Asiakastyön eettiset säännöt n Eettiset Säännöt kaikkeen asiakastyöhön Utbildning AB 1
Eettiset Sääntömme n perusperiaate on kaikkien ihmisten samanarvoisuus, oikeus henkilökohtaiseen loukkaamattomuuteen, kunnioittavaan ja huolehtivaan kohtaamiseen. n perusnäkemys etiikasta ja eettisistä periaatteista n psykosynteesikoulutuksen saaneilla keskusteluterapeuteilla on omalla ammattitaidollaan edellytykset työssään muuttaa yksilön, ryhmän ja organisaatioiden olosuhteita merkittävällä tavalla. Ihmiset ja ryhmät, joihin keskusteluterapeutti on ammatillisessa kosketuksessa, ovat usein elämäntilanteessa, joka voi rajoittaa heidän mahdollisuuttaan hyväksyttävään olemassaoloon ja, joka tekee heidät haavoittuviksi ja tavallista riippuvaisemmiksi. Tällaiset työskentelyolosuhteet asettavat suuret vaatimukset keskusteluterapeutin eettiselle tiedostamiselle ja siksi on tehnyt valinnan ammatin eettisten periaatteiden laatimiseksi. Tämä on erityisen tärkeää siksi, että Diplomikeskusteluterapeutti ei ole terveys- ja sairaanhoitolainsäädännön eikä myöskään nk. puoskarilain alainen. Ilmaisu ammattieettinen alleviivaa välttämätöntä yhteyttä korkean ammatillisen ja eettisen tason välillä keskusteluterapeutin työssä. Olemme muotoilleet nämä periaatteet n Eettisessä Neuvostossa tarkoituksena: - tukea n diplomikeskusteluterapeutteja ja terapeuttikandidaatteja erilaisia eettisiä kysymyksiä koskevissa kannanotoissa. - suojella asiakkaita ja kurssiosallistujia (yksilöitä ja ryhmiä) epätarkoituksenmukaiselta kohtelulta. - muodostaa perustus, jotta luottamus psykologiselle ja psykosynteettiselle ammatin harjoittamiselle säilyy. Saadakseen keskusteluterapeutin diplomin n kouluttamat keskusteluterapeutit sitoutuvat kirjallisesti noudattamaan laatimiamme, alla olevia periaatteita ja sääntöjä. Ne pohjautuvat soveltuvin osin mm. psykologien eettisiin sääntöihin, terveys- ja sairaanhoitolakiin, salassapitolakiin, sosiaalipalvelulakiin ja kuluttajansuojalakeihin jne. Ammatillinen toiminta käsittää, mutta ei rajoitu seuraavaan: opetus, tutkimus, asiakastyö, konsulttityö, hallintotyö, suunnittelutyö, organisaatio- ja henkilöstön kehitystyö. Näitä eettisiä periaatteita tulee noudattaa myös ammatillisissa tilanteissa, joiden sisältöä ei välittömästi voida luonnehtia psykologiseksi tai psykosynteettiseksi toiminnaksi, mutta jota keskusteluterapeutit harjoittavat ja, jotka perustuvat valmiuksille, jotka saavutetaan keskusteluterapeuttikoulutuksessa. Psykosynteesikoulutuksen saanut keskusteluterapeutti myötävaikuttaa ihmisten elinehtojen ja elämänlaadun parantamiseen kehittämällä ja välittämällä tietoa, joka pohjautuu psykosynteesiterapiaan ja tämän tiedon käyttämiseen käytännössä. Eettiset sääntömme eivät pyri olemaan kaiken kattavia. Niitä tarkastellaan jatkuvasti ja korjataan tarvittaessa. n diplomin saaneiden keskusteluterapeuttien tulee noudattaa alla olevia eettisiä sääntöjä eivätkä he saa antaa vaikuttaa itseensä tavalla, joka johtaa sääntöjen rikkomiseen. He ottavat itsenäisesti vastuun työstään ja ovat samalla tietoisia siitä, että heidän voidaan kokea edustavan a, psykosynteesiä ja koko ammattikuntaansa. Työsuhdetta solmittaessa keskusteluterapeutin tulee varmistua, ettei hänen työsuhteensa ehdoissa ole seikkoja, jotka estävät häntä noudattamasta Akateemisen & Eettisen Neuvoston laatimia sääntöjä. 2
