KARJALAN KIERROS RETKEILYREITISTÖ POHJOIS-KARJALAN LUONTOMATKAILUSSA

KARJALAN KIERROS RETKEILYREITISTÖ POHJOIS-KARJALAN LUONTOMATKAILUSSA Sari Karjalainen Opinnäytetyö Kesäkuu 2005 Matkailu-, ravitsemis- ja talousala

JYVÄSKYLÄN KUVAILULEHTI AMMATTIKORKEAKOULU Matkailu-, ravitsemis- ja talousala 6.5.2005 Tekijä(t) KARJALAINEN, Sari Julkaisun laji Opinnäytetyö Sivumäärä 94 Luottamuksellisuus Julkaisun kieli suomi Työn nimi Salainen saakka KARJALAN KIERROS RETKEILYREITISTÖ POHJOIS-KARJALAN LUONTOMAT- KAILUSSA Koulutusohjelma Matkailualan koulutusohjelma Työn ohjaaja KALLIONIEMI, Kirsi Toimeksiantaja(t) Karelia Expert Matkailupalvelu Oy Tiivistelmä Työn aihe oli ajankohtainen, sillä luontomatkailu on yksi nopeimmin kasvavista matkailun sektoreista maassamme. Myös Pohjois-Karjalan maakunta pyrkii kehittämään luontomatkailuaan ja markkinoi itseään ulkoilun ja retkeilyn maakuntana. Työn tarkoituksena oli kartoittaa Karjalan Kierros matkailu- ja virkistyskokonaisuuden nykytilannetta sekä sen merkitystä ja asemaa Pohjois-Karjalan luontomatkailussa. Karjalan Kierros toteutettiin kolmivaiheisena projektina vuosina 1994 2000, minkä vuoksi oli tärkeää kartoittaa, miten reitistön tilanne on kehittynyt projektin päättymisen jälkeen. Työssä käytettiin kvalitatiivista tutkimusmenetelmää ja tutkimusaineisto kerättiin haastattelema l- la neljää Karjalan Kierrokseen ja Pohjois-Karjalan luontomatkailuun läheisesti liittyvää asiantuntijaa. Haastattelut toteutettiin teemahaastatteluina. Lisäksi haastattelurungosta muokattiin kyselylomake, joka lähetettiin sähköpostitse jokaiselle Karjalan Kierroksen yhdestätoista reittivastaavasta. Reittivastaavista kymmenen vastasi kyselyyn. Tutkimustulosten mukaan alueen reitistö- ja luontomatkailupalveluja pitäisi kehittää tuotteistamalla ja yritystoimintaa kehittämällä. Huomiota kannattaisi kiinnittää erityisesti melonta-, maastopyöräily- ja moottorikelkkailutuotteisiin. Lisäksi tarvitaan maakunnallinen vastuutaho koordinoimaan ja tehostamaan toimintaa. Karjalan Kierroksen tulevaisuus on vahvasti sidoksissa tarkkaan tuotteistamiseen, selkeään kohderyhmäajatteluun ja tuotteen laadun varmistamiseen. Työ antaa tarkkaa tietoa alueen reitistöistä ja selvittää Karja lan Kierroksen reittejä ja palveluja koskevia kehittämistarpeita. Työ on hyödynnettävissä sellaisenaan reitistöjen ja palvelujen kehittämiseksi tutkimusalueella. Avainsanat (asiasanat) luontomatkailu, luonto virkistyskäyttö, reitistö, ulkoilureitit, retkeily, vaellus, Pohjois-Karjala Muut tiedot

JYVÄSKYLÄ POLYTECHNIC DESCRIPTION School of Tourism and Services Management 6.5.2005 Author(s) KARJALAINEN, Sari Type of Publication Bachelor s thesis Pages 94 Confidential Language Finnish Title Until KARELIAN CIRCUIT IN THE NATURE TOURISM OF NORTH CARELIA Degree Programme Degree Programme in Tourism Tutor KALLIONIEMI, Kirsi Assigned by Karelia Expert Matkailupalvelu Ltd. Abstract Bachelor s thesis was topical because nature tourism is one of the fastest growing sectors of tourism in Finland. North Carelia develops the nature tourism in the province and markets itself as a province of hiking and exercising. The aim of the Bachelor's thesis was to find out the current situation of Carelian Circuit and its importance and significance in the nature tourism of North Carelia. Carelian Circuit was carried out by a project, which had three stages in years 1994-2000. The last phase ended in 2000 and therefore it is important to find out how the activity has deve l- oped after the project. The method used was qualitative approach and the results were collected by interviewing four experts related to the Carelian Circuit and the nature tourism of North Carelia. Furthermore, the questionnaire was sent by email to eleven persons responsible for the maintenance of Carelian Circuit. Ten of them answered the questionnaire. The results showed that the products and services of nature tourism offered in the region of Carelian Circuit have to be developed. It is necessary to put efforts on product development, especially on products related to canoeing, mountain biking and snowmobiling. Furthermore, it is required to have an organization to coordinate the activities and functions. The future of Carelian Circuit depends on exact product development and segmentation. Also the quality of products and services needs to be guaranteed. The results of the work can be used in developing both Carelian Circuit and the nature tourism in North Carelia. Keywords nature tourism, nature recreational use, route, hiking, North Carelia Miscellaneous

SISÄLTÖ 1 1 JOHDANTO... 3 2 LUONTOMATKAILU SUOMESSA... 4 2.1 Luontomatkailun käsitteet ja sisältö... 4 2.2 Luontomatkailun merkitys matkailuelinkeinolle... 6 2.3 Kotimaiset ja ulkomaalaiset luontomatkailijat... 8 2.4 Merkittävimmät luontomatkailukohteet... 10 2.5 Aktiviteetit ja harrastukset luontomatkoilla... 12 3 REITISTÖT LUONTOMATKAILUN KEHITTÄMISEN PERUSTANA... 14 3.1 Retkeilyn historiaa... 14 3.2 Retkeilyn määritelmät ja sisältö... 15 3.3 Retkeilyreittiverkosto Suomessa ja reitistöjen kehittäminen... 17 3.4 Retkeilymatkat ja retkeilymatkailijat Suomessa... 19 4 POHJOIS-KARJALA MODERNI ERÄMAA... 21 4.1 Maakunnan yleisesittely... 21 4.2 Matkailu Pohjois-Karjalassa... 22 4.3 Maakunnan luonnonympäristö ja maisemat... 25 4.4 Ulkoilun ja retkeilyn maakunta... 27 4.5 Luontomatkailukohteet Pohjois-Karjalassa... 31 5 TUTKIMUKSEN TAVOITTEET JA TOTEUTUS... 34 5.1 Tutkimuksen lähtökohta ja tavoitteet... 34 5.2 Tutkimusmenetelmät ja tutkimuksen toteutus... 35 6 KARJALAN KIERROS VIRKISTYS- JA MATKAILUKOKONAISUUS... 38 6.1 Historiasta nykypäivään... 38 6.2 Karjalan Kierroksen toiminta-alue... 39 6.3 Luontomatkailuyrittäjät ja -palvelut reitistön alueella... 41 6.4 Reitistöjen kävijämäärät... 46 6.5 Reitistöjen kunnostaminen ja ylläpito... 47 7 KARJALAN KIERROKSEN ASEMA MAAKUNNAN LUONTOMATKAILUSSA... 51 7.1 Karjalan Kierroksen markkinointi ja myynti... 52 7.2 Karjalan Kierroksen imago ja tunnettuus... 56 7.3 Karjalan Kierroksen luonnonvetovoima ja maisemien nykytila... 59

7.4 Karjalan Kierroksen tuotteistaminen ja kestävä kehitys... 62 7.5 Karjalan Kierroksen tulevaisuudennäkymät... 67 2 8 POHDINTA... 71 LÄHTEET... 77 LIITTEET... 81 Liite 1. Karjalan Kierros kartta ja reittiluokitus... 81 Liite 2. Karjalan Kierroksen vaellus-, melonta- ja pyöräilyreitit... 81 Liite 3. Kysely Karjalan Kierros -reittivastaaville... 86 Liite 4. Haastattelurunko... 88 Liite 5. Kysely reitistön käyttäjille... 90

