Valtiokonttori antaa tarvittaessa tarkempia määräyksiä palkkakirjanpidosta ja palkkalaskennasta.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Valtiokonttori antaa tarvittaessa tarkempia määräyksiä palkkakirjanpidosta ja palkkalaskennasta."

Transkriptio

1 4.4 Palkanmaksu Palkkalaskenta ja palkkakirjanpito Tässä kohdassa käsitellään palkanmaksua pääasiassa kirjanpidon kannalta. Valtio ei kuulu kirjanpitolain mukaan kirjanpitovelvollisiin, joille ennakkoperintälain (1118/1996) 36 :n 1 momentissa säädetään palkkakirjanpitovelvollisuus. Sen sijaan valtio on velvollinen tekemään muistiinpanot palkanmaksusta. Ennakkoperintäasetuksen (1124/1996) 26 :ssä säädetään, että valtion ja sen laitoksen muistiinpanovelvollisuuden osalta sovelletaan, mitä valtion talousarviolaissa ja asetuksessa sekä valtion liikelaitoksista annetussa laissa säädetään tai niiden nojalla määrätään. Varainhoitovuoden 2004 loppuun saakka säädetään, että virastoissa ja laitoksissa maksettavista palkoista on laadittava palkkaluettelo. Talousarvioasetuksen muutettua 37 :ää pykälää palkkakirjanpidosta noudatetaan alkaen. 37 ( /254) Virastossa ja laitoksessa maksettavista palkoista, palkkioista ja eläkkeistä pidettävään palkkakirjanpitoon sovelletaan, mitä ennakkoperintälaissa (1118/1996) ja ennakkoperintäasetuksessa (1124/1996) säädetään kirjanpitovelvollisen suorituksen maksajan palkkakirjanpidosta. antaa tarvittaessa tarkempia määräyksiä palkkakirjanpidosta ja palkkalaskennasta. on antanut määräyksen palkanlaskentajärjestelmien yhtenäisyydestä ja palkoista tarvittavista tiedoista. Määräys koneellisin menetelmin pidettävän kirjanpidon menetelmäkuvauksesta koskee myös palkanlaskentajärjestelmiä. Palkkoihin liittyvästä maksuliikkeestä sekä menojen tarkastamisesta ja hyväksymisestä on annettu erillinen ohje. Valtion virastoissa palkat ja palkkiot lasketaan ja maksetaan virka- ja työehtosopimuksissa määrätyllä tavalla pääasiassa kerran tai kaksi kertaa kuukaudessa keskitetysti palkkajärjestelmän avulla. Useimmat palkkajärjestelmät toimivat seuraavassa kuvatulla tavalla. Palkkajärjestelmässä on vakiotietoina maksukaudesta toiseen samana pysyviä tietoja, kuten palkansaajan henkilötiedot, kuukausi- tai tuntipalkka ja ennakonpidätystiedot, sekä järjestelmän ohjaustietoja, kuten palkasta tai sen perusteella perittävien lakisääteisten maksujen prosenttimäärät, palkanmaksukaudet ja -päivät sekä kirjanpidon tiliöinnit eri palkka- ym. erille. Palkanmaksua varten järjestelmällä tuotetaan vakiotiedoista ja maksukaudelle annetuista kertaluontoisista muutostiedoista palkansaajittain luettelo maksukauden palkasta ja siihen liittyvistä eristä. Palkansaajalle palkanmaksusta annetaan palkkalaskelma, maksetun palkan ja muiden suoritusten sekä niistä toimitetun ennakonpidätyksen ja muiden vähennysten tositteeksi. Palkkakirjanpito tehdään alkaen ennakkoperintäasetuksen säädösten mukaisesti. Maksajan kirjanpitoon tositteeksi laaditaan raportit, joihin on koottu palkansaajakohtaiset laskelmat ja työnantajan maksettavaksi määrätyt lakisääteiset maksut tiliöinneillä varustettuna sekä nettopalkat pankeittain yhdisteltynä. Palkkalaskennasta tulostettava raportti on 1

2 talousarvio-asetuksen 38 :n 2 momentissa tarkoitettu asiakirja, johon meno perustuu. Tällainen menon perusteena oleva asiakirja tulee tarkastaa ja hyväksyä kuten talousarvioasetuksen 38 :n 2-3 momentissa säädetään. Kirjanpitovelvollisen palkkakirjanpito ennakkoperintälain ja asetuksen mukaan Ennakkoperintäasetuksen 5 luvussa on palkkakirjanpitoa koskevat säädökset. Siinä säädetään keskeiset käsitteet, 24 :ssä palkkakortti ja 25 :ssä palkkalista ja palkkasuoritusten yhdistelmä sekä niiden tietosisältö. Palkkakortti on tehtävä erikseen jokaisesta palkan- ja muun ennakonpidätyksen alaisen suorituksen saajasta kalenterivuosittain. Palkanmaksuittain on laadittava palkkalista, jos palkansaajia on enemmän kuin 3. Palkkalistoista ja muista kalenterikuukauden aikana tapahtuneista palkkasuorituksista on laadittava yhdistelmä, josta käy ilmi palkkalistoittain ja palkkasuorituksittain eriteltyinä ennakkoperintälain 32 :ssä tarkoitettuun valvontailmoitukseen merkityt tiedot. Valvontailmoituksen tietojen tulee täsmätä myös liikekirjanpidon tietoihin. Asetuksen 27 :ssä säädetään ennakonpidätysten tilistä ja kirjausketjusta. Ennakonpidätykset tulee kirjata kirjanpitoon ennakonpidätysten tiliä käyttäen. Palkka ja muut kirjaukset on merkittävä palkkakirjanpitoon siten, että niiden yhteys palkkalistasta palkkakorttiin sekä verovirastolle maksettavaan määrään ja annettaviin ilmoituksiin on vaikeuksitta todettavissa. Palkkamenot todentavat asiakirjat kirjanpitoon Vuoden 2005 alusta lähtien palkkalaskennan tulee täyttää ennakkoperintäasetuksen palkkakirjanpidon vaatimukset ja tuottaa kirjanpitoa varten talousarvioasetuksen 38 :n 2 momentissa tarkoitettu asiakirja, johon meno perustuu. Näiden tietojen yhdistäminen yhdelle raportille on mahdollista. Valtion palkkakirjanpidossa vuoden 2004 loppuun asti käytössä olleen palkkaluettelon palkansaajakohtainen laskelma on tietosisällöltään lähes sama kuin ennakkoperintäasetuksen palkkalista. Palkkalistaa tiliöinneillä täydennettynä voidaan käyttää palkansaajille maksun osalta palkkamenon todentavana asiakirjana. Työnantajamaksut Palkkamenon todentavassa asiakirjassa tulee olla selvitys työnantajamaksujen laskentaperusteista eli prosentti ja palkkasumma, josta maksu on laskettu, maksettava määrä ja sen tiliöinti. Työnantajamaksut voidaan laskea ja tulostaa myös palkansaajakohtaiseen laskelmaan. Kirjanpitotapahtumien yhdistelmäraportti Kirjanpitotapahtumien yhdistelmäraportilla eritellään kaikki palkkalaskennassa muodostuneet kirjanpitovientiyhdistelmät ja lasketaan debet- ja kreditpuolen vientien summat raportille. Työnantajamaksujen erittely ja laskentaperusteet voidaan näyttää kirjanpitotapahtumien yhdistelmäraportilla, jolloin erillistä raporttia työnantajamaksuista ei tarvita. Tosite nettomaksuista Kunkin palkanmaksukerran nettomaksuista pankkeihin ja muilla tavoilla tulostetaan luettelo, jossa on pankin nimi ja maksettava määrä 2

