JÄSENKIRJE 2/2017
E-SA ry 20 vuotta Kun luopuu jostain, tyhjentyneeseen tilaan lipuu aina jotain. Joskus siihen kuluu vuosia ja monia itsetutkiskelun tunteja, mutta irti päästämisestä seuraa väistämättä avautuminen ja mahdollisuus. Kun luopuu virheettömän ihon ja täydellisen kehonhallinnan tavoittelusta, saa tilalle herkkyyttä ja havaintokykyä. Kun hellittää turhista vaatimuksista ja menneissä harmeissa roikkumisesta, onkin yhtäkkiä enemmän reittejä tuntea ja kokea niitä merkittävämpiä juttuja. Havaintojeni perusteella sanoisin, että atoopikot ovat keskimääräistä empaattisempia ja luovempia. Sinnikkyyttä ja lempeyttä totisesti tarvitaan näinä aikoina. On aika siirtää E-SA:n puheenjohtajan nuijaa eteenpäin ja kääntää kanootti kohti uutta. Kiitän suuresti luottamuksesta, keskusteluista ja opista, joita olen saanut ja kohdannut. Toivon kaikille kanssarapsuttajille avoimuutta, rohkeutta ja levollisia unia! Johanna Peltonen E-SA ry:n pj Kiitän suuresti luottamuksesta, keskusteluista ja opista. 1
Toiminta syyskaudella 2017 JUHLAVUOTEMME SYKSYN OHJELMAA: La 7.10 Sirkustelupäivä lapsiperheille Ti 17.10. E-SA ry:n & Vantaan ja Keravan allergia- ja astmayhdistyksen yhteinen jäsenilta Ke 8.11. Syyskokous ja IDUN-meikki-ilta Lue kirjeestä lisätiedot tapahtumista ja tule mukaan mukavaan seuraan! www.allergia.fi/etelaisensuomenatopiayhdistys/ E-SA ry:n uusi meiliosoite: etelainensuomi.atopiayhdistys@gmail.com HUOM! Tiedoksi yhdistyksen ilmoittautumiskäytäntö Kun ilmoittaudut jäsentilaisuuteen: 1. Ilmoittautumisvahvistuksessa saat varmistuksen, että tilaisuuteen on vielä paikkoja. 2. Tarkemmat tiedot omavastuuosuuden maksamiseen. 3. Maksamalla osallistumismaksun ilmoittautumispäivään mennessä varmistat paikkasi. Huomaathan, että ilmoittautumispäivän jälkeen emme palauta omavastuusummaa. Uuden liittomme valtakunnalliset palvelut: Liiton Keskustelupalsta: www.allergia.fi/keskustelut/ Valtakunnallinen Tapahtumakalenteri: www.allergia.fi/tapahtumat/ Allergia & Astma-lehti: www.allergiajaastmalehti.fi/ Päivittävät verkkosivustoa jatkuvasti uusilla artikkeleilla, uutisilla ja videoilla ota sivut omaksesi! Lisäksi mielenkiintoisia tapahtumia E-SA ry:n sisaryhdistyksissä 2
Toiminta syyskaudella 2017 LOKAKUU Sirkustelupäivä lapsille Aika: La 7.10.2017 klo.13:45 17:00 Paikka: Woltti Sirkus / Zytyke Oy, Tallbergin puistotie 10, 00200 Helsinki Jos myöhästyt tai eksyt, soita p. 040 7788 702 Hinta: 10 / per. aikuinen, lapset (alle 18v) ilmaiseksi aikuisen seurassa (sis. sirkuskoulun ja ruokailun) Määrä: Max. 30 henkeä Ilmoittautuminen: Su 17.9. mennessä Pukukoodi: Joustavat, mukavat, liikunnalliset vaatteet ja sukat, ei kenkiä. Kerrothan ilmoittautumisen yhteydessä erikoisruokavaliot. etelainensuomi.atopiayhdistys@gmail.com Miten opin jongleeraamaan? Mitä käsillä seisominen vaatii? Takuuhauskan Perhepäivän ohjelmassa on kaikille sopivaa temppuilua Sirkuskoulussa osaavien ammattilaisten johdolla ja pientä purtavaa Hodaribaarissa. www.woltti.com Tämä tapahtuma on ensisijaisesti jäsenmaksunsa maksaneille E-SA:n jäsenille. E-SA:n jäseniltä jääneitä vapaita paikkoja kannattaa tiedustella etelainensuomi.atopiayhdistys@gmail.com Rohkeus ja nauru ovat perusoikeuksia! Tervetuloa mukaan! 3
