OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖLLE Asia: Lausunto ratkaisuneuvottelija Markus Leikolan (10.5.2012) esityksestä Ratkaisumalli yksityisen kopioinnin hyvitysmaksulle Kopiosto ry kiittää opetus- ja kulttuuriministeriötä mahdollisuudesta lausua ratkaisuneuvottelija Leikolan ratkaisumallista yksityisen kopioinnin hyvitysmaksusta ja lausuu kunnioittavasti seuraavaa: KESKEISET HUOMIOT LAUSUNTO Esitetty ratkaisumalli on liian epämääräinen, eikä sen pohjalta ole mahdollista arvioida lopputulosta hyvitysmaksukertymän suhteen. Selvityksen pohjalta ei voida tehdä hallituksen esitystä. Esitettyjen ajatusten ja käytäntöjen analysointi, tarkempi määrittely ja käytännön toimivuuden varmistaminen vaatii esitettyä pidemmän ajanjakson. Hyvitysmaksu on oikeudenhaltijoiden aineistojen käytöstä maksettava kohtuullinen korvaus, jonka sopivuuden arvioinnissa oikeudenhaltijoille mahdollisesti aiheutuva haitta on vain yksi perusteista. Hyvitysmaksun tason tulee perustua tutkimuksilla selville saatuun tietoon yksityisen kopioinnin määrästä. Yleiset huomiot Hyvitysmaksun piiriin kuuluvan laitekannan laajentaminen on hyvä asia. Kopiosto kannattaa hyvitysmaksun avaamista uusille tekijäryhmille. Se ei kuitenkaan saa tapahtua pienentämällä entisestään nykyisin hyvitysmaksun saajina olevien oikeudenhaltijoiden korvauksia. Esityksen mukainen hyvitysmaksun kokonaiskertymä ei täytä direktiivin eikä hallitusohjelman vaatimuksia. Hyvitysmaksu ei ole oikeus, joten sitä ei voi siirtää toiselle. Työsuhdelaitteisiin tulee suhtautua hyvitysmaksun keräämisen suhteen samalla tavalla kuin muihinkin vastaaviin kopiointivälineisiin. Esitetty kollektiivikorvausten määrä on riittämätön. Verkkotallennuspalveluissa ei ole kyse yksityisestä kopioinnista, eikä asia kuulu tämän selvityksen piiriin. Tämä tulee ratkaista erillisenä asiana. Kopiosto pitää hyvänä, että OKM on ryhtynyt valmistelemaan hyvitysmaksun uudistamista. Leikola on lyhyessä aikataulussa tehnyt varsin uudenlaisen avauksen yksityisen kopioinnin hyvitysmaksun järjestämiseksi. Varmasti osittain tiukan aikataulun vuoksi selvitys on jäänyt hyvin monimutkaiseksi, epäselväksi ja perusteluiltaan pääosin heikoksi. Selvitys sisältää niin paljon uusia ajatuksia ja käytäntöjä, että niiden analysointi, tarkempi määrittely ja käytännön toimivuuden varmistaminen vaatii joka tapauksessa pidemmän ajanjakson kuin nyt esillä ollut aikataulu.