3 muu maksutapa ja maksettava määrä maksujen yhteismäärä Palkkatiliöinnit Palkanmaksuun liittyy useita eri tilejä. Tiliryhmään 41. Henkilöstökulut kirjataan henkilöstömenot vähennettynä työnantajan saamilla sairaus- ja tapaturmavakuutus-lain ja muiden vastaavien lakien mukaisilla työntekijöiden palkkamenojen korvauksilla. Palkat ja palkkiot Tililajiin 410 Palkat ja palkkiot kirjataan ennakonpidätyksen alaiset palkat ja palkkiot (Ennakkoperintälaki 13 ) riippumatta siitä, onko ne maksettu valtioon palvelussuhteessa oleville vai muille henkilöille. Palkkatilit on tilikartassa jaettu virka- ja työ-suhdepalkkoihin, sairaus- ja tapaturmavakuutus- ja muiden vastaavien lakien mukaisiin palautuksiin, muihin palkkoihin ja palkkioihin sekä lomapalkkavelan muutokseen. Tilille 4103 Muut palkat ja palkkiot kirjataan myös asevelvollisuutta tai siviilipalvelua suorittavien päivärahat ja reserviläisten palkat. Tiliä on hyvä alajaotella niin, että ennakonpidätyksen alaiset erät ovat eri alatilillä kuin päivärahat. Tilille 4102 kirjataan sairaus- ja tapaturmavakuutuslain sekä muiden vastaavien lakien mukaiset tilivirastolle suoritetut henkilökunnan palkkamenojen korvaukset, kuten Kelalta saatavat päivärahat, n maksamat kuntoutusrahat ja sairasloman ajalta takautuvasti maksetut eläkkeet. Sairausvakuutuslain ja pakollisen tapaturma- ja liikennevahinkoturvan perusteella maksetuista korvauksista saa sosiaaliturvamaksun palautuksen 1. Tiliä on hyvä alajaotella ja kirjata eri alatileille palautukseen oikeuttava määrä ja muut korvaukset. Lomapalkkavelan kirjaus tehdään aina liikekirjanpitoon viimeistään tilinpäätöksessä. Jos lomapalkka ja lomaraha on budjetoitu viraston talousarviossa suoriteperusteella, kohdennetaan lomapalkkavelan muutos myös talousarviokirjanpitoon sille varainhoitovuodelle, jonka aikana lomapalkka ja lomaraha on ansaittu. Lomapalkkavelan muutos kirjataan tileille 4108 Lomapalkkavelan muutos ja 4118 Lomapalkkojen henkilöstösivukuluvelan muutos vastatilinä maksuperusteella kohdennetulla velalla 2611 Lomapalkkavelka ja suoriteperusteella kohdennetulla velalla 2614 Lomapalkkavelka (T). Lomapalkkavelan laskennasta ja kirjauksista on ohje toisaalla tässä käsikirjassa. Ennakkoperintälain 25 :n mukaiset tulonhankinnan työkorvaukset kirjataan tiliryhmään 43 Palvelujen ostot ja käyttökorvaukset tililajiin 452 Käyttöoikeusmaksut. Palvelujen ostojen tilejä on hyvä alajaotella niin, että palvelujen ostot, joista on suoritettu ennakonpidätys, kirjataan omille alatileilleen, jotta vertailu verottajalle annettaviin valvontailmoituksiin helpottuu. 1 Asetus työnantajan sosiaaliturvamaksusta (940/1978) 7. 3

4 Henkilöstösivukulut Tililajin 411 Henkilöstösivukulut kirjataan palkkojen ja palkkioiden maksuihin liittyvät lakisääteiset työnantajan sosiaaliturva-, eläke- ja tapaturmavakuutusmaksut, sosiaaliturvamaksujen palautukset, lomapalkkojen henkilösivukuluvelan muutos ja muut työnantajan sosiaalivakuutusmaksut. Myös em. tulonhankinnan työkorvauksiin liittyvät henkilösivukulut kirjataan tähän tiliryhmään. Sairausvakuutuslain ja pakollisen tapaturma- ja liikennevahinkoturvan perusteella maksetuista korvauksista saa työnantajan sosiaaliturvamaksuasetuksessa säädetyn sosiaaliturvamaksun palautuksen, joka kirjataan tilille 4113 Sairausvakuutus- yms. lakien mukaiset sosiaaliturvamaksujen palautukset ja vastavienti tilille 2581 Sosiaali-turvamaksut (T). Palautuksen määrä lasketaan itse ja se vähennetään yleensä seuraavan kuukauden aikana erääntyvästä sosiaaliturvamaksusta. Matkakulut ja henkilöstölle maksettavat kustannusten korvaukset kirjataan tiliryhmään 450 Matkakulut tai tiliryhmään 451 Muut henkilöstölle maksettavat kustannusten korvaukset. Tilivirastojen väliset tilitykset Tiliryhmän 258 Tilivirastojen väliset tilitykset tileille kirjataan talousarviotalouden sisällä tilitettävät erät. Näitä ovat ennakonpidätys ja lähdevero sekä sosiaaliturva- ja tapaturmavakuus- ja taloudellisen tuen maksu. Tilinpäätöksessä näillä tileillä tulee olla joulukuussa maksetuista palkoista pidätetyt määrät saldona. Tiliä 2580 Ennakonpidätykset (T) on hyvä alajaotella, jos sille kirjataan sekä ennakonpidätyksiä että perittyä lähdeveroa. Edelleen tilitettävät erät Tiliryhmien Edelleen tilitettävät erät tileille kirjataan talousarviotalouden ulkopuolelle tilitettävät erät. Näitä ovat työnantajan ja työntekijän osuus työeläke- ja työttömyysvakuutusmaksusta sekä työntekijältä palkanmaksun yhteydessä mahdollisesti pidätetty jäsenmaksu, ulosotto, työsuhdeasuntoon liittyvä tms. maksu. Palkkojen aputili Tilille 2598 Palkkojen aputili (T) kirjataan palkanlaskentajärjestelmällä laskettu maksettava nettomäärä ja pankkitilin tiliotteelta maksettu määrä. Tälle tilille kirjataan myös palkanlaskentajärjestelmän ulkopuolella kirjattavat selvityserät ja ns. käsin maksetut ja takaisin perityt palkat, jotka odottavat palkkajärjestelmän kautta tulevaa lopullista kirjausta. Tilinpäätöksessä tilin saldo koostuu päättyneeseen vuoteen kohdistuneista seuraavan vuoden puolella maksettujen palkkojen kokonaismääristä ja näistä aiheutuvista työnantajamaksuista (siirtoveloista). Käsin maksuja tarvitaan, kun palkka joudutaan maksamaan muuna kuin palkkajärjestelmään määriteltynä varsinaisena maksupäivänä. Näin tehdään esim. palvelussuhteen alkaessa, kun tiedot eivät ehdi ajoissa sen maksupäivän palkka-ajoihin, jolloin ensimmäinen palkka pitäisi maksaa tai palvelussuhteen päättyessä, kun eropalkka erääntyy maksuun muuna kuin määriteltynä maksupäivänä. Myös erilaisissa virhetilanteissa, kun palkka on menossa maksuun liian suurena tai pienenä, korjaus tehdään käsin maksulla tai takaisinperinnällä. 4

5 Väärin laskettu palkka peruutetaan aina kokonaan eli pankista pyydetään takaisin koko palkan määrä. Palkat rekisteröidään aina palkkajärjestelmään, vaikka maksu olisi suoritettu käsin maksuna. Tällöin palkkajärjestelmään saadaan rekisteröidyksi kaikki tarvittavat tiedot palkkahallintoa ja sidosryhmäsiirtoja varten. Palkanmaksukirjauksen tekninen toteutus vaihtelee palkanmaksujärjestelmittäin. Palkkajärjestelmän mukaisten palkanmaksupäivien ulkopuolella maksettujen tai takaisin perittyjen palkkojen ja virheiden korjauksien kirjauksia varten palkkojen aputilillä käytetään alajaotteluja palkkajärjestelmäkohtaisesti. Alajaottelua käytettäessä on huolehdittava, että palkanerät kirjataan käsin maksun tai pankista perinnän tapahtumahetkellä samoille alatileille kuin palkkajärjestelmässä lasketusta palkasta muodostettavat erät kirjautuvat. Alajaottelun tarkoitus on helpottaa palkanlaskennan ja pääkirjanpidon keskinäistä täsmäämistä. Suositus tilin 2598 Palkkojen aputili (T) alajaottelusta perustuu jo vuosia yleisimmissä tilivirastojen käyttämissä järjestelmissä sovittuun alanumerointiin: Palkkojen yleinen selvittelytili (T) - maksettavan määrän ja maksujen kirjaus Bruttomaksujen ja -palautusten ja lomaennakoiden selvittelytili (T) - bruttomaksua ja palautusta käytetään silloin, kun palkkaperusteiden korjaukset eivät ehdi maksun kanssa saman kalenterikuukauden aikana järjestelmällä tehtävään palkka-ajoon Verottomien maksujen selvittelytili (T) Palkanpidätysten selvittelytili (T) (muut kuin ennakonpidätykset, eläke-, työttömyysvakuutus- ja jäsenmaksut) Työnantajamaksujen selvittelytili (T) Nettomaksujen selvittelytili (T) - nettomaksua käytetään silloin, kun palkkaperusteiden korjaukset ehtivät maksun kanssa saman kalenterikuukauden aikana järjestelmällä tehtävään palkka-ajoon Nettopalautusten selvittelytili (T) - aiheettoman tai virheellisen suorituksen palautus pankista Aiheettomasti maksetun palkan tai palkkajärjestelmällä perittävän muun suorituksen takaisinperittävä nettomäärä kirjataan tilille 1749 Muut lyhytaikaiset saamiset (T) Palkanmaksun täsmäyksistä Katkeamattoman kirjausketjun (audit trail) vaatimus edellyttää mm. sitä, että eri järjestelmien väliset siirrot täsmäävät. Palkanlaskenta tuottaa maksupäivittäin kirjausluettelon, jonka viennit ja saldot täsmätään perus- ja pääkirjanpitoon tietojen siirron jälkeen. Palkkajärjestelmässä tiedot ovat maksuperusteella kuukausisaldoissa. Kirjanpitoon tietoja tuodaan suoriteperusteella. Tämä saattaa aiheuttaa eroja palkanlaskennan ja kirjanpidon 5

