Mamsellinkartano Helppo ja turvallinen senioriasunto Helsingin Myllypurossa Seniori asumisoikeus oy
02 Myllypuro lukuina Helsingin kaupunginosa nro 454 Myllypurossa on asukkaita Noin 9 000 Työpaikkoja Noin 12 000 Pinta-ala 2,19 km 2 Väestötiheys 4 192 asukasta/km 2 Rakennettu pääosin 1960-luvulla Myllypuro Kvarnbäcken Myllypurossa on helppo liikkua puhuttiinpa aluetta halkovista jalankulkuraiteista, liikenneyhteyksistä tai poikkeuksellisen hyvistä harrasteliikuntamahdollisuuksista. Vaikka päivittäisten palveluiden taso on sitä luokkaa, ettei niiden perässä ei tarvitse juurikaan liikkua, vähintään mukavaa vaihtelua arjen vastapainoksi tuo käväisy naapurissa sijaitsevassa Itäkeskuksessa. Julkinen liikenne perustuu metroon. Sitä täydentää palvelulinja J92, joka palvelee erityisesti ikäihmisten tarpeita.
:03 Idän ihme Tuskin mistään on vuosien varrella väännetty yhtä hartaasti kuin Helsingin metrosta. Vaikka maailma ei tässä mielessä näytä juuri muuttuneen, yksi asia on sitäkin varmempi: Itäisen Helsingin kannalta metro muutti kaiken. Se toi keskustan lähemmäksi ja liitti esikaupungit osaksi Helsinkiä. Myllypuro rakennettiin lähes nykyiselleen nopealla aikataululla 1960-luvun muuttoaallon aikana. Kaupunki kasvoi itään, ja sitä teki myös työmatkaliikenne. Metrohankkeen taustalla oltiin kaukaa viisaita, vaikka ajan henki ei aina ollutkaan otollinen. Kasvavan talouden aikana yksityisautoilua ei nähty sinänsä ongelmallisena, vaan lähinnä ihanteena ja vapauden symbolina. Metro ohjelmoi ihmisen, sanottiin vastustajien leirissä. Sinä aikana kun Myllypuro rakennettiin, Helsingin autokanta kuitenkin kaksinkertaistui. Edes bussit eivät pysyneet kasvavien ihmisvirtojen mukana. Ne olivat epämukavia ja ruuhkaisia, kenties tunnelmallisia, mutta ennen kaikkea tuskastuttavan hitaita madellessaan Itäväylää ja Pitkääsiltaa. Metron rakentaminen kuuluu niihin päätöksiin, joita tavataan kiitellä jälkikäteen. Kun liikenne alkoi kesällä 1982, soraäänet hiipuivat. Myllypuro sai oman asemansa 1986, ja viimeisetkin syöttöliikenteeseen kohdistuneet arvostelut olivat historiaa. Idän ihme toi keskustan vain vartin päähän.
04 Mamsellinkartano, Kivensilmänkuja 10, 00920 Helsinki Metroasema 200 m Metro keskustaan 16 minuuttia (Itäkeskukseen 2 minuuttia) Elintarvikekaupat alle 100 m, Alepa ja K-market Apteekki 100 m Posti 200 m Kirjaston lehtisali alle 100 m Muutaman askelen päässä Mamsellinkartanon sijainti on tarkkaan harkittu, sillä kaikki päivittäiset asiat hoituvat jalan. Ruokakaupat ja muut uudistuvan ostoskeskuksen palvelut ovat muutaman askeleen päässä, samoin Myllypuron metroasema. Lähiöasema, sosiaalipalvelut ja kirjaston lehtisali sijaitsevat naapuritalossa, ja sisäliikuntamahdollisuuksia tarjoava Liikuntamylly heti radan toisella puolella. Viereisellä tontilla sijaitseva Myllypuron Helykoti täydentää osaltaan alueen senioripalveluita. Palvelutalo Affecto Finland Oy, Karttakeskus, Lupa L8123/09
