Matkailun ohjelmapalvelut www.toimialaraportit.fi
Matkailun ohjelmapalvelut Toimialaraportti 13/2007 Jaakko Ryymin
Julkaisusarjan nimi ja tunnus Käyntiosoite Postiosoite Toimialaraportti Aleksanterinkatu 4 PL 32 Puhelin (09) 16001 00170 HELSINKI 00023 VALTIONEUVOSTO Telekopio (09) 1606 3666 13/2007 Tekijät (toimielimestä: nimi, puheenjohtaja, sihteeri) Jaakko Ryymin Toimialapäällikkö Keski-Suomen TE-keskus Julkaisuaika Joulukuu 2007 Toimeksiantaja(t) Kauppa- ja teollisuusministeriö Toimielimen asettamispäivä Julkaisun nimi Matkailun ohjelmapalvelut Tiivistelmä Matkailun ohjelmapalveluyritysten määrä on kasvanut tasaisesti ja viime vuosina ovat menestyneet erityisesti liikuntasektorin yritykset. Matkailun ohjelmapalveluyritysten määrä vuonna 2005 oli 1 985 yritystä joiden yhteenlaskettu liikevaihto oli 539,3 miljoonaa euroa. Ala työllistää noin 5190 henkilöä. Huvipuistojen ja puuhamaiden määrä on pysynyt lähes ennallaan. Uusia aktiviteetti- ja elämyspalveluyrityksiä on edelleen perustettu runsaasti. Alalle on tyypillistä usein sesonkiluonteinen yritystoiminta ja alihankkijana toimiminen. Matkailun ohjelmapalveluja tuotetaan usein myös osana maaseutumatkailua. Näiden yritysten arvioitu liikevaihto ohjelmapalveluista on n. 40 milj. euroa. Kokonaisliikevaihdon kasvu vuodesta 2004 vuoteen 2005 on ollut keskimäärin n. 7 % raportissa käsitellyissä toimialaryhmissä. Erot eri toimialaryhmien välillä ovat kuitenkin isoja. Parhaiten ovat kysyntää kasvattaneet mm. liikuntasektorin yritykset sekä aktiviteetti- ja safaripalveluita tarjoavat yritykset. Osaltaan se johtuu myös uusien yritysten määrän lisääntymisestä näissä ryhmissä. Maltillisinta kasvua on tapahtunut käyntikohteissa. Henkilöstömäärä on kasvattanut eniten liikuntasektorin yritykset. Ohjelmapalvelusektorin kärkiyritysten palvelutarjonta kattaa kokous-, ravintola-, ja aktiviteettipalvelut. Alan ketjuuntuminen ja selkeä kytkeytyminen mm. majoitus- ja ravitsemistoiminnan yrityksiin on nähtävissä. Se tulee osaltaan tehostamaan markkinointia ja lisää yritysten näkyvyyttä. Ketjumaisesti toimivien yritysten kilpailukyky on vahva ympäröivästä tarjonnasta huolimatta. Ne ostavat usein alihankintapalveluina aktiviteetteja joka luo pienille ohjelmapalveluyrityksille mahdollisuuden päästä markkinoille ja keskittyä ydinosaamiseensa ja tuottaa joustavasti räätälöityjä palveluja alueen kärkiyrityksille. Investointivauhti on ollut etenkin liikuntakohteissa suuri esim. isot hiihtokeskukset panostavat merkittävästi rinnepalvelujen sekä välinevuokrauspalvelujen tason nostamiseen. Samoin on investoitu erityyppisiin sisäliikuntakohteisiin kuten keilahalleihin. Ilmastonmuutos vaikeuttaa ennakointia mm. talvikauden alkamisen ja pituuden osalta. Tämä asettaa haasteita mm. markkinoinnin ja myynnin suunnittelulle. Turvallisuushallinnan merkitys osana tuotteen laatua on asia, johon matkanjärjestäjät ja asiakkaat kiinnittävät valinnoissaan yhä enemmän huomiota. Niiden hallinta on asiakkaalle kiinteä ja keskeinen osa ammattimaisesti ja laadukkaasti tuotettua ohjelmapalveluelämystä. KTM:n yhdyshenkilö: Elinkeino-osasto/Esa Tikkanen puh. (09) 1606 3681 Asiasanat matkailu, ohjelmapalvelut, aktiviteetit, käyntikohteet ISSN 1796-0002 Kokonaissivumäärä 46 Julkaisija Kauppa- ja teollisuusministeriö Kieli Suomi ISBN 978-952-489-186-8 Hinta Kustantaja
Sisällysluettelo 0 Saatteeksi... 7 1 Toimialan määrittely ja sisältö... 8 1.1 Toimialan kuvaus ja rajaus... 8 1.2 Toimialan kytkennät muihin toimialoihin... 10 2 Toimialan rakenne... 12 2.1 Yritykset ja toimipaikat.... 12 2.1.1 Käyntikohteiden yritysrakenne... 13 2.1.2 Liikuntakohteiden yritysrakenne... 13 2.1.3 Aktiviteetteja tarjoavien yritysten rakenne... 13 2.2 Henkilöstö, työllisyyden kehitys... 13 2.3 Toimialan alueellinen jakauma... 14 2.4 Yrityskannan muutokset... 15 2.5 Alan suurimpia yrityksiä... 16 3 Markkinoiden rakenne ja kehitys... 17 3.1 Markkinoiden kokonaiskuva... 17 3.2 Kotimaan markkinat... 17 3.3 Kansainväliset markkinat... 17 3.4 Käyntikohteiden markkinat... 19 3.5 Liikunta-aktiviteettien markkinat.... 19 3.6 Luontoaktiviteettien markkinat... 20 4 Tuotanto- ja toimintamenetelmät... 23 4.1 Toiminnan tulo- ja menorakenne... 23 4.2 Asiakassegmentointi... 25 4.3 Laatu ja turvallisuus... 26 4.4 Varaus- ja informaatiojärjestelmät... 27 4.5 Verkostoituminen... 28 5 Investoinnit ja kapasiteettitilanne... 29 5.1 Investoinnit... 29 5.2 Kapasiteettitilanne... 29 6 Taloudellinen tila... 30 6.1 Kustannusrakenne... 30
6.1.1 Käyntikohteiden kannattavuus ja taloudellinen asema... 30 6.1.2 Liikuntakohteiden kannattavuus ja taloudellinen asema... 31 6.1.3 Aktiviteettien kannattavuus ja taloudellinen asema... 32 6.2 Lähiajan kannattavuuskehitys... 34 7 Toimialan menestystekijät, ongelmat ja kehittämistarpeet.. 35 7.1 Menestystekijät... 35 7.2 Ongelmat... 36 7.3 Keskeiset kehittämistarpeet.... 37 8 Tulevaisuudennäkymät toimialalla... 39 8.1 Visio... 39 8.2 Toimintaympäristön muutokset.... 39 8.3 Markkinoiden kehitys.... 40 8.4 Kilpailukyvyn kehitys... 40 8.5 Teknologia... 41 8.6 Laatu, turvallisuus ja ympäristö... 41 8.7 Tuotekehitys... 42 9 Yhteenvetoanalyysi (SWOT)... 43 10 Lähteet... 44 10.1 Hyödyllisiä tietolähteitä ja www-osoitteita.... 45 11 Liitteet.... 46 11.1 Vetovoimaisia käyntikohteita.... 46
7 0 Saatteeksi Toimialaraportit-julkaisusarjan lähtökohtana on koota ja yhdistää eri lähteiden aineistoja toimialakohtaisiksi perustietopaketeiksi, jotka tarjoavat asiantuntijoiden näkemyksen pkyritysten päätöksenteon apuvälineeksi. Vuosittain päivitettävä sarja käsittää kuusi päätoimialaa: elintarviketeollisuus, elektroniikka ja muoviteollisuus, puutuoteteollisuus ja matkailu- sekä palvelualat. Raportit ovat veloituksetta saatavissa Toimialaraporttien internet-sivuilla osoitteessa www.toimialaraportit.fi. Toimialaraporttien keskeiset tilastotiedot ovat saatavissa nykyisin valmiina kuvina, jotka myös päivittyvät automaattisesti Toimiala Online -tietopalvelun kautta. Tilastokuvat löytyvät asianomaisen toimialaraportin kohdalta. Tämä matkailun ohjelmapalvelujen toimialaraportti on osa KTM:n Toimialaraporttisarjan matkailukokonaisuutta. Matkailualan raporttikokonaisuuteen kuuluu viisi raporttia, jotka ovat: Matkailun yleisosa Majoitustoiminta Matkailun ohjelmapalvelut Maaseutumatkailu Ravitsemistoiminta Raportin laadinnassa on hyödynnetty alan tutkimuksia ja julkaisuja, yritysten avainhenkilöiden näkemyksiä. Raportteja laadittaessa on hyödynnetty myös KTM Pk-yritysten toimintaympäristö ja kehitysnäkymät 2007 -kyselyä, joka perustuu alan yritysten omiin näkemyksiin niiden nykytilasta ja tulevaisuuden näkymistä. Tunnuslukuina on käytetty Tilastokeskuksen keräämää aineistoa. Raportti pyrkii tarjoamaan yrityksille ja toimijoille tiiviissä muodossa ajankohtaista tietoa alan kehitysilmiöistä sekä kehittämistarpeista. Julkaisujen tarkoituksena on palvella yritysten ja alalle aikovien yrittäjien sekä alaan sidoksissa olevien organisaatioiden tarpeita. Kiitän kaikkia julkaisun toteuttamiseen tiedoillaan ja kommenteillaan vaikuttaneita henkilöitä sekä yrityksiä ja tahoja Jyväskylässä 12.11.2007 Jaakko Ryymin
8 1 Toimialan määrittely ja sisältö 1.1 Toimialan kuvaus ja rajaus Suomalaisessa matkailukäsitteistössä ohjelmapalvelut ovat yleensä matkailutuotteeseen liittyviä, ohjattuja aktiviteetteja kuten moottorikelkkasafareita, kanoottiretkiä tai esim. kalastustapahtumia eli ns. luontoyrittäjyyttä. Ohjelmapalveluiksi voidaan katsoa myös harrastus- ja virkistyspalvelut, rakennetut aktiviteetti- ja huvikohteet, kilpailutapahtumat sekä kulttuuri- ja taidetapahtumat. Laajemmassa mielessä ohjelmapalveluita Suomessa edustavat mm. hiihtokeskukset, eläintarhat, huvipuistot ja museot. Matkailukysynnän kasvu aktiviteetteja kohtaan on lisännyt viime vuosina investointeja mm. liikuntahalleihin ja golfkenttiin sekä hiihtokeskuksiin viime vuosina. Suomeen ulkomailta suuntautuvaa kysyntää aktivoidaan mm. luontoon liittyvillä ohjelmapalvelujen tarjonnalla. Kehitys on sama koko Suomessa. Matkailukeskuksia kehitetään aktiivisesti sekä Pohjois- että Etelä-Suomessa. Pohjois-Suomessa painopiste on hiihtokeskuksissa ja eteläisen Suomen osalla alueilla jossa sijaitsevat mm. merkittävimmät kongressikeskukset. Matkailukeskusten oheispalveluina ohjelmapalveluja tuotetaan siihen erikoistuneiden yritysten toimesta. Asiakaslähtöisesti suunniteltujen ohjelmien lisäksi matkailukeskuksissa on tarjolla myös kiinteitä viikko-ohjelmia. Tilastokeskuksen toimialaluokituksissa pääosa ohjelmapalveluista luokitellaan (TOL 2002) virkistys- ja kulttuuripalveluiden ryhmän seuraaviin alatoimialoihin: 63302 matkatoimistot ja muu matkailua palveleva toiminta (mm. safaritalot.) mm. erilaiset luonto- ja elämysmatkailun, seikkailut ja safarit. 9233 huvipuistot 9252 erikoisnäyttelyt, tiedepuistot sekä museot 9253 kasvitieteelliset puutarhat, eläintarhat ja -puistot sekä luonnonpuistot 9261 urheilutoiminnan yritykset mm. hiihtohissiyhtiöt, golfkentät ja liikuntahallit 9272 muualla luokittelemattomat virkistyspalvelut mm. virkistyskalastuspalvelut, ratsastustallit
9 Taulukko 1. Ohjelmapalveluyritykset 2005 Yritysten lukumäärä Henkilöstön määrä Liikevaihto (1 000 ) Liikevaihto/ yritys (1 000 ) 63302 Muu matkailua palveleva toiminta 771 1 277 205 642 267 9233 Huvipuistot 23 487 40 319 1 753 9252 Museot, näyttelyt sekä historiallisten paikkojen 33 111 8 247 250 ja rakennusten suojelu 9253 Kasvitieteelliset puutarhat, eläintarhat ja 10 77 5 661 566 luonnonpuistot 9261 Urheilukentät, urheiluhallit ja stadionit 634 2 666 227 314 359 9272 Muualla luokittelemattomat virkistyspalvelut 514 572 52 136 101 Yhteensä 1 985 5 190 539 319 3 296 Lähde: Toimiala Online / Tilastokeskus, yritysrekisteri Ohjelmapalvelujen, erilaisten käyntikohteiden ja urheiluaktiviteettien kokonaisliikevaihto oli vuoden 2005 verotustietojen mukaan n. 539,3 milj. euroa. Liikevaihdon kasvu oli 13,6 % edellisestä vuodesta. Ohjelmapalveluyrityksiksi katsottavat yritykset toimivat usein myös muilla toimialasektoreilla, kuten majoitus- ja ravitsemistoiminnan alueilla. Toiminnan kokonaislaajuuden arviointia vaikeuttaa toimintojen sijoittuminen usein yrityksen päätoimialan mukaiseen luokkaan (esim. kylpylät ja hiihtohissit hotellien yhteydessä). Luontoaktiviteetteja tarjoavat yritykset jakautuvat tilastoinnissa myös mm. vuokraustoimintaan (kelkkailu, laitteet), muuhun huvi- ja virkistystoimintaan. Tämän raportin tarkastelun piiriin kuuluvat matkailun käyntikohteet, urheilutoiminnasta erityisesti hiihtokeskukset sekä aktiviteeteista erityisesti safaritoiminta ja pienet ohjelmapalveluyritykset edellä taulukoidun toimialaluokituksen mukaisin tiedoin. Ohjelmapalveluiden alasektoreita käsitellään raportissa kolmena pääryhmänä. Käyntikohteiksi (TOL 9233, 9252, 9253) on toiminnan luonteen ja samankaltaisen vetovoiman vuoksi yhdistetty huvipuistot, museot ja näyttelyt sekä kasvitieteelliset puutarhat ja eläintarhat Liikuntakohteiksi (TOL 9261) on nimetty mm. urheilukentät, -hallit, golfkentät sekä hiihtohissit. Ohjelmallisiksi aktiviteeteiksi (TOL 63302, 9272) on nimetty safaritalot ja muut virkistys- ja kulttuuripalveluryhmän yritykset, kuten virkistyskalastuspalvelut.
10 1.2 Toimialan kytkennät muihin toimialoihin Modernin klusteriajattelun mukaan matkailu ja matkailun ohjelmapalvelut kytkeytyy tiiviisti myös muihin nopeasti kasvaviin elinkeinoihin. Ohjelmapalveluita läheisesti koskettavan elämysteollisuuden osaamiskeskuksen muodostavat matkailu, design, sisältötuotanto ja uusmedia. Matkailulla on useita kytkentöjä eri näkökulmista myös mm. terveyteen ja hyvinvointiin (TOL 85), vapaa-aikaan yleensä sekä työmatkailun saralla luonnollisesti teollisiin keskittymiin. Sisältötuotannon osalta on liityntä mm. uusmedian ja IT- teknologiaan on kiinteä. Varsinkin käyntikohteiden ja huvipuistojen sisältötuotannossa hyödynnetään multimedian tarjoamia mahdollisuuksia. Erilaiset GPS- paikannukseen perustuvat sijainti-, reitti- ja turvasovellukset (TOL 722) sekä älykorttijärjestelmät ovat osa ohjelmapalveluita. Markkinointimateriaali- ja esitetuotanto on yhä enemmän siirtymässä internetiin ja se mahdollistaa esim. nopean uuden tuotteen lanseerauksen ja tuotekehityssyklin nopeutuksen. Tiedon jakelu, varaustoiminnot verkkopalvelujen (TOL 724) kautta esim. myyntiorganisaatioihin tapahtuu sähköisesti nopeasti ja kustannustehokkaasti. Sisältötuotannossa graafisen osaamisen taito korostuu mielikuvien luomisessa. Elintarviketuotanto (TOL 15) sekä ohjelmapalveluihin liittyvät ruokakulttuurin ja ruokaperinteen hyödyntäminen on tärkeä osa matkailuelämystä. Se kytkee ohjelmapalvelut tiiviisti myös elintarvikealan tuotekehitykseen jossa myös haetaan kannattavuutta erikoistumisella. Pienimuotoinen elintarvikkeiden jatkojalostusteollisuus voi saada uusi markkinoita paikallisesti esim. riistalihan (TOL 015) ja kalan uusista tuotteista (TOL 152).
11 Taulukko 2. Matkailun kytkennät lähi- ja tukitoimialoihin Tuotantopanokset elintarviketeollisuus kasvinviljely puutarhatalous juomien valmistus juomien valmistus tukkukauppa Tuotantovälineet talonrakennus kiinteistövuokraus jäähdytys- ja tuuletus laitteiden valmistus Vetovoimatekijät huvipuistot, puuhamaat museot ja näyttelyt näyttämö- ja konserttitoiminta urheiluhallit ja kentät muut virkistyspalvelut messut ja tapahtumat vähittäiskauppa Liikennevirrat linja-autoliikenne rautatie- ja lentoliikenne laivaliikenne tiestö tietoliikennevälineiden infrastruktuuri ja kassajärjestelmien valmistus taloustavaroiden valmistus Tuotannontekijäin ylläpito Ohjelma- ja viihdepalvelut kiinteistönhoito ohjelmatoimistot pesulatoiminta muut oheispalvelut siivoustoiminta etsivä-, vartiointi- ja turvallisuuspalvelu Markkinointipalvelut matkanjärjestäjät matkatoimistot yhteisöt markkinointipalvelut
12 2 Toimialan rakenne 2.1 Yritykset ja toimipaikat Yrityskantaan luetaan yritykset, joiden liikevaihto on 8914 euroa ja työllistävyys 0,5 henkilötyövuotta. Toimialan rakenteen tarkastelussa on mukana myös TOL 63302 eli matkatoimistot ja muu matkailua palveleva toiminta. Suurimmat ns. safaritalot ovat kirjautuneina ko. toimialaan (63302) matkatoimistojen rinnalle ja osa jää pienimuotoisina ja aloittavina tilastoinnin ulkopuolelle. Toimipaikkojen määrä on kasvanut kaikissa toimialaryhmissä käyntikohteita lukuun ottamatta. Tilastoinnista puuttuu maaseutumatkailun osana tuotetut ohjelmapalvelut joiden liikevaihtotiedot ovat usein osana maatilaverotusta. Seuraavissa taulukoissa (3 5) on kuvattu alan kehitystä vuosina 2000 2005 Tilastokeskuksen yrityskannan mukaan toimipaikkojen määrän, liikevaihdon ja henkilöstön määrän osalta (TOL 2002). Taulukko 3. Toimipaikkojen määrä TOIMIPAIKAT 2000 2001 2002 2003 2004 2005 Muu matkailua palv. toiminta 63302 569 625 658 677 741 802 Käyntikohteet 9233-9253 82 83 86 87 84 81 Liikuntakohteet 9261 561 583 615 632 659 675 Ohjelmalliset aktiviteetit 9272 397 422 418 451 492 523 YHTEENSÄ 1 040 1 088 1 777 1 847 1 976 2 081 Taulukko 4. Liikevaihdon kehitys LIIKEVAIHTO (1000 ) 2000 2001 2002 2003 2004 2005 Muu matkailua palv. toiminta 63302 152 100 170 100 184 529 204 498 Käyntikohteet 9233-9253 51 826 52 834 58 112 63 840 66 340 68 672 Liikuntakohteet 9261 141 695 157 471 189 430 191 476 208 832 214 513 Ohjelmalliset aktiviteetit 9272 37 089 40 200 39 369 42 224 44 749 52 987 YHTEENSÄ 230 610 250 505 439 011 467 640 504 450 540 670 Taulukko 5. Henkilöstön määrä HENKILÖSTÖ 2000 2001 2002 2003 2004 2 005 Muu matkailua palv. toiminta 63302 1 143 1 193 1 223 1 260 Käyntikohteet 9233-9253 643 797 824 855 886 856 Liikuntakohteet 9261 1 683 1 843 2 212 2 321 2 536 2 709 Ohjelmalliset aktiviteetit 9272 578 479 518 531 565 604 YHTEENSÄ 2 904 3 119 4 697 4 900 5 210 5 429 Lähde: Toimiala Online / Tilastokeskus, yritys- ja toimipaikkarekisteri
13 2.1.1 Käyntikohteiden yritysrakenne Sektorin kokonaisliikevaihto v. 2005 oli 68,7 milj. euroa. Sektorin liikevaihdon kasvu on ollut hidasta eikä merkittäviä muutoksia ole tapahtunut. Toimipaikkojen määrä on edelleen hiukan laskenut. Konkurssit ovat alalla harvinaisia ja konkurssin uhatessa kohteille yleensä löytyy jatkaja tai uudelleen järjestely lyhyen ajan kuluessa. Käyntikohteet ovat usein alueensa matkailukysynnän vetureita. Pääosa kohteista on julkisen organisaation, kunnan, säätiön tai muun yhteisön ylläpitämä tai tukema. 2.1.2 Liikuntakohteiden yritysrakenne Tilastokeskuksen yrityskannassa urheilutoimintaan (TOL 9261) kuuluvat usein myös matkailua palvelevat mm. hiihtohissiyhtiöt, golfkentät ja liikuntahallit. Lisäksi ko. ryhmään kuuluu joukko raviratoja, jäähalleja ja kuntosaleja. Urheiluseurojen liiketoiminta on TOL-luokituksessa eriytetty omaksi ryhmäkseen (TOL 9262). Urheiluopistot kilpailevat myös aktiivisesti matkailusektorilla ja tarjoavat tuotteitaan monipuolisesti golfista ratsastukseen sekä erilaisiin aktiviteetteihin. Urheilutoiminnan yritykset kerryttivät noin 214,5 milj. euron kokonaisliikevaihdon vuonna 2005. Työvoimaa tarvittiin yli 2700 henkeä. Sekä liikevaihdon että henkilöstön määrä on edelleen kasvussa. 2.1.3 Aktiviteetteja tarjoavien yritysten rakenne Isojen ohjelmapalveluyritysten toiminta kattaa perinteisen safaritoiminnan lisäksi myös täyden palvelun toimitukset. Silloin asiakas saa kuljetukset, majoitukset, ruokapalvelut ja aktiviteetit samasta yrityksestä. Alan menestyneimmät yritykset ovat tunnettuja tuotenimiä, joiden palvelutuotanto perustuu usein alihankintana ostettaviin tuotemoduuleihin. Pienet aktiviteettiyritykset keskittyvät omaan ydinosaamiseen ja palvelun tuottamiseen. Isoimmissa matkailukeskuksissa erilaisia ohjelmapalveluyrityksiä saattaa olla kymmeniä. Tilastokeskuksen TOL-2002 -luokitus lukee muualla luokittelemattomiin virkistyspalveluihin (9272) virkistyspuistot, virkistyskalastuspalvelut, ratsastustallit, koirakoulut ja kennelit. Liikenteen alaryhmään muualla mainitsematon maitse tapahtuva henkilöliikenne (TOL 60239) voivat lukeutua tilauskuljetuksia ihmis- ja eläinvetoisilla välineillä tarjoavat yritykset. 2.2 Henkilöstö, työllisyyden kehitys Henkilöstömäärän positiivinen kehitys on viime vuosina jatkunut palvelualojen yrityksissä. Odotukset alan yrityksissä ovat edelleen varsin myönteiset. KTM Toimiala-Infomedi-
14 an 2007 teettämässä PK-yritysten toimintaympäristö ja kehitysnäkymät 2007 -kyselyssä virkistys- ja kulttuuripalvelujen pk-yrityksistä 20 % arvioi määrän kasvavan ja 76 % pysyvän ennallaan. Suurin muutos vastauksissa on tapahtunut hiihtokeskusten osalta edellisenä vuonna vielä 63% arvioi henkilöstömäärän kasvavan seuraavan vuoden aikana. Nyt vastaava luku oli 22 %. Kuva 1. Pk-yritysten odotukset henkilökunnan määrästä vuoden kuluessa Prosenttia 100 80 78 78 77 76 60 40 20 0 22 19 22 20 0 3 1 4 Hiihtokeskukset Matkatoimistot Muu virkistys-, kulttuuri- ja urheilutoiminta Majoitus- ja ravitsemistoiminta yhteensä Suurempi Yhtä suuri Pienempi 2.3 Toimialan alueellinen jakauma Käynti- ja liikuntakohteiden sekä aktiviteettien jakautuminen TE- keskuksittain on koottu alla olevaan taulukkoon. Tilastoluvut antavat karkean kuvan alueellisesta yritysten jakautumisesta.
15 Taulukko 6. Yritysten toimipaikat TE- keskuksittain 2005 Käyntikohteet Liikuntakohteet Aktiviteetit 9233 9252 9253 9261 63302 9272 Yhteensä Uusimaa 4 9 3 220 190 136 562 Varsinais-Suomi 4 1 1 56 55 50 167 Satakunta 1 2.. 24 14 20 61 Häme 2 2 3 49 47 43 146 Pirkanmaa 6 7 3 51 47 50 164 Kaakkois-Suomi 1 2 3 38 37 25 106 Etelä-Savo 2 3.. 22 23 14 64 Pohjois-Savo.. 1.. 24 29 25 79 Pohjois-Karjala.. 1 1 17 36 16 71 Keski-Suomi 1 3 1 30 33 16 84 Etelä-Pohjanmaa 2.. 2 22 11 12 49 Pohjanmaa 1 2.. 27 17 13 60 Pohjois-Pohjanmaa 1 2.. 46 67 28 144 Kainuu 1.... 18 23 8 50 Lappi 1 2.. 31 173 67 274 Yhteensä 27 37 17 675 802 523 2 081 tietoja ei ole tietosuojan vuoksi käytettävissä Lähde: Tilastokeskus, yritys -ja toimipaikkarekisteri 2.4 Yrityskannan muutokset Toimialan aloittaneiden, lopettaneiden ja konkurssiin haettujen yritysten lukumäärät vuosilta 2004 2006 on koottu seuraavaan taulukkoon. Taulukko 7. Aloittaneet, lopettaneet, konkurssit 2004 2006 2004 2005 2006 Aloittaneet Lopettaneet Konkurssit Aloittaneet Lopettaneet Konkurssit Aloittaneet Lopettaneet Konkurssit OHJELMAPALVELUT 63302 Muu matkailua palveleva 168 116 9 176 116 11 217 109 6 toiminta 9233 Huvipuistot 1 1 2 1 2 9252 Museot, näyttelyt sekä 4 4 2 2 2 1 historiallisten paikkojen ja rakennusten suojelu 9253 Kasvitieteelliset puutarhat, 1 0 0 0 2 1 eläintarhat ja luonnonpuistot 9261 Urheilukentät, urheiluhallit ja 45 34 7 36 26 5 45 22 6 stadionit 9272 Muualla luokittelemattomat 91 62 3 106 42 2 127 63 3 virkistyspalvelut YHTEENSÄ 310 217 19 322 187 18 395 196 15
16 Matkailun ohjelmapalveluyritysten konkurssiriski on edelleen pieni kun sitä verrataan kaikkiin yrityksiin. Käyntikohteet ovat alueensa keskeisiä vapaa-ajan matkailun vetovoimatekijöitä ja omistajina niissä on usein kuntia ja yhteisöjä. Konkurssinkin uhatessa niille yleensä löytyy jatkaja tai omistuksen uudelleen järjestely lyhyen ajan kuluessa. Liikuntatoimen sarallakin konkurssit ovat suhteellisen harvinaisia toimipaikkojen lukuisaan määrään nähden. Uudet yritykset ovat usein osa tuoteketjua ja toimivat ns. franchising- periaatteella. Aktiviteetteja tarjoavien pienten yritysten lukumäärä on kasvanut tasaisesti. Sektorilla onkin edelleen kiinnostusta uusyritysperustantaan etenkin voimakkaasti kasvavien matkailukeskusten vaikutusalueella. 2.5 Alan suurimpia yrityksiä Matkailun ohjelmapalveluyrityksistä suurimmat ovat käyntikohteita ja hiihtokeskuksia, joilla on myös majoitus- ja ravitsemistoimintaa. Merkittävä osa sektorin yrityksistä palvelee pääasiassa paikallista kysyntää kuten ratsastustallit ja golfkentät. Seuraavassa taulukossa on joitain matkailun kannalta merkittäviä alan yrityksiä. Yritykset eivät ole suuruusjärjestyksessä. Taulukko 8. Alan suurimpia yrityksiä Käyntikohteita Hiihtokeskuksia Aktiviteettiyrityksiä Lasten Päivän Säätiö Huippupaikat Oy Lapin Safarit Oy Tampereen Särkänniemi Oy Oy Levi Ski Resort Ltd Rukapalvelu Oy Muumimaailma Oy Rukakeskus Oy Arctic Safaris Oy Wasalandia Oy Ab Hiihtokeskus Himosvuori Oy Seikkailu Oy Puuharyhmä Oyj Hiihtokeskus Iso-Ylläs Oy Elämystaikurit Oy Tykkimäen vapaa-aikakeskus Oy Tahkovuori Oy Eräsetti Oy Visulahden matkailu Oy Rukasafaris Oy Blue White Resorts Oy Lähde: Tilastokeskus
17 3 Markkinoiden rakenne ja kehitys 3.1 Markkinoiden kokonaiskuva Kohteiden saavutettavuus ja laadukkaat palvelut ovat alan yritysten menestymisen kannalta keskeinen kilpailutekijä. Lentoyhteyksien sekä sähköisten varausjärjestelmien kehityksen tuloksena saavutettavuus onkin parantunut. Toinen markkinoiden tuoma vaatimus on laatu sekä kasvava kuluttajien ympäristötietoisuus. Samaan aikaan kansainvälisen matkailun ulkoiset uhkatekijät kuten sodat, terrorismi ja ympäristötuhot ovat lisääntyneet ja turvallisuus on eräs matkakohteen valinnan keskeisiä asioita. Markkinat segmentoituvat ja tuotteiden markkinointi on kohdennettava entistä huolellisemmin. Kansainvälisten markkinoiden tilanteeseen on paneuduttu tarkemmin matkailun yleisosan liitteenä olevassa MEK:n kansainvälistymiskatsauksessa. 3.2 Kotimaan markkinat Kotimaan kysyntä painottuu vapaa-ajanmatkailuun sekä kokous- ja kongressimatkailun oheispalveluihin. Tuotteet on suunniteltava lyhytkestoisiksi ja edullisiksi, mutta elämyskokemukseltaan hintansa arvoisiksi. Matkailukeskusten viikko-ohjelmissa palvelutuotanto saadaankin tehokkaaksi ja usein hinnaltaan kohtuulliseksi. Sekä koti- että ulkomaisista majoitusvuorokausista yli 60 % liittyy vapaa-ajanmatkustukseen. Kaikkiin matkustusmotiiveihin liittyviä yöpymisiä oli v. 2006 noin 18,1 miljoonaa. Kun huomioidaan lisäksi käyntikohteiden päiväkävijät ilman yöpymistä, voidaan päätyä johtopäätökseen, että aktiviteettiyrityksillä ja käyntikohteilla on miljoonien asiakkaiden potentiaaliset markkinat. Siten työmatkoihin liittyvät majoitusvuorokaudet (noin 5 miljoonaa) antavat mahdollisuuden arvioida aktiviteettien kysyntäpotentiaalin olevan vieläkin suurempi. Merkittävää koti- ja ulkomaista vapaa-ajan matkailuvetovoimaa ei kaikilla alueilla kuitenkaan ole majoitus- tai käyntitilastojenkaan mukaan. Kasvukeskuksissa kysyntä on useimmiten työmatkailupainotteista ja siksi yrityksen vahvuus kotimaisilla markkinoilla voi olla myös strategisesti oikea valinta. Ulkomaisille markkinoille meno vaatii huomattavasti enemmän resursseja ja pitkäjänteisyyttä. Niiden ollessa rajalliset, on luontevampaa pyrkiä kansainvälisille markkinoille suuralueyhteistyössä. 3.3 Kansainväliset markkinat Aktiviteettien tarjonta on runsasta myös kansainvälisillä markkinoilla ja Suomen kanssa kilpailevia maita etenkin talviaktiviteettien osalta lähialueella ovat mm. Ruotsi ja Norja
18 sekä Keski- ja Itä Euroopan hiihtokeskukset. Aktiviteettitarjonta on lähes sama esim. koiravaljakoista vaellukseen ja kohteiden saavutettavuus päämarkkina-alueelta on erittäin hyvä. Kansainvälistä kysyntää ja tarjontaa on tarkasteltu tarkemmin erillisessä kansainvälistymiskatsauksessa. Matkailun aktiviteeteista saavat yleensä huomiota volyyminsa vuoksi esim. suuret huvipuistot ja eläintarhat kuten Disneyland. Golfin merkitys tietyn matkailualueen tarjonnassa on alueen profiilia muokkaava ja matkakohteen valintaan vaikuttava tekijä lajin harrastajalle. Viron ja Baltian alueesta onkin muodostunut merkittävä kilpailija mm. etenkin eteläisen suomen golfkentille, kylpylöille ja aktiviteettitarjonnalle. Euroopassa on laaja valikoima matkailukohteita teema-, viihde- ja vesipuistoista eläin- ja safaripuistoihin, joille on ominaista jatkuva kehitys uuden teknologian hyödyntämismahdollisuuksien ja asiakkaiden mieltymysten mukaan. Kansainvälinen huvipuisto-omistus tuli myös Suomeen kun Wasalandian, Puuhamaan ja Visulahden omistava Puuhamaa konserni vaihtoi omistajaa. Yrityksen nykyinen omistaja, espanjalainen Aspro Ocio, omistaa 27 vesipuistoa ympäri Eurooppaa. Aspron puistoja löytyy mm. Espanjasta, Ranskasta, Portugalista, Sveitsistä, ja Englannista. European Association of Zoos and Aquaria eli EAZA on Eurooppalaisten eläin ja vesipuistojen kattojärjestö. Sillä on Euroopassa 307 jäsenpuistoa 34 maassa. Tuotteistamista luontoaktiviteettien osalta tapahtuu kaikkialla kansainvälisillä markkinoilla. Volyymilukuja niistä ei ole juurikaan saatavissa. Suomesta kiinnostuneet matkanjärjestäjät pitävät Suomen keskeisimpinä kilpailijamaina Ruotsia, Norjaa, Islantia ja Kanadaa ja Suomeen nähden heikompina Irlantia, Venäjää ja Viroa. Viro ja Venäjä tarjoavat mm. metsästystä ja kalastusta ja niiden valtteina on koskemattomat erämaat ja yleensä saalistakuut sekä saavutettavuus. Suomen vetovoima kongressimaana on hyvä laadukkaan ja turvallisen imagon ansiosta. Suomen argumentteja kilpailussa ovat myös ympäristöystävällisyys ja kokousten toimivuus. Vuonna 2006 Suomessa järjestettiin 376 kansainvälistä kongressia joihin osallistui 63050 henkeä. Määrä on suurempi kuin vuonna 2005 jolloin oli 265 kongressia ja osallistujia 40930. Kokous- ja kongressimatkailun osallistujille usein ennen tai jälkeen kokouksen toteutettavat oheismatkat ohjelmapalveluineen ovat merkittävä asiakaskohderyhmä. Incentive- määritelmän täyttävä matka on yrityksen johdon työkalu. Yritysjohto käyttää sitä motivoidakseen ja/tai antaakseen tunnustusta henkilöille heidän tasokkaista suorituksistaan yrityksen tavoitteiden saavuttamiseksi. Finland Convetion Bureaun Taloustutkimus Oy:llä teettämässä Incentive- matkailu 2005 tutkimuksessa matkat Suomessa kohdistuvat useimmiten Uudemaan, Lapin, Pirkanmaan ja Varsinais-Suomen alueille. Ulkomailta tulevan incentive- matkailun osuudeksi tutkimuksessa arvioitiin 43 %.
19 3.4 Käyntikohteiden markkinat Suomen käyntikohteissa vuonna 2006 oli 35,4 miljoonaa kävijää. Kävijämäärien lisäys oli noin 0,7 miljoona kävijää vuodesta 2005. Lisäystä tapahtui mm. asuntomessuilla, puuhamaissa sekä erilaisissa harrastuskohteissa. Matkailukohteiden asiakaskunta on pääsääntöisesti kotimaisia lapsiperheitä ja ryhmämatkailijoita. Ulkomaalaisten osuus oli v. 2006 n. 11 % mikä merkitsee karkeasti noin 3 miljoonaa kansainvälistä vierailijaa. Heidän suosituimpia kohteita olivat kirkot, museot ja näyttelyt. Matkailukohteita oli 477 ja vastanneita 420 kohdetta ja tapahtumaa. Useiden vetovoimaisten käyntikohteiden sijainti samalla alueella vahvistaa myös yksittäisten kohteiden menestymistä. Menestyäkseen matkailukohteen tulee saavuttaa 100 000 200 000 kävijän minimitavoite. Tällöinkin edellytys on, että yrityksen oma liiketoiminta kattaa toteutetut investoinnit. Suunniteltaessa unohtuu helposti alkumarkkinoinnin vaatimat huomattavat markkinointibudjetit, jatkuva käyttöpääoman tarve sekä parin vuoden tähtäimellä välttämätön uudistamisinvestointi. Liitteenä (liite 1) olevassa taulukossa on koottu vetovoimaisimpien käyntikohteiden kävijämääriä Matkailun edistämiskeskuksen Tuomas Santasalo Ky:llä v. 2007 teettämästä kävijätutkimuksesta. 3.5 Liikunta-aktiviteettien markkinat Liikuntamatkailu käsitteenä sisältävät ulkopaikkakuntalaisten matkan yhteydessä hyödyntämät liikuntapalvelut. Kyse on myös vapaa-ajan matkailijoista, joiden matkan motiivina on osallistuminen liikunnallisiin aktiviteetteihin, tapahtumiin tai näiden seuraamiseen. Matkailua edistäviä liikuntalajeja ovat mm. maastohiihto, laskettelu, golf ja erilaiset sisäliikuntamuodot kuten keilailu. Yrityksiä sektorilla on runsaasti joista tyypillisimpiä ovat hiihtohissi-, golf-, jäähalli-, squash-, keilailu ja muut liikuntahalliyritykset. Ulkomaisia matkailijoita vetää Suomeen mm. maastohiihto, laskettelu ja muu luonnossa tapahtuva liikunta. Alalla toimii myös ketjuuntuneita kuntosaliyrityksiä joista esimerkkeinä SATS ja Elixia. Maastohiihdon harrastajia on Suomessa lähes miljoona ja esim. laskettelijat valitsevat usein harrastuksensa oheen maastohiihdon tai muita ohjelmapalveluita. Suomeen on rakennettu myös hiihtoputkia, joiden taloudellinen kannattavuus on kuitenkin jäänyt heikoksi. Niiden tulisi ehdottomasti sijaita matkailu- tai väestökeskittymäalueilla jolloin riittävät asiakasmäärät voidaan saavuttaa kannattavan toiminnan varmistamiseksi. Suomessa on 101 hiihtokeskusta, joista viidennes on vetovoimaltaan luokiteltavissa valtakunnallisiksi. Hiihtokeskusten hissilippumyynti Suomessa oli kaudella 06/07 n. 40 milj.
20 euroa. Hissilipputulomyynnistä on 20 suurimman keskuksen osuus yli 70 %. Valtakunnallista vetovoimaa omaavat keskukset sijaitsevat pääosin Lapin, Pohjois-Pohjanmaan, Pohjois-Savon, Keski-Suomen, ja Pohjois-Karjalan maakunnissa. Hiihtokeskusten laskettelijamäärän arvioidaan olevan noin 1,3 miljoonaa ja laskettelupäiviä kertyvän yli 2,7 miljoonaa. Harrastajien määrä on edelleen kasvussa. Hiihtokeskukset ovat investoineet viime vuosina voimakkaasti ja rinteiden hissikapasiteetti, välinevuokrauspalvelut sekä laadukas majoitus- ja ravitsemistarjonta alueella ovatkin merkittäviä kilpailutekijöitä matkailukeskusten välillä. Kaudelle 2007 2008 suunniteltujen investointien määrä on lähes 40 milj. euroa. Ympäristö- ja kaavoitussuunnittelua toteutetaan alan kärkikohteissa aktiivisesti alueen eri toimintojen yhteensovittamiseksi. Golfkenttiä on Suomessa n. 120 ja pelaajien määrä on n. 125000. Kentät ovat pääosin aktiivipelaajien omistuksessa ja kenttien toimintaa ylläpidetään vuosi- jäsen-, ja green feemaksuilla. Lisätuloa seuroille tulee mm. ravintola- ja ateriapalveluista joiden käyttöä muunkin matkailun palveluissa olisi mahdollista hyödyntää. Muun golfiin liittyvän toiminnan kerrannaisvaikutukset ovatkin merkittävämmät kuin itse Green fee -tulo. Usein hankkeisiin liittyy myös lomaosakkeet jotka lisäävät myös viipymää alueella. 3.6 Luontoaktiviteettien markkinat Yritystoimintana luontoaktiviteetit tarjoaa matkailijoille luontoon liittyviä ohjattuja ja maksullisia ohjelmallisia toimintoja tavoitteena tuottaa elämyksellisiä kokemuksia kuten esim. villieläinten tarkkailu tai opastetut kalastusretket, koskenlasku, vaellus, melonta jne. Kannustematkailun merkittävimmät kohdealueet Suomessa ovat Uusimaa ja Lappi. Kiinnostavia alueita on myös Suomen saaristoalueet. Eri kohteiden kehitystä incentive- kohteiksi estävät useimmiten mm. majoitus- ja ravitsemispalvelujen laatutaso ja kapasiteetti, kulttuuriosaamisen sekä luotettavan ohjelmapalvelutarjonnan puute. Kansainvälisessä tarkastelussa esimerkiksi Espanja on kannustematkailussa varsin suosittu kohdemaa, koska se voi tarjota korkeatasoisen majoituksen, kansainvälisen kulttuuritarjonnan ja ohjelmat. Kansainvälisen turvallisuustilanteen muutokset vaikuttavat myös yritysten kannustematkakohteiden valintaan mikä on Suomen näkökulmasta toimintaa tukeva asia. Suomalaiset yritysasiakkaat ovat monelle yritykselle myös strateginen valinta. Ohjelmat koostuvat mönkijä- ja moottorikelkkasafareista, kalastusmatkoista ja seikkailuohjelmista. Asiakkaan osallistumista edellyttävät tarinat, roolipelit ja historialliset tapahtumat ovat myös tulleet tuotteistetuiksi. Huomattava osa yrityksistä toimii kuitenkin tavanomaisemmilla markkinoilla hyödyntäen kohteeseen jo saapuneita matkailijoita. Yksittäismatkaili-
21 joiden tavoittamiseksi alueille on kehitetty viikko-ohjelmia, joissa takuuvarmoin lähdöin kerätään osallistujat lyhytkestoisiin ja edullisiin ohjelmiin. Aktiviteettitarjonta ei juuri eroa Suomen eri osissa ja kilpailu maan sisällä kasvaa kaiken aikaa. Talviaktiviteeteista yleisimpiä ovat kelkka-, mönkijä-, koira- ja porosafarit sekä hiihtovaellukset. Kiinnostavia kesätuotteita on melonta, kalastus, pyöräily, vaellus tai patikointi. Kalastus vaatii hyvän tuotteistuksen että se olisi kannattava tuote matkanjärjestäjien kannalta. Alan kehittämiseksi on tehty hyvää tuotekehitystyötä ja saariston luontotuotepalvelut mielletään kansainvälisillä markkinoilla varsin kiinnostavaksi alueeksi. Saariston matkailutuotteet liittyvät luonnostaan pääosin kesään ja veteen kuten mm. kalastus, veneretket ja risteilyt ja saaristokulttuuri. Eri tuoteryhmissä on syytä kiinnittää huomiota kiinnostavuuden ohella myös tuotteen volyymimahdollisuuksiin sekä elinkaaren vaiheeseen markkinoilla. Nykytietojen valossa maastohiihto ja moottorikelkkasafarit voidaan rakentaa volyymituotteiksi. Moottorikelkkailun kasvulle olisi mahdollisuuksia myös muualla kuin Pohjois-Suomessa mutta kasvua rajoittaa monin paikoin kunnollisten reitistöjen puute tai niiden puuttuminen kokonaan. Ilmaston lämpeneminen sekä kasvava ympäristötietoisuus vaikuttaa pitkällä aikavälillä negatiivisesti kelkkailun kehittymiseen. Mönkijä onkin kasvattanut suosiota juuri pidemmän vuotuisen käyttöajan takia. Kalastusta satunnaisesti harrastavia on Suomessa noin 2 miljoonaa. Aktiivikalastajia on noin 380 000 ja varsinaisia matkailukalastajia 215 000. Harrastuskalastajat odottavat palveluilta lähinnä peseytymistiloja ja tulentekopaikkoja. Onkin pääteltävissä, että ohjatut kalastusretket ostetaan muilla motiiveilla: haetaan lomaelämyksiä tai hoidetaan yritysten asiakassuhteita. Ohjelmapalvelutuotteiden tulovaikutuksia on tutkittu enemmän lähinnä Lapissa. Koska Lapissa pääpaino on selkeästi talvituotteissa kuten laskettelussa, moottorikelkkailussa, koira- ja porosafareissa. Erityisesti viime mainitun osalta ulkomaisen kysynnän osuus oli merkittävä (72 %), kuten myös moottorikelkkailun (38 %). Koirasafarit jäävät markkinoille tulovaiheessa yleensä volyymiltaan ja ryhmäkooltaan toistaiseksi vielä pieniksi lukuun ottamatta suurimpia matkailukeskuksia. Koiravaljakkoyrityksiä on arviolta n. 100. Näistä arviolta kolmasosa on päätoimisia ja loput toimivat alihankkijoina. Valjakkokoirakapasiteetti on Suomessa arviolta noin 4 500 koiraa. Optimaaliset yritysten yksikkökoot ovat 150 200 koiran tarhoilla. Koirasafaritoiminta perustuu pääosin ulkomaalaisten kysyntään. Ratsastus matkailutuotteena on kehittymässä ja ratsastustallien varassa tuotetut palvelut ovat saamassa rinnalleen myös ohjelmapalveluihin keskittyviä yrityksiä. Asiakaskunta rakentuu usein alaa harrastamattomista hevos- ja luontoelämystä etsivistä asiakkaista jolloin mm. hevosten tyyppiin, ratsastusalueen tai reitin valintaan on kiinnitettävä erityistä huomiota. Ohjelmapalveluihin käytetään pääasiassa islannin- ja Suomen hevosia, mitkä luonteeltaan sopivat metsävaelluksiin ja aiempaa kokemusta omaamattomille.
22 Kesätuotteista omatoimisesti toteuttavissa ovat mm. melonta, vaellus ja pyöräily. Tuotteistamisessa on muistettava että pelkkä luonto ei riitä varsinkaan ulkomaalaisille asiakkaille vaan tarvitaan teemoittaisia reittejä ja kulttuuritarjontaa. Veneilyn tuotteistaminen ja palvelujen laajentaminen ohjelmapalveluna on kesätuotteena potentiaalinen mahdollisuus sisävesi- ja saaristoalueilla. Erikoisharrasteet, kuten lintujen tai eläinten tarkkailu, koskettavat yleensä vain selvästi rajattua harrastajakuntaa. Vetovoimaltaan vahvimpia alueita luontoaktiviteettien osalta ovat Lapin ja Kuusamon hiihto- ja erävaellusalueet sekä monien kulttuuritapahtumiensa ja käyntikohteidensa vuoksi useat eteläisen Suomen kunnat ja kaupungit. Matkailukeskusten kehittyessä myös muualla kuin Pohjois-Suomessa lisääntyy alueellinen kilpailu maan sisällä etenkin kotimaisista asiakkaista.
23 4 Tuotanto- ja toimintamenetelmät 4.1 Toiminnan tulo- ja menorakenne Matkailukohteilla ja hiihtokeskuksilla on useita tulolähteitä, joista kustakin asiakas tekee ostopäätöksen erikseen. Myyntitulojen perustan, mutta ei välttämättä suurimman, muodostavat matkailukohteen sisäänpääsymaksut tai hissilippumyynti. Lisäksi erilaiset vuosija jäsenmaksut sekä välinevuokraustulot ovat merkittävä tulonlähde. Tulojen ja menojen rakenne antaa kuvaa liiketoiminnan moninaisuudesta. Seuraavassa taulukossa on Tilastokeskuksen tilinpäätösaineiston mukainen kustannusrakenne eri toimialaryhmissä vuonna 2006. Taulukko 9. Kulurakenne tilinpäätösaineiston mukaan v. 2006 (ennakkotiedot) 63302 Muu matkailua palveleva toiminta 9233 Huvipuistot 9252 Museot, näyttelyt sekä historiallisten paikkojen ja rakennusten suojelu 9261 Urheilukentät, urheiluhallit ja stadionit 9272 Muualla luokittelemattomat virkistyspalvel ut Yritysten lukumäärä 904 27 33 640 588 Toimialan liikevaihto, 1 000 208 474 40 822 7 148 248 303 50 397 LIIKETOIMINNAN TUOTOT YHTEENSÄ, -% 100,0 100,0 100,0 100,0 100,0 Aine- ja tarvikekäyttö, -% -40,8-12,8-25,6-11,3-28,0 Ulkopuoliset palvelut, -% -19,0-3,0-9,0-3,0-5,0 Palkat ja henkilösivukulut, -% -15,0-27,0-25,0-29,0-20,0 Laskennallinen palkkakorjaus, -% -2,6-0,2-2,4-1,6-7,9 Liiketoiminnan muut kulut, -% -19,1-32,0-37,6-40,4-31,6 KÄYTTÖKATE -% 3,7 24,7-0,7 13,8 7,7 Poistot ja arvonalentumiset, -% -3,0-14,0-5,0-12,0-8,0 LIIKETULOS -% 0,3 11,0-6,1 2,0-0,4 Rahoitustuotot, -% 0,6 1,0 1,5 0,7 12,9 Rahoituskulut, -% -1,5-1,9-2,6-3,5-2,1 Verot, -% -0,6-2,7-0,6-1,1-0,7 NETTOTULOS -% -1,3 7,4-7,7-1,9 9,7 Satunnaiset tuotot ja -kulut, -% -0,4 0,5 16,9 0,7 0,6 KOKONAISTULOS -% -1,7 7,8 9,2-1,2 10,3 Tilinpäätössiirrot yhteensä, -% 0,0-0,2-1,7-0,3-0,1 Laskennallinen palkkakorjaus (palautus), -% 2,6 0,2 2,4 1,6 7,9 TILIKAUDEN TULOS -% 1,0 8,0 10,0 0,0 18,0 Seuraavassa taulukossa on esimerkkinä tulonlähteet eri yritystyypeissä. Toiminnan kulurakenne käy ilmi taulukosta 9.
24 Taulukko 10. Tulonlähteitä eri yritysryhmissä Huvipuistot Hiihtokeskus Safariyritykset pääsymaksut 46 % hissilippumyynti 74 % talvisafarit 73 % ravitsemismyynti 22 % ravitsemismyynti 12 % kesäsafarit 19 % ajelut 14 % välinevuokraus 4 % majoitus, ravitsemus, 6% kuljetus- ja muu myynti pelit ym. 7 % vaunuvuokrat 3 % kalustovuokraus 2 % vähittäiskauppa 9 % mainostulos 1 % pysäköintimaksut 2 % muu myynti 6 % 100 % 100 % 100 % Lähteet: EU-Panorama, Suomen Hiihtokeskusyhdistys, Finnvera Oyj Hiihtokeskusten rinnetoiminnan tulolähteistä suurimpia ovat hissilippumyynti, ravitsemispalvelut sekä välinevuokraus sekä hiihtokoulut, jonka tulovaikutus on kasvussa. Hissilippumyynnin tulokertymä kaudella 06/07 oli n 39,5 milj. euroa. Kuvasta on huomioitava kaudella 05/06 on toteutettu tilastointitavan tarkennus jolloin aikaisemmat vuoden eivät ole täysin vertailukelpoisia. Ilmastonmuutokset aiheuttamat ongelmat tulevat olemaan haaste alan yrityksille kun pyritään ennakoimaan liiketoiminnan kehittymistä. Viimeksi asiasta saatiin konkreettisesti kokea esim. Levin maailmancupin avauksen peruuntumisena. Kuva 2. Kotimaan hiihtokeskusten hissilippumyynnin kehitys Milj. 50 40 30 20 10 0 01/02 02/03 03/04 04/05 05/06* 06/07* Kausi Lähde: Suomen Hiihtokeskusyhdistys ry Luontoaktiviteetteja tarjoavien yritysten tulonmuodostuksesta osa kertyy myös välineiden ja kaluston vuokrauksesta ilman opastusta. Ohjelmien ja vuokrauksen osuus vaihtelee sen mukaan, millaista kysyntää yrityksen sijaintialueella on ja kuinka helppoa on omatoiminen retkeily ko. alueella. Safarit ja retket ovat kestoltaan keskimäärin kahdesta tunnista yhteen päivään. Vain 5 10 % safareista on kestoltaan yli vuorokauden mittaisia. Seuraavissa kaavioissa on esitetty tyypillisen ympärivuotisesti toimivan luontosafariyrityksen tulo- ja kulurakenne.
25 4.2 Asiakassegmentointi Menestyäkseen on yrityksen palvelukokonaisuuden, kapasiteetin ja muiden resurssien vastattava valitun asiakassegmentin odotuksia. Matkailukohteen imago vetoaa tietyntyyppisiin asiakkaisiin jolloin segmentoinnissa huomioidaan mm. kohderyhmän ikä, elämänvaihe, yritys- vai yksityinen asiakas, ryhmä- vai perhematkailija sekä muut mahdolliset matkustustottumukset ja motiivit. Oikea asiakassegmentointi auttaa myös tehokkaimman jakelutien valinnassa. Tuotteiden kohdentamisessa on huomioitava, että tietyt asiakasryhmät käyttävät enemmän rahaa ohjelmapalveluihin kuin toiset. Merkittävä peruskysynnän muodostava joukko matkailukohteille on paikallinen asiakaskunta etenkin paikallisille ja alueellisille hiihtokeskuksille ja golfkentille. Rajahaastattelututkimuksen (2005) mukaan ulkomaiset matkailijat harjoittivat eriaisia kesä- ja talviaktiviteetteja matkustajan lähtömaan mukaan seuraavasti: Taulukko 11. Kesäaktiviteettien käyttö Urheilukalastus Yli 3 tunnin kävely Melonta Pyöräilyreitit Ratsastus Vuokrannut moottori tai purjeveneen Uinti Kävely Veneily Metsästys / marjastus Asuinmaa % % % % % % % % % % Alankomaat 2 6 5 2 3 0 8 5 3 0 Espanja 4 13 1 6 0 7 5 1 1 2 Iso-Britannia 5 2 1 4 0 0 6 2 3 0 Italia 4 6 1 3 0 2 4 0 1 0 Norja 2 0 0 5 0 0 5 0 1 0 Puola 10 5 2 8 3 2 4 3 3 1 Ranska 2 5 2 3 0 4 3 0 2 0 Ruotsi 4 1 1 2 0 1 8 5 2 1 Saksa 6 7 4 4 0 1 7 3 3 1 Sveitsi 8 7 3 8 1 1 5 3 3 1 Venäjä 4 1 0 1 0 0 5 0 0 0 Viro 3 3 1 4 0 0 2 0 1 0 Yhdysvallat 6 7 1 5 0 0 6 3 4 0 Kaikki ulkomaiset matkustajat 3,9 2,8 1,1 2,9 0,2 0,8 5,2 1,7 1,3 0,4
26 Taulukko 12. Talviaktiviteettien käyttö Maastohiihto Laskettelu Lumilautailu Moottorikelk-ka-ajelu Koirarekiajelu Pororekiajelu Väh. 3 tunnin kävely Pilkkiminen Luistelu Lumikenkä-kävely Asuinmaa % % % % % % % % % % Alankomaat 10 4 1 19 12 9 7 0 0 2 Espanja 9 8 6 28 25 8 10 3 5 0 Iso-Britannia 7 10 5 43 44 45 6 0 0 0 Italia 5 1 0 10 9 10 6 0 0 1 Japani 5 1 0 10 11 8 12 0 0 0 Norja 3 1 0 1 1 1 2 0 1 0 Ranska 18 5 1 28 23 21 11 4 1 10 Ruotsi 4 3 0 1 0 0 1 0 0 0 Saksa 15 4 2 8 4 4 7 0 1 2 Venäjä 3 3 1 1 1 1 1 0 0 0 Viro 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 Kaikki ulkomaiset matkustajat 5 4 1 7 6 6 3 0 0 0 Tuloksista on pääteltävissä, että eri aktiviteeteille on kysyntää ja tuotteistamiseen kannattaa panostaa. Oleellista on aktiviteettipalvelun ostamisen helppous ja saatavuus, välinevuokrausmahdollisuudet ja turvallisuuden tunne oudossa maastossa. 4.3 Laatu ja turvallisuus Käsitteenä laatu yhdistetään useimmiten asiakaspalveluun, vaikka kysymys on ennen kaikkea yritystoiminnan kaikkia osatoimintoja käsittävän prosessin hallinnasta. Laadunhallinta onkin alan kärkiyrityksissä jo arkipäivää ja jälleenmyyjien perusvaatimus tuotteelle. Se muodostuu yrityksen kilpailukyvyn erääksi kulmakiveksi. Laadun rakentamiseksi on työkaluja, sillä prosessin läpivienti on varsin vaativaa prosessina ja ajallisesti. Matkailun edistämiskeskus toteuttaa alan yrityksille ja matkailukeskuksille Laatutonni-, Laatuverkko-, sekä Destination Quality Net- laatuohjelmia. Niiden puitteissa yritykset voivat käynnistää oman laatuprosessinsa tai auditoida yrityksessä käytössä olevan muun laadunhallintajärjestelmän. LaatuVerkko- järjestelmässä on ohjelmapalveluiden tapausilmoituslomake johon yritys voi sähköisesti tallentaa erityyppiset onnettomuudet tai läheltä piti- tilanteet. Tulosten seuranta palvelee alan tuotekehitystyötä erityyppisten turvallisuusongelmien ehkäisyssä. Turvallisuustekijät kuuluvat osana laatuun ja ne korostuvat seikkailu- ja elämysmatkailussa.
27 Tuoteturvallisuuslaki sisältää perustan kuluttajaviraston valvomille vaarallisille kuluttajapalveluille. Ohjelmapalveluiden turvallisuuden parantamiseksi on julkaistu myös oppaat mm. laskettelurinteille, uimahalleille, kuntosaleille, karting- radoille. Tuoteturvallisuuslain ohella turvallisuutta säätelevät myös mm terveydensuojelulaki ja Elintarviketurvallisuuslaki. Matkailualan turvallisuuspassi- hankkeessa on laadittu koulutusmateriaalia ja ohjelma alalla toimiville. 4.4 Varaus- ja informaatiojärjestelmät Huvipuistot ja hiihtokeskukset tarvitsevat aktiivista markkinointia ja mainontaa vetovoimaisuuden ja kiinnostavuuden aikaansaamiseksi ja ylläpitämiseksi. Tämä vaatii huomattavaa taloudellista panostusta markkinointiin. Yleensä kohteiden markkinointi koti- ja ulkomaisilla messuilla toteutetaan alueen yhteismarkkinoinnin kautta jolloin kustannuksista vastaavat aina ensisijassa alueen yritykset. Suur-alue yhteistyön tuloksena markkinoidaan usein tiettyä, tunnettua tuotemerkkiä tai matkailualuetta. Esimerkkeinä Ruka-Kuusamo, Levi tai Tahkon alueiden markkinointiyhteistyö. Eri varausjärjestelmiä ja ratkaisuja on kuvattu lähemmin matkailun yleisosa- raportissa. Aktiviteettipalveluiden hankinta tapahtuu usein samassa yhteydessä esim. majoitus- tai kokouspalveluiden hankintaa tehtäessä. Aluevaraamoiden kautta on tietyn aktiviteetin ostaminen kuluttajalle vaivatonta ja nopeaa. Suoramarkkinointi kohteessa tavoittaa myös asiakkaita mutta se edellyttää omaa keskeistä liikepaikkaa ja varsin joustavaa lähtövarmuutta tai kiinteitä viikko-ohjelmia. Usean ohjelmapalveluyrityksen yhteistyö viikko-ohjelman läpiviemisessä vähentää yksittäisen yrityksen taloudellista rasitetta ja tasaa henkilöstöresursseja ja kuluja. Kehittyneemmät ohjelmapalveluyritykset toimivat suoraan matkanjärjestäjäportaan kanssa tai itse matkanjärjestäjinä, jolloin ohjelmapalvelutuote muodostaa osan matkatuotetta myytäväksi koti- tai ulkomaisille matkatoimistoille. Ulkomaisille asiakkaille suunnatut ohjelmat kanavoituvat markkinoille myös liikenneyhtiöiden (lento-yhtiöt, bussiyhtiöt, laivayhtiöt) tai incoming-toimistojen kautta. Incoming- toimistot vastaavat yleensä tuotteiden paketoinnista erilaisille kohderyhmille kuten charter-, ryhmä-, kokous- ja kannustematkailijoille. Usein tuotteella on myös ulkomainen välikäsi, kuten matkanjärjestäjä, matkatoimisto tai incentive-talo. Räätälöidyissä tuotteissa yrityksen joustavuus, luovuus, luotettavuus ja laatu sekä ammattitaito korostuvat. Monet suomalaiset vientiyritykset sekä kansainväliset yhtiöt ja järjestöt ovat ohjelmapalveluyrityksille varteenotettava palvelujen tilaajaryhmä. Yritysten matkapalveluista vastaa usein liikematkoihin erikoistunut matkatoimisto tai yhtiön oma matkapalvelu- ja markkinointihenkilöstö. Ohjelmapalvelutuotteen tarjoaman elämyksen tavoitteena on edistää
28 myyntiä ja suhdetoimintaa Se vaatii asiakasryhmän palveluilta korkeaa laatua ja joskus jopa oppaiden samaistumista isäntäyrityksen yrityskuvaan. KTM:n teettämässä selvityksessä ohjelmapalveluyritysten myynti- ja informaatiokanavina tärkeimmiksi mainittiin mm. matkailukeskukset ja aluevaraamot, majoitusyritykset, kunnalliset matkailuorganisaatiot, maakunnalliset matkailuorganisaatiot, liikenneyhtiöt, jälleenmyyjät. Pienten ohjelmapalveluyritysten markkinoille pääsy on usein kiinni alueen kärkiyritysten sekä alueen markkinointiorganisaation kanssa löydetystä yhteistyöstä. Incoming-toimistot ovat vain harvojen yritysten myyntikanava. Yhteismarkkinointi projektimuodossa ei luo yritykselle pysyvää myyntikanavaa koska myyntitoiminnan jatkuvuutta ei välttämättä ole. 4.5 Verkostoituminen Verkostoyhteistyöllä pienet ohjelmapalveluyritykset pystyvät tuottamaan eri tuotemoduuleita, joita yhdistämällä saadaan ostajalle monipuolisia ja helposti muunneltavia tuotepaketteja. Verkostoitumisen etuna on myös investointitarpeen madaltuminen. Yhteenliittymien kautta voidaan tuotekapasiteetin ohella henkilöstö-, laite-, ja varusteresursseja hyödyntää tehokkaasti. Muita yhteistyömuotoja ovat olleet tuotekehitys- sekä laatu- ja muu koulutus. Yksittäisen yrityksen kannalta edut liittyvät kilpailuaseman parantamiseen. Kustannuksia alentamalla myynnille saadaan lisäresursseja. Verkostoitumisen lähtökohtana on aina molemminpuolinen taloudellinen hyöty. Verkostoitumisen edut ovat pähkinänkuoressa seuraavat: tuotteen arvo lisääntyy tuotemoduuleja yhdistämällä tuotekehitys tehostuu ja nopeutuu investointitarve kapasiteettiin madaltuu ja yhteiset ostoedut ovat hyödynnettävissä henkilöstöresurssit tehokkaassa käytössä tuotteiden markkinoille pääsy ja saatavuus paranevat markkinointi tehostuu ja näkyvyys lisääntyy erikoistuminen selkeyttää yrityksen aseman palveluketjussa henkilöstön ja yrityksen ydinosaaminen syvenee yhteisesti sovitun laadun tuottaminen ja valvonta antavat vakuuttavuutta markkinoilla tieto ja osaaminen yhdistämällä edistetään uusien tuotteiden tai markkinapotentiaalien löytymistä käytettävissä oleva tietämys kasvaa Lähde: Matkailun ohjelmapalveluyritysten myynti- ja informaatiokanavat (osin)
29 5 Investoinnit ja kapasiteettitilanne 5.1 Investoinnit Pk-yritysten toimintaympäristö ja kehitysnäkymät 2007 -kyselyssä virkistys- kulttuuri- ja urheilutoiminta sektoreita edustaneet yritykset (182 kpl) arvioivat investointiensa määrää seuraavan vuoden (2008) kuluttua seuraavan kuvan mukaisesti. Kuva 3. Virkistys-, kulttuuri- ja urkeilutoiminnan Investointiodotukset Prosenttia 80 60 74 70 56 66 40 20 16 11 14 17 31 21 13 13 0 Hiihtokeskukset Matkatoimistot Muu virkistys-, kulttuurija urheilutoiminta Suurempi Yhtä suuri Pienempi Majoitus- ja ravitsemistoiminta yhteensä Lähde: KTM, Pk-yritysten toimintaympäristö ja kehitysnäkymät 2007 Edellisen vuoden vastaavaan tilanteeseen verrattuna on investointien kasvuodotukset hiukan tasaantuneet. Ala onkin investoinut voimakkaasti viimevuosina etenkin liikuntasektorin yritysten osalla (mm. hiihtohissi- ja golfyhtiöt). 5.2 Kapasiteettitilanne Ohjelmapalveluyritysten kapasiteetista tai sen käyttöasteesta ei ole virallista tiedonkeruuta kuten majoitustilastot. Siksi kapasiteetin määrää ja käyttöä voi arvioida vain esimerkiksi matkailukeskus-, yritys- tai tuotekohtaisesti. Poikkeuksen tekevät hiihtokeskukset, joista voidaan todeta esim. toteutuneet hissinousut suhteessa nousukapasiteettiin. Suomen Hiihtokeskusyhdistys seuraakin sektorin kehitystä tiiviisti. Safaripuolella eturivin matkailukeskuksissa palvelut keskittyvät tunnettujen tuotemerkkien alle. Kilpailutilanteen kiristyminen matkailukeskusten välillä pakottaakin yritykset tiivistämään yhteistyötään. Erityyppisiä ohjelmapalveluyrityksiä saattaa isommissa keskuksissa kymmeniä. Alalle on syntynyt myös voimakkaasti ja nopeasti kasvavia, ketjumaisesti toimivia yrityksiä kuten esim. Blue White Resorts.