaan. Mikkelin seudun työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu TYP Reitti on Essoten, Mikkelin kaupungin, Hirvensalmen, Kangasniemen, Mäntyharjun, Pertunmaan ja Puumalan kuntien sekä aiemmin mainittujen kuntien TE -toimistojen ja Kelan yhteispalvelu. TYP -toimintaa määrittää laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta (1369/2014). Laboratorioon varaat ajan helpoiten www.islab/ajanvaraus Mannerheimintie 1, 50100 Mikkeli (Matkakeskus) Toimisto 044 794 2274 Palvelukoordinaattori Anu Hotokka 050 311 7453 Lisätietoja www.essote.fi/typ-reitti 13

SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT Hätätapauksissa soita 112 PÄIVYSTYKSET Ensineuvo auttaa päivisin 015 211 411 Etelä-Savon Ensineuvo auttaa puhelimitse äkillisissä terveysongelmissa arkisin klo 7 21 ja viikonloppuisin klo 7 15. Aamuisin Ensineuvossa on ruuhkaa. Parhaiten saat yhteyden iltapäivisin. Pieksämäelle ja Joroisiin Essote tuottaa ainoastaan erikoissairaanhoidon palveluja. Kunnat huolehtivat perusterveydenhuollon informaatiosta itse. Päivystyksen hoidontarpeen arviointi 015 225 588 auttaa yöllä Ensineuvon ja päivystyksen hoidontarpeen arvioinnin numerot yhdistyvät yhdeksi palvenumeroksi alkuvuodesta 2018. Seuraa ilmoittelua lehdissä ja tarkista numero osoitteessa www.essote.fi. Monitoimijapäivystys auttaa ensineuvon kiinni ollessa öisin klo 21 7 ja viikonloppuisin klo 15 7 puhelimitse. Päivystys on auki Mikkelin keskussairaalalla ympäri vuorokauden osoitteessa Porrassalmenkatu 35-37 Sihteeri 015 351 2300 Tästä numerosta omaiskyselyt, ei hoidontarpeen arviointia. Sosiaali- ja kriisipäivystys 24/7 044 794 2394 Hammaslääkäripäivystys ma-pe klo 8 18, la su ja arkipyhät klo 10 13 Ajanvaraus arkisin klo 7.30 15, 015 194 4410 la, su ja arkipyhät klo 9 10 Arkisin virka-aikana hammaslääkäripäivystys lähipalveluna Juvalla, Kangasniemellä ja Mäntyharjulla. Suun terveydenhuollon ajanvarauksen ollessa suljettuna ja vakavissa tapauksissa soita Ensineuvoon 015 211 411 ma pe klo 15 21, la su sekä arkipyhinä klo 7 9 sekä 10 15. Yöaikaan, viikonloppuna sekä arkipyhinä ja iltaisin suun terveydenhuollon ajanvarauksen ja Ensineuvon ollessa suljettuna puhelinpalvelu on numerossa 015 225 588, jossa soittajalle tehdään hoidon tarpeen arviointi äkillisissä suun ja hampaiden terveysongelmissa. Mielenterveys- ja päihdepalvelut Kaikkien Essoten alueen kuntien ja toimipisteiden mielenterveys- ja päihdeasiakkaiden päivystys on Mikkelin keskussairaalan monitoimijapäivystyksessä Mikkelin keskussairaalassa, Porrassalmenkatu 35 37, 50100 Mikkeli. Monitoimipäivystys, akuuttityöryhmä Päivystävä sairaanhoitaja 24/7 044 351 6313 Työryhmän sairaanhoitaja on tavattavissa ja tavoitettavissa arkisin klo 7-19.45 ja viikonloppuisin klo 8.30-16.45. Öisin puhelut kääntyvät Moision sairaalaan osastolle 1. Riippuvuusvastaanotto / Mipä Maaherrankatu 36 B, 50100 Mikkeli 040 359 7999 Ma-to klo 8 14, pe klo 8 13 Päivystysvastaanotto ilman ajanvarausta arkisin klo 8.15 10.30 SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT PAIKKAKUNNITTAIN ANTTOLAN HYVINVOINTIASEMA Taipaleentie 31, 52100 Anttola Avoinna ma, ke ja to klo 7.30-15 Ajanvaraus 015 211 411 Laboratorio Näytteenotto ke klo 7.20 10.50 ja to klo 7.30 10.15 Ajanvaraus www.islab.fi/ajanvaraus tai ma-pe klo 12 14.30 044 717 8400 AK-näytteitä (INR) otetaan laboratoriossa pääsääntöisesti klo 10 jälkeen. Näytteenotto ei vaadi paastoa. Poikkeukselliset INR -arvot soitetaan potilaalle tutkimuspäivänä. Kuvantaminen (röntgen) Mikkelin keskussairaalassa Porrassalmenkatu 35-37, Mikkeli, 2. krs Soittoaika arkisin ma pe klo 8 11 015 351 2662 SUUN TERVEYDENHUOLTO Ajanvaraus ma pe klo 7.30 15 015 194 4410 Voit tarkistaa ajanvarauksesi osoitteesta www.essote.fi > Ajanvaraukseen kts. Hammaslääkäripäivystys, s.14 NEUVOLA Neuvola 044 794 4494 Lapsiperheiden kotipalvelu 044 794 5166 KOULUTERVEYDENHUOLTO Anttolan yhtenäiskoulu, terveydenhoitaja 044 794 4494 FYSIOTERAPIA Avofysioterapiatoiminta tapahtuu keskussairaalan fysiatrian yksikössä. Käyntiosoite Porrassalmenkatu 35 37, 3.krs. Mikkeli Ajanvaraus ma pe klo 9 11 015 351 2442 MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEPALVELUT kts. Mielenterveys- ja päihdepalvelut päivystys, sivu 14 HAUKIVUOREN HYVINVOINTIASEMA Kankaalantie 2, 51600 Haukivuori Avoinna ma-to klo 7.30-15.30 ja pe klo 7.30-15 Ajanvaraus 015 211 411 Nopean palvelun hoitajavastaanotto (NOPA) ma-pe www.essote.fi > Ajanvaraukseen tai Ensineuvo 015 211 411 Laboratorio Näytteenotto ma ja to klo 7.20 11 Ajanvaraus www.islab.fi /ajanvaraus tai ma-pe klo 12-14.30 044 717 8400 14 Asioi sähköisesti Essotessa www.essote.fi

AK-näytteitä (INR) otetaan laboratoriossa pääsääntöisesti klo 10 jälkeen. Näytteenotto ei vaadi paastoa. Poikkeukselliset INR -arvot soitetaan potilaalle tutkimuspäivänä. Kuvantaminen (röntgen) Mikkelin keskussairaalassa Porrassalmenkatu 35-37, Mikkeli, 2. krs Soittoaika arkisin ma pe klo 8 11 015 351 2662 Hoitovälinejakelu (esim. diabetes) Avoinna hyvinvointiaseman aukioloaikoina. SUUN TERVEYDENHUOLTO Ajanvaraus ma pe klo 7.30 15 015 194 4410 Voit tarkistaa ajanvarauksesi osoitteesta www.essote.fi > Ajanvaraukseen kts. Hammaslääkäripäivystys s.14 NEUVOLA Kankaalantie 2, 51600 Haukivuori Neuvola 044 794 5623 Lapsiperheiden kotipalvelu 044 794 5166 KOULUTERVEYDENHUOLTO Haukivuoren yhtenäiskoulu, terveydenhoitaja 044 794 5623 FYSIOTERAPIA Käyntiosoite: Kankaalantie 2, 51600 Haukivuori Ajanvaraus 044 794 5628 MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEPALVELUT Mielenterveys- ja päihdevastaanotto toimii Haukivuorella 1-2 päivää viikossa Sairaanhoitaja 050 311 7082 kts. Mielenterveys- ja päihdepalvelut päivystys, sivu 14. HIRVENSALMEN HYVINVOINTIASEMA Haapaniementie 17, 52550 Hirvensalmi Avoinna ma to klo 7.30 15.30 ja pe klo 7.30-13 Ajanvaraus 015 211 411 Nopean palvelun hoitajavastaanotto (NOPA) ma-pe www.essote.fi > Ajanvaraukseen tai Ensineuvo 015 211 411 Laboratorio Näytteenotto ti ja to klo 7.20-11 www.islab.fi/ajanvaraus tai ma-pe klo 12-14.30 044 717 8400 Kuvantaminen (röntgen) Mikkelin keskussairaalassa. Porrassalmenkatu 35-37, Mikkeli, 2. krs Soittoaika arkisin ma pe klo 8 11 015 351 2662 Hoitotarvikejakelu Avoinna hyvinvointiaseman aukioloaikoina. SUUN TERVEYDENHUOLTO Ajanvaraus ma pe klo 7.30 15 015 194 4410 Voit tarkistaa ajanvarauksesi osoitteesta www.essote.fi > Ajanvaraukseen kts. Hammaslääkäripäivystys, s.14 NEUVOLA Haapaniementie 17, 52550 Hirvensalmi Neuvola 015 775 7542 044 794 5110 Lapsiperheiden kotipalvelu 044 794 5166 KOULUTERVEYDENHUOLTO Elomaan koulu ja Lahnaniemen koulu Terveydenhoitaja 044 794 5110 FYSIOTERAPIA Avofysioterapiatoiminta tapahtuu keskussairaalan fysiatrian yksikössä. Käyntiosoite: Porrassalmenkatu 35 37, 3.krs. Mikkeli Ajanvaraus ma-pe klo 9 11 015 351 2442 MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEPALVELUT Mielenterveys- ja päihdevastaanotto toimii 1-2 päivää viikossa. Sairaanhoitaja 044 794 5625 kts. Mielenterveys- ja päihdepalvelut päivystys, sivu 14. JOROINEN Peruspalvelut järjestetään yhdessä Varkauden kaupungin kanssa. Katso tarkemmat tiedot kunnan palvelukanavista. Terveysasema Sairaalatie 1, 79600 Joroinen Lääkärien ja hoitajien vastaanotto Ajanvaraus arkisin klo 8 15 017 579 6999 Päivystys ja ensiapu arkisin klo 8 15 044 444 2542 Päivystys muina aikoina klo 15 8 017 579 5000 Savontie 55, Varkauden Sairaala Terveysaseman neuvonta ma pe klo 8 16 044 444 2534 JUVAN HYVINVOINTIKESKUS Sairaalatie 3, 51900 Juva Kiireellinen vastaanotto 020 690 252 ma to 7.30 18 pe 7.30-16 la 8.00-14 Lääkäreiden vastaanotto Väestövastuuseen perustuva lääkäri/hoitaja -työparin vastaanottotoiminta on jaettu viiteen vastuualueeseen. Nopean palvelun hoitajavastaanotto (NOPA) ma-pe www.essote.fi > Ajanvaraukseen tai kts. alla ajanvarauksen numerot Ajanvaraukset ma klo 8 9.30 ja 14 15 sekä ti pe klo 8 9 ja 14 15 Eteläinen alue 020 690 295 Pohjoinen alue 020 690 293 Itäinen alue 020 690 294 Läntinen alue 020 690 296 Koillinen alue 020 690 297 Ensineuvo 015 211 411 Ajanvarausten peruutukset Toimisto 040 013 5035 040 013 5033 Laboratorioon varaat ajan helpoiten www.islab/ajanvaraus 15