Toiminta syyskaudella 2017 Allergia- Iho- & Astamliiton alueelliset Vaikuttamispäivät Aika: La 21.10.2017 klo 10 16 Paikka: Helsinki Hinta: 20 (sis. ohjelma, aamukahvi, lounas ja iltapäiväkahvi) Lisätiedot ja ilmoittautumiset: Mira Airola, mira.airola@iholiitto.fi, p. 050 5167858 Tarkemmat tiedot löydät: www.allergia.fi E-SA ry:n sekä Vantaan ja Keravan allergia- ja astmayhdistyksen yhteinen jäsenilta Aika: Ti 17.10.2017 klo 17.30 Paikka: Silkkitie 5 P, 01300 Vantaa Lisätiedot ja ilmoittautumiset: Sitovat ilmoittautumiset ke 11.10 mennessä vantaanallergiayhdistys@gmail.com tai p. 09 823 1600 Jäsenillan aiheena: Apteekin kosmetologin vinkit ihon hoitoon. Tule Vantaan & Keravan Allergiayhdistyksen toimistolle kuulemaan Asema Apteekin kosmetologin vinkkejä ihonhoitoon. Kaikki osallistujat saavat näytteitä mukaan. Paikalla myös meidän Eteläisen Suomen Atopiayhdistyksen vapaaehtoinen. Tarjolla pientä iltapalaa. Helsingin Rautatietorilta juna Tikkurilaan ja Tikkurilassa sitten 900m kävelyä. www.reittiopas.fi Lämpimästi tervetuloa vertaistuki-iltaamme! Valtakunnallinen Tuoksuton viikko 30.10. 12.11.2017 Tarkemmat tiedot: www.allergia.fi/tuoksuton-viikko 4
Toiminta syyskaudella 2017 MARRASKUU Syyskokous & IDUN-mineraalimeikki-ilta Aika: Paikka: KE 8.11.2017, klo 18:00-20:00 - (22:00 saunojat) SAUNA2 Ruoholahti, Porkkalankatu 20, 00180 HELSINKI Jos myöhästyt tai eksyt, soita p. 040 7788 702 Ilmoittautuminen: 10 ensimmäiselle ilmoittautujalle tehdään ilmaiseksi oman sävyisen meikkipuuterin katsominen iholle. Pe 27.10. mennessä etelainensuomi.atopiayhdistys@gmail.com Ilmoitathan myös mahdolliset erityisruokavaliot. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. Jäsenten tekemät aloitteet hallitukselle lähetettävä viimeistään la 7.10 mennessä osoitteeseen: etelainensuomi.atopiayhdistys@gmail.com Tänä syksynä syyskokouksemme on erityisen tärkeä, jos haluaa vaikuttaa yhdistyksen tulevaisuuteen sekä hallituksen kokoonpanoon. Tarjoilemme pientä suolaista ja makeaa purtavaa illan aikana. Näin pikkujoulun kynnyksellä tutustumme jälleen kauniiden värien maailmaan. Illan aikana meikkaaja katsoo oman pohjameikkisävyn IDUN-mineraalimeikeistä, vain niille 10 ensimmäiselle ilmoittautujalle.mahdollisuus tutustua myös AHAVA-tuotesarjan herkän ja kuivan ongelmaihon tuotteisiin. Jos haluat ostaa esittelyssä olevia tuotteita, niin ne voi maksaa myös pankkikortilla. IDUN-meikit ovat illan aikana ostettavissa normaalihintaa halvemmalla. Miehet! Jos osaatte partasudilla vedellä partavaahtoja nassuunne, niin samalla lailla IDUN-mineraaliväripuuteri levitetään. Eli niin helposti se tapahtuu http://www.idunminerals.fi/index.asp?val=101&osid=110&tm=1 HUOM! Jos olit näiden 10 onnekkaan joukossa, joille kosmetologi katsoo henkilökohtaisen sävyn mineraalimeikkipuutereista, niin muista ottaa oma kasvovoide/ perusvoide mukaan, jos et pysty AHAVA-voiteita käyttämään. Pyyhkeet ja laudeliinat ovat talon puolesta. SAUNA2 tiedot: sauna2.fi/0/tulossa-sauna2-ruoholahti-tilaussauna Lähin parkkihalli on EuroPark Ruoholahti. 5
