Perhe työnantajana. MLL:n lastenhoitotoiminta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Perhe työnantajana. MLL:n lastenhoitotoiminta"

Transkriptio

1 Perhe työnantajana MLL:n lastenhoitotoiminta

2 Mannerheimin Lastensuojeluliiton lastenhoito Mannerheimin Lastensuojeluliitto haluaa tukea vanhemmuutta ja perheiden hyvinvointia. Tuen yhtenä muotona liitto tarjoaa lapsiperheille tilapäistä lastenhoitoapua kouluttamalla ja välittämällä perheille hoitajia. Perhe toimii hoitajan työnantajana. Lastenhoitotoimintaa on uudistettu vuosina Uudistuksen lähtökohtana ovat perheiden tarpeet. Vuonna 2006 toteutetun asiakaskyselyn mukaan perheet toivovat MLL:lta enemmän tietoa ja ohjausta hoitajan työnantajana heille kuuluvista velvoitteista. Suositus hoitajan tuntipalkaksi on 8,20 euroa. Se sisältää lomakorvauksen. Hoitajan alaikäraja on 16 vuotta. Hoitajan velvollisuutena on ottaa vastuuvakuutus. Hoitajien koulutusta ja ohjausta on laajennettu. Uuteen toimintamalliin on siirrytty asteittain alkaen koko maassa toimitaan uuden mallin mukaisesti. 2

3 Hoitajille kohtuullinen korvaus arvokkaasta työstä Lasten hoitajat tekevät vastuullista ja arvokasta työtä lapsiperheiden hyväksi. He sitoutuvat olemaan käytettävissä oman alueensa hoitajaverkostossa heille itselleen sopivina aikoina ja he kehittävät jatkuvasti itseään hoitajina mm. osallistumalla MLL:n järjestämiin koulutustilaisuuksiin ja pienryhmiin. MLL:n hoitajien palkkasuositus on 8,20 e/tunti. Palkka sisältää lomakorvauksen. Suosituksen perusteena on yleinen palkkataso samantyyppisissä tehtävissä. MLL ei peri perheiltä maksuja toiminnan ohjaamisesta ja välittämisestä. Hoitajat Hoitajat ovat joko MLL:n lastenhoitokurssin (60 t) suorittaneita tai sosiaali-, terveys- tai kasvatusalan koulutuksen saaneita henkilöitä. Hoitajat osallistuvat säännöllisesti MLL:n järjestämiin pienryhmätapaamisiin ja koulutuksiin. Hoitajat ovat useimmiten koululaisia, opiskelijoita, kotiäitejä tai eläkeläisiä. MLL:n hoitajina voi toimia 16 vuotta täyttänyt nuori. Noin puolet hoitajista on alle 20-vuotiaita nuoria. He ovat käytettävissä omien aikataulujensa mukaisesti, joten MLL ei voi taata, että hoitaja löytyy aina kun perhe tarvitsee. Siksi hoitaja onkin hyvä tilata ajoissa. Hoitajat eivät ole MLL:n vakuutusten piirissä. Hoitajilta edellytetään, että he hankkivat itselleen ammattivastuuvakuutuksen ja huolehtivat sen voimassaolosta. Vastuuvakuutuksen tarkoituksena on korvata vakuutuksenottajan toiminnassaan toiselle mahdollisesti aiheuttamat henkilö- ja esinevahingot. 3

4 Lastenhoidon tilaaminen Lastenhoitotoiminnassa on otettu käyttöön uusi välitysjärjestelmä, joka toimii internetissä. Perhe rekisteröityy internetissä järjestelmään ja jättää tilauksen. Perheen on edelleen mahdollista tilata hoitaja soittamalla välityspisteeseen. Internetissä asiakas voi jättää tilauksen seurata tilauksen järjestymistä päivittää ja ylläpitää omia yhteystietojaan tulostaa palkkatositteen lähettää viestejä välityspisteeseen antaa palautetta. MLL:n ohjeita Hyvän hoidon edellytys on hoitajan ja vanhemman välinen luottamus ja yhteisymmärrys. Hoitaja toimii perheen työntekijänä ja perheen vastuulla. Kerro MLL:n hoitajavälitykselle lapsesi hoitoon ja hoitajavalintaan vaikuttavat asiat. Perehdytä hoitaja varaamalla hoidon alkuun riittävästi aikaa ja antamalla hoitajalle selkeät hoito-ohjeet. Jätä hoitajalle yhteystiedot, mistä hoitaja tavoittaa tarvittaessa sinut tai ilmoittamasi varahenkilön hoidon aikana. Erityistä hoitoa vaativissa tilanteissa anna ohjeet hoitajalle kirjallisesti. Erityisestä hoidosta on kysymys esimerkiksi silloin, kun lapsella on erityisruokavalio tai hoitotilanteessa huomioon otettava sairaus tai vamma. Huolehdi ensisijaisesti itse lääkkeen antamisesta lapselle. Jos hoitajan on kuitenkin välttämättä annettava lapselle lääke hoidon aikana, anna siitä hänelle selkeät kirjalliset ohjeet. Muistuta, että mikäli hoitajalla on ohjeesta huolimatta epäselvyyttä lääkkeen antamisesta, hänen tulee olla sinuun yhteydessä ennen lääkkeen antoa. Lisäksi: Hoitaja ei vie lasta pois kotoa, ellei asiasta ole sovittu etukäteen. Hoitaja ei kuljeta lasta perheen autolla hoidon aikana. Hoitaja ei kuljeta lasta, esimerkiksi retkelle, omalla autollaan, ellei siitä erikseen kirjallisesti sovita perheen antamalla kuljetusluvalla. Mikäli perhe sopii lastenhoidosta suoraan hoitajan kanssa, on huomioitava, että oppivelvollisen peruskoulua käyvän hoitajan päivittäinen työaika saa koulun vapaapäivinä olla enintään 7 tuntia ja koulupäivinä enintään 2 tuntia. 4

5 Koulupäivän ja työajan pituus yhteensä ei saa kuitenkaan ylittää 8 tuntia eikä viikoittainen työaika 12 tuntia. Työnantajan kodissa kotitaloustyötä tekevän nuoren työntekijän työaika voidaan sijoittaa työntekijän suostumuksella kello 23:een saakka. Laki nuorista työntekijöistä /998. Ohjeita työnantajalle kuuluvista tehtävistä MLL:n lastenhoitotoiminnassa työsuhde on hoitajan ja perheen välillä. Hoitaja toimii tehtävässään perheen antamien ohjeiden mukaan ja vastaa työntekijän velvoitteista. Perhe vastaa työlainsäädännössä määrätyistä työnantajavelvoitteista Tämän esitteen seuraavissa kappaleissa kerrotaan lyhyesti perheen velvollisuuksista työnantajana. Moniin velvollisuuksiin liittyy ehtoja ja rajoituksia, joihin kannattaa tutustua huolella. Perheet saavat tarkempia tietoja työnantajavelvoitteista MLL:n välityspisteen ohjaajilta sekä välitysjärjestelmään kirjatuista ohjeista. Ajantasaista palkanmaksua ja työnantajatehtäviä koskevia ohjeita löytyy Verohallinnon sivuilta Lisätietoja palkanmaksuun löytyy myös internet-osoitteesta Perheen velvollisuutena on 1. maksaa hoitajalle palkka (suositus 8,20 e/t) 2. huolehtia TyEL-vakuutusmaksun maksamisesta (jos palkkaa maksetaan yli 49,93 e/kk samalle hoitajalle ja hoitaja on vuotias) 3. ottaa tapaturmavakuutus (kun työpäiviä vuoden aikana kertyy 12 tai enemmän). Mikäli samalle hoitajalle maksetaan palkkaa enemmän kuin e/vuosi, perhe 4. toimittaa ennakonpidätyksen hoitajan palkasta 5. huolehtii sosiaaliturvamaksusta 6. tekee vuosi-ilmoituksen verottajalle. 5