Eettiset säännöt 1. Keskusteluterapeutin vastuu 1 Keskusteluterapeutti on tietoinen siitä, että n diplomi merkitsee, että hänen tulee noudattaa eettisiä sääntöjä kaikessa ammatillisessa toiminnassaan eikä hän saa antaa vaikuttaa itseensä niin, että seurauksena on sääntöjen rikkominen. Vakavammat rikkomukset Eettisiä Sääntöjä vastaan voivat merkitä, että keskusteluterapeutin diplomi peruutetaan Eettisen Neuvoston harkinnan perusteella. Katso edelleen 10 sekä kappale 6. 2 Keskusteluterapeutilla on vastuu työstään ja hän varmistuu niin hyvin kuin mahdollista siitä, ettei hänen palveluksiaan käytetä millään tavoin väärin. Keskusteluterapeutti kiinnittää huomiotaan siihen, ettei hänen osaamistaan millään tavoin käytetä yksilön loukkaamiseen, hyväksikäyttämiseen tai painostukseen. Keskusteluterapeutti ei myötävaikuta toimintaan, jolla pyritään fyysisin ja/tai psyykkisin pakkotoimin - tai sellaisilla pakkotoimilla uhkaamalla - saamaan esiin tietoja ja tunnustuksia, saamaan henkilöä paljastamaan, kieltämään tai muuttamaan omaa tai toisten elämänkatsomusta, poliittista, seksuaalista, uskonnollista tai eettistä vakaumusta. Keskusteluterapeutti pyrkii aktiivisesti estämään psykologisen tai psykosynteettisen tiedon käyttämistä tämän pykälän tarkoittamassa toiminnassa. 3 Keskusteluterapeutin tulee kaikessa noudattaa yhteiskunnassa vallitsevia lakeja ja normeja. 4 Keskusteluterapeutti kertoo tarvittaessa työnantajalle ja asiakkaille n diplomikeskusteluterapeutin salassapitoa ja vaitiolovelvollisuutta koskevista säännöistä. 5 Keskusteluterapeutti keskustelee, vaitiolovelvollisuuden sääntöjen puitteissa, aina asiakkaan parasta silmällä pitäen asiakastilanteessa ja osoittaa suurta arvostusta asiakasta kohtaan keskusteluissa ohjaajan kanssa jne. 6 Kaikessa asiakastyössä pääsääntönä on, että kaikki osapuolet tulee voida ottaa huomioon. Mikäli se ei ole mahdollista, keskusteluterapeutti huomioi asian ja harkitsee, onko tehtävän aloittaminen/jatkaminen eettisesti puolustettavissa vallitsevassa tilanteessa. 2. Pätevyys 7 Keskusteluterapeutti työskentelee luotettavan kokemuksensa pohjalta ja pitää yllä ammatillista pätevyyttään. Hän soveltaa työmenetelmänsä sopimaan kulloinkin asetettuun päämäärään. Keskusteluterapeutti täydentää jatkuvasti tietojaan alan tieteellisestä ja ammatillisesta kehityksestä. Asiakas, joka hakee terapeuttista apua, ei saa olla hoidettavana diagnosoidusta sairaudesta. Keskusteluterapeutti ohjaa asiakkaan tällöin laillistetun psykologin/psykoterapeutin tai muun laillistetun lääkärin/sairaanhoitohenkilökunnan vastaanotolle. Keskusteluterapeutti voi tällaisissa tapauksissa tarjota tukikeskustelua. 8 Keskusteluterapeutti ottaa huomioon omat henkilökohtaiset vahvuutensa ja rajoituksensa ottaessaan uusia tehtäviä/asiakkaita. 1. Jos keskusteluterapeutti, johtuen tehtävän luonteesta tai laajuudesta omaan pätevyyteensä nähden, arvioi ettei hänellä ole tehtävään tarvittavaa pätevyyttä, hän ohjaa tehtävän edelleen yleisen sairaanhoidon piiriin tai hakee ohjauksellista tukea. 2. Mikäli keskusteluterapeutti kieltäytyy tehtävästä kohdassa 1 mainituista syistä, hän ottaa mahdollisimman pitkälle vastuun siitä, että tehtävä hoidetaan muulla tavoin. 3. Jos keskusteluterapeutilla on sen laatuisia ja niin vakavia henkilökohtaisia ongelmia, että ne vaikuttavat hänen ammatinharjoittamiseensa, hänen tulee hakea ammattiapua ja/tai lopettaa ammatin harjoittaminen. 