1 0 REHTORIN PÄÄTÖS *+Z /2014 1(6) 27.2.2014 Dnro 64/04/2014 Lausunto uudesta kalastuslakiluonnoksesta Maa- ja metsätalousministeriö on pyytänyt 21.1.2014 Helsingin yliopistolta lausuntoa lohistrategiatyöryhmän esityksestä kansalliseksi Lohi- ja Meritaimenstrategiaksi 2014-2020 Itämeren alueelle. Esitys: Bio-ja ympäristötieteellisen tiedekunnan näkemyksen mukaan lohistrategiatyöryhmän mietinnössä esitetyt menettelytavat pääsääntöisesti edistävät lohi- ja meritaimenkantojen elinvoimaisuutta, geneettistä monimuotoisuutta ja kalastuksen kestävyyttä. Strategia on laadittu vuoteen 2020 ulottuvaan ajanjaksoon saakka. Kuten strategiassa on mainittukin, suuri yksittäinen uhka Itämeren alueen heikoille lohikannoille on merellä tapahtuva sekakantakalastus. Sitä tapahtuu sekä Pääaltaalla että rannikon tuntumassa Pohjanlahdella ja Suomenlahdella. Meritaimenen osalta kantojen elpyminen edellyttää ehdottomasti merialueella tapahtuvan verkkokalastuksen voimakasta rajoittamista niillä alueilla ja niinä aikoina, jolloin taimenia jää siika-, kuha ja muille kaloille viritettyihin pyydyksiin. Muutoin kantojen elinvoimaisuuden palauttaminen tulee olemaan hyvin vaikeaa. Visio Toteutuessaan visio palauttaisi elinvoimaiset lohi- ja meritaimenkannat Suomen jokiin, myös potentiaalisiin jokiin. Tämän ohella tavoitteena on siirtyä kestävään kalastukseen Suomen merialueilla ja joissa. Erinomainen visio tältä osin. Kuitenkin merialueen sekakantakalastuksessa pyydetään myös muiden maiden jokien lohia ja meritaimenia, eikä suomalaisten pyynti saisi vaikuttaa niidenkään elinvoimaisuuteen. Strateginen päämäärä 1 Päämäärä 1:n tavoitteena on lohi- ja meritaimenkantojen vahvistuminen elinkelpoisiksi ja monimuotoisiksi. Kalastuksen säätelyssä on tavoitteena turvata smolttituotannon ja kutukantojen monimuotoisuus. Tavoitteet ovat kaikin puolin hyviä ja edistävät lohi- ja meritaimenkantojen vahvistumista. HELSINGIN YLIOPISTO HELSINGFORS UNIVERSITET UNIVERSITY OF HELSINKI
Smolttituotannolle asetettava 80 prosentin minimitavoite ja sitä vastaava kutukantatavoite ovat realistisia ja riittänevät takaamaan lohikantojen elinvoimaisuuden. Riskitaso 25 % on kuitenkin aivan liian iso. Sen tulisi olla 5 % tai enintään 10 %, jolloin kutukantatavoite olisi riittävän korkea. Jokikohtaisten päämäärien toteuttamisen kannalta olisi kuitenkin ensiarvoisen tärkeää luopua merellä tapahtuvasta sekakantakalastuksesta ja siirtää kalastus kokonaisuudessaan jokiin ja jokisuihin kantakohtaisten, tutkimuksiin perustuvien kiintiöiden puitteissa. Strateginen päämäärä 2 Päämääränä on varmistaa ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävä kalastus ottamalla huomioon paras käytettävissä oleva tieteellinen ja muu olennainen tieto sekä ennalta varautuva lähestymistapa. Lähtökohta on hyvä, mutta kuitenkin voidaan tuoda esiin seuraavat huomiot. Tieteellisen tiedon systemaattinen huomioon ottamatta jättäminen on ollut harjoitetun lohipolitiikan suurimpia virheitä ja johtanut lähes kaikkien lohi- ja meritaimenkantojen romahtamisiin. Siksi tieteellisen tiedon ottamista lähestymistavaksi on pidettävä huomattavana parannuksena aikaisempaan. Strategiassa jää