6 Hoitajan palkka Hoitajalle maksettavan palkan suositushinta on 8,20 e tunnilta, puolen tunnin tarkkuudella. Palkka sisältää lomakorvauksen. Palkka maksetaan käteisellä. Hoitajalle maksettava minimipalkka on kahden tunnin palkka. Perhe maksaa hoitajalle palkan myös tutustumiskäynneiltä. Perhe huolehtii yöaikaan hoitajan turvallisesta kotimatkasta. Palkanmaksu Perhe antaa maksamistaan palkoista hoitajalle tositteen. Tositteen voi tulostaa internetistä välitysjärjestelmästä. Tosite voi olla myös vapaamuotoinen, mutta siinä tulee olla ainakin seuraavat tiedot: työnantajan nimi ja henkilötunnus hoitajan nimi ja henkilötunnus palkan määrä ennakonpidätys, jos se on suoritettu palkanmaksun ajankohta sairausvakuutuksen päivärahamaksu (sisältyy ennakonpidätykseen) hoitajalta perityn työntekijän eläkemaksun (TyEL) määrä Perheen on päivättävä ja allekirjoitettava tosite. Perhe tekee maksamistaan palkoista muistiinpanot, joista ilmenee palkansaajan nimi ja henkilötunnus palkanmaksupäivä ja aika, jolta palkka on maksettu palkan suuruus. Kalenterivuoden aikana maksetuista palkoista on annettava vuosi-ilmoitus kotikunnan verovirastolle. Vuosi-ilmoitus annetaan verohallinnon lomakkeella VEROH Vuosi-ilmoitus on annettava silloin, kun hoitajalle maksetun palkan määrä on vähintään 200 euroa kalenterivuodessa. 6

7 TyEL- vakuutusmaksu Maksu koskee vuotiaita hoitajia. Maksu on kuukausi- ja työntekijäkohtainen, ja se maksetaan, mikäli samalle hoitajalle maksettujen palkkojen määrä on yli 49,93 e/kk (2009) Vuonna 2009 TyEL-vakuutusmaksun kokonaisprosentti on 22,4 % hoitajalle maksetusta palkasta. Perhe on työnantajana vastuussa koko vakuutusmaksun maksamisesta. Työnantajalla on oikeus periä työntekijän osuus hoitajalle maksettavasta palkasta. Hoitajan osuus TyEL-maksusta on alle 53-vuotiaan osalta 4,3% yli 53-vuotiaan osalta 5,4% Loppuosa on työnantajan eli perheen osuutta. Vakuutusmaksun voi maksaa seuraavissa lakisääteisissä vakuutusyhtiöissä: Etera, Veritas, Ilmarinen, Tapiola, Varma, Eläke-Fennia, Pensions- Alandia. Vakuutusyhtiöistä saa lisätietoja vakuutusmaksuihin liittyvistä asioista. Perhe on velvollinen kertomaan hoitajalle, missä yhtiössä vakuutus on. Tapaturmavakuutus Perhe vakuuttaa hoitajan/hoitajat lakisääteisellä tapaturmavakuutuksella, jos sen palveluksessa on työntekijöitä kalenterivuoden aikana yhteensä yli 12 päivää. Jos työtä aloitettaessa tiedetään 12 päivän ylittyvän, tapaturmavakuutus on otettava heti. Raja on työnantaja- ja kalenterivuosikohtainen, ei työntekijäkohtainen vakuutus kattaa kaikki hoitajat Työpäivän pituudella ei ole merkitystä. Vakuutuksen voi hankkia sopivaksi katsomastaan vakuutusyhtiöstä. Vakuutusyhtiöillä on kiinteähintaisia vuosimaksuja, jotka eivät perustu maksettuun palkkasummaan. Vakuutus kattaa myös hoitajan työmatkat. Ennakonpidätys palkasta Perheen tulee toimittaa kotitalouteen palkatulle hoitajalle maksetuista palkoista ennakonpidätys, jos perhe maksaa samalle hoitajalle palkkaa yli euroa vuodessa. Hoitaja voi pyytää perhettä suorittamaan ennakonpidätyksen myös alle 1500 euron tuloista. 7

8 Työnantajan sosiaaliturvamaksu Työnantajan sosiaaliturvamaksu alkaen on 2 % palkasta. Sosiaaliturvamaksua tulee maksaa, jos perhe maksaa samalle hoitajalle palkkaa yli euroa vuodessa. Esimerkkejä lastenhoidon kustannuksista perheelle Esimerkki 1 Perhe palkkaa MLL:n lasten hoitajan 5 päivänä vuoden aikana. Päivät ovat yksittäisiä ja sijoittuvat eri kuukausille. Yhden hoitokerran pituus on 5 tuntia. Perheen kustannukset yhdeltä hoitopäivältä: Palkka 5 t x 8,20 e = 41 e Perhe ei maksa TyEL-maksua, koska palkka on alle 49,93 e/kk. Koska perhe maksaa samalle hoitajalle palkkaa alle e vuodessa, ennakonpidätystä tai sosiaaliturvamaksua ei tarvitse suorittaa. Perheellä ei ole velvollisuutta ottaa tapaturmavakuutusta, koska hoitopäiviä vuoden aikana on alle 12. Perheen kustannukset: 41 e/päivä. Esimerkki 2 Perheessä on MLL:n lasten hoitaja 15 päivänä vuoden aikana. Päivät sijoittuvat 5 eri kuukauden ajalle siten, että jokaisessa kuukaudessa on 3 hoitopäivää ja hoitopäivän pituus on 5 tuntia. Hoitajana on kaikkina päivinä yli 53-vuotias hoitaja. Perheen kustannukset kuukaudessa: Palkka 5 t x 8,20 e = 41 e 41 e x 3 pv = 123 e TyEL-maksu ( perheen osuus) koko kuukauden palkasta 17 % = 20,91 e. TyEL-maksun kokonaisprosentti vuonna 2009 on 22,4 %, josta alle 53-vuotiaan hoitajan osuus on 4,3 % ja yli 53-vuotiaan 5,4 %. Perhe tilittää koko maksun vakuutuslaitokselle ja pidättää hoitajan vakuutusmaksuosuuden suoraan hoitajan palkasta. 8

9 Koska perhe maksaa samalle hoitajalle palkkaa alle e vuodessa, ennakonpidätystä tai sosiaaliturvamaksua ei tarvitse suorittaa. Perhe ottaa tapaturmavakuutuksen, jonka vuosimaksu on noin e/ vuosi, koska työpäiviä on yli 12 vuodessa. Perheen kustannukset: 143,91 e/ kuukausi, 47,97 e/päivä, jonka lisäksi perheen on maksettava tapaturmavakuutusmaksu. Perheellä on tietyin edellytyksin mahdollisuus saada verotuksessa kotitalousvähennys. Vähennyksen enimmäismäärä on tavanomaisesta kotitalous-, hoiva- ja hoitotyöstä euroa henkilöä kohden. Vähennyksen voi saada kumpikin puolisoista erikseen, omavastuu on 100 euroa. MLL:n lastenhoitotoiminnassa saa vähentää 30 % hoitajan palkoista ja palkkoihin liittyvät sivukulut. Palkan sivukuluja ovat TyEL-maksun työnantajan eli perheen osuus tapaturmavakuutusmaksu työnantajan sosiaaliturvamaksu. Kotitalousvähennyksen saamiseksi perheellä on oltava hoitajan nimi, osoite ja henkilötunnus työn tekemis- ja maksamisajankohdan osoittava tosite tai sen jäljennös. Perhe ilmoittaa kotitalousvähennykseen oikeuttavat kulut veroilmoituksella. Esitäytetyn veroilmoituksen mukana lähetettävässä täyttöoppaassa on vähennyksen vaatimista helpottava lomake. Kotitalousvähennystä ei saa, jos samaa työtä varten on saatu omaishoidon tukea, lasten kotihoidon tukea, yksityisen hoidon tukea tai kunnan myöntämä palveluseteli. Lisätietoja verohallinnon sivuilta Rikostaustan selvittäminen Koska MLL ei ole hoitajan työnantaja, MLL ei voi lain mukaan pyytää rikostaustaotetta hoitajalta. Perheen on pyydettävä nähtäväksi rikostaustaote hoitajalta siinä tapauksessa, että perheen ja hoitajanvälinen työsuhde kestää yli kolme kuukautta vuoden aikana. Selvittämismenettely koskee myös osaaikaiseen työsuhteeseen otettaessa, jos työsuhteen kesto on vuoden aikana yli kolme kuukautta. Lyhyemmissä työsuhteissa rikostaustaa ei ole mahdollista selvittää. Lisätietoja asiasta saa työministeriöstä ja Oikeusrekisterikeskuksesta. 9

10 Liite 1. Palkkatositemalli Työntekijän kappale 1. TYÖNTEKIJÄN / HOITAJAN TIEDOT Sukunimi ja etunimet Henkilötunnus 2. TYÖNANTAJAN / PERHEEN TIEDOT Sukunimi ja etunimet Henkilötunnus 3. BRUTTO-PALKKA Palkka ajalta (pvm) Bruttopalkka 4. VÄHENNYKSET BRUTTOPALKASTA TyEL (hoitajan osuus) Ennakonpidätys % (sisältää sairasvakuutuksen päivärahamaksua*) 5. MAKSETAAN Maksupäivä: Maksettava määrä yhteensä: 6. PÄIVÄYS JA ALLEKIRJOITUKSET Päivämäärä Työnantajan allekirjoitus Päivämäärä Työntekijän allekirjoitus Työnantajan kappale 1. TYÖNTEKIJÄN / HOITAJAN TIEDOT Sukunimi ja etunimet Henkilötunnus 2. TYÖNANTAJAN / PERHEEN TIEDOT Sukunimi ja etunimet Henkilötunnus 3. BRUTTO-PALKKA Palkka ajalta (pvm) Bruttopalkka 4. VÄHENNYKSET BRUTTOPALKASTA TyEL (hoitajan osuus) Ennakonpidätys % (sisältää sairasvakuutuksen päivärahamaksua*) 5. MAKSETAAN Maksupäivä: Maksettava määrä yhteensä: 6. PÄIVÄYS JA ALLEKIRJOITUKSET Päivämäärä Työnantajan allekirjoitus Päivämäärä Työntekijän allekirjoitus 10

11 Ohjeita palkan maksuun Työnantaja eli perhe täyttää palkkatositteen kaikki kohdat. Tosite tehdään kahtena kappaleena toinen perheelle ja toinen hoitajalle. 3. Työnantaja merkitsee ajankohdan, jolta palkka maksetaan sekä bruttopalkan määrän. Perhe maksaa palkan MLL:n suosituksen mukaan. Palkka maksetaan puolen tunnin tarkkuudella ja se sisältää lomakorvauksen ja matkakulut. 4. Hoitajan bruttopalkasta vähennettävät maksut: TyEL eläkevakuutusmaksu TyEL-maksu koskee vuotiaita hoitajia. Maksu on kuukausi- ja työntekijäkohtainen ja se maksetaan mikäli perhe maksaa samalle työntekijälle palkkaa yli 49,93 e/kk. Kokonaisprosentti vuonna 2009 on 22,4 %, jonka perhe tilittää kokonaisuudessaan valitsemaansa eläkevakuutusyhtiöön. Työntekijän osuus tästä on alle 53-vuotiaalla 4,3 % ja 53 vuotta täyttäneellä henkilöllä 5,4 %. Hoitajan osuuden perhe on oikeutettu vähentämään hoitajalle maksettavasta palkasta. Vakuutusmaksu maksetaan palkanmaksua seuraavan kuukauden 20.päivään mennessä. Vakuutusmaksun voi maksaa seuraavissa vakuutusyhtiöissä: Veritas, Etera, Ilmarinen, Tapiola, Varma, Eläke-Fennia tai Pensions-Alandia. Vakuutusyhtiöillä on yleensä verkkopalvelu, jossa maksun voi maksaa. Ks. myös TyEL-taulukko. Esim. Perhe maksaa 19-vuotiaalle hoitajalle palkkaa kuukaudessa 80 euroa. Perhe maksaa TyELmaksua 17,92 e, jonka perhe tilittää kokonaisuudessaan vakuutusyhtiöön. Hoitajan TyEL-osuus on 3,44 e, jonka perhe vähentää hoitajalle maksettavasta palkasta. Ennakonpidätys Mikäli perhe maksaa samalle hoitajalle palkkaa enemmän kuin 1500 e/ vuosi, perhe toimittaa ennakonpidätyksen hoitajan palkasta. Hoitaja voi pyytää ennakonpidätyksen suorittamista myös alle 1500 euron tuloista. Perhe vähentää bruttopalkasta ennakonpidätyksen hoitajan verokortin perusteella ja maksaa ennakonpidätyksen verovirastolle viimeistään palkanmaksukuukautta seuraavan kalenterikuukauden 10. päivänä. Maksu tapahtuu oma-aloitteisten verojen tilisiirtolomakkeella (VEROH 7619). *) = Ennakonpidätysprosenttiin sisältyy sairausvakuutuksenpäivärahamaksu, joka on hoitajalle verotuksessa vähennyskelpoinen. V päivärahamaksun suuruus on 0,70 % bruttopalkasta. Maksu tulee eritellä palkkatositteeseen. 5. Tositteeseen merkitään nettopalkka eli hoitajalle maksettava lopullinen palkka vähennyksien jälkeen. 6. Mikäli perhe maksaa samalle hoitajalle palkkaa enemmän kuin 1500 e/ vuosi, perheen tulee maksaa työnantajan sosiaaliturvamaksu. Sosiaaliturvamaksu on v ,0 % työntekijälle maksettavasta bruttopalkasta. Sosiaaliturvamaksu maksetaan samalla lomakkeella kuin ennakonpidätys. 7. Tositteeseen tulee sekä työnantajan ja hoitajan allekirjoitus. LISÄTIETOJA: 11

12 YHTEYSTIEDOT Miktor Ulkoasu: Tarja Petrell / Studio Gemma Oy Valokuvat: Antero Aaltonen, Tuija Linkola

Perhe työnantajana. Lastenhoitotoiminta Hämeessä, Keski-Suomessa, Kymessä, Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa

Perhe työnantajana. Lastenhoitotoiminta Hämeessä, Keski-Suomessa, Kymessä, Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa Perhe työnantajana Lastenhoitotoiminta Hämeessä, Keski-Suomessa, Kymessä, Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa Mannerheimin Lastensuojeluliiton lastenhoito uudistuu Mannerheimin Lastensuojeluliitto haluaa

Lisätiedot

Mannerheimin Lastensuojeluliiton lastenhoitotoiminta apunasi. Tiedote perheelle hoitajan kotiin palkkaamisesta

Mannerheimin Lastensuojeluliiton lastenhoitotoiminta apunasi. Tiedote perheelle hoitajan kotiin palkkaamisesta Mannerheimin Lastensuojeluliiton lastenhoitotoiminta apunasi Tiedote perheelle hoitajan kotiin palkkaamisesta Tilapäistä ja lyhytaikaista apua Mannerheimin Lastensuojeluliiton lastenhoitoapu on tarkoitettu

Lisätiedot

Perhe työnantajana. Lastenhoitotoiminta Kymessä ja Uudellamaalla

Perhe työnantajana. Lastenhoitotoiminta Kymessä ja Uudellamaalla Perhe työnantajana Lastenhoitotoiminta Kymessä ja Uudellamaalla MLL:n lastenhoitoa uudistetaan Kymenlaaksossa ja Uudellamaalla Mannerheimin Lastensuojeluliitto haluaa tukea vanhemmuutta ja perheiden hyvinvointia.

Lisätiedot

Perhe työnantajana. Lastenhoitotoiminta Kymessä ja Uudellamaalla

Perhe työnantajana. Lastenhoitotoiminta Kymessä ja Uudellamaalla Perhe työnantajana Lastenhoitotoiminta Kymessä ja Uudellamaalla MLL:n lastenhoitoa uudistetaan Kymenlaaksossa ja Uudellamaalla Mannerheimin Lastensuojeluliitto haluaa tukea vanhemmuutta ja perheiden hyvinvointia.

Lisätiedot

MLL:n lastenhoitotoiminta. Perhe työnantajana

MLL:n lastenhoitotoiminta. Perhe työnantajana MLL:n lastenhoitotoiminta Perhe työnantajana Mannerheimin Lastensuojeluliitto Toinen linja 17, 00530 Helsinki p. 075 324 51 mll@mll.fi www.mll.fi Ulkoasu: Hahmo Taitto: Tarja Petrell, Studio Gemma Oy Valokuvat:

Lisätiedot

Mannerheimin Lastensuojeluliiton lastenhoitotoiminta apunasi Tiedote perheelle hoitajan kotiin palkkaamisesta

Mannerheimin Lastensuojeluliiton lastenhoitotoiminta apunasi Tiedote perheelle hoitajan kotiin palkkaamisesta Mannerheimin Lastensuojeluliiton lastenhoitotoiminta apunasi Tiedote perheelle hoitajan kotiin palkkaamisesta Tilapäistä ja lyhytaikaista apua Mannerheimin Lastensuojeluliiton lastenhoitoapu on tarkoitettu

Lisätiedot

Hoitajan käsikirja. Lastenhoitotoiminta

Hoitajan käsikirja. Lastenhoitotoiminta Hoitajan käsikirja Lastenhoitotoiminta Mannerheimin Lastensuojeluliitto on avoin valtakunnallinen kansalaisjärjestö, joka edistää lapsen oikeutta hyvään ja turvalliseen lapsuuteen. MLL:n keskusjärjestön

Lisätiedot

26.4.2013 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ

26.4.2013 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ 26.4.2013 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ ERI VAIHTOEHDOT ALLE KOULUIKÄISEN LAPSEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ Kotihoidon tuki

Lisätiedot

VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ

VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ 2 ERI VAIHTOEHDOT ALLE KOULUIKÄISEN LAPSEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ Kotihoidon tuki alle 3-vuotiaista

Lisätiedot

1.9.2012 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ

1.9.2012 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ 1.9.2012 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ ERI VAIHTOEHDOT ALLE KOULUIKÄISEN LAPSEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ Kotihoidon tuki

Lisätiedot

27.2.2009 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ

27.2.2009 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ 27.2.2009 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ ERI VAIHTOEHDOT ALLE KOULUIKÄISEN LAPSEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ Kotihoidon tuki

Lisätiedot

Mikä on kotitalousvähennys?

Mikä on kotitalousvähennys? Kotitalousvähennys Mikä on kotitalousvähennys? Verosta tehtävä vähennys pienentää maksettavan veron määrää on henkilökohtainen poikkeuksena puolisovähennys Saat vähentää kuluja, jotka ovat aiheutuneet

Lisätiedot

Kotitalous työnantajana

Kotitalous työnantajana Vakuuta vaivatta Eterassa Kotitalous työnantajana Hyödy Eteran asiakkuudesta Ajantasaiset maksut ja alennukset Osaava palvelu ja joustava asiointi Kätevät laskurit työnantajan ajan apuna Vaivattomat verkkopalvelut.

Lisätiedot

Kotitalous. työnanta

Kotitalous. työnanta Vakuuta vaivatta Eterassa Kotitalous työnantajana uudesta ran asiakk Hyödy Ete maksut ja jantasaiset Aja se t lennukse ale ava sta ja joust lvelu ja saava palv Osa ointi sio asi jan taja työnanta ritt

Lisätiedot

27.2.2009 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ

27.2.2009 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ 27.2.2009 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ ERI VAIHTOEHDOT ALLE KOULUIKÄISEN LAPSEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ Kotihoidon tuki

Lisätiedot

Mikä on kotitalousvähennys?

Mikä on kotitalousvähennys? Kotitalousvähennys Mikä on kotitalousvähennys? Verosta tehtävä vähennys pienentää maksettavan veron määrää on henkilökohtainen poikkeuksena puolisoiden välinen vähennysoikeus Saat vähentää osan kuluista,

Lisätiedot

VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ

VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ ERI VAIHTOEHDOT ALLE KOULUIKÄISEN LAPSEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ Kotihoidon tuki alle 3-vuotiaista

Lisätiedot

KOTITALOUS- VÄHENNYS. Aalto Hoivapalvelut Oy

KOTITALOUS- VÄHENNYS. Aalto Hoivapalvelut Oy KOTITALOUS- VÄHENNYS Mitä kotitalousvähennys tarkoittaa? Kun hankit palveluita kotiin, esimerkiksi siivouspalvelua yritykseltä, saat vähentää yritykselle maksetusta summasta osan verotuksessa. Kotitalousvähennystä

Lisätiedot

SEURA TYÖNANTAJANA VAASA 18.10.2014. www.hlu.fi 1

SEURA TYÖNANTAJANA VAASA 18.10.2014. www.hlu.fi 1 SEURA TYÖNANTAJANA VAASA 18.10.2014 1 Yhdistyksen maksamat korvaukset Palkka ja luontoisedut tehtävä ennakonpidätys ja vähennettävä sivukulut Työkorvaus => yrittäjälle maksettava ei sivukuluja ennakonpidätys,

Lisätiedot

TYÖNANTAJAN velvollisuudet ja maksut

TYÖNANTAJAN velvollisuudet ja maksut TYÖNANTAJAN velvollisuudet ja maksut Työnantajan sosiaaliturvamaksu Työnantajan sosiaaliturvamaksu eli sairausvakuutusmaksu maksetaan kaikista työntekijöistä jotka ovat 16-67-vuotiaita. Se maksetaan oma-aloitteisesti

Lisätiedot

Kotitalousvähennys ja päivähoitopalvelut Palveleva Helsinki -hanke 31.3.2010 Satu Grekin Veroasiantuntija Suomen Yrittäjät ry

Kotitalousvähennys ja päivähoitopalvelut Palveleva Helsinki -hanke 31.3.2010 Satu Grekin Veroasiantuntija Suomen Yrittäjät ry Kotitalousvähennys ja päivähoitopalvelut Palveleva Helsinki -hanke 31.3.2010 Satu Grekin Veroasiantuntija Suomen Yrittäjät ry 8.4.2010 1 Kotitalousvähennys pähkinänkuoressa 1. Kotona 2. Tavanomainen hoito-

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAINEN APU INFOPAKETTI TYÖNTEKIJÄLLE

HENKILÖKOHTAINEN APU INFOPAKETTI TYÖNTEKIJÄLLE JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Vanhus- ja vammaispalvelut HENKILÖKOHTAINEN APU INFOPAKETTI TYÖNTEKIJÄLLE 0 9 OHJEITA TYÖNTEKIJÄLLE 2 9.1 Vakuutukset... 2 9.2 Työsopimus... 2 9.3 Työaika ja työtuntilistat... 3 9.4

Lisätiedot

PALKKA.FI-PALVELUUN MUUTOKSIA 18.11.2008

PALKKA.FI-PALVELUUN MUUTOKSIA 18.11.2008 18.11.2008 PALKKA.FI-PALVELUUN MUUTOKSIA 18.11.2008 Työntekijän kielivalinta Työntekijän sekä työ- ja tekijänoikeuskorvauksen saajan tietoihin on lisätty kielitieto. Palkkalaskelma ja korvauksensaajan

Lisätiedot

Palkkiot, palkat, korvaukset ja työllistäminen paikallisyhdistyksissä. Toiminnanjohtaja Aki Arkiomaa Porvoo

Palkkiot, palkat, korvaukset ja työllistäminen paikallisyhdistyksissä. Toiminnanjohtaja Aki Arkiomaa Porvoo Palkkiot, palkat, korvaukset ja työllistäminen paikallisyhdistyksissä Toiminnanjohtaja Aki Arkiomaa Porvoo 24.-25.11.2012 Y-tunnus Lähtökohta: Hanki y-tunnus, jos sitä ei vielä ole. Tarvitaan, kun tehdään

Lisätiedot

Työelämän pelisäännöt

Työelämän pelisäännöt Työelämän pelisäännöt 1. Työsopimus Kun työntekijä ottaa työntekijän töihin, hän tekee työntekijän kanssa ensin työsopimuksen. Työsopimus kannattaa tehdä kirjallisesti, vaikka suullinen työsopimus on yhtä

Lisätiedot

Lakisääteisen TyEL-eläkevakuutuksen hakemus

Lakisääteisen TyEL-eläkevakuutuksen hakemus Lakisäätsen TyEL-eläkevakuutuksen hakemus Työnantaja Vakuutusnumero 56- Työnantajan nimi Tämä hakemus koskee 1.1.2007 voimaan tulleen työntekijän eläkelain mukaista lain vähimmäisehdot täyttävää eläkevakuutusta.

Lisätiedot

Maksuton palkanlaskentaohjelma. Anna-Maija Lahti, ylitarkastaja, Verohallinto

Maksuton palkanlaskentaohjelma. Anna-Maija Lahti, ylitarkastaja, Verohallinto Maksuton palkanlaskentaohjelma Anna-Maija Lahti, ylitarkastaja, Verohallinto Palkka.fi on maksuton palvelu yrityksille ja kotitalouksille, jotka maksavat palkkaa. Palvelu laskee palkan sivukuluineen, muodostaa

Lisätiedot

Kotitalous työnantajana työeläkevakuutus vaivatta Eterasta

Kotitalous työnantajana työeläkevakuutus vaivatta Eterasta Kotitalous työnantajana työeläkevakuutus vaivatta Eterasta 1 Kotitaloustyönantajan maksut pähkinänkuoressa 2009 Työeläkevakuutusmaksun lisäksi yksityisen työnantajan lakisääteisiä sosiaalivakuutusmaksuja

Lisätiedot

Nuori työntekijänä. Ohjeita työnantajalle

Nuori työntekijänä. Ohjeita työnantajalle Nuori työntekijänä Ohjeita työnantajalle Kuka on nuori työntekijä? Laki nuorista työntekijöistä (998/1993) koskee alle 18-vuotiasta työntekijää. Lain nojalla on annettu asetus nuorten työntekijäin suojelusta

Lisätiedot

TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE

TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE ASIAKASKIRJE 15.01.2019 TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE Oikein Hyvää alkanutta Uutta Vuotta 2019! Uuden vuoden alkaessa olen taas koonnut tähän ajankohtaisia asioita

Lisätiedot

TyEL vakuutus 2013 Vakuuta vaivatta työntekijät Eterassa

TyEL vakuutus 2013 Vakuuta vaivatta työntekijät Eterassa TyEL vakuutus 2013 Vakuuta vaivatta työntekijät Eterassa Eteran nopean ja sujuvan työeläkepalvelun resepti Ajantasaisimmat työeläkemaksut Vaivattomat sähköiset työkalut Asiantuntijat käytettävissäsi Liiketoimintaasi

Lisätiedot

Tulorekisteri. Hanna-Kaisa Kalmukoski

Tulorekisteri. Hanna-Kaisa Kalmukoski Tulorekisteri Hanna-Kaisa Kalmukoski 11.2.2019 Tulorekisteri on Kansallinen sähköinen tietokanta, joka sisältää palkka-, eläke- ja etuustiedot yksilötasolla. Ilmoitettavat tiedot: 2019 : palkat ja ansiotulot

Lisätiedot

TULOREKISTERIN VAIKUTUKSET VEROTUKSEEN - VERKKOSEMINAARIN CHAT-KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA

TULOREKISTERIN VAIKUTUKSET VEROTUKSEEN - VERKKOSEMINAARIN CHAT-KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA TULOREKISTERIN VAIKUTUKSET VEROTUKSEEN - VERKKOSEMINAARIN 4.12.2018 CHAT-KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA Miten ja milloin ilmoitetaan tulorekisteriin? Jos joulukuun palkat maksetaan tammikuun alussa, ilmoitetaanko

Lisätiedot

Kotitalous työnantajana työeläkevakuutus vaivatta Eterasta

Kotitalous työnantajana työeläkevakuutus vaivatta Eterasta Kotitalous työnantajana työeläkevakuutus vaivatta Eterasta Kotitaloustyönantajan maksut pähkinänkuoressa 2010 Työeläkevakuutusmaksun lisäksi yksityisen työnantajan lakisääteisiä sosiaalivakuutusmaksuja

Lisätiedot

TYÖNTEKIJÄN OHJE: PALKKALASKELMAN LÄHETTÄMINEN TYÖNANTAJALLE RAKENNUSLIITON PALKKALASKURILLA

TYÖNTEKIJÄN OHJE: PALKKALASKELMAN LÄHETTÄMINEN TYÖNANTAJALLE RAKENNUSLIITON PALKKALASKURILLA TYÖNTEKIJÄN OHJE: PALKKALASKELMAN LÄHETTÄMINEN TYÖNANTAJALLE RAKENNUSLIITON PALKKALASKURILLA Rakennusliitto tarjoaa sivuillaan palkkalaskurin, joka on tarkoitettu yksityisille työtä tekeville rakennusalan

Lisätiedot

Tervetuloa verkkoseminaariin: Kotitalousvähennys

Tervetuloa verkkoseminaariin: Kotitalousvähennys Tervetuloa verkkoseminaariin: Kotitalousvähennys Sisältö Mikä on kotitalousvähennys? Kotitalousvähennyksen edellytyksiä Milloin ei voi saada vähennystä? - esimerkkiluettelo Paljonko voi saada kotitalousvähennystä?

Lisätiedot

MAATALOUSLOMITUSTA KOSKEVAT TYÖEHDOT

MAATALOUSLOMITUSTA KOSKEVAT TYÖEHDOT MAASEUDUN TYÖNANTAJALIITTO MAATALOUSLOMITUS Annankatu 31-33 C 48, 00100 HELSINKI TIEDOTE 1/2011 Puhelin (09) 725 04 500, Faksi (09) 725 04 511 Sähköposti: info@tyonantajat.fi Kotisivu: www.tyonantajat.fi

Lisätiedot

Kotitalous työnantajana - työeläkevakuutus vaivatta Eterasta

Kotitalous työnantajana - työeläkevakuutus vaivatta Eterasta Kotitalous työnantajana - työeläkevakuutus vaivatta Eterasta 1 Kotitaloustyönantajan maksut pähkinänkuoressa 2008 Työeläkevakuutusmaksun lisäksi yksityisen työnantajan lakisääteisiä sosiaalivakuutusmaksuja

Lisätiedot

TYÖELÄKEASIAT HOIDAT HELPOSTI ILMARISESSA KUN MAKSAT PALKKAA, OLET TYÖNANTAJA

TYÖELÄKEASIAT HOIDAT HELPOSTI ILMARISESSA KUN MAKSAT PALKKAA, OLET TYÖNANTAJA KOTITALOUS TYÖNANTAJANA 2018 1 TYÖELÄKEASIAT HOIDAT HELPOSTI ILMARISESSA Ilmarinen on osaava kumppanisi työeläkeasioissa. Verkkosivuillamme hoidat työntekijöiden työeläkevakuutukset helposti ja nopeasti.

Lisätiedot

Palkka.fi maksuton palkanlaskentaohjelma pienyrityksille ja kotitalouksille. Kuopio 4.1.2012

Palkka.fi maksuton palkanlaskentaohjelma pienyrityksille ja kotitalouksille. Kuopio 4.1.2012 Palkka.fi maksuton palkanlaskentaohjelma pienyrityksille ja kotitalouksille Kuopio 4.1.2012 1 Palkka.fi Laskee työntekijän palkan sivukuluineen Muodostaa maksut: nettopalkka, ennakonpidätys- ja sosiaaliturvamaksu,

Lisätiedot

Remontti kotona, mitä veroasioita pitää huomioida. Harri Rajala Lakimies Veronmaksajain keskusliitto

Remontti kotona, mitä veroasioita pitää huomioida. Harri Rajala Lakimies Veronmaksajain keskusliitto Remontti kotona, mitä veroasioita pitää huomioida Harri Rajala Lakimies Veronmaksajain keskusliitto Kotitalousvähennys remonttityöstä Vakituisen ja vapaa-ajan asunnon kunnossapito- ja perusparannustöiden

Lisätiedot

PUUTARHAHARJOITTELIJAA KOSKEVAT TYÖEHDOT 1.1.2009 ALKAEN

PUUTARHAHARJOITTELIJAA KOSKEVAT TYÖEHDOT 1.1.2009 ALKAEN MAASEUDUN TYÖNANTAJALIITTO OPPILAITOKSET Annankatu 31-33 C 48, 00100 HELSINKI PUUTARHA-ALA 1/2009 Puhelin (09) 725 04 500, faksi (09) 725 04 511 Sähköposti: info@tyonantajat.fi Kotisivu: www.tyonantajat.fi

Lisätiedot

Lastenhoitotoiminnan laatukäsikirja

Lastenhoitotoiminnan laatukäsikirja laatukäsikirja Julkaisija Mannerheimin Lastensuojeluliitto www.mll.fi Käsikirjoitus Tarja Satuli-Kukkonen Ulkoasu Hahmo Taitto ja kaaviot Tarja Petrell Kannen kuva Matti Matikainen Paino Tyylipaino 2010

Lisätiedot

Työntekijä yrityksessä käytännön asioita. 29.1.2014 Tiina Uutela

Työntekijä yrityksessä käytännön asioita. 29.1.2014 Tiina Uutela Työntekijä yrityksessä käytännön asioita 29.1.2014 Tiina Uutela Työnantajana oleminen palkkaaminen Työsopimus kanssa Työsopimus kannattaa tehdä kirjallisena SELVITYS TYÖNTEON KESKEISISTÄ EHDOISTA Sopimuksen

Lisätiedot

Erotuomaripalkkiot ja kustannustenkorvaukset yleishyödylliseltä yhteisöltä. Lentopalloliitto/ETR Varala 26.9.2015

Erotuomaripalkkiot ja kustannustenkorvaukset yleishyödylliseltä yhteisöltä. Lentopalloliitto/ETR Varala 26.9.2015 Erotuomaripalkkiot ja kustannustenkorvaukset yleishyödylliseltä yhteisöltä Lentopalloliitto/ETR Varala 26.9.2015 Erotuomarin palkkioprosessin vaiheet 1. Erotuomari saa verohallinnolta sivutuloverokortin

Lisätiedot

POLVIJÄRVEN KUNNAN NUORTEN KESÄTYÖPAIKAT

POLVIJÄRVEN KUNNAN NUORTEN KESÄTYÖPAIKAT POLVIJÄRVEN KUNNAN NUORTEN KESÄTYÖPAIKAT Kesätöihin otetaan: v. 1994-1997 syntyneitä polvijärveläisiä koululaisia ja opiskelijoita, jotka jatkavat opintojaan syksyllä 2013 ja jotka eivät ole saaneet muuta

Lisätiedot

Kotitalous työnantajana

Kotitalous työnantajana Kotitalous työnantajana 2016 Työeläkeasiat hoidat helposti Eterassa Eläkevakuutusyhtiö Etera eläkevakuuttaa kaikkia yksityisalojen työntekijöitä ja yrittäjiä. Etera on osaava kumppani työeläkeasioissa.

Lisätiedot

Välityömarkkinafoorumi. Ritva Sillanterä 6.3.2015

Välityömarkkinafoorumi. Ritva Sillanterä 6.3.2015 Välityömarkkinafoorumi Ritva Sillanterä 6.3.2015 Uudistunut palkkatuki Työttömän työnhakijan työllistymisen edistämiseksi tarkoitettu tuki, jonka TE-toimisto myöntää työnantajalle palkkauskustannuksiin

Lisätiedot

Henkilöstöhallinnon toimistotyöt. Työsuhde ja palkkaus

Henkilöstöhallinnon toimistotyöt. Työsuhde ja palkkaus Henkilöstöhallinnon toimistotyöt Työsuhde ja palkkaus Henkilöstöhallinnon toimistotyöt Työsuhde Työsuhteen solmiminen Epätyypilliset työsuhteet Työsuhteen irtisanominen Palkkaus Palkkausperusteet, palkkaustavat

Lisätiedot

Palkkioiden maksaminen & yhdistyksen verotus. Taloudenhoitajakoulutus 6.2.2015/ RS Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL ry

Palkkioiden maksaminen & yhdistyksen verotus. Taloudenhoitajakoulutus 6.2.2015/ RS Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL ry Palkkioiden maksaminen & yhdistyksen verotus Taloudenhoitajakoulutus 6.2.2015/ RS Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL ry 1. ENNAKONPIDÄTYS Yhdistys on velvollinen toimittamaan suorittamastaan palkasta

Lisätiedot

Lakisääteisen TyEL-eläkevakuutuksen hakemus

Lakisääteisen TyEL-eläkevakuutuksen hakemus Lakisäätsen TyEL-eläkevakuutuksen hakemus Työnantaja Tämä hakemus koskee 1.1.2007 voimaan tulleen työntekijän eläkelain mukaista lain vähimmäisehdot täyttävää eläkevakuutusta. Lomaketta voi myös käyttää

Lisätiedot

TYÖELÄMÄN PELISÄÄNTÖJÄ

TYÖELÄMÄN PELISÄÄNTÖJÄ TYÖELÄMÄN PELISÄÄNTÖJÄ 1 TYÖSOPIMUS Ennen töiden alkua on hyvä tehdä kirjallinen työsopimus, johon kirjataan palkka, työaika, pääasialliset työtehtävät, työsuhteen kesto ja työntekopaikka, sovellettava

Lisätiedot

Rakennusalan toimihenkilöiden sosiaalikulut ja niiden muutokset lukien

Rakennusalan toimihenkilöiden sosiaalikulut ja niiden muutokset lukien Jäsenkirje Talo/22/2017 1 (6) Anne Hirsiniemi / ABa 20.12.2017 Talonrakennusteollisuus ry:n jäsenyrityksille Rakennusalan toimihenkilöiden sosiaalikulut ja niiden muutokset 1.1.2018 lukien 1. Vuosiloma-ajan

Lisätiedot

TYÖNANTAJUUDEN PERUSTEET OSA 1. ISLO 6.10.2011 klo 14-16

TYÖNANTAJUUDEN PERUSTEET OSA 1. ISLO 6.10.2011 klo 14-16 TYÖNANTAJUUDEN PERUSTEET OSA 1 ISLO 6.10.2011 klo 14-16 TYÖLLISTÄMISEN ASKELEET 1/4 Yhdistys lähtövalmiiksi työnantajana 1. Allekirjoitusoikeudet, päätöksenteko, ry 2. Arvio rahoista 3. Y-tunnus 4. Hallitus

Lisätiedot

Suomen verotus selkeästi

Suomen verotus selkeästi Suomen verotus selkeästi Avainsanat Vero: pakollinen maksu, jonka valtio kerää yhteiskunnan palveluita varten Veroprosentti: osuus, jonka työnantaja ottaa palkasta ja välittää Verohallinnolle Verohallinto:

Lisätiedot

PALKKA.FI-PALVELUUN MUUTOKSIA 18.8.2009

PALKKA.FI-PALVELUUN MUUTOKSIA 18.8.2009 18.8.2009 PALKKA.FI-PALVELUUN MUUTOKSIA 18.8.2009 Työkorvausta ja palkkaa voi maksaa samalle henkilölle Palvelusta on poistettu rajoitus, joka esti palkan ja työkorvauksen maksamisen samalle henkilölle.

Lisätiedot

2. Tilinumero Kirjoita oma tilinumerosi, vaikka tuki maksettaisiinkin hoidon tuottajalle.

2. Tilinumero Kirjoita oma tilinumerosi, vaikka tuki maksettaisiinkin hoidon tuottajalle. Kela Hakemus Lasten kotihoidon tuki Lasten yksityisen hoidon tuki WH 1 Voit tehdä tämän hakemuksen ja lähettää sen liitteet myös verkossa www.kela.fi/asiointi Lisätietoja www.kela.fi/lapsiperheet Voit

Lisätiedot

28.1.2014. Pauliina Kovanen

28.1.2014. Pauliina Kovanen 28.1.2014 Pauliina Kovanen Tarvittaessa ei palkanmaksua ilmoitus verohallintoon TVR:lle myös kausityönantajailmoitus Joulu-tammikuu: Kokonaispalkkojen ilmoitus vakuutusyhtiöille (työttömyysvakuutus TVR,

Lisätiedot

Työelämän pelisäännöt oppisopimuskoulutuksessa

Työelämän pelisäännöt oppisopimuskoulutuksessa Työelämän pelisäännöt oppisopimuskoulutuksessa 1 SISÄLTÖ Työsopimus... 4 Koeaika... 4 Palkanmaksu ja verotus... 4 Oppisopimustyöntekijän oikeudet ja velvollisuudet... 5 Työnantajan oikeudet ja velvollisuudet...

Lisätiedot

Rakennusalan toimihenkilöiden sosiaalikulut ja niiden muutokset lukien

Rakennusalan toimihenkilöiden sosiaalikulut ja niiden muutokset lukien Anne Hirsiniemi / ABa 18.12.2018 Jäsenkirje Talo/42/2018 1 (6) Työmarkkinat Talonrakennusteollisuus ry:n jäsenyrityksille Rakennusalan toimihenkilöiden sosiaalikulut ja niiden muutokset 1.1.2019 lukien

Lisätiedot

Siviilipalvelusvelvollinen ja verot. Verohallinto vero.fi

Siviilipalvelusvelvollinen ja verot. Verohallinto vero.fi Siviilipalvelusvelvollinen ja verot Verohallinto vero.fi 2017 Verovaroilla kustannetaan Esimerkkejä käyttökohteista: terveydenhoito eli sairaalat, terveysasemat ja palvelutalot koulutus, opettajien palkat,

Lisätiedot

MAATALOUSLOMITUSTA KOSKEVAT TYÖEHDOT

MAATALOUSLOMITUSTA KOSKEVAT TYÖEHDOT MAASEUDUN TYÖNANTAJALIITTO MAATALOUSLOMITUS Annankatu 31-33 C 48, 00100 HELSINKI TIEDOTE 2/2007 Puhelin (09) 725 04 500, Faksi (09) 725 04 511 Sähköposti: info@tyonantajat.fi Kotisivu: www.tyonantajat.fi

Lisätiedot

TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE

TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE ASIAKASKIRJE 15.01.2016 TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE Oikein Hyvää alkanutta Uutta Vuotta 2016! Uuden vuoden alkaessa olen taas koonnut tähän ajankohtaisia asioita

Lisätiedot

Ajankohtaista ennakkoperinnässä vuodelle 2015. Eteran palkkahallintopäivä

Ajankohtaista ennakkoperinnässä vuodelle 2015. Eteran palkkahallintopäivä Ajankohtaista ennakkoperinnässä vuodelle 2015 Eteran palkkahallintopäivä Sisältö: Verolait keskeisimmät lainsäädäntömuutokset Verokortit 2015 verokorttien voimaantulo ja ulkoasu suorasiirrot Vuosi-ilmoitukset

Lisätiedot

Osuuskunnan palkanlaskenta

Osuuskunnan palkanlaskenta Osuuskunnan palkanlaskenta Pienosuuskuntaforum 2018 Helsinki 2.10.2018 Merja Hiltunen, KTM Osuustoiminnan Kehittäjät ry 2.10.2018/MH 1 Työlainsäädäntö Työsopimuslaki Työehtosopimuslaki Työaikalaki Vuosilomalaki