6 kuukausisaldojen välillä ainakin vuoden vaihteessa, kun palkkoja jaksotetaan kuluiksi vanhalle ja uudelle vuodelle. Verottajalle tehdään palkanmaksusta ennakonpidätysasetuksen 32 :n mukainen valvontailmoitus kuukausittain ja vuosittain. Kuukausittain annetaan ilmoitus edellisen kuukauden aikana maksetuista palkoista, muista suorituksista sekä niistä toimitetuista ennakonpidätyksistä ja perityistä lähdeveroista, sosiaaliturvamaksusta ja siitä tehdyistä vähennyksistä. Ilmoitukseen on otettava kaikki kuukauden aikana maksetut palkat. Palkka ja muut kirjaukset on merkittävä palkkakirjanpitoon siten, että kirjausten yhteys palkkalistasta palkkakorttiin sekä verovirastolle maksettavaan määrään ja annettaviin ilmoituksiin on vaikeuksitta todettavissa. Valvontailmoitusta kirjanpitoon täsmättäessä otetaan huomioon palkkajärjestelmän kautta maksetut palkat ja niiden jaksotukset sekä palkkajärjestelmän ulkopuolella maksetut palkat, jotka ovat vasta vain kirjanpidossa. Vuosi-ilmoituksessa verottajalle lähetetään palkansaajakohtainen tiedosto ja sen yhteenveto. Vuosi-ilmoituksen yhteenvedossa ilmoitetaan kalenterivuoden aikana maksetut palkat, muut suoritukset, ennakonpidätykset, sosiaaliturvamaksut ja niistä tehdyt vähennykset ja työntekijöiltä perityt lakisääteiset eläke- ja työttömyysvakuutusmaksut. Tiedot täsmätään palkanlaskennan ja kirjanpidon tietoihin ja vertailulaskelmalle merkitään jaksotuksista ja muista syistä johtuvat erot. Kirjausesimerkkeihin ei ole tehty muutoksia. 6

KIRJANPITO 22C00100. Luento 5b: Henkilöstömenot

KIRJANPITO 22C00100. Luento 5b: Henkilöstömenot KIRJANPITO 22C00100 Luento 5b: Henkilöstömenot KULULAJIKOHTAINEN KAAVA (KPA 1:1 ) LIIKEVAIHTO Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen muutos Valmistus omaan käyttöön Liiketoiminnan muut tuotot

Lisätiedot

Kirjanpitoaineiston säilytysajat

Kirjanpitoaineiston säilytysajat Valtiokonttori Määräys 1 (5) 18.9.2014 Dnro VK/329/00.01/2014 Kirjanpitoyksiköt ja talousarvion ulkopuolella olevat valtion rahastot Kirjanpitoaineiston säilytysajat Valtion talousarviosta annetun asetuksen

Lisätiedot

YHDISTYKSEN KIRJANPIDON PERUSTEET. Taloudenhoitajakoulutus / RS Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL ry

YHDISTYKSEN KIRJANPIDON PERUSTEET. Taloudenhoitajakoulutus / RS Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL ry YHDISTYKSEN KIRJANPIDON PERUSTEET Taloudenhoitajakoulutus 9.2.2018 / RS Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL ry 1. YHDISTYKSEN KIRJANPITO Kirjanpitolaki: kahdenkertainen kirjanpito perustana kaksipuoleiset

Lisätiedot

Tilitiedoille tehtäviä tarkistuksia

Tilitiedoille tehtäviä tarkistuksia Valtiokonttori Ohje 1 (8) 8.6.2015 Tilitiedoille tehtäviä tarkistuksia Tähän ohjeeseen on koottu tarkistuksia, joilla voidaan varmistaa tilitietojen oikeellisuutta sekä tilikauden aikana että tilinpäätöksessä.

Lisätiedot

2. Luku: Juoksevan kirjanpidon kirjaukset

2. Luku: Juoksevan kirjanpidon kirjaukset 2. Luku: Juoksevan kirjanpidon kirjaukset 2.1. Maksuliike Valtion maksuliikkeen hoitamisesta on säädetty talousarviolain 13 ja 13a :ssä sekä talousarvioasetuksen luvussa 5. Valtion maksuliikkeeseen sisältyy

Lisätiedot

KIRJANPITO 22C00100. Luento 1a: Liiketapahtumien kirjaaminen tileille

KIRJANPITO 22C00100. Luento 1a: Liiketapahtumien kirjaaminen tileille KIRJANPITO 22C00100 Luento 1a: Liiketapahtumien kirjaaminen tileille MITÄ KIRJANPITOON KIRJATAAN? Kirjanpitoon on merkittävä liiketapahtumina (KPL 2:1 ): Menot Tulot Rahoitustapahtumat sekä Niiden oikaisu-

Lisätiedot

PALKKA.FI-PALVELUUN MUUTOKSIA 18.11.2008

PALKKA.FI-PALVELUUN MUUTOKSIA 18.11.2008 18.11.2008 PALKKA.FI-PALVELUUN MUUTOKSIA 18.11.2008 Työntekijän kielivalinta Työntekijän sekä työ- ja tekijänoikeuskorvauksen saajan tietoihin on lisätty kielitieto. Palkkalaskelma ja korvauksensaajan

Lisätiedot

Tilinpäätösohjeeseen vuodelle 2001 liittyviä esimerkkejä

Tilinpäätösohjeeseen vuodelle 2001 liittyviä esimerkkejä Tilinpäätösohjeeseen vuodelle 2001 liittyviä esimerkkejä 1 Pitkäaikainen saaminen 2 2 Lyhytaikainen saaminen 3 3 Pitkäaikainen velka 4 4 Lyhytaikainen velka 5 5 Matkaennakko 6 6 Talousarviotalouden ulkopuolelta

Lisätiedot

YHDISTYKSEN KIRJANPIDON PERUSTEET PALKKIOIDEN MAKSU. OAJ/SOOL/TJS järjestökurssi / RS Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL ry

YHDISTYKSEN KIRJANPIDON PERUSTEET PALKKIOIDEN MAKSU. OAJ/SOOL/TJS järjestökurssi / RS Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL ry YHDISTYKSEN KIRJANPIDON PERUSTEET PALKKIOIDEN MAKSU OAJ/SOOL/TJS järjestökurssi 9.-10.2.2019 / RS Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL ry 1. YHDISTYKSEN KIRJANPITO Kirjanpitolaki: kahdenkertainen

Lisätiedot

Mertim Oy Tapio Sipponen 3.5.2005 1/5. LOMAPALKKOJEN JA SOS. KULUJEN JAKSOTUS TILIKAUDEN AIKANA Jaksotettavat palkat ja sos. kulut

Mertim Oy Tapio Sipponen 3.5.2005 1/5. LOMAPALKKOJEN JA SOS. KULUJEN JAKSOTUS TILIKAUDEN AIKANA Jaksotettavat palkat ja sos. kulut 1/5 LOMAPALKKOJEN JA SOS. KULUJEN JAKSOTUS TILIKAUDEN AIKANA Jaksotettavat palkat ja sos. kulut Työajan palkkojen perusteella jaksotetaan: TEL Sotu Työttömyys-, tapaturma- ja ryhmähenkivakuutus Lomapalkat

Lisätiedot

1(6) 10.5.2005 Dnro 122/03/2005. Tilivirastot ja talousarvion ulkopuolella olevat valtion rahastot KIRJANPITOAINEISTON SÄILYTYSAJAT

1(6) 10.5.2005 Dnro 122/03/2005. Tilivirastot ja talousarvion ulkopuolella olevat valtion rahastot KIRJANPITOAINEISTON SÄILYTYSAJAT 1(6) VALTIOKONTTORI MÄÄRÄYS 10.5.2005 Dnro 122/03/2005 Tilivirastot ja talousarvion ulkopuolella olevat valtion rahastot KIRJANPITOAINEISTON SÄILYTYSAJAT Valtion talousarviosta annetun asetuksen (11.12.1992

Lisätiedot

Ehdotus palkanlaskentatehtävien vastuunjakotaulukoksi

Ehdotus palkanlaskentatehtävien vastuunjakotaulukoksi PALKANLASKENTATEHTÄVIEN VASTUUNJAKO KIRJANPITO- YKSIKKÖ PALVELUKESKUS Palkanlaskenta Yleinen neuvonta ja ohjeistus Palkanlaskentaan liittyvistä asioista tiedottaminen ja ohjeistus (esim. palkka-ajoaikataulut)

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus oma-aloitteisten verojen verotusmenettelystä Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään oma-aloitteisten verojen verotusmenettelystä annetun lain (768/2016) 24, 26 ja 55 :n nojalla:

Lisätiedot

Valtiovarainministeriön määräys

Valtiovarainministeriön määräys VALTIOVARAINMINISTERIÖ Helsinki 19.1.2016 TM 1603 VM/23/00.00.00/2016 Valtiovarainministeriön määräys kirjanpitoyksikön tilinpäätöksen kaavoista ja liitteenä ilmoitettavista tiedoista Valtiovarainministeriö

Lisätiedot

SISÄLLYS. Esipuhe 5. Lyhenteet 15

SISÄLLYS. Esipuhe 5. Lyhenteet 15 SISÄLLYS Esipuhe 5 1 Ennakkoperintä 2 Ennakonpidätyksen Lyhenteet 15 osana verojärjestelmää 17 1.1 Ennakkoperinnän tarkoitus............................ 17 1.2 Yleisiä periaatteita....................................