:05 Uudistuvaan Myllypuroon Väljästi rakennettu Myllypuro koostuu pääosin 1960-luvulla rakennetuista kerrostaloista. Mamsellinkartano on osa alueen täydennysrakentamista ja uudistuvaa kaupunkikeskusta. Uudet asukkaat pääsevät nauttimaan valmiista asuinympäristöstä kuten aikuiseen ikään ehtineestä luonnosta sekä olemassa olevista ja yhä paranevista palveluista. Seuraavien vuosien aikana metroaseman ympäristö uudistuu. Vanhan ostoskeskuksen tilalle rakennetaan uudentyyppinen palvelukeskus, jonka alempiin kerroksiin suunnitellaan entistä monipuolisempia kivijalkapalveluita. Ostoskeskuksen lisäksi on tehty päätös myös uudesta pääterveysasemasta, jonka on määrä valmistua vuonna 2012 metroaseman pohjoispäähän. Huolellisesti suunniteltu Mamsellinkartano on suunniteltu Myllypuron henkeä noudattaen. Valkoiseksi kuultorapattuna se liittyy luontevasti alueelle tyypillisiin selkeäpiirteisiin vanhoihin rakennuksiin. Tavoitteena on ollut mahdollisimman esteetön talo. Tontin editse kulkevalta kevyen liikenteen raitilta astutaan porrashuoneeseen lähes samassa tasossa, ja autotallista on suora yhteys porrashuoneeseen. Yhtiön kaksi talosaunaa sijoitetaan ullakkokerrokseen, jonne pääsee hissillä. Kummallakin on oma kattoterassi, johon liittyy väljä ja valoisa pukuhuone. Autopaikat sijoittuvat autohalliin talon pohjakerrokseen ja pihakannen alle. Oleskelualueet sijaitsevat etelään avautuvalla pihakannella, jonne on yhteys suoraan porrashuoneen toisesta kerroksesta. Piha liittyy tonttien väliseen rauhalliseen luonnontilaiseen kallioiseen maastoon. Kerhohuone ja talopesula ovat pihakäynnin vieressä.
06 KIVENSILMÄNKUJA As. Oy Helsingin Helykoti AJO AUTOHALLIIN AP AP TOM As. Oy Helsingin Yläkivi OLESKELU
:07 Mamsellinkartano lyhyesti Talotyyppi 1-portainen, 5 kerroksinen kerrostalo Asuntoja yhteensä 38 Pienin asunto 2h+kt 41,5 m 2 Suurin asunto 3h+k 69,0 m 2 Autopaikkoja 21 kpl 1. kerroksen autohallissa Arvioitu valmistumisaika Syksy 2010 Helppoa asumista Mamsellinkartanon yleisin asuntotyyppi on kaksi huonetta ja keittotila. Kodit on suunniteltu erityisesti yksin asuville, mutta hyviä vaihtoehtoja löytyy myös pariskunnille. Uusi koti tarjoaa vaivattomia vuosia. Se on suunniteltu esteettömäksi, siten että tilaa riittää myös niille, jotka tarvitsevat liikkumiseen apuvälineitä. Kaikki asuntojen väliovet ovat liukuovia. Yhdessä pihatason asunnossa on oma parvekemainen piha, muissa tilava parveke, joka on mahdollista lasittaa. Taiteilijan näkemys
08 P V Kotelo LTO (PP) AK1 AK2 KT L (AP) JK/PK (MU) A 1, A 9, A 19, A 29 A 2, A 10, A 20, A 30 A 3, A 11, A 21, A 31 2h+kt 41,5 m 2 A 1 2. kerros A 2 2. kerros A 3 2. kerros A 9 3. kerros A 10 3. kerros A 11 3. kerros A 19 4. kerros A 20 4. kerros A 21 4. kerros A 29 5. kerros A 30 5. kerros A 31 5. kerros V
P :09 L KT (MU) (AP) JK/PK AK2 AK1 AK1 (MU) JK/PA (AP) KT AK2 (PP) LTO (PP) LTO Kotelo Kotelo V Kotelo Kotelo V Huoneistossa A 4 on parvekemainen piha A 4, A 6, A 16, A 26, A 36 A 14, A 24, A 34 A 13, A 23, A 33 A 5, A 15, A 25, A 35 2h+kt 43,0 m 2 A 4 2. kerros A 6 2. kerros A 13 3. kerros A 5 2. kerros A 14 3. kerros A 16 3. kerros A 23 4. kerros A 15 3. kerros L A AP 24 JK/PK 4. kerros A 26 4. kerros A 33 5. kerros A 25 JK/PK 4. kerros AP A 34 5. kerros A 36 5. kerros A 35 5. kerros KT KT L
10 P (MU) AP K L JK/PA AK2 LTO (PP) AK1 LTO (PP) AK1 AK2 JK/PA L K (MU) AP Kotelo, 2. krs V V A 7, A 17, A 27, A 37 A 12, A 22, A 32 2h+k 51,5 m 2 A 7 2. kerros A 12 3. kerros A 17 3. kerros A 22 4. kerros A 27 4. kerros AP L JK/PK A 32 5. kerros A 37 5. kerros K JK/PK L K