3 1 JOHDANTO Luontomatkailu muodostaa merkittävän osan Suomen matkailusta, sillä Matkailun edistämiskeskuksen arvion mukaan luontomatkailun osuus koko maan matkailusta on noin neljännes. Luontomatkailu on myös yksi nopeimmin kasvavista matkailun sektoreista maassamme. Arvioiden mukaan luontomatkailu Suomessa kasvaa kehittämistoimien avulla selvästi nopeammin kuin matkailu kokonaisuudessaan. Eri viranomaistahot ovatkin määritelleet luontoon ja kulttuuriin perustuvien uusien matkailutuotteiden kehittämisen yhdeksi matkailun kehittämisen pääalueeksi maassamme. Myös Suomen hallitus on asettanut korkeat tavoitteet luontomatkailun kasvulle, sillä se pyrkii alan työpaikkojen kaksinkertaistamiseen vuoteen 2010 mennessä. Luontomatkailulla on myös laaja kotimainen käyttäjäkunta, sillä kaupungistumisen myötä virkistyskäytön ja luontomatkailun palvelujen kysyntä kasvaa ja ihmiset ovat entistä valmiimpia maksamaan luonnossa virkistäytymisestä. Erityisesti Pohjois- ja Itä-Suomessa sekä saaristoalueilla luonto on keskeinen elementti matkailussa. Näin ollen myös Pohjois-Karjala on suuntautunut voimakkaasti ma a- kunnan luontomatkailun kehittämiseen ja markkinoikin itseään ulkoilun ja retkeilyn maakuntana. Pohjois-Karjala pyrkii kehittämään maakunnan ulkoilureittejä ja palveluja ja Karjalan Kierros toimii merkittävänä osatekijänä tässä pyrkimyksessä. Karjalan Kierros matkailu- ja virkistyskokonaisuus toteutettiin kolmivaiheisena projektina vuosien 1994 2000 aikana, minkä vuoksi on tärkeää selvittää, miten Karjalan Kierroksen tilanne on kehittynyt projektin päättymisen jälkeen. Lisäksi työssä pyrittiin selvittämään Karjalan Kierroksen imagollista merkitystä ja hyödynnettävyyttä Pohjois-Karjalan luontomatkailussa. Työssä tarkastellaan koko maakunnan luontomatkailua, mutta painopiste on erityisesti Karjalan Kierroksen yhteydessä toimivassa luontomatkailussa. Tutkimuksen kohteena oleva Karjalan Kierros sijaitsee Pielisen Karjalan ja Ilomantsin alueella, minkä vuoksi tutkimusaluetta pyrittiin rajaamaan mahdollisimman pitkälti tätä aluetta koskevaksi. Työssä hyödynnettiin aiempia alueen luontomatkailua koskevia tutkimuksia, kuten maakunnan luontomatkailu- ja virkistyspalveluselvitystä, Kolin alueen luontomatkai-

4 luyritysten toimintaa tutkivaa pro gradu tutkielmaa sekä Karjalan Kierroksen luontomatkailuyritysten keskuudessa tehtyä ohjelmapalvelukartoitusta. Aiheen ajankohtaisuuden lisäksi aiheen valintaan vaikutti suuresti oma mielenkiintoni luontomatkailua, erityisesti Pohjois-Karjalan luontomatkailua kohtaan. Työn tekemisessä halusin hyödyntää myös omakohtaista alueen tuntemustani. Työn toimeksiantajana toimii maakunnallinen matkailuorganisaatio Karelia Expert Matkailupalvelu Oy, jonka pääpaikka on Joensuussa, mutta toimipisteitä löytyy eri puolilta maakuntaa. Työn aihe saatiin ottamalla yhteyttä Karelia Expert Matkailupalveluun, josta ehdotettiin aiheeksi Karjalan Kierrosta. Tavoitteena on kerätä sellaista tietoa, jota voidaan hyödyntää sekä Karjalan Kierroksen reitistöjen ja palvelujen että maakunnan luontomatkailun kehittämisessä. 2 LUONTOMATKAILU SUOMESSA 2.1 Luontomatkailun käsitteet ja sisältö Luonto on ollut kautta aikojen matkakohteista merkittävimpiä ja matkailun tarkoituksista tärkeimpiä. Jo ennen massaturismin kehittymistä luonto ja erityisesti erämaaluo n- to oli merkittävä tekijä ihmisen henkiselle hyvinvoinnille ja tunne-elämälle ja matkailu oli huomattava tekijä luonnon arvottamisessa eettisesti tärkeäksi. Suomessa luonnon merkitys huipentui kansallisromantiikan ja siihen liittyvän karelianismin aikakaudella. 1800-luvun loppupuolella karelianismia edustaneet taiteilijat, kuten Jean Sibelius, Akseli Gallen-Kallela ja Eero Järnefelt, oleilivat varsinkin Kolin maisemissa, josta tulikin yksi maamme kansallismaisemista. (Hemmi 1995, 158 160.) Perinteisten jokamiehenoikeuksien ja laajojen luonnonalueiden ansiosta Suomessa on hyvät ja monipuoliset mahdollisuudet virkistäytyä luonnossa. Jokamiehenoikeudet antavat mahdollisuuden käyttää toisen omistamaa tai hallitsemaa maa- tai vesialuetta tilapäiseen oleskeluun, kulkemiseen ja eräiden luonnontuotteiden ottamiseen. Jokamiehenoikeuksien perusteella muun muassa marjastus ja sienestys sekä onkiminen ja pilkkiminen ovat sallittuja toisen omistamalla alueella. Suomen maapinta-alasta lähes

5 90 prosenttia on jokamiehenoikeudella käytettävissä ulkoiluun ja virkistäytymiseen. (Ympäristöministeriö 2002, 17.) Luontomatkailun käsite on hyvin monipuolinen, sillä luontomatkailu voidaan määritellä muun muassa matkailijan luontosuhteen perusteella, yhteiskunnasta ja siihen liittyvistä normeista ja arvoista käsin, ekofilosofian avulla tai elinkeinon näkökulmasta. Yksinkertaisimmillaan luontomatkailulla tarkoitetaan kuitenkin luonnonympäristössä tapahtuvaa matkailua, joka ottaa huomioon kestävän kehityksen periaatteet. Luontomatkailussa huomion kohteena on esimerkiksi luonnon kantokyvyn ja biodiversiteetin säilyttäminen. Luontomatkailun rajaksi on tähän mennessä asetettu ainoastaan se, että luonnossa liikkuminen tapahtuu lähinnä lihasvoiman avulla. Luontomatkailu yhdistää luonnon virkistyskäytön ja matkailun. Luonnon virkistyskäytöllä tarkoitetaan luonnossa vapaa-ajan viettämistarkoituksessa tapahtuvaa liikkumista sekä tilapäistä oleskelua luonnossa, uimista, lyhytaikaista telttailua, marjojen ja sienten poimimista, joutenoloa tai luonnonharrastusta. Luonnon virkistyskäyttöön lasketaan mukaan myös virkistäytymistarkoituksessa tapahtuva vapaa-ajan asuminen, vapaa-ajan kalastus ja metsästys sekä motorisoitu luonnossa liikkuminen, kuten moottorikelkkailu ja veneily. Luonnon virkistyskäytöstä lukeutuu luontomatkailuun lähes kaikki se, joka ei ole päivittäistä lähivirkistystä. Näin ollen muun muassa matkailuun liittyvä loma-asuminen ja sen yhteydessä tapahtuva virkistyskäyttö katsotaan luontomatkailuksi. (Ympäristöministeriö 2002, 7.) Luontomatkailulla on monenlaisia muotoja, joista yksi on erämatkailu. Se suuntautuu nimensä mukaisesti erämaihin ja on pääsääntöisesti joko yksilömatkailua tai hyvin pienten ryhmien matkailua. Muita luontomatkailun muotoja ovat muun muassa luontoliikunta, elämysmatkailu, seikkailumatkailu ja muu kotipaikkakunnan ulkopuolella tapahtuva virkistys- ja retkeilytoiminta. Luontomatkailun käsite sisältää myös luontomatkailijan, luontomatkailuyrittäjän ja luontomatkailutuotteen käsitteet. Luontomatkailija voidaan määritellä matkailijaksi, joka on kiinnostunut luonnosta, ja jonka toteuttama matka kohdistuu suhteellisen luonnonvaraisille alueille. Näillä alueilla luontomatkailijalla on mahdollisuus opiskella luontoa, ihailla ympäröivää mais e- maa, kasvillisuutta ja eläimistöä sekä erilaisia geologisia muodostumia ja samalla tu-