Lisätiedot

Kieku-tietojärjestelmässä käytettävät liikekirjanpidon tilien lisäjaottelut

Kieku-tietojärjestelmässä käytettävät liikekirjanpidon tilien lisäjaottelut Valtiokonttori Päätös 1 (6) 17.10.2013 Dnro VK/ 1033/00.01/2013 Kirjanpitoyksiköt ja talousarvion ulkopuolella olevat valtion rahastot Kieku-tietojärjestelmässä käytettävät liikekirjanpidon tilien lisäjaottelut

Lisätiedot

Dnro 344/03/2004

Dnro 344/03/2004 VALTIOKONTTORI MÄÄRÄYS 1(3) 23.11.2004 Dnro 344/03/2004 Tilivirastot ja talousarvion ulkopuolella olevat valtion rahastot KIRJANPITOAINEISTON SÄILYTYSAJAT Valtion talousarviosta annetun asetuksen (11.12.1992

Lisätiedot

Kirjanpidon tilit. Valtiokonttori Määräys 1 (6) VK/1134/ /2017

Kirjanpidon tilit. Valtiokonttori Määräys 1 (6) VK/1134/ /2017 Valtiokonttori Määräys 1 (6) 20.12.2017 VK/1134/04.00.00/2017 Kirjanpitoyksiköt ja talousarvion ulkopuolella olevat valtion rahastot Kirjanpidon tilit Valtion talousarviosta annetun asetuksen (1243/1992)

Lisätiedot

VALTIOKONTTORI MÄÄRÄYS 12.12.2007 Dnro 435/03/2007 Tilivirastot ja talousarvion ulkopuolella olevat valtion rahastot KIRJANPIDON TILIT Valtion talousarviosta annetun asetuksen (1243/1992) 42 b :n 4 momentin

Lisätiedot

Valtiokonttori Määräys Kirjanpidon tilit Liikekirjanpidon tilit

Valtiokonttori Määräys Kirjanpidon tilit Liikekirjanpidon tilit Valtiokonttori Määräys 1 (5) 5.5.2015 Dnro VK/391/00.01/2015 Kirjanpitoyksiköt ja talousarvion ulkopuolella olevat valtion rahastot Kirjanpidon tilit Valtion talousarviosta annetun asetuksen (1243/1992)

Lisätiedot

Kieku-tietojärjestelmässä käytettävät liikekirjanpidon tilien lisäjaottelut

Kieku-tietojärjestelmässä käytettävät liikekirjanpidon tilien lisäjaottelut Valtiokonttori Päätös 1 (6) 11.9.2012 Dnro VK 375/03/2012 Kirjanpitoyksiköt ja talousarvion ulkopuolella olevat valtion rahastot Kieku-tietojärjestelmässä käytettävät liikekirjanpidon tilien lisäjaottelut

Lisätiedot

Suomen verotus selkeästi

Suomen verotus selkeästi Suomen verotus selkeästi Avainsanat Vero: pakollinen maksu, jonka valtio kerää yhteiskunnan palveluita varten Veroprosentti: osuus, jonka työnantaja ottaa palkasta ja välittää Verohallinnolle Verohallinto:

Lisätiedot

Valtiokonttorin määräämät talousarviokirjanpidon

Valtiokonttorin määräämät talousarviokirjanpidon Valtiokonttorin määräämät talousarviokirjanpidon tilit (Valtiokonttorin määräys Kirjanpidon tilit) 1. Talousarviotilille tai siirretyn määrärahan tilille kirjaamista odottavien tapahtumien tilit.. 3 600

Lisätiedot

Valtiokonttori Määräys Kirjanpidon tilit Liikekirjanpidon tilit

Valtiokonttori Määräys Kirjanpidon tilit Liikekirjanpidon tilit Valtiokonttori Määräys 1 (6) 2.3.2015 Dnro VK/180/00.01/2015 Kirjanpitoyksiköt ja talousarvion ulkopuolella olevat valtion rahastot Kirjanpidon tilit Valtion talousarviosta annetun asetuksen (1243/1992)

Lisätiedot

LUKU 11: TILIVIRASTON TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMINEN

LUKU 11: TILIVIRASTON TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMINEN LUKU 11: TILIVIRASTON TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMINEN Tässä luvussa käsitellään tiliviraston tilinpäätöksen laatimista. Luvussa ohjeistetaan tilinpäätöksen laadinnassa noudatettavat pysyvät periaatteet ja menettelyt.

Lisätiedot

Palkkioiden maksaminen & yhdistyksen verotus. Taloudenhoitajakoulutus 6.2.2015/ RS Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL ry

Palkkioiden maksaminen & yhdistyksen verotus. Taloudenhoitajakoulutus 6.2.2015/ RS Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL ry Palkkioiden maksaminen & yhdistyksen verotus Taloudenhoitajakoulutus 6.2.2015/ RS Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL ry 1. ENNAKONPIDÄTYS Yhdistys on velvollinen toimittamaan suorittamastaan palkasta

Lisätiedot

Valtion laskentatoimen sanasto

Valtion laskentatoimen sanasto Valtion laskentatoimen sanasto Hallinnon ohjaus Valtiokonttori Lukijalle perustuu Valtiokonttorin Hallinnon ohjauksen Hyvä kirjanpitomenettely -projektin yhteydessä tehtyyn kirjanpidon käsitteiden määrittelyyn.

Lisätiedot

Kirjanpidon tilit. Valtiokonttori Määräys 1 (5) VK/999/ /2016

Kirjanpidon tilit. Valtiokonttori Määräys 1 (5) VK/999/ /2016 Valtiokonttori Määräys 1 (5) 10.11.2016 VK/999/00.00.00.01/2016 Kirjanpitoyksiköt ja talousarvion ulkopuolella olevat valtion rahastot Kirjanpidon tilit Valtion talousarviosta annetun asetuksen (1243/1992)

Lisätiedot

Kirjanpidon tilit. Valtiokonttori Määräys 1 (5) Dnro VK/1059/00.01/2015

Kirjanpidon tilit. Valtiokonttori Määräys 1 (5) Dnro VK/1059/00.01/2015 Valtiokonttori Määräys 1 (5) Kumottu 10.11.2016 määräyksellä VK/999/00.00.00.01/2016 27.11.2015 Dnro VK/1059/00.01/2015 Kirjanpitoyksiköt ja talousarvion ulkopuolella olevat valtion rahastot Kirjanpidon

Lisätiedot

Kirjanpito ja kustannukset. Jarmo Heikkilä

Kirjanpito ja kustannukset. Jarmo Heikkilä Kirjanpito ja kustannukset Jarmo Heikkilä Kirjanpito Kirjanpitoon hankkeelle oma kustannuspaikka tai tili Kirjanpito on järjestettävä osaksi tuensaajan kirjanpitoa Tuettavan toimepiteen kirjanpito tulee

Lisätiedot

Valuuttamääräisen velan tai sen lyhennyksen yhteydessä syntyvä realisoitunut kurssiero kirjataan tilille 5110 Realisoituneet kurssierot veloista.

Valuuttamääräisen velan tai sen lyhennyksen yhteydessä syntyvä realisoitunut kurssiero kirjataan tilille 5110 Realisoituneet kurssierot veloista. 1.1 Kurssierot Valuuttamääräiset liiketapahtumat merkitään kirjanpitoon pääsääntöisesti tapahtuman syntymispäivän mukaiseen kurssiin Suomen rahaksi muutettuna. Muuntoperusteena käytetään Euroopan keskuspankin

Lisätiedot

Rovaniemen Kehitys Oy Yrittäjäilta 1.4.2009 klo 17.00-20.00

Rovaniemen Kehitys Oy Yrittäjäilta 1.4.2009 klo 17.00-20.00 Audit Auer Oy Rovaniemen Kehitys Oy Yrittäjäilta klo 17.00-20.00 Sähköinen taloushallinto kuinka ja miten? KHT, JHTT, KTM Leila Auer 1 YRITYKSEN ESITTELY Audit Auer Oy KHT, JHTT, KTM Leila Auer 100 % omistus

Lisätiedot

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA. N: o 188. Kiertokirj e

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA. N: o 188. Kiertokirj e POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1950 N:o 188 N: o 188. Kiertokirj e posti- ja lennätinlaitoksen palkannauttijoilta toimitettavista ennakkopidätyksistä sekä posti- ja lennätinlaitoksen

Lisätiedot

TULOREKISTERIN VAIKUTUKSET VEROTUKSEEN - VERKKOSEMINAARIN CHAT-KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA

TULOREKISTERIN VAIKUTUKSET VEROTUKSEEN - VERKKOSEMINAARIN CHAT-KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA TULOREKISTERIN VAIKUTUKSET VEROTUKSEEN - VERKKOSEMINAARIN 4.12.2018 CHAT-KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA Miten ja milloin ilmoitetaan tulorekisteriin? Jos joulukuun palkat maksetaan tammikuun alussa, ilmoitetaanko

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 126/2010 vp. Hallituksen esitys yksityisten alojen työeläkelainsäädännön. Valiokuntakäsittely. Asia.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 126/2010 vp. Hallituksen esitys yksityisten alojen työeläkelainsäädännön. Valiokuntakäsittely. Asia. EDUSKUNNAN VASTAUS 126/2010 vp Hallituksen esitys yksityisten alojen työeläkelainsäädännön muuttamiseksi sekä laiksi kansaneläkelain 11 ja 55 :n muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

2.1 Yleistä 2.1 Päivähoitomaksujen maksuprosentit ja tulorajat 3. PÄIVÄHOITOMAKSUN PERUSTEENA OLEVAT TULOT JA NIIDEN SELVITTÄMINEN

2.1 Yleistä 2.1 Päivähoitomaksujen maksuprosentit ja tulorajat 3. PÄIVÄHOITOMAKSUN PERUSTEENA OLEVAT TULOT JA NIIDEN SELVITTÄMINEN PÄIVÄHOITOMAKSUN MÄÄRÄÄMINEN JA PERIMINEN PADASJOEN KUNNASSA 01.08.2014 ALKAEN 1. SÄÄDÖKSET 2. PÄIVÄHOITOMAKSUN MÄÄRÄÄMINEN 2.1 Yleistä 2.1 Päivähoitomaksujen maksuprosentit ja tulorajat 3. PÄIVÄHOITOMAKSUN

Lisätiedot

Vuoden 2016 vuosi-ilmoitukset ja niiden korjaaminen. Ohjeita paperi- ja verkkolomakeilmoittajille Ohjeita tiedostona ilmoittajille

Vuoden 2016 vuosi-ilmoitukset ja niiden korjaaminen. Ohjeita paperi- ja verkkolomakeilmoittajille Ohjeita tiedostona ilmoittajille Vuoden 2016 vuosi-ilmoitukset ja niiden korjaaminen Ohjeita paperi- ja verkkolomakeilmoittajille Ohjeita tiedostona ilmoittajille Mitkä ilmoitukset? Työnantajan tai suorituksen maksajan vuosiilmoitus Rajoitetusti

Lisätiedot

Netvisor verotarkastajille. Verotarkastuksessa tarvittava aineisto Netvisorissa.

Netvisor verotarkastajille. Verotarkastuksessa tarvittava aineisto Netvisorissa. Netvisor verotarkastajille Verotarkastuksessa tarvittava aineisto Netvisorissa. Avaa tiedosto Sisältö...............................................................................................................................................................................................................

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2010 Julkaistu Helsingissä 4 päivänä marraskuuta 2010 N:o 909 918. Laki. N:o 909. työntekijän eläkelain muuttamisesta

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2010 Julkaistu Helsingissä 4 päivänä marraskuuta 2010 N:o 909 918. Laki. N:o 909. työntekijän eläkelain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2010 Julkaistu Helsingissä 4 päivänä marraskuuta 2010 N:o 909 918 SISÄLLYS N:o Sivu 909 työntekijän eläkelain muuttamisesta... 2929 910 työntekijän eläkelain voimaanpanolain 10 :n

Lisätiedot

Tositteiden hyväksyminen palvelukeskuksessa

Tositteiden hyväksyminen palvelukeskuksessa Valtiokonttori Määräys 1 (7) 1952017 VK/314/00000001/2017 Kirjanpitoyksiköt ja talousarvion ulkopuolella olevat valtion rahastot Tositteiden hyväksyminen palvelukeskuksessa Voimaantulo Valtion talousarviosta

Lisätiedot

TILIÖINTI DEBET KREDIT SELITE

TILIÖINTI DEBET KREDIT SELITE PALKKAJAKSOTUS / KIINTEÄT Tosite: 55 - Pvm: 31_1_2016 Koodi: 999 Yritys: Oy Laivahuolinta Ltd Palkka kk: 1_2016 Sos.kulut Brutto Netto TÄYDENNÄ KELTAISET ALUEET TyEL 24,00 18,30 5,70 Tapaturma 7,00 Työttömyys

Lisätiedot

YRITTÄJÄN ELÄKELAIN (YEL) MUKAISEN ELÄKEVAKUUTUKSEN LASKUPERUSTEET. Kokonaisperuste vahvistettu 20.12.2006. Voimassa 1.1.2007 alkaen.

YRITTÄJÄN ELÄKELAIN (YEL) MUKAISEN ELÄKEVAKUUTUKSEN LASKUPERUSTEET. Kokonaisperuste vahvistettu 20.12.2006. Voimassa 1.1.2007 alkaen. YRITTÄJÄN ELÄKELAIN (YEL) MUKAISEN ELÄKEVAKUUTUKSEN LASKUPERUSTEET Kokonaisperuste vahvistettu 20.12.2006. Voimassa 1.1.2007 alkaen. YRITTÄJÄN ELÄKELAIN (YEL) MUKAISEN ELÄKEVAKUUTUKSEN LASKUPERUSTEET 1

Lisätiedot

Toiminnantarkastuksen perusteiden alkeet

Toiminnantarkastuksen perusteiden alkeet Toiminnantarkastuksen perusteiden alkeet HYYN PUHEENJOHTAJASEMINAARI JARI RINTA-AHO, SUOMEN FYSIIKANOPISKELIJAT RY MATIAS NURMI, HYYN JÄRJESTÖVALIOKUNTA Sisältö 1. Toiminnantarkastaja: tehtävät ja vaatimukset

Lisätiedot

Oikeuskanslerinviraston tilinpäätös 2013 Oikeuskanslerinviraston talousarvion toteutumalaskelma Osaston, momentin ja tilijaottelun numero ja nimi Tilinpäätös 2012 Talousarvio 2013 (TA + LTA:t) Tilinpäätös

Lisätiedot

12.11.2003 1 SOPIMUKSEN OSAPUOLET...3 2 SOPIMUKSEN TARKOITUS...3 3 SOPIMUKSEN SOVELTAMISALUE...3

12.11.2003 1 SOPIMUKSEN OSAPUOLET...3 2 SOPIMUKSEN TARKOITUS...3 3 SOPIMUKSEN SOVELTAMISALUE...3 SOPIMUS VIIMEISEN LAITOKSEN PERIAATTEESTA JOHTUVAN ELÄKESELVITTELYN TE- KEMISESTÄ VALTIOKONTTORIN, KUNTIEN ELÄKEVAKUUTUKSEN, KANSANELÄKELAI- TOKSEN, KIRKON KESKUSRAHASTON JA ELÄKETURVAKESKUKSEN KESKEN

Lisätiedot

KIRJANPITO 22C Luento 5a: Siirtosaamiset ja velat

KIRJANPITO 22C Luento 5a: Siirtosaamiset ja velat KIRJANPITO 22C00100 Luento 5a: Siirtosaamiset ja velat Luento 5 Maksuperusteen oikaiseminen suoriteperusteeksi: Siirtosaamiset ja velat Henkilöstömenot: Palkat Henkilösivukulut 2 MENON JA TULON SYNTYMINEN,

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 296/2015 Laki. merimieseläkelain muuttamisesta

SÄÄDÖSKOKOELMA. 296/2015 Laki. merimieseläkelain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 25 päivänä maaliskuuta 2015 296/2015 Laki merimieseläkelain muuttamisesta Annettu Helsingissä 20 päivänä maaliskuuta 2015 Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan

Lisätiedot

Epilepsialiitto ry:n taloussääntö

Epilepsialiitto ry:n taloussääntö Epilepsialiitto ry:n taloussääntö 1 YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Suhde muihin säännöksiin Epilepsialiitto ry:n hallinnossa, varojen hoidossa, kirjanpidossa, tilinpäätöksessä ja tilintarkastuksessa on noudatettava