Lisätiedot

TÄRKEITÄ PÄIVÄMÄÄRIÄ 2015 2 LUONTOISEDUT 2015 2. Ravintoetu 2. Puhelinetu 3 PÄIVÄRAHAT JA KILOMETRIKORVAUKSET 3. Kotimaan päivärahat 2015 3

TÄRKEITÄ PÄIVÄMÄÄRIÄ 2015 2 LUONTOISEDUT 2015 2. Ravintoetu 2. Puhelinetu 3 PÄIVÄRAHAT JA KILOMETRIKORVAUKSET 3. Kotimaan päivärahat 2015 3 Tärkeitä lukuja vuodelle 2015 Sisällysluettelo: TÄRKEITÄ PÄIVÄMÄÄRIÄ 2015 2 LUONTOISEDUT 2015 2 Ravintoetu 2 Puhelinetu 3 PÄIVÄRAHAT JA KILOMETRIKORVAUKSET 3 Kotimaan päivärahat 2015 3 Kilometrikorvaus

Lisätiedot

Ulkomaantyön verotus Kuuden kuukauden sääntö. Marja Nummela veroasiantuntija Verohallinto 27.8.2014

Ulkomaantyön verotus Kuuden kuukauden sääntö. Marja Nummela veroasiantuntija Verohallinto 27.8.2014 Ulkomaantyön verotus Kuuden kuukauden sääntö Marja Nummela veroasiantuntija Verohallinto Käsiteltävät asiat Yleistä ulkomaantyön verotuksesta Kuuden kuukauden sääntö (TVL 77 ) Soveltumisen edellytykset

Lisätiedot

Hyvä seura työnantajana

Hyvä seura työnantajana Hyvä seura työnantajana Vapaaehtoisuus, tuntityö, päätoimisuus mikä on tulevaisuus? Työsuhteinen työntekijä täydentää ja tukee vapaaehtoisuutta ei korvaa Seuran talous (omarahoitus, tuet) Työoikeudelliset

Lisätiedot

Työelämän pelisäännöt oppisopimuskoulutuksessa

Työelämän pelisäännöt oppisopimuskoulutuksessa Työelämän pelisäännöt oppisopimuskoulutuksessa 1 SISÄLTÖ Työsopimus... 4 Koeaika... 4 Palkanmaksu ja verotus... 4 Oppisopimustyöntekijän oikeudet ja velvollisuudet... 5 Työnantajan oikeudet ja velvollisuudet...

Lisätiedot

TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE

TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE ASIAKASKIRJE 16.01.2018 TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE Oikein Hyvää alkanutta Uutta Vuotta 2018! Uuden vuoden alkaessa olen taas koonnut tähän ajankohtaisia asioita

Lisätiedot

Kotitalous työnantajana

Kotitalous työnantajana Kotitalous työnantajana 2007 Miten hoidan verot, eläkkeet, sosiaaliturva- ja vakuutusmaksut? MISTÄ SAAN TUKEA? Julkaisija: Eläketurvakeskus Eläkevakuutusosakeyhtiö Veritas Försäkringsaktiebolaget Pensions-Alandia

Lisätiedot

PALKKIOT JA KULUKORVAUKSET EROTUOMAREILLE JA TARKKAILIJOILLE VIRALLISISSA SM SARJAOTTELUISSA KAUDELLA 2014-2015

PALKKIOT JA KULUKORVAUKSET EROTUOMAREILLE JA TARKKAILIJOILLE VIRALLISISSA SM SARJAOTTELUISSA KAUDELLA 2014-2015 PALKKIOT JA KULUKORVAUKSET EROTUOMAREILLE JA TARKKAILIJOILLE VIRALLISISSA SM SARJAOTTELUISSA KAUDELLA 2014-2015 SM-runko- ja Karsintasarjaottelut Erotuomaripalkkio: 75 / ottelu / tuomari SM play-off ottelut

Lisätiedot

Työsuhteet ja henkilöstöasiat

Työsuhteet ja henkilöstöasiat Työsuhteet ja henkilöstöasiat Pienosuuskuntaforum 2016 Helsinki 26.9.2016 Merja Hiltunen, KTM Idekoop Osuuskunta 26.9.2016/mh 1 Työlainsäädäntö Työsopimuslaki Työehtosopimukset Työaikalaki Vuosilomalaki

Lisätiedot

Henkilökohtaisen avun toimintaohje avustajana toimivalle

Henkilökohtaisen avun toimintaohje avustajana toimivalle TURKU Hyvinvointitoimiala Henkilökohtaisen avun toimintaohje avustajana toimivalle - kaupunki sijaismaksajana Vammaispalvelut PL 364 20101 Turku Puh. 02 330 000 Yhteisösähköposti: vammaispalvelut@turku.fi

Lisätiedot

TYÖSOPIMUS. Työsuhteen alkamispäivämäärä Työsuhteen alkaessa on. kuukauden koeaika Työsopimus on voimassa Toistaiseksi

TYÖSOPIMUS. Työsuhteen alkamispäivämäärä Työsuhteen alkaessa on. kuukauden koeaika Työsopimus on voimassa Toistaiseksi Työnantaja TYÖSOPIMUS Työsuhteen osapuolet Työsopimuksen voimassaolo Työntekijä Henkilötunnus Yllä mainittu työntekijä sitoutuu korvausta vastaan tekemään yllä mainitun työnantajan hänelle osoittamaa työtä

Lisätiedot

APURAHAHAKEMUS OSK.HUTTUSEN SÄÄTIÖN HALLITUKSELLE

APURAHAHAKEMUS OSK.HUTTUSEN SÄÄTIÖN HALLITUKSELLE APURAHAHAKEMUS OSK.HUTTUSEN SÄÄTIÖN HALLITUKSELLE hakijan valokuva HUOM! Liitteet lähetettävä suoraan asiamiehelle erillisenä pdf-tiedostona 1.Hakijan henkilötiedot Sukunimi: Etunimet ( puhuttelunimi lihavoituna)

Lisätiedot

Suomalainen. työelämätietous. Pikku-koto kurssi

Suomalainen. työelämätietous. Pikku-koto kurssi Suomalainen työelämätietous Pikku-koto kurssi Työelämätietoutta - Suomalaisia pidetään ahkerasti työtä tekevänä kansana. - Erityisen haluttuja työntekijöitä tulee Pohjanmaalta. - Nykyisin Suomessa on paljon

Lisätiedot

SUONENJOEN KAUPUNKI VANHUSPALVELUJA KOSKEVA PALVELU- SETELIOPAS ASIAKKAILLE JA OMAISILLE

SUONENJOEN KAUPUNKI VANHUSPALVELUJA KOSKEVA PALVELU- SETELIOPAS ASIAKKAILLE JA OMAISILLE SUONENJOEN KAUPUNKI VANHUSPALVELUJA KOSKEVA PALVELU- SETELIOPAS ASIAKKAILLE JA OMAISILLE Sivu 2 / 6 SISÄLLYSLUETTELO 1. MITÄ PALVELUSETELI TARKOITTAA?... 3 SUONENJOEN KAUPUNGILLA KÄYTÖSSÄ OLEVAT PALVELUSETELIT...

Lisätiedot

Varusmies ja verot. Verohallinto vero.fi

Varusmies ja verot. Verohallinto vero.fi Varusmies ja verot Verohallinto vero.fi 2018 Verovaroilla kustannetaan Esimerkkejä käyttökohteista: terveydenhoito eli sairaalat, terveysasemat ja palvelutalot koulutus, opettajien palkat, kouluruoka ja

Lisätiedot

Ennakkoverolippumiehet

Ennakkoverolippumiehet Ennakkoverolippumiehet Pääsäännön yhteenveto 1. Infra-alalla ei tule käyttää ennakkoverolippumiehiä konekuskeina. 2. Jos otat tai olet ottanut henkilön ajamaan yrityksesi omistamaa työkonetta (esim. kaivukone,

Lisätiedot

Valtiokonttori antaa tarvittaessa tarkempia määräyksiä palkkakirjanpidosta ja palkkalaskennasta.