6 tustua myös luontoon liittyvään kulttuuriin. Luontomatkailun tarkoituksena on, että matkailija kohtaa ja kokee luonnon intensiivisesti ja välittömästi luonnon ehdoin sekä kunnioittaa kohdealuetta ja alueen luontomatkailuyrittäjiä vahingoittamatta niiden toimivuutta matkan jälkeenkään. Tarkoituksena on, ettei matkailija aiheuta seuraamuksia, jotka muuttavat luontoa erilaiseksi kuin mitä se oli ennen luonnossa vierailua. (Hemmi 1995, 158 160.) Luontomatkailuaktiviteetit ovat kotipaikkakunnan ulkopuolella sekä aidossa että muokatussa luonnonympäristössä tapahtuvia toimintoja, jotka toteutetaan lihasvoimin. Näin ollen esimerkiksi golfia ja laskettelua ei lueta luontomatkailutuotteeksi, sillä ne tapahtuvat rakennetussa luonnonympäristössä. Luontomatkailuaktiviteetit voidaan luokitella luontoliikunta-aktiviteeteiksi, luonnonharrastusaktiviteeteiksi ja muiksi aktiviteeteiksi. Luontoliikunta-aktiviteetit voidaan edelleen toiminnan tarkoituksen perusteella jakaa kunto- ja virkistyskeskeisiksi aktiviteeteiksi ja hyötyliikuntaaktiviteeteiksi. (Emt. 231 32.) 2.2 Luontomatkailun merkitys matkailuelinkeinolle Suomen matkailusta merkittävä osa on luontomatkailua, sillä Matkailun edistämiskeskuksen arvion mukaan luontomatkailun osuus koko matkailusta on noin neljännes. Erityisesti Pohjois- ja Itä-Suomessa sekä saaristoalueilla luonto on keskeinen elementti matkailussa. Luo ntomatkailulla on myös laaja kotimainen käyttäjäkunta, sillä kaupungistumisen myötä kysyntä virkistyskäytön ja luontomatkailun palveluille kasvaa ja ihmiset ovat entistä valmiimpia maksamaan luonnossa virkistäytymisestä. Suomen matkailun tavoitteeksi on asetettu vuoteen 2010 mennessä noin 4 prosentin vuotuinen kasvu. Kotimaan matkailutulo kasvaa tavoitteiden mukaan 5,9 miljardiin euroon, kun se vuonna 1998 oli 4,7 miljardia euroa. Matkailun työpaikkojen määrän arvioidaan kasvavan 148 000 ympärivuotiseen kokopäiväiseen työpaikkaan, kun vastaava luku vuonna 1998 oli 98 000. Kaiken kaikkiaan Suomen matkailun kasvutavoitteet ovat hieman korkeammat kuin WTO:n (World Tourism Organization) arvioima matkailun yleinen vuotuinen kasvu (3,7 prosenttia) vuoteen 2010 mennessä.

7 Suomen turvallisuus ja syrjäinen sijainti kriisialueista saattaa lisätä Suomen matkailullista kiinnostavuutta. Kotimaan matkailu mahdollisesti kasvaa ulkomaille suuntaut u- van matkailun kustannuksella. Luonnon vetovoiman ja luontoaktiviteettien merkitys matkailussa kasvaa huomattavasti. Arvioiden mukaan luontomatkailu Suomessa kasvaa kehittämistoimien avulla selvästi nopeammin kuin matkailu kokonaisuudessaan. Luontomatkailun vuosikasvuksi on arvioitu 8 prosenttia. Luontomatkailuun kytkeyt y- vien työpaikkojen määrä on tällä hetkellä noin neljännes maamme matkailun työpaikoista. Luontomatkailun merkitys kansantaloudessa on noin 0,6 prosenttia ja sen merkitys aluetaloudessa ja paikallisesti voi olla hyvinkin suuri. (Ympäristöministeriö 2002, 39.) Luontomatkailu on siis yksi nopeimmin kasvavista matkailun sektoreista ja kysynnän kasvamisen myötä myös mielenkiinto luontomatkailun kehittämiseen on lisääntynyt. Eri viranomaistahot ovatkin määritelleet luontoon ja kulttuuriin perustuvien uusien matkailutuotteiden kehittämisen yhdeksi matkailun kehittämisen pääalueeksi maassamme. Myös Suomen hallitus on asettanut korkeat tavoitteet luontomatkailun kasvulle, sillä se pyrkii alan työpaikkojen kaksinkertaistamiseen vuoteen 2010 mennessä. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi tarvitaan sekä tuotekehitystä että investointeja luontomatkailua tukevaan infrastruktuuriin, kuten reitistöihin ja niitä tukeviin palvelurakenteisiin. (Lehtolainen 2003.) Luonnolla ja siihen liittyvillä virkistyspalveluilla on huomattava merkitys matkailuelinkeinolle ja sen työpaikoille. Luontomatkailu on yksi harvoista keinoista säilyttää syrjäisiä maaseutualueita vetovoimaisina. Suomessa on noin 11 500 majoitus-, ravitsemis- ja virkistyspalveluyritystä, joista vajaa kolmannes sijaitsee maaseutumaisilla alueilla. Lisäksi Suomessa on noin tuhat ohjelmapalveluyritystä, joiden kokonaisliikevaihto on noin 185 miljoonaa euroa ja jotka työllistävät 2 700 henkeä. Luontomatkailuun keskittyviä pieniä ohjelmapalveluyrityksiä on noin 500, joista erittäin pieniä, kausiluontoisia yrityksiä on 150. Vuonna 2000 suomalaisten ulkoilun ja luontomatkailun kokonaisliikevaihto oli 1,6 miljardia euroa ja luontomatkailun ja luonnon virkistyskäytön työpaikkojen kokonaismäärä oli arvion mukaan noin 32 000 henkilötyövuotta. Näistä 23 000 henkilötyövuotta oli kotimaisen kysynnän tuottamia ja 7 500 ulkomaisen kysynnän tuottamia. (Ympäristöministeriö 2002, 12 19.)

8 2.3 Kotimaiset ja ulkomaalaiset luontomatkailijat Ulkoilu ja muu luonnossa virkistäytyminen ovat perinteisesti olleet osa suomalaista elämäntapaa ja vapaa-ajan viettoa. Vuonna 2000 toteutetun luontomatkailun kysyntä tutkimuksen mukaan noin 40 prosenttia suomalaisista tekee vuoden aikana vähintään yhden sellaisen luontomatkan, joka sisältää myös yöpymisen. Vilkkain kausi luontomatkailussa on kesä ja luontomatkan keskimääräinen kesto on 4-5 vuorokautta. Matkakohde sijaitsee yleisimmin maaseudulla tai haja-asustusalueella. Etenkin nuoret keski- ikäiset ja keski- ikäiset ovat tyypillisiä luontomatkailijoita maassamme. Yli puolessa suomalaisten tekemissä luontomatkoista matkaseurana on oma perhe. Kiinnostus luontomatkailuun on suurta, sillä 48 prosenttia tutkimukseen osallistuneista suomalaisista arvioi lähtevänsä vuoden sisällä luontomatkalle ja lisäksi 26 prosenttia tekee mahdollisesti luontomatkan lähivuosien aikana. Vuonna 2000 suomalaiset tekivät kotimaassa 19 miljoonaa yöpymisen sisältämää vapaa-ajan matkaa, joista 15 miljoonaa suuntautui omalle mökille tai vierailulle suk u- laisten ja tuttavien luokse. Myös varsinaisten virkistysalueiden asema on merkittävä kotimaisten luontomatkailijoiden keskuudessa, sillä suurin osa luontomatkailijoista suunnittelee seuraavaa matkaa erityisesti kansallispuistoon, vaellusreiteille, retkeilyalueelle tai metsästys- ja kalastuskohteeseen. Virkistysalueiden merkitys onkin kasvamassa, sillä aikaisempien tutkimusten mukaan suurin osa luontomatkoista on suuntautunut pääsääntöisesti kesämökille tai loma-asunnolle. (Sievänen 2001, 113 123.) LVVI -tutkimuksen (Luonnon virkistyskäytön valtakunnallinen inventointi) mukaan peräti 59 prosenttia kyselyyn vastanneista suomalaisista on joskus vieraillut kansallispuistossa tai jollakin valtion retkeilyalueella. Lisäksi yli 40 prosenttia vastanneista aikoi hyvin todennäköisesti vierailla tällaisella alueella tulevaisuudessa. Kotimaiset luontomatkailijat suhtautuvat melko kielteisesti virkistysalueiden ja -palveluiden maksullisuuteen, sillä näiden alueiden ja palveluiden ylläpito koetaan yhteiskunnan velvollisuudeksi. Luontomatkailijat eivät ole halukkaita maksamaan marjastus- ja sienestysmahdollisuudesta tai ulkoilureittien ja hiihtolatujen käytöstä. Sen sijaan luontoopastus ja autiotupien ja tulipaikkojen käyttö ovat sellaisia palveluja, joista luontomatkailijat ovat halukkaampia maksamaan. Suurin osa matkailijoista on myös valmis tukemaan alueiden kulttuuri- ja luontoarvojen säilymistä jälkipolville tai suojelua al-

9 kuperäisluonnon säilyttämiseksi. Mikäli palvelut muuttuisivat maksullisiksi, on ma h- dollista, että retkeily siirtyisi alueille, joilla maksua ei peritä. Tämän seurauksena va l- tion mahdollisuudet ohjata ja ehkäistä retkeilyn ja matkailun ympäristökuormitusta vaikeutuisivat. (Emt. 79 87.) Tutkimuksen mukaan kansallispuistoissa ja virkistysalueilla vierailevat kotimaiset ja ulkomaalaiset kävijät pitävät tärkeämpinä asioina luonnonkokemuksia kuin maisemia. Luontokokemusten lisäksi merkittäviä asioita ovat henkiseen hyvinvointiin liittyvät kokemukset, kuten rentoutuminen, meluttomuus ja saasteettomuus sekä luonnosta oppiminen, alueeseen tutustuminen ja omien taitojen kehittäminen. (Ympäristöministeriö 2002, 12.) Luonnon merkitys korostuu entisestään, kun kyseessä ovat Suomeen saapuvat ulkomaalaiset lomamatkailijat. Matkailun edistämiskeskuksen rajahaastattelututkimusten mukaan ylivoimaisesti merkittävin syy valita Suomi lomakohteeksi on nimenomaan kaunis luonto. Vuonna 2003 Suomessa kävi lähes 4,6 miljoonaa ulkomaista matkustajaa, joista suurin matkustajaryhmä oli vapaa-ajan matkalaiset (47 %). Lähes puolet kaikista Suomeen matkustavista ulkomaalaisis ta ilmoittaa matkustamisen ensisijaiseksi syyksi luonnon kokemisen. Erityisesti tanskalaisille ja keskieurooppalaisille ensisijainen motiivi Suomeen matkustamiseen on luonto. Esimerkiksi saksalaisille tärkeitä luonnonarvoja ovat kauniit maisemat, ulkoilu- ja virkistäytymismahdollisuudet sekä siisteys ja puhtaus. Brittien mielikuva Suomesta painottuu niin ikään luontoon, maisemaan ja erityisesti järviin. Myös italialaiset yhdistävät Suomen puhtaaseen ja koskemattomaan luontoon. Luontoarvojen lisäksi Suomen vahvuuksia ovat turvallisuus, puhtaus, rauhallisuus ja tila, erilaiset ohjelmapalvelut ja aktiviteetit, korkea teknologia ja hyvä innovaatioympäristö. Tulevaisuutta voidaan rakentaa paljolti elämys- ja luontomatkailun varaan, jossa vetovoimatekijöinä toimivat talvi ja lumi, Lappi, joulu ja revontulet, saaristo sekä metsät ja järvet. (Lindgren 2003, 22 23.) Matkailun edistämiskeskuksen tutkimusten mukaan noin neljännes Suomeen saapuvista ulkomaalaisista vapaa-ajan matkailijoista harrastaa ulkoilma-aktiviteetteja. Saksalaiset matkailijat pitävät omatoimisesta liikkumisesta, kuten patikoinnista, erävaelluksesta, uinnista ja pyöräilystä. Talvisin suosituimmat ulkoilma-aktiviteetit ovat

10 maastohiihto, ohjattu hiihtovaellus, moottorikelkkailu sekä poro- tai koiravaljakkoajelut ja kesäisin vaellus ja kalastus. Saksalaiset matkustavat Suomeen pääsääntöisesti kesäaikaan, vain viidennes heistä on kiinnostunut talvimatkailusta. Saksalaisten mielestä ihanteellinen luontokohde sijaitsee vesistöisellä ja metsäisellä alueella, jossa on korkeussuhteiltaan vaihteleva maasto ja siten näyttäviä kaukomaisemia. (Saarinen ym. 2002, 91 100.) 2.4 Merkittävimmät luontomatkailukohteet Kotimaiset luontomatkailijat matkustavat pääsääntöisesti metsäisille alueille, jotka soveltuvat hyvin monenlaiseen matkailuun, ulkoiluun ja virkistäytymiseen. Suomalaiset arvostavat luonnontilaista ympäristöä, puhdasta ja kaunista luontoa sekä vesistöjen läheisyyttä, minkä vuoksi valtion omistamat luonnonsuojelu- ja virkistysalueet ympäristöineen ovat suosittuja luontomatkailukohteita. Suomessa luonnonsuojelu- ja virkistysalueisiin kuuluvat kansallispuistot, valtion retkeily- ja erämaa-alueet ja muut luo n- nonsuojelualueet, joilla liikkuminen on sallittua sekä muut virkistykseen varatut alueet. Nykyään Suomessa on 35 kansallispuistoa, 19 luonnonpuistoa, 7 valtion retkeilyaluetta ja 12 erämaa-aluetta lukuisten muiden luonnonsuojelualueiden ohella. Maamme retkeily- ja suojelualueet sijaitsevat pääsääntöisesti Pohjois- ja Itä- Suomessa, joissa on ympäristötekijöiltään kenties parhaat edellytykset luontomatkailulle, mutta toisaalta nämä alueet sijaitsevat suhteellisen kaukana kasvukeskuksista ja kuluttajista. Luontomatkoista lähes kolmannes kohdistuu Pohjois-Suomeen ja seuraavaksi yleisin matkakohde on Etelä-Suomi. Itä-Suomeen matkoista kohdistuu noin viidesosa. Metsähallitus hoitaa lähes kaikkia maamme retkeily- ja suojelualueita lukuun ottamatta Kolin kansallispuistoa, joka on Metsäntutkimuslaitoksen hoidossa. (Sievänen 2001, 125.) Suojelu- ja virkistysalueilla vierailee vuosittain yli kaksi miljoonaa kävijää, ja käynt i- määrät kasvavat koko ajan. Kasvavien kävijämäärien seurauksena ekologiseen ja sosiaaliseen kantokykyyn liittyvät ongelmat, muun muassa maaston kuluminen ja ruuhkautuminen, lisääntyvät. Alueid en hoidon ja käytön suunnittelun kannalta onkin tärkeää tietää virkistyskäytön määrällinen kehitys sekä saada tarpeellista tietoa alueen

