EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.10.2016 COM(2016) 649 final 2016/0317 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Moldovan tasavallan välisellä assosiaatiosopimuksella perustetussa kauppaan liittyvien kysymysten kokoonpanossa olevassa assosiaatiokomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta FI FI
1. EHDOTUKSEN TAUSTA Ehdotuksen perustelut ja tavoitteet PERUSTELUT Oheinen ehdotus on oikeudellinen väline unionin ja kolmannen maan välisellä assosiaatiosopimuksella perustetussa elimessä unionin puolesta esitettävien kantojen määrittämiseksi. Se liittyy Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Moldovan tasavallan välisen assosiaatiosopimuksen, jäljempänä sopimus, täytäntöönpanoon siltä osin kuin on kyse sellaisia henkilöitä koskeva luettelon hyväksymisestä, jotka voivat toimia välimiehinä kauppaa koskevissa riitojenratkaisumenettelyissä. Sopimus allekirjoitettiin 27. kesäkuuta 2014, ja sitä alettiin soveltaa väliaikaisesti 1. syyskuuta 2014 ennen jäsenvaltioiden suorittamaa ratifiointia. Sopimuksen tekeminen hyväksyttiin 23. toukokuuta 2016 annetulla neuvoston päätöksellä (EU) 2016/839 1, ja sopimuksen 464 artiklan 2 kohdan mukaisesti se tuli voimaan 1. heinäkuuta 2016. Sopimuksella perustettiin kauppaan liittyvien kysymysten kokoonpanossa oleva assosiaatiokomitea, joka seuraa sopimuksen V osaston (Kauppa ja kaupan liitännäistoimenpiteet) täytäntöönpanoa ja ratkaisee siihen liittyviä kysymyksiä. Sopimuksen 404 artiklassa määrätään, että riitojenratkaisumenettelyn asianmukaisen toiminnan varmistamiseksi kyseisen komitean on laadittava välimiesten luettelo. Tämä ehdotus korvaa komission ehdotuksen COM(2015)390 final 2. Ehdotus on korvattava, koska Moldovan tasavallan ehdottamista välimiehistä kaksi ei enää täytä sopimuksen 404 artiklan 2 kohdassa määrättyjä edellytyksiä. Moldovan tasavalta on ehdottanut kahta uutta välimiestä, jotka täyttävät sopimuksen 404 artiklan 2 kohdassa määrätyt edellytykset, ja Euroopan komissio suosittelee neuvostolle kyseisten ehdokkaiden hyväksymistä. Ehdotuksessa otetaan niin ikään huomioon, että sopimus tuli voimaan 1. heinäkuuta 2016. Yhdenmukaisuus muiden alaa koskevien politiikkojen säännösten kanssa Ehdotettavalla säädöksellä pannaan edellä mainitun sopimuksen määräysten perusteella täytäntöön Euroopan unionin yhteinen kauppapolitiikka itäisen kumppanimaan suhteen. Ehdotuksen tavoitteena on perustaa tarvittavat institutionaaliset välineet, joiden avulla unioni ja Moldovan tasavalta voivat käsitellä tehokkaasti kahdenvälisiä riitoja, jotka koskevat sopimuksen soveltamista ja tulkintaa. Ehdotus on johdonmukainen unionin muiden kauppakumppaneidensa kanssa neuvottelemien tai täytäntöönpanemien vapaakauppasopimusten riitojenratkaisukäytäntöjen kanssa. Yhdenmukaisuus unionin muiden politiikkojen kanssa Tämä ehdotus on johdonmukainen unionin muun ulkosuhteita koskevan politiikan, erityisesti Moldovan tasavaltaan liittyvän Euroopan naapuruuspolitiikan ja kehitysyhteistyöpolitiikan, kanssa ja täydentää sitä. 2. OIKEUSPERUSTA, TOISSIJAISUUSPERIAATE JA SUHTEELLISUUSPERIAATE Oikeusperusta 1 2 EUVL L 141, 28.5.2016, s. 28. http://eur-lex.europa.eu/legal-content/fi/txt/?qid=1469533573883&uri=celex:52015pc0390 FI 2 FI
