LIITE 3 hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen ltk 7 /19.10.2017 Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta Kärsämäen kunnan vuosille 2016-2021 laaditun strategian vision mukaan Kärsämäki on luova ja kansainvälinen, yrittäjyyttä ja asukkaiden viihtyvyyttä edistävä, menestyvä maaseutupaikkakunta. Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunnan vastuualueelle kuuluvia keskeisiä toimenpiteitä ovat: Kärsämäen kehittämisen painopisteet, tavoitteet ja toimenpiteet tärkeysjärjestykseen asetettuna. Strategiamittarit I Tehostettu paikkakunnan markkinointi Kärsämäki tulee laajasti tunnetuksi vetovoimaisena ja aktiivisena, asukkaitaan ja yrityksiään kannustavana ja elinvoimaisena maaseutupaikkakuntana II Laadukas maaseutuasuminen Kärsämäkisen maaseutuasumisen tarjoama elämänlaatu muodostuu paikkakunnan vahvuustekijäksi III Monitahoinen saavutettavuus Kärsämäestä kehittyy Keskipiste Puolimatkassa saavutettavuutensa pohjalta yritysja muita Paikkakuntakuvan laatu ja tunnettuus mediassa ja eri sidosryhmissä Asiakaspalaute vapaa-ajan palveluista ja harrastusmahdollisuuksista Aktiivisten kylä- ja muiden yhdistysten määrä Erilaisten tapahtumien määrä Kärsämäen kulttuuritapahtumien saama julkisuus tiedotusvälineissä Laaditaan yhteistyössä muiden toimialojen kanssa muuttopaketti, jossa kerrotaan kunnan palvelutarjonnasta Lisätään näkyvyyttä eri tapahtumissa Kylätoiminnan yhteistyömuotojen kehittäminen IV Omaleimainen kulttuuri Kulttuuri luo monimuotoisena kehittämisen voimavarana Kärsämäelle elämyksiä ja elinvoimaa ja kytkeytyy tiiviisti paikkakunnan kuvaan ja markkinointiin sekä matkailun ja palvelujen kehittämiseen ja kansainvälisten yhteyksien hyödyntämiseen Tapahtumien kävijämäärä, uudet tapahtumat, kansainvälisten yhteyksien ja vierailujen määrä, kulttuurimatkailun aktiviteetti Kootaan jo olevat ja kehitettävät omaleimaiset kulttuurikohteet, -tapahtumat, -ympäristöt ja palvelut samaan ja eri vuodenaikoihin sovittuvaan ja tuotteistettavaan palvelukokonaisuuteen, joka toimii markkinoinnin perustana Kulttuuriyrittäjyyden ja aktiviteetin kehittäminen verkostoitumista ja ulkomaisia kontakteja hyväksikäyttäen Kylien omaperäisten kulttuurivaikutteiden, -palveluiden ja yritystoiminnan yhteiskäyttö tapahtumissa ja matkailussa
Valtuuston sitovuustaso Hyvinvoinnin ja terveyden TP2016 TA2017 TA2018 TS2019 TS2020 edistämisen lautakunta -455 829-523 200-532 460-532 460-532 460 Toimielimen sitovuustaso TP2016 TA2017 TA2018 TS2019 TS2020 HYTE-hallinto -70 530-70 530-70 530 Kirjasto- ja kulttuuritoimi -203 260-255 390-229 040-229 040-229 040 Liikunta- ja nuorisotoimi -252 566-267 810-232 890-232 890-232 890 HYTE-HALLINTO Kuntalain (1. ) mukaan kunnan keskeinen tehtävä on edistää kuntalaisten hyvinvointia. Terveyttä edistäviä päätöksiä tarvitaan kaikilta yhteiskunnan sektoreilta ja tasoilta. Kunnat voivat edistää kuntalaisten hyvinvointia hyvinvointijohtamisella, jolla tarkoitetaan väestön hyvinvoinnin näkökulmasta tehtävää strategista johtamista ja valittujen strategioiden toimeenpanoa. Toukokuussa 2011 voimaantullut uusi terveydenhuoltolaki tuo kunnille lisää velvoitteita väestön terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen. Kunnan on seurattava asukkaittensa terveyttä ja hyvinvointia, nimettävä terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen vastuutahot sekä määriteltävä terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen tavoitteet ja niitä tukevat toimenpiteet, joiden perustana käytetään kuntakohtaisia hyvinvointi- ja terveysosoittimia. Lisäksi kunnan eri toimialojen ja muiden kunnassa toimivien tahojen on tehtävä yhteistyötä terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä. (THL & STM 2011.) Tavoitteena laaja-alainen ja poikkihallinnollinen hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen ja johtamisen kehittäminen. Tavoitteena hyvinvointitietojen hyödyntäminen toiminnassa. Tavoitteena hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen osaamisen vahvistaminen. Sähköisen hyvinvointisuunnitelman laatiminen vuosille 2017-2020 Vuosittaisen hyvinvointikertomuksen laatiminen ja siitä saatujen tietojen hyödyntäminen HYTE työssä. Toteutetaan lisä-/täydennyskoulutusta. Lisätään luottamushenkilöiden, viranhaltijoiden ja henkilöstön terveyden edistämistyön osaamista. HYTE-hallinto TP2016 *) TA2017 *) TA2018 TS2019 TS2020 Toimintatulot Toimintamenot -45 229-56 410-70 530-70 530-70 530 Netto yht. -45 229-56 410-70 530-70 530-70 530 Poistot yhteensä *) 2016 ja 2017 kirjasto- ja kulttuuritoimen hallinto, summat sisältynyt toimielimen sitovuustasoon Kirjasto- ja kulttuuritoimi) KIRJASTO- JA KULTTUURITOIMI Kirjasto- ja kulttuuritoimen vastuualueeseen kuuluvat seuraavat lautakuntaan nähden sitovat tulosyksiköt: kirjastotoimi ja kulttuuritoimi.