kuitenkin epäselväksi, mitä tarkoitetaan muulla kuin tieteellisellä tiedolla ja mikä on sen suhde tieteelliseen neuvonantoon. Tähän asti muu tieto on ollut lähinnä ristiriitaisia poliittisia mielipiteitä, mikä on näkynyt lohikantojen heikossa tilassa. Tältä osin lohistrategia kaipaa ehdottomasti täydennystä. Pyynnin ajallinen ja alueellinen tasaaminen ja kalastuksen suuntaaminen yli koko kalastuskauden eivät edistä lohikantojen kehittymistä parhaalla mahdollisella tavalla. Ensimmäisinä kutuvaellukselle lähtevien isokokoisten naaraskalojen vaelluksen turvaamisen tulisi olla lohikantojen kehittymisen kannalta keskeinen periaate. Se edellyttää kalastuksen aloittamisen ajankohdan siirtämistä riittävän myöhäiseksi, jotta riittävä määrä kookkaita kutulohia saa rauhassa kulkea kutujokiinsa niin Suomessa kuin muissakin maissa. Hyvä tavoite on myös valikoimattoman sekakantakalastuksen vähentäminen. Lohistrategiassa ei kuitenkaan esitetä menettelytapoja tavoitteeseen pääsemiseksi. Istutettujen ja luonnonlohien vaellusreitit ja - ajat ovat likipitäen samoja ja eri jokien kannat eriytyvät vasta jokien suualueilla. Siksi sekakantakalastuksen vähentäminen edellyttää kalastuksen painopisteen siirtämistä merialueelta jokiin ja jokisuihin. Istutettujen lohien kalastusta varten perustetut terminaalialueet ovat käytännössä muuttaneet luonnettaan istutettujen lohien huomattavasti luonnonlohia suuremman kuolevuuden vuoksi. Lohi-istutukset ovat nykyään taloudellisesti täysin kannattamattomia. Esimerkiksi Kemijoen terminaalialueen ulko-osissa pyydetään valtaosin Tornionjokeen ja Ruotsin jokiin matkalla olevaa luonnonvaraista lohta. Kun kalateiden rakentamisessa päästään vauhtiin, tulee terminaalialueet joka tapauksessa purkaa ja antaa lohien hoitaa lisääntyminen luonnossa. Vapaa-ajankalastajille suunniteltu saalisrajoitus yksi lohi päivässä ja rajoitettu verkkojen käyttö tukee osaltaan kestävää lohenkalastusta. Epäselväksi jää kuitenkin mitä tarkoitetaan rajoitetulla verkkojen käytöllä. Asia vaatii tarkennusta, koska muutoin pyyntikiintiö verkkokalastuksen osalta jää helposti kuolleeksi kirjaimeksi.
Istutettavien lohien ja meritaimenten pakolliset rasvaeväleikkaukset helpottavat valvontaa ja mahdollistavat ainakin teoriassa rasvaevällisten kalojen vapauttamisen. Meritaimenen luonnonkantojen kriittisen tilan vuoksi niiden kohdennetun pyynnin täydellinen kieltäminen on nykytilanteessa täysin perusteltua. Ongelmaksi nousee kuitenkin muiden kalojen verkkopyynti, joka tappaa runsaasti myös meritaimenia. Parannusta tuo sen sijaan väkäsellisten koukkujen kieltäminen meritaimenen pyynnissä ja alamitan nostaminen 60 senttiin sekä vahvalankaisten verkkojen käytön kieltäminen. Rannan läheisyydessä tapahtuvan verkkopyynnin rajoittaminen on ensiarvoisen tärkeä toimenpide meritaimenen kalastuskuolevuuden pienentämisessä. Kieltoaikaan tulee sisällyttää myös koko talviaika, koska meritaimenet oleskelevat silloin yleisesti lähellä rantoja. Samoin etäisyyden rannasta tulisi olla mieluummin 100 metriä kuin 50 metriä. Strateginen päämäärä 3 Päämäärän tavoitteena on tarkastella Itämeren lohenkalastusta EU:n, kansallisen ja alueellisen