11 kävijöistä ja heidän mielipiteistään. Käyntikertoja voidaan laskea useilla eri menetelmillä, esimerkiksi elektronisilla polku- ja liikennelaskureilla sekä mekaanisilla laskureilla. Koska matkailu suojelualueille kasvaa tasaisesti, luontomatkailussa pyritään hyödyntämään entistä enemmän suojelualueiden ulkopuolista luontoa ja näin säästämään varsinaisten suojelualueiden luontoa. Tätä pyrkimystä edesauttaa se, että talouskäytössä olevia maa- ja metsäalueita pyritään käsittelemään entistä luonnonmukaisemmin ja pehmeämmin. Tämän seurauksena näiden alueiden luonto monipuolistuu ja soveltuu paremmin matkailun tarpeisiin. (Saarinen ym. 2002, 121 122.) Matkailun näkökulmasta tärkein suojelualuetyyppi on kansallispuisto. Niiden ensisijaisena tarkoituksena on turvata luonnon oma muutos, mutta ne toimivat samalla nä h- tävyyskohteina, joihin yleisöllä on vapaa pääsy. Kansallispuistoissa suositeltavia virkistysmuotoja ovat kevyet ulkoilu- ja retkeilymuodot, jotka eivät oleellisesti muuta luonnontilaa tai edellytä luontoa pysyvästi muuttavia palvelurakenteita. Myös valtion retkeilyalueiden palvelu- ja opastusvarustus on monipuolinen ja liikkumista on rajoitettu vain vähäisessä määrin, minkä vuoksi ne ovat merkittäviä luontopohjaisen ma t- kailun tukialueita. Nämä alueet ovat eräretkikohteita ja myös merkittäviä virkistyskalastuskohteita. Lisäksi alueilla on usein monipuolisempia majoitus- ja leirintäpalveluita kuin esimerkiksi kansallispuistoissa. (Hemmi 1995, 125 130.) Valtion omistamien retkeilyalueiden ja kansallispuistojen ohella muita suosittuja matkakohteita luontomatkailijoiden keskuudessa ovat automatkailureitit ja veneilyreitit, joiden varrella on useita luontomatkailukohteita sekä sellaiset matkailualueet, joissa on luontomatkailua tukevien matkailuyritysten palveluja. Sen sijaan maatilamatkailuyritykset ja yksityiset luontomatkailuyritykset eivät sijoitu kärkisijoille ensisijaisina matkakohteina. Luontokohteen palveluista ja ominaisuuksista suosituimpia ovat rauhallinen ja hiljainen ympäristö sekä mahdollisuus liikkua luonnossa itsenäisesti. Myös ulkoilureittien ja ulkoilukäyttöön tarkoitettujen rakenteiden osuus on merkittävä, kun taas luontoharrastamiseen liittyvä opastus, neuvonta ja ohjaus eivät ole kovin tärkeitä tekijöitä matkakohteen valinnassa. Vesistöjen ja luonnontilaisten alueiden lisäksi luontomatkailijat arvostavat perinneympäristöjä ja puistomaisesti tai ulkoilua varten hoidettuja metsiä sekä erämaita ja puuttomia tuntureita. Vähiten merkittäviä luontotyyppejä ovat maatalous- ja metsätalouskäytössä olevat alueet sekä suot, sillä ne ovat

12 joko voimakkaasti ihmistoiminnan muokkaamia tai vaikeakulkuisia alueita. (Sievänen 2001, 112 118.) Vuonna 2000 kaikista luontomatkoista 24 prosenttia suuntautui valtion alueille, kun taas jokamiehenoikeuksien perusteella yksityismaille tai vesialueille suuntautui 28 prosenttia matkoista. Valtion alueille tehdyt matkat ovat ajallisesti pitempiä kuin muille alueilla kohdistuvat luontomatkat ja alueille matkustetaan usein kauempaa kuin muihin kohteisiin, minkä vuoksi myös matkakustannukset ovat keskimääräistä korkeammat. Valtion alueille suuntautuvien luontomatkojen kesto on keskimäärin 5-6 vuorokautta ja alueelle saapuvat matkailijat tulevat keskimäärin 300-400 kilometrin päästä. (Saarinen ym. 2002, 111 113.) 2.5 Aktiviteetit ja harrastukset luontomatkoilla Toiminta ja ympäristötekijät muodostavat yhdessä matkailuelämyksiä, minkä vuoksi erilaiset ulkoiluharrastukset ovatkin merkittävässä asemassa luontomatkailussa. Aktiviteetit voivat vaihdella melko turvallisista ja rauhallisista hyvinkin fyysisiin ja riskejä sisältäviin muotoihin. Suomalaiset suosivat pääsääntöisesti turvallisia ja rauhallisia aktiviteettimuotoja, kuten kävelyä, lenkkeilyä, uintia, pyöräilyä, hiihtoa ja marjastusta. LVVI tutkimuksen mukaan peräti 40 prosenttia suomalaisista tekee vuosittain yöpymisen sisältävän luontomatkan, jonka tarkoituksena on jokin ulkoiluharrastus. (Sievänen 2001, 113.) Kuviossa 1 esitellään suomalaisten vuonna 2000 tekemien luontomatkojen pääasialliset tarkoitukset. % matkapäivistä Kotimaisten yöpymisten sisältävien luontomatkojen tarkoitus vuonna 2000 25 20 15 10 5 0 Matkan tarkoitus mökkimatka muu matka kalastusmatka kävelylenkkeily hiihtomatka retkeilymatka veneilymatka laskettelumatka luontoharrastus metsästysmatka marjastusmatka KUVIO 1. Kotimaisten yöpymisten sisältävien luontomatkojen tarkoitus vuonna 2000

13 Tyypillisiä harrastuksia luontomatkan aikana ovat kesämökkeily, kalastus, retkeily, veneily ja hiihto. Maassamme on 450 000 vapaa-ajan asuntoa, ja niillä oleskelu on yli 2,5 miljoonalle suomalaiselle tapa olla lähellä luontoa. Kuitenkin vain joka viidennessä luontomatkassa matkan pääasiallinen syy on kesämökkeily, sillä matka tehdään usein jonkun harrastuksen, esimerkiksi kalastuksen, marjastuksen tai sienestyksen vuoksi. (Ympäristöministeriö 2002, 12.) Pohjois-Suomeen suuntautuvista luontomatkoista viidesosa tehdään hiihdon vuoksi, mutta myös retkeily, kalastus ja laskettelu ovat merkittäviä matkustussyitä. Kesämökkeily puolestaan suuntautuu yleensä 50 200 kilometrin etäisyydellä oleville alueille ja kesämökkimatkat kestävät keskimäärin 3-4 vuorokautta. Kesämökkeilijöiden suosituimpia harrastuksia ovat muun muassa kalastus, kävelylenkkeily ja veneily. Eräretkeily ja päivän kestävät patikkaretket ovat merkittävimmät harrastukset valtion alueille suuntautuvissa luontomatkoissa. Muita suosittuja harrastuksia ovat kalastus, hiihto, luonnontarkkailu, veneily ja laskettelu. (Sievänen 2001, 59.) Luontoharrastuksen suosituimpia muotoja ovat linturetket ja lintujen tarkkailu. Suomeen saapuvia ulkomaalaisia linturetkeläisiä kiinnostavat maamme tyypillisten elinympäristöjen, kuten metsien linnut, eivät niinkään muuttomatkalla olevat arktiset linnut. Kotimaiseen lintumatkailuun kuuluvat puolestaan kevät- ja syysmuuton seuranta, linturetket lajirikkaille alueille sekä lintuharrastuskurssit. Muita luontomatkailuaktiviteetteja ovat muun muassa koiravaljakko- ja porosafarit, maastoratsastus sekä rekiajelut. Koiravaljakkoajelut voidaan toteuttaa joko muutaman kilometrin pituisina tilausajoina tai koiravaljakkoretkinä. Koiravaljakoilla saa yleensä liikkua suojelualueilla. (Hemmi 1995, 265 276.) Ulkoilussa ja muussa luonnossa virkistäytymisessä on havaittavissa kolme hyvinvointikokemustasoa; luonnosta saatavat esteettiset elämykset ja luonnossa tapahtuvien toimintojen tuottama mielihyvä, terveyden ja kunnon ylläpitäminen sekä sosiaaliset kontaktit tai henkilökohtainen riippumattomuuden tunne. Erilaiset liikunnalliset aktiviteetit, terveyden ylläpitämiseen tai kauneuden hoitoon ja fyysiseen rentoutumiseen tarkoitetut palvelut tarjoavat fyysisiä elämyksiä. Esimerkiksi wellness-matkailu, seikkailumatkailun pehmeät ja kovat extreme-muodot ovat tyypillisiä fyysisiä elämyksiä tarjoavia matkailun muotoja. Sosiaaliset elämykset voivat liittyä haluun viettää aikaa

