Sivistyslautakunta 78 04.11.2015 Sivistyslautakunta 87 08.12.2015 Sivistyslautakunta 5 07.03.2016 Kunnanhallitus 58 21.03.2016 Kunnanvaltuusto 14 18.04.2016 TUNTIPERUSTEINEN PÄIVÄHOITOMAKSU Sivltk 04.11.2015 78 Päiväkodin johtaja Pasi Kuusela on tehnyt selvityksen tuntiperusteisen päivähoitomaksun käyttöönotosta Pelkosenniemellä Pasi Kuuselan selvitys liitteenä. Selvityksestä käy ilmi että tuntiperusteisen päivähoitomaksun käyttöönotto olisi helppo toteuttaa, eikä vaatisi ylimääräisiä investointeja. Selvityksessä lisäksi mainitaan, että tuntiperusteinen päivähoitomaksu palvelisi tasapuolisesti kaikkia päivähoidon asiakkaita. Selvityksessä ei kuitenkaan suoranaisesti oteta kantaa tuntiperusteisen päivähoidotomaksun käytöönottoon tai sen taloudellisiin vaikutuksiin. Tuntiperusteisessa päivähoitomaksussa laskutus perustuu ennakkovaraukseen, jossa vanhemmat ilmoittavat entistä tarkemmin lasten läsnäolot. Varaukset tehdään kolmeksi kuukaudeksi kerrallaan. Työstä johtuvista muutoksista (työttömyys, lomautus, sesonkityö) hoitosopimusta voidaan muuttaa. Jos varattu tuntimäärä ylittyy peritään seuraava maksuluokka, mutta varatun tuntimäärän alittuessa peritään sopimuksen mukainen maksu. Tuntiperusteinen malli mahdollistaa henkilökunnan työaikojen keskittämisen, mikä tuo säästöjä etenkin päiväkodin henkilöstömenoihin. Tuntiperusteisen päivähoitomaksun avulla voidaan hoidontarvetta ennakoida paremmin, mikä vähentää lisätöiden ja sijaisten määrää. Siv.tj.: Sivistyslautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle: 1. Pelkosenniemen kunnassa siirrytään tuntiperusteiseen päivähoitomaksuun 1.8.2016 alkaen. 2. Tuntiperusteisen päivähoitomaksun määräytymisestä päätetään myöhemmin keväällä 2016, kun päivähoitomaksut vuodelle 2016 ovat selvillä valtion talousarviosta. Sivltk 08.12.2015 87 Jätettiin yksimielisesti pöydälle ja palautettiin valmisteluun. Päivähoitotuntien seurannassa on huomioitava, että tasapuolisen ja
avoimen tuntien seurannan toteuttamiseksi sitä varten luotu ohjelmisto olisi välttämätön. Tällöin niin huoltajat kuin työntekijät pystyisivät paremmin seuraamaan toteutuneita päivähoitotunteja vuoden aikana, mikä ennaltaehkäisisi riitatilanteiden syntymistä. Yleisesti käytettyjä ohjelmia ovat DAISY ja PRO CONSONA, joista DAISYa pidetään edullisempana. Pelkosenniemelle päivähoidolle tehdyn kustannusarvion mukaan DAISY ohjelman vuosikustannukset olisivat 2700 /vuosi (kustannusarvio liitteenä). Tuntiperusteisista päivähoitomaksuista päätettäessä kunta voi vapaasti päättää kuinka monta maksuluokkaa on kunnan päivähoidon kannalta tarkoituksenmukaista. Pelkosenniemen päivähoidossa on tällä hetkellä 9 lasta kokopäivähoidossa (yli 5h/päivä) ja 5 lapsi osapäivähoidossa (enint. 5h/päivä). 100% päivähoitomaksua maksavien lapset ovat päivähoidossa 100,32 190 tuntia kuukaudessa. Osapäivähoidossa olevat ovat enintään 100 tuntia kuukaudessa. Jotta vanhemmilla olisi mahdollisuutta ennakoida hoidontarvetta ja mahdollisuutta vaikuttaa siihen, tämän hetkisen tilanteen mukaan Pelkosenniemellä tulisi olla eniten vaihtoehtoja yli 100 tuntia hoitoa tarvitseville. Ei olisi myöskään tarkoituksenmukaista laittaa maksuluokkien ylärajaa kovin alhaiseksi, sillä se ei muuttaisi nykytilannetta huoltajiin kohdistuvien maksujen osalta. Alla olevan esimerkin avulla voimme tarkastella sitä, että riippumatta maksuluokkien määrästä, tuntiperusteinen päivähoitomaksu johtaisi päivähoitomaksuista saatavien tulojen vähenemiseen. Maksuluokka esimerkki: 160 h 100% päivähoitomaksusta 120 159 h 87% 100 119 h 68% 51 99 h 46% 0 50 h 16% Tuntiperusteisen päivähoitomaksun tarkoitus on tehdä päivähoitomaksun muodostumisesta tasapuolista ja päivähoidon tarpeesta helposti ennakoitavaa. Pelkosenniemen kunnassa moni perhe työskentelee sesonkiluonteisella alalla, mikä tekee päivähoidon tarpeen arvioinnista pitkällä aikavälillä haastavaa. Tämä voi johtaa toistuviin ennakkovarausten muutoksiin, mikä ei palvele tuntiperusteisen päivähoitomaksun periaatetta. Tärkein muutos jonka tuntiperusteinen päivähoitomaksu toisi Pelkosenniemelle, olisi hoidontarpeen parempi ennakoitavuus, joka parhaimmillaan voi näkyä säästöinä päiväkodin henkilöstömenoissa. Lisäksi tuntiperusteinen päivähoitomaksu loisi tasapuolisen järjestelmän, jossa huoltajat maksaisivat lapsensa päivähoidosta
