Perhe työnantajana Lastenhoitotoiminta Kymessä ja Uudellamaalla
MLL:n lastenhoitoa uudistetaan Kymenlaaksossa ja Uudellamaalla Mannerheimin Lastensuojeluliitto haluaa tukea vanhemmuutta ja perheiden hyvinvointia. Tuen yhtenä muotona liitto tarjoaa lapsiperheille tilapäistä lastenhoitoapua kouluttamalla ja välittämällä perheille hoitajia. MLL:n lastenhoitotoiminta saa tukea Raha-automaattiyhdistykseltä ja kunnilta. Avustusta tarvitaan hoitajakoulutukseen, hoitajavälityksen ylläpitoon, tiedottamiseen ja materiaaleihin. Raha-automaattiyhdistys on luvannut toiminnalle rahoitusta vuoteen 2009 saakka, jonka jälkeen tilannetta arvioidaan uudelleen. Jatkorahoituksen edellytyksenä on toiminnan uudistaminen. MLL:lle on tärkeää, että perheet saavat jatkossakin tilapäistä lastenhoitoapua. Liitto on vuoden 2007 alusta käynnistänyt uudistushankkeen, jonka tavoitteena on vahvistaa perheille annettavaa työnantajaohjeistusta, kehittää hoitajakoulutusta ja uudistaa välitysjärjestelmä. Hanke toteutetaan vuonna 2007 Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Kouvolassa, Kuusankoskella, Iitissä, Lappeenrannassa, Kotkassa, Pyhtäällä, Taipalsaarella ja Valkealassa. Uudistuksen lähtökohtana ovat perheiden tarpeet. Vuonna 2006 toteutetun asiakaskyselyn mukaan perheet toivovat MLL:lta enemmän tietoa ja ohjausta hoitajan työnantajana heille kuuluvista velvoitteista. Mikä muuttuu? Hoidon välitys keskitetään yhteen välityspisteeseen Kymessä ja Uudellamaalla. Suositus hoitajan tuntipalkaksi nousee 8,20 euroon. 2
Hoitajan alaikäraja nousee 16 vuoteen. Hoitajan velvollisuutena on ottaa vastuuvakuutus. Hoitajien koulutusta ja ohjausta laajennetaan. Arvokkaasta työstä kohtuukorvaus Lasten hoitajat tekevät arvokasta työtä lapsiperheiden hyväksi. He sitoutuvat olemaan käytettävissä oman alueensa hoitajaverkostossa ja kehittävät jatkuvasti itseään hoitajana. Hoitajien palkkasuositusta on korotettu viimeksi vuonna 2002, jonka jälkeen kustannuskehitys ja palkkataso ovat huomattavasti nousseet. MLL:n hoitajien palkkasuositus on 1.4.2007 lähtien 8,20 e tunnilta.* Palkka sisältää 9 % suuruisen lomakorvauksen. Suosituksen perusteena on yleinen palkkataso samantyyppisissä tehtävissä. MLL ei peri perheiltä maksuja toiminnan ohjaamisesta ja välittämisestä. *MLL:n lastenhoitotoiminta on valtakunnallista toimintaa. Muualla maassa palkkasuositus 1.4.2007 alkaen on 6,20 e tunnilta. Suosituksen ero perustuu siihen, että pilottialueella hoitajilla on enemmän muun muassa kouluttautumiseen ja vakuutusmaksuihin liittyviä velvoitteita. MLL kouluttaa, välittää ja ohjaa hoitajia. Perhe toimii hoitajan työnantajana. Perheet saavat tietoa työnantajavelvoitteista MLL:n välityspisteen ohjaajilta. Vuosittain päivitetty opas löytyy nettisivuilta www.mll.fi. Ajantasaista palkanmaksua ja työnantajatehtäviä koskevia ohjeita löytyy myös Verohallinnon sivuilta www.vero.fi. Hoitajat Hoitajat ovat joko MLL:n lastenhoitokurssin (60 t) suorittaneita tai sosiaali-, terveys- tai kasvatusalan koulutuksen saaneita henkilöitä. Hoitajat osallistuvat säännöllisesti MLL:n järjestämiin pienryhmätapaamisiin ja koulutuksiin. Hoitajat ovat useimmiten koululaisia, opiskelijoita, kotiäitejä tai eläkeläisiä. MLL:n hoitajina voi toimia 16 vuotta täyttänyt nuori. Noin puolet hoitajista on alle 20-vuotiaita nuoria. He ovat käytettävissä omien aikataulujensa mukaisesti, joten MLL ei voi taata, että hoitaja löytyy aina kun perhe tarvitsee. Siksi hoitaja onkin hyvä tilata mahdollisimman ajoissa. 3
Lastenhoidon tilaaminen Hyvän hoidon edellytys on hoitajan ja vanhemman välinen luottamus ja yhteisymmärrys. Jotta hoito sujuisi miellyttävästi ja odotusten mukaisesti, perhe antaa hoitajalle ohjeet siitä, kuinka lasta halutaan hoidettavan. Vanhempien on hyvä kertoa lapsen ja perheen tavoista ja tottumuksista. Kerro MLL:n hoitajavälitykselle lapsesi hoitoon ja hoitajavalintaan vaikuttavat tekijät. Perehdytä hoitaja varaamalla hoidon alkuun riittävästi aikaa ja antamalla hoitajalle selkeät hoito-ohjeet. Jätä hoitajalle yhteystiedot, mistä hoitaja tavoittaa tarvittaessa sinut tai ilmoittamasi varahenkilön hoidon aikana. Erityistä hoitoa vaativissa tilanteissa anna ohjeet hoitajalle kirjallisesti. Erityisestä hoidosta on kysymys esimerkiksi silloin, kun lapsella on erityisruokavalio tai hoitotilanteessa huomioon otettava sairaus tai vamma. Hoitaja toimii näissäkin hoitotilanteissa perheesi vastuulla. Huolehdi ensisijaisesti itse lääkkeen antamisesta lapselle. Jos hoitajan on kuitenkin välttämättä annettava lapselle lääke hoidon aikana, anna lääkkeen antamisesta hänelle selkeät kirjalliset ohjeet. Muistuta, että mikäli hoitajalla on ohjeesta huolimatta epäselvyyttä lääkkeen antamisesta, hänen tulee olla sinuun yhteydessä ennen lääkkeen antoa. MLL:n ohjeita Hoitaja ei vie lasta pois kotoa, ellei asiasta ole sovittu etukäteen. Hoitaja ei kuljeta lasta perheen autolla hoidon aikana. Hoitaja ei kuljeta lasta, esimerkiksi retkelle, omalla autollaan, ellei siitä erikseen kirjallisesti sovita kuljetusluvalla. Mikäli lapsella on ruoka-aineallergia, varataan lapselle ruoka valmiiksi lämmitystä varten, tai hoitajalle annetaan kirjalliset ohjeet lapsen ruuista. Mikäli lastenhoidosta sovitaan suoraan hoitajan kanssa, huomioidaan, että oppivelvollisen peruskoulua käyvän hoitajan 4
päivittäinen työaika saa koulun vapaapäivinä olla enintään 7 tuntia ja koulupäivinä enintään 2 tuntia. Koulupäivän ja työajan pituus yhteensä ei saa kuitenkaan ylittää 8 tuntia eikä viikoittainen työaika 12 tuntia. Työnantajan kodissa kotitaloustyötä tekevän nuoren työntekijän työaika voidaan sijoittaa työntekijän suostumuksella kello 23:een saakka. Laki nuorista työntekijöistä 19.11.1993/998. Ohjeita työnantajalle kuuluvista tehtävistä MLL:n lastenhoitotoiminnassa