KIRJALLINEN KYSYMYS 296/2004 vp Kuulonhuollon palvelutarpeiden kriteerit Eduskunnan puhemiehelle Sosiaali- ja terveysministeriön työryhmämuistiossa 2003:33 käsitellään kansalliseen terveydenhuollon projektiin liittyen hoidon saatavuutta ja jonojen hallintaa. Muistiossa on otettu hyvällä tavalla yhdeksi hoidontarpeen arviointijärjestelmän esimerkiksi kuulon apuvälineet. Selvitys osoittaa, että jonotusajat kuulonhuollon ensiarvioon ovat pitkiä ja jonotusajat vaihtelevat suuresti eri sairaanhoitopiirien kesken. Toimenpiteitä jonojen purkamiseksi etsitään parhaillaan ministeriön, kuntien ja sairaanhoitopiirien yhteistyöllä. Näin myös Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin, HUS:n, alueella, jossa potilaan koko hoitoprosessi lähetteen kirjoittamisesta kuulokojeen käyttöönottoon saattaa viedä yli kolme vuotta. Kuulonhuoltoliitto on valtakunnallisena potilasjärjestönä tuonut esille jäsenkenttänsä huolen siitä, että kaikki kuulovammaiset eivät pääse edes kuulokojeen tarvearvioon eli jonoon, koska lähete käännytetään erikoissairaanhoidosta takaisin pelkästään kuulontutkimuksen osoittaman desibeliluvun perusteella. Kuulon aleneminen on ikään liittyvä ilmiö, ja voidaankin ajatella, että kuulokojeen avulla vanhusten laitoshoidon tarvetta voidaan oleellisesti siirtää, kun tuetaan kotona asumista ja vanhuksen omatoimisuutta myös silloin, kun kuulo on heikentynyt. Kuulokoje on kuulovammaisen ensisijainen apuväline. Lieväkin kuulon alenema voi muodostua merkittäväksi haitaksi esimerkiksi pitkäaikaissairaille, joiden yleinen liikkumiskyky on heikentynyt. Samoin silloin, kun kuulon lisäksi henkilöllä on toinen aistivamma, heikentynyt näkö. Vanhuksia ja työikäisiä ihmisiä ei tulisi asettaa eri kategoriaan hoidon kriteerien suhteen. Myös eri työtehtävissä, esim. opettajilla, muusikoilla tai palveluammateissa työskentelevillä, kuulon merkitys on erilainen; desibeliluku kuvaa vain osaa ongelmasta. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Aiotaanko kuulonhuollon palvelutarpeen kriteereissä huomioida desibelilukujen lisäksi kuulovammojen moninaisuus sekä henkilön yksilöllinen elämäntilanne, muu sairaus tai vamma? Helsingissä 14 päivänä huhtikuuta 2004 Rakel Hiltunen /sd Versio 2.0
Ministerin vastaus Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi kansanedustaja Rakel Hiltusen /sd näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 296/2004 vp: Aiotaanko kuulonhuollon palvelutarpeen kriteereissä huomioida desibelilukujen lisäksi kuulovammojen moninaisuus sekä henkilön yksilöllinen elämäntilanne, muu sairaus tai vamma? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: Kuulonhuollon apuvälineet on valittu kansallisen terveyshankkeen hoidon saatavuutta ja jonojen hallintaa selvittäneen työryhmän (Sosiaali- ja terveysministeriön työryhmämuistio 2003:33) esimerkiksi, koska tarjottujen palvelujen määrän ja jonotusaikojen on tiedetty vaihtelevan paljon alueittain. Kuulonalenema on merkittävä kansanterveysongelma, ja palvelujen tarpeen oletetaan lisääntyvän huomattavasti iäkkäiden henkilöiden suhteellisen osuuden kasvaessa. Kansainväliset jonotusaikojen ja kuulokojeiden määrien vertailut ovat olleet työryhmän taustatietona. Lisäksi Suomen kuulonhuoltopalveluiden nykytilan kartoittamiseksi lähetettiin kysely sairaanhoitopiirien kaikkiin neljäänkymmeneen kuulonhuoltopalveluista vastaavaan yksikköön. Tämän