tason kokonaisuutena. Tavoite on hyvä, vaikka hoitokysymyksissä korostuvat kantakohtaiset lähtökohdat sitä voimakkaampina mitä pienemmäksi sekakantakalastus saadaan. Strategisen päämäärän toimenpiteiden luettelossa oleva maininta, jonka mukaan todennettu laiton lohisaalis tulee asianomaisen jäsenvaltion kiintiöstä, saattaa johtaa muiden tavoitteiden vastaiseen tilanteeseen. Esimerkiksi Puola on viime vuosina ylittänyt oman kiintiönsä moninkertaisesti. Jos sen oma kiintiö pudotettaisiin nollaan, kestäväksi tasoksi sallittu kokonaiskuolevuus ylittyisi muiden, kiintiötä noudattavien maiden toimesta. Tämä johtaisi kestävän kalastuksen kannalta liian suureen kalastuskuolevuuteen. Toimenpideosiossa oleva maininta, että Suomi toimii lohen valikoimattoman sekakantakalastuksen, kuten ajosiimakalastuksen ja vetouistelun vähentämiseksi Itämeren pääaltaan alueella on erittäin tarpeellinen toimenpide. Sekakantakalastusta tapahtuu kuitenkin erityisesti rysäkalastuksessa myös Pohjanlahdella, Saaristomerellä, Ahvenanmerellä ja Suomenlahdella. Myös sen voimakas rajoittaminen olisi tarpeen kantakohtaisen lohenhoidon aikaan saamiseksi. Strateginen päämäärä 4 Päämääränä on saada aikaan pitkäjänteinen kalastuksen säätely ja avoin osallistava ja syrjimätön päätöksentekoprosessi., läpinäkyvä, Kalastuksen säätelyä koskevan päätöksenteon tuleekin olla täysin avointa, läpinäkyvää, osallistavaa ja syrjimätöntä. Toimenpiteisiin tulisi lisätä maininta, että kiintiöistä päätetään ensisijaisesti kansainvälisen merentutkimuslaitoksen (ICES) lohityöryhmän tieteellisen neuvonannon mukaisesti. Viime vuosina kestävä taso on ylitetty joka vuosi poliittisen kädenväännön seurauksena. Ylitys on yleensä ollut noin kaksinkertainen. Mainittakoon, että muiden kiintiöityjen lajien kuin lohen osalta ICES:n suosituksia on noudatettu varsin tarkoin. Strateginen päämäärä 5 Päämäärän tavoitteena on kalastuksenvalvonnan riittävyys järjestelmän uskottavuuden ja tehokkaan toimeenpanon ylläpitämiseksi. Ehdotetut toimenpiteet ovat kannatettavia.
Strateginen päämäärä 6 Elinympäristöjen suojelu ja kalakantojen hoidon toimenpiteiden painopisteen siirtäminen istutuksista luontaiseen elinkiertoon ovat kestävästi toteutetun kalastuksen ohella äärimmäisen kannatettavia asioita elinvoimaisten lohi- ja meritaimenkantojen aikaansaamiseksi ja ylläpitämiseksi. Strateginen päämäärä 7 Päämääränä on ajankohtainen ja käyttökelpoinen tutkimukseen perustuva tieto lohi- ja meritaimenkannoista sekä kalastajien osallistuminen saalista ja kalastusta koskevan tiedon tuottamiseen. Tavoite, jossa lohen ja meritaimenen hyödyntämistavoista vallitsee yhteisymmärrys, on valitettavasti kaukana nykytodellisuudesta. On myös epätodennäköistä, että muutosta asiantilaan saavutettaisiin ehdotettujen toimenpiteiden avulla. Lohi- ja meritaimenkantojen tilan arvioinnin tulee perustua ensisijaisesti puolueettomien tutkijoiden keräämään ja kalastuksesta riippumattomaan aineistoon johtuen asioiden ristiriitaisesta luonteesta. On syytä pelätä, että kalastajat antavat tarkoitushakuisesti vääristeltyjä tietoja edistääkseen omia tavoitteitaan. Maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan näkemyksen mukaan strategian pääsisältö lähtökohtineen, tavoitteineen, sekä strategiset päämäärät ja niihin liittyvät toimenpiteet tarkastelevat lohikantojen suojelua ja käyttöä kattavasti ja oikeudenmukaisesti. Taloudellis-ekologisesta näkökulmasta strategiaa tukisi, jos jatkossa otettaisiin päätöksenteon tueksi bioekonominen malli (tai malleja ), jolla voitaisiin tarkastella haluttujen säätelyvaihtojen vaikutuksia. Alla olevassa on lueteltu muutamia erityiskohtia, joita jo olemassa olevilla malleilla pystyttäisiin tekemään kohtuullisella kehittämistyöllä. Päämäärä 2: Kalastajakohtaiset kiintiöt Kaupattavat kiintiöt lisäävät kalastajien sopeutumismahdollisuuksia Kalastajakohtaisten kiintiöiden tapauksessa kiintiöiden jakoperuste on suunniteltava perinpohjaisesti Kalastajakohtaisten kiintiöiden perustana ovat maakohtaiset kiintiöt, jotka tulee asettaa tieteellisen neuvonannon mukaiselle tasolle Kalastajakohtaiset kiintiöt ovat selkeä parannus nykytilaan verrattuna. Nykyinen säätely luo kalastajille monella tapaa epävarman toimintaympäristön. Se kannustaa kalastajia kilpailemaan saaliista, sillä yksittäisten kalastajien kannattaa kalastaa mahdollisimman paljon niin kauan kuin maakohtaista kiintiötä on jäljellä. Kalastajakohtaisilla kiintiöillä tältä ongelmalta vältytään, mikä puolestaan tasoittaa lohen markkinahinnan vaihteluita ja kalan tarjontaa kalastuskauden aikana. Siirtyminen kalastajakohtaisiin kiintiöihin parantaa myös kalastajien työturvallisuutta, kun huonolla säällä voi jäädä kotiin ilman huolta maakohtaisen kiintiön täyttymisestä sillä välin. Myös myytävän kalan laatu voi parantua, kun kalastajat voivat käyttää enemmän aikaa kalan käsittelyyn. Kalastajakohtaisilla kiintiöillä on siis positiivinen vaikutus kalastajien tuottoihin ja työoloihin. Myös kuluttajat hyötyvät tasaisemmasta tarjonnasta ja paremmasta kalan laadusta.
Säätelyä on kuitenkin mahdollista viedä vieläkin parempaan suuntaan sallimalla kiintiöiden kauppaaminen. Tällöin kalastuskiintiöillä olisi rahallinen arvo, joka kannustaa kalastajia omaehtoisesti kalakannan suojeluun, sillä kalakannan olemassaololle muodostuu arvo. Kaupattavien kiintiöiden tapauksessa kalastajilla on mahdollisuus joko laajentaa toimintaansa ostamalla lisää kiintiöitä, tai vaihtoehtoisesti pienentää kalastuspanosta ja myydä ylimääräiset kiintiöt muille. Kaupallinen kalastus on luonteeltaan epävarmaa, koska kalastajan toimintaa rajoittavat monet hänestä riippumattomat tekijät, kuten sääolot ja kannan koon biologinen vaihtelu. Tästä syystä kalastusta ei ole syytä rajoittaa tarpeettoman jäykällä säätelyllä, jos käytettävissä on myös taloudellisesta näkökulmasta tehokas säätelymekanismi, joka antaa paremmat mahdollisuudet sopeutua muutoksiin. Suosittelemme siis harkitsemaan joustavan järjestelmän luomista sallimalla kiintiöiden kauppaamisen. Olivatpa kiintiöt kaupattavia tai eivät, kalastajakohtaisten kiintiöiden tapauksessa on tärkeää määritellä jakoperuste selkeästi. Mitä strategiassa (s. 12) mainittu objektiivinen jakoperuste käytännössä tarkoittaa? Erityisen tärkeää kiintiöiden jako on eikaupattavien kiintiöiden tapauksessa, koska kyseinen