Lisätiedot

Ennakkoperintälaki käytännössä. Tomi Peltomäki

Ennakkoperintälaki käytännössä. Tomi Peltomäki Ennakkoperintälaki käytännössä Tomi Peltomäki TALENTUM Helsinki 2015 2., uudistettu painos, 2015 Copyright 2015 Talentum Media Oy ja kirjoittaja Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus Kansi: Lauri Karmila

Lisätiedot

Pentti Arajärvi. Kansalaispalkka ja suomalaisen sosiaaliturvan perusta. Kalevi Sorsa säätiö 15.12.2006

Pentti Arajärvi. Kansalaispalkka ja suomalaisen sosiaaliturvan perusta. Kalevi Sorsa säätiö 15.12.2006 Pentti Arajärvi Kansalaispalkka ja suomalaisen sosiaaliturvan perusta Kalevi Sorsa säätiö 15.12.2006 1 SUOMEN PERUSTUSLAKI 18 Oikeus työhön ja elinkeinovapaus Jokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa

Lisätiedot

Yritystoiminta Pia Niuta KIRJANPITO

Yritystoiminta Pia Niuta KIRJANPITO KIRJANPITO Kirjanpito On tietojärjestelmä, jossa ylläpidetään tietoa yrityksen tai yhteisön taloudellisesta toiminnasta. On sitä, että kerätään ja järjestetään tositteet, rekisteröidään niiden tiedot tietyn

Lisätiedot

Visma Fivaldi -käsikirja Lomapalkat

Visma Fivaldi -käsikirja Lomapalkat Visma Fivaldi -käsikirja Lomapalkat 2 Sisällys 1 Palkkalaskennan perustiedot-keskiansiokaudet... 3 2 Palkkalajit - Keskiansiot... 3 3 Kertymät... 8 4 Palkansaajat... 12 5 Palkansaajat - Työsuhteet... 13

Lisätiedot

ALVn ja verotilin käsittely Merit Aktivassa

ALVn ja verotilin käsittely Merit Aktivassa ALVn ja verotilin käsittely Merit Aktivassa Arvonlisäveroilmoitus Kun kaikki kauden tositteet (myynti- ja ostolasku sekä pääkirjatositteet), on syötetty Merit Aktivaan ja tiliotteen maksutapahtumat tehty,

Lisätiedot

KAUPPA-ALUSTUKIHAKEMUKSEN TÄYTTÄMINEN

KAUPPA-ALUSTUKIHAKEMUKSEN TÄYTTÄMINEN OHJE 10.2.2016 KAUPPA-ALUSTUKIHAKEMUKSEN TÄYTTÄMINEN Yleisohjeet Nämä ohjeet on annettu meriliikenteessä käytettävien alusten kilpailukyvyn parantamisesta annetun lain (1277/2007) perusteella maksettavan

Lisätiedot

1 mom. Rehtorin tehtäväkohtainen palkka määrätään paikallisesti palkkaasteikon puitteissa (ks. palkkaliite).

1 mom. Rehtorin tehtäväkohtainen palkka määrätään paikallisesti palkkaasteikon puitteissa (ks. palkkaliite). OSIO F LIITE 11 LASTEN JA NUORTEN TAIDEKOULU I PALKKA JA TYÖAIKA 1 Rehtorin palkka 1 mom. Rehtorin tehtäväkohtainen palkka määrätään paikallisesti palkkaasteikon puitteissa (ks. palkkaliite). Em. palkka-asteikon

Lisätiedot

Asteri Palkanmaksun uudistuksia 2006

Asteri Palkanmaksun uudistuksia 2006 Atsoft Oy Mäkinen Malminkaari 21 B 00700 HELSINKI Asteri Palkanmaksun uudistuksia 2006 Sairausvakuutuksen päivärahamaksu 2 Matalapalkkatuki 6 Rajoitetusti verovelvollisen lievennetty lähdevero vuonna 2006

Lisätiedot

Vuosi-ilmoitukset 2016. Ohjelmistotalopäivä 26.11.2015 Verohallinto

Vuosi-ilmoitukset 2016. Ohjelmistotalopäivä 26.11.2015 Verohallinto Vuosi-ilmoitukset 2016 Ohjelmistotalopäivä 26.11.2015 Verohallinto Sisältö Vuosi-ilmoitusten palautuspäivät Tietovälineellä ilmoittaminen Lain muutoksista aiheutuvat muutokset 2016 tietuekuvauksissa Uudet

Lisätiedot

5 LUKU: TILIVIRASTOJEN VÄLISTEN JA TILIVIRASTOJEN SISÄISTEN TAPAHTUMIEN KIRJAUKSET... 2

5 LUKU: TILIVIRASTOJEN VÄLISTEN JA TILIVIRASTOJEN SISÄISTEN TAPAHTUMIEN KIRJAUKSET... 2 Sisällysluettelo: 5 LUKU: TILIVIRASTOJEN VÄLISTEN JA TILIVIRASTOJEN SISÄISTEN TAPAHTUMIEN KIRJAUKSET... 2 5.1 Toisen tiliviraston määrärahan käyttö omaan toimintaan...2 5.2 Menojen kirjaaminen suoraan

Lisätiedot

Taloushallinnon kevätseminaari

Taloushallinnon kevätseminaari Taloushallinnon kevätseminaari Minna Korpela Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus www.palkeet.fi Sisältö Tilinpäätöksen sujuvuus Ajankohtaista Palkeista Sisäinen valvonta Kirjanpidossa

Lisätiedot

Yhdistyksen taloushallinnon perusteet. Arto Bäckström Asiantuntija, yhdistyshallinto FinFami ry

Yhdistyksen taloushallinnon perusteet. Arto Bäckström Asiantuntija, yhdistyshallinto FinFami ry Yhdistyksen taloushallinnon perusteet Arto Bäckström Asiantuntija, yhdistyshallinto FinFami ry Taloushallinto pitää sisällään Rahaliikenteen ja kirjanpidon Budjetoinnin (tavoitteet ja allokointi) Seurannan

Lisätiedot

REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10

REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 Lue täyttöohjeet ennen rekisteriselosteen täyttämistä. Käytä tarvittaessa liitettä. REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 Laatimispvm: 22.9.2014 250/07.01.01.02.01/2013 1. Rekisterinpitäjä Nimi

Lisätiedot

Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelman laatiminen

Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelman laatiminen Valtiokonttori Määräys 1 (8) 20.11.2014 Dnro VK/1078/00.01/2014 Kirjanpitoyksiköt Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelman laatiminen Valtion talousarviosta annetun asetuksen 55 :n 1 momentin

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2011 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 31.5.2011

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2011 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 31.5.2011 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2011 1 195 PALKAN TAKAISINPERINNÄN KOHTUULLISTAMISTA KOSKEVA VAATIMUS Terke 2011-275 Esityslistan asia TJA/26 TJA Terveyslautakunta päätti kohtuullistaa tämän päätöksen

Lisätiedot

TYÖTAPATURMAKORVAUSTIETOJEN LUOVUTUS TYÖELÄKEJÄRJESTELMÄLLE

TYÖTAPATURMAKORVAUSTIETOJEN LUOVUTUS TYÖELÄKEJÄRJESTELMÄLLE Kirsi Salo 12.12.2013 1(6) Arvoisa jäsenlaitos TYÖTAPATURMAKORVAUSTIETOJEN LUOVUTUS TYÖELÄKEJÄRJESTELMÄLLE 1. YLEISTÄ Tapaturmavakuutuslaitosten liiton kiertokirjeessä 18/2005 on kerrottu työtapaturmakorvaustietojen

Lisätiedot

Analyysiä vuoden 2012 tilinpäätöksestä sekä uudistettu tilijaottelu ja tilijaotteluprosessi HAUS 4.6.2013

Analyysiä vuoden 2012 tilinpäätöksestä sekä uudistettu tilijaottelu ja tilijaotteluprosessi HAUS 4.6.2013 Analyysiä vuoden 2012 tilinpäätöksestä sekä uudistettu tilijaottelu ja tilijaotteluprosessi HAUS 4.6.2013 Sisältö Valtion tilinpäätöksen keskeisiä lukuja - Talousarvion toteutumalaskelma, tuotto- ja kululaskelma

Lisätiedot

VUOSI-ILMOITUS ELÄKKEISTÄ JA ETUUKSISTA (VSELERIE)

VUOSI-ILMOITUS ELÄKKEISTÄ JA ETUUKSISTA (VSELERIE) VEROHALLINTO 1.1.2016 A127/200/2015 1.1. VUOSI-ILMOITUS ELÄKKEISTÄ JA ETUUKSISTA (VSELERIE) TIETUEKUVAUS 2016 SISÄLTÖ 1 YLEISKUVAUS... 2 2 TIETOVIRRAN ANTAMISTA TARKENTAVAA KUVAUSTA... 2 3 TIETOJEN KORJAAMINEN...