16 Laboratorio Näytteenotto ma - pe klo 7.10 11.30 Ajanvaraus www.islab.fi/ajanvaraus tai ma-pe klo 12 14.30 044 717 8400 Kuvantaminen (röntgen) Mikkelin keskussairaalassa Porrassalmenkatu 35-37, Mikkeli, 2. krs Soittoaika arkisin ma pe klo 8 11 015 351 2662 SUUN TERVEYDENHUOLTO Ajanvaraus ma-pe klo 8 15 015 194 4410 Voit tarkistaa ajanvarauksesi osoitteesta www.essote.fi > Ajanvaraukseen kts. Hammaslääkäripäivystys, sivu 14 NEUVOLAT Äitiys- ja perhesuunnitteluneuvola Terveydenhoitaja ma pe klo 12-13 040 013 5042 Lastenneuvola toimii ajanvarauksella terveydenhoitaja ma pe klo 12-13 040 013 5043 Lapsiperheiden kotipalvelu 044 794 5166 KOULUTERVEYDENHUOLTO Koikkalan ala-aste, Hatsolan ala-aste sekä Kukkokoulun esikoululaiset ja 1.-6. luokkalaiset Terveydenhoitaja 040 013 5041 Paatelan ala-aste, Kuosmalan ala-aste, Juvan yläaste ja Juvan lukio Terveydenhoitaja 040 013 5071 FYSIOTERAPIA JA APUVÄLINEET Avohoidon fysioterapeutti 040 772 4355 Vuodeosaston fysioterapeutti 040 772 4354 Hoivapalveluiden fysioterapeutti 040 509 9839 Kotihoidon fysioterapeutti 040 013 6194 Paikallisesti apuvälineitä luovutetaan ja käyttöä ohjataan hyvinvointikeskuksen fysioterapeuttien toimesta. Yhteydenotot ma pe klo 8 9 040 772 4355 KUNTOUTUS Juvan lähikuntoutusosasto 040 772 4356 Tirrolantie 7, 51900 Juva 040 772 4357 Palveluyksikön esimies 040 742 3982 MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEPALVELUT Mielenterveys- ja päihdevastaanotto toimii Juvan hyvinvointikeskuksen remontin ajan väistötiloissa osoitteessa Tirrolantie 7, C-rakennus, 51900 Juva. Hoitajien puhelinajat arkisin klo 11 12 Sairaanhoitaja 040 043 6877 Sairaanhoitaja 040 772 4358 Sairaanhoitaja 040 013 5079 Päihdesairaanhoitaja ja päiväkeskusasiat 040 013 6200 kts. Mielenterveys- ja päihdepalvelut päivystys sivu 14. KANGASNIEMEN HYVINVOINTIKESKUS Sairaalantie 13, 51200 Kangasniemi Lääkäreiden kiireellinen vastaanotto 015 780 1301 ma pe klo 8 18 ja la klo 8 14 Ei-kiireellinen, normaali vastaanotto 015 780 1501 ma pe klo 8 10 ja klo 13 15 Ajanvarausaika lääkärille n. 2 viikkoa. Asioi sähköisesti Essotessa www.essote.fi Nopean palvelun hoitajavastaanotto (NOPA) ma-pe www.essote.fi > Ajanvaraukseen tai Ajanvaraus 015 780 1501 Sairaanhoitajan puhelinneuvonta arkisin klo 8 9 015 780 1307 arkisin klo 14 15 015 780 1504 Sairaanhoitaja vastaa asiakkaiden kysymyksiin ja ohjaa tarvittaessa sairaanhoitajan tai lääkärin vastaanotolle. Sairaanhoitajan vastaanotolle pääsee yleensä samana päivänä. Laboratorio Näytteenotto ma - pe klo 7.10 11.30 Ajanvaraus www.islab.fi/ajanvaraus tai ma -pe klo 12. 14.30 044 717 8400 Kuvantaminen (röntgen) Röntgenkuvauksiin sekä ultraäänitutkimuksiin aika on varattava etukäteen. Ajanvaraus arkisin klo 8 10 ja klo 13 15 015 780 1501 llmaisvälinejakelu Yhteydenotot ti ja pe klo 12-14 040 074 7870. Välineet noudetaan vastaanotosta lukuun ottamatta kotiinkuljetussopimuksia. Diabeteshoitotarvikejakelu neuvolasta (kts. alla). FYSIOTERAPIA Ajanvaraus- ja apuvälineasiat arkisin klo 8 9 040 591 7924 Psykologi 040 054 9528 Muistihoitaja 040 039 9153 NEUVOLAT Ajanvaraus ja puhelinaika terveydenhoitajille arkisin klo 8 9 Diabetesvastaanotto 040 583 8652 Diabeteshoitotarvikkeiden jakelu ke, to ja pe klo 8 9 neuvolasta. Perhesuunnittelu- ja äitiysneuvola 040 731 6914 Matkailijarokotukset 040 731 6914 Lastenneuvola 040 546 7660 Lapsiperheiden kotipalvelu 044 794 5166 SUUN TERVEYDENHUOLTO Kangasniemen hammashoitola, Satamatie 1, 51200 Kangasniemi. Ajanvaraus ma-pe klo 7.30 15 015 194 4410 Voit tarkistaa ajanvarauksesi osoitteesta www.essote.fi > Ajanvaraukseen kts. Hammaslääkäripäivystys, sivu 14 OPPILAS- JA OPISKELUHUOLTO Terveydenhoitaja klo 8 9 040 071 0716 Kankaisten koulu (luokat 7-9) ja Kangasniemen lukio sekä alakoulut: Kalliola, Koittila, Otto Manninen ja Äkry. Terveydenhoitaja klo 8 9 050 311 7275 Beckerin koulu, Vuojalahti ja Kalliolan koulu/2.lk. Kouluterveydenhoitajan vastaanotto arkiaamuisin klo 8 9 Kansis-keskuksessa (Kankaistentie 5, 51200 Kangasniemi) ilman ajanvarausta ja muina aikoina ajanvarauksella. Koululääkärin vastaanotolle ajanvaraukset terveydenhoitajan kautta. Koulukuraattori 040 139 7644 Psykologi 040 054 9528

KUNTOUTUS Kangasniemen lähikuntoutusosasto 040 678 1046 Sairaalantie 13, 51200 Kangasniemi Jaksohoito 040 531 9791 Palveluohjaaja 040 534 5317 Palveluyksikön esimies 040 847 6863 MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEPALVELUT Mielenterveys- ja päihdevastaanotto toimii Kangasniemen hyvinvointikeskuksessa osoitteessa Sairaalatie 15, 51200 Kangasniemi. Hoitajien puhelinajat arkisin klo 9-10 Sairaanhoitaja 040 520 6693 Sairaanhoitaja / päihdehoitaja 040 839 4232 Sairaanhoitaja 040 067 6264 kts. Mielenterveys- ja päihdepalvelut päivystys, sivu 14. NEUVOLAT Rauhankatu 10, 50170 Mikkeli Ajanvaraus ma-pe klo 8-12 040 359 7086 Lapsiperheiden kotipalvelu 044 794 5166 Lähemäen neuvola 1 (Tuppurala, Saksala, Launiala, Lähemäki, Peitsari, Oravinmäki, Tupala, Riutta, osa Emolaa, Huusharju, Visulahti, Salosaari, Silvasti ja osa Otavaa) Lähemäen neuvola 2 (Tusku, Siekkilä, Lehmuskylä, Kirjala, Karjalanharju, Kalevankangas, Maunuksela, Nuijamies, Kattilansilta, Laajalampi, Rantakylä, osa Otavaa, Tuukkala, osa Emolaa, Urpola) Perhesuunnitteluneuvola Rauhankatu 10 (3.krs), 50170 Mikkeli Mikkelin neuvola ma-ke ja pe klo 10 11.30 040 359 7088 MIKKELIN HYVINVOINTIKESKUS Mikkelin keskussairaala/ Yleislääketieteen vastaanotto Porrassalmenkatu 35 37, 50100 Mikkeli Hoitajien ja lääkärien vastaanotolle B-sisäänkäynnistä. Avoinna ma-to klo 7.30 18 ja pe 7.30-16 Ajanvaraus 015 211 411 Nopean palvelun hoitajavastaanotto (NOPA) ma-to klo 8-18 ja pe klo 8-16 www.essote.fi > Ajanvaraukseen tai Ensineuvo 015 211 411 AK- vastaanotto Vastaanotto ma - pe klo 7-12 ajanvarauksella Soittoaika klo 12.30-15 040 129 4689 Ajanvarausasiat, Marevan-ryhmään ilmoittautuminen sekä muut verenohennukseen liittyvät asiat Rokotusvastaanotto Mikkelin keskussairaala, E-osa, 5. krs Torstaisin klo 14-16 ilman ajanvarausta. Viskari Virve, terveydenhoitaja, 044 794 4717 soittoaika ma 8-10 Diabeteshoitovälinejakelu Mikkelin keskussairaala, G 1, ma klo 13 16 ja pe klo 8 11 Laboratorio Näytteenotto MKS ma - pe klo 7.10-14.45 Ajanvaraus www.islab.fi/ajanvaraus tai arkisin klo 12-14.30 044 717 8400 Kuvantaminen (röntgen) Mikkelin keskussairaala, 2. krs Ajanvaraus ma -pe klo 8-11 015 351 2662 SUUN TERVEYDENHUOLTO Kiiskinmäenkatu 5-7 (Pankalammen hammashoitola) Rauhankatu 10 (Lähemäen hammashoitola) Jokipolku 1 (Rantakylän hammashoitola) Ajanvaraus ma pe klo 7.30 15 015 194 4410 Voit tarkistaa ajanvarauksesi osoitteessa www.essote.fi > Ajanvaraukseen kts. Hammaslääkäripäivystys, sivu 14 NEUVOLA- JA PERHEPALVELUT Lapsiperheiden ennaltaehkäisevät sekä varhaisen tukemisen palvelut, johon kuuluvat neuvolapalvelut sekä perhepalvelujen erityistyöntekijöiden palvelut (perheohjaus, perheterapia, puheterapia, toimintaterapia ja neuvolapsykologi). Mikkelin neuvolan puhelinnumeromuutos 1.1.2018 Aiemmin numerot 015 194 4630 ja 040 3597086 ovat vastanneet Mikkelin neuvolan (Rauhankatu 10, 50170 Mikkeli) puheluihin klo 8-12 välisenä aikana. Jatkossa 1.1.2018 alkaen käytössä on ainoastaan numero 040 359 7086. Palveluajat pysyvät samana. Laboratorioon varaat ajan helpoiten www.islab/ajanvaraus PERHEPALVELUJEN ERITYISTYÖNTEKIJÄT Perhetiimi ti ja to klo 10-12 040 359 7307 KOULU- JA OPISKELUTERVEYDENHUOLTO Kouluterveydenhuolto, terveydenhoitajat Ihastjärven koulu 044 794 5500 Kalevankankaan koulu 044 794 4660 Launialan koulu 044 794 4655 Lyseon koulu 044 794 4658 Lähemäen koulu 044 794 4655 Mikael-koulu 044 794 4654 Moision koulu 044 794 5500 Olkkolan koulu 044 794 4494 Otavan koulu 050 311 7275 Peitsarin koulu 044 794 5500 Päämajakoulu 044 794 4233 Rahulan koulu 044 794 5623 Rantakylän yhtenäiskoulu 044 794 4669 Ristiinan yhtenäiskoulu 044 794 5060 Rouhialan koulu 044 794 4233 Rämälän koulu 044 794 4653 Sairilan koulu 050 311 7275 Sairilan koulukoti 044 794 4658 Tuppuralan koulu 044 794 4655 Urheilupuiston koulu 044 794 4653 Urpolan koulu 044 794 4654 Vanhalan koulu 044 794 4233 Opiskeluterveydenhuolto, terveydenhoitajat XAMK, Mikkelin kampus 044 794 4633 050 311 7276 044 794 4670 Mikkelin lukio 044 794 4650 Etelä-Savon ammattiopisto, ESEDU 044 794 5086 044 794 3575 044 794 5085 Suomen Nuoriso-opisto Paukkula 044 794 3575 Otavan Opisto 044 794 3575 17