Toiminta syyskaudella 2017 ETELÄISEN SUOMEN ATOPIAYHDISTYS ry SYYSKOKOUKSEN 2017 ESITYSLISTA: 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 3 Kokousvirkailijoiden valinta - Kokouksen puheenjohtaja - Kokouksen sihteeri - Kaksi pöytäkirjan tarkastajaa ja äänteenlaskijaa 4 Työjärjestyksen hyväksyminen 5 Jäsenmaksusta päättäminen Esitys: vuoden 2018 jäsenmaksu määräytyy uuden liiton liittokokouksen päätöksen mukaisesti 6 Talousarvion hyväksyminen 7 Toimintasuunnitelman hyväksyminen 8 Hallituksen lukumäärästä päättäminen, ottaen huomioon sääntöjen 9 :n määräykset 9 Hallituksen puheenjohtajan valinta 10 Hallituksen jäsenten ja varajäsenten valinta 11 Yhdistyksen kahden edustajan valinta A&I&AL:n hallitukseen edustajiksi 12 Toiminnantarkastajan ja varatoiminnantarkastajan sekä rahastonhoitajan valinta vuodelle 2017-2018 13 Jäsenten hallitukselle esittämät aloitteet 14 Jäsenehdotukset 15 Kokouksen päättäminen Lämpimästi tervetuloa mukaan Syyskokoukseen! LIVE-lähetys Atoopikon arki Aika: Ke 15.11 klo 14:00 14:15 Tarkemmat tiedot löydät www.allergia.fi/live Allergia-, Iho- & Astmaliiton Syksyn Liittokokous Aika: La 25.11.2017 Tarkemmat tiedot löydät www.allergia.fi 6
E-SA 20 vuotta! Eteläisen Suomen Atopiayhdistyksen hallituksen kokoonpano 2017 HUOM! E-SA ry:n uusi meiliosoite: etelainensuomi.atopiayhdistys@gmail.com Puheenjohtaja Johanna Peltonen Varapj. & sihteeri Raija Mäkinen Tiedottaja Pia Saari Hallituksen jäsen Kirsi Mastosalo Hallituksen varajäsenet E-SA FB-sivujen päivitys Heikki Vihanto Pertti Pehkonen Marjo Tähtinen Oletko kiinnostunut jäsentapaamisesta omalla asuinalueellasi? Yhdistys hakee vapaaehtoisia toimintaansa. Ilmoittaudu rohkeasti mukaan! Ota yhteyttä etelainensuomi.atopiayhdistys@gmail.com Toimimme alueilla: Uudenmaan lääni, Hyvinkää, Hämeenlinna, Porvoo, Nurmijärvi, Lohja, Järvenpää ja Tuusula. Olethan ilmoittanut sähköpostiosoitteesi Allergia-, Iho- & Astmaliiton jäsenrekisterin ylläpitäjälle: jasenet@allergia.fi, p. 040 721 4988 Hyödyt saamalla jäsentiedotteen sähköisenä ja lisäksi saat kauden sisällä tulevia ajan tasalla olevia jäsenilmoituksia nettilinkkeineen. Sähköpostiisi tulee linkki nettisivuille, kun jäsenkirje on ilmestynyt. E-SA ry Juhlavuosi 1997-2017! Käy tykkäämässä E-SA ry:n Facebook-sivuista! www.facebook.com/etelainenatopia 7
Tietoa ja palveluita Kiinnostaisiko E-SA ry:n kannatusjäsenyys? Summan saatte itse päättä Sopimus sitoisi vain vuodeksi kerrallaan Näkyvyyttä yhdistyksemme jäsenkirjeissä sekä E-SA ry:n facebook-sivulla. Myös mahdollisuus tukea yhdistyksen toimintaa taloudellisesti LAHJOITUKSELLA yhdistyksen tilille FI25 1299 3000 1033 27 Viesti -kohtaan sana Lahjoitus. Ota yhteyttä etelainensuomi.atopiayhdistys@gmail.com Pienen yhdistyksemme perustapahtumat pyörivät jäsenmaksuilla. Tukenne auttaisi meitä palvelemaan vielä paremmin atopiaa sairastavia vapaaehtoisvoimin. Olemme suunnittelemassa ensi vuodelle 2018 parisuhdeviikonloppua atooppista