Lisätiedot

Tositteiden hyväksyminen palvelukeskuksessa

Tositteiden hyväksyminen palvelukeskuksessa Valtiokonttori Määräys 1 (5) 30.10.2015 Dnro VK/926/00.01/2015 Kirjanpitoyksiköt ja talousarvion ulkopuolella olevat valtion rahastot Tositteiden hyväksyminen palvelukeskuksessa Voimaantulo Lisätiedot

Lisätiedot

Valtion kirjanpidon käsikirja 3.1.2. Tilivirastoille ja talousarvion ulkopuolella oleville valtion rahastoille

Valtion kirjanpidon käsikirja 3.1.2. Tilivirastoille ja talousarvion ulkopuolella oleville valtion rahastoille Tilivirastoille ja talousarvion ulkopuolella oleville valtion rahastoille Hallinnon ohjaus Lukijalle Valtion kirjanpito uudistui 1.1.1998. Kirjanpitolain mukaista kirjanpitoa lähellä oleva liikekirjanpito

Lisätiedot

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö. Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus 7.5.2015, Opetushallitus

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö. Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus 7.5.2015, Opetushallitus Valtionavustuksen asianmukainen käyttö Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus 7.5.2015, Opetushallitus Valtionavustuslaki (688/2001) Valtionavustuslaki on yleislaki, jossa säädetään niistä

Lisätiedot

KIRJANPIDON AJOKORTTI (peruskurssi)

KIRJANPIDON AJOKORTTI (peruskurssi) KIRJANPITO-OSAAJAN VALMENNUSKOKONAISUUS Jaksot: 15. 16.9. Kirjanpidon ajokortti (peruskurssi) 20.-21.10. Kirjanpidon jatkokurssi Paikka: Helsingin seudun kauppakamarin koulutustila Metropoli, Kalevankatu

Lisätiedot

lisätä tilit 1603, 2406, 2407, 2416, 2417, 2471, 2526, 2527, 2528 ja 5111 seuraavasti:

lisätä tilit 1603, 2406, 2407, 2416, 2417, 2471, 2526, 2527, 2528 ja 5111 seuraavasti: VALTIOKONTTORI MÄÄRÄYS 23.4.2003 Dnro 102/03/v107/531/2003 Tilivirastot ja talousarvion ulkopuolella olevat valtion rahastot KIRJANPIDON TILIT Valtion talousarviosta annetun asetuksen (11.12.1992 1243/1992)

Lisätiedot

Palkanlaskenta_Raporttitulostin_Tilastoryhmät

Palkanlaskenta_Raporttitulostin_Tilastoryhmät 2 Sisällys Palkanlaskenta_Raporttitulostin_Tilastoryhmät... 3 1 Palkanlaskennan raporttien ohjaukset tilastoryhmillä... 4 2 Ilmoitusten määritykset tilastoryhmillä... 19 2.1 Saajakohtainen erittely (vuosi-ilmoitus)...

Lisätiedot

HE 178/2008 vp. se saatettaisiin vastaamaan työntekijän eläkelakia

HE 178/2008 vp. se saatettaisiin vastaamaan työntekijän eläkelakia Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi valtion eläkelain sekä valtion eläkelain voimaanpanosta annetun lain 9 ja 14 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi valtion eläkelakia ja valtion

Lisätiedot

TILIVIRASTON TILINPÄÄTÖSERITTELYT

TILIVIRASTON TILINPÄÄTÖSERITTELYT TILIVIRASTON TILINPÄÄTÖSERITTELYT 31.12.2001 Tilinpäätöserittelyt -malli SISÄLLYSLUETTELO sivu Tase-erittelyt 1 Poistosuunnitelmat ja niiden muutokset Erittely talousarviotilille tai siirretyn määrärahan

Lisätiedot

Talousohjesääntö 2015

Talousohjesääntö 2015 2015 Talousohjesääntö 2015 TALOUSOHJESÄÄNTÖ Joukkueen talousohjesääntö Talousarvio Maksuliikenne joukkueen johtoryhmä laatii talousarvion hyvissä ajoin ennen kauden alkua ja palauttaa sen toimistolle,

Lisätiedot

Rahastonhoitajakoulutus. 15.1.2014 Seuran toimisto

Rahastonhoitajakoulutus. 15.1.2014 Seuran toimisto Rahastonhoitajakoulutus 15.1.2014 Seuran toimisto Sisältö Vuoden 2013 tilinpäätösaineiston kokoaminen Ikäluokan taloudenhoito Rahastonhoitajan toimenkuva Ikäluokan kirjanpidon perusteet Vuoden 2014 kuukausittaisen

Lisätiedot

ALVn ja verotilin käsittely Merit Aktivassa

ALVn ja verotilin käsittely Merit Aktivassa ALVn ja verotilin käsittely Merit Aktivassa Arvonlisäveroilmoitus Kun kaikki kauden tositteet (myynti- ja ostolasku sekä pääkirjatositteet), on syötetty Merit Aktivaan ja tiliotteen maksutapahtumat tehty,

Lisätiedot

Valtiovarainministeriön määräys

Valtiovarainministeriön määräys VALTIOVARAINMINISTERIÖ Helsinki 19.1.2016 TM 1601 VM/2931/00.00.00/2015 Valtiovarainministeriön määräys valtion tilinpäätöksen kaavoista ja liitteenä ilmoitettavista tiedoista Valtiovarainministeriö on

Lisätiedot

Tulorekisteriin liittyvät tilanteet palkanlaskennassa. Visma Fivaldi

Tulorekisteriin liittyvät tilanteet palkanlaskennassa. Visma Fivaldi Tulorekisteriin liittyvät tilanteet palkanlaskennassa Visma Fivaldi 1(24) Sisällysluettelo Yleistä 2 Esimerkkitapauksia 3 Esimerkki 1. Palkanmaksussa ei ollut virheitä 3 Esimerkki 2. Maksettu liikaa palkkaa,

Lisätiedot

Asiakirjatyyppi Ohje SONET. Vuodenvaihteen ohjeellinen työjärjestys 2014. 21.11.2014 cgi.com 2014 CGI 1 (19)

Asiakirjatyyppi Ohje SONET. Vuodenvaihteen ohjeellinen työjärjestys 2014. 21.11.2014 cgi.com 2014 CGI 1 (19) SONET Vuodenvaihteen ohjeellinen työjärjestys 2014 2014 CGI 1 (19) SISÄLLYSLUETTELO 1 Vuodenvaihteen 2014 2015 muistilista 3 1.1 _ Verokorttipyyntö... 3 1.2 _ Muuta huomattavaa vuodenvaihteessa... 3 1.3

Lisätiedot

aikuiskoulutustuesta annetun lain muuttamisesta

aikuiskoulutustuesta annetun lain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 204/2009 vp Hallituksen esitys laiksi aikuiskoulutustuesta annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi aikuiskoulutustuesta annetun lain muuttamisesta

Lisätiedot

Jäsenkirje T7/2007 Liite 2. Vuonna 2008 toteutetaan keskitetysti sovitut palkantarkistukset ja yleiskorotus.

Jäsenkirje T7/2007 Liite 2. Vuonna 2008 toteutetaan keskitetysti sovitut palkantarkistukset ja yleiskorotus. ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJAN SOVELTAMISOHJEET Palkantarkistukset ja järjestelyerät Vuosi 2007 Yleiskorotus 1.10.2007 lukien Lokakuun alusta korotetaan työntekijän henkilökohtaista peruspalkkaa tai siihen rinnastettavaa

Lisätiedot

TALOUSSÄÄNTÖ YLEISET MÄÄRÄYKSET. 1 Suhde muihin säännöksiin

TALOUSSÄÄNTÖ YLEISET MÄÄRÄYKSET. 1 Suhde muihin säännöksiin TALOUSSÄÄNTÖ YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Suhde muihin säännöksiin Adoptioperheet ry:n hallinnossa, varojen hoidossa, kirjanpidossa, tilinpäätöksessä ja tilintarkastuksessa on noudatettava kirjanpitolain ja -asetuksen,

Lisätiedot

VEROHALLINTO 1.1.2015 A148/200/2014 versio 2.9 VUOSI-ILMOITUS ELÄKKEISTÄ JA ETUUKSISTA

VEROHALLINTO 1.1.2015 A148/200/2014 versio 2.9 VUOSI-ILMOITUS ELÄKKEISTÄ JA ETUUKSISTA VEROHALLINTO 1.1.2015 A148/200/2014 versio 2.9 VUOSI-ILMOITUS ELÄKKEISTÄ JA ETUUKSISTA TIETUEKUVAUS vuodelta 2015 2 SISÄLTÖ 1 MUUTOKSET EDELLISEEN VUOTEEN... 3 2 YLEISTÄ... 4 3 TIETUEMALLIT... 5 3.1 Kiinteämittainen

Lisätiedot

SUOMEN SULKAPALLOLIITTO RY:N TALOUSSÄÄNTÖ Hyväksytty SSuL:n hallituksen kokouksessa 6.5.2015