hoidontarpeen mukaisesti. Tämä voi vähentää huoltajien päivähoitokuluja. Kuitenkin kokonaisuuden kannalta tarkasteltuna ja Pelkosenniemen päivähoidossa olevien lasten vähäinen määrä huomioiden, ei mielestäni tuntiperusteiseen päivähoitomaksuun siirtyminen ole perusteltua. Siv.tj.: 1. Sivistyslautakunta päättää, että Pelkosenniemen kunta ei siirry tuntiperusteiseen päivähoitomaksuun. 2. Sivistyslautakunta esittää tuntiperusteisesta päivähoitomaksusta tehdyn selvityksen edelleen kunnanhallitukselle hyväksyttäväksi. Hannu Oikarinen esitti kohtaan 1, että tuntiperusteiseen päivähoitomaksuun siirrytään ja hankitaan Daisy-ohjelma. Margit Åkerlund kannatti Hannu Oikarisen esitystä. Puheenjohtaja totesi, että koska oli tehty esittelijän esityksestä poikkeava kannatettu esitys, on asiasta äänestettävä ja esitti äänestystavaksi nimenhuutoäänestystä. Ne, jotka kannattavat esittelijän esitystä äänestävät JAA ja ne jotka kannattavat Oikarisen esitystä äänestävät EI. Äänestysmenettely hyväksyttiin. Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin 5 ääntä. JAA-ääniä 3 (Keto-Tokoi, Luoma-aho, Parviainen) ja 2 EI-ääntä (Oikarinen, Åkerlund). Puheenjohtaja totesi,että sivistyslautakunnan päätökseksi kohtaan 1 tuli esittelijän esitys. Pelkosenniemen kunta ei siirry tuntiperusteiseen päivähoitomaksuun. Kohta 2. hyväksyttiin yksimielisesti. Palattiin pykälään 84, ilmoitusasiat. Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 19.50. Sivltk 07.03.2016 5 Tuntiperusteisen päivähoitomaksun käyttöönoton ensimmäisen vuoden kustannusarvio:
Daisy ohjelman käyttöönotto 1850 Daisy ohjelman vuosimaksu 2700 Uusi tietokone päiväkodille yläkertaan n. 500 Yhteensä 5050 Kustannusarviossa ei huomioida hoitotarpeen tai työntekijöiden sijaistarpeen taloudellisia vaikutuksia, koska niitä on vaikea arvioida tarkasti. Kärsämäen varhaiskasvatuspäällikön Riikka Sarjanojan mukaan on vaikea sanoa onko heidän kunnassa tuntiperusteisesta päivähoidosta syntynyt henkilöstösäästöjä. Korkeintaan sijaiskulut ovat hieman pienentyneet. Hän kuitenkin suosittelee tuntiperusteista päivähoitomaksua, sillä hän kokee sen antavan vanhemmille enemmän valinnanvaraa ja se on vähentänyt hoidontarvetta Kärsämäen kunnassa. Kärsämäki on 2655 asukkaan kunta Pohjois-Pohjanmaalla. Tuntiperusteisen päivähoitomaksun käyttöönoton vaatimat investoinnit ovat hintavat ja mahdollisten henkilöstösäästöjen arvioiminen on vaikeaa. Kunnan nykyinen taloustilanne ja päivähoidossa olevien lasten vähäinen määrä huomioiden, en pidä tuntiperusteiseen päivähoitomaksuun siirtymistä perusteltuna. Esittelijä: Sivistyslautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että: 1. Pelkosenniemen kunta ei siirry tuntiperusteiseen päivähoitomaksuun. 2. Yllä olevia tuntiperusteisesta päivähoitomaksusta tehtyjä selvityksiä edelleen hyväksyttäväksi. Khall 21.03.2016 58 Hyväksyttiin yksimielisesti. Kjoht: Kunnanhallitus toteaa tehdyn selvityksen riittävänä ja esittää sitä kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi (KVALT 29 / 2015). Kunnanhallitus päättää, että kunta ei siirry tuntiperusteiseen päivähoitomaksuun. Janni Salmela esitti, että kunnanhallitus esittää valtuustolle, että Pelkosenniemen kunta siirtyy tuntiperusteiseen päivähoitomaksuun ja varaa järjestelmän käyttöönottamiseen määrärahan, joka siirretään kunnanhallituksen kustannuspaikalta päivähoidon
kustannuspaikalle. Sari-Anne Kiemunki kannatti esitystä. Puheenjohtaja totesi, että koska on tehty pohjaesityksestä poikkeava kannatettu muutosesitys, on syytä äänestää. Puheenjohtaja esitti äänestystavaksi nimenhuutoesitys siten, että kunnanjohtajan esitys on JAA ja Salmelan esitys on EI. Suoritettiin nimenhuutoäänestys. Puheenjohtaja totesi äänestyksen tuloksen: JAA 3 ääntä (Keto, Keto-Tokoi, Tervo) EI 4 ääntä (Luoma-ho, Kostamo, Kiemunki, Salmela) Puheenjohtaja totesi, että kunnanhallituksen päätökseksi tulee Salmelan esitys. Lisätiedot kunnanjohtaja Pertti Severinkangas puh. 040 1577045 ja rehtori-sivistystoimenjohtaja Antti Parkkinen puh. 040 5687630 Kvalt 18.04.2016 14 Hyväksyttiin yksimielisesti. Täytäntöönpano: sivistysosasto Ote: päiväkoti, sivistysosasto, kirjanpito