selvityksen mukaan kuulokojeiden jonotusongelman ydinkysymys on viive pääsyssä kuulokojeiden tarvearvioon. Työryhmä esitti neljä toimenpide-ehdotusta kuulonhuollon palvelujen saatavuuden parantamiseksi. Näistä yksi koskee yhtenäisten raja-arvojen sopimista kuulokojeen luovuttamiseen. Työryhmä toteaa kuitenkin tämän indikaatiorajan asettamisen vaikeutena olevan kuulovammojen moninaisuus sekä se, ettei kuulokojeen tarvetta voi määritellä yksinomaan kuulon aleneman desibeliluvulla. Näitä raja-arvoja ehdotetaankin peruslähtökohdaksi jatkotyöskentelylle. Valtakunnallisesti yhtenäisen hoidon tarpeen arviointijärjestelmän luominen on keskeinen osa työryhmän ehdotuksia. Valtakunnalliset suositukset laaditaan tieteelliseen näyttöön perustuen ja hyödyntäen kansallisia hoitosuosituksia, ja ne ovat osa erikoisaloilla sovellettavaa yleistä hoitokäytäntöä. Sairaanhoitopiirien johtavat lääkärit tulevat laatimaan ja ylläpitämään kulloinkin voimassa olevat valtakunnalliset suositukset ja vahvistavat ne noudatettaviksi sairaanhoitopiirien alueella. Tärkeimmistä tauti- ja toimenpideryhmistä, muun muassa korvataudeista, laadittavia hoitoon ottamisen perusteita koskevia suosituksia valmistellaan parhaillaan erityisvastuualueilla asiantuntijaryhmissä. Hoidon saatavuus ja jonojen hallinta -työryhmä ei esittänyt muutoksia lakiin terveydenhuollon ammattihenkilöistä. Ammattihenkilö tekee edelleenkin yksilöllisen ratkaisun jokaisen potilaansa kohdalla ammattitaitoonsa nojaten. Mikään pisteytys, kriteeristö tai hoitosuositus ei poista tätä vastuuta. Numeeriset raja-arvot ovat parhaimmillaan vain ohjeellisia. Tutkimukset ja tilastot kuvaavat keskivertotapauksia ja osaa potilaista. Biologia, lääketiede ja psykososiaaliset tekijät huomioon ottaen lääkärin harkinta sekä tieteellinen ja eettinen perusta hoitopäätösten lähtökohtana säilyvät. Sosiaali- ja terveysministeriö on asettanut helmikuussa 2004 terveydenhuollossa annettavan hoidon perusteiden laatimista ohjaavan johtoryhmän, jonka tehtävänä on tukea ja koordinoida sairaanhoitopiireissä ja terveyskeskuksissa yhte- 2
Ministerin vastaus KK 296/2004 vp Rakel Hiltunen /sd näisten hoidon perusteiden aikaansaamiseksi tehtävää työtä. Johtoryhmä arvioi muun muassa erikoisaloittain hoidon perusteita koskevan työn kattavuutta ja valmistelee tarvittaessa vuoden 2005 alkuun mennessä ehdotuksensa työn laajentamiseksi ja suuntaamiseksi siten, että yhtenäiset hoidon perusteet tulevat kattamaan riittävän laajasti ei-kiireellisesti annettavan sairaanhoidon. Helsingissä 30 päivänä huhtikuuta 2004 Peruspalveluministeri Liisa Hyssälä 3
Ministerns svar Till riksdagens talman I det syfte som anges i 27 i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 296/2004 rd undertecknat av riksdagsledamot Rakel Hiltunen /sd: Finns det planer på att i kriterierna för tjänstebehovet inom hörselvården vid sidan av decibelgränserna ta hänsyn till hörselskadornas mångfald samt de berördas individuella livssituation, andra sjukdomar eller skador? Som svar på detta spörsmål anför jag följande: Den arbetsgrupp som inom det nationella hälsovårdprogrammet utrett rätten till vård och köhanteringen (arbetsgruppspromemoria; Sosiaali- ja terveysministeriön työryhmämuistio 2003:33) har tagit hjälpmedlen inom hörselvård som ett exempel i sitt arbete, eftersom det är känt att tillgången till vård och kötiderna varierar mycket i