SUOMEN SULKAPALLOLIITTO RY:N TALOUSSÄÄNTÖ Hyväksytty SSuL:n hallituksen kokouksessa 6.5.2015 SUOMEN SULKAPALLOLIITTO RY:N TALOUSSÄÄNTÖ Hyväksytty SSuL:n hallituksen kokouksessa 6.5.2015 1. YLEISTÄ SSuL:n hallinnossa, varojen hoidossa, kirjanpidossa ja tilinpäätöksen laatimisessa noudatetaan yhdistyslain,

Lisätiedot

Vastaan yhdistyksen talousasioista Mitä se tarkoittaa? Yhdistyksen talous 101

Vastaan yhdistyksen talousasioista Mitä se tarkoittaa? Yhdistyksen talous 101 Vastaan yhdistyksen talousasioista Mitä se tarkoittaa? Yhdistyksen talous 101 Tässä esityksessä Yhdistyksen talous Miten kirjaa pidetään Yleistä kirjanpidosta Tosite, tase, tuloslaskelma ja sellaiset Vuoden

Lisätiedot

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö Jaana Airaksinen, asiantuntija Valtionavustuksen asianmukainen käyttö Opetustoimen henkilöstökoulutus vuonna 2014 tiedotustilaisuus 1.11.2013, Opetushallitus Valtionavustuslaki (688/2001) Valtionavustuslaki

Lisätiedot

LIITE 3b HENKILÖSTÖHALLINNON VASTUUNJAKOTAULUKKO 1.1.2011

LIITE 3b HENKILÖSTÖHALLINNON VASTUUNJAKOTAULUKKO 1.1.2011 Sivu 1 / 11 LIITE 3b HENKILÖSTÖHALLINNON VASTUUNJAKOTAULUKKO 1.1.2011 Asiakas: Liikennevirasto 1. VIRAT JA TEHTÄVÄT 1.1. Virkajärjestelyt / Organisaationhallinta 1.1.1. Viran tai tehtävän perustamis-,

Lisätiedot

VALTION KIRJANPITOLAUTAKUNTA LAUSUNTO NRO 9

VALTION KIRJANPITOLAUTAKUNTA LAUSUNTO NRO 9 VALTION KIRJANPITOLAUTAKUNTA LAUSUNTO NRO 9 8.7.1996 Valtiokonttori Viite: Valtiokonttorin lausuntopyyntö 11.3.1996 VALTION KIRJANPITOLAUTAKUNNAN LAUSUNTO VALTION KIRJAN- PITO- JA TILINPÄÄTÖSMALLIN PERIAATERATKAISUISTA

Lisätiedot

Korvausten hakeminen Suomessa syntyneistä sairaanhoitokustannuksista. Hakemusten käsittely Kelassa Muutoksenhaku

Korvausten hakeminen Suomessa syntyneistä sairaanhoitokustannuksista. Hakemusten käsittely Kelassa Muutoksenhaku Korvausten hakeminen Suomessa syntyneistä sairaanhoitokustannuksista Hakemusten käsittely Kelassa Muutoksenhaku Takaisinperintä Regressi Mari Haavisto 4.4.20 Korvauksen hakeminen Suomessa syntyneistä sairaanhoitokustannuksista

Lisätiedot

Elinkeinoelämän Keskusliitto EK Muistio 1(8) Työmarkkinat Antti Kondelin 23.1.2008

Elinkeinoelämän Keskusliitto EK Muistio 1(8) Työmarkkinat Antti Kondelin 23.1.2008 Elinkeinoelämän Keskusliitto EK Muistio 1(8) ULOSOTTOPIDÄTYS PALKKAHALLINNOSSA Palkan ulosmittausmenettelyä koskeva ulosottolain muutos (469/2006) tuli voimaan 1.1.2007. Yleinen ulosmittauksen määrä on

Lisätiedot

Sairauspäivärahan määrän laskennan ohje

Sairauspäivärahan määrän laskennan ohje Sairauspäivärahan määrän laskennan ohje Sairauspäivärahan yleisistä perusteista saat tarkempaa tietoa Kun sairastat -sivuilta sekä Kelan toimistoista. Päivärahan määrä lasketaan pääsääntöisesti henkilön

Lisätiedot

LKP-tili TaKP-tili Debet Kredit. 1. - ei kirjausta. 2. 1257 Puh.keskukset ja muut... 280521 224 706,35. 2. 2570 Ostovelat (T) 224 706,35

LKP-tili TaKP-tili Debet Kredit. 1. - ei kirjausta. 2. 1257 Puh.keskukset ja muut... 280521 224 706,35. 2. 2570 Ostovelat (T) 224 706,35 KÄSIKIRJA 2001-2.21 Kurssierot Valuuttamääräiset liiketapahtumat merkitään kirjanpitoon pääsääntöisesti tapahtuman syntymispäivän mukaiseen kurssiin Suomen rahaksi muutettuna. Muuntoperusteena käytetään

Lisätiedot

Valtion kirjanpidon käsikirja 3.0: hankkeet 2003, korvaa julkaistun kohdan

Valtion kirjanpidon käsikirja 3.0: hankkeet 2003, korvaa julkaistun kohdan 4.6.1 Hankkeet Yksi erityistapaus vaihto-omaisuudesta ovat yli tilikauden ulottuvat hankkeet. Tässä tarkoitetusta hankkeesta (tai projektista) on kyse silloin, kun valmistetaan vaihto-omaisuuteen kuuluva

Lisätiedot

MAASEUTUVIRASTON MÄÄRÄYS KEHITTÄMISHANKETUEN, MAASEUDUN YRITYSTUEN JA TOIMINTARYHMÄN TOIMINTARAHAN MAKSUN HAKEMISESTA

MAASEUTUVIRASTON MÄÄRÄYS KEHITTÄMISHANKETUEN, MAASEUDUN YRITYSTUEN JA TOIMINTARYHMÄN TOIMINTARAHAN MAKSUN HAKEMISESTA 1(5) MÄÄRÄYS Nro 53/15 Dnro 1189/54/2015 Voimassaoloaika 2.7.2015-31.12.2023 MAASEUTUVIRASTON MÄÄRÄYS KEHITTÄMISHANKETUEN, MAASEUDUN YRITYSTUEN JA TOIMINTARYHMÄN TOIMINTARAHAN MAKSUN HAKEMISESTA Maaseutuvirasto

Lisätiedot

VANTAAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN P A L K K I O S Ä Ä N T Ö. Kaupunginvaltuuston 15. päivänä joulukuuta 2008 hyväksymä. Voimassa 1.1.2009 alkaen.

VANTAAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN P A L K K I O S Ä Ä N T Ö. Kaupunginvaltuuston 15. päivänä joulukuuta 2008 hyväksymä. Voimassa 1.1.2009 alkaen. 1 VANTAAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN P A L K K I O S Ä Ä N T Ö Kaupunginvaltuuston 15. päivänä joulukuuta 2008 hyväksymä. Voimassa 1.1.2009 alkaen. I YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Luottamushenkilöille suoritetaan

Lisätiedot

Lieksan kaupunki KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA 3/2007 ===================================================================== 1 (7)

Lieksan kaupunki KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA 3/2007 ===================================================================== 1 (7) Lieksan kaupunki KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA 3/2007 ===================================================================== 1 (7) LIEKSAN KAUPUNGIN LASKUTUS- JA PERINTÄOHJEET Kaupunginhallitus hyväksynyt

Lisätiedot

Maksuton palkanlaskentaohjelma. Johanna Puikkonen verosihteeri, Palkka.fi neuvoja Verohallinto Henkilöverotus

Maksuton palkanlaskentaohjelma. Johanna Puikkonen verosihteeri, Palkka.fi neuvoja Verohallinto Henkilöverotus Maksuton palkanlaskentaohjelma Johanna Puikkonen johanna.puikkonen@vero.fi verosihteeri, Palkka.fi neuvoja Verohallinto Henkilöverotus Palkkoja lasketaan kuukausittain noin 55 000 kpl 88 milj. eurolla

Lisätiedot

Perhe työnantajana. Lastenhoitotoiminta Hämeessä, Keski-Suomessa, Kymessä, Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa

Perhe työnantajana. Lastenhoitotoiminta Hämeessä, Keski-Suomessa, Kymessä, Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa Perhe työnantajana Lastenhoitotoiminta Hämeessä, Keski-Suomessa, Kymessä, Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa Mannerheimin Lastensuojeluliiton lastenhoito uudistuu Mannerheimin Lastensuojeluliitto haluaa

Lisätiedot

2.2 Laskentainformaation rekisteröinti

2.2 Laskentainformaation rekisteröinti 2.2 Laskentainformaation rekisteröinti Millaisista asioista tietoa kerätään? Miten kerätty tieto tallennetaan? Miten tallennettu tieto kommunikoidaan? Miksi yhteiskunnalla on oikeus määrät liiketoiminnasta

Lisätiedot