14 perheen tai ystävien kanssa, uusiin ihmisiin tutustumiseen tai uudenlaiseen kulttuuriin sisälle pääsemiseen. Mentaaliset elämykset voivat puolestaan ilmetä esteettisinä tai henkisinä kokemuksina, kulttuurin, perinteiden, historian tai taiteiden kokemisena. (Komppula ym. 2002, 30 31.) Elämyksellisyys ja elämystarjonta ovat yleistyneet 2000-luvulla lähes kaikessa ma t- kailumarkkinoinnissa, mutta erityisesti luontomatkailualueet ja ohjelmapalveluyritykset ovat omaksuneet elämysmatkailun ja elämystuotteet imagonsa perustaksi. Viime vuosikymmenen aikana maahamme on perustettu satoja uusia ohjelmapalveluyrityksiä, joiden palvelutuotanto pohjautuu luontoon. Osaltaan tähän on vaikuttanut ohjattujen ja opastettujen palvelujen kysynnän kasvu sekä erilaiset EU:n tukemat maaseudun kehittämistoimet. Suomessa arvioidaan olevan nykyään noin 500 yritystä, jotka tarjoavat pääasiallisesti ohjelmapalveluja. Valtaosa näistä yrityksistä toimii Itä- ja Pohjois-Suomessa. Suosituimmat elämysmatkailulliset aktiviteetit ovat moottorikelkkasafareiden lisäksi muun muassa koira- ja porovaljakkoajelut, maastohiihto, ruskamatkailu, kiipeily, maastopyöräily, kalastus ja luonnossa vaeltaminen. (Saarinen ym. 2002, 45 47.) 3 REITISTÖT LUONTOMATKAILUN KEHITTÄMISEN PERUSTANA 3.1 Retkeilyn historiaa Retkeilyharrastuksesta on kuvauksia 1400- luvulta lähtien. Tuolloin retkeily oli luonteeltaan koululaisten ja opiskelijoiden lomanviettoa, ei niinkään aikuisväestön vapaaajanviettoa. Alun alkaen retkeily ja matkailu tarkoittivat pitkälti samaa asiaa, sillä heikkojen liikenneyhteyksien ja kulkuvälineiden vuoksi matkailijoiden oli usein kuljettava matkat jalan tai esimerkiksi veneellä soutaen. Myös majoituspaikat vaihtelivat suuresti, sillä majatalolaitosta ei ollut kuin pääreittien varsilla. Kotimaan matkailun varhaisinta vaihetta leimasi siis alkukantaiset olosuhteet ja sama pätee myös nyk ypäivän retkeilyyn.

15 Varsinaisesti kotimaanmatkailu ja retkeily alkoivat vasta 1800- luvulla, jolloin kansallisromantiikan innoittamana haluttiin tutustua kotimaan luontoon ja ihmisiin. Nykya i- kainen retkeilytyyppinen harrastaminen, kuten patikointi, hiihtoretkeily, pyöräily ja melonta, kehittyivät 1900-luvun alkupuolelta lähtien. Moderni suomalainen eräretkeily muotoutui puolestaan 1930- luvulla, josta lähtien erämaahan on hakeuduttu hakemaan luontokokemuksia, kokeilemaan omia rajoja ja sitä kautta saamaan henkistä virkistäytymistä. Tämäntyyppinen eräretkeily on mahdollista pohjoismaisten jokamiehenoikeuksien ansiosta eli luonnossa on mahdollista kulkea ja leiriytyä ilman maanomistajan lupaa. Keski- ja Etelä-Euroopassa mahdollisuudet luonnossa liikkumiseen ovat olleet rajallisemmat, minkä vuoksi retkeily näillä alueilla on tapahtunut 1900-luvun alusta lähtien pääasiassa merkittyjä reittejä pitkin. Suomessa retkeilyreittien rakentaminen on lähtenyt käyntiin vasta viime vuosikymmeninä. Suomen retkeilyreitistön suunnittelu alo i- tettiin 1970- luvulla, jolloin Suomen Matkailuliitto loi mallin koko valtakunnan kattavasta retkeilyreittien verkosta. Kunnianhimoinen tavoite ei toteutunut sellaisenaan, mutta se loi kuitenkin pohjan 70- ja 80-luvuilla syntyneiden reittien suunnittelulle ja toteutukselle. (Järviluoma ym. 1995, 87 89.) 3.2 Retkeilyn määritelmät ja sisältö Retkeilyllä tarkoitetaan patikoinnin, hiihdon, pyöräilyn, ratsastuksen tai muun vastaavanlaisen liikuntamuotoisen ulkoilun harrastamista, jossa paikasta toiseen siirrytään luonnonympäristössä pääsääntöisesti lihasvoimaan perustuen. Retkeilyssä kuljetut matkat ovat yleensä suhteellisen pitkiä ja matkoihin sisältyy mahdollisesti myös yöpyminen maasto- tai leiriolosuhteissa. Hyvin usein retkeilijän motiivina on päästä pois urbaanista ympäristöstä, kokea luonnonympäristö kokonaisvaltaisesti sekä koetella omia voimia ja kestävyyttä. Retkeilyn avulla ihmiset voivat nauttia luonnonympäristöstä ja erämaasta kaupungistumisen vastakohtana. Reitillä tarkoitetaan yhteyttä kahden maantieteellisen pisteen välillä, joka kuljetaan joko jalan, pyöräillen, hiihtäen, luistellen, ratsastaen, soutaen, meloen, purjehtien tai motorisoiduin välinein. Reitit ovat usein yhteydessä toisiinsa muodostaen verkostoja.

16 Reitistöä voidaan kutsua reittisysteemiksi silloin, kun reitit ja reittiverkostot suunnitellaan ja hoidetaan yhtenäisesti eri maanomistajien ja kuntien kesken. Reittijärjestelmään kuuluvat reittipohjat, kuten polut ja tiet, sekä reittien oheispalvelut, joita ovat muun muassa majoituspalvelut, taukopaikat, ulkoilukeskukset ja muut palvelupisteet. (Järviluoma ym. 1995, 87 89.) Reittejä voidaan luokitella useilla eri tavoilla, esimerkiksi niiden käyttötarkoituksen, tarjottavan elämyksen tai sijainnin mukaan. Muita jaotteluperusteita ovat muun muassa reitin pituus, kulkutapa, käyttäjät, käytön useus, reitin muoto (esimerkiksi nauhatai rengasreitti) tai reitin teema. Opetusministeriön, Ympäristöministeriön ja Suomen Ladun julkaisema Ulkoilureitti kirjan mukaan ulkoilureitit voidaan jaotella eräretkeily-, retkeily-, luonto- ja lähireitteihin. Jaon pohjalta toimintaympäristö jaetaan me r- kittyihin reitteihin ja merkittyjen reittien ulkopuolisiin alueisiin, joilla retkeilytoiminta on luvallista. Eräretkeily- ja vaellusreitti on usean päivän vaellukseen tarkoitettu luonnonmukainen polku- tai latuverkosto, jonka risteyspaikat on varustettu opastein ja jonka varrella on yöpymispaikoiksi soveltuvia laavuja, telttailualueita ja varaus- tai autiotupia. Eräretkeily- ja vaellusreitit sijaitsevat yleensä kaukana taajamista ja ne voivat yhdistää eri virkistysalueita ja kansallispuistoja toisiinsa. Retkeilyreitti on puolestaan vähintään yhden päivän mittaisiin retkiin tarkoitettu polku- tai latuverkosto. Reittipohja on yleensä luonnonmukainen, mutta paikoitellen reitin väylää on laajennettu kulkemisen helpottamiseksi. Koko reitti on varustettu määrävälein opastein ja sen varrella on rakennettuja levähdys- ja taukopaikkoja. Lisäksi yöpymispaikoiksi on tarjolla laavuja, leirintäalueita, autiotupia sekä maatilamajoitusta ja muita majoitusliikkeitä. Retkeilyreittejä on perustettu muun muassa virkistysalueille, valtion retkeilyalueille, kansallispuistoihin ja talousmetsiin. Luontopolku on enimmillään muutaman tunnin retkiin soveltuva rakennettu polku, joka yleensä sijaitsee luonnonsuojelualueella tai muuten kiinnostavan luontokohteen yhteydessä. Luontopolun tarkoituksena on ympäristö- ja luontokasvatus. Luontopolku on varustettu opastauluin ja siitä tulisi olla saatavilla opasvihkonen. Luontoreitin varrella on levähtämis- tai luonnontarkkailupaikkoja. Virkistysalueilla ja taajamissa sijaitsevat lähireitit soveltuvat hyvin niin päivittäiseen ulkoiluun ja kuntoiluun kuin