9 Keskusteluterapeutti ei käytä hyväkseen ammatillista suhdetta saavuttaakseen kohtuutonta voittoa tai etua. 1. Keskusteluterapeutti ei saa henkilökohtaisen tai taloudellisen hyödyn vuoksi suosia tehtävää, jota hän ei katso tarpeeksi pätevyyttä vaativaksi. 2. Keskusteluterapeutti arvioi tarkkaan seuraukset, joita asiakkaalta tai hänen lähipiiriltään normaalin palkkion lisäksi vastaanotetut lahjat tai muut tarjoukset voivat aiheuttaa. 10 Kaikessa terapeuttisessa toiminnassa tulee taloudelliset ehdot, myös peruutusehdot, sopia etukäteen. Ensimmäisessä tapaamisessa uuden asiakkaan kanssa tulee asiakkaalle kertoa, että työskentelemme psykosynteesin pohjalta eikä meitä saa sekoittaa sosiaalihallituksen hyväksymiin 3
laillistettuihin psykologeihin tai psykoterapeutteihin. Asiakkaalle tulee myös kertoa, että terapeutti on Diplomikeskusteluterapeutti ja, että hän toimii n Eettisen Neuvoston valvonnassa sekä, että asiakas voi esittää mahdolliset terapeuttia koskevat valitukset Eettiselle Neuvostolle. Tarvittaessa annetaan Eettisen Neuvoston osoite ja puhelinnumero. Ks. 1 ja kappale 6. 3. Asiakastyö 11 Keskusteluterapeutti suorittaa työnsä lähtökohtanaan kaikkien ihmisten samanarvoisuus, oikeus henkilökohtaiseen loukkaamattomuuteen, kunnioittavaan ja huolehtivaan kohtaamiseen. 12 Keskusteluterapeutti osoittaa kunnioitusta yksilön henkilökohtaista loukkaamattomuutta ja itsemääräämisoikeutta kohtaan. Näiden eettisten sääntöjen mukaista vaitiolovelvollisuutta ja salassapitovelvollisuutta noudatetaan. Keskusteluterapeutti kertoo, mahdollisimman ymmärrettävästi, suunnittelemistaan toimenpiteistä niin, että asiakas voi valita, haluaako osallistua niinin vai ei, nk. suostumuksesta ilmoittaminen. 13 Vapaaehtoisuusperiaate on aina voimassa, eli asiakkaan osallistuminen asiakas/terapeuttisuhteeseen on vapaaehtoista. Asiakkaalla on oikeus keskeyttää jo aloitettu yhteistyö riippumatta siitä, miten monta aikavarausta on tehty. 14 Kun keskusteluterapeutti on yhteydessä asiakkaaseen, joka on pakkohuostaanotettu tai, jota hoidetaan epäsuoran pakon alaisena, hän on tietoinen omasta roolistaan, jolloin hän ensi sijassa pyytää apua yleiseltä, laillistetulta, ammattitaitoiselta ammatinharjoittajalta. 15 Eettinen Neuvosto suosittelee, ettei keskusteluterapeutti työskentele alaikäisen asiakkaan kanssa. 16 Jos keskusteluterapeutti on ottanut itselleen ammatillisen vastuun sekä jo aloittanut keskustelun tai neuvonnan ja havaitsee taitonsa tehtävään riittämättömiksi, hänen tulee mahdollisimman tyydyttävällä tavalla sopia asiakkaan kanssa asiakassuhteen lopettamisesta tai hän voi, asiakkaan suostumuksella, ohjata tämän toisen pätevän henkilön vastaanotolle. Keskusteluterapeutin ammatillinen vastuu säilyy kunnes lähetteen saanut taho on ottanut hoitaakseen vastuun tehtävästä. 17 Keskusteluterapeutti pyrkii olemaan tietoinen omista tarpeistaan, asenteistaan ja arvostuksistaan sekä omasta roolistaan suhteessaan asiakkaaseen. Hän ei käytä väärin valtaansa ja asemaansa käyttämällä hyväksi asiakkaan riippuvuutta ja luottamusta, vrt. 9. Jos keskusteluterapeutilla on johonkin henkilöön nähden ei-ammatillinen suhde, keskusteluterapeutti välttää asiakassuhdetta ko. henkilön kanssa. 18 Seksuaalista kanssakäymistä ja/tai muutoin henkilökohtaista ei-ammatillista suhdetta ei saa esiintyä terapian aikana eikä 2 vuoden sisällä terapian päättymisestä. 