olika delar av landet. Hörselnedsättning är ett stort hälsoproblem och behovet av tjänster antas öka kraftigt i takt med att den relativa andelen äldre i befolkningen ökar. Arbetsgruppen använde internationella jämförelser av kötiderna och antalet hörapparater som bakgrundsmaterial. Dessutom undersökte gruppen dagsläget inom hörselvården i Finland genom att skicka ut en enkät till alla de fyrtio enheter inom sjukvårdsdistrikten som ansvarar för tjänsterna inom hörselvården. Utredningen visar att väntetiden till en bedömning av behovet av hörapparat är den springande punkten i problemen med köerna till hörapparater. Arbetsgruppen lade fram fyra förslag till åtgärder för att förbättra tillgången till tjänster inom hörselvården. En av åtgärderna är att det bör finnas gemensamma gränsvärden för när hörapparater ges ut. Arbetsgruppen påpekar vidare att det finns en mångfald av hörselskador och att det därför är svårt att sätta en gräns för denna indikator. En annan sak som försvårar gränsdragningen är att behovet av hörapparat inte kan läggas fast uteslutande på grundval av en decibelgräns för hörselnedsättingen, påpekar arbetsgruppen. Det fortsatta arbetet föreslås bygga på dessa gränsvärden. Ett av arbetsgruppens viktigaste förslag är att det tas fram ett samordnat bedömningssystem för vårdbehovet för hela landet. Rikstäckande riktlinjer läggs upp utifrån vetenskapliga bevis och med stöd av nationella riktlinjer för vård och behandling och de är ett led i den allmänna vårdpraxis som tillämpas inom medicinska verksamhetsområden. Chefsläkarna i sjukvårdsdistrikten kommer att lägga upp och uppdatera de gällande rikstäckande riktlinjerna och fastställa dem som riktlinjer för sjukvårdsdistrikten. För närvarande håller expertgrupper inom de särskilda ansvarsområdena att utarbeta kriterier för rätten till vård vid de viktigaste sjukdoms- och åtgärdsgrupperna, däribland öronsjukdomar. Arbetsgruppen för rätten till vård och köhantering föreslog inga ändringar i lagen om yrkesutbildade personer inom hälso- och sjukvården. Yrkesutbildade personer inom hälso- och sjukvården fattar fortfarande individuella beslut för varje patient med stöd av sin yrkeskompetens. Inga poängsystem, kriterier eller riktlinjer befriar dem från det ansvaret. Också i bästa fall är numeriska gränsvärden bara vägledande regler. Studier och statistik anger genomsnittet och representerar bara en del av patienterna. Läkarens bedömning utifrån biologiska, medicinska och psykosociala faktorer kommer fortfarande att vara den veten- 4
Ministerns svar KK 296/2004 vp Rakel Hiltunen /sd skapliga och etiska grunden för besluten om vård och behandling. I februari 2004 tillsatte social- och hälsovårdsministeriet en styrgrupp som skall utarbeta kriterier för den vård som tillhandahålls inom hälsooch sjukvården. Gruppen skall medverka till och koordinera arbetet för att ta fram samordnade vårdkriterier för sjukvårdsdistrikten och hälsovårdscentralerna. Styrgruppen kommer till exempel att för varje medicinskt verksamhetsområde göra en utvärdering av hur heltäckande arbetet med vårdkriterier är och i förekommande fall före 2005 lägga fram ett förslag till en breddning och specialisering av arbetet för att de samordnade kriterierna i tillräcklig omfattning skall täcka in sjukvården i icke brådskande fall. Helsingfors den 30 april 2004 Omsorgsminister Liisa Hyssälä 5