17 työpaikkaliikenteeseenkin. Lähireitin reittipohjana toimii usein rakennettu polku, tie tai kunnostettu latu. Lähireitit voivat koostua ulkoilureiteistä tai kevyen liikenteen väylistä, joiden varrella on levähdyspaikkoja. (Komppula ym. 2002, 137.) 3.3 Retkeilyreittiverkosto Suomessa ja reitistöjen kehittäminen Määrällisesti Suomessa on runsaasti erilaisia retkeilyreittejä ja reittiverkostoja. 1990- luvun puolen välin tienoilla Suomessa oli jo noin 2500 kilometriä patikointiin ja hiihtoon soveltuvia pitkiä retkeilyreittejä ja määrät ovat kasvaneet koko ajan. Reittien lähtö- ja päätepisteet sijaitsevat usein kaupunkien ulkoilupalvelujen yhteydessä tai valtion mailla, esimerkiksi kansallispuistojen ja retkeilyalueiden palvelujen läheisyydessä. Valtion mailla sijaitsevien reittien rakenteet ja palveluvarustus ovat yleensä varsin hyvätasoisia ja monipuolisia. Usein ongelmallisimpia reittejä matkailukäytön kannalta ovat sellaiset kunnalliset tai ylikunnalliset reitit, jotka kulkevat pääosin yksityisten omistamien metsäalueiden läpi, sillä niiden rakenteet ja palveluvarustus voivat olla sangen puutteellisia. Lisäksi ongelmana nykyisten reittien matkailukäytölle on reiteistä saatavan informaation puute; reiteistä ei yksinkertaisesti tiedoteta tarpeeksi. (Järviluoma ym. 1995, 89.) Reitistöjen ja reittien rakentamisella pyritään usein matkailijamäärien kasvuun ja sitä kautta niin viipymän kuin rahankäytönkin lisääntymiseen alueen yrityksissä. Matkakohteen näkökulmasta reitti itsessään on matkailutuote, sillä se yhdistää paikat, matkailupalvelut ja alueen muut vetovoimatekijät yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Reitistöt tukevat myös luontomatkailuyritysten toimintaa ja samalla luovat edellytyksiä eri toimijoiden väliselle yhteistyölle. Reitistöt ovat etenkin omatoimimatkailijoiden suosiossa, mutta samalla ne luovat edellytyksiä myös erilaisten luontomatkailu- ja teemapakettien kehittämiselle. Luontomatkakohde on matkailijan näkökulmasta vetovoimainen silloin, kun kohteesta löytyy tarpeeksi matkailukäyttöön tarkoitettuja rakenteita, retkeilyreittejä ja muita matkailupalveluja. Nämä osatekijät on pyrittävä tuotteistamaan siten, että matkailija löytää tietoa reiteistä, reitti on helposti saavutettavissa ja matkailija saa haluamansa palvelut.

18 Reitistöjen kehittäminen on merkittävää, sillä reitistöt ovat maankäytön suunnittelun näkökulmasta usein vaikutuksiltaan seutukunnallisia, ja toisekseen reitistöt ovat ratkaisevan tärkeitä sekä ulkoilu- ja virkistystoiminnan ohjaamisessa että alueen luontoreitistöpalveluihin tukeutuvan matkailuelinkeinon kehittämisessä. Reitistöihin ja niiden kehittämiseen liittyvistä ongelmista merkittävimpiä viime vuosina ovat olleet reittien epäyhtenäisyys ja vaihteleva taso. Lisäksi karttojen ja oppaiden taso on ollut vaihtelevaa eivätkä kartat välttämättä ole olleet ajan tasalla tai niiden saatavuus on ollut huono. Reiteistä ei myöskään ole tehty yhtenäistä luokitusta, joka helpottaisi reittien vertailua. Ongelmallista on ollut myös se, että reittien kehittämisestä on ollut mukana useita eri toimijoita, jotka eivät ole toimineet yhteistyössä keskenään. (Lehtolainen 2003.) Yksi ratkaisumalli houkuttelevan luontomatkailukohteen tai tuotteen kehittämiseksi on alueellinen reittiverkosto. Tämän mallin mukaisesti tietyn alueen parhaat reitit on koottu yhteen, jolloin niiden rahoitus, kehittäminen, ylläpitäminen ja markkinointi voidaan toteuttaa yhtenäisenä kokonaisuutena. Kaiken kaikkiaan pyrkimyksenä on kehittää sellainen reittien verkko, josta erityyppiset luontomatkailijat löytävät haluamansa reitit ja palvelut keskitetysti ja helposti. Mallia on sovellettu eri muodoissa ympäri maailmaa, myös Suomessa sitä on sovellettu muutamassa paikassa. Yhtenä esimerkkinä alueellisesta reittiverkostosta voidaan pitää Karjalan Kierrosta Pohjois-Karjalassa. Karjalan Kierros on laaja luontomatkailuverkosto, jonka alle on koottu alueen merkittävimmät vaellus-, melonta- ja pyöräilyreitit. Verkostoon kuuluvat myös alueen kansallispuistot ja muita retkeily- ja virkistysalueita. Reitistö yhdistää siis alueen merkittävimmät vetovoimatekijät ja matkailupalvelut yhtenäiseksi kokonaisuudeksi, jota on helpompi kehittää ja markkinoida. Tämä puolestaan luo pohjan erilaisten tuotepakettien kehittämiselle ja myynnille, lisää reittien tunnettuutta, tuo uusia matkailijoita alueelle ja sitä kautta parantaa yrittäjien toimintaedellytyksiä. Reitistöt tulisi luokitella yhdenmukaisesti, jolloin niiden liittäminen myös valtakunnallisiin tietokantoihin tulisi ajankohtaiseksi. Valtakunnallisia tietokantoja ovat esimerkiksi Metsähallituksen verkkopalvelu Luontoon.fi sekä luonnon virkistystarjonnan tietojärjestelmä LUOVI. Internetin ja erilaisten verkkopalvelujen kehittäminen ja olemassaolo on luontomatkailun kehittymistä edesauttava tekijä. Tulevaisuudessa reittien