4. Salassapito- ja vaitiolovelvollisuus 19 Keskusteluterapeuttia koskee rajoituksin jotka johtuvat laista tai tässä kappaleessa ilmoitetuista seikoista vaitiolovelvollisuus hänelle ammatinharjoittamisen yhteydessä uskotuista seikoista tai seikoista, jotka ovat muutoin tulleet hänen tietoonsa koskien henkilöiden välisiä suhteita. Tämä koskee myös itse asiakassuhteen olemassaoloa. Poikkeus vaitiolovelvollisuuteen voidaan tehdä, jos terapiapalveluja ei makseta tehdyn suullisen tai kirjallisen sopimuksen mukaisesti. Tällöin asiakkaan nimi, osoite ja henkilötunnus saadaan ilmoittaa. Mitään muita tietoja terapian sisällöstä ei saa ilmoittaa. 20 Poikkeus 19 :ään tehdään, jos asiakas tai muu henkilö on välittömässä hengenvaarassa. Sama koskee vakavamman henkilövahingon vaaraa edellä mainittujen kriteerien mukaan. Keskusteluterapeutin tulee kyseisissä tapauksissa ottaa yhteyttä lähimpään poliisiviranomaiseen ja/tai yleisen sairaanhoidon psykiatriseen päivystykseen ja hän saa ilmoittaa heille asiakkaasta vain tiedot, jotka tarvitaan jotta välittömältä vaaralta vältytään. Keskusteluterapeutti ei saa ottaa yhteyttä toiseen esim. yksityishenkilöön, johon uhka kohdistuu. 21 Poikkeus 19 :ään voidaan tehdä, jos asiakas itse pyytää tietojen antamista nimetylle henkilölle tai laitokselle. Tällaiset tiedot on ilmoitettava suoraan asiakkaan mainitsemalle taholle. 4
22 Keskusteluterapeutti, joka kuuluu työryhmään, voi asiakkaan suostumuksella antaa työlle olennaisia tietoja asiakkaasta muille työryhmään kuuluville ja ainoastaan jos se hyödyttää asiakasta. 23 Keskusteluterapeutti ei etsi asiakkaasta tietoja muilta ilman, että asiakas on antanut siihen suostumuksensa. Tällöin haetaan ainoastaan tietoja, jotka ovat välttämättömiä tehtävän läpiviemiselle. 24 Kun keskusteluterapeutti saa asiakastaan koskevaa ohjausta tai konsultaatiota, ohjaaja ja keskusteluterapeutti noudattavat ohjauksen vaitiolovelvollisuutta niin, että asiakkaan nimen ja muiden tunnistamistietojen mainitsemista vältetään, mikäli ne eivät ole ehdottoman välttämättömiä. 5. Asiakasdokumentointi 25 Kun keskusteluterapeutti dokumentoi työtään, dokumentointi sisältää vain välttämättömiä lausuntoja. Dokumentointi tarkoittaa tässä muistiinpanoja. Muistiinpanot, ts. kirjoitetut tai kuvalliset merkinnät sekä tallenteet, jotka voidaan lukea, kuunnella tai muulla tavoin ymmärtää vain teknisten apuvälineiden avulla, tulee säilyttää niin, ettei asiattomilla ole mahdollisuus nähdä niitä tai muutoin päästä niihin käsiksi. HUOMAA, että Ruotsissa tarvitaan tietosuojaviranomaisten lupa tämänkaltaisten rekistereiden ylläpitoon ja käyttöön. 26 Asiakkaan suostumus tarvitaan aina, jos hänestä tehdään ääni- tai kuvatallenne tai häntä valokuvataan. Tieto, mielellään kirjallisena, tulee olla siitä, miten pitkään tallenteita säilytetään. Edellä mainittujen tallenteiden kuuntelemiseen, näyttämiseen tai muuhun käyttöön tarvitaan lisäksi asiakkaan kirjallinen lupa. Luvasta tulee ilmetä, milloin, kenelle ja missä muodossa materiaalia saadaan käyttää. Keskusteluterapeutti kirjoittaa edellä mainitusta sopimuksen ko. asiakkaan/asiakkaiden kanssa. Kopio sopimuksesta voidaan lähettää n Eettiselle Neuvostolle alla ilmoitettuun osoitteeseen. Keskusteluterapeutti tarvitsee asianomaiselta asiakkaalta kirjallisen suostumuksen materiaalin edelleen lähettämiseen. 27 Asiakas voi milloin tahansa peruuttaa 23 :n mukaan antamansa luvan. Tallenteet tulee tällöin tuhota välittömästi. Tallenteista vastuussa olevalla keskusteluterapeutilla on vastuu näiden sääntöjen noudattamisesta. 28 Keskusteluterapeutti, joka käyttää asiakastietoja opetuksessa, julkaisuissa tai muissa julkisissa yhteyksissä, varmistuu etukäteen sen henkilön/niiden henkilöiden suostumuksesta, jota/joita tiedot koskevat ja huolehtii siitä, että materiaali on riittävän anonyymissä muodossa. 29 Muistiinpanoja tulee säilyttää kolme vuotta siitä lukien kun viimeiset tiedot on niihin lisätty. Muistiinpanojen tuhoaminen tulee tehdä peruuttamattomasti käyttäen asiakirjatuhoojaa tai vastaavaa. 30 Asiakkaalla ei ole ehdotonta oikeutta itse lukea terapeutin dokumentointia. 6. Ilmoitus Eettiselle Neuvostolle 31 Asiakas, joka on tyytymätön n kouluttaman Diplomikeskusteluterapeutin työhön, voi ilmoittaa asiasta Eettiselle Neuvostolle. Keskusteluterapeutti on velvollinen, 10 mukaan, avustamaan asiakasta tarpeellisin tiedoin. Ilmoitus tehdään kirjallisesti ja lähetetään Eettiselle Neuvostolle. Asiakkaalla on myös mahdollisuus sen lisäksi tehdä henkilökohtainen, suullinen esitys asiasta Eettiselle Neuvostolle. 32 Keskusteluterapeutilla, josta on tehty ilmoitus Eettiselle Neuvostolle, on oikeus nähdä asiakkaan kirjallinen, 31 mukainen, ilmoitus ja antaa kirjallinen vastineensa Eettiselle Neuvostolle kohtuullisen ajan sisällä. Keskusteluterapeutilla on oikeus sen lisäksi esittää oma näkökantansa suullisesti, henkilökohtaisesti Eettiselle Neuvostolle. 33 Eettisellä Neuvostolla on oikeus vakavissa rikkomuksissa Eettisiä Sääntöjä vastaan tehdä päätös Keskusteluterapeutin diplomin peruuttamisesta. Päätöksestä ei ole valitusoikeutta. Näissä tapauksissa voi myös tulla kyseeseen vahingonkorvauksen periminen keskusteluterapeutilta immateriaalioikeuksia 5
koskevien säännösten mukaan. Eettinen Neuvosto päättää jos näin tapahtuu. 34 Mikäli Eettinen Neuvosto päättää diplomin peruuttamisesta, keskusteluterapeutti on velvollinen välittömästi palauttamaan diplomin Eettiselle Neuvostolle ja välittömästi voimaantulevana tietona ilmoittamaan asiakkaille ja muille, joiden kanssa hän työskentelee, että diplomi on peruutettu. 35 Ilmoituksen tekeminen ja Eettisen Neuvoston arviointi ovat maksuttomia niin asiakkaalle kuin keskusteluterapeutille. Kumpikin osapuoli maksaa mahdolliset ilmoituksen tekemisestä aiheutuneet kulunsa. Mahdolliset kysymykset tai lisätiedot: Utbildning AB:n Eettinen Neuvosto on laatinut edellä olevat eettiset periaatteet, suuntaviivat, neuvot ja säännöt. Kaikki sta valmistuneet psykosynteesi-diplomikeskusteluterapeutit sitoutuvat noudattamaan niitä. Utbildning AB pitää kunnia-asianaan olla hyvänä esimerkkinä eettisissä kysymyksissä ja asiakas-eettisen laadun suhteen vaihtoehtoisissa psykoterapiakouluissa. Mikäli Sinulla on eettisiä sääntöjä tai käytännön tilannetta koskevia kysymyksiä, voit kääntyä asiassa Eettisen Neuvoston puoleen. Kirjoita Eettiselle Neuvostolle osoitteeseen: Etiska Rådet Psykosyntesens Hus Skeppsbron 4 SE-111 30 STOCKHOLM SVERIGE TUKHOLMA, GÖTEBORG, MALMÖ NORJA, SUOMI Etiska Rådet Psykosyntesens Hus Skeppsbron 4 SE-111 30 STOCKHOLM SVERIGE Puhelin vaihde +46 8 668 1000 Fax +46 8 442 9906 sähköposti: etik@humanova.com 6