ihottumaa sairastaville pariskunnille. Jos tiedät mukavan kohtuuhintaisen paikan, jossa voisimme toteuttaa viikonlopun tai sinulla on toiveita paikan sijainnista tai vinkkejä ohjelmaksi, niin otamme kaiken ilolla ja kiitollisuudella vastaan. Kiinnostaisiko vaikkapa parisuhde- tai seksiterapeutin tai vaikkapa tantra-ohjaajan luento? Kerro meille toiveesi su 19.11.2017 mennessä, niin ehdimme ottaa ne huomioon: etelainensuomi.atopiayhdistys@gmail.com KIITOS VINKEISTÄ! Allergia-, Iho- & Astmaliiton työryhmä 2017 Jäsenpalveluita, niihin liittyviä STEA:n rahoitushakuja ja jäsenmaksun suuruutta sekä jakosuhdetta pohtiva työryhmä. Esittelijä Ilkka Repo, toimitusjohtaja Sihteeri Paula Hellemaa, johtaja, alue-, asiantuntija- ja järjestöpalvelut Ahti Karttunen, hallituksen puheenjohtaja Marja Sillanpää, Helsingin Allergia- ja astmayhdistys Marjo Matikainen, Hämeen Allergia- ja astmayhdistys Tuomo Jussila, Tampereen Atopiayhdistys Taru Åkerfeldt, Etelä-Suomen Alopecia- ja vitiligopotilaat ry Mira Airola, Allergia- ja astmaliitto Erja Kinnunen, Allergia- ja astmaliitto Valtakunnalliset allergia-, iho- ja astmaneuvonnat kemikaaleista, sosiaaliturvasta, kosmetiikka- ja ruoka-allergianeuvontaa Vuokraa Lapin loma mökki Jeriksellä: www.allergia.fi/jarjesto/vuokramokki/ Valtakunnalliset jäsenedut: www.allergia.fi/jasenyys/valtakunnalliset-jasenedut 8
Tietoa ja palveluita E-SA ry:n alueeseen kuuluvat Allergia- & Astmayhdistykset: www.allergia.fi/yhdistykset/allergia-ja-astmayhdistykset Espoon ja Länsi-Uusimaan allergia- ja astmayhdistys: www.allergiayhdistys.fi Helsingin allergia- ja astmayhdistys: www.allergiahelsinki.fi Hyvinkään seudun allergia- ja astmayhdistys: hyvinkaan.allergia.fi Keski-Uudenmaan allergia- ja astmayhdistys (Mäntsälä, Järvenpää, Tuusula): www.keskiuudenmaanallergia.com Lohjan seudun allergia- ja astmayhdistys: www.allergialohja.fi Nurmijärven allergia- ja astmayhdistys: www.allergianurmijarvi.com Porvoon seudun allergia- ja astmayhdistys: www.porvoonallergiajaastma.fi Vantaan ja Keravan allergia- ja astmayhdistys: www.allergiavantaa.com Voitte kysyä heiltä mahdollisuudesta päästä mukaan heidän tilaisuuksiinsa! Lisäksi E-SA ry kuuluu Helsingin kaupungin vammaisneuvoston pitkäaikaissairausjärjestöjen osastoon. E-SA:n helsinkiläisenä jäsenenä sinulla on myös mahdollisuus olla mukana Vammaisneuvoston kokouksissa www.hel.fi/hel2/sote/vammaisneuvosto/ Sote-uudistuksesta kiinnostuneille tärkeitä linkkejä: alueuudistus.fi/etusivu www.thl.fi/fi/web/terveyden-edistaminen/ajankohtaista/hyte-verkostokirje www.uusimaa2019.fi/uusimaa2019.fi Erimenu-palvelu Erilaisia reseptejä ruoka-allergisille. Maidottomat, gluteiiniton jne. www.erimenu.fi Ja tässä apu, jos ruokailet ulkomailla: www.evz.de/fileadmin/user_upload/eu-verbraucher/pdf/allergie-woerterbuch/allergielexikon_fin.pdf Rajat ylittävän terveydenhuollon yhteyspiste Voit vapaasti hakeutua hoitoon toiseen EU-maahan www.hoitopaikanvalinta.fi Omakanta: www.omakanta.fi Portti omiin terveystietoihin ja reseptiuusinnat Hoitotahto ja Elinluovutustahto 9