MIKKELIN PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLLON PSYKOLOGI- JA KURAATTORIPALVELUT Sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi@essote.fi Lähemäenkatu 11 A, 50170 Mikkeli Sairanen Aija, koulupsykologi, tiimivastaava 044 794 3016 Toimialueen koulut: Ihastjärvi, Kalevankangas, Päämajakoulu, Rouhiala ja Vanhala Muttilainen Susanna, koulupsykologi 044 794 3014 Toimialueen koulut: Lähemäki, Mikkelin Lyseo, Rahula, Rämälä ja Sairila Sopanen Ulla, koulupsykologi 040 672 5126 Toimialueen koulut: Launiala, Peitsari, Tuppurala, Urheilupuisto ja Urpola Jalkanen Kirsti, koulukuraattori 044 794 2786 Toimialueen koulut: Launiala, Moisio, Tuppurala ja Urpola Mikkelin Lyseon koulu, Porrassalmenkatu 30, 50100 Mikkeli Marttinen Maiju, koulukuraattori 044 794 2778 Toimialueen koulut: Mikkelin Lyseo, Lähemäki, Rahula, Rämälä ja Sairila Anni Swanin katu 6, 50100 Mikkeli Koponen Riikka, koulukuraattori 044 794 3007 Toimialueen koulut: Urheilupuiston koulu, Launiala, Peitsari, Tuppurala, Urpola Vanhamäentie 2, 50600 Mikkeli Koulukuraattori 044 794 3034 Toimialueen koulut: Rantakylä, Otava ja Haukivuori Raviradantie 16, 50100 Mikkeli Mehto Kaarina, koulukuraattori 044 794 2785 Toimialueen koulut: Kalevankangas, Ihastjärvi, Päämajakoulu, Rouhiala ja Vanhala Mäkitie 30, 52300 Ristiina Merta Maria, koulukuraattori 040 674 2270 Toimialueen koulut: Ristiinan yhtenäiskoulu ja lukio, Anttola, Olkkola, Moisio ja Suomenniemi MIKKELIN TOISEN ASTEEN OPISKELUHUOLLON PSYKOLOGI- JA KURAATTORIPALVELUT Sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi@essote.fi Päämajankuja 4, 50100 Mikkeli MIKKELIN KESKUSSAIRAALA Laskutusasiat ma pe klo 9 14 Erikoissairaanhoito 015 351 2566 Perusterveydenhuolto 015 351 3000 Kotihoito 015 351 3100 Suun terveydenhuolto 015 351 3200 Etkö tiedä, kenelle pitäisi soittaa? Keskussairaalan keskus auttaa 015 3511 Vastaanottojen soittoajat Simpanen Irma, diabeteshoitaja 044 794 5574 ma pe klo 12 13 Himanen Kirsi, diabeteshoitaja 044 794 5575 ma pe klo 12 13 Diabeteshoitotarvikejakelu ma klo 13 16 ja pe klo 8 11. Salminen Maarit, diabeteshoitaja 044 351 2310 ma-pe klo 9-15 Endoskopiayksikkö ma pe klo 9 11 015 351 2316 Geriatrian vastaanotto ma pe klo 9 11 015 351 2337 Fysiatrian vastaanotto ma pe klo 9 11 015 351 2442 Ihotautien vastaanotto ma pe klo 9 11 015 351 2361 Infektiosairauksien vastaanotto 040 359 6693 ma pe klo 9 11 Keuhkosairauksien vastaanotto 015 351 2381 ma pe klo 9 11 Kipuvastaanotto ti ja ke klo 8 9.30 044 351 6373 Kirurgian vastaanotto ma pe klo 9 11 015 351 2321 Korva-, nenä- ja kurkkutautien vastaanotto ja 015 351 2350 audiologia ma pe klo 9 11 Audiologia (kuulontutkija) 015 351 2356 ma, ti, to, pe klo 8 8.30 ja ma, ke klo 14 14.30 Lastentautien ja lasten endokrinologian 015 351 2340 vastaanotot ma pe klo 9 11 Sairaanhoitaja ma to klo 13 14 044 351 9666 Lasten diabetesvastaanotto, ma to klo 13.30 15 Sairaanhoitaja 044 351 2241 Lastenneurologian vastaanotto 015 351 2340 ma pe klo 9 11 Sairaanhoitaja ma pe klo 14 15 044 351 9635 Leikkausosasto toimisto ma pe klo 7 14:30 015 351 2830 Hoidonvaraajat ti klo 9 10, 015 351 2838 ke ja to klo 13 14 (suu- ja leukasairaudet, korva-, nenä ja kurkkutaudit, verisuonikirurgia) Hoidonvaraajat ti klo 9 10, 015 351 2723 ke ja to klo 13 14 (vatsanalueen- ja yleiskirurgia, urologia, rintasyöpä- ja plastiikkakirurgia) Hoidonvaraajat ti klo 9 10, 015 351 2858 ke ja to klo 13 14 (ortopedia) Lääkinnällinen kuntoutus ma pe klo 9 11 015 351 2366 Munuaissairauksien vastaanotto, 015 351 2823 puhelinaika ti to klo 8 9 Naistentautien vastaanotto ma pe klo 8 9 015 351 2332 Hoitokeskus ma pe klo 8 15 044 351 2628 Onkologian vastaanotto ma pe klo 8 15 044 351 2628 Äitiys- ja sikiöseulontavastaanotto 015 351 2253 ma pe klo 8 9 Neurologian vastaanotto ma pe klo 9 11 015 351 2337 Silmätautien yksikkö ma pe klo 9 11 015 351 2276 Sisätautien vastaanotto ma pe klo 9 11 015 351 2302 Suu- ja leukasairaudet ma pe klo 9 11 015 351 2350 Syöpäsairaanhoitaja ma pe klo 8 15 044 351 6378 Naistentautien vastaanotto/ 015 351 2794 sairaanhoitaja ma pe klo 8 9 Lastenpsykiatrian vastaanotto 015 351 2374 ma to klo 8 15 ja pe klo 8 14 Nuorisopsykiatrian vastaanotto 015 351 2734 ma to klo 8 15 ja pe klo 8 14 Psykiatrian vastaanotto 015 351 5235 ma to klo 8 16 ja pe klo 8 14 Kuvantaminen 015 351 2662 soittoaika arkisin ma pe klo 8 11 Asiakaspalvelu Lähete- ja ajanvaraustiedustelut 015 351 2161 ma-pe klo 8 15 18 Asioi sähköisesti Essotessa www.essote.fi

Puikkonen Outi, kuraattori 050 389 1259 Toimialueen oppilaitokset: Mikkelin lukio, Etelä-Savon ammattiopisto (Kinnari ja Bovalius ammattiopisto) Raviradantie 4-6, 50100 Mikkeli Ikonen Tarja, kuraattori 040 359 7297 Toimialueen oppilaitokset ja alat: Etelä-Savon ammattiopisto (Esedu): Raviradantien toimipisteen Autoala, Pintakäsittelyala, Rakennusala, Kiinteistöpalvelut, Talotekniikka, Sähköala, Tieto- ja tietoliikennetekniikka (ICT-asentaja), Tieto- ja viestintätekniikka (datanomi) Kinnarin toimipiste: Logistiikka-ala Suomen Nuoriso-opisto: Nuoriso- ja vapaa-ajanohjaus Otavankatu 4, 50100 Mikkeli Romo Katariina, kuraattori 050 444 4109 Toimialueen oppilaitokset ja alat: Etelä-Savon ammattiopisto (Esedu): Otavankadun toimipisteen Hotelli-, ravintola ja cateringala, Matkailuala, Elintarvikeala, Sosiaali- ja terveysala, Välinehuoltoala, Hiusala, Käsi- ja taideteollisuusala, Kone- ja metalliala, Valma-koulutus Salosaaren toimipiste: Luonnonvara- ja ympäristöala (metsä-, puutarha- ja maatalousalat) Bovallius-opisto: Valma-koulutus Otavankatu 4, 50100 Mikkeli Töttölä Kimmo, psykologi 044 794 2094 Toimialueeseen kuuluvat oppilaitokset: Mikkelin ja Ristiinan lukiot, Otavan Opisto, Etelä-Savon ammattiopisto (Mikkeli), Suomen nuoriso-opisto, Bovallius-opisto (Mikkeli) KUNTOUTUS Vaativan kuntoutuksen osasto 015 351 4260 Kyyhkyläntie 9, 50700 Mikkeli Palveluyksikön esimies 040 359 6516 Mikkeli lähikuntoutusosasto Kyyhkyläntie 9, 50700 Mikkeli Palveluyksikön esimies 044 794 5269 044 794 5016 044 794 4541 040 129 4144 044 794 4555 FYSIOTERAPIA Yleislääketieteen avofysioterapiatoiminta tapahtuu keskussairaalan fysiatrian yksikössä. Käyntiosoite: Porrassalmenkatu 35 37, 3.krs. Mikkeli Ajanvaraus ma pe klo 9 11 015 351 2442 MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEPALVELUT Setrikatu 2 Vastaanotto, avoinna arkisin ma-pe 040 359 6674 Poikkeavista aukioloajoista ilmoitetaan erikseen. Nuorten akuuttityöryhmä Nuorisopsykiatrian vastaanotto Mikonkatu 3, 3. krs, 50100 Mikkeli Yhteydenotot ma-to klo 8-16, pe klo 8-14 040 359 6609 ja viikonloppuisin la-su klo 9-17. Nuorten akuuttityöryhmään voi ottaa yhteyttä, mikäli nuoren psyykkinen vointi aiheuttaa huolta. Soittaa voi kuka vaan, joko nuori itse, nuoren lähipiiri, koulun henkilökunta tai terveydenhuollon henkilöt. kts. Mielenterveys- ja päihdepalvelut päivystys, sivu 14 MÄNTYHARJUN HYVINVOINTIKESKUS Sairaalantie 3, 52700 Mäntyharju Avoinna ma - to klo 7.30-18, pe klo 7.30-16 ja la klo 8-14 ilmoittautuminen klo 15 mennessä. Vastaanotolle saavutaan aikaa varaamatta asiakaspalvelupisteeseen ilmoittautumalla. Kiireettömissä asioissa lääkärin tai hoitajan vastaanottoajan voi varata hyvinvointikeskuksen asiakaspalvelupisteestä. Nopean palvelun hoitajavastaanotto (NOPA) ma-pe www.essote.fi > Ajanvaraukseen Hyvinvointikeskuksen asiakaspalvelutoimisto 015 770 1700 ma pe klo 8 17 Etelä-Savon Ensineuvo 015 211 411 ma pe klo 7 21, la su ja pyhäpäivinä klo 7 15. Muuna aikana 015 225 588 Terveydenhoitaja / terveystarkastukset 044 255 8901 ma, ke pe klo 11 11.30 Diabeteshoitaja 044 770 7271 Reumahoitaja 044 770 7283 Syöpähoitaja 040 067 6402 Astmahoitaja 040 508 9681 Muistihoitaja 040 844 6038 Matkailijarokotukset 044 770 7271 ma pe klo 8 8.30 ja 11 11.30 Laboratorio Näytteenotto ma pe klo 7.10 11 Ajanvaraus www.islab.fi tai ma pe klo 12 14 044 717 8400 Kuvantaminen (röntgen) Avoinna ma ke klo 8.30 15. Ajanvaraus ma ke klo 8 11 015 351 2662 SUUN TERVEYDENHUOLTO Ajanvaraus arkisin klo 7.30-15 015 194 4410 Voit tarkistaa ajanvarauksesi osoitteesta www.essote.fi > Ajanvaraukseen kts. Hammaslääkäripäivystys, sivu 14 NEUVOLAT Lastenneuvola Ajanvaraus ja yhteydenotot arkisin klo 8 8.30 ja 11 11.30 Terveydenhoitaja 044 770 7274 Äitiys- ja perhesuunnitteluneuvola Ajanvaraus ja yhteydenotot arkisin klo 8 8.30 ja 11 11.30 Terveydenhoitaja 044 770 7273 Toimintaterapeutti ma-to 044 070 1376 Psykologi ma pe 044 062 7839 Puheterapeutti ke klo 12-13 040 359 7673 Perheohjaaja 040 840 2384 Lapsiperheiden kotipalvelu 044 794 5166 KOULUTERVEYDENHUOLTO Mäntyharjun Yhtenäiskoulu ja Mäntyharjun lukio ma pe klo 8 8.30 ja klo 11.30 12 Kouluterveydenhoitaja 040 730 3481 Kouluterveydenhoitajan vastaanotto koulukeskuksen ruokalan tiloissa on kaikille oppilaille avoin ilman ajanvarausta ma pe klo 11.20 12.45 ja muina aikoina ajanvarauksella sekä sopimuksen mukaan. Kirkonkylän, Toivolan ja Jukolan kyläkoulut Terveydenhoitaja ma pe klo 8 8.30 ja 11 11.30 044 255 8901 Laboratorioon varaat ajan helpoiten www.islab/ajanvaraus 19

Koulupsykologi ja kuraattori Koulupsykologi ma to klo 12 13 040 660 8492 Koulukuraattori 040 565 5283 FYSIOTERAPIA JA APUVÄLINEPALVELUT Käyntiosoite: Sairaalantie 3, 52700 Mäntyharju Hyvinvointikeskuksen fysioterapiayksikkö 044 262 6154 ma pe klo 8 8.30 ja klo 11 11.30 Hyvinvointikeskuksen lähikuntoutusosaston 040 717 6743 fysioterapeutti Palvelukeskus Ruskahovi/kuntoutus 044 770 7282 Kotihoito/kuntoutus 040 755 8880 Apuvälinelainaamo, avoinna ma pe klo 8 9 044 770 7281 KUNTOUTUS Mäntyharjun lähikuntoutusosasto 044 770 7334 Sairaalantie 3, 52700 Mäntyharju Palveluyksikön esimies 040 061 3452 MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEPALVELUT Mielenterveys- ja päihdevastaanotto sijaitsee Mäntyharjun hyvinvointikeskuksessa. Sairaanhoitaja 040 730 3296 Sairaanhoitaja 040 730 3482 Sairaanhoitaja 040 838 5208 Päihdehoitaja 040 061 3472 kts. Mielenterveys- ja päihdepalvelut päivystys, sivu 14 Päiväkeskus Olotila Asematie 4 as 4 Avoinna ma to klo 8 14 Ohjaaja 044 770 7344 PERTUNMAAN HYVINVOINTIASEMA Virastokuja 1, 19430 Pertunmaa Avoinna ma -to klo 7.30-15.30 pe 7.30-15 Ajanvaraus lääkäreiden vastaanotolle 015 770 2600 ma-pe klo 8-15 Laboratorio Näytteenotto ti-to klo 8 10 Ajanvaraus www.islab.fi /ajanvaraus tai ma-pe klo 12 14.30 044 717 8400 Kuvantaminen (röntgen) Mikkelin keskussairaalassa Porrassalmenkatu 35-37, Mikkeli, 2. krs Soittoaika arkisin ma pe klo 8 11 015 351 2662 Nopean palvelun hoitajavastaanotto (NOPA) ma-pe www.essote.fi > Ajanvaraukseen Sairaanhoitajan vastaanotto Sairaanhoitaja, akuutit sairaudet 015 770 2600 Terveydenhoitajan vastaanotto Terveydenhoitaja, pitkäaikaissairaudet 050 314 5857 PERHE- JA SOSIAALITYÖ Sosiaalityö 050 389 5514 Oppilastyöntekijä-perhetyöntekijä 040 051 1582 NEUVOLAT JA KOULUTERVEYDENHUOLTO Arkisin ma pe klo 8 15 Terveydenhoitaja ajanvaraus ja yhteydenotot 050 314 5858 ma pe klo 12 13 Lapsiperheiden kotipalvelu 044 794 5166 SUUN TERVEYDENHUOLTO Ajanvaraus arkisin klo 7.30-15 015 194 4410 Voit tarkistaa ajanvarauksesi osoitteesta www.essote.fi > Ajanvaraukseen. kts. Hammaslääkäripäivystys sivu 14 FYSIOTERAPIA JA APUVÄLINELAINAUS Käyntiosoite: Punakiventie 1 (kerrostalon liikehuoneisto) Soittoaika ma pe klo 11 11.30 050 389 5575 Muina aikoina vastataan puhelimeen mahdollisuuksien mukaan. MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEPALVELUT Mielenterveys- ja päihdevastaanotto sijaitsee Pertunmaan hyvinvointikeskuksessa. Sairaanhoitaja 050 389 5554 kts. Mielenterveys- ja päihdepalvelut päivystys, sivu 14 PIEKSÄMÄKI Kiireellinen hoito Hoito perustuu hoidon tarpeen ja kiireellisyyden arviointiin kiirevastaanotolla. Sairaalantie 14, 76100 Pieksämäki arkisin klo 8-14 oman tiimin numerosta klo 15-21:30 viikonloppuisin 8-21.30 044 799 5546 Essoten Ensineuvo puhelinpalvelu auttaa arvioimaan päivystykseen lähdön tarpeellisuutta ma-pe 7-21 ja la-su 7-15 015 211 411 Yöaikainen päivystys Mikkelin keskussairaalassa kts. Päivystykset, sivu 14 Ajanvarausvastaanotto ma to klo 8-15, pe ja arkipyhien aattona klo 8 14 Vastaanottotoiminta on jaettu alueellisiin tiimeihin. Hoidon tarpeen ja kiireellisyyden arviointi hoitajan ja lääkärin ajanvarausvastaanotolle tapahtuu puhelimitse. Hoidon tarpeen arvioinnin perusteella saa jatkohoito-ohjeet tai ajanvarauksen. Kiireettömät puhelut pyydämme kohteliaimmin hoitamaan iltapäivällä jättämällä takaisinsoittopyynnön. Takaisinsoiton jättämismahdollisuus päättyy tuntia ennen puhelinajan sulkeutumista. Oman tiimisi voit tarkistaa Pieksämäen kaupungin internet- sivuilta www.pieksamaki.fi/palvelut/sosiaali-ja-terveyspalvelut Vastaanotto Tiimi 1 015 788 4431 Tiimi 2 015 788 4432 Tiimi 3 015 788 4433 Hoitajavastaanotto Soittoajat ma-to 8-9 sekä 13-14 sekä pe 8-9 Muina aikoina puhelut ohjautuvat automaattisesti takaisinsoittojärjestelmään. Jäppilä 015 788 4241 Naarajärvi 015 788 4256 Virtasalmi 015 788 4261 Laboratorio (Islab) Näytteenotto arkisin 7-14 (iltaisin vain päivystysasiakkaat klo 14-21), la ja su klo 8-14.30 Ajanvaraus www.islab.fi /ajanvaraus tai ma-pe klo 12-14.30 044 717 8400 20 Asioi sähköisesti Essotessa www.essote.fi

Kuvantaminen (röntgen) Essote avoinna arkisin klo 7.30-16 la ja su ja juhlapyhät klo 8.15-16 (päivystystutkimukset) Ajanvaraus ma -pe klo 7.30-16 050 351 1454 Diabeteshoitaja, soittoaika ma-pe 8-9, 015 788 4393 muina aikoina puhelu ohjautuu takaisin soittoon Jalkaterapeutti, ma-to klo 8-15, pe klo 8-13, 015 788 4295 mikäli jalkaterapeutti ei pääse vastaamaan, puhelu ohjautuu takaisin soittoon PUUMALAN HYVINVOINTIASEMA Niementie 26, 52200 Puumala ma to klo 7.30 15.30, pe klo 7.30 15 Ajanvaraus klo 7.30 10 arkisin 015 194 4770 Nopean palvelun hoitajavastaanotto (NOPA) ma pe www.essote.fi > Ajanvaraukseen tai ma pe klo 7.30 10 015 194 4770 Ensineuvo 015 211 411 Laboratorio Näytteenotto ma, ke ja pe klo 8 11. Ajanvaraus laboratorioon www.islab.fi/ajanvaraus tai ma pe klo 12 14 044 717 8400 AK -vastaus klo 10 15 arkisin 015 680 129 Kuvantaminen (röntgen) Mikkelin keskussairaalassa, Porrassalmenkatu 35-37, Mikkeli, 2. krs Soittoaika arkisin ma- pe klo 8-11 015 351 2662 Hoitotarvikejakelu ma ja to klo 14 15 050 311 7501 SUUN TERVEYDENHUOLTO Kaukaantie 6, 52200 Puumala Ajanvaraus ma pe klo 7.30 15 015 194 4410 Voit tarkistaa ajanvarauksesi osoitteesta www.essote.fi > Ajanvaraukseen kts. Hammaslääkäripäivystys, sivu 14 NEUVOLAT JA KOULUTERVEYDENHUOLTO Niementie 26, 52200 Puumala Neuvola 044 794 5524 Lapsiperheiden kotipalvelu 044 794 5166 Puumalan yhtenäiskoulu, terveydenhoitaja 044 794 5524 Immonen Katja, koulukuraattori 044 417 5384 koulukuraattori@sulkava.fi. Kuraattori tavattavissa Puumalan yhtenäiskoululla torstaisin. Vierimaa Elina, koulupsykologi 040 830 3564 elina.vierimaa@valteri.fi. Koulupsykologi on Puumalan yhtenäiskoululla kerran kuukaudessa torstaina lukuvuoden alussa sovittuina ajankohtina. FYSIOTERAPIA Käyntiosoite: Niementie 26, 52200 Puumala Ajanvaraus 044 794 5531 MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEPALVELUT Mielenterveys- ja päihdevastaanotto sijaitsee Puumalan hyvinvointikeskuksessa. Sairaanhoitaja 044 794 5522 kts. Mielenterveys- ja päihdepalvelut päivystys, sivu 14 RISTIINAN HYVINVOINTIASEMA Brahentie 10, 52300 Ristiina Avoinna ma pe klo 7.30 16 Ajanvaraus 015 211 411 Nopean palvelun hoitajavastaanotto (NOPA) ma pe www.essote.fi > Ajanvaraukseen tai Ensineuvo 015 211 411 Laboratorio Näytteenotto ma pe klo 7.10 11.40 015 211 411 www.islab.fi/ajanvaraus tai ma pe klo 12 14.30 044 717 8400 Kuvantaminen (röntgen) Mikkelin keskussairaalassa, Porrassalmenkatu 35-37, Mikkeli 2. krs Soittoaika arkisin ma pe klo 8 11 015 351 2662 SUUN TERVEYDENHUOLTO Ajanvaraus ma pe klo 7.30 15 015 194 4410 Voit tarkistaa ajanvarauksesi osoitteesta www.essote.fi > Ajanvaraukseen kts. Hammaslääkäripäivystys, sivu 14 NEUVOLA Brahentie 10, 52300 Ristiina Neuvola, soittoaika ma-to klo 12-13 044 794 5087 044 794 5088 Lapsiperheiden kotipalvelu 044 794 5166 Suomenniemen neuvolapalvelut hoidetaan Ristiinan neuvolassa KOULUTERVEYDENHUOLTO Ristiinan yhtenäiskoulu, terveydenhoitaja 044 794 5060 FYSIOTERAPIA Yleislääketieteen avofysioterapiatoiminta toimii keskussairaalan fysiatrian yksikössä. Käyntiosoite Porrassalmenkatu 35 37, Mikkeli, 3.krs Ajanvaraus ma pe klo 9 11 015 351 2442 MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEPALVELUT Mielenterveys- ja päihdevastaanotto sijaitsee Ristiina hyvinvointikeskuksessa. Sairaanhoitaja 044 794 4996 Sairaanhoitaja 040 359 7129 kts. Mielenterveys- ja päihdepalvelut päivystys, sivu 14 SUOMENNIEMEN HYVINVOINTIASEMA/ METSÄTÄHTI Opinraitti 9, 52830 Suomenniemi Ajanvaraus 015 211 411 Lääkärin vastaanotto joka 2. keskiviikko klo 8 15 Sairaanhoitajan vastaanotto joka 2. torstai klo 8 15 Laboratorio Näytteenotto ke klo 8 11 toimintakeskus Metsätähdessä ja Ristiinassa Näytteenotto ma-pe klo 7.10 11.40 www.islab.fi/ajanvaraus tai ma pe klo 12 14.30 044 717 8400 Laboratorioon varaat ajan helpoiten www.islab/ajanvaraus 21

AK-näytteitä (INR) otetaan laboratoriossa pääsääntöisesti klo 10 jälkeen. Näytteenotto ei vaadi paastoa. Poikkeukselliset INR -arvot soitetaan potilaalle tutkimuspäivänä. Hoitotarvikejakelu ke klo 14 15. Kuvantaminen (röntgen) Mikkelin keskussairaalassa Porrassalmenkatu 35 37, 2.krs. Mikkeli Soittoaika arkisin ma pe klo 8 11 015 351 2662 SUUN TERVEYDENHUOLTO Ajanvaraus ma pe klo 7.30 15 015 194 4410 Voit tarkistaa ajanvarauksesi osoitteesta www.essote.fi > Ajanvaraukseen kts. Hammaslääkäripäivystys, sivu.14 NEUVOLA Suomenniemen neuvolapalvelut hoidetaan Ristiinan neuvolassa, Brahentie 10, 52300 Ristiina Neuvola 044 794 5087 044 794 5088 Lapsiperheiden kotipalvelu 044 794 5166 KOULUTERVEYDENHUOLTO Suomenniemen koulu, terveydenhoitaja 044 794 5060 FYSIOTERAPIA Avofysioterapiatoiminta toimii keskussairaalan fysiatrian yksikössä. Käyntiosoite Porrassalmenkatu 35 37, Mikkeli, 3.krs Ajanvaraus ma pe klo 9 11 015 351 2442 MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEPALVELUT Mielenterveys- ja päihdevastaanotto sijaitsee Ristiinan hyvinvointikeskuksessa. Sairaanhoitaja 044 794 4996 Sairaanhoitaja 040 359 7129 kts. Mielenterveys- ja päihdepalvelut päivystys, sivu 14 MAAHANMUUTTOPALVELUT Maahanmuuttopalvelujen asiakkaita ovat kiintiöpakolaiset (neljän vuoden ajan maahantulosta) ja kuntapaikan saaneet turvapaikanhakijat (kolmen vuoden ajan ensimmäisestä kuntapaikasta), Palveluohjausta annetaan myös muille maahanmuuttajille palvelutarpeen mukaan. Palveluja ovat mm. vastaanoton valmistelu ja ensihuolto (kiintiöpakolaiset) kotouttamiseen liittyvät tehtävät, palveluohjaus, perhetyö suomen kielen alkeiden opetus sosiaaliturvaan liittyvä ohjaus/neuvonta/etuuskäsittely tulkkipalvelut (kiintiöpakolaiset, oleskeluluvan saaneet turvapaikanhakijat) konsultaatio maahanmuuttoasioissa Koivisto Pia, maahanmuuttotyön palveluesimies 044 794 5059 MIKKELI Anni Swaninkatu 8, 50100 Mikkeli Päivystys ma klo 13 16, ke klo 13 16, to klo 8 10. Muina aikoina ajanvarauksella. Suutari Sirpa, ohjaaja 044 794 2310 Saloviin Päivi, ohjaaja 044 794 5606 Myyryläinen Aija, lähihoitaja 044 794 5182 Viskari Virve, terveydenhoitaja, 044 794 4717 paikalla päivystysaikoina HIRVENSALMI Haapaniementie 17, 52550 Hirvensalmi Päivystys ti klo 13-15, to klo 13-15. Muina aikoina ajanvarauksella Pöyry Kirsti, ohjaaja 040 129 4121 Repo Mari-Elisa, ohjaaja 040 129 4548 JUVA Juvantie 13, 51900 Juva Päivystys ti klo 12-15, to klo 12-15. Muina aikoina ajanvarauksella Tirranen Emilia, ohjaaja 040 129 4640 Puikkonen Hanna, ohjaaja 040 129 4585 PERTUNMAA Pertuntie 14, 19430 Pertunmaa Päivystys ma klo 13-15, ke klo 13-15. Muina aikoina ajanvarauksella Seppänen Matti, ohjaaja 040 129 4547 AIKUISSOSIAALITYÖN JA TALOUDELLISEN TUEN PALVELUT KUNNITTAIN Neuvonta 040 359 7770 Avoinna ma klo 9 15.30 ja ti pe klo 9 12 Haapiainen Niina, johtava sosiaalityöntekijä/ 044 794 2365 palveluesimies MIKKELI Vilhonkatu 7 9, 50100 Mikkeli Avoinna ma klo 9 15 ja ti pe klo 9 12 Puhelinajat ma, ke ja pe klo 9 10 Kyllönen Riitta, sosiaalityöntekijä 044 794 2363 Liukkonen Susanna, sosiaalityöntekijä 040 741 7026 Kääriäinen Maria, sosiaaliohjaaja 040 865 4946 Juottonen Sirpa, etuuskäsittelijä 040 129 4730 Pietikäinen Merja, etuuskäsittelijä 040 129 4731 Siitari Sirpa, etuuskäsittelijä 040 129 4651 HIRVENSALMI Hirvensalmen hyvinvointiasema Haapaniementie 17, 52550 Hirvensalmi Avoinna ma ja to klo 9 12 Baer Susan, sosiaalityöntekijä 050 596 4789 Hirvensalmen palvelukeskus Heikinniementie 9, 52550 Hirvensalmi Heino Kati, sosiaaliohjaaja 050 596 4790 JUVA Juvantie 7, 51900 Juva Vastaanotto ajanvarauksella Puhelinajat ma pe klo 9 10 Luukkonen Milja, sosiaaliohjaaja 040 013 6185 Niiranen Elina, vs. sosiaaliohjaaja 040 022 7924 Laiho Mari, sosiaalityöntekijä 044 351 2660 (Juva & Rantasalmi) KANGASNIEMI Otto Mannisen tie 2, 51200 Kangasniemi Avoinna ma pe klo 9 15 22 Asioi sähköisesti Essotessa www.essote.fi