Selvityksessä on käytetty laskelmia, jotka ovat näennäisesti tarkkoja suhteessa epävarmoihin lähtöolettamiin. Kertymämallit ovat kuitenkin suurpiirteisiä, minkä vuoksi voi käydä niin, että hyvitysmaksuja kertyisikin esitetyllä kolmipistemallilla vain vähän kokonaisuudessaan tai tiettyjen oikeudenomistajien osalta. Kopioinnin määrän tulisi korreloida kerättävien hyvitysmaksukorvausten määrään, koska kuluttajien saama etukin vastaavasti kasvaa. Av-teoksia kopioidaan Suomessa hyvitysmaksun neuvottelukunnan teettämien tutkimusten mukaan yhä enemmän, joten av-oikeudenomistajien hyvitysmaksukertymän pitäisi tässä tilanteessa myös kasvaa. Vuonna 2010 kerättiin av-puolen tuotteista hyvitysmaksua 3,4 miljoonaa euroa. Esitetyssä kolmipistemallissa nykyisiltä laitteilta kerättävä maksu romahtaisi 0,2-0,55 miljoonaan euroon. Lisäksi muulta tietotekniikalta kerättäisiin uutta laitemaksua 1,16-2,49 miljoonaa euroa. Kaikki muut keräyspisteet olisivatkin hyvin epävarmoja: pilvipalvelut (ulkomaiset toimijat, ei hyvitysmaksua), verkkotallennuspalvelut (ei ratkaistavissa hyvitysmaksujärjestelmällä), matkapuhelimet (jäänyt joka vuosi laiteteollisuuden lobbauksen vuoksi hyvitysmaksun ulkopuolelle) ja kuluttajamaksulliset sisällöt (sekava esitys, jota on vaikea saada hyvitysmaksujärjestelmän piiriin). Näin ollen huonoimmassa, varsin realistisessa, vaihtoehdossa av-puolen tuotteista/palveluista kerättäisiin hyvitysmaksua vain noin miljoona euroa, joka on vain murto-osa vakiintuneesta hyvitysmaksukertymästä, vaikka uudistuksen tarkoitus oli nimenomaan palauttaa hyvitysmaksu vähintään muutaman vuoden takaiselle vakiintuneelle tasolle (kokonaiskertymä 12-15 MEUR, av-puoli 6-7 MEUR). Tätä ei voida pitää hyväksyttävänä eikä ehdotus siten myöskään täytä hallitusohjelman lupausta hyvitysmaksujärjestelmän uudistamisesta siten, että turvataan alan toiminnan taloudelliset edellytykset nopean teknologisen kehityksen olosuhteissa. Tarkemmat kannanotot 1. Hyvitysmaksun oikeudellinen perusta EU:n tietoyhteiskuntadirektiivin (2001/29/EY) mukaan jäsenvaltioilla on mahdollisuus sallia yksityinen kopiointi sillä edellytyksellä, että siitä järjestetään oikeudenhaltijoille kohtuullinen hyvitys. Kohtuullinen hyvitys on ehdoton edellytys, että jäsenvaltio voi sallia yksityisen kopioinnin. Suomen tekijänoikeuslain mukaan yksityinen kopiointi on sallittu. Tämä on merkittävä etu kuluttajalle, koska se tarjoaa hänelle laajan vapauden käyttää laillisesti hankkimiaan sisältötuotteita sekä mahdollisuuden kloonata niitä itselleen ja lähipiirilleen. Hyvitysmaksukertymä on yksityisestä kopioinnista saatuun hyötyyn ja käyttöön verrattuna suhteettoman pieni. Leikolan esityksessä on menty yksioikoisesti haitta edellä ja sivuutettu kokonaan tämä merkittävä kuluttajien saama hyöty. Tietoyhteiskuntadirektiivin johdantokappaleen 35 mukaisesti oikeudenhaltijoiden olisi saatava sopiva hyvitys suojattujen teostensa tai muun aineistonsa käytön korvaamiseksi. Sopivan hyvityksen muotoa, yksityiskohtaisia järjestelyjä ja mahdollista tasoa määritettäessä olisi otettava huomioon kunkin tapauksen erityisolosuhteet. Johdantokappaleessa nostetaan esille yhtenä mahdollisena käyttökelpoisena perusteena näiden olosuhteiden arvioimiselle kyseisestä toimesta oikeudenhaltijoille mahdollisesti aiheutuva haitta. Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, että sopivan hyvityksen tason määrittelyn pitäisi perustua vain aiheutuvan haitan arviointiin. Esimerkiksi kuluttajien saama hyöty tulee ottaa arvioinnissa huomioon. Yksityisen kopioinnin hyvitysmaksussa ei siis tarkkaan ottaen ole kyse oikeudenhaltijoille mahdollisesti aiheutuvan haitan korvaamisesta, vaan korvausta suojattujen aineistojen käytöstä. Esityksessä hyvitysmaksu on kytketty liian 2/6
yksioikoisesti vain haittaan ja haitan arviointi perustuu mielivaltaisesti tehtyihin oletuksiin siitä, mikä on arvokkainta sisältöä. Tämä johtaa siihen, että verrattain helposti selvitettävissä oleva teosten yksityisen kopioinnin määrä käytännössä menettää merkityksensä hyvityksen määrään vaikuttavana tekijänä. Ehdotetun menetelmän ydin perustuu lähinnä sivistyneeseen arvailuun, eikä enää kopioinnin mittauksista saatuun tietoon, joka tarjoaa oleellisesti selkeämmän pohjan hyvitysmaksun kehittämiselle. Tätä ei voida pitää onnistuneena suuntana. Mainittakoon lisäksi, että EU-tuomioistuin on tuonut Padawan-päätöksen (21.10.2010) perusteluissaan esille merkittävän tulkinnan direktiivistä. Tuomiossaan EU-tuomioistuin on todennut, että hyvitysmaksun kerääminen ei edellytä sitä, että tietyllä laitetyypillä yksityistä kopiointi todella tehtäisiin. Näin ollen pelkästään se, että kopiointiominaisuuden omaavia laitteita on saatettu kuluttajien saataville riittää oikeuttamaan yksityistä kopiointia koskevan maksun keräämiseen kyseisten laitteiden hinnassa. Esityksessä ei oteta millään tavalla huomioon tämän merkittävän EUtuomioistuimen päätöksen vaikutuksia. 2. Hyvitysmaksu Suomessa Hyvitysmaksun neuvottelukunnan ja Teoston hyvitysmaksuyksikön teettämien selvitysten mukaan suomalaiset kopioivat laillisesti mittavan määrän suojattuja teoksia vuodessa: noin 500 miljoonaa musiikkitiedostoa ja noin 150 miljoonaa videotiedostoa. Hyvitysmaksukertymä on aina ollut suhteettoman pieni, kun sitä verrataan näihin todellisiin kopiointimääriin ja kopioinnin kuluttajille tuomaan hyötyyn. Kopiointi ei ole vähentynyt, mutta kuluttajien laiteostot suuntautuvat nykyisin uuden sukupolven kopiointivälineisiin. Kun aiemmin hyvitysmaksua kerättiin liki 100 prosentista kuluttajille myytyjen muistillisten kopiointivälineiden kaupasta, nyt sitä kerätään vain noin 6 prosentista tästä kaupasta. Silti tutkimusten mukaan merkittävä määrä suojattuja teoksia kopioidaan uusilla, hyvitysmaksun ulkopuolelle jätetyillä, laitteilla. Tilanne on kestämätön. Olennaista on, että uudistamisessa otettaisiin paremmin huomioon yksityisen kopioinnin määrä, joka puolestaan vaikuttaisi hyvitysmaksun kertymän suuruuteen. Nyt hyvitysmaksun kertymä on perustunut tiettyjen laitteiden myyntimääriin. Kuluttajien hankinnat suuntautuvat nykyisin sellaisiin uuden sukupolven kopiointivälineisiin sekä tallennus- ja pilvipalveluihin, jotka eivät ole hyvitysmaksun alaisia. Hyvitysmaksun kohteena olevan laitekannan päivittämisen laiminlyönti usean vuoden ajan on johtanut siihen, että hyvitysmaksukertymä on merkittävästi laskenut, eikä siten enää korreloi todellisuudessa tapahtuvan yksityisen kopioinnin määrää. Odotamme, että uudistus tuo kertymään selvän korjauksen ottaen paremmin huomioon tutkimusten perusteella saadun tiedon yksityisen kopioinnin määrästä. 3. Hyvitysmaksun laajentaminen Leikola esittää hyvitysmaksun merkittävää laajentamista uusiin laitteisiin. Kopiosto kannattaa lähtökohtaisesti esitystä hyvitysmaksun laitekannan laajentamisesta kattamaan kaikki kopiointivälineet. Mitä laajempi on hyvitysmaksun alaisten laitetyyppien valikoima, sitä vähemmän hyvitysmaksu keskimäärin vaikuttaa kuluttajahintoihin, markkinoihin ja eri laitetyyppien kilpailutilanteeseen. Tämä poistaisi myös erilaisten laitetyyppien eriarvoisen kohtelun (esim. Iphone vrt. Ipod ja ulkoinen kovalevy/suurimuistinen USB-tikku). 3/6
Tällaista laajentamista tukee myös EU-tuomioistuimen 21.10.2010 antama ns. Padawan -päätös. Ratkaisun perusteluista ilmenee, että pelkkä laitteiden tai koneiden kappaleenvalmistamisominaisuus riittää perusteeksi yksityistä kopiointia koskevan maksun perimiseksi. Huomioita graafisten oikeudenomistajien kannalta On hyvitysmaksun kehittämisen kannalta myös erittäin tervetullutta, että Leikola ottaa esille sen direktiivistäkin ilmenevän lähtökohdan, että kaikkia teoslajeja on tarkasteltava hyvitysmaksun suhteen tasavertaisesta näkökulmasta. Tämä on erityisen merkittävää eri teoslajien siirtyessä yhä suuremmalta määrin verkkoon ja sähköiseen muotoon. Kopioston teettämästä julkaisujen valokopiointia koskevista tutkimuksista ilmenee, että painettuja kirjoja ja lehtiä valokopioidaan yksityiseen käyttöön vähintään 30 miljoonaa sivua vuodessa pelkästään niillä koneilla, joiden päätarkoitus on muu kuin yksityinen kopiointi. Jo yksinomaan opiskelijoiden harjoittama julkaisujen yksityinen kopiointi opiskelutarkoituksiin, mikä on yksityistä käyttöä, on erittäin yleistä. Oikeudenhaltijat eivät saa mitään korvausta tästä huomattavasta yksityishenkilöiden saamasta hyödystä. Keski-Euroopan maissa valokopiointilaitteisiin, tulostimiin ja skannereihin on jo vuosia kohdistunut laitemaksu ja osa tietokoneisiin kohdistuvista maksuista osoitetaan kirjallisten ja taiteellisten teosten oikeudenhaltijoille. Kopiosto kannattaa hyvitysmaksun laajentamista uusille teoslajeille. On kuitenkin huomattava, että hyvitysmaksun määrä nykyiselläänkin on todella pieni. Hyvitysmaksun laajentaminen uusiin teoslajeihin (kirjat, lehdet, kuvat) ei voi tapahtua pienentämällä entisestään nykyisin hyvitysmaksun saajina olevien oikeudenhaltijoiden korvauksia. Uudet teoslajit on käsiteltävä uutena erillisenä asiana ja hyvitysmaksun määrää on lisättävä kompensoimaan nimenomaan uusien teoslajien yksityistä kopiointia. Todettakoon, että toisin kuin selvityksessä esitetään todellisuudessa aikakauslehdillä on maksullista sähköistä sisältöä ja paperikirjoja ja lehtiä kopioidaan yksityiseen käyttöön runsaasti. 4. Prosenttiosuusmalli Selvityksessä on esitetty nykyisen hyvitysmaksumallin tilalle yksinkertaisempaa mallia, jossa hyvitysmaksu olisi kiinteä prosenttiosuus hyvitysmaksullisten laitteiden ja palveluiden hinnasta. Selvää on, että mahdollisimman tarkkaan kopiointiin kohdentuvat ja siten mahdollisimman legitiimit mallit ovat aina kaikille tahoille työläämpiä, summaariset mallit kevyempiä. Yksittäisen laitteen muistikapasiteettiin ja kunkin laitetyypin tutkittuun käyttöön perustuva maksu kohdentuu tarkemmin kuin tasasuuri prosenttiosuus liikevaihdosta. Esimerkiksi vain yksityiseen kopiointiin tarkoitettujen laitteiden, kuten tallentavien digiboksien, hyvitysmaksun tulee olla suurempi kuin laitteiden, joita käytetään paljon myös muuhun kuin vain kopiointiin. Hallinnollisesti liikevaihto-osuus olisi kuitenkin luultavasti helpompi yrityksille, koska siinä ei edellyttäisi menemistä yksittäisten laitteiden tasolle. Pidämme varsin kummallisena sitä, että esityksessä tavoitellaan Euroopan alhaisinta hyvitysmaksutasoa. Pienellä markkina-alueella oman kulttuurin puolustaminen on hankalaa ilman tätä eriskummallista tavoitettakin. 4/6
Prosenttiosuusmallia voisi Kopioston mielestä kehittää siten, että prosenttiosuus olisi porrastettu eri laitetyypeillä. Sellaisille laitetyypeille, joita käytetään paljon yksityiseen kopiointiin, tulisi asettaa isompi prosenttiosuus kuin laitteille, joita käytetään vain harvoin yksityiseen kopiointiin. Esimerkiksi tallentavia digibokseja käytetään paljon ainoastaan televisio-ohjelmien tallentamiseen, minkä vuoksi hyvitysmaksun korkeampi prosenttiosuus näille laitteille on perusteltua. Kopioston mielestä voitaisiin selvittää, olisiko maksun keruutavan yksinkertaistaminen (prosenttiosuusmalli) yhdistettynä maksupohjan laajentamiseen laitealan kannalta järkevä kompromissi. 5. Hyvitysmaksu ei ole siirrettävissä Hyvitysmaksu ei ole oikeus, joten sitä ei voi myöskään siirtää toiselle. Kautta linjan Leikolan esityksestä paistaa läpi oletus siitä, että monet tekijät ovat siirtäneet sen työnantajalleen, joka on taas edelleen luovuttanut sen edelleen arvoketjussa eteenpäin. Tosiasiassa tällainen siirto ei ole mahdollinen. 6. Työsuhdelaitteet erotettava ammattikäytöstä Leikola esittää, että yritysten omistamat matkapuhelimet jäisivät hyvityksen ulkopuolelle. Hyvitysmaksun ulkopuolelle jäisivät ilmeisesti myös tavalliset työsuhdepuhelimet. Työntekijät voivat saada työnantajalta erilaisia työsuhde-etuja. Jos mitä tahansa työsuhdevälinettä voi ja saa käyttää yksityiseen kopiointiin, siihen tulee suhtautua hyvityksen keräämisen suhteen samalla tavalla kuin muihinkin vastaaviin kopiointivälineisiin. Tutkimukset osoittavat, että tietokoneelle ja matkapuhelimelle kopioidaan suojattuja teoksia riippumatta siitä kuka laitteen omistaa. Ajatus siitä, että työsuhde-etuna saatu kopiointiväline vapautettaisiin hyvitysmaksusta, ei ole myöskään sopusoinnussa EU-direktiivin kanssa. Järjestelmän legitimiteetin kannalta jako ammattikäyttöön ja yksityiseen käyttöön kopioinnista on relevantti; sen sijaan sillä ei ole merkitystä käyttääkö kuluttaja kopiointiinsa ostettua, lainattua, vuokrattua tai työsuhde-etuna saatua välinettä. 