Kirjastotoimi Kirjastotoimi sisältää kirjaston ja Saviselän lainausaseman. Kirjastopalvelujen saatavuuden turvaaminen Kirjastot takaavat kaikille tasaveroisen pääsyn tietoon ja kulttuuriin. Kirjasto tukee kokoelmillaan ja palveluillaan yhtäläisiä oikeuksia ja mahdollisuuksia elinikäiseen oppimiseen ja virkistäytymiseen. Pääsääntöisesti kirjasto on avoinna talvella 39 tuntia ja kesällä 37 tuntia viikossa. Lisäksi kirjastossa on 6 tuntia viikossa itsepalveluaikaa. Saviselän lainausasema palvelee Saviselän koululla ja on avoinna 2 tuntia viikossa lukuvuoden aikana. Kirjastoautopalveluja ostetaan Frosteruksen ja Venetpalon kouluilla oleville pysäkeille Haapajärveltä. Kirjakokoelmaa pidetään Tammenlehvässä, Koivupuistossa ja Sykkeessä, ja ne vaihdetaan säännöllisesti. Lukemisharrastuksen edistäminen Lasten ja nuorten kirjastotyö on yksi kirjaston painopistealueista. Kirjasto tarjoaa koululuokille kirjastonkäytön opetusta, kirjavinkkausta ja satutunteja pyydettäessä. Lisäksi kannustetaan lukudiplomin suorittamista 1-6 luokkalaisilla. Erilaisten teemojen sekä ajankohtaisten aiheiden ympärille kootaan kirjanäyttelyjä, sekä vinkataan ajankohtaista kirjallisuutta asiakkaille. Omasta kokoelmasta puuttuva materiaali kaukolainataan muualta. Kotipalvelua tarjotaan asiakkaille, jotka sairauden tai vamman vuoksi ovat estyneet käyttämästä kirjastoa. Kokoelman kehittäminen Toiminnan aktiivinen kehittäminen Yhteistyö Hankinta pidetään läänin keskiarvossa. Kirjallisuutta hankitaan monipuolisesti, yhtenä painopistealueena lasten ja nuorten kirjallisuus. Kirjastoa kehitetään aktiivisesti osallistumalla alueellisiin ja valtakunnallisiin projekteihin ja hakemalla erilaisia kokeilu- ja kehittämisapurahoja yksin, sekä yhteistyössä eri kirjastojen kanssa. Kirjasto pyrkii aktiivisella toiminnalla ehkäisemään syrjäytymistä kaikkien ikä- ja väestöryhmien keskuudessa. Kirjasto toimii aktiivisesti yhteistyössä eri hallintokuntien, kirjastojen sekä kolmannen sektorin kanssa.
Kirjastotoimi TP2016 TA2017 TA2018 TS2019 TS2020 Toimintatulot 3 069 1 300 1 000 1 000 1 000 Toimintamenot -141 924-166 630-197 140-197 140-197 140 Netto yht. -138 855-165 330-196 140-196 140-196 140 Poistot yhteensä -1 004 0-690 -690-690 Mittarit/suoritteet TP2016 TA2017 TA2018 TS2019 TS2020 Lainaa/as 14 18 18 18 18 Kirjastokäyntiä/as 9 12 12 12 12 Nettikäyntiä/as 2 6 6 6 6 Kulttuuritoimi Kulttuuritoimi vastaa monipuolisen kulttuuritarjonnan järjestämisestä kunnassa ammatillisesti pätevällä ohjauksella ja tukee järjestöjen järjestämiä kulttuuritapahtumia. Toiminnallaan kulttuuritoimi edistää kuntalaisten henkistä hyvinvointia ja viihtyvyyttä tarjoamalla mahdollisuuden taideelämyksiin sekä vahvistaa kärsämäkisten kotiseutuidentiteettiä ja ylläpitää kulttuuriperinteitä. Monipuolisten kulttuuripalvelujen turvaaminen. Järjestetään monipuolisia kulttuuritapahtumia eri kohderyhmille: 1-2 teatteriesitystä/-vierailua, konsertteja, elokuvaesityksiä, näyttelyitä ja muita tapahtumia. Hankitaan esiintyjiä tilaisuuksiin. Myönnetään kulttuuripalkinto aktiiviselle kulttuuritoimijalle (henkilö tai yhdistys). Taidetalo Nahkuri toimii kunnan kulttuuritoimijoiden tilana. Jaetaan avustusta yhteisöille kulttuuritoimintaan. Yhteistyö eri toimijoiden kanssa Osallistutaan Kärsämäki-päivien järjestelyihin. Pyritään järjestämään veteraanipäivä ja itsenäisyyspäivä kunnan ja seurakunnan yhteistyönä. Tehdään yhteistyötä eri hallintokuntien sekä muiden toimijoiden kanssa. Tuetaan lasten kulttuuria Järjestetään erilaisia kulttuuri- ja taide-elämyksiä lapsille ja nuorille. Kulttuuritoimi TP2016 TA2017 TA2018 TS2019 TS2020 Toimintatulot 1 845 1 000 1 000 1 000 1 000 Toimintamenot -21 021-34 650-33 900-33 900-33 900 Netto -19 176-33 650-32 900-32 900-32 900 Poistot
LIIKUNTA- JA NUORISOTOIMI Liikunta- ja nuorisotoimen vastuualueeseen kuuluvat tulosyksiköt: hallinto, liikuntatoimi ja nuorisotoimi. Hallinto Hallinto TP2016 TA2017 TA2018 TS2019 TS2020 Toimintatulot Toimintamenot -53 539-52 430-51 920-51 920-51 920 Netto -53 539-52 430-51 920-51 920-51 920 Poistot -313 Liikuntatoimi Liikuntatoimi sisältää liikunta-alueet, urheilukentän ja muu liikuntatyön. Perusliikuntapalveluiden saatavuuden turvaaminen kuntalaisille Seura- ja järjestötoiminnan tukeminen Aktiivinen toiminta nuorten ja lasten parissa Liikuntapaikat toimintakunnossa läpi vuoden. - mahdollistetaan urheilukenttäalueen monipuolinen käyttö - lähiliikuntapaikan ylläpito - liikuntapaikkojen kunnossapito säännöllistä - liikuntatarvikevarastojen aukiolo viikonloppuisin Oikea tehokas kohdentaminen. Avustukset vastikkeellisia. Uimakouluja, 2-3 retkeä, monipuolista toimintaa. Sosiaalista viestintää nuorille. Liikuntatoimi TP2016 TA2017 TA2018 TS2019 TS2020 Toimintatulot 150 200 200 200 200 Toimintamenot -154 265-154 170-132 080-132 080-132 080 Netto -154 115-153 970-131 880-131 880-131 880 Poistot -45 240-42 460-42 460-42 460-42 460 Mittarit/suoritteet TP2016 TA2017 TA2018 TS2019 TS2020 Asukkaita 2 659 2 710 2 640 2 640 2 640 Uimahallipalvelut 42 000 42 000 21 000 21 000 21 000 /as 16 15 8 8 8 Avustukset yhteisöille 15 000 19 250 19 250 19 250 19 250 /as 6 7 7 7 7 Nuorisotoimi Nuorisotoimi sisältää nuorisotilat ja muu nuorisotyön.
Seura- ja järjestötoiminnan tukeminen Aktiivinen toiminta nuorten ja lasten parissa Nuorisotilojen tehokas käyttö Yhteistyö eri hallintokuntien ja muiden toimijoiden kanssa Ennaltaehkäisevä työ Oikea tehokas kohdentaminen. Avustukset vastikkeellisia. Retkiä 2-3 ja kerhoja, monipuolista toimintaa. Sosiaalista viestintää nuorille. Nuorisotila avoinna mahdollisimman paljon. Riittävät bänditilat. Erilaisten tapahtumien järjestäminen ja nuorisotilan käyttäminen. Etsivän nuorisotyön/yksilövalmentajantyön jatkuminen, Jokilaaksojen Ohjaamo hanke ja TIME OUT -Aikalisä toiminta. Nuorisotoimi TP2016 TA2017 TA2018 TS2019 TS2020 Toimintatulot 3 313 2 760 2 750 2 750 2 750 Toimintamenot -48 228-64 170-51 840-51 840-51 840 Netto -44 915-61 410-49 090-49 090-49 090 Poistot -288 Mittarit/suoritteet TP2016 TA2017 TA2018 TS2019 TS2020 Asukkaita 2 659 2 710 2 640 2 640 2 640 Avustukset nuorisotoiminnalle 12 350 14 490 12 350 12 350 12 350 /as 5 5 5 5 5 Nuorisotilan avoimet ovet toiminta, aukiolokerrat/v 177 130 130 130 130 osallistujamäärät/v 3 474 3 100 3 100 3 100 3 100