Tietoa ja palveluita Valtion konttorin uusi palvelu: Kansalaisneuvonta Kansalaisnevonta (www.kansalaisneuvonta.fi) auttaa löytämään oikean viranomaisen tai verkkopalvelun vaivattomasti. Tieto KELA:n lehdestä 1/2014 Virtuaalinen Terveyskylä HUS:n koordinoimassa Terveyskylän virtuaalitaloissa on tietoa, vertaistukea ja nettiterapiaa sekä oirenavigaattoreita, jotka ohjaavat kulloinkin sopivaan paikkaan saamaan apua: www.terveyskyla.fi Ihotautien talo on avattu. Vuoden 2018 loppuun mennessä avoinna on yli 20 taloa. Palveluohjausta ja digitaalisia palveluita on tarjolla yli 30 potilasryhmälle. Myös Potilastukipiste OLKA on HUS:n ja järjestöjen yhteistoimintapaikka, jossa kohdataan sairaalan potilaita ja heidän läheisiään. Potilastukipiste OLKA toteutetaan HUS:n ja Espoon Järjestöjen Yhteisö EJY ry:n yhteistyönä. www.hus.fi (potilaalle --> OLKA)ja FB-sivut www.facebook.com/potilastukipisteolka Aluehallintovirasto potilaan oikeuksien turvaajana Etelä-Suomen aluehallintoviraston Puhelinvaihde: 0295 016 000 Neuvonta: info.etela@avi.fi Aluehallintovirastot verkossa: www.avi.fi Potilaan oikeuksista on kirjattu seuraaviin lakeihin: Suomen perustuslaki (731/1999) Laki potilaan asemasta ja oikeuksista (785/1992) Terveydenhuoltolaki (1326/2010) Kansanterveyslaki (66/1972) Erikoissairaanhoitolaki (1062/1989) Mielenterveyslaki (1116/1990) Potilasvahinkolaki (585/1986) Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä (559/1994) Laki yksityisestä terveydenhuollosta (152/1990) Suora linkki Potilaan oikeusturvakeinot ja niihin vastaaminen -koulutuksen videoihin aiheista: Muistutuksen teko, Kantelunteko, Lääkevahingot, Potilasvahingot, jne.. 20min/per video. VIDEOT: livestream.com/infocrea-fi/potilaan-oikeusturvakeinot 10
Kiitos, että tulet tuoksutta tapahtumiimme! Jäsenasiat /osoitteenmuutokset: jasenet@allergia.fi, p. 040 721 4988 www.allergia.fi/yhdistykset/paivita-jasentietosi www.allergia.fi/yhdistykset/liity-jaseneksi2 ETELÄISEN SUOMEN ATOPIAYHDISTYS RY www.allergia.fi/etelaisensuomenatopiayhdistys HUOM! UUSI MEILIOSOITE: etelainensuomi.atopiayhdistys@gmail.com p. 040 7788 702 (tekstiviestit) ja (soittopyynnöt tekstiviestillä) Maksaessasi jäsentapahtuman omavastuuosuutta ilmoittautumisvahvistuksen jälkeen. Laitathan Viesti -kohtaan, jäsenen ja tapahtuman nimen. Maksu yhdistyksen tilille FI25 1299 3000 1033 27 www.facebook.com/etelainenatopia www.facebook.com/allergiajaastmaliitto Käy tykkäämässä molemmista! Lääketieteellisiä valohoitoja nopeasti, jonottamatta ja vaivattomasti! Ihopisteessä on saatavana kapeakaista UVB UVA SUP UVB- valohoidot myös paikallisesti käsi- ja jalkalaitteet käytössä UVB- valokammat Valohoidot toteutetaan lääkärin tutkimus- ja hoitomääräyksellä SV 3 tai SV 3F. Valosarjan (sis. 15 hoitokertaa) hinta on Kelakorvauksen jälkeen 195, toimistomaksu 15. Kela korvaa yhdellä lähetteellä 15 valohoitokertaa. Ihopisteestä saa Kelan suorakorvauksen, mikäli valohoitosarja annetaan kahden kuukauden kuluessa hoidon aloituksesta. Ihopiste palvelee joustavasti! Messeniuksenkatu 5 00250 HELSINKI 050 597 1363 www.ihopiste.fi