työsuhde on hoitajan ja perheen välillä. Hoitaja toimii tehtävässään perheen antamien ohjeiden mukaan ja vastaa työntekijän velvoitteista. Hoitajat eivät ole MLL:n vakuutusten piirissä. Hoitajan velvollisuutena on ottaa itselleen vuosittain ammattivastuuvakuutus haluamastaan vakuutusyhtiöstä. Perhe vastaa työlainsäädännössä määrätyistä työnantajavelvoitteista Tämän esitteen seuraavissa kappaleissa kerrotaan lyhyesti perheen velvollisuuksista työnantajana. Moniin velvollisuuksiin liittyy ehtoja ja rajoituksia (otsikoiden alla), joihin kannattaa tutustua huolella. Lisätietoja palkanmaksuun löytyy myös internet-osoitteesta www.palkka.fi. Perheen velvollisuutena on 1. maksaa hoitajalle palkkaa (suositus 8,20 e/t) 2. huolehtia TyEL-vakuutusmaksun maksamisesta (jos palkka on yli 46,08 e/kk samalle hoitajalle ja hoitaja on 18 67-vuotias) 3. ottaa tapaturmavakuutus (kun työpäiviä vuoden aikana kertyy 12 tai enemmän). Mikäli samalle hoitajalle maksetaan palkkaa enemmän kuin 1 500 e/vuosi, perhe 4. toimittaa ennakonpidätyksen hoitajan palkasta 5. huolehtii sosiaaliturvamaksusta (2,951 % palkasta). 5
1. Hoitajalle maksettavan palkan suositushinta on 8,20 e tunnilta, puolen tunnin tarkkuudella. Palkka sisältää 9 % suuruisen lomakorvauksen. Palkka maksetaan käteisellä. Hoitajalle maksettava minimipalkka on kahden tunnin palkka. Perhe maksaa hoitajalle palkan myös tutustumiskäynneiltä. Perhe huolehtii yöaikaan hoitajan turvallisesta kotimatkasta. 2. Perhe huolehtii TyELvakuutusmaksun maksamisesta. Maksu koskee 18 67-vuotiaita hoitajia. Maksu on kuukausi- ja työntekijäkohtainen, ja se maksetaan, mikäli samalle hoitajalle maksettujen palkkojen määrä on yli 46,08 e/kk. Vuonna 2007 TyEL-vakuutusmaksun kokonaisprosentti on 22,04 % hoitajalle maksetusta palkasta. Perhe on työnantajana vastuussa koko vakuutusmaksun maksamisesta. Työnantajalla on oikeus periä työntekijän osuus hoitajalle maksettavasta palkasta. Hoitajan osuus TyEL-maksusta on alle 53-vuotiaan osalta 4,3% 53 68-vuotiaan osalta 5,4% Loppuosa (16,64 % tai 17,74 %) on työnantajan eli perheen osuutta. Vakuutusmaksun voi maksaa seuraavissa lakisääteisissä vakuutusyhtiöissä: Etera, Veritas, Ilmarinen, Tapiola, Varma, Eläke-Fennia, Pensions-Alandia. Vakuutusyhtiöistä saa lisätietoja vakuutusmaksuihin liittyvistä asioista. Perhe on velvollinen kertomaan hoitajalle, missä yhtiössä vakuutus on. 3. Tapaturmavakuutus Perhe vakuuttaa hoitajan/hoitajat lakisääteisellä tapaturmavakuutuksella, jos työpäiviä kertyy vuodessa yli 12. Jos työtä aloitettaessa tiedetään 12 päivän ylittyvän, tapaturmavakuutus on otettava. Raja on työnantaja- ja kalenterivuosikohtainen, ei työntekijäkohtainen. 6
