Näyttelytiedote: Taidereppu on näyttely kaikille. Taidereppu ETELÄ-KARJALAN TAIDEMUSEOSSA

Samankaltaiset tiedostot
PIENI RETKI KUVAAN. Ohjeita kuvataiteen katsomiseen ja edelleen työstämiseen

HANNALEENA HEISKA. Turun taidemuseo

Ideoita ja tehtäviä Museovierailuun

Taidemuseon Kulttuuriohjelma 4.-luokkalaisille syksy 2018

Perustunteita. Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita.

Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille.

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu

luontopolkuja punaisilla naruilla

Kokoelmanäyttely Kiasma Hits

Imatran kaupunki. Varhaiskasvatuksen kulttuuri- ja liikuntapolku

Jyväskylän Taiteilijaseura ry

LUKUDIPLOMIEN TEHTÄVÄT. Ideoita opettajille

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu

NELJÄ ELEMENTTIÄ TEHTÄVÄMATERIAALI

Sano minulle kuva. Kokemuksia kuvailusta Caj Bremerin valokuvanäyttelyssä Ateneumin taidemuseossa. Teksti: Maija Karhunen

My Silence - Hiljaisuuden ääni Kuopion taidemuseo

Sulkakansa-kokonaisuus luokat Opettajan oheismateriaali

SIJAISSISARUUS NYT! TEHTÄVÄKIRJA

TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI 2019 ENNAKKOMATERIAALI

Katja-Maaria Vilén ART

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun:

HUUHAA PUUHAA. MIESTEN SALONKI näyttely

Nainen ja seksuaalisuus

MONSTERIN JÄLJILLÄ. ohje lapsiryhmien omatoimikierrokselle

TEHTÄVÄEHDOTUKSIA. Lukudiplomitehtävät 1.- ja 2. luokkalaisille

KUVAT JA MUISTOT MUISTOJEN KUVAT. Taideterapeuttinen ryhmä Mariankodissa

Kulttuuria ja urheilua -reitti Tehtävien avulla opit suomea. Opettaja voi koulussa valita ryhmälle sopivat tehtävät.

Työpajassa tutustutaan rouheaan ja hienostuneempaan katutaiteesseen, erilaisiin tekemisen tekniikoihin ja jalostetaan kokeilumielellä

LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA

Levitä käsivartesi ja sano: Aaah, minä olen ihana. Piirrä silmät kiinni vasemmalla kädellä oma muoto kuvasi ja esittele itsesi muille. Halaa itseäsi.

Sano sinua vastapäätä olevalle jotain kaunista.

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI. Alakoulun tehtävät

Toma Turlaite, 12, Kevätsunnuntai, Liettua, kansainvälinen lasten ja nuorten taiteen arkisto LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS KEVÄT 2015 OHJELMA

D R A A M A T Y Ö P A J O I S S A O N T I L A A I D E O I L L E J A P E R S O O N I L L E

Porin taidekoulun työpajaopinnot

PORIN TAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT

Etkot & Jatkot. Ateneumin taidebattle

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI

MEDIAVÄYLÄ. Mediaväylältä löytyy: 3-vuotiaille Kuvaaminen 4-vuotiaille Ääni 5-vuotiaille Medialukutaito 6-vuotiaille Viestintä

Kulttuurikansion toteutus

Kannuksen Kotiseutupäivät Kotiseutupäivillä yhdistystä edustivat Ritva Niemikorpi, Martti Määttä ja Leila Keski-Korpi.

Etkot & Jatkot. Ateneumin taidebattle

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Taidemuseo 32/

9.-luokkalaisen kulttuurikansio

KUVATAIDELUOKAT 3-6. Aleksis Kiven peruskoulu. Leikinomaisuutta, kokeilevaa mieltä ja tekemisen riemua! Toteemipaalu, sekatekniikka 3 lk.

Tehtävät. tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8. Tunteet kehossani. ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus

Etkot & Jatkot. Art Pro

Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800

ELÄVÄ VEISTOS -TAIDEPAJA OPETTAJAN OPAS

John Steinbeck HIIRIÄ JA IHMISIÄ DRAAMATEHTÄVÄT. Heli Alku, Disa Kamula, Virpi Matala

LUKUVUODEN TYÖPAJATARJONTA

Juhlaviikon ohjelmia Maanantai Avoimia ovia: Piilolan päiväkoti, Äänekoski Kansalaisopisto, Äänekoski klo Nuorisotila Sumppu, Sumiainen

Tehtäviä ja vinkkejä koulun tutustumispäivään

Jyväskylän Taiteilijaseura ry

KUVATAIDETTA. Kuvataiteen lopputyö (osa) 2018, sekatekniikka. Aleksis Kiven peruskoulussa 7.-9.luokat

KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT

KATUTAIDE KERAMIIKKA

KATUTAIDE KERAMIIKKA

Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita

Teksti: Johanna Ahonen Kuvat: Marjo Sundström- Pullinen ILOA VÄREISTÄ

KUVATAITEILIJA- SENIORI KUVATAITEILIJASENIORIT RY:N TIEDOTE JOULUKUU 2013

Video 2: Uuden oppiminen ja vanhan kertaaminen

Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella

Etkot & Jatkot. Ateneumin taidebattle

1. Kirja kantaa -lukudiplomi Oppilaan ohjeet luokille

Taidereppu. Backpack of Art Рюкзак искусств

VALINNAISAINEEN VALINTA

3. Oppimiseni Vastaa asteikolla 1-3. Kolme on täysin samaa mieltä, yksi on täysin eri mieltä.

Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? ruma

KUVATAIDELUOKAT 3-6. Aleksis Kiven peruskoulu. Leikinomaisuutta, kokeilevaa mieltä ja tekemisen riemua! Toteemipaalu, sekatekniikka 3 lk.

Kalevala-projekti

NÄKÖVAMMAISUUTTA RISTIIN RASTIIN

lehtipajaan! Opettajan aineisto

Ylivoimaisia digitaalilsia palveluita kuvataiteen sektorille Galleristeille, taiteilijoille, museoille, taidemessuille, taidevuokraamoille,

PAJATIEDOTE KEVÄT 2011

Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan.

Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800

Satumetsä taidenäyttely Pro Puu- galleriassa Näyttely huipentuu Valtakunnallisiin lastentarhanopettajapäiviin

VALINNAISAINEEN VALINTA 2019

syksy 2019 ICASOS 10 v.

Päättötyö. PÄÄTTÖTYÖ sisältää teoksen tai teossarjan, sekä portfolion, joka kuvaa työskentelyä ja sen eri vaiheita.

Etkot & Jatkot. Art Pro

Tyhjän tilan hallintaa

Kulttuuriperintöopetukseen ohjaaminen. Kokemuksia Rauman normaalikoulusta Outi Kokkonen Kirsi Urmson Liisa Hollming Mervi Palviainen

SUOMEN KIELESSÄ ON KAKSI ERILAISTA KYSYMYSTYYPPIÄ: Ei, en auta. Ei, minä olen surullinen.

KATUTAIDE KERAMIIKKA

Turun museokeskuksen museot ovat: Apteekkimuseo ja Qwenselin talo Biologinen museo Kuralan kylämäki Luostarinmäen käsityöläismuseo Turun linna Wäinö

A: What s wrong? A aloittaa. Kuuntele ja auta tarvittaessa. Parisi auttaa tarvittaessa. Sinä aloitat. Sano vuorosanasi englanniksi.

1. Helppo ja hauska pöytäteatteri

Kritiikki: Hurjaa vyörytystä Ahjossa - Muut taiteilijat uhkaavat jäädä Reima Hirvosen shamanistisen teosmyllerryksen jalkoihin

Wanted. Kohti hyvää elämää Hyvään. Taiteen taito. Mysteeriloota. Tölön taidetta. Koulun kysytyin kysymys

1 4 teksteistä yksi ja lue se ääneen englanniksi. A aloittaa. Kuuntele ja auta tarvittaessa. B: Tämä on Linda. Hän on minun siskoni. B: Mitä kuuluu?

Anne Kalliomäki. Keski-Suomen vetovoiman lisääminen tarinallistamalla Peurunka

VALINNAISAINEEN VALINTA 2019

KUVATAIDE VL LUOKKA. Laaja-alainen osaaminen. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Opetuksen tavoitteet

Ohjeet opettajalle/ oppilaalle

Tuen tarpeen tunnistaminen. Lukemisen ja kirjoittamisen ryhmäarviointi. Esitysohjeet opettajalle. toinen luokka syksy

Tekstaritupuun Marita Vainio Zappar mestat.fi/mammi

Naamioita eri kulttuureista

TAITEEKSI TARINOITU OMA ELÄMÄ

Transkriptio:

Näyttelytiedote: Taidereppu on näyttely kaikille Taidereppu ETELÄ-KARJALAN TAIDEMUSEOSSA 2.3. - 4.5.2008 Reetta Ahonen, Sirpa Hynninen, Jouko Lempinen, Kirsti Lento, Heidi Lipiäinen, Olli Mantere, Satu Musakka, Saara Pakarinen, Pauli Parkkinen, Hilkka-Maija Pääkkönen, Anne Randén, Rauni Tanskanen Etelä- Karjalan taidemuseossa on valmistunut uusi, värikäs ja iloinen kiertonäyttely, joka on koottu kaakkoissuomalaisten taitelijoiden teoksista. Näyttely sopii myös erityisryhmille. Tässä näyttelyssä voi katsoa ja kokea ja osaan teoksista saa myös koskea. Näyttely sopii kaikille, vauvasta vaariin. Näyttely sopii monille koulutunneille, kuvataiteesta äidinkieleen, musiikkiin ja kielitunneille. Näyttelyyn liittyy julkaisu, jossa taiteilijat kertovat miten heistä tuli taiteilijoita. Teksti on suomen lisäksi selkokielellä, venäjäksi ja englanniksi. Julkaisua voi halutessaan tulostaa Etelä-Karjalan taidemuseon nettisivuilla olevasta Taidereppu-pdf:stä. Näyttelystä löytyy monenlaista: maalauksia, veistoksia, grafiikkaa, tilateoksia. Tietysti asiaan kuuluvat taidereput, taiteilija Jouko Lempinen on maalannut iloisia värikkäitä reppuja ja repunkantajia. Pauli Parkkisen sarjakuvatöissä seikkailevat Hihhuli ja Huhheli. Olli Mantere on tehnyt veistoksia, ilmeileviä päitä, jotka selvästi nauravat jollekin. Entä kuka katsoo Anne Randénin tekemistä taikapeileistä ja mitä onkaan Satu Musakka tehnyt vanhoista silmälaseista? Mitähän tunteita herättää Hilkka-Maija Pääkkösen värimaalaus, entä mitä nauravat eläinystävykset Rauni Tanskasen työssä? Kirsti Lento ottaa härkää sarvista, Saara Pakarinen on tehnyt naamioita. Onkohan pieni Lempi-tyttö suuttunut Heidi Lipiäisen kuvassa? Sirpa Hynnisen tuohinen jättijuures vie varmasti nälän jättiläiseltäkin. Vai maistaisiko sittenkin Reetta Ahosen värikkäitä karkkeja? Näihin kaikkiin on mahdollista tutustua Etelä-Karjalan taidemuseolla 4.5. asti. Sen jälkeen näyttelyä voi lainata eri puolille Kaakkois-Suomea. Näyttelyä voivat lainata kunnat, päiväkodit, kirjastot ja laitokset. Näyttely on Etelä-Karjalan taidemuseon ja Kaakkois-Suomen taidetoimikunnan yhteistyöprojekti ja sen ovat suunnitelleet amanuenssi Marjatta Räsänen ja kuvataiteen läänintaiteilija Heli Kaukiainen. Näyttely on esillä Etelä-Karjalan taidemuseossa 4.5.2008 asti. Museon on avoinna ti-su 11-17, osoite Kristiinankatu 8-10, www.lappeenranta.fi Näyttelyvaraukset: kirsi.heinonen@humak.edu, 041-461 1452 tai Etelä-Karjalan taidemuseo, p. (05) 616 2268, 040-563 7618, marjatta.rasanen@lappeenranta.fi Lisätietoja: Marjatta Räsänen, amanuenssi Heli Kaukiainen, kuvataiteen läänintaiteilija Etelä-Karjalan taidemuseo Kaakkois-Suomen taidetoimikunta PL 239, 53101 Lappeenranta puh. 044 551 1534 p. (05) 616 2268, 040-5637618 heli.kaukiainen@minedu.fi marjatta.rasanen@lappeenranta.fi

TAIDEREPPUUN opettajalle / ohjaajalle avuksi ja virikkeeksi Kuvataiteen läänintaitelija Heli Kaukiainen ja näyttämötaiteen läänintaiteilija Minna Pirilä-Martti ovat koostaneet Taidereppu näyttelyn yhteyteen materiaalipaketin opettajille ja ohjaajille avuksi ja virikkeiksi. Paketti sisältää ohjeita kuvataiteen katsomiseen ja edelleen työstämiseen sekä draamapajojen toteuttamiseen. Tätä materiaalia voitte vapaasti hyödyntää tutustuessanne Taidereppu näyttelyyn Etelä- Karjalan taidemuseolla. Lisäksi voitte halutessanne osallistua Minna Pirilä-Martin ohjaamaan työpajaan Etelä- Karjalan taidemuseolla huhtikuussa. Lisätiedot ja työpajojen varaukset: Ulla Särkinen Etelä-Karjalan lastenkulttuurikeskus Metku puhelin: 020 617 5360 sähköposti. ulla.sarkinen@imatra.fi PIENI RETKI KUVAAN Ohjeita kuvataiteen katsomiseen ja edelleen työstämiseen Voi soveltaa kohderyhmän ja iän mukaan. Osaa perusasioita voidaan käsitellä jo ennen näyttelykäyntiä esim. Taidereppuluettelon kanssa. Perusasiat: 1.Taide / taiteen tekeminen/ taiteilija ja taiteilijan ammatti Miten taidetta voi tehdä: piirtää, maalata, veistää ym. Tutkitaan minkälaisia tekniikoita tästä näyttelystä löytyy. Missä voi nähdä taitelijoiden tekemää taidetta? Luetaan luettelosta näyttelyn taiteilijoiden kertomuksia siitä, miten heistä tuli taiteilijoita. Taiteilija = ammatti, erilaisia ammatteja, pohditaan mikä minusta tulee isona / miten jouduin omaan ammattiini. Työstetään eri tekniikoilla erilaisia ammatteja / oma mieliammatti. 2.Taiteen tyylit / taiteen historia Tässä näyttelyssä on nykytaidetta. Ihminen on aina tehnyt taidetta, vrt. kalliomaalaukset (lähellä: Ristiinassa, Verlassa).

Taide on muuttunut ja uudistunut eri aikoina muiden asioiden rinnalla. Vertaile: Esittävä taide, vanha taide ei esittävä eli abstrakti taide Samoja asioita voi kuvata monella tavalla. Taiteen avulla voi kuvata monenlaisia tärkeitä asioita, omia ja kaikkien yhteisiä: Pohdittavaa: taide, vaikuttaminen ja yhteiskunta, taide ja uskonto, politiikka ym. Näkyykö näitä asioita tässä näyttelyssä? Voiko taiteella vaikuttaa? Muotia ja muotoilua, esimerkki: Joku on suunnitellut tässäkin näyttelyssä olevat käytetyt silmälasit, joista taiteilija on tehnyt silmälasikruunun. Vertaile silmälasityön erilaisia kehyksiä, jotka suunniteltu eri aikoina. Ketkä niitä ovat käyttäneet? Suunnittele ja valmista silmälasit itselle / satuhahmolle / presidentille. Tuunaa vanhat silmälasit. 3.Taideteos: A Muoto ja rakenne, sommittelu B Materiaali ja väri C Aihe ja sisältö Muoto ja rakenne, sommittelu Mistä teos koostuu? Teosten materiaalit, värit, muodot, tekotapa, miten teos on tehty? Millaiset mittasuhteet siinä on? Teemat ja sisältö: Mistä teos kertoo? Mikä on sen aihe tai tarina? Onko siinä jokin väite tai sanoma? Millainen tunnelma teoksessa, materiaalissa, värissä on? Materiaali ja väri: Luonnonmateriaali, kierrätysmateriaali: löytyykö näyttelyn teoksista? Tehtäviä pienille lapsille: opetellaan värejä ja muotoja ja materiaaleja - luetaan värisatuja näyttelyn jälkeen - tehdään väreillä, tutkitaan omien vaatteiden värejä. 4.Näyttely ja esillepano Tutkitaan miten taidenäyttely on syntynyt ( taiteilija - teos, näyttelyn suunnittelija kuljetus - museo, teosten ripustus, valaistus, teosluettelo. Mikä on museo / taidemuseo? Etsitään näyttelystä esim. maalauksia, veistoksia, kierrätystavaraa, jonkun tietyn taitelijan töitä ym. AISTIT JA MIELIKUVITUS SILMÄ: kuvasta tarina tarinasta kuva Katsotaan teosta tehdään siitä satu tai tarina - tarinasta tehdään sitten taas jatkokuva. Keksitään koko näyttelystä tarina : Olipa kerran taiteilija, jolla oli reppu. Yhtäkkiä repusta alkoi kuulua kummaa ääntä: Me tahdomme ulos jne. Tai: Eräänä päivänä

Jatketaan tarinaa kiertäen näyttelyä työ työltä. Keksitään vuorotellen jatkoa. Äänitetään tai kirjoitetaan muistiin. Kuvitetaan tarina / tehdään siitä sarjakuva. KORVA: äänet ja musiikki Tutkitaan teoksia, millaisia ääniä niihin liittyy ( esim. reppukuvat, silmälasit, peilit, miltä kuulostaa punainen väri, mitä päät sanovat, huutavat/ kertovat). Pohditaan miltä musiikilta joku teos kuulostaa; lauletaan värilaulu, lausutaan, taputetaan Reppuräppi. KÄSI / KEHO: tunto ja tulkinta Kosketellaan silmät kiinni materiaaleja, esim. värimaalausta, miltä tuntuu, kun ei näe, miltä punainen tuntuu, pinnat, materiaalit, lämmin, kylmä, liukas, jne. Piirretään silmät kiinni. Tulkataan näyttelyä ei-näkevälle. NENÄ / SUU: tuoksu, maku Mietitään millaisia hajuja/ tuoksuja, makuja töihin liittyy. Esim. karkit, reput, eläimet. Miltä tuoksuu museo, koulu, sairaala, kesä jne.? TUNNE: kielteinen, myönteinen, muisto Etsitään töistä tunteita: ilo, ystävyys, nauru, epävarmuus, pelko jne. Kerrotaan muistoista ja kokemuksista, joita työt tuovat mieleen. TAIDEKOKEMUS: Hyvä taide vaikuttaa aina. Se voi tehdä iloiseksi, lohduttaa, ärsyttää ja vihastuttaakin. Kaikki nämä tunteet ovat oikeita. Pohdittavaa: Miltä minusta tuntuu, kun katson taidetta? Mitä minussa herää? Mitä muistuu mieleen? Tekeekö mieli sanoa, ilmaista jotain? Millaisen olon teos minuun jättää? Millaisista taideteoksista pidän? Mitä en voi sietää? OMA REPPUNI: Touhureppu, kotimaani reppu, lapsuuteni / muistojeni reppu jne. Mitä tärkeää olisi minun repussani / Oman kotimaani repussa toisin mukanani tänne Suomeen / Muistojeni repusta löytyy aina Tehdään tämä reppu. Reppuja: vauvareppu, päiväkotireppu, koulureppu, armeijan reppu, urheilureppu, retkireppu, entisajan reppuja (tuohikontti ym.), virkamiehen reppu, satu/runoreppu ym. Millaisia ne ovat, mitä niistä löytyy? Maalataan, piirretään, kirjoitetaan, kerrotaan jne

DRAAMAPAJOJA Liike- ja tunnepatsaat Kohderyhmä: kaikki Ryhmä katsoo teosta ja miettii mitä sanoja teos synnyttää ( adjektiivejä, verbejä, mitä vain) ja tekee sitten yhdessä yhden ison patsaan, niin että jokainen liittää oman liikkeen tai asennon yhteisesti rakentuvaan patsaaseen, jonka nimi on teoksen synnyttämistä sanoista valittu.( Esim. ilo, suru, nenä, huuto, mitä vain) Sadutus omat tarinat Kohderyhmä: kaikki Välineet: taltiointilaite, syntyneet sadut nauhoitetaan. TEHDÄÄN NIISTÄ NÄYTELMÄ! - jaetaan roolit - tehdään kohtausluettelot - esitetään improvisoiden Luodaan roolihenkilö! Kohderyhmä: Noin 4-luokkalaisista aikuisiin Valitaan näyttelyn teosten joukosta joku hahmo, päät, reppu, muotokuva, jolle keksitään faktat, luonteen piirteet ja vastataan kysymyksiin Mistä tulossa? Minne menossa? Improvisoidaan tilanteita, joissa eri roolihenkilöt tapaavat kadulla, maitokaupassa, lääkärin odotushuoneessa yms. TAI toimittajan rooleissa esiintyvät haastattelevat heitä lehteen, TV:n asiaohjelmaan TAI heitä tentataan kuvitteellisessa oikeudenkäynnissä. Näytelmä, jossa on 4 kohtausta Kohderyhmä: Noin 4-luokkalaisista aikuisiin Tehdään (4-6 hlön) ryhmissä satunäytelmä, jonka aihe, henkilöt ja tapahtumat löytyvät Taiderepun teoksista. Yksi kertoja, muut näyttelevät rooleja esineistä henkilöhahmoihin. ( Myös esim. reppu, matto, peruna voi olla jonkun rooli). 1. kohtaus Kertoja kertoo: OLIPA KERRAN ( valitse päähenkilö: ihminen, otus, tavara ) - muut näyttelevät, käyttävät vuorosanoja

2. kohtaus JOKA PÄIVÄ HÄN, SE, HE TAI NE.. - muut näyttelevät, käyttävät vuorosanoja 3. kohtaus KUNNES ERÄÄNÄ PÄIVÄNÄ.. - muut näyttelevät, käyttävät vuorosanoja 4. kohtaus SIITÄ PÄIVÄSTÄ LÄHTIEN. - muut näyttelevät, käyttävät vuorosanoja TÄMÄN TARINAN OPETUS ON ETTÄ. ( keksi opetus, voi olla mitä vain!!) Ajatusääniä Kohderyhmä: kirjoitus - ja lukutaitoiset Kerätään joko fläppitaululle tai paperipalasille teoksissa esiintyvän henkilön tai esineen ajatuksia. Ajatukset voivat liittyä johonkin toiseen teokseen tai työskentelyssä valittuun teemaan. Ajatukset kerätään joko nimettöminä tai impron pohjalta. Tehtävän purkaminen ja keskustelu on erityisen tärkeää! Mikä tässä tai toisessa teoksessa viestii esiin tulleita ajatuksia? Kuka olet, mitä teet? -patsas Kohderyhmä: kaikki Katso valitsemaasi teosta. Aseta itsesi tiettyyn asentoon, joka mielessäsi syttyy katsoessasi teosta. Patsaan asento voi liittyä kuvassa esitettyyn liikekieleen tai johonkin muuhun, mikä liittyy tavalla tai toisella teokseen. Ole still - kuvassa niin kauan, että muut saavat arvata mitä teet? Sitten vasta kerrot itse! Kuka olet, mitä teet? Lause kerrallaan tarinaa! Kohderyhmä: kaikki Kaksi tai useampi oppilasta kertoo tarinaa, siten että kukin saa sanoa vain yhden lauseen kerrallaan. Tarinaa voidaan kertoa esim. pienessä piirissä istuen. Tunneruudut Kohderyhmä: kaikki Rajataan tiettyjen teosten ympärille erilaisia tunnetila alueita. Esim. ilo, suru, kateus, rakkaus. Osoitetaan tätä tunnetta aina ruudussa olevaa teosta kohtaan. Kuljetaan ryhmässä tunneruudusta toiseen. Vaihdetaan muutaman kerran ruutujen järjestystä ja sisältöä.

Taidereppu-näyttelyn teosluettelo Backpack of Art- List of works Каталог экспонатов выставки Рюкзак искусств Etelä-Karjalan taidemuseolla 2.3. - 4.5.2008 In South Karelia Art Museum 2.3. 4.5.2008 Южно-Карельский художественный музей 2.3. 4.5.2008 Olli Mantere Олли Мантере 1. Lentäjä / Pilot / Пилот, veistos, скульптура, 2007 2. Pienet päät / Small heads / Маленькие головки,7 kpl, 7 штук, 2007 3. Peluri / Player / Игрок, veistos, скульптура, 2007 Anne Randén / Анне Ранден 4. Peli(naisille) / Game (for women) / Игра (для женщин), sekatekniikka, смешанная техника, 2008 5. Olet mitä näet / You are what you see / Ты тот, что ты видишь, 12 kpl peilejä (valkoisella pöydällä), 12 зеркал (на белом столе), 2008 I Öljypeili / Oil Mirror / Масляное зеркало II Mona Lisa / Мона Лиза III Dj / Диджей IV Meripeili / Sea Mirror / Морское зеркало V Maastopeili / Camouflage Mirror / Зеркало Маскировка VI Sokea peili / Blind Mirror / Слепое зеркало VII Nukkepeili / Doll Mirror / Зеркало Кукла VIII Älä katso! / Don t look! / Не смотри IX Big Brother / Большой Брат X Isoäiti / Grandmother / Бабушка XI Rallipeili / Rally Mirror / Зеркало Ралли XII Taikapeili / Magic Mirror / Зеркало Магия Heidi Lipiäinen Хейди Липияйнен 5. Batman, mdf-levy, akryylimaali, hiili, pastelliliitu, värikynä, 2007 Батман, МДФ-плита, акрил, уголь, мелок-пастель, цветной карандаш 7. Sisko ja veli / Sister and brother / mdf-levy, akryylimaali, hiili, pastelliliitu, värikynä, 2007 Брат и сестра / МДФ-плита, акрил, уголь, мелок-пастель, цветной карандаш, 2007

8. Aarre / Treasure / Сокровище, mdf-levy, akryylimaali, hiili, pastelliliitu, värikynä, 2007, МДФ-плита, акрил, уголь, мелок-пастель, цветной карандаш, 2007 Satu Musakka Сату Мусакка 9. Näkökulmia / Point of views / Угол зрения, installaatio silmälaseista, 2008, инсталяция из очков, 2008 Saara Pakarinen Саара Пакаринен 10. Mainio kyklooppi / Superb cyclop / Циклоп, kipsivedos, гипсовый оттиск, 2007 11. Häpeä / Shame / Стыд, kipsivedos, гипсовый оттиск, 2007 12. Reissu / Trip / Поездка, kipsivedos, гипсовый оттиск, 2007 Hilkka-Maija Pääkkönen Хилкка-Майя Пяяккёнен 13. Mummovainaan leikkuulauta / Dead granny s chopping board, Бабушкина разделочная доска, 4 kpl, akryyli, 4 шт., акрил, 2007 Rauni Tanskanen Рауни Тансканен teos no 14, экспонат 14: 1. Kaverukset / Friends / Приятели, liitu, мелок, 2007 2. Olen 15. arkalasta kotoisin / I come from the 15th level of timidness, Я одна из 15-ти робких, liitu, мелок, 2007 3. Kettunen / Little fox / Маленькая лиса, liitu, мелок, 2007 4. Tanssinopettaja Koiranen / Dance teacher Doggy,, 2007 Учитель танцев Койранен, liitu, мелок, 2007 5. En se minä ollut! / It wasn t me! / Это была не я!, liitu, мелок, 2007 6. En ois tahtonu / I would not have wanted,, 2007 Не хотела бы, liitu, мелок, 2007 7. Ota koppi / Catch / Поймай, lyijykynä, карандаш, 2007 8. Narkissos / Narcissus / Нарцисс, lyijykynä, карандаш, 2007 9. Pelottava ajatus / Frightening thought / Пугающая мысль, liitu ja lyijykynä, мелок и карандаш, 2007 10. Katso! / Look! / Смотри!, liitu, мелок, 2007 11. Älä ole vihainen / Don t be angry / Не сердись!, liitu, мелок, 2007 12. Kamala kiire / Terrible hurry / Ужасная спешка, liitu, мелок, 2007 13. Kaunis / Beautiful / Красивый, liitu, мелок, 2007 14. Huuto / Scream / Крик, liitu, мелок, 2007 15. Merimato / Sea worm / Морской червь, liitu, мелок, 2007