Puhelinajat ma to klo 9 10 Sosiaalityöntekijä 040 587 2419 Marttinen Jaana, sosiaaliohjaaja 040 587 2422 MÄNTYHARJU Sairaalantie 3, 52700 Mäntyharju Avoinna klo 8 16, vastaanotto ajanvarauksella Valkonen-Karhu Hanna, sosiaaliohjaaja 040 844 6027 Mynttinen Eeva, vs. palveluohjaaja 040 058 5761 PERTUNMAA Virastokuja 1, 19430 Pertunmaa Avoinna ma pe klo 9 15, vastaanotto ajanvarauksella Mäkinen Birgitta, sosiaaliohjaaja 050 389 5514 Laitinen Kirsi, toimistosihteeri/etuuskäsittelijä 040 548 7854 PUUMALA Niementie 23, 52200 Puumala Vastaanotto ajanvarauksella, puhelinajat ti ja ke klo 9 10 Sosiaalityöntekijä 050 340 3873 Laakso Tiina, sosiaaliohjaaja 044 794 5147 Sosiaaliohjaaja 050 599 9070 TALOUS- JA VELKANEUVONTA Asiointi ajanvarauksella Puhelinpalveluaika: ma ja to klo 9-12 Kiljunen Riitta 040 129 4241 Vahvaselkä Sirpa 040 129 4240 Sähköinen palvelupyyntö löytyy nettisivuilta www.essote.fi/asiakkaalle/palvelut/talous-ja-velkaneuvonta Mikkelin toimipiste Maaherrankatu 9-11, 50100 Mikkeli Pieksämäellä asiakasvastaanotto jokaisen kk:n 1. keskiviikko klo 9-15 Tapparakatu 1-3, 76100 Pieksämäki (ent. Terveyskeskus) TYP REITTI MIKKELI Mannerheimintie 1, 50100 Mikkeli (Mikkelin Matkakeskus, 3 krs.) Avoinna klo 9 12 ja klo 13 15 044 794 2274 Lisätietoja www.essote.fi/typ-reitti Vastaanotto ajanvarauksella Hotokka Anu, palvelukoordinaattori 050 311 7453 Airas Sanna, palveluohjaaja 044 794 2272 Kaipainen-Vilén Kirsi, palveluohjaaja 040 129 4271 Ylönen Eeva, palveluohjaaja 044 794 2275 Vauhkonen Sari, sosiaaliohjaaja 044 794 4022 Karttunen Kyösti, sosiaaliohjaaja 044 794 5140 Piesanen Soile, terveydenhoitaja 044 794 2282 Nykänen Päivi, toimistosihteeri 044 794 2274 MUUT ALUEEN KUNNAT Muissa alueen kunnissa TYP-asioissa palvelevat aikuissosiaalityön työntekijät (yhteystiedot edellä). OHJAAMO OLKKARI Maaherrankatu 12, 50100 Mikkeli Ohjaamo Olkkari 044 794 3266 Aukioloajat ja lisätietoja www.mikkelinolkkari.fi Ratia Sari-Anne, toiminnanohjaaja 050 311 7083 LASTENSUOJELUN JA LAPSIPERHEIDEN SOSIAALIPALVELUT KUNNITTAIN Will-Orava Johanna, palvelupäällikkö, 044 794 2393 lastensuojelu ja lapsiperheiden sosiaalityön palvelut Perhekuntoutuksen perhetyöntekijät (koko Essoten alue) Pasanen Annakaisa, 040 359 7660 Saukkoinen-Ruskela Tiina 040 359 7378 Pulkkinen Tuija 040 359 7807 Nuorten tuettu asuminen Palvelu on tarkoitettu 16/17-21 vuotiaille nuorille; itsenäisen asumisen aloittamiseen sekä arkeen tukea tarvitsevat nuoret. Huotari Seija, ohjaaja 040 359 7389 Kyröläinen Kati, ohjaaja 050 311 7223 MIKKELI, HIRVENSALMI JA PERTUNMAA Bradly-Ikonen Tanja, palveluesimies, 040 587 2421 johtava sosiaalityöntekijä Alkuarviointi Viisterä Marjo, sosiaalityöntekijä 044 794 2352 Vs. sosiaalityöntekijä 050 311 7206 Virtanen Sarita, sosiaalityöntekijä 044 794 2359 Laine Liisa, ohjaaja 044 794 5683 Torn Jaana, ohjaaja 040 129 4634 Baer Susan, sosiaalityöntekijä 050 596 4789 (Mikkeli ja Hirvensalmi) Nyssönen Nea, sosiaalityöntekijä 040 359 7385 Syrjälä Heli, sosiaalityöntekijä 044 794 2367 Ulmanen Sini, vs. sosiaalityöntekijä 044 794 2364 Paasonen Leena, sosiaalityöntekijä 040 778 6849 Pylkkänen Marisa, sosiaalityöntekijä 040 359 7676 Lantta Kaisa, ohjaaja 040 129 4620 Toivanen Janne, ohjaaja 050 311 7219 Himanen Ida, ohjaaja 040 359 7341 Naakka Jorma, ohjaaja 040 359 7298 Kokkola Jussi, ohjaaja 040 359 7340 Nuutinen Minna, ohjaaja 040 063 7292 Nurhonen Tiina, ohjaaja 040 129 4683 Moilanen Hanna, ohjaaja (sij.) 040 359 7363 Perhetyö Purhonen Sini, perhepalveluohjaaja 044 794 5166 Herttuainen Mirjami, perhetyöntekijä 044 794 5685 Juutilainen Tarja, perhetyöntekijä 044 794 5684 Lehtiniemi Sanna, perhetyöntekijä 050 311 7119 Parkkinen Merja, perhetyöntekijä 044 794 5162 Pentikäinen Eini, perhetyöntekijä 044 794 2343 Tolvanen Merja, perhetyöntekijä 044 794 5163 Tutunen Petra, vs. perhetyöntekijä 044 794 5165 Wirenius Sanna, perhetyöntekijä 040 129 4265 HIRVENSALMEN SOSIAALITYÖ Baer Susan, sosiaalityöntekijä 050 596 4789 Heino Kati, ohjaaja 050 596 4790 PERTUNMAAN SOSIAALITYÖ Sosiaalityöntekijä 040 844 6027 Mäkinen Birgitta, sosiaaliohjaaja 050 389 5514 Perhetyöntekijä/ oppilastukihenkilö 040 051 1582 Laboratorioon varaat ajan helpoiten www.islab/ajanvaraus 23

