KIRJALLINEN KYSYMYS 346/2010 vp Omaishoitajan tapaturman aiheuttamien omaishoidettavan hoitokustannusten korvaaminen Eduskunnan puhemiehelle Päivittäin noin 30 000 omaishoitajaa tekee mittaamattoman arvokasta työtä hoitaessaan läheisiään. Nykyisen järjestelmän mukaan omaishoitajan on mahdollista hakea kotikuntansa tukea omaishoitotyölle. Omaishoitojärjestelmällä tukitoimineen saavutetaan merkittäviä säästöjä, koska potilaiden kallis laitoshoito voidaan omaishoidon ansiosta välttää. Omaishoidon tuesta annetun lain (937/2005) 10 :n 3 momentti velvoittaa kunnan ottamaan omaishoitajalle tapaturmavakuutuslain (608/1948) 57 :n 1 momentin mukaisen vakuutuksen. Tapaturmavakuutuksen piiristä korvataan omaishoitajalle hoitotyössä tai siihen liittyvällä matkalla sattuneen tapaturman kustannukset. Omaishoidettavan kannalta nykyiseen lakiin omaishoidon tuesta ja vakuutuskäytäntöön liittyy kuitenkin selkeä epäkohta. Omaishoitajan loukkaannuttua tulkitaan omaishoito keskeytyneeksi ja omaishoidettavan läheiset joutuvat järjestämään vaihtoehtoisen hoidon, josta usein aiheutuu heille lisäkustannuksia. Vertailun vuoksi kotisairaanhoitopotilaan hoitajan loukkaantuessa tulee loukkaantuneen hoitajan tilalle uusi hoitaja ilman potilaalle aiheutuvia lisäkustannuksia. Nykyinen omaishoidon tapaturmavakuutuskäytäntö onkin omaishoidettavan kannalta epäoikeudenmukainen. Omaishoitajan tapaturmavakuutuksessa tulisi ottaa huomioon myös omaishoidettavan vaihtoehtoisen hoitomuodon järjestäminen tai väliaikaishoito tulisi muuten ohjeistaa kunnissa järjestettäväksi niin, ettei hoidettavan turvallisuus ja hoitotila järky eivätkä kustannukset nouse merkittävästi. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä varmistaakseen, ettei omaishoidossa olevalle henkilölle ja hänen läheisilleen aiheudu lisäkustannuksia tilanteessa, jossa omaishoitaja on estynyt jatkamaan omaishoitotyötä tapaturman vuoksi ja miten hallitus aikoo huolehtia siitä, että omaishoitajan ollessa tapaturmaisesti kyvytön hoitamaan omaistaan omaishoidettava saa turvallista ja taloudellisesti kohtuullista hoitoa tasapuolisesti asuinkunnasta riippumatta? Helsingissä 27 päivänä huhtikuuta 2010 Sari Palm /kd Versio 2.0
Ministerin vastaus Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Sari Palmin /kd näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 346/2010 vp: Mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä varmistaakseen, ettei omaishoidossa olevalle henkilölle ja hänen läheisilleen aiheudu lisäkustannuksia tilanteessa, jossa omaishoitaja on estynyt jatkamaan omaishoitotyötä tapaturman vuoksi ja miten hallitus aikoo huolehtia siitä, että omaishoitajan ollessa tapaturmaisesti kyvytön hoitamaan omaistaan omaishoidettava saa turvallista ja taloudellisesti kohtuullista hoitoa asuinkunnasta riippumatta? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: Suomen perustuslain (731/1999, 19 ) mukaan jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon. Sosiaalipalvelujen järjestäminen on säädetty kuntien tehtäväksi. Palvelut rahoitetaan kuntien ja valtion verovaroin ja asiakasmaksuilla. Palveluista perittävistä maksuista säädetään sosiaalija terveydenhuollon asiakasmaksuista annetussa laissa (734/1992) ja asetuksessa (912/1992). Sosiaalihuoltolain (710/1982) 40 a :n mukaan kiireellisissä tapauksissa kunnan on arvioitava sosiaalipalvelujen tarve viipymättä. Tällainen kiireellinen tilanne voi syntyä esimerkiksi omaishoitajan tapaturman tai sairastumisen yhteydessä. Hoidettavan omaishoitajalla tai muilla omaisilla ei ole lakisääteistä velvollisuutta järjestää omaishoitoa korvaavaa hoitoa. Omaishoidon tuki on hoidettavan kotikunnan myöntämä harkinnanvarainen sosiaalipalvelu. Omaishoidon tuesta annetun lain (937/2005) 3 :n mukaan sen yhtenä myöntämisedellytyksenä on, että hoitajan terveys ja toimintakyky vastaavat omaishoidon asettamia vaatimuksia. Omaishoidon tuki on kokonaisuus, joka muodostuu hoidettavalle annettavista tarvittavista palveluista sekä omaishoitajalle annettavasta hoitopalkkiosta, vapaasta ja omaishoitoa tukevista palveluista. Hoitopalkkion taso määräytyy hoidon sitovuuden ja vaativuuden mukaan. Laissa on säädetty vähimmäishoitopalkkio, joka on 347,41 euroa kuukaudessa vuonna 2010. Omaishoidon tuesta hoitajan kanssa sopimuksen tehneen kunnan on otettava tapaturmavakuutuslain (608/1948) 57 :n 1 momentin mukainen vakuutus hoitajalle omaishoitotyössä sattuvan tapaturman varalle. Vakuutus korvaa varsinaisessa omaishoitotyössä sattuneiden tapaturmien lisäksi omaishoitoon liittyvillä matkoilla sattuneet tapaturmat. Vakuutuksen perusteella omaishoitajalla on oikeus saada ansionmenetyskorvauksena muun muassa päivärahaa ja tapaturmaeläkettä sekä kustannusten korvauksena tarpeellisen hoidon korvaukset kokonaisuudessaan. Korvaus käsittää myös tapaturman vuoksi tarpeellisesta kuntoutuksesta aiheutuneet kustannukset sekä pysyvästä haitasta maksettavan haittarahan. Kunnat voivat periä hoidettavalta maksua omaishoidon tuen palkkiosta, mutta tämä on selvitysten mukaan hyvin harvinaista: vain 7 prosenttia kunnista peri maksua vuonna 2006. Omaishoidon tukeen sisältyvistä palveluista perittävistä maksuista ei ole erikseen säädetty, joten kunta voi määrätä maksut maksuja koskevien 2
Ministerin vastaus KK 346/2010 vp Sari Palm /kd yleissäännösten perusteella. Kunta voi myös alentaa maksuja tai jättää asiakasmaksut perimättä. Vuonna 2006 tehdyn selvityksen mukaan 85 prosenttia kunnista peri omaishoidon tukena annettavista palveluista samat asiakasmaksut kuin muistakin vastaavista palveluista. Omaishoitajan lakisääteisen vapaan aikana annettavien palvelujen maksuista on säädetty erikseen asiakasmaksulaissa. Näistä palveluista voidaan nykyisin periä enintään 10,60 euroa vuorokaudelta. Jos hoidettavan hoito ei voi hoitajan tapaturman vuoksi jatkua omaishoidon tuella, kunnan on arvioitava viipymättä hoidettavan palvelutarve, laadittava uusi palvelu- ja hoitosuunnitelma ja tehtävä päätökset palveluista ja niistä perittävistä maksuista. Kun asiakkaalle suunnitellaan ja järjestetään omaishoitoa korvaavia palveluja, keskeisenä lähtökohtana on laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista (812/2000), jonka mukaan sosiaalihuoltoa toteuttaessa on otettava huomioon asiakaan toivomukset, mielipide, etu ja yksilölliset tarpeet sekä asiakkaan oikeus saada selvitys toimenpidevaihtoehdoista ja niiden vaikutuksista. Asiakasmaksujen suhteen aiemmin omaishoidon tuella hoidetut ovat samassa asemassa kuin muutkin palveluja tarvitsevat kuntalaiset. Esimerkiksi säännöllisen kotipalvelun ja kotisairaanhoidon sekä pitkäaikaisen laitoshoidon maksut on säädetty asiakkaan tuloihin suhteutetuiksi. Sosiaali- ja terveysministeriön asettama työryhmä antaa ehdotuksensa sosiaalihuoltolain mukaisten asumispalvelujen maksujen määräytymisperusteiden yhtenäistämisestä syyskuun lopussa 2010. Kunnat voivat myös alentaa maksuja, jos ne vaarantavat asiakkaan toimeentulon edellytyksiä. Kansalaisten yhdenvertaisuuden näkökulmasta ei ole perusteltua luoda erillistä palvelujen järjestämis- ja rahoitusmallia omaishoidon tuella hoidetuille henkilöille, joiden omainen joutuu tapaturman uhriksi. Kuntien on mahdollista turvata heille muiden kuntalaisten kanssa yhdenvertaiset, riittävät ja kohtuuhintaiset palvelut nykyisen palvelujärjestelmän ja lainsäädännön pohjalta. Helsingissä 18 päivänä toukokuuta 2010 Peruspalveluministeri Paula Risikko 3
Ministerns svar Till riksdagens talman I det syfte som anges i 27 i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 346/2010 rd undertecknat av riksdagsledamot Sari Palm /kd: Vilka åtgärder tänker regeringen vidta för att säkerställa att personer med närståendevård och deras närstående inte förorsakas extra kostnader om närståendevårdaren är förhindrad att fortsätta sitt arbete som vårdare på grund av en olycka och hur tänker regeringen sörja för att den vårdbehövande oberoende av boningsort får en trygg och ekonomiskt överkomlig vård under den tid som närståendevårdaren till följd av olyckan inte kan ta hand om den närstående? Som svar på detta spörsmål anför jag följande: Enligt Finlands grundlag (731/1999, 19 ) har alla som inte förmår skaffa sig den trygghet som behövs för ett människovärdigt liv rätt till oundgänglig försörjning och omsorg. Det är kommunernas lagstadgade uppgift att ordna social service. Tjänsterna finansieras med kommunala och statliga skattemedel och med klientavgifter. Bestämmelser om de avgifter som tas ut för tjänsterna finns i lagen (734/1992) och förordningen (912/1992) om klientavgifter inom social- och hälsovården. Enligt 40 a i socialvårdslagen (710/1982) ska kommunen i brådskande fall bedöma behovet av socialservice utan dröjsmål. Ett sådant brådskande fall kan uppstå till exempel i samband med att närståendevårdaren