Työpäivän kestolla ei ole merkitystä. Vakuutuksen voi hankkia sopivaksi katsomastaan vakuutusyhtiöstä. Vakuutusyhtiöillä on kiinteähintaisia vuosimaksuja, jotka eivät perustu maksettuun palkkasummaan. Vakuutus kattaa myös hoitajan työmatkat. 4. Perhe huolehtii hoitajalle maksetusta palkasta ennakonpidätyksen. Kotitalouteen palkatulle hoitajalle maksetuista palkkioista tulee toimittaa ennakonpidätys, jos perhe maksaa samalle hoitajalle yli 1 500 e vuodessa. 5. Työnantajan sosiaaliturvamaksu vuonna 2007 on 2,951 % palkasta. Sosiaaliturvamaksua tulee maksaa, jos perhe maksaa samalle hoitajalle palkkiota yli 1 500 e vuodessa. Esimerkkejä lastenhoidon kustannuksista perheelle Esimerkki 1. Perhe palkkaa MLL:n lasten hoitajan 5 päivänä vuoden aikana. Päivät ovat yksittäisiä ja sijoittuvat eri kuukausille. Yhden hoitokerran pituus on 5 tuntia. Perheen kustannukset yhdeltä hoitopäivältä: Palkka 5 t x 8,20 e = 41 e Perhe ei maksa TyEL-maksua, koska palkka on alle 46,08 e/kk. Koska perhe maksaa samalle hoitajalle palkkaa alle 1 500 e vuodessa, ennakonpidätystä tai sosiaaliturvamaksua ei tarvitse suorittaa. Perheellä ei ole velvollisuutta ottaa tapaturmavakuutusta, koska hoitopäiviä vuoden aikana on alle 12. Perheen kustannukset: 41 e/päivä. Esimerkki 2. Perheessä on MLL:n lasten hoitaja 15 päivänä vuoden aikana. Päivät sijoittuvat 5 eri kuukauden ajalle siten, että jokaisessa kuukaudessa on 3 hoitopäivää ja hoitopäivän pituus on 5 tuntia. Perheen kustannukset kuukaudessa: Palkka 5 t x 8,20 e = 41 e x 3 pv = 123 e TyEL-maksu koko kuukauden palkasta 17,74 % = 21,82 e TyEL-maksun kokonaisprosentti vuonna 2007 on 22,04 %, josta 18 53-vuotiaan hoitajan osuus on 4,3,% ja yli 53-vuotiaan 5,4 %, loppu on perheen osuutta. 7
Perhe tilittää koko maksun vakuutuslaitokselle ja pidättää hoitajan vakuutusmaksuosuuden suoraan hoitajan palkasta. Koska perhe maksaa samalle hoitajalle palkkaa alle 1 500 e vuodessa, ennakonpidätystä tai sosiaaliturvamaksua ei tarvitse suorittaa. Perhe ottaa tapaturmavakuutuksen, jonka vuosimaksu on noin 60 80 e/ vuosi, koska työpäiviä on yli 12 vuodessa. Perheen kustannukset: 144,82 e/ kuukausi, 48,27 e/päivä, jonka lisäksi tapaturmavakuutusmaksu. Palkka Perhe antaa maksamistaan palkoista hoitajalle vapaamuotoisen tositteen. Valmis kuittipohjamalli on tämän esitteen liitteenä, ja sen voi tulostaa myös MLL:n internetsivuilta www.mll.fi/tukea_ja_ apua/lastenhoitoapua/. Kuitissa tulee olla ainakin seuraavat tiedot: työnantajan nimi, henkilötunnus, osoite ja puhelin hoitajan nimi, henkilötunnus, osoite palkan määrä ja ennakonpidätys, jos se on suoritettu palkanmaksun ajankohta hoitajalta perityn työntekijän eläkemaksun määrä. Perhe tekee maksamistaan palkoista muistiinpanot, joista ilmenee palkansaajan nimi ja henkilötunnus palkanmaksupäivä ja aika, jolta palkka on maksettu palkan suuruus. Kalenterivuoden aikana maksetuista palkoista on annettava vuosi-ilmoitus kotiläänin verovirastolle. Vuosi-ilmoitus annetaan verohallinnon lomakkeella VEROH 7801. Vuosi-ilmoitus on annettava silloin, kun hoitajalle maksetun palkan määrä on vähintään 200 euroa kalenterivuodessa. Perheellä on tietyin edellytyksin mahdollisuus saada verotuksessa kotitalousvähennys. Vähennyksen enimmäismäärä vuonna 2007 on tavanomaisesta kotitalous-, hoiva- ja hoitotyöstä 2 300 e henkilöä kohden. Vähennyksen voi saada kumpikin puo-lisoista erikseen, omavastuu on 100 e. 8