MÄNTYHARJU, KANGASNIEMI, PUUMALA, JUVA JA RANTASALMI Huupponen Marika, palveluesimies, 040 527 1520 johtava sosiaalityöntekijä KANGASNIEMEN SOSIAALITYÖ Ristimäki Päivi, sosiaalityöntekijä 044 351 2537 Impiö Leena, sosiaalityöntekijä 040 587 2419 Korja Hanna, perhetyöntekijä 040 520 6698 MÄNTYHARJUN SOSIAALITYÖ Sanmark Henrik, sosiaalityöntekijä 040 540 1547 Rossi Minna, perhetyöntekijä 040 653 1645 Pöllänen Tiina, perheohjaaja 040 558 4424 PUUMALAN SOSIAALITYÖ Sosiaalityöntekijä 050 340 3873 Laakso Tiina, ohjaaja 044 794 5147 JUVAN SOSIAALITYÖ Haikarainen Päivi, sosiaalityöntekijä 040 530 3905 Koponen Mia, sosiaalityöntekijä 040 738 0757 RANTASALMEN SOSIAALITYÖ Immonen Eeva, sosiaalityöntekijä 040 561 5263 Koponen Mia, sosiaalityöntekijä 040 738 0757 LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELU Purhonen Sini, perhepalveluohjaaja 044 794 5166 Lapsiperheiden kotipalvelu on sosiaalihuoltolain (19 ) mukaista toimintaa. Kotipalvelua annetaan sairauden, synnytyksen, vamman tai muun vastaavanlaisen toimintakykyä alentavan syyn tai erityisen perhe- tai elämäntilanteen perusteella. Kotipalvelulla tarkoitetaan asumiseen, hoitoon ja huolenpitoon, toimintakyvyn ylläpitoon, lasten hoitoon ja kasvatukseen, asiointiin sekä muihin jokapäiväiseen elämään kuuluvien tehtävien ja toimintojen suorittamiseen tai niissä avustamiseen liittyvä tukea. Lapsiperheiden kotipalvelussa tuki kohdennetaan konkreettisesti perheen ja erityisesti lapsen arkeen. Kotipalvelun keskeisenä tavoitteena on perheen omien voimavarojen vahvistaminen. Kotipalvelu on lähtökohtaisesti maksullista. Kotipalvelun palveluohjaaja arvioi kotipalvelun tarpeen perhekohtaisesti. Tarvittaessa ottaa yhteyttä kotipalvelun palveluohjaajaan puhelimitse, p. 044 794 5166 tai täyttä sähköinen hakemus www.essote.fi > Sähköiseen asiointiin. Kotipalvelusta voit kysyä myös esimerkiksi neuvolasta. SIJAIS- JA JÄLKIHUOLTOYKSIKKÖ PESSI Sijais- ja jälkihuoltoyksikkö Pessi vastaa Essoten alueella keskitetysti sijais- ja jälkihuollosta sekä tukiperhetoiminnasta. Pessin tehtävänä on rekrytoida, valmentaa ja tukea tuki- ja sijaisperheitä. Lisäksi Pessi vastaa sijais- ja jälkihuollon sosiaalityön viranomaistehtävistä koko Essoten alueella. Jääkärinkatu 10B, 50100 Mikkeli Päivystys ma-pe klo 9-15 040 129 4418 pessi@essote.fi Lasten asioista vastaavat sosiaalityöntekijät, perhehoidon työntekijät ja tukiperhetoiminnan ohjaajat Jääkärinkatu 10B, 50100 Mikkeli Laitos- ja jälkihuollon ohjaajat Maaherrankatu 12, 50100 Mikkeli Poikonen Sanna, palveluesimies, 044 794 5763 johtava sosiaalityöntekijä Tukiperhetoiminta Lilja Salla, sosiaalityöntekijä 040 129 4417 Suikki Taija, ohjaaja 040 359 7338 Ahonen Katri, ohjaaja 040 359 7657 Perhesijoitus (tukityö/rekrytointi/valmennus) Ulmanen Sini, sosiaalityöntekijä 044 794 2364 Brunou Miia, vs. sosiaalityöntekijä 040 359 7219 Somero-Torniainen Terttu, vs. sosiaalityöntekijä 040 359 7369 Perhehoito Konttinen Anne, sosiaalityöntekijä 044 794 5602 Lajunen Tuulikki, vs. sosiaalityöntekijä 040 129 4521 Hirvonen Mari, vs. sosiaalityöntekijä 040 3597200 Tarvainen Päivi, ohjaaja 050 311 7478 Nironen Heidi, ohjaaja 040 359 7339 Laitos- ja jälkihuolto Liukkonen Laura, sosiaalityöntekijä 040 359 7218 Selin Taneli, ohjaaja 044 794 5701 Hämäläinen Mari, ohjaaja 040 129 4816 Lahtonen Satu, ohjaaja 044 794 5699 NUORTEN VASTAANOTTOYKSIKKÖ HAVURINNE Nuorten vastaanottokoti Havurinne on 7-paikkainen lastensuojelulaitos. Havurinteen perustehtävänä on vastata lastensuojelun akuutista ympärivuorokautisesta vastaanottopäivystyksestä, nuorten hoidosta ja kuntoutuksesta sekä selvittää, arvioida ja tukea Havurinteeseen sijoitetun nuoren ja hänen perheensä tilannetta. Pellosniementie 1, 52420 Pellosniemi, Mikkeli havurinne@essote.fi Havurinne 044 794 3301 Silvonen Lauri, vastaava ohjaaja 044 794 3303 TURVAKOTI Turvakotiin voi tulla yksin tai yhdessä lasten kanssa. Maksuttomasta turvakodista saa myös puhelimitse keskusteluapua ja neuvontaa väkivalta-asioissa ympäri vuorokauden. Mikkelin turvakoti on seitsemänpaikkainen ympäri vuorokauden auki oleva kriisityön yksikkö. Turvakotiin voi hakeutua, kun kotiin jääminen väkivallan takia on vaarallista tai kotona on väkivallan uhkaa. Turvakoti on avoin kaikille ikään ja sukupuoleen katsomatta. Pellosniementie 1, 52420 Pellosniemi, Mikkeli turvakoti@essote.fi Mikkelin turvakoti 040 129 4799 Pellosniementie 1, 52420 Pellosniemi, Mikkeli SOSIAALI- JA POTILASASIAMIEHET Porrassalmenkatu 35-37, 50100 Mikkeli Liukkonen Taija, sosiaali- ja potilasasiamies 044 794 4307 Soittoaika arkisin klo 9-12 Tikka Irja, potilasasiamies 044 351 2818 24 Asioi sähköisesti Essotessa www.essote.fi

VANHUS- JA VAMMAISPALVELUT Kaukonen Niina, 044 794 4003 vanhus- ja vammaispalvelujen johtaja Asikainen Marju, vastaava ylilääkäri 040 129 4295 Marjakangas Minna, vammaispalvelujen 044 351 2552 vastaava sosiaalityöntekijä Hujanen Seppo, tukipalvelukoordinaattori 040 509 1307 Kärkkäinen Sari, palveluohjauksen esimies 044 794 4508 PALVELUNEUVO arkisin klo 8 16 015 211 557 Maaherrankatu 10, 50100 Mikkeli Katso s. 12 Palvelupäälliköt Mikkeli 044 794 4002 Ristiina-Suomenniemi 044 351 2665 Hirvensalmi 044 351 6615 Puumala-Anttola 044 351 6371 Mäntyharju 040 507 4701 Kangasniemi 040 678 3013 Pertunmaa, Haukivuori 050 389 5558 Juva 040 359 6930 Kotihoidosta vastaava esimies Mikkeli pohjoinen alue 044 129 4461 Mikkeli itäinen alue 044 794 4017 Mikkeli eteläinen alue 040 359 7090 Mikkeli läntinen alue 044 794 4015 Anttola, Puumala 050 591 7286 Haukivuori 044 794 5652 Hirvensalmi 050 375 4852 Juva 040 029 3810 Kangasniemi 040 012 4603 Mäntyharju 040 024 1129 Ristiina ja Suomenniemi 040 861 3328 Pertunmaa 050 389 5559 PÄIVÄTOIMINTA JA ENNALTAEHKÄISEVÄ TOIMINTA Mikkelin päivätoiminta Mikkelin muistineuvonta arkisin klo 8 9 040 129 4388 Porrassalmenkatu 26, 50100 Mikkeli Kiiskinmäen päiväkeskus 044 794 3313 Kiiskinmäenkatu 2, 50130 Mikkeli Päivätoiminnan esimies 044 794 5725 Järjestöyhteistyö ja vapaaehtoistoiminta 050 311 7138 Päiväpirtti (muistisairaiden päivätoiminta) 044 794 5389 Kiiskinmäenkatu 2, 50130 Mikkeli Graanin päivätoiminta Graanin palvelutalo, Graanintie 10, 50190 Mikkeli Kuntohoitaja 044 794 4509 Asumispalveluyksikön esimies 040 836 5278 Toimintakeskus Kipinä (kehitysvammaisten päivätoiminta) Raviradantie 4 6 B-rakennus, 50100 Mikkeli Kehitysvammaisten aikuisten päivätoiminta 044 794 3404 Kehitysvammaisten lasten ilta- ja loma-ajanhoito 044 794 5502 Vastaava ohjaaja 040 129 4158 Päivä- ja työtoiminnan esimies 040 129 4869 Anttolan päivätoiminta 044 794 5151 Kotihoidon esimies 050 591 7286 Haukivuoren päivätoiminta Haukivuoren palvelukeskus, Kankaalantie 4, 51600 Haukivuori Hoitaja 044 794 5616 Hirvensalmen päivätoiminta Hirvensalmen palvelukeskus, Heikinniementie 7, 52550 Hirvensalmi Kotihoidon esimies 050 375 4852 Päivätoiminnan ohjaaja 050 337 3960 Juvan päivätoiminta Juvakodin palvelukeskus, Sairaalatie 6, 51900 Juva Lähihoitaja 040 043 5235 Lähihoitaja 040 013 5020 Kotihoidon esimies 040 029 3810 Muistihoitaja 040 013 5093 Kangasniemen päivätoiminta Otto Mannisen tie 5, 51200 Kangasniemi Ohjaaja 040 779 5845 Mäntyharjun päivätoiminta Haapaseläntie 21, 52700 Mäntyharju Päivätoiminnan ohjaaja 040 762 9165 Päivätoiminta, hygieniapalvelu 040 568 5673 Pertunmaan päivätoiminta 050 389 5520 Päiväkeskus Jokitupa, Virastokuja 1, 19430 Pertunmaa Pertunmaan kehitysvammaisten päivätoiminta 050 389 5590 Kehitysvammaisten ryhmäkoti, Punakiventie 5 A 2, 19430 Pertunmaa Salmikunnas Mari, kotihoidosta vastaava 050 389 5559 esimies Puumalan päivätoiminta 050 079 5359 Papinpellon kerhohuone, Pappilantie 5, 52200 Puumala Kotihoidon esimies 050 591 7286 Puumalan kehitysvammaisten päivätoiminta Sinitupa, Peippotie 3 B 7, 52200 Puumala Ohjaaja 050 401 9550 Ristiinan päivätoiminta Ristiinan terveysasema, Brahentie 10 B, 52300 Ristiina Hoitaja 040 741 7032 Kotihoidon esimies 040 861 3328 YMPÄRIVUOROKAUTINEN ASUMINEN JA JAKSOHOITO MIKKELI Graanin palvelutalo 015 321 2900 Graanintie 10, 50190 Mikkeli Asumispalveluyksikön esimies 040 836 5278 Hoitajat tiimi 1 015 321 2900 Hoitajat tiimi 2 050 311 7516 Ryhmäkoti 015 321 2982 Palvelukoti Vuolingonhovi Ylännetie 1, 50600 Mikkeli Asumispalveluyksikön esimies 044 794 4040 Tammela 040 129 4286 Laboratorioon varaat ajan helpoiten www.islab/ajanvaraus 25