järjestelmä ei salli kiintiöiden uudelleenjakoa. Alkujakoon liittyy läheisesti myös maakohtaiset kiintiöt, sillä kalastajakohtaiset kiintiöt jaetaan maakohtaisten kiintiöiden puitteissa. Kalastuksen säätelyn onnistumisen kannalta on olennaista, että maakohtaiset kiintiöt on määritelty tieteellisen neuvonannon mukaisesti, huomioiden sekä biologiset, sosiaaliset että taloudelliset seikat, kuten strategiassa jo todetaankin päämäärässä 2. Jos maakohtaiset kiintiöt ovat liian suuret, on hyvin epätodennäköistä että kalakantojen suojelutavoitteeseen päästään. Kiintiöiden alkujako on mahdollista toteuttaa myös huutokaupalla, joko kokonaan tai osittain. Kansainvälisestä hyödyntämisestä katso lisää Kulmala ym 2013. Päämäärä 2: Suurten naaraslohien säilyttäminen Saaliin koon minimirajojen lisäksi on hyvä rajoittaa myös suurten, lisääntymisen kannalta tärkeiden naaraskalojen kalastusta. Millä toimenpiteillä tähän päästään? Päämäärä 3: Poisheittokielto Poisheittokiellon toteuttaminen ei saa estää ala- tai ylämittaisten lohikalojen elävänä vapauttamista. Päämäärä 7: Hylkeiden vaikutus Hylkeiden vaikutusta rannikkokalastukseen voidaan minimoida käyttämällä hylkeenkestäviä ponttoonirysiä. Perinteisten rysätyyppien käyttäminen ei ole enää taloudellisesti kannattavaa hylkeiden aiheuttamien saalisvahinkojen vuoksi (Holma (2010) ja Holma, Lindroos ja Kulmala (tuleva julkaisu )). Siirtyminen ponttoonirysien käyttöön sallii myös ala- ja ylämittaisten lohikalojen elävänä vapauttamisen ja estää hylkeiden sivusaaliskuolevuutta, kunhan rysän kalapesän nielun rakenteet estävät hylkeiden pääsyn pyydykseen. Muuta Strategiassa esitetään, että kalastusjärjestelyissä tulee ottaa huomioon sekä niiden hyödyntämis - että suojelutarpeet ( s. 10). Nykyiset lohen virkistyskalastustutkimukset (Pakarinen ym 2009) ovat keskittyneet lohen käyttöarvon määrittämiseen, eivätkä mahdollista Itämeren lohikantojen suojeluun eli ei-käyttöön perustuvien olemassaoloarvojen mittaamista. Lohikantojen säätelyä - ja käyttöä koskevia taloudellisia malleja voitaisiinkin tarkentaa erityisesti lohikantojen olemassaolo - ja virkistysarvotietojen osalta.
Lohistrategiatyö on kytketty myös valtioneuvoston hyväksymään kalatiestrategiaan. Parkkila ym. (2011) ovat tutkimuksessaan arvioineet Iijoen lohikannan palauttamistoimien hyötyjä ja niiden arvoa alueen nykyisille virkistyskalastajille. Tulosten mukaan suurin osa vastaajista piti luontaisesti uudistuvan lohikannan palauttamista erittäin tärkeänä. Vastaajille esitettiin, että lohen palautushanke toteutettaisiin osittain kalastajille kohdistuvien lisäkustannusten avulla. Kalastajat olivat valmiita maksamaan vuodessa keskimäärin 25,6 euroa lohikannan hoitomaksua nykyisten kalastuskustannusten lisäksi. Lausunnon valmisteluun ovat osallistuneet bio- ja ympäristötieteellisestä tiedekunnasta Hannu Lehtonen sekä maatalous-metsätieteellisestä tiedekunnasta Marko Lindroos, Maija Holma ja Katja Parkkila Päätös: Esityksen mukainen Rehtori Jukka Kola ( Kehittämispäällikkö ranne Sariola JAKELU Maa- ja metsätalousministeriö Bio- ja ympäristötieteellinen tiedekunta Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta