Konepajan strategiset tuotantopäätökset

Samankaltaiset tiedostot
Vauhtia konepajateollisuuden kehitystoimille ja investoinneille - VTT tukee rakennemuutosta

Parempiin tuotantostrategisiin päätöksiin

Parempiin tuotantostrategisiin päätöksiin

TEOLLINEN KILPAILUKYKY PALAAKO TUOTANTO SUOMEEN?

Bruttokansantuote on kasvanut pitkään Euroalueella, nyttemmin myös Suomessa Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond

Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa

BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE Harri Kivelä Iisalmi

Bruttokansantuote on kasvanut Euroopassa ja USA:ssa, Suomessa vain niukasti

Tuotanto- ja palveluverkostot Teknologiateollisuus ry

BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018

Hankintatoimi huippukuntoon! Teollisuusyritysten hankintatoimen kehityshanke

TRIO-ohjelman jatko. Ohjelman päätösseminaari Helsinki Harri Jokinen, ohjelmapäällikkö

Hitsaustekniikka 16 Tuleeko hitsaava teollisuus säilymään Suomessa?

Juha-Pekka Anttila VTT

Paavo Voho, Mikael Haag

Tekesin (Business Finland) rahoituspalvelut yrityksille 2018 #

Valmistavan teollisuuden uudistuminen. Jyrki Poikkimäki VTT Sastamalan Seudun Yrityspalvelu Oy:n tilaisuus Puistokatu 10, Sastamala

Business Finlandin rahoituspalvelut yrityksille. Juha Pulkkinen Oulu,

Yrityksen kehittämisavustus pkyritysten kasvua vauhdittamassa missä ja milloin vaikuttavuutta?

Tuotanto- ja palveluverkostot

FinnTec. Metalli- ja konepaja-alan suurtapahtuma. Messuvieraskyselyn yhteenveto

Teknologiateollisuuden haasteet globaalissa toimintaympäristössä. Juha Ylä-Jääski, johtaja

Metropolialueen kasvusopimus ja Innovatiiviset kaupungit ohjelma ( ) KUUMA-kuntien näkökulmasta

AIKASARJAT ETELÄ-SAVO SUHDANNENÄKYMÄT

BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018

Tekesin rahoituspalvelut yrityksille 2017 #

TechnoGrowth Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke

Liiketoiminta, logistiikka ja tutkimustarpeet

Bruttokansantuote kasvaa myös Suomessa, mutta takamatkaa muihin euromaihin on 8 prosenttia Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond

Digitaalinen valmistaminen ja palvelut tulevaisuuden Suomessa

ETELÄ-POHJANMAA Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi**

Teknologiateollisuuden pk-yritysten tilannekartoitus 2010

Teknologiateollisuuden talousnäkymät

PK-YRITYSTEN SUHDANTEET

Tekes riskirahoittajana -

PK-YRITYSTEN SUHDANTEET

TechnoGrowth Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistamisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke

Metsäsektorin tulevaisuus ja Metsäalan strateginen ohjelma

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

CIO Forum. Tietohallintojohtajat muutosjohtajina Säästöjä vai uusia valloituksia? Johan Sandell CIO Forum

YRKK18A Agrologi (ylempi AMK), Ruokaketjun kehittäminen, Ylempi AMK-tutkinto

AIKASARJAT VARSINAIS-SUOMI SUHDANNENÄKYMÄT

AIKASARJAT KAINUU SUHDANNENÄKYMÄT

Bruttokansantuote on kasvanut pitkään Euroopassa ja USA:ssa, Suomi on jälkijunassa Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond

YLEISET SUHDANNENÄKYMÄT LÄHIMMÄN VUODEN AIKANA

YLEISET SUHDANNENÄKYMÄT LÄHIMMÄN VUODEN AIKANA

YLEISET SUHDANNENÄKYMÄT LÄHIMMÄN VUODEN AIKANA

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Helsinki

Suomen arktinen strategia

Innosta innovaatioon Teknologiateollisuus lyhyesti

Työkaluja esimiestyön tehostamiseen

Suomi nousuun. Aineeton tuotanto

YLEISET SUHDANNENÄKYMÄT LÄHIMMÄN VUODEN AIKANA

YLEISET SUHDANNENÄKYMÄT LÄHIMMÄN VUODEN AIKANA

ELY:n rahoitusmahdollisuudet tuotekehitykseen Outi Kaihola

Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi**

Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi**

Kunnan palvelustrategia ohjauksen välineenä - kommenttipuheenvuoro Antti Neimala, Suomen Yrittäjien EU-edustaja

Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi**

Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 2016 Bkt:n kasvu 2016 / 2015, %

Perusteollisuuden muodonmuutos. Pirkanmaan liitto

POHJOIS-POHJANMAA Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi**

POHJOIS-KARJALA Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi**

Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi**

PÄIJÄT-HÄME Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi**

AALTO PK-JOKO 79. Uuden sukupolven johtamisvalmennus

YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA TYÖLLISTEN MÄÄRÄN MUUTOS* Lähde: Tilastokeskus, Työssäkäyntitilasto

Hyvät eväät ETEENPÄIN

Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,5 % vuonna 2015

Finnmobile yritysten kilpailukykyselvitys 2012 tulokset

Pk-yritysbarometri, kevät Seuturaportti, Lappi

Teknologiateollisuuden ja Suomen talousnäkymät

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

Maailmankaupan vahvin kasvu on jo takanapäin

Esineiden ja asioiden internet - seuraava teollinen murros

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Kanta-Häme

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

Tekesin palvelut teollisuudelle

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

Riihimäeltä yli 110 miljoonaa tarkkuusvalua liki 60 vuotta Sukupolvenvaihdos pk-yrityksen kannalta

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

Pk-yritysbarometri, kevät Seuturaportti, Etelä-Savo

Tulevaisuus on hybrideissä

Kestävää kasvua biotaloudesta, cleantechistä ja digitalisaatiosta

Älyliikenteen palvelujen kehittäminen Matti Roine, johtava tutkija VTT

Tekesin palvelut ja rahoituksen edellytykset. Riskienhallinnan PK-lähtö Varkaudessa Harri Kivelä

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

Start Upit ja TEKES: Start Up yrittämisen tuska ja ihanuus Mariachi Kasvattamo kokemuksia

Pk-yritysbarometri, kevät Seuturaportti, Kymenlaakso


Verkostoitumalla osaaminen ja tekeminen pysyy Suomessa- Case Normet

Kone- ja energiateknologian toimenpideohjelma. EnergyVarkaus seminaari Varkaudessa Juha Valaja

Pk-yritysbarometri, kevät Seuturaportti, Etelä-Karjala

Pk-yritysbarometri, kevät Seuturaportti, Pohjois-Savo

Business Finland -tutkimusrahoituspalvelut alkaen TIEDOT TARKENTUVAT SYKSYN 2017 AIKANA

Bruttokansantuote on kasvanut Länsi-Euroopassa ja USA:ssa, mutta ei Suomessa

Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi

Transkriptio:

Konepajan strategiset tuotantopäätökset 17.4.2012 Ismo Ruohomäki, VTT Finntec-messut Teknologiateollisuus ry:n Strateginen kyvykkyys ja investoinnit -seminaari

2 Sisältö Mihin kokemukset perustuvat Mitä tuotantostrateginen päätöksenteko on? Saksan kokemukset Tyypilliset päätöksentekotilanteet Päätöksenteon kokonaiskuva ja osa-alueet Työkaluja, menetelmiä, kirja yritysjohdolle Tuotantopäätöksissä onnistuminen Case AFT

24/04/2012 Mihin kokemukset perustuvat 1.VTT:n UNIQUE-projekti Tulevaisuuden tuotantokonseptien strategisen suunnittelun ja päätöksenteon työkalut, 2008 2011. Rahoitus: Tekes, yritykset, VTT Tavoite -menetelmiä ja työkaluja -opastusta tuotantoratkaisuiden suunnitteluun 2. Joukko yritystoimeksiantoja 3. Muut projektit 3

4 Tuotantostrategiset päätökset. ovat tulevaisuuden liiketoimintaan vaikuttavia erittäin tärkeitä valintoja ovat monimutkaisia ja ne tehdään usein epävarmuuden vallitessa vaikuttavat operatiivisiin päätöksiin ja sisältävät huomattavia muutoksia kohdistuvat tuotantoratkaisuihin (-konsepteihin), tuotteisiin tai molempiin tuovat yritykselle kilpailuetua silloin, kun strategian ja tuotannon välillä on kilpailuetuja tuova yhteys maalin pitäisi olla kirkas mutta jos ajatus ei strategiapuolella ole kirkas, on vaikea tehdä suuria tuotannollisia päätöksiä

5 Saksa Yritysrakenne monipuolisempi ja viennin muskelit erikoistuneissa pienissä ja keskisuurissa perheyrityksissä (Mittlestand) Suomen ja Saksan kone- ja metallituoteteollisuuden yritysten määrä ja kokoluokat OECD 2007 Saksassa kone- ja metallituoteteollisuuden yrityksiä 59 366 ja Suomessa 8536 mutta Saksassa pieniä (10 49 ) yrityksiä on Suomeen verrattuna 20-kertainen määrä (GER=14.000, FIN=680) Suomen ja Saksan kone- ja metalliteollisuuden viennin jakaantuminen yrityskoon mukaan Saksassa kone- ja metallituoteteollisuuden kokonaisviennistä pkyritysten osuus on 68 % mutta Suomessa vain 20 %

6 Saksassa Fraunhofer ISI seurannut metalli- ja elektroniikkateollisuuden muutosta vuodesta 1995 lähtien Yritysten määrä (%) 30% 25% 20% 15% 10% 5% 0% 17% 26% 4% 27% 6% 1995 1997 1999 2001 2003 2006 2009 19% 6% Nykyiset suunnitelmat n=1305 N=1329 n=1442 n=1258 n=1134 n=1663 n=1484 n=1484 25% 4% 19% 3% 12% 3% 9% 3% Jokaista kolmea tuotantoaan Saksasta pois siirtänyttä yritystä kohti on ollut aina yksi palaaja Alle 50 hengen yrityksissä yhtä lähtijää kohti on ollut aina vastaavasti yksi palaaja Tuotantoa Saksasta pois siirtäneiden yritysten osuus metalli- ja elektroniikkateollisuudessa Tuotantoa takaisin Saksaan siitäneiden yritysten osuus metalli- ja elektroniikkateollisuudessa Kinkel & Maloca 2009

7 Saksalaisten yritysten motiiveita siirtää tuotantoa Saksan ulkopuolelle ja takaisin 8 2 12 16 15 29 28 77 Avainasiakkaiden läheisyys Markkinoiden saavuttaminen Jo aikaisemmin siirretyn tuotannon läheisyys Kuljetus- ja logistiikkakustannukset Verot, maksut, subventiot Ammattitaitoisen työvoiman puute Pääsy uuden tiedon/teknologian/klustereiden lähelle Tuotantoaan siirtäneiden määrä (%) 5 2 20 19 33 32 43 68 Laatu Joustavuus, toimituskyky Henkilöstökustannukset Kuljetus- ja logistiikkakustannukset Valvonta- ja koordinaatiokustannukset Henkilökunnan saatavuus ja vaihtuvuus Osaamisen häviäminen ja kopiointi Kotimaisen tuotekehityksen läheisyys Henkilöstökustannukset Usein keskeinen tai ainoa motiivi Kotimaahan palataan yleensä 4-5 vuoden jälkeen Piilokustannuksia ei tunnisteta Tuotannon kunnolla käyntiin saamiseen kuluva aika voi olla 2½-kertainen suunniteltuun Tuotantoaan siirtäneiden määrä (%)

8 Saksan kokemusten mukaan tuotantopäätöksissä epäonnistutaan yleensä seuraavista syistä Ei hyödynnetä nykyisen tuotantojärjestelmän kehittämispotentiaalia Ei hyödynnetä olemassa olevan verkoston kehittämismahdollisuuksia Tuotantoratkaisuiden dynaaminen arviointi ja skenaariopohjainen ajattelu puutteellista Tuotannon siirtopäätöksiä perustellaan usein muilla kuin olennaisilla kilpailukykytekijöillä Tuotannon siirtopäätöksiin liittyvät laskelmat kustannuskehityksestä usein ylioptimistisia

9 Tuotantopäätösten yhteys yrityksen arvonmuodostukseen Ferdows & Meyer, 1990, Jobin & Friel, 2002

10 Konepajojen tyypillisiä päätöksentekotilanteita Kasvutavoite vaatii lisäresursseja. Tuotannon kehittämiseen ei ole panostettu pitkään aikaan. Ikääntynyt laitekanta pakottaa korvausinvestointeihin. Nykyinen laitekanta soveltuu huonosti uusien tuotteiden valmistukseen. Vapautetaan tiloja parempaan käyttöön. Palvelujen merkityksen kasvaessa luovutaan asteittain valmistuskeskeisestä roolista. Kustannuskehitys pakottaa etsimään kustannustehokkaampia valmistusratkaisuja. Kansainvälistyminen pakottaa pohtimaan vakavasti tuotantoratkaisuja kotimaan ulkopuolella. Fuusiot ja yritysjärjestelyt mahdollistavat kokonaisvaltaisen tuotantoverkoston uudelleenjärjestelyn. Päämiesyritysten Follow me toiveet.

11 Päätöksenteon kokonaiskuva ja osa-alueet 1. Nykyisen tuotantojärjestelmän kehittäminen 4. Tuotteiden kehittäminen X % Z % Liiketoimintatavoitteita -Kasvu - Suorituskyky -Tuottavuus - Kannattavuus - Globaali kasvu ja tuotanto Y % W % 2. Verkoston kehittäminen 3. Globaalit tuotantoratkaisut

12 Työkaluja ja menetelmiä Työkaluja päätöksenteon Päätöksen teon osaalue Nykyisen tuotantojärjestelmän kehittäminen Tuotteiden kehittäminen Verkoston kehittäminen Globaalit tuotantoratkaisut tueksi Taloudelliset Analyyttiset Strategiset Toimintolaskenta (ABC) Nettonykyarvo (NPV) Riskianalyysi Analyyttinen hierarkiaprosessi (AHP) Analyyttinen hierarkiaprosessi (AHP) & Riskianalyysi Arvoketjuanalyysi Skenaarioanalyysi

13 Esimerkkejä työkalujen ja menetelmien käytöstä

14 Kirja yritysjohdolle Teknologiainfo Teknova Oy- Parempiin tuotantostrategisiin päätöksiin http://www.teknologiainfo.net/teknologia/tuotanto /Parempiin-tuotantostrategisiin-paatoksiin/

15 Tuotantopäätöksissä onnistuminen Tee huolellinen ennakkosuunnittelu nopea päätöksentekotilanne ei saa olla syynä huonosti tehdyille kotiläksyille Tunnista kaikki mahdolliset kehitysratkaisut ja -skenaariot Varmista tuotantopäätösten sopusointu yrityksen ylimmän strategian kanssa Kerää ja täydennä päätöksenteossa tarvittavat mahdollisimman totuudenmukaiset lähtötiedot Kytke valmisteluun mukaan ne tahot, joihin päätökset vaikuttavat eniten Arvioi vaihtoehtoisia ratkaisuita monipuolisesti - taloudellisesti, laadullisesti ja strategisesti

16 Case AFT AFT osa japanilaista Aikawa Groupia. Tehtaat Varkauden lisäksi Kanadassa ja Etelä-Koreassa. Koko vahvuus 350 henkilöä, Suomessa noin 100. Tuotteita ovat sellu-, paperi- ja kartonkiteollisuudessa käytettävät seularummut ja -levyt, roottorit ja jauhinterät.. vaativia kuituteknologian lajitteluprosessin avainlaitteita vientiin noin 80 % 2009 taantumassa yrityksen taloudellinen tilanne heikkeni, säästöt ja lomautukset eivät riittäneet. Yhden tehtaan lopettamisella olisi kulurakenne saatu tyydyttävälle tasolle. Valinta suljettavasta tehtaasta kohdistui Varkauteen. Varkaudessa taistelutahto tehtaan puolesta kanavoitui sulkemispäätöksen perumiseen tähtäävään vastaehdotukseen, joka sisälsi erilaisia tehtaan kustannustehokkuutta lisääviä kehitystoimenpiteitä. Yksi kehitettävistä asioista oli seularumpujen valmistusperiaatteen ja -teknologian radikaali uudistaminen Sulkemispäätös peruttiin ja käynnistettiin useampivuotinen kehitysprojekti Olennaista oli tuotteen valmistuskustannusten merkittävä aleneminen konstruktiota ja valmistusta muuttamalla. Kokonaiskustannukset alenivat noin 30 % (työ- että materiaalikustannuksia) Sivutuotteena tuotteen tekniset ominaisuudet paranivat olennaisesti (mm. rumpujen pyöreys ja rakotoleranssi) Mutta.miksi niin monet ideat saavat tuulta alleen vasta silloin, kun yrityksessä ollaan selkä seinää vasten???

17 Organisaatiot eivät suinkaan kuole siihen, että tekevät vääriä asioita, vaan siihen, että ne jatkavat aikanaan oikeiden asioiden tekemistä liian pitkään VTT creates business from technology