Valtiokonttori antaa tarvittaessa tarkempia määräyksiä palkkakirjanpidosta ja palkkalaskennasta. 4.4 Palkanmaksu 4.4.1 Palkkalaskenta ja palkkakirjanpito Tässä kohdassa käsitellään palkanmaksua pääasiassa kirjanpidon kannalta. Valtio ei kuulu kirjanpitolain mukaan kirjanpitovelvollisiin, joille ennakkoperintälain

Lisätiedot

Veroinfoa senioreille. SeniorSurf 2017

Veroinfoa senioreille. SeniorSurf 2017 Veroinfoa senioreille SeniorSurf 2017 Hoidatko asioitasi tietokoneella? Jos, niin onko käytössäsi pöytäkone tabletti älypuhelin Minkä asioiden hoitamiseen erityisesti tarvitset tukea? Hoida veroasiasi

Lisätiedot

MAATALOUSLOMITUSTA KOSKEVAT TYÖEHDOT

MAATALOUSLOMITUSTA KOSKEVAT TYÖEHDOT MAASEUDUN TYÖNANTAJALIITTO MTA MAATALOUSLOMITUS Annankatu 31-33 C 48, 00100 HELSINKI TIEDOTE 1/2015 Puhelin (09) 725 04 500, Faksi (09) 725 04 511 Sähköposti: info@tyonantajat.fi Kotisivu: www.tyonantajat.fi

Lisätiedot

TUKIPAKETIN VEROTUS JA

TUKIPAKETIN VEROTUS JA TUKIPAKETIN VEROTUS JA TULONTASAUS Verohallinto Sisällys Tukipaketin verotus Tukipaketin verotus Tulontasaus ansiotulojen verotuksessa (Verohallinnon ohje 7.9.2015) Verokortin hakeminen Vero.fi-sivuston

Lisätiedot

TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE

TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE ASIAKASKIRJE 17.01.2017 TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE Oikein Hyvää alkanutta Uutta Vuotta 2017! Uuden vuoden alkaessa olen taas koonnut tähän ajankohtaisia asioita

Lisätiedot

Yksikkömme tarjoaa: päivätoimintaa. Yksikössämme näitä paikkoja on yhteensä Päivätoiminta on tarkoitettu seuraaville asiakasryhmille:

Yksikkömme tarjoaa: päivätoimintaa. Yksikössämme näitä paikkoja on yhteensä Päivätoiminta on tarkoitettu seuraaville asiakasryhmille: 1 (6) Päivätoiminta on vanhuksille tarkoitettu määräaikainen tukipalvelu, jolla tuetaan vanhuksen omatoimisuutta ja estetään toimintakyvyn vajeesta johtuvaa syrjäytymistä. Päivätoiminnan tarkoituksena

Lisätiedot

Osuuskuntien työtapaturmavakuuttaminen

Osuuskuntien työtapaturmavakuuttaminen Osuuskuntien työtapaturmavakuuttaminen Työtapaturma- ja ammattitautivakuutus, TyTa Perustuu työtapaturma- ja ammattitautilakiin (2016) aiemmin Tapaturmavakuutuslaki Työntekijällä on aina oikeus saada työtapaturma-

Lisätiedot

Palkanlaskenta_Raporttitulostin_Tilastoryhmät

Palkanlaskenta_Raporttitulostin_Tilastoryhmät 2 Sisällys Palkanlaskenta_Raporttitulostin_Tilastoryhmät... 3 1 Palkanlaskennan raporttien ohjaukset tilastoryhmillä... 4 2 Ilmoitusten määritykset tilastoryhmillä... 19 2.1 Saajakohtainen erittely (vuosi-ilmoitus)...

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ry Perhetalo Heideken Sepänkatu 3 20700 Turku p. 02 273 6000 info.varsinais-suomi@mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Lisätiedot

Jäsenenä ammattiliitto Prossa

Jäsenenä ammattiliitto Prossa Jäsenenä ammattiliitto Prossa Jäsenyys Pron on toimihenkilötyön ammattilaisten asiantuntijoiden, esimiesten ja toimihenkilöiden oma etujärjestö. Jäseneksi voi liittyä koulutuksesta, ammattinimikkeestä,

Lisätiedot

Pidätyksen alaisen palkan määrä (sis. luontoisedut) Perusprosentti Lisäprosentti Palkkakauden tuloraja perusprosentille

Pidätyksen alaisen palkan määrä (sis. luontoisedut) Perusprosentti Lisäprosentti Palkkakauden tuloraja perusprosentille TULOVEROTUS 1 Ongelma Ennakonpidätys Kesällä 2012 Satu on kesätöissä. Hän on työnantajansa kanssa sopinut kuukausipalkakseen 1600 euroa. Palkanmaksupäivänä hänen tililleen on maksettu 1159,00 euroa. Satu

Lisätiedot

Tätä ohjetta sovelletaan ennen alkaneisiin työsuhteisiin. Tampereen työllistämistuen myöntämisen edellytykset työnantajalle

Tätä ohjetta sovelletaan ennen alkaneisiin työsuhteisiin. Tampereen työllistämistuen myöntämisen edellytykset työnantajalle Tätä ohjetta sovelletaan ennen 1.10.2016 alkaneisiin työsuhteisiin. TAMPEREEN TYÖLLISTÄMISTUKI Tampereen työllistämistuen tavoitteena on edistää yksilöllisiä erityispalveluita tarvitsevien työnhakijoiden

Lisätiedot

Yksityisen perhepäivähoitajan verotus

Yksityisen perhepäivähoitajan verotus Yksityisen perhepäivähoitajan verotus Yksityinen päivähoidon tuottaja Päivähoidon tuottajalla tarkoitetaan henkilöä tai yhteisöä, joka tarjoaa päivähoitotoimintaa korvausta vastaan. Päivähoidon tuottaja

Lisätiedot

PALVELUSETELIOPAS ASIAKKAALLE JA OMAISELLE

PALVELUSETELIOPAS ASIAKKAALLE JA OMAISELLE Salon kaupunki Vanhuspalvelut PALVELUSETELIOPAS ASIAKKAALLE JA OMAISELLE Salon kaupunki Tehdaskatu 2, 24100 SALO PL 77, 24101 SALO www.salo.fi salo@salo.fi Y-tunnus: 0139533-1 2 Sisällysluettelo 1. Palvelusetelin

Lisätiedot

LIITE 1 Tiedot tarjoajasta sekä palvelun laadusta

LIITE 1 Tiedot tarjoajasta sekä palvelun laadusta LIITE 1 Tiedot tarjoajasta sekä palvelun laadusta Tarjous Lopen kunnan oppilas- ja palvelukuljetusten sekä asiointiliikenteen hankinnasta tehdään tällä asiakirjalla. Tarjoajan tulee täyttää tarjouspyynnön

Lisätiedot

Työehtosopimukset 1. Yleissitovat

Työehtosopimukset 1. Yleissitovat Cities by the water - new opportunities for business development ja Lisää potkua Venäjän kauppaan -projektit Tietokortti 8 TYÖNANTAJAN VELVOLLISUUDET SUOMESSA Työnantajalla on erilaisia työsuhteeseen ja

Lisätiedot

Palveluseteli verotuksessa

Palveluseteli verotuksessa Etusivu > Syventävät vero-ohjeet > Verohallinnon ohjeet > 2013 > Palveluseteli verotuksessa sidan på svenska Palveluseteli verotuksessa Antopäivä: 17.6.2013 Diaarinumero: A78/200/2012 Voimassaolo: 17.6.2013

Lisätiedot

Lakisääteisen TyEL-eläkevakuutuksen hakemus

Lakisääteisen TyEL-eläkevakuutuksen hakemus Lakisäätsen TyEL-eläkevakuutuksen hakemus Työnantaja Tämä hakemus koskee 1.1.2007 voimaan tulleen työntekijän eläkelain mukaista lain vähimmäisehdot täyttävää eläkevakuutusta. Lomaketta voi myös käyttää

Lisätiedot

Sopimus Tutustu työelämään ja tienaa -kesäharjoitteluohjelmasta vuosille 2018 ja 2019

Sopimus Tutustu työelämään ja tienaa -kesäharjoitteluohjelmasta vuosille 2018 ja 2019 1 Pöytäkirja Asia Sopimus Tutustu työelämään ja tienaa -kesäharjoitteluohjelmasta vuosille 2018 ja 2019 Kaupan liitto ja Palvelualojen ammattiliitto PAM haluavat omalta osaltaan tukea peruskoululaisten

Lisätiedot

KULJETUSPALVELUHAKEMUS Saapunut

KULJETUSPALVELUHAKEMUS Saapunut KULJETUSPALVELUHAKEMUS Saapunut (Työntekijä täyttää) Hakijan henkilötiedot Sukunimi Etunimet Henkilötunnus Osoite Ammatti Puhelinnumero Hakijan kanssa samassa taloudessa / kiinteistössä asuvat Henkilöiden

Lisätiedot