MLL:n lastenhoitotoiminnassa saa vähentää 30 % hoitajan palkoista ja palkkoihin liittyvät sivukulut. Palkan sivukuluja ovat TyEL-maksun työnantajan eli perheen osuus tapaturmavakuutusmaksu työnantajan sosiaaliturvamaksu. Kotitalousvähennyksen saamiseksi perheellä on oltava hoitajan nimi, osoite ja henkilötunnus työn tekemis- ja maksamisajankohdan osoittava tosite tai sen jäljennös. Perhe ilmoittaa kotitalousvähennykseen oikeuttavat kulut veroilmoituksella. Esitäytetyn veroilmoituksen mukana lähetettävässä täyttöoppaassa on vähennyksen vaatimista helpottava lomake. Kotitalousvähennystä ei saa, jos samaa työtä varten on saatu omaishoidon tukea, lasten kotihoidon tukea, yksityisen hoidon tukea tai kunnan myöntämä palveluseteli. Lisätietoja verohallinnon sivuilta www.vero.fi > Kotitalous työnantajana. Rikostaustan selvittäminen Koska MLL ei ole hoitajan työnantaja, MLL ei voi pyytää rikostaustaotetta hoitajalta. Perheen on pyydettävä nähtäväksi rikostaustaote hoitajalta siinä tapauksessa, että perheen ja hoitajan välinen työsuhde kestää yli kolme kuukautta vuoden aikana. Selvittämismenettely koskee myös osa-aikaiseen työsuhteeseen otettaessa, jos työsuhteen kesto on vuoden aikana yli kolme kuukautta. Lyhyemmissä työsuhteissa rikostaustaa ei ole mahdollista selvittää. Lisätietoja asiasta saa työministeriöstä ja Oikeusrekisterikeskuksesta. 9
Liite 1. Kuittimalli Perhe antaa lasten hoitajalle kuitin maksetuista palkoista. Perhe voi käyttää oheista kuittimallia suorittaessaan maksua hoitajalle lasten hoidosta. Kuittipohja löytyy myös internetsivuilta www.mll.fi/tukea_ja_apua/lastenhoitoapua/ KUITTI Maksun saaja/hoitaja (nimi, osoite): Henkilötunnus: työnantajan kappale Maksaja (nimi, henkilötunnus, osoite ja puhelin): on suorittanut korvauksen lastenhoidosta ajalta: t x 8,20 e e TyEL (hoitajan osuus) e yhteensä: e joka täten kuitataan maksetuksi paikka päiväys allekirjoitus 10
KUITTI Maksun saaja/hoitaja (nimi, osoite): Henkilötunnus: työntekijän kappale Maksaja (nimi, henkilötunnus, osoite ja puhelin): on suorittanut korvauksen lastenhoidosta ajalta: t x 8,20 e e TyEL (hoitajan osuus) e yhteensä: e joka täten kuitataan maksetuksi paikka päiväys allekirjoitus 11
YHTEYSTIEDOT MLL:n lastenhoitovälitys Kymessä ja Uudellamaalla p. 075 3245 430 (arkisin kello 8 12) Mannerheimin Lastensuojeluliitto Toinen linja 17, 00530 Helsinki Puhelin 075 324 5597 Lasten hoitoon ja hoitajien välitykseen liittyvät palautteet ovat tärkeitä lastenhoitotoiminnan kehittämisen kannalta. Annathan palautetta! www.mll.fi/palaute/