7. Edistämiskeskukset ja kollektiivikorvaukset Selvityksessä on virheellisesti todettu, että kollektiivikorvaukset ovat se osa korvauksista, joita ei voida jäljittää individuaalikorvauksiin. OKM on 80-luvulla järjestelmää luotaessa päättänyt, että osa korvauksista tilitetään kollektiivisin perustein. Kollektiivikorvausten siirtäminen verovaroista maksettavaksi on riskialtista, varsinkin kun Leikola tyytyy vain viittaamaan kulttuurin tukirahoituksen kokonaisremonttiin, jolloin eri kulttuurirahojen väliset suhteet on määrä miettiä uusiksi. Kulttuurin budjettirahoitus tuskin muuttuu tulevaisuudessa nykyistä helpommaksi. Ehdotettu 2,5 miljoonan euron taso kollektiivikorvauksille on liian vähän. Jos uusia sisältöjä tulee hyvitysmaksun piiriin, tämä ei saa vähentää nykyisten saajien korvausmääriä. Esitetty väite, että suurin osa kollektiivikorvausten tuotosta jaetaan apurahoina, on väärä. AVEKin tuista suurin osa myönnetään tuotantotukena, joka siis ei ole apurahaa, vaan vastaavaa tukea kuin Suomen elokuvasäätiö myöntää. AVEKin osuus av-puolen 5/6
hyvitysmaksun kollektiiviosasta on n. 70%. Tuotantotuella on myös tärkeä merkitys uuden av-tuotannon rahoittamisessa. Koko keskustelu edistämiskeskuksista on selvityksessä ohitettu muutamalla lauseella. Leikola ei tuo esille lainkaan edistämiskeskusten hyvää ja tehokasta toimintaa, vaan esittää yksioikoisesti kollektiivikorvausten siirtämisen hyvitysmaksun ulkopuolelle. Edistämiskeskuksilla on suuri merkitys maamme av- ja musiikkikulttuurin monipuolistajina ja järjestlmä on Euroopan mittakaavassa toimivin. 8. Verkkotallennuspalvelut Verkkotallennuspalveluissa ei ole kyse yksityisestä kopioinnista, minkä vuoksi asiaa ei voida ratkaista Leikolan selvityksen yhteydessä, eikä se kuulu Leikolan toimeksiantoon. Kysymystä ei ole myöskään tarkoituksenmukaista kytkeä mekaanisesti hyvitysmaksuesitykseen, koska näiden kysymysten ratkaisuaikataulu ei ole sama. Kansallisella lainsäätäjällä on verraten suuri liikkumavapaus hyvitysmaksun kohdalla, toisin kuin verkkotallennuskysymyksen osalta, jossa liikkumavara on kansainvälisen ulottuvuuden vuoksi huomattavasti pienempi. Korostettakoon, että asiaa koskevassa esittelyssä on selkeitä puutteita ja virheitä. Tvyhtiöillä on ainoastaan signaalioikeus ja mahdollisesti joitakin siirtyneitä oikeuksia. Operaattoreilla ei ole mitään oikeuksia. Tästä huolimatta esitys jättää kokonaan ottamatta huomioon oikeudenhaltijat eli tekijät, esittäjät ja tuottajat. Tämä kysymys ei ole ratkaistavissa tv-yhtiöiden ja operaattoreiden välisillä neuvotteluilla. Verkkotallennusasia täytyy ratkaista kokonaan omana asianaan. Kopioston mielestä on aiheellista ryhtyä välittömästi selvittämään, voitaisiinko verkkotallennusproblematiikka ratkaista sopimuslisenssillä. Helsingissä, toukokuun 25. päivänä 2012 Kopiosto ry Pekka Rislakki toimitusjohtaja Kopiosto ry on tekijöitä, esittäviä taiteilijoita ja kustantajia edustava tekijänoikeusjärjestö. Kopiosto edustaa erillisillä valtakirjoilla yli 50.000 kotimaista oikeudenomistajaa sekä vastavuoroisuussopimuksien perusteella ulkomaisia oikeudenomistajia. Kopiosto edistää ja valvoo tekijänoikeuslainsäädännön tarkoittamien oikeuksien haltijoiden yhteistä etua oikeuksien käyttöä koskevissa asioissa. Kopiosto myöntää käyttölupia muun muassa valokopiointiin, teosten digitaaliseen kopiointiin ja välittämiseen oppilaitoksissa ja tieteellisessä tutkimuksessa, opetustallennukseen sekä radio- ja televisio-ohjelmien edelleen lähettämiseen kaapeliverkossa ja yhteisantennijärjestelmissä. 6/6