Sopimuksella perustetuissa komiteoissa esitettävän unionin kannan määrittämisen oikeusperusta on Euroopan unionin toiminnasta tehty sopimus, jäljempänä SEUT-sopimus, ja erityisesti sen 207 artiklan 4 kohta yhdessä sen 218 artiklan 9 kohdan kanssa. Toissijaisuusperiaate (jaetun toimivallan osalta) Yhteinen kauppapolitiikka kuuluu SEUT-sopimuksen 3 artiklan mukaan unionin yksinomaiseen toimivaltaan. Sen vuoksi toissijaisuusperiaatetta ei sovelleta. Suhteellisuusperiaate Tämä ehdotus on tarpeen, jotta voidaan panna täytäntöön unionin kansainväliset sitoumukset, jotka sisältyvät Moldovan tasavallan kanssa tehtyyn sopimukseen. Toimintatavan valinta Tämä ehdotus noudattaa SEUT-sopimuksen 218 artiklan 9 kohtaa, jonka mukaan päätöksiä tekee neuvosto. Ei ole olemassa muuta oikeudellista välinettä, jota voitaisiin käyttää tässä ehdotuksessa esitetyn tavoitteen saavuttamiseksi. 3. JÄLKIARVIOINTIEN, SIDOSRYHMIEN KUULEMISTEN JA VAIKUTUSTENARVIOINTIEN TULOKSET Ei sovelleta. Jälkiarvioinnit/toimivuustarkastukset Sidosryhmien kuuleminen Sidosryhmäkuulemisia ei sovelleta tähän ehdotukseen. Asiantuntijatiedon keruu ja käyttö Komissio on ottanut huomioon jäsenvaltioiden viime vuosina toimittamat tiedot unionin kansalaisista, jotka ovat soveltuvia ja päteviä toimimaan välimiehinä riidoissa, joita aiheutuu unionin kauppasopimusten yhteydessä. Vaikutustenarviointi Ehdotus liittyy unionin ja Moldovan tasavallan välisen sopimuksen institutionaalisten näkökohtien, erityisesti sen kauppaa ja kaupan liitännäistoimenpiteitä koskevaan V osastoon liittyvien asioiden, täytäntöönpanoon. Ehdotuksella ei ole vaikutuksia unionin talous-, sosiaali- tai ympäristöpolitiikkaan. Sopimus tuli voimaan 1. heinäkuuta 2016 alkaen, ja sen täytäntöönpano on vasta alkuvaiheessa. Sääntelyn toimivuus ja yksinkertaistaminen Unionin ja Moldovan tasavallan väliseen sopimukseen ei sovelleta REFIT-ohjelman menettelyjä, siitä ei aiheudu kustannuksia pk-yrityksille eikä se aiheuta ongelmia digitaalisen ympäristön näkökulmasta. Perusoikeudet Ehdotuksella ei ole vaikutuksia perusoikeuksien suojeluun. 4. TALOUSARVIOVAIKUTUKSET Ei sovelleta. FI 3 FI
5. LISÄTIEDOT Toteuttamissuunnitelmat, seuranta, arviointi ja raportointijärjestelyt Sopimuksen täytäntöönpanoa tarkastellaan säännöllisesti EU:n ja Moldovan tasavallan assosiaationeuvostossa. Lisäksi Euroopan komissio on sitoutunut raportoimaan Euroopan parlamentille vuosittain sopimuksen V osaston (Kauppa ja kaupan liitännäistoimenpiteet) täytäntöönpanosta, tähän ehdotukseen sisältyvät seikat mukaan lukien. Ei sovelleta. Selittävät asiakirjat (direktiivien osalta) Ehdotukseen sisältyvien säännösten yksityiskohtaiset selitykset Ehdotuksen tarkoituksena on hyväksyä unionin ja Moldovan tasavallan välisen sopimuksen kauppaa koskevan osan täytäntöönpanoa koskeva unionin kanta. Kyseisen sopimuksen V osastossa (Kauppa ja kaupan liitännäistoimenpiteet) olevassa 14 luvussa (Riitojen ratkaiseminen) määrätään menettelystä, jolla ratkaistaan sopimuksen osapuolten väliset kauppaan liittyvät riidat, jotka koskevat kyseisen sopimuksen kauppaa koskevan osan soveltamista tai tulkintaa. Välimiesmenettelystä määrätään 14 luvussa, että valituksen tehnyt osapuoli voi pyytää välimiespaneelin asettamista kahdenvälisen riidan ratkaisemiseksi. Paneelin kokoonpanoa koskevat säännöt vahvistetaan sopimuksen 404 artiklassa. Sopimuksen mukaan on laadittava luettelo sellaisista pätevistä henkilöistä, jotka voivat toimia välimiehinä. Moldovan tasavallan hallituksen kanssa on neuvoteltu alustava luettelo välimiehistä, jotka ovat halukkaita ja kykeneviä toimimaan välimiespaneelissa; luettelossa on viisi unionin ehdottamaa välimiesehdokasta, viisi Moldovan tasavallan ehdottamaa välimiesehdokasta ja viisi kolmansien maiden kansalaista, jotka voivat toimia välimiespaneelin puheenjohtajana. Luetteloa käytetään tapauksissa, joissa on asetettava välimiespaneeli. FI 4 FI
2016/0317 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Moldovan tasavallan välisellä assosiaatiosopimuksella perustetussa kauppaan liittyvien kysymysten kokoonpanossa olevassa assosiaatiokomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 207 artiklan 4 kohdan ensimmäisen alakohdan yhdessä sen 218 artiklan 9 kohdan kanssa, ottaa huomioon Euroopan komission ehdotuksen, sekä katsoo seuraavaa: 1) Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Moldovan tasavallan välinen assosiaatiosopimus 3, jäljempänä sopimus, tuli voimaan 1 päivänä heinäkuuta 2o16. 2) Sopimuksen 404 artiklan 1 kohdassa määrätään, että sopimuksen 438 artiklan 4 kohdassa tarkoitetun kauppaan liittyvien kysymysten kokoonpanossa olevan assosiaatiokomitean on laadittava kuuden kuukauden kuluessa sopimuksen voimaantulosta luettelo henkilöistä, jotka voivat toimia välimiehinä riitojenratkaisumenettelyissä. 3) Sopimuksen 404 artiklan 1 kohdan mukaisesti Moldovan tasavallan hallituksen kanssa on neuvoteltu alustava luettelo välimiehistä, jotka voivat toimia välimiespaneelissa; luettelossa on viisi unionin ehdottamaa välimiesehdokasta, viisi Moldovan tasavallan ehdottamaa välimiesehdokasta ja viisi kolmansien maiden kansalaista, jotka voivat toimia välimiespaneelin puheenjohtajana. 4) Sen vuoksi on aiheellista määrittää kauppaan liittyvien kysymysten kokoonpanossa olevassa assosiaatiokomiteassa unionin puolesta esitettävä kanta sellaisten henkilöiden luettelosta, jotka voivat toimia välimiehinä riitojenratkaisussa, ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN: 1 artikla Kauppaan liittyvien kysymysten kokoonpanossa olevassa assosiaatiokomiteassa esitettävä Euroopan unionin kanta riitojenratkaisussa välimiehinä toimivien henkilöiden luettelon hyväksymisen osalta perustuu tähän päätökseen liitettyyn kyseisen komitean päätösluonnokseen. 3 Neuvoston päätös 2014/492/EU, annettu 16 päivänä kesäkuuta 2014, Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Moldovan tasavallan välisen assosiaatiosopimuksen allekirjoittamisesta Euroopan unionin puolesta ja sopimuksen väliaikaisesta soveltamisesta (EUVL L 260, 30.8.2014, s. 1). FI 5 FI
Unionin edustajat kauppaan liittyvien kysymysten kokoonpanossa olevassa assosiaatiokomiteassa voivat sopia päätösluonnokseen tehtävistä vähäisistä muutoksista ilman uutta neuvoston päätöstä. 2 artikla Kun kauppaan liittyvien kysymysten kokoonpanossa olevan assosiaatiokomitean päätös annettu, se julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä. 3 artikla Tämä päätös tulee voimaan päivänä, jona se hyväksytään. Tehty Brysselissä Neuvoston puolesta Puheenjohtaja FI 6 FI