Pihjala 044 794 4043 Lehtola 044 794 4055 Koivula 044 794 5765 Mikkelin jaksohoito Kyyhkylä Kyyhkyläntie 9, 50700 MIKKELI Asumispalveluiden esimies 044 794 4501 Hoitajat 040 359 7268 040 359 7269 Asiakkaille 040 359 7371 Mikkelin jaksohoito Porrassalmi Moisiontie 11 A, 50520 Mikkeli Asumispalveluiden esimies 040 359 7346 1.kerros, hoitajat 040 129 4849 044 794 4545 2.kerros, hoitajat 044 794 4542 044 794 4041 ANTTOLA Anttolan palvelukeskus Taipaleentie 27 29, 52100 Anttola Asumispalveluyksikön esimies 040 047 9601 Hoitajat 015 194 3117 015 321 580 Kehitysvammaisten ryhmäkoti 040 129 4573 HAUKIVUORI Haukivuoren palvelukeskus 015 727 6400 Kankaalantie 4, 51600 Haukivuori Kotihoidon esimies 044 794 5652 Aamurusko 044 794 5636 Pohjantähti 044 794 5626 Päivänsäde 044 794 5637 Kotipirtti, Keskustie 45, 51600 Haukivuori 044 794 5639 HIRVENSALMI Hirvensalmen palvelukeskus Heikinniementie 9, 52550 Hirvensalmi Palvelupäällikkö 044 351 6615 Palveluesimies 050 375 4852 Antinkoti 050 596 4794 Hilmankoti 050 596 4796 Aininkoti 050 596 4795 Heikinkoti, 050 518 1371 Heikinniementie 7, 52550 Hirvensalmi JUVA Juvakodin palvelukeskus, Sairaalatie 6, 51900 Juva Asumispalveluyksikön esimies 040 029 3795 Päivänsäde 040 029 3794 Iltarusko 040 847 0836 Kuunsilta 040 847 8616 Juvan terveysasema, Sairaalatie 3, 51900 Juva Asumispalveluyksikön esimies 040 029 3795 Jaksohoitoyksikön hoitajat 040 029 3793 Ryhmäkoti Tirrola, Tirrolantie 4C, 51900 Juva Asumispalveluyksikön esimies 040 029 3795 Hoitajat 040 013 6204 Kehitysvammaisten asumisyksikkö Pääskylinna, Tirrolantie 4B, 51900 Juva Asumispalveluyksikön esimies 040 029 3795 Ohjaaja 040 845 0538 KANGASNIEMI Jaksohoito Lähikuntoutusyksikön esimies 040 847 6863 Hoitajat 040 731 9791 Mäntykangas Palveluesimies 040 012 4603 Sairaanhoitaja 040 678 1048 Alakerran hoitajat 040 678 1060 Yläkerran hoitajat 040 076 7517 Osasto 3 040 076 7506 Männikkö Otto Mannisen tie 92, 51200 Kangasniemi Sairaanhoitaja 040 481 9168 Yläkerran hoitajat 040 195 0996 Kangasniemen toimintakeskus Keto, vammaispalvelun päivä- ja työtoiminta Otto Mannisen tie 88, 51200 Kangasniemi Avopalveluohjaaja 040 013 2262 Ohjaajat 040 077 0242 040 678 1067 Asuntola Mäntyranta Otto Mannisen tie 90, 51200 Kangasniemi Ohjaajat 040 592 6259 040 678 1039 MÄNTYHARJU Mäntyharju,Palvelukeskus Ruskahovi Haapaseläntie 21, 52700 Mäntyharju Asumispalveluyksikön esimies 040 725 4263 Sairaanhoitajat 040 779 8628 Kuntohoitajat 044 770 7282 Annansilmä 040 762 9157 Pelakuu 044 770 7223 Linnea 040 582 6375 Viola 044 770 7224 Aurelia 044 255 8877 Vanamo 044 770 7269 PERTUNMAA Salmikunnas Mari, asumispalveluista 050 389 5559 vastaava esimies Tehostettu palveluasuminen ja jaksohoito Rinnehovi, Punakiventie 3, 19430 Pertunmaa Työryhmä 1 050 314 5861 Työryhmä 2 040 082 2793 Tavallinen palveluasuminen ja jaksohoito Honkala, 050 389 5557 Punakiventie 5 E 1, 19430 Pertunmaa Kehitysvammaisten ryhmäkoti 050 389 5590 Punakiventie 5 A 2, 19430 Pertunmaa PUUMALA Puumalan palvelukeskus, Kenttätie 24,52200 Puumala Tehostettu palveluasuminen ja lyhytaikaishoitoyksikkö Asumispalveluyksikön esimies 040 047 9601 Lyhytaikainen palveluasuminen 050 071 2788 Poukama 040 823 0471 Rantakoti 040 823 0478 040 523 9416 Koivuranta 040 823 0479 Tupasvilla 040 823 0480 26 Asioi sähköisesti Essotessa www.essote.fi

Mäntykoti, kotihoidon alainen 040 823 0481 palveluasumisen yksikkö Peippola, kehitysvammaisten asuntola 050 057 5674 RISTIINA Palvelukeskus Vaarinsaari Tuderuksentie 2, 52300 Ristiina Kotihoidon esimies 040 861 3328 Poukama 040 758 5165 Suvanto 040 758 5185 Lahdelma 044 794 5815 SUOMENNIEMI Toimintakeskus Metsätähti Opinraitti 9, 52830 Suomenniemi Kotihoidon esimies 040 861 3328 Hoitajat 040 034 8263 ESSOTEN JOHDON PUHELINNUMEROT Kaikki Essoten puhelinnumerot löydät www.essote.fi/yhteystietoluettelo Sähköpostimme ovat muodossa etunimi.sukunimi@essote.fi HALLINTO Johdon sihteerit Virtaniemi Jaana 044 351 2501 Tikkanen Pirkko 044 351 2504 Pärnänen Marja-Liisa 044 351 2390 Kortelainen Risto, kuntayhtymän johtaja 050 522 8677 Koski Jarmo J, johtajaylilääkäri 044 351 2541 Marjakangas Pasi, hallintojohtaja 044 351 9601 Vihanto Merja, henkilöstöjohtaja 044 351 2382 Kuiri Senja, johtajaylihoitaja 044 351 2650 Vestala Vesa, talousjohtaja 044 351 2540 Ikäheimonen Merja, tietohallintojohtaja 044 351 2513 Thure Veli Matti, tila- ja tukipalvelujohtaja 044 351 9658 Aho Jukka, turvallisuuspäällikkö 044 351 4500 Viestintä Vauhkonen Jouni, viestintäpäällikkö 040 359 6445 Juntunen Taru, viestintäassistentti 044 351 9699 KUNTOUTUSPALVELUT Juhakoski Riikka, johtaja 044 351 9661 Purhonen Hilpi, palvelupäällikkö, 040 522 1665 osastokuntoutus Hämäläinen Auli, palvelupäällikkö, avokuntoutus 044 351 2440 TERVEYSPALVELUT Koski J. Jarmo, johtaja 044 351 2541 Seppälä Santeri, ylilääkäri, päivystyspalvelut 040 359 6934 Gärdström Hans, ylilääkäri, vastaanottopalvelut 044 794 4000 Laine Heikki, ylilääkäri, sairaalapalvelut 044 351 2283 Häkkinen Heidi, ylihoitaja 040 359 6701 Koiramäki Salli, ylihoitaja 044 351 2570 Leppäkumpu Pia, opetusylihoitaja 040 359 7251 VANHUS- JA VAMMAISPALVELUT Kaukonen Niina, johtaja 044 794 4003 Asikainen Marju, vastaava ylilääkäri 040 129 4295 Jokela Päivi, geriatrian ylilääkäri 040 359 7293 Marjakangas Minna, vammaispalvelujen 044 351 2552 vastaava sosiaalityöntekijä Teittinen Sari, palvelupäällikkö, 044 351 2665 Ristiina-Suomenniemi Helminen Niina, palvelupäällikkö, Mikkeli 044 794 4002 Ihalainen Pirjo, palvelupäällikkö, Hirvensalmi 044 351 6615 Loponen Maija, palvelupäällikkö, 050 389 5558 Pertunmaa-Haukivuori Luokkamäki Sanna, palvelupäällikkö, 044 351 6371 Puumala-Anttola Paunonen Anne-Maarit, palvelupäällikkö, Juva 040 359 6930 Räsänen Marjo, palvelupäällikkö, Kangasniemi 040 678 3013 Niiranen Päivi, palvelupäällikkö, Mäntyharju 040 507 4701 MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEPALVELUT Mutanen Minna, johtaja 044 794 4300 Liukkonen Timo, vastaava ylilääkäri 044 351 4404 Tanninen Anri, avopalvelupäällikkö 040 129 4341 Laamanen Sirpa, asumis- ja laitospalveluiden 044 351 4171 päällikkö PERHE- JA SOSIAALIPALVELUT Auvinen Satu, johtaja 044 351 2302 Santala Kaisa, palvelupäällikkö ja 044 351 6475 vastaava ylilääkäri Will-Orava Johanna, palvelupäällikkö, 044 794 2393 lastensuojelu Kirvesmies Pirjo, palvelupäällikkö, 040 522 5359 sosiaalipalvelut Laboratorioon varaat ajan helpoiten www.islab/ajanvaraus 27

Päivystys auttaa kellon ympäri Julkinen tiedote Hätätilanteessa soita 112 Ensineuvo auttaa päivisin, p. 015 211 411 Arkisin klo 7 21 ja viikonloppuisin klo 7 15. Ensineuvossa on aamuisin ruuhkaa, parhaiten saat yhteyden iltapäivisin. Hoidontarpeen arviointi auttaa yöllä, p. 015 225 588 Päivystyksen hoidon tarpeen arviointi arkisin klo 21 7, la ja su klo 15 7. Ensineuvon ja päivystyksen hoidontarpeen arvioinnin numerot yhdistyvät yhdeksi palvenumeroksi alkuvuodesta 2018. Seuraa ilmoittelua lehdissä ja tarkista numero osoitteessa www.essote.fi. Monitoimijapäivystys Mikkelin keskussairaalan monitoimijapäivystys palvelee äkillisissä sairas- ja kriisitapauksissa ympäri vuorokauden osoitteessa Porrassalmenkatu 35-37. Monitoimijapäivystys sisältää sairaiden ja loukkaantuneiden päivystyksen, mielenterveys- ja päihdepäivystyksen, sosiaali- ja kriisipäivystyksen ja lastensuojelun päivystyksen Päivystykseen ohjaudutaan joko sairaankuljetuksen tuomana, lääkärin lähetteellä tai soittamalla ensineuvoon tai päivystyksen hoidon tarpeen arviointiin. Mielenterveys- ja päihdeasioissa voit soittaa myös suoraan päivystäjälle, p. 044 351 6313. Asioinnin sujuvoittamiseksi päivystykseen kannattaa ottaa mukaan lista käytössä olevista lääkkeistä. Hammaslääkäripäivystys, p. 015 194 4410 Arkisin klo 7.30 15 ja la, su ja arkipyhät klo 9 10. Katso lisätietoja s. 14 Hoidon tarpeen kiireellisyyden arviointi Päivystyksessä potilaiden hoito tapahtuu kiireellisyysjärjestyksessä, joten kannattaa varautua odottamaan. Päivystyksessä käy vuorokaudessa 100-200 potilasta, joille annetaan hoitoa äkillisten terveysongelmien vuoksi. Päivystyskäynnin kestoon vaikuttavat myös tehtävät tutkimukset, kuten röntgenkuvaukset ja laboratoriokokeet. Välitöntä hoitoa vaativat potilaat > Hoidetaan heti Nopeaa hoitoa vaativat potilaat > Odotusaika on lyhyt Muut päivystyshoitoa vaativat potilaat > Odotusaika voi olla tunteja