:11 P V Kotelo AK2 JK/PK KT L (AP) (MU) (PP) LTO AK1 VH A 8, A 18, A 28, A 38 3h+kt 69,0 m 2 A 8 2. kerros A 18 3. kerros A 28 4. kerros A 38 5. kerros V
12 JK/PA MIK AP PP Merkkien selitykset JK/PA MU AP PP Lattialiesi Jääkaappi- Tilavaraus pakastin mikroaaltouunille Tilavaraus astianpesukoneelle Ryhmä- keskus Sähkökiuas Tilavaraus pyykinpesukoneelle Hyllykomero Alustava rakennustapaselostus Sijainti Kohde sijaitsee Helsingin Myllypurossa korttelissa 45142 tontilla 12. Yleiskuvaus Rakenteet Julkisivut Väliseinät Ikkunat ja ovet Lattiapäällysteet Seinäpinnoitteet Katot Mamsellinkartano rakennetaan rakennuslupaa haettaessa voimassa olevien rakentamismääräysten mukaisesti. Mamsellinkartano on yksiportainen 5-kerroksinen asuintalo, jonka porrashuone on varustettu hissillä. Pysäköintipaikat sijaitsevat ensimmäisen kerroksen paikoitushallissa, jonne on käynti hissillä suoraan porraskäytävästä. Lisäksi rakennuksen ensimmäisessä kerroksessa sijaitsevat ulkoiluvälinevarastot ja asuntokohtaiset irtaimistovarastot. Toisessa kerroksessa, pihakannen tasossa, ovat talopesula, pyykinkuivaushuone ja kerhotila. Talosaunat sijaitsevat ullakkokerroksessa. Perustukset ovat rakennepiirustusten mukaisia teräsbetonirakenteita. Kantavana pystyrakenteena ovat kantavat teräsbetonielementtiseinät. Alapohjat ovat maata vasten valettuja kantavia teräsbetonilaattoja. Väli- ja yläpohjat ovat ontelolaattaelementtejä. Pulpettikattojen lämmöneristeenä on puhallusvilla ja vesikatteena kumibitumikermi. Parvekelaatat ja ylimpien parvekkeiden katot ovat teräsbetonia. Ulkoseinät ovat pääosin kuultorapattua tiiltä, osittain myös julkisivulevyä. Parveketaustat ovat pihasivuilla maalattua betonia ja katusivulla julkisivulevyä. Parvekepilarit ovat maalattua betonia. Parvekekaiteet ovat metallirunkoisia ja niiden kaidelevynä on laminoitu, väritön lasi. Kantavat väliseinät porrashuoneiden ja asuntojen välissä ovat osittain teräsbetonielementtejä, osittain levy-villa-rakenteisia. Asuntojen kevyet väliseinät ovat teräsrankarakenteisia kipsilevyseiniä, ja pesuhuoneiden väliseinät kivirakenteisia. Ikkunat ovat pääosin 3-lasisia 2-puitteisia sisään aukeavia puu-alumiini-ikkunoita. Porrashuoneiden ikkunat ovat teräsprofiilirunkoisia 2-lasisia alumiini-ikkunoita. Ikkunoiden näkyvät puuosat on maalattu, alumiiniosat ovat polttomaalattuja. Parvekeovet ovat ulos aukeavia yksilehtisiä puu-alumiini-ikkunaovia, pintakäsittely kuten ikkunoissa. Porrashuoneiden ulko-ovet ovat maalattuja metallirakenteisia 2-lasisia lasiovia. Varastojen ja teknisten tilojen ovet ovat lämpöeristettyjä metalliovia. Asuntojen porrastaso-ovet ovat kaksilehtisiä yhdistelmäovia, joissa porrashuoneen puoleinen ovi on puuviilupintainen. Asuntojen väliovet ovat tehdasmaalattuja laakaovia. Kylpyhuoneissa on liukuovi. Asuinhuoneissa lattiat ovat laminaattia. Asuntojen märkätiloissa lattianpinnoitteena on kosteudenkestävä muovimatto. Talosaunojen märkätilojen lattiat ovat laatoitettuja. Asuinhuoneiden ja keittiötilojen seinäpinnat tasoitetaan ja maalataan. Pesuhuoneiden seinät sekä keittiötilojen kalusteväli ovat keraamisella laatalla verhottuja. Talosaunojen seinät ovat kuusipaneelia. Asuinhuoneiden katot ovat ruiskutasoitettuja, keittiötilojen katot tasoitettuja ja maalattuja. Lasketut kipsilevykatot ovat maalattuja. Kosteiden tilojen lasketut katot ovat kuusipaneelia.
SK :13 SK Siivous- Tanko- Vaatenaulakko komero komero Pyykki- Vaatehuoneen Vaatehuoneen komero tanko hylly Alaslaskettu Pesuallas ja WC-istuin Suihku Vesipiste Bidékatto/kotelo peilikaappi Kalusteet Varusteet ja laitteet Parvekkeet ja pihat Säilytys- ja yhteistilat Asuntojen säilytyskalusteet ovat tehdasvalmisteisia vakiomallisia kalusteita. Vaate- ja eteiskomeroiden rungot ja ovet ovat melamiinipintaisia. Keittiökalusteet ovat tehdas- ja vakiovalmisteisia melamiinilevyrunkoisia kalusteita ja niiden ovet ovat laminaattipintaisia. Keittiötiloissa kalusterungot ovat kosteudenkestäviä. Allastasot ovat ruostumatonta terästä, työpöytätasot laminaattipintaisia. Keittiötiloissa on jää-pakastinkaappi ja lattialla seisova turvaliesi, jonka päällä on liesikupu. Lieden leveys on 500 mm. Astianpesukoneen tilavarauksen leveys on 2h+kt -asunnoissa 450 mm, muissa asunnoissa 600 mm. Yläkaapissa on varaus mikroaaltouunille. Pesuhuoneissa on valaisinpeilikaappi ja pyykkikomero sekä tilavaraus pesukoneelle ja kuivausrummulle. Kaikkiin asuntoihin kuuluu joko piha tai parveke, joka voidaan myöhemmin lasittaa. Asunnot sijaitsevat 2.-5. kerroksessa. Parvekemainen piha on istutetulle pihakannelle avautuvalla 2. kerroksen asunnolla. Asunnoissa olevien säilytystilojen lisäksi on asuinrakennuksen 1. kerroksessa irtaimistovarastot, joissa on asuntokohtainen verkkoseinäinen varastokomero. Lisäksi tässä kerroksessa ovat ulkoiluvälinevarastot. Talopesula ja pyykinkuivaushuone sekä kerhotilat ovat 2. kerroksessa pihakansitasossa. Kattoterasseilla varustetut kaksi talosaunaa sijaitsevat ullakkokerroksessa. Piha-alueet ja autopaikoitus Tontin oleskelualue on pääosin pihakannella 2. kerroksen tasalla. Autopaikat sijaitsevat omalla tontilla autohallissa. Jätehuone on pohjakerroksessa. Järjestelmät Suunnitelmatilanne Kohteessa on kaapelitelevisioliittymä ja laajakaistaverkko. Tämän selostuksen tiedot perustuvat 15.5.2009 suunnitelmavaiheeseen. Muutokset ovat mahdollisia suunnittelun ja rakentamisen edetessä. Kohteen rakenteita ja materiaaleja voidaan vaihtaa perustelluista syistä toisiin rakennuttajan hyväksymiin tuotteisiin.
14 Asumisoikeusasuntoja senioreille Asumisoikeusasunto on kohtuuhintainen asumismuoto, joka takaa elinikäisen asumisturvan. 55 vuotta täyttäneille tarkoitettuja senioriasuntoja suunnitellaan suuriin kasvukeskuksiin, hyvien peruspalveluiden ja vanhusten tarvitsemien erityispalveluiden läheisyyteen. Senioriasumisoikeus Oy:n taloissa yleisestä turvallisuudesta ja viihtyvyydestä huolehtii talon isäntä tai emäntä. Hän vastaa talon asukastoiminnasta ja on asukkaiden apuna jokapäiväisissä teknisissä askareissa.
:15 Mikä on asumisoikeusasunto? Asumisoikeusasunto sijoittuu asumismuotona vuokra- ja omistusasumisen väliin. Et tarvitse isoa pankkilainaa, vaan sijoitat ainoastaan 15 % asunnon hinnasta. Asumisoikeussopimus hyväksytään lainan vakuudeksi, ja asumisoikeusasuntoa vastaan otetun lainan korot ovat verotuksessa vähennyskelpoisia. Sinulla ei ole myöskään asunnon jälleenmyyntiriskiä. Halutessasi luopua asumisoikeusasunnosta se lunastetaan takaisin ja asumisoikeusmaksu maksetaan takaisin rakennuskustannusindeksillä tarkistettuna. Asumisoikeusasunto on riskitön ja se takaa elinikäisen asumisturvan. Asumisoikeuslaki säätelee asumisoikeusjärjestelmää ja takaa, että asunnot pysyvät asumisoikeusasuntoina. Tämän vuoksi asumisoikeusasuntoa ei voi ostaa omistusasunnoksi. Asuminen on kohtuuhintaista Asumisen aikana asunnon haltija maksaa vain kuukausittaista käyttövastiketta, jolla katetaan asumisoikeustalojen pääoma- ja ylläpitokulut. Käyttövastike perustuu omakustannusperiaatteeseen, eikä se saa ylittää vastaavan tasoisista huoneistoista paikkakunnalla perittävien vuokrien tasoa. Käyttövastikkeen maksamiseen voi saada asumistukea. Huoneiston kunnossapidosta vastaa talonomistaja. Asukas voi tehdä itse asunnossaan muutostyöohjeiden mukaisia muutos- ja korjaustöitä. Merkittäviin muutoksiin tarvitaan talon omistajan lupa. Luvalla tehdyistä töistä voi saada korvausta asunnosta luopuessaan. Asuminen on turvallista Asuminen Senioriasumisoikeusasunnossa on turvallista. Asumisturva vastaa monessa suhteessa omistusasunnossa asumista: Asumisoikeussopimus käy minkä tahansa lainan vakuudeksi pankkiin. Asumisoikeussopimuksen pääoma-arvoa voi käyttää myös asunnon rahoitukseen otetun lainan vakuutena. Panttauksesta on ilmoitettava talon omistajalle. Luopuessaan asumisoikeudestaan asunnon haltija saa takaisin asumisoikeusasuntoon sijoitetun asumisoikeusmaksun. Asumisoikeusasuntoa ei voi kuitenkaan lunastaa omistusasunnoksi. Miten asumisoikeusasuntoa haetaan? Voit hakea senioriasumisoikeusasuntoihin, kun olet täyttänyt 55 vuotta. Asunnon haussa tarvitset kunnan asumisoikeusjärjestysnumeron, jota voit tiedustella oman kuntasi asuntotoimesta. Varsinaisen hakemuksen saat S-Asuntojen asiakaspalvelusta, puh. 040 507 3448 tai osoitteesta www.s-asunnot.fi
Lisätietoja asunnoista Lisätietoja tämän esitteen asunnoista saat osoitteesta www.s-asunnot.fi Pidätämme mahdollisuuden muuttaa tämän tiedotteen tietoja ja piirustuksia. Osta jan on tutustuttava myyntiasiakirjoihin ja vahvistettuihin suunnitelmiin kauppakirjan allekirjoittamisen yhteydessä. Tämä tiedote perustuu tilanteeseen 5/2009. S-Asunnot Oy on vuonna 2000 toimintansa aloittanut Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen ARA:n hyväksymä yleishyödyllinen asunnontuottaja. Yhtiön toiminnan tuotto käytetään kehitystyöhön ja asukkaiden hyväksi. Yhtiö ei myöskään muuta omistamiaan vuokra-asuntoja omistusasunnoiksi. Osinkoa omistajille ei jaeta. S-Asunnot Oy:n taustayhteisöjä ja omistajia ovat Suomen Setlementtiliitto, Setlementtinuorten liitto sekä Kalliolan setlementti. Toiminnallaan ne kehittävät jo yli 90 vuotta Suomessa ja yli 120 vuotta maailmalla tehtyä setlementtityötä. Asumisen ja ihmisten hyvän elinympäristön kehittäminen on alusta lähtien ollut setlementtityössä keskeistä. Setlementtiliike on puoluepoliittisesti ja kirkollisesti sitoutumaton kansalaisjärjestö, jonka perusarvot ovat lähimmäisenrakkaus ja yhteisöllisyys. Senioriasumisoikeusasunnot Oy on S-Asunnot Oy:n tytäryhtiö, joka tuottaa asumisoikeusasuntoja 55 vuotta täyttäneille. Sen toimintaa ohjaavat ja sääntelevät samat periaatteet kuin emoyhtiötäkin. Seniori asumisoikeus oy Läntinen Brahenkatu 2, 00510 Helsinki Puhelin 010 837 5300 (hinta matkaviestiverkon liittymästä 0,0821 /puh + 0,1690 /min) Puhelin 050 311 7367 Faksi (09) 876 3850 info@s-asunnot.fi Puhelinvaihteemme palvelee arkisin klo 9-15 EastStreet Oy Hämeen Kirjapaino Oy 1000 kpl 4/2009