19 kehittämisen yhteydessä merkitystään kasvattavat myös erilaiset informaatioteknologian mukanaan tuomat mahdollisuudet, kuten paikannuslaitteet ja mobiilipalvelut. (Lehtolainen 2003.) 3.4 Retkeilymatkat ja retkeilymatkailijat Suomessa Suomessa on tällä hetkellä seitsemän ulkoilulailla perustettua valtion retkeilyaluetta: Teijo, Evo, Ruunaa, Oulujärvi, Hossa, Kylmäluoma ja Iso-Syöte. Valtion retkeilyalueet ovat monipuolisia retkeilyyn ja muuhun virkistyskäyttöön tarkoitettuja alueita. Näillä alueilla on monipuolinen palveluvarustus: merkittyjä polkuja, telttailualueita, laavuja, luontopolkuja sekä usein myös luontokeskus. Myös liikuntaesteisten tarpeet on otettu huomioon retkeilyalueiden rakentamisessa. Lähes kaikilla valtion retkeilyalueilla on vuokrakämppiä ja niissä on mahdollisuus kalastaa ja metsästää. Muutamalla retkeilyalueella on myös Villin Pohjolan retkeilykeskuksia, jotka tarjoavat ravintolapalveluja, hyvätasoisia mökkejä, telttailu- ja asuntovaunualueita sekä välinevuokrausta. Retkeilyalueiden ohella myös talousmetsät soveltuvat hyvin retkeilyyn, vaikka niissä ei välttämättä olekaan merkittyjä polkuja ja valmiita rakenteita. Talousmetsät tarjoavat luontoa parhaimmillaan ja ovat myös hyviä marja- ja retkikohteita sekä sopivat kalastukseen ja metsästykseen. (Retkeily 2005.) Luontomatkoista lähes 10 prosenttia on retkeilymatkoja. Eräretkeily ja vaeltaminen ovat aidossa luonnonympäristössä tapahtuvia useamman päivän kestäviä aktiviteetteja, jotka ovat mahdollisia toteuttaa niin merkityillä vaellusreiteillä ja poluilla kuin täysin erämaisissa olosuhteissa. Valtaosa retkeilymatkailijoista on miehiä ja retkeilijöiden keskuudessa on enemmän nuoria kuin luontomatkailijoissa yleensä. Eräretkeilyä ja vaeltamista harrastetaan pääsääntöisesti pienissä ryhmissä tai yksin. Matkailuyritykset tarjoavat yhä enenevässä määrin myös valmiita eräoppaan johdolla suoritettuja vaellusretkiä. Eräoppaiden ja eräopaspalveluita tarjoavien yritysten määrät ovat lisäänt y- neet erämatkailun suosion kasvaessa. (Hemmi 1995, 242.) Reittiharrastamisessa väestöpohja on varsin laaja, vaikkakin usean päivän kestävää retkeilyä harrastaa vain noin 10 prosenttia kaikista kävelyn harrastajista, 3 prosenttia hiihtäjistä ja 6 prosenttia pyöräilyn harrastajista. Suomalaisista kävelynharrastajista

20 noin puolet harrastaa patikkaretkeilyä kotiseudun ulkopuolella ja suosituimmat kävelyretkeilyn kohdealueet ovat Lappi ja Järvi-Suomi. Hiihdon harrastajien keskuudessa ylivoimaisesti suosituin kohde on Lappi, mutta myös Kainuu, Vaara-Karjala ja Järvi- Suomi ovat suhteellisen suosittuja kohteita. Pyöräilijöiden keskuudessa suosituimmat kohteet ovat puolestaan Järvi-Suomi ja Etelärannikon alue. Noin kolmannes kaikista reittiharrastajista haluaa harrastaa retkeilyä lähellä kotiseutuaan. Viime vuosikymmenien aikana pitkät vaellusretket ovat jossain määrin menettäneet suosiotaan ja lyhyemmät, viikonlopun aikana koettavissa olevat reitit ovat sitä vastoin kasvattaneet suosiotaan. Tähän osaltaan vaikuttanee se, että nykyään lomia pidetään useammassa pienessä jaksossa, jolloin esimerkiksi viikonmittaiset vaellukset eivät ole niin helposti järjestettävissä. Ulkomaalaisten osalta merkittävimmän reittiharrastajien ryhmän muodostavat keskieurooppalaiset, erityisesti saksalaiset. Näistä matkailijoista noin 60 prosenttia kokee tärkeänä virkistäytymisen, sukulaisvierailut ja maantuntemuksen, kun taas 20 prosentin mielestä luonto ja luonnonympäristö ovat merkittävimmät matkailumotiivit ja 5 prosenttia matkailijoista kokee urheilu- ja liikuntamotiivin tärkeimmäksi. Kun reittiharrastamisessa yhdistyy liikunta- ja luontomotiivit, ulkomaalaisista matkailijoista noin neljännes haluaa hyödyntää retkeilymahdollisuuksia. Suomeen matkustavien reittiharrastajien vetovoimaisin kohdealue on Järvi-Suomi, mutta myös Lappi on tärkeä alue erityisesti läpikulkumatkailun kannalta. (Järviluoma ym. 1995, 89 92.) Luonnon nautittavuuden puitteissa nykyajan matkailijat haluavat turvallisia, huolellisesti suunniteltuja ja toteutettuja retkeilyreitistöjä. Reittien läheisyydessä tulisi olla luotettavia ja laadukkaita palveluja, erilaisia tutustumiskohteita ja taukopaikkoja sekä kattavaa informaatiota näistä palveluista. Retkeilyalueilla ja kansallispuistoissa vierailevat matkailijat haluavat oman rauhan lisäksi hyväkuntoisia reittejä ja rakenteita, jotka on tarkoitettu virkistyskäyttöön. Hyvät retkeilyreitistöt voivat näin ollen ruuhkautua, minkä vuoksi virkistysalueiden tulisi olla riittävän laajoja. Reittiverkoston tulisi olla tarpeeksi runsas ja alueen käyttöä olisi pyrittävä ohjaamaan myös sesonkikauden ulkopuolelle. Lisäksi aluekohtaiset käyttörajoitukset ovat yksi keino vähentää ruuhkautumista. Kulumisvaurioita voidaan välttää rakentamalla reittipohjia ja -palveluja sekä yleisesti ohjaamalla kulkemista halutuille alueille. Tämä on erityisen tärkeää etenkin pohjoisen Suomen herkästi kuluvilla maastotyypeillä. (Sievänen 2001, 125.)

21 Retkeilyreittien ulkopuolella liikuttaessa jokamiehen oikeudet rajaavat sekä retkeilyn määrää että sen toistuvuutta. Retkeilytuotteisiin yhdistetään usein eri toimintoja, jotta tuotteesta tulisi monipuolisempi ja asiakkaat saisivat enemmän elämyksiä. Retkiin ja vaelluksiin yhdistetään usein kalastusta, luonnontuntemusta ja luontovalokuvausta, mutta myös esimerkiksi erätaitokoulujen ja -tapahtumien ympärille voidaan rakentaa matkailutuotteita. Vaellustuotteissa reitin nähtävyyksillä, maisemalla, eläimistöllä, kasvillisuudella ja ekologialla saadaan lisäarvoa tuotteelle. (Hemmi 1995, 242.) 4 POHJOIS-KARJALA MODERNI ERÄMAA 4.1 Maakunnan yleisesittely Pohjois-Karjala on Suomen, ja samalla koko Euroopan Unionin, itäisin maakunta, jolla on yhteistä rajaa Venäjän Karjalan tasavallan kanssa noin 300 kilometriä. Maakunta rajoittuu pohjoisessa Kainuuseen, idässä Venäjän Karjalaan, etelässä Etelä- Karjalaan sekä lännessä Etelä- ja Pohjois-Savoon. Pohjois-Karjalan pinta-ala on runsaat 21 000 neliökilometriä, ja maakunnassa on asukkaita noin 170 000. Pohjois- Karjalassa on 19 kuntaa: Eno, Ilomantsi, Joensuu, Juuka, Kesälahti, Kiihtelysvaara, Kitee, Kontiolahti, Lieksa, Liperi, Nurmes, Outokumpu, Polvijärvi, Pyhäselkä, Rääkkylä, Tohmajärvi, Tuupovaara, Valtimo ja Värtsilä. Näistä kunnista viisi on kaupunkeja ja lisäksi maakunnassa on kuusi maakuntayhtymää. Maakunnan pääkaupunki ja keskus on Joensuu, jossa asukkaita on lähes 53 000. Pielisen alueen keskukset ovat Lieksa ja Nurmes, jotka sisältävät suuria erämaa-alueita, ja maakunnan eteläosan keskuksina toimivat Kitee ja Outokumpu. Suurimmat maaseutukunnat ovat Kontiolahti, Ilomantsi, Eno ja Juuka. (Pohjois-Karjala 2005.) Pohjois-Karjala on kareliaanisen ja ortodoksisen kulttuurin seutua, jossa luonto ja historia muodostavat merkittävän elämyslähteen. Ortodoksisuus on vahvasti esillä erityisesti Ilomantsissa, jossa praasniekat ja ortodoksiset tsasounat toimivat merkittävinä kulttuurisina tutustumiskohteina. Läntisen Euroopan vanhin ortodoksinen tsasouna