16. Vedenelävä / Water creature / Живущее в воде, liitu, мелок, 2007 17. Ystävykset / Friends / Друзья, liitu, мелок, 2007 18. Lepohetki / A Moment of rest / Отдых, liitu, мелок, 2007 Hilkka-Maija Pääkkönen Хилкка-Майя Пяяккёнен 15. Ystävyyksiä / Friendships, hiekka, pigmentti, akryyli, 2007 Друзья, песок, пигмент, акрил, 2007 Sirpa Hynninen Сирпа Хюннинен 16. Mukulat / Tubers, 31:sta erillisestä osasta koostuva veistos/ / Sculptur compriesed of 31 separate pieces, materiaalit: tuohi, oksat, styroksi Клубни, композиция из 31 фрагмента, береста, ветки, стирокс Pauli Parkkinen Паули Парккинен 17. Hihhuli ja Huhheli, sarjakuvia, 2007-2008 / Hihhuli and Huhheli, strip cartoons 2007-2008, lisää kansiossa ikkunalaudalla / more cartoons on the window board Хиххули и Хиххели (Фанатик и вздыхатель), комиксы, 2007-2008 (продолжение в альбоме, который лежит на подоконнике) Kirsti Lento Кирсти Ленто 18. Härkää sarvista / Bull by the horns, sekatekniikka, 2003 Бык, смешанная техника, 2003 19. Kallot/ Skulls / Черепа, sekatekniikka, смешанная техника, 2001 Jouko Lempinen Йоуко Лемпинен 20. Maastoreppu / Camouflage backpack, öljyväri, 2008 Комуфляжный рюкзак, масло, 2008 21. Maisema Ranskassa / A view from France, öljyväri, 2008 Французский пейзаж, масло, 2008 22. Lieskareppu / Flame backpack, öljyväri, 2008 Огненный рюкзак, масло, 2008 23. Hihnat auki / Laces undone, öljyväri, 2008 Расстегнутые ремни, масло, 2008 24. Taidereppu / Backpack of art, öljyväri, 2008 Рюкзак искусств, масло, 2008

25. Mustaa valkoisella / Balck on white, öljyväri, 2008 Черное на белом, масло, 2008 26. Giagometti, öljyväri, 2008 Гиагометти, масло, 2008 27. Nellin palmikot / Nelli s braids, öljyväri, 2008 Косички Нелли, масло, 2008 Reetta Ahonen Реета Ахонен 28. Karkki, puupiirros / Candy, puupiirros,2004 Карамель, гравюра на дереве, 2004 29. Pastilleja / Pastilles, puupiirros, 2004 Леденцы, гравюра по дереву, 2004 30. Karkkipaperi / Candy wrapper, puupiirros, 2004 Фантик, гравюра по дереву, 2004 31. Passioneja / Passion fruits, puupiirros, 2004 Любимые лакомства, гравюра по дереву, 2004