råkar ut för ett olycksfall eller en sjukdom. Närståendevårdaren till den vårdbehövande eller andra närstående har ingen lagstadgad skyldighet att ordna vård som ersätter närståendevården. Stödet för närståendevård är en behovsprövad social service som beviljas av den vårdbehövandes hemkommun. Enligt 3 i lagen om närståendevård (937/2005) är en av förutsättningarna för att stöd ska beviljas att vårdarens hälsa och funktionsförmåga svarar mot de krav som närståendevården ställer. Stödet för närståendevård är en helhet som omfattar behövliga tjänster som tillhandahålls den vårdbehövande, vårdarvode till närståendevårdaren och ledighet samt service till stöd för närståendevården. Vårdarvodet bestäms enligt hur bindande och krävande vården är. Det lägsta vårdarvodet har fastställts i lagen och är 347,41 euro i månaden 2010. Den kommun som har ingått avtal med en vårdare om stöd för närståendevård är enligt 57 1 mom. i lagen om olycksfall (608/1948) skyldig att teckna en försäkring för eventuella olycksfall som vårdaren kan råka ut för i sitt arbete som närståendevårdare. Förutom olyckor som inträffat i närståendevårdarens egentliga arbete ersätter försäkringen olyckor som händer under resor som har att göra med närståendevården. Med stöd av försäkringen har närståendevårdaren rätt att få bland annat dagpenning och olycksfallspension som ersättning för inkomstbortfall samt som kostnadsersättning ersättningar för nödvändig vård i sin helhet. Ersättningen täcker också kostnader som orsakats av nödvändig rehabilitering till följd av olyckan samt en menersättning som betalas för bestående men. Kommunerna kan ta ut en avgift av den vårdbehövande och avgiften dras från stödet för närståendevård, men utredningar visar att det är mycket ovanligt: bara sju procent av kommuner- 4
Ministerns svar KK 346/2010 vp Sari Palm /kd na tog ut en avgift 2006. Det finns inga särskilda bestämmelser om avgifter som kan tas ut för de tjänster som ingår i stödet för närståendevård. Därför kan kommunerna fastställa avgifter på grundval av allmänna bestämmelser om avgifter. Kommunen kan också sänka avgifterna eller låta bli att ta ut klientavgifter. En utredning som gjordes 2006 visar att 85 procent av kommunerna tog ut samma avgift för de tjänster som ingår i stödet för närståendevård som för andra motsvarande tjänster. I klientavgiftslagen finns särskilda bestämmelser om avgifter för de tjänster som tillhandahålls under närståendevårdarens lagstadgade ledigheter. För dessa tjänster kan man för närvarande ta ut högst 10,60 euro per dygn. Om vården av den vårdbehövande till följd av vårdarens olycksfall inte längre kan tillhandahållas med stödet för närståendevård, ska kommunen utan dröjsmål bedöma den vårdbehövandes behov av service, utarbeta en ny service- och vårdplan och fatta beslut om servicen och de avgifter som ska tas ut för den. När kommunen planerar och ordnar ersättande tjänster för klienten, är den centrala utgångspunkten lagen om klientens ställning och rättigheter inom socialvården (812/2000), enligt vilken klientens önskemål, åsikt, intressen och individuella behov samt klientens rätt att få en utredning om olika åtgärdsalternativ och deras verkningar ska beaktas när socialvård tillhandahålls. I fråga om klientavgifter är personer som tidigare fått vård med stöd av stödet för närståendevård i samma ställning som andra kommuninvånare som är i behov av service. Till exempel avgifterna för regelbunden hemservice och hemsjukvård och för långvarig vård på institution är enligt lag relaterade till klientens inkomster. En arbetsgrupp som tillsatts av social- och hälsovårdsministeriet kommer i slutet av september 2010 att ge förslag till hur man ska förenhetliga grunderna för fastställande av avgifterna för den boendeservice som avses i socialvårdslagen. Kommunerna kan också sänka avgifterna, om avgiften äventyrar förutsättningarna för klientens försörjning. Med tanke på invånarnas jämlikhet är det inte motiverat att skapa separata modeller för hur man ordnar och finansierar tjänsterna för personer med stöd för närståendevård för sådana fall när vårdaren råkar ut för ett olycksfall. Kommunerna kan med stöd av nuvarande servicesystem och lagstiftning tillförsäkra dem jämlika och tillräckliga tjänster till skäligt pris på samma sätt som för andra kommuninvånare. Helsingfors den 18